BARO Teknologiabarometri kansalaisten asenteista ja kansakunnan suuntautumisesta tietoon perustuvaan yhteiskuntaan

Transkriptio

1 TEKBARO Teknologiabarometri kansalaisten asenteista ja kansakunnan suuntautumisesta tietoon perustuvaan yhteiskuntaan Mika Naumanen,

2

3 Sisältö Sisältö TEKNOLOGIABAROMETRIN TAUSTA...1 ESISELVITYKSESTÄ VARSINAISEEN TEKNOLOGIABAROMETRIIN...2 TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT...5 Tutkimus- ja kehitystoiminta taloustieteessä...5 Innovaatioteoriat...6 Yhteiskuntatieteellinen näkökulma: informaatioyhteiskunnasta tietämysyhteiskuntaan...9 Teknologiabarometrin yksilöllinen, organisatorinen ja yhteiskunnallinen ulottuvuus KESKEISIMMÄT TULOKSET OPPIVA IHMINEN PERUSKOULUTUS Lukutaidon arviointi Matemaattinen osaaminen Luonnontieteellinen osaaminen YLEISSIVISTYS JA OSAAMINEN Lukutaito työssä ja arjessa: Aikuisten kansainvälinen lukutaitotutkimus Osallistuminen elinikäiseen oppimiseen TIETEELLIS-TEKNOLOGINEN OSAAMINEN... 3 Korkea-asteen koulutuksen saanut väestönosa Uudet tiede- ja teknologia-alan tutkinnot Tiede- ja teknologia-alan tohtorintutkinnot Naisten osuus tekniikan alan työtehtävissä Työvoima keskitason ja korkean teknologian teollisuudessa Korkean teknologian palvelualojen työllisyys Tutkijoiden osuus kokonaistyövoimasta OSAAVA ORGANISAATIO INVESTOINNIT TUTKIMUKSEEN JA TUOTEKEHITYKSEEN Julkiset t&k-menot prosentteina BKT:sta Yritysten t&k-menot prosentteina BKT:sta Innovaatiomenojen osuus teollisuuden kokonaisliikevaihdosta TIETO- JA VIESTINTÄTEKNOLOGIA Tieto- ja viestintätekniikkamenot prosentteina BKT:sta Tieto- ja viestintäteknologian käyttö Sähköinen kaupankäynti UUDEN TIEDON SOVELTAMINEN... 5 Pk-yritysten osuus julkisesti rahoitetuista yrityssektorin tutkimushankkeista Omia innovaatioita tuottavat pk-yritykset Innovaatioyhteistyöhön osallistuvat teollisuuden pk-yritykset INNOVATIIVINEN YHTEISKUNTA TIEDON YMMÄRTÄMINEN JA HALLINTA EPV: n korkean teknologian patenttihakemukset USPTO:n korkean teknologian patenttihakemukset Tieteellisten julkaisujen määrä ja laajalti viitatut artikkelit... 6 Työn tuottavuus (BKT työtuntia kohden) Korkean teknologian alojen tuottama osuus teollisuuden lisäarvosta Keskitason ja korkean teknologian alojen tuottama osuus teollisuuden lisäarvosta Osaamisintensiivisten palveluiden tuottama lisäarvo Huipputeknologian kauppatase iii

4 Sisältö Markkinoille uudet tuotteet INNOVATIIVISTEN YRITYSTEN PERUSTAMINEN JA KASVUN TUKI Yrittäjyysaktiivisuus Korkean teknologian pääomasijoitukset Yritysenkelien toiminta... 7 VERKOTTUNEISUUS JA KANSAINVÄLISYYS Ulkomaisten investointien määrä Ulkomaiset t&k- investoinnit prosentteina BKT:sta Avoimuus kansainväliselle kaupalle Tutkimuksen ja tuotekehityksen kansainvälinen verkottuminen KESTÄVÄ KEHITYS... 8 ARVOVALINNAT Terveys Tulonjako Työllisyys Sukupuolten välinen tasa-arvo YMPÄRISTÖN HALLINTA Ympäristösertifikaattien määrä Kasvihuonekaasupäästöjen määrä Ympäristötehokkuus YMPÄRISTÖN TILA... 9 Ilmanlaatu Veden laatu Biologinen monimuotoisuus KIRJALLISUUS iv

5 Johdanto Teknologiabarometrin tausta Teknologinen muutos vaikuttaa läpäisevästi taloudelliseen ja koko yhteiskunnalliseen kehitykseen. Teknologiasta ja innovaatioista on tullut tärkeitä yritysten ja eri maiden välisiä kilpailukykytekijöitä. Tulevaisuudessa kilpailu käydään kasvavasti osaamisesta ja osaajista. Teknologioiden ja osaamisen hallintaa ja suuntaamista koskevassa päätöksenteossa niitä kuvaavalla tietoperustalla on tärkeä rooli. Viime vuosikymmeninä on sekä Suomessa että kansainvälisenä yhteistyönä (EU/Eurostat, OECD, YK) kehitetty mm. tiede- ja teknologiapanostuksia ja - tuotoksia kuvaavia indikaattoreita, joiden perusteella arvioidaan ja vertaillaan eri maiden tieteellistä ja teknologista kehitystä sekä niiden vaikutuksia. Suomi on menestynyt hyvin näissä vertailuissa ja maahamme kohdistuu laaja kansainvälinen kiinnostus kilpailukykyisten teknologioiden kehittäjänä, ripeänä soveltajana ja viejänä. Tulevaisuus muodostaa keskeisen haasteen teknologian ja osaamisen kehittämiselle. Ratkaisut teknologioiden ja osaamisen suuntaamisessa, niihin liittyvissä priorisoinneissa sekä voimavarojen kohdentamisessa ovat ydinkysymyksiä tulevaisuuden kilpailukyvyn kannalta. Näitä koskevan päätöksenteon tueksi toteutetaan mm. teknologian kehityksen ennakointeja ja muita tulevaisuustarkasteluja, joihin liitetään tarkoituksenmukaisesti myös teknologian yhteiskunnallisiin, taloudellisiin tai ekologisiin vaikutuksiin liittyviä arviointeja. Suomessa tällaisia tutkimuksia on valmistunut muun muassa eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan työn yhteydessä. Kohderyhmäkohtaisekohtaiset Kohderyhmä- kyselyt kyselyt -TEK:n -TEK:n jäsenkunta jäsenkunta - - päättäjät päättäjät -asiantuntijat -asiantuntijat -opiskelijat -opiskelijat -nuorisoryhmät -nuorisoryhmät -jne -jne Muut hyödyntäjät KTM Tekes OPM. SA Korkeakoulut Asiantuntijaraadin Asiantuntijaraadin valikoimien valikoimien indikaattoreiden indikaattoreiden jatkojalostus jatkojalostus kohderyhmäkohtaisiksi kohderyhmäkohtaisiksi tietopaketeiksi tietopaketeiksi Kerättävä Kerättävä indikaattoritieto indikaattoritieto (sisältö/lähteet) (sisältö/lähteet) Kerätyn Kerätyn tiedon tiedon työstäminen työstäminen ja ja raportointi raportointi tilaajalle tilaajalle Tilaaja Tilaaja TEK - TEK:n hallitus - TEK:n hallitus - johtoryhmä - johtoryhmä - teknologiavaliokunta - teknologiavaliokunta - jne - jne TE-keskukset (aluetaso) Yritykset Media Kansalaiset (suuri yleisö) Eduskunta (tulevaisuusvk) Kuva 1 Teknologiabarometrin tausta Osaamisen ja voimavarojen kehittämiseen, suuntaamiseen ja priorisointiin liittyviä valintoja voidaan osaltaan tukea teknologiabarometrilla, jonka kehittämisestä on käyty Tekniikan Akateemisten Liiton TEKin piirissä keskustelua vuoden 22 aikana. Ajatus perustuu kokemuksiin teollisuuden suhdanneluonteista kehitystä kuvaavasta TT:n barometrista. Teknologian ja osaamisen tulevaa kehitystä arvioivan ja systemaattisesti määräajoin toteutettavan 1

6 Johdanto barometrin kehittämistä pidetään tarpeellisena mm. siksikin, että nykyisenkaltaiset laajemmat teknologian ennakointihankkeet ovat kertaluonteisia eivätkä anna systemaattista jatkuvaa vertailupohjaa kehityksen tarkastelulle. Teknologian ja osaamisen tilaa ja eri väestöryhmien teknologiaan liittyvää suhtautumista kuvaavan teknologiabarometrin tavoitteena on vahvistaa osaamisen kehittämisen tietoperustaa, tukea ja parantaa siitä käytävää yhteiskunnallista keskustelua, sekä viime kädessä näiden aineistojen ja keskustelujen avulla myös tukea opetus- ja tutkimusvoimavarojen suuntaamista koskevaa päätöksentekoa julkishallinnossa ja elinkeinoelämässä. TEKille teknologiabarometri on instrumentti vaikuttaa teknologia-, tutkimus- ja koulutuspolitiikkaan liittyvään keskusteluun, niihin liittyviin päätöksiin sekä TEKin jäsenkunnan edunvalvontaan. Eri ajankohtina tehdyt barometrikyselyt toteutetaan riittävän samankaltaisina siten, että kehitystrendejä voidaan niiden perusteella seurata ja vertailla eri ajankohtina saatuja tuloksia toisiinsa. Teknologiabarometrin taustaa on kuvattu kuvassa 1. Esiselvityksestä varsinaiseen teknologiabarometriin Teknologiabarometrin muodostamisen keskeisin edellytys on, että barometrin taustalla olevat tiedot on kerätty riittävän monta kertaa. Tällöin niiden perusteella voidaan alkaa tehdä aikasarja-analyysiä, toisin sanoen havaita mahdollisia muutoksia ihmisten asenteissa, yritysten käyttäytymisessä ja poliittisessa päätöksenteossa sekä huomata aiemmin tehtyjen toimenpiteiden vaikutus erilaisissa tulosmittareissa. Teknologiabarometrin nykyisen, esiselvitysvaiheen tavoitteena on yhdistää talous-, innovaatio- ja yhteiskuntateorioiden pohjalta kehitetyn mallin avulla toisaalta tieteellisteknologista ja yhteiskunnallista kehitystä kuvaava indikaattoritieto ja toisaalta tätä indikaattoritietoa syventävä, sen taustalla oleva, kansalaisten arvoja ja asenteita mittaava kyselytieto. Indikaattoritiedon perusteella on mahdollista luoda yksi tai useampia tunnuslukuja, jotka indeksinomaisesti kertovat, mikä kansakunnan tieteellisteknologinen tila on. Kohderyhmäkyselyiden antama tieto selittää sitten edellä mainittuja havaintoja ja auttaa mahdollisesti ymmärtämään, miksi kansakunnan tieteellisteknologinen tila on se mikä se on. Kuva 2 TEKBARO esiselvitys Kyselytutkimukset Tilanne nyt TEKBARO Toistettavuus ajan myötä Indikaattoritieto Indikaattorivertailut Asennekyselyt Indikaattopohjaiset trendianalyysit Asennemuutokset Tulevaisuudessa Teknologiabarometrin eteneminen esiselvityksestä varsinaiseksi barometriksi Teknologiabarometrin nykyinen vaihe, esiselvitys, on havainnollistettu kuvassa 2. Tässä teknologiabarometrin esiselvityksessä yhdistetään toisaalta indikaattoritietoa, mikä mahdollistaa maamme vertailun verrokkiryhmän suhteen tietoon perustuvan yhteiskunnan eri ulottuvuuksien saavuttamisessa ja toisaalta kuvataan tietoon perustuvan yhteiskunnan saavuttamiseen liittyviä asenteita. Tämä tieto on kerätty erilaisista asennekyselyistä on valitettavasti luonteelta toistaiseksi kertaluontoista. Indikaattorivertailun verrokkiryhmä koostuu Ruotsista ja Tanskasta, Alankomaista, Saksasta ja Yhdistyneistä kuningaskunnista sekä Yhdysvalloista ja Japanista. 2

7 Johdanto Esiselvityksen elementtien toistaminen eri ajankohtina kohderyhmäkyselyt ovat tässä avainasemassa antaa perustan varsinaiselle teknologiabarometrille. Näillä kyselyillä mitataan eri kansanryhmien arvoja ja asenteita suhteessa teknologiseen kehitykseen, sen tekijöihin sekä tieteellis-teknologisen tutkimuksen asemaan ja tasoon maassamme. Keskeisiksi kohderyhmiksi asenneselvitykselle on nähty nuoret, TEKin jäsenkunta, poliittiset päättäjät sekä elinkeinoelämä. Indikaattoreihin perustuvien trendianalyysien tekeminen olisi suurelta osin mahdollista jo nykyisin käytettävissä olevan tiedon pohjalta. Tulos olisi silti korkeintaan puolittainen, sillä ilmiötä selittävä, asennemuutoksia mittaavan kyselytieto puuttuisi. Ehdotus teknologiabarometrin jatkototeutukseksi on esitetyt kuvassa 3. Mallissa on lähdetty siitä, että Teollisuus ja Työnantajat eli TT toteuttaa suhdanne- ja pk-yritysbarometrejaan siksi usein, että teknologiabarometrin elinkeinoelämän teknologisia odotuksia mittaava kysymyskokonaisuus voitaisiin toteuttaa niiden yhteydessä puolivuosittain. Kohderyhmäkyselyt Nuoret Nuoret Nuoret Nuoret Nuoret Nuoret TEKin TEKin jäsenkunta TEKin TEKin jäsenkunta TEKin TEKin jäsenkunta Poliittiset päättäjät Poliittiset päättäjät Poliittiset päättäjät Elinkeinoelämelämä Elinkeinoelämelämä Elinkeinoelämelämä Elinkeinoelämelämä Elinkeinoelämelämä Elinkeinoelämelämä Indikaattorit Indikaattoritiettieto Indikaattoritiettieto Indikaattoritiettieto Kuva 3 Teknologiabarometrin jatkototeutus Nuorison ja TEKin jäsenkunnan asenteita mittaavat kyselyt toteutettaisiin vuosittain. Kyselyjen toteutuksessa hyödynnettäisiin indikaattorianalyysin tuloksia. Tavoitteena luoda antaa indikaattoritiedon perusteella kuva maamme tieteellis-teknologisesta tilasta ja pyytää nuoria ja TEKin jäseniä sitten kommentoimaan tätä kuvaa. Poliittisille päätöksentekijöille suunnattu kysely toteutettaisiin myöskin vuosittain. Sen lähtömateriaalina käytettäisiin kaikkea käsillä olevaa informaatiota, ts tuoreimpia indikaattoritietoja sekä nuorten, TEKin jäsenkunnan ja elinkeinoelämän näkemyksiä. Teknologiabarometriin synnyttäminen vaatii aineiston tasaista kerryttämistä vuosien mittaan. Alkuvaiheessa tämä aineiston keruu palvelee teknologiabarometrin barometrin-luonteen täyttämistä: on mahdollista katsoa, mihin 3

8 Johdanto suuntaan ollaan menossa, kun vertailupiste on olemassa. Pidemmällä ajanjaksolla barometriin kerätty materiaali tarjoaa erinomaisen tutkimusaineiston innovaatiopolitiikan ja teknologialinjausten mekanismien tutkimiseen. 4

9 Lähtökohdat Teoreettiset lähtökohdat Teknologiabarometrin keskeinen ulottuvuus on tutkimus- ja kehittämistoiminta. Koska tutkimus- ja kehittämistoimintaa on barometrissa tarkoitus käsitellä suomalaisen yhteiskunnan systeemisenä osatekijänä, on luontevaa todeta läheinen yhteys tiede- ja teknologiapolitiikkaan. Tiede- ja teknologiapolitiikan sisältönä on ollut lisätä tutkimus- ja kehittämistoiminnan määrää, parantaa sen laatua, vaikuttaa tutkimus- ja kehittämistoiminnan suuntaamiseen sekä viime kädessä edistää yhteiskuntapoliittisten tavoitteiden saavuttamista. Nämä tavoitteet sisältyvät jo OECD:n 196-luvulla lanseeraamaan tiede- ja teknologiapolitiikan määritelmään. Tiede- ja teknologiapolitiikalla on tärkeitä liittymäpintoja useisiin politiikan lohkoihin: kuten esimerkiksi talous-, koulutus-, työvoima-, teollisuus-, ympäristö- ja energiapolitiikkaan. Nämä politiikan lohkot vaikuttavat myös vastavuoroisesti tiede- ja teknologiapolitiikkaan. Teknologian kehittämiseen suuntautuvalla politiikalla on ollut erityisiä kytkentöjä teollisuuspolitiikan kanssa. Teollisuuspolitiikka syntyi ennen teknologiapolitiikkaa, mutta vähitellen teollisuuspolitiikka alkoi tehdä tilaa teknologiapolitiikalle. Tiede- ja teknologiapolitiikkaa on pyritty analysoimaan usean teoreettisen lähestymistavan avulla. Taloustieteellisellä tutkimuksella on ollut keskeinen rooli makrotason tarkasteluissa. Erilaiset innovaatioteoriat ovat tarkastelleet innovaatioprosessiin vaikuttavia tekijöitä. Erityisen mielenkiinnon kohteen ovat olleet yritysten tuotekehitysprosessit ja innovaatioiden synnyttäminen niissä. Tältä pohjalta on edetty tarkastelemaan, millainen yhteiskunnallinen toimintaympäristö voisi parhaiten tukea yritysten innovaatioprosessia. Kolmas kontribuoiva tieteenala on ollut yhteiskuntatieteet, joka on pyrkinyt selvittämään yhteiskuntajärjestelmissä tapahtuvaa muutosta. Tutkimus- ja kehitystoiminta taloustieteessä Taloustieteellisessä tarkastelussa teknologiseen kehityksen tarkasteluun ovat vaikuttaneet uusklassinen taloustiede että siitä erkaantunut evolutionaarinen taloustiede, joka puolestaan on saanut vaikutteita institutionaaliselta taloustieteeltä. Uusklassisen taloustieteen tärkein anti tiede- ja teknologiapolitiikan analysointiin on ollut nobelisti Kenneth Arrow n 196-luvun alussa kehittämä epätäydellisten markkinoiden teoria (Arrow, 1962). Arrow korosti yksityisen sektorin merkitystä teknologian kehityksessä ja että teknologinen kehitys on ihmisen tietoisen toiminnan tulos. Teorian mukaan vapaasti toimiva markkinamekanismi yleensä takaa sen, että yritykset kohdentavat riittävästi voimavaroja tutkimus- ja kehittämistyöhön. Yritysten intressissä on kuitenkin lähinnä vain sellainen tutkimus- ja kehittämistyö, jonka tulokset ovat tietyllä todennäköisyydellä ja suhteellisen nopeasti muutettavissa taloudellisesti tuottavaksi toiminnaksi. Tutkimus- ja kehittämistyön tulosten tulee myös olla lähtökohtaisesti yksinomaan yrityksen itsensä hyödynnettävissä. Näin ollen, jos toimitaan yksinomaan markkinamekanismin ehdoilla, riskialttiit ja pitkäjänteisyyttä vaativat hankkeet sekä hankkeet, joiden tulosten suojaaminen on vaikeaa, jäävät helposti toteuttamatta. Arrow n kasvuteorian mukaan tutkimus- ja kehitystoiminnan voimavarojen optimaaliseksi kohdentamiseksi tarvitaan valtion väliintuloa. Valtiovallan perustehtävänä on täydentää ja osittain myös korvata yritysten omaa tutkimus- ja kehitystoimintaa. Julkisella tutkimus- ja kehitystoiminnalla, milloin sen tulokset ovat kaikkien vapaasti hyödynnettävissä, on myös mahdollista saavuttaa kustannussäästöjä, koska tarpeettomien päällekkäisten investointien ja toimintojen määrä vähenee. Myös Paul Romerin (1986, 199) alulle saattama uusi kasvuteoria lähtee siitä, että yritysten investoinnit tutkimukseen ja kehitykseen parantaa yhteiskunnan teknologian tasoa laajasti ottaen. Tämä tapahtuu niin kutsutun ulkoisvaikutusten kautta. Tietoon ja osaamiseen investoinnista hyötyvät muutkin kuin investoinnin tekijä, joten tämä ei saa tuottoa sijoitukselleen. Tämän takia on luontevaa, että julkisella sektorilla on tärkeä rooli tieto- ja osaamispääoman tuottajana sekä sen käyttöön liittyvien pelisääntöjen luojana. Uusi kasvuteoria korostaa raken- 5

10 Lähtökohdat nepolitiikan merkitystä. Se pyrkii muuttamaan yritysrakenteita vaikuttamalla yritystoiminnan yleisiin taloudellisiin, teknologisiin ja institutionaalisiin edellytyksiin. Keskeisiä teknologiapolitiikan välineitä ovat uuden kasvuteorian mukaan innovaatiotoiminnan kannustimet kuten verotus ja rahoitusmarkkinat sekä koulutus ja julkinen tutkimustoiminta. Romerin mallin ongelmana on kuitenkin sen suoraviivainen ja yksinkertaistettu lähestymistapa teknologian kehitykseen. Mallissa tuotantoon osallistuu kolme sektoria: t&k-, välituote- ja lopputuotesektorit. T&k-sektori myy tuottamiaan innovaatioita välituotesektorin tuottajille uusien välituotteiden muodossa. Nämä puolestaan myyvät tuotteensa lopputuotesektorille. Innovaatioprosessiin ei liity epävarmuustekijöitä ja uusi innovaatio pystytään tuottamaan aina työpanoksella, joka on ennalta tiedossa. Mallia kutsutaankin lineaariseksi kasvumalliksi. Tällaista lineaarista ajattelutapaa on kritisoitu myöhemmin varsin runsaasti. Kritiikin mukaan innovaatioprosessi tulisi nähdä kompleksiseksi prosessiksi, johon liittyy epävarmuutta ja oppimista. Pelkkä julkinen subventio t&ktoimintaan ja koulutusasteen nostaminen eivät takaa uusien innovaatioiden syntymistä. Valtion rooli tutkimus- ja kehitystoiminnassa markkinamekanismin virheiden korjaajana nähdään välttämättömänä myös evolutionaarinessa taloustieteessä. Evolutionaarisen taloustieteen tutkijat korostavat kuitenkin sitä, että valtion pääasiallisin tehtävä on käynnistää ja suunnata teknologisia muutosprosesseja, ei vain yrittää korjata markkinamekanismin tilapäisluontoisia puutteita (Metcalfe, 1995). Teknologiapolitiikan tavoitteena ei tulisi olla niinkään pyrkiä optimoimaan voimavarojen allokointia ja käyttöä kuin katalysoida muutoksia, luoda riittävän monimuotoisia innovaatioiden kasvualustoja sekä pysäyttää epäsuotavia kehitysuria. Tältä pohjalta evolutionaarinen taloustiede on korostanut, että teknologiapolitiikan tulee suuntautua yhteistyön ja vuorovaikutuksen lisäämiseen innovaatiojärjestelmän eri osapuolten välillä. Evolutionaariseen taloustieteeseen vahvasti nojaavan systeemilähestymistavan peruskäsitteitä ovat organisaatiot ja instituutiot sekä vuorovaikutus (Lundvall, 1992; Nelson, 1993). Innovaatiotoiminnassa yrityksillä on keskeinen rooli, mutta olennaista on, että innovaatioiden tuottaminen on kollektiivinen hanke, johon osallistuu useita toimijoita. Erityisen tärkeitä ovat yrityksen ja sen asiakkaiden väliset suhteet. Näiden lisäksi yritykset ovat yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa monien muiden organisaatioiden kuten alihankkijoiden, yliopistojen, tutkimuslaitosten, rahoitusorganisaatioiden, oppilaitosten sekä valtion virastojen ja laitosten kanssa. Instituutioita systeemilähestymistavassa ovat erilaiset lait, arvot, normit ja tavat toimia, tekniset standardit yms pelisäännöt, jotka muokkaavat yritysten ja muiden organisaatioiden innovaatiokäyttäytymistä joko vilkastuttamalla tai jähmettämällä innovaatiotoimintaa. Osa instituutioista esimerkiksi patenttilainsäädäntö on suunniteltuja mutta merkittävä osa on kehittynyt spontaanisti pitkäaikaisten sosiaalisten vuorovaikutusprosessien kautta. Suunnitellut ja suunniteltavissa olevat instituutiot ovatkin innovaatiopolitiikan kohteita ja instrumentteja. Muut instituutiot muodostavat innovaatiotoiminnan näkymättömän toimintaympäristön, joka muokkaa, suuntaa ja ehdollistaa innovaatiotoimintaa. Innovaatioteoriat Innovaatio ymmärretään tavallisesti teknillisenä käsitteenä, uutena tai aikaisempaan verrattuna joiltakin ominaisuuksiltaan parannettuna tuotteena, prosessina tai järjestelmänä. Teknologisella innovaatiolla tarkoitetaan uuden teknologian käyttämistä, uutta prosessia tai järjestelmää ensimmäisessä käytössä kaupallisessa ympäristössä. Teknologinen innovaatio tapahtuu lähes aina yksityisen sektorin yrityksissä reaktiona ulkoisiin signaaleihin eräänlaisena vuorovaikutteisena kaupallisena ja sosiaalisena ilmiönä. Se eroaa keksinnöstä siten, että innovaatio on jo kaupallisessa vaiheessa oleva tuote tai prosessi. Radikaali-innovaatiot (radical innovation) ja eriasteiset parannusinnovaatiot (incremental innovation) kuvaavat teknologisen muutoksen erilaisia tasoja (Anderson ja Tushman, 199; Henderson ja Clark, 199). Edellisellä tarkoitetaan suurta muutosta teknisessä status quo tilanteessa ja jälkimmäisellä pienempiä muutoksia teknologian kehitysuralla. Teknologian leviäminen (technology diffusion) kuvaa innovaation leviämistä ja sitä menestystä, jonka kuluessa käyttäjät omaksuvat muualla kehitetyn teknologian omakseen. Innovaatioiden leviäminen ja soveltaminen voi edellyttää innovatiivisia muutoksia kuluttajien, 6

11 Lähtökohdat kotitalouksien yms. sosiaalisessa käyttäytymisessä, heille tarjotun tiedon esittämistavoissa sekä erilaisissa teknillisissä ja taloudellisissa instituutioissa ja infrastruktuureissa. Varhaisin ja yksinkertaisin innovaation kehitysmalli on vaiheittainen, lineaarinen ja tiedeperustainen. Teknologinen innovaatio nähdään tällöin tieteellisessä tutkimuksessa tehdyn löydöksen (science push) synnyttämänä, jota seuraavat sen kehitystyö ja kaupallistaminen. Mallin mukaan uuden teknologian syntymistä edeltää tieteellinen tutkimus. Tällöin yhteiskunnalliset ja taloudelliset teknologisen muutoksen motiivit sekä markkinoilla oleva innovaatioiden kysyntä (market and demand pull) jäävät innovaation syntyprosessissa vähemmälle huomiolle. Yrityksen ulkopuolisilla toimijoilla, erityisen sen asiakkailla, on merkittävä rooli yrityksessä syntyviin innovaatioihin. Tämä havainto nousi esille 197-luvun alussa toteutetussa Sappho-tutkimushankkeessa (Rothwell, 1972). Havainto on sittemmin todettu useita kertoja. Sappho-hankkeen tarkoituksena oli selvittää menestyvän yritystoiminnan edellytyksiä. Tieteen ja teknologian tarjonta ja markkinoiden kysynnän vuorovaikutteisuus onkin olennainen osa nykyaikaista innovaatioprosessiajattelua. Tiede- ja teknologiapolitiikan toiminta-alue on laajentunut tieteellisten tulosten tuottamisesta ja tieteellisen perustan vahvistamisesta tiedon levittämisen ja tiedon hyödyntämisen suuntaan. Innovaatiotoiminnan keskeisen aseman takia teknologiapolitiikan sijasta puhutaan usein innovaatiopolitiikasta tai kansallisesta innovaatiojärjestelmästä (Lundvall, 1992). Viimeaikaisissa yhteenvedoissa menestyksellisen innovaatiojärjestelmän luonteenpiirteistä on korostettu siihen osallistuvien toimijoiden ja instituutioiden (yritykset, koulutus ja tutkimus, rahoitus, normit, markkinaolosuhteet, kuluttajat, jne.) verkostoitumista ja yhteistoiminnan merkitystä. Nykyaikaiset tiede- ja innovaatiopoliittiset toimet ja toimintaohjelmat perustuvatkin lähes kaikissa maissa tieteellisen infrastruktuurin ja systemaattisen tutkimuksen välttämättömyyteen. Teknologiapoliittisen päätöksenteon kannalta merkittävä rooli asiakastarpeiden huomioimisessa oli Klinen ja Rosenbergin yhdyslinkki-mallilla vuodelta Mallilla oli esimerkiksi keskeinen rooli OECD:n pyrkiessä laajentamaan teknologiapoliittista käsitteistöään ulos ahtaasta tuotos-panos ajattelusta. Samalla se oli keskeinen kappale OECD:n vuoden 1992 Oslo manuaalia, ohjeistoa siitä, kuinka kerätä ja tulkita dataa teknologisista innovaatioista. Kline ja Rosenbergin -mallin mukaan innovaation syntyminen edellyttää interaktiota toisaalta markkinoiden tarpeiden ja asiakkaiden odotusten ja toisaalta yrityksen osaamisten ja taitojen välillä. Asiakastarve muokkautuu valmiiksi tuotteeksi tutkimuksen, tuotekehityksen, tuotannon sekä jakelun ja markkinointitoimenpiteiden kautta. Kukin prosessin vaihe on tulokseltaan epävarma ja vaatii iteraatiota. Yrityksen menestyksen katsotaankin kumpuavan siitä, miten hyvin se hallitsee prosessin eri vaiheiden (ja niiden lukuisten alaprosessien) välisen tiedonkulun ja toimintojen koordinoinnin. Mallissa tutkimuksen ja tuotekehityksen rooli muuttuu tuoteideoiden ja - aihioiden synnytyslaitoksesta tukitoiminnoksi, joka palvelee yrityksen innovaatioprosessia. Tutkimus ja tuotekehitys on osa systeemistä kokonaisuutta. Myöhemmät innovaatiomallit ovat jatkaneet Kline ja Rosenbergin -mallista tarkentamalla innovaatioprosessin toimintaympäristöä sekä innovaatioprosessissa tapahtuvia vuorovaikutusmekanismeja. Yksi tällainen malli on esitetty kuvassa 4. 7

12 Lähtökohdat Siirtomekanismit sosiaaliset ja kulttuuriset mekanismit, jotka tukevat tutkimustiedot siirtymistä yrityksiin ja sen omaksumista Innovaatiodynamo yritysten innovaatiotoimintaan vaikuttavat tekijät Tiede- ja teknologiaympäristö yleiset innovaatiotoiminnan onnistumiseen vaikuttavat taustatekijät ja -vaikuttajat, esimerkiksi yliopistot ja tutkimuslaitokset Kuva 4 Tiede- ja teknologiapolitiikan komponentit (Australian business innovation, 1996) Tiede- ja teknologiaympäristö sekä siihen liittyvät taloudelliset, koulutukselliset, lainsäädännölliset yms järjestelmät määrittelevät ne reunaehdot, jotka säätelevät kansakunnan innovaatiotoimintaa. Siirtomekanismien toimivuus vaikuttaa merkittävästi siihen, kuinka tieteellisestä ja teknologisesta tutkimuksesta voi syntyä taloudellisesti menestyksekkäitä innovaatioita. Siirtomekanismit linkittyvät läheisesti väestön sosiaalisiin suhteisiin ja kulttuuriperintöön. Innovaatiodynamo on edellä kuvattu yritysten uusiutumista vauhdittava generaattori. Innovaatioprosessia on kuvattu myös malleilla, jotka perustuvat teollisten sektoreiden ja teknologioiden ominaisuuksissa tapahtuviin muutoksiin. Tällaisessa evolutionaarisessa mallissa oletetaan, että innovaatioita voidaan ainakin jossain määrin ennakoida, kun jokin teknologia ja sen teollinen konteksti siirtyvät epävakaasta tilasta vakaaseen tilaan. Epävakaata tilaa luonnehtivat nopeat muutokset tuotekonsepteissa ja teollisuuden rakenteissa ja vakaata tilaa puolestaan luonnehtivat suuren mittakaavan tuotanto sekä vähäinen, mutta vahvasti juurtuneiden yritysten määrä. Kehittelijöidensä mukaan näihin innovaatiotoimintaa koskeviin yleistyksiin liittyvää mallia nimitetään Abernathy ja Utterback -malliksi (Abernathy ja Utterback, 1978). Abernathy ja Utterback käyttää esimerkkinä varhaista autoteollisuutta, jossa aluksi lukuisat yrittäjät valmistivat epävakaassa tilassa useita varsin erilaisia autoja - tuoteinnovaatioita. Vähitellen, siirtymäkaudella tuoteinnovaatioiden kasvu hidastui ja prosessiinnovaatioiden (liukuhihnateknologia jne) kasvu kiihtyi. Edellisiä seuraavaa innovaatioiden kehitysvaihetta Utterback ja Abernathy nimittävät erikoistumisen vaiheeksi, jolloin sekä tuote- että prosessi-innovaatiot etenevät pienin parannusaskelin. Kaikilla teollisuudenaloilla ei kuitenkaan ilmene kaikkia edellä mainittuja vaiheita ja niiden ominaisuudet voivat vaihdella eri aloilla olennaisestikin. Yhteiskunnan politiikkatoimien kannalta havainto evolutionaarisesta innovaatiomallista on tärkeä, koska sen avulla voidaan ainakin jossain määrin ennakoida niitä seurauksia, joita yritysten ulkoa tulevat politiikka- yms. signaalit voivat eri teollisuus- ja teknologia-aloilla synnyttää. Osassa dynaamisista innovaatiomalleista kiinnitetään erityistä huomiota yritysten sisäisiin ja ulkoisiin olosuhteisiin, jotka voivat kannustaa innovaatioihin ja yrittäjyyteen (Roberts, 1991). Innovaatioihin liittyy toimintoja häiritseviä vaikutuksia. Nämä vaikutukset tunnistava malli sisältää niitä organisatorisia, taloudellisia ja sosiaalisia tekijöitä, jotka synnyttävät dynaamisen muutoksia jouduttavan ympäristön. Uudet yritykset nähdään jo vakiintuneilla markkinoilla hedelmällisinä innovaatioiden lähteinä. Julkiset ympäristö- yms. toimintaohjelmat voidaan nähdä tällöin yhtäältä innovaatioiden kannustimina siinä mielessä, että ne haastavat vallitsevan status quon, tai toisaalta innovaatioita ehkäisevinä siinä mielessä, että ne voivat haitata yrittäjyyttä. Kansallisen innovaatiojärjestelmän käsite on yleistynyt teknologiapoliittisessa keskustelussa runsaan vuosikymmenen aikana. Se voidaan määritellä mm, kuten Bengt-Åke Lundvall (1992) sen tekee, tarkoittamaan taloudelli- 8

13 Lähtökohdat sen rakenteen ja institutionaalisen rakenteen kaikkia osia ja aspekteja, jotka vaikuttavat oppimiseen sekä etsimiseen ja tutkimiseen tuotantojärjestelmä, markkinointi ja rahoitusjärjestelmä ovat tämän kokonaisuuden alajärjestelmiä, joissa oppiminen tapahtuu. Pääpaino innovaatiojärjestelmäkeskustelussa on ollut yritysten tieteellisteknologisen kilpailukyvyn kehittämisessä, uuden teknologiapohjaisen yritystoiminnan synnyttämisessä ja vahvistamisessa sekä muussa kansallisen taloudellisen kasvun tukemisessa, ja lopulta uuden varallisuuden synnyttämisessä ja hyvinvoinnin edistämisessä. Politiikkadokumenteissa korostetaan myös niitä reunaehtoja, joihin teknillistaloudellinen menestys perustuu. Tässä yhteydessä on korostettu tutkimuksiin perustuen mm. kuluttajien ja käyttäjien näkökulman integroimisen tärkeyttä teknologian kehittämisessä sekä teknologioiden yhteiskunnallisen sopeuttamisen merkitystä ja sen ottamista huomioon innovaatiotoiminnassa. Viime aikoina on myös hahmoteltu useista toisiinsa nähden vuorovaikutteisista osista koostuvaa innovaatiojärjestelmän mallia. Tästä on myös käytetty nimitystä innovaatioekosysteemi. Tämän mallin mukaan menestyneimmät innovaattorit kykenevät ongelmiensa ratkaisemiseksi parhaiten hyödyntämään erilaisia asiantuntemuksen ja osaamisen lähteitä sekä toteuttamaan tavoitteensa tiiviissä vuorovaikutuksessa ja yhteistyössä muiden yritysten kanssa. Tällaisia asiantuntemuksen ja osaamisen lähteitä ovat muiden yritysten ohella muun muassa yliopistot ja valtion tutkimuslaitokset. On myös huomattavaa, että innovaatiotoiminta ylittää maarajat. Yhteiskuntatieteellinen näkökulma: informaatioyhteiskunnasta tietämysyhteiskuntaan Länsimaisten yhteiskuntajärjestelmien muutos pois perinteisestä teollisuusyhteiskunnasta kohti uudenlaista informaatioon ja tietoon perustuvaa yhteiskuntajärjestystä havaittiin 197-luvun alussa. Japanilainen Yoneji Masuda ja amerikkalainen Daniel Bell loivat toisistaan riippumatta informaatioyhteiskunnan ja jälkiteollisen yhteiskunnan käsitteet. Bell esitti teoksessaan The Coming of the Post-Industrial Society teesin, että 3 5 vuoden sisällä syntyisi jälkiteollinen yhteiskunta, joka edustaisi dramaattista muutosta länsimaiden yhteiskunnallisessa rakenteessa (Bell, 1976). Tämän uuden yhteiskunnan oleellisia ulottuvuuksia ovat palvelutalouden syntyminen, teoreettisen tiedon merkitys ja teknologian kehittäminen. Aikakaudelle olisi tyypillistä, että yhä useammat työskentelisivät informaation ja tiedon parissa. Aiemmin lihasvoimalla aikaansaatu tuottava työ muuttuisi yhä enemmän informaation käsittelemiseksi, sen siirtämiseksi ja uuden tiedon luomiseksi. Keskeinen ero informaatioyhteiskunnan ja jälkiteollisen yhteiskunnan käsitteiden välillä on, että jälkiteollisen yhteiskunnan käsite korostaa ei-asiantuntijapalveluiden roolia uuden yhteiskuntajärjestyksen merkittävänä elementtinä. Talouden historia osoittaa, että tuottavimmat ja eniten varallisuutta luovat teollisuuden alat kehittyessään tuhoavat työpaikkoja, ja siten ne samanaikaisesti mahdollistavat ja edesauttavat vähemmän tuottavien alojen työpaikkojen määrän kasvua. Nykyisin johtavat sektorit kilpailevat globaalilla tasolla. Niiden tuotot on kuitenkin kanavoitu paikallisille talouksille, joiden toiminta voi olla tuottamattomampaa, koska ne eivät kilpaile samassa globaalissa kontekstissa. Suurin osa työllisyyden kasvusta teollistuneissa valtioissa tulevien vuosikymmenien aikana tuleekin Diane Coylen (1997) mukaan kohdistumaan heikon ammattitaidon omaaville ihmisille kunnallisten, yhteiskunnallisten ja henkilökohtaisten palvelutoimintojen alalla. Näissä palvelutoimissa työskentelevät ovat hyvin intensiivisesti tekemisissä ihmisten kanssa. Jälkiteollinen yhteiskunta onkin siten käsitteenä laajempi kuin informaatioyhteiskunta, vaikka molemmat korostavatkin aineettoman omaisuuden keskeistä roolia yhteiskunnan toiminnoissa. Pohdinnassaan tietoon perustuvia yhteiskuntajärjestyksien kehityskulusta Ilkka Niiniluoto (199) erottaa kolme tietoyhteiskunnan käsitettä: Tietotekniikkayhteiskunnassa tietokoneet ja uudet sähköiset viestintävälineet mahdollistavat datan ja informaation yhä lisääntyvän käsittelyn ja siirtämisen. Taitotietoyhteiskunnaksi voidaan kutsua yhteisöä, jossa on runsaasti taitoon ja osaamiseen liittyvää tietoa. Kolmantena, ymmärrysyhteiskunnaksi tai valistusyhteiskunnaksi voidaan nimittää sivistyksen tai viisauden yhteiskuntaa, jossa tiedolla on välinearvon ohella 9

14 Lähtökohdat myös itseisarvo, ja jossa tiedon hallintaan ja soveltamiseen liitetään lisäksi moraalinen näkemys hyvän elämän päämääristä. Noudatamme seuraavassa vastaavankaltaista yhteiskunnan kehityskulun kuvausta, jossa siirrytään informaatioyhteiskunnasta tietoyhteiskunnan kautta tietämysyhteiskuntaan. Informaatioyhteiskunta Informaatioyhteiskunnan termin lanseerasi japanilainen tietoyhteiskuntavisionääri, tietojenkäsittelytieteen professori Yoneji Masuda 197-luvun alussa. Japanilainen termi johokashakai merkitsee sananmukaisesti yhteiskuntaa, joka on muuttumassa kohti tietoa. Informaatioyhteiskunnassa informaation tuottamisella, käsittelyllä, välittämisellä ja hyödyntämisellä on keskeinen rooli kaikilla yhteiskunnan sektoreilla. Tiedon keskeiseen asema heijastuu talouteen, tuotantoon, työelämään, koulutukseen jne. Informaatioyhteiskunnalle tyypillisiä määreitä ovat eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan mukaan muun muassa Muutos tavarantuotantotaloudesta informaatioon perustuvaan talouteen Yhteiskunta, jossa informaatio ja siihen liittyvä infrastruktuuri määräävät taloutta Talous, jossa informaatio on hallitseva tuote/tuotannontekijä sekä yleiskäsite, jolla tarkoitetaan kaikkia uuden teknologian aiheuttamia taloudellisia ja yhteiskunnallisia muutoksia Informaation aikakausi (information age) Tiedon valtatie (information highway) Verkostunut globaalitalous Verkottuneen älyn aikakausi (the age of networked intelligence) Kolmas aalto, jossa mentaalinen voima korvaa fyysisen voiman. Vuonna 1983 julkaistussa teoksessaan The Information Society as Post-Industrial Society Masuda määritteli informaatioyhteiskunnan hyvinvointiyhteiskunnan korkeimmaksi kehitysasteeksi, jossa intellektuaalinen luovuus kukoistaa teollisen hyvinvointiyhteiskunnan kulutuksen sijaan (Masuda, 198). Tietoyhteiskuntaa määrittelevät käsitteet ovatkin sekavia. Masudan informaatioyhteiskunnan voidaan katsoa edustavan niin sisällöllisesti ja kuin tavoitteellisesti tietämysyhteiskuntaa. Masudan mukaan yhteiskunnan tuotannollinen voima on informaation tuotannossa ja henkisen työpanoksen tehostamisessa. Masudan ajattelussa tietotekniikan käyttöönotto jaetaan neljään vaiheeseen. Viimeisessä vaiheessa, jossa nyt elämme, toteutuu henkilökohtaisten tietokoneiden käyttö: jokaisella on pääte, jolla ratkotaan arkisia ongelmia ja suunnitellaan tulevaisuutta. Teollinen massakulutuksen yhteiskunta muuttuu korkeatasoisen massatiedon yhteiskunnaksi. Lopullisena päämääränä on Computopia eli jonkinlainen laadullinen tietokoneutopia. Computopiassa ajan arvostus korvaa teollisen yhteiskunnan materian arvostuksen tietokoneiden vähitellen vapauttaessa henkistä pääomaa. Ihmisillä on vihdoin aikaa toteuttaa itseään, koska vapaudutaan jatkuvasta työn tekemisestä elämän ylläpitämiseksi. Masuda näkee informaatioyhteiskunnan ihanteellisesti elämän laatua parantavana käsitteenä, jonka mahdollistaa tekniikan kehitys. Computopia on Masudan näkemys tavoiteltavasta globaalista yhteiskunnasta 2-luvulla. Computopia-yhteiskunta kannustaa itsensä toteuttamista ja päätöksenteon vapautta ja on vastakohta dystopialle, automaattivaltiolle, joka on kauhua herättävä, vahvasti kontrolloitu yhteiskunta. Teknologiabarometrissa informaatioyhteiskunnan tavoitteita määrittelemään on valittu kolme indikaattoria: kansalaisten peruskoulutuksen taso, elinikäisen oppimisen ja kouluttautumisen kautta saavutettava osaamisen taso sekä kansakunnan investoinnit tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Viimeksi mainittu kattaa niin julkisen vallan tekemät tutkimuspanostukset kuin yksityisten yritystenkin tekemät tutkimus- ja tuotekehitysinvestoinnit. Informaatioyhteiskunnan indikaattorit on esitetty kuvassa 5. 1

15 Lähtökohdat Peruskoulutus Lukutaito Lukutaito Matemaattinen osaaminen Matemaattinen osaaminen Luonnontieteellinen osaaminen Luonnontieteellinen osaaminen Investoinnit tutkimukseen ja tuotekehitykseen Julkiset t&k-meno Yritysten t&k-menot Innovaatiomenot kokonaisliikevaihdosta Yleissivistys ja osaaminen Asiatekstien, dokumenttien ja kvantitatiivinen lukutaito Elinikäinen oppiminen Kuva 5 Teknologiabarometrin informaatioyhteiskuntaa kuvaavat indikaattorit Peruskoulutuksen tason arviointi perustuu teknologiabarometrissa kansainväliseen PISA-tutkimusohjelmaan. PISA-tutkimusohjelmassa arvioidaan kolmea taitokokonaisuutta: lukutaitoa sekä matemaattista ja luonnontieteellistä osaamista. Kansalaisten yleissivistystä ja osaamista yleisemmin mitataan neljällä indikaattorilla: aikuisten kansainvälisen SIALS-lukutaitotutkimuksen kolmella osa-alueella sekä osallistumisella elinikäiseen oppimiseen. Tutkimustoiminnan intensiteettiä mitataan kolmella mittarilla. Näistä kaksi ensimmäistä ovat sekä julkisen tahon että yritysten tutkimus- ja tuotekehitysmenojen osuus bruttokansantuotteesta. Kolmas käytetty indikaattori on innovaatiomenojen prosenttiosuus teollisuuden kokonaisliikevaihdosta. Tietoyhteiskunta Tietoyhteiskunta yleisenä määritelmänä on yhteiskunnan vaihe, jossa suurin osa työssä käyvästä väestöstä saa toimentulonsa käsittelemällä tietoa aineen sijasta (Sitra, 1998). EU:n tietoyhteiskuntakäsite tarkoittaa laajamittaista tieto- ja viestintätekniikoiden soveltamista. Suomen kansallisen tietoyhteiskuntastrategian uudistamisen yhteydessä tietoyhteiskunta määriteltiin yhteiskunnaksi, jossa tieto ja osaaminen ovat sivistyksen perusta ja keskeisin tuotannontekijä ja jossa tieto- ja viestintätekniikka tukee laajasti yksilöiden, yritysten ja muiden yhteisöjen vuorovaikutusta, tiedon välittämistä ja hyödyntämistä sekä palveluiden tarjoamista ja niiden saavuttamista. Tietoyhteiskuntaa käytetään suomen kielessä nykyään yleisesti informaatioyhteiskunnan synonyymina. Oikeampana terminä pidetään kuvata vallitsevaa yhteiskuntaa informaatioyhteiskuntana ja vasta seuraavaa vaihetta tietoyhteiskuntana, jolloin pelkän määrällisen informaation sijaan merkityksellisen tiedon rooli korostuu. Yllä mainittu määritelmä korostaakin tiedon sivistyksellisen ja tuotannollisen ulottuvuuden lisäksi tiedon merkitystä vuorovaikutuksen kehittämisessä ja palvelujen saavutettavuudessa. Ståhlen ja Grönroosin (1999) mukaan tietoyhteiskunnassa yritysten toiminta tapahtuu ympäristössä, jossa pääasiassa vaikuttaa kolme saman aikaista voimaa: 1) Informaation lisääntyminen yrityksen kaikissa prosesseissa, 2) nopea markkinoiden kansainvälistyminen, 3) sijoittajien kasvavat odotukset osakkeen arvonnousun muodossa. Tietoyhteiskunnassa tieto, osaaminen ja informaatio ovat tulevaisuuden keskeiset niukkuustekijät ja puute niistä tulee olemaan suurempi kuin perinteisistä tuotannontekijöistä: rahasta, raaka-aineista ja työvoimasta. Tietoyhteiskunnassa ihminen on jäsenenä ja käyttäjänä myös monissa sosiaalisissa ja teknisissä verkostoissa, jolloin hänen on hallittava informaation ja tiedon eri ilmenemismuodot: kielellinen, informaatiotekninen, kulttuurinen ja kuvallinen viestintä. Tietoyhteiskunnan ammattilainen ja kestävä kehittäjä on itsenäinen, elinikäinen oppija, jolla on kriittinen ja rakentava asenne ympäristöään kohtaan. Hän pystyy sopeutumaan teknologian, tuotannon, kansainvälistymisen, viestinnän ja kansalaiselämän muutoksiin. Ihmisen on tietoyhteiskunnassa kyettävä yksilölliseen ja sosiaaliseen päätöksentekoon sekä ymmärrettävä yhteiskunta- ja talousjärjestelmän monimutkaisia riippu- 11

16 Lähtökohdat vuuksia. Tietoyhteiskunnassa yksilön toimintavapaus lisääntyy, mutta samalla yksilö joutuu myös yhä enemmän vastaamaan omasta selviytymisestään. Tietoyhteiskunnan tietotyössä menestyminen edellyttää, että työtä tehdään vapaaehtoisesti, eikä siksi että joku käskee, sillä ajatteleminen edellyttää oman luovuuden käyttöä. Tällöin työkulttuurissa siirrytään kuuliaisuudesta vastuullisuuteen. Vuorovaikutteisessa tietotyössä on keskeistä se, että ihmisille annetaan mahdollisuus ja tila nähdä itse ja ymmärtää omat valintansa. Vain siten hän voi myös itse kantaa vastuuta. Elinikäisen oppimisen vastuun korostumisen vaikutukset ovat yhteisön ja yhteiskunnan kannalta sekä positiiviset että negatiiviset. Yksilöllisyyden voimakas korostuminen ja tietoyhteiskunnassa aivan uuden tyyppinen menestymisen mahdollisuus edellyttävät eettisyyden voimakasta kasvua. Kaikki eivät pääse mukaan menestykseen. Ihmiset, jotka eivät pysty pitämään huolta omasta oppimisestaan ja ammattitaitonsa ylläpitämisestä, tarvitsevat tukea. Tietoyhteiskunnassa tuen antaja ei voi olla pelkästään yhteiskunta, vaan siitä saavat vastuullisen osansa sekä yhteisöt että yksilöt (Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta, 21). Teknologiabarometrissa informaatioyhteiskunnan siirtymistä tietoyhteiskunnaksi mittaa kolme indikaattoria: kansalaisten tieteellistekninen osaaminen, tieto- ja viestintäteknologian käyttö niin yrityksissä kuin julkisella sektorillakin sekä tietotalouden tuloksellisuutta mittaava tiedon ymmärtäminen ja hallinta indikaattori. Mainitut kolme indikaattoria on esitetty kuvassa 6. Tieto- ja viestintäteknologian käyttö Tieto- ja viestintätekniikkamenot Tieto- ja viestintäteknologian käyttö Sähköinen kaupankäynti Tiedon ymmärtäminen ja hallinta Korkean teknologian patenttihakemukset Tieteellisten julkaisujen määrä ja viitatut artikkelit Työn tuottavuus Teknologia-aloilla ja osaamisintensiivisillä palveluilla tuotettu lisäarvo Huipputeknologian kauppatase, Uudet tuotteet Tieteellistekninen osaaminen Korkea-asteen koulutus, Tiede- ja teknologia-alan tutkinnot Tiede- ja teknologia-alan tohtorintutkinnot Naisten osuus tekniikan alalla Työvoima keskitason ja korkean teknologian teollisuudessa Korkean teknologian palvelualojen työllisyys Tutkijoiden osuus kokonaistyövoimasta Kuva 6 Teknologiabarometrin tietoyhteiskuntaa kuvaavat indikaattorit Teknologiabarometrissa kansalaisten tieteellis-teknologista osaamista mitataan seitsemällä indikaattorilla. Ensimmäinen näistä on korkea-asteen koulutuksen saaneen väestönosan määrä. Kaksi indikaattoria mittaa uusien tiedeja teknologia-alan loppututkinnon sekä tohtorin tutkinnon suorittaneiden henkilöiden määrää. Yksi indikaattoreista tarkastelee naisten osuutta tekniikan alan opinnoissa. Viimeiset kolme indikaattoria mittaavat, miten suuri osa kansalaisista työskentelee tieto-taidoiltaan vaativilla toimialoilla ja vaativissa tehtävissä. Tieto- ja viestintäteknologian merkitystä mitataan kolmella indikaattorilla: Tieto- ja viestintätekniikkamenojen osuudella bruttokansantuotteesta, tieto- ja viestintäteknologian käytöllä sekä sähköisen kaupankäynnin laajuudella. Näistä erityisesti tieto- ja viestintäteknologian käyttöä mittaava indikaattorin on oltava hyvin monitahoisen ja kyettävä reagoimaan nopeasti yhteiskunnan tietotekniseen kehitykseen. Siinä tarkastellaan mm Internetin ja matkapuhelinten käyttöä, Internet-yhteyskustannukset ja yhteyksien laatua sekä viranomaispalvelujen saatavuutta verkossa. Sähköisen kaupankäynnin laajuutta mitataan kolmesta eri dimensiosta: kuinka paljon kuluttajat käyttävät sähköisen kaupankäynnin palveluja, kuinka laajalti yritykset hyödyntävät sähköistä kaupankäyntiä keskinäisessä kaupankäynnissään ja miten hyvin kansakunnan teknologinen infrastruktuuri tukee sähköistä kaupankäyntiä. 12

17 Lähtökohdat Tiedon ymmärtämistä ja hallintaa lähestytään kahdesta eri näkökulmasta. Toisaalta mittaamme tiedon ymmärtämistä ja hallintaa suoraan kolmella eri indikaattorilla. Näitä ovat korkean teknologian patenttihakemukset niin Euroopan kuin Yhdysvaltojenkin patenttivirastoissa sekä kolmantena tieteellisten julkaisujen määrä ja laatu. Toisaalta mitataan tiedon ymmärtämisen ja hallinnan seurausvaikutuksia työn tuottavuuteen, keskitason ja huipputekniikan alojen sekä osaamisintensiivisten palveluiden tuottamaan osuuteen teollisuuden lisäarvosta, huipputeknologian kauppataseeseen sekä markkinoille tuotujen uusien tuotteiden osuuteen teollisuusyritysten myynnistä. Tietämysyhteiskunta Tietämysyhteiskunta viittaa yhteiskuntaan, joka on kehittyneempi muoto sekä informaatio- että tietoyhteiskunnasta ja jossa tiedon ymmärtämisellä ja hallinnalla on keskeinen merkitys. Tietämysyhteiskunnan käsitteen ensimmäisiä kehittäjiä on Japanin valtion talouden suunnitteluviraston johtaja Taichi Sakaiya, joka 1985 julkaistussa ja vuonna 1991 englanniksi ilmestyneessä teoksessaan käsitteli tietämysarvoyhteiskuntaa (knowledge-value society). Tietämysyhteiskunta -termiä käytetään yleensä silloin, kun halutaan painottaa tietoyhteiskunnan tieteellisteknisen tiedon varaan rakentuvaa luonnetta. Esimerkiksi EU pyrkii tieteen ja teknologian parempaan hyödyntämiseen päätöksenteossa tähtäimenään tietämysyhteiskunta. Toisaalta Tietämysyhteiskunta -termiä on alettu käyttää myös synonyymina tietoyhteiskunnalle, jonka terminä koetaan kärsineen inflaation. Nico Stehrin (1994) mukaan nykyistä yhteiskuntaa voidaan kutsua tietämysyhteiskunnaksi, koska nimenomaan tieteellisillä tutkimuksilla saatava tieteellinen tieto ohjaa yhteiskunnan uusien innovaatioiden kehitystä ja koska tiedosta on tullut yhteiskunnan merkittävin tuotannonala sekä BKT:lla että työpaikkojen määrällä mitattuna. Kun teollisen yhteiskunnan talous oli materialistinen, voidaan tietämysyhteiskunnan taloutta kutsua symboliseksi taloudeksi. Tietämysyhteiskunnassa aika ja paikka menettävät merkitystään rajojen avutuessa. Viestintää ja liikkumista helpottavan teknologian kehittyminen murtaa ihmisten ja ihmisryhmien välisiä etäisyyksiä ja sekoittaa esimerkiksi uskontoja sekä hyödykkeitä. Useimpien toiminnan muotojen ulottuvuus muuttuu globaaliksi. Nokia Mobile Phonesin tutkimus- ja kehitysjohtajan, professori Yrjö Neuvon mukaan digitalisoituminen johtaa viestintäkanavien ja elektronisten laitteiden rinnakkaiseen kehitykseen, joka muokkaa ihmisten tapaa toimia. Digitaalinen vallankumous luo rajattomat mahdollisuudet tiedon keräämiseen, varastointiin, siirtoon ja analysointiin. Manuel Castells (1996) näkee verkkoyhteiskunnan laadullisena muutoksena ihmisten kokemusmaailmassa, jota leimaa kulttuurin autonomia suhteessa olemassaolomme materiaalisiin perustoihin. Verkostovaltio koostuu kansallisvaltioiden osasista, monenkeskeisistä liitoista, ylikansallisista instituutioista, alue- ja paikallishallinnoista ja jopa kansalaisjärjestöistä ja niiden yhdistyksistä. Yhdessä nämä kaikki muodostavat vuorovaikutuksen ja jaetun vastuun verkoston. Oma elämämme ja koko maailman elämä riippuu kyvystämme liittää toisiinsa itsemme ja verkko. Uusi kommunikaatioteknologia ja esimerkiksi Internetin aikaa säästävä luonne pakottaa yritykset harkitsemaan uudelleen nykyisiä organisaatiorakenteitaan ja päätöksentekoprosessiaan: onko keskitetty päätöksenteko enää tarpeeksi nopeaa ja joustavaa toimintaympäristön muuttuessa yhä nopeampaa tahtia? Yritykset ovatkin paljolti siirtyneet hajautettuun päätöksentekoprosessiin ja itsearvioinnin mekanismeihin. Yhteiskunnassa, joka muodostuu enemmän tai vähemmän hajautuneista sosiaalisista verkostoista, syntyy helposti informaatioeliitti. Eriarvoisuus tiedon suhteen ei ole uusi asia, mutta sen problematiikka kasvaa yhteiskunnassa, jossa tieto on yhteiskunnan merkittävin voimavara. Näitä ongelmia ovat Nico Stehrin (1994) mukaan esimerkiksi tietoon perustuvan sosiaalisen epätasa-arvon institutionalisoituminen. Myös työllisyys heikentyy, koska taloudellinen kasvu voidaan saavuttaa vähemmällä työvoiman määrällä. Tärkeää on se, ettei eriarvoisuuden anneta rakenteellistua ja ettei perusepäoikeudenmukaisuutta ilmene yhteisössä tai yhteisöjen välillä. Verkostoyhteiskunnan ominaisuudet mahdollistavat identiteetin rakentamisen siten, ettei se ole kiinnittynyt erityiseen maantieteelliseen alueeseen tai edes havaittavaan ajalliseen ympäristöön (Castells, 1996). Työministeriön tietoyhteiskuntatiimi on visoinut tämän identiteetin uudenlaisen rakentumisen vaikutuksia. Kun verkkoyhteis- 13

18 Lähtökohdat kunnassa tiedon tuottamisen kulttuuriset edellytykset lisääntyvät, kriittiset kysymykset liittyvät inhimillisen pääoman käytön asteeseen, kulttuurien perusarvostuksiin, kuten suhteeseen luontoon ja käsityksiin ihmisen olemuksesta sinänsä, sekä suhteessa yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Nämä kulttuuriset lähtökohdat ohjaavat ja kehittävät innovaatioita sekä muita sosiaalisen uudistamisen muotoja. Tämä merkitsee tiedollisten alustojen lisääntyvää vuorovaikutusta ja muuntumista, tiedoksi kuvatun ilmiön monipuolistumista sekä mahdollisuuksia syvenevään integraatioon ja hajautukseen. Teknologiabarometrissa tietämysyhteiskunnan tavoitteita määrittelee kolme indikaattoria. Nämä ovat uuden tiedon soveltaminen, mikä indikoi tieteellisen tiedon välittymistä yliopistoista ja tutkimuslaitoksista yrityksiin; yrittäjyys niin yksityisyritteliäisyytenä kuin organisaatioiden sisäisenäkin, niitä eteenpäin vievänä voimana sekä kansalaisten, yritysten ja julkisyhteisöjen verkottuneisuus ja toimintojen kansainvälisyys. Yrittäjyys Yrittäjyysaktiivisuus Korkean teknologian pääomasijoitukset Yritysenkelien toiminta Uuden tiedon soveltaminen Pk-yritykset tutkimushankkeista Omia innovaatioita Innovaatioyhteistyöhön osallistuminen Verkottuneisuus ja kansainvälisyys Ulkomaisten investointien määrä Ulkomaiset t&k-investoinnit Avoimuus kansainväliselle kaupalle Tutkimuksen ja tuotekehityksen kansainvälinen verkottuminen Kuva 7 Teknologiabarometrin tietämysyhteiskuntaa kuvaavat indikaattorit Uuden tiedon soveltamisen mittaristo rakentuu kolmen indikaattorin varaan. Nämä ovat: pk-yritysten osuus julkisesti rahoitetuista yrityssektorin tutkimushankkeista, omia innovaatioita tuottavien pk-yritysten osuus teollisuuden pk-yrityksistä ja innovaatioyhteistyöhön osallistuvien teollisuuden pk-yritysten määrä. Indikaattorit keskittyvät pk-yrityksiin, koska lähes kaikki suuret yritykset osallistuvat innovaatiotoimintaan, toimivat globaalisti ja niiden toimintatavat kopioituvat maasta toiseen. Innovatiivista yrittäjyyttä mitataan kolmella indikaattorilla. Näitä ovat kansakunnan yrittäjyysaktiivisuus, korkean teknologian pääomasijoituksien määrä sekä yritysenkelien toiminnan aktiivisuus. Verkottuneisuutta ja kansainvälisyyttä mitataan teknologiabarometrissa neljällä indikaattorilla. Näitä ovat maahan tulevien ulkomaisten investointien sekä tutkimus- ja tuotekehityspanostusten määrä, avoimuus kansainväliselle kaupalle sekä tutkimuksen ja tuotekehityksen kansainvälinen verkottuminen. Kestävä kehitys Teknologiapolitiikan ja kansallisen innovaatiojärjestelmän kehittämisen lähtökohtana on teollisen innovaatiotoiminnan kehittämisen avulla edistää kansallista kilpailukykyä, sekä tätä kautta parantaa kansalaisten hyvinvointia. 198-luvun lopulta ja 199-luvun alkupuolelta lähtien tietoisuus teknillisen muutoksen yhteiskunnallisista ja ympäristövaikutuksista on kasvanut ja teknologiapolitiikan toiminta-ala on vastaavasti laajentunut. Kilpailukyvyn edistämisen rinnalle on noussut muita tehtäviä, kuten teollisen kehityksen yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden varmistaminen ja kehityksen uudelleensuuntaaminen kohti ympäristön kannalta kestävämpää tuotantoa ja kulutusta (Kuhlmann ja Meyer-Krahmer, 1995). Niin kutsutun Brundtlandin komitea määritteli kestävän kehityksen kehitykseksi, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa (Ympäristön ja kehityksen maailmankomission raportti 1987, 26). Kyseinen määritelmä kestävästä kehityksestä pohjautui useiden aiempina vuo- 14

19 Lähtökohdat sikymmenien aikana tehtyjen tutkimusten johtopäätöksiin. Suomen kestävän kehityksen toimikunnan mukaan (1995, 6) kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet. Laajasti määriteltynä kestävä kehitys sisältää kyseisen toimikunnan mukaan kolme toiminnallista ulottuvuutta: ympäristötaloudellisen eli ekologisen, yhteiskunnallisen ja kulttuurisen ulottuvuuden. Ekologisesti kestävä kehitys on taloudellisen kasvun sopeuttamista luonnon asettamiin reunaehtoihin. Yhteiskunnallisesti oikeudenmukainen kehitys turvaa aktiivisen toiminnan kautta hyvinvoinnin tasapuolisen jakaantumisen, kansalaisten perusoikeuksien toteutumisen ja perustarpeiden tyydyttämisen. Se turvaa myös tasapuolisesti päätöksentekoon osallistumisen ja kehityksen kulkuun vaikuttamisen. Henkisen uudistumisen ajatus kestävän kehityksen kolmantena ulottuvuutena pyrkii mahdollistamaan ihmisten henkisen ja kulttuurisen luomisvoiman säilymisen sukupolvesta toiseen ja ihmisen eettisen kasvun. Se myös vahvistaa kehityksen kolmen erilaisen ulottuvuuden keskinäistä vuorovaikutusta ja kulttuurien moninaisuutta. (Suomen kestävän kehityksen toimikunta 1995, 7-1) Tässä määritelmässä ei ole mukana omana ulottuvuutena taloudellista kestävyyttä, jota kuitenkin nykyään tarkastellaan erillisenä osa-alueenaan. Ympäristökysymysten ja ympäristöpolitiikan merkitys innovaatiopolitiikalle tunnustetaan Suomessa. Tätä on ympäristön tilan paranemistarpeen ohella argumentoitu sillä, että ympäristöteknologiaa ja palveluja pidetään yhtenä globaalien markkinoiden nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Monien kansallisten ja kansainvälisten ympäristötavoitteiden saavuttaminen edellyttää eri tyyppisiä innovaatioita ja ympäristöohjelmien ja -tavoitteiden kautta voidaan luoda siten näille innovaatioille markkinoita. Esimerkiksi OECD:n arvion mukaan 5 prosenttia ympäristöhyödykkeistä, joita tullaan käyttämään seuraavan 15 vuoden aikana ei ole vielä olemassa. Teknologiabarometrissa kestävän kehityksen tavoitteita määrittelemään on valittu kolme indikaattoria: yhteiskunnan arvovalinnat, yritysten ja viranomaistahojen ympäristöä säästävät toimenpiteet sekä varsinainen ympäristön tila. Arvovalinnat Terveys Tulonjako Työllisyys Sukupuolten välinen tasa-arvo Ympäristön hallinta Ympäristösertifikaattien määrä Kasvihuonekaasupäästöjen määrä Ympäristötehokkuus Ympäristön tila Ilmanlaatu Veden laatu Biologinen monimuotoisuus Kuva 8 Teknologiabarometrin kestävää kehitystä kuvaavat indikaattorit Kolme yleisintä elinoloihin liittyvää avaintekijää, jotka vaikuttavat kansalaisten jokapäiväisen elämän laatuun ovat terveys, tulot ja koulutus. Koska koulutusta tarkastellaan teknologiabarometrissa toisaalla, sisällytetään barometriin tähän osioon koulutuksen sijasta kansakunnan arvovalintoja ja kansalaisten elämän laatua mittaavaksi indikaattorikokonaisuudeksi miesten ja naisten välisen tasa-arvon toteutuminen. Tuloja tarkastellaan erikseen sekä työllisyyden että tulonjaon näkökulmista. Teknologiabarometrissa mitataan teollisuuden toimenpiteitä kestävän kehityksen periaatteiden saavuttamisessa kolmen eri indikaattorin avulla. Nämä ovat yritysten omaehtoista ympäristöasioiden parantamista kuvastava ympäristösertifikaattien määrä, kasvihuoneilmiön voimistumista ja ilmastonmuutoksen etenemistä heijastava kasvihuonekaasupäästöjen määrä sekä yritysten yleinen ympäristötehokkuus. Varsinaista ympäristön tilaa arvioidaan kolmen indikaattorin kautta. Nämä ovat ilman ja veden laatu sekä biologinen monimuotoisuus. 15

20 Lähtökohdat Teknologiabarometrin yksilöllinen, organisatorinen ja yhteiskunnallinen ulottuvuus Teknologiabarometrin informaatio-, tieto- ja tietämysyhteiskuntaa mittaavat osiot rakentavat varsinaisen teknologiabarometrikokonaisuuden. Yhteiskuntajärjestyksen kehityskulun rinnalla barometrista voidaan erottaa myös taustalla olevan toimijan tai tarkasteltavan kokonaisuuden tasot. Näitä ovat: yksilöä sekä yksilön arvomaailmaa ja ratkaisuja koskevat indikaattorit ja kysymykset, organisaatioiden toimintaa koskevat indikaattorit ja kysymykset sekä kolmantena yhteiskunnan toimintatapoja ja arvostuksia mittaavat indikaattorit ja kysymykset. Nämä teknologiabarometrin kolme tarkastelutasoa sekä barometrikokonaisuus on esitetty kuvassa 9. Peruskoulutus Yleissivistys ja osaaminen Oppiva ihminen Tieteellistekninen osaaminen Arvovalinnat Investoinnit tutkimukseen ja tuotekehitykseen Tieto- ja viestintäteknologian käyttö Ympäristön hallinta Tiedon ymmärtäminen ja ja hallinta Osaava organisaatio Uuden tiedon soveltaminen Innova- Yrittäjyys tiivinen yhteiskunta Verkottuneisuus ja kansainvälisyys Ympäristön tila Kuva 9 Teknologiabarometrikokonaisuus Edellä käsitellyt kolme tietoyhteiskuntajärjestystä rakentuvat teknologiabarometrissa siten, että kehitys informaatioyhteiskunnasta kohti tietämysyhteiskuntaa ja kestävää kehitystä toteutuu nuolikuviossa etenemisenä vasemmalta ylhäältä oikealle alaviistoon. 16