Kunnanhallitus Peruspalvelulautakunta Kunnanhallitus Valtuusto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunnanhallitus Peruspalvelulautakunta Kunnanhallitus Valtuusto"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Peruspalvelulautakunta Kunnanhallitus Valtuusto Kansalaisopistotoiminnan järjestäminen Puumalassa 2014 lukien 55/12/01/2012 KH 83 Juvan, Sulkavan ja Rantasalmen kunnat ovat maaliskuussa 2013 irtisanoneet edellä mainittujen kuntien ja Puumalan kunnan yhteistä kansalaisopistoa koskevan sopimuksen päättymään Yhteisen kansalaisopiston ylläpitäjänä on toiminut Puumalan kunta. Edellä mainitun irtisanomisen mahdollisuus on ollut Puumalan kunnan tiedossa jo jonkin aikaa ja tähän varautuen kunnanhallitus nimesikin työryhmän, jonka tehtäväksi annettiin suunnitella miten Puumalan kansalaisopistopalvelut jatkossa järjestetään. Työryhmän puheenjohtajana on toiminut kunnanhallituksen puheenjohtaja Unto Pasanen. Työryhmä selvitti alustavaa kiinnostusta Puumalan opistotoiminnan järjestämiseen Linnalan kansalaisopistolta sekä Ruokolahden, Imatran ja Mikkelin kansalaisopistoilta. Lisäksi sopimuksen irtisanoneet kunnat ilmoittivat, että Puumala on tervetullut jatkamaan opistoyhteistyötä, mutta siten, että opiston ylläpitäjä on Sulkava. Alustavien selvitysten jälkeen työryhmä katsoi, että tarkempia selvityksiä tehdään seuraavista vaihtoehdoista: 1. Opistopalvelut tuottaa Mikkelin kansalaisopisto 2. Puumala lähtee perustamaan Juvan, Rantasalmen ja Sulkavan kuntien kanssa uutta kansalaisopistoa, jonka ylläpitäjä on Sulkavan kunta. 3. Kunta tuottaa Puumalan opistopalvelut itse. Työryhmän työn aikataulu rakennettiin sellaiseksi, että kunnanhallitus voi tehdä linjauksen tulevasta järjestämispohjasta, jonka jatkovalmistelu voidaan toteuttaa siten, että kunnanhallitus ja -valtuusto voivat tehdä lopulliset päätökset ja mahdollisen kansalaisopiston ylläpitämisluvan muutos- tai perumishakemuksen touko-/kesäkuun taitteessa. Ryhmä on käynyt neuvotteluja Mikkelin kaupungin kanssa sekä selvittänyt tarkemmin mahdollisen oman kansalaisopiston toimintaa. Sen sijaan Rantasalmen, Juvan ja Sulkavan kanssa neuvotteluja uudesta opistosta ei käytännössä ole ehditty käymään, sillä edellä mainittujen kuntien nimeämät valmisteluryhmät kokoontuivat ensimmäisen kerran vasta Opiston tulevaisuustyöryhmä ei saanut perjantain kokoukseen mennessä muistiota tapaamisesta, mutta ryhmän saamien suullisten tietojen mukaan Puumala olisi tervetullut opiston sopimuskunnaksi, ja lisäksi Puumala voisi ostaa opetusta. Vastauksia ryhmän esittämiin kysymyksiin ei kuitenkaan saatu. Opiston tulevaisuustyöryhmä päätyikin esittämään, että Puumala säilyttäisi nykyisen kansalaisopiston ylläpitoluvan tehden siihen muutoshakemuksen koskien opiston toimialuetta ja nimeä. (Valmistelija kunnanjohtaja Matias Hilden, p ).

2 Kunnanjohtajan muutettu ehdotus: Kunnanhallitus päättää 1. Antaa viranhaltijoille tehtäväksi valmistella kansalaisopiston ylläpitoluvan muutoshakemuksen siten, että opiston nykyistä toimintaa jatketaan supistetulla tai nykyisellä toimialueella. Lisäksi tulee valmistella tarkempi esitys siitä, miten opiston käytännön toiminta järjestetään. Valmistelutyö tulee tehdä siten, että peruspalvelulautakunta voi tehdä asiaa koskevan päätösehdotuksen hallitukselle ja valtuustolle pidettävässä kokouksessaan. Lisäksi selvitetään mahdollisuus nykyisen opistopohjan jatkamiseen ja kyseisen opiston toiminta. 2. Valtuuttaa kunnanjohtajan neuvottelemaan nykyisten sopimuskumppanien kanssa nykyisen opiston purkamisesta ja toiminnan siirtymisestä. Toiminnan siirtosopimus pyritään saamaan käsiteltäväksi kunnanhallitukseen kesäkuussa. Päätös: Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin. Toimenpiteet: Tiedoksi: PEPALTK 15 Opiston tulevaisuustyöryhmä Mikkelin kaupunki/virpi Siekkinen Rantasalmen, Juvan ja Sulkavan kunnat Eri opistovaihtoehtojen valmistelua on jatkettu kunnanhallituksen tekemän linjauksen mukaisesti. Koska RaJuPuSu-opiston jatkovalmistelusta ei kokoukseen mennessä ehditä saamaan tarpeellista aineistoa (seuraava neuvottelu on sovittu pidettäväksi vasta 24.5.), ei lautakunta voi tehdä kunnanhallitukselle ja -valtuustolle päätösesitystä. RaJuPuSu-opiston rehtori Sakari Niemi on kokouksessa selostamassa asiaa. Oman opiston toimintaa koskeva suunnitelma ja luonnos ylläpitoluvan muutoshakemuksesta toimitetaan lautakunnan jäsenille sähköpostitse niiden valmistuttua ja kokoukseen. Liite nro 5 ja 6. Oheismateriaalina nykyinen opiston yhteistyösopimus, opistotyöryhmän viimeisen kokouksen muistio sekä Mikkelin kaupungin vastaus opistotoiminnan järjestämisestä. Palvelujohtajan sijaisen ehdotus: Peruspalvelulautakunta merkitsee tiedoksi opiston rehtorin selvityksen sekä oman opiston toimintaa koskevan suunnitelman. Keskustelun kuluessa Jaakko Kuntonen esitti, että peruspalvelulautakunta lisäksi evästäisi kunnanhallitusta valmistelemaan asiaa siten, että Puumala jatkaisi kansalaisopistotoimintaa itsenäisenä. Rakel Laamanen ja Asko Luukkonen kannattivat Kuntosen päätösehdotusta. Kokous hyväksyi yksimielisesti Kuntosen tekemän lisäyksen päätösehdotukseen. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin lisättynä Kuntosen tekemällä lisäyksellä. Asia käsiteltiin kokouksen ensimmäisenä kokousasiana. Kansalaisopiston rehtori Sakari Niemi oli läsnä kokouksessa tämän pykälän käsittelyn ajan. Toimenpiteet: Tiedoksi: Kunnanhallitus

3 KH 104 Kansalaisopistoasian valmistelu on jatkunut kunnanhallituksen tekemän linjauksen mukaisesti. RaJuPuSu-kuntien työryhmäpalaveri, jossa on tarkoitus käsitellä kansalaisopiston yhteistoimintasopimusta ja ylläpitämislupaa, järjestetään Sulkavalla vasta Tästä johtuen yhteistä opistoa koskeva aineisto toimitetaan kunnanhallituksen jäsenille sen valmistuttua, toivottavasti jo kokousta edeltävänä perjantaina. Valmisteluvaiheen vuoksi aineisto tullee olemaan suppeampaa kuin omaa opistoa koskevat tiedot. Vapaasta sivistystyöstä annetun asetuksen 6 mukaan vapaan sivistystyön oppilaitoksen ylläpitämislupaa tulee hakea viimeistään vuotta ennen oppilaitoksen toiminnan aloittamista. Edellä mainitusta johtuen Sulkavan kunnan olisi tullut toimittaa hakemus ministeriöön jo vuoden 2012 aikana. Asianomainen ministeriö voi kuitenkin ottaa käsiteltäväkseen myös myöhemmin tehdyn hakemuksen, ja todennäköisesti ja toivottavasti tässä tapauksessa näin menetteleekin. Koska Puumalan osalta kyse on ylläpitämisluvan muutoksesta, ei oman opiston osalta ole kuitenkaan vastaavaa riskiä. Oma kansalaisopisto olisi näillä näkymin tulossa jonkin verran edullisemmaksi kuin mitä kansalaisopistotoiminta on Puumalalle tällä hetkellä maksanut. Toiminnallisesti oma opisto vaikuttaa toimintaan heikentävästi sen osalta, että jatkossa käytössä ei olisi suunnitteluopettajia eikä rehtorin työpanos olisi enää kokoaikainen. Yleisesti ottaen kansalaisopistojen väestöpohjia on pyritty suurentamaan ministeriön toimesta. Vastaavia, yhden kunnan opistoja toki löytyy Suomesta muualtakin, lähin sijaitsee Ruokolahdella. RaJuPuSu-opiston henkilöstön kanssa järjestettiin yhteistoimintaneuvottelut asiaa koskien. Neuvotteluissa ei otettu kantaa siitä, tulisiko Puumalan lähteä mukaan uuteen RaJuPuSu-opistoon vai jatkaa toimintaa omana opistona. Sen sijaan neuvotteluissa löydettiin työnantajan ja työntekijöiden kesken yhteisymmärrys henkilöstön siirtymisestä edellä mainittujen vaihtoehtojen osalta. Neuvottelutuloksen mukaan Puumalan lähtiessä mukaan Sulkavan ylläpitämään opistoon tulee koko RaJuPuSu-opiston henkilöstön, mukaan lukien Puumalassa työskennelleen toimistosihteerin, siirtyä liikkeen luovutuksella Sulkavan kunnan palvelukseen. Mikäli Puumala jatkaa omana opistonaan, tulee koko RaJuPuSu-opiston henkilöstön, pois lukien Puumalassa työskennelleen kädentaitojen opettajan sekä toimistosihteerin, siirtyä liikkeen luovutuksella Sulkavan kunnan palvelukseen. Edellä mainittu järjestely takaa sen, että liikkeen luovutuksesta ei välillisesti aiheudu irtisanomistarvetta. Peruspalvelulautakunta on käsitellyt asiaa kokouksessaan 16.5., ja päättänyt evästää kunnanhallitusta valmistelemaan asiaa siten, että Puumala jatkaisi kansalaisopiston toimintaa alkaen omana, Puumalan kansalaisopistona. Oman opiston toimintaa koskeva suunnitelma ja luonnos ylläpitoluvan muutoshakemuksesta on liitteinä. Liitteet nro 24A ja 24B. Sopimus kansalaisopistoyhteistyöstä, kansalaisopiston ylläpitämislupaa koskeva hakemus ja henkilöstönsiirtosopimus on liitteinä. Liitteet 25A, 25B ja 25C. Oheismateriaalina nykyinen opiston yhteistyösopimus, opistotyöryhmän viimeisen kokouksen muistio, Mikkelin kaupungin vastaus opistotoiminnan järjestämisestä sekä henkilöstön kanssa pidetyn yhteistoimintaneuvottelun pöytäkirja.

4 (Valmistelija kunnanjohtaja Matias Hilden, p ). Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää tehdä valtuustolle seuraavan päätösehdotuksen: Valtuusto päättää, 1. Todeta nykyisen, voimaan tulleen Juvan, Puumalan, Rantasalmen ja Sulkavan kunnan välisen kansalaisopiston ylläpitämistä koskevan sopimuksen purkaantuneeksi sopimuskuntien irtisanottua sen, 2. valtuuttaa kunnanhallituksen hyväksymään tarpeelliset opiston purkamisesta aiheutuvat kansalaisopiston henkilöstön, toiminnan, vastuiden ja oikeuksien siirtosopimukset Sulkavan, Juvan ja Rantasalmen kuntien kanssa, 3. järjestää vuoden lukien kansalaisopistotoiminnan omana Puumala-opistona, ja 4. hakea opetus- ja kulttuuriministeriöltä kansalaisopiston ylläpitämisluvalle muutosta liitteen mukaisesti siten, että opiston toimialue on jatkossa ainoastaan Puumalan kunta. Keskustelun kuluessa Irja Piskonen ehdotti, että kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto päättää: 1. Todeta nykyisen, voimaan tulleen Juvan, Puumalan, Rantasalmen ja Sulkavan kunnan välisen kansalaisopiston ylläpitämistä koskevan sopimuksen purkaantuneeksi sopimuskuntien irtisanottua sen, 2. valtuuttaa kunnanhallituksen hyväksymään tarpeelliset opiston purkamisesta aiheutuvat kansalaisopiston henkilöstön, toiminnan, vastuiden ja oikeuksien siirtosopimukset Sulkavan, Juvan ja Rantasalmen kuntien kanssa, 3. hyväksyä liitteenä olevan Juvan, Sulkavan, ja Rantasalmen ja Puumalan kunnan välisen sopimuksen kansalaisopistoyhteistyöstä, 4. oikeuttaa kunnanhallituksen hyväksymään sopimukseen tehtävät vähäiset, teknisluontoiset muutokset sekä hyväksymään muutetun sopimuksen siinä tapauksessa, että jokin sopimuskunnista ei valtuustokäsittelyn jälkeen päätä jatkaa mukana kansalaisopistoyhteistyössä 5.hakea opetus- ja kulttuuriministeriöltä RaJuPuSu-opiston ylläpitämisluvan peruutusta lukien. Minna Korhonen kannatti Irja Piskosen tehtyä ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kunnanjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, on asiasta äänestettävä. Äänestysmenettelyksi hyväksyttiin nimenhuutoäänestys, jossa kunnanjohtajan ehdotusta kannattavat äänestävät JAA ja Irja Piskosen tekemää ehdotusta kannattavat EI. Äänestyksessä annettiin 3 JAA-ääntä (Antti Kasanen, Keijo Montonen,

5 Riitta Pellava), 4 EI-ääntä (Minna Korhonen, Olli Luukkonen, Unto Pasanen ja Irja Piskonen). Puheenjohtaja totesi Irja Piskosen ehdotuksen tulleen äänin 4-3 hyväksytyksi. Päätös: Kunnanhallitus päätti äänin 4-3 tehdä valtuustolle seuraavan ehdotuksen: Valtuusto päättää: 1. Todeta nykyisen, voimaan tulleen Juvan, Puumalan, Rantasalmen ja Sulkavan kunnan välisen kansalaisopiston ylläpitämistä koskevan sopimuksen purkaantuneeksi sopimuskuntien irtisanottua sen, 2. valtuuttaa kunnanhallituksen hyväksymään tarpeelliset opiston purkamisesta aiheutuvat kansalaisopiston henkilöstön, toiminnan, vastuiden ja oikeuksien siirtosopimukset Sulkavan, Juvan ja Rantasalmen kuntien kanssa, 3. hyväksyä liitteenä olevan Juvan, Sulkavan, ja Rantasalmen ja Puumalan kunnan välisen sopimuksen kansalaisopistoyhteistyöstä, 4. oikeuttaa kunnanhallituksen hyväksymään sopimukseen tehtävät vähäiset, teknisluontoiset muutokset sekä hyväksymään muutetun sopimuksen siinä tapauksessa, että jokin sopimuskunnista ei valtuustokäsittelyn jälkeen päätä jatkaa mukana kansalaisopistoyhteistyössä 5.hakea opetus- ja kulttuuriministeriöltä RaJuPuSu-opiston ylläpitämisluvan peruutusta lukien. Toimenpiteet: KV 34 Valtuusto Oman opiston toimintaa koskeva suunnitelma ja luonnos ylläpitoluvan muutoshakemuksesta ovat liitteinä. Liitteet nro 11A ja 11B. Sopimus kansa laisopistoyhteistyöstä, kansalaisopiston ylläpitämislupaa koskeva hakemus ja henkilöstönsiirtosopimus ovat liitteinä. Liitteet 12A, 12B ja 12C. Keskustelun kuluessa valtuutettu Asko Luukkonen ehdotti, että valtuusto päät tää 1. Todeta nykyisen, voimaan tulleen Juvan, Puumalan, Rantasalmen ja Sulkavan kunnan vä lisen kansalaisopiston ylläpitämistä koskevan sopi muksen purkaantuneeksi sopimuskuntien irtisanottua sen, 2. valtuuttaa kunnanhallituksen hyväksymään tarpeelliset opiston purkamisesta aiheutuvat kansalais opiston henkilöstön, toiminnan, vastuiden ja oikeuksien siirtosopimukset Sulkavan, Juvan ja Rantasalmen kuntien kanssa, 3. järjestää vuoden lukien kansalaisopistotoiminnan omana Puumala-opistona, ja 4. hakea opetus- ja kulttuuriministeriöltä kansalaisopiston ylläpitämisluvalle muutosta liitteen mukai sesti siten, että opiston toimialue on jatkossa ainoastaan Puumalan kunta. Valtuutetut Riitta Pellava, Keijo Montonen ja Olavi Kietäväinen kannattivat As ko Luuk ko sen tekemää ehdotusta.

6 Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kannatettu kunnanhallituksen ehdotuksesta poikkeava ehdotus, valtuusto äänestää asiasta. Puheenjohtaja teki äänestysehdotuksen. Suoritetaan nimenhuutoäänestys, jossa kunnanhallituksen ehdotusta kannattavat äänestävät JAA ja Asko Luukkosen ehdotusta kannattavat äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväk syttiin. Äänestyksessä annettiin 8 JAA-ääntä (Ti mo Hä mä läi nen, Jari Kar vo nen, Minna Korhonen, Erkki Luukkonen, Olli Luuk konen, Unto Pasa nen, Ir ja Piskonen, Helvi Valtonen) ja 13 EI-ääntä (Heikki Hup li, Ant ti Ka sa nen, Olavi Kie tä väinen, Kim mo Kotro, Jaakko Kuntonen, Asko Luuk ko nen, Kei jo Monto nen, Rasmus Mon tonen, Riitta Pellava, Juk ka Pit ko nen, Aarno Puttonen, Jorma Virta ja Urpo Virtanen) Päätös: Valtuusto päätti äänin 13-8 hyväksyä Asko Luukkosen tekemän eh do tuk sen. Valtuutettu Irja Piskonen jätti asiasta eriävän mielipiteen.

Kunnanhallitus Peruspalvelulautakunta Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Peruspalvelulautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus 83 29.04.2013 Peruspalvelulautakunta 15 16.05.2013 Kunnanhallitus 104 27.05.2013 Kansalaisopistotoiminnan järjestäminen Puumalassa 2014 lukien 55/12/01/2012 KH 83 Juvan, Sulkavan ja Rantasalmen

Lisätiedot

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Puumalan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Puumalan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 1 Peruspalvelulautakunta Aika 16.05.2013 klo 16:00-17:05 Paikka Puumalan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 13 Talouden toteuma 1.1.-30.4.2013 peruspalvelujen

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen Kunnanhallitus 57 09.03.2015 Valtuusto 8 30.03.2015 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen 477/00.01.01/2012 Kunnanhallitus 09.03.2015 57 Valmistelija: vs. hallintojohtaja

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen Puumala Pöytäkirja 1/2018 1 (11) Aika 19.02.2018, klo 18:00-18:17 Paikka Valtuustosali, kunnantalo Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

12 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

12 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen Puumala Pöytäkirja 2/2015 1 (13) Aika 13.04.2015, klo 15:29-16:51 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnantalo Käsitellyt asiat 12 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi Rakennus- ja 111 09.06.015 ympäristölautakunta Kunnanhallitus 346 0.11.015 Rakennusjärjestys 5 ja 6 uusiminen ja muuttaminen (kv) 605/00.01.01/01 Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.06.015 111 Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen Kunnanhallitus 119 11.05.2016 Kunnanhallitus 162 10.08.2016 Kunnanhallitus 172 22.08.2016 Kunnanhallitus 177 31.08.2016 KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA

Lisätiedot

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 1. 26 Henkilöstöraportti vuodelta 2012 4

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 1. 26 Henkilöstöraportti vuodelta 2012 4 PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 1 Valtuusto Aika 10.06.2013 klo 18:00-19:02 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Käsitellyt asiat 26 Henkilöstöraportti vuodelta 2012 4 27 Arviointikertomus vuodelta 2012 5

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Torstai 2.5.2013 kello 20.00-21.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden

Lisätiedot

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan Valtuusto 119 13.11.2017 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 5 28.11.2017 sen 5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan 2018-2020 322/02.02.00/2017 KH 267 Kunnanhallitus

Lisätiedot

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN Kunnanhallitus 97 08.05.2006 Kunnanhallitus 99 28.03.2007 Kunnanhallitus 118 16.04.2007 TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN 86//2006 Opistolautakunta

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN Konsernijaosto 18 28.09.2017 Konsernijaosto 24 18.10.2017 Kunnanhallitus 376 30.10.2017 Valtuusto 88 06.11.2017 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA 1.1.2018 ALKAEN 587/2.23.232/2014, 192/3.32.336/2015

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA 1 No 1/2008 KOKOUSAIKA Perjantaina 18.01.2008 kello 13.00-14.00 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanviraston, valtuustosali SAAPUVILLA

Lisätiedot

34 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

34 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen Puumala Pöytäkirja 6/2015 1 (13) Aika 12.10.2015, klo 14:00-14:07 Paikka Valtuustosali, kunnantalo Käsitellyt asiat 34 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen 35 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kunta järjesti kuntalaisille kuulemis-/keskustelutilaisuuden kuntaliitosasioista Tilaisuudesta laadittu muistio on erillisliitteenä.

Kunta järjesti kuntalaisille kuulemis-/keskustelutilaisuuden kuntaliitosasioista Tilaisuudesta laadittu muistio on erillisliitteenä. Kunnanhallitus 62 15.03.2010 Kuntaliitosneuvottelujen aloittaminen 70/00/01/00/01/2009 KH 16.11.2009 302 Valtuustoseminaarissa 25.8.2009 linjattiin, että Puumalan kunta käynnistää kuntaliitosneuvottelut

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 23.4.2012 kello 18.00-18.40 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 20 valtuutettua

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

46 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 49 Puumalan kansalaisopiston laatu- ja kehittämistyöryhmän nimeäminen

46 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 49 Puumalan kansalaisopiston laatu- ja kehittämistyöryhmän nimeäminen Puumala Pöytäkirja 5/2016 1 (14) Aika 01.09.2016, klo 15:48-16:44 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnantalo Käsitellyt asiat 46 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginhallitus 59 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 21 29.02.2016 Hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan viran täyttäminen 483/02.022/2015 KH 08.02.2016 51 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17 16.02.2017 Kunnanhallitus 61 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 12 13.03.2017 Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Lisätiedot

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall Valtuusto 114 13.06.2016 Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/10.00.02/2015 KH 196 Kunnanhallitus 12.4.2016 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 10.06.2013 Sivu 1 / 1 5370/02.05.00/2012 Kaupunginhallitus 169 27.5.2013 95 Sopimus pääkaupunkiseudun kaupunkien osallistumisesta Suomen Kansallisoopperan käyttökustannuksiin Valmistelijat /

Lisätiedot

Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan

Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan Kunnanhallitus 49 24.02.2014 Kunnanvaltuusto 19 10.03.2014 Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen 19.12.2011 454 etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan 1710/10.00.01/2011

Lisätiedot

Lausunto valtiovarainministeriölle kuntarakennelain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen toimikauden jatkamisesta

Lausunto valtiovarainministeriölle kuntarakennelain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen toimikauden jatkamisesta Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Kunnanvaltuusto 41 25.06.2013 Kunnanhallitus 229 16.09.2013 Kunnanvaltuusto 49 24.09.2013 Kunnanhallitus 260 21.10.2013 Kunnanvaltuusto 56 12.11.2013 Kunnanhallitus 238 13.10.2014

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/2017 1 (6) Kunnanhallitus, 51, 26.06.2017 Kunnanhallitus, 87, 28.08.2017 Kunnanvaltuusto, 35, 04.09.2017 35 Kuntalaisaloite: kuntarajan siirto Siikajärven kylässä,

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 15 22.8.2017 Kaupunginhallitus 110 25.9.2017 35 23.10.2017 57 Asianro 2138/12.00.01.00/2017 Kuopiolainen opetus - lupa innostua /

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 2 28.5.2015

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 2 28.5.2015 KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 2 28.5.2015 Kokousaika Kinnula 28.5.2015 Kokouspaikka Kinnula, valtuustosali klo 16.00 17.03 Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö)

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö) Maankäyttötoimikunta 6 28.03.2017 Kaupunginhallitus 96 08.05.2017 Kaupunginhallitus 152 19.06.2017 Kaupunginhallitus 180 14.08.2017 Kaupunginhallitus 186 28.08.2017 Kaupunginhallitus 230 09.10.2017 Riskalankankaan

Lisätiedot

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 234 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 83 27.10.2015 Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 270/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 19.10.2015

Lisätiedot

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27.02.20 Kunnanhallitus 9 7.0.20 Kunnanvaltuusto.0.20 Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen 6/0.00.02/20 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN Kunnanhallitus 274 11.10.2017 Kunnanhallitus 156 06.06.2018 Kunnanhallitus 191 27.06.2018 Kunnanhallitus 306 05.11.2018 Kunnanhallitus 319 21.11.2018 Kunnanvaltuusto 79 04.12.2018 VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 ) Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan

Lisätiedot

Nousiaisten kunnan voimassa oleva hallintosääntö on vuodelta 2009.

Nousiaisten kunnan voimassa oleva hallintosääntö on vuodelta 2009. Kunnanhallitus 131 11.04.2011 Kunnanhallitus 159 02.05.2011 Kunnanhallitus 254 22.08.2011 Kunnanhallitus 276 05.09.2011 Kunnanvaltuusto 42 12.09.2011 Vapaa-aikalautakunta 14 08.05.2012 Hallintosääntö 1242/01/010/2011

Lisätiedot

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1. 1 Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1. 1 Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3 PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Tarkastuslautakunta Aika 13.02.2014 klo 13:00-16:15 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 1 Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3 2 Kunnanjohtaja

Lisätiedot

33 Vastineet tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen 2014

33 Vastineet tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen 2014 Puumala Pöytäkirja 8/2015 1 (8) Aika 02.09.2015, klo 14:00-15:50 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 29 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 30 Pöytäkirjan tarkastus 31 Talousarvio

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (7) Kaupunginhallitus 369 28.11.2016 43 Asianro 8026/02.05.01.00/2016 Valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja toimintamalli Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto (5)

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto (5) Kirkkovaltuusto 6.8.2018 1(5) Aika Maanantaina 6.8.2018 klo 18.00 18.37 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Frosti-Nenonen, Sirpa Hammaren, Terho Hanhisalo, Jorma, varapuheenjohtaja Hellsten, Jaana Hänninen, Jyrki

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista Kunnanhallitus 69 26.03.2012 Kunnanvaltuusto 14 11.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 17/10/101/2012 KH 69

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 59 4.08.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi (Kv) 30/0.0.05/03

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Kaupunginvaltuusto 78 31.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333

Lisätiedot

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Valtuusto 4 30.01.2017 Esitys uudeksi hallintosäännöksi 13/00.01.01/2012 KH 6 Kunnanhallitus 12.1.2016 Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Uusi kuntalaki (410/2015)

Lisätiedot

Puumala Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Puumala Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen Puumala Pöytäkirja 4/2019 1 ( 11) Aika 26.03.2019, klo 14:00-16:50 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen 16 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Pääterveysasema, Vareliuksenkatu 1, sosiaalitoimiston kokoustila 2 krs.

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Pääterveysasema, Vareliuksenkatu 1, sosiaalitoimiston kokoustila 2 krs. LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Vanhusneuvosto AIKA 07.05.2019 kello 13:00-14:58 PAIKKA Pääterveysasema, Vareliuksenkatu 1, sosiaalitoimiston kokoustila 2 krs. KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 63 13.06.2016 Kemijärven

Lisätiedot

Sivistystoimenjohtaja-hallintojohtajan viran hakuilmoitus jaetuissa asiakirjoissa.

Sivistystoimenjohtaja-hallintojohtajan viran hakuilmoitus jaetuissa asiakirjoissa. Kunnanhallitus 308 10.11.2014 Kunnanvaltuusto 60 10.11.2014 Kunnanhallitus 333 01.12.2014 Kunnanhallitus 341 08.12.2014 Kunnanhallitus 348 15.12.2014 Kunnanhallitus 26 26.01.2015 Kunnanhallitus 51 09.02.2015

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

OTTO-OIKEUDEN KÄYTTÖ TOIMINTAYMPÄRISTÖVALIOKUNNAN PÄÄTÖKSEEN MUUT ASIAT

OTTO-OIKEUDEN KÄYTTÖ TOIMINTAYMPÄRISTÖVALIOKUNNAN PÄÄTÖKSEEN MUUT ASIAT Kunnanhallitus 31 11.02.2019 OTTO-OIKEUDEN KÄYTTÖ TOIMINTAYMPÄRISTÖVALIOKUNNAN PÄÄTÖKSEEN 24.1.2019 13 MUUT ASIAT KH 11.02.2019 31 Kunnanhallituksen puheenjohtaja on tehnyt 5.2.2019 ilmoituksen otto-oikeuden

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 2 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 Valtuusto 19 24.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Kunnanhallitus 55 05.02.2013 Keskusvaalilautakunta 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013

Kunnanhallitus 55 05.02.2013 Keskusvaalilautakunta 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013 Kunnanhallitus 55 05.02.2013 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013 Äänestysaluejaon muuttaminen // KHALL 55 KESKV 54 sihteeri Seuraavat vaalit ovat Euroopan parlamentin

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/ KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 10/ 2009 143 Kokousaika 12.11.2009 klo 19.00 19.55 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Valtuutettu Paikalla Paikalla jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 59 4.08.05 Kunnanvaltuusto 87 07.09.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi

Lisätiedot

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 1. 104 Kansalaisopistotoiminnan järjestäminen Puumalassa 2014 lukien 3

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 1. 104 Kansalaisopistotoiminnan järjestäminen Puumalassa 2014 lukien 3 PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 1 Kunnanhallitus Aika 27.05.2013 klo 16:00-17:43 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 104 Kansalaisopistotoiminnan järjestäminen Puumalassa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 47 19.8.2015 59 7.10.2015 65 Asianro 5638/02.02.00/2015 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2016 talousarvion laadinnan tilannekatsaus historia 19.8.2015 47

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaupunginhallitus 175 16.05.2016 Kaupunginhallitus 195 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto 43 13.06.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki Varsinais-Suomen elinkeino-,

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 23.3.2015 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 22

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 792/02.02.00/2016 157 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Sosiaali- ja

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5223/2015 14.05.00 18 Espoon vesihuollon toiminta-alueen 2016 hyväksyminen (KH-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Vainio, puh. 050 590 8678 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa Kaupunginhallitus 133 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 74 17.05.2017 Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa 509/10.03.02/2017 KH 08.05.2017 133 Kaupunginhallituksen asettama kouluverkkoryhmä

Lisätiedot

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist,

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist, Valtuusto 102 01.11.2010 Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien 2011-2013 taloussuunnitelma 1191/02.01.00/2010 KH 293 Kunnanhallitus 4.10.2010 Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist, sture.lindqvist@sipoo.fi

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen Puumala Pöytäkirja 1/2017 1 (20) Aika 27.02.2017, klo 18:00-18:35 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Aika 10.01.2012 klo 12:00-13:55 PÖYTÄKIRJA 1/2012 1 Paikka Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa

Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa Kunnanvaltuusto 21 24.03.2014 Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa KVALT 21 KHALL 14.01.2014 21 Av. hallintojohtaja Tilapäisen valiokunnan asettaminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 10 23.1.2018 Kaupunginhallitus 53 12.2.2018 23 Asianro 8809/02.05.00.00/2017 Valtuustoaloite terveyskeskusmaksun poistamiseksi

Lisätiedot

KUNTALAIN 43 MUKAINEN ALOITE KUNNANJOHTAJAN IRTISANOMISEKSI TAI SIIRTÄMISEKSI MUIHIN TEHTÄVIIN

KUNTALAIN 43 MUKAINEN ALOITE KUNNANJOHTAJAN IRTISANOMISEKSI TAI SIIRTÄMISEKSI MUIHIN TEHTÄVIIN Kunnanhallitus 146 30.06.2015 Kunnanvaltuusto 31 20.08.2015 KUNTALAIN 43 MUKAINEN ALOITE KUNNANJOHTAJAN IRTISANOMISEKSI TAI SIIRTÄMISEKSI MUIHIN TEHTÄVIIN KHALL 146 Valmistelija: kunnanhallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Fennovoima Oy on lähettänyt Pyhäjoen kunnalle 14.1.2008 päi vätyn 21.1.2008 ja 16.1.2008 saapuneen seuraavansisältöisen kirjeen:

Fennovoima Oy on lähettänyt Pyhäjoen kunnalle 14.1.2008 päi vätyn 21.1.2008 ja 16.1.2008 saapuneen seuraavansisältöisen kirjeen: Kunnanhallitus 225 23.06.2014 Kunnanhallitus 37 26.01.2015 Fennovoima Oy:n esitys maanvuokrasopimuksesta ja kiinteistökaupan esisopimuksesta / Kauppakirja Kunnanerkkilä RN:o 28:0 -tilasta / Kauppakirja

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013.

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. Kunnanhallitus 98 11.03.2013 Kunnanvaltuusto 37 25.04.2013 Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. 153/01.02.01/2013 Kunnanhallitus 11.03.2013 98 Valmistelija: kunnansihteeri

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014 Kunnanvaltuusto 101 11.11.2013 Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014 KVALT 101 KHALL 273 Kunnanjohtaja Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi

Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi Perusturvalautakunta 17 02.03.2017 Kunnanhallitus 84 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 19 13.03.2017 Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi 129/03.00/2017

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina kello

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina kello Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 05.12.2017 Kokoustiedot Aika Maanantaina 11.12.2017 kello 17.00 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Areena 279 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Valtuusto Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/ /2015

Valtuusto Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/ /2015 Valtuusto 137 07.11.2016 Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/10.00.02/2015 KH 196 Kunnanhallitus 12.4.2016 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas, mikael.grannas(at)sipoo.fi

Lisätiedot

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali Kunnanhallitus 281 20.06.2016 Kunnanhallitus 335 05.09.2016 Kunnanhallitus 433 14.11.2016 Kunnanhallitus 479 12.12.2016 Kunnanhallitus 20 16.01.2017 Valtuusto 3 25.01.2017 Tekninen lautakunta 4 16.02.2017

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 37 23.05.2017 Tekninen

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta

Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta Kunnanhallitus 84 18.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 28.02.2013 Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 100/00.04.01/2013 Kunnanhallitus 18.02.2013 84 Valmistelija: kunnanjohtaja Simo Mäkinen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 104 10.11.2014. 104 Asianro 157/01.00.00/2014. Kaupunginhallitus 27.10.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 104 10.11.2014. 104 Asianro 157/01.00.00/2014. Kaupunginhallitus 27.10. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) 104 Asianro 157/01.00.00/2014 Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa muuttaminen Kaupunginhallitus 27.10.2014 376: Henkilöstöjohtaja Markku Mattila Työnantajapalvelu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan Palvelutuotannon lautakunta 88 7.08.05 Kunnanhallitus 80 4.09.05 Kunnanvaltuusto 97.0.05 Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen

Lisätiedot

Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45. 2 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta

Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45. 2 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2012 Kunnanvaltuusto Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45 Kokouspaikka Valtuuston kokoushuone Käsiteltävät asiat nro Liite nro 1 Kokouksen

Lisätiedot

99 Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin hyväksyminen

99 Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin hyväksyminen 648/2016 99 Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin hyväksyminen Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää hyväksyä Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin ja valtuuttaa kiinteistöjohtaja Kai Heinosen tekemään

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelmien hyväksyminen

Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelmien hyväksyminen Kunnanhallitus 197 19.11.2018 Valtuusto 36 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien 2020-2021 taloussuunnitelmien hyväksyminen 558/02.02.00/2018 Kunnanhallitus 19.11.2018 197 Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22 27.9.2017 Kaupunginhallitus 134 9.10.2017 12 Asianro 7198/02.05.01.00/2017 Yhteistyösopimus Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskusyhdistys

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA) Kunnanhallitus 263 10.10.2018 Kunnanhallitus 302 05.11.2018 Kunnanhallitus 317 21.11.2018 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

Lisätiedot

Valmistelu: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio

Valmistelu: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio Kunnanhallitus 70..05 Kunnanhallitus 80.0.06 Rakennusjärjestyksen uusiminen, väliraportti 605/00.0.0/0 Kunnanhallitus..05 70 Kunnanhallitus päätti..05 6 ehdottaa kunnanvaltuustolle että kunnanvaltuusto

Lisätiedot