Näkemyksiä yhä turvallisemmasta ja tuottavammasta työympäristöstä Euroopassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Näkemyksiä yhä turvallisemmasta ja tuottavammasta työympäristöstä Euroopassa"

Transkriptio

1 Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto Näkemyksiä yhä turvallisemmasta ja tuottavammasta työympäristöstä Euroopassa Vuoden 2003 vuosikertomuksen yhteenveto Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto ISSN FI Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto

2 Vuoden 2003 vuosikertomuksen yhteenveto E UROOPAN TYÖTURVALLISUUS- JA TYÖTERVEYSVIRASTO TIETOA EUROOPAN TYÖTURVALLISUUS- JA TYÖTERVEYSVIRASTOSTA Virasto pyrkii parantamaan työturvallisuutta ja työterveyttä (TTT) EU:ssa kehittämällä, keräämällä, analysoimalla ja levittämällä puolueetonta tietoa tärkeimmistä TTT-kysymyksistä. EU:n rahoittama virasto toimii lähellä hallituksia sekä työnantaja- ja työntekijäjärjestöjä kaikissa 25 jäsenvaltiossa sekä Eftassa ja ehdokasmaissa. Viraston kansallisten koordinaatiokeskusten verkolla on tärkeä rooli asianmukaisen tiedon ja tietämyksen keräämisessä ja levittämisessä. Virastolla on lisäksi yhteyksiä yhä useampiin kansainvälisiin järjestöihin Euroopan ulkopuolella, minkä avulla pyritään varmistamaan, että EU pystyy säilyttämään asemansa TTT-tiedon ja -ajattelun kärjessä. Etusijalla ovat seuraavat: EU:n strategisten tavoitteiden tukeminen. Riskien ehkäisyn liittäminen osaksi työntekijöiden elämää ja ajattelua on keskeinen tukipilari EU:n yhteisessä TTTstrategiassa vuosina Tämän tavoitteen saavuttamiseksi virasto toteuttaa ohjelmakokonaisuuden, johon kuuluu hankkeita muun muassa TTT-asioiden ottamiseksi mukaan opetukseen sekä uusien esiin nousevien riskien tunnistamiseksi työn muuttuvassa maailmassa. Vireillä on myös aloitteita työssäolon lisäämiseksi sekä erityisesti naisille ja vammaisille tarjolla olevien työpaikkojen laadun parantamiseksi Lissabonin julistuksen mukaisesti. Tärkeimpien terveysongelmien hoitaminen. Monilla TTT-ongelmilla on tuntuva inhimillinen ja taloudellinen hintansa. Työpaikoilla tapahtuu esimerkiksi joka vuosi lähes 5 miljoonaa työtapaturmaa, jotka aiheuttavat jäsenvaltioille lähes 150 miljoonan työpäivän menetyksen, mikä on suorina vakuutuskustannuksina mitattuna 20 miljardia euroa. Tuki- ja liikuntaelimistön sairauksien on vuorostaan arvioitu maksavan jopa kaksi prosenttia BKT:stä. Muita keskeisiä terveyskysymyksiä ovat altistuminen vaarallisille aineille, esimerkiksi eri kemikaaleille, sekä psykososiaaliset ongelmat, esimerkiksi työperäinen stressi. Virasto lähestyy näitä ja monia muita ongelmia tiedotuskampanjoiden, hyvien käytännön aloitteiden sekä muiden keinojen kautta yhteistyössä työmarkkinaosapuolten kanssa. Korkean riskin ympäristöihin keskittyminen. Näitä ovat muun muassa kalastusala ja rakennustyömaat samoin kuin terveydenhoito ja koulutusala. Virasto asettaa erityistä painoa pieniin ja keskisuuriin yrityksiin (pk-yritykset), joissa työskentelee 65 prosenttia EU:n työvoimasta. Pkyritysten työntekijöillä on paljon suurempi todennäköisyys kohdata TTT-ongelmia kuin suurten yritysten työntekijöillä.

3 V UOSI 2003 PÄÄPIIRTEISSÄÄN Vuoden 2003 aikana virasto otti monta merkittävää edistysaskelta. Niitä olivat muun muassa komission yhteisen TTT-strategian toteuttamisessa tarvittavan tietopohjan kehittäminen sekä viraston ja sen koordinaatiokeskusverkoston valmistelu EU:n laajentumiseen. Seuraavassa on joitakin vuoden kohokohtia. VAARALLISTEN AINEIDEN AIHEUTTAMIEN RISKIEN TIEDOSTAMISEN LISÄÄMINEN Euroopan vuoden 2003 työturvallisuus- ja työterveysviikko keskittyi vaarallisiin aineisiin, kuten kemikaaleihin ja biologisiin tekijöihin. Yli 30:ssä Euroopan maassa mukaan lukien Efta-maat sekä uudet jäsenmaat ja ehdokasmaat toteutettiin kampanjoita, joiden tukena oli tuhansia kansallisen tason tapahtumia viraston koordinaatiokeskusverkon tukemana. Tapahtumiin kuului tiedotuskampanjoita ja seminaareja samoin kuin työpaikalla toteutettavia koulutusohjelmia, joilla tavoitettiin yhteensä miljoonia työntekijöitä. Eri alojen, esimerkiksi kemian alan, tuki antoi tälle lajissaan Euroopan suurimmalle kampanjalle entistäkin suurempaa lisäpainoa. Hankkeiden täydennyksenä olivat hyvistä käytännöistä myönnettävät palkinnot sekä viikon päätöstapahtuma, jossa esiteltiin vaarallisten aineiden turvallista käsittelyä koskevia suosituksia, mukaan lukien riskejä koskevan selkeän viestinnän tarve erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten käyttäjien keskuudessa. KOHTEENA PIENET JA KESKISUURET YRITYKSET (PK-YRITYKSET) Euroopan parlamentin käynnistämän viraston pkrahoitusohjelman kautta myönnetään tukea koulutusohjelmiin, tiedotuskampanjoihin sekä muihin pienyrityksille kohdistettaviin aloitteisiin. Ohjelman puitteissa jaettavia apurahoja koskevat hakemukset kaksinkertaistuivat vuoden 2003 aikana. Palkintoja sisältäviin hankkeisiin kuuluivat monien muiden innovatiivisten hankkeiden ohella muun muassa tutkimus polvivammojen määrän vähentämisestä lattianpinnoitustöissä sekä esimerkiksi koulutusseminaarit silmävammojen vähentämiseksi Saksan louhimoalalla. Riippumattoman arvioinnin perusteella ohjelman avulla on tavoitettu vuodesta 2001 lähtien puoli miljoonaa pk-yritystä. KÄYTÄNNÖN AVUN ANTAMINEN KORKEAN RISKIN ALOILLA: KALASTUS, TERVEYDENHOITO JA OPETUS Kalastusala, jolla kuolemaan johtaneiden työtapaturmien esiintyvyys on EU:n korkein, on saanut mahdollisuuden hankkia monikielistä tietoa riskeistä ja niiden torjuntakeinoista (ensi sijassa kalastusalusten päälliköille suunnatun) uuden tiedotteen ja www-sivuston avulla. Virasto järjesti lisäksi seminaarin mahdollisimman tehokkaiden viestintämuotojen löytämiseksi TTT-tiedon levittämiseen tällä alalla. Lisäksi virasto on avannut erityisen www-sivuston terveydenhoitoalaa varten, jolla työtapaturmaluvut ovat 34 prosenttia korkeammat kuin eri aloilla EU:ssa keskimäärin. Sivustolla on tarjolla käytännön neuvoja tärkeimmistä riskeistä (esimerkiksi radiologiset riskit) sekä linkit yli 500 vastaavansisältöiseen tietolähteeseen. Myös opetusalaa varten on laadittu vastaavanlainen www-sivusto sekä tiedotteita, joissa esitellään muun muassa keinoja työturvallisuus- ja työterveysasioiden hallitsemiseen sekä väkivallan ehkäisemiseen. SUKUPUOLTEN VÄLINEN EPÄTASA-ARVO TTT-ASIOIDEN OSANA Laajemmassa raportissa käsiteltiin TTT-kysymyksiin liittyvää epätasa-arvoisuutta sekä keinoja sen vähentämiseen; tämä on myös ennakkoedellytys naisten osuuden lisäämiselle EU-maiden työvoimassa. Vuoden 2003 lopussa julkaistussa viraston raportissa Gender issues in safety and health at work selvitetään sukupuolten välisiä eroavaisuuksia työtapaturmissa ja sairauksissa sekä tiedon puutetta samoin kuin eroavaisuuksien vaikutuksia riskien ehkäisyn parantamisen kannalta. Raportti paljastaa, että perinteiset lähestymistavat riskien ehkäisemiseksi saattavat aliarvioida naisiin liittyviä riskejä. Lisäksi raportissa käsitellään sukupuolen huomioon ottavan lähestymistavan sekä sukupuolinäkökohtien mukanaolon merkitystä TTTasioille. Raportin täydennyksenä on tiedotteita ja muuta aineistoa sekä painetussa että online-muodossa. VAMMAISTEN TYÖLLISTYVYYDEN PARANTAMINEN Euroopan vammaisten teemavuoden 2003 tukemiseksi virasto avasi erityisen www-sivuston, joka tarjoaa käytännön neuvoja siitä, miten työnantajat voivat mukauttaa työympäristöä vammaisten työntekijöiden tarpeisiin. Tutkimusten perusteella vammaiset työntekijät vaikuttavat olevan muita tuotteliaampia sekä muita vähemmän poissa työstä. Vammaisuuden eri tyyppien mukaisesti jaotellulla sivustolla on esimerkkejä hyvistä käytännöistä sekä tietoa päätöksenteon tueksi samoin kuin linkkejä alan toimijoihin ja tietolähteisiin.

4 Vuoden 2003 vuosikertomuksen yhteenveto TYÖTURVALLISUUS JA TYÖTERVEYS OSAKSI OPETUSTA Riskitietoisuuden kehittäminen jo varhaisessa vaiheessa, mieluiten jo lastentarhasta alkaen, on yksi tehokkaimmista menettelytavoista ennalta ehkäisevän kulttuurin kehittämisessä. Vuoden 2003 aikana virasto toimi yhdessä monien kumppaneiden kanssa sellaisen strategian kehittämiseksi, jonka avulla TTT-kysymykset voitaisiin tuoda mukaan opetukseen. Merkittävä saavutus oli Italian puheenjohtajakaudella pidetyn konferenssin yhteydessä saavutettu Rooman julistus TTT-asioiden ottamisesta mukaan opetukseen ja koulutukseen. Julistus toimii eräänlaisena tiekarttana TTT-asioiden ottamiseksi mukaan koulutukseen. On myös käynnistetty työ sellaisen raportin julkaisemiseksi vuoden 2004 aikana, joka sisältää toimiviksi havaittuja esimerkkejä eri puolilta Eurooppaa hyvien käytännön toimien ottamisesta mukaan opetukseen samoin kuin havainnollisen mallin prosessin eri vaiheista sekä tiekarttaluonnoksen tulevaa toimintaa varten Euroopassa. Kuten melkoinen osa viraston muutakin toimintaa, myös nämä aloitteet tukevat yhteisön työturvallisuus- ja työterveysstrategiaa vuosiksi VIRASTON VALMISTELUT EU:N LAAJENTUMISEEN Viimeisten kolmen vuoden aikana virasto on perustanut koordinaatiokeskuksen jokaiseen EU:hun liittyvään maahan sekä avustanut www-sivustojen ja muiden resurssien kehittämisessä Phare-ohjelman tuella. Myös viraston koordinaatiokeskusten verkostoa on jäsennelty uuteen muotoon, jotta se voisi vuonna 2004 ottaa piiriinsä kymmenen uutta jäsenvaltiota mahdollisimman joustavasti ja kustannustehokkaasti. Tulevaisuudessa koordinaatiokeskuksilla on kaksi keskeistä roolia. Ensinnäkin ne toimivat verkkojohtajina, jotka koordinoivat TTT-laitosten ja työmarkkinaosapuolten kansallisia kolmikantaverkkoja sekä edesauttavat tiedonkulkua jäsentensä ja viraston välillä. Toiseksi ne vastaavat tiedotuskampanjoista, esimerkiksi Eurooppa-viikon toteutuksesta omissa maissaan. Lisäksi virasto on rajoittanut asiantuntijatyöryhmien määrää ajan ja resurssien vapauttamiseksi muuhun käyttöön. Tulevaisuudessa asiantuntijatyöryhmät muodostetaan kulloinkin ilmenevien tarpeiden mukaan vuosittaisen työohjelman mukaisesti. Näin virasto pystyy yhä paremmin vastaamaan tärkeimpiin kysymyksiin heti alussa. MUUTA TOIMINTAA VUODEN 2003 AIKANA: Riskinseurantakeskuksen perustaminen: riskinseurantakeskuksen perustamiseen tähtääviin ensi askeliin kuului sellaisten menetelmien kehittäminen, joiden avulla voidaan seurata erityisiä terveysriskejä sekä testata mekaanisten ja fysikaalisten riskien ennusteita online-periaatteella. Tekeillä on myös muita vastaavia menetelmiä. Toiminta EU:n sosiaalisen vuoropuhelun osapuolten kanssa: tähän kuuluivat muun muassa jatkuvat keskustelut EU:n rakennus- ja kalastusalan sosiaalisen vuoropuhelun komiteoiden sekä Euroopan alakohtaisen vuoropuhelufoorumin kanssa. Suhteiden syventäminen EU-elinten kanssa: virasto jatkoi yhteistoimintaansa työllisyyden ja sosiaaliasioiden pääosaston sekä erityisesti linjan D kanssa huolehtiakseen siitä, että työohjelma toimii yhteisön TTT-strategian tukena. Virasto antoi myös tukeaan johtavien työsuojelutarkastajien komitean tarkastuskampanjalle, jolla pyrittiin putoamisonnettomuuksien vähentämiseen rakennustyömailla. Viraston kansainvälisten yhteyksien laajentaminen: Brasilia, Japani ja Amerikan valtioiden järjestö OAS tekivät sopimuksen viraston www-sivustolle liittymisestä, mikä puolestaan merkitsi sitä, että viraston www-sivustosta tuli maailman laajin TTTtietoa käsittelevä online-portaali. E UROOPAN TYÖTURVALLISUUS- JA TYÖTERVEYSVIRASTO K OHTI VUOTTA 2004 JA SIITÄ ETEENPÄIN Seuraavassa on joitakin vuodeksi 2004 jatkuvan toiminnan lisäksi suunniteltuja aloitteita: vuoden 2004 Eurooppa-viikon organisointi teemana rakennusala, jolla tapahtuu lähes yksi kolmasosa kaikista työtapaturmista yhä parempien TTT-standardien taloudellisia perusteluja koskeva valmistelutyö, mukaan lukien vaikutukset tuottavuuteen ja yhtiöiden maineeseen; verotuksen ja muiden taloudellisten kannustimien vaikutuksen tutkiminen TTT-standardien parantamisessa hyviä käytäntöjä koskevan ohjeiston laatiminen maatalousalalle viraston riskinseurantakeskuksen ensimmäisen vaiheen käynnistäminen.

5 Vuoden 2003 vuosikertomuksen yhteenveto E UROOPAN TYÖTURVALLISUUS- JA TYÖTERVEYSVIRASTO Toimintansa alkamisesta asti vuonna 1996 virasto on luonut maailman laajimman TTT-tiedon ja -asiantuntemuksen onlineportaalin. Lisäksi se on osoittanut kyvykkyytensä järjestää erinomaisen koordinaatiokeskusverkoston tukemana koko Euroopan laajuisia tiedotuskampanjoita, kuten Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviikko. Vuonna 2003 virasto jatkoi näiden vahvuuksien kehittämistä keskittyen tällöin polttavimpiin kysymyksiin, kuten vaarallisiin aineisiin, sekä sellaisen näkemyksen kehittämiseen, jolla voitaisiin vastata Euroopan työympäristön luonteen ja rakenteen muuttumisen mukanaan tuomiin riskeihin. Merkittäviä askelia otettiin myös sukupuolta ja vammaisuutta koskevissa asioissa. Kymmenen uuden jäsenvaltion mukaantulon myötä toukokuussa 2004 EU-maiden työturvallisuuden ja työterveyden haasteet lisääntyvät tuntuvasti. Virasto saa niiden myötä käyttöönsä myös aiempaa suuremman tieto- ja taitovarannon, joka antaa sille mahdollisuuden säilyttää tukeva otteensa asioista sekä parantaa Euroopan TTT-standardeja. Hans-Horst Konkolewsky JOHTAJA Christa Schweng HALLINTONEUVOSTON PUHEENJOHTAJA

6 1. INSHT, Instituto Nacional de Seguridad e Higiene en el Trabajo, España. 2. Emergences, France. Edistääkseen erityisesti työympäristön parantamista työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelemiseksi siten kuin siitä määrätään perustamissopimuksessa ja myöhemmissä työturvallisuutta ja -terveyttä koskevissa toimintaohjelmissa viraston tavoitteena on antaa yhteisön laitoksille, jäsenvaltioille ja muille asianomaisille tarvittavia teknisiä, tieteellisiä ja taloudellisia tietoja työturvallisuuden ja -terveyden alalla. E u r o o p a n t y ö t u r v a l l i s u u s - j a t y ö t e r v e y s v i r a s t o h t t p : / / a g e n c y. o s h a. e u. i n t Lisätietoja viraston tiedotushankkeista ja muista aloitteista on saatavilla www-sivustolta Kansallisen tason hankkeiden ja kehityksen osalta pyydämme ottamaan yhteyttä oman maan koordinaatiokeskukseen: SUOMI Erkki YRJÄNHEIKKI Sosiaali- ja terveysministeriö Työsuojeluosasto PL 536 FIN Tampere P: (358-3) Sähköposti: erkki.yrjanheikki@stm.vn.fi Internet: ja Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto Gran Vía, 33, E Bilbao P. (34) F. (34) Sähköposti: information@osha.eu.int TE-AF FI-C ISBN

Kohti yhä tehokkaampaa työterveyttä ja työturvallisuutta Euroopan unionissa

Kohti yhä tehokkaampaa työterveyttä ja työturvallisuutta Euroopan unionissa Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto Kohti yhä tehokkaampaa työterveyttä ja työturvallisuutta Euroopan unionissa Viraston vuoden 2004 vuosikertomuksen tiivistelmä ISSN 1725-7824 2. 1. FI Viraston

Lisätiedot

Yhteistyöllä riskit hallintaan

Yhteistyöllä riskit hallintaan Työterveys ja -turvallisuus on yhteinen asia. Hyväksi sinulle. Hyväksi tuottavuudelle. Terveellinen työ Yhteistyöllä riskit hallintaan www.healthy-workplaces.eu Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto

Lisätiedot

Ennaltaehkäisevän työsuojelukulttuurin kehittäminen Euroopassa

Ennaltaehkäisevän työsuojelukulttuurin kehittäminen Euroopassa Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto Ennaltaehkäisevän työsuojelukulttuurin kehittäminen Euroopassa Vuoden 2005 vuosikertomuksen tiivistelmä ISSN 1725-7824 1. 2. 3. Viraston vuosikertomuksen

Lisätiedot

Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto

Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto LISÄÄ TURVALLISUUTTA JA TERVEYTTÄ SEKÄ TUOTTAVUUTTA TYÖPAIKOILLE EUROOPASSA Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto FI Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto Tervetuloa virastoon Työturvallisuus

Lisätiedot

stressi hallinnassa! Ehdokkaiden nimeäminen Terveellinen työ Euroopan hyvän käytännön palkinnot Stressin ja psykososiaalisten riskien hallinta työssä

stressi hallinnassa! Ehdokkaiden nimeäminen Terveellinen työ Euroopan hyvän käytännön palkinnot Stressin ja psykososiaalisten riskien hallinta työssä Työterveys ja -turvallisuus on yhteinen asia. Hyväksi sinulle. Hyväksi tuottavuudelle. Terveellinen työ #EUManageStress stressi hallinnassa! www.healthy-workplaces.eu Ehdokkaiden nimeäminen Euroopan hyvän

Lisätiedot

Hyvä työterveys ja työturvallisuus on hyvää liiketoimintaa

Hyvä työterveys ja työturvallisuus on hyvää liiketoimintaa Hyvä työterveys ja työturvallisuus on hyvää liiketoimintaa Viraston vuoden 2006 vuosikertomuksen tiivistelmä Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto Tietoa Euroopan työterveysja työturvallisuusvirastosta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokunta 11. joulukuuta 2003 PE 337.050/32-35 TARKISTUKSET 32-35 Mietintöluonnos (PE 337.050) John Bowis ehdotuksesta

Lisätiedot

17080/14 tt/sj/jk 1 DGB 4A

17080/14 tt/sj/jk 1 DGB 4A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. joulukuuta 2014 (OR. en) 17080/14 SOC 872 EMPL 204 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Valtuuskunnat Kom:n asiak. nro: 10949/14 SOC 522 EMPL 89

Lisätiedot

Työturvallisuus- ja työterveyslainsäädännön soveltaminen itsenäisiin ammatinharjoittajiin *

Työturvallisuus- ja työterveyslainsäädännön soveltaminen itsenäisiin ammatinharjoittajiin * P5_TA(2002)0498 Työturvallisuus- ja työterveyslainsäädännön soveltaminen itsenäisiin ammatinharjoittajiin * Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston suositukseksi työturvallisuus-

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00255 TSO Vänskä Anne(STM) 23.09.2016 JULKINEN Asia EU; Työturvallisuus ja työterveys; Komission ehdotus; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan

Lisätiedot

Ehdokkaiden nimeäminen. Terveellinen työ Elämän eri. vaiheissa. Euroopan hyvän käytännön palkinnot. Kestävän työuran edistäminen

Ehdokkaiden nimeäminen. Terveellinen työ Elämän eri. vaiheissa. Euroopan hyvän käytännön palkinnot. Kestävän työuran edistäminen Työterveys ja -turvallisuus on yhteinen asia. Hyväksi sinulle. Hyväksi tuottavuudelle. Terveellinen työ Elämän eri vaiheissa Kestävän työuran edistäminen #EUhealthyworkplaces www.healthy-workplaces.eu

Lisätiedot

EUROOPPALAINEN KUNNOSSAPIDON TURVALLISUUSKAMPANJA

EUROOPPALAINEN KUNNOSSAPIDON TURVALLISUUSKAMPANJA EUROOPPALAINEN KUNNOSSAPIDON TURVALLISUUSKAMPANJA 2010-2011 Terveydenhuoltoalan siirtoergonomian asiantuntija -työseminaari 10. - 11.6.2010 Folkhälsan, Helsinki Hannu Stålhammar ylitarkastaja Teema Kunnossapitotyöntekijöiden

Lisätiedot

Terveellinen työ Elämän eri vaiheissa

Terveellinen työ Elämän eri vaiheissa Terveellinen työ Elämän eri vaiheissa Kestävän työuran edistäminen ja Suomen hallituksen kärkihanke 4: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan

Lisätiedot

Liisa Hakala. Johtaja, Sosiaali- ja terveysministeriö

Liisa Hakala. Johtaja, Sosiaali- ja terveysministeriö 1.2.2019 Liisa Hakala Johtaja, Sosiaali- ja terveysministeriö TYÖELÄMÄ MUUTTUU - Kenen vastuulla työhyvinvoinnin kehittäminen on tulevaisuudessa? SISÄLTÖ Missä työhyvinvointia kehitetään? Työhyvinvoinnin

Lisätiedot

7013/15 team/pa/jk 1 DG B 3A

7013/15 team/pa/jk 1 DG B 3A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en) 7013/15 SOC 165 EMPL 85 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 6535/15 SOC 98 EMPL 46

Lisätiedot

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2167(DEC) 14.12.2016 TARKISTUKSET 1-11 Marian Harkin (PE592.092v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä 2015: Euroopan työterveys-

Lisätiedot

Työterveys ja -turvallisuus on yhteinen asia. Hyväksi sinulle. Hyväksi tuottavuudelle. Terveellinen työ TUNNISTA JA HALLITSE KEMIALLISET TEKIJÄT

Työterveys ja -turvallisuus on yhteinen asia. Hyväksi sinulle. Hyväksi tuottavuudelle. Terveellinen työ TUNNISTA JA HALLITSE KEMIALLISET TEKIJÄT Työterveys ja -turvallisuus on yhteinen asia. Hyväksi sinulle. Hyväksi tuottavuudelle. Terveellinen työ TUNNISTA JA HALLITSE KEMIALLISET TEKIJÄT #EUhealthyworkplaces Terveellinen työ Hyvän käytännön palkinnot

Lisätiedot

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/0257(COD) 19.1.2017 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO EU-TALLEKIRJASTO LIITE III KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET

EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO EU-TALLEKIRJASTO LIITE III KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO Kansalaisviestintä Kansalaissuhteet EU-TALLEKIRJASTO LIITE III Bryssel COMM.C.3.002/RCA KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET Tässä asiakirjassa annetaan ohjeita

Lisätiedot

Verkkokaupan tuoteturvallisuus EU-tasolla - komission toimet Maija Laurila

Verkkokaupan tuoteturvallisuus EU-tasolla - komission toimet Maija Laurila Verkkokaupan tuoteturvallisuus EU-tasolla - komission toimet Maija Laurila Time Magazine 1966 "Online Shopping Will Flop" { Miksi komissio miettii verkkokaupan markkinavalvontaa erikseen? 1. Tuoteturvallisuusdirektiivin

Lisätiedot

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Koulutus-, nuoriso- ja liikuntasektorit yhdessä pyritään siihen, että eri sektoreiden prioriteetit tukevat toisiaan: SYNERGIAA! tuettavien toimien

Lisätiedot

Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut

Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen 6.11.2014 Eurosafety-messut SISÄLTÖ Työterveys- ja työsuojelutyön strategiset tavoitteet Työkyky ja toimintaympäristö (Työkykytalo) Työtapaturmien ja ammattitautien

Lisätiedot

Euroopan investointipankki lyhyesti

Euroopan investointipankki lyhyesti Euroopan investointipankki lyhyesti Euroopan unionin rahoituslaitoksena tarjoamme rahoitusta ja asiantuntemusta terveen liiketoiminnan edellytykset täyttäviin kestävällä tavalla toteutettaviin investointihankkeisiin,

Lisätiedot

TORSTAI 16. KESÄKUUTA 2016 (klo 9.30)

TORSTAI 16. KESÄKUUTA 2016 (klo 9.30) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10006/16 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 33 SOC 397 EMPL 263 SAN 243 CONSOM 143 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3474. istunto (työllisyys, sosiaalipolitiikka,

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0009/55. Tarkistus. Marine Le Pen ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0009/55. Tarkistus. Marine Le Pen ENF-ryhmän puolesta 27.1.2016 A8-0009/55 55 Johdanto-osan A kappale A. toteaa, että TiSA-neuvotteluilla olisi tehostettava kansainvälistä sääntelyä, ei heikennettävä kansallista sääntelyä; A. toteaa, että TiSA-neuvotteluissa

Lisätiedot

I KESKEISET INDIKAATTORIT

I KESKEISET INDIKAATTORIT FI LIITE Luettelo indikaattoreista, joita käytetään tietojen toimittamisessa Euresverkoston suorituskyvyn mittausjärjestelmään Tämän luettelon sähköinen versio ja sen mahdolliset konsolidoidut myöhemmin

Lisätiedot

Asiat, joista käydään keskustelu (II) 2. Pohjanmeren suunnitelmaa koskeva asetus Puheenjohtajavaltion tiedonanto kolmikantaneuvottelujen tuloksista

Asiat, joista käydään keskustelu (II) 2. Pohjanmeren suunnitelmaa koskeva asetus Puheenjohtajavaltion tiedonanto kolmikantaneuvottelujen tuloksista Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. marraskuuta 2017 13939/17 OJ CRP1 37 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper I) Justus Lipsius -rakennus, Bryssel 8. ja 10. marraskuuta 2017 (klo 10.00,

Lisätiedot

EU:n tasa-arvoinstituutti tasa-arvon edistäjänä

EU:n tasa-arvoinstituutti tasa-arvon edistäjänä EU:n tasa-arvoinstituutti tasa-arvon edistäjänä Eeva Raevaara, tasa-arvoyksikkö EU:n tasa-arvoinstituutti European Institute for Gender Equality (EIGE) 1990-luvun lopulla Ruotsi teki aloitteen instituutin

Lisätiedot

15083/15 team/mba/kkr 1 DG C 1

15083/15 team/mba/kkr 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2015 (OR. en) 15083/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 14. joulukuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston johtajan Jukka Takalan haastattelu. Mitä riskinarviointi tarkoittaa?

Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston johtajan Jukka Takalan haastattelu. Mitä riskinarviointi tarkoittaa? Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston johtajan Jukka Takalan haastattelu Bilbao, 28. huhtikuuta 2008 Mitä riskinarviointi tarkoittaa? Jukka Takala: Riskinarviointi on keino ehkäistä työtapaturmia

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) 6424/01 DCL 1 PROBA 7 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: 6424/01 CONFIDENTIEL Päivämäärä: 22. helmikuuta 2001 Muuttunut jakelu:

Lisätiedot

Työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmän. sertifiointi. Trust, Quality & Progress ISO 45001:2018. Kiwa Inspecta

Työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmän. sertifiointi. Trust, Quality & Progress ISO 45001:2018. Kiwa Inspecta Työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmän sertifiointi ISO 45001:2018 Kiwa Inspecta Trust, Quality & Progress Sisällys Yleistä 2 Mitä hyötyjä ISO 45001- standardista on yrityksille? 3 Mitä ISO 45001 edellyttää?

Lisätiedot

Paperiliiton hallitusohjelmatavoitteita

Paperiliiton hallitusohjelmatavoitteita Paperiliiton hallitusohjelmatavoitteita 2015-2018 27.2.2015 1 Varmuus laadukkaista työpaikoista Työntekijöiden osalta ei ole perusteita tuotannon siirtämiseksi muihin maihin. Suomalaisten työntekijöiden

Lisätiedot

EU ajankohtaiset vesihoidosta. Juhani Gustafsson Vaikuta vesiin - Yhteistyötä vesien ja meren parhaaksi , Helsinki

EU ajankohtaiset vesihoidosta. Juhani Gustafsson Vaikuta vesiin - Yhteistyötä vesien ja meren parhaaksi , Helsinki EU ajankohtaiset vesihoidosta Juhani Gustafsson Vaikuta vesiin - Yhteistyötä vesien ja meren parhaaksi 27.-28.8.2019, Helsinki Vesipuitedirektiivin toimeenpanon tuki CIS ohjelma vuosille 2019-2021 hyväksytty

Lisätiedot

Euroopan investointipankki lyhyesti

Euroopan investointipankki lyhyesti Euroopan investointipankki lyhyesti Euroopan unionin pankkina me tarjoamme rahoitusta ja asiantuntemusta taloudellisesti järkevällä ja kestävällä tavalla toteutettaviin investointihankkeisiin, jotka kohdistuvat

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM

Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM Sosiaali ja terveysministeriö MINVA STM201800371 KVY Konttinen Raija(STM) 03.10.2018 JULKINEN Viite Asia EU; Epävirallinen tasaarvoministerikokous 12.10.2018 EUpuheenjohtajamaa Itävalta järjestää epävirallisen

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja työturvallisuus tulevaisuuden työelämässä

Työhyvinvointi ja työturvallisuus tulevaisuuden työelämässä Työhyvinvointi ja työturvallisuus tulevaisuuden työelämässä Turvallisia ja terveellisiä työoloja sekä työkykyä kaikille 8.5.2019 Ismo Suksi 2 TULEVAISUUDEN TYÖ Tarkkuuttaa vaativaa käsin tehtävää työtä

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.7.2014 COM(2014) 459 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi eurooppalaisen yhteisyrityksen perustamisesta ITERiä ja fuusioenergian kehittämistä varten

Lisätiedot

YSTÄVYYSKUNTATOIMINTA HAKUOPAS 2004 KONFERENSSIT JA SEMINAARIT

YSTÄVYYSKUNTATOIMINTA HAKUOPAS 2004 KONFERENSSIT JA SEMINAARIT YSTÄVYYSKUNTATOIMINTA HAKUOPAS 2004 KONFERENSSIT JA SEMINAARIT 1. Mikä on aihekohtainen konferenssi ja mikä on koulutusseminaari? 2. Kuka voi järjestää konferensseja ja seminaareja? 3. Kuka voi jättää

Lisätiedot

Yhteystiedot. Yritys tai organisaatio. Katuosoite. Kaupunki. Maa. Yhteyshenkilö. Tehtävä organisaatiossa. Sähköposti. Puhelinnumero.

Yhteystiedot. Yritys tai organisaatio. Katuosoite. Kaupunki. Maa. Yhteyshenkilö. Tehtävä organisaatiossa. Sähköposti. Puhelinnumero. Esittely Täyttäkää työpaikan terveyden edistämiskysely ja selvittäkää onko terveyden edistäminen jo osa työpaikkanne toimintaa vai onko työpaikallanne ehkä vielä parantamisen varaa. Kyselyyn vastaaminen

Lisätiedot

Hannu Stålhammar. Neuvotteleva virkamies Työ- ja tasa-arvo-osasto Toimintapolitiikkayksikkö

Hannu Stålhammar. Neuvotteleva virkamies Työ- ja tasa-arvo-osasto Toimintapolitiikkayksikkö 18.6.2019 Hannu Stålhammar Neuvotteleva virkamies Työ- ja tasa-arvo-osasto Toimintapolitiikkayksikkö EC2020-2022: TULE-KAMPANJA, EU PUHEENJOHTAJAKAUDEN TEEMAT: HYVINVOINTITALOUS Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.7.2017 C(2017) 4675 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 11.7.2017, organisaatioiden hyväksymiseen Eures-jäseniksi ja Eures-yhteistyökumppaneiksi käytettävien

Lisätiedot

YHTEENVETORAPORTTI TEOLLIS- JA TEKIJÄNOIKEUSRIKKOMUKSISTA Tiivistelmä

YHTEENVETORAPORTTI TEOLLIS- JA TEKIJÄNOIKEUSRIKKOMUKSISTA Tiivistelmä YHTEENVETORAPORTTI TEOLLIS- JA TEKIJÄNOIKEUSRIKKOMUKSISTA 2018 Tiivistelmä kesäkuuta 2018 TIIVISTELMÄ YHTEENVETORAPORTTI TEOLLIS- JA TEKIJÄNOIKEUSRIKKOMUKSISTA 2018 kesäkuuta 2018 2 Tiivistelmä Yhteenvetoraportti

Lisätiedot

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 18. heinäkuuta 2011 (05.08) (OR. en) 10548/11 LIMITE PV/CONS 31 EDUC 102 JEUN 32 CULT 34 SPORT 20

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 18. heinäkuuta 2011 (05.08) (OR. en) 10548/11 LIMITE PV/CONS 31 EDUC 102 JEUN 32 CULT 34 SPORT 20 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 18. heinäkuuta 2011 (05.08) (OR. en) 10548/11 PUBLIC LIMITE PV/CONS 31 EDUC 102 JEUN 32 CULT 34 SPORT 20 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjasta KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

LIITTEET. asiakirjasta KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.1.2017 COM(2017) 22 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjasta KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

Lisätiedot

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut Euroopan unionin poikittaisohjelma opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut-ohjelma Opintovierailut on osa Elinikäisen oppimisen ohjelman poikittaisohjelmaa. Ohjelman

Lisätiedot

EUROOPAN TASA-ARVOINSTITUUTTI EUROOPAN UNIONIN PERUSOIKEUSVIRASTO. Yhteistyösopimus

EUROOPAN TASA-ARVOINSTITUUTTI EUROOPAN UNIONIN PERUSOIKEUSVIRASTO. Yhteistyösopimus EUROOPAN TASA-ARVOINSTITUUTTI JA EUROOPAN UNIONIN PERUSOIKEUSVIRASTO Yhteistyösopimus Johdanto Euroopan unionin perusoikeusvirasto (FRA) ja Euroopan tasa-arvoinstituutti (EIGE), joihin viitataan jäljempänä

Lisätiedot

Viimeisimmän valtiontukien tulostaulun mukaan jäsenvaltiot myöntävät vähemmän tukea ja kohdentavat sen paremmin

Viimeisimmän valtiontukien tulostaulun mukaan jäsenvaltiot myöntävät vähemmän tukea ja kohdentavat sen paremmin IP/07/1919 Bryssel 13. joulukuuta 2007 Viimeisimmän valtiontukien tulostaulun mukaan jäsenvaltiot myöntävät vähemmän ja kohdentavat sen paremmin Euroopan komission viimeisin valtiontukien tulostaulu osoittaa

Lisätiedot

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma. Minna Polvinen, Koulutuspolitiikan osasto

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma. Minna Polvinen, Koulutuspolitiikan osasto Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Minna Polvinen, Koulutuspolitiikan osasto Koulutuksen merkitys tuottavuuden, innovoinnin, kasvun kannalta tärkeämpää kuin koskaan aiemmin Ohjelmalla

Lisätiedot

Työturvallisuuskeskus TTK. Parempi työ Työ sujuu, voidaan hyvin

Työturvallisuuskeskus TTK. Parempi työ Työ sujuu, voidaan hyvin Työturvallisuuskeskus TTK Parempi työ Työ sujuu, voidaan hyvin TTK tuottaa ja välittää Työyhteisöjen kehittämiseen tarvittavaa tietoa ja osaamista kouluttamalla tiedottamalla kehitys- ja tietopalveluilla

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2016 COM(2016) 960 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Toinen tilannekatsaus: ensimmäiset tulokset

Lisätiedot

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00224 YVA Pastila-Eklund Mari AMOS 09.11.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission ehdotus neuvoston suositukseksi laadukkaan ja tehokkaan oppisopimuskoulutuksen

Lisätiedot

PUBLIC AD 5/17 CONF-RS 5/17 1 LIMITE FI. Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA AD 5/17 LIMITE

PUBLIC AD 5/17 CONF-RS 5/17 1 LIMITE FI. Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA AD 5/17 LIMITE Conseil UE KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) AD 5/17 PUBLIC LIMITE CONF-RS 5 LIITTYMISTÄ KOSKEVA ASIAKIRJA Asia: EUROOPAN UNIONIN YHTEINEN KANTA Luku

Lisätiedot

Työturvallisuuskeskus TTK ja kemianteollisuuden oppilaitosyhteistyöhanke

Työturvallisuuskeskus TTK ja kemianteollisuuden oppilaitosyhteistyöhanke Työturvallisuuskeskus TTK ja kemianteollisuuden oppilaitosyhteistyöhanke Parempi työ Työ sujuu, voidaan hyvin Prosessiteollisuuden kesäkoulutuspäivät Uusikaupunki 2.6.2015 Petri Pakkanen Taustatietoja

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto RATUKE-seminaari 11.11.2010, Kansallismuseo Tarmo Pipatti Työturvallisuuskannanotto 2010-2015 :n hallitus asetti vuoden 2010 alussa tavoitteen, jonka mukaan

Lisätiedot

Hannu Stålhammar Sosiaali- ja terveysministeriö

Hannu Stålhammar Sosiaali- ja terveysministeriö Yhteistyöllä riskit hallintaan sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla Terveellinen työ - Euroopan työterveys- ja työturvallisuuskampanja 2012-2013 Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ergonomia-asiantuntijoiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 226 final 2014/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin toiminnasta

Lisätiedot

Tietosuoja KERÄÄTKÖ TALLENNATKO KÄYTÄTKÖ HENKILÖTIETOJA? Mitä henkilötiedot ovat? Paremmat säännöt pienten yritysten kannalta.

Tietosuoja KERÄÄTKÖ TALLENNATKO KÄYTÄTKÖ HENKILÖTIETOJA? Mitä henkilötiedot ovat? Paremmat säännöt pienten yritysten kannalta. 0100101000011010100010001010110101101111000101000 00101000011010100010001010110101101111000101 Paremmat säännöt pienten yritysten kannalta Tietosuoja 01001001010000110101000100010101101011011110001 Tietosuojaa

Lisätiedot

HYVÄT LABORATORIOKÄYTÄNNÖT

HYVÄT LABORATORIOKÄYTÄNNÖT HYVÄT LABORATORIOKÄYTÄNNÖT Yliopistot muuttuvat työsuojelu pysyy www.helsinki.fi/yliopisto Sosiaali- ja terveysministeriö Työoloihin vaikuttamalla pidetään yllä ja edistetään työntekijöiden terveyttä,

Lisätiedot

HMS / työturvallisuus

HMS / työturvallisuus Nordisk HMS / työturvallisuus tausta ja tavoitteet projektin havainnot projektin tulokset Jatkotoimenpiteet Suomessa Jatkotoimenpiteet GNA :ssa Matti Piispanen Tiehallinto, asiantuntijapalvelut Nordisk

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Kulttuuri-, nuoriso-, koulutus-, tiedonvälitys- ja urheiluvaliokunta KOMPROMISSITARKISTUKSET 1-12 SUULLISET TARKISTUKSET 1-5 Mietintöluonnos Ole Andreasen Komission tiedonanto

Lisätiedot

Viestintä ja oppiminen Nolla tapaturmaa foorumissa

Viestintä ja oppiminen Nolla tapaturmaa foorumissa Viestintä ja oppiminen Nolla tapaturmaa foorumissa Mika Liuhamo, palvelukeskuksen päällikkö Työterveyslaitos, Asiakasratkaisut mika.liuhamo@ttl.fi Hyvinvointia työstä Nolla on mahdollisuus! Tapaturmat

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (29.05) (OR. en) 10140/09 CRIMORG 81 ENFOPOL 142 TRANS 211

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (29.05) (OR. en) 10140/09 CRIMORG 81 ENFOPOL 142 TRANS 211 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (29.05) (OR. en) 10140/09 CRIMORG 81 ENFOPOL 142 TRANS 211 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto

Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto Työterveyden ja -turvallisuuden hallinta Eurooppalaisilla työpaikoilla Yrityksille tehdyn uusia ja kehittyviä riskejä koskevan toisen kyselytutkimuksen (ESENER-2)

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 10.12.2014 2014/2075(DEC) TARKISTUKSET 1-19 Marian Harkin (PE541.520v02-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen

Lisätiedot

COUNCIL OF THE EUROPEAN UNION. Bryssel, 23. marraskuuta 2007 (27.11) (OR. en) 15497/07 SOC 476 ECOFIN 483

COUNCIL OF THE EUROPEAN UNION. Bryssel, 23. marraskuuta 2007 (27.11) (OR. en) 15497/07 SOC 476 ECOFIN 483 COUNCIL OF THE EUROPEAN UNION Bryssel, 23. marraskuuta 2007 (27.11) (OR. en) 15497/07 SOC 476 ECOFIN 483 ILMOITUS Lähettäjä: Sosiaalityöryhmä Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) / Neuvosto

Lisätiedot

PAREMPAA LAATUA TYÖPAIKALLA

PAREMPAA LAATUA TYÖPAIKALLA 29. marraskuuta 2002 LOPULLINEN versio PAREMPAA LAATUA TYÖPAIKALLA TIETOA TYÖTERVEYS- JA TYÖTURVALLISUUSOLOJEN SEKÄ TUOTTAVUUDEN EDISTÄMISEKSI Toimintaohjelma vuosille 2003-2006 Vuoden 2003 työohjelma

Lisätiedot

9878/19 sas/rir/he 1 LIFE 1.C

9878/19 sas/rir/he 1 LIFE 1.C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. kesäkuuta 2019 (OR. en) 9878/19 SOC 406 EMPL 303 ECON 537 EDUC 255 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Puheenjohtajavaltio Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0400 (COD) 6933/18 ADD 2 REV 1 LIMITE ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak.

Lisätiedot

Johdanto. Palkinnon myöntämisen perusteet

Johdanto. Palkinnon myöntämisen perusteet Palkinto 2005 Johdanto Työturvallisuus kohti maailman kärkeä työtapaturmaohjelma 2001-2005 on valtioneuvoston hyväksymä hanke, jolla halutaan nostaa suomalainen työturvallisuus maailman kärkeen kaikkien

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2008/2245(INI) 24.2.2009 TARKISTUKSET 1-16 Mietintöluonnos Anna Záborská (PE418.282v01-00) naisten ja miesten välisen

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan ohessa edellä mainittu sosiaalisen suojelun komitean lausunto kokoontuvaa EPSCO-neuvostoa varten.

Valtuuskunnille toimitetaan ohessa edellä mainittu sosiaalisen suojelun komitean lausunto kokoontuvaa EPSCO-neuvostoa varten. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. helmikuuta 2011 (18.02) (OR. en) 6491/11 SOC 124 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Sosiaalisen suojelun komitea Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) / Neuvosto

Lisätiedot

ErgoSteps -hanke: Ergonomia-askeleet ja tietopankki terveydenhuoltoon

ErgoSteps -hanke: Ergonomia-askeleet ja tietopankki terveydenhuoltoon ErgoSteps -hanke: Ergonomia-askeleet ja tietopankki terveydenhuoltoon Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ergonomia-asiantuntijaseminaari 8.6.2012 Maija Lintula ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. maaliskuuta 2013 (04.03) (OR. en) 6916/13

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. maaliskuuta 2013 (04.03) (OR. en) 6916/13 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. maaliskuuta 2013 (04.03) (OR. en) 6916/13 ENV 157 COMPET 116 IND 48 RECH 48 ECOFIN 157 ECO 32 SOC 138 SAN 76 CONSOM 28 MI 158 CHIMIE 20 ENT 65 ILMOITUS Lähettäjä:

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto JAHRESBERICHT INFORME ANUAL RAPPORT ANNUEL ÅRSBERÄTTELSE RELATORIO ANUAL RELAZIONE ANNUALE

KERTOMUS. Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto JAHRESBERICHT INFORME ANUAL RAPPORT ANNUEL ÅRSBERÄTTELSE RELATORIO ANUAL RELAZIONE ANNUALE JAHRESBERICHT ÅRSBERÄTTELSE RELAZIONE ANNUALE INFORME ANUAL RAPPORT ANNUEL RELATORIO ANUAL V U O S I - KERTOMUS ÅRSBERETNING JAARVERSLAG ANNUAL REPORT ÅÔÇÓÉÁ ÅÊÈÅÓÇ 2 0 0 1 Euroopan työturvallisuus- ja

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0357 (COD) 9763/17 ADD 1 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio FRONT 248 VISA 203 DAPIX 213

Lisätiedot

Euroopan komissio pyrkii pienentämään huomattavasti sukupuolten välistä palkkakuilua

Euroopan komissio pyrkii pienentämään huomattavasti sukupuolten välistä palkkakuilua IP/10/236 Bryssel 5. maaliskuuta 2010 Euroopan komissio pyrkii pienentämään huomattavasti sukupuolten välistä palkkakuilua Euroopan komissio aikoo toteuttaa useita toimenpiteitä miesten ja naisten välisen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0176/314. Tarkistus. Ricardo Serrão Santos, Ulrike Rodust S&D-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0176/314. Tarkistus. Ricardo Serrão Santos, Ulrike Rodust S&D-ryhmän puolesta 27.3.2019 A8-0176/314 314 6 artikla 4 kohta 4. Vähintään 15 prosenttia jäsenvaltiokohtaisesta unionin rahoitustuesta on kohdennettava 19 ja 20 artiklassa tarkoitettuihin tuen kohteisiin. Jäsenvaltiot,

Lisätiedot

Työhyvinvointi on monesta kiinni

Työhyvinvointi on monesta kiinni Life@Work -hankkeen seminaari: Huolehdi hyvästä henkisestä ja sosiaalisesta työympäristöstä työsuojelun tuella Työhyvinvointi on monesta kiinni Olavi Parvikko, ylitarkastaja, työpsykologi, STM, TSO Eurooppalaisten

Lisätiedot

Ympäristöuhat eivät pysähdy kansallisilla rajoilla

Ympäristöuhat eivät pysähdy kansallisilla rajoilla YMPÄRISTÖ VALVONTA Mitä etua siitä on sinulle? Ympäristöuhat eivät pysähdy kansallisilla rajoilla Tästä syystä EU:n jäsenvaltiot ovat päättäneet ottaa käyttöön toimia, joilla suojellaan kansalaisten terveyttä

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-19. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2074(BUD) 12.5.2015. Lausuntoluonnos Ildikó Gáll-Pelcz (PE554.

TARKISTUKSET 1-19. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2074(BUD) 12.5.2015. Lausuntoluonnos Ildikó Gáll-Pelcz (PE554. EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 12.5.2015 2015/2074(BUD) TARKISTUKSET 1-19 Ildikó Gáll-Pelcz (PE554.943v02-00) vuoden 2016 talousarvioesitystä käsittelevän trilogin

Lisätiedot

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2008-00114 PSO Eriksson Anne 07.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppalainen köyhyyden ja syrjäytymisen teemavuosi 2010 U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Lontoo-Malaga julistus. Astmatutkimukseen panostamisesta

Lontoo-Malaga julistus. Astmatutkimukseen panostamisesta Lontoo-Malaga julistus Astmatutkimukseen panostamisesta Johdanto Astma on sairaus, joka vaikuttaa 30 miljoonan eurooppalaisen ja yhteensä 300 miljoonan ihmisen päivittäiseen elämään maailmassa. Vuoteen

Lisätiedot

9635/17 team/pmm/jk 1 DGE 1C

9635/17 team/pmm/jk 1 DGE 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2017 (OR. en) 9635/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 24. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Ed. asiak. nro:

Lisätiedot

TULEEKO SINUN KOTIKAUPUNGISTASI SEURAAVA EUROOPAN ÄLYKKÄÄN MATKAILUN PÄÄKAUPUNKI?

TULEEKO SINUN KOTIKAUPUNGISTASI SEURAAVA EUROOPAN ÄLYKKÄÄN MATKAILUN PÄÄKAUPUNKI? TULEEKO SINUN KOTIKAUPUNGISTASI SEURAAVA EUROOPAN ÄLYKKÄÄN MATKAILUN PÄÄKAUPUNKI? TIEDOTE 1. TULEEKO SINUN KOTIKAUPUNGISTASI SEURAAVA EUROOPAN ÄLYKKÄÄN MATKAILUN PÄÄKAUPUNKI? Euroopan komissio on käynnistämässä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0150/1. Tarkistus. Beatrix von Storch ECR-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0150/1. Tarkistus. Beatrix von Storch ECR-ryhmän puolesta 1.2.2016 B8-0150/1 1 Johdanto-osan F a kappale (uusi) F a. katsoo, että uusia lainsäädäntöehdotuksia ei pidä hyväksyä niin kauan kuin nykyistä EU:n lainsäädäntöä ja politiikkavälineitä ei ole saatettu

Lisätiedot

Taloudellisen tilanteen kehittyminen

Taloudellisen tilanteen kehittyminen #EURoad2Sibiu Taloudellisen tilanteen kehittyminen Toukokuu 219 KOHTI YHTENÄISEMPÄÄ, VAHVEMPAA JA DEMOKRAATTISEMPAA UNIONIA EU:n kunnianhimoinen työllisyyttä, kasvua ja investointeja koskeva ohjelma ja

Lisätiedot

Kemialliset tekijät työpaikoilla

Kemialliset tekijät työpaikoilla Kemialliset tekijät työpaikoilla Jyväskylä 4.10.2018 1 Viranomainen valvoo sekä ohjaa ja neuvoo Työolot ovat terveen, turvallisen ja tuottavan työn perusta Kemiallisten altisteiden hallinta on osa työolojen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2016 (OR. en) 15349/16 JUSTCIV 318 EJUSTICE 213 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 8. joulukuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

LUOVA EUROOPPA ( ) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ. EACEA 30/2018: Eurooppalaisten audiovisuaalisten teosten edistäminen verkossa

LUOVA EUROOPPA ( ) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ. EACEA 30/2018: Eurooppalaisten audiovisuaalisten teosten edistäminen verkossa LUOVA EUROOPPA (0-00) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ EACEA 0/08: Eurooppalaisten audiovisuaalisten teosten edistäminen verkossa. TAVOITTEET JA KUVAUS Tämä ehdotuspyyntöilmoitus perustuu kulttuurialan ja

Lisätiedot

Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo

Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo Henkilökunnan työturvallisuus Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojeluvastuualue, Paula Moilanen 1 Lainsäädännön tavoite Työturvallisuuslain(

Lisätiedot

VUOS IKERTOMUS. Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto JAHRESBERICHT INFORME ANUAL RAPPORT ANNUEL ÅRSBERÄTTELSE RELATORIO ANUAL

VUOS IKERTOMUS. Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto JAHRESBERICHT INFORME ANUAL RAPPORT ANNUEL ÅRSBERÄTTELSE RELATORIO ANUAL JAHRESBERICHT ÅRSBERÄTTELSE RELAZIONE ANNUALE INFORME ANUAL RAPPORT ANNUEL RELATORIO ANUAL VUOS IKERTOMUS ÅRSBERETNING JAARVERSLAG ANNUAL REPORT ÅÔÇÓÉÁ ÅÊÈÅÓÇ 2 0 0 2 Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto

Lisätiedot

LIITTEET. ehdotukseen. Neuvoston päätös. Amerikan trooppisten tonnikalojen suojelukomissiossa (IATTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

LIITTEET. ehdotukseen. Neuvoston päätös. Amerikan trooppisten tonnikalojen suojelukomissiossa (IATTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.3.2014 COM(2014) 134 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET ehdotukseen Neuvoston päätös Amerikan trooppisten tonnikalojen suojelukomissiossa (IATTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunta VÄLIAIKAINEN 2003/2133(INI) 18. marraskuuta 2003 LAUSUNTOLUONNOS naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunnalta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 227 final 2014/0129 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin

Lisätiedot

Nuori kuski osaa! Nuoret ammattikuljettajat työkykyisinä ja työelämätaitoisina ratissa

Nuori kuski osaa! Nuoret ammattikuljettajat työkykyisinä ja työelämätaitoisina ratissa Nuori kuski osaa! Nuoret ammattikuljettajat työkykyisinä ja työelämätaitoisina ratissa Nuori kuski osaa! -projektin tarkoituksena tuottaa kriteerit logistiikka-alan pk-yrityksiin nuoren työntekijän perehdyttämiseen

Lisätiedot

Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä

Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä 1 Työnantajan velvollisuudet Työturvallisuuslaki (738/2002) Työnantaja velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta

Lisätiedot

Uusi koheesiokumppanuus

Uusi koheesiokumppanuus Uusi koheesiokumppanuus Lähentyminen kilpailukyky yhteistyö Kolmas taloudellista ja sosiaalista koheesiota käsittelevä kertomus Euroopan yhteisöt Europe Direct -palvelu auttaa sinua löytämään vastaukset

Lisätiedot

1. Esityslistan hyväksyminen Liitteessä olevien I-kohtien hyväksyminen

1. Esityslistan hyväksyminen Liitteessä olevien I-kohtien hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. toukokuuta 2017 (OR. en) 8839/17 OJ CRP1 17 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN 2627. kokous (Coreper I) Päivä: 10. toukokuuta 2017 Aika: klo 10.00

Lisätiedot

10417/16 team/vpy/si 1 DG B 3A

10417/16 team/vpy/si 1 DG B 3A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10417/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat SOC 418 GENDER 29 ANTIDISCRIM 41 FREMP

Lisätiedot