IPCC 5. Ilmastonmuutoksen hillintä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "IPCC 5. Ilmastonmuutoksen hillintä"

Transkriptio

1 IPCC 5. arviointiraportti OSARAPORTTI 3 Ilmastonmuutoksen hillintä

2 Ilmastonmuutoksen hillinnällä tarkoitetaan ihmisen toimia kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi ja -nielujen lisäämiseksi. IPCC:n viidennen arviointiraportin kolmas osaraportti esittelee ilmastonmuutoksen hillintää koskevia tieteellisiä tuloksia. Erityisesti raportti keskittyy neljännen arviointiraportin jälkeen julkaistuihin tuloksiin. Raportissa käsitellään tieteellisten tulosten merkitystä politiikan kannalta ottamatta kuitenkaan kantaa siihen, millaisia päätöksiä hallitusten tulisi tehdä. Raportti ei pyri antamaan poliittisia suosituksia vaan arvioi käytössä olevia ohjauskeinoja ja niiden vaikutuksia. Perustuu IPCC:n 5. arviointiraportin WG3-osaraportin tietoihin. VTT & ympäristöministeriö 20

3 Päästöt alueittain Maailman hiilidioksidipäästöt ovat kasvaneet huomattavasti vuoden 1850 jälkeen. FOSSIILISTEN POLTTOAINEIDEN JA SEMENTINTUOTANNNON HIILIDIOKSIDIPÄÄSTÖT, GT VUODESSA Gt KUMULATIIVINEN Gt KUMULATIIVINEN LÄHI-ITÄ JA AFRIKKA LATINALAINEN AMERIKKA AASIA SIIRTYMÄTALOUDET OECD 1990 OECD 1990 SIIRTYMÄTALOUDET AASIA LATINALAINEN AMERIKKA LÄHI-ITÄ JA AFRIKKA Gt = miljardia tonnia OECD = Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö on kehittyneiden markkinatalousmaiden yhteistyöjärjestö. Perustuu IPCC:n 5. arviointiraportin WG3-osaraportin tietoihin. VTT & ympäristöministeriö 21

4 Päästöt alueittain miljardia tonnia hiilidioksidia Historiallisesti OECD maat ovat aiheuttaneet suurimman osan maailman hiilidioksidipäästöistä. Muut maat, erityisesti Aasiassa, ovat kasvattaneet päästöjään viime vuosina. Ilman uusia päästövähennystoimia tämän kehityksen ennustetaan jatkuvan. Henkilöä kohti laskettujen päästöjen ennustetaan kuitenkin pysyvän korkeampina OECD-maissa kuin OECD:n ulkopuolisissa maissa vuoteen 2100 asti OECD-MAIDEN JA OECD:N ULKOPUOLISTEN MAIDEN TOTEUTUNEET HIILIDIOKSIDIN KOKONAISPÄÄSTÖT JA ARVIO TULEVISTA PÄÄSTÖISTÄ tonnia hiilidioksidia henkilöä kohti vuodessa OECD:n ulkopuoliset maat ARVIO OECD-MAIDEN JA OECD:N ULKOPUOLISTEN MAIDEN TULEVISTA HIILIDIOKSIDIPÄÄSTÖISTÄ HENKILÖÄ KOHTI OECD- maat OECD:n ulkopuoliset maat 20 OECD- maat OECD:n ulkopuoliset maat OECD-maat Perustuu IPCC:n 5. arviointiraportin WG3-osaraportin tietoihin. VTT & ympäristöministeriö 22

5 Päästöt toimialoittain Maailman kasvihuonekaasupäästöt ovat kasvaneet melkein kaikilla toimialoilla. TOIMIALAKOHTAISET KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT MAAILMASSA KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT (Gt CO 2 -ekv./vuosi) Gt 23 % 8 % 11,5 % 19,5 % 38 Gt 50.1 Gt 34,5 % 14 % 6,5 % 18 % 24 % ENERGIA LIIKENNE RAKENNUKSET TEOLLISUUS MAA- JA METSÄTALOUS SEKÄ MUU MAANKÄYTTÖ 34 % 0 4 % 2 % JÄTE Muista sektoreista poiketen maa- ja metsätaloudesta sekä maankäytön muutoksesta peräisin olevien päästöjen osuus on laskenut. Yhä useammat maat ovat ottaneet käyttöön metsiä suojelevia toimia, ja toisaalta viljelykasvien satotasojen paraneminen vähentää tarvetta muuttaa metsiä viljelymaaksi. Gt = miljardia tonnia, CO 2 -ekv. = hiilidioksidiekvivalentti Perustuu IPCC:n 5. arviointiraportin WG3-osaraportin tietoihin. VTT & ympäristöministeriö 23

6 PÄÄSTÖT TOIMIALOITTAIN Kasvihuonekaasupäästöt toimialoittain Suomessa ja maailmassa. MAAILMA 2010 Kokonaispäästöt: 50,1 miljardia tonnia SUOMI 2010 Kokonaispäästöt: 74,3 miljoonaa tonnia 8 % 34,5 % ENERGIA AFOLU 24 % 57 % ENERGIA AFOLU * TEOLLISUUS 11 % RAKENNUKSET 6 % TEOLLISUUS LIIKENNE RAKENNUKSET LIIKENNE 21 % 18 % 14 % 6,5 % Energiasektorin päästöjä Suomessa kasvattaa energiaintensiivinen teollisuus sekä lämmityksen tarve. * AFOLU = Maa- ja metsätalous sekä muu maankäyttö Suomessa maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous -sektorin poistumat ilmakehästä ovat suuremmat kuin päästöt ilmakehään. Tämän hiilinielun suuruus oli vuonna 2010 noin 21,1 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalenttia. Perustuu IPCC:n 5. arviointiraportin WG3-osaraportin tietoihin. VTT & ympäristöministeriö. Suomen lukuarvojen lähde: Tilastokeskus 24

7 Nykyiset vähennyslupaukset MAAILMANLAAJUISET KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT (miljardia tonnia hiilidioksidiekvivalenttia) CANCUNIN PÄÄSTÖVÄHENNYSLUPAUKSET VUOTEEN 2020 MENNESSÄ RCP8.5 3,7 C (2,6 4,8 C) RCP6.0 2,2 C (1,4 3,1 C) RCP4.5 1,8 C (1,1 2,6 C) RCP2.6 1,0 C (0,3 1,7 C) RCP-KASVIHUONEKAASUSKENAARIOT (REPRESENTATIVE CONCENTRATION PATHWAYS) kuvaavat tulevaisuuden kasvihuonekaasupäästöjen määriä olettaen eritasoisia päästöjen vähennystoimia, rajoittamattomista päästöistä tiukkaan päästöpolitiikkaan: RCP8.5 Kasvava pitoisuustaso n ppm hiilidioksiekvivalenttia vuonna 2100 RCP6.0 Pitoisuuden vakautuminen n. 850 ppm vuoden 2100 jälkeen RCP4.5 Vakautuminen tasolle 650 ppm vuoden 2100 jälkeen RCP2.6 Pitoisuuden nousu n. 490 ppm hiilidioksiekvivalenttia ennen vuotta 2100 ja sen jälkeen lasku tasolle 450 ppm vuoteen 2100 mennessä ppm = tilavuuden miljoonasosaa Perustuu IPCC:n 5. arviointiraportin WG3-osaraportin tietoihin. VTT & ympäristöministeriö 25

8 Päästöjen vähennysmahdollisuudet Eri sektorien kasvihuonekaasupäästöt vuonna 2050 suhteessa nykyhetkeen matalan päästötason skenaarioiden mukaan VUODEN 2010 PÄÄSTÖTASO KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT = NOLLA SÄHKÖNTUOTANTO MAANKÄYTTÖ RAKENNUKSET TEOLLISUS LIIKENNE MUUT KASVIHUONEKAASUT MEDIAANI Päästövähennysmahdollisuudet ovat erilaiset eri sektoreilla. Joillakin sektoreilla vähentäminen on halvempaa. Tutkimusten mukaan pitkällä tähtäimellä päästöjen vähentäminen on vaikeinta liikennesektorilla. Tiukkoihin päästörajoituksiin pääseminen edellyttää kuitenkin toimia kaikilla sektoreilla. Muista kasvihuonekaasuista kuin hiilidioksidi tärkeimpiä ovat metaani (CH 4 ) ja dityppioksiduuli (N 2 O). Perustuu IPCC:n 5. arviointiraportin WG3-osaraportin tietoihin. VTT & ympäristöministeriö 26

9 Energiantuotanto Ennustettu hiilidioksidipäästöjen kasvu maailmassa vuoteen 2050 mennessä ilman päästövähennystoimia Energiantuotanto aiheuttaa suurimman osan maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Suurin osa sektorin päästöjen kasvusta aiheutuu energian- ja erityisesti hiilenkulutuksen kasvusta. Sähköntuotannon riippuvuuden vähentäminen fossiilisista polttoaineista on edellytys kustannustehokkaalle päästöjen vähentämiselle. Uusiutuvat energiateknologiat ovat kehittyneet huomattavasti viime vuosina, ja niiden hinta on laskenut. Monet niistä tarvitsevat kuitenkin edelleen suoraa tai epäsuoraa tukea markkinaosuuksien kasvattamiseksi. Siksi tarvitaan lisää ohjauskeinoja niiden käyttöönoton edistämiseksi ja tehostamiseksi. Perustuu IPCC:n 5. arviointiraportin WG3-osaraportin tietoihin. VTT & ympäristöministeriö 27

10 Energiantuotanto ERI TEKNOLOGIOIDEN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT JA KUSTANNUKSET HILLINTÄTOIMIA ENERGIASEKTORILLA PÄÄSTÖT kivihiili Energiantuotannossa on paljon erilaisia keinoja vähentää hiilidioksidipäästöjä. Päästöjen vähentäminen ja vakauttaminen alhaiselle tasolle vaatii perustavanlaatuisia muutoksia energiantuotantojärjestelmään. Fossiilisten polttoaineiden korvaaminen uusiutuvalla energialla CCS*-teknologian yhdistäminen fossiilisten polttoaineiden käyttöön vesivoima maalämpö ydinvoima tuulivoima biomassa* CCS yhdistettynä hiilivoimaan** aaltoenergia aurinkopaneelit Metaanivuotojen esto, talteenotto ja käsittely *Biomassa edustaa viljeltyjä energiakasveja sekä viljan tähteitä ** CCS = hiilidioksidin talteenotto ja varastointi (happipolttomenetelmällä) KUSTANNUKSET Uusiutuvien energiateknologioiden käyttöönotolla kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää huomattavasti. Uusiutuvien energiateknologioiden fossiilisia polttoaineita korkeammat kustannukset hidastavat kuitenkin niiden laajamittaista käyttöönottoa. Jotkut teknologiat, kuten vesivoima ja maalämpö, ovat jo kustannuksiltaan lähellä fossiilisia polttoaineita, kun taas osa teknologioista on vielä kalliimpia. Fossiilisten polttoaineiden korvaaminen ydinvoimalla *CCS (Hiilidioksidin talteenotto ja varastointi) tarkoittaa teknologiaa, jossa hiilidioksidi erotellaan voimalaitoksen päästöistä ja varastoidaan esimerkiksi maan- tai merenalaisiin varastoihin. Perustuu IPCC:n 5. arviointiraportin WG3-osaraportin tietoihin. VTT & ympäristöministeriö 28

11 Rakennussektori Ennustettu hiilidioksidipäästöjen kasvu maailmassa 2050 mennessä ilman päästövähennystoimia Rakennussektori kulututti maailmanlaajuisesti 34 prosenttia energian loppukäytöstä ja aiheutti 8,8 miljardia tonnia hiilidioksidipäästöjä vuonna Nykykehityksellä sektorin energiankulutuksen on ennustettu lähes kaksinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä ja päästöjen kasvavan prosenttia. Energiankulutuksen kasvu johtuu elintason noususta, kaupungistumisesta ja asumisen varustelutason kehityksestä. Sektorin päästöjen vähentämistä hidastaa rakennusten ja niihin liittyvän infrastruktuurin pitkäikäisyys. Uusissa rakennuksissa keskeinen päästöjen vähennyskeino on matala-/nollaenergiarakentaminen. Vanhoissa rakennuksissa korjausrakentamisella on saavutettu prosentin vähennyksiä energiankulutuksessa. Perustuu IPCC:n 5. arviointiraportin WG3-osaraportin tietoihin. VTT & ympäristöministeriö 29

12 Rakennussektori RAKENNUSSEKTORIN ENERGIANKULUTUKSEN KEHITYS ALUEITTAIN Ennustettu kasvihuonekaasupäästöjen kasvu vuoteen 2050 mennessä ilman päästövähennystoimia, eksaljouleina HILLINTÄTOIMIA RAKENNUSSEKTORILLA Keskeinen keino vähentää uudisrakentamisen energiankulutusta on nolla- tai matalaenergiarakentaminen. Vanhoissa rakennuksissa energiatehokkuutta parantavat korjaustoimet ovat avain energiankulutuksen vähentämiseen. Jäähdytys-/lämmitysenergiankulutuksessa on korjausrakentamisella saavutettu jopa prosentin säästöjä. AASIA 70.9 OECD 56.8 AASIA 53.5 Nykyiset hillintätoimet Polttoaineiden vaihtaminen vähempipäästöisiin. Uusiutuvaan energiaan perustuvat energiaratkaisut Viherkatot OECD 47.2 AASIA 39.2 OECD 41.7 Tehokkaat hillintätoimet MAF 32.4 MAF 15.8 REF 14.1 LAM 5.0 MAF 24.5 REF 18.1 REF 11.5 LAM 11.0 LAM 8.8 Korjaustoimet olemassa olevissa rakennuksista esim. passiivinen aurinkoenergia (aurinkoenergian hyödyntäminen rakenteellisin ratkaisuin) Jäähdyttävät, esim. valkoiseksi maalatut katot Tehokkaammat kodinkoneet ja muut laitteet 2010 ARVIOITU PÄÄSTÖMÄÄRÄ 2050 OECD 90 LAM MAF REF AASIA OECD OECD90 = maat, jotka kuuluivat OECD:hen vuonna 1990 MAF = Lähi-Itä ja Afrikka LAM = Latinalainen Amerikka REF = Siirtymätaloudet Energiankulutusta pienentävät muutokset käyttäytymisessä esim. lämmityksen säätäminen pienemmälle Perustuu IPCC:n 5. arviointiraportin WG3-osaraportin tietoihin. VTT & ympäristöministeriö 30

13 Maa- ja metsätalous sekä muu maankäyttö Ennustettu lasku hiilidioksidipäästöissä maailmassa vuoteen 2050 mennessä ilman päästöjen vähennystoimia Maailmanlaajuisesti maa- ja metsätalous sekä muu maankäyttö -sektorin päästöjen ennustetaan laskevan alle puoleen vuoteen 2050 mennessä. Päästöjen lasku johtuu teknologian kehityksestä sekä maatalousmaan pinta-alan kasvun hidastumisesta, joka taas on seurausta väestönkasvun hidastumisesta. Maa- ja metsätalous sekä muu maankäyttö -sektori on merkittävä osa ilmastonmuutoksen hillintäskenaarioita. Bioenergian laajamittainen käyttö tai kasvillisuuden hiilinielujen kasvattaminen ovat esimerkkejä sektorin päästöjen vähennyskeinoista. Näillä toimilla on kuitenkin mahdollisia haitallisia vaikutuksia esimerkiksi ruuantuotantoon ja luonnon monimuotoisuuteen, mikä tulee myös huomioida. Perustuu IPCC:n 5. arviointiraportin WG3-osaraportin tietoihin. VTT & ympäristöministeriö 31

14 Maa- ja metsätalous sekä muu maankäyttö TALOUDELLISESTI KANNATTAVAT HILLINTÄTOIMET MAA- JA METSÄTALOUS SEKÄ MUU MAANKÄYTTÖ -SEKTORILLA VUONNA 2030, sekä niihin liittyvä päästövähennyspotentiaali. Oletettu hiilen hinta: 50 dollaria hiilidioksidiekvivalenttitonnia kohti ESIMERKKEJÄ HILLINTÄKEINOISTA MAA- JA METSÄTALOUS SEKÄ MUU MAANKÄYTTÖ -SEKTORILLA OECD90 MAF REF AASIA Metsänhoito: Kiertoaikojen (aika, joka kuluu metsän istutuksesta päätehakkuuseen) pidentäminen, lannoitus ja puun tehokkaampi käyttö. Metsäkadon vähentäminen: Esim. metsien suojelualueet, metsäpalojen ja tuholaisten torjuminen, kaskiviljelyn vähentäminen. MILJARDIA TONNIA HILIDIOKSIDIEKVIVALENTTIA VUODESSA VUONNA ,0 1,5 1,0 0,5 0 OECD90 REF LAM MAF AASIA LAM Metsänhoito, Metsäkadon vähentäminen, Metsitys Kotieläimet Pilaantuneiden / huonontuneiden maiden ennallistaminen, Viljeltyjen maiden ennallistaminen Laidunnusmaat Riisin viljely Viljelymaat OECD90 Metsitys: Metsien istuttaminen maatalousmaille. Kotieläimet: Tuottavampien rotujen kehittäminen jalostuksen avulla, lannan varastoinnin kehittäminen. Pilaantuneiden/ huonontuneiden maiden ennallistaminen: maan ennallistaminen esimerkiksi metsittämällä tai ravinnetasoa parantamalla. Viljeltyjen eloperäisten maiden ennallistaminen: Päästöjen vähentäminen paremmalla maaperän hoidolla, esimerkiksi viljelemällä nurmikasveja. Riisin viljely: Vedenkäytön hallinta ja tehostaminen, typpilannoitteen määrän, laadun ja ajoituksen hallinta. Viljelymaat: Typen käytön tehostaminen, lannoitteiden käyttö satotasojen parantamiseksi, maanmuokkauksen vähentäminen. Elintavat Ruokaketjun hävikin pienentäminen, muutokset ihmisten ruokavalioissa, muutokset puun ja puutuotteiden kysynnässä. OECD90 = maat, jotka kuuluivat OECD:hen vuonna 1990 MAF = Lähi-Itä ja Afrikka LAM = Latinalainen Amerikka REF = Siirtymätaloudet Perustuu IPCC:n 5. arviointiraportin WG3-osaraportin tietoihin. VTT & ympäristöministeriö 32

15 Liikennesektori Matkustajaliikenteen määrä 2050 Tavaraliikenteen määrä 2050 Ennusteiden mukaan matkustajaliikenteen määrä maailmassa kasvaa lähes kolminkertaiseksi vuoteen 2050 mennessä ja tavarankuljetus kaksinkertaiseksi. Ilman päästövähennystoimia hiilidioksidipäästöjen ennustetaan jopa kaksinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä. Lyhyellä aikavälillä liikenteen energiankulutusta on mahdollista vähentää prosenttia verrattuna tilanteeseen, jossa päästöjä ei pyritä vähentämään, ottamalla käyttöön energiatehokkaampaa moottori- ja ajoneuvotekniikkaa. Pidemmällä aikavälillä voidaan vastaavasti saavuttaa prosenttia vähennyksiä tiiviimmän kaupunkirakenteen, julkisen liikenteen parantamisen ja kevyttä liikennettä tukevan kaupunkisuunnittelun avulla. Perustuu IPCC:n 5. arviointiraportin WG3-osaraportin tietoihin. VTT & ympäristöministeriö 33

16 Liikennesektori LIIKENTEEN HIILIDIOKSIDIPÄÄSTÖJEN KASVU HILLINTÄTOIMIA LIIKENNESEKTORILLA Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen ennustetaan maailmanlaajuisesti kasvavan vähemmän kuin liikennemäärien, koska ajoneuvojen polttoaineen kulutus ja vaihtoehtoisten energialähteiden osuus kasvaa. Vähempipäästöiset energialähteet: esim. sähkö, vety, biopolttoaineet, paineistettu maakaasu PROSENTUAALINEN HILLIDIOKSIDIPÄÄSTÖJEN KASVU VUODESTA % 100% VUODEN 2010 PÄÄSTÖTASO -100% Liikenteen energia-intensiteetin lasku: Polttoainetehokkaat moottorit ja kehittyneemmät ajoneuvot Kevyempien materiaalien kehittäminen Infrastruktuurin parantaminen: Tiiviimpi kaupunkirakenne ja parampi kaupunki-infrastruktuuri Yksityisautoilun korvaaminen julkisella liikenteellä Max Nykyiset hillintätoimet 75% Tehokkaat hillintätoimet Mediaani 25% Min Elintapojen muutokset: Kuljettujen matkojen vähentäminen tai matkustamisen välttäminen kokonaan (esim. etätyön yleistyminen, autoilun korvaaminen pyöräilyllä) Suurempi matkustajamäärä kulkuneuvoa kohden (esim. kimppakyydit) Perustuu IPCC:n 5. arviointiraportin WG3-osaraportin tietoihin. VTT & ympäristöministeriö 34

17 Teollisuussektori Ennustettu hiilidioksidipäästöjen kasvu vuoteen 2050 mennessä ilman päästövähennystoimia Toimialan energiaintensiteettiä (energiankulutus tuotantoa kohti) on mahdollista vähentää jopa 25 prosenttia nykytasosta lisäämällä parhaan käyttökelpoisen teknologian käyttöä erityisesti maissa, joissa sitä ei vielä käytetä sekä vähemmän energiaa kuluttavilla toimialoilla. Uutta teknologiaa kehittämällä arvioidaan voitavan saavuttaa jopa 20 prosentin lisävähennyksiä. Perustuu IPCC:n 5. arviointiraportin WG3-osaraportin tietoihin. VTT & ympäristöministeriö 35

18 teollisuussektori ILMAN LISÄVÄHENNYKSIÄ TEOLLISUUDEN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT LÄHES KAKSINKERTAISTUVAT VUOTEEN 2050 MENNESSÄ HILLINTÄTOIMIA TEOLLISUUSSEKTORILLA SUORAT JA EPÄSUORAT KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 200 % 100 % % -200 % Max 75 % 25 % Min mediaani Nykyiset hillintätoimet Tehokkaat hillintätoimet Energiatehokkuutta lisäämällä voidaan teollisuuden energiankäyttöä vähentää 40 %. -40 % Siirtymällä vähäpäästöisiin energiamuotoihin voidaan teollisuuden käyttämän energian kasvihuonekaasupäästöjä vähentää 90 %. -90 % Tuotannon ja tuotteiden energiatehokkuuden parantaminen Siirtyminen vähäpäästöisempiin energianlähteisiin Uusien energiantuotantoteknologioiden esim. CCS ( hiilidioksidin talteenotto ja varastointi) käyttöönotto Materiaalien käytön tehostaminen Muiden kasvihuonekaasujen kuin hiilidioksidin päästöjen vähentäminen Tuotekehitys Jätteiden uudelleenkäyttö, kierrätys ja energiakäyttö Perustuu IPCC:n 5. arviointiraportin WG3-osaraportin tietoihin. VTT & ympäristöministeriö 36

19 Hillintäkustannukset NOIN KOLME PROSENTTIA MAAILMAN BRUTTOKANSANTUOTTEESTA TARVITTAISIIN ESTÄMÄÄN ILMASTOA LÄMPENEMÄSTÄ YLI KAHTA ASTETTA VUOTEEN 2100 MENNESSÄ. Perustuu IPCC:n 5. arviointiraportin WG3-osaraportin tietoihin. VTT & ympäristöministeriö 37

20 Kansainvälinen yhteistyö Kansainvälisen ilmastopolitiikan ohjauskeinoja ja mekanismeja TAVOITTEITA KOSKEVA YHTEISTYÖ 2 astetta, pitkän aikavälin tavoite Ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen tavoite Lupaa ja vertaile Kööpenhaminan / Cancunin päästövähennyslupaukset Kioton tavoitteet Rajaveron sopeutukset Monenkeskeiset ryhmät Harmonisoidut hiiliverot Muu kasvihuonekaasupäästöjen sääntely Vihreä Ilmastorahasto Kahdenväliset rahoituksen/teknologian siirrot Ilmastosopimuksen/Kioton /Kööpenhaminan tavoitteiden kasvihuonekaasujen mittaamis-, raportointi- ja todentamissäännöt Politiikkatoimien väljä koordinointi Kioton joustomekanismit Hyvitysten sertifiointijärjestelmät Tutkimus- ja kehitysteknologiaa koskeva yhteistyö KEINOJA KOSKEVA YHTEISTYÖ Kansallisten/alueellisten päästökauppajärjestelmien yhdistäminen Sijoittajien aloitteet Maailmanlaajuinen hiilivero HAJAUTETTU TOIMIVALTA KESKITETTY TOIMIVALTA NYKYISET TOIMET EHDOTETUT TOIMET Ilmastonmuutos on maailmanlaajuinen ongelma, jonka ratkaiseminen vaatii kansainvälistä yhteistyötä. Kansainvälinen yhteistyö ilmastonmuutoksen hillinnässä on monipuolistunut viime vuosina. Ilmastonmuutoskysymysten käsittely on viime aikoina laajentunut YK:n ilmastosopimuksen ulkopuolelle, mutta sopimus on silti edelleen tärkein toimielin. Perustuu IPCC:n 5. arviointiraportin WG3-osaraportin tietoihin. VTT & ympäristöministeriö 38

IPCC 5. ARVIOINTIRAPORTTI OSARAPORTTI 3 ILMASTONMUUTOKSEN HILLINTÄ

IPCC 5. ARVIOINTIRAPORTTI OSARAPORTTI 3 ILMASTONMUUTOKSEN HILLINTÄ IPCC 5. ARVIOINTIRAPORTTI OSARAPORTTI 3 ILMASTONMUUTOKSEN HILLINTÄ Ilmastonmuutoksen hillinnällä tarkoitetaan ihmisen toimia kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi ja -nielujen lisäämiseksi. IPCC:n viidennen

Lisätiedot

Vaasanseudun energiaklusteri ilmastonmuutoksen torjunnan ja päästöjen vähentämisen näkökulmasta. Ville Niinistö 17.5.2010

Vaasanseudun energiaklusteri ilmastonmuutoksen torjunnan ja päästöjen vähentämisen näkökulmasta. Ville Niinistö 17.5.2010 Vaasanseudun energiaklusteri ilmastonmuutoksen torjunnan ja päästöjen vähentämisen näkökulmasta Ville Niinistö 17.5.2010 Ilmastonmuutoksen uhat Jo tähänastinen lämpeneminen on aiheuttanut lukuisia muutoksia

Lisätiedot

Lisää uusiutuvaa - mutta miten ja millä hinnalla? VTT, Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät Satu Helynen, Liiketoiminnan operatiivinen johtaja

Lisää uusiutuvaa - mutta miten ja millä hinnalla? VTT, Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät Satu Helynen, Liiketoiminnan operatiivinen johtaja Lisää uusiutuvaa - mutta miten ja millä hinnalla? VTT, Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät Satu Helynen, Liiketoiminnan operatiivinen johtaja Energiateollisuus ry:n syysseminaari 13.11.2014, Finlandia-talo

Lisätiedot

Kohti puhdasta kotimaista energiaa

Kohti puhdasta kotimaista energiaa Suomen Keskusta r.p. 21.5.2014 Kohti puhdasta kotimaista energiaa Keskustan mielestä Suomen tulee vastata vahvasti maailmanlaajuiseen ilmastohaasteeseen, välttämättömyyteen vähentää kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

TONNI, INNO ja ONNI. Inno

TONNI, INNO ja ONNI. Inno TONNI, INNO ja ONNI Tonni, Inno ja Onni ovat VTT:n laatimia tulevaisuusskenaarioita vuoteen 2050. Skenaarioiden lähtökohtana on ollut kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen 80 prosenttia vuoden 1990 tasosta.

Lisätiedot

IPCC:n kolmas osaraportti: Ilmastonmuutoksen hillintä Erikoistutkija Laura Sokka VTT

IPCC:n kolmas osaraportti: Ilmastonmuutoksen hillintä Erikoistutkija Laura Sokka VTT IPCC:n kolmas osaraportti: Ilmastonmuutoksen hillintä 14.04.2014 Erikoistutkija Laura Sokka VTT Sisällys WG3 osaraportti ja ilmastonmuutoksen hillintä Uutta verrattuna 4. arviointiraporttiin Päästöjen

Lisätiedot

Kasvihuoneilmiö tekee elämän maapallolla mahdolliseksi

Kasvihuoneilmiö tekee elämän maapallolla mahdolliseksi Kasvihuoneilmiö tekee elämän maapallolla mahdolliseksi H2O CO2 CH4 N2O Lähde: IPCC Intergovernmental Panel on Climate Change Lämpötilan vaihtelut pohjoisella pallonpuoliskolla 1 000 vuodessa Lämpötila

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Kasvihuoneilmiö on luonnollinen, mutta ihminen voimistaa sitä toimillaan. Tärkeimmät ihmisen tuottamat kasvihuonekaasut ovat hiilidioksidi (CO

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.

Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto. Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Sisältö Keski-Suomen Energiatoimisto, kuluttajien energianeuvonta

Lisätiedot

www.energia.fi/fi/julkaisut/visiot2050

www.energia.fi/fi/julkaisut/visiot2050 Vision toteutumisen edellytyksiä: Johdonmukainen ja pitkäjänteinen energiapolitiikka Ilmastovaikutus ohjauksen ja toimintojen perustana Päästöillä maailmanlaajuinen hinta, joka kohdistuu kaikkiin päästöjä

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Kasvihuoneilmiö on luonnollinen, mutta ihminen voimistaa sitä toimillaan. Tärkeimmät ihmisen tuottamat kasvihuonekaasut ovat hiilidioksidi (CO

Lisätiedot

Ilmastopolitiikan seurantaindikaattorit

Ilmastopolitiikan seurantaindikaattorit Ilmastopolitiikan seurantaindikaattorit Indekseissä arvo 1 vastaa Kioton pöytäkirjan päästöseurannan referenssivuotta. Suomen päästötavoite ensimmäisellä velvoitekaudella 28-21 on keskimäärin vuoden 199

Lisätiedot

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Gigaluokan muuttujia Kulutus ja päästöt Teknologiamarkkinat

Lisätiedot

Energiatehokkuuden kansalliset tavoitteet ja toteutus

Energiatehokkuuden kansalliset tavoitteet ja toteutus Energiatehokkuuden kansalliset tavoitteet ja toteutus Helena Säteri, ylijohtaja ARY 4.8.2009 Valkeakoski Helena Säteri, ympäristöministeriö/ ARY Asuntomessuseminaari Valkeakoskella 4.8.2009 Kohti uutta

Lisätiedot

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 1 Energia on Suomelle hyvinvointitekijä Suuri energiankulutus Energiaintensiivinen

Lisätiedot

Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016

Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 PLEEC -hanke PLEEC Planning for energy efficient cities Rahoitus EU:n tutkimuksen 7. puiteohjelma Kumppanit 18 partneria

Lisätiedot

VN-TEAS-HANKE: EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMEN KILPAILUKYKYYN

VN-TEAS-HANKE: EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMEN KILPAILUKYKYYN VN-TEAS-HANKE: EU:N 23 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMEN KILPAILUKYKYYN Seminaariesitys työn ensimmäisten vaiheiden tuloksista 2.2.216 EU:N 23 ILMASTO-

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOS ARKTISILLA ALUEILLA

ILMASTONMUUTOS ARKTISILLA ALUEILLA YK:n Polaari-vuosi ILMASTONMUUTOS ARKTISILLA ALUEILLA Ilmastonmuutos on vakavin ihmiskuntaa koskaan kohdannut ympärist ristöuhka. Ilmastonmuutos vaikuttaa erityisen voimakkaasti arktisilla alueilla. Vaikutus

Lisätiedot

Suomen metsien kestävä käyttö ja hiilitase

Suomen metsien kestävä käyttö ja hiilitase Suomen metsien kestävä käyttö ja hiilitase Antti Asikainen & Hannu Ilvesniemi, Metla Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari, 31.1.2013 Helsinki Sisällys Biomassat globaalissa energiantuotannossa

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma Ilmastopolitiikan toimikunnan ehdotus 1 Ilmasto ja liikenne 13,7 milj. tonnia kasvihuonekaasuja kotimaan liikenteestä v. 2007

Lisätiedot

Metsäenergian uudet tuet. Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä

Metsäenergian uudet tuet. Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä Metsäenergian uudet tuet Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY) Suomen nostavan uusiutuvan energian osuuden

Lisätiedot

Fossiiliset polttoaineet ja turve. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014

Fossiiliset polttoaineet ja turve. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014 Fossiiliset polttoaineet ja turve Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014 Energian kokonaiskulutus energialähteittäin (TWh) 450 400 350 300 250 200 150 100 50 Sähkön nettotuonti Muut Turve

Lisätiedot

Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina

Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina Marita Laukkanen Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) 26.1.2016 Marita Laukkanen (VATT) Tukijärjestelmät ja ilmastopolitiikka 26.1.2016 1 / 13 Miksi

Lisätiedot

Low Carbon Finland 2050 Tulokset. Tiina Koljonen, johtava tutkija VTT

Low Carbon Finland 2050 Tulokset. Tiina Koljonen, johtava tutkija VTT Low Carbon Finland 2050 Tulokset Tiina Koljonen, johtava tutkija VTT 2 Kolme vähähiilistä tulevaisuudenkuvaa Tonni, Inno, Onni Eri lähtökohdat Suomen elinkeino- ja yhdyskuntarakenteen sekä uuden teknologian

Lisätiedot

Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas

Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas Tulevaisuuden epävarmuudet Globaali kehitys EU:n kehitys Suomalainen kehitys Teknologian kehitys Ympäristöpolitiikan kehitys 19.4.2010 2 Globaali

Lisätiedot

Energiasta kilpailuetua. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009

Energiasta kilpailuetua. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009 Energiasta kilpailuetua Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009 Energiasta kilpailuetua Energia tuotannontekijänä Energia tuotteena Energiateknologia liiketoimintana 2

Lisätiedot

Turvemaat - haaste hallinnolle. Ilmajoki Marja-Liisa Tapio-Biström

Turvemaat - haaste hallinnolle. Ilmajoki Marja-Liisa Tapio-Biström Turvemaat - haaste hallinnolle Ilmajoki 21.11.2017 Marja-Liisa Tapio-Biström 1 Sisältö Ilmastopolitiikka - Suomi osana kokonaisuutta Turvemaiden merkitys osana ilmastopolitiikkaa Toimenpiteitä - ratkaisuja

Lisätiedot

KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT VUONNA 2008

KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT VUONNA 2008 LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA LAHDEN KAUPUNKI KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT VUONNA 2008 HOLLOLA LAHTI NASTOLA Aalto yliopisto Teknillinen korkeakoulu Lahden keskus Paikallisilla

Lisätiedot

EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua.

EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. Se asettaa itselleen energiatavoitteita, joiden perusteella jäsenmaissa joudutaan kerta kaikkiaan luopumaan kertakäyttöyhteiskunnan

Lisätiedot

VÄHÄHIILISYYS JA KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 - SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJELMA

VÄHÄHIILISYYS JA KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 - SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJELMA VÄHÄHIILISYYS JA KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 - SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJELMA Vähähiilisen yhteiskunnan toteutuminen edellyttää muutoksia asenteissa ja rakenteissa, uusia toimintatapoja ja -malleja,

Lisätiedot

Energian tuotanto ja käyttö

Energian tuotanto ja käyttö Energian tuotanto ja käyttö Mitä on energia? lämpöä sähköä liikenteen polttoaineita Mistä energiaa tuotetaan? Suomessa tärkeimpiä energian lähteitä ovat puupolttoaineet, öljy, kivihiili ja ydinvoima Kaukolämpöä

Lisätiedot

Keinot pääp. Kolme skenaariota

Keinot pääp. Kolme skenaariota Keinot pääp äästöjen vähentämiseksi Kolme skenaariota Poliittinen haaste on valtava! IEA: ennustus Kahden asteen tavoitteen edellyttämät päästövähennykset Kolme skenaariota 1. IPCC, hallitustenvälinen

Lisätiedot

Kotimaisen biohiilipelletin kilpailukyvyn varmistaminen energiapolitiikan ohjauskeinoilla - esitys

Kotimaisen biohiilipelletin kilpailukyvyn varmistaminen energiapolitiikan ohjauskeinoilla - esitys Kotimaisen biohiilipelletin kilpailukyvyn varmistaminen energiapolitiikan ohjauskeinoilla - esitys 11.1.16 Tausta Tämä esitys on syntynyt Mikkelin kehitysyhtiön Miksein GreenStremiltä tilaaman selvitystyön

Lisätiedot

Uusiutuvan energian vuosi 2015

Uusiutuvan energian vuosi 2015 Uusiutuvan energian vuosi 2015 Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 26.1.2016 Congress Paasitorni, Helsinki Pekka Ripatti Sisältö ja esityksen rakenne 1. Millainen on uusiutuvan energian toimiala? 2. Millaisia

Lisätiedot

Mauri Pekkarinen Energiateollisuuden kevätseminaari Oulu 23.5.2013. Energiahaasteet eivät pääty vuoteen 2020 miten siitä eteenpäin?

Mauri Pekkarinen Energiateollisuuden kevätseminaari Oulu 23.5.2013. Energiahaasteet eivät pääty vuoteen 2020 miten siitä eteenpäin? Mauri Pekkarinen Energiateollisuuden kevätseminaari Oulu 23.5.2013 Energiahaasteet eivät pääty vuoteen 2020 miten siitä eteenpäin? Vanhasen hallituksen strategiassa vuonna 2020 Vuonna 2020: Kokonaiskulutus

Lisätiedot

Uskotko ilmastonmuutokseen? Reetta Jänis Rotarykokous 24.10.2013

Uskotko ilmastonmuutokseen? Reetta Jänis Rotarykokous 24.10.2013 Uskotko ilmastonmuutokseen? Reetta Jänis Rotarykokous 24.10.2013 Maapallolle saapuva auringon säteily 100 % Ilmakehästä heijastuu 6% Pilvistä heijastuu 20 % Maanpinnasta heijastuu 4 % Lämpösäteily Absorboituminen

Lisätiedot

Biomassan käyttö energian tuotannossa globaalit ja alueelliset skenaariot vuoteen 2050

Biomassan käyttö energian tuotannossa globaalit ja alueelliset skenaariot vuoteen 2050 Biomassan käyttö energian tuotannossa globaalit ja alueelliset skenaariot vuoteen 2 Erikoistutkija Tiina Koljonen VTT Energiajärjestelmät Bioenergian kestävä tuotanto ja käyttö maailmanlaajuisesti 6.3.29,

Lisätiedot

Tulevaisuuden päästötön energiajärjestelmä

Tulevaisuuden päästötön energiajärjestelmä Tulevaisuuden päästötön energiajärjestelmä Helsinki 16.9.2009 1 Miksi päästötön energiajärjestelmä? 2 Päästöttömän energiajärjestelmän rakennuspuita Mitä jos tulevaisuus näyttääkin hyvin erilaiselta? 3

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2016

Keski-Suomen energiatase 2016 Keski-Suomen energiatase 216 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto Sisältö Keski-Suomen energiatase 216 Energialähteet ja energiankäyttö Uusiutuva energia Sähkönkulutus

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2014

Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän energiatase 2014 Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 18.2.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus 9 %

Lisätiedot

Vesihuoltolaitosten vaikutus ilmastonmuutokseen

Vesihuoltolaitosten vaikutus ilmastonmuutokseen Vesihuoltolaitosten vaikutus ilmastonmuutokseen Vesihuoltonuoret 6.11.2009, Tampere Tuija Tukiainen Teknillinen korkeakoulu Diplomityö Aihe: Vesihuoltolaitosten kasvihuonekaasupäästöt Suomessa Esiselvitys:

Lisätiedot

Keski Suomen energiatase Keski Suomen Energiatoimisto

Keski Suomen energiatase Keski Suomen Energiatoimisto Keski Suomen energiatase 2012 Keski Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 10.2.2014 Sisältö Keski Suomen energiatase 2012 Energiankäytön ja energialähteiden kehitys Uusiutuva

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2014

Keski-Suomen energiatase 2014 Keski-Suomen energiatase 2014 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto Sisältö Keski-Suomen energiatase 2014 Energialähteet ja energiankäyttö Uusiutuva energia Sähkönkulutus

Lisätiedot

Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni

Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Esityksen sisältö: Megatrendit ja ympäristö

Lisätiedot

Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia. Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi

Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia. Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi Tulevaisuuden epävarmuudet Globaali kehitys EU:n kehitys Suomalainen kehitys Teknologian

Lisätiedot

Energian kokonaiskulutus laski lähes 6 prosenttia vuonna 2009

Energian kokonaiskulutus laski lähes 6 prosenttia vuonna 2009 Energia 2010 Energiankulutus 2009 Energian kokonaiskulutus laski lähes 6 prosenttia vuonna 2009 Tilastokeskuksen energiankulutustilaston mukaan energian kokonaiskulutus Suomessa oli vuonna 2009 1,33 miljoonaa

Lisätiedot

Bioenergia, Energia ja ilmastostrategia

Bioenergia, Energia ja ilmastostrategia Bioenergia, Energia ja ilmastostrategia lisääntyvät hakkuut Talousvaliokunnalle ja monimuotoisuus 30.11.2016 Suojeluasiantuntija 10.03.2017 Paloma Hannonen paloma.hannonen@sll.fi 050 5323 219 Suojeluasiantuntija

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen torjunta maksaa, mutta vähemmän kuin toimettomuus Valtiosihteeri Velipekka Nummikoski Presidenttifoorumi

Ilmastonmuutoksen torjunta maksaa, mutta vähemmän kuin toimettomuus Valtiosihteeri Velipekka Nummikoski Presidenttifoorumi Ilmastonmuutoksen torjunta maksaa, mutta vähemmän kuin toimettomuus Valtiosihteeri Velipekka Nummikoski Presidenttifoorumi 10.11.2009 Ilmastonmuutos maksaa Valtiosihteeri Velipekka Nummikoski 10.11.2009

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2014

Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän kaupunginvaltuusto 30.5.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 1.6.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus

Lisätiedot

Metsien rooli kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa

Metsien rooli kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa Metsien rooli kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa WEC Finlandin & Ilmansuojeluyhdistys ry:n seminaari 12.3.2018 Outi Honkatukia Ilmastoasioiden pääneuvottelija Keskeiset viestit 1. Maankäytöllä on väliä

Lisätiedot

Uudenkaupungin kasvihuonekaasupäästöt 2007

Uudenkaupungin kasvihuonekaasupäästöt 2007 Uudenkaupungin kasvihuonekaasupäästöt 2007 Olli-Pekka Pietiläinen, Suomen ympäristökeskus, 20.2.2009 Ilmastonmuutos on haastavin ja ajankohtaisin maailmanlaajuisista ympäristöuhkista johtuu kasvihuonekaasujen

Lisätiedot

Maija-Stina Tamminen / WWF. WWF:n opetusmateriaali yläkouluille ja lukioille

Maija-Stina Tamminen / WWF. WWF:n opetusmateriaali yläkouluille ja lukioille Maija-Stina Tamminen / WWF WWF:n opetusmateriaali yläkouluille ja lukioille WWF-Canon / Sindre Kinnerød Energia on kyky tehdä työtä. Energia on jotakin mikä säilyy, vaikka se siirtyisi tai muuttaisi muotoaan.

Lisätiedot

Suomi ilmastoasioiden huippuosaajaksi ja tekijäksi. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri

Suomi ilmastoasioiden huippuosaajaksi ja tekijäksi. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri Suomi ilmastoasioiden huippuosaajaksi ja tekijäksi Paula Lehtomäki Ympäristöministeri 2 22.3.2010 Globaali ongelma vaatii globaalin ratkaisun EU on hakenut sopimusta, jossa numerot ja summat ei julistusta

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN ILMASTONMUUTOS-KYSELYT VUOISINA 2007, 2009 ja 2010

ETELÄ-KARJALAN ILMASTONMUUTOS-KYSELYT VUOISINA 2007, 2009 ja 2010 LOPPURAPORTTI 1(12) 2011 ETELÄ-KARJALAN ILMASTONMUUTOS-KYSELYT VUOISINA 2007, ja Imatralla ja Lappeenrannassa suoritettiin ilmastonmuutos-kysely kolmannen kerran syksyllä. Kysely kohdistettiin kuntalaisille.

Lisätiedot

METSÄHAKKEEN KILPAILUASEMA LAUHDESÄHKÖN TUOTANNOSSA ESITYS 1.10.2013

METSÄHAKKEEN KILPAILUASEMA LAUHDESÄHKÖN TUOTANNOSSA ESITYS 1.10.2013 METSÄHAKKEEN KILPAILUASEMA LAUHDESÄHKÖN TUOTANNOSSA ESITYS LAUHDESÄHKÖN MERKITYS SÄHKÖMARKKINOILLA Lauhdesähkö on sähkön erillissähköntuotantoa (vrt. sähkön ja lämmön yhteistuotanto) Polttoaineilla (puu,

Lisätiedot

Low Carbon Finland 2050 platform

Low Carbon Finland 2050 platform Low Carbon Finland 2050 platform Parlamentaarisen energia- ja ilmastokomitean kokous 24.1.2014, Työ- ja elinkeinoministeriö Tiina Koljonen, Tutkimustiimin päällikkö, VTT http://www.lowcarbonplatform.fi/

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille. Keski-Suomen Energiatoimisto

Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille. Keski-Suomen Energiatoimisto Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Sisältö Keski-Suomen Energiatoimisto, kuluttajien energianeuvonta

Lisätiedot

Kaisa Lindström. rehtori, Otavan Opisto

Kaisa Lindström. rehtori, Otavan Opisto Kaisa Lindström rehtori, Otavan Opisto Energiapotentiaalin aliarviointi Hallituksen esityksessä energiatehokkuuden ja uusiutuvan energian potentiaalit on aliarvioitu ja sähkönkulutuksen kasvu yliarvioitu.

Lisätiedot

TerveTalo energiapaja 25.11.2010. Energiatehokkuus ja energian säästäminen Harri Metsälä

TerveTalo energiapaja 25.11.2010. Energiatehokkuus ja energian säästäminen Harri Metsälä TerveTalo energiapaja 25.11.2010 Energiatehokkuus ja energian säästäminen Harri Metsälä Miksi energiamääräyksiä muutetaan jatkuvasti? Ilmastonmuutos Kansainväliset ilmastosopimukset EU:n ilmasto ja päästöpolitiikka

Lisätiedot

Suomen rooli ilmastotalkoissa ja taloudelliset mahdollisuudet

Suomen rooli ilmastotalkoissa ja taloudelliset mahdollisuudet Eduskunnan talousvaliokunnan julkinen kuuleminen 15.11.2018 Pikkuparlamentti Suomen rooli ilmastotalkoissa ja taloudelliset mahdollisuudet Markku Ollikainen Ympäristöekonomian professori, Helsingin yliopisto

Lisätiedot

Asumisen energiailta - Jyväskylä 13.10.2010. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi

Asumisen energiailta - Jyväskylä 13.10.2010. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi Asumisen energiailta - Jyväskylä 13.10.2010 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Keski-Suomen Energiatoimisto Perustettu 1998 jatkamaan Keski-Suomen liiton

Lisätiedot

Energiaa ja ilmastostrategiaa

Energiaa ja ilmastostrategiaa Säteilevät naiset seminaari 17.3.2009 Energiaa ja ilmastostrategiaa Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Kasvihuonekaasupäästöt, EU-15 ja EU-25, 1990 2005, EU:n päästövähennystavoitteet

Lisätiedot

Kanta-Hämeen kestävän energian ohjelma

Kanta-Hämeen kestävän energian ohjelma en monipuolisista luonnonvaroista lähienergiaa kestävästi, taloudellisesti ja paikallisesti työllistäen en kestävän energian ohjelma Hämeenlinna 30.11.2011 Kestävää energiaa Hämeestä - hanke Toteuttanut

Lisätiedot

Keski-Suomen energianeuvonta Benet kuntien kumppani viisaassa energian käytössä ja tuotannossa

Keski-Suomen energianeuvonta Benet kuntien kumppani viisaassa energian käytössä ja tuotannossa Keski-Suomen energianeuvonta Benet kuntien kumppani viisaassa energian käytössä ja tuotannossa Keski-Suomen energianeuvonta Neuvontaa toteutetaan energiaviraston rahoituksella Neuvontaa annetaan yksityisille

Lisätiedot

ENERGIA- JA ILMASTOSTRATEGIA. YmV Otto Bruun, suojeluasiantuntija

ENERGIA- JA ILMASTOSTRATEGIA. YmV Otto Bruun, suojeluasiantuntija ENERGIA- JA ILMASTOSTRATEGIA YmV 16.2.2017 Otto Bruun, suojeluasiantuntija Lähtökohdat arvionnille Taustalla Pariisin sopimus 2015 ja sen tavoitteiden valossa tiukka hiilibudjetti, joka huomioi sekä päästölähteet

Lisätiedot

Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa

Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa Perinteiset polttoaineet eli Bensiini ja Diesel Kulutus maailmassa n. 4,9 biljoonaa litraa/vuosi. Kasvihuonekaasuista n. 20% liikenteestä. Ajoneuvoja n. 800

Lisätiedot

Sähköautot liikenne- ja ilmastopolitiikan näkökulmasta

Sähköautot liikenne- ja ilmastopolitiikan näkökulmasta Sähköautot liikenne- ja ilmastopolitiikan näkökulmasta Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Sähköautodemonstraatioiden työpaja 24.5.2010 Suomen ilmasto- ja energiapolitiikka vuoteen 2020

Lisätiedot

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Jukka Leskelä Energiateollisuus Vesiyhdistyksen Jätevesijaoston seminaari EU:n ja Suomen energiankäyttö 2013 Teollisuus Liikenne Kotitaloudet

Lisätiedot

Biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista. Kaisa Manninen, Suomen ympäristökeskus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013

Biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista. Kaisa Manninen, Suomen ympäristökeskus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013 Biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista Kaisa Manninen, Suomen ympäristökeskus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013 Eikö ilmastovaikutus kerrokaan kaikkea? 2 Mistä ympäristövaikutuksien arvioinnissa

Lisätiedot

Ilmasto- ja energiapolitiikka maataloudessa: vaikutukset tilan toimintaan (ILVAMAP) 2012-2015. ILMASE työpaja 6.11.2012

Ilmasto- ja energiapolitiikka maataloudessa: vaikutukset tilan toimintaan (ILVAMAP) 2012-2015. ILMASE työpaja 6.11.2012 Ilmasto- ja energiapolitiikka maataloudessa: vaikutukset tilan toimintaan (ILVAMAP) 2012-2015 ILMASE työpaja 6.11.2012 Erikoistutkija Pasi Rikkonen, KTT, MMM(agr.) MTT taloustutkimus Ilmasto- ja energiapolitiikan

Lisätiedot

Kainuun kasvihuonekaasutase 2009

Kainuun kasvihuonekaasutase 2009 Kainuun kasvihuonekaasutase 2009 Kainuun kasvihuonekaasutase Maakunnan ihmisen toiminnasta aiheutuvat kasvihuonekaasujen päästöt ja nielut YK:n ilmastosopimuksen määritelmät ja Suomen kasvihuonekaasujen

Lisätiedot

Kierrätämme hiiltä tuottamalla puuta

Kierrätämme hiiltä tuottamalla puuta Kierrätämme hiiltä tuottamalla puuta Ympäristöjohtaja Liisa Pietola, MTK MTK:n METSÄPOLITIIKN AMK-KONFERENSSI 9.3.2016 Miksi hiilenkierrätys merkityksellistä? 1. Ilmasto lämpenee koska hiilidioksidipitoisuus

Lisätiedot

Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa. Elinkeinoelämän keskusliitto

Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa. Elinkeinoelämän keskusliitto Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa Elinkeinoelämän keskusliitto Energiaan liittyvät päästöt eri talousalueilla 1000 milj. hiilidioksiditonnia 12 10 8 Energiaan liittyvät hiilidioksidipäästöt

Lisätiedot

Turve : fossiilinen vai uusiutuva - iäisyyskysymys

Turve : fossiilinen vai uusiutuva - iäisyyskysymys Turve : fossiilinen vai uusiutuva - iäisyyskysymys TURVE ENERGIANA SUOMESSA 03. 06. 1997 Valtioneuvoston energiapoliittinen selonteko 15. 03. 2001 Valtioneuvoston energia- ja ilmastopoliittinen selonteko

Lisätiedot

Matti Kahra Suomen 2030 ilmasto -ja energiatavoitteet - tehdäänkö oikeita asioita riittävästi? Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 23.1.

Matti Kahra Suomen 2030 ilmasto -ja energiatavoitteet - tehdäänkö oikeita asioita riittävästi? Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 23.1. Matti Kahra Suomen 2030 ilmasto -ja energiatavoitteet - tehdäänkö oikeita asioita riittävästi? Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 23.1.2018 Esityksen sisältö 1.Mitä ilmastotavoitteet edellyttävät? 2.

Lisätiedot

Energy Visions 2050 Globaali energia ja ilmastotulevaisuus skenaarioita vuoteen 2050

Energy Visions 2050 Globaali energia ja ilmastotulevaisuus skenaarioita vuoteen 2050 Energy Visions 2050 Globaali energia ja ilmastotulevaisuus skenaarioita vuoteen 2050 Erikoistutkija Tiina Koljonen, VTT Energiajärjestelmät Hiilitiedon lounastapaaminen 9.9.2009, Ostrobotnia Tutkimuksen

Lisätiedot

REMA Rakennuskannan energiatehokkuuden. arviointimalli Keskeisimmät tulokset. Julkisivumessut

REMA Rakennuskannan energiatehokkuuden. arviointimalli Keskeisimmät tulokset. Julkisivumessut Talotekniikan sähkö Huoneistosähkö 18.1.211 1 OKT 21 normi OKT 198-> OKT 196-1979 OKT RAT 196-1979 RAT LPR 196-1979 LPR

Lisätiedot

Päästökuvioita. Ekokumppanit Oy. Tampereen energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt 2010

Päästökuvioita. Ekokumppanit Oy. Tampereen energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt 2010 Tampereen energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt 2010: Päästökuvioita Kasvihuonekaasupäästöt Tamperelaisesta energiankulutuksesta, jätteiden ja jätevesien käsittelystä, maatalouden tuotannosta ja teollisuuden

Lisätiedot

Ilmapäästöt toimialoittain 2011

Ilmapäästöt toimialoittain 2011 Ympäristö ja luonnonvarat 2013 Ilmapäästöt toimialoittain Energiahuollon toimialalta lähes kolmannes kasvihuonekaasupäästöistä Energiahuollon toimialan kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna lähes kolmasosa

Lisätiedot

Ilmapäästöt toimialoittain 2010

Ilmapäästöt toimialoittain 2010 Ympäristö ja luonnonvarat 203 Ilma toimialoittain 200 Yksityisautoilun hiilidioksidi suuremmat kuin ammattimaisen maaliikenteen Yksityisautoilun hiilidioksidi olivat vuonna 200 runsaat 5 miljoonaa tonnia.

Lisätiedot

Öljyhuippu- ja bioenergiailta 25.04.07. Yhdyskuntien ja teollisuuden sivuainevirtojen ja biomassan hyödyntäminen sähköksi ja lämmöksi

Öljyhuippu- ja bioenergiailta 25.04.07. Yhdyskuntien ja teollisuuden sivuainevirtojen ja biomassan hyödyntäminen sähköksi ja lämmöksi Öljyhuippu- ja bioenergiailta 25.04.07 Yhdyskuntien ja teollisuuden sivuainevirtojen ja biomassan hyödyntäminen sähköksi ja lämmöksi Esa Marttila, LTY, ympäristötekniikka Jätteiden kertymät ja käsittely

Lisätiedot

Uusiutuvan energian velvoitepaketti

Uusiutuvan energian velvoitepaketti Uusiutuvan energian velvoitepaketti Valtiosihteeri Riina Nevamäki 20.5.2010 Hallituksen energialinja kohti vähäpäästöistä Suomea Tärkeimmät energiaratkaisut Energiatehokkuus 4.2.2010 Uusiutuva energia

Lisätiedot

Hyvä käytäntö kunnan ilmastopäästöjen. asettamiseen ja seurantaan. Maija Hakanen, ympäristöpäällikkö Kuntien ilmastokampanja 8.11.

Hyvä käytäntö kunnan ilmastopäästöjen. asettamiseen ja seurantaan. Maija Hakanen, ympäristöpäällikkö Kuntien ilmastokampanja 8.11. Hyvä käytäntö kunnan ilmastopäästöjen vähentämistavoitteiden asettamiseen ja seurantaan Maija Hakanen, ympäristöpäällikkö Kuntien ilmastokampanja 8.11.2012 Seinäjoki Mihin otetaan kantaa Tavoitteiden vertailuvuodet,

Lisätiedot

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Äänekosken energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Äänekosken energiatase 2010 Öljy 530 GWh Turve 145 GWh Teollisuus 4040 GWh Sähkö 20 % Prosessilämpö 80 % 2 Mustalipeä 2500 GWh Kiinteät

Lisätiedot

Ilmastopolitiikka ja maatalous uhka vai mahdollisuus?

Ilmastopolitiikka ja maatalous uhka vai mahdollisuus? Ilmastopolitiikka ja maatalous uhka vai mahdollisuus? Puheenjohtaja Juha Marttila, MTK Maatalouden tulevaisuus 3.11.2014, Oulu Luontomme tarjoaa mahdollisuuden vihreään kasvuun = hiilensidontaan Metsää

Lisätiedot

Kestävyys tuotteiden suunnittelun ja teknologian haasteena. Antero Honkasalo Ympäristöministeriö

Kestävyys tuotteiden suunnittelun ja teknologian haasteena. Antero Honkasalo Ympäristöministeriö Kestävyys tuotteiden suunnittelun ja teknologian haasteena Antero Honkasalo Ympäristöministeriö Ekologinen jalanjälki Ekosysteempipalvelut ovat vakavasti uhattuna Erilaiset arviot päätyvät aina samaan

Lisätiedot

EU:n vuoden 2030 tavoitteiden kansantaloudelliset vaikutukset. Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus

EU:n vuoden 2030 tavoitteiden kansantaloudelliset vaikutukset. Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus EU:n vuoden 2030 tavoitteiden kansantaloudelliset vaikutukset Juha Honkatukia Yksikönjohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Peruslähtökohtia EU:n ehdotuksissa Ehdollisuus - Muun maailman vaikutus

Lisätiedot

Puun ja turpeen käyttö lämpölaitoksissa tulevaisuuden mahdollisuudet

Puun ja turpeen käyttö lämpölaitoksissa tulevaisuuden mahdollisuudet Puun ja turpeen käyttö lämpölaitoksissa tulevaisuuden mahdollisuudet Tilanne tällä hetkellä Kiinteiden puupolttoaineiden käyttö lämpö- ja voimalaitoksissa 2000-2012 Arvioita tämänhetkisestä tilanteesta

Lisätiedot

Hiilineutraali Helsinki Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari

Hiilineutraali Helsinki Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Hiilineutraali Helsinki 2035 Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Millaiset ilmastotavoitteet Helsingin uusi strategia asettaa? Helsinki ottaa vastuunsa ilmastonmuutoksen torjunnassa

Lisätiedot

Suomen kasvihuonekaasujen päästöt 5 miljoonaa tonnia yli Kioton velvoitteiden

Suomen kasvihuonekaasujen päästöt 5 miljoonaa tonnia yli Kioton velvoitteiden Julkaistavissa 30.12.2003 klo 13.00 2003:16 Lisätietoja: Tilastokeskus / Mirja Kosonen (09) 1734 3543, 050 5005 203; ympäristöministeriö / Jaakko Ojala (09) 1603 9478, 050 3622 035 Suomen kasvihuonekaasujen

Lisätiedot

Tuottajanäkökulma ilmastonmuutoksen haasteisiin

Tuottajanäkökulma ilmastonmuutoksen haasteisiin Tuottajanäkökulma ilmastonmuutoksen haasteisiin Liisa Pietola, MTK ympäristöjohtaja Maataloustuottajain Helsingin yhdistys r.y. Ilmastonmuutosseminaari Hotelli Presidentti, 21.3.2013 Tuottajien vastaukset

Lisätiedot

Liikenteen hiilidioksidipäästöt, laskentamenetelmät ja kehitys - mistä tullaan ja mihin ollaan menossa? Auto- ja liikennetoimittajat ry:n seminaari,

Liikenteen hiilidioksidipäästöt, laskentamenetelmät ja kehitys - mistä tullaan ja mihin ollaan menossa? Auto- ja liikennetoimittajat ry:n seminaari, Liikenteen hiilidioksidipäästöt, laskentamenetelmät ja kehitys - mistä tullaan ja mihin ollaan menossa? Auto- ja liikennetoimittajat ry:n seminaari, Kuljetuskuutio 26.3.2008 Kari Mäkelä Pakokaasupäästöjen

Lisätiedot

PERUSTIETOA ILMASTONMUUTOKSESTA

PERUSTIETOA ILMASTONMUUTOKSESTA PERUSTIETOA ILMASTONMUUTOKSESTA Kasvihuoneilmiö ja ilmastonmuutos Ilmakehän aiheuttama luonnollinen kasvihuoneilmiö Maapallon ilmakehä toimii kasvihuoneen lasikaton tavoin päästäen auringosta tulevan säteilyn

Lisätiedot

Ilmasto-ohjelman taustatekijät

Ilmasto-ohjelman taustatekijät Lappeenrannan kaupunki ILMASTO-OHJELMA Luonnos 20.4.2009 Ilmasto-ohjelman taustatekijät 2 Ilmastosopimukset Suomella on ollut vuodesta 2001 saakka kansallinen ilmastostrategia, jonka avulla pyritään toteuttamaan

Lisätiedot

VÄHÄHIILISYYS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 - SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJELMASSA VÄHÄHIILISYYS RAKENNERAHASTOHANKKEISSA. Biorex Kajaani 26.5.

VÄHÄHIILISYYS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 - SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJELMASSA VÄHÄHIILISYYS RAKENNERAHASTOHANKKEISSA. Biorex Kajaani 26.5. VÄHÄHIILISYYS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 - SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJELMASSA VÄHÄHIILISYYS RAKENNERAHASTOHANKKEISSA Biorex Kajaani 26.5.2014 EAKR-koordinaattori Tatu Turunen Käsitteitä Kasvihuonekaasut

Lisätiedot

WWF:n LAUSUNTO: ENERGIA- JA ILMASTOSTRATEGIA

WWF:n LAUSUNTO: ENERGIA- JA ILMASTOSTRATEGIA 10.3.2017 WWF:n LAUSUNTO: ENERGIA- JA ILMASTOSTRATEGIA Talousvaliokunta Kaarina Kolle Ilmastoasiantuntija WWF Suomi Energia- ja ilmastostrategia suurennuslasin alla Uusiutuva energia ilmastoystävällinen

Lisätiedot

Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu?

Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu? Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu? ClimBus päätösseminaari Finlandia-talo, 9.6.2009 Timo Karttinen Kehitysjohtaja, Fortum Oyj 1 Rakenne Kilpailuedusta ja päästöttömyydestä Energiantarpeesta ja

Lisätiedot

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Satu Helynen ja Martti Flyktman, VTT Antti Asikainen ja Juha Laitila, Metla Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan

Lisätiedot

FOSSIILISET POLTTOAINEET JA YDINVOIMA TULEVAISUUDESSA

FOSSIILISET POLTTOAINEET JA YDINVOIMA TULEVAISUUDESSA II Millennium Forum, Helsinki, 25.4. FOSSIILISET POLTTOAINEET JA YDINVOIMA TULEVAISUUDESSA Ari Lampinen, ala@jyu.fi Jyväskylän yliopisto MILLENNIUM-PROJEKTIN NELJÄ SKENAARIOTA VUOTEEN 2020 http://www.acunu.org/millennium/energy2020.html

Lisätiedot

Energia, ilmasto ja ympäristö

Energia, ilmasto ja ympäristö Energia, ilmasto ja ympäristö Konsultit 2HPO 1 Hiilidioksidipitoisuuden vaihtelu ilmakehässä Lähde: IPCC ja VNK 2 Maailman kasvihuonepäästöt Lähde: Baumert, K. A. ja VNK 3 Maailman kasvihuonepäästöjen

Lisätiedot