Rovaniemen kaupunki Norvajärven osayleiskaava
|
|
- Heikki Seppälä
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Rovaniemen kaupunki Norvajärven osayleiskaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2014 Vaiheet Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on laadittu Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävillä: Kaavaluonnos nähtävillä: 11/2014 Kaavaehdotus nähtävillä *.*.-*.*.2013
2 2 1. Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Norvajärven osayleiskaava Rovaniemen kaupungin Norvajärven kylä sijaitsee n. 11 kilometriä keskustasta Pohjoiseen Maantie 9523:n varrella Norvajärven ympärillä. Suunnittelualue sijoittuu Norvajärven ympärille sekä viereisen Poikajärven eteläpäähän. Suunnittelualueen sijainti
3 3 Kaava-alueen rajaus
4 4 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY Suunnittelutyön tarkoituksena on laatia/päivittää Norvajärven alueelle yksityiskohtainen aluevarausyleiskaava, joka ohjaa suoraan rakentamista ja muuta maankäyttöä. Alueella on voimassa kunnanvaltuuston hyväksymä yleiskaava. Vuoden 2009 alusta tuli voimaan maankäyttö- ja rakennuslain muutos, joka kumosi 137 :n 3 momentin, jonka perusteella yleiskaavan kuivanmaan alueelle oli voitu myöntää suoraan rakennuslupa yleiskaavan mukaisesti. Nyt vireille tulleen yleiskaavatyön tavoitteena on päivittää yleiskaavaa MRL 44 :n asettamien mahdollisuuksien mukaan ns. kyläyleiskaavaksi. Yleiskaava jaetaan oikeusvaikutuksiltaan erilaisiin vyöhykkeisiin. Rantavyöhykkeellä voidaan edelleen myöntää rakennuslupa MRL:n 72 :n mukaan suoraan yleiskaavan perusteella. Nyt määritettävällä kyläaluevyöhykkeellä rakennuslupa voidaan myöntää suoraan MRL 44 :n mukaisesti. Muut alueet jäävät suunnittelutarvealueeksi, jossa rakennusluvan saaminen edellyttää erillisen suunnittelutarveratkaisun hakemista. Rovaniemen kaupungin alueidenkäyttö strategiassa ( päivitetty KV ) Norvajärven alue on kuvattu kyläalueena. Alueella on eheytettävä yhdyskuntarakennetta ja kehitettävä elinkeinojen harjoittamismahdollisuuksia. Alueelle tulisi laatia osayleiskaava. Rovaniemen kaupungin päivitetyssä (KV ) kaavoitusohjelmassa vuosille on tuotu esille tarve päivittää Norvajärven osayleiskaava.
5 5
6 6 Yleiskaavoitus on usein käyttökelpoisin välinen maaseudun maankäytön suunnitteluun. Rakentamista ohjaavan kyläyleiskaavan laatiminen on tullut mahdolliseksi voimaan tulleen maankäyttöja rakennuslain muutoksen myötä. Oikeusvaikutteinen kyläyleiskaava voidaan laatia alueelle, jossa on kylämäistä asutusta ja jossa ei ole merkittävää rakentamisen painetta. Tällaisella alueella rakennuslupa voidaan myöntää suoraan yleiskaavan perusteella samaan tapaan kuin rakennuslupa voidaan myöntää rantarakentamiseen oikeusvaikutteisen rantayleiskaavan perusteella. Tekninen lautakunta päätti kokouksessaan , että Norvajärven osayleiskaavan päivitystyö käynnistetään. Vireilletulon tavoite vuodelle 2012 on tuotu esille Rovaniemen kaupungin kaavoitusohjelmassa vuosille Kaava laaditaan Rovaniemen kaupungin omana työnä. Osayleiskaava laaditaan MRL 42 :n mukaisesti yksityiskohtaisena aluevarauskaavana, joka ohjaa suoraan rakentamista ja muuta maankäyttöä. Suoraan rakentamista ohjaavassa (MRL 72, MRL 44 ) yleiskaavassa määritellään pääsääntöisesti rakentamisen ja muun maankäytön periaatteet niin tarkasti ettei asemakaavan laatiminen ole tarpeen. Kaavassa on kuitenkin myös osoitettava alueet, joilla asemakaavan laatiminen voi olla tarpeen. 3 SUUNNITTELUTILANNE 3.1 Maakuntakaava Rovaniemen maakuntakaava-alueeseen kuuluvat Rovaniemen kaupunki ja Ranuan kunta. Kaava on vahvistettu ympäristöministeriössä Rovaniemen vaihemaakuntakaava on vahvistettu ympäristöministeriössä Kaava on laadittu voimassa olevaa Rovaniemen maakuntakaavaa täydentävänä vaihemaakuntakaavana, joka kumoaa voimassa olevaa kaavaa Rovaniemen ja Ranuan alueilla vain niiltä osin, kuin muutoksia esitetään. Suunnittelualue ei sijoitu vaihemaakuntakaavan alueelle. Lapin liiton hallitus on kuuluttanut Rovaniemen ja Itä-Lapin maakuntakaavan laatimisen vireille. Rovaniemen ja Itä-Lapin maakuntakaava laaditaan kokonaismaakuntakaavana. Maakuntakaava
7 7 vahvistuessaan kumoaa Rovaniemen ja Itä-Lapin maakuntakaavat sekä Rovaniemen vaihemaakuntakaavan. Kuva. Ote Rovaniemen maakuntakaavasta. Koko maakuntakaava-aluetta koskevat määräykset: Meluhaittojen ehkäisemiseksi ja ympäristön viihtyisyyden turvaamiseksi maankäytön, liikenteen ja rakentamisen suunnittelussa sekä rakentamisen lupamenettelyissä on otettava huomioon valtioneuvoston päätös melutasojen ohjearvoista. Maa ja metsätalouteen liittyvää rakentamista lukuun ottamatta hyville, yhtenäisille tai maisemallisesti tärkeille pelloille ei tulisi rakentaa, ellei niitä yksityiskohtaisemmassa kaavassa ole rakentamiseen sopivaksi osoitettu. Malminetsintä ja siihen liittyvät toimenpiteet alueella on turvattava. Lisäksi on selvitettävä, millä ehdoilla suojelualueelta tai muulta rajoituksia omaavalta alueelta mahdollisesti löytyvän geologisen varannon hyödyntäminen on mahdollista.
8 8 Porotalouden sekä muiden luontaistalouteen liittyvien toimintojen edellytykset on turvattava. Ranta-alueilla vapaan ranta-alueen osuus tulisi olla vähintään puolet muunnetusta rantaviivasta. Rakennuksia ei tulisi sijoittaa maisemallisesti aroille paikoille, kuten kapeisiin niemenkärkiin ja kannaksille sekä rantamaisemaa hallitsevien kumpareiden huipulle. Maisemalliset tekijät on otettava huomioon kaikissa metsänkäsittelytoimenpiteissä erityisesti asutuksen läheisyydessä, ulkoilualueilla, teiden varsilla, vaarojen rinteillä ja vesistöjen rannoilla. Vesistöjen veden laatu, hydrologinen tila, eliöstö ja maisema tai muut ominaisuudet on säilytettävä mahdollisimman luonnontilaisina. Ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen tai muu siihen kajoaminen kielletty. Lupaa haetaan ympäristökeskukselta, jonka on kuultava asiassa Museovirastoa. Maankäytön suunnittelussa on otettava huomioon arvokkaat maisemaalueet ja rakennetut kulttuuriympäristöt. Rovaniemen maakuntakaavassa esitetyt merkinnät kaava-alueella: Merkintä: AT 362 Merkinnällä osoitetaan alueita, joilla sijaitsee tai joille suunnitellaan maaseudun peruspalveluita ja joita voidaan pitää sopivina rakentamisalueina. Alueen nimi: Norvajärvi Alue sijaitsee Rovaniemen mlk:ssa kaupungista noin 12 km pohjoiseen. Alueella on laajasti taaja-asutusta ja rakennettu vesijohtoverkosto. Norvajärvelle on myös laadittu osayleiskaava, jonka mitoitus on ollut ohjeena vesijohtoverkostoa rakentaessa. Vuonna 1998 kylän asukasluku oli 126. Varausperuste: keskuskylä Merkintä: Alueen nimi: RA7295 NORVAJÄRVI
9 9 Sijainti ja kuvaus: Varausperuste: Alue sijaitsee Norvajärven länsipuolisella rantaalueella. Tutkimuksiin perustuen varattu loma-asutukseen soveltuvaksi alueeksi. Merkintä: Alueen nimi: Sijainti ja kuvaus: M4513 MAA- JA METSÄTALOUSVALTAINEN ALUE Rovaniemen maalaiskunnan alueista ne, joita ei ole varattu muihin maankäyttöluokkiin. Pääasiassa maa- ja metsätalouskäyttöön tarkoitettuja alueita, joita voidaan käyttää pääasiallista käyttötarkoitusta sanottavasti haittaamatta myös muihin tarkoituksiin. Varausperuste: Pääasiassa maa- ja metsätalouskäyttöön soveltuva alue. Merkintä: Alueen nimi: Sijainti ja kuvaus: Varausperuste: MT5081 TORAMOKIVALO-JOUTTISELKÄ Kunnan keskiosaan Rovaniemen kaupungin pohjoispuolelle sijoittuva metsäalue, jota luonnettivat pienet vaarat ja niiden väliset pienet järvet. Puuntuotantoalue. 3.2 Yleiskaava Suunnittelualueella on voimassa kunnanvaltuuston hyväksymä oikeusvaikutteinen yleiskaava. 3.3 Asemakaavat ja rantakaavat Suunnittelualueella ei ole asemakaavoja tai ranta-asemakaavoja. 3.4 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Ympäristöministeriön laatiman oppaan mukaan yleiskaavassa tulevat sovellettavaksi yleistavoitteet ja erityistavoitteista ne, joita ei ole suoraan kohdennettu maakunnan suunnittelulle tai maakuntakaavoitukselle. Yleistavoitteita sovelletaan suoraan rakentamista ohjaavien yleiskaavojen (lähinnä rantayleiskaavat) laajaalaisiin, muuta alueidenkäyttöä yleispiirteisesti ohjaaviin ratkaisuihin, mutta ei asemakaavaan verrattaviin suoraan rakentamista ohjaaviin ratkaisuihin.
10 10 Norvajärven osayleiskaavaa koskevat seuraavat erityistavoitteet: Maakunnan suunnittelussa on selvitettävä maaseudun alue- ja yhdyskuntarakenteen sekä kyläverkoston kehittämiseen liittyvät toimenpiteet, joilla edistetään olemassa olevien rakenteiden hyödyntämistä, palvelujen saatavuutta, maaseudun elinkeinotoiminnan monipuolistamista sekä ympäristöarvojen säilymistä. Maakuntakaavan ja yleiskaavan lähtökohtana on oltava perusteltu väestönkehitysarvio. Maakunnan suunnittelussa ja yleiskaavoituksessa on tarkasteltava pitkällä aikavälillä sekä taajama- että maaseutualueiden väestömäärän kehityksen erilaisia vaihtoehtoja. Maakuntakaavoituksessa ja yleiskaavoituksessa tulee edistää yhdyskuntarakenteen eheyttämistä ja esittää eheyttämiseen tarvittavat toimenpiteet. Alueidenkäytön suunnittelussa on maaseudun asutusta sekä matkailu- ja muita vapaa-ajan toimintoja suunnattava tukemaan maaseudun taajamia ja kyläverkostoa sekä infrastruktuuria. Alueidenkäytön suunnittelussa on edistettävä olemassa olevan rakennuskannan hyödyntämistä sekä luotava edellytykset hyvälle taajamakuvalle. Taajamia kehitettäessä on huolehdittava siitä, että viheralueista muodostuu yhtenäisiä kokonaisuuksia. Alueidenkäytössä on otettava huomioon viranomaisten selvitysten mukaiset tulvavaara-alueet ja pyrittävä ehkäisemään tulviin liittyvät riskit. Alueidenkäytön suunnittelussa uutta rakentamista ei tule sijoittaa tulvavaara-alueille.
11 11 Yleis- ja asemakaavoituksessa on varauduttava lisääntyviin myrskyihin, rankkasateisiin ja taajamatulviin. Alueidenkäytön suunnittelussa on turvattava terveellisen ja hyvälaatuisen veden riittävä saanti ja se, että taajamien alueelliset vesihuoltoratkaisut voidaan toteuttaa. Lisäksi alueidenkäytön suunnittelussa on otettava huomioon jätevesihaittojen ehkäisy. Alueidenkäytössä on varmistettava, että valtakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöjen ja luonnonperinnön arvot säilyvät. Alueidenkäytön suunnittelussa on otettava huomioon ekologisesti tai virkistyskäytön kannalta merkittävät ja yhtenäiset luonnonalueet. Alueidenkäyttöä on ohjattava siten, ettei näitä aluekokonaisuuksia tarpeettomasti pirstota. Alueidenkäytön suunnittelussa rantaan tukeutuva loma-asutus on suunniteltava siten, että turvataan luontoarvoiltaan arvokkaiden ranta-alueiden säilyminen sekä loma-asumisen viihtyisyys. Alueidenkäytössä on otettava huomioon pohja- ja pintavesien suojelutarve ja käyttötarpeet. 4 VIREILLÄ OLEVAT MUUT SUUNNITELMAT JA HANKKEET 4.1 Kaavat Suunnittelualueen läheisyydessä on vireillä Sinetän ja Ylikylä-Nivankylä alueen osayleiskaavat. Kaavoitustilanne 2012
12 Muut hankkeet Kolmen kylän kehittämissuunnitelma 2008 Rovaniemen matkailun kehittämisohjelman on kaupunginvaltuusto hyväksynyt Rovaniemen kaupungin elinkeino-ohjelma on hyväksytty kaupungin valtuustossa ja sitä toteutetaan parhaillaan. Rovaniemen liikennejärjestelmäsuunnitelma (kh 6/2012). Rovaniemen ilmasto-ohjelma. Lapin maakuntasuunnitelma Lapin matkailustrategia. 5 MAANOMISTUS JA HALLINTA Suunnittelualue on pääosin yksityisessä omistuksessa. Rovaniemen kaupungilla on suunnittelualueella omistuksessa joitakin maa-alueita. Kuva. Maanomistus. violetti kaupungin omistuksessa, vuokratut alueet turkoosi, yksityis/ muu omistus valkoinen
13 13 6 KAAVAN TAVOITTEET Rovaniemen kaupunki on kylien kaupunki. Kaavoituksen tavoitteena on kylien elinvoimaisuuden turvaaminen ja elinympäristön kehittäminen eri kunnan osa-alueilla. Norvajärven osayleiskaavasta on tarkoitus laatia yksityiskohtainen aluevarausyleiskaava, joka ohjaa suoraa rakentamista ja muuta maankättöä. Maakuntakaavassa ja Rovaniemen alueidenkäytön strategiasuunnitelmassa Norvajärven alue on osoitettu kyläalueena. Kaavan tavoite on tiivistää yhdyskuntarakennetta em. suunnitelmien mukaisesti Kaupungin (päivitetty ) hyväksymässä kaavoitusohjelmassa on määritelty asuntotuotannon tavoitteet seuraavasti: Kaupungin tulee mahdollistaa 110 pientalotontin tonttivaranto vuodessa. Lisäksi tavoitteena on turvata kaavoituksella 345 kerrostaloasunnon tuotanto vuosittain. Yleiskaavan mukaisten rakennuspaikkojen jakaminen edellyttää, että maanhaltija pääsääntöisesti vastaa infran toteuttamisesta. 7 LAADITTAVAT VAIHTOEHDOT Oikeusvaikutteinen osayleiskaava laaditaan rajauskartan mukaiselle alueelle. Lopullinen osayleiskaava muotoutuu kaavatyön aikana vuorovaikutteisen suunnitteluprosessin, selvitysten ja lähtöaineiston kautta laadittavien rakennemallien avulla.
14 14 8 LAADITTAVAT SELVITYKSET Laadittava selvitys Uusi vai päivitettävä/ täydennettävä Täydennettävä vanha selvitys (nimi, laatija ja valmistumisvuosi) Selvityksen laatija Osallistumis- ja arviointisuunnitelman ajantasaistaminen uusi osayleiskaava OAS Petteri Lampi, Rovaniemen kaupunki kaavan laatija Kulttuuriympäristöselvitys uusi 2014 Sweco Ympäristö Oy Rakenne/vyöhyketarkastelu uusi 2014 Kaavan laatija Rakennusoikeuden toteutuminen ja ajantasaiset rak.lupatiedot osayleiskaava-alueella 2014 päivitetty Kaavan laatija Palvelujen ja kaupan verkostotarkastelu päivitettävä/täyde nnettävä Rovaniemen kaupan palveluverkkoselvity s, päivitys. Entrecon Kaavan laatija Arkeologinen selvitys uusi 2013 Sweco/ Mikroliitti Oy Luonto- ja maisemaselvitys uusi 2014 Sweco Ympäristö Oy Emätilaselvitys ja mitoitus uusi 2014 Kaavan laatija 9 ARVIOITAVAT VAIKUTUKSET Kaavan vaikutuksia arvioidaan maankäyttö- ja rakennuslain yleisten säädösten sekä erityisesti 39 (yleiskaavan sisältövaatimukset) edellyttämällä tavalla. Vaikutusten selvittämisen tarkoituksena on jo suunnittelun aikana saada tietoa suunnitteluratkaisujen merkityksestä ja siten parantaa lopullisen suunnitelman laatua.
15 15 Maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetyt vaikutukset: 1. ympäristövaikutukset, 2. yhdyskuntataloudelliset, 3. sosiaaliset, 4. kulttuuriset ja 5. muut vaikutukset. Selvitykset tehdään koko siltä alueelta, jolla kaavalla voidaan arvioida olevan merkittäviä vaikutuksia. Arvioinnin perusteella voidaan arvioida suunnitelman toteuttamisen merkittävät välittömät ja välilliset vaikutukset: ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön; maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon; kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin; alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä liikenteeseen; kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön. Jos vaikutukset ulottuvat toisen kunnan alueelle, tulee kaavan vaikutuksia selvitettäessä olla tarpeellisessa määrin yhteydessä tähän kuntaan. Vaikutusten selvittäminen perustuu alueelta tehtyihin selvityksiin, olemassa olevaan perustietoon, maastokäynteihin, osallisilta ja viranomaisilta saataviin lähtötietoihin ja palautteeseen, sekä laadittavien suunnitelmien ympäristöä muuttavien ominaisuuksien analysointiin.
16 16 10 OSALLISET A. Kaikki ne joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava vaikuttaa: kaupunkilaiset, kaava-alueen ja siihen rajoittuvan alueen maanomistajat kaava-alueen ja kaavan vaikutusalueen asukkaat kaava-alueen ja kaavan vaikutusalueen yritysten, laitosten työntekijät ja palvelujen käyttäjät kaava-alueen ja kaavan vaikutusalueen elinkeinonharjoittajat, maanviljelijät, kalastajat, metsästäjät, porotalouden harjoittajat B. Yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään: Norvan Kyläyhdistys ry Norvan erä ry Rovaniemen seurakunta Rovaniemen luonto ry Lapin rakennusperintöyhdistys Napapiirin Vesi Rovakaira Oy C. Viranomaiset Kaupungin hallintokunnat Lapin liitto Lapin ELY-keskus Museovirasto Lapin maakuntamuseo Liikennevirasto Lapin pelastuslaitos Metsähallitus Metsäkeskus Paliskuntain yhdistys/ Poikajärven paliskunta Osallisilla on oikeus ottaa osaa kaavan valmisteluun, arvioida sen vaikutuksia ja lausua kaavasta mielipiteensä.
17 17 11 OSALLISTUMIS- JA AIKATAULUSUUNNITELMA Osallistua voi ottamalla yhteyttä suunnittelijoihin tilaisuuksien yhteydessä, puhelimitse, sähköpostilla tai kirjeitse. Suunnittelutyöstä on tietoa myös internetsivuilla: Osayleiskaavan vireilletulosta ja OAS:n nähtävillä olosta tiedotetaan kuulutuksella lehdissä, www-sivuilla sekä ilmoituksella kaupungin ilmoitustaululla. Kaavoituksen käynnistyessä pidetään aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu (MRL 64 ) xx.xx.2012, johon kutsutaan Rovaniemen kaupungin edustajat ja ne viranomaiset, joiden toimialaa asia koskee. Työn käynnistymisvaiheessa osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan osallisten arvioitavaksi palautteen antamista varten Rovaniemen kaupungissa. Kaavoitustyön aloittamisesta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta tiedottaminen Kaupunki tiedottaa kaavoitustyön vireille tulosta ja asettaa osallistumisja arviointisuunnitelman nähtäville marraskuussa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on kaavoitusprosessin ajan nähtävillä ja osalliset voivat lausua mielipiteensä siitä suullisesti tai kirjallisesti. Kaavoitustyön käsittelyn vaiheet ja aikataulu Työn aloittaminen, lähtöaineiston koonti ja työn sisällöstä sopiminen, selvitysten laatiminen ja päivittäminen
18 18 Kaavaluonnos n. 11/2014 Lähtöaineiston ja alustavien tavoitteiden pohjalta laaditaan osayleiskaavaluonnos. Luonnos asetetaan nähtäville vuoden 2014 lopulla. Osalliset voivat lausua mielipiteensä luonnoksesta. Rovaniemen kaupunki pyytää tarvittavat viranomaislausunnot. Nähtävilläolon aikana voidaan järjestää yleisötilaisuus. Ajankohdasta tiedotetaan erikseen mm. hankkeen www-sivuilla ja nähtäville asettamisen kuulutuksessa. Kaavaehdotus 2015 alkupuolella Kaavaluonnoksista saadun palautteen perusteella laaditaan ehdotus osayleiskaavaksi. Ehdotus asetetaan nähtäville keväällä 2015 ja osalliset voivat lausua mielipiteensä ehdotuksesta. Kaupunki pyytää tarvittavat viranomaislausunnot. Nähtävilläolon aikana järjestetään tarvittaessa yleisö tilaisuus. Ajankohdasta tiedotetaan erikseen mm. hankkeen www-sivuilla ja nähtäville asettamisen kuulutuksessa. Kaavaehdotuksesta pidetään tarvittaessa viranomaisneuvottelu (MRL 66 ), johon kutsutaan Rovaniemen kaupungin edustajat ja ne viranomaiset joiden toimialaa asia koskee. Palautteen jättäjät saavat Rovaniemen kaupungilta kirjallisen vastineen saamaansa palautteeseen, mikäli osoitetiedot ovat saatavissa. Kaavan hyväksyminen Kaavan hyväksyy Rovaniemen kaupunginvaltuusto loppuvuodesta 2015.
19 Aikataulu / / / /5 2015/10 Tekninen lautakunta OAS Vireilletulo Selvitykset Luonnosvaiheen suunnittelu Luonnosvaiheen kuuleminen Ehdotusvaihe Hyväksyminen, kh ja kv
20 20-12 Yhteystiedot Rovaniemen kaupunki kaavoitus, vaihde Kaavoituspäällikkö Markku Pyhäjärvi, , kaavasuunnittelija Petteri Lampi , Rovaniemen kaupunki kaavoitus ( ) Petteri Lampi, kaavasuunnittelija
Rovaniemen kaupunki Koskenkylän osayleiskaavan muutos tilan Lepola RN:o 57:119 alueella
Rovaniemen kaupunki Koskenkylän osayleiskaavan muutos tilan Lepola RN:o 57:119 alueella OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2014 Vaiheet Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on laadittu 21.10.2013
Rovaniemen kaupunki Nivankylä Ylikylä Osayleiskaava
Rovaniemen kaupunki Nivankylä Ylikylä Osayleiskaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2015 Vaiheet Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on laadittu 4.10.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Rovaniemen kaupunki Rautiosaaren osayleiskaava
Rovaniemen kaupunki Rautiosaaren osayleiskaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2012 Vaiheet Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on laadittu 5.10.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Rovaniemen kaupunki Lehtojärven osayleiskaavan muutos tilojen RN:o 35:60 ja 35:56 alueella
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2014 Rovaniemen kaupunki Lehtojärven osayleiskaavan muutos tilojen RN:o 35:60 ja 35:56 alueella Vaiheet Päätös kaavan laadinnasta, Tekla 16.12.2014 Vireilletulo 19.12.2014
Rovaniemen kaupunki Paavalniemen osayleiskaava
Rovaniemen kaupunki Paavalniemen osayleiskaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2015 Vaiheet Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on laadittu 18.11.2013 (28.5.2014) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.01.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy KAUHAVAN KAUPUNKI Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa (MRL 63 ) esitetään kaavoitushankkeen sijainti ja tavoitteet sekä kerrotaan miten alueen osalliset voivat
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Koskenkylän osayleiskaava
15.2.2019 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Koskenkylän osayleiskaava Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta, Rovaniemen kaupunki Seuraa suunnitteluhanketta: www.rovaniemi.fi/kaavatori Osallistumis-
Rovaniemen kaupunki Norvajärven yleiskaavan muutos Tilan Rantakuja 45:18 alueella
Rovaniemen kaupunki Norvajärven yleiskaavan muutos Tilan Rantakuja 45:18 alueella OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelupalvelut 2010 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Rovaniemen kaupunki, Norvajärven
Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 07.09.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Rovaniemen kaupunki Oikaraisen kylän ja Jyrhämäjärven yleiskaavan muutos Tilojen 57:30, 57:33, 57:54, 57:56 ja 57:86 alueella
Rovaniemen kaupunki Oikaraisen kylän ja Jyrhämäjärven yleiskaavan muutos Tilojen 57:30, 57:33, 57:54, 57:56 ja 57:86 alueella OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelupalvelukeskus 2010 SUUNNITTELUALUE:
KIIHTELYSVAARAN RANTAOSAYLEISKAAVA
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, hyväksytty valtioneuvostossa 31.11.2008 ja tulleet voimaan 1.3.2009 Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö-
JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA
JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.09.2016 Ote rantaosayleiskaavasta, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. Sijainti ja nykytilanne
Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus
JOUTSA SIIKANIEMI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus 1. Sijainti ja nykytilanne 2. Suunnittelutehtävän
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE
Niskanperän osayleiskaava
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A ROVANIEMEN KAUPUNKI Niskanperän osayleiskaava Vaiheet: - laadittu - nähtävillä - Kaavaluonnos nähtävillä - Kaavaehdotus nähtävillä FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY
ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)
Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HIMOKSEN OSAYLEISKAAVAN JA KAAVAMUUTOKSEN LAATIMINEN OSA-ALUEELLA 6, PATAJOKI
FCG Planeko Oy JÄMSÄN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HIMOKSEN OSAYLEISKAAVAN JA KAAVAMUUTOKSEN LAATIMINEN OSA-ALUEELLA 6, PATAJOKI 9.4.2008, TARK. 27.6.2008, TARK 17.5.2013 SISÄLLYSLUETTELO
Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
H A N G O N K A U P U N K I Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.1.2013 / 6.3.2013 / 27.3.2013/ 31.1.2014/
Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava
Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014
Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.2.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis-
OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN
OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy
Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos ja laajennus. 4. kaupunginosa, Golfkentän ja hiihtokeskuksen alue KAAVOITUS 2017
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos ja laajennus 4. kaupunginosa, Golfkentän ja hiihtokeskuksen alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2017 Vaiheet Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella
JOUTSA RIESKALANTIE RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kotikallio 172-402-6-34 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITTELMA Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie Rovaniemen kaupunki Tekniset palvelut/kaavoitus Päivitetty 16.1.2018 1 Osallistumis-
Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1(7) KITTILÄN KUNTA, 2. KUNNANOSA, LEVI Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2(7) 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan
SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen
ENO-TUUPOVAARA RANTAOSAYLEISKAAVA
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, hyväksytty valtioneuvostossa 31.11.2008 ja tulleet voimaan 1.3.2009 Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN
Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)
KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KARJALOHJA RANTA-ASEMAKAAVA Tila: Lehtoniemi 1:204 Kylä: 427 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.9.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sodankylä, Kakslauttasen asemakaavan muutos k 101
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Sodankylä Kakslauttasen asemakaavan muutos kortteli 101 Sodankylän Kakslauttasen alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.8.2017 Sodankylän
KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA
KEURUUN KAUPUNKI KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee Keuruun keskustaajaman oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimistyötä.
Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.12.2016 Seitap
KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23
Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi
A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment
JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS
JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ote rantaosayleiskaavakartasta, kaavamuutosalueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tarsankankaan ja Norvatien teollisuusalueen osayleiskaava
5.7.2016 Osayleiskaava 21. kaupunginosa Tarsankankaan ja Norvatien teollisuusalueen osayleiskaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tarsankankaan ja Norvatien teollisuusalueen osayleiskaava Kuva 1.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:
Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
22.1.2018 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3
POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)
1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta
HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE
Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN
Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Vihtorila ja Koivula) Kuva 1: Sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupunki Lieksan ja Nurmeksen
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Finnish Consulting Group Oy Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa (MRL 63 ) esitetään kaavoitushankkeen sijainti ja tavoitteet sekä kerrotaan miten alueen osalliset voivat vaikuttaa kaavoituksen
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue
OAS A-2707 1 (7) A-2707 Asemakaava 25.10.2017 Orvokkitie 7, Nikkilä Lahti.fi OAS A-2707 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava A-2707 (Orvokkitie
Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos
Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen
LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään
RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY 16.3.2017 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta 1-107 Kaava-alueen yleissijainti 2 1. Aloite ja
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
TYÖNUMERO: E20600910.00 HÄMEENKYRÖN KUNTA ARONIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA, ARONIEMI 108-438-3-75 KUVA MAANMITTAUSLAITOS 2016 SWECO YMPÄRISTÖ OY Tampere Muutoslista VALMIS FIKIRV LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-
PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN
S. Paananen, T. Järvinen 28.2.2018 KIVIJÄRVEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA 1 (7) Penttilän yhteismetsän ranta-asemakaavan PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA MIKÄ
Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty
SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 10.12.2008, 20.02.2009 SIPOON KUNTA KEHITYS-
Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuusiselän osayleiskaava
17.10.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuusiselän osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa (MRL 63 ) kuvataan kaavatyön tavoitteet ja lähtökohdat, valmistelun ja päätöksenteon eteneminen,
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Iso-Syöte, Asemakaavan muutos korttelissa 55 a-b OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2017 Ote ajantasa-asemakaavasta. Asemakaavan muutosalue sijaitsee Syötteen hiihto- ja laskettelukeskuksessa.
SELOSTUS, kaavaehdotus
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014, 17.5.2017 Osallistumis-
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 23.12.2015 Yleistä
Salla Sallatunturin asemakaava Pan Parks Poropuisto alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Salla Sallatunturin asemakaava Pan Parks Poropuisto alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 09.07.2009 Sallan kunta Seitap Oy 2009 Seitap Oy Osallistumis-
ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa ( MRL 63 ja 64 ) esitetään
SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3
SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) SIMON KUNTA
JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue
VIRTAIN KAUPUNKI, SEINÄJÄRVI
OAS 1 (8) UPM Kymmene Oyj 4.10.2016 VIRTAIN KAUPUNKI, SEINÄJÄRVI SEINÄJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala
OAS A-2685 1 (5) A-2685 Asemakaava ja asemakaavan muutos 8.5.2017 Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä Lahti.fi OAS A-2685 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 11.9.2017, tark. 4.6.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, LIESJÄRVI Kunta : TAMMELA Tilat : 834-421-10-6, 10-31, 10-54, 10-69, 10-84 1. Suunnittelualue
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014
HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN
KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE
Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 7.9.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MOINSALMEN OSAYLEISKAAVAN
SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012
J O K I O I N E N SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251
NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman
Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli
1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen
A D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2647 (Johtokatu 28, Tapsikadun pää) ALOITE Asemakaavan muutos laaditaan Lahden kaupungin aloitteesta.