Ilmasto-ohjelman taustatekijät

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ilmasto-ohjelman taustatekijät"

Transkriptio

1 Lappeenrannan kaupunki ILMASTO-OHJELMA Luonnos

2 Ilmasto-ohjelman taustatekijät 2 Ilmastosopimukset Suomella on ollut vuodesta 2001 saakka kansallinen ilmastostrategia, jonka avulla pyritään toteuttamaan Kioton pöytäkirjassa ja EU:n taakanjakosopimuksessa sovitut kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistavoitteet. Marraskuussa 2008 hyväksyttiin uusi kansallinen ilmasto- ja energiastrategia vuoteen 2020 ja viitteenomaisesti vuoteen Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on EU:ssa annettu maakohtaiset kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistavoitteet. EU on sitoutunut vähentämään päästöjä 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasosta. Jos päästöjen vähentämisestä saadaan aikaan maailmanlaajuinen sopimus, on EU sitoutunut vähentämään päästäjä 30 prosenttia. Päästötavoitteen saavuttamiseksi ei riitä pelkästään teollisuuden ja energiantuotannon toimenpiteet vaan myös kunnilla on merkittävä rooli päästöjen vähentämistoimien toteuttamisessa mm. omalla esimerkillään. Ilmasto-ohjelman taustaselvitykset Lappeenrannassa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä on aloitettu suunnittelemaan vuonna 2007 laaditun selvityksen Lappeenrannan kaupungin kasvihuonekaasupäästötaseesta ja esitys päästöjen vähentämispotentiaalista vuoteen 2020 pohjalta. Tavoitteena on ollut laatia ilmasto-ohjelma, joka sisältää kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistavoitteet ja konkreettiset toimenpiteet. Ilmasto-ohjelman tausta-aineistona on käytetty työryhmätyöskentelyn yhteenvetoja sekä konsulttien tekemään ilmastoraporttia. Kaupunginhallitus on kokouksessaan päättänyt, että Lappeenrantaan laaditaan ilmasto-ohjelma. Ilmasto-ohjelman laatiminen on toteutettu Lappeenrannan ja Imatran kaupunkien vuoden mittaisena yhteishankkeena. Ilmasto-ohjelma on toimintaohjelma Ilmasto-ohjelma on toimintaohjelma (kaavoitus, maanhankinta, rakentamisen ohjaaminen, liikenne, energiankulutus, kasvatus), joka ohjaa Lappeenrannan kaupungin toimia energiatehokkaammiksi ja ilmastomuutoksen huomioivaksi. Toimintaohjelma liittyy kiinteästi kaupungin energiansäästöohjelmaan. Hankkeen myötä kuntien henkilöstön ja kuntalaisten tietoisuus kasvaa ja uudet ilmastomuutoksen huomioivat toimintatavat otetaan käyttöön kuntaorganisaatiossa. Tämän myötä toimintatavat muuttuvat energiatehokkaammiksi, kasvihuonekaasupäästöt vähenevät ja kuntaorganisaatio säästää kustannuksia pienentyneiden energiakustannusten myötä. Energiansäästösopimus Energiansäästösopimus koskee kaupungin hallinnassa olevien rakennusten, myös asuinrakennusten, katu- ja muun valaistuksen, vesi- ja jätehuollon, katuverkko ja muiden yleisten alueiden käytön ja ylläpidon sekä liikenteen ja kuljetusten energiankäyttöä siltä osin, kuin nämä eivät ole jonkin muun sopimuksen piirissä. Kaupungin energiansäästön kokonaistavoite GWh:n energiamäärä vuoden 2016 loppuun mennessä. Ilmasto-ohjelman hyväksyminen ja päivittäminen Lappeenrannan kaupungin ilmasto-ohjelman luonnos lähtee lautakuntiin lausuntokierrokselle ja sen jälkeen valtuuston hyväksyttäväksi. Kuntalaisille annetaan myös mahdollisuus tutusta ja kommentoida kaupungin ilmasto-ohjelmaa kaupungin nettisivuilla. Lappeenrannan kaupungin ilmasto-ohjelman päivitetään 4 vuoden välein, valtuustokauden alussa.

3 Ilmasto-ohjelman tavoitteet: Lappeenrannan kaupunki haluaa toiminnassaan huomioida vaikutuksensa kasvihuonekaasupäästöihin ja ilmastonmuutokseen sekä vähentää päästöjen määrää tavoitteellisesti. Lappeenrannan kaupunki vähentää alueensa kasvihuonekaasupäästöjä 30 prosenttia vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasosta. Tämän saavuttamiseksi kaupunki asettaa seuraavat toiminnalliset tavoitteet vuosille Maankäyttö tiivistyy, jolloin yhdyskunnan liikkumistarve ja energiantarve pienenee. 2. Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt ovat vähentyneet 15 prosenttia vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasosta. Kevyt- ja joukkoliikenne ovat houkuttelevia liikkumismuotoja. 3. Energiantuotannon kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä jatketaan. 4. Kaupungin omien toimien energiankäyttö on vähentynyt jo vuoteen 2016 mennessä vähintään 9 prosenttia vuoden 2005 tasosta. 5. Rakennusten energiatehokkuuden parantaminen. 6. Kaupungin hankinnoissa huomioidaan ilmastovaikutukset. 7. Luodaan päiväkoteihin ja oppilaitoksiin ympäristöjärjestelmät. 8. Kaupungintyöntekijät tietävät työtehtäviensä ja valintojensa vaikutukset ilmastonmuutokseen. 9. Kaupunkilaiset tietävät oman toiminnan ja valintojen vaikutuksen ilmastonmuutokseen. 10. Ilmastonmuutoksen vaikutukset on tunnistettu ja niihin varaudutaan.

4 4 1. Maankäyttö tiivistyy, jolloin yhdyskunnan liikkumistarve ja energiantarve pienenee. Keskustan tiivistäminen Osa- ja aluekeskusten tiivistäminen (Joutseno, Lauritsala, Voisalmi ja Sammonlahti) Kevyenliikenteen väylien parantaminen Joukkoliikennepalveluiden kannalta riittävä aluetehokkuus maankäytössä Uudet kauppakeskukset ja vapaa-ajan keskukset sijoitetaan keskustoihin ja joukkoliikenteen saavutettaviin paikkoihin Arvioidaan kaavoituksen vaikutukset kasvihuonekaasupäästöihin, valitaan vaikutuksiltaan parhaat vaihtoehdot ja ratkaisut Kevyenliikenteen verkoton pituus (km) Joukkoliikenteen käyttöaste Asukastiheys asemakaavoitetulla alueella 2. Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt ovat vähentyneet 15 prosenttia vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasosta. Kevyt- ja joukkoliikenne ovat houkuttelevia liikkumismuotoja. Suunnittelussa huomioidaan kevyen- ja joukkoliikenteen houkuttelevuuden lisääminen. Kaupungin omista toiminnoista aiheutuvia liikenteen päästöjä vähennetään Kaikki toimialat Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen kartoitus joka 5. vuosi Liikennetutkimus joka 10. vuosi Taloudellisen ajotavan kurssit, osallistujamäärät Joukkoliikenteen käyttäjämäärät Kevyenliikenteen verkoston pituus (km) Kaupungin omistamat, vaihtoehtoista polttoainetta käyttävät ajoneuvot, (kpl) Kaupungin omien autojen polttoaineen kulutus (l/km)

5 5 3. Energiantuotannon kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä jatketaan. Biovoimalaitoksen turpeen osuus enintään 30 % v Kaukolämpöhäviöiden pienentäminen (optimointi ja saneeraus) Kaukolämmön käyttöasteen nosto Tuulivoima osuuden kasvattaminen Hyötytuuli Oy:ssä Biokaasun käyttömahdollisuuksien lisääminen Turpeen osuus polttoaineista (%) Kaukolämpölämpöhäviöiden pienentyminen (%) Kaukolämmönkäyttöaste, uudet liittymät (kpl) Tuulivoima osuus Hyötytuuli Oy:ssä (%) Biokaasun osuus koko energiankäytöstä (%) Lpr:n energia Lpr:n energia ja Lpr:n energia Lpr:n energia Lpr:n energia ja 4. Kaupungin omien toimien energiankäyttö on vähentynyt jo vuoteen 2016 mennessä vähintään 9 prosenttia vuoden 2005 tasosta. Toteutetaan Lappeenrannan kaupungin energiatehokkuussopimuksen toimintasuunnitelman mukaiset toimenpiteet Energiatehokkaiden toimintatapojen käyttöönotto kaikissa toimissa ja toimipaikoissa Kaikki toimialat ja toimitilat Kaikki toimialat Kulutusseurantatiedot kohteittain (Mwh/a) Energiansäästöä hankkeiden toteutuminen (kpl/a) Kulutustietojen raportointi vuosittain Motiva Oy:lle Kulutusmuutoksien läpi käynti vähintään 3 kertaa vuodessa (energiatyöryhmä)

6 6 5. Rakennusten energiatehokkuuden parantaminen Korjaus- ja uudisrakentamisessa lisättävä energiatehokkuutta Ohjausta ja neuvontaa energiatehokkaista ratkaisuista korjaus- ja uudisrakentamisessa Energiasäästön toteuma (Mwh/a) Koulutustilaisuuksien määrä (kpl) ja Kaupunkiyhtiöt 6. Kaupungin hankinnoissa huomioidaan ilmastovaikutukset. Hankintojen energiatehokkuusohjeet Hankintatoimi Energiatehokkuusohjeet sisällytetään osaksi hankintaohjeistusta Hankintatoimi Henkilöstön koulutus Hankintatoimi Hankintojen vaikutukset kasvihuonekaasupäätöihin joka 4. vuosi 7. Luodaan päiväkoteihin ja oppilaitoksiin ympäristöjärjestelmät. Ympäristöjärjestelmien rakentaminen Ympäristöjärjestelmien määrä Opetus- ja kasvatustoimi

7 8. Kaupungintyöntekijät tietävät työtehtäviensä ja valintojensa vaikutukset ilmastonmuutokseen 7 Kaupungin henkilöstöä neuvotaan ja ohjataan energiatehokkaisiin toimintatapoihin sekä ilmastonmuutoksen hillitsemiseen Ilmastokysely kaupungin henkilöstölle joka 4. vuosi Lappeenrannan alueella toimivien yritysten energiatehokkuussopimusten määrä (Motiva Oy) joka toinen vuosi. Järjestettyjen tilaisuuksien määrä 9. Kaupunkilaiset tietävät oman toiminnan ja valintojen vaikutuksen ilmastonmuutokseen. Kaupunkilaisia neuvotaan ja ohjataan energiatehokkaisiin toimintatapoihin sekä ilmastonmuutoksen hillitsemiseen Koulutustilaisuuksien määrä Kaikki toimialat 10. Ilmastonmuutoksen vaikutukset on tunnistettu ja niihin varaudutaan. Maankäytön suunnittelussa huomioidaan ilmastonmuutoksen aiheuttamat riskit (sopeutuminen) Liikenneväylien suunnittelussa ja rakentamisessa varaudutaan sään ääri-ilmiöihin Vesihuolto turvataan myös ääriolosuhteissa Sään ääri-ilmiöiden vaikutukset otetaan huomioon kaupungin valmiussuunnitelmassa ja toimialojen riskikartoituksissa. Tunnistetaan ilmastonmuutoksen aiheuttamat terveysriskit ja varaudutaan niihin Lpr:n Vesi oy Kaikki toimialat Sosiaali- ja terveystoimiala

8 8 Konkreettisia toimenpiteitä 1. Maankäyttö tiivistyy, jolloin yhdyskunnan liikkumistarve ja energiantarve pienenee. Maankäytössä tiiveys ja eheyttäminen suunnittelun pääkohtia Hyödynnetään ja täydennetään olemassa olevaa yhdyskuntarakennetta Keskustan kehittäminen (kävelypainotteisuus) ja palveluiden lisääminen Kauppakeskusten ja vapaa-ajan toimien sijoittaminen joukkoliikenteen saavutettavuuteen Osa- ja aluekeskusten kehittäminen ja tiivistäminen 2. Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt ovat vähentyneet 15 prosenttia vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasosta. Kevyt- ja joukkoliikenne ovat houkuttelevia liikkumismuotoja. Järjestetään taloudellisen ajotavan kursseja kaupungin henkilöstölle ja kuntalaisille Motivoidaan ihmisiä työmatkaliikuntaan erilaisin kampanjoin ja tarjotaan mahdollisuus esim. työsuhdepolkupyörään. Hiekoitus ja auraus on kevyenliikenteenväylillä hoidettu pääsääntöisinä töihin meno aikoina. Toimitaan kaupunkina esimerkkinä vaihtoehtoista polttoainetta käyttävien ajoneuvojen hankinnassa. Joukkoliikenteen houkuttelevuutta lisätään -> käyttäjämäärät kasvuun Joukkoliikennettä suunnitellaan alueellisena kokonaisuutena Henkilöautosuoritteen väheneminen, polttotekniikoiden kehittyminen sekä biopolttoaineiden käyttö. 3. Energiantuotannon kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä jatketaan. Maksimoidaan puupohjaisten polttoaineen käyttö uudella tehtaalla Kaukolämpöhäviöiden pienentäminen Tuulivoimaosuuden lisääminen Teollisuuden hukkalämmön hyödyntäminen kaukolämpöverkossa Kaatopaikkakaasun hyödyntäminen Kaukolämpöverkon markkinointi Tuulivoiman käyttömahdollisuuden selvittäminen Saimaalla Selvitetään aktiivisesti vaihtoehtoisten energiamuotojen hyödyntämistä 4. Kaupungin omien toimien energiankäyttö on vähentynyt jo vuoteen 2016 mennessä vähintään 9 prosenttia vuoden 2005 tasosta. Toteutetaan energiatehokkuussopimuksen mukaiset kiinteistöjen energiakatselmukset ja toteutetaan tarpeelliseksi todetut toimenpiteet Laaditaan ohjeistus energiatehokkaista toimintatavoista kullekin yksikölle (valaistus, tietokoneet, tulostimet, ilmanvaihto- ja lämmityslaitteet jne.) Ilmastotyöryhmän perustaminen Kehitetään palkitsemissysteemi energiansäästäjille.

9 9 5. Rakennusten energiatehokkuuden parantaminen Rakennuslupien ohjauksessa ja neuvonnassa lisätään tietoa matalaenergiaratkaisuista sekä uusiutuvienenergia ratkaisujen käytöstä. Pientalorakentajille ja tontin ostajille järjestetään koulutusta uusiutuvista energialähteistä ja energiansäästöstä Kaupungin omassa rakentamisessa huomioidaan energiatehokkaat ratkaisut Passiivisen aurinkoenergian hyödyntäminen rakennusten sijoittelussa ja suuntaamisessa 6. Kaupungin hankinnoissa huomioidaan ilmastovaikutukset. Laaditaan uudet hankintaohjeet Annetaan toimialoille koulutusta 7. Luodaan päiväkoteihin ja oppilaitoksiin ympäristöjärjestelmät. Ympäristökasvatuksen ja kestävän kehityksen painottaminen opetussuunnitelmassa Ympäristöjärjestelmän rakentamisen edellytykset Energian ja paperin säästämisen periaatteet 8. Kaupungintyöntekijät tietävät työtehtäviensä ja valintojensa vaikutukset ilmastonmuutokseen Laaditaan kaupungin työntekijöille "Työntekijän käsikirja", missä käsitellään energiatehokkuutta ja yksittäisen työntekijän mahdollisuuksia vaikuttaa kasvihuonekaasupäästöjen määrän vähentämiseen. Laaditaan kuntalaisille vastaava opas, missä on käytännön esimerkkejä kotitalouksien mahdollisuudesta vähentää energiankulutusta ja sitä kautta kasvihuonekaasupäästöjä. Järjestetään yleisöluentotilaisuuksia, tapahtumia ja haastekampanjoita. 9. Kaupunkilaiset tietävät oman toiminnan ja valintojen vaikutuksen ilmastonmuutokseen. Tiedottaminen ja opastaminen Tehostetaan jätteiden lajittelua, otetaan käyttöön kaikissa kiinteistöissä Laaditaan opas jaettavaksi kotitalouksiin 10. Ilmastonmuutoksen vaikutukset on tunnistettu ja niihin on varauduttu. Ranta-alueilla määritellään rakennusten lattiataso riittävän korkealle huomioiden tulvariski Päivitetään kaupungin valmiussuunnitelmat ilmastonmuutoksen vaikutukset huomioiden.

Luonnos 31.3.2015 VARKAUDEN ILMASTO-OHJELMA VUOSILLE 2015 2030

Luonnos 31.3.2015 VARKAUDEN ILMASTO-OHJELMA VUOSILLE 2015 2030 Luonnos 31.3.2015 VARKAUDEN ILMASTO-OHJELMA VUOSILLE 2015 2030 1 Sisältö Sivu 2 Taustaa 2 Ilmastosopimukset ja Suomen velvoitteet 3 Ilmasto-ohjelman taustaselvitykset 3 Energiatehokkuussopimus 3 Ilmasto-ohjelma

Lisätiedot

Lappeenrannan ilmasto-ohjelma:

Lappeenrannan ilmasto-ohjelma: Lappeenrannan ilmasto-ohjelma: Seurantaindikaattorit ja kyselyn tulokset 2012 Lappeenrannan seudun ympäristötoimi 24.7.2012 PL 302, 53101 Lappeenranta Pohjolankatu 14 puh. (05) 6161 faksi (05) 616 4375

Lisätiedot

Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016

Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 PLEEC -hanke PLEEC Planning for energy efficient cities Rahoitus EU:n tutkimuksen 7. puiteohjelma Kumppanit 18 partneria

Lisätiedot

-päästöjään ainakin 20 % vuoteen 2020 mennessä.

-päästöjään ainakin 20 % vuoteen 2020 mennessä. Helsinki aikoo vähentää CO 2 -päästöjään ainakin 20 % vuoteen 2020 mennessä. Jotta tavoitteet saavutetaan, tarvitaan uudenlaista yhteistyötä kaupungin, sen asukkaiden, kansalaisjärjestöjen sekä yritysten

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN ILMASTONMUUTOS-KYSELYT VUOISINA 2007, 2009 ja 2010

ETELÄ-KARJALAN ILMASTONMUUTOS-KYSELYT VUOISINA 2007, 2009 ja 2010 LOPPURAPORTTI 1(12) 2011 ETELÄ-KARJALAN ILMASTONMUUTOS-KYSELYT VUOISINA 2007, ja Imatralla ja Lappeenrannassa suoritettiin ilmastonmuutos-kysely kolmannen kerran syksyllä. Kysely kohdistettiin kuntalaisille.

Lisätiedot

Esimerkkejä Vihdissä jo toteutetuista ilmastotoimenpiteistä. Hanna Keinänen tammikuu 2016

Esimerkkejä Vihdissä jo toteutetuista ilmastotoimenpiteistä. Hanna Keinänen tammikuu 2016 Esimerkkejä Vihdissä jo toteutetuista ilmastotoimenpiteistä Hanna Keinänen tammikuu 2016 Kunnallistekniikka päästöjen huomioiminen maanrakennuskoneiden ja talvikunnossapitokaluston kilpailutuksessa elohopealamppujen

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun ilmastostrategia 2030 ja sen toteuttaminen

Tampereen kaupunkiseudun ilmastostrategia 2030 ja sen toteuttaminen Tampereen kaupunkiseudun ilmastostrategia 2030 ja sen toteuttaminen BaltCICA seminaari 27.4.2011 Tampere Kaisu Anttonen Tampereen kaupunki Kestävä yhdyskunta yksikkö Tampereen kaupunkiseudun yhteistyö

Lisätiedot

KUNTIEN ILMASTOTYÖ. Savon ilmasto-ohjelman seminaari Kestävä yhdyskunta 8.5.2012, Mikkeli

KUNTIEN ILMASTOTYÖ. Savon ilmasto-ohjelman seminaari Kestävä yhdyskunta 8.5.2012, Mikkeli KUNTIEN ILMASTOTYÖ Savon ilmasto-ohjelman seminaari Kestävä yhdyskunta 8.5.2012, Mikkeli Marita Savo, ympäristötarkastaja Mikkelin kaupunki/mikkelin Seudun Ympäristöpalvelut Kuntaliiton selvitys 2012:

Lisätiedot

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. YMPÄRISTÖKASVATUS http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. YMPÄRISTÖKASVATUS http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 YMPÄRISTÖKASVATUS http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia Kainuun ilmastostrategia 2020-projekti valmistellaan maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi

Lisätiedot

ILMASTOSTRATEGIA JA SEN TAVOITTEET. Hannu Koponen 21.9.2011

ILMASTOSTRATEGIA JA SEN TAVOITTEET. Hannu Koponen 21.9.2011 ILMASTOSTRATEGIA JA SEN TAVOITTEET Hannu Koponen 21.9.2011 Sektorikohtaiset tavoitteet vuoteen 2020 Vertailuvuosi 2004-2006 Liikenne -30% Lämmitys -30% Sähkönkulutus -20% Teollisuus ja työkoneet -15% Maatalous

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen ohjaus kohti kestävää liikennettä. Risto Saari Auto- ja kuljetusalan tulevaisuusseminaari, Laurea 9.10.2008

Yhteiskunnallinen ohjaus kohti kestävää liikennettä. Risto Saari Auto- ja kuljetusalan tulevaisuusseminaari, Laurea 9.10.2008 Yhteiskunnallinen ohjaus kohti kestävää liikennettä Risto Saari Auto- ja kuljetusalan tulevaisuusseminaari, Laurea 9.10.2008 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 1991

Lisätiedot

Kymenlaakson ilmasto- ja energiayhteistyö 18.9.2013

Kymenlaakson ilmasto- ja energiayhteistyö 18.9.2013 Kymenlaakson ilmasto- ja energiayhteistyö 18.9.2013 Taustaa Kansallinen ilmasto- ja energiastrategia Kymenlaakson maakuntaohjelma Kuntien tavoitteet, strategiat, alueellisen yhteistyön tarve ja kuntaliiton

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma Ilmastopolitiikan toimikunnan ehdotus 1 Ilmasto ja liikenne 13,7 milj. tonnia kasvihuonekaasuja kotimaan liikenteestä v. 2007

Lisätiedot

Asiantuntijanäkemys Lappeenranta 2028 -strategiaan

Asiantuntijanäkemys Lappeenranta 2028 -strategiaan Asiantuntijanäkemys Lappeenranta 2028 -strategiaan Strategian laadintaa varten on tunnistettu neljä näkökulmaa, joiden kautta kaupungin toiminnalle asetetaan tavoitteita. Näkökulmat ovat: kuntalaisen hyvinvointi

Lisätiedot

Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012. Johanna Karimäki

Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012. Johanna Karimäki Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012 Johanna Karimäki Kestävä kehitys Sosiaalinen -tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, terveys -yhteisö, kulttuuri Ekologinen -luonnonvarat, luonto, biologinen monimuotoisuus -ilmastonmuutos

Lisätiedot

Savon ilmasto-ohjelma Kuntalaisten silmin

Savon ilmasto-ohjelma Kuntalaisten silmin Savon ilmasto-ohjelma Kuntalaisten silmin www.ymparisto.fi/savonilmasto-ohjelma Pohjois-Savon ELY-keskuksen kuntakoulutus 5.12.2012 Suonenjoki 12.12.2012 Mikkeli 1 Maapallon ilmasto muuttuu - nopeus? 2

Lisätiedot

Energianeuvonta maakunnan näkökulmasta. Neuvonnan vuosipäivä 12.11.2013 Riitta Murto-Laitinen, Uudenmaan liitto

Energianeuvonta maakunnan näkökulmasta. Neuvonnan vuosipäivä 12.11.2013 Riitta Murto-Laitinen, Uudenmaan liitto Energianeuvonta maakunnan näkökulmasta Neuvonnan vuosipäivä 12.11.2013 Riitta Murto-Laitinen, Uudenmaan liitto Maakunnan liitot Lakisääteisiä kuntayhtymiä Osa kunnallishallintoa Ylin päätösvalta maakuntavaltuustolla

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOTYÖ

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOTYÖ TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOTYÖ Tekpa seutuseminaari 30.5.2012 Kaisu Anttonen Tampereen kaupunki ympäristöpäällikkö STRATEGIASTA TOIMINTAAN Tampereen seudun ilmastostrategia hyväksyttiin 2010 1. Ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

Skaftkärr energiatehokasta kaupunkisuunnittelua Porvoossa. 12.1.2012 Jarek Kurnitski

Skaftkärr energiatehokasta kaupunkisuunnittelua Porvoossa. 12.1.2012 Jarek Kurnitski Skaftkärr energiatehokasta kaupunkisuunnittelua Porvoossa SIJAINTI 50 km SUUNNITTELUALUE ENERGIAMALLIT: KONSEPTIT Yhdyskunnan energiatehokkuuteen vaikuttaa usea eri tekijä. Mikään yksittäinen tekijä ei

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.

Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto. Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Sisältö Keski-Suomen Energiatoimisto, kuluttajien energianeuvonta

Lisätiedot

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu Energiavaltaisen teollisuuden energiatehokkuussopimus Info- ja keskustelutilaisuus Ravintola Bank, Unioninkatu 22, Helsinki 14.6.2007 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu Uuden energiatehokkuussopimuskokonaisuuden

Lisätiedot

Lappeenrannan ilmasto-ohjelma

Lappeenrannan ilmasto-ohjelma 18.11.2013 Lappeenrannan ilmasto-ohjelma Seurantaindikaattorien toteutuma vuonna 2012 1 Johdanto Lappeenrannan kaupunginhallitus hyväksyi 28.9.2009 kaupungille laaditun ilmasto-ohjelman. Lappeenrannan

Lisätiedot

Kymenlaakson energia- ja ilmastostrategiatyö alustava strategialuonnos

Kymenlaakson energia- ja ilmastostrategiatyö alustava strategialuonnos Kymenlaakson energia- ja ilmastostrategiatyö alustava strategialuonnos www.ekokymenlaakso.fi Pia Outinen 1 1 Tavoite ja tarkoitus Tehtävä Kymenlaaksolle Strategia sisältää Kymenlaakson vision, toiminnalliset

Lisätiedot

Kestävä alueidenkäytön suunnittelu ja ilmastotavoitteita edistävä kaavoitus. Maija Neva, ympäristöministeriö

Kestävä alueidenkäytön suunnittelu ja ilmastotavoitteita edistävä kaavoitus. Maija Neva, ympäristöministeriö Kestävä alueidenkäytön suunnittelu ja ilmastotavoitteita edistävä kaavoitus Maija Neva, ympäristöministeriö Mitä kestävällä alueidenkäytön suunnittelulla tarkoitetaan? FIGBC:n Kestävät alueet toimikunnan

Lisätiedot

HIILINEUTRAALI KYMENLAAKSO TYÖPAJOJEN KOOSTE 2019

HIILINEUTRAALI KYMENLAAKSO TYÖPAJOJEN KOOSTE 2019 HIILINEUTRAALI KYMENLAAKSO TYÖPAJOJEN KOOSTE 2019 TYÖPAJAT Yhteensä 3 työpajaa eri sektoreille: 7.3.2019 Teollisuus, pienteollisuus, työkoneet ja energia (Kouvola) Osallistujia 29, lisäksi Kymenlaakson

Lisätiedot

Hiilineutraali Helsinki Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari

Hiilineutraali Helsinki Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Hiilineutraali Helsinki 2035 Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Millaiset ilmastotavoitteet Helsingin uusi strategia asettaa? Helsinki ottaa vastuunsa ilmastonmuutoksen torjunnassa

Lisätiedot

Taustaa liikenteen energiatehokkuussopimuksesta

Taustaa liikenteen energiatehokkuussopimuksesta Taustaa liikenteen energiatehokkuussopimuksesta Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Infotilaisuus liikenteen energiatehokkuussopimuksesta 15.4.2013 Liikenteen energiatehokkuussopimukset

Lisätiedot

Analyysia kuntien ilmastostrategiatyöstä - uhkat ja mahdollisuudet, lähtötiedot, tavoitteet

Analyysia kuntien ilmastostrategiatyöstä - uhkat ja mahdollisuudet, lähtötiedot, tavoitteet Analyysia kuntien ilmastostrategiatyöstä - uhkat ja mahdollisuudet, lähtötiedot, tavoitteet Maija Hakanen, ympäristöpäällikkö, Kuntaliitto Kuntien 5. ilmastokonferenssi 5.-6.5.2010 Tampere Uhkat (=kustannukset,

Lisätiedot

Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman (KAISU) linjaukset ja toimeenpano kunnissa ja alueilla

Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman (KAISU) linjaukset ja toimeenpano kunnissa ja alueilla Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman (KAISU) linjaukset ja toimeenpano kunnissa ja alueilla Kuntien ilmastokampanjan juhlatapaaminen 14.11.2017 Johanna Kentala-Lehtonen, Ympäristöministeriö

Lisätiedot

2011, Kuusamon kaupunki. Millaisia tuloksia energiatehokkuussopimuksella on saavutettu?

2011, Kuusamon kaupunki. Millaisia tuloksia energiatehokkuussopimuksella on saavutettu? Millaisia tuloksia energiatehokkuussopimuksella on saavutettu? Kuusamo. Pinta-ala 5 809 km² Asukasluku 15 740 Asukastiheys 3,16 as/km² Kaupungin kiinteistöt 2011-647 000 m³ 2014-627 100 m³ josta lämmintä

Lisätiedot

Energiatehokkuuden kansalliset tavoitteet ja toteutus

Energiatehokkuuden kansalliset tavoitteet ja toteutus Energiatehokkuuden kansalliset tavoitteet ja toteutus Helena Säteri, ylijohtaja ARY 4.8.2009 Valkeakoski Helena Säteri, ympäristöministeriö/ ARY Asuntomessuseminaari Valkeakoskella 4.8.2009 Kohti uutta

Lisätiedot

Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI. LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen

Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI. LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen Työpaikat liikkumisen portinvartijana Yhteiskäyttöautot Pyörävuokraamot Pyöräliikkeet ja huolto palvelut

Lisätiedot

Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy

Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy Kiinteistöjen energiatehokkuus ja hyvät sisäolosuhteet Ajankohtaista tietoa patteriverkoston perussäädöstä sekä ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien energiatehokkuudesta Kirsi-Maaria Forssell, Motiva

Lisätiedot

Hiilineutraalit kunnat

Hiilineutraalit kunnat Hiilineutraalit kunnat Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Kuntien 5. ilmastokonferenssi 5.-6.5.2010, Tampere Hiilineutraalit kunnat (Hinku) hanke hanke lähtenyt liikkeelle 7 yritysjohtajan ja Suomen ympäristökeskuksen

Lisätiedot

Ihmisen paras ympäristö Häme

Ihmisen paras ympäristö Häme Ihmisen paras ympäristö Häme Hämeen ympäristöstrategia Hämeen ympäristöstrategia on Hämeen toimijoiden yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämäläinen ympäristö vuonna 2020. Strategian tarkoituksena

Lisätiedot

Lahden ilmastotavoitteet ja tulevaisuus

Lahden ilmastotavoitteet ja tulevaisuus Lahden ilmastotavoitteet ja tulevaisuus Eero Vainio Lahden seudun ympäristölautakunnan puheenjohtaja Kaupunginvaltuutettu (SDP) Eero Vainio - Kuntien V ilmastokonferenssi -Tampere Lahti on kasvava ja elinvoimainen

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin liittyminen hiilineutraalit kunnat (HINKU) verkostoon. Lappeenrannan seudun ympäristölautakunnan esitys 11.2.

Lappeenrannan kaupungin liittyminen hiilineutraalit kunnat (HINKU) verkostoon. Lappeenrannan seudun ympäristölautakunnan esitys 11.2. Kaupunginhallitus 64 17.02.2014 Lappeenrannan kaupungin liittyminen hiilineutraalit kunnat (HINKU) verkostoon 80/11.03.00.00/2014 KH 64 Lappeenrannan seudun ympäristölautakunnan esitys 11.2.2014: SEUYMPLA

Lisätiedot

Joensuun kaupungin HINKU-vuosikello 2017

Joensuun kaupungin HINKU-vuosikello 2017 Joensuun kaupungin HINKU-vuosikello 2017 2 Päästöjen hillintäsuunnitelma vuodelle 2017 Useita toimintaa ohjaavia toimenpiteitä mm.: Ilmasto-ohjelman päivitys Kestävän energiankäytön toimenpideohjelman

Lisätiedot

Kunta-alan energiatehokkuussopimus

Kunta-alan energiatehokkuussopimus 1 Kunta-alan energiatehokkuussopimus 2017-2025 Lähtökohdat Energiatehokkuussopimukset ovat tärkeä osa Suomen energia- ja ilmastostrategiaa ja ensisijainen keino edistää energian tehokasta käyttöä Suomessa.

Lisätiedot

Rovaniemen ilmasto-ohjelma

Rovaniemen ilmasto-ohjelma Rovaniemen ilmasto-ohjelma 2012-2020 Miksi ilmasto-ohjelma? Ilmastonmuutos on suuri globaali ympäristöongelma Kansainväliset ja kansalliset sitoumukset Maakunnallinen ilmastostrategiatyö Kunnille ei ole

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille. Keski-Suomen Energiatoimisto

Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille. Keski-Suomen Energiatoimisto Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Sisältö Keski-Suomen Energiatoimisto, kuluttajien energianeuvonta

Lisätiedot

Energiatehokkuus hankinnoissa

Energiatehokkuus hankinnoissa Energiatehokkuus hankinnoissa Pohjoismaiden kestävien hankintojen viikko Satu Hyrkkänen, Motiva Oy 2.11.2015 Satu Hyrkkänen, Motiva Oy 1 Esityksen sisältö Uutta, ajankohtaista, tulevaa Tietoa, työkaluja,

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOS JA HÄMEENKYRÖ ANTERO ALENIUS

ILMASTONMUUTOS JA HÄMEENKYRÖ ANTERO ALENIUS ILMASTONMUUTOS JA HÄMEENKYRÖ ANTERO ALENIUS ILMASTONMUUTOKSEN KÄSITTEET IHMISTEN TOIMINNASTA JOHTUVA ILMASTON LÄMPENEMINEN, JOTA AIHEUTTAA ILMAKEHÄN LISÄÄNTYVÄ KASVIHUONEKAASUPITOISUUS. KASVAVIA HIILIDIOKSIDIPÄÄSTÖJÄ

Lisätiedot

Global to Local ilmastopolitiikan tilannekatsaus pähkinänkuoressa Maija Hakanen Helsinki

Global to Local ilmastopolitiikan tilannekatsaus pähkinänkuoressa Maija Hakanen Helsinki Global to Local ilmastopolitiikan tilannekatsaus pähkinänkuoressa Maija Hakanen 1.12.2009 Helsinki Kansainvälisiä kuntaprosesseja Kuntien tiekartta ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi (UCLG, CEMR, Metropolis,

Lisätiedot

Tulevaisuuden energiatehokkaan ja vähäpäästöisen Oulun tekijät

Tulevaisuuden energiatehokkaan ja vähäpäästöisen Oulun tekijät Tulevaisuuden energiatehokkaan ja vähäpäästöisen Oulun tekijät Marketta Karhu, ympäristönsuojeluyksikön päällikkö, Oulun seudunympäristötoimi, Oulun kaupunki Energia- ja ilmastotavoitteet asemakaavoituksessa

Lisätiedot

Ympäristöministeriön ajankohtaiskatsaus: Ilmastotavoitteet ja nollaenergiarakentaminen (NZEB) eri kaavatasoilla

Ympäristöministeriön ajankohtaiskatsaus: Ilmastotavoitteet ja nollaenergiarakentaminen (NZEB) eri kaavatasoilla Ympäristöministeriön ajankohtaiskatsaus: Ilmastotavoitteet ja nollaenergiarakentaminen (NZEB) eri kaavatasoilla Ympäristöneuvos Antti Irjala Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Ajankohtaista

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen Etevästi ELYssä -ohjelma

Uudenmaan ELY-keskuksen Etevästi ELYssä -ohjelma Uudenmaan ELY-keskuksen Etevästi ELYssä -ohjelma Julkisen sektorin energiatehokkuusseminaari 25.4.2013 Satu Pääkkönen Mikä on Etevästi ELYssä -ohjelma? Uudenmaan ELYn ympäristöohjelma, johon on integroitu

Lisätiedot

Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy

Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy Esityksen sisältö Lähtökohdat viisaan liikkumisen työlle Mitä on viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? Liikkumisen ohjauksen

Lisätiedot

Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt taudin laatu ja lääkkeet vuoteen 2030

Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt taudin laatu ja lääkkeet vuoteen 2030 Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt taudin laatu ja lääkkeet vuoteen 2030 Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Energia- ja ilmastostrategia ja Kaisu EU:n komissio antoi ehdotuksensa eri

Lisätiedot

FInZEB 2015 Lähes nollaenergiarakennus Suomessa. 5.2.2015 Finlandia-talo Ylijohtaja Helena Säteri

FInZEB 2015 Lähes nollaenergiarakennus Suomessa. 5.2.2015 Finlandia-talo Ylijohtaja Helena Säteri FInZEB 2015 Lähes nollaenergiarakennus Suomessa 5.2.2015 Finlandia-talo Ylijohtaja Helena Säteri Esityksen sisältö EU:n tavoitteet nyt ja jatkossa Kansallinen ilmstopolitiikka Toimintaympäristön muutkokset

Lisätiedot

VÄHÄHIILISYYS JA KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 - SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJELMA

VÄHÄHIILISYYS JA KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 - SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJELMA VÄHÄHIILISYYS JA KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 - SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJELMA Vähähiilisen yhteiskunnan toteutuminen edellyttää muutoksia asenteissa ja rakenteissa, uusia toimintatapoja ja -malleja,

Lisätiedot

ENERGIANSÄÄSTÖSUUNNITELMA. Helsingin kaupungin terveyskeskus

ENERGIANSÄÄSTÖSUUNNITELMA. Helsingin kaupungin terveyskeskus ENERGIANSÄÄSTÖSUUNNITELMA Helsingin kaupungin terveyskeskus 3.12.2010 1 1. Helsingin kaupungin terveyskeskuksen energiansäästösuunnitelma... 3 1.1 Kaupungin terveyskeskuksen energiankulutus... 3 1.2 Energiansäästötavoite

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA Pirkanmaan ilmastoseminaari 6.3.2014 Kaisu Anttonen Ympäristöjohtaja Tampereen kaupunki Strategian taustaa EUROOPAN TASOLLA osa EU: ilmasto- ja energiatavoitteita

Lisätiedot

Metsäenergian uudet tuet. Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä

Metsäenergian uudet tuet. Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä Metsäenergian uudet tuet Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY) Suomen nostavan uusiutuvan energian osuuden

Lisätiedot

Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian

Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian seuranta Pirkanmaan ilmastoseminaari 6.3.2014 UKK-instituutti Tom Frisk, Pirkanmaan ELY-keskus 7.3.2014 Ilmasto- ja energiastrategian seurannan toteuttaminen Päävastuu

Lisätiedot

Kuljetusalan energiatehokkuussopimukset julkisilla hankinnoilla lisää energiatehokkuutta kuljetusalalle

Kuljetusalan energiatehokkuussopimukset julkisilla hankinnoilla lisää energiatehokkuutta kuljetusalalle Kuljetusalan energiatehokkuussopimukset julkisilla hankinnoilla lisää energiatehokkuutta kuljetusalalle Kestävien hankintojen vuosiseminaari 1.4.2014 Vesa Peltola, Motiva Oy LIIKENTEEN ENERGIATEHOKKUUS-

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2015 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Energiatehokkuussopimus

Toimintasuunnitelma Energiatehokkuussopimus Toimintasuunnitelma Energiatehokkuussopimus 2017-2025 Joensuun kaupunki xx.11.2017 Toiminnan tausta ja organisointi Joensuun kaupunki on liittynyt kunta-alan energiatehokkuussopimukseen vuosille 2017 2025.

Lisätiedot

3t-hanke Tunnista, tiedosta, tehosta energiatehokkuus osaksi asumista. Energianeuvontailta Pornaisissa 21.9.2011 Jarkko Hintsala

3t-hanke Tunnista, tiedosta, tehosta energiatehokkuus osaksi asumista. Energianeuvontailta Pornaisissa 21.9.2011 Jarkko Hintsala 3t-hanke Tunnista, tiedosta, tehosta energiatehokkuus osaksi asumista Energianeuvontailta Pornaisissa 21.9.2011 Jarkko Hintsala Esityksen sisältö 1. Energiansäästö, energiatehokkuus ja asuminen 2. Vinkkejä

Lisätiedot

Kunnat energiatehokkuuden suunnannäyttäjinä Energiatehokkuus hankintaohjeessa Isa-Maria Bergman, Motiva Oy

Kunnat energiatehokkuuden suunnannäyttäjinä Energiatehokkuus hankintaohjeessa Isa-Maria Bergman, Motiva Oy Kunnat energiatehokkuuden suunnannäyttäjinä Energiatehokkuus hankintaohjeessa Isa-Maria Bergman, Motiva Oy Hankintapalvelu Motivan organisaatiossa Hankintayksiköt Yritykset Uusiutuva energia Lämmitys ja

Lisätiedot

SEINÄJOEN SEUDUN ILMASTOSTRATEGIA

SEINÄJOEN SEUDUN ILMASTOSTRATEGIA SEINÄJOEN SEUDUN ILMASTOSTRATEGIA Seinäjoki, Alavus, Ilmajoki, Jalasjärvi, Kauhava, Kuortane, Kurikka ja Lapua Kuntien ilmastokampanjatapaaminen 8.11.2012 Mika Yli-Petäys Projektipäällikkö Lapuan kaupunki

Lisätiedot

VNS 6/2008 vp Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia: Valtioneuvoston selonteko 6. päivänä marraskuuta 2008

VNS 6/2008 vp Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia: Valtioneuvoston selonteko 6. päivänä marraskuuta 2008 VNS 6/2008 vp Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia: Valtioneuvoston selonteko 6. päivänä marraskuuta 2008 Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 4.3.2009 Ilmastovastaava Leo Stranius 1 Esityksen

Lisätiedot

e-toimisto Kymenlaakso 7.6.2011 1

e-toimisto Kymenlaakso 7.6.2011 1 e-toimisto Kymenlaakso 7.6.2011 1 energiatoimisto perustettu henkilöstö toiminnan organisointi liikevaihto, kulurakenne rahoituksen lähteet palveluita kohderyhmät Etelä-Pohjanmaan Energiatoimisto Thermopolis

Lisätiedot

Kuntien energiankäyttö ja energiatehokkaat hankinnat yleisesti. Elina Ojala, Motiva Oy

Kuntien energiankäyttö ja energiatehokkaat hankinnat yleisesti. Elina Ojala, Motiva Oy Kuntien energiankäyttö ja energiatehokkaat hankinnat yleisesti Elina Ojala, Motiva Oy Tietoa energiankäytöstä 16.4.2019 Energiatehokkuus hankinnoissa - Pirkanmaa 2 Energiatehokkuuden kannalta keskeisimmät

Lisätiedot

Energiapalveludirektiivi (ESD) ja uudet energiatehokkuussopimukset 2008-2016

Energiapalveludirektiivi (ESD) ja uudet energiatehokkuussopimukset 2008-2016 Energiapalveludirektiivi (ESD) ja uudet energiatehokkuussopimukset 2008-2016 06.11.2007 Heikki Väisänen Kauppa- ja teollisuusministeriö 11/9/2007 1 Energiapalveludirektiivin sisällöstä ESD koskee kaikkea

Lisätiedot

Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa

Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa -Liikuntapaikkarakentamisen seminaari Säätytalo14.5.2012 Teppo Lehtinen Synergiaa vai törmäämisiä? Liikuntapolitiikan tavoitteet edistää liikuntaa, kilpa-

Lisätiedot

Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016-2018

Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016-2018 Asra 8.9.2015 Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016-2018 Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta Rakennusvalvonta Sivu 2 TP 2014 TA+muutokset 2015 TA 2016 2017 2018 Toimintatuotot 319 908 404 100 354 000

Lisätiedot

Asumisen energiailta - Jyväskylä 13.10.2010. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi

Asumisen energiailta - Jyväskylä 13.10.2010. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi Asumisen energiailta - Jyväskylä 13.10.2010 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Keski-Suomen Energiatoimisto Perustettu 1998 jatkamaan Keski-Suomen liiton

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2014 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

EkoKymenlaakso - ekotehokkuus lisääntyy yhteistyössä. 10.5.2012, Lahti Pia Outinen

EkoKymenlaakso - ekotehokkuus lisääntyy yhteistyössä. 10.5.2012, Lahti Pia Outinen EkoKymenlaakso - ekotehokkuus lisääntyy yhteistyössä, Lahti Pia Outinen Taustaa Kansallinen ilmasto- ja energiastrategia Energiatehokkuus ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen, uusiutuvat energiat ja

Lisätiedot

Hyvä käytäntö kunnan ilmastopäästöjen. asettamiseen ja seurantaan. Maija Hakanen, ympäristöpäällikkö Kuntien ilmastokampanja 8.11.

Hyvä käytäntö kunnan ilmastopäästöjen. asettamiseen ja seurantaan. Maija Hakanen, ympäristöpäällikkö Kuntien ilmastokampanja 8.11. Hyvä käytäntö kunnan ilmastopäästöjen vähentämistavoitteiden asettamiseen ja seurantaan Maija Hakanen, ympäristöpäällikkö Kuntien ilmastokampanja 8.11.2012 Seinäjoki Mihin otetaan kantaa Tavoitteiden vertailuvuodet,

Lisätiedot

SEINÄJOEN SEUDUN ILMASTOSTRATEGIA

SEINÄJOEN SEUDUN ILMASTOSTRATEGIA SEINÄJOEN SEUDUN ILMASTOSTRATEGIA Seinäjoki, Alavus, Ilmajoki, Jalasjärvi, Kauhava, Kuortane, Kurikka ja Lapua Mika Yli-Petäys projektipäällikkö, Lapuan kaupunki Toimitusjohtaja, Thermopolis Oy ILMASTOSTRATEGIAN

Lisätiedot

Kohti hiilineutraalia kuntaa. Biosfärområdets vinterträff i Korpoström

Kohti hiilineutraalia kuntaa. Biosfärområdets vinterträff i Korpoström Kohti hiilineutraalia kuntaa Biosfärområdets vinterträff i Korpoström 2.3.2018 Valonia Kuntien yhteinen palvelukeskus Valonia on alueellinen kestävän kehityksen palveluorganisaatio Toiminut vuodesta 1997,

Lisätiedot

Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa. LIVE -verkottumistilaisuus 19.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy

Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa. LIVE -verkottumistilaisuus 19.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa LIVE -verkottumistilaisuus 19.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy Energianeuvonnan tavoite Kuluttajat löytävät tiedon ja neuvontapalvelut helposti Kuluttajat

Lisätiedot

Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen. vähentäminen. Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Ilmansuojelupäivät

Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen. vähentäminen. Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Ilmansuojelupäivät Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Ilmansuojelupäivät 20.-21.8.2019 16.8.2019 1 Liikenteen kansalliset ilmastotavoitteet Suomen tulee

Lisätiedot

E S I T T E L Y - J A K E S K U S T E L U T I L A I S U U S A I N E E N T A I D E M U S E O M O N I C A T E N N B E R G

E S I T T E L Y - J A K E S K U S T E L U T I L A I S U U S A I N E E N T A I D E M U S E O M O N I C A T E N N B E R G Lapin ilmastostrategia vuoteen 2030 asti E S I T T E L Y - J A K E S K U S T E L U T I L A I S U U S 1 0. 1 0. 2 0 1 2 A I N E E N T A I D E M U S E O M O N I C A T E N N B E R G TAUSTA Ilmastonmuutos

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2016 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Kestävän energiankäytön toimenpideohjelma (Sustainable energy action plan, SEAP)

Kestävän energiankäytön toimenpideohjelma (Sustainable energy action plan, SEAP) Kestävän energiankäytön toimenpideohjelma (Sustainable energy action plan, SEAP) 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Kestävän energiankäytön toimintasuunnitelma... 4 3. Johtopäätökset... 5 LIITE: Kestävän

Lisätiedot

Joukkoliikenteen energiatehokkuussopimus. Esittely

Joukkoliikenteen energiatehokkuussopimus. Esittely Joukkoliikenteen energiatehokkuussopimus Esittely Joukkoliikenteen energiatehokkuussopimus Energiatehokkuussopimus solmittiin joukkoliikenteelle elokuussa 2008. Sopimus on voimassa vuoden 2016 loppuun

Lisätiedot

Edessä väistämätön muutos

Edessä väistämätön muutos Edessä väistämätön muutos 50 kestävää ratkaisua Jätkäsaareen -tilaisuus Pirkko Heikinheimo, VNK Ennakoitu lämpeneminen tällä vuosisadalla Ilman ilmastopolitiikkaa Sen kanssa Lähde: MIT Sektorit kuvaavat

Lisätiedot

Kuluttajien tietolähteet Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy Ekosuunnittelufoorumi, 10.4.2013

Kuluttajien tietolähteet Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy Ekosuunnittelufoorumi, 10.4.2013 Kuluttajien tietolähteet Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy Ekosuunnittelufoorumi, Sisältö Motiva Oy Ekosuunnittelu- ja energiamerkintäviestintä Kuluttajien tietolähteitä Motiva Oy 100 % valtion omistama

Lisätiedot

1. ILMASTOSTRATEGIAN TAUSTAA 3 2. SELVITYKSET JA TOIMET ILMASTON- MUUTOKSEN TORJUMISEKSI..5 3. VISIO JA YHTEINEN TAHTOTILA.9 4. TAVOITTEET..

1. ILMASTOSTRATEGIAN TAUSTAA 3 2. SELVITYKSET JA TOIMET ILMASTON- MUUTOKSEN TORJUMISEKSI..5 3. VISIO JA YHTEINEN TAHTOTILA.9 4. TAVOITTEET.. SISÄLLYSLUETTELO 1. ILMASTOSTRATEGIAN TAUSTAA 3 2. SELVITYKSET JA TOIMET ILMASTON- MUUTOKSEN TORJUMISEKSI..5 3. VISIO JA YHTEINEN TAHTOTILA.9 4. TAVOITTEET..9 5. ILMASTOSTRATEGIA OHJAA TOIMENPITEITÄ 10

Lisätiedot

ILMASTONSUOJELU HELSINGISSÄ

ILMASTONSUOJELU HELSINGISSÄ ILMASTONSUOJELU HELSINGISSÄ Tavoitteet ja ohjelmat Toimenpiteitä Konkreettisia esimerkkejä Ympäristötarkastaja Jari Viinanen, jari.viinanen@hel.fi 30.10.2009 Jari Viinanen 1 Helsingin tavoitteet Strategia

Lisätiedot

Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010

Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010 Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010 EkoKymenlaakso-projektin viisi työpakettia TP1: Kuntien ympäristöjohtaminen ja ohjelmatyö TP2: Ympäristötietämyksen lisääminen TP3: Energiatehokkuus ja uusiutuvan

Lisätiedot

Haminan ilmasto- ja energiaohjelma 11.12.2012. Haminan kaupungin ilmasto- ja energiaohjelma

Haminan ilmasto- ja energiaohjelma 11.12.2012. Haminan kaupungin ilmasto- ja energiaohjelma Haminan ilmasto- ja energiaohjelma 11.12.2012 Haminan kaupungin ilmasto- ja energiaohjelma Sisältö 1. Taustaa... 1 2. Sopimukset, strategiat, taustaselvitykset ja energiatehokkuussopimus... 1 3. Ohjelman

Lisätiedot

Ajankohtaista energiatehokkaasta rakentamisesta. Rakennukset ja ilmastonmuutos

Ajankohtaista energiatehokkaasta rakentamisesta. Rakennukset ja ilmastonmuutos Ajankohtaista energiatehokkaasta rakentamisesta Pekka Kalliomäki Ympäristöministeriö 1 Rakennukset ja ilmastonmuutos Rakennusten osuus kokonaisenergiankulutuksesta on noin 40 prosenttia eli 140 TWh 140

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä teknologiateollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 78 yritystä, jotka koostuvat

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 38 yritystä, jotka

Lisätiedot

Joukkoliikenteen energiatehokkuussopimus. Esittely

Joukkoliikenteen energiatehokkuussopimus. Esittely Joukkoliikenteen energiatehokkuussopimus Esittely Joukkoliikenteen energiatehokkuussopimus Energiatehokkuussopimus solmittiin joukkoliikenteelle elokuussa 2008. Sopimus on voimassa vuoden 2016 loppuun

Lisätiedot

Ympäristöön liittyvät tavoitteet, niiden toteutuminen ja ympäristötoimet teemoittain

Ympäristöön liittyvät tavoitteet, niiden toteutuminen ja ympäristötoimet teemoittain Ympäristöraportti 2010 TERVEYSKESKUS Ympäristöön liittyvät tavoitteet, niiden toteutuminen ja ympäristötoimet teemoittain 1. Ympäristöjohtaminen Terveyskeskuksen ympäristöasioiden hallinta ja vastuu on

Lisätiedot

Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI. LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen

Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI. LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen Työpaikat liikkumisen portinvartijana Yhteiskäyttöautot Pyörävuokraamot Pyöräliikkeet ja huolto palvelut

Lisätiedot

Pirkanmaan Ilmasto- ja energiastrategian seuranta. Heikki Kaipainen Pirkanmaan ELY-keskus

Pirkanmaan Ilmasto- ja energiastrategian seuranta. Heikki Kaipainen Pirkanmaan ELY-keskus Pirkanmaan Ilmasto- ja energiastrategian seuranta Heikki Kaipainen Pirkanmaan ELY-keskus Pirkanmaan ympäristöohjelman ja Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian yhteinen seurantaseminaari Pirkanmaan ilmasto-

Lisätiedot

Ilmastoasiat kunnassa toimeenpanoa ja yhteistyötä. Satakunnan ympäristötietoisuus ja -kasvatusverkosto 12.4.2013 Outi Aalto

Ilmastoasiat kunnassa toimeenpanoa ja yhteistyötä. Satakunnan ympäristötietoisuus ja -kasvatusverkosto 12.4.2013 Outi Aalto Ilmastoasiat kunnassa toimeenpanoa ja yhteistyötä Satakunnan ympäristötietoisuus ja -kasvatusverkosto 12.4.2013 Outi Aalto Esityksen sisältö Taustaa Hankkeen rahoitus Mitä hankkeessa tehdään? Hankkeen

Lisätiedot

ENERGIARANNIKKO Pohjanmaan ilmastostrategia

ENERGIARANNIKKO Pohjanmaan ilmastostrategia POHJANMAAN LIITTO ENERGIARANNIKKO Pohjanmaan ilmastostrategia www.obotnia.fi facebook.com/obotnia Kansainvälisesti YK:n ilmastonmuutoskonventti (UNFCCC) vuodelta 1994 (uusi sopimus astuu voimaan 2020)

Lisätiedot

Julkisen sektorin energiatehokkuus Velvoitteet energiankäytön tehostamisesta julkisella sektorilla

Julkisen sektorin energiatehokkuus Velvoitteet energiankäytön tehostamisesta julkisella sektorilla Julkisen sektorin energiatehokkuus Velvoitteet energiankäytön tehostamisesta julkisella sektorilla Timo Ritonummi Energiaosasto 25.4.2013 Energiatehokkuus EU:ssa ja Suomessa Energiatehokkuusdirektiivi

Lisätiedot

ERA17 ENERGIAVIISAAN RAKENNETUN YMPÄRISTÖN. Puista Bisnestä 2011 1.2.2011 Kirsi

ERA17 ENERGIAVIISAAN RAKENNETUN YMPÄRISTÖN. Puista Bisnestä 2011 1.2.2011 Kirsi ERA17 ENERGIAVIISAAN RAKENNETUN YMPÄRISTÖN AIKA 2017 Puista Bisnestä 2011 1.2.2011 Kirsi Martinkauppi i Tausta Suuri päästövähennysten potentiaali Rakennetun ympäristön osuus energian loppukäytöstä 42

Lisätiedot

RESURSSIVIISAUDEN TIEKARTTA

RESURSSIVIISAUDEN TIEKARTTA luonnos RESURSSIVIISAUDEN TIEKARTTA Leena Maidell-Münster KOLME PÄÄTAVOITETTA 22.3.2018 2 HIILINEUTRAALI VANTAA 2030 Muutos -80 % vuodesta 1990 Jäljelle jäävien päästöjen kompensointi 13.2.2018 3 1000

Lisätiedot

Kalajoen kaupungin. energiatehokkuusohjelman. Toimintasuunnitelma vuosilla

Kalajoen kaupungin. energiatehokkuusohjelman. Toimintasuunnitelma vuosilla Kalajoen kaupungin energiatehokkuusohjelman Toimintasuunnitelma vuosilla 2017-2025 [Liitetieto] 242/00.04.01/2018 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 1 2 SOPIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 1 3 ENERGIATEHOKKUUSSOPIMUKSEN

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030 VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030 LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN ASIANTUNTIJAKUULEMINEN Arto Hovi 17.10.2017 Arvio Liikenneviraston keskipitkän

Lisätiedot

AEL Energy Manager koulutusohjelma. Käytännön energiatehokkuusosaajia yrityksiin

AEL Energy Manager koulutusohjelma. Käytännön energiatehokkuusosaajia yrityksiin AEL Energy Manager koulutusohjelma. Käytännön energiatehokkuusosaajia yrityksiin Markku Harmaala, AEL 2018 Tuloksia Ohjelmaan osallistuneiden projektitöillä keskiarvoina säästynyt/yritys: 232 897 1620

Lisätiedot