Ulkoasiainministeriö LÄHETE UM

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ulkoasiainministeriö LÄHETE UM"

Transkriptio

1 Ulkoasiainministeriö LÄHETE UM POL-06 Voionmaa Lauri Viite UTP 54/2005 vp Asia EU/YUTP/Eduskunnan tiedottaminen/suomen OSALLISTUMISESTA KANSAINVÄLISEEN SIVIILIKRIISINHALLINTAAN VUONNA 2006 Ohessa lähetetään Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle perustuslain 97 nojalla otsikkoasiaa koskeva muistio. Eurooppakirjeenvaihtajan sijainen Tanja Jääskeläinen

2 ULKOASIAINMINISTERIÖ POLIITTINEN OSASTO / POL-08 UTP 54/2005 vp SUOMEN OSALLISTUMISESTA KANSAINVÄLISEEN SIVIILIKRIISINHALLINTAAN VUONNA 2006 Suomi osallistuu kansainväliseen siviilikriisinhallintaan päämääränään edistää kriisialueiden kehitystä kohti demokratiaa, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteiden kunnioitusta, hyvää hallintoa sekä toimivaa kansalaisyhteiskuntaa. Käytännössä toiminta on asiantuntijoiden lähettämistä kriisialueille ja alueille, joilla demokraattiset ja oikeusjärjestelmän rakenteet kaipaavat ulkopuolista vahvistusta, tukea ja koulutusta. Sisällöltään toiminta ulottuu eri alojen tarkkailu-, koulutus- ja neuvontatehtävistä viranomaistoimintojen, kuten poliisitoimen, oikeuslaitoksen tehtävien ja siviilihallinnon, sijaistamiseen. Vuoden 2005 aikana on erityisen dynaamista ollut siviilikriisinhallinnan kehittäminen Euroopan unionissa sekä EU:n siviilikriisinhallinnan operationaalisen toiminnan nopea lisääntyminen. EU on kuluvana vuonna käynnistänyt toiminnan yhdeksässä siviilikriisinhallinnan operaatiossa, joista Suomi on mukana seitsemässä. EU:ssa on myös käynnissä dynaaminen siviilikriisinhallinnan konseptuaalinen ja voimavarojen kehitystyö. Voimavaroja kehitetään unionin turvallisuusstrategiassa sekä Eurooppaneuvostossa joulukuussa 2004 hyväksyttyjen siviilikriisinhallinnan yleistavoitteiden mukaisesti. Suomi on vuonna 2005 ilmoittanut tarjoavansa unionin käyttöön kykyjä yhteensä 266 henkilöä (poliisitoiminta 80, oikeusvaltioala 16, siviilihallinto 18, pelastuspalvelu 98, monitorointi 35, tuki EU:n erityisedustajille 4 ja siviilivalmiusryhmät 15). Unionin siviilikriisinhallinnan kehittäminen tulee olemaan myös lähivuosien keskeinen prioriteetti. Vuoden 2006 aikana EU:ssa tullaan jatkamaan työtä voimavarojen kehittämiseksi. Seuraava voimavaratyötä käsittelevä konferenssi järjestetään Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella. Vuoden 2006 aikana jatketaan myös Suomenkin tukemaa työtä siviili-sotilaskoordinaation edistämiseksi ja suunnittelutyötä Suomen EUpuheenjohtajuuskauden aikana järjestettävää kriisinhallintaharjoitusta (CME06) varten. Tulevana vuonna edistetään myös yhteistyötä kansalaisjärjestöjen kanssa. Suomi osallistuu siviilikriisinhallinnan operaatioihin sekä EU:n ja kansainvälisten järjestöjen että muun kansainvälisen yhteistyön puitteissa. Operaatiotoiminnan lisäksi Suomi on lähettänyt asiantuntijoita EU:n eri elimiin ja kansainvälisten järjestöjen sihteeristöihin asiantuntija-aloina mm. oikeusvaltio, siviilihallinto, ihmisoikeudet, tasa-arvoasiat sekä romaniasiat. Suomi korostaa siviilikriisinhallinnassa Euroopan unionin, kansainvälisten järjestöjen - erityisesti YK:n, Etyjin ja Euroopan neuvoston - sekä muiden siviilikriisinhallinnan toimijoiden yhteistyön merkitystä. Myös yhteistyö kansalaisjärjestöjen kanssa on tärkeää. Joulukuussa 2005 Suomella on noin 110 asiantuntijaa kansainvälisen siviilikriisinhallinnan tehtävissä. Lisäksi Etyjin lyhytaikaisiin vaalitarkkailumissioihin osallistutaan vuositasolla n. 30 henkilöllä. Siviilikriisinhallinnassa toiminnan painopistealueena on ollut Länsi-Balkan. Toiminta on laajentumassa mm. Etelä-Kaukasiaan, Keski- ja Kaakkois-Aasiaan, Lähi-Itään ja Afrikkaan. Siviilikriisinhallintaan on vuoden 2005 talousarviossa varattu euroa. Lisäksi varalla on määrärahaa 4 miljoonaa euroa käynnissä olevien operaatioiden mahdollisiin lisämenoihin ja uusia operaatioita varten. Vuoden 2006 määrärahat ovat kuluvan vuoden tasoa. Tulevaisuudessa voi esiintyä paineita määrärahojen korottamiseksi. Muistion loppuosa käsittelee Suomen osallistumista kansainväliseen siviilikriisinhallintaan tällä hetkellä ja vuonna Tiedossa olevan operaatiotoiminnan lisäksi Suomen on myös varauduttava mahdollisiin uusiin operaatioihin. Vuoden 2006 osalta on syytä varautua myös siihen, että EU-puheenjohtajuuskaudella puheenjohtajalta odotetaan aktiivista panosta siviilikriisinhallintasektorilla.

3 Osallistuminen Euroopan unionissa: EU:n poliisioperaatio EUPM (Bosnia-Hertsegovina). Operaatio alkoi tammikuussa Sen tehtävänä on ollut perustaa Daytonin/Pariisin sopimukseen pohjautuen Bosnia-Hertsegovinaan omat pysyvät poliisitoiminnot parhaiden eurooppalaisten ja kansainvälisten käytäntöjen mukaisesti ja siten nostaa Bosnia-Hertsegovinan poliisitoiminnan tasoa. EUPM:n nykyinen mandaatti päättyy vuoden 2005 loppussa. Unionissa on päätetty käynnistää EUPM:lle nykyistä operaatiota pienempi jatko-operaatio vuoden 2006 alusta lukien. Jatko-operaation tehtävät liittyvät erityisesti järjestäytyneen rikollisuuden vastaiseen taisteluun ja maan poliisiuudistuksen täytäntöönpanoon. Suomen henkilövahvuus EUPM:ssä on vuonna 2005 yhdeksän. Vuonna 2006 Suomi osallistuu jatko-operaatioon suurinpiirtein nykyisen EUPMosallistumisen EU:n poliisineuvonantajien ryhmä EUPAT (Makedonia). Makedoniassa on toiminut EU:n poliisioperaatio Proxima, joka käynnistettiin joulukuussa 2003 ja jonka mandaattia jatkettiin syksyllä 2004 vuoden 2005 lopulle. Proxima on tukenut tehokkaan ja ammattimaisen poliisin kehitystä ja edistänyt eurooppalaisia poliisistandardeja, täydentäen Etyjin työtä tällä saralla. Proxima on ollut osa EU:n laajempaa sitoutumista Makedonian tukemiseen Euroopan integraatiossa. Proxima päättyy ja Makedonian poliisin tukeminen siirtyy osaksi Euroopan yhteisön ja komission ohjelmia. Päättyvän operaation ja komission ohjelmien alkamisen väliseksi ajaksi perustetaan unionin poliisineuvonantajien ryhmä EUPAT (European union Police Advisory Team) varmistamaan, että Proximan puitteissa saavutettu tietotaito ei katoa. EUPATin mandaatin kesto on kuusi kuukautta alkaen Suomen henkilövahvuus Proximassa on vuonna 2005 ollut kolme. Vuonna 2006 Suomi osallistuu EUPATin toimintaan. EU:n tarkkailuoperaatio EUMM (Länsi-Balkan). EUMM:n päätavoitteena on ollut tukea EU:n Länsi- Balkanin politiikan muotoilua tiedon keräämisen ja analysoinnin avulla. Operaatio aloitti toimintansa Euroopan yhteisön monitorointimissiona (ECMM) vuonna 1991, muuttuen loppuvuodesta 2000 EU:n monitorointimissioksi (EUMM). Operaation mandaattia on jatkettu vuoden 2006 loppuun. Suomen henkilövahvuus EUMM:ssä on vuonna 2005 neljä. Vuonna 2006 Suomi jatkaa osallistumista nykyisellä EU:n integroitu oikeusvaltio-operaatio EUJUST LEX (Irak). EU antaa operaation puitteissa Irakille oikeusvaltioalan koulutusapua. Operaation taustalla on Irakin EU:lle esittämä pyyntö saada koulutusapua Irakin oikeusjärjestelmän puutteiden korjaamiseksi ja järjestelmän uudistamiseksi. Operaatio käynnistettiin heinäkuun alussa 2005 ja sen on tarkoitus kestää vuoden verran. Koulutus on käynnistetty Irakin ulkopuolella. Siihen sisältyy EU:n jäsenmaissa järjestettäviä yleiskursseja ja rikostutkintakursseja, osallistujina n. 700 Irakin poliisin, oikeuslaitoksen ja vankeinhoidon edustajaa. Operaation mahdollisista jatkotoimista ei ole vielä päätöstä. Suomen henkilövahvuus on vuonna 2005 kolme. Yksi suomalaisista toimii operaation vankeinhoito-osan koordinaattorina. Vuonna 2006 Suomi jatkaa osallistumista operaatioon. Mahdollisesta osallistumisesta jatkotoimiin päätetään erikseen. EU:n poliisioperaatio EUPOL COPPS (palestiinalaisalueet). Unioni on perustanut tammikuussa 2005 koordinaatiotoimiston palestiinalaisalueiden poliisitoiminnan tukemiseksi (EU COPPS) EU:n Lähi-idän rauhanprosessin erityisedustajan toimiston yhteyteen. EU COPPSin tehtävänä on ollut koordinoida EU:n jäsenmaiden tukea palestiinalaisten siviilipoliisille ja neuvoa poliisiasioissa strategisella EU COPPSin toiminnan pohjalta unioni käynnistää vuoden 2006 alusta lukien kolme vuotta kestävän poliisioperaation EUPOL COPPS, jonka tarkoituksena on avustaa kolmivuotisen siviilipoliisin kehittämissuunnitelman toteuttamisessa, jatkaa EU COPPSin suorittamaa EU:n jäsenmaiden ja tarvittaessa kansainvälisen tuen koordinointia sekä neuvoa poliisitoimintaan liittyvissä rikosoikeudellisissa asioissa. Suomen henkilövahvuus EU COPPSissa on vuonna 2005 yksi. Suomi valmistautuu osallistumaan vuonna 2006 EUPOL COPPSin toimin taan. EU:n rajavalvontaoperaatio EU BAM (Rafah, Gaza). Operaatio Rafahin rajanylityspisteellä Gazan ja Egyptin välisellä rajalla käynnistettiin Operaatiossa tarkkaillaan palestiinalaisviranomaisten toimintaa rajanylityspisteellä sekä neuvotaan ja koulutetaan heitä. Tarkkailutoiminta perustuu Israelin ja palestiinalaishallinnon väliseen sopimukseen. Tavoitteena on tukea Lähi-idän rauhanprosessia ja Tiekartan

4 täytäntöönpanoa vahvistamalla osapuolten keskinäistä luottamusta ja lisäämällä palestiinalaisten kapasiteettia valvoa rajoja parhaiden kansainvälisten käytäntöjen mukaisesti. Operaation on tarkoitus kestää vuoden verran. Suomen henkilövahvuus on vuonna 2005 neljä. Vuonna 2006 Suomi jatkaa operaatioon osallistumista suurinpiirtein nykyisellä EU:n tukitoimet AMIS II -operaatiolle, AMIS EU Supporting Action (Darfur/Sudan), siviilikomponentti. EU:n tuki Afrikan unionin AMIS II-operaatiolle Sudanissa Darfurin alueella käsittää sekä siviili- että sotilaskomponentin. Näistä siviilikomponentti sisältää AMIS-II:n siviilipoliisille annettavan tuen poliisien komentoketjulle, poliisien kouluttamiseen ja AU:n sihteeristön poliisiyksikön kehittämiseen. Siviilikomponentin tukitoiminta käynnistettiin syyskuussa EU:n erityisedustaja (Pekka Haavisto) edistää osaltaan EU:n tukitoimien toteuttamista. Tukitoimien jatkamisen tarpeellisuus on tarkoitus tarkistaa kesäkuun 2006 loppuun mennessä. Suomen henkilövahvuus on vuonna 2005 kaksi. Vuonna 2006 Suomi jatkaa osallistumista nykyisellä EU:n tarkkailuoperaatio AMM (Aceh/Indonesia). Tarkkailuoperaation toteuttaminen liittyy Indonesian hallituksen (GoI) ja Vapaa Aceh-liikkeen (GAM) elokuussa 2005 allekirjoittamaan keskinäiseen sopimukseen. Operaation toteuttajiksi pyydettiin Euroopan Unionia ja eräitä ASEAN-maita. AMM on siviilioperaatio, johon liittyy aseriisuntakomponentti. AMM:n tehtävänä on tarkkailla GAMin liikekannaltapanoa ja sen aseiden hävittämistä, ei-paikallisten ase- ja poliisijoukkojen uudelleenryhmittämistä ja vetäytymistä sekä GAMin aktiiv ijäsenten uudelleensijoittumista yhteiskuntaan, tarkkailla ihmisoikeustilannetta ja avustaa tällä alalla edellä lueteltujen tehtävien yhteydessä, tarkkailla lainsäädännön muuttamista, ratkaista kiistanalaiset armahdustapaukset, tutkia ja ratkaista valitukset ja väitetyt rikkomukset, jotka koskevat MoU:ta, sekä ylläpitää yhteyksiä ja hyvää yhteistyötä osapuolten kanssa. Operaation alustava tarkkailuläsnäolo käynnistyi ja varsinainen operaatio Operaation on tarkoitus kestää saakka. Suomen henkilövahvuus on vuonna 2005 kolmekymmentä. Näistä 13 on ollut paikalla jo alustavan tarkkailuläsnäolon aikana. Suomen osallistumisen taso laskee vuoden 2006 alussa operaation edetessä. Vuonna 2006 Suomi jatkaa osallistumista operaatioon sen päättymiseen saakka. Euroopan unionin neuvoston/komission raja- ja tullioperaatio EU BAM (Moldova/Ukraina). Operaatio on käynnistynyt Moldovan ja Ukrainan välisellä rajalla 1. joulukuuta Tavoitteena on vahvistaa Moldovan ja Ukrainan omia valmiuksia tehostaa raja- ja tullivalvontaansa sekä avustaa ja neuvoa viranomaisia rahtitavaran ja henkilöliikenteen valvonnassa. Operaation ensimmäisen vaihe kestää kuusi kuukautta. Sen jälkeen toiminnan on suunniteltu jatkuvan 12 tai 18 kuukauden ajan päähuomion siirtyessä keskushallintojen kapasiteetin vahvistamiseen. Operaatiotoimintaa hallinnoi ja rahoittaa komissio. Unionin jäsenmaat kuitenkin sekondeeraavat operaatioon asiantuntijoita ja rahoittavat näiden osallistumista. Suomen henkilövahvuus on vuonna 2005 viisi. Yksi suomalaisista toimii operaation apulaispäällikkönä. Vuonna 2006 Suomi jatkaa osallistumista operaatioon sen päättymiseen saakka. Osallistuminen YK:n puitteissa: YK:n väliaikaishallinto UNMIK (Kosovo). YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1244 valtuutti kesäkuussa 1999 UNMIKin perustamisen. UNMIKin vastuualueisiin on päätöslauselman mukaisesti kuulunut siviilihallinnon tehtävien suorittaminen, tuntuvan autonomian ja itsehallinnon perustamisen edistäminen, Kosovon tulevaisuudesta päättävän poliittisen prosessin fasilitoiminen, humanitaarisen ja hätäavun koordinointi, keskeisen infrastruktuurin jälleenrakentamisen tukeminen, lain ja järjestyksen ylläpito, ihmisoikeuksien edistäminen ja pakolaisten turvallisen paluun avustaminen. Suomen henkilövahvuus on vuonna 2005 kuusi siviilipoliisia. Vuonna 2006 Suomi jatkaa osallistumista nykyisellä YK:n operaatio UNMIS (Sudan), poliisikomponentti. UNMISin tehtävänä on valvoa ja tukea Sudanin hallituksen ja Sudanin kansan vapautusliikkeen/-armeijan välillä tammikuussa 2005 allekirjoitetun rauhansopimuksen toimeenpanoa, edistää pakolaisten ja siirrettyjen henkilöiden vapaaehtoista paluuta, avustaa miinanraivauksessa ja osallistua kansainvälisen yhteisön pyrkimyksiin suojella ja edistää ihmisoikeuksia Sudanissa. UNMISin tehtävänä on myös tarjota poliittista ja logistista tukea Afrikan

5 unionin AMIS -operaatiolle Darfurin alueella. UNMIS-operaatio käsittää neljä laajaa sektoria: palvelut ja tuki rauhanprosessille, turvallisuus, hallinto sekä humanitaarinen ja kehitysapu. Tuki rauhansopimuksen täytäntöönpanolle sisältää mm. tulitaukosopimuksen toteuttamisen ja aseellisten ryhmien uudelleensijoittumisen monitoroinnin, avustamisen aseriisuntaa, kotiuttamista ja uudelleensijoittumista yhteiskuntaan (DDR) koskevan ohjelman perustamisessa sekä aseidenriisunnan osalta ohjelman toimeenpanossa sekä avustamisen poliisitoiminnan uudelleenjärjestämisessä ja oikeusvaltioperiaatteen edistämisessä. Suomen henkilövahvuus on vuonna 2005 kaksi siviilipoliisia. Vuonna 2006 Suomi jatkaa osallistumista nykyisellä Osallistuminen ETYJin puitteissa: Etyjin kenttämissioihin Suomi osallistuu Bosnia-Hertsegovinassa, Serbia ja Montenegrossa, Georgiassa ja Turkmenistanissa. Lisäksi Suomi osallistuu Nagorno-Karabahin kriisiä sovittelevaan Minskin ryhmään. Suomen henkilövahvuus Etyjin kenttämissioissa ja Minskin ryhmässä on vuonna 2005 yhteensä seitsemän. Vuonna 2006 Suomi jatkaa osallistumista nykyisellä ETYJin vaalitarkkailutoiminta. Missio-osallistumisen lis äksi Suomi lähettää vuositasolla noin 30 lyhytaikaista vaalitarkkailijaa Etyjin vaalitarkkailuoperaatioihin. Vuonna 2006 Suomi jatkaa osallistumista nykyisellä Operaatiotoiminta muissa kansainvälisissä puitteissa Naton johtamien ISAF-joukkojen jälleenrakennusryhmien siviilikomponentti, ISAF/PRT (Afganistan). ISAF-joukkojen tehtävänä on avustaa Afganistanin hallintoa vakauden ja turvallisuuden takaamisessa sekä turvata YK:n ja muiden jälleenrakennuksessa ja humanitaarisessa toiminnassa avustavien kansainvälisten siviilitoimijoiden työtä. Suomella on kolme siviiliasiantuntijaa mukana ISAFin alaisuudessa toimivassa jälleenrakennusryhmässä (Provincial Reconstruction Team). Vuonna 2006 Suomi jatkaa osallistumista nykyisellä Kansainvälinen irakilaisten poliisien koulutuskeskus JIPTC (Jordania). Ammanissa toimii joulukuussa 2003 toimintansa aloittanut kansainvälinen irakilaispoliisien koulutuskeskus. Kansainvälisiä poliisikouluttajia keskuksessa on vajaat 300 ja oppilaita kerrallaan reilut Koulusta on sen toimintaaikana valmistunut reilut poliisia. Koulutus kestää kahdeksan viikkoa. Suomen henkilövahvuus toiminnassa on vuonna 2005 kymmenen. Vuonna 2006 Suomi jatkaa osallistumista nykyisellä Yhteispohjoismaalainen tarkkailuoperaatio SLMM, Sri Lanka. Norjan vetämän SLMM:n tehtäviin kuuluu Sri Lankan konfliktin osapuolten Sri Lankan hallituksen ja Liberation Tigers of Tamil Eelam-järjestön (LTTE) välisen tulitaukosopimuksen valvominen, rikkomusten tutkiminen, neuvonta ja avustaminen tilanteen purkamiseksi ja tilanteen normalisoinnissa. Lisäksi aluetoimistot partioivat laajasti SLMM:n vastuualueella. Suomen henkilövahvuus on vuonna 2005 kymmenen. Vuonna 2006 Suomi jatkaa osallistumista nykyisellä Asiantuntijatoiminta: Asiantuntijat EU:ssa ja eri järjestöissä. Operaatioiden lisäksi Suomella on vuonna 2005 sekondeerattuna 14 eri alojen asiantuntijaa EU:n, Etyjin, Euroopan neuvoston ja Naton sihteeristöihin sekä EU:n erityisedustajien toimistoihin (Bosnia- Hertsegovina, Afganistan). Vuonna 2006 Suomi jatkaa sekondeeraustoiminnalla asiantuntijoiden läsnäoloa avainpaikoilla kansainvälisissä organisaatioissa. Suomi pyrkii myös edistämään suomalaisten rekrytointia kansainvälisten järjestöjen pysyviin tehtäviin.

SUOMEN OSALLISTUMINEN KANSAINVÄLISEEN KRIISINHALLINTAAN. Apulaisosastopäällikkö Anu Laamanen 19.5.2011

SUOMEN OSALLISTUMINEN KANSAINVÄLISEEN KRIISINHALLINTAAN. Apulaisosastopäällikkö Anu Laamanen 19.5.2011 SUOMEN OSALLISTUMINEN KANSAINVÄLISEEN KRIISINHALLINTAAN Apulaisosastopäällikkö Anu Laamanen EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikka (CSDP) Ns. Petersbergin tehtävät osaksi EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö UTP-KIRJE UM POL-30 Lamminpää Leea(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö UTP-KIRJE UM POL-30 Lamminpää Leea(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö UTP-KIRJE UM2014-00373 POL-30 Lamminpää Leea(UM) 20.03.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Ulkoasiainvaliokunta Asia EU/YUTP/EDUSKUNNALLE TIEDOTTAMINEN/EU:n siviilikriisinhallintaoperaation

Lisätiedot

Viite : UTP 18/2013vp. Kuvaus tähän

Viite : UTP 18/2013vp. Kuvaus tähän Viite : UTP 18/2013vp Asia Kuvaus tähän Ohessa toimitetaan eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle perustuslain 97 :n mukaisesti muistio koskien Euroopan ulkosuhdehallinnon ehdotuksia neuvoston päätöksiksi

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. marraskuuta 2007 (OR. en) 14621/07 CIVCOM 543 COSDP 866 RELEX 789 JAI 538 COMEM 174 EUJUST-LEX 31

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. marraskuuta 2007 (OR. en) 14621/07 CIVCOM 543 COSDP 866 RELEX 789 JAI 538 COMEM 174 EUJUST-LEX 31 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. marraskuuta 2007 (OR. en) 14621/07 CIVCOM 543 COSDP 866 RELEX 789 JAI 538 COMEM 174 EUJUST-LEX 31 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON YHTEINEN TOIMINTA Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liikenneyhteisösopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liikenneyhteisösopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.6.2017 COM(2017) 324 final 2017/0132 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS liikenneyhteisösopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta

Lisätiedot

Euroopan unionin ulkopolitiikka. Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka

Euroopan unionin ulkopolitiikka. Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka Euroopan unionin ulkopolitiikka Yhteinen ulko- ja Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 1 Euroopan unionin ulkopolitiikka Yhteinen ulko- ja 2 Hanke Euroopan puolustusyhteisön perustamiseksi jo

Lisätiedot

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14098/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 6.12.2017 A8-0350/1 1 42 kohta 42. katsoo, että vahvan puolustusteollisuuden kehittäminen vahvistaa EU:n teknologista riippumattomuutta; pyytää kehittämään teollisia ja teknologisia resursseja, joita tarvitaan

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö LÄHETE UM Asia EU/Eduskunnalle tiedottaminen/siviilikriisinhallintaa koskeva selvitys

Ulkoasiainministeriö LÄHETE UM Asia EU/Eduskunnalle tiedottaminen/siviilikriisinhallintaa koskeva selvitys Ulkoasiainministeriö LÄHETE UM2006-02332 POL-08 Putkonen Antti 06.09.2006 Viite UTP 21/2006 vp Asia EU/Eduskunnalle tiedottaminen/siviilikriisinhallintaa koskeva selvitys Ohessa toimitetaan eduskunnan

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0197(COD) ulkoasiainvaliokunnalta. kansainvälisen kaupan valiokunnalle

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0197(COD) ulkoasiainvaliokunnalta. kansainvälisen kaupan valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Ulkoasiainvaliokunta 14.1.2015 2014/0197(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansainvälisen kaupan valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

VNS /2006 vp VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE 23.11.2006

VNS /2006 vp VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE 23.11.2006 VNS /2006 vp Suomalaisen sotilasosaston asettamisesta korkeaan valmiuteen osana Saksan, Alankomaiden ja Suomen muodostaman EU:n taisteluosaston valmiusvuoroa 1.1. 30.6.2007 VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-20 Veikanmaa Henrik(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-20 Veikanmaa Henrik(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2015-00383 ITÄ-20 Veikanmaa Henrik(UM) 09.04.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Euroopan unionin ja Ukrainan välinen huippukokous 27.4.2015

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0392/23 23 8 kohta 8. kehottaa EUH:ta, komissiota, neuvostoa ja yksittäisiä jäsenvaltioita toimimaan strategisesti soveltamalla yhdennettyä lähestymistapaa ja käyttämällä kaikkia käytettävissään

Lisätiedot

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko 23.11.2016 Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Uusi käytäntö: UTP selonteko + puolustuspoliittinen selonteko

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö LÄHETE UM

Ulkoasiainministeriö LÄHETE UM Ulkoasiainministeriö LÄHETE UM2012-00944 POL-30 Mattila Turo (UM) 14.06.2012 Viite UTP 13/2012 vp, UTP 8/2011 vp jatkokirjelmä 2. UM 14.06.2012, UTP 14/2007 vp jatkokirjelmä 2. UM 14.06.2012, UTP 5/2011

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0132 (NLE) 10099/17 TRANS 255 COWEB 71 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 9. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2008-00136 LPY Murto Risto 30.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Viite Asia EU; liikenne; Komisssion suositus neuvostolle komission

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Heikkinen-Hindrén Janna(UM)

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Heikkinen-Hindrén Janna(UM) Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-00030 POL-30 Heikkinen-Hindrén Janna(UM) 18.01.2017 Vaiteliaisuuspyyntö, kunnes asiasta neuvoston päätös. Vaiteliaisuus poistettu, neuvoston päätös tehty helmikuussa

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00195 ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) 12.02.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Asia EU-Venäjä huippukokous Brysselissä 28.1.2014; tulokset

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B7-0254/1. Tarkistus. Cristian Dan Preda, Arnaud Danjean PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B7-0254/1. Tarkistus. Cristian Dan Preda, Arnaud Danjean PPE-ryhmän puolesta 11.6.2013 B7-0254/1 1 Johdanto-osan 7 viite ottaa huomioon 31. tammikuuta 2013 ja 18. helmikuuta 2013 annetut Euroopan unionin neuvoston päätelmät Malista, ottaa huomioon 31. tammikuuta 2013, 18. helmikuuta

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston istunnossaan 23. toukokuuta 2016 hyväksymät päätelmät Etelä-Sudanista.

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston istunnossaan 23. toukokuuta 2016 hyväksymät päätelmät Etelä-Sudanista. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. toukokuuta 2016 (OR. en) 9110/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 23. toukokuuta 2016 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0216/6. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0216/6. Tarkistus 28.6.2017 A8-0216/6 6 Helmut Scholz, Marie-Christine Vergiat, Merja Kyllönen, Miguel Urbán Crespo, Tania González Peñas, Lola Sánchez Caldentey, Xabier Benito Ziluaga, Estefanía Torres Martínez, Sabine

Lisätiedot

LIITE EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT. 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE. Tiedote FI - PE 305.

LIITE EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT. 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE. Tiedote FI - PE 305. 31 EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE 33 LIITTEET Liite I Julkilausuma ballististen ohjusten leviämisen ehkäisemisestä...sivu 35 Liite II Julkilausuma

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. helmikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. helmikuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. helmikuuta 2017 (OR. en) 5322/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: LIMITE PUBLIC CORLX 11 CFSP/PESC 46 COEST 20 CSC 25 NEUVOSTON PÄÄTÖS Keski-Aasiaan nimitetyn

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Virkkunen Helena(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Virkkunen Helena(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201600819 POL30 Virkkunen Helena(UM) 02.08.2016 Asia Ehdotus EU:n vakautta ja rauhaa edistävää välinettä (IcSP) koskevan asetuksen muuttamisesta Kokous U/E/UTPtunnus

Lisätiedot

10417/16 team/vpy/si 1 DG B 3A

10417/16 team/vpy/si 1 DG B 3A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10417/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat SOC 418 GENDER 29 ANTIDISCRIM 41 FREMP

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/1. Tarkistus. Harald Vilimsky, Mario Borghezio ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/1. Tarkistus. Harald Vilimsky, Mario Borghezio ENF-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0392/1 1 Johdanto-osan G kappale G. ottaa huomioon, että globalisaatio on lisännyt keskinäistä riippuvuutta ja Pekingissä tai Washingtonissa tehdyillä päätöksillä on suora vaikutus elämäämme;

Lisätiedot

PUBLIC 6134/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. helmikuuta 2016 (OR. en) 6134/16 LIMITE PV/CONS 6 RELEX 111

PUBLIC 6134/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. helmikuuta 2016 (OR. en) 6134/16 LIMITE PV/CONS 6 RELEX 111 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. helmikuuta 2016 (OR. en) 6134/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 6 RELEX 111 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3447. istunto (ULKOASIAT), Bryssel,15.

Lisätiedot

Osapuolten ilmoitusten perusteella laadituissa taulukoissa eritellään seuraavaa:

Osapuolten ilmoitusten perusteella laadituissa taulukoissa eritellään seuraavaa: C 73/6 FI Euroopan unionin virallinen lehti 9.3.2017 Komission ilmoitus etuuskohteluun oikeuttavia Paneurooppa Välimeri-alkuperäsääntöjä koskevan alueellisen yleissopimuksen soveltamisesta ja mainitun

Lisätiedot

ja kokoontunut 36 artiklan komitea pani asiakirjan merkille.

ja kokoontunut 36 artiklan komitea pani asiakirjan merkille. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 28. toukokuuta 2009 (02.06) (OR. en) 10232/1/09 REV 1 ENFOPOL 148 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea /

Lisätiedot

A8-0316/13

A8-0316/13 18.11.2015 A8-0316/13 13 14 kohta 14. muistuttaa, että internetyhtiöillä ja palveluntarjoajilla on lakisääteinen velvollisuus tehdä yhteistyötä jäsenvaltioiden viranomaisten kanssa poistamalla kaikki laiton

Lisätiedot

90. (24.90 ja 24.10, osa) Kriisinhallinta ja ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot

90. (24.90 ja 24.10, osa) Kriisinhallinta ja ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot 90. (24.90 ja 24.10, osa) Kriisinhallinta ja ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot Siviilikriisinhallinta Suomi osallistuu kansainväliseen kriisinhallintaan ulko- ja turvallisuuspoliittisin perustein

Lisätiedot

30.6.2015 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 214/5

30.6.2015 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 214/5 30.6. FI Euroopan unionin virallinen lehti C 214/5 Komission ilmoitus etuuskohteluun oikeuttavia Paneurooppa Välimeri-alkuperäsääntöjä koskevan alueellisen yleissopimuksen soveltamisen alkamispäivästä

Lisätiedot

KRIISINHALLINTAKESKUS CMC FINLAND 10 VUOTTA

KRIISINHALLINTAKESKUS CMC FINLAND 10 VUOTTA Vuodesta 2007 Kriisinhallintakeskus on lähettänyt suomalaisia asiantuntijoita yli 850 tehtävään KRIISINHALLINTAKESKUS CMC FINLAND 10 VUOTTA Kriisinhallintakeskus on vuonna 2007 perustettu siviilikriisinhallinnan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.6.2014 COM(2014) 386 final 2014/0197 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS poikkeuksellisten kaupan toimenpiteiden käyttöönotosta Euroopan unionin vakautus-

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. syyskuuta 2004 (07.09) (OR. en) 12140/04 OJ/CRP2 31

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. syyskuuta 2004 (07.09) (OR. en) 12140/04 OJ/CRP2 31 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 6. syyskuuta 2004 (07.09) (OR. en) 12140/04 OJ/CRP2 31 ESITYSLISTAEHDOTUS Kokous: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN 2064. kokous (Coreper II) Päivämäärä: Bryssel, keskiviikko

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Virkkunen Helena(UM)

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Virkkunen Helena(UM) Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-00537 POL-30 Virkkunen Helena(UM) 13.05.2016 PYYDETÄÄN VAITELIAISUUTTA Vaiteliaisuuspyyntö, kunnes asiasta neuvoston päätös. Neuvoston päätös asiasta tehty 17.6.,

Lisätiedot

Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta

Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta - missio ja kyky - Kansainvälisen toiminnan perusmotiivit - missio - Ennaltaehkäistä ja rajoittaa kriisejä sekä estää niiden vaikutusten ulottuminen Suomeen. Parantaa

Lisätiedot

Torstai kello

Torstai kello ULKOASIAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2011 vp Torstai 30.6.2011 kello 12.50-13.30 Läsnä pj. Timo Soini /ps vpj. Pertti Salolainen /kok jäs. Pekka Haavisto /vihr Ilkka Kanerva /kok Ilkka Kantola /sd Saara

Lisätiedot

EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille. www.kehys.fi

EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille. www.kehys.fi EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille www.kehys.fi EU:n budjetti 2007-2013 Viisi päälohkoa: Yhteensä 974,7 miljardia 1. Kestävä kasvu 433,0 miljardia 2. Luonnonvarojen kestävä kehitys ja suojelu

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. kesäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. kesäkuuta 2015 (OR. en) 9634/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: CFSP/PESC 214 CSDP/PSDC 322 COEST 167 PSC DEC 30 EUAM UKRAINE 1 POLIITTISTEN JA TURVALLISUUSASIOIDEN

Lisätiedot

KRIISINHALLINTAKESKUS CMC FINLAND 10 VUOTTA

KRIISINHALLINTAKESKUS CMC FINLAND 10 VUOTTA KRIISINHALLINTAKESKUS CMC FINLAND 10 VUOTTA Kriisinhallintakeskus on vuonna perustettu 2007 siviilikriisinhallinnan ja kansainvälisen pelastustoimen osaamiskeskus. Se sijaitsee Kuopiossa osana Pelastusopistoa.

Lisätiedot

Maahanmuuton nykytilanne ja kehitys

Maahanmuuton nykytilanne ja kehitys Maahanmuuton nykytilanne ja kehitys Muuttoliike, pakolaisuus, turvallisuus: Haaste Suomelle ja EU:lle 2.12.2016 Rafael Bärlund Euroopan muuttoliikeverkosto Euroopan muuttoliikeverkosto (EMN) Tutkimus-

Lisätiedot

11245/16 team/lr/hmu 1 DGC 1

11245/16 team/lr/hmu 1 DGC 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) 11245/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 18. heinäkuuta 2016 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille. 90. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot Kioton joustomekanismit Tavoitteena on vahvistaa Suomen toimintaa kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa, mihin pyritään mm. toteuttamalla Kioton pöytäkirjan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2017 COM(2017) 416 final 2017/0187 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS kansainvälisessä sokerineuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta vuoden 1992 kansainvälisen

Lisätiedot

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Lapin alueellinen maanpuolustuksen jatkokurssi 1.11.2017 Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan

Lisätiedot

6146/12 HKE/phk DG K

6146/12 HKE/phk DG K EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 14. helmikuuta 2012 (OR. en) 6146/12 Toimielinten välinen asia: 2012/0012 (NLE) ACP 20 COAFR 26 PESC 116 OC 44 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS AKT EY-kumppanuussopimuksen

Lisätiedot

10062/19 team/as/mh 1 JAI.1

10062/19 team/as/mh 1 JAI.1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10062/19 ENFOPOL 289 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. kesäkuuta 2019 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I. Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa

PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I. Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa Brysselissä 17 18. syyskuuta 2001 DT\441996.doc PE 302.062 PE 302.062 2/6 DT\441996.doc

Lisätiedot

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 13 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 13 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. ULKOASIAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2003 vp Perjantai 13.6.2003 kello 11.30-13.00 Läsnä pj. vpj. jäs. Liisa Jaakonsaari /sd Mari Kiviniemi /kesk Ulla Anttila /vihr Jouni Backman /sd Kauko Juhantalo /kesk

Lisätiedot

LIMITE FI. Bryssel, 30. tammikuuta 2008 (31.01) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 5922/08 COSDP 89 COAFR 44 CHAD 13 PESC 130

LIMITE FI. Bryssel, 30. tammikuuta 2008 (31.01) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 5922/08 COSDP 89 COAFR 44 CHAD 13 PESC 130 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. tammikuuta 2008 (31.01) (OR. en) 5922/08 COSDP 89 COAFR 44 CHAD 13 PESC 130 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Asia: Neuvoston päätelmät Sudanista/Tšadista ja Keski-Afrikasta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

Resurssisodat ja Kriisinhallinnan Tulevaisuus

Resurssisodat ja Kriisinhallinnan Tulevaisuus Resurssisodat ja Kriisinhallinnan Tulevaisuus Resurssisodista Resurssisota-diskurssi 1990-luvulla kietoutunut sisällissotiin ja Afrikan konflikteihin 2000-luvulla myös terrorismin rahoittamiseen Suurvallat

Lisätiedot

Ministeriön kansainvälisten asioiden yksikkö

Ministeriön kansainvälisten asioiden yksikkö LAUSUNTO Ministeriön kansainvälisten asioiden yksikkö 15.11.2016 Puolustusvaliokunta HE 225/2016 vp - Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sotilastapaturman ja palvelussairauden korvaamisesta, tapaturman

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 30.1.2014 2013/0120B(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

VALIOKUNNAT. * tnjx*.* ^

VALIOKUNNAT. * tnjx*.* ^ EDUSKUNTA VALIOKUNNAT ASIAKIRJAVIHKO * tnjx*.* ^ Valtiopäiväasia, 19/2005 E Sivu 1/1 Lakivaliokunta Saapunut 11.04.2005 Käsittely päättynyt 14.04.2005LaVP 29/2005 vp 3 Käsittely päättynyt 23.09.2005 La

Lisätiedot

1. Ulkoasiainneuvosto hyväksyi istunnossaan liitteenä olevat neuvoston päätelmät Lähi-idän rauhanprosessista.

1. Ulkoasiainneuvosto hyväksyi istunnossaan liitteenä olevat neuvoston päätelmät Lähi-idän rauhanprosessista. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 8. joulukuuta 2009 (09.12) (OR. en) 17281/09 COMEP 38 PESC 1706 ILMOITUS Asia : Ulkoasiainneuvosto, Bryssel, 8. joulukuuta 2009 Neuvoston päätelmät Lähi-idän rauhanprosessista

Lisätiedot

Asia EU/ YUTP/ EDUSKUNNALLE TIEDOTTAMINEN/ EU:n erityisedustajan nimittäminen Afrikan sarven alueelle

Asia EU/ YUTP/ EDUSKUNNALLE TIEDOTTAMINEN/ EU:n erityisedustajan nimittäminen Afrikan sarven alueelle Ulkoasiainministeriö LÄHETE UM2012-00117 POL-30 Autio Emilia(UM) 25.01.2012 JULKINEN Viite Viite: UTP 8/2011 vp - jatkokirjelmä 1. UM 25.01.2012 Asia EU/ YUTP/ EDUSKUNNALLE TIEDOTTAMINEN/ EU:n erityisedustajan

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Frank Engel (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Frank Engel (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kehitysvaliokunta 2017/2036(INI) 26.4.2017 TARKISTUKSET 1-22 Frank Engel (PE602.777v01-00) Neuvoston päätös poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä koskevan Euroopan unionin

Lisätiedot

Puheenjohtajavaltio esitti tämän jälkeen ehdotuksen neuvoston päätelmiksi eurooppalaisesta oikeusalan koulutuksesta 2.

Puheenjohtajavaltio esitti tämän jälkeen ehdotuksen neuvoston päätelmiksi eurooppalaisesta oikeusalan koulutuksesta 2. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. lokakuuta 2011 (24.10) (OR. en) 15690/11 JAI 743 JUSTPEN 8 JUSTCIV 272 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. aeuroopan parlamentti 2016/0207(COD) kehitysvaliokunnalta. ulkoasiainvaliokunnalle

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. aeuroopan parlamentti 2016/0207(COD) kehitysvaliokunnalta. ulkoasiainvaliokunnalle aeuroopan parlamentti 2014-2019 Kehitysvaliokunta 2016/0207(COD) 4.4.2017 LAUSUNTOLUONNOS kehitysvaliokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi vakautta

Lisätiedot

LÄNSI-BALKAN OIKEUSPERUSTA TAVOITTEET TAUSTA VÄLINEET

LÄNSI-BALKAN OIKEUSPERUSTA TAVOITTEET TAUSTA VÄLINEET LÄNSI-BALKAN EU on kehittänyt toimintapolitiikan, jolla tuetaan Länsi-Balkanin maiden asteittaista yhdentymistä unioniin. Kroatia liittyi unioniin 1. heinäkuuta 2013 ensimmäisenä näistä seitsemästä maasta,

Lisätiedot

Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM

Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM2005-00146 MP Vattulainen Eeva 21.10.2005 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Komission tiedonanto neuvostolle, parlamentille ja sosiaalikomitealle

Lisätiedot

ULKOPOLITIIKAN HOITO SUOMESSA

ULKOPOLITIIKAN HOITO SUOMESSA ULKOPOLITIIKAN HOITO SUOMESSA Miten hyvin tai huonosti Suomen ulkopolitiikkaa on mielestänne viime vuosina hoidettu? 01 lokakuu 1- v. - v. - v. 0- v. ylioppil/opisto Yliopist/Ammatikork koulu Toimihenk.Yritt/Johtava

Lisätiedot

U L K O A S I A I N M I N I S T E R I Ö N M Ä Ä R Ä Y S K O K O E L M A

U L K O A S I A I N M I N I S T E R I Ö N M Ä Ä R Ä Y S K O K O E L M A OSASTO OIKEUDELLINEN OSASTO MÄÄRÄYS OHJE NRO 89 KOHDERYHMÄT PÄIVÄMÄÄRÄ 15.03.2004 VOIMASSAOLOAIKA TOISTAISEKSI TOIMIVALTA Puolustustarvikkeiden maastavientiä ja kauttakuljetusta koskevista yleisistä suuntaviivoista

Lisätiedot

YHDISTYNEIDEN KANSAKUNTIEN JA EUROOPAN UNIONIN VOIMASSA OLEVAT PAKOTTEET

YHDISTYNEIDEN KANSAKUNTIEN JA EUROOPAN UNIONIN VOIMASSA OLEVAT PAKOTTEET ULKOASIAINMINISTERIÖ 15.9.2005 Oikeudellinen osasto Kansainvälisen oikeuden yksikkö 1 (25) YHDISTYNEIDEN KANSAKUNTIEN JA EUROOPAN UNIONIN VOIMASSA OLEVAT PAKOTTEET Listassa on lueteltu YK:n ja EU:n kansainvälisiä

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston istunnossaan marraskuuta 2016 hyväksymät päätelmät urheiludiplomatiasta.

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston istunnossaan marraskuuta 2016 hyväksymät päätelmät urheiludiplomatiasta. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. marraskuuta 2016 (OR. en) 14279/16 SPORT 79 FREMP 180 RELEX 932 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 22. marraskuuta 2016

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2016 COM(2016) 426 final 2016/0196 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS oliiviöljyä ja syötäväksi tarkoitettuja oliiveja koskevan vuoden 2015 kansainvälisen sopimuksen allekirjoittamisesta

Lisätiedot

Ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden keskinäisriippuvuus - Brysselin näkökulma

Ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden keskinäisriippuvuus - Brysselin näkökulma Ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden keskinäisriippuvuus - Brysselin näkökulma Juha Auvinen Yksikönpäällikkö, Humanitaarisen avun ja pelastuspalvelun pääosasto, EU-komissio Sisäisen turvallisuuden tutkimusseminaari

Lisätiedot

ULKOASIAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 17/2003 vp. Hallituksen toimenpidekertomus vuodelta 2002 JOHDANTO. Vireilletulo. Asiantuntijat VALIOKUNNAN KANNANOTOT

ULKOASIAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 17/2003 vp. Hallituksen toimenpidekertomus vuodelta 2002 JOHDANTO. Vireilletulo. Asiantuntijat VALIOKUNNAN KANNANOTOT ULKOASIAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 17/2003 vp Hallituksen toimenpidekertomus vuodelta 2002 JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 6 päivänä toukokuuta 2003 lähettänyt ulkoasiainvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi

Lisätiedot

LÄNSI-BALKAN OIKEUSPERUSTA TAVOITTEET TAUSTA VÄLINEET

LÄNSI-BALKAN OIKEUSPERUSTA TAVOITTEET TAUSTA VÄLINEET LÄNSI-BALKAN EU on kehittänyt toimintapolitiikan, jolla tuetaan Länsi-Balkanin maiden asteittaista yhdentymistä unioniin. Kroatia liittyi unioniin 1. heinäkuuta 2013 ensimmäisenä näistä seitsemästä maasta,

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö UTP-JATKOKIRJE UM POL-30 Parviainen Tiina(UM) JULKINEN VASTAANOTTAJA:

Ulkoasiainministeriö UTP-JATKOKIRJE UM POL-30 Parviainen Tiina(UM) JULKINEN VASTAANOTTAJA: Ulkoasiainministeriö UTP-JATKOKIRJE UM2015-00183 POL-30 Parviainen Tiina(UM) 17.02.2015 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Ulkoasiainvaliokunta Asia EU/YUTP/EDUSKUNNALLE TIEDOTTAMINEN/Ehdotus neuvoston päätöksiksi

Lisätiedot

Sotilaallisen kriisinhallinnan rahoitus 2016

Sotilaallisen kriisinhallinnan rahoitus 2016 Muistio 1 (5) Hallinto- ja turvallisuusjaosto 14.10.2015 Sotilaallisen kriisinhallinnan rahoitus 2016 Hallitusohjelman mukaan Suomi jatkaa aktiivista osallistumista kansainväliseen kriisinhallintaan. Hallitusohjelman

Lisätiedot

EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet. EMN-seminaari 17.12.2013. Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto

EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet. EMN-seminaari 17.12.2013. Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet EMN-seminaari 17.12.2013 Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto 30.1.2014 Korkean tason toimintaryhmä (TFM) Perustettiin OSA-neuvostossa 8.10.2013

Lisätiedot

KANTA TARKISTUKSINA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2239(INI)

KANTA TARKISTUKSINA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2239(INI) Euroopan parlamentti 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2016/2239(INI) 15.3.2017 KANTA TARKISTUKSINA naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle

Lisätiedot

CMC Finland ja sen rooli siviilikriisinhallinnassa. Jari Mustonen tutkimus- ja kehittämiskoordinaattori

CMC Finland ja sen rooli siviilikriisinhallinnassa. Jari Mustonen tutkimus- ja kehittämiskoordinaattori CMC Finland ja sen rooli siviilikriisinhallinnassa Jari Mustonen tutkimus- ja kehittämiskoordinaattori Siviilikriisinhallinta Uhkaavan tai toteutuneen konfliktin, suuronnettomuuden tai luonnonkatastrofin

Lisätiedot

KESKUSTANUORTEN E U R O V A A L I O H J E L M A

KESKUSTANUORTEN E U R O V A A L I O H J E L M A KESKUSTANUORTEN EUROVAALIOHJELMA 2019 EU:N SUUNTA ON PÄÄTETTÄVÄ Euroopan unioni on taitekohdassa ja tulevaisuuden kannalta keskeinen kysymys on päättää suunta, johon unionia lähdetään kehittämään. EU:lle

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.9.2016 COM(2016) 621 final 2016/0301 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU ICAO-sekakomiteassa omaksuttavasta Euroopan unionin kannasta, joka koskee päätöstä ilmaliikenteen hallintaa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.3.2016 COM(2016) 152 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä FI FI Euroopan komissio

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2010 KOM(2010) 426 lopullinen 2010/0231 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton osallistumista

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2005(INI) Lausuntoluonnos Evgeni Kirilov (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2005(INI) Lausuntoluonnos Evgeni Kirilov (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009 2014 Ulkoasiainvaliokunta 25.5.2012 2012/2005(INI) TARKISTUKSET 1 12 (PE486.143v01-00) yhtenäistä eurooppalaista ilmatilaa koskevan lainsäädännön täytäntöönpanosta (2012/2005(INI))

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE Sotilasosaston asettaminen korkeaan valmiuteen osana Ruotsin, Suomen, Viron, Irlannin ja Norjan muodostaman EU:n taisteluosaston valmiusvuoroa 1.1. 30.6.2011 sekä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0522/5. Tarkistus. Josef Weidenholzer on behalf of the S&D Group

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0522/5. Tarkistus. Josef Weidenholzer on behalf of the S&D Group 9.11.2018 B8-0522/5 5 Johdanto-osan 12 a viite (uusi) ottaa huomioon demokratiaa ja vapauksia puolustavien eurooppalaisten tuomareiden (Magistrats Européens pour la Démocratie et les Libertés, MEDEL) 24.

Lisätiedot

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 76 RELEX 1114 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3587. istunto (ulkoasiat),

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2017 2021 Selitteet i KOKO TOIMIKAUDEN JATKUVAT TOIMENPITEET 1. Toimitaan kumppanina relevanteissa avointa hallintoa sekä osallistumista ja vaikuttamista edistävissä hankkeissa

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 26.2.2015 2014/0197(COD) TARKISTUKSET 9-15 Mietintöluonnos Goffredo Maria Bettini (PE546.867v02-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja

Lisätiedot

Sosiaalisen vuoropuhelun elvyttäminen

Sosiaalisen vuoropuhelun elvyttäminen Sosiaalisen vuoropuhelun elvyttäminen Eurooppalaisten työmarkkinaosapuolten, Euroopan komission ja Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajavaltion lausuma Työmarkkinaosapuolten välisen vuoropuhelun edistäminen

Lisätiedot

Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017

Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 1.3.2017 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto 28.2.2017 1 Teemat EU:n

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö LÄHETE UM

Ulkoasiainministeriö LÄHETE UM Ulkoasiainministeriö LÄHETE UM2008-02589 POL-30 Keskinen Maija 02.12.2008 Viite UTP 27/2008 vp Asia EU/YUTP/EDUSKUNNALLE TIEDOTTAMINEN/Osama bin Ladenin, Al-Qaidan ja Talibanin vastaiset pakotteet; tapaukset

Lisätiedot

YUTP Neuvoston vuosittainen selvitys Euroopan parlamentille YUTP:n tärkeimmistä näkökohdista ja perusvalinnoista CONSILIUM

YUTP Neuvoston vuosittainen selvitys Euroopan parlamentille YUTP:n tärkeimmistä näkökohdista ja perusvalinnoista CONSILIUM 1831-1075 CONSILIUM EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO PÄÄSIHTEERISTÖ FI 2008 Neuvoston vuosittainen selvitys Euroopan parlamentille YUTP:n tärkeimmistä näkökohdista ja perusvalinnoista YUTP 2008 Neuvoston vuosittainen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0026/9. Tarkistus. Mario Borghezio, Harald Vilimsky ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0026/9. Tarkistus. Mario Borghezio, Harald Vilimsky ENF-ryhmän puolesta 8.2.2017 A8-0026/9 9 1 kohta 1. suhtautuu myönteisesti siihen, että neuvosto on ryhtynyt käsittelemään Bosnia ja Hertsegovinan EUjäsenyyshakemusta ja että sille on toimitettu asiasta kysely, ja odottaa

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0055/4. Tarkistus. Sofia Sakorafa GUE/NGL-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0055/4. Tarkistus. Sofia Sakorafa GUE/NGL-ryhmän puolesta 8.3.2017 A8-0055/4 4 Horisontaalinen tarkistus Korvataan sana Makedonia eri taivutusmuotoineen sanalla maa koko tekstissä 8.3.2017 A8-0055/5 5 Johdanto-osan 12 viite ottaa huomioon Etyjin demokraattisten

Lisätiedot

Taulukko 1. Kehitysyhteistyön määrärahat ja maksatukset vuosina

Taulukko 1. Kehitysyhteistyön määrärahat ja maksatukset vuosina Taulukko 1. Kehitysyhteistyön määrärahat ja maksatukset vuosina 1989-2014 Vuosi **) Kahdenvälisen MEUR BKTL, (%) MEUR BKTL, (%) BKTL 1) MEUR bi ***) MEUR multi ***) MEUR osuus ***) yhteistyön osuus ***)

Lisätiedot

Opetusministeriö E-JATKOKIRJELMÄ OPM

Opetusministeriö E-JATKOKIRJELMÄ OPM Opetusministeriö EJATKOKIRJELMÄ OPM200500020 KAS Koponen Johanna 28.01.2005 EDUSKUNTA SUURI VALIOKUNTA Viite Asia Komission tiedonanto neuvostolle Valkoisen kirj an "EU:n nuorisopolitiikan uudet tuulet"

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. MÄÄRÄRAHASIIRTO nro DEC56/2004 EI-PAKOLLISET MENOT EUROA

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. MÄÄRÄRAHASIIRTO nro DEC56/2004 EI-PAKOLLISET MENOT EUROA EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO SEK(2004) 1332 LOPULLINEN BRYSSEL 17.11.2004 YLEINEN TALOUSARVIO VARAINHOITOVUOSI 2004 PÄÄLUOKKA III KOMISSIO - OSASTOT 01, 19 MÄÄRÄRAHASIIRTO nro DEC56/2004 EI-PAKOLLISET

Lisätiedot

Erasmus+ Kansalaisten Eurooppa Luova Eurooppa. Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija Kansainvälistymispalvelut

Erasmus+ Kansalaisten Eurooppa Luova Eurooppa. Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija Kansainvälistymispalvelut Erasmus+ Kansalaisten Eurooppa Luova Eurooppa Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija Kansainvälistymispalvelut Miksi hanke? Työkalu Lisäresurssi Sidos- ja kohderyhmien sitouttaminen Organisaation ja henkilöstön

Lisätiedot

Muut kuin lainsäädäntöasiat

Muut kuin lainsäädäntöasiat Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. marraskuuta 2016 (OR. en) 14444/16 PTS A 92 A-KOHTIEN LUETTELO Asia: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3502. istunto (koulutus, nuoriso, kulttuuri ja urheilu) Päivä: 21.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. marraskuuta 2016 (OR. en) 13645/1/16 REV 1 SPORT 72 FREMP 170 RELEX 884 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot