Valtuusto rakentaa uutta kaupunkistrategiaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtuusto rakentaa uutta kaupunkistrategiaa"

Transkriptio

1 Porvoon kaupunginvaltuuston työpaja Valtuusto rakentaa uutta kaupunkistrategiaa 1. Taustamuistion tarkoitus Porvoon kaupunki on käynnistänyt uuden kaupunkistrategian laatimisen. Kaupunkistrategia kuvaa kaupungin toiminnan ja talouden kehittämisen keskeisimmät suuntaviivat vuosina Strategia on joukko valintoja, joilla turvataan kaupungin menestyminen ja toimintakyky. Siihen ei kirjata kaikkea sitä mitä kaupunki tekee, vaan ne asiat, jotka nousevat strategiakaudella kaikista tärkeimmiksi kaupungin menestymisen kannalta. Siksi strategia ei voi olla koskaan tasapuolinen. Tähän muistioon on koottu tausta-aineistoa valtuuston ensimmäistä strategiatyöpajaa varten. Materiaali on tarkoitettu perehtymisaineistoksi. Sen keskeisimpiä kohtia käsitellään valtuustotyöpajassa. Varsinaiset strategiset valinnat tekee valtuusto kevään 2013 aikana. Uusi strategia hyväksytään valtuustossa elokuussa Strategian valmistelusta vastaa Porvoon kaupungin johtoryhmä apunaan asiantuntijoista kootut teemaryhmät sekä projektiryhmä. Kaupunkilaisten näkemyksiä Porvoon tulevaisuudesta on kerätty tulevaisuuskyselyllä helmi-maaliskuussa kaupungin internetsivulla. Kaupunkilaiset ja sidosryhmät osallistuvat strategian valmisteluun jatkossa myös vaikuttajaraadeissa. Kaupunkistrategian laadintaprosessi sekä tietoa strategian valmistelusta on koottu kaupungin internetpalveluun: 2. Talouden reunaehdot valtuustokaudelle Porvoon kaupungin asiantuntijaryhmä on koonnut valtuustotyöpajaa varten tietoa taloudellisista reunaehdoista tulevalla strategiakaudella. Taloudellisista reunaehdoista on koottu erillinen muistio, jonka sisältörunko näkyy alla. 1. Yleinen taloustilanne ja rahoitus 1.1. Suhdanne-ennuste 1.2. Valtionosuudet 1.3. Verotulot 1.4. Korkotaso 1.5. Talouden tasapaino ja vuosikate 2. Ikärakennekustannukset 2.1. Ikärakenteen muutokset 2.2. Lasten päivähoito 2.3. Perusopetus 1

2 2.4. Lukio- ja 2. asteen koulutus 2.5. Vanhuspalvelut 2.6. Vammaispalvelut 2.7. Muu sosiaalitoimi 3. Uudet lakisääteiset tehtävät 3.1. Vanhuspalvelulaki 3.2. HUS, apotti 3.3. Nuorisotakuu 4. Investoinnit 4.1. Uudet hankkeet 4.2. Korjausvelka 4.3. Myytävät kohteet 5. Kuntarakennemuutokset 5.1. Vaihtoehdot 3. Hyvinvointi strategian keskiössä tulevalla strategiakaudella Porvoon kaupunki suuntautuu uuteen strategiakauteen hyvinvoinnin näkökulmasta (kuva 1). Tämä tarkoittaa, että kaupunki kehittyy sosiaalisesti, ympäristöllisesti ja taloudellisesti kestävällä ja tasapainoisella tavalla. Kuva 1. Kaupunkistrategian kivijalat Porvoon strategiamalli (kuva 2) nojautuu kunnan perustehtävään, joka on määritelty kuntalaissa. Kunnan perustehtävinä on kuntalaisten hyvinvoinnin turvaaminen ja kestävän kehityksen edistäminen alueellaan. Kunnan tehtäviin kuuluvat kuntalain mukaan myös elinkeinopolitiikka ja elinvoimaisuudesta huolehtiminen. Visio on valtuuston asettama tavoitetila, eli yhdessä valittu suunta. Strategia rakennetaan niin, että kolmesta hyvinvoinnin näkökulmasta valitaan keskeisimmät hyvinvointia lisäävät päämäärät sekä niiden toteutumista kuvaavat indikaattorit. Se, millaisin toimenpitein päämäärät saavutetaan strategiakaudella, on ensisijaisesti kaupunginhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijaorganisaation vastuulla. 2

3 Kuva 2. Kaupunkistrategian rakenne Kussakin näkökulmassa kuntalaisen, yritysten ja ympäristön hyvinvoinnissa tarkastellaan sellaisia teemoja ja kysymyksiä jotka ovat Porvoon tulevaisuuden ja menestymisen kannalta kriittisimpiä. Nämä voivat olla keskeisimpiä hyvinvoinnin haasteita, asioita, jotka Porvoossa ovat koko valtakuntaa huonommalla tolalla tai ovat kehittymässä strategiakaudella huolestuttavaan suuntaan ja näin heikentävät olennaisesti kaupungin, sen asukkaiden, yritysten sekä ympäristön hyvinvointia. Toisaalta on tärkeää tunnistaa niitä mahdollisuuksia jotka Porvoolle avautuvat ja joiden pohjalta se voi rakentaa menestyvää tulevaisuutta. Ketteryyden avulla Porvoo voi tarttua näihin mahdollisuuksiin ja kääntää ne voitokseen. Näin Porvoo voi tällä strategialla tehdä omaa tulevaisuuttaan. 4. Kaupungin perustehtävä ja visio 2020 Strategityössä määritellään kaupungin perustehtävä ja tulevaisuudenvisio. Valtuusto linjaa ja ohjaa perustehtävän ja vision rakentamista strategityöpajassa. Perustehtävä on kiteytetty tulkinta kaupungin olemassaolon oikeutuksesta, toiminnan tarkoituksesta sekä asemasta ja roolista osana laajempaa kokonaisuutta. Perustehtävä lähtee kuntalaissa (1 ) määritellystä kunnan toiminnan tarkoituksesta: Kunta pyrkii edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. Laki korostaa vastuunottoa hyvinvoinnista ja kestävästä kehityksestä, sitä että kaupunki sitoutuu tuottamaan todennettavaa hyötyä asukkailleen, sidosryhmilleen ja ympäristölleen. Kuvassa 3 on malli sille, miten Porvoon kaupungin perustehtävä voitaisiin tulkita. 3

4 Kuva 3. Malli kaupungin perustehtäväksi ja sen tulkinnaksi Visio on yhteisesti valittu tavoitteellinen kuva tulevaisuudesta, jota kohti kaupunkia halutaan kehittää. Se on valittu suunta, jota kohti strategia vie. Sen on oltava riittävän kunnianhimoinen, parempi kuin nykytila, mutta ei kuitenkaan mahdoton saavuttaa. Visio on tahtotila, joka on kiteytetty yhteen lauseeseen. Vision yhteistä ymmärrettävyyttä ja tulkintaa voidaan tehostaa purkamalla tai avaamalla sen sisältö. Kuvassa 4 on malli sille, kuinka kaupungin visio voitaisiin rakentaa. Kuva 4. Malli kaupungin visiolle ja sen tulkinnalle 4

5 5. Kaupungin hyvinvoinnin kannalta kriittisimmät kehitysilmiöt, joiden suuntaan tulisi strategiakaudella puuttua Porvoon strategian lähtökohtina ovat siis hyvinvoinnin kannalta kovimmat tai huolestuttavimmat ongelmat, joita Porvoolla on edessään uuden strategiakauden kynnyksellä. Näitä ongelmia on tunnistettu kolmessa kaupungin henkilöstöstä kootussa poikkihallinnollisessa asiantuntijaryhmässä, jotka ovat kokoontuneet tammi-helmikuun aikana. Teemaryhmien kokoonpano löytyy internetistä: Alle on koottu teemaryhmien ehdotukset valtuustolle niistä haastavimmista ilmiöistä, joiden suuntaa tällä strategialla tulisi muuttaa. 5.1 Kuntalaisten hyvinvointi ja osallisuus Kuntalaisten hyvinvoinnin ja osallisuuden käsite on pohjimmiltaan subjektiivinen, se rakentuu ulkoisista hyvinvoinnin edellytyksistä ja ihmisen omasta kokemuksesta. Hyvinvointi kuvataan yleisesti terveyden ja sosiaalisten osatekijöiden summaksi. Hyvinvointi on tila, joka syntyy ihmisten itsensä, lähiyhteisön, palvelujärjestelmän ja yhteiskuntapolitiikan yhteisenä aikaan saannoksena. Hyvinvointi koostuu ihmisten itsenäisestä, turvallisesta, terveellisestä ja sosiaalista elämästä, viihtymisestä omassa asuin- ja toimintaympäristössään sekä mahdollisuudesta mielekkääseen tekemiseen ja itsensä toteuttamiseen. Hyvinvointi merkitsee ihmisille osittain eri asioita elämänkaaren eri vaiheissa, mutta kaikille ikäryhmille löytyy kuitenkin yhteisiä hyvinvoinnin tekijöitä. Tästä syystä on luontevaa jakaa kuntalaisten hyvinvoinnin kokonaisuus ikäryhmittäin. Kokonaisuus jaettiin neljään osakokonaisuuteen: lapset, varhaisnuoret ja lapsiperheet, nuoret ja nuoret aikuiset, työikäiset sekä ikääntyneet. Kuntalaisten hyvinvoinnin kriittisiä kehityskulkuja on kuvattu kansallisten muutossuuntien valossa, porvoolaisten hyvinvoinnin ja hyvinvointivajeiden tilaa kuvaavien indikaattoreiden perusteella sekä asiantuntijoille marraskuussa 2012 tehdyn hyvinvointivaikutusten kyselyn tulosten pohjalta. Näiden lisäksi on pyritty löytämään heikompien signaalien antamaa tietoa hyvinvoinnin kriittisistä kehityskuluista teemaryhmän keskusteluissa sekä ryhmän jäsenten tekemillä selvityksillä. Tiedon tuottamiseen ja keräämiseen on osallistunut teemaryhmän jäsenten välityksellä asiantuntijoita kaikilta toimialoilta. Asiantuntijoiden teemaryhmä näkee, että strategiassa tulisi ottaa kantaa viiteen kriittiseen ilmiöön tai kehityskulkuun, jotka selkeimmin uhkaavat Porvoossa kuntalaisten hyvinvoinnin toteutumista vuonna 2017: lapsiperheiden tuen tarve lisääntyy nuorten syrjäytyminen hyvinvointi- ja terveyserojen kasvaminen (eriarvoistuminen) epäterveellisten elämäntapojen lisääntyminen osallisuuden väheneminen (passivoituminen) 5

6 Lapsiperheiden tuen tarve lisääntyy Miten tuen tarpeen lisääntyminen näkyy lapsiperheiden arjessa? Tuen tarvetta voi kuvata seuraavilla indikaattoreilla: - Perhetyön asiakasperheitä vuoden aikana - Lasten pienituloisuusaste - Toimeentulotukea saaneet, osuus lapsiperheistä - Ahtaasti asuvat, osuus lapsiperheistä - Lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä 0 17-vuotiaista - Huostaanotetut, osuus 0 17-vuotiaista - Perheneuvolan asiakkaana vuoden aikana - Erityistä tukea saaneita - perusopetuksessa - varhaiskasvatuksessa Lapsiperheiden tuen tarve lisääntyy erityisesti perhe-elämän taitekohdissa, kuten lapsen syntymän tai perheenjäsenen sairastumisen aikana tai perheitä kohtaavissa äkillisissä ongelmissa. Ennalta ehkäisevä näkökulma on oltava suunnittelun ja toiminnan keskeinen lähestymistapa lapsiperheidenkin hyvinvoinnin kehittämisessä. Mm. päivähoidon ja koulun antama tuki, vanhempainryhmät, lastenhoitoapu sekä perhetyö ovat tärkeitä lapsiperheiden arjen tuen muotoja. Perhetyön tavoite on, että perheet saavat tukea arkeensa ja akuutteihinkin tilanteisiin jo ennen lastensuojelun asiakkuutta. Eri perhetyönmuotojen asiakkaana oli 214 lapsiperhettä vuonna 2012 ja perheneuvolalla oli asiakkaita yli 551. Ennaltaehkäisevillä työmuodoilla pyritään siihen, että lastensuojeluun tulevat yhteydenotot eivät kasvaisi, muiden erityispalveluiden käyttö vähenisi ja jonotusajat palveluihin lyhenisivät. Erityisesti on nostettava esille ne lapsiperheet, jotka kipuilevat taloudellisten ongelmien kanssa. Taloudelliset huolet vaivaavat niin pienituloisia köyhyysriskin alla eläviä kuin ylisuuriin asuntolainoihin sitoutuneita perheitä. Perheen taloudellinen tasapainottelu ja vanhempien kokema huoli vaikuttaa lapsiin. Köyhien lapsiperheiden määrä on kaikkiaan kasvanut ja yksinhuoltajaperheissä pienituloisten määrä on suuri. Erityisen haastavaa arki on juuri perheissä, joissa perheen arjesta vastaamassa on vain yksi aikuinen. Toimeentulotukea on saanut porvoolaisista lapsiperheistä 6,7 prosenttia. Iso osa pikkulapsiperheistä myös asuu ahtaasti. Yhteydenotot lastensuojeluilmoitusten, lastensuojeluhakemusten ja lastensuojelutarpeen selvityspyyntöjen muodoissa ovat Porvoossa hieman laskeneet, mutta työn määrä asiakasperheissä lisääntynyt. Huolestuttavana ilmiönä lastensuojelussa on noussut esiin kasvava huoli vauvojen huolenpidosta. Lastensuojelutyön painopistettä on muutettu avopainotteisemmaksi, ja samalla on vähennetty ostopalveluiden käyttöä sekä kustannuksia. Lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä on 5,4 prosenttia porvoolaislapsista. Perhetyötä lisäämällä on pystytty rajoittamaan lastensuojelun avohuollon ostopalvelujen hankintaa. Myös lastensuojelun avopalvelujen sijoituksia sekä laitossijoituksia on pystytty lyhentämään ja vähentämään. Tämä 6

7 kehityssuunta on tärkeä niin inhimillisestä kuin kustannustenkin näkökulmasta. Seuraavassa esimerkkinä laskelma lastensuojelun asiakkaan kustannuksista Porvoossa: Lapsi avopalvelun asiakkaana: noin 40 euroa/tunti, 4 tuntia/viikko = 640 euroa/kk Lapsi huostaanotettuna: euroa/vrk euroa/ kk sijaisperhe 1415 ammatillinen perhekoti laitossijoitus laitossijoitus, erityisyksikkö Nuorten syrjäytyminen Miten nuorten syrjäytymiskehitys näkyy heidän arjessaan? Syrjäytymistä voi kuvata seuraavilla indikaattoreilla: - Terveystottumukset, osuus peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaista - Koettu terveydentila keskinkertainen tai huono - Tupakoi päivittäin - Tosi humalassa vähintään kerran kuukaudessa - Kokeillut laittomia huumeita ainakin kerran - Kiusaamisen vastaiseen tiimiin ohjautuneet perusopetuksessa/lukuvuosi - Erityisen tuen päätöksen saaneet oppilaat - Vieraskieliset oppilaat - Jatkokoulutukseen hyväksyttyjen osuus (peruskoulun päättäneet) - Koulutustakuun ulkopuolelle jääneet - Koulutuksen ulkopuolelle jääneiden osuus vuotiaista - Nuorisotyöttömät vuotiaista - Nuoria toimeentuloasiakkaina vuotiasta - Poliisilaitoksen sosiaaliohjaajan asiakkaina Kouluterveyskysely kokoaa tietoa nuorten elinoloista, kouluoloista, terveydestä, terveystottumuksista sekä oppilas- ja opiskelijahuollosta. Kouluterveyskyselyn tulokset tukevat nuorten terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi tehtävää työtä oppilaitoksissa ja kunnissa. Kyselyyn vastaavat peruskoulujen 8. ja 9. luokkien oppilaat sekä lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat. Koko maassa kyselyyn vastaa noin nuorta. Porvoossa kouluterveyskyselystä (2010) nousevat kriittisinä kehityskulkuina esille nuorten (8. ja 9. luokkalaisten) tupakointi, alkoholin käyttö sekä koettu terveydentila. Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaista 19 prosenttia kokee terveydentilansa huonoksi. 18 prosenttia oppilasta tupakoi päivittäin ja tosi humalassa vähintään kerran kuukaudessa on 19 prosenttia. Nämä ovat hieman korkeampia lukuja (noin 3 prosenttia) kuin maassa keskimäärin. Laittomia huumeita on ainakin kerran kokeillut 9 prosenttia tästä ikäluokasta, joka on saman verran kuin koko maassa keskimäärin. 7

8 Lasten ja nuorten lisääntyneet psyykkisen hyvinvoinnin ongelmat näkyvät oppilaitoksissa mm. oppimis- ja keskittymisvaikeuksina, poissaoloina ja sosiaalisen kanssakäymisen ongelmina. Tätä ilmiötä kuvaavia indikaattoreja ovat mm. oppilaille annetut avustaja-, psykologi- ja kuraattoripalvelut henkilötyövuosina sekä tilastokeskuksen vuosittain keräämät tiedot erityisen tuen päätöksen saaneiden oppilaiden lukumäärästä. Saatavilla on myös mm. tiedot vieraskielisten oppilaiden lukumäärästä. KiVa Koulu on kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma. KiVa Koulu -ohjelman käyttäjiksi on Suomessa rekisteröitynyt noin 2500 koulua. Tämä vastaa noin 90 prosenttia Suomen perusopetuksesta vastaavista kouluista. Porvoossa kaikki koulut osallistuvat KiVa Koulu -ohjelmaan. Koulutuspalveluiden vuotuiseen laaturaporttiin kerätään mm. koulujen KiVa-työryhmään ohjautuneet kiusaamistapaukset. Lukuvuonna KiVa-työryhmät käsittelivät 123 kiusaamistapausta. Opintojen keskeyttämiseen on viime aikoina kiinnitetty aikaisempaa suurempaa huomiota ja keskeyttämisvaarassa olevien nuorten tukemista on tehostettu. Ammatillisessa koulutuksessa koulutuksen keskeyttäminen ja opintojen venyminen on tavallisempaa kuin lukiokoulutuksessa. Koulutuksen ulkopuolelle jääneiden vuotiaiden osuus prosentteina vastaavanikäisestä väestöstä oli vuonna prosenttia. He siis eivät opiskele tai heillä ei ole perusasteen jälkeistä koulutusta. Alhainen koulutustaso on tutkimusten mukaan osoittautunut yhdeksi merkittäväksi työttömyyden syyksi. Kouluttamattomien työttömyysaika on myös selkeästi pidempi kuin koulutetuilla nuorilla. Nuorten työttömyysprosentti on n.11 prosenttia. Porvoossa on ( ) yhteensä noin 250 työtöntä vuotiasta työnhakijaa. Nuorille on tällä hetkellä erittäin vaikea löytää työpaikkoja, joten sijoitukset ovat usein lyhytaikaisia työkokeilu- tai työpajapaikkoja. Nuorisotyöttömyys ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten ongelmat ovat lisänneet huomattavasti aikuissosiaalityön palvelujen kysyntää. Kaikista toimeentulotukiasiakkaista vuonna 2012 oli 26 prosenttia alle 25-vuotiaita ja uusista asiakkaista 52 prosenttia alle 30-vuotiaita. Yhteensä 570 nuorta sai toimeentulotukea. Erityisesti nuorten lisääntyvä avuttomuus, puutteelliset asumistaidot ja elämäntavat, asunnottomuus ja velkaantuminen näkyvät suurena tuen tarpeena. Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu astui voimaan Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tulee tarjota työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpajatai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Koulutustakuu on osa yhteiskuntatakuuta. Sen mukaan taataan jokaiselle peruskoulun päättäneelle koulutuspaikka lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, oppisopimuskoulutuksessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin. Keväällä 2011 porvoolaisten koulujen 9. luokkalaisista 93,7 prosenttia pääsi jatkokoulutukseen. Koulutustakuun ulkopuolelle jäi 44 nuorta. Nuorten rikollisuus vaikuttaa vahvasti syrjäytymisen riskiin. Rikoskierteeseen joutuvan nuoren motivaatio suunnitella omaa tulevaisuutta on heikko ja oireilu vaikuttaa vahvasti opiskeluun ja asumiseen. Ammatillinen tuki ja ohjaus oikeassa vaiheessa voi auttaa ennaltaehkäisemään ja katkaisemaan haitallisen elämänsuunnan. Lisäksi se vaikuttaa positiivisesti niin nuoren omaan elämään kuin nuoren lähipiirin suhteisiin. Tästä työstä kertovat Porvoon poliisilaitoksella toimivan sosiaali- ja perhepalveluiden sosiaaliohjaajan asiakasmäärät. Vuonna 2012 asiakkaana oli 321 nuorta. 8

9 Hyvinvointi- ja terveyserojen kasvaminen (eriarvoistuminen) Miten eriarvoistuminen näkyy kuntalaisten arjessa? Eriarvoistumista voi kuvata seuraavilla indikaattoreilla: - Huoltosuhde (taloudellinen) - Sairastavuus - Työvoiman palvelukeskuksen asiakkaina - Kuntouttavassa työtoiminnassa/kk - Alueelliset erot työttömien osuudessa - Vuokra asuntojen saatavuus - asunnon hakijoita jonossa - erittäin kiireellisesti asunnon saaneet Suomalaisten terveys ja hyvinvointi ovat jatkuvasti kohentuneet. Samanaikaisesti eri sosiaaliryhmien väliset terveys- ja hyvinvointierot ovat kuitenkin pysyneet ennallaan tai jopa kasvaneet. Lisäksi eroja ilmenee myös alueellisesti ja sukupuolten välillä. Terveyserojen kasvu on huolestuttavaa sekä eettisesti että taloudellisesti, sillä inhimillisen kärsimyksen lisäksi terveyserojen kasvu lisää sairastavuutta, työkyvyttömyyttä ja lyhentää työuria. Porvoolaisten terveydentila on parempi kuin maassa keskimäärin. Vuonna 2011 ikävakioitu sairastavuusindeksi oli 88, eli 12 pistettä alempi kuin koko maassa. Vähemmän koulutetut, alempiin tuloluokkiin kuuluvat ja matalammassa ammattiasemassa olevat väestöryhmät sairastavat enemmän, kärsivät useammin alentuneesta toimintakyvystä ja kuolevat nuorempina kuin pidemmälle koulutetut, ylempiin tuloluokkiin kuuluvat ja korkeammassa ammattiasemassa olevat väestöryhmät. Terveyserot tulevat yhteiskunnalle kalliiksi. Sanotaan, että 20 prosenttia väestöstä kuluttaa 80 prosenttia palveluiden voimavaroista (THL). Porvoon osalta tarkempia tietoja terveys- ja hyvinvointieroista tullaan saamaan Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen kautta (ATH). Heikoimmassa asemassa ovat työttömät, joten työllistämistoimet ja palvelujen tarjoaminen tälle ryhmälle ovat erityisen tärkeitä. Porvoossa oli vuonna 2012 työvoiman palvelukeskuksen asiakkaina 410 henkilöä ja kuukausittain kuntouttavan työtoiminnan piirissä noin 150 henkilöä. Porvoon suuret alueelliset erot näkyvät työttömyysluvuissa. Työttömyys vaihtelee alueittain aina täystyöllisyydestä 23 prosentin alueelliseen työttömyysasteeseen. Asumisen suhteen eriarvoisuus näkyy siinä, että Porvoossa kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen saaminen on hankalaa. Vuokraasuntoihin jonotti vuoden 2012 lopussa 697 hakijaa. Vuokra-asunnonsaaneista kiireellisesti asunnon saaneita vuoden aikana oli 28 prosenttia. Kiireellisessä tilanteessa olevien osuus asunnon saaneista osoittaa, miten on onnistuttu asuttamaan hankalassa tilanteessa olevia, esimerkiksi asunnottomuusuhan alla olevia. Epäterveellisten elämäntapojen lisääntyminen Miten epäterveellinen elämäntapa näkyy kuntalaisen arjessa? Epäterveellisiä elämäntapoja voi kuvata seuraavilla indikaattoreilla: - Alkoholia liikaa käyttävien osuus - Liikuntaa säännöllisesti harrastavien osuus 9

10 - Koettu terveydentila keskinkertainen tai huono - Ylipainoisten osuus - Aktiivisesti osallistuvien osuus - Ikääntyneet/säännöllisen kotihoidon asiakkaista - liikkuu itsenäisesti kodin ulkopuolella - ravitsemusriskissä - Pyöräilyn kulkutapaosuus - Kävelyn kulkutapaosuus Arjen hyvinvointia ja elintapoja parhaiten kuvaavien indikaattoreiden tiedot ovat pääosin peräisin alueellisesta terveys- ja hyvinvointitutkimuksesta (ATH). Tällä hetkellä saatavilla on Itä- Uudenmaan ennakkotulokset (Porvoo, Loviisa, Askola ja Sipoo). Lopulliset ATH-tulokset julkistetaan maaliskuussa Alkoholia liikaa käyttävien osuus perustuu siihen, kuinka usein ja kuinka paljon vastaajat ilmoittavat kuluttavansa alkoholijuomia. Itäisellä Uudellamaalla vajaa neljäsosa aikuisväestöstä kuuluu liikakäyttäjiin. Vaikka tämä on huomattavasti vähemmän kuin koko maassa keskimäärin (31,3 %), ovat alkoholin aiheuttamat terveydelliset, sosiaaliset ja taloudelliset haitat merkittävät myös Porvoossa. Säännöllisesti liikuntaa harrastavien osuus perustuu henkilön omaan näkemykseen liikuntatottumuksistaan. Vastausvaihtoehdon harrastan varsinaista kuntoliikuntaa tai urheilua kuten juoksua, hiihtoa, uintia, tai pallopelejä useita tunteja viikossa rastittivat 22 prosenttia itäuusmaalaista. Noin kolme neljästä harrastaa kuntoliikuntaa siis vähäisessä määrin tai ei ollenkaan. Vastaajien oma subjektiivisesti koettu terveydentila mitataan viisiportaisella asteikolla. Reilu kolmannes itäuusmaalaisista vastaajista (34,7 %) kuvasi terveydentilansa keskitasoiseksi, melko huonoksi tai huonoksi. Ylipainoisten osuus lasketaan vastaajien ilmoittamien pituus- ja painolukujen perusteella. BMIpainoindeksi on yleisimmin käytetty menetelmä lihavuuden asteen määrittämiseksi. 30 pisteen raja on kansainvälisesti hyväksytty raja-arvo lihavuudelle. Tämän rajan ylittää 20 prosenttia itäuusmaalaisista. Lihavien osuus Suomessa on jatkuvasti kasvanut ja lihavuuden merkitys kansanterveysongelmana korostunut. Osallisuus mitataan aktiivisesti kerhoihin, järjestöihin ja yhdistyksiin osallistuvien henkilöiden prosentuaalisella osuudella koko vastaajajoukosta. ATH:n mukaan Itä-Uudellamaalla reilu kolmannes (35 %) vastaajista kuuluu tähän joukkoon, mikä on korkeampi luku kuin koko maassa (31 %). Liikunnan puute on merkittävä kansanterveydellinen ongelma. Kuntoliikuntaa säännöllisesti harrastavien suomalaisten joukko on kasvanut tasaisesti mutta työmatkakävelijöiden ja -pyöräilijöiden määrä on vähentynyt. Arkiliikunta on kuitenkin terveydelle, toimintakyvylle ja mielenterveydelle tärkeintä ja myös useimmille tehokkain tapa lisätä askeleita, lihasten käyttöä ja energiankulutusta. Puolen tunnin reipas kävely tai pyöräily päivässä riittää ylläpitämään terveyttä. Lapsille, nuorille ja työikäisille työ- ja koulumatkakävely tai -pyöräily on luonteva tapa lisätä päivittäistä liikkumista. Arkiliikunta on liikennettä ja liikuntaa yhtä aikaa: jokapäiväisten menojen kulkemista jalan tai pyöräillen. Vuonna 2007 tehdyn henkilöliikennetutkimuksen mukaan porvoolaiset tekivät matkoistaan 10

11 noin 34 prosenttia jalan tai pyörällä. Kävelyn osuus kaikista matkoista on 23,6 prosenttia ja pyöräilyn 10,4 prosenttia. Kaikkien säännöllisen kotihoidon piirissä olevien asiakkaiden toimintakyvystä kerätään tietoa Raivertailutietokannan toimikykymittareilla. Säännöllisen kotihoidon piirissä on vuosittain noin 20 prosenttia Porvoon ikääntyneestä väestöstä. Nämä toimintakykytiedot siis koskevat jo säännöllisen ulkopuolisen avun varassa olevaa ikääntyneiden ryhmää. Huomionarvoista on, että tästäkin ryhmästä edelleen 43 prosenttia pystyy liikkumaan itsenäisesti kodin ulkopuolella. Ajatellen ikäihmisten arjen hyvinvointia, heille kohdennetuilla terveyttä ja hyvinvointia edistävillä kodin ulkopuolisilla aktiviteeteilla ja palveluilla on suuri merkitys. Ikääntyneiden elämän mielekkyyden kannalta on erityisen tärkeää, että mahdollisuus yhteisöön osallistumiseen säilyy. Omatoiminen liikkuminen pitää ikääntyvän ihmisen pitempään terveenä ja vähentää laitoshoidon ja kuntoutuksen tarvetta. Ikääntyneen ihmisen hyvä ravitsemus ylläpitää terveyttä, toimintakykyä ja elämänlaatua. Lisäksi hyvä ravitsemustila nopeuttaa sairauksista toipumista ja pienentää terveydenhuollon kustannuksia. Myös kotona asumisen mahdollisuudet ovat paremmat, mikäli ravitsemustila on hyvä. Ikääntyneiden ravitsemukseen liittyvät ongelmat ovat toisenlaisia kuin nuorempien. Ravinnonsaanti ja ravitsemustila usein heikkenevät sairauksien ja iän myötä. Ravitsemusongelmien riski on suurin yli 80-vuotiailla. Heillä keskeisenä ongelmana on liian vähäinen energiansaanti ja laihtuminen pikemminkin kuin ylipaino, joka taas on muun väestön merkittävä terveysriski. Vuoden 2012 aikana kaikille 75 vuotta täyttäneille porvoolaisille henkilöille (N=3275) on lähetetty kirjekysely heidän toimintakykynsä ja ravitsemuksensa kartoittamiseksi. Kirjekyselyn vastauksien perusteella lihaskadon tai vajaaravitsemuksen riskissä oleville henkilöille tehdään lihaskunnon mittauksia. Tutkimuksesta saadaan tuloksia alkaen maaliskuussa Osallisuuden väheneminen (passivoituminen) Miten näkyy kuntalaisen arjessa? Osallistumista voi kuvata seuraavilla indikaattoreilla: - Äänestysprosentti kunnallisvaaleissa - Aktiivisesti osallistuvien osuus - Ikääntyneiden kokemus yksinäisyydestä - kotihoidon asiakkaita Osallisuus tarkoittaa yhteisöön osallistumista ja siinä osallisena olemista. Sosiaalinen osallisuus tuottaa ihmisille hyvinvointia ja terveyttä, koska se luo mielekästä merkitystä elämään. Osallisuuden kääntöpuoli on sosiaalinen syrjäytyminen. Osallisuus sisältää myös oikeuden saada tietoa itseä koskevista suunnitelmista, päätöksistä, ratkaisuista, toimenpiteistä ja niiden perusteluista, toisin sanoen osallisuutta omaan elämään, palveluihin ja elinympäristöön. Osallisuutta on mahdollisuus ilmaista mielipiteensä ja vaikuttaa. Osallistuminen itseä koskevaan päätöksentekoon ei noussut kriittiseksi kehityskuluksi, sillä kaikki yksilöä koskevat kasvatus-, opetus-, hoito- ym. suunnitelmat tehdään yhteistyössä asiakkaan kanssa. Kriittisiksi kehityskuluiksi tai ilmiöiksi tunnistettiin koetun yksinäisyyden lisääntyminen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen osallistuvien määrän lasku (edustuksellisen demokratian kriisi). 11

12 Tietoa koetusta yksinäisyydestä kerätään kouluterveyskyselyssä, asiakastyytyväisyyskyselyissä sekä vanhuspalveluiden toimintakykymittareissa. Kouluterveyskyselyn mukaan nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksissa näyttäisi olevan vielä parannettavaa. Yläluokkalaisista ja ammattiin opiskelevista lähes puolet ja lukiolaisista kolmasosa ei tiennyt, miten vaikuttaa oman koulun asioihin. Yläkouluilla, lukioilla ja ammatillisilla oppilaitoksilla on omat oppilaskuntansa, nuorisovaltuusto on toiminut vuodesta 1999 alkaen ja valtakunnallinen nuorten Aloitekanava on ollut käytössä jo usean vuoden. Näiden kanavien ja sosiaalisen median käyttöä nuorten vaikuttamiskanavana tulee edelleen kehittää ja vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksista on tiedotettava nuorille aikaisempaa tehokkaammin. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tekemästä Alueellisesta terveys- ja hyvinvointitutkimuksesta tullaan saamaan vielä tarkempaa tietoa aktiivisesti osallistuvien määrästä. Vaalien äänestysprosentit kertovat äänestysaktiivisuudesta. Työllisten määrä kertoo työikäisten osallisuudesta yhteiskunnan kehittämiseen oman työnsä kautta ja mahdollisuuksista yhteisöllisyyteen. Työvoiman palvelukeskuksen asiakkuudet ja aktivointiaste kertovat työstä työttömien osallisuuden lisäämiseksi. Ikääntyneiden yksinäisyyden kokemuksesta saadaan myös tietoa Rai-arviointimittarin kautta. Yksinäisyyden kokemus voi kertoa osaltaan vähäisestä osallisuudesta ympäröivään yhteiskuntaan. 5.2 Yritysten ja yhteisöjen hyvinvointi ja kilpailukyky Yritysten hyvinvoinnilla ja kilpailukyvyllä tarkoitetaan sitä, että yrityksillä menee hyvin, eli yritysten toiminta on taloudellisesti kannattavaa. Lisäksi yrityksillä on sekä halu että kyky sekä mahdollisuus kasvaa, kehittyä ja työllistää. Monella yrityksellä toiminta on vakaata ja yritys on taloudellisesti kannattava, mutta halu kasvaa ja kehittyä puutuu. Tämä hyvinvointialue jaetaan seuraaviin osakokonaisuuksiin: infrastruktuuriin, työvoimaan, palveluihin sekä toimintaympäristöön. Asiantuntijoiden teemaryhmä näkee, että strategiassa tulisi ottaa kantaa kriittisiin ilmiöihin tai kehityskulkuihin: Työllisen työvoiman osuuden pienentyminen Työpaikkamäärän vähentyminen / kasvun hidastuminen suhteessa muuhun kehitykseen Yritysten kyky uudistua ja kehittyä heikkenee, elinkeinorakenne yksipuolistuu Työllisen työvoiman osuuden pienentyminen Miten näkyy ja vaikuttaa yrityksen liiketoimintaympäristössä? Asiaa voi kuvata seuraavilla indikaattoreilla: - Taloudellinen huoltosuhde (työvoiman ulkopuolella tai työttömänä olevat yhtä työllistä kohti) - Väestöllinen huoltosuhde (ei-työikäisten määrä yhtä työikäistä kohti) - Työllinen työvoima, määrä - Työikäinen väestö vuotiaista - Muu, kuin edellä mainittu väestö - Yhteisöveron määrä 12

13 Huoltosuhteen heikkeneminen koettiin teemaryhmässä huolestuttavaksi. Työllisen työvoiman, taikka ylipäänsä työikäisen väestön osuuden pienentyminen suhteessa muuhun väestöön aiheuttaa monenlaisia negatiivisia heijastusvaikutuksia kuten verotulojen vähenemistä. Ennalta ehkäisevien ja muiden kunnallisten palvelujen tarve kasvaa, mikä rasittaa kunnan taloutta. Kunnan heikko taloudellinen tilanne johtaa verotuksen kiristämiseen, mikä heijastuu kulutuskysynnän hidastumiseen, tämä vuorostaan vaikuttaa yritysten toimintaedellytyksiin heikkenemiseen, sekä alueen kilpailukyvyn ja houkuttelevuuden vähentymiseen. Tämä kehityskulku voi tosin myös luoda jotain myönteistä, esimerkiksi uusia liiketoimintamahdollisuuksia syntyy hoiva-alalle. Työpaikkamäärän vähentyminen / kasvun hidastuminen suhteessa muuhun kehitykseen Miten näkyy ja vaikuttaa yrityksen liiketoimintaympäristössä? Asiaa voi kuvata seuraavilla indikaattoreilla: - Työpaikkojen määrä - Avoimien työpaikkojen määrä - Puuttuvat kannanotot maakuntakaavassa - Matkailijoiden määrä Työpaikkamäärän vähentyminen ja kasvun hidastuminen suhteessa muuhun kehitykseen on selkeä uhkakuva yritystoiminnalle Porvoossa. Tämä tarkoittaa mm. työvoiman saatavuuden huononemista. Aluekehityksessä Porvoo uhkaa jäädä syrjään pääkaupunkiseutuun nähden. Tämä on osittain jo toteutunut ratalinjausten ja kaupan suuryksiköiden jäädessä pois maakuntakaavasta. Matkailun mahdollisuuksien hyödyntämättä jättäminen koetaan potentiaalisena uhkana. Myös mahdolliset hukkainvestoinnit rasittavat taloutta. Yritysten kyky uudistua ja kehittyä heikkenee, elinkeinorakenne yksipuolistuu Miten näkyy ja vaikuttaa yrityksen liiketoimintaympäristössä? Asiaa voi kuvata seuraavilla indikaattoreilla: - Ostovoiman kohdistuminen - Toimitilojen ja tonttien kysyntä - Rahallinen panos kehittämistarkoituksiin Yritysten kyky uudistua ja kehittyä heikkenee ja elinkeinorakenne yksipuolistuu edelleen. Tämän vuoksi ostovoiman nähdään valuvan pääkaupunkiseudulle. Kiinnostavuus sijoituspaikkana nähdään heikkenevän. Lisäksi yrityksillä on liian pienet tai vähentyvät kehittämispanostukset yritystoimintaan. 13

14 5.3 Ympäristön hyvinvointi Ympäristön hyvinvoinnilla kokonaisuutena tarkoitetaan sitä, että luonnon monimuotoisuus säilyy samalla, kun rakennettu ympäristö tarjoaa mahdollisuuden arkiliikuntaan sekä turvalliseen ja viihtyisään asumiseen. Energian ja materiaalien kulutus on lisäksi tehokasta ja ympäristön kuormitus on kohtuullista. Asiantuntijoiden teemaryhmä näkee, että strategiassa tulisi ottaa kantaa kriittisiin ilmiöihin tai kehityskulkuihin: Palveluiden ja asutuksen pirstaloituminen Porvoon vihreän ilmeen vaarantuminen Asuinympäristön muuttuminen Resurssitehokkuuden mahdollisuuksien hyödyntäminen Palveluiden ja asutuksen pirstaloituminen Miten näkyy tai todentuu käytännössä? Asiaa voi kuvata seuraavilla indikaattoreilla: - Yksityisautoilun kasvu (asiointimatkat Porvoosta pääkaupunkiseudulle) - Bussipysäkkien läheisyys ja vuorovälit - Asiointimatkoihin käytetty aika Porvoossa ei ole ratkaistu suurten kauppaliikkeiden sijaintikysymyksiä, mutta tarpeita ratkaisuille kuitenkin on. Porvoosta asioidaan pääkaupunkiseudulla sen sijaan, että riittävän houkuttelevat kaupan palvelut löytyisivät oman kunnan alueelta. On tärkeää, että julkinen ja kevyt liikenne on järjestetty siten, että muutkin kuin henkilöautoa käyttävät saavuttavat palvelut kohtuullisesti. Lähipalveluita tulee olla saatavilla myös asutuskeskittymien ja taajamien lähettyvillä. Tällä tuetaan paikallisia yrityksiä ja yrittäjiä ja luodaan uusia työpaikkoja. Lisäksi kehityssuunta parantaa ikääntyvän väestön mahdollisuuksia asua pidempään kotonaan. Ilman aktiivista ja kokonaisuuden huomioon ottavaa päätöksentekoa palveluiden ja asutuksen sijoittumiseen liittyvät ratkaisut pirstaloituvat ja haluttu tavoitetila jää saavuttamatta. Porvoon vihreän ilmeen vaarantuminen Miten näkyy tai todentuu käytännössä? Asiaa voi kuvata seuraavilla indikaattoreilla: - Luonnontilaisten alueiden pinta-alan väheneminen, kasvullisen pinta-alan määrä - Suojelun piirissä oleva maa- ja vesipinta-ala - Ekologisten käytävien katkeaminen (myös vapaa kulku jokirantoja myöten) Porvoon perinteinen ilme on vehreä ja merellinen. Vesistöt, metsät ja rakennetut viheralueet tarjoavat ihmisten henkiselle hyvinvoinnille tärkeitä asioita. Virkistyskäyttöön sopivat metsät ja vapaat vesistöalueet luovat mahdollisuuden luonnossa liikkumiseen, kalastukseen ja marjastamiseen sekä monipuolisesta maisemasta nauttimiseen. Turvaamalla ekologisten käytävien säilyminen eläimet ja 14

15 kasvit voivat levittäytyä ja luonnon monimuotoisuus säilyy. Metsät ja suot toimivat hiilinieluina ja mahdollistavat monipuolisen eliöstön. Vihreä Porvoo houkuttelee asukkaita. Hyvälaatuinen pohjavesi on asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden kannalta välttämätöntä. Asuinympäristön muuttuminen Miten näkyy tai todentuu käytännössä? Asiaa voi kuvata seuraavilla indikaattoreilla: - Erillisten kävely- ja pyöräteiden pituus - Keskustan kävelyalueen laajuus - Joukkoliikenteen käyttöaste - Katoksellisten pyöräpaikkojen määrä keskustassa ja työpaikoilla - Melualueiden laajuus - Ilman laatu (ulko- ja sisäilma), hiukkaspitoisuus, homevaurioiden määrä Rakennetun ympäristön tulisi luoda edellytykset viihtyisälle, terveelliselle, turvalliselle asumiselle ja kulkemiselle. Sekä palvelujen käyttäminen että työ- ja koulumatkojen taittaminen tulisi olla mahdollista ilman yksityisauton käyttämistä. Omaehtoiseen liikkumiseen pitäisi olla hyvät mahdollisuudet myös ikääntyvällä väestöllä. Pyöräilyn edistämisessä hyvien säilytyspaikkojen ja toimivien pyöräilyteiden merkitys on suuri. Joukkoliikenteen käytön lisääminen edellyttää riittävää määrä liityntäpysäköintipaikkoja. Pysäköintijärjestelyillä ja autottomilla alueilla voidaan vaikuttaa keskusta-alueiden houkuttelevuuteen, mikä voi vilkastuttaa palveluiden käyttämistä ja turismia. Autoilun väheneminen parantaa keskusta-alueen ilmanlaatua. Kaupungin omasta rakennuskannasta huolehtiminen on tärkeää. Normaalin kunnossapitotoiminnan lisäksi homevaurioiden korjaukset olisi suoritettava huolella, jotta vältytään mittavilta taloudellisilta ja terveydellisiltä seurauksilta. Resurssitehokkuuden mahdollisuuksien hyödyntäminen Miten näkyy tai todentuu käytännössä? Asiaa voi kuvata seuraavilla indikaattoreilla: - Uusiutuvilla materiaaleilla tuotetun kaukolämmön ja sähkön osuus - Kaukolämmityksen osuus - Yhdyskuntajätteiden hyödyntämisaste - Ravinnepäästöt Itämereen - Ilman kunnollista jätevedenkäsittelyä olevien kiinteistöjen määrä Energiatehokkuuden lisäksi resurssitehokkuus käsittää materiaalien käytön tehokkuuden. Energiatehokkuus tarkoittaa, että energiaa käytetään säästäväisesti ja että energiaa tuotetaan mahdollisimman vähän hiilidioksidipäästöjä tuottavilla energialähteillä. Silloin energian tuotannon päästöt ovat myös alhaiset. Energiatehokkuutta ovat myös paikallisten tuotteiden ja palveluiden käyttäminen. Tällä vähennetään kuljetuksista aiheutuvia kustannuksia ja päästöjä. Näin luodaan lisäksi työpaikkoja Porvooseen, mikä edelleen vähentää työpaikkaliikennettä muualle. 15

16 Kaupunkirakenteella vaikutetaan liikenteen energiankulutukseen ja parhaimmillaan ilmapäästöt saadaan laskuun. Materiaalitehokkuudessa ensisijaista on jätteen synnyn ehkäisy, seuraavaksi jätteen hyödyntäminen materiaalina, sitten energiana ja vasta viimeisenä on sen sijoittaminen kaatopaikalle. Porvoolla on mahdollisuus vaikuttaa kotitalousjätteiden ja julkisen toiminnan jätteiden hyödyntämiseen sekä puhtaiden maa-aineisten käsittelyyn ja sijoittamiseen. Tehokas jätevedenkäsittely mahdollistaa ravinteiden uudelleenkäytön hallitusti. Alhaiset ravinnepäästöt vesistöön ja ravinteiden kierrättäminen kasvien käyttöön ovat materiaalitehokkuuden mittareita vesihuollossa. 16

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå KUNTALAISEN HYVINVOINTI JA OSALLISUUS: EHDOTUKSET STRATEGISIKSI PÄÄMÄÄRIKSI

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå KUNTALAISEN HYVINVOINTI JA OSALLISUUS: EHDOTUKSET STRATEGISIKSI PÄÄMÄÄRIKSI Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå KUNTALAISEN HYVINVOINTI JA OSALLISUUS: EHDOTUKSET STRATEGISIKSI PÄÄMÄÄRIKSI Ehdotukset strategisiksi päämääriksi Kaupungin hyvinvoinnin osaalueet/näkökulmat Ehdotukset

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKISTRATEGIA 2013-2017 LUONNOS

PORVOON KAUPUNKISTRATEGIA 2013-2017 LUONNOS PORVOON KAUPUNKISTRATEGIA 2013-2017 LUONNOS Strategia tarkoittaa valintojen tekemistä. Mitkä ovat kaikkein suurimmat haasteet porvoolaisten hyvinvoinnille vuosina 2013-2017? STRATEGIA RAKENNETTIIN YHDESSÄ

Lisätiedot

Liite. Hyvinvointikertomuksen indikaattorit

Liite. Hyvinvointikertomuksen indikaattorit Liite Hyvinvointikertomuksen indikaattorit 1 TALOUS JA ELINVOIMA Talous: tulot Suhteellinen velkaantuneisuus, % Kokemäki : 52.9 52.0 Eura : 47.5 Huittinen : 41.9 Loimaa : 41.6 Satakunta : 39.4 Valtionosuudet

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten

Lisätiedot

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja 9.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

HYVINVOINTIJOHTAMISEN SEMINAARI

HYVINVOINTIJOHTAMISEN SEMINAARI HYVINVOINTIJOHTAMISEN SEMINAARI 6.6.2014 LSHP VALMISTELUN VAIHEET Ohjausryhmän nimeäminen kunnan johtoryhmä Verrokkikuntien valinta kriteerit (mm. maaseutukunta, asukasluku, väestö- ja elinkeinorakenne,

Lisätiedot

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja 12.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen fyysisen,

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely

Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v)

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely

Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Kouluterveyskysely 2013 Kokkola Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja 26.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun. Verotulot, euroa / asukas Koko maa Punkalaidun

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun. Verotulot, euroa / asukas Koko maa Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun Verotulot, euroa / asukas Kunnan nettokustannukset yhteensä, euroa / asukas Erikoissairaanhoidon nettokustannukset, euroa / asukas Perusterveydenhuollon

Lisätiedot

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja 14.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Nuoret Sähköinen hyvinvointikertomus Versio.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Hyvinvoinnin ulottuvuudet (teemat) Elämänkaariajattelu A. Osallisuus & vaikuttaminen B. Elämänlaatu &

Lisätiedot

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala. Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Koko maa Sastamala

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala. Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Koko maa Sastamala Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Kunnan nettokustannukset yhteensä, euroa / asukas Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusterveydenhuollossa,

Lisätiedot

1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi

1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi 1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi Paketti 1: V1 = Satakunta V2 = Varsinais-Suomi V3 = Pohjanmaa V4 = Koko maa V5 = Kankaanpää V6 = Karvia V7 = Siikainen V8 = Jämijärvi V9 = Pomarkku

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten

Lisätiedot

Nuorisotakuun toteuttaminen

Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia

Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia 8.11.-13 Harri Taponen 30.10.2013 Mikä on kouluterveyskysely? Kyselyllä selvitettiin helsinkiläisten nuorten hyvinvointia keväällä 2013 Hyvinvoinnin osa-alueita

Lisätiedot

KASKISTEN KUNTASTRATEGIA 2025 KASKISTEN KAUPUNKISTRATEGIA

KASKISTEN KUNTASTRATEGIA 2025 KASKISTEN KAUPUNKISTRATEGIA KASKISTEN KAUPUNKISTRATEGIA KASKISTEN KUNTASTRATEGIA 2025 Kaupunkistrategiatyöryhmä elo-syyskuu 2018 Kaupunginhallitukselle esittely 25.9.2018 Asukas- ja yrittäjätilaisuus 28.1.2019 Kaupunginhallitus 5.3.2019

Lisätiedot

Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta

Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta Johtoryhmien strategiastartti 25.4.2017 johtaja Taru Kuosmanen 1 Kokemukset nykyisestä strategiasta ja odotukset tulevalle Nykyinen strategia

Lisätiedot

ASUKKAIDEN HYVINVOINTIOHJELMAN TOTEUTUMISEN SEURANTAMITTARIT

ASUKKAIDEN HYVINVOINTIOHJELMAN TOTEUTUMISEN SEURANTAMITTARIT 23.5.2011 ASUKKAIDEN HYVINVOINTIOHJELMAN TOTEUTUMISEN SEURANTAMITTARIT Lasten ja nuorten ohjelma Turusta parempi kasvukaupunki Turku tukee lasten ja nuorten kasvua ja vanhempien kasvatustehtävää ennalta

Lisätiedot

Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi. Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus

Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi. Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus Helsinkiläisten terveyseroista (1) Helsinkiläisten miesten

Lisätiedot

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja 4.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

INDIKAATTORIT RUOVEDEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEEN 2012

INDIKAATTORIT RUOVEDEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEEN 2012 INDIKAATTORIT RUOVEDEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEEN 2012 1. Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation suosittelemat indikaattorit kunnille Väestön taustatietoja kuvaavat indikaattorit Kokonaisväestömäärä

Lisätiedot

Hyke valtuustokausi Sastamala ja Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi

Hyke valtuustokausi Sastamala ja Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi Hyke valtuustokausi 2013-2016 Sastamala ja Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi Suhteellinen velkaantuneisuus, % 52.0 Koko maa : 52.0 24.1 Verotulot, euroa / asukas Koko maa : 3967.0 3266.0

Lisätiedot

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Miksi nuorisotakuuta tarvitaan? Vuosittain noin 3 5 % ikäluokasta ei jatka toisen asteen opetukseen

Lisätiedot

Lapsiperheet, % perheistä. Nokia : 44.3 Kaarina : 43.6 Raisio : 38.6 Naantali : 37.7 Turku : 35.7

Lapsiperheet, % perheistä. Nokia : 44.3 Kaarina : 43.6 Raisio : 38.6 Naantali : 37.7 Turku : 35.7 Lapsiperheet, % perheistä Nokia : 44.3 Kaarina : 43.6 Raisio : 38.6 Naantali : 37.7 Turku : 35.7 0 15 vuotiaat, % väestöstä Nokia : 20.6 Kaarina : 20.1 Raisio : 16.9 Naantali : 16.9 Turku : 13.6 16 24

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura ry Nuorisotakuu Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Lisätiedot

Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa

Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa Päihdeasiain neuvottelukunnan kokous 11.4.2018 Katariina Lappalainen, erityissuunnittelija, Sivistystoimi Kouluterveyskyselystä

Lisätiedot

Nuorten vaikuttamismahdollisuudet Helsingissä

Nuorten vaikuttamismahdollisuudet Helsingissä Nuorten vaikuttamismahdollisuudet Helsingissä 25.11.2013 1 Nuoret Helsingissä Vuoden 2013 alussa 15 29-vuotiaita oli Helsingissä 135 528 eli 22 % koko Helsingin väestöstä ja 14 % koko maan samanikäisistä

Lisätiedot

Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa

Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa Projektipäällikkö Heli Niemi heli.niemi@ely-keskus.fi p. 040-672 2330 Lapin ELY-keskus, Heli Niemi 10.11.2011 1 Esityksen tarkoitus Virittäytymistä yhteiseen työskentelyyn

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

PERHEKESKUS JA HYTE. Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus

PERHEKESKUS JA HYTE. Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus PERHEKESKUS JA HYTE Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus 10.10.2018 Kunta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on kuntien perustehtävä

Lisätiedot

Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin?

Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin? Pekka Puska Pääjohtaja THL Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin? FTS - Tiedotustilaisuus 17.3.2011 THL suojelee ja edistää suomalaisten terveyttä ja hyvinvointia Kansanterveys suomessa

Lisätiedot

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa opetusneuvos Aki Tornberg Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä

Lisätiedot

TERVETULOA HUS-HYTE VERKOSTON KEHITTÄMISPÄIVÄÄN Ikääntyneiden terveys ja hyvinvointi

TERVETULOA HUS-HYTE VERKOSTON KEHITTÄMISPÄIVÄÄN Ikääntyneiden terveys ja hyvinvointi TERVETULOA HUS-HYTE VERKOSTON KEHITTÄMISPÄIVÄÄN 29.5.2015 Ikääntyneiden terveys ja hyvinvointi 1 6/4/201526.3.2013 2 INDIKAATTORITIETOA HYKS ERVAN 75+ -VUOTIAISTA AINEELLINEN HYVINVOINTI Indikaattori HYKS

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS

Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS Dokumentin sisältö...1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi VarsinaisSuomi LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 2020 1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi VarsinaisSuomen hyvinvointikertomuksen

Lisätiedot

Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS

Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS Dokumentin sisältö...1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS - 2020 1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi Varsinais-Suomen hyvinvointikertomuksen

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Integroidut palvelut nuorille vai vaikuttava palvelusysteemi?

Integroidut palvelut nuorille vai vaikuttava palvelusysteemi? Integroidut palvelut nuorille vai vaikuttava palvelusysteemi? Soile Kuitunen, valt.tri, toimitusjohtaja 5.3.2015 1 Nuoret -50 000 koulutuksen ja työn ulkopuolella, ilman perusasteen jälkeistä koulutusta.

Lisätiedot

Näkökulmia Kouluterveyskyselystä

Näkökulmia Kouluterveyskyselystä Näkökulmia Kouluterveyskyselystä Yhteiskuntatakuu työryhmän kokous 18.10.2011 18.10.2011 Riikka Puusniekka 1 Kouluterveyskysely 1995 2011 Toteutettu vuosittain, samat kunnat vastausvuorossa aina joka toinen

Lisätiedot

Lastensuojelun suunnitelma tiedon tuottamisen ja käyttämisen näkökulmasta

Lastensuojelun suunnitelma tiedon tuottamisen ja käyttämisen näkökulmasta Lastensuojelun suunnitelma tiedon tuottamisen ja käyttämisen näkökulmasta Lastensuojelun järjestäminen ja kehittäminen - tukea suunnitelmatyöhön Työkokous 6.10.2009 Pekka Ojaniemi Lastensuojelun suunnitelma

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä

Lisätiedot

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr. Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevien hyvinvointi ja terveys. Niina Mustonen, THL Kuntamarkkinat 15.9.2011

Ammattiin opiskelevien hyvinvointi ja terveys. Niina Mustonen, THL Kuntamarkkinat 15.9.2011 Ammattiin opiskelevien hyvinvointi ja terveys Niina Mustonen, THL Kuntamarkkinat 15.9.2011 Kouluterveyskyselyn tuloksia 2010 Fyysisissä työoloissa koetaan puutteita Opiskelua haittaa huono ilmanvaihto

Lisätiedot

Eteläkarjalaisten hyvinvointi ja pahoinvoinnin syitä Mihin menet hyvinvointiyhteiskunta?

Eteläkarjalaisten hyvinvointi ja pahoinvoinnin syitä Mihin menet hyvinvointiyhteiskunta? Eteläkarjalaisten hyvinvointi ja pahoinvoinnin syitä Mihin menet hyvinvointiyhteiskunta? Lappeenranta Linnoitus Rotaryklubi 3.2.2011 Tarja Myllärinen Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Väestörakenne

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

A. YLEISINDIKAATTORIT

A. YLEISINDIKAATTORIT A. YLEISINDIKAATTORIT Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 12,2 12,9 18,9 20,6 21,4 22,2 20,1 20,6 21,6 Väestö 31.12. 3496 3356 3170 183748 182514 180207 5351427 5451270 5503297 75 vuotta täyttäneet,

Lisätiedot

A. YLEISINDIKAATTORIT

A. YLEISINDIKAATTORIT A. YLEISINDIKAATTORIT Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 16,7 16,3 17,6 20,6 21,4 22,2 20,1 20,6 21,6 Väestö 31.12. 4807 4482 4200 183748 182514 180207 5351427 5451270 5503297 75 vuotta täyttäneet,

Lisätiedot

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå LUONNON JA YMPÄRISTÖN HYVINVOINTI: LUONNOS STRATEGISIKSI PÄÄMÄÄRIKSI

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå LUONNON JA YMPÄRISTÖN HYVINVOINTI: LUONNOS STRATEGISIKSI PÄÄMÄÄRIKSI Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå LUONNON JA YMPÄRISTÖN HYVINVOINTI: LUONNOS STRATEGISIKSI PÄÄMÄÄRIKSI Ehdotukset strategisiksi päämääriksi Kaupungin hyvinvoinnin osa-alue Ehdotukset strategisiksi

Lisätiedot

Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen. Lauri Ihalainen 16.10.2012

Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen. Lauri Ihalainen 16.10.2012 Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen Lauri Ihalainen 16.10.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 32 400 työtöntä alle 25v-vuotiasta työnhakijaa. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista 33 000:lla

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Tuulia Rotko, kehittämispäällikkö Poikkihallinnollinen johtaminen seminaari, Tampere 11.2.2015 Kuntien yhteiskunnalliset roolit Verkostojen solmukohta

Lisätiedot

Hyvinvoinnin kehittämisen työskentelyjakso Väliraportti

Hyvinvoinnin kehittämisen työskentelyjakso Väliraportti Hyvinvoinnin kehittämisen työskentelyjakso Väliraportti Terveyden edistämisen työskentelyjakso: Terveydenedistämisen painopisteiden valinta ja terveydenedistämisen toimintaohjelma Kemijärvellä Tavoite

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Ehkäisevän päihdetyön, ja terveyden edistämisen sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä

Lisätiedot

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus 2017-2020 Toimenpiteet ja suunnitelma Hyvinvointityö Tyrnävällä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen osana kaikkea kunnan toimintaa Osallisuuden ja yhteisöllisyyden

Lisätiedot

Sivistyslautakunta KAUPUNKISTRATEGIAN VÄLIARVIOINTI

Sivistyslautakunta KAUPUNKISTRATEGIAN VÄLIARVIOINTI Sivistyslautakunta 103 16.11.2016 KAUPUNKISTRATEGIAN VÄLIARVIOINTI SIVLK 16.11.2016 103 Valmistelu ja lisätiedot: kehittämispäällikkö Tuija Öberg 040 5538 654 tai tuija.oberg@porvoo.fi Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Keminmaa kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä. Eila Metsävainio

Keminmaa kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä. Eila Metsävainio Keminmaa kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä Eila Metsävainio Sisältö Kunnan nykytila, väestörakenne Suunnitelmakausi 2010-2012 Terveyden edistämisen haasteita Keminmaan kunnan visio Ihmisten hyvinvoinnin,

Lisätiedot

Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja

Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa 9.11.2015 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Kainuun tunnuslukuja Sosioekonomiset erot terveydessä ja sen taustatekijöissä ovat Kainuussa

Lisätiedot

Muuttuva maakunta muuttuvassa maailmassa

Muuttuva maakunta muuttuvassa maailmassa Muuttuva maakunta muuttuvassa maailmassa 3.11.2017 Omistajapoliittiset linjaukset Hämeenlinna kaupunkistrategia Kaupunginvaltuusto ja kaupunginhallitus Visio Hämeenlinna on uudistuva, elinvoimainen, turvallinen

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Ikä- ja sukupuolirakenne: eri ikäryhmät % väestöstä: 0-6, 7-14, 15-24, 25-64, 65-74 ja yli 75 miehet ja naiset

Ikä- ja sukupuolirakenne: eri ikäryhmät % väestöstä: 0-6, 7-14, 15-24, 25-64, 65-74 ja yli 75 miehet ja naiset 1 HYVINVOINTIA KUVAAVAT MITTARIT (26.3.2008/uo) Taustatekijät Väestörakenne ja ennuste Ikä- ja sukupuolirakenne: eri ikäryhmät % väestöstä: 0-6, 7-14, 15-24, 25-64, 65-74 ja yli 75 miehet ja naiset Perhetyyppi:

Lisätiedot

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

LAPSET, NUORET JA PERHEET

LAPSET, NUORET JA PERHEET LAPSET, NUORET JA PERHEET ÅBOLAND TURUNMAAN SEUTUKUNTA Tähän katsaukseen on kerätty 11.11.2011 mennessä päivittyneet tilastot koskien TIETOHYÖTY-hankkeen lasten, nuorten ja perheiden kokonaisuutta. Kuvioissa

Lisätiedot

Opiskelu- ja työterveyshuollon ulkopuolelle jääneiden ennaltaehkäisevät terveyspalvelut raportti Lapin kuntien tilanteesta

Opiskelu- ja työterveyshuollon ulkopuolelle jääneiden ennaltaehkäisevät terveyspalvelut raportti Lapin kuntien tilanteesta Opiskelu- ja työterveyshuollon ulkopuolelle jääneiden ennaltaehkäisevät terveyspalvelut raportti Lapin kuntien tilanteesta Työkokous hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamisesta 13.4.2016 Lapin aluehallintovirasto

Lisätiedot

Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari

Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari 1. Hyvinvointikertomus Kunta Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari Valtuuston päätös laadinnasta ja tarkasteltavasta

Lisätiedot

Terveyden edistämisen kuntakokous muistio

Terveyden edistämisen kuntakokous muistio Terveyden edistämisen kuntakokous muistio Kemi 22.3.2010 1.Terveyden edistämisen rakenteet ja päätöksenteko: Kaupunkistrategia jäsentää myös terveyden edistämiseen liittyvää toimintaa. Strategisista päämääristä

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, P-S avi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, P-S avi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, P-S avi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia Vuoden 20 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia Nuoren hyvinvointiin ja opiskelun sujumiseen vaikuttavat keskeisesti kokemus elämänhallinnasta, omien voimien ja kykyjen riittävyydestä sekä sosiaalisesta

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan

Lisätiedot

1. Poliisin tietoon tulleet henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset / 1000 asukasta (2012) Info 2. Lasten pienituloisuusaste (2011) Info

1. Poliisin tietoon tulleet henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset / 1000 asukasta (2012) Info 2. Lasten pienituloisuusaste (2011) Info arvo muutos Kontiolahti Juuka Joensuu Pohjois-Kar jala Koko maa 1 6,1 4,6 7,3 6,7 6,2 7,5 2 18,4 13,4 24,9 21,1 20,3 14,9 3 9,1 5,4 9,8 12,2 10,4 8,6 4 3,4 3,1 3,0 4,0 3,7 2,9 5 6,1 4,6 7,3 6,7 6,2 7,5

Lisätiedot

Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä

Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä Lihavuus laskuun seminaari 26.10.2012 Jukka Karvinen, Nuori Suomi ry www.nuorisuomi.fi Miksi liikuntaa? Liikkumaan oppiminen on

Lisätiedot

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY Vastaajat Porvoo: Perusopetuksen 4.-5. luokat vastannut 894 kattavuus 72 % 8.-9. luokat vastannut 770 kattavuus 63 % Lukio vastannut 173

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki

Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 22.9.2017 Lape -päivät, Helsinki Uudistunut Kouluterveyskysely Tietoa perusopetuksen oppilaiden

Lisätiedot

Jokainen meistä. Mielenterveyden keskusliiton strategia 18.5.2014

Jokainen meistä. Mielenterveyden keskusliiton strategia 18.5.2014 Jokainen meistä Mielenterveyden keskusliiton strategia 18.5.2014 Suomen hyvinvoinnin tila murroksessa Tarve julkisten palveluiden tuottavuuden parantamiseen Kunta- ja SoTe -palvelurakenteet keskellä murrosta

Lisätiedot

Hiiden alueen hyvinvoinnin tila. 30.8.2007 Eija Tommila

Hiiden alueen hyvinvoinnin tila. 30.8.2007 Eija Tommila Hiiden alueen hyvinvoinnin tila 30.8.2007 Eija Tommila Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen vahvuus uusiin palvelurakenteisiin Perustuslaki velvoittaa julkisen vallan turvaamaan yksilöille riittävät sosiaali-

Lisätiedot

Kuntamarkkinat 11.9.2013

Kuntamarkkinat 11.9.2013 Kuntamarkkinat 11.9.2013 Järvenpään kaupungin turvallisuussuunnitelma Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja LÄHTÖKOHTIA JÄRVENPÄÄN TURVALLISUUSSUUNNITTELULLE - Syrjäytyminen on sisäisen turvallisuuden keskeisin

Lisätiedot

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Varhaiskasvatus ja opetus Terhi Päivärinta Johtaja, opetus ja kulttuuri Kuntatalo 4.2.2015 Nykyinen yhteistyö Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1. Muutokset peruskoulun yläluokilla ja. ammattiin opiskeleviin

Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1. Muutokset peruskoulun yläluokilla ja. ammattiin opiskeleviin Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely 2008 Muutokset peruskoulun yläluokilla ja lukiossa 2000-2008 sekä vertailu ammattiin opiskeleviin Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely

Lisätiedot

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI 19.- 20.4.2012 Helsinki, Hilton Strand Tilaisuuden avaus Aulis Pitkälä Pääjohtaja Oppilaan- ja opinto-ohjaus elinikäisen oppimisen tukena Oppilaan- ja

Lisätiedot

Kokemuksia 5-6 -luokkalaisten terveyden edistämisestä. Ritva Hautala Outi Ahonen

Kokemuksia 5-6 -luokkalaisten terveyden edistämisestä. Ritva Hautala Outi Ahonen Kokemuksia 5-6 -luokkalaisten terveyden edistämisestä Ritva Hautala Outi Ahonen Miksi? Terveelliset elämäntavat opitaan nuorena 11-vuotiaat vielä hyvin terveitä Lapsiin ja nuoriin kohdennetulla terveyden

Lisätiedot

Nuorisotakuun määritelmä

Nuorisotakuun määritelmä Nuorisotakuun tilanne 14.5.2014 Ylijohtaja Tuija Oivo Nuorisotakuu työryhmän puheenjohtaja TEM/Työllisyys ja yrittäjyysosasto Nuorisotakuun määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle

Lisätiedot

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Kouluterveyskysely 2017 18.1.2018 Pk-seudun Kouluterveyskyselyseminaari/Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö Yleistä Kouluterveyskyselystä Sähköinen

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Verkostoseminaari Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 Elinvoiman, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen tulevaisuuden kunnan perustyötä 2 Hyvinvoinnin edistäminen kuntalaissa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti

Espoon kaupunki Pöytäkirja Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4727/00.01.03/2014 96 Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Niina Savikko, puh. 043 825 3353 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista 19.4.2018 Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion

Lisätiedot

15 15.03.2016. KOULJAOS 15 Suomenkielinen koulutusjaosto 15.3.2016 Valmistelija / Beredare: sivistysjohtaja Kurt Torsell, kurt.torsell(at)sipoo.

15 15.03.2016. KOULJAOS 15 Suomenkielinen koulutusjaosto 15.3.2016 Valmistelija / Beredare: sivistysjohtaja Kurt Torsell, kurt.torsell(at)sipoo. Suomenkielinen koulutusjaosto 15 15.03.2016 Sipoon kunnan hyvinvointikertomus 2013-2016 lausuntopyyntö KOULJAOS 15 Suomenkielinen koulutusjaosto 15.3.2016 Valmistelija / Beredare: sivistysjohtaja Kurt

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: P1: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiohjelma P2: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ohjelma P3: Ikääntyneiden ja vajaakuntoisten hyvinvointiohjelma

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi. Lotta Haikkola, tutkijatohtori

Nuorisotakuu. Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi. Lotta Haikkola, tutkijatohtori Nuorisotakuu Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi Lotta Haikkola, tutkijatohtori 10.10.2017 Nuorisotakuu (2013 2015) Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus ja. Hankasalmen hyvinvointitietoa

Sähköinen hyvinvointikertomus ja. Hankasalmen hyvinvointitietoa Sähköinen hyvinvointikertomus ja Hankasalmen hyvinvointitietoa Valtuustoseminaari 1.10.2012 Timo Renfors timo.renfors@kansanterveys.info 050 544 3802 Anttipekka Renfors anttipekka.renfors@kansanterveys.info

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Vantaan kaupungin tulokset

Kouluterveyskysely Vantaan kaupungin tulokset Kouluterveyskysely 2017 - Vantaan kaupungin tulokset 4. 5.-luokkalaisten tulokset HYVINVOINTI JA YSTÄVÄT Lähes kaikki (90 %) ovat tyytyväisiä elämäänsä, pojat useammin kuin tytöt. Suuri osa (86 %) kokee

Lisätiedot

Leikkien liikkumaan Eino Havas, johtaja

Leikkien liikkumaan Eino Havas, johtaja Leikkien liikkumaan 31.1.2018 Eino Havas, johtaja MITÄ 2018? ohjelmat yhteen Ilo kasvaa liikkuen 1-6 vuotiaat, varhaiskasvatus Liikkuva koulu, 7-16 vuotiaat, perusopetus Liikkuva opiskelu, 16-20+ -vuotiaat,

Lisätiedot