Nuttu-projektin raportti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nuttu-projektin raportti"

Transkriptio

1 Nuttu-projektin raportti

2 2 Prologi Asunnottomuus on yleisesti ongelmaksi ymmärretty äärimmäisen sitkeä yhteiskunnallinen ilmiö. Sen kestämättömyys on yksilön kannalta tunnustettu. Asunnottomuuden helpottamisen ja ratkaisemisen keinot tunnetaan. Tietoisuudesta huolimatta ilmiö on voimissaan. Ratkaisematon asunnottomuusongelma on johtanut tilanteeseen, jossa asunnottomuuden hoitamiseen on syntynyt moninaisten palvelujen kenttä. Palveluja tarjoavat kunnat, yksityiset ja kolmatta sektoria edustavat kansalaisjärjestöt. Toimintojen ulkoistaminen on tyypillinen suuntaus monissa kunnissa. Kunta, kolmas sektori ja asunnottomat voivat muodostaa toiminnallisen jatkumon. Olemme havainneet, että hajautettu toimintakenttä voi tarjota paikallisia toimintamahdollisuuksia myös kansalaisjärjestölle, jonka piirissä halutaan kokeilla ja testata uutta työskentelymenetelmää. Toiminnan jatkuvuuden kannalta on varsin tärkeää, että uusi toimintamuoto hyväksytään ja että se saadaan juurtumaan esimerkiksi osaksi sosiaalisektorin palvelutarjontaa. Kaksivuotisen ja edelleen jatkuvan uurastuksen Nuttu-projektin parissa olemme kokeneet oppimiskokemuksena. Työskentely on ollut innostavaa ja uusia mahdollisuuksia luovaa. Erityisen tyytyväisiä olemme siitä, että yhteistyötahot ja etenkin nuoret ovat ottaneet Nuttuprojektin myönteisellä tavalla vastaan. Kansalaistoiminnan, Joensuun seudun nuorisoasuntoyhdistyksen innostus ja sitoutuminen on ollut Nuttu-projektin onnistumisen kannalta arvokasta. Markku Rautiainen Ilpo Simonen

3 3 SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMINNAN JA AJATTELUN TAUSTA 1.1 Joensuun seudun nuorisoasuntoyhdistys ry 1.2 Taustaorganisaatio ja toiminnan periaatteet 1.3 Asuminen ja asumispalvelut 1.4 Sosiaalisen toiminnan teoria ja vuorovaikutus 1.5 Asiakaslähtöinen työskentely 2. PROJEKTIN TARVE MIKSI NUTTU-PROJEKTI? 2.1 Projektin tausta 2.2 Nuttu-projektin tavoitteet 2.3 Tuetun asumisen malli 2.4 Toiminnan seudullinen levittäminen 3. PROJEKTIN TULOKSIA 3.1 Tuetun asumisen malli ja mallin toteutus 3.2 Laatujärjestelmä laatukäsikirja 3.3 Hankkeet ja kehittäminen Äijä-hanke Idän pikajuna Yhteistyöverkosto Koulutus Jälleenvuokraaminen ja rakentaminen 4. ASIKASPROFIILI JA TILASTOJA 4.1 Asiakastarjonta 4.2 Lähettävät tahot 4.3 Asumisneuvonta ja asiakasohjaus 4.4 Tukiprosessi ja asiakaspolku 5. HYVÄT KÄYTÄNNÖT JA TOIMINNAN HAASTEET 5.1 Hyvät käytännöt 5.2 Tulevaisuuden suunnitelmia 6. KYSELYT: SIDOSRYHMÄKYSELYT 7. YHTEENVETO 6.1 Kyselyjen taustaa 6.2 Kyselyjen tuloksia

4 1. TOIMINNAN JA AJATTELUN TAUSTA 1.1 Joensuun seudun nuorisoasuntoyhdistys ry 4 Joensuun seudun nuorisoasuntoyhdistys (Josna) aloitti toimintansa vuonna 2002 ja rekisteröityi vuonna Yhdistys kuuluu valtakunnalliseen Nuorisoasuntoliittoon (NAL), joka on laajapohjainen, valtakunnallinen nuorisoasumisen etu- ja palvelujärjestö. Joensuuhun perustetun nuorisoasuntoyhdistyksen tavoitteena on toimia nuorten asuntoolojen parantamiseksi ja elämänhallinnan edistämiseksi. Yhdistyksen tavoitteena on etsiä vaihtoehtoja ja tarjota tukea asumisongelmien kanssa eläville nuorille. Yhtenä kohderyhmänä ovat itsenäistymisvaiheessa olevat nuoret. Nuoria tuetaan asumisessa sekä asuntojen saamisessa että heitä kannustetaan omaehtoiseen toimintaan elinolosuhteidensa ja hyvinvointinsa kohentamisessa. Asunnottomuuteen vaikuttamisen arvioimme näkyvän sosiaalitoimen ja terveystoimen säästyvinä menoina. Tämän edellytyksenä on myös riittävän suuri vuokra-asuntojen määrä ja asuntojen uustuotanto, jotta vuokrataso pysyy riittävän alhaisena. Joensuun seudun nuorisoasuntoyhdistyksen tavoitteena on herättää keskustelua nuorisoasumisesta, asumiseen liittyvästä tukitoiminnasta ja sen tarpeellisuudesta Joensuun seudulla. Yhdistyksen toiminta keskittyy tällä hetkellä yhteistyötahojen kanssa kehitettävien työmuotojen suunnitteluun ja tukiasumismuodon mallintamiseen ja sen kokeilemiseen Joensuussa. Yhteistyö on julkisen ja kolmannen sektorin toimijoiden (kansalaisjärjestöjen) kanssa merkityksellistä. Tavoitteena on luoda toimivaa palvelumuotoa nuorten tukiasumiseen. Olemme havainneet, että nuorilla on vaikeuksia päästä tukipalveluiden piiriin ja samalla saada omaan elämänhallintaan tarpeellista ja oikeanlaista tukea, mikäli esimerkiksi asunnon saamisen (esim. maksuhäiriöt) tai asumisessa (esim. häiriökäyttäytyminen ja haitallisen/pahantapainen elämäntapa) on ilmennyt vaikeuksia. Myös nuorten jaksamiseen, elämänhallintaan ja omatoimisuuteen liittyvät kysymykset ja palvelujen saatavuus ovat nousseet esille tukitoiminnan kehittämisen yhteydessä. Joensuun kaupungilla on vuosien aikana ollut tasaisesti jälkihuoltonuoria, joiden tukitoimet ovat olleet riittämättömiä itsenäistymisvaiheessa. Nuorten kohdalla itsenäiseen asumiseen liittyviä tukitoimia ei ole ollut riittävästi saatavilla. Asumis- ja maksuhäiriöt ovat tyypillisiä nuorten kohdalla. Asumiseen liittyvien sääntöjen rikkominen (häiriökäyttäytyminen) ja maksuvalmiuteen liittyvät ongelmat on keskeisimpiä varoituksen aiheita. Myös asunnottomuus on pysynyt korkeana nuorten kohdalla. Nuorten aikuisten (17 29-vuotiaiden) osuus tästä ryhmästä on kolmasosa. Syrjäytymisen ja haitallisen elämäntavan korjaamiseen tarvitaan sekä nopeaa puuttumista että selkeästi suunniteltua toimintaa. Nuttu-projektin alkuvaiheessa havaitsimme, että nuorten aikuisten ikäryhmässä on selvää tarvetta asumiselle ja ohjaukselle. Kysyntää on erityisesti edullisista ja pienistä asunnoista. Tuetussa asumismallissa asumisohjaus ja tuki tuotetaan jo olemassa olevaan asumismuotoon yhdessä eri toimijoiden kanssa. Asukas ja hänen verkostonsa ovat keskeisessä asemassa toimenpiteitä suunniteltaessa, toteutettaessa ja niiden onnistumista arvioitaessa.

5 1.2 Taustaorganisaatio ja toiminnan periaatteet 5 NAL on laajapohjainen ja ainoa paikallisyhdistysverkkoa rakentava nuorten aikuisten asumisen ja elinolojen kehittämiseen keskittyvä kansalaisjärjestö Suomessa. Paikalliset nuorisoasuntoyhdistykset muodostavat toiminnan selkärangan. Paikallisten toimijoiden toiminnassa on mukana nuoria ja toiminnasta kiinnostuneita yksityishenkilöitä. Yhdistykset vaikuttavat paikallisiin päättäjiin, ylläpitävät ja rakentavat nuorille aikuisille tarkoitettuja asuntoja sekä organisoivat asukastoimintaa. 1.3 Asuminen ja asumispalvelut Asunto muodostaa oleellisen osan ihmisarvoista elämää. Perustuslaki edellyttää, että jokaisen oikeutta asumiseen tulee edistää. Kunnilla on useiden lakien perusteella lakisääteinen (pakollinen) tehtävä järjestää hyvinvointipalveluja asukkailleen. Julkisen vallan asuntopolitiikkaa koskeva toimintavelvoite on perustuslain 19 :n 4 momentissa muotoiltu yleisesti. Sen mukaan julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen yksilön oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä. Säännös ei kuitenkaan perusta subjektiivista oikeutta asuntoon, vaan se on julkiseen valtaan kohdistuva toimintavelvoite. Tavallisessa lainsäädännössä ei taata yleistä subjektiivista oikeutta asumiseen. Myöskään laki avustuksista erityisryhmien asunto-olojen parantamiseksi ei saa aikaan yksilölle suoraan kuuluvia subjektiivisia oikeuksia, vaan laki on kohdistettu tietyt kriteerit täyttäviin erityisryhmien rakennushankkeisiin. Erityisryhmillä, kuten lastensuojelun tarpeessa olevilla nuorilla, vaikeavammaisilla ja eräissä tapauksissa mielenterveyspotilailla, on subjektiivinen oikeus erityissäännösten nojalla. Subjektiivinen oikeus merkitsee sitä, että asiakas voi vaatia tällaista palvelua kunnalta tarvittaessa tuomioistuimen kautta eikä kunnalla ole oikeutta evätä tätä palvelua vetoamalla määrärahan puuttumiseen. Erityisryhmiä koskevat lait sisältävät normeja, joissa on liittymäkohtia asumiseen. Sosiaalihuoltolain mukaan kunnalla on velvollisuus huolehtia asumispalvelujen toteuttamisesta. Asumispalveluja annetaan sosiaalihuoltolain mukaan henkilölle, joka erityisestä syystä tarvitsee apua tai tukea asunnon tai asumisensa järjestämisessä. Mielenterveyslaki puolestaan edellyttää, että mielisairautta tai muuta mielenterveyshäiriötä potevalle henkilölle on riittävän hoidon ja palvelujen ohella yhteistyössä asianomaisen kunnan sosiaalitoimen kanssa järjestettävä mahdollisuus hänen tarvitsemaansa lääkinnälliseen tai sosiaaliseen kuntoutukseen liittyvään tuki- ja palveluasumiseen. Lastensuojelulaissa säädetään kunnan velvollisuudesta korjata tietyissä olosuhteissa viivytyksettä asumisoloihin liittyvät puutteet tai järjestettävä tarpeen mukainen asunto. Laissa vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista kunta velvoitetaan järjestämään vaikeavammaiselle henkilölle palveluasuminen, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee asumispalvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista. Toisaalta on ajateltavissa, että perustuslain 19 :n 1 momentin mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Perustuslain takaama ihmisarvoisen elämän vaatima välttämätön huolenpito edellyttää siis myös asumista turvaavia toimenpiteitä, jolloin asuntoa vailla olevalla olisi näihin toimenpiteisiin subjektiivinen oikeus.

6 6 Säännös ei esimerkiksi aseta asumisen tasolle nimenomaisia laatuvaatimuksia. Asumisen terveellisyyteen on kuitenkin kiinnitettävä huomiota. Asunnottomuus on este perusoikeuden täysimääräiselle toteutumiselle. Oikeus asuntoon on ymmärrettävä osana oikeutta elämään, osana yksityisyyden suojaa ja osana kotirauhaa. Asunnottomuus on lisäksi esteenä sananvapauden ja kokoontumisvapauden toteutumiselle. Kaikki edellä mainitut oikeudet ovat subjektiivisia oikeuksia, joiden toteutumisen varmistaminen on julkisen vallan tehtävä. Perusoikeusnäkökulmasta tarkastellen tilanne on kestämätön, sillä asunnottomuuden vuoksi toteutumatta jäävät oikeudet ovat niitä, joita on pidettävä länsimaisen demokratian kulmakivinä. Sosiaalihuoltolaissa asumispalveluilla tarkoitetaan palvelu- ja tukiasumisen järjestämistä ja niihin liittyviä tukipalveluja. Asumispalvelut kohdistuvat henkilöihin, jotka erityisestä syystä tarvitsevat apua tai tukea asunnon tai itsenäisen asumisen järjestämisessä. Tärkeimmät asuntojen hallintamuotoja ja niitä koskevaa suojaa säätelevät lait ovat laki asuinhuoneiston vuokrauksesta ja asunto-osakeyhtiölaki. 1.4 Sosiaalisen toiminnan teoria ja vuorovaikutus Asumiseen liittyvää tukitoimintaa voi tarkastella vuorovaikutuksen, suunnittelukäytäntöjen ja tiedon käytön yhteyden kautta (Habermasin kommunikatiivisen toiminnan teoria). Vuorovaikutuksella on merkittävä rooli asumiseen liittyvän kuntoutumisen toteutumisen onnistumiselle (sitoutuminen ja sopimukset). Vuorovaikutuksen merkitys näkyy moniammatillisen ja asiantuntijakeskeisen järjestelmän toiminnassa. Tukitoiminnassa on tärkeää asiakkaan, työntekijän ja asiakkaan verkostojen välinen vuorovaikutus. Asuminen ja kuntoutuminen toteutuvat yksilön ja järjestelmän vuorovaikutuksessa muiden organisaatioiden työntekijöiden kanssa. Sen on ylitettävä byrokratiatyön konteksti (muodollinen viranomaistyö). Vuorovaikutus voi olla sisäistä ja ulkoista. Sisäinen vuorovaikutustyö sisältää työntekijöiden ja asiakkaan välisen vuorovaikutuksen ja verkostotyön (asiakas on mukana). Asiakkaan kanssa tapahtuva työ on sisäistä vuorovaikutusta. Ulkoinen vuorovaikutus on viranomaistahojen kanssa tehtävää työtä ja verkostotyötä, joka perustuu moniammatillisuuteen. Se on myös kirjallisten dokumenttien tuottamista, pyytämistä ja konsultaatiota. Sisäinen vuorovaikutus on asiakaan kanssa työskentelyä (erilaisia toimintoja). Ulkoinen vuorovaikutus on pääasiallisesti byrokratiatyötä (asiakas ei ole mukana). Se on kirjallista työtä ja viranomaistoimintaa, jossa on keskeistä sovittaa yhteen asiakkaan tarpeet ja palveluiden saamiskriteerit. Ongelmat suunnitelmien toteuttamisessa eivät liity suunnitelmien sisältöön kuin niiden toteuttamiseen. Olennainen kysymys suunnitelman ja prosessin toteutumisen kannalta on se, missä määrin järjestelmien (esim. sosiaali- ja terveydenhuollon eri sektorit) toimivat ja toteuttavat osaltaan suunnitelmaa. Tiedon systemaattinen hyödyntäminen ja koordinointi edellyttävät sekä organisaatio- että järjestelmä- ja asiakastyötasolla säännöllisyyttä, vastavuoroisuutta ja luottamuksellisuutta. Kommunikatiivisella vuorovaikutuksella ja toiminnassa kyse on siitä, että eri osapuolet tavoittelevat yhteisymmärrystä. Toiminnan koordinointi takaa dialogin asiakkaan mahdollisuuskontekstissa toteutettavissa olevista asioista. Vuorovaikutuksen määrä ja intensiviteetti vähenevät ja vuorovaikutus on vähemmän systemaattista, kun suunnitelman

7 7 toteutus siirtyy ulkoiseen vuorovaikutukseen esimerkiksi verkostotyöhön. Yhteistyötä voi vahvistaa systemaattisella vuorovaikutuksella eri toimijoiden kesken. Kuntoutuksellisen toiminnan tulisi olla tavoitteellista ja vuorovaikutuksellista toimintaa, jonka avulla voidaan löytää eri yhteistyötahojen hyväksymiä ja tulevaisuuteen suuntaavia tavoitteita ja toteuttamiskelpoisia toimenpiteitä (koordinointimekanismi). Yksilön kannalta esimerkiksi järjestelmän toiminnallinen perusta voi olla epävakaa: kielteisiä päätöksiä, byrokratiaa, neuvottomuutta, marginaalisia toimenpiteitä, epäloogisia suosituksia ja päätöksi ja niihin liittyviä ristiriitaisia velvoitteita. Asiakkaan on kyettävä tunnistamaan, hyväksymään ja kohdistamaan itseensä työntekijän tekemät havainnot ja väittämät hänen tilanteestaan. Asiakkaat voivat kokea olevansa tiedon tuotannon kohteita ja objekteja kuin tasavertaisia toimijoita. Yhteisen tiedon ja yhteisymmärryksen muodostumiselle jää suhteellisen vähän aikaa ja tilaa. Asiakkaat saattavat odottaa myös, että heidän tilanteensa selviää ja ratkeaa jonkin ulkopuoleisen tahon vaikutuksesta. Asiantuntijatyö saattaa painottua arviointiin ja vähemmän varsinaiseen proaktiiviseen työskentelyyn asiakkaan kanssa. Tiedontuotanto palvelee järjestelmää, ei niinkään asiakkaan tarpeita. Tosin sitä voidaan hyödyntää prosessien ja järjestelmän kehittämisessä. Tietomäärää kyetään hyödyntämään vähemmän työskentelyssä, jos asiakkaalla ei ole motivaatiota työskentelyyn. 1.5 Asiakaslähtöinen työskentely Vaikuttamisen tasoja asumisen tukemiseen liittyvässä työssä ovat politiikka-, rakenne-, työkäytäntöjen- ja asiakkaan omien toiminen taso. Työskentelyä ja yhteiskunnallista hyvinvointia ohjaavat arvot (etiikka ja moraali), valtakysymykset (resurssit, toimintamahdollisuudet, toimintavälineet ja interventiot) ja tieto (ymmärrys, arviointi ja tietoperusta). Kuntoutus, sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastyössä korostuu eettinen velvollisuus auttaa ihmisiä tosiasiallisesti vaikeissa elämäntilanteissa sosiaalisten, psyykkisten ja terveydellisten ongelmien kartoittamisessa, vähentämisessä ja hyvinvoinnin (elämänhallinnan) lisäämisessä ja edistämisessä. Ratkaisukeskeisessä muutostyöskentelyssä on ymmärrettävä mitä on käytäntö, prosessi ja interventio. Sosiaali- ja kuntoutustyön käytäntöä on kaikki se mitä kyseessä olevaa työtä tekevät työntekijät toteuttavat arkisessa työssään. Käytäntö kattaa sekä prosessit (asiakkaan kulkeman polun muutostoimenpiteiden aikana ja ongelmanratkaisuprosessit) että suunnitellut muutokseen tähtäävät toimenpiteet (interventiot), joihin kuuluu esimerkiksi asiakkaan saamat palvelut). Muutostyöskentely vaatii asiakkaan henkilökohtaista kohtaamista, aikaa, ohjausta, tukea, pieniä askelia ja räätälöityjä toimia asiakkaan kokemusten ja tunteiden kohtaamista muutosprosessin aikana. Erityisen merkityksellistä muutostyöskentelyssä on koko prosessin ajan asiakkaan, työntekijän ja palvelun tarjoajan kannalta kyky keskeyttää työskentely, palvelu tai vaihtaa se, mikäli työskentely ei näytä tuottavan muutosta, haluttua lopputulosta. Asiakaslähtöisellä yksilöllisellä palveluohjaustoiminnalla (työotteella) pyritään pelkkää saattaen vaihdettava -työotetta vanhempaan ja palvelujärjestelmän pitkäaikaista sitoutumista asiakkaan tukemiseen. Oikeaan osunut muutostyöskentely voi edistää yksilölliseen elämäntilanteeseen liittyvien ongelmien ehkäisemistä, lieventämistä ja parantumista ja psyykkisen, sosiaalisen ja terveydellisen hyvinvoinnin, työ- ja toimintakyvyn ja persoonallisen kasvun edistämistä. Muutostyöskentely on tärkeää kohdentaa toteutettavissa oleviin asioihin.

8 8 Asiakaslähtöinen työskentelyote polkumallissa kohtaa asiakkaan tarpeineen eikä pelkästään asumiseen liittyvien toimien kohteena, jolloin esimerkiksi kuntoutuksen, syrjäytymisen ehkäisy, taloudellisen tilanteen selvittely ja uusintarikollisuuden vähentymiseen tähtäävät toimenpiteet, oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen kohtelu toteutuvat. Työskentely voi olla muodoltaan muunneltavaa ja limittäistä. Se voi perustua ja toteutuu riski-, tarve-/kohdentamis- ja vastaavuusperiaateen mukaisesti. Työskentelyyn liittyviä painotus- ja näkemyseroja on eikä niitä pidä kavahtaa ei ole olemassa yhtä työskentelymenetelmään tai -otteeseen liittyvää totuutta. Työskentelyssä on tavoitteena herättää asiakas näkemään uusia puolia ongelmissaan ja kyseenalaistaa hänen ajatuskuvioitaan (asiakkaan ääni). Taustojen purkaminen ja käsittely, jotta asiakas näkee syy-yhteyksiä ja ajatuksia muutostyöskentelyyn. Asiakas voi pohtia aikaisempien vaiheiden vaikutusta nykyiseen elämään ja pyrkiä löytämään uusia suhtautumistapoja menneisyyteen ja uusien valintojen tekemiselle. Huomiota on kiinnitettävä asiakkaan henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, motivoituneisuuteen (motivoituminen = ajatus on myötämielinen sille, mitä on tekemässä), suunnitelmallisuuteen, pitkäjänteisyyteen, kykyyn kontrolloida käyttäytymistään (esim. päihteiden käyttöä) ja suoriutua sosiaalisen käyttäytymisen vaatimuksista. Kuvio 1. Palveluketju polkumallissa. PALVELUKETJU ASIAKASLÄHTÖISESSÄ TYÖSKENTELYOTTEESSA Ohjaus Valikointi Palvelujen suunnittelu ja järjestäminen (verkosto/sopimus) Palvelujen korjaaminen/siirtyminen Kartoitus/arviointi Työskentely ja seuranta Kuntoutumisodote, sitoutuminen ja mahdollisuuskonteksti Asiakkaan elämänkulku, vastuu ja palvelutarpeen korostuminen Palveluohjaus = asiakkaan kohtaaminen, asiakkaan ja tarvittavien eri sektoreiden ammattilaisten kanssa yhdessä tuotettava arvio tilanteesta ja etenemissuunnitelma, asiakkaan ohjaaminen ja muu tarvittava tuki palveluun tai palvelusta toiseen siirryttäessä ja/tai palveluiden aikana, arvion ja suunnitelman tarkistaminen ja muokkaaminen, asiakkaan psykososiaalinen tukeminen kriisitilanteessa. Työote vaatii poikkihallinnollista ja moniammatillisuuteen pyrkivää työskentelyä (kohderyhmä- tai muu tarvelähtöinen palveluiden integroiminen asiakastasolta hallintotasolle yltäväksi kokonaisuudeksi). Palveluketjuajattelu palvelee esimerkiksi rikostaustaisia, päihde- ja mielenterveysongelmaisia sekä pitkäaikaistyöttömiä. Asuminen ja asumispalvelu: asunto ja tuetun asumisen mahdollisuus Terveyspalvelut ja kuntoutus: tilannearvio, kuntoutuksen jatkuminen tai aloittaminen Toimeentulon suunnittelu: tuet ja esimerkiksi velkojen hoitaminen ja velkajärjestelymahdollisuuden varmistaminen Työ/opiskelu = mielekäs tekeminen: työ tai työnluonteinen toiminta, valmennus tai opiskelu, työja toimintakyvyn selvittäminen Oikeusprosessi ja seuraamukset: poliisin, ulosoton ja muun oikeusviranomaisen asiakkaan toiminnalle ja suunnitelmille asettamat ehdot ja osallisuus palvelukokonaisuuteen Palveluohjaustoiminnassa on huomioitava asiakkaan kokonaistilanne ja elämäntilannetekijät (mm. työ- ja toimintakyky, sosiaaliset olosuhteet, perhe-elämä, henkilökohtaiset ominaisuudet, kyvyt ja taidot ja muut henkilökohtaisen elämänsisällön reunaehdot).

9 9 Polkumallilla tarkoitetaan asiakkaan toivomia ja yhteiskunnan tarjoamien palvelujen mahdollistamaa kunkin yksilön tilanteeseen sopivaa etenemissuunnitelmaa (mahdollisuuskonteksti), johon eri osapuolet sitoutuvat ja jota tarkistetaan olosuhteiden ja asiakkaan tilanteen muuttuessa, josta muodostuu kuntoutumisodote. Yksilö voi saada tarvitsemiaan palveluja ilman, että hänen täytyisi tuntea palveluverkostoja ja niiden toimintatapoja. Yksilöllinen palveluohjaus on toiminnan ja tukitoimenpiteiden kohdentamista arvioinnin avulla, jossa seurataan sekä yksilötason asiakkaan että järjestelmän toimintaa. Oikein kohdennetuilla, ajoitetuilla ja tarpeita vastaavilla toimilla voidaan edistää elämänhallintaa ja samalla vaikuttaa esimerkiksi asumiseen ilmenevien häiriöiden todennäköisyyttä vähentävästi. Palveluohjauksella kohdennetaan toimenpiteet tarpeita vastaavalla tavalla. Periaatteet ovat yksilöllisyys, sopimuksellisuus, vastuullisuus ja jatkuvuus. Työntekijän perustehtävä on koordinointi, poluttaminen ja neuvonta. Sopivan väliintulon (intervention) oikea-aikaisuus edellyttää vastuullista asiakas-, ongelma- ja ratkaisulähtöistä toimintaa järjestelmäkeskeisyyden sijaan. 2. PROJEKTIN TARVE MIKSI NUTTU-PROJEKTI? 2.1 Projektin tausta Joensuun seudun nuorisoasuntoyhdistyksessä on useiden vuosien ajan 2000-luvulla mietitty nuorten asumistoiminnan kehittämistä ja käynnistämistä. Ensimmäisessä vaiheessa ajatuksena oli tuottaa edullisia vuokra-asuntoja nuorille. Yhdistyksen toiminnassa huomattiin varsin nopeasti, että rakentamisen aloittaminen olisi vaatinut huomattavia taloudellisia resursseja, joita pienellä yhdistyksellä ei ollut. Voimavaroja siirrettiin siirtää enemmän asumisen tukitoiminnan aloittamiseen ja sen kehittämiseen. Josnan piirissä on kartoitettu vuosien aikana erilaisia rahoitusmahdollisuuksia. Yhdistys jätti vuonna 2004 ensimmäinen projektiavustushakemuksensa RAY:lle, jolloin emme saaneet rahoitusta. Päätöksen jälkeen aloimme laatia uutta hakemusta RAY:lle, jossa pyrimme selkeämmin ilmaisemaan rahoituksen tarpeellisuuden nuorten asumiseen liittyvän tukiasumismallin kehittämiseksi ja toiminnan aloittamiseksi. Kehittämishankkeelle nähtiin tarvetta muun muassa sidosryhmien piirissä. Tarve kohdistui selkeästi nuorille tarkoitetun asumisen tukimallin kehittämiseen ja kokeilemiseen. Uusi hakemus jätettiin RAY:lle keväällä RAY myönsi Josnalle projektiavustuksen vuosiksi asumisohjausprojektiin (Nuttu-projekti). Projektissa työskentelee yksi palkattu projektityöntekijä. Josnan hallitus ohjaa työskentelyä. Projektin tavoitteena on kehittää nuorille (17 29-vuotiaille) asumisen tukimalli, jonka avulla voidaan ehkäistä mahdollisia asumisen onnistumista haittaavia tekijöitä ja tukea nuorta omassa itsenäistymisprosessissaan ja parantaa hänen elämänhallintaansa. Yhdistyksellä ei ole omaa vuokra-asuntokantaa, vaan tukitoimintaa annetaan yhdistyksen välivuokaraamiin asuntoihin tai nuoren omaan vuokra-asuntoon. RAY on myöntänyt Nuttu-projektille jatkorahoituksen vuosille

10 Nuttu-projektin tavoitteet Nuttu-projektin tavoitteeksi määriteltiin tukimuodon tuottaminen ja mallintaminen sekä tarjota ja tuottaa jatkossa ostopalvelutuotetta Joensuun seutukunnassa, jolla pyritään tukemaan nuorten itsenäistä asumista ja elämänhallintaa. Tuki rakennetaan jo olemassa olevaan asumismuotoon yhdessä eri toimijoiden kanssa. Projektin keskeiseksi tavoitteeksi nousi kehittää malli, joka palvelisi asumisen haasteiden piirissä olevia nuoria, jotka ovat vuotiaita elämäntilanteesta riippumatta. Lisäksi haasteeksi nousi kehittää nuorten asumisen kenttään soveltuva asumisen tukipalvelu. Alkuvaiheessa projektin arvioitiin olevan asumiseen liittyvää perustiedon kokoamista ja yhteistyökentän selvittämistä ja nuorten asiakkaiden asumiseen liittyvissä kysymyksissä tapahtuvaa neuvontaa ja ohjaamista (informatiivista asumisneuvontaa) ja kodin ylläpitoon liittyvien asioiden opettelua yhdessä nuoren kanssa. Tavoitteiden laatimisessa kävimme keskustelua Nuortenasuntoliiton toimiston ja jäsenyhdistysten kanssa siitä, millaiset toimintamallit olivat toimineet muilla paikkakunnilla. Pyrimme löytämään ja kartoittamaan erilaisia malleja, joita soveltaen olisimme voineet saada toimintamme käyntiin. Projektin alkuvaiheessa huomasimme, että meidän tulee kehittää paikallisesti oma tuetun asumisen malli. Keinot voisivat muodostua omista paikallisista erityispiirteistä. Toiminnan perusrakenne voisi muodostuu muiden NALyhdistysten hyviksi toteamista tavoista tuottaa nuorille suunnattua asumisen tukitoimintaa. Hankkeen tavoitteet: luoda toimiva nuorten tuetun asumisen malli ja palvelutuote Joensuun seudun nuorisoasuntoyhdistykselle, luoda ja kehittää yhteisverkostoa niiden toimijoiden kanssa, jotka työskentelevät tukea tarvitsevien nuorten kanssa. tiedottaa ja levittää mallia seudullisesti ja tehdä yhteistyössä Joensuun seudulla tutkimusta nuorten asumisesta, olosuhteista ja asunnottomuudesta. Hankkeen pitkän ajan tavoitteet: nuorten tuetun asumisen mallin kehittäminen ja täydentäminen, tuottaa toiminnasta palvelumuoto ja tuote, kehittää toimintaa seudulliseksi osaamiskeskukseksi, toimia osana asuntopalvelujen tuottajana ja vakiinnuttaa toiminta osaksi Joensuun kaupungin ja seutukuntien asumisen strategioihin. 2.3 Tuetun asumisen malli Olemme havainneet, että nuorilla on vaikeuksia päästä omatoimisesti tukipalveluiden piiriin ja samalla saada oman elämänhallintaansa tukea. Joensuun kaupungilla on vuosien aikana ollut tasaisesti jälkihuolto nuoria, joiden tukitoimet ovat riittämättömiä. Nuorten kohdalla itsenäisen asumiseen liittyviä tukitoimia ei ole ollut riittävästi saatavissa. Asumishäiriöt ovat tyypillisiä nuorten kohdalla. Asunnottomuus on pysynyt korkeana ja nuorten aikuisten (17 29-vuotiaiden) osuus tästä ryhmästä on kolmasosa. Syrjäytymisen ja haitallisen elämäntavan korjaamiseen tarvitaan sekä nopeaa puuttumista että selkeää

11 11 suunnitelmallista toimintaa ja yhteistyötä nuoren ympärillä olevien verkostojen kanssa. Nuorten aikuisten ikäryhmässä on tarvetta tuetulle asumiselle ja asumisohjaukselle. Nuoren kohtaamisen lähtökohtana on nuoren omien voimavarojen tukeminen, vastuullisuuden vahvistaminen ja myönteisen ja hyvän huomioiminen nuoressa ja hänen elämässään. Luottamuksellinen tukisuhde sisältää asumisohjausta ja erilaisten elämänhallintaan liittyvien kysymysten ohjausta ja tukea koulutus- ja työpaikan etsimisessä, erilaisten vapaa-ajan toimintojen piiriin ohjausta sekä tukea sosiaalisissa suhteissa. Tavoitteena on nuoren asumisen onnistuminen ja hänen itsenäisyyskehityksensä tukeminen ja yhteiskunnassa toimimiskyvyn edistäminen. Tukitoiminta (asumisneuvonta, asumisohjaus ja asumiseen liittyvä tuki) tulee perustumaan tukisopimukseen, joka tehdään yhteistyössä nuoren, yhdistyksen edustajan sekä lähettäjätahon (esim. sosiaalitoimen, työvoimatoimiston tai Kriminaalihuoltolaitoksen edustajan) kesken. Yhteydenpito ja tuki ovat säännöllistä ja tiivistä. Nuori tapaa ohjaajansa sopimuksessa määritellyt kerrat sekä tarvittaessa. Ohjaajalla on valmius puuttua nopeasti nuoresta itsestä johtuviin tai ympäristön aiheuttamiin kriisitilanteisiin ja häiriöihin. Kuvio 2. Tuetun asumisen malli. ARVIOINTI NEUVONTAA JA OHJAAMISTA TUKIPORTAAT NORMAALI TUKI VAHVA TUKI Itsenäinen asuminen KEVYT TUKI ASIAKAS JA YHTEISTYÖTAHOVERKOSTOT T U K I T O I M I N T A J A S E U R A N T A Vahva tuki: Mahdollistaa useamman tapaamisen viikossa (2 3 kertaa). Nuorelle annettava tuki on suunnitelmallista. Se on neuvovaa, käytännön asioiden yhdessä hoitamista ja asumisessa ohjaamista. Normaali tuki: Tapaamisia viikoittain (1 2 kertaa). Nuorelle annettava tuki on suunnitelmallista. Se on neuvovaa ja asumisessa ohjaamista Kevyt tuki: Tapaamisia on 1 2 kertaa kuukaudessa. Nuorelle annettava tuki on asetettujen tavoitteiden seurantaa ja neuvontaa.

12 12 Jos nuorella on asunnon tarve, häntä ohjataan hakeman asuntoa. Vuokrasopimus voidaan solmia aluksi määräaikaisiksi, jolloin nähdään soveltuuko tämä asumisratkaisu nuorelle. Jos asuminen koeaikana onnistuu, voidaan vuokrasuhde sen jälkeen vakinaistaa ja nuori voi jatkaa asumista normaalisti myös erityisten tukitoimien loputtua. Asumisneuvontaan, asukasohjaukseen ja tukeen liittyvä portaittainen toimintamalli on Nuttu-projektissa nähty asumiseen liittyvien polkujen (nuoren saama ja räätälöity asumisohjaus ja tuki) muodostumisen osalta keskeiseksi havainnoksi ja tulokseksi. Asumiseen liittyvien palveluiden jatkumo on asunnottomuuden ehkäisyssä, asumisongelmien, asunnottomuuden ja asunnon saamisen seurausten hoidon käsittelyssä järjestettävissä tilaaja tuottaja-mallin kautta. Tuetussa asumismuodossa nuori asuu omassa asunnossaan (esim. vuokra- tai välivuokratussa asunnossa) saaden tarpeen mukaan tukea. Tuettu asuminen on mahdollista, kun asumisen ja itsenäisen elämisen taidot mahdollistavat sen. Suurin osa nuorista selviytyy jokapäiväisen elämän asioista. Vaikeinta on raha-asioiden, julkishallinnon asettamista kansalaisvelvoitteista huolehtiminen ja asumiseen liittyvien häiriöiden välttäminen. Asumisohjauksen ja tuen tarkoituksena on tukea ammatillisesti niitä nuoria, jotka tarvitsevat aluksi tiiviimpää tukea ja ohjausta itsenäisen elämisen ja asumisen aloittamisessa. Asumisohjauksella, tuetulla asumisella ja asumispoluilla, voidaan osaltaan vahvistaa nuorten elämänhallintaan liittyviä edellytyksiä. Asumisohjaukseen ja tukee liittyvät toimintamallit konkretisoituvat nuorten asunnottomien ja asumisvaikeuksissa kamppailevien kanssa tehtävässä työssä. Asumisohjaus on ajateltu yhdeksi osaksi muuta kuntoutuksellista ja sosiaalista palveluketjua, jossa nuoren kanssa voi toimia useita julkisen sektorin toimijatahoja sekä palvelujen tuottajia. Kansalaistoiminta voi luoda osaltaan erityisosaamista asumispalveluihin tuomalla siihen uusia elementtejä ja vahvistamalla osaltaan palvelutarjontaa ja niiden koordinointia nuorten osalta. 2.4 Toiminnan seudullinen levittäminen Seudulliseen yhteistyön kehittäminen on keskittynyt asiakkaiden kautta tapahtuvaan työskentelyyn. Joensuun seutukunnissa on tarvetta kehittää toimintamallia, jossa nuorelle tarjotaan mahdollisuus tuettuun itsenäiseen asumiseen itsenäistymisvaiheessa tai ongelmatilanteessa. Samalla tuodaan kolmannen sektorin järjestöosaaminen nuorten asumisolojen ja sisällön kehittämiseen palvelutarjonnalla. Toimintakentän laajentuminen vaatii kuitenkin nykyistä suurempaa työvoimaresurssia. 3. NUTTU-PROJEKTIN TULOKSIA 3.1 Tuetun asumisen malli ja mallin toteutus Nuttu-projektin aikana olemme keskustelleet nuorten sosiaalisten tukitoimijoiden kanssa tukitoiminnan sisällöstä. Kun nuori muuttaa omaan ensimmäiseen asuntoonsa, häneltä puuttuu yleensä riittävän suunnitelmallinen tuki ja jälkiseuranta. Sama koskee myös tilannetta, kun asukas on kohdannut asumiseen liittyviä ongelmia esimerkiksi häiriökäyttäytymisen tai vuokrarästien muodossa. Nuttu-projekti keskittyy työotteensa

13 13 mukaisesti nuoren asumisen laadun parantamiseen ja tukemaan nuorta kohti itsenäistä asumista ja arjen hallintaa. Tuetun asumisen mallissa tuki perustuu arkisten asioiden hoitamiseen ja ohjaamiseen esimerkiksi kodin, talouden ja velvoitteiden hoitamiseen sekä asiointiin. Tukitoimintaan ohjautuminen ja asiakkaan tarpeiden määritteleminen edellyttää keskusteluja ja tarkennusta asiakkaan lähettävien tahojen kanssa. Yhteistyössä on muodostumassa kolmeportainen tuetun asumisen malli, jonka taustalla ovat erilaiset asiakasprofiilit. Projektin toiminnan aikana on ollut havaittavissa se, että nuorella on ympärillään monia eri toimijatahoja, joiden työnjako asiakkaan kanssa tapahtuvassa työskentelyssä ei ole kovinkaan selkiytynyttä. Nuttu-projektin työntekijän työ on ollut projektin merkittävissä määrin konsultointia. Asunnon saaminen tuottaa erityisiä vaikeuksia nuorilla (17 25-vuotiailla), jotka ovat sosiaalisen tuen tarpeessa. Vuokranantajat (myös julkiset vuokranantajat) ovat kiinnostuneita nuoren asumishistoriasta ja maksukyvystä. Myös nuoren vanhempien maksuvaikeudet vaikuttavat hänen asunnon saantiinsa. Yleisimpinä asumiseen liittyviä ongelmina nuorilla ovat aikaisemmat maksuhäiriöt, häiriökäyttäytymiset ja vuokrasuhteen päättymiset ja häädöt. Asunnon saaminen samalta vuokranantajalta vuokrasopimuksen irtisanomisen tai häädön jälkeen voi olla erityisen vaikeaa. Vuokranantaja vaatii yleensä jatkossa näyttöä onnistuneesta asumishistoriasta ja esimerkiksi maksurästien suorittamista tai niiden sopimuksellista suorittamista maksuaikataulun mukaan, jotta uutta vuokrasuhdetta voidaan harkita. Tukiverkoston avulla on mahdollista nopeuttaa asunnon saamista ja estää syrjäytyminen. Tämä edellyttää nuoren tietoista sitoutumista sovittuihin asioihin. Lisäksi työskentely vaatii suunnitelmallista tukea ja ohjaamista. Tällaisessa tilanteessa nuoren puheilla ja lupauksilla ei enää ole suurta merkitystä, vaan tarvitaan ennen kaikkea näyttöä asumisen hallinnasta ja asioiden järjestelmällisestä hoitamisesta. Joensuussa vuokra-asuntoja tarjoavista tahoista suurin on Joensuun Kodit (kaupungin vuokra-asunnot) ja opiskelijoille Joensuun Elli. Muita vuokranantajatahoja on vain muutamia. Varsinkin yksityisellä sektorilla vuokrataso on korkea. Projektin toiminnan aikana on ollut vaihtelua vuokra-asuntojen tarjonnassa. Ajoittain on ollut tarjolla vähän vapaita vuokra-asuntoja asuntoja on vapautunut vähän. Vaikka rakentamista tapahtuu Joensuussa, niin valtaosa rakentamisesta kohdistuu omistusasuntoihin. Vuokra-asuntojen rakentaminen on vähäistä, vaikka tarve on koko ajan suuri. Erityisesti kysyntää on pienistä ja muunneltavista asunnoista. Vuokranantajat haluavat varman vuokran ja maksuvaikeuksien takia nuoren on vaikea saada asuntoa. Joensuun Kodin kanssa olemme kokeilleet nuoren asiakkaan kanssa yhtä pitkää vuokra- ja tukisopimuksesta. Tällä sopimuksella on taattu pelisäännöt vuokralaiselle ja vuokranantajalle. Nuori ja vuokranantaja ovat hyväksyneet tämän toimintamallin, koska osapuolet tietävät vuokrasopimuksen jatkuvan tukisopimuksen jälkeen, jos asumisessa ei ole ilmennyt häiriöitä. Tällä tavoin pystymme toiminnallamme puuttumaan nopeasti nuoren asukkaan alkaviin ongelmiin. Isännöitsijät ilmoittavat häiriöistä ensin projektityöntekijälle, jonka jälkeen työntekijä käy asiakkaan kanssa keskustelun syntyneestä tilanteesta. Yhteistyön kehittyminen Joensuu Kodin ja muiden vuokranantajien kanssa vaatii aikaa, koska projektin tukitoiminnasta

14 14 saadut kokemukset ovat vielä alustavia. Tämän yhteistyön tuloksia voidaan tarkastella myöhemmässä vaiheessa. Yhdistyksen tavoitteena on, että asumisohjaus ja tuki perustuu asiakkaan tarpeeseen ja sen pohjalta laadittuun tukisopimukseen, joka tehdään yhteistyössä nuoren, yhdistyksen työntekijän/edustajan sekä lähettäjätahon (esim. sosiaalitoimen, työvoimatoimiston tai Kriminaalihuoltolaitoksen edustajan) kesken. Tuki on tavoitteellista toimintaa säännöllistä ja tiivistä. Työskentelyn tavoitteena on nuoren itsenäistyminen ja omien voimavarojen kohentaminen. Nuori tapaa ohjaajansa sopimuksessa määritellyt kerrat sekä tarvittaessa. Ohjaajalla on valmius puuttua nopeasti nuoresta itsestä johtuviin tai ympäristön aiheuttamiin ongelmatilanteisiin. Mikäli nuorella on asunnon tarve, häntä ohjataan hakeman asuntoa. Vuokrasopimus voidaan solmia aluksi määräaikaisiksi, jolloin nähdään soveltuuko asumisratkaisu nuorelle. Jos asuminen koeaika onnistuu, voidaan vuokrasuhde sen jälkeen vakinaistaa ja nuori voi jatkaa asumista erityisten tukitoimien päätyttyä. Projektin tavoitteena on asumiseen liittyvän asumisohjauksen ja tukitoiminnan tuotteistaminen vuoden 2008 aikana. 3.2 Laatujärjestelmä laatukäsikirja NAL on laatinut laatukriteerit yhdistysten ja keskustoimiston määrittelemien toimintojen arviointiin. NAL-laatu perustuu jatkuvaan toiminnan parantamisen ajatukseen. Laadun hallinta perustuu oman toiminnan seurantaan, arviointiin ja kehittämiseen. Toiminnan kehittäminen, seuranta ja arviointi tapahtuvat johtamisen, kehittämistyöskentelyn, arviointien sekä laatujärjestelmään kuuluvien sisäisten vertaisauditointien avulla. Keskustoimiston vastuulla on huolehtia siitä, että kukin ydinprosessi toteuttaa päämääriä parhaalla mahdollisella tavalla ja, että prosesseja kehitetään systemaattisesti. Laatujärjestelmän puitteissa huolehditaan laatukäsikirjassa kuvattujen prosessien systemaattisesta seurannasta ja parantamisesta. Projektin aikana on työstetty toiminnan laatukäsikirjaa, joka toimii dokumentointiperiaatteella. Josnan laatukäsikirjan tarkoituksena on tukea NAL-laatujärjestelmää ja olla yhdistyksen työvälineenä toiminnan dokumentointina. Laatukäsikirjaan on koottu yhdistyksen toiminnan perusteet: Nuttu-projektin tuottama tuetun asumisen malli, toimintatavat ja yhdistystoiminta. Josnan toiminta on auditoitu vuosina 2007 ja Hankkeet ja kehittäminen Äijä-hanke Äijä-hankeen tavoitteena on tuottaa ryhmätoiminnan avulla keinoja vaikuttaa nuorten miesten selviytymiseen itsenäistymisen tiellä. Hankkeen tavoitteena on kehittää erilaisia ryhmätoiminnan sisällöllisiä muotoja, joilla tuetaan muun muassa asumiseen, itsenäistymiseen, jaksamiseen (sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin) ja työllistymiseen liittyviä osa-alueita nuoren elämässä. Tavoitteena on parantaa nuorten kykyä vaikuttaa omien asioidensa käsittelyyn. Keskeinen kysymys kuuluu: mitä päätökseni vaikuttaa elämääni nyt ja miten se vaikuttaa tulevaisuudessa?

15 15 Ryhmä toteutetaan pienryhmä toimintana, jossa on 5 7 nuorta miestä. He ovat iältään vuotiaita. Ryhmätapaamiset sisältävät erilaisia tehtäviä, pohdintoja ja yksilökeskusteluja. Jokaiselle nuorelle laaditaan yksilöllinen suunnitelma, jota voidaan toteuttaa ja tarkastella pidemmällä aikavälillä. Keväällä 2007 käynnistyi ensimmäinen ryhmämuotoinen kokeilu. Asiakkaat tulevat ammattiopisto Luovin kautta. Hankkeen tavoitteena on luoda pohjaa jatkossa uusissa asumiskohteissa toteutettavalle asukastoiminnalle Idän pikajuna Idän pikajuna on vertaistukiryhmä Joensuun, Savonlinnan ja Kuopion nuorisoasuntoyhdistysten työntekijöille. Toiminnan ideana on löytää yhteisiä toiminnallisia työskentelytapoja toimia paikallistasolla ja vaikuttaa myös järjestökentän suuntaan. Ryhmä on luonteeltaan työnohjauksellinen. Tapaamisten sisältönä pyritään pitämään enemmän projektien ja toiminnan sisältökeskusteluna kuin yksittäisten tapahtumien purkuna Yhteistyöverkosto Toimiva verkosto projektityöskentelyssä on kehittymisen ja vahvistumisen kannalta edellytyksen ehtona. Yhteistyöverkoston muodostuminen ja rakentuminen on tapahtunut asiakastyön kautta. Projektin alkuvaiheessa oli havaittavissa, että nuorilla oli jo valmiiksi oleva tukiverkosto Koulutus Ammattiopisto Luovin kanssa olemme tehneet yhteistyötä ja kehittäen asumiseen liittyvää neuvontaa koulutusta. Toiminnan ideana on tuottaa tietoa nuorille opiskelijoille asumisesta joko yksilökeskusteluilla tai isommalle ryhmälle luentoina. Työskentely painottuu niihin nuoriin, jotka ovat valmistumassa ja siirtymässä itsenäisempään elämään Välivuokraus ja rakentaminen Projektin aikana on havaittu, että nuorten on vaikea saada asuntoa, jos elämän hallinnallisissa asioissa on erityisiä puutteita. Yhdistyksessä aktiivisella toiminnalla ja Joensuun Kotien myönteisellä aktiivisuudella, mahdollistettiin vuoden 2007 aikana yhdistyksen ensimmäiset välivuokrausasunnot. Asukasvalintojen ja välivuokraustoiminnan yhteydessä olemme havainneet, että uuden toiminnan aloittaminen on vaatinut yhdistyksen piirissä keskustelua. Ratkaisua toiminnan käynnistämisestä on pidetty rohkeana ja tämän mennessä toiminta on ollut onnistunutta. Vuonna 2008 yhdistyksellä on käytettävissä 4 välivuokrausasuntoa. Toiminnan käynnistämisen yhteydessä keväällä 2007 saimme uutta kokemusta asukasvalintojen tekemisestä. Erityisesti saimme kuulla nuorten toiveita asumisen laadusta ja motiiveista hakea asuntoa. Paikalliseen ja seudulliseen asuntotilanteeseen tulee helpotusta, kun keväällä 2009 valmistuu Alkuasunnot Oy:n nuorisoasuntokohde Joensuun Noljakkaan, Apilakuja 1. Kohde on saanut Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) myöntämän rahoituksen keväällä Kohteeseen tulee 27 asuntoa. Hankkeen kokonaisarvio on 2,1 miljoonaa euroa, josta korkotukilainaa on 80 prosenttia ja avustusta 20 prosenttia. Osaisännöintiä ja asukastoiminnan järjestämisestä koskeva aiesopimus Alkuasunnot Oy:n ja Josnan välillä on allekirjoitettu syksyllä Toisen asuntokohteen tavoitteellinen

16 16 valmistuminen sijoittuu aikaisintaan vuoteen Se tulee sijaitsemaan Joensuun keskustaan ruutukaava-alueelle. 4. ASIAKASPROFIILI JA TILASTOJA 4.1 Asiakastarjonta Nuoren asiakkaan pääseminen Nuttu-projektin piiriin tapahtuu pääsääntöisesti viranomaistahon kautta. Nuoren tarve muodostuu joko asunnottomuuden tai asumisen hallinnan riittämättömyyden kautta. Nuorella ei ole projektiin tullessa omaa asuntoa. Hän asuu esimerkiksi vanhempiensa, sukulaisten tai kavereidensa luona tai oppilaitoksen asuntolassa tai hoitolaitoksessa. Asunnon tarve on suurin syy projektiin hakeutumiselle. Tukitoiminnan tarve ja suunta selkeytyy, kun nuoren kanssa ja yhteistyötahojen kanssa on käyty keskusteluja asumiseen liittyvistä asioista. Kuvio 3. Nuoren lähtötilanne asumisessa. 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % v v v v v v v v. kotona sijoitus oma asunto muu Tukitoimintaa hakeutuvista nuorista suurin osa on poikia. Voidaan arvioida, että poikien vaikeudet liittyvät asunnon saamisen yhteydessä heidän elämäntapaansa. Nuoren asema asunnon hakijana voi olla heikko joko menneisyyden vuoksi tai omien voimavarojen puutteellisuuden vuoksi. Voimavarojen heikkous voi näkyä nuoren haluttomuutena tai

17 17 jaksamattomuutena tai suoranaisena kyvyttömyytenä hoitaa omia asioitaan itsenäisesti. Tämä näkyy erityisesti nuorten kanssa tehtävässä työssä. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että jokaisella hakijalla ei ole riittävää perustietoutta asunnon hakemisesta ja asumiseen liittyvistä velvoitteista, vaan tieto perustuu enemmän olettamuksiin ja kavereilta kuultuihin tarinoihin. Kuvio 4. Asiakastarjonta Nuttu-projektin asumisen tukitoimintaan sukupuolen mukaan Tytöt (N 23) Pojat (N 48) N N v. (19) 18 v. (15) 19 v. (9) 20 v. (9) 21 v. (4) 22 v. (6) 23 v. (4) 24 v. (3) 25 v. (2) N 71 0 N 71 Asiakastarjonta Joensuussa ja Joensuun seudulla vuotiaiden keskuudessa on painottunut Joensuuhun. Ne nuoret, jotka tulevat seutukunnista, ovat tulossa Joensuuhun hakemaan asuntoa, opiskelupaikka tai työtä. Lisäksi nuorten kaveripiirillä on osaltaan vaikutusta nuoren hakeutumisessa ja muuttamissa Joensuuhun. Asiakkaiden ohjaamisessa on tärkeä rooli ollut ammattiopisto Luovilla, kun tarkastellaan asiakkaan pääsyä Nuttu-projektin piiriin. Luovin osuus ohjauksessa on ollut merkittävää erityisesti ulkopaikkakuntalaisten kohdalla. Ulkopaikkakuntalaisten haasteena on löytää työpaikkaa tai työharjoittelupaikka. Mikäli paikka löytyy, on asiakkuuden muodostumiselle ja työskentelylle olemassa edellytyksiä. Näin ollen projektilla voidaan arvioida olevan myös vaikutusta ulkopaikkakuntalaisten nuoren asumisolosuhteiden paranemiseen.

18 18 Kuvio 4. Asiakkaiden kotipaikkakunnat yhteydenoton yhteydessä Nuttu-projektiin Nuorten asuinkunnat: Tuetussa asumisessa (N 10) Asumisneuvonta- asiakkaat (N 61) Joensuu Lieksa Eno Kontiolahti Polvijärvi Liperi Kitee Juuka Juankoski Pyhäselkä 0 Joensuu Joensuun seutu Projektin aikana olemme havainneet, että asiakkaiden saaminen toiminnan piiriin ei ole ollut vaikeaa. Asumisohjaus, tukitoimintamalli ja seudullinen yhteistyö vaativat voimakasta panostamista asiakastyöhön, sidosryhmätyöskentelyyn, tiedottamiseen, raportointiin ja uusien avausten tekemiseen. Asiakkuuksien merkittävimmät perusteet ja syyt ovat olleet asunnon puute tai asumisessa ilmenneet vaikeudet. Merkittävin havaintomme on, että Nuttu-projektin tukitoiminnan piiriin ohjautuvista nuorista suurin osa on ilman omaa asuntoa. Havaintomme mukaan asunnon löytäminen on suurin haaste, jos nuorella ei ole ollut asiakkuutemme piiriin tullessa asuntoa tai kokemusta itsenäisestä asumisesta. Joissakin tapauksissa nuoren puolesta on tehty paljon asioita, jolloin itsenäistymiseen liittyvien haasteiden todellisuus vääristyy. Tällöin on tärkeää, että toiminta keskittyy käytännöllisten asioiden hoitamiseen yhdessä nuoren kanssa, jolloin nuori näkee ja kokee sen millaista asioiden hoitaminen on konkreettisesti. Nuoren kanssa tarkastellaan asioiden etenemistä säännöllisin väliajoin. Havaintomme on, että luottamus nuoreen ja hänen kykyynsä hoitaa itsenäisesti asioitaan lähtee muodostumaan parhaiten oma-aloitteisesti hoidettujen asioiden kautta.

19 Toinen keskeinen havaintomme liittyy asumisen onnistumiseen. 19 Epäonnistumiset talouden ja raha-asioiden hoidossa, asunnon ja oman elämänhallinnassa vaikeuttavat kokonaisuudessaan omien asioiden hoitamista. Haasteita saattaa lisätä kyvyttömyys katsoa asioita eteenpäin pidemmällä aikavälillä. Tavoitteet ovat lyhyelle aikavälille suunniteltuja. Yleensä haasteena saattaa olla nuoren ympärillä olevat erilaiset houkutukset muun muassa päihteet, kaveripiiri, säännöllisyyden ja tavoitteellisuuden puuttuminen elämästä, elämäntilanteen sekavuus ja ajelehtiminen. Nuorten asumisen piirissä tapahtuva työ on tästä syystä haasteellista. Kolmas haaste liittyy nuorten motivaatioon ja sen ylläpitoon, kun häntä ohjataan uusien palvelujen piiriin. Arkinen jaksaminen ja omien asioiden hoitaminen ei aina kestä epäonnistumisia. Tähän saattaa vaikuttaa muun muassa nuoren mielikuva viranomaistyöskentelystä, torjutuksi tulemisen pelko, nuoren omat voimavarat tai luottamuksen puute. Nuoren kasvaminen oman haasteidensa hoitajaksi saattaa viedä paljon aikaa. Lisäksi nuorelta ei aina löydy riittävästi jaksamista ja pitkäjänteisyyttä asioidensa hoitamiseen. Motivaatio voi olla tilannesidonnaista. Asioita hoidetaan siinä määrin, että haluttu asia saadaan. Se, että nuori joutuu tekemään itsenäisiä päätöksiä siitä, millaisia palveluja hän tarvitsee, voi olla yllättävän kova paikka. Neljäntenä haaste on asunnottomuus. Elämänhallinnallisten asioiden vinoutumisen ja erilaisten epäonnistumisten takia nuorella ei ole pysyvää asuinpaikkaa. Näillä nuorilla on vaikeuksia aloitta itsenäistä asumista ilman tukipalveluja ja asuntoa. He ovat säännöllisen tuen tarpeessa. Asuminen sukulaisten tai kavereiden luona muutamasta päivästä muutamaan viikkoon eri paikoissa lisää irrallisuuden ja ajelehtimisen tunnetta. Kokemuksemme mukaan nuorten tukiverkosto koostuu useista eri toimijasta. Projektin tavoitteena on ulkopuolisen toimijana selkeyttää toimijoiden tehtäväkuvia nuoren tukiverkossa. Lähettävällä taholla on merkittävä rooli siitä, millaisiin palveluihin nuorta ohjataan. Palvelut voivat tukea nuorta hänen itsenäistymispolullaan. 4.2 Lähettävät tahot Lähettävinä tahoina tarkoitamme niitä toimijoita, jotka ohjaavat nuoria toimintamme piiriin ja ovat tukemassa nuorta itsenäistymisen polulla. Lähettävinä tahoina ovat olleet muun muassa Joensuun kaupungin sosiaalityö, Kriminaalihuoltolaitoksen Joensuun aluetoimisto, oppilaitokset, nuorten sijoituspaikat ja työvoimahallinto. Nuoret ovat myös itse ottaneet yhteyttä suoraan työntekijään ja hakeutuneet palvelumme piiriin. Sosiaalityön kautta tulevista nuorista voidaan jakaa kahteen ryhmään: suurin osa tulee vuoden ikäryhmästä. Näiden nuorten kohdalla puhutaan selkeästi jälkihuoltonuorista, joiden asumismuoto jatkuu itsenäisellä asumisella. Yhteydenotto tulee sosiaalityöntekijän kautta, jolloin ensimmäistä kertaa päästään keskustelemaan tuen tarpeesta. Osalla nuorista on jo tiedossa, milloin itsenäinen asuminen alkaa. Projektin avulla pystymme lisäämään asumiseen liittyvää tukimahdollisuutta. Toinen osa on nuoria aikuisia, joilla ei ole selkeää ja yhtenäistä asumishistoriaa. He ovat haasteellisessa

20 20 tilanteessa elämään liittyvien kriisien takia. Kriisit voivat muodostua muun muassa parisuhteesta, työttömyydestä, psyykkisestä oirehdinnasta, ahdistuksesta, väsymyksestä tai elämänhallinnan menetykseen liittyvästä tunteesta. Kuvio 5. Lähettävät tahot. Sosiaalityö Kriminaalihuoltolaitos (Khl) Joensuun aluetoimisto Työvoimapalvelut Nuorisoverstas Typpi Koulut Luovi Perhetyö Noppa Perhetyö Muut Lastensuojeluyksiköt Muut tukitoimintaa tekevät tahot Nuori itse Itsenäisesti yhteyttä ottaneet nuoret Työvoimapalavelut 11 % Khl 18 % Sosiaalityö 18 % Koulu 10 % Nuori 7 % Perhetyö 16 % Muut 20 % Kriminaalihuoltolaitoksen (Khl) kautta tulevien asiakkaiden elämänhallinta on rikosoikeudellisen seuraamuksen vuoksi selvitys- tai yhdyskuntaseuraamuksen täytäntöönpanovaiheessa. Esimerkiksi valvonnan yhteydessä havaitut elämäntilanteen vaikeudet liittyvät varsin yleisesti oman käyttäytymisen kontrolloimattomuuteen, päihdeongelmaan, asunnottomuuteen, koulutuksen puutteeseen ja työttömyyteen. Nuorella ei välttämättä ole omia resursseja hankkia asuntoa. Eri toimijatahojen kanssa yhteistyössä selkeytetään muun muassa asumiseen liittyviä asioita. Tilanteessa pyritään vaikuttamaan nuoren asunnon saamiseen. Nuoren ympärillä on varsin usein jo olemassa oleva moniammatillinen verkosto, joka pyrkii tukemaan nuorta laaja-alaisesti. Työvoimahallinnon kautta ja esimerkiksi nuorisoverstaalta tai Typiltä (työvoiman palvelukeskus) tulevat nuoret ovat saaneet tukea elämänhallinnallisiin asioihin. Joissakin tapauksissa nuorella ei ole riittäviä voimia tehdä asioiden eteen töitä, jotta asunto järjestyisi. Yhteistyössä pyritään laatimaan suunnitelma, joka tukisi kokonaisvaltaisesti nuorta, kuitenkin niin että nuori voi hoitaa itsenäisesti asioitaan. Nuorisoverstaan kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä kehiteltäessä toimintatapoja ja malleja tukiverkon

21 21 kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi. Samalla voidaan hyödyntää toistemme ammatillista osaamista nopealla aikataululla. Oppilaitoksista tulevilla nuorilla (esim. ammattiopisto Luovi), on haasteena hahmottaa nuoren oma vastuu asumisessa. Nuorten kanssa tehdään kouluissa työtä ammatillisen opiskelun eteen. Tukimuodon ja opetuskeskustelujen avulla voidaan tuota jatkuvuutta koulun jälkeiseen itsenäistymiseen. Oppilaitoksien kanssa tehtävässä yhteistyössä pyritään tekemään tiedottamista, nuoren itsenäistymisen ohjausta ja asumiseen liittyvien tarpeiden kartoittamista. Tapaamiset voivat olla yksilö- tai ryhmätapaamisia. Samalla pyrimme kehittämään erilaisia toimintamuotoja, jotka tukisivat koulujen opetusta ja nuoren itsenäistymistä. Lastensuojeluyksiköiden kanssa tehtävän yhteistyön tavoitteena on varhaisessa vaiheessa suunnitella nuoren siirtymistä itsenäiseen asumismuotoon. Tämä voi alkaa valmentautumisella. Kysymys kuuluu, kuinka nuorta voidaan tukea itsenäistymiseen jo laitoksessa tai perhekodissa. Yhteistoiminta parantaa nuoren valmiuksia itsenäistymiseen ja helpottaa siirtymistä omaan asuntoon. Erityisen kiinnostavaa ja merkityksellistä on, että nuoret ovat ottaneet yhteyttä suoraan projektin työntekijään. Nuoret ovat saaneet tietoa kavereiltaan, eri viranomaisilta tai tiedotusvälineistä. Pääsääntöisesti yhteydenoton perusteena on asunnon tarve. 4.3 Asumisneuvonta ja asiakasohjaus Tukisopimusvaiheeseen päässeitä nuoria on Nuttu-projektissa vuosina ollut kymmenen. Pääsääntöisesti nuorten tukisopimusten perusteena on ollut tarve ja nuoren halu saada tukea asumisen liittyvissä haasteissa ja ongelmatilanteissa. Tukisopimusten vähäinen määrä johtuu pitkälti asuntojen saatavuuden vaikeudesta. Yhdistyksellä ei ole omaa asuntokantaa, joten asunnon saaminen teettää enemmän työtä. Suurin osa nuorista on ohjautunut asumisneuvonnan piirin. Asumisneuvonnan keskeisenä tavoitteena on kartoittaa nuoren tilannetta, antaa tietoa asumiseen liittyvissä kysymyksissä ja laatia suunnitelma asumiseen liittyvissä kysymyksissä. Asumisneuvonta voi johtaa tukisopimuksen alkamiseen, mutta usein nuorelle riittää alkuvaiheessa muutaman tapaamisen asumisneuvonta. Tuen tarve koostuu neuvonnassa lähinnä muun muassa virastoasioiden hoitamisesta ja asunnon hakemisesta, jolloin nuori saa tietoa asumiseen liittyvistä mahdollisuuksista. Asukasohjaus liittyy pitkäjänteisempään tukitoimintaan. Olemme työskentelyn aikana havainneet, että nuorilla on vaikeuksia tunnistaa omaan jaksamiseensa ja terveydentilaansa liittyviä ongelmia. Palvelujen piiriin ja hoitoon hakeutuminen on osalle vaikeaa. Tärkeää on, että nuoren kanssa kuljetaan rinnalla. Häntä tuetaan voimaannutetaan. Terveydenhuollon palveluihin pääseminen vaatii nuorelta yleensä huomattavia ponnistuksia. Omia ongelmia ei myöskään osata tunnistaa riittävän varhain.

Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen. Hanke Satu Oksman & Anna Lähteenmäki

Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen. Hanke Satu Oksman & Anna Lähteenmäki Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen Hanke 2016-2018 Satu Oksman & Anna Lähteenmäki Kuopion seudun nuorisoasunnot ry:n (KSNA) ja Joensuun seudun nuorisoasuntoyhdistys ry:n (Josna)

Lisätiedot

TUAS - Nuorten tuettu asuminen

TUAS - Nuorten tuettu asuminen TUAS - Nuorten tuettu asuminen Turun Kaupunkilähetys ry. Liisa Love Mitä TUAS toiminta on? Tukea 18 25 -vuotiaille aikuistuville nuorille itsenäisen elämän ja yksin asumisen alkutaipaleella Nuoria tuetaan

Lisätiedot

Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisy

Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisy Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisy Sanna Jokinen Projektikoordinaattori Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisyhanke (2012-2015) Nuorisoasuntoliitto ry www.nal.fi/hanke Nuorisoasuntoliitto ry // www.nal.fi

Lisätiedot

R I N N A L L A K U L K E M I S T A J A K O H T U U H I N T A I S I A K O T E J A

R I N N A L L A K U L K E M I S T A J A K O H T U U H I N T A I S I A K O T E J A R I N N A L L A K U L K E M I S T A J A K O H T U U H I N T A I S I A K O T E J A M i t e n n u o r t e n a s u m i s e n h a a s t e i s i i n v a s t a t a a n SUOMESSA ON 1600 ASUNNOTONTA ALLE 25-VUOTIASTA.

Lisätiedot

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ ASIAKASOHJAUS PROSESSI PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ 16.4.2014 PALVELUOHJAUS - MITÄ, KENELLE, MITEN? 16.4.2014 2 Palveluohjaus perustuu Asiakkaan ja hänen palveluohjaajansa

Lisätiedot

Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen Hanke Satu Oksman & Anna Lähteenmäki

Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen Hanke Satu Oksman & Anna Lähteenmäki Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen Hanke 2016-2018 Satu Oksman & Anna Lähteenmäki Kuopion seudun nuorisoasunnot ry:n (KSNA) ja Joensuun seudun nuorisoasuntoyhdistys ry:n (Josna)

Lisätiedot

Kunnan asumispalvelut ja rikostaustaisten asumisen tuki

Kunnan asumispalvelut ja rikostaustaisten asumisen tuki Kunnan asumispalvelut ja rikostaustaisten asumisen tuki VAT-verkosto 6.9.2017, Oulu Palveluesimies Katja Karppinen Oulun kaupunki, päihdeasumispalvelut Kenttätien palvelukeskus Kenttätien palvelukeskuksessa

Lisätiedot

Sosiaalinen isännöinti. Alvari Palmi, asumisohjaaja Sanna Salopaju, asumisohjaaja

Sosiaalinen isännöinti. Alvari Palmi, asumisohjaaja Sanna Salopaju, asumisohjaaja Sosiaalinen isännöinti Alvari Palmi, asumisohjaaja Sanna Salopaju, asumisohjaaja 28.9.2015 Historia Asu Ite pilottihanke toteutettiin 1.3. 31.12.2010 omalla rahoituksella, yksi asukasohjaaja Varsinainen

Lisätiedot

Asumispalveluiden visio. Asumispalveluiden johtoryhmä

Asumispalveluiden visio. Asumispalveluiden johtoryhmä Asumispalveluiden visio Asumispalveluiden johtoryhmä Vantaan kaupungin strategia 2018-2021 VISIO PAINOPISTEET ROHKEA JA RENTO Vantaa on edelläkävijä ja vastuullinen kasvun keskus. 1 2 3 4 5 6 Turvaamme

Lisätiedot

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Sidosryhmätyöpaja 4.9.2013 Koulutuspäällikkö Matti Tuusa 10.9.2013 1 Kyselyn tuloksia 10.9.2013 2 Taustatiedot Kysely lähetettiin 18 henkilölle, joista

Lisätiedot

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA Sosiaali- ja terveystoimen vastuu: -Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 21 :n mukainen asumispalvelu tarkoittaa kokonaisuutta, jossa asunto ja asumista

Lisätiedot

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen

Lisätiedot

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Ikääntyvien asumispalvelut Pitkäaikaisen laitoshoidon vähentäminen aloitettiin, kun Senioripihan tehostetun asumispalvelun yksikkö valmistui.

Lisätiedot

Asuminen ja Ohjaamot. Nuorten asumisen näkökulmia Ohjaamo-toimintaan

Asuminen ja Ohjaamot. Nuorten asumisen näkökulmia Ohjaamo-toimintaan Asuminen ja Ohjaamot Nuorten asumisen näkökulmia Ohjaamo-toimintaan Perfect match? Nuorten asunnottomuutta tai asumisen ongelmia ei tilastojen perusteella ole onnistuttu vähentämään toivotulla tavalla

Lisätiedot

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa Sivistystoimi Sisällysluettelo Oppilashuolto lapsen koulunkäyntiä tukemassa... 3 Koulukuraattoreiden ja koulupsykologien tarjoama tuki... 4 Koulukuraattori...

Lisätiedot

ISSN 1237-1288. Lisätiedot: Saara Nyyssölä Puh. 040 172 4917 Hannu Ahola (tilastot) Puh. 0400 996 067. Selvitys 1/2012.

ISSN 1237-1288. Lisätiedot: Saara Nyyssölä Puh. 040 172 4917 Hannu Ahola (tilastot) Puh. 0400 996 067. Selvitys 1/2012. ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Saara Nyyssölä Puh. 040 172 4917 Hannu Ahola (tilastot) Puh. 0400 996 067 Selvitys 1/2012 Asunnottomat 2011 16.2.2012 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998

Lisätiedot

Yksissä tuumin nuorten asumista tukemaan. - Toimintamallien ja materiaalien esittelyä

Yksissä tuumin nuorten asumista tukemaan. - Toimintamallien ja materiaalien esittelyä Yksissä tuumin nuorten asumista tukemaan - Toimintamallien ja materiaalien esittelyä Materiaalille tilausta Asumisen asioiden käsittelyyn ei ole ollut välineitä, vaikka nuorten asumisen haasteet nousseet

Lisätiedot

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Järvenpään kaupunki Tanja Bergman 11.11.2014 - Työllistymisen palvelut Järvenpäässä & Aikuissosiaalityön rooli - Työikäisten sosiaalityö Järvenpäässä / muutossosiaalityö

Lisätiedot

Rikoksia tekevien asumisen erityispiirteet

Rikoksia tekevien asumisen erityispiirteet Rikoksia tekevien asumisen erityispiirteet Kokemuksia ja havaintoja rikosseuraamusasiakkaiden asumisen erityispiirteistä hajasijoitetussa asuntokannassa 2018 2020 STEA tukema osatoimijahanke, jonka tavoitteena

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutus Noste Lahdessa

Sosiaalisen kuntoutus Noste Lahdessa Sosiaalisen kuntoutus Noste Lahdessa asiakkaan toimintakyvyn vahvistamista syrjäytymisen torjumista osallisuuden edistämistä 4 sosiaaliohjaajaa 2 lähihoitajaa UUSI SOSIAALIHUOLTOLAKI MÄÄRITTÄÄ SOSIAALISEN

Lisätiedot

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen TUKIPAJA Räätälöityä apua erityistarpeisiin Tukea vaativaan vanhemmuuteen vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen Tukipaja on vuonna 2008 perustettu

Lisätiedot

Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet

Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet 24.2.2015 Rovaniemi Lakimies Timo Mutalahti Sininauhaliitto Asuminen ja päihteet Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden

Lisätiedot

Perhe on enemmän kuin yksi

Perhe on enemmän kuin yksi Perhe on enemmän kuin yksi Koko perheen huomioiminen perhekeskuksissa Emilia Säles, hankepäällikkö, Perhehoitoliitto ry Karolina Lamroth, projektityöntekijä, Leijonaemot ry Jaana Ylönen, yksikön vastaava,

Lisätiedot

Nuorten asunnottomien tuetut asumispalvelut Espoossa. Anna-Maija Josefsson

Nuorten asunnottomien tuetut asumispalvelut Espoossa. Anna-Maija Josefsson Nuorten asunnottomien tuetut asumispalvelut Espoossa Anna-Maija Josefsson 19.9.2011 Tukiasumisen muotoja Tukiasuminen Tukiasuminen tapahtuu tavallisessa asuntokannassa sijaitsevissa asunnoissa. Asukkaat

Lisätiedot

4.3.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISTEN LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖN JA KOTIPALVELUN

4.3.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISTEN LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖN JA KOTIPALVELUN 4.3.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISTEN LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖN JA KOTIPALVELUN PALVELUKRITEERIT 1. Mitä on lapsiperheiden kotipalvelu ja perhetyö? Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön tavoitteena on

Lisätiedot

LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN. Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että

LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN. Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että Suomen malli 2 LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN (entinen työ- ja päivätoiminta) Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että he voivat

Lisätiedot

PAAVOSTA AUNEEN. Jyväskylä 16.10.2015. Jari Karppinen

PAAVOSTA AUNEEN. Jyväskylä 16.10.2015. Jari Karppinen PAAVOSTA AUNEEN Jyväskylä 16.10.2015 Jari Karppinen PAAVO 2008-2015 Asuntoloista asumisyksiköitä, joissa asuminen perustuu vuokrasopimukseen ja AHVL:ään Noin 2 500 asuntoa tai asuntopaikkaa pitkäaikaisasunnottomille

Lisätiedot

PAAVO-ohjelman toteutus ja haasteet. Organisaatiotaso Sininauhasäätiö

PAAVO-ohjelman toteutus ja haasteet. Organisaatiotaso Sininauhasäätiö PAAVO-ohjelman toteutus ja haasteet Organisaatiotaso Sininauhasäätiö PAAVO-OHJELMA palveluntuottajan näkökulmasta Vahva tuki ohjelman mukaisiin investointeihin ja palvelujen kehittämiseen (RAY ja ARA)

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT TAMPERE Lanula 27.8.2009, 111 Päivitetty 1.2.2015 LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT TAMPERE 2(6) Sisällysluettelo 1. LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT: TAUSTA JA PERUSTEET...

Lisätiedot

Nuorisoasuntoliitto ry Nuorten asumisen edunvalvoja. Nuorisoasuntoliitto rakennuttajan roolissa 20 vuotta kohtuuhintaista asumista

Nuorisoasuntoliitto ry Nuorten asumisen edunvalvoja. Nuorisoasuntoliitto rakennuttajan roolissa 20 vuotta kohtuuhintaista asumista Nuorisoasuntoliitto ry Nuorten asumisen edunvalvoja Nuorisoasuntoliitto rakennuttajan roolissa 20 vuotta kohtuuhintaista asumista Nuorisoasuntoliitto ry Perustettu 1971 27 paikallisyhdistyksen valtakunnallinen

Lisätiedot

KRITSIN TUKIASUMISPALVELUT. Olli Kaarakka & Hanna Mäki-Tuuri 17.1.2014

KRITSIN TUKIASUMISPALVELUT. Olli Kaarakka & Hanna Mäki-Tuuri 17.1.2014 KRITSIN TUKIASUMISPALVELUT Olli Kaarakka & Hanna Mäki-Tuuri 17.1.2014 Toiminta 2014 KEHITTÄMISYKSIKKÖ Tutkimus- ja kehittämistoiminta Asiantuntijatyö Koulutusyhteistyö Järjestötyö VIESTINTÄ JA TIETOHALLINTOYKSIKKÖ

Lisätiedot

TuNe -ELÄMÄ VIREESEEN -HANKE-

TuNe -ELÄMÄ VIREESEEN -HANKE- TuNe -ELÄMÄ VIREESEEN -HANKE- Sirkkulanpuiston toimintayhdistyksen hallinnoima hanke yli 30-vuotiaiden asunnottomien ja asunnottomuusuhan alla olevien henkilöiden elämänlaadun ja -elämänhallinnan lisäämiseen

Lisätiedot

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta

Lisätiedot

KOTIA KOHTI. Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla. Hanna Sallinen 17.2.2011

KOTIA KOHTI. Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla. Hanna Sallinen 17.2.2011 KOTIA KOHTI Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla Hanna Sallinen 17.2.2011 Asumispalvelut Vantaalla -Asumispalveluiden toimintayksikkö on osa aikuissosiaalityötä -Asumispalvelujen toimintayksikkö

Lisätiedot

Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset

Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset Päivystys ja muut 24/7 - palvelut - seminaari Laajavuori 11.5.2016 Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke & Keski-Suomen shp/campus

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Sivistyslautakunta 5 20.01.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI SIVLK 20.01.2016 5 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet

Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet Riikka Kimpanpää Johtava sosiaalityöntekijä/projektipäällikkö Tampereen kaupunki 1 Toimeentulotuen tarkoitus ja oikeus sosiaaliturvaan Toimeentulotukilaki

Lisätiedot

Tehostettu palveluasuminen

Tehostettu palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen Miten asutaan? Tehostetussa palveluasumisessa asiakkaat asuvat omissa kodeissaan työntekijöiden ja asiakkaiden yhteistilan välittömässä läheisyydessä. Asiakkaan kotona tapahtuvassa

Lisätiedot

Työkykyneuvonta aktiivista rinnalla kulkemista ja tukemista työhön paluun helpottamiseksi

Työkykyneuvonta aktiivista rinnalla kulkemista ja tukemista työhön paluun helpottamiseksi Työkykyneuvonta aktiivista rinnalla kulkemista ja tukemista työhön paluun helpottamiseksi Terveysosasto Ismo Hiljanen KYKY -työkykyprosessin kehittämisohjelman tausta KYKY-hankkeen (työkykyprosessin kehittämisohjelma

Lisätiedot

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki 15.3. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen lähtökohdat Keskeinen sisältö Asumisen tuen

Lisätiedot

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Milla Ryynänen, projektipäällikkö, Työelämän päämies projekti, Savon Vammaisasuntosäätiö 17.11.2015 TYÖELÄMÄN

Lisätiedot

NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI

NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI 1 Sisällys 1. Tausta... 2 2. Kohderyhmä... 3 3. Tavoitteet... 3 4. Järjestäjät... 3 5. Resurssit... 4 6. Markkinointi... 5 7. Kurssin teemat... 5 8. Palautteiden kerääminen

Lisätiedot

Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista

Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista 28.1.2015 Lastensuojelun tarkoitus turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun

Lisätiedot

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET 1 ASIAKKAAKSI TULEMINEN Päivätoimintaan tullaan palvelutarpeenarvioinnin kautta, jolloin kartoitetaan kokonaisvaltaisesti asiakkaan selviytyminen päivittäiseistä

Lisätiedot

Loimaan. Perhepalvelut

Loimaan. Perhepalvelut Loimaan Perhepalvelut PERHEPALVELUT Loimaan perhepalvelujen työmuotoja ovat palvelutarpeen arviointi, lapsiperheiden kotipalvelu, perhetyö ja sosiaa- liohjaus. Perhepalveluihin kuuluvat myös tukihenkilö-

Lisätiedot

Varhain vanhemmaksi. Käytännön tyyppi Palvelukäytäntö. Käytännön alue Äitiysneuvola, sosiaalitoimi, perhetyö

Varhain vanhemmaksi. Käytännön tyyppi Palvelukäytäntö. Käytännön alue Äitiysneuvola, sosiaalitoimi, perhetyö Varhain vanhemmaksi Käytännön tarkoitus Varhain vanhemmaksi toimintamallissa äitiysneuvolan terveydenhoitaja, sosiaalityöntekijä ja raskaana oleva nuori kumppaneineen tapaavat yhteisvastaanotolla normaalin

Lisätiedot

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan?

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Liikkuva Tuki Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Matti Järvinen Porin perusturva Psykososiaalisten palvelujen

Lisätiedot

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 29.9.2015 1 Uusi sosiaalihuoltolaki ja lasten

Lisätiedot

yöote Vamoksen näkökulmia

yöote Vamoksen näkökulmia Nuorten onialainen hyvinvointia matalan kynnyksen tukemassa yöote Vamoksen näkökulmia Ulla Nord Palvelualuejohtaja 4.3.2014 ASUNNOTTOMAAN NUOREEN LIITETTYJÄ ILMIÖITÄ PÄIHDEONGELMAT LAISKUUS MIELENTERVEYS

Lisätiedot

PAAVO II Starttiseminaari

PAAVO II Starttiseminaari PAAVO II Starttiseminaari Ympäristöministeriö 30.3.2012 Sari Timonen, suunnittelija Ympäristöministeriö sari.timonen@ymparisto.fi Juha Kaakinen, ohjelmajohtaja Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma

Lisätiedot

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen TUKIPAJA Räätälöityä apua erityistarpeisiin Tukea vaativaan vanhemmuuteen vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen Tukipaja on toiminut vuodesta 2008,

Lisätiedot

Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja

Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja Syrjäytymisen kustannukset Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja Vantaan kaupunki, perhepalvelut 2 Aikuissosiaalityö: Työttömyysprosentti Vantaalla on 8,9 %, Toimeentulotukea saa vantaalaisista 9,1

Lisätiedot

Lastensuojelun valtakunnalliset laatusuositukset

Lastensuojelun valtakunnalliset laatusuositukset Lastensuojelun valtakunnalliset laatusuositukset Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 15.9.2009 18.09.2009 Projektipäällikkö Hanna Heinonen 1 Mihin tarvitaan laatukriteerejä? Varmistamaan lastensuojelun

Lisätiedot

Nurmeksen etsivänuorisotyö on osa Nuoriso- ja matkailukeskys Hyvärilä Oy:n toteuttamista paikallisista nuorisopalveluista.

Nurmeksen etsivänuorisotyö on osa Nuoriso- ja matkailukeskys Hyvärilä Oy:n toteuttamista paikallisista nuorisopalveluista. ETSIVÄNUORISOTYÖ Vuosiraportti 2015 Paula Timonen Nurmeksen etsivänuorisotyö on osa Nuoriso- ja matkailukeskys Hyvärilä Oy:n toteuttamista paikallisista nuorisopalveluista. Etsivien tyypillinen asiakas

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUKUVAUS

KUOPION KAUPUNKI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUKUVAUS KUOPION KAUPUNKI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUKUVAUS 1 Sisällys 1 Lapsiperheiden kotipalvelun ja kriteerien tarkoitus... 3 2 Lapsiperheiden kotipalvelun lainsäädännöllinen perusta... 3 3 Lapsiperheiden

Lisätiedot

TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT

TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT 1(5) TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT Lasten ja nuorten kasvun tukemisen ydinprosessilla on kolme avustuskokonaisuutta, Nuorisotyön ja nuorten harrastustoiminnan edistämisen avustukset,

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kriteerit 2015

Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kriteerit 2015 Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kriteerit 2015 Sisällys 1.LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU... 2 1.1 Lapsiperheiden kotipalvelun sisältö... 3 1.2 Lapsiperheiden kotipalvelun aloittaminen... 3 1.3 Lapsiperheiden

Lisätiedot

MONIALAINEN TYÖ HYVINVOINNIN TUOTTAJANA

MONIALAINEN TYÖ HYVINVOINNIN TUOTTAJANA MONIALAINEN TYÖ HYVINVOINNIN TUOTTAJANA NUORET PALVELUJEN PARIIN PALVELUIDEN YHTEISTYÖLLÄ Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke SEMINAARI 8.11.2012 Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke

Lisätiedot

Varjosta valoon seminaari 20-9-12

Varjosta valoon seminaari 20-9-12 Varjosta valoon seminaari 20-9-12 Mitä ovat perheneuvolapalvelut Sosiaalihuoltolain 17 :n mukaan kunnan on huolehdittava kasvatus-ja perheneuvonnan järjestämisestä. Sosiaalihuoltolain 19 :n mukaan kasvatus-ja

Lisätiedot

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista 2017-2018 LAPE Pirkanmaa Kyselyn perustiedot Pirkanmaan Lape-hankkeessa on ollut avoin kysely toimijoiden nettisivuilla koko hankkeen

Lisätiedot

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO LASTENSUOJELU LOIMAALLA 2017 - ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ - Jo peruspalveluissa tulisi tehdä valtaosa ennaltaehkäisevästä

Lisätiedot

Nuttu-projektin loppuraportti 2006 2009

Nuttu-projektin loppuraportti 2006 2009 Nuttu-projektin loppuraportti 2006 2009 Joensuun seudun nuorisoasuntoyhdistys ry 30.4.2010 1 Nuttu-projektin raportti 2006 2009 2 Prologi Asunnottomuus on yleisesti ymmärretty sitkeäksi yhteiskunnalliseksi

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Minna Rantanen, Kela Läntinen vakuutuspiiri TYKS 17.5.2016 Saajat Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen / vaativan lääkinnällisen

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen

Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen Luonnos uudeksi sosiaalihuoltolaiksi: Parhaillaan lausuntokierroksella 6.6.2014 asti

Lisätiedot

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa 3,2 M vuosibudjetti amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa hdessä koulutustakuuseen seminaari 22.4.2015 65 työntekijää 5 yksikköä Nuoriso- ja koulutustakuu ovat hyviä asioita, mutta monen opiskelun ja

Lisätiedot

Tomi Kallio & Markku Salo, MTKL/Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö

Tomi Kallio & Markku Salo, MTKL/Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö Tomi Kallio & Markku Salo, MTKL/Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö Tampereen A-kilta ry:n 22 asunnon asumisyksikkö pitkäaikaisasunnottomille päihde- tai/ja mielenterveysongelmaisille henkilöille

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ JA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU

SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ JA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ JA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU 1 MITÄ PERHETYÖ ON? Perhetyöllä tarkoitetaan hyvinvoinnin tukemista sosiaaliohjauksella ja muulla tarvittavalla avulla tilanteissa,

Lisätiedot

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Yhdessä hyvä OTE KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Lähtötilanne Verkostotyöpajapäivät, palvelumuotoilupäivät,

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Mielenterveys ja asuminen - vuonna 2010 työkyvyttömyyseläkkeensaajista mielenterveyden

Lisätiedot

POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT

POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT VASTAANOTTOKOTI TEHOSTETTU PERHETYÖ KOTIUTUS- JA TUKITYÖRYHMÄ 2 POIJUPUISTON VASTAANOTTOKOTI Espoolaisten 13-18 -vuotiaiden nuorten

Lisätiedot

ymmärtää nuoruuden arvon ja ainutkertaisuuden edistää omalla toiminnallaan nuoren itsenäistymistä tukee nuoren itsetuntoa ja minäkuvan kehittymistä

ymmärtää nuoruuden arvon ja ainutkertaisuuden edistää omalla toiminnallaan nuoren itsenäistymistä tukee nuoren itsetuntoa ja minäkuvan kehittymistä 1 Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto VALINNAISET TUTKINNON OSAT ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN NUORTEN JA HEIDÄN PERHEIDENSÄ OHJAUS JA TUKEMINEN Näytön antaja: Näytön arvioija: Paikka ja aika:

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 4.2.2004 16

Sosiaalilautakunta 4.2.2004 16 1(7) Sosiaalilautakunta 4.2.2004 16 IISALMEN KAUPUNGIN SOSIAALIPALVELUKESKUS STRATEGIA Sosiaalipalvelukeskuksen ammattitaitoinen ja kehittämishaluinen henkilöstö tuottaa laadukkaita sosiaalipalveluja asukkaille.

Lisätiedot

Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011

Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011 Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011 Omaishoidon tuki Laki omaishoidon tuesta (2.12.2005/937) lakisääteinen sosiaalipalvelu,

Lisätiedot

Palveluohjaus ja vastuutyöntekijämalli

Palveluohjaus ja vastuutyöntekijämalli Palveluohjaus ja vastuutyöntekijämalli Etelä-Suomen kehittäjäverkoston työpaja 26.5.2015 1 Työpajan alustus Mitä palveluohjaus on? Mitä vastuu asiakkuudesta tarkoittaa? Miten toimitaan monialaisessa työssä

Lisätiedot

Sopimusvuoren kotikuntoutus

Sopimusvuoren kotikuntoutus Association & Foundation Sopimusvuoren kotikuntoutus Tietokoneavusteinen kotikuntoutus on ry:n ja Tampereen kaupungin yhteinen kehittämishanke 15.8.2010-31.12.2011. Osa hankkeen rahoituksesta tulee välittäjä

Lisätiedot

Asunto ensin -periaate

Asunto ensin -periaate Asunto ensin -periaate kotouttamisen ja integraation lähtökohtana? Marko Kettunen Maahanmuuttajat metropolissa seminaari 19.8.2010 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN ASUMISNEUVONTA. Tinka Pöyry ja Nowzar Nazari

ESPOON KAUPUNGIN ASUMISNEUVONTA. Tinka Pöyry ja Nowzar Nazari ESPOON KAUPUNGIN ASUMISNEUVONTA Tinka Pöyry ja Nowzar Nazari 5.9.2018 Yleistä Espoon kaupungin asumisneuvonnasta Hanke on osa Espoon Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelma (AUNE 2016-2019).

Lisätiedot

Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö

Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö 18.1.2017 / Timo Mutalahti 1 Kuvat: Pixabay.com Ilmoitus viranomaisille Missä asukkaan asumiseen tai elämiseen liittyvissä ongelmissa vuokranantajalla tai asumisen

Lisätiedot

NUORTEN PSYKOSOSIAALINEN TUKI OHJAAMOSSA

NUORTEN PSYKOSOSIAALINEN TUKI OHJAAMOSSA NUORTEN PSYKOSOSIAALINEN TUKI OHJAAMOSSA Mikä on Ohjaamo? Alle 30-vuotiaille tarkoitettu matalan kynnyksen monialainen palvelupiste. Tarjoaa maksutonta tukea ja ohjausta työllistymiseen, koulutukseen,

Lisätiedot

Työpajat TYP:n kumppanina Työhönkuntoutumisen kumppanuusfoorumi 22.11.2011. Hilla-Maaria Sipilä Projektisuunnittelija

Työpajat TYP:n kumppanina Työhönkuntoutumisen kumppanuusfoorumi 22.11.2011. Hilla-Maaria Sipilä Projektisuunnittelija Työpajat TYP:n kumppanina Työhönkuntoutumisen kumppanuusfoorumi 22.11.2011 Projektisuunnittelija Espoon työvoiman palvelukeskuksen asiakasprosessi KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA PAJALLA ETYP moniammatilliset

Lisätiedot

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Kotihoidon, tukipalveluiden ja palveluohjauksen henkilökunnalle syksyllä 2014 1. Ikä Vastaajien määrä: 86

Lisätiedot

STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse?

STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse? STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse? Alueelliset työpajapäivät 10.6.2015 Tampere Mea Hannila-Niemelä projektipäällikkö Startti parempaan elämään juurruttamishanke (2012-2016), TPY www.tpy.fi Sisältöä Hankkeesta

Lisätiedot

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA!

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! Sisällys Mikä nuorisotakuu? Miksi nuorisotakuu? Nuorisotakuun tavoitteet ja viestit Ketkä toteuttavat nuorisotakuuta? Nuorisotakuun tuloksia Nuorisotakuun kehittämistarpeita

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

ASUMISNEUVONTAA HEKA-KONTULASSA ASUMISNEUVOJA SATU RAUTIAINEN

ASUMISNEUVONTAA HEKA-KONTULASSA ASUMISNEUVOJA SATU RAUTIAINEN ASUMISNEUVONTAA HEKA-KONTULASSA ASUMISNEUVOJA SATU RAUTIAINEN YHTEYS ASUMISNEUVONTAAN Asumisneuvojalle tulee tieto toisen eroavista avio/avopuolisoista ottaessa yhteyttä Mahdollinen kiista siitä, että

Lisätiedot

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN ETELÄ-KYMENLAAKSON AMMATTIOPISTO Palvelualojen toimipiste Takojantie 1, 48220 KOTKA Puh. 010 395 9000 Fax. 010 395 9010 S-posti:etunimi.sukunimi@ekami.fi www.ekami.fi SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO,

Lisätiedot

Unohtuuko hiljainen asiakas?

Unohtuuko hiljainen asiakas? Unohtuuko hiljainen asiakas? - yhdenvertaisuuden pullonkaulat päihdepalveluissa Päihdetyön seminaari Kuopio 5.11.2015 Heidi Poikonen Sosiaalioikeuden yliopisto-opettaja Oikeustieteiden laitos Oikeudellinen

Lisätiedot

UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI

UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI Sanna Ahola Erityisasiantuntija Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö 5.11.2018 Uudistuva vammaispalvelulaki / Sanna Ahola 1 VAMMAISPALVELUJA KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN

Lisätiedot

Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille

Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt Helsingin sosiaalivirasto Vammaisten sosiaalityö 26.1.2010 www.hel.fi Sosiaalityö ja palveluohjaus Sosiaaliturvaa

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina. Työllistymisen seminaari Anne Saari, Kiipula ammattiopisto

Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina. Työllistymisen seminaari Anne Saari, Kiipula ammattiopisto Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina Työllistymisen seminaari 30.8.2017 Anne Saari, Kiipula ammattiopisto Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus 22.9.2017 Toimintamme lähtee

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu käytännössä

Henkilökohtainen apu käytännössä Henkilökohtainen apu käytännössä Mirva Vesimäki, Henkilökohtaisen avun koordinaattori, Keski-Suomen henkilökohtaisen avun keskus HAVU 24.2.2012 Henkilökohtainen apu vaikeavammaiselle henkilölle, 8 2 Kunnan

Lisätiedot

Asumisneuvojan rooli vuokravelkatilanteessa. Jussi Saari, Talousneuvoja Pääkaupunkiseudun nuorisoasunnot ry

Asumisneuvojan rooli vuokravelkatilanteessa. Jussi Saari, Talousneuvoja Pääkaupunkiseudun nuorisoasunnot ry Asumisneuvojan rooli vuokravelkatilanteessa Jussi Saari, Talousneuvoja Pääkaupunkiseudun nuorisoasunnot ry PÄÄKAUPUNKISEUDUN NUORISOASUNNOT RY Nuorisoasuntoliiton paikallisyhdistys, oma itsenäinen organisaatio

Lisätiedot

Esperi Care Anna meidän auttaa

Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi palvelee, kasvaa ja kehittää. Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kuntouttavia asumispalveluja ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelun

Lisätiedot

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla Keravan nuorisopalvelut ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla 16.3.2017 Etsivän nuorisotyön asiakkaat NEET-nuoret ovat etsivän nuorisotyön tyypillistä kohderyhmää ikä 16-29

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut

Lapsiperheiden palvelut Lapsiperheiden palvelut Vaasa ja Pietarsaari Eeva Liukko Erityisasiantuntija Järjestelmät/Reformit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 15.2.2019 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN UUDISTAMINEN VUONNA 2015 LAPSIPERHEIDEN

Lisätiedot

Häätöjen ennaltaehkäisy ja

Häätöjen ennaltaehkäisy ja Häätöjen ennaltaehkäisy ja asumisen sosiaaliohjaus Vantaalla 25.9.2015 Dimitri Hedman, Sari Heiskanen, Sara Juntunen, Tanja Turunen Asumisen sosiaaliohjaus on aloitettu Vantaalla syyskuussa 2009 osana

Lisätiedot

Taustatilaisuus nuorisotakuusta. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013

Taustatilaisuus nuorisotakuusta. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013 Taustatilaisuus nuorisotakuusta Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013 Nuorisotakuu on tapa toimia uudella tavalla Nuorisotakuu ei ole laki vaan tapa toimia saumattomassa yhteistyössä Toteutus nykyjärjestelmää

Lisätiedot

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä Muutos 26! Projektien rahoituskanavat ja välityömarkkinat 2014 28.1.2014 Pori 27.1.2014 1 Esityksen rakenne RAY kansalaisjärjestötoiminnan mahdollistajana

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma Säkylän kunta

Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma Säkylän kunta Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma 2016 Säkylän kunta Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Asumispalveluiden laatusuositus... 2 3. Asumispalveluiden nykytilanne Säkylässä... 2 4. Suunnitelmissa/rakenteilla

Lisätiedot