Vapaa-aikajaosto LIITE 1. VarsiKas Varsinais-Suomen nuorisokasvatuspalvelujen seutukehittämishanke
|
|
- Maria Kokkonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Vapaa-aikajaosto LIITE 1 VarsiKas Varsinais-Suomen nuorisokasvatuspalvelujen seutukehittämishanke
2 2 VarsiKas 1. VarsiKas- hankkeen perusteet 2. Hankkeen periaatteet ja tavoitteet 3. Hankkeen toimintasuunnitelma ja tuotokset 4. Hankkeen budjetti ja rahoitussuunnitelma 5. Maakuntatiimi 6. Aikataulu
3 3 1. Varsikas-hankkeen perusteet: 1. Peruste Maakunnallisella järjestäytymisellä vastataan nuorisolain tuomiin velvoitteisiin ja uudistuksiin. Nuorisolaki - uudet haasteet; kansainvälisyys-, ympäristö- ja mediakasvatus, nuorisotiedotus, ohjaus- ja tukitoiminta, työpajatoiminta jne.) Nuorisolain mukaisten kehittämistehtävien ja osaamisen jakaminen = seudulliset osaamiskeskukset Nuorisotoiminnan ja tilojen laadun ja tavoitettavuuden kehittäminen sekä monipuolistaminen 2. Peruste Maakunnallisella yhteistyöllä tuetaan kunta -ja palvelurakenneuudistuksen myötä nuorisopalveluiden uudistamista kunnissa Paras -hanke - alueellisten ja seudullisten palvelujen järjestäminen paikallisten palvelujen lisäksi Lääninhallituksen roolin muutos - maakunnallisen roolin vahvistuminen nuorisotyössä 3. Peruste Maakunnallisella verkostoitumisella vastataan hallituksen lapsi- ja nuorisopoliitiikan ohjelman nuorisotyötä koskeviin tavoitteisiin ja toimenpiteisiin.
4 4 Lapsi-ja nuorisopoliittinen kehittämisohjelma Kehittämisohjelma sisältää valtakunnalliset lapsi- ja nuorisopoliittiset tavoitteet sekä läänien ja kuntien vastaavan ohjelmatyön suuntaviivat, jotka liittyvät muun muassa koulutukseen, työllisyyteen, terveyteen, aktiiviseen kansalaisuuteen, sosiaaliseen vahvistamiseen, asumiseen ja yrittäjyyteen. Kehittämisohjelma rakentuu yhdeksästä politiikkakokonaisuudesta. Hallitusohjelman mukaisesti ohjelma muodostaa myös perustan lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelmalle, joka seuraa ja tukee kehittämisohjelman toteutumista vaalikauden aikana. Kehittämisohjelmaan on nostettu kuusi strategista lapsi- ja nuorisopolitiikan painopistettä; ennaltaehkäisevän peruspalvelujärjestelmän toimivuus palvelujärjestelmän toimivuus elämän siirtymä-, muutos- ja kriisivaiheissa palvelujärjestelmän varhainen puuttuminen ja tuki moniammatillisuus, poikkihallinnollisuus ja monitoimijuus osaamisen turvaaminen ja asiakaslähtöisyys päätöksenteon lapsi- ja perhevaikutusten ennakointi, arviointi ja seuranta. Opetusministeriö on osoittanut Länsi-Suomen lääninhallitukselle euroa myönnettäväksi edelleen ko. hankkeisiin. Kehittämismäärärahaa voidaan myöntää nuorisotyöhankkeisiin, jotka tukevat hallituksen lapsi- ja nuorisopolitiikan ohjelman nuorisotyötä koskevia tavoitteita ja toimenpiteitä. Tällä tarkoitetaan ensisijaisesti ohjelman lukuja 4. Moninaisuus ja yhdenvertaisuus, 5. Luovuuden Suomi (osat 5.2 ja 5.4), 6. Digitaalinen sukupolvi ja 7. Laajaan osallistumiseen ja yhteisöllisyyteen. Näiden lisäksi painotetaan nuorisotiedotuksen laajentamista (myös vertaistiedottaminen), toimintaa, joka edistää nuorten osallisuutta, seutukunnallisen nuorisotyön palvelujen ja uusien toimintatapojen kehittämistä yli kuntarajojen. 2. Hankkeen periaatteet ja tavoitteet 1) Varsinais-Suomen kehittämishanke rakennetaan toisaalta maakunnalliseen koordinointiin ja toisaalta seudullisen osaamiseen. Maakuntaa nimetään asiantuntijaelin, joka kehittää ja ohjaa maakunnallista verkostotyötä 2) Seutujen kehittämiä hyviä käytäntöjä otetaan käyttöön koko maakunnassa. 3) Ohjauksen ja tukipalvelujen (Mast ja työpajakoordinointi) maakunnallisen hankkeen kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä (Turun Ammatti-instituutti toiminut hankkeen koordinaattorina) VARSINAIS-SUOMEN NUORISOASIAIN ASIANTUNTIJATIIMI/OHJ.RYHMÄ 2 henkilöä / seutukunta RAKENTEET KOORDINOINTI VERKOSTOT Hankerahoitukset ja hanke-ohjaus
5 5 OHJAUS-JA TUKIPALVELUT (TAI) Seutusuunnitelma, ohjauspisteet, joustavatopetusratk. työpajaverkoston kehittäminen oppilaitos yhteistyössä, nivelvaiheyhteistyö työelämäyht.työ NUORISOTYÖN LAADUN JA SISÄLLÖN KEHITTÄMINEN (Turun seutu) Osallisuus, vaikuttamisjärj. nuorisotilojen monipuol. nuorisotiedotus, kerhotoiminta, yhdistysten tuki, kulttuuri- ja taidekasvatus ympäristö-ja kansainvälisyyskasvatus (Seutuhankkeet) 3. Hankkeen toimintasuunnitelma ja tuotokset 1 Suunnitelman lähtökohdat Hanketta on suunniteltu seututiimissä, joka koottiin syksyllä 2007 Turussa Länsi-Suomen lääninhallituksessa pidetyn kokouksen perusteella. Kokouksessa sovittiin kahdesta kehittämislinjasta;
6 6 a) Nuorten ohjauksen ja työpajatoiminnan sekä nivelvaiheiden kehittäminen b) Nuorisotyön laadun ja sisällön kehittäminen Kumpaankin kehittämistiimiin on valittu viidestä maakunnan seudusta edustajat, jotka toimivat yhteyshenkilöinä omissa seutukunnissaan. Maakunnallinen verkostoituminen on koettu tarpeelliseksi ja painopisteitä on pohdittu tiimeissä ja maakunnallisessa ajankohtaisseminaarissa Turussa Data-cityssä Nuorten ohjaus- ja työpajapalveluiden ja nivelvaiheiden maakunnallista hanketyöryhmää on vetänyt Turun Ammatti-instituutti. Tuloksena on ns. Mast - hankesuunnitelma ja avustushakemus. Nuorisotyön laadun ja sisällön kehittämissuunnitelmaa ns. VarsiKasta on linjattu edellä mainittujen nuorisolain ja lapsi-ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman mukaisiin päälinjoihin 2 VarsiKas -suunnitelman sisältö VarsiKas suunnitelma sisältää kuusi kehittämisteemaa, joita kaikkia yhdistää lapsi- ja nuorisopolitiikan ohjelman tavoitteet mm. yhdenvertaisuus, luovuus, kestävä kehitys, osallistuminen, ennaltaehkäisevä nuorisotyö Seutuhankkeiden teemat: Nuorisotiedotus- ja neuvonta sekä vertaistiedotus (nettiportaali, koulut, nuorisotilat, seudulliset tiedotuspisteet, nuorisopalvelupeli ) Vaikuttamis- ja osallistumisjärjestelmät (nuorisovaltuustot ja foorumit, kunnalliset vaikuttamisjärjestelmät, verstaat, koulutukset jne.) Kansainvälisyyskasvatus (leirit, aloitteet, vapaaehtoistyö, tapahtumat) Terveyskasvatus ja ympäristökasvatus (päihde-ja seksuaaliterveysvalistus, ihminen ja ympäristö) Kansalaistoiminta (yhdistykset, vapaaehtoistoiminta) Nuorisotilojen toiminnan monipuolistaminen (luova toiminta, kulttuuritoiminta) Työpajatoiminta (koulutus,. arvionti, laadun kehittäminen) Paikallinen osaaminen ja käytännöt kirjataan kartoitusvaiheessa vuonna Seutuhankkeiden sisältöjä kehitetään lapsi- ja nuorisopoliittisen ohjelman tavoitteiden ja toimenpiteiden mukaisesti paikallista osaamista ja hyviä käytäntöjä hyväksikäyttäen vuosina Seutuhankkeille kirjataan tarkemmat toimintasuunnitelmat ja tulostavoitteet. Ns. nuorisopalvelupeli Mission Possible suunnitellaan helpottamaan seutukunnissa toteutettavaa nuorisotiedotusta Maakunnallinen suunnitelma kootaan vuosina Hankkeen päättyessä vuonna 2010 seutujen osaamiskeskusten toimintasuunnitelmiin kirjataan toiminta-alueet ja teemat sekä kehittämistarpeet. VarsiKas-hankkeen puitteissa järjestetään mm. nuorisotoimialan henkilöstön ja yhteistyökumppaneiden koulutuksia sekä maakunnallisia seminaareja ja teemapäiviä. Maakunnallinen ohjausryhmä /kehittämistiimi valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Tiimin tehtävänä on laatia maakunnallisia ohjelmia ja seurata ajankohtaisia kehittämistarpeita.
7 7 VarsiKas-kuvio Terveys kasvatus Loimaan seutu Nuorisotilat (monip.) Salon seutu Koordinointi & nuoriso-tiedotus Turun seutu Ohjauksen ja nivelvaiheen hanke (TAI) Kansain välinen toiminta Turun seutu Vaikutta minen/osall. Vakka-Suomi Työpaja toiminta Turun seutu Kansalaistoiminta Turunmaa 3 Hankkeen tuotokset 2010 Maakunnalliset tuottajat ja tuotteet nimetty- laadukkaat palvelut tuotteistettu sekä seutujen erikoistuminen määritelty.
8 8 Seutujen kehittämät toimintamallit levitetty Maakunnallinen kehittämissuunnitelma vuosille laadittu Ei teemojen kehittäjiksi on nimetyt koordinaattorit seutukunnissa Maakunnassa on koulutettu henkilöstö ja asiantuntijaverkosto Markkinointi on kunnossa - seututiedotuskanavat ja kuntien tiedotuspisteet Paikalliset, seudulliset, valtakunnalliset ja kansainväliset verkostot kunnossa -seututiimit, maakuntaverkostot ja Eu;n kontaktiverkostot 4 Hankkeesta toimintamalleiksi Hankkeen viimeisenä vuotena 2010 luodut toimintamallit on levitetty koko maakuntaan ja seutukunnat toimivat jatkossa vetureina ja ns. osaamiskeskuksina. Tavoitteena on että maakunnassa toimii seuraavat osaamiskeskukset, jotka kehittävät toimintaa, järjestävät maakunnallista tiedotusta ja koulutuksia jne. - nuorisotiedotus ja vertaistiedotus - osallistumis- ja vaikuttamisjärjestelmät - kansainvälinen toiminta - terveys- ja ympäristökasvatus - kansalaistoiminta 4. Hankkeen budjetti ja rahoitussuunnitelma Hankkeen kartoitusvaihe alkaa vuonna Kartoitukseen haetaan avustusta Varsinais-Suomen liitolta. Koordinointia hoidetaan vuodesta 2008 alkaen Turun seutukunnassa, josta käynnistetään TURBO-Turun seudun nuorisotoimialojen kehittämishankkeen Portti-seutuportaalin ja Vertti vertaistiedotuksen levittäminen koko maakuntaan. Kuntien käyttöön suunnitellaan myös nuorisopalvelupeli Mission Possible, josta vuonna 2009 tehdään seudulliset nettiversiot ( huomioiden mm. kuntaliitokset). Jatkorahoituksia haetaan vuodeksi 2009 lisäksi neljään seutuhankeeseen * kansainvälisen toiminta * terveys- ja ympäristökasvatus * vaikuttaminen ja osallistuminen * kansalaistoiminta, nuorisotilojen monipuolistaminen Vuoden 2009 aikana teemojen mukaisesti kehitetään teemojen mukaiset ohjelmat ja levittämissuunnitelmat. Vuoden 2010 aikana laaditaan maakunnallisten osaamiskeskusten toimintasuunnitelmat siten, että vuoden 2011 alusta toiminnat ovat osa seutukuntaorganisaatioiden (kunnat, kuntayhtymät tms.) toimintaa. Taloudesta vastaa koordinaation osalta koordinoiva organisaatio. Koordinaatiotehtävää varten palkataan kehittämismäärärahoilla kokoaikainen projektityöntekijä
9 9 vastaamaan kokonaisuuden kehittämisestä ja toimimisesta Kehittämishankkeet ovat seutukuntien omia hankkeita. Seutuhankkeisiin palkataan mahdollisuuksien mukaan kokoaikaisia projektityöntekijöitä. Koordinoiva organisaatio vastaa maakunnallisista ja valtakunnallisista yhteyksistä kokonaisuuden osalta sekä erikseen sovittavista muista tehtävistä. VarsiKas-hankkeen budjetti vuosille Toiminta: Kartoitusvaihe Aika: Elokuu 2008-tammikuu 2009 Budjetti: Toiminta: Maakunnallinen koordinointi, kansainvälinen toiminta ja tiedotushanke Aika: 2 vuotta syyskuu elokuu 2010 Budjetti: Toiminta: Toiminta: Neljä Koordinointi, seutukehittämis-hank toimintamallit ja etta osaamiskeskukset (osaamiskeskukset) Aika: 1 vuosi syyskuu elokuu 2010 Budjetti: Aika: 4 kk syyskuu-joulukuu 2010 Budjetti: Yht Rahoitussuunnitelma V-S liitto avustus projektityöntekijä 6 kk Kunnat 2000 (tilat ja atk) Yht Yht Yht Rahoitussuunnitelma: Rahoitussuunnitelma: Länsi-Suomen lääninhallitus avustus nuorisotiedotuksen laajentamiseen ja koordinointiin Kunnat Länsi-Suomen lääninhallitus avustus seutuhankkeisiin Opetusministeriö projektirahoitus STM projektirahoitus Rahoitussuunnitelma: Länsi-Suomen lääninhallitus avustus koordinointiin ja seutuhankkeisiin Opetusministeriö projektirahoitus 5 000
10 10 Tavoite: Esiselvitys ja seudulliset suunnitelmat sekä maakunnallisen laatu-ja kehittämisohjelman laatiminen yhteistyössä seututiimin kanssa (tilat, atk, matkat jne.) Mission Possible peli Tavoite: Maakunnallisen nuorisokasvatuksen laatu- ja kehittämisohjelman käynnistäminen, ensimmäinen vaihe: a) TURBO-tiedotushan kkeen laajentaminen koko maakuntaan (suomen- ja ruotsinkielinen sekä englanninkielinen versio) b) Mission Possiblenuorisopalvelupeli nettiin *kts. erillinen esittely terveysseutuhankkeeseen STM projektirahoitus 3 projektityöntekijää seutuhankkeeseen 12 kk 3 projektityöntekijää Kunnat kk (tilat, atk. matkat, jne. Kunnat Tavoite: Maakunnallisen laatuja kehittämis-ohjelmank akkosvaihe: käynnistetään tiedotushankkeen lisäksi neljä muuta seutuhanketta b) kansainvälisen toiminnan kehittäminen c) terveyskasvatuksen kehittäminen d) vaikuttamisen ja osallistumisen kehittäminen e) kansalaistoiminnan kehittäminen f) nuorisotilojen kehittäminen (tilat atk,matkat, jne) Tavoite: Seudullisten toimintamallien ja maakunnallisen verkostomallin vakiinnuttaminen; maakunnalliset osaamiskeskukset -nuorisotiedotus ja vertaistiedotus -osallistumis- ja vaikuttamis-järjestel mät -kansainvälinen toiminta -terveys-ja ympäristökasvatus -kansalaistoiminta Työntekijät: Koordinaattori 50% ja projektityöntekijä 100% (tiedotushanke) Työntekijät: Projektityöntekijät (kansainvälinen toiminta 50 %, vaikuttaminen 50 %, kansalaistoiminta 50%, nuorisotilat 50 %, terveyskasvatus 100% ) Työntekijät: Koordinaattori 50 % ja seutuhankkeiden työntekijät 50 % (terveys 100%) Maakuntatiimi Turun seutu Leena Aho, pj. Ursula Roslöf sihteeri Eija Aro (ohjaus/työpajatoiminnan
11 11 yhteyshenkilö) Loimaan seutu Pirkko Suhonen Henna Rusi Salon seutu Mariia Silfver varaedustaja Turunmaa Bosse Ahlgren Tove Brander Vakka-Suomi Tuija Suominen Saima Lehtimäki Aikataulu Suunnitteluvaihe Haku Koordinaatio ja tiedotushanke Avustuspäätös Koordinaatio ja Koordinaatio, tiedotushanke tiedotushanke 1.9 alke Koordinaattori 50 % Projektityöntekijä Haku Terveys hanke 2009 Suunnitteluvaihe 2. Avustuspäätös Koordinaatio ja tiedotus hanke jatkuu, Seutuhankkeet
12 12 Seutuhankkeet käynnistyvät Koordinaattori 50 % Haku Koordinaatio ja tiedotushanke sekä seutuhankkeet Projektityöntekijät: Tiedotus 12 kk muut n. 5 kk Haku Terveys hanke 2010 Suunnitteluvaihe 3. Avustuspäätös Koordinaatio jatkuu Tiedotus päättyy Seutuhankkeet jatkuvat Koordinaattori 50 % Projektityöntekijät 12 kk Mallit, tuotteet, seutujen osaamiskeskukset Haku Koordinaatio ja seutuhankkeiden tuotteet ja mallit
Taimesta puutarhaksi. Osallisuushanke-nuorisolaki hanke= = seudullinen ja maakunnallinen nuorisokasvatuspalvelujen kehittämisty. mistyö.
Taimesta puutarhaksi Osallisuushanke-nuorisolaki nuorisolaki-lanu-ohjelma-paras- hanke= = seudullinen ja maakunnallinen nuorisokasvatuspalvelujen kehittämisty mistyö On vain kaksi kestävää perintöä, jotka
Taimesta puutarhaksi
Taimesta puutarhaksi Tarina alueellisen Juuret ja siivethankkeen matkasta seudulliseen ja maakunnalliseen kehittämistyöhön Nuorisotoimen neuvottelupäivät 20.-22.9.2007 Ursula Roslöf On vain kaksi kestävää
Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä
Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-
Kysely TURBO-verkosto Yhteenvetoraportti, N=12, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat
Kysely TURBO-verkosto Yhteenvetoraportti, N=12, Julkaistu: 12012 Vertailuryhmä: Kaikki vastaat Minkälaisena näet TURBO-Turun seudun nuorisotoimen kuntien nuorisotoimesta vastaavien verkoston roolin?voit
VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) Nuorisotyön ja politiikan vastuualue
VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) 2017-2019 Nuorisotyön ja politiikan vastuualue Lain 5 mukaan: Uusi nuorisolaki tuli voimaan 1.1.2017 Valtioneuvosto hyväksyy joka neljäs vuosi
Toimintasuunnitelma 2012
Toimintasuunnitelma 2012 YLEISTÄ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy toimii Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa. Socomin osakkaina on 15 Kaakkois-Suomen kuntaa ja alueen ammattikorkeakoulut
Nuorisotyö nuorten palveluiden kokonaisuudessa. Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 27. syyskuu 2017 Jaana Walldén
Nuorisotyö nuorten palveluiden kokonaisuudessa Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 27. syyskuu 2017 Jaana Walldén Ajankohtaisia teemoja, joita on pohdittava: nuorisotyön idea, kohderyhmä ja sijainti;
Ajankohtaista Georg Henrik Wrede 1
Ajankohtaista Georg Henrik Wrede 1 Georg Henrik Wrede Päivän tarjous! TAE 2014 Ei hätä ole TAE 2014 näköinen Nuorisotakuu nuorisosektorilla Me olemme hoitaneet omat työt hyvin! Nuorisolaki uudistus? Mitä
NUORISOVALTUUSTOT Turvallisesti yhdessä
NUORISOVALTUUSTOT Turvallisesti yhdessä 1.11.2017 Mikä on nuorisovaltuusto? Nuorisovaltuustot ovat poliittisesti sitoutumattomia nuorten vaikuttajaryhmiä, jotka toimivat omissa kunnissaan ajamassa paikallisten
VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE. Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus
VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus VPK - käytännön, koulutuksen ja tutkimuksen yhteistyön areenana Vammaispalvelujen
Opetusministeriö asettaa tarvittaessa työryhmän ohjelman valmistelua ja seurantaa varten.
Annettu Helsingissä 9 päivänä helmikuuta 2006 Valtioneuvoston asetus nuorisotyöstä ja -politiikasta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty opetusministeriön esittelystä, säädetään 27 päivänä
NUORET MUKAAN MUUTOKSEEN nuorisovaltuustot kunnissa ja maakunnissa
NUORET MUKAAN MUUTOKSEEN nuorisovaltuustot kunnissa ja maakunnissa Tänään luvassa 1. Kimi Uosukainen: Nuorten vaikuttamisen vallankumous 2. Anna Hurmeranta: Nuorisovaltuustot kunnissa NYT! 3. Aleksi Koivisto:
Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5.
Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut Jaana Fedotoff 23.5.2013 Helsinki Nuorten tieto- ja neuvontatyön tavoite: Nuorten sosiaalinen
Lapsi- ja nuorisopolitiikan yhteistyö ja koordinaatiorakenne Satakunnassa. Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman
Lapsi- ja nuorisopolitiikan yhteistyö ja koordinaatiorakenne Satakunnassa Pori 17.9.2013 Pelkkä peruskoulun varassa 2010 - toiminta Kouluttamattomat (pelkkä peruskoulu) vuonna 2010 Tilanne Määrä Osuus
Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom
Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom TOIMINTASUUNNITELMA 2008 2 1 YLEISTÄ Socomin toimintaa säätelee laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta (1230/2001). Sen mukaan osaamiskeskusten tehtävänä
ÄHTÄRIN KAUPUNGIN LAPSI- JA NUORISOSTRATEGIAN KEHITTÄMISOHJELMA 2009-2013 PÄIVITYS 2010
ÄHTÄRIN KAUPUNGIN LAPSI- JA NUORISOSTRATEGIAN KEHITTÄMISOHJELMA 2009-2013 PÄIVITYS KEHITTÄMISKOHDE TAVOITE KONKREETTISET MENETELMÄT MITTARIT/ SEURANTA VASTUUTAHOT/ AIKATAULU TOTEUTUNUT 2009 Taidekasvatus
Verkostotyö kehittämisen ja vaikuttamisen välineenä.
Verkostotyö kehittämisen ja vaikuttamisen välineenä Yleistä TPY:ssä - 228 jäsentä (toukokuu 2015) - Strategia vuosille 2015 2020 - Yhdistyksen keskeiset toimintaperiaatteet ovat tulevaisuuteen katsominen,
Yksilöllistä mutta yhdenvertaista! Laadukasta nuorten tieto- ja neuvontatyötä Pohjanmaiden alueella
Yksilöllistä mutta yhdenvertaista! Laadukasta nuorten tieto- ja neuvontatyötä Pohjanmaiden alueella Anne-Mari Ikola, Ilmajoki 31.1.2017 Nuorten tieto- ja neuvontatyö Lähde: Fedotoff, Leppäkari & Timonen
KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen
TA 1 KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010 A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen C) Palvelualue: Vapaa-aikakeskus D) Vastuuhenkilö: Tapio Miettunen
ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0
1 ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 HYVÄKSYTTY OHJAUSRYHMÄSSÄ 9.12.2014 teemu.japisson@valo.fi www.sport.fi Lähtökohdat eli miksi tarvitaan muutosta 2 kentän toimijat (seuratoimijat, urheilijat, liikkujat,
TILANNEKATSAUS ELO-TOIMINTAAN JA OHJAAMO- TOIMINTAMALLIIN. Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät
TILANNEKATSAUS ELO-TOIMINTAAN JA OHJAAMO- TOIMINTAMALLIIN Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät 6.-7.11.2014 Kimmo Tiainen, Pohjois-Savon ELY-keskus 10.11.2014 1 ELINIKÄISEN OHJAUKSEN OHJAUS- JA
Talousarvioesitys Nuorisotyö
91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä ja nuorisopolitiikan yhteensovittamisesta valtakunnan tasolla. Tukenaan
Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö. Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto
Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto 21.9.2017 Kanta-Hämeessä Yhdistyksiä 3202, Yhdistysrekisteri, Patentti- ja rekisterihallitus
Verkostokysely nuorisotyöntekijöille Yhteenvetoraportti, N=33, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat
Verkostokysely nuorisotyöntekijöille Yhteenvetoraportti, N=33, Julkaistu: 17.2012 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Tehtävänimikkeesi, valitse oikea vaihtoehto 1. nuorisosihteeri tai nuorisotoimenjohtaja
Lapin Yrittäjät. Toimintasuunnitelma 2019
Lapin Yrittäjät Toimintasuunnitelma 2019 1 ARVOT Mihin toimintamme perustuu? Rohkeus 2 Luotettavuus Uusiutuminen Tehtäväalueet mitä teemme? VAIKUTTAA VERKOSTOI VAHVISTAA V I E S T I I 3 Vaikuttaa q Resurssien
Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus
Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus 2014 Tieto on väline ja perusta elämänhallintaan Miten voi tietää, jos ei ole tietoa tai kokemusta siitä,
Rovaniemen nuorisovaltuuston kokeilut Kokeilunpaikka.fi:ssä
Rovaniemen nuorisovaltuuston kokeilut Kokeilunpaikka.fi:ssä Nuorisovaltuuston edustajat Laura Honkala ja Jere Tanninen Suunnittelija Anne Luiro Erityisasiantuntija Maarit Alikoski Osallisuuden ja vaikuttamisen
Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025
Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Työryhmän toimeksianto 1. kartoittaa alueellisten ja paikallisten taide- ja kulttuuripalvelujen tuottamisen malleja ja tilaa maan erilaisilla
Kuuluuko ääni, kuuntelen!? Osallisuus teematilaisuus 17.10.2012
Oulun seutu Kuuluuko ääni, kuuntelen!? Osallisuus teematilaisuus 17.10.2012 Leena Hassi 1 TUKEVA 3 - juurruttamishanke Aikataulu: 1.10.2012-31.10.2013 Rahoitus: STM (75%) ja kunnat (25%) Hankkeen toteuttajat:
Nuorisolaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2005 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2005 vp Hallituksen esitys nuorisolaiksi sekä laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 1 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä nuorisolaiksi
Elinikäisen ohjauksen koordinaatio. Harri Haarikko
Elinikäisen ohjauksen koordinaatio Harri Haarikko 30.10.2014 Elinikäisen ohjauksen kehittämisen strategiset tavoitteet (OKM 2011) 1) Ohjauspalveluita on tasapuolisesti saatavilla ja ne vastaavat asiakkaiden
Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö
Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö Yleistä Sääntelyä kansainvälisellä tasolla YK:n lasten oikeuksien sopimus EU:n valkoinen kirja Sääntelyä yleislaeissa Perustuslaki, kuntalaki Erityislait
Osallisuussuunnitelma
Osallisuussuunnitelma Lastensuojelun järjestäminen ja kehittäminen Tukea suunnitelmatyöhön - työkokous Kolpeneen palvelukeskus Kerttu Vesterinen Osallisuus Osallisuus on kokemus mahdollisuudesta päättää
Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:
Sivistyslautakunta 55 18.05.2016 Joensuun seudun kasvatuksen ja koulutuksen toimintaohjelma 2016-2020 155/20.201/2016 Sivistyslautakunta 18.05.2016 55 Joensuun seudun seitsemän kuntaa, Ilomantsi, Joensuu,
Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön
Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön Merkittävin muutos on sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen ja tuotannon sekä rahoituksen kanavoimisen
pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke TYÖPAJA NRO 1
SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke TYÖPAJA NRO 1 Ohjelma 12.30-13.45 Päiväkahvi sekä hankkeen ja osallistujien esittäytyminen 13.45 14.15 Aloituslomakkeet 14.15
Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla hanke ( )
Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla hanke (2018-2020) Riitta Palovuori, projektipäällikkö Annamaija Saastamoinen, projektityöntekijä Kokemustoimintaa yhteistyöllä seminaari 13.9.2018 Riitta
MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma
MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO hankesuunnitelma Sisällys 1. Tausta... 3 2. Päätavoitteet... 3 3. Toimintasuunnitelma... 4 4. Ohjausryhmä... 5 5. Johtotyhmä... 6 6. Henkilöstö... 6 7. Kustannukset ja rahoitus...
Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu
Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta Oulu 1.9.2016 1 Nuorisolaki 2 Lain tavoite Tämän lain tavoitteena on: 1) edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä
Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma
Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013 Ohjelman verkostossa mukana (tilanne syyskuussa 2008) Akaan lukiot Kalevan lukio Kangasalan lukio Lempäälän lukio Mäntän seudun
Toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.
1 Toimintasuunnitelma 2012 Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 Yleistä Yhdistyksen tehtävänä on lisätä työpajatoiminnan tunnettavuutta Keski- Suomessa ja edistää työpajojen välistä yhteistyötä. Yhdistyksen
ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0
1 ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 HYVÄKSYTTY OHJAUSRYHMÄSSÄ 9.12.2014 teemu.japisson@valo.fi www.sport.fi 2 Jatkossa samat toiminnot tarjolla koko maassa Neljä toiminnan osa-aluetta: menestyvä lisää
ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI
ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot riitta.prittinen-maarala@rko.fi puh. 050 4691 946
Yhdessä tunnistettuun ongelmaan tarttuminen nuoren hyvinvoinnin edistämiseksi
Yhdessä tunnistettuun ongelmaan tarttuminen nuoren hyvinvoinnin edistämiseksi Valtakunnallinen tapaturmien ehkäisyn seminaari Seinäjoki OKM/KUPO/NY GH Wrede Hyviä käytäntöjä rakentamassa Nuorisolain uudistus
Uudistunut nuorisolaki
Uudistunut nuorisolaki 23.5.2017 Kouvola Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Nuorisolaki 1285/2016 Lain rakenne Luku 1 Yleiset säännökset sisältää pykälät 1-3 Luku 2 Valtion nuorisotyö ja politiikka
Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012-2015
Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012-2015 Avustukset lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman 2012-2015 toimeenpanoon Annika Kattilakoski, Kirjasto-, liikunta- ja nuorisoyksikkö, Pohjanmaan
Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila
Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari 7.9.2017 Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten
Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö Esityksen nimi / Tekijä
Päivi Petrelius, paivi.petrelius@thl.fi Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö 2.4.2019 Esityksen nimi / Tekijä 1 Yhteiskehittämö kansallinen kehittämisrakenne LAPE-ohjelman osana rakennettiin
ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella
ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella 2014-2020 Helavalkeat-ajankohtaisseminaari 29.5.2013 Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston
Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016
Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunta Nuorisopalvelut xx.xx.2015 Johdanto Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki, Kuntien nuorisotyö ja
Järjestö 2.0 Yhes enemmän! Agentit maakunnan toimintaa kehittämässä- hanke. Henna Hovi, järjestöagentti
Järjestö 2.0 Yhes enemmän! Agentit maakunnan toimintaa kehittämässä- hanke Henna Hovi, järjestöagentti Valtakunnallinen Järjestö 2.0- kokonaisuus Järjestö 2.0 kokonaisuus on osa STM:n Suomi 100 - avustusohjelmaa
Virtaa verkostoihin liikunnasta VIRVELI
Virtaa verkostoihin liikunnasta VIRVELI Malleja paikalliseen, toimivaan, terveyttä edistävään sovellettuun liikuntatoimintaan Lounais-Suomessa Konsultointi- ja kehittämishanke 2006 2009 Soveli-järjestöjen
Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa. Keskustelutilaisuus Rovaniemi
Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa Keskustelutilaisuus Rovaniemi 14.2.2017 Teemaryhmät Mikä on opetuksen, kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön tulevaisuuden kunnassa? Millaisia ovat haasteet? Mitä
SyTy lastensuojelun systeemisen toimintamallin käyttöönotto ja juurrutushanke Esityksen nimi / Tekijä 1
SyTy lastensuojelun systeemisen toimintamallin käyttöönotto ja juurrutushanke 2018-2019 11.2.2019 11.2.2019 Esityksen nimi / Tekijä 1 TAVOITTEET JA KESKEISET TEHTÄVÄT 1. Luodaan mallin pysyvää toimeenpanoa
Kanta-Hämeen sote 2016
Kanta-Hämeen sote 2016 Markku Puro 8.12.2015 Hämeen parasta kehittämistä! I. 2015 saavutukset II. Hahmotelma 2016-2018 III. Vuosi 2016 tarkennettuna 1. Tavoitetilan määrittely 2. Osallisuuden varmistaminen
KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat
KJY:n verkostot 2010 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat Verkostot 2010 Hankeverkostot Pedagogisen johtamisen verkosto Tietohallintoverkosto Työssäoppimisen verkosto Yhteistyöverkostot Hyvinvointiverkosto
Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi
Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi 1 13.10.2017 Johanna Ritvanen Laatusuositus: Asiakas ja palveluohjaus keskiöön SUOSITUS 1 Asiakas- ja
Liite 1. Nuorisotoimi 2015
Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden
Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke. Ainomaija Rajoo
Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke Ainomaija Rajoo - - maakunnan tulee asettaa nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi nuorisovaltuusto, jolle
Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys
Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä Opastavan päätösseminaari 4.4.2017 Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen Järjestämislailla säädetään,
Salon seudun KOKO. Toiminta- ja taloussuunnitelma 2010. Maakunnan kehittämisraha Projektisuunnitelma
1(7) Salon seudun KOKO Toiminta- ja taloussuunnitelma 2010 Maakunnan kehittämisraha Projektisuunnitelma 2(7) Hankkeen nimi Salon seudun KOKO Tiivistelmä Salon seudun KOKO:n tärkein tehtävä on rakentaa
Elinikäisen ohjauksen strategia Järvenpää
Elinikäisen ohjauksen strategia Järvenpää 13.10.2011 Markku Liljeström SAK 13.10..2011/MLI/SAK 1 Elinikäisen ohjauksen kehittämistarve Elinikäisen oppimisen neuvosto esitti 2010, että TEM ja OKM ryhtyvät
KUTSU. Lapin nuorten hyvinvointi yhteisenä tavoitteena - OHJELMATYÖSKENTELY
Lappi KUTSU Lapin nuorten hyvinvointi yhteisenä tavoitteena - OHJELMATYÖSKENTELY Lapin nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2015 (NUPO) -projekti kutsuu kuntien opetus-, nuoriso-, sosiaali- ja terveystoimen
Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff
Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Koordinaatin toimintaa rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuella veikkausvoittomäärärahoista.
Toimintasuunnitelma. Socom
Toimintasuunnitelma 2011 Kaakkois-Suomen sosiaalialan 1 osaamiskeskus Oy Socom 1 YLEISTÄ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy toimii Kymenlaakson ja Etelä- Karjalan maakunnissa. Socomin
Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden alueellisen koordinoinnin toimintamalli Oulun Seudun ja Oulunkaaren kuntayhtymän alueilla vuonna 2011
Liite 1 Perustamissuunnitelma Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden alueellisen koordinoinnin toimintamalli Oulun Seudun ja Oulunkaaren kuntayhtymän alueilla vuonna 2011 Alueellisen koordinoinnin rakenne
Turun seudun jatkuva liikennejärjestelmätyö Toiminta 2016 ja toimintasuunnitelma 2017
Turun seudun jatkuva liikennejärjestelmätyö Toiminta 2016 ja toimintasuunnitelma 2017 19.1.2017 Liikennejärjestelmätyön organisointi Viisaan liikkumisen alatyöryhmä Työ- ja ohjausryhmät 2016 Ohjausryhmä
Ristiinpölytys neljän tuulen tiellä Keski-Suomessa. ELO-toiminta Paula Hiltunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Ristiinpölytys neljän tuulen tiellä Keski-Suomessa ELO-toiminta Paula Hiltunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus 25.2.2015 Pohjois-Karjalan ELO-toiminta ELY-keskus asetti elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän
Valtionavustuksella tukea laatustrategian toimeenpanoon
LAATUA LAIVALLA Miten edistämme toiminnan vaikuttavuutta? ammatillisen koulutuksen laatuseminaari 22.-24.8.2012, laatuverkosto Valtionavustuksella tukea laatustrategian toimeenpanoon Opetusneuvos Leena
ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI
ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot Kehityskasvatushanke (RKO/Kepa) riitta.prittinen-maarala@rko.fi
Liite 1 Sastamalan toimintamuodot laajaan osallistumiseen ja yhteisöllisyyteen Toimintasuunnitelma 2011-2012
Liite 1 Sastamalan toimintamuodot laajaan osallistumiseen ja yhteisöllisyyteen Toimintasuunnitelma 2011-2012 1 SISÄLTÖ JOHDANTO... 3 TOIMINTASUUNNITELMA... 4 SISÄLTÖ JA TAVOITTEET... 5 AIKATAULU... 8 TALOUSARVIO...
Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM
Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi 13.11.2018 Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Palveluintegraation muutosohjelmaa koskevia linjauksia Palveluintegraation muutosohjelma kokoa
Nuorisoasiain neuvottelukunnan hyvinvointi-indikaattorit. Sisäisen turvallisuuden ohjelman ohjausryhmä Sisäministeriö 27.8.2014
Nuorisoasiain neuvottelukunnan hyvinvointi-indikaattorit Sisäisen turvallisuuden ohjelman ohjausryhmä Sisäministeriö 27.8.2014 NUORISOASIAIN NEUVOTTELUKUNTA Parlamentaarinen asiantuntijaelin Asetetaan
Tulokset Turun kaupungin näkökulmasta
Tulokset Turun kaupungin näkökulmasta Rakli Elinvoimaa lähiöihin klinikkatyöskentelyn tulostyöseminaari 7.6.2016 Tuomas Heikkinen, johtaja, konsernihallinto Minna Sartes, toimialajohtaja, vapaa-aikatoimiala
Lapin Opin ovi. Arviointimatriisi. Lähtötila, nykytila ja tavoite projektin lopussa
Lapin Opin ovi Arviointimatriisi Lähtötila, nykytila ja tavoite projektin lopussa Lähtötila: joulukuu 2008 Nykytila: 8.4.2011 Tavoitetila: 31.12.2011 Arviointiulottuvuus 1 Tilanteelle kokonaisuutena ominaista
Tavoite 1: Ilo elää ihmisissä Kestävää ja uudistuvaa kansalaistoimintaa
Miun yhistys toimeenpanosuunnitelma 2015-2017 Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANE Käsitelty ja täydennetty JANEn kokouksessa 6.10.2015 (Aikaisemmat vaiheet: JANEn kokouksen 28.8.2015 Learning
KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020
20.1.2012 Hannu Korhonen KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020 1 Maakuntaohjelma linjaa valintoja 1 VISIONA YKSILÖLÄHTÖINEN, YHTEISÖLLINEN JA ELÄMÄNMAKUINEN KESKI-SUOMI Hyvinvointi on keskeinen kilpailukykytekijä
Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla
Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne - hanke Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne
OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni
OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni Sanna Mäkinen, KM, sanna.makinen@joensuu.fi Kehittävä arviointi, Joensuun yliopisto TAUSTALLA: Hallitusohjelma:
Esitys. Kanta-Hämeen Järjestöasiainneuvottelukunnaksi
Esitys Kanta-Hämeen Järjestöasiainneuvottelukunnaksi Esitys Kanta-Hämeen Järjestöasiain neuvottelukunnaksi Esitämme, että Kanta-Hämeeseen perustetaan osaksi maakunnan tulevia rakenteita Järjestöasiain
Synergiaseminaari Hämeenlinna Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Ylitarkastaja Merja Hilpinen
Synergiaseminaari Hämeenlinna 10.10.2017 Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Ylitarkastaja Merja Hilpinen Nuorten työpajatoiminta Nuorisolaki 1285/2016 Nuorisolain tavoitteena edistää nuorten
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen hyvinvointia ja terveyttä edistävä toiminta Varsinais-Suomessa
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen hyvinvointia ja terveyttä edistävä toiminta Varsinais-Suomessa JärjestöSotehanke 113, Varsinais-Suomi Minna Rosendahl, aluejohtaja Järjestö 2.0 Järjestöt mukana muutoksessa
MAL-verkoston toimintasuunnitelma 2013
MAL-verkoston toimintasuunnitelma 2013 Seminaarit ja työpajat Seminaarit ja työpajat toteutetaan niin, että ne tukevat kansallisia ja seudullisia politiikka- ja suunnitteluprosesseja. Ohjausryhmän kokouksessa
puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet
Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla
Mitä ne täällä tekee?
Mitä ne täällä tekee? Nuorisotyö opettajien valtakunnassa! Nuorisosihteeri Seija Laitinen 9.10.2013 KOULUNUORISOTYÖ Suomessa verraten uusi työmuoto Hankkeita ja projekteja Tavoitteena toiminnan vakinaistaminen
Oulun Eteläisen aluekeskusohjelman organisointi
Koordinointi: aluekeskusohjelman yhteyspäällikkö ja tiedottaja Vastuuorganisaatio: Ylivieskan seutukunta toimijoiden kokoaminen, hankkeiden suunnittelu, kehittämistyön koordinointi, tiedonvaihto Oulun
Lapin nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2015
Lapin nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2015 Lapin nuorten hyvinvointi yhteisenä tavoitteena Lapin alueellinen kehittämisohjelma vuoteen 2015 Toteutus ESR -rahoitteisessa hankkeessa ajalla heinäkuu 2011
SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA
1 (5) SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA Vapaa-aikapalvelut Nuorisotoimi Tilivelvolliset: sivistys- ja vapaa-aikalautakunta, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö Toiminta-ajatus Nuorisotoimi tukee nuorten
Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä 20.5.2019 thl.fi/tervekunta 1 Mikä on Terve Kunta verkosto? Kokoaa yhteen kuntia, jotka painottavat hyvinvoinnin ja terveyden
2) aktiivisella kansalaisuudella nuorten tavoitteellista toimintaa kansalaisyhteiskunnassa;
Annettu Helsingissä 27 päivänä tammikuuta 2006 Nuorisolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Tavoite Tämän lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä,
Nuorisotutkimusseura ry:n osaamiskeskuksen tavoitteet ja toiminta vuosien aikana
OPETUS JA KULTTUURIMINISTERIÖ OKM/12/627/2018 ohjausasiakirja 1.2.2018 Nuorisotutkimusseura ry:n osaamiskeskuksen tavoitteet ja toiminta vuosien 2018 2019 aikana 1. Osaamiskeskusrakenne Opetus ja kulttuuriministeriö
Kohti näkyvää ja vahvaa järjestöyhteistyötä!
Kohti näkyvää ja vahvaa järjestöyhteistyötä! Jerrytapaamisen kulku 9.5.2019 Esityslista: 1. Tervetulotoivotus ja kokouksen läpikäyminen 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 3. Järjestöneuvoston
Järjestöt hyvinvointia luomassa
Järjestöt hyvinvointia luomassa Suomen sote-järjestöt lukuina IHMISET 1 300 000 jäsentä 500 000 vapaaehtoista 260 000 vertaistukijaa 50 000 ammattilaista 4 800 työllistettyä YHDISTYKSET 10 000 yhdistystä
Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset
Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset LAPE Pohjanmaa: Lapsi- ja perhe keskiössä 1 Pohjanmaan LAPE-hanke Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman maakunnallinen hanke Rahoitus 1.1.2017-31.12.2018, työntekijät
Vaikuttavuusvalmentamo Georg Henrik Wrede johtaja, OKM/NUOLI/NV
Vaikuttavuusvalmentamo 29.10.2016 Georg Henrik Wrede johtaja, OKM/NUOLI/NV Vallitsevia trendejä keskitetyn ja paikallisen julkisen palvelun suhteen muutos, edustuksellisesta demokratiasta osallistavaan
Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto
Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamo yksi ovi moniin palveluihin Alle 30-vuotiaille nuorille tarkoitettu henkilökohtaisen neuvonnan, ohjauksen
TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ
TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ Sosiaali- ja terveysalan yhdistykset uudessa tilanteessa sote-uudistuksen kaatumisen jälkeen mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Kulttuuri- ja taideyhdistyksille olennaista Pirkanmaan
Kehittämistoiminnan rakenteet muutoksessa?
Kehittämistoiminnan rakenteet muutoksessa? Varhiksen alueellinen kehittäjäverkosto Poske 22.4.2008 Arja Honkakoski Esityksen sisältö 1 Miten kehittämistoiminnan rakenteet ja sisältö ovat muotoutuneet 2000
Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena
Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena KS Järjestöareena 15.9.17 Anne Astikainen & Anu Hätinen Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Tavoitteena järjestöjen roolin, aseman ja osallisuuden vahvistaminen