Terveydenhoitaja (AMK)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Terveydenhoitaja (AMK)"

Transkriptio

1 Hämeen ammattikorkeakoulu Terveydenhoitaja (AMK) Terveydenhoitajan työnä on yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen terveyden edistäminen sekä terveysriskien ja sairauksien ehkäiseminen varhaisella puuttumisella. Lisäksi terveydenhoitaja hoitaa sairaita sekä osallistuu terveyttä edistävän ympäristön suunnittelu- ja kehittämistyöhön. Terveydenhoitajan työssä tärkeää on terveyden tasa-arvon lisääminen ja yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vähentäminen. Terveydenhoitaja sijoittuu työelämässä neuvoloihin, koulu-, opiskelu- ja työterveyshuoltoon, kotihoitoon, sairaaloihin ja järjestöihin. Lisäksi terveydenhoitaja voi toimia erilaisissa koulutustehtävissä, asiantuntijana erilaisissa kansallisissa ja kansainvälisissä kehittämisprojekteissa sekä itsenäisenä yrittäjänä. Terveydenhoitaja tekee itsenäistä ja vastuullista työtä. Hän työskentelee hoitotyön ja terveydenhoitajatyön asiantuntijana moniammatillisten työryhmien jäsenenä sekä työryhmien vastuuhenkilönä. Terveydenhoitajakoulutus perustuu Suomen terveyspoliittisiin ohjelmiin ja ajankohtaisiin haasteisiin sekä Hämeen ammattikorkeakoulun strategiaan. Koulutuksen osaamiskuvauksessa on huomioitu terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) ja asetuksen (564/1994) säädökset, valtakunnallinen sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan ydinosaamiskuvaus, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston ( kompetenssiluokitukset ja tutkintojen kansallinen viitekehys (NQF) ( Koulutus täyttää Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan koulutusta koskevien neuvoston direktiivien (2013/55/EU) vaatimukset ammattipätevyyden tunnistamisesta. Valmistuva terveydenhoitaja (AMK) saa todistuksen terveydenhoitajan sekä sairaanhoitajan tutkinnoista ja hänet laillistetaan hakemuksesta Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ( toimesta terveydenhuollon ammattihenkilöksi sekä terveydenhoitajana että sairaanhoitajana. TUTKINNOSSA SAAVUTETTAVA OSAAMINEN JA OPPIMISPOLUT Terveydenhoitajatutkinnossa osaaminen rakentuu sekä sairaanhoitajan että terveydenhoitajan ammatillisista osaamisalueista. Sairaanhoitajan osaamisalueita ovat asiakaslähtöisyys, hoitotyön eettisyys ja ammatillisuus, johtaminen ja yrittäjyys, sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristö, kliininen hoitotyö, näyttöön perustuva toiminta ja päätöksenteko, ohjaus- ja opetusosaaminen, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen ja sosiaali- ja terveyspalvelujen laatu ja turvallisuus. Terveydenhoitajan ammatilliset osaamisalueet ovat: 1. Terveyttä edistävä terveydenhoitajatyö 2. Yksilön, perheen ja yhteisön asiakaslähtöinen terveydenhoitajatyö 3. Terveellisen ja turvallisen ympäristön edistäminen 4. Yhteiskunnallinen terveydenhoitajatyö 5. Terveydenhoitajatyön johtaminen ja kehittäminen Lisäksi ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneen edellytetään omaavan oppimisen taidot, työyhteisö-, innovaatio- ja kansainvälistymisosaamisen taidot. Edellä mainitut sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan osaamisalueet kehittyvät ja syventyvät koko koulutuksen ajan. Opintojen aikana opiskelija tekee omaa urasuunnitelmaansa, jolla hän profiloi hoitotyön ja terveydenhoitajatyön osaamistaan. Urasuunnittelua tukevat kokemukset työelämästä sekä koulutuksen aikana tapahtuva monimuotoinen uraohjaus. OPISKELUMUODOT Terveydenhoitajakoulutus rakentuu sairaanhoitajan ydinosaamisesta 180 op, johon sisältyy Sivu 1 / 10

2 profiloivan osaamisen moduuli ( 15 op) sekä terveydenhoitajan ammatillisesta osaamisesta 60 op. Sairaanhoitajan ydinosaamisen moduulit sekä terveydenhoitajan ammatillisen osaamisen moduulit ovat kaikille terveydenhoitajatutkinnon suorittaville pakollisia. Profiloiva osaaminen 15 op moduulin sisällön opiskelija valitsee hoitotyön profiloivista opinnoista, sosiaali- ja terveysalan profiloivan osaamisen moduulitarjonnasta tai muista HAMK:n yhteisestä profiloivien opintojen tarjonnasta oman mielenkiintonsa perusteella. Profiloiviin opintoihin voidaan hyväksilukea korkeakoulutasoisia opintoja, jotka tukevat ja laajentavat opiskelijan profiloivaa osaamista. Opiskelumuodon ja -tavan opiskelija valitsee HAMK:ssa toteutettavista kolmesta eri vaihtoehdosta opiskella. Ne ovat: 8-16, joka tarkoittaa, että opiskelu tapahtuu maanantaista perjantaihin päiväaikana. Tämä vaihtoehto edellyttää opiskelijalta valmiutta tavoitteellisen työskentelyyn ja sitoutumista ryhmämuotoiseen opiskeluun , joka tarkoittaa, että lähiopetus toteutuu pääsääntöisesti arki-iltaisin noin kahtena iltana viikossa. Tämä vaihtoehto edellyttää opiskelijalta valmuitta itsenäiseen ja tavoitteelliseen työskentelyyn ja osittain ryhmämuotoiseen opiskeluun. 24/7, joka tarkoittaa, että opiskelu etenee opiskelijan laatiman ja hyväksytyn henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaan. Tämä vaihtoehto edellyttää opiskelijalta valmuitta suunnitelmalliseen, itsenäiseen ja tavoitteelliseen työskentelyyn. Osa opinnoista voi olla ryhmämuotoisia, mikä edellyttää opintojen toteutussuunnitelmassa kuvattua opiskelua. Kaikissa opiskeluvaihtoehdoissa korostuu tiivis yhteistyö työelämän kanssa. Harjoittelu (85 op) toteutetaan noudattaen harjoittelupaikan työaikaa. Hoitotyön opiskelu edellyttää osallistumista esimerkiksi laboraatio- ja simulaatioharjoitteluun sekä ammatillisen vuorovaikutuksen kehittymistä ja ammatillista kasvua tukevaan pienryhmätyöskentelyyn. saa ohjausta opintoihinsa koko opintojen ajan. Ohjaus toteutuu monimuotoisesti siten, että opiskelijan on mahdollista opiskella 55 op lukuvuoden aikana. Arvioinnin ja palautteen tehtävänä on edistää ja vahvistaa opiskelijan ammatillista osaamista. Arviointi tehdään opiskelijan itse- ja vertaisarvioinnin, työelämältä saadun palautteen ja opettajien arvioinnin perusteella. Opintojen suunnittelussa huomioidaan opiskelijan aikaisemmin hankittu osaaminen. voi hakea osaamisensa perusteella mahdollisuutta näyttää osaamisensa ja suorittaa näin opintoja yksilöllisesti näyttösuunnitelman perusteella. code name sum THHT17A-1000 Ydinosaaminen 165 SH00BS24 Hoitotyön tieto- ja arvoperusta SH00BS25 Asiakaslähtöisen hoitotyön perusta SH00BS26 Terveyttä edistävä hoitotyö SH00BS27 Harjoittelu, hoitotyön perusteet SH00BS28 Aikuisten ja ikääntyneiden hoitotyö SH00BS29 Harjoittelu, aikuisten hoitotyö SH00BS33 Harjoittelu, aikuisten hoitotyön taidot SH00BS30 Lasten, nuorten ja perheiden hoitotyö SH00BS31 Harjoittelu, perheiden hoitotyö ja terveyden edistämisen projektitoiminta Opetussuunnitelma SH00BS32 Hoitotyön johtaminen ja kehittäminen SH00BS33 Harjoittelu, aikuisten hoitotyön taidot THHT17A-1001 Profiloivaosaaminen 90 Sivu 2 / 10

3 TH00BS60 Terveydenhoitajatyön perusta TH00BS62 Yksilön, perheen ja yhteisön terveydenhoitajatyö TH00BS63 Harjoittelu, terveydenhoitajatyö neuvolassa TH00BS64 Harjoittelu, terveydenhoitajatyö koulu-, opiskelu- ja työterveyshuollossa Opetussuunnitelma SH00BS35 Kriittisesti sairastuneen hoitotyö SH00BS36 Omahoitoa tukeva hoitotyö sote- palveluissa THHT17A-1004 Kehittyvä osaaja 0 THHT17A-1003 Opinnäytetyö 15 SH00BS39 Opinnäytetyö THHT17A-1000 Ydinosaaminen: 165 op SH00BS24 Hoitotyön tieto- ja arvoperusta: 15 op Moduulin opiskeltuasi sinulla on valmiudet opiskella ammattikorkeakoulussa hoitotyötä ja olet liittynyt opiskelijayhteisöön. Osaat ammatillisen hoitamisen lähtökohdat. - arvioi ja kehittää oppimisvalmiuksiaan ja opiskelumenetelmiään - ymmärtää hoitotieteen tietoperustan ja näyttöön perustuvan toiminnan hoitotyön lähtökohtana - soveltaa hoitotyön periaatteita ja eettisiä ohjeita omassa toiminnassaan - tietää sosiaali- ja terveysalan palveluympäristön ja sitä ohjaavan keskeisen lainsäädännön - tietää ihmisen anatomisen rakenteen ja fysiologisen toiminnan - arvioi ja kehittää omia yhteistyötaitoja ja ymmärtää ammatillisen vuorovaikutuksen perusteet arvioi ja kehittää kirjoitus- ja puheviestintätaitojaan - osaa hoitotyön englannin kielen perusteet SH00BS25 Asiakaslähtöisen hoitotyön perusta: 15 op Moduulin opiskeltuasi osaat toimia hoitotyössä asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja turvallisesti. - tietää ihmisen kasvun ja kehityksen sekä hyvinvoinnin edellytykset ja niiden riskitekijät - osaa ohjatusti suunnitella, toteuttaa ja arvioida eettistä ja tavoitteellista hoitotyötä asiakaslähtöisesti - osaa lääkehoidon ja lääkelaskennan perusteet - ymmärtää potilas- ja työturvallisuuden merkityksen hoitotyössä - soveltaa ravitsemuksen, mikrobiologian ja patologian tietoa hoitotyössä Sivu 3 / 10

4 - hahmottaa palvelujärjestelmän sekä toimintaa ohjaavan lainsäädännön - tietää perhehoitotyön peruskäsitteistön hoitotyössä - ymmärtää ammatillisen yhteistyösuhteen perusteet - osaa kliinisen hoitotyön englannin kielen perusteet SH00BS26 Terveyttä edistävä hoitotyö: 15 op Moduulin opiskeltuasi osaat tukea asiakkaita terveyttä ja hyvinvointia edistävästi. Lisäksi osaat sairastuneen aikuisen hoitamisen perusteet. - osaa terveyden edistämisen ja ohjauksen keskeiset käsitteet, menetelmät ja viestinnän - ymmärtää ympäristön ja elintapojen vaikutukset terveyteen ja hyvinvointiin - ymmärtää sairastumisen merkityksen kriisinä potilaalle - tunnistaa sisätauti-kirurgisen potilaan hoitotyön tarpeen ja suunnittelee, toteuttaa ja arvioi hoitotyötä - tietää ja hahmottaa asiakaslähtöisen hoitopolun aikuisten hoitotyössä - ymmärtää lääketieteellisen tiedon merkityksen hoitotyölle - osaa terveyttä edistävän hoitotyön englannin kielen perusteet SH00BS27 Harjoittelu, hoitotyön perusteet: 15 op Moduulin opiskeltuasi osaat hoitaa sairastunutta aikuispotilasta ja toimia moniammatillisen työryhmän jäsenenä. - arvioi omia vuorovaikutustaitojaan erilaisissa yhteistyösuhteissa - tunnistaa asiakkaan fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset ja hengelliset tarpeet kokonaisvaltaisesti - työskentelee asiakkaan ja hänen perheensä kanssa eettisesti, tavoitteellisesti ja voimavaralähtöisesti - osaa ohjatusti työryhmän jäsenenä yhdessä asiakkaan kanssa suunnitella, toteuttaa ja arvioida asiakaslähtöistä hoitotyötä - soveltaa rakenteista kirjaamista hoitotyön dokumentoinnissa - ymmärtää potilas- ja työturvallisuuden merkityksen ja ottaa ne huomioon toteuttaessaan hoitotyötä - osaa ohjattuna toteuttaa potilaan lääkehoitoa - osaa toimia moniammatillisen työryhmän jäsenenä - tarkastelee ammatillista osaamistaan ja vastaa toimintansa seurauksista SH00BS28 Aikuisten ja ikääntyneiden hoitotyö: 15 op Moduulin opiskeltuasi osaat suunnitella, toteuttaa ja arvioida aikuisten ja ikääntyneiden hoitotyötä eri Sivu 4 / 10

5 toimintaympäristöissä. Ymmärrät ikääntyneiden hoitotyön erityispiirteet. Työskentelet potilaan toimintakykyä ja kuntoutumista edistäen ja hänen kärsimystään lievittäen. Opetussuunnitelma - osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida sisätauti-kirurgisen potilaan/asiakkaan hoitotyötä - osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida mielenterveys- ja päihdepotilaan/-asiakkaan hoitotyötä - osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida iäkkään potilaan/asiakkaan hoitotyötä - osaa toteuttaa hoitotyötä sekä lääke- ja nestehoitoa turvallisesti - ymmärtää potilaan/asiakkaan toimintakykyn ja kuntoutumisen edistämisen osana hoitotyötä - ymmärtää potilaan kivun ja kärsimyksen hoitotyön prosessin eri vaiheissa sekä elämän päättyessä - osaa viestiä tarkoituksenmukaisesti ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti SH00BS29 Harjoittelu, aikuisten hoitotyö: 15 op Moduulin opiskeltuasi osaat hoitaa sairastunutta aikuispotilasta ja toimia moniammatillisen työryhmän jäsenenä. TAVOITTEET - osaa asettaa itselleen realistisia ammatillisen kasvun tavoitteita - osaa määrittää hoitotyön tarpeen sekä suunnitella, toteuttaa, arvioida ja dokumentoida sairastuneen aikuisen hoitotyötä moniammatillisessa yhteistyössä potilaan ja hänen perheensä kanssa opiskeluvaiheen edellyttämällä tasolla - osaa priorisoida potilaan hoidon tarpeen ja toimia välitöntä hoitoa tarvitsevissa tilanteissa - toimii ammatillisesti potilaiden ja heidän perheensä kanssa - motivoi ja ohjaa potilasta ottamaan vastuuta omasta hoidostaan ja sen arvioinnista sekä toimii potilaan edustajana erilaisissa tilanteissa - osaa tukea potilasta erilaisissa kuntoutumisprosessin vaiheissa - toimii lainsäädännön ja eettisten periaatteiden mukaisesti sekä potilasturvallisuutta edistäen SH00BS33 Harjoittelu, aikuisten hoitotyön taidot: 15 op - osaa määrittää hoitotyön tarpeen ja suunnitella, toteuttaa, arvioida ja dokumentoida eri tavoin sairastuneen aikuisen hoitotyötä moniammatillisessa yhteistyössä potilaan ja hänen perheensä kanssa - osaa priorisoida potilaan hoidon tarpeen ja toimia välitöntä hoitoa tarvitsevissa tilanteissa - hallitsee ammatillisen ja hoidollisen vuorovaikutuksen eri tavoin sairastuneiden potilaiden ja heidän perheensä kanssa Sivu 5 / 10

6 - osaa motivoida ja ohjata potilasta ottamaan vastuuta omasta hoidostaan ja sen arvioinnista sekä osaa toimia potilaan edustajana erilaisissa tilanteissa - osaa tukea potilasta erilaisissa kuntoutumisprosessin vaiheissa - toimii lainsäädännön ja eettisten periaatteiden mukaisesti sekä potilasturvallisuutta edistäen - koordinoi ohjattuna potilaan kokonaishoitoa - kykenee tarkastelemaan ammatillista osaamistaan ja kehittymistään näyttöön perustuen sekä vastaamaan toimintansa seurauksista erilaisissa sairaanhoitajan työtehtävissä SH00BS30 Lasten, nuorten ja perheiden hoitotyö: 15 op Moduulin opiskeltuasi osaat suunnitella, toteuttaa ja arvioida lasten, nuorten ja perheiden hoitotyötä yhteistyössä perheen kanssa. Ymmärrät lasten ja nuorten hoitotyön erityispiirteet. Osaat edistää naisten ja miesten seksuaali- ja lisääntymisterveyttä. Osaat käyttää erilaisia terveyden edistämisen ohjausmenetelmiä. - osaa määrittää hoitotyön tarpeen, suunnitella, toteuttaa ja arvioida somaattisesti ja psyykkisesti sairastuneen lapsen ja nuoren hoitotyötä yhdessä asiakkaan ja hänen perheensä kanssa - osaa toteuttaa hoitotyötä ja lasten ja nuorten lääkehoitoa turvallisesti - osaa edistää naisten ja miesten seksuaali- ja lisääntymisterveyttä - tietää raskauden, synnytyksen ja lapsivuodeajan kulun ja tunnistaa niihin liittyvät riskitekijät - osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida eri-ikäisten asiakkaiden/potilaiden ohjausta yksilö- ja ryhmätilanteissa - ymmärtää lääketieteellisen tiedon merkityksen hoitotyölle - osaa viestiä tarkoituksenmukaisesti ruotsin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti SH00BS31 Harjoittelu, perheiden hoitotyö ja terveyden edistämisen projektitoiminta: 15 op Moduulin opiskeltuasi osaat toteuttaa perhehoitotyötä ja toimia moniammatillisen työryhmän jäsenenä. Osaat suunnitella, toteuttaa ja arvioida terveyden edistämisen projektin, työskennellä projektiryhmän jäsenenä sekä raportoida projektin vaiheet ja toiminnan. - tietää lapsen ja nuoren iänmukaiset kehitysvaiheet ja osaa soveltaa hoitotyön auttamismenetelmiä lapsen ja nuoren yksilöllisiiin tarpeisiin. - osaa määrittää hoitotyön tarpeen ja suunnitella, toteuttaa ja arvioida lapsen ja nuoren hoitotyötä yhdessä asiakkaan ja hänen perheensä kanssa - toteuttaa lasten ja nuorten lääkehoitoa turvallisesti - suunnitella, toteuttaa, arvioida ja raportoida terveyttä edistävää projektitoimintaa Sivu 6 / 10

7 - osaa asettaa itselleen realistisia ammatillisen kasvun tavoitteita SH00BS32 Hoitotyön johtaminen ja kehittäminen: 15 op Moduulin opiskeltuasi hallitset hoitotyön tutkimus- ja kehittämistyön perusteet. Hyödynnät opinnoissasi englannin kieltä. Toimit työhyvinvointia edistäen ja ymmärrät johtamisen merkityksen hoitotyössä sekä tiedät sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyden erityispiirteet. - ymmärtää näyttöön perustuvien hoitosuositusten ja yhtenäisten käytäntöjen merkityksen asiakkaan hoidossa ja osaa soveltaa niitä asiakaslähtöisessä hoitotyössä - soveltaa tutkimus- ja kehittämistyön menetelmiä sekä kykenee osallistumaan kehittämis-, innovaatio- ja tutkimusprosesseihin - arvioi hoitotyön laatuun ja vaikuttavuuteen liittyviä tekijöitä ja löytää ratkaisuja niiden parantamiseksi - tunnistaa hyvinvoivan työyhteisön piirteet ja edistää työyhteisön toimivuutta sen jäsenenä soveltaen ammatillisia menetelmiä - ymmärtää johtamisen merkityksen hoitotyössä ja osaa toimia työryhmän vastuuhenkilönä - kykenee johtamaan omaa toimintaansa ja ymmärtää sisäisen yrittäjyyden merkityksen - ymmärtää terveysalan yrittäjyyden perusteet ja merkityksen osana palvelujärjestelmää SH00BS33 Harjoittelu, aikuisten hoitotyön taidot: 15 op - osaa määrittää hoitotyön tarpeen ja suunnitella, toteuttaa, arvioida ja dokumentoida eri tavoin sairastuneen aikuisen hoitotyötä moniammatillisessa yhteistyössä potilaan ja hänen perheensä kanssa - osaa priorisoida potilaan hoidon tarpeen ja toimia välitöntä hoitoa tarvitsevissa tilanteissa - hallitsee ammatillisen ja hoidollisen vuorovaikutuksen eri tavoin sairastuneiden potilaiden ja heidän perheensä kanssa - osaa motivoida ja ohjata potilasta ottamaan vastuuta omasta hoidostaan ja sen arvioinnista sekä osaa toimia potilaan edustajana erilaisissa tilanteissa - osaa tukea potilasta erilaisissa kuntoutumisprosessin vaiheissa - toimii lainsäädännön ja eettisten periaatteiden mukaisesti sekä potilasturvallisuutta edistäen - koordinoi ohjattuna potilaan kokonaishoitoa - kykenee tarkastelemaan ammatillista osaamistaan ja kehittymistään näyttöön perustuen sekä vastaamaan toimintansa seurauksista erilaisissa sairaanhoitajan työtehtävissä THHT17A-1001 Profiloivaosaaminen: 90 op Sivu 7 / 10

8 TH00BS60 Terveydenhoitajatyön perusta: 15 op Osaat tukea lapsiperheiden terveyttä ja hyvinvointia terveydenhoitajatyön menetelmiä monipuolisesti hyödyntäen myös moniammatillisessa yhteistyössä. - tuntee neuvolatyön kansallisen ohjeistuksen - osaa suunnitella ja toteuttaa lasta odottavan ja kasvattavan perheen terveyden ja hyvinvoinnin tukemista yhteistyössä perheen kanssa - osaa arvioida odottavan äidin ja sikiön terveyttä sekä tunnistaa raskauteen ja synnytykseen liittyvät riskitekijät - osaa ohjata ja tukea asiakkaita parisuhteeseen, vanhemmuuteen, seksuaaliterveyteen ja perhesuunnitteluun liittyvissä asioissa - osaa toimia erityistukea tarvitsevien lapsiperheiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi sekä ohjata heitä erityistuen piiriin - hallitsee terveydenhoitajatyön voimavaroja tukevat työmenetelmät - Tuntee monikulttuurisen terveydenhoitotyön ja osaa ja tunnistaa syrjäytymisen vaarassa olevia asiakkaita TH00BS62 Yksilön, perheen ja yhteisön terveydenhoitajatyö: 15 op Osaat toimia koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa terveydenhoitajatyön menetelmiä monipuolisesti hyödyntäen myös moniammatillisessa yhteistyössä. Osaat toimia työterveyshuollossa terveydenhoitajatyön menetelmiä monipuolisesti hyödyntäen moniammatillisessa työyhteisössä. Saat valmiuksia yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen väestön terveyden edistämiseksi. TAVOITTEET - tuntee koulu- ja opiskeluterveydenhuollon kansalliset ohjeet - osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida lapsen ja nuoren kasvun ja kehityksen seurannan yhteistyössä asiakkaiden kanssa - osaa toimia yhteistyössä perheiden ja eri sidosryhmien kanssa turvallisen kasvu- ja opiskeluympäristön ylläpitämiseksi ja edistämiseksi - osaa tiedottaa päätöksentekijöille näyttöön perustuvasti terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavista paikallisista ja alueellisista asioista - osaa toimia terveydenhoitajatyön asiantuntijana eri medioissa osaa suunnitella ja toteuttaa tartuntatautien ehkäisyä ja rokotustoimintaa - osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida työikäisen terveyttä ja työkykyä ylläpitävää ja kuntouttavaa terveydenhoitajatyötä hyvän työterveyshuoltokäytännön mukaisesti - tunnistaa työympäristön haitta-, vaara- ja kuormitustekijät ja osaa arvioida niiden merkitystä työntekijän ja työyhteisön terveydelle ja hyvinvoinnille TH00BS63 Harjoittelu, terveydenhoitajatyö neuvolassa: 15 op Sivu 8 / 10

9 Osaat tukea voimavaralähtöisesti lasta odottavan ja lasta kasvattavan perheen terveyttä ja hyvinvointia neuvolassa. Osaat soveltaa terveydenhoitajatyön näyttöön perustuvia menetelmiä. - kykenee laaja-alaiseen terveydenhoitajatyöhön ja omaksuu ennakoivan, rohkeasti puheeksi ottavan ja voimavaralähtöisen työtavan hyvinvointineuvolassa - osaa terveydenhoitajatyön auttamismenetelmät lasta odottavan ja kasvattavan perheen terveyden edistämiseksi - osaa toimia terveydenhoitajatyön edustajana moniammatillisen työryhmän jäsenenä - osaa arvioida ja perustella omaa toimintaansa alansa tietoperustaa hyödyntäen TH00BS64 Harjoittelu, terveydenhoitajatyö koulu-, opiskelu- ja työterveyshuollossa: 15 op - kykenee laaja-alaiseen terveydenhoitajatyöhön ja omaksuu ennakoivan, rohkeasti puheeksi ottavan ja voimavaralähtöisen työtavan koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa ja työterveyshuollossa - osaa terveydenhoitajatyön työmenetelmät, joiden avulla edistää lasten, nuorten ja heidän perheidensä sekä kouluyhteisön terveyttä ja hyvinvointia - osaa toimia monialaisessa ja moniammatillisessa työyhteisössä - osaa toimia ja perustaa toimintansa hyvän työterveyshuoltokäytännön mukaisesti - tuntee työterveyshuollon prosessin eri vaiheet - osaa terveydenhoitajatyön työmenetelmät, joiden avulla edistää työikäisten terveyttä ja työkykyä sekä työyhteisön terveyttä ja hyvinvointia - saa valmiuksia tunnistaa ja arvioida oman ammatillisuuden ja ammattitaidon kehittymistä - toteuttaa työelämälähtöisen terveydenhoitajatyön kehittämistehtävän - valitsee kehittämistehtävän aihekokonaisuuden nuorten, aikuisten tai työikäisten terveydenhuollon harjoittelujaksolta SH00BS35 Kriittisesti sairastuneen hoitotyö: 15 op - osaa analyyttisesti tarkastella tavoitteellista, vastavuoroista ja eettisiä periaatteita kunnioittavaa ammatillista yhteistyösuhdetta - kykenee asiakasta osallistavaan päätöksentekoon palvelujärjestelmän eri toimijoiden kanssa - osaa työskennellä asiakkaan ja henkilöstön sisäistä ja ulkoista turvallisuutta edistäen - suunnittelee, toteuttaa ja arvioi kriittisesti sairastuneen potilaan hoitotyötä moniammatillisessa työryhmässä - syventää osaamistaan tavoitteellisesti valitsemansa vaativan potilasryhmän hoitotyössä - syventää osaamistaan kriittisesti sairaan lääke- ja nestehoidossa sekä kliinisen hoitotyön taidoissa - osaa työskennellä äkillisen kriisin kokeneen potilaan ja hänen läheistensä kanssa sekä ymmärtää traumatisoitumisen psyykkisenä ilmiönä - osaa etsiä ja käyttää näyttöön perustuvaa englanninkielistä materiaalia kriittisesti sairaan potilaan Sivu 9 / 10

10 hoitotyössä - is able to seek and use evidence based English materials in nursing care practice of a critically ill patient SH00BS36 Omahoitoa tukeva hoitotyö sote- palveluissa: 15 op - osaa analyyttisesti tarkastella tavoitteellista, vastavuoroista ja eettisiä periaatteita kunnioittavaa ammatillista yhteistyösuhdetta - kykenee asiakasta osallistavaan päätöksentekoon palvelujärjestelmän eri toimijoiden kanssa - osaa työskennellä asiakkaan ja henkilöstön sisäistä ja ulkoista turvallisuutta edistäen - osaa ohjata asiakasta voimavaralähtöisesti omahoidossa ja palveluiden käytössä - ymmärtää e-terveyspalveluiden merkityksen osana hoitoa ja osaa hyödyntää sitä - ymmärtää kolmannen sektorin merkityksen ja osaa hyödyntää sitä osana palvelukokonaisuutta - edistää asiakkaan sitoutumista omaan lääkehoitoon ja sen toteuttamiseen - toimii asiantuntijana asiakkaan omahoidon ja kuntoutumisen edistämisessä - osaa ohjata asiakasta englanniksi ja kertoa potilaalle omahoidon ja kuntoutumisen edistämisestä - is able to seek and use English material in educating the client about self care and promotion of rehabilitation THHT17A-1004 Kehittyvä osaaja: 0 op THHT17A-1003 Opinnäytetyö: 15 op SH00BS39 Opinnäytetyö: 15 op Osaat toteuttaa työelämää palvelevan tutkimus- ja kehittämishankkeen, jossa osoitat hoitotyön asiantuntijuutta ja sovellat näyttöön perustuvia menetelmiä. Hallitset asiantuntijaviestinnän. - osaa toteuttaa työelämälähtöisen tutkimus- ja kehittämishankkeen soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja menetelmiä - raportoi asiantuntijaviestinnän keinoin - kykenee tarkastelemaan ammatillista osaamistaan ja kehittymistään sekä vastaamaan toimintansa seurauksista Sivu 10 / 10

Sairaanhoitajakoulutus (SHHT17A3)

Sairaanhoitajakoulutus (SHHT17A3) Hämeen ammattikorkeakoulu Sairaanhoitajakoulutus (SHHT17A3) SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Sairaanhoitajan työnä on hoitaa eri-ikäisiä ihmisiä ja edistää väestön terveyttä. Sairaanhoitaja toimii monimuotoistuvassa

Lisätiedot

Terveydenhoitaja koulutus

Terveydenhoitaja koulutus Hämeen Ammattikorkeakoulu Terveydenhoitaja koulutus SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN: Terveydenhoitajan työnä on yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen terveyden edistäminen sekä terveysriskien ja sairauksien ehkäiseminen

Lisätiedot

Sairaanhoitajakoulutus (SHHTNU15A8)

Sairaanhoitajakoulutus (SHHTNU15A8) Hämeen Ammattikorkeakoulu Sairaanhoitajakoulutus (SHHTNU15A8) SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Sairaanhoitajan työnä on hoitaa eri-ikäisiä ihmisiä ja edistää väestön terveyttä. Sairaanhoitaja toimii sosiaali-

Lisätiedot

Sairaanhoitajan ammatilliset kompetenssit. Osaamisen kuvaus

Sairaanhoitajan ammatilliset kompetenssit. Osaamisen kuvaus Sairaanhoitajan ammatilliset kompetenssit Osaamisen kuvaus Asiakaslähtöisyys - osaa kohdata asiakkaan/perheen/yhteisön jäsenen oman elämänsä asiantuntijana - saa hyödyntää asiakkaan kokemuksellista tietoa

Lisätiedot

Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset. Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala

Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset. Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala Terveydenhoitajan osaaminen 31.1.2019 terveydenhoitajia koulutetaan tulevaisuuden

Lisätiedot

KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ

KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ Hämeen Ammattikorkeakoulu KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ Sijoittuminen työelämään Koulutus on tarkoitettu henkilöille jotka toimivat kulttuuri- ja taidetoiminnan asiantuntija - ja

Lisätiedot

Terveydenhoitajan & kätilön ammatillisen osaamisen kuvaukset - osaamisalueet, tavoitteet ja keskeiset sisällöt. 11.3.

Terveydenhoitajan & kätilön ammatillisen osaamisen kuvaukset - osaamisalueet, tavoitteet ja keskeiset sisällöt. 11.3. Terveydenhoitajan & kätilön ammatillisen osaamisen kuvaukset - osaamisalueet, tavoitteet ja keskeiset sisällöt 11.3.2014 Päivi Haarala Terveydenhoitajan ja kätilön ammatillinen osaaminen 11.3.2019 Terveydenhoitaja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus code name 1 2 3 sum YAKJA16XPROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 45 YAKJA16XYKJ05-1000 Toimintaympäristön muutoksiin varautuminen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3)

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3) Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3) code name 1 2 3 sum YAKJA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 90 YAKJA15AYKJ01-1000 Toimintaympäristön muutos

Lisätiedot

Hoitotyön opiskelijan osaamisperustainen oppiminen ammattitaitoa edistävässä harjoittelussa

Hoitotyön opiskelijan osaamisperustainen oppiminen ammattitaitoa edistävässä harjoittelussa Hoitotyön opiskelijan osaamisperustainen oppiminen ammattitaitoa edistävässä harjoittelussa Työelämäyhteistyöpäivä 6.9.2012 Arja Oikarinen 1 Luennon sisältö: Ammattitaitoa edistävä harjoittelu Mitä on

Lisätiedot

Suoritettava tutkinto

Suoritettava tutkinto OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, ikäosaamisen kehittäminen ja johtaminen Suomalaisen väestön ikääntyminen näkyy sekä eliniän pidentymisenä että ikääntyneiden väestöosuuden kasvuna.

Lisätiedot

KOMPETENSSIT Itsearviointi. Hoitotyön koulutus

KOMPETENSSIT Itsearviointi. Hoitotyön koulutus Koulutus Opiskelija Opettajatuutori Hoitotyön koulutus OPPIMISEN TAIDOT Osaan arvioida ja kehittää osaamistani ja oppimistapojani. Osaan hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti ja tehdä ehdotuksia

Lisätiedot

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten Kasvun tukeminen ja ohjaus Sivu 1(13) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin hallinta Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja:

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdetyön erikoistumiskoulutus 30op

Mielenterveys- ja päihdetyön erikoistumiskoulutus 30op Turun Ammattikorkeakoulu Mielenterveys- ja päihdetyön erikoistumiskoulutus 30op Ajankohta 12.09.2019-15.05.2020 Päivämäärät ovat alustavia Missä Turun AMK, Joukahaisenkatu 3, Turku Hinta 1500 (alv 0%).

Lisätiedot

Suoritettava tutkinto

Suoritettava tutkinto OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, ikäosaaminen Suoritettava tutkinto Suomalaisen väestön ikääntyminen näkyy sekä eliniän pidentymisenä että ikääntyneiden väestöosuuden kasvuna. Ikääntyvä

Lisätiedot

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus OPETUSSUUNNITELMA

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus OPETUSSUUNNITELMA OPETUSSUUNNITELMA SOSIAALI- JA TERVEYSALAN KEHITTÄMISEN JA JOHTAMISEN KOULUTUS Sosiaali- ja terveysalan keskus Suoritettava tutkinto Tutkintonimike Fysioterapeutti (ylempi AMK) Sairaanhoitaja (ylempi AMK)

Lisätiedot

Suoritettava tutkinto Terveydenhoitaja (AMK); sisältää sairaanhoitajan (AMK) tutkinnon

Suoritettava tutkinto Terveydenhoitaja (AMK); sisältää sairaanhoitajan (AMK) tutkinnon OPETUSSUUNNITELMA TERVEYDENHOITAJAKOULUTUS Sosiaali- ja terveysalan keskus Terveydenhoitajaopinnoissasi keskityt yksilöiden, perheiden ja väestön terveyteen sekä hyvinvointiin vaikuttaviin tekijöihin.

Lisätiedot

Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja

Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja 1 JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU Hyvinvointi, Toimintaterapia Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja Tavoite- ja arviointilomake Opiskelijan nimi ja ryhmätunnus Opintojakson

Lisätiedot

1. Sairaanhoitajan vastaanottotoiminta -erikoistumiskoulutuksen lähtökohdat

1. Sairaanhoitajan vastaanottotoiminta -erikoistumiskoulutuksen lähtökohdat OPETUSSUUNNITELMA, alustava 2.5.2018 Sairaanhoitajan vastaanottotoiminta erikoistumiskoulutus, 30 op 1. Sairaanhoitajan vastaanottotoiminta -erikoistumiskoulutuksen lähtökohdat Sairaanhoitajan vastaanottotoiminta

Lisätiedot

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä. OPETUSSUUNNITELMA, johtaminen ja liiketoimintaosaaminen Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa sinulle vankan kehittämisosaamisen. Syvennät johtamisen ja liiketoiminnan eri osa-alueiden

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN KOULUTUS

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN KOULUTUS SOSIAALI- JA TERVEYSALAN KOULUTUS HOITOTYÖN KOULUTUSOHJELMA Koulutusjohtaja Koulutusohjelmavastaava Opintosihteerit: Eija Heikkinen Anna-Leena Eklund Sirkka-Liisa Niskanen, ylempi AMK-tutkinto Anna-Maija

Lisätiedot

OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN JA SOSIAALINEN KUNTOUTUS

OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN JA SOSIAALINEN KUNTOUTUS 1 YLEMPI AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN JA SOSIAALINEN KUNTOUTUS SOSIAALIALAN KOULUTUSOHJELMA 90 OP (SOSIAALIALA) SOSIONOMI (Ylempi AMK), SAIRAANHOITAJA (Ylempi AMK), TERVEYDENHOITAJA

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on suunniteltu henkilöstön osaamisen nostamiseen ja työelämän

Lisätiedot

SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALA

SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALA SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALA SAIRAANHOITAJAN JA TERVEYDENHOITAJAN KOULUTUS TUTKINNOT Tutkintojen ja muun osaamisen kansallinen viitekehys (National Qualifications Framework NQF) Suomen kansallisessa

Lisätiedot

KASVUN JA OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN luonnos

KASVUN JA OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN luonnos KASVUN JA OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN Ammattitaitovaatimukset: Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa työskennellä kasvatus-, sosiaali- ja terveysalan työn säädösten, arvopohjan ja ammattieettisten periaatteiden

Lisätiedot

MATKAILUALAN KOULUTUS

MATKAILUALAN KOULUTUS Master s Degree Programme in Tourism MATKAILUALAN KOULUTUS 90 op OPINTOSUUNNITELMA 2014 2016 Opintojen lähtökohdat Työelämän toimintaympäristön nopeat muutokset, toimintojen kansainvälistyminen sekä taloutemme

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen

OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen opinnoissa syvennät johtamisen eri osa-alueiden

Lisätiedot

SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA SUUN TERVEYDENHOIDON ERIKOISALOILLA TOIMIMINEN

SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA SUUN TERVEYDENHOIDON ERIKOISALOILLA TOIMIMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS: TUTKINTOTILAISUUDEN AJANKOHTA: TUTKINTOTILAISUUDEN PAIKKA:

Lisätiedot

ARVIOINTIKRITEERIT SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN LAATU JA TURVALLISUUS OPINTOKOKONAISUUDEN OPINNOILLE

ARVIOINTIKRITEERIT SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN LAATU JA TURVALLISUUS OPINTOKOKONAISUUDEN OPINNOILLE SeAMK Sosiaali- ja terveysala Sairaanhoitaja (AMK) tutkinto-ohjelma Päivätoteutus ja monimuotototeutus ARVIOINTIKRITEERIT SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN LAATU JA TURVALLISUUS OPINTOKOKONAISUUDEN OPINNOILLE

Lisätiedot

4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus

4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus 1 4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa kunnioittaa asiakkaan arvoja ja kulttuuritaustaa tunnistaa eri-ikäisten ja taustaltaan erilaisten asiakkaiden

Lisätiedot

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat

Lisätiedot

Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu III / Ammattitaitoa edistävä syventävä harjoittelu. Edistynyt osaaja

Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu III / Ammattitaitoa edistävä syventävä harjoittelu. Edistynyt osaaja 1 JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU Hyvinvointi, Toimintaterapia Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu III / Ammattitaitoa edistävä syventävä harjoittelu Edistynyt osaaja Tavoite- ja arviointilomake Opiskelijan

Lisätiedot

Osaamisen tunnistamista tehdään koko tutkintoihin valmentavan koulutuksen ajan sekä tietopuolisessa opetuksessa että työssäoppimassa.

Osaamisen tunnistamista tehdään koko tutkintoihin valmentavan koulutuksen ajan sekä tietopuolisessa opetuksessa että työssäoppimassa. 1 Sosiaali- ja terveysalan tutkintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille OSAAMISEN TUNNISTAMINEN LÄHIHOITAJAN AMMATTITAITO - perustuu Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja 2010 ammatillisen

Lisätiedot

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaalialan AMK-osaamisen kompetenssit 2010 Sosiaalialan eettinen on sisäistänyt sosiaalialan arvot ja ammattieettiset periaatteet ja sitoutuu toimimaan niiden mukaisesti

Lisätiedot

Yleissairaanhoitajan (180 op) ammatillisen perusosaamisen arvioinnin kehittäminen (ylesharviointi) hanke

Yleissairaanhoitajan (180 op) ammatillisen perusosaamisen arvioinnin kehittäminen (ylesharviointi) hanke Yleissairaanhoitajan (180 op) ammatillisen perusosaamisen arvioinnin kehittäminen (ylesharviointi) hanke 1.3.2018-31.12.2020. Yhteistyökumppaneita Suomen sairaanhoitajaliitto ry ja sen kautta European

Lisätiedot

Suoritettava tutkinto Terveydenhoitaja (AMK); sisältää sairaanhoitajan (AMK) tutkinnon

Suoritettava tutkinto Terveydenhoitaja (AMK); sisältää sairaanhoitajan (AMK) tutkinnon OPETUSSUUNNITELMA Terveydenhoitaja (AMK) Terveydenhoitajaopinnoissasi keskityt yksilöiden, perheiden ja väestön terveyteen sekä hyvinvointiin vaikuttaviin tekijöihin. Opit terveysriskien ja sairauksien

Lisätiedot

LUONTO- JA ELÄMYSTOIMINTA TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

LUONTO- JA ELÄMYSTOIMINTA TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: LUONTO- JA ELÄMYSTOIMINTA TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee

Lisätiedot

LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI. oppisopimustyyppinen koulutus. Ikääntyvien mielenterveys- ja päihdetyön osaaja (30 op) www.luc.fi

LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI. oppisopimustyyppinen koulutus. Ikääntyvien mielenterveys- ja päihdetyön osaaja (30 op) www.luc.fi LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI oppisopimustyyppinen koulutus Ikääntyvien mielenterveys- ja päihdetyön osaaja (30 op) DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

Suoritettava tutkinto Terveydenhoitaja (AMK); sisältää sairaanhoitajan (AMK) tutkinnon

Suoritettava tutkinto Terveydenhoitaja (AMK); sisältää sairaanhoitajan (AMK) tutkinnon OPETUSSUUNNITELMA Terveydenhoitaja (AMK) Terveydenhoitajaopinnoissasi keskityt yksilöiden, perheiden ja väestön terveyteen sekä hyvinvointiin vaikuttaviin tekijöihin. Opit terveysriskien ja sairauksien

Lisätiedot

Sosiaalialan AMK -verkosto

Sosiaalialan AMK -verkosto 1 Sosiaalialan AMK -verkosto Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto 15.4.2010 Esitys sosionomi (AMK) tutkinnon kompetensseista Tämä esitys sisältää a) ehdotuksen sosiaalialan koulutusohjelmassa suoritetun

Lisätiedot

TUTKINTOSUUNNITELMA Sivu 1 (7) SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA

TUTKINTOSUUNNITELMA Sivu 1 (7) SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA TUTKINTOSUUNNITELMA Sivu 1 (7) SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA Tutkinnon osa SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA SUUN TERVEYDENHOIDON ERIKOISALOILLA TOIMIMINEN Tutkinnon osan suorittaja Nimi

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUKSEN ASIANTUNTIJAKSI KEHITTYMINEN (2 op)

KOTIKUNTOUTUKSEN ASIANTUNTIJAKSI KEHITTYMINEN (2 op) 1 KOTIKUNTOUTUKSEN ASIANTUNTIJAKSI KEHITTYMINEN (2 op) - osaa tunnistaa ja kuvata oman kotikuntoutusta ohjaavan käyttöteoriansa ja oman osaamisensa osana moniammatillista toimintaa - ymmärtää kotikuntoutusta

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA:

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA: SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA: TUTKINTOTILAISUUDEN AJANKOHTA: TUTKINTOTILAISUUDEN PAIKKA:

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

Terveydenhoitaja AMK-tutkinto YAMK-tutkintona selvitys

Terveydenhoitaja AMK-tutkinto YAMK-tutkintona selvitys Terveydenhoitaja AMK-tutkinto YAMK-tutkintona selvitys 6.9.2018 (Haarala Päivi (Metropolia), Liinamo Arja (Metropolia), Mellin Oili-Katriina (Metropolia), Nieminen Irmeli (TAMK), Nikula Anne (Metropolia),

Lisätiedot

LÄHIHOITAJAN AMMATILLINEN OSAAMINEN

LÄHIHOITAJAN AMMATILLINEN OSAAMINEN LÄHIHOITAJAN AMMATILLINEN OSAAMINEN Lähihoitajan ammatillisen osaaminen perustana ovat: 1. prosessiosaaminen (työelämässä vaadittava yleinen osaaminen) 2. ammattiosaaminen Lähihoitajan toiminnan lähtökohtana

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.4.2014

OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.4.2014 OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.4.2014 EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ, KAIKILLE VALINNAINEN PAIKALLINEN TUTKINNON OSA, 10 OV 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnittelee ja toteuttaa projektin. Suunnittelu, toteutus

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee

Lisätiedot

AMMATTIPEDAGOGINEN OSAAMINEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN SUUNNITTELUSSA, TOTEUTUKSESSA JA ARVIOINNISSA 38 op. Pedagoginen osaaminen I (5 op)

AMMATTIPEDAGOGINEN OSAAMINEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN SUUNNITTELUSSA, TOTEUTUKSESSA JA ARVIOINNISSA 38 op. Pedagoginen osaaminen I (5 op) Ammatillinen opettajankoulutus (60 op): Ammattipedagogisen osaamisen (38 op) osaamistavoitteet ja arviointikriteerit AMMATTIPEDAGOGINEN OSAAMINEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN SUUNNITTELUSSA, TOTEUTUKSESSA JA

Lisätiedot

Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa

Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Metropolia ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelma Mervi Nyman Koulutusohjelman toteutuksen lähtökohdat Koulutusohjelman opetussuunnitelma perustuu

Lisätiedot

Osaamisvaaka terveysalalle- työpaketin kehittämä moduulipohjainen prosessimalli EU/ETA-alueen ulkopuolelta saapuvan sairaanhoitajan pätevöitymiseen

Osaamisvaaka terveysalalle- työpaketin kehittämä moduulipohjainen prosessimalli EU/ETA-alueen ulkopuolelta saapuvan sairaanhoitajan pätevöitymiseen Osaamisvaaka terveysalalle- työpaketin kehittämä moduulipohjainen prosessimalli EU/ETA-alueen ulkopuolelta saapuvan sairaanhoitajan pätevöitymiseen Osaamiskato vai osaamissato-seminaari Oulu 26.4.2017

Lisätiedot

Erikoistumiskoulutus, Sairaanhoitajan vastaanottotoiminta OPETUSSUUNNITELMA

Erikoistumiskoulutus, Sairaanhoitajan vastaanottotoiminta OPETUSSUUNNITELMA Erikoistumiskoulutus, Sairaanhoitajan vastaanottotoiminta Sairaanhoitajan vastaanottotoiminta -erikoistumiskoulutus, 30 op 1. Sairaanhoitajan vastaanottotoiminta -erikoistumiskoulutuksen lähtökohdat Sairaanhoitajan

Lisätiedot

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) Opiskelija osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä suunnittelemalla ja ohjaamalla itsenäisesti kerhotoimintaa. Keskeisinä taitoina kerhontoiminnan ohjauksessa ovat kasvatuksellisesti

Lisätiedot

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa monipuolisesti, asiakaslähtöisesti ja voimavaralähtöisesti

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa monipuolisesti, asiakaslähtöisesti ja voimavaralähtöisesti Kuntoutumisen tukeminen Sivu 1(10) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja: tunnistaa

Lisätiedot

FYSIOTERAPEUTIN AMMATILLINEN OSAAMINEN

FYSIOTERAPEUTIN AMMATILLINEN OSAAMINEN FYSIOTERAPEUTIN AMMATILLINEN OSAAMINEN Fysioterapeutin ammatillisen osaamisen perustana ovat: 1. prosessiosaaminen (työelämässä vaadittava yleinen osaaminen) 2. ammattiosaaminen Fysioterapeutti vastaa

Lisätiedot

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Liite Kansallinen vaativuustaso / eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen taso Taso1 Tutkinnot, oppimäärät ja

Lisätiedot

LIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

LIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: LIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee toimintaa

Lisätiedot

SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET

SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET Jyväskylän kommentit Kevätseminaari 15-16.5.2017 Mikä yliopistomme koulutuksessa on kuvauksen mukaista? Sosiaalityön ops 2017-2020 hyväksytty huhtikuussa

Lisätiedot

SAIRAANHOITAJAN JA TERVEYDENHOITAJAN AMMATILLINEN OSAAMINEN

SAIRAANHOITAJAN JA TERVEYDENHOITAJAN AMMATILLINEN OSAAMINEN SAIRAANHOITAJAN JA TERVEYDENHOITAJAN AMMATILLINEN OSAAMINEN Sairaanhoitajan / terveydenhoitajan ammatillisen osaamisen perustana ovat: 1. prosessiosaaminen (työelämässä vaadittava yleinen osaaminen) 2.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus Hämeen ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on suunniteltu henkilöstön osaamisen nostamiseen ja työelämän

Lisätiedot

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op 1 Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op Opetussuunnitelma Rakenne 1. Asiakas- ja palveluohjauksen lähtökohdat (5 op) 2. Palvelutarpeiden arviointi ja työkäytännöt (5 op) 3. Moniammatillisen

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA:

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA: Turun Aikuiskoulutuskeskus Kärsämäentie 11, 20360 Turku 0207 129 200 www.turunakk.fi SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: KASVUN TUKEMINEN

Lisätiedot

Opiskelija Opiskeluryhmä. Työssäoppimisen ajankohta. Työssäoppimispaikka. Työpaikkaohjaaja Puh. Opettaja Puh.

Opiskelija Opiskeluryhmä. Työssäoppimisen ajankohta. Työssäoppimispaikka. Työpaikkaohjaaja Puh. Opettaja Puh. LÄHIHOITAJATUTKINTO / VALMISTAVA KOULUTUS Kasvun tukeminen ja ohjaus TYÖSSÄOPPIMISEN OHJAUS JA ARVIOINTI Opiskelija Opiskeluryhmä Työssäoppimisen ajankohta Työssäoppimispaikka Työpaikkaohjaaja Puh. Opettaja

Lisätiedot

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista 1 (4) HOITO- JA HOIVATYÖN TOIMINTAOHJELMA 2015-2016 Väestön ikääntyminen, palvelu- ja kuntarakenteen muutos, palveluiden uudistamistarve, väestön tarpeisiin vastaavuus, kilpailu osaavasta työvoimasta ja

Lisätiedot

Rakentamisen koulutus (YARKAI15A3)

Rakentamisen koulutus (YARKAI15A3) Hämeen Ammattikorkeakoulu Rakentamisen koulutus (YARKAI15A3) code name 1 2 sum YARKA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 80 YARKA15AYRK01-1000 Rakentamistalous 20 YRK0101 Strateginen johtaminen ja talous 5 5

Lisätiedot

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Metsurintie JÄMSÄNKOSKI puh

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Metsurintie JÄMSÄNKOSKI puh TYÖVALMENNUSÄÄTIÖ AVITUS EKOCENTER Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: YHTEISET TUTKINNON OSAT Paikka: EkoCenter Metsurintie 2 42300 JÄMSÄNKOSKI

Lisätiedot

MEDIA- JA VERKKO-OHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

MEDIA- JA VERKKO-OHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: MEDIA- JA VERKKO-OHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee toimintaa

Lisätiedot

Orientointia opiskeluun ja osaamisen tunnistamista ensimmäisen vuoden harjoittelun osalta

Orientointia opiskeluun ja osaamisen tunnistamista ensimmäisen vuoden harjoittelun osalta TAMK, Sosionomikoulutus, 17ASO ENNAKKOTEHTÄVÄ 1 TAMMIKUU 2017 Orientointia opiskeluun ja osaamisen tunnistamista ensimmäisen vuoden harjoittelun osalta Tämän ennakkotehtävän tavoitteena on tehdä näkyväksi

Lisätiedot

Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration

Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration 1 of 5 8.6.2010 12:39 Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma

Lisätiedot

LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN

LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN Vertaisarvioinnissa olivat mukana seuraavat koulutusorganisaatiot: - Centria

Lisätiedot

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration Yrittäjyyden ja

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Turun Ammattikorkeakoulu Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Ajankohta 05.09.2019-25.09.2020 Päivämäärät ovat alustavia Missä Joukahaisenkatu 3, Turku. Hinta 1500 (alv 0%),

Lisätiedot

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Koulutusohjelman tuottama tutkinto Tradenomi (Ylempi AMK) on ylempi korkeakoulututkinto, joka tuottaa saman pätevyyden julkisen sektorin virkaan

Lisätiedot

Maija Alahuhta, Merja Jylkkä, Nina Männistö, Oamk

Maija Alahuhta, Merja Jylkkä, Nina Männistö, Oamk Maija Alahuhta, Merja Jylkkä, Nina Männistö, Oamk Haavahoidon erikoistumiskoulutuksen valtakunnalliseen verkostoon kuuluu Salla Seppänen (koordinointi), Päivi Virkki Savonia-amk, Ansa Iivanainen, Mamk,

Lisätiedot

Tiedote 23.6.2009 TERVETULOA AIKUISOPISKELIJAKSI HOITOTYÖN KOULUTUSOHJELMAAN

Tiedote 23.6.2009 TERVETULOA AIKUISOPISKELIJAKSI HOITOTYÖN KOULUTUSOHJELMAAN Tiedote 23.6.2009 TERVETULOA AIKUISOPISKELIJAKSI HOITOTYÖN KOULUTUSOHJELMAAN Sinut on hyväksytty aikuisopiskelijaksi Metropolia -ammattikorkeakoulun hoitotyön koulutusohjelmaan suorittamaan sairaanhoitaja

Lisätiedot

Arviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3

Arviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Opiskelijan nimi: Ryhmä: 1. Työprosessin hallinta Arvioinnin kohteet Toimintakokonaisuuksien suunnittelu Arviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 suunnittelee toimintaa yhdessä ohjattavien

Lisätiedot

Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen (Tays/ERVA) hoitotieteellinen tutkimus- ja kehittämisohjelma

Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen (Tays/ERVA) hoitotieteellinen tutkimus- ja kehittämisohjelma 2016 2020 Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen (Tays/ERVA) hoitotieteellinen tutkimus- ja kehittämisohjelma Tutkimus- ja kehittämisohjelman pohjana toimivat Etelä-Pohjanmaan n Kanta-Hämeen

Lisätiedot

Millaista osaamista opiskelijalla tulisi olla harjoittelun jälkeen? Teemu Rantanen yliopettaja Laurea AMK

Millaista osaamista opiskelijalla tulisi olla harjoittelun jälkeen? Teemu Rantanen yliopettaja Laurea AMK Millaista osaamista opiskelijalla tulisi olla harjoittelun jälkeen? Teemu Rantanen yliopettaja Laurea AMK Aluksi Pääkaupunkiseudulla useita sosiaalialalle kouluttavia ammattikorkeakouluja Diak, Laurea,

Lisätiedot

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (6) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osasta ei anneta ammattiosaamisen näyttöä (kts. tutkinnon osan arvosanan muodostuminen) Näytön arviointi ja arvioijat: (kts. tutkinnon

Lisätiedot

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Turun Ammattikorkeakoulu Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Ajankohta 05.09.2019-25.09.2020 Päivämäärät ovat alustavia Missä Joukahaisenkatu 3, Turku. Hinta 1500 (alv 0%),

Lisätiedot

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus. OPETUSSUUNNITELMA Sairaanhoitaja (AMK)

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus. OPETUSSUUNNITELMA Sairaanhoitaja (AMK) OPETUSSUUNNITELMA Sairaanhoitaja (AMK) Karelia-ammattikorkeakoulussa suoritat sairaanhoitajatutkinnon työelämäläheisissä, moniammatillisissa ja moderneissa oppimisympäristöissä. Opintojesi aikana hyödynnät

Lisätiedot

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa monipuolisesti, hoidon ja ohjauksen kirjallisen suunnitelman hoitotyön

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa monipuolisesti, hoidon ja ohjauksen kirjallisen suunnitelman hoitotyön Haavan hoito jalkojenhoidossa Sivu 1(10) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin hallinta Oman työn suunnittelu ja toteuttaminen Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon

Lisätiedot

YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto

YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto Ruokaketjun kehittämisen koulutuksen opinnot on tarkoitettu asiantuntijoille, jotka tarvitsevat

Lisätiedot

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Tutkinnon perusteet: Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto, 2014

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Tutkinnon perusteet: Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto, 2014 TYÖVALMENNUSÄÄTIÖ AVITUS EKOCENTER Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto, 2014 Paikka: EkoCenter

Lisätiedot

Terveydenhoitaja (AMK), pohjakoulutusvaatimuksena: ensihoitaja (AMK), kätilö (AMK) tai sairaanhoitaja (AMK)

Terveydenhoitaja (AMK), pohjakoulutusvaatimuksena: ensihoitaja (AMK), kätilö (AMK) tai sairaanhoitaja (AMK) Turun Ammattikorkeakoulu Terveydenhoitaja (AMK), pohjakoulutusvaatimuksena: ensihoitaja (AMK), kätilö (AMK) tai sairaanhoitaja (AMK) Koulutusohjelma Terveydenhoitajakoulutus Koulutustyyppi Monimuotototeutus

Lisätiedot

Torstai 14.1.2010 Klo. 16.30-19.45 Metropolian tietojärjetelmät Päivi Setälä

Torstai 14.1.2010 Klo. 16.30-19.45 Metropolian tietojärjetelmät Päivi Setälä Lukujärjestys viikoille 2 ja 3 Viikko 2 (Muutoksia lukujärjestyksessä) Tiistai 12.1.2010 Klo 15.00-16.00 Aikuiskoulutuksen avajaiset Klo 16.00-18.00 Orientaatio opintoihin, tutor Maj-Lis Vänskä Ennen avajaisia

Lisätiedot

AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov

AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov AMMATILLINEN PAIKALLISESTI TUOTETTU TUTKINNON OSA AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov Ammattitaitovaatimukset osaa: suunnitella ja laatia toiminnan tavoitteet asiakkaan tarpeet huomioiden ottaa huomioon

Lisätiedot

LÄHIHOITAJATUTKINTO / VALMISTAVA KOULUTUS

LÄHIHOITAJATUTKINTO / VALMISTAVA KOULUTUS LÄHIHOITAJATUTKINTO / VALMISTAVA KOULUTUS Lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen TYÖSSÄOPPIMISEN OHJAUS JA ARVIOINTI Opiskelija Opiskeluryhmä Työssäoppimisen ajankohta Työssäoppimispaikka Työpaikkaohjaaja

Lisätiedot

MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS

MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS Ammattitaitovaatimukset tuntee omat kulttuuriset arvonsa ja lähtökohtansa sekä tunnistaa kulttuuri-identiteetin merkityksen yksilölle hyväksyy itsensä ja toiset tasavertaisina

Lisätiedot

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017 POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI NÄYTTEENOTTO JA ASIAKASPALVELU LÄHIHOITAJAN TYÖSSÄ

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI NÄYTTEENOTTO JA ASIAKASPALVELU LÄHIHOITAJAN TYÖSSÄ SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS: TUTKINTOTILAISUUDEN AJANKOHTA: TUTKINTOTILAISUUDEN PAIKKA:

Lisätiedot

Terveys ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä

Terveys ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Terveys ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulu Radiografian ja sädehoidon koulutusohjelma: Röntgenhoitaja Röntgenhoitaja (AMK) Opinnot kestävät 3,5 vuotta

Lisätiedot

YKLAS18 Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, Kliininen asiantuntijuus

YKLAS18 Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, Kliininen asiantuntijuus Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy YKLAS18 Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, Kliininen asiantuntijuus Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon tavoitteena on tuottaa sosiaali- ja terveysalan kehittämis-, johtamis-

Lisätiedot

Perustason ensihoidon koulutuskokeilu. Seija Rannikko ja Anne Kokko Kontinkankaan yksikkö 19.9.2014

Perustason ensihoidon koulutuskokeilu. Seija Rannikko ja Anne Kokko Kontinkankaan yksikkö 19.9.2014 Perustason ensihoidon koulutuskokeilu Seija Rannikko ja Anne Kokko Kontinkankaan yksikkö 19.9.2014 Perustason ensihoidon osaamisen painopistealueita kokeilun suunnittelussa Ensihoitotyön osaaminen Itsearviointi,

Lisätiedot

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus. OPETUSSUUNNITELMA SAIRAANHOITAJAKOULUTUS Sosiaali- ja terveysalan keskus

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus. OPETUSSUUNNITELMA SAIRAANHOITAJAKOULUTUS Sosiaali- ja terveysalan keskus OPETUSSUUNNITELMA SAIRAANHOITAJAKOULUTUS Sosiaali- ja terveysalan keskus Karelia-ammattikorkeakoulussa suoritat sairaanhoitajatutkinnon työelämäläheisissä, moniammatillisissa ja moderneissa oppimisympäristöissä.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan opintotarjonta

Sosiaali- ja terveysalan opintotarjonta Sosiaali- ja terveysalan opintotarjonta Syksy 2012 1 Sosiaali- ja terveysalan opintotarjonta on tarkoitettu lisä- ja täydennyskoulutukseksi lähihoitajan tutkinnon suorittaneille tai sosiaali- ja terveysalalla

Lisätiedot

VAASAN SEUDUN SOSIAALIALAN OPETUS- JA TUTKIMUSKLINIKKA

VAASAN SEUDUN SOSIAALIALAN OPETUS- JA TUTKIMUSKLINIKKA VAASAN SEUDUN SOSIAALIALAN OPETUS- JA TUTKIMUSKLINIKKA Harjoittelujaksot Vaasan ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelmassa lukuvuonna 2014 2015 Kompetenssit koulutuksen eri vaiheissa Harjoittelut

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Työkyvyn ja koko elämän perusta on hyvä terveys. # Terveyttä ja toimintakykyä ei voi varastoida, niitä pitää ylläpitää koko ajan. # Ylläpitämiseen riittää pienet päivittäiset

Lisätiedot