1(7) Valtioneuvoston kanslia NEUVOSTORAPORTTI VNEUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1(7) Valtioneuvoston kanslia NEUVOSTORAPORTTI VNEUS"

Transkriptio

1 1(7) Valtioneuvoston kanslia NEUVOSTORAPORTTI VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Asia Yleisten asioiden neuvosto, ml. koheesioasiat Kokous Keskustelu rahoituskehysten välitarkastelusta käytiin lounaalla. Pj:n 5. kompromissiesitys sai kaikkien jäsenvaltioiden tuen lukuun ottamatta Italiaa, joka jätti varauman. Pj sai kuitenkin mandaatin jatkaa keskusteluja EP:n kanssa esitetyltä pohjalta vuoden 2017 budjettineuvottelujen yhteydessä. Salissa ei käyty keskustelua. Komissio totesi tyytyväisyytensä neuvostossa saavutettuun yhteisymmärrykseen ja pj vahvisti, että välitarkastelun lopulliseen hyväksymiseen palataan myöhemmin. Oikeusvaltioperiaatteesta käytiin keskustelu neuvostossa käytyjen vuoropuhelujen arvioimiseksi. Oikeusvaltioperiaatetta koskevan vuoropuhelun käymistä neuvostossa pidettiin tärkeänä ja sen kehittämiseen oltiin valmiita 2014 päätelmissä sovittujen periaatteiden mukaisesti. Vuoropuhelun systemaattisempaa valmistelua ja seurantaa korostettiin. Komissio korosti vuoropuhelusta tehtäviä johtopäätöksiä sekä keskustelun tärkeyttä ongelmien ratkaisemiseksi. Tulee välttää sitä, että jokainen instituutio toimi itsekseen, koska tämä johtaa epäjohdonmukaiseen lopputulokseen. Pj totesi, että vuoropuhelua voidaan päivittää interaktiivisempaan ja tulosorientoituneempaan suuntaan ml. seuranta. Uusi arviointi tehdään vuonna Komissio esitteli työohjelmansa vuodelle Jäsenmaat nostivat esiin prioriteettejään. Pj yhdessä Maltan ja Viron kanssa aloittaa kolmen instituution yhteisjulistuksen valmistelun. Todettiin lokakuun Eurooppa-neuvoston kokouksen seurantatoimet sekä joulukuun Eurooppa-neuvoston valmistelujen olevan käynnissä. Todettiin eurooppalaisen ohjausjakson käynnistyminen tiekartan mukaisesti. Italia kertoi suunnittelemastaan päämiestapahtumasta. Koheesioasioissa pj selosti yhteisiä säännöksiä koskevaan asetukseen (EU) N:o 1303/2013 esitettyjen muutosten käsittelyä. Kreikkaa ja Kyprosta koskevan ns. Top-up muutoksen eli EU-tuen osuuden korottamisen odotetaan tulevan lopullisesti hyväksytyksi tämän kuun loppuun mennessä. Pj selosti myös komission ns. omnibus lainsäädäntöehdotusten käsittelyä ERI-rahastojen toimeenpanon yksinkertaistamiseksi.

2 2(7) Lisäksi keskusteltiin koheesiopolitiikan toimivuudesta neuvoston päätelmäluonnoksen pohjalta. Neuvosto hyväksyi päätelmät koskien koheesiopolitiikan ja ERI-rahastojen tuloksia ja uusia elementtejä. Keskustelussa nostettiin esille ohjelmakauden positiiviset tulokset ao. jälkiarvioinnin pohjalta. Koheesiopolitiikan uudet elementit todettiin pääosin toimiviksi. Jatkossa hallintoa ja säädöstaakkaa tulisi kuitenkin keventää ja keskittyä prosessien sijasta konkreettisiin tuloksiin. Suomea edusti kokouksessa molempina päivinä valtiosihteeri Samuli Virtanen A-kohdat Hyväksyttiin listan mukaisesti. Rahoituskehysten välitarkastelu Keskustelu rahoituskehysten välitarkastelusta käytiin lounaalla. Kuten jo aamupäivän Coreperkeskustelussa oli käynyt ilmi, sai pj:n viides kompromissiesitys kaikkien jäsenvaltioiden tuen lukuun ottamatta Italiaa, joka jätti varauman. Taustalla on Italiassa pidettävä kansanäänestys. Italia totesi haluavansa olla rakentava, mutta esitti vielä huomioita otsakkeen 1 lisäpanostuksiin liittyen. Pj sai kuitenkin mandaatin jatkaa kompromissiesityksen pohjalta keskusteluja EP:n kanssa vuoden 2017 budjetin hyväksymisen yhteydessä. Lopullisesti välitarkastelua koskeva ratkaisu voidaan hyväksyä vasta kun Italia poistaa varaumansa. Salissa käydyn julkisen istunnon aluksi pj totesi jäsenvaltioiden kanssa keskustellun lounaalla, ja sen muodostavan hyvän pohjan edetä asiassa. KOM (Georgieva) antoi tunnustusta pj:n tekemälle työlle ja paketille, joka kohdentaa EU:n varoja kaikkein keskeisimpiin painopisteisiin kasvuun ja työllisyyteen sekä maahanmuuttoon ja pakolaisiin. Erityistä kiitosta sai nuorisotyöttömyyden torjuntaa koskeva aloite, johon neuvosto nyt esittää 1,2 mrd rahoitusta mio enemmän kuin komission esityksessä. Yhdessä Euroopan sosiaalirahaston tarjoaman rahoituksen kanssa kohdennetaan yhteensä 2,4 mrd euroa työttömien nuorten tukemiseksi. Komissio kiitti myös lisäpanostuksia, joiden myötä menestyneitä ohjelmia kuten Horisontti2020, CEF Transport, Erasmus ja COSME vahvistetaan. Vaikka kyse on uudelleenkohdennuksista, on niillä merkittävä vaikutus. Lisäksi esitetään 3,9 mrd maahanmuuttoa ja turvallisuutta varten. Toisena tärkeänä saavutuksena komissio näki EU:n budjetin joustavuuden lisäämisen vaikka komission esityksen tasoon ei päästä, on kyse merkittävästä hyvästä uutisesta. Myös varojen siirto erityisvälineiden kesken on tärkeä askel, samoin yleisen maksumarginaalin käyttöä koskevien kattojen korottaminen vuosien 2019 ja 2020 osalta yht. 5 mrd eurolla. Lisäksi on sovittu vuonna 2014 ennakoimattomiin menoihin varatusta määrärahasta mobilisoitujen varojen kohtelusta. Kokonaisuutena esitys on komission näkökulmasta toimiva ja arvokas. Lounaskeskustelua lukuun ottamatta jäsenvaltiot eivät käyttäneet keskustelussa puheenvuoroja. Pj kiitti kaikkia hyvästä työstä, ja halusi vielä korjata julkisuudessa Erasmuksen rahoituksesta liikkuneita vääriä tietoja; Erasmusta ei suinkaan olla puolittamassa, vaan kasvattamassa. Jatkotyön osalta pj vahvisti, että ratkaisusta vallitsee laaja yhteisymmärrys, vaikka Italia tarvitseekin vielä lisää aikaa ja UK tulee pidättäytymään äänestyksessä. Vuoden 2017 budjettia koskevien neuvottelujen osalta voidaan edetä pj:n esittämän kompromissin pohjalta.

3 3(7) Suomi totesi lounaalla pitämässään puheenvuorossa voivansa hyväksyä pöydällä olevan kompromissiehdotuksen. Kyseessä on hyvin tasapainotettu kompromissi, joka antaa myös kansalaisille vahvan viestin siitä, että asetetut prioriteetit talouskasvu ja työpaikat sekä muuttoliike ja turvallisuus eivät ole vain tyhjiä sanoja, vaan niiden konkreettiseen toimeenpanoon ollaan valmiita osoittamaan tarvittavat resurssit. Nyt käsillä oleva kompromissi on lähellä Suomen joustokyvyn rajoja. Kansallisella tasolla on jouduttu toteuttamaan rankkoja säästötoimia, ja tiukkaa budjettikuria on noudatettava myös EU-tasolla. Avainprioriteetteihin on pystyttävä vastaamaan rajallisten resurssien puitteissa. Tulevien kehysneuvottelujen yhteydessä tulee palata muuttoliikkeen aiheuttamien haasteiden parempaan huomiointiin koheesiopolitiikassa. Euroopan parlamentin hyväksymät päätöslauselmat, päätökset ja lausunnot; Strasbourg Otettiin tiedoksi. Oikeusvaltioperiaate Oikeusvaltioperiaatteesta käytiin keskustelu, jonka tarkoituksena oli neuvostossa 2015 ja 2016 käytyjen vuoropuhelujen arviointi. Käydyssä keskustelussa yli puolet valtuuskunnista käytti puheenvuoron. Pj:n taustapaperia tuettiin yleisesti. Käytetyissä puheenvuoroissa pidettiin oikeusvaltioperiaatetta koskevan keskustelun käymistä neuvostossa tärkeänä. Lisää luottamusta ja uskottavuutta. Useassa puheenvuorossa nostettiin esiin epäsuhta, joka vallitsee kolmansille maille asetettujen vaatimusten (esim. kandidaattimaat) ja sisäisen keskustelun välillä. Jos emme pysty käymään keskustelua keskenämme, niin kenen kanssa sitten. Muistutettiin, että myös taloudellisista kysymyksistä pystytään käymään tällaista keskustelua. Valtuuskunnat olivat valmiita vuoropuhelun kehittämiseen 2014 päätelmissä sovittujen periaatteiden mukaisesti. Puheenvuoroissa korostettiin yleisesti vuoropuhelun systemaattisempaa valmistelua ja/tai seurantaa. Muita toimijoita tulee hyödyntää kuten komissio, perusoikeusvirasto ja Euroopan neuvosto. Päällekkäisyyksiä tulee kuitenkin välttää. Muutama jäsenmaa kannatti nimenomaisesti vertaisarviota, muutama taas ilmoitti vastustavansa tätä. Nykyisten mekanismien ensisijaista hyödyntämistä korostettiin. Esille nostettiin myös (ml. Suomi) vuoropuhelun kehittäminen yleisempään, oikeusvaltioperiaatetta koskevien kehityskulkujen tunnistamisen suuntaan. Esille nostettiin myös mahdollisuus käydä erityistilanteissa hätäkeskustelua oikeusvaltioperiaatteesta, mistä päätettäisiin yksinkertaisella enemmistöllä ajankohtaiseen tilanteeseen liittyen. Todettiin, että mahdollisuutta käydä ad hoc -keskusteluja ei ole käytetty kertaakaan. Lisäksi keskustelussa esitettiin oikeusvaltiokeskustelun käymistä nykyistä useammin (6kk välein). Keskustelussa esitettiin myös oikeusvaltioperiaatteen lisäämistä Kööpenhaminan kriteereihin liittymisen ehdoksi ja Kööpenhaminan prosessin käyttöön ottoa. Viro ilmoitti olevansa valmis omalla pj-kaudellaan 2017 jälkipuoliskolla järjestämään seuraavan oikeusvaltioperiaatetta koskevan vuoropuhelun. Pj totesi keskustelun yhteenvetona, että valtuuskunnat antoivat täyden tuen oikeusvaltioperiaatteelle ja vuoropuhelun käymiselle neuvostossa. Pj:llä on ajatus, kuinka keskustelu voidaan järjestää, mikä ilmenee asiakirjastaan. Käydyn keskustelun perusteella on mahdollista päivittää vuoropuhelua interaktiivisempaan ja tulosorientoituneempaan suuntaan ml. seuranta. Uusi arviointi tehdään vuonna 2019 ja tämä antaa mahdollisuuden harkita, olemmeko valmiit etenemään vertaisarviointiin. Pj jakaa keskustelusta yhteenvedon.

4 4(7) KOM (Timmermans) korosti käydyn keskustelun jälkeen, että oikeusvaltioperiaatteesta keskusteleminen on yhteinen velvollisuutemme. Instituutioilla on omat keskustelukehyksensä, mutta loppujen lopuksi keskustelun kohde on sama. Käydystä keskustelusta Timmermans totesi, että vuoropuhelun käymiseen ollaan valmiita, mutta keskustelun tulee johtaa johtopäätöksiin siitä, kuinka oikeusvaltioperiaatetta voidaan kehittää edelleen. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja jäsenvaltioiden täytyy hyväksyä keskustelu aiheesta, jos jossain jäsenvaltiossa ilmenee ongelmia. Tarkoitus on käydä keskustelua neuvostossa siten, että se voi johtaa muutokseen ja parempaan ymmärrykseen, myös vertaispaineeseen ongelmien ratkaisemiseksi. Timmermans muistutti, että perussopimusten ainoa instrumentti on SEU 7 artikla. Tätä komissio pyrkii välttämään, koska on hyvin vahva instrumentti ja voi johtaa tiedettyihin seurauksiin yksittäisen jäsenvaltion osalta. Tämän vuoksi komissio kannattaa keskustelun käymistä ongelmien ratkaisemiseksi. Komissio tukee keskustelun jatkamista ja on noteerannut Euroopan parlamentin ehdotuksen. Tulee kuitenkin välttää sitä, että jokainen instituutio toimii itsekseen, koska tämä johtaa epäjohdonmukaiseen lopputulokseen. Tämän vuoksi komissio haluaa jatkaa neuvoston kanssa keskustelua ja pitää kiinni oikeusvaltiotoimintakehyksestään ongelmien selvittämiseksi. Lainsäädäntötyön suunnittelu; komission työohjelma vuodelle 2017 Komissio (Timmermans) totesi hyväksytyssä ensi vuoden työohjelmassaan keskeiseksi pyrkimyksen aikaansaada todellista vaikutusta kansalaisten elämään. Tärkeimpiin aiheisiin kuuluvat työpaikat, taloudellinen elpyminen, tasa-arvoisuus, muuttoliikevirtojen hallinta, terrorismin uhkaan vastaaminen ja lähialueiden epävakauteen vastaaminen. Toisaalta EU ei voi olla vastaus kaikkiin ongelmiin, ja joiltain osin esityksiä ja lainsäädäntöä ollaan myös esittämässä pois vedettäviksi tai kumottaviksi. Työohjelma on osaltaan myös Bratislavan EU27 päämiestapaamisessa esillä olleen tiekartan seurantaa. Jäsenmaat kommentoivat komission työohjelmaa myönteisesti. Usea jäsenmaa totesi tunnetut prioriteetit työn, talouskasvun ja muuttoliikkeen sekä piti hyvänä, että työohjelma on osaltaan Bratislavan päämiestapaamisen seurantaa. Monet nostivat esiin sisämarkkinat ja erityisesti digitaaliset sisämarkkinat sekä niihin liittyviä esityksiä. Muutamat jäsenmaat ottivat esille EMU:n kehittämisen. Näistä pari totesi odottavansa EU:n tulevaisuudesta ja erityisesti EMU:n kehittämisestä annettavaksi komission valkoista paperia, jota pitävät tärkeänä Roomassa maaliskuussa järjestettävien perussopimusten 60-vuotisjuhlallisuuksien kontekstissa. Esille nostettiin myös eteneminen pankkiunionin loppuun saattamisessa, ml. talletussuojakysymyksessä. Muutamat jäsenmaat ottivat esiin sosiaalisen pilarin tai sosiaaliset oikeudet. Toisaalta muistutettiin, että ei olla luomassa sosiaalimaksujen unionia. Keskustelussa pidettiin myönteisenä, että työohjelmassa myös karsitaan sääntelyä. Useissa puheenvuoroissa esiin nousivat myös mm. Euroopan strategisten investointien rahasto (EFSI), nuorisopolitiikka ja energiapolitiikka. Lisäksi esille nostettiin muun muassa turvallisuus ja puolustus sekä kauppapolitiikka. Suomen puheenvuorossa nostettiin avainprioriteetteina esiin muuttoliikkeeseen vastaaminen, kilpailukyvyn, kestävän kasvun ja työllisyyden edistäminen, ulkoisen toiminnan vahvistaminen sekä ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden vahvistaminen. Suomi nosti myös esiin sääntelyn toimivuuden, päätösten toimeenpanon ja sääntöjen noudattamisen sekä transparenssin. Malta totesi tulevana pj-maana fokusoivansa Eurooppa-neuvoston hyväksymään strategiseen agendaan ja Bratislavan tiekarttaan, mainiten seuraavat aiheet: Vallettan sitoumusten toimeenpano muuttoliikkeen ulkoisessa ulottuvuudessa, EASOn vahvistaminen, EuMRV:n vahvistaminen, Dublin ja CEAS, sisämarkkinoilla ja roamingmaksujen poistaminen, geoblokkauksen poistamisessa edistyminen ja pk-yritysten tukeminen osana pääomamarkkinaunionia, ulkoiset investoinnit muuttoliikkeessä, globaalistrategian toimeenpano, neljäs rahanpesudirektiivi, ECRIS, ETIAS. Pj totesi aloittavansa yhteistyössä Maltan ja Viron kanssa valmistelut kolmen instituution yhteisjulistuksen laatimiseksi ja odottavansa komissiolta luonnosta ensi viikolla, mahdollisesti

5 5(7) Strasbourgissa käsiteltäväksi. Pj etenee asiakirjassaan esittämällään tavalla ja jäsenmaita informoidaan Coreperissa asian etenemisestä. Eurooppa-neuvoston jatkotoimet Pj totesi keskeisiksi jatkotoimien sektoreiksi vielä oman kautensa aikana muuttoliikkeen ja kauppapolitiikan. Keskustelussa nostettiin esille myös muun muassa viisumivapauteen pyrkiminen Ukrainan ja Georgian kanssa. Eurooppa-neuvosto valmistelu Pj totesi annotoidun agendan. Valmisteluihin palataan seuraavaksi Coreperissa, kun suuntaviivaluonnos on jaettu. Komissio (Timmermans) mainitsi EFSIn ja muuttoliikkeen ulkoisten investointien suunnitelman, CEAS-uudistuksen, turvallisuuden ja puolustuksen, ETIAS-esityksen, Bratislavan tiekartan, digitaalisten sisämarkkinoiden strategian, pääomamarkkinaunionin ja nuorten vapaaehtoistyön. Aiheesta ei syntynyt keskustelua. Eurooppalainen ohjausjakso 2017 Pj totesi komission huomenna hyväksyvän vuosittaisen kasvuselvityksen paketin, mikä käynnistää tiekartan mukaisesti etenevän ensi vuoden eurooppalaisen ohjausjakson. Muut asiat Italia kertoi kutsuvansa päämiehet Roomaan perussopimusten 60-vuotisjuhlallisuuksiin liittyen Koheesioasiat Yhteisiä säännöksiä koskevan asetuksen (EU) N:o 1303/2013 muuttaminen Pj selosti ns. Top-up muutosesityksen valmistelua. Muutoksella korotetaan vakavissa rahoitusvaikeuksissa olevien jäsenmaiden eli Kreikan ja Kyproksen Euroopan aluekehitysrahaston ja Euroopan sosiaalirahaston ohjelmien EU-tuen osuus enimmillään 85 prosenttiin. Muutosesityksen valmistelu aloitettiin rakennetoimityöryhmässä kesäkuussa Neuvosto hyväksyi esityksen 14. marraskuuta. Lopullinen allekirjoitus ja hyväksyntä yhdessä Euroopan parlamentin kanssa on tarkoitus tehdä tämän kuun loppuun mennessä. Puheenjohtaja kiitti Euroopan parlamenttia nopeasta käsittelystä ja yhteistyöstä. Muutosesityksen valmistelu osoittaa puheenjohtajan mukaan koheesiopolitiikan joustavuutta vastata kriisitilanteisiin. Pj selosti myös komission ns. omnibus -lainsäädäntöehdotusten käsittelyä. Rakennetoimityöryhmässä aloitettiin Euroopan rakenne- ja investointirahastoja (ERI-rahastot) koskevien lainsäädäntöehdotusten käsittely noin kaksi kuukautta sitten. Puheenjohtajan mukaan työ rakennetoimiryhmässä on edennyt merkittävästi. Puheenjohtaja on valmistellut ensimmäiset kompromissitekstit. Tavoitteena on saada ERI-rahastojen toimeenpanoa yksinkertaistavia lainsäädäntöehdotuksia hyväksytyksi mahdollisimman pian hyödynnettäviksi kuluvalla ohjelmakaudella. Pj esittelee valmistelun etenemistä Coreperissa joulukuuta. Ehdotusten käsittely jatkuu Maltan puheenjohtajuuskaudella. Koheesiopolitiikan ja Euroopan rakenne- ja investointirahastojen tulokset ja uudet elementit Pj oli laatinut keskustelua varten etukäteen kaksi kysymystä. Ensimmäisessä kysymyksessä kysyttiin, tarjoaako koheesiopolitiikan nykyinen viitekehys tasapainoisen mahdollisuuden vastata EU:n eri

6 6(7) tavoitteisiin ja ovatko tarjolla olevat välineet riittäviä tehokkaan toteutuksen kannalta. Toinen kysymys koski, miten kansalaiset ja poliittiset päättäjät saadaan paremmin tietoisiksi EU:n politiikan tuloksista. Osa delegaatioista vastasi ao. kysymyksiin, mutta pääsääntöisesti kaikki kertoivat näkemyksiään laajemmin myös tulevan koheesiopolitiikan valmistelua koskien. UK oli ainoa, joka ei käyttänyt puheenvuoroa. Jälkimmäisen kysymyksen osalta oltiin hyvin yksimielisiä. Koheesiopolitiikan tuloksista on tiedotettava mahdollisimman laajasti etsien samalla myös uusia tehokkaampia tiedottamisen keinoja. Keskeistä on osoittaa tuloksellisuus käytännön toteutuksen tasolla. Kansalaiset ovat tiedotuksen pääkohde. Tulisi osoittaa koheesiopolitiikan hyödyllisyys nimenomaan heidän näkökulmasta. Edelleen, paras tiedottamisen keino on hyvistä esimerkeistä ja konkreettisista saavutuksista kertominen. Aluekomissaari Corina Cretu piti hyvänä Puolan esittämää slogania "Policy changing life of European people". Pääsääntöisesti koheesiopolitiikka todettiin EU:n kannalta keskeiseksi ja tärkeäksi eikä sen jatkoa varsinaisesti kyseenalaistettu. Yleisesti koheesiomaat eli vähemmän kehittyneiden alueiden nettosaajamaat korostivat koheesiopolitiikan suurta merkitystä kansantalouden kannalta. Koheesiomaat olivat myös tyytyväisiä koheesiopolitiikan ns. uusien elementtien toimivuuteen. Näitä elementtejä ovat temaattinen keskittäminen, ennakkoehdollisuudet, suorituskehikko eli tulosperusteisuus sekä linkki eurooppalaiseen ohjausjaksoon. Nettomaksajamaat olivat uusien elementtien suhteen hieman varauksellisimpia. Puheenvuoroissa haluttiin muun muassa lisätä temaattista keskittämistä tai katsottiin tavoitteiden määrä liian suureksi. Koheesiopolitiikkaa pidettiin tavoitteiltaan ja säädöksiltään ylikuormitettuna. Myös lisääntyvää hallinnon monimutkaisuutta kritisoitiin. Esille nostettiin suhteellisuusperiaate ja hallintovaatimusten eriyttämisen tarpeellisuus alhaisen EUtukitason jäsenmaissa. Hallintoa tulisi eriyttää muun muassa objektiivisten kriteerien pohjalta. Lisäksi painotettiin koheesiopolitiikan toteutuksen linkkiä eurooppalaiseen ohjausjaksoon sekä rakenteellisten uudistusten tarpeellisuutta. ERI-rahastojen toimeenpanon yksinkertaistamista esittivät kaikki delegaatiot. Myös eri säädösten keskinäinen harmonisointi nousi esille. Yksinkertaistaminen katsottiin perusedellytykseksi tuloksellisuuden lisäämiseksi ja lisäarvon aikaansaamiseksi. Samalla siirryttäisiin prosessikeskeisyydestä tulospohjaisuuteen. Suomi korosti puheenvuorossaan taloudellisen kasvun ja työpaikkojen tavoitteellisuutta. Rakenteelliset uudistukset ovat tarpeen muun muassa kiristyvien budjettien vuoksi. Tällöin eri poliitikkojen yhdistämisen tarve korostuu. Eri politiikkalohkojen välisen tasapainon löytäminen on tärkeää. Räätälöidyt ratkaisut ovat tässä tarpeen. Pohjoisten harvaanasuttujen alueiden erityistuki on Suomelle prioriteetti (myös SE nosti ko. alueet esille). Pohjoiset harvaan asutut alueet tarjoavat myös huomattavan potentiaalin koheesiopolitiikan lisäarvon osoittamiseksi. Koheesiopolitiikan kokonaisuuden uudelleen tarkastelu on tarpeen. Suhteellisuusperiaatteen ja hallintovaatimusten eriyttämisen edistäminen ja toteuttaminen objektiivisten kriteerien pohjalta on olennaisen tärkeää. Suomelle on myös tärkeää koheesiopolitiikan joustavuus vastaamaan pakolaiskysymykseen. Tämä vaikuttaisi suoraan koheesiopolitiikan näkyvyyteen. Aluekomissaari Cretu painotti kommenteissaan ohjelmakauden jälkiarvioinnin esittämää positiivista kuvaa koheesiopolitiikan tuloksista ja vaikutuksista. Cretu myös totesi neuvoston päätelmien myönteisyyden koheesiopolitiikan uusien elementtien toimivuudesta. Cretu myös yhtyi esitettyihin kommentteihin konkreettisten tulosten ja niistä tiedottamisen välttämättömyydestä. Pj päätti keskustelun painottaen käytännön tason tuloksellisuuden osoittamista ja jatkuvaa kokemuksista oppimista. Nyt voitaisiin myös aloittaa keskustelut "EU2030" -tavoitteista.

7 7(7) Tiedottamisen ja vaikuttamisen haasteena on erityisesti muiden kuin koheesiopolitiikan alan päättäjiin vaikuttaminen koheesiopolitiikan tuloksellisuudesta ja tarpeellisuudesta. Pj esitti hyväksyttäväksi neuvoston päätelmiä koheesiopolitiikan ja ERI-rahastojen tuloksista ja uusista elementeistä. Neuvosto hyväksyi päätelmät. Muut asiat Ei muita asioita. Suomen edustajat Valtiosihteeri Samuli Virtanen ja virkamiesvaltuuskunta Asiakirjat Asialista 14205/16 Neuvoston päätelmät 13931/16 FSTR 74 FC 68 REGIO 95 SOC 656 AGRISTR 62 PECHE COR 1 Liitteet Viite Asiasanat Hoitaa Tiedoksi YAN Yleisten asioiden neuvosto VNK EUE, LVM, MMM, OKM, OM, PLM, SM, STM, TEM, TPK, UM, VM, VTV, YM

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00027 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.01.2017 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 23.-24.1.2017 EU-puheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2016-00445 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 20.07.2016 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 24.-25.7.2016 EU-puheenjohtajamaa Slovakia järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2014 (OR. en) 15466/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 14799/14 FSTR 66 FC 46 REGIO 126 SOC 777 AGRISTR

Lisätiedot

1(5) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE

1(5) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE 1(5) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE2015-03426 EUE Rantahalvari Pasi(UM) 19.11.2015 Asia EU; Yleisten asioiden neuvosto (Koheesiopolitiikka) 18.11.2015 Kokous Yleisten asioiden

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10052/17 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 8200/17, 8203/17 Asia: FIN 355 FSTR 45 FC 50

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00657 VNEUS Ruso Henrik(VNK) 09.10.2015 Asia EU-lainsäädännön ja -lainsäädäntöehdotusten arviointi Suomen kannalta Kokous EU-ministerivaliokunta 09.10.2015-09.10.2015

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00229 VNEUS Siivola Heli(VNK) 13.03.2018 Asia EU:n kehittäminen; institutionaaliset kysymykset Kokous U/E/UTP-tunnus E 96/2017 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö U-JATKOKIRJE VM BO Anttinen Martti(VM) Eduskunta Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö U-JATKOKIRJE VM BO Anttinen Martti(VM) Eduskunta Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö U-JATKOKIRJE VM2012-00614 BO Anttinen Martti(VM) 11.07.2012 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU-budjetti; neuvoston kanta vuoden 2013 talousarvioesitykseen U/E-tunnus: U37/2012

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00329 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 17.05.2017 Viite Asia Yleisten asioiden neuvosto 22.5.2017 Suomea kokouksessa edustaa valtiosihteeri Samuli Virtanen. Kokouksen ainoana

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen. Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00389 VNEUS Parko Veera(VNK) 16.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

PE-CONS 39/1/16 REV 1 FI

PE-CONS 39/1/16 REV 1 FI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 23. marraskuuta 2016 (OR. en) 2016/0193 (COD) LEX 1707 PE-CONS 39/1/16 REV 1 FSTR 63 FC 55 REGIO 79 SOC 560 EMPL 370 BUDGET 26 AGRISTR 51 PECHE

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia NEUVOSTORAPORTTI VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia NEUVOSTORAPORTTI VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia NEUVOSTORAPORTTI VNEUS2017-00867 VNEUS Siivola Heli(VNK) 12.12.2017 1(5) Asia Yleisten asioiden neuvosto 12.12.2017, ml. yleisten asioiden neuvosto (50 art.) Kokous Yleisten asioiden

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MUISTIO VNEUS Siivola Heli(VNK), Eteläpää Mari(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MUISTIO VNEUS Siivola Heli(VNK), Eteläpää Mari(VNK) Valtioneuvoston kanslia MUISTIO VNEUS2017-00062 VNEUS Siivola Heli(VNK), Eteläpää Mari(VNK) 30.01.2017 Viite Asia Vallettan epäviralliset päämieskokoukset 3.2.; EU27-kokous unionin tulevaisuudesta Päämiehet

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en) 11929/1/17 REV 1 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 9775/17, 9776/17 Asia: N 520 FSTR

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00236 VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) 20.03.2018 Asia Suomen EU-puheenjohtajakausi 2019; kansallinen puheenjohtajuusohjelma; parlamentaarinen prosessi Kokous

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0010 (APP) 5479/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: N 49 CADREN 5 REGIO 7 FSTR 6 FC 7 SOC 21 AGRISTR 2 PECHE

Lisätiedot

1(5) Valtioneuvoston kanslia NEUVOSTORAPORTTI VNEUS

1(5) Valtioneuvoston kanslia NEUVOSTORAPORTTI VNEUS 1(5) Valtioneuvoston kanslia NEUVOSTORAPORTTI VNEUS2015-00457 VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) 29.06.2015 Asia Yleisten asioiden neuvosto 23.6.2015 Kokous Yleisten asioiden neuvosto 23.06.2015 Valmisteltiin

Lisätiedot

PUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429

PUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) 13516/99 LIMITE PUBLIC PV/CONS 75 SOC 429 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Neuvoston 2226. istunto (työ- ja sosiaaliasiat), Bryssel,

Lisätiedot

1(6) Valtioneuvoston kanslia NEUVOSTORAPORTTI VNEUS

1(6) Valtioneuvoston kanslia NEUVOSTORAPORTTI VNEUS 1(6) Valtioneuvoston kanslia NEUVOSTORAPORTTI VNEUS2017-00159 VNEUS Siivola Heli(VNK) 09.03.2017 Asia Yleisten asioiden neuvosto 7.3.2017 Kokous Yleisten asioiden neuvosto 07.03.2017 Keskusteltiin Eurooppa-neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. joulukuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. joulukuuta 2016 (OR. en) 15505/16 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö FSTR 86 FC 84 REGIO 108 FIN 878 Pysyvien edustajien

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00158 LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM 17.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan meriturvallisuusviraston

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta. Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2012-00516 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 21.09.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppa-neuvoston päätös komission jäsenmäärästä U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

PUBLIC 14620/17 1 DPG LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2017 (OR. en) 14620/17 LIMITE PV/CONS 67

PUBLIC 14620/17 1 DPG LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2017 (OR. en) 14620/17 LIMITE PV/CONS 67 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2017 (OR. en) 14620/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 67 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3578. istunto (yleiset asiat), Bryssel,

Lisätiedot

1(5) Valtioneuvoston kanslia NEUVOSTORAPORTTI VNEUS

1(5) Valtioneuvoston kanslia NEUVOSTORAPORTTI VNEUS 1(5) Valtioneuvoston kanslia NEUVOSTORAPORTTI VNEUS2017-00345 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.05.2017 Asia Yleisten asioiden neuvosto 16.5.2017 Kokous Yleisten asioiden neuvosto 16.05.2017 Kesäkuun Eurooppa-neuvoston

Lisätiedot

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. huhtikuuta 2016 (OR. en) PUBLIC 7093/16 LIMITE PV/CONS 17 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3458. istunto (YLEISET ASIAT), Bryssel,

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK201700027 VNEUS Korhonen Ville(VNK) 05.04.2017 Asia Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari ja sosiaalisen ulottuvuuden kehittäminen Kokous U/E/UTPtunnus E 59/2016

Lisätiedot

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13 Oikeusministeriö E-JATKOKIRJE OM2015-00097 LAVO Leinonen Antti 07.02.2015 JULKINEN Suuri valiokunta Asia EU/OSA; Eräiden Haagin lapsikaappaussopimukseen liittyneiden valtioiden liittymisen hyväksyminen

Lisätiedot

Valtioneuvoston EUvaikuttamisstrategia Jouni Lind Valtioneuvoston kanslia/eu-sihteeristö

Valtioneuvoston EUvaikuttamisstrategia Jouni Lind Valtioneuvoston kanslia/eu-sihteeristö Valtioneuvoston EUvaikuttamisstrategia 2018 21.2.2018 Jouni Lind Valtioneuvoston kanslia/eu-sihteeristö Sisältö Vaikuttamisstrategiassa on linjattu kantoja käynnissä oleviin että keskeisiin tuleviin aloitteisiin.

Lisätiedot

7802/17 hkd/ht/jk 1 DGG 2B

7802/17 hkd/ht/jk 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 31. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7802/17 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 5981/17, 5982/17 Asia: FIN 224 FSTR 21 FC

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM

Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM Sosiaali ja terveysministeriö MINVA STM201800371 KVY Konttinen Raija(STM) 03.10.2018 JULKINEN Viite Asia EU; Epävirallinen tasaarvoministerikokous 12.10.2018 EUpuheenjohtajamaa Itävalta järjestää epävirallisen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2018-00413 KVY Saunamäki Iikka(SM) 29.10.2018 Asia Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 516/2014 muuttamisesta

Lisätiedot

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 76 RELEX 1114 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3587. istunto (ulkoasiat),

Lisätiedot

CAP27 uudistus: Yleiskatsaus. MMM/EUKA Kari Valonen

CAP27 uudistus: Yleiskatsaus. MMM/EUKA Kari Valonen CAP27 uudistus: Yleiskatsaus MMM/EUKA Kari Valonen 15.11.2018 CAP27 uudistuksen sisällön pääkohdat Rahoituskehykset Instituutiot vaihtumassa Euroopan Parlamentti Neuvosto Suomen pj-kausi 2019 2 CAP uudistuksen

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM PO Waismaa Marjo Eduskunta] Suuri valiokunta

Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM PO Waismaa Marjo Eduskunta] Suuri valiokunta Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM2009-00202 PO Waismaa Marjo 20.05.2009 Eduskunta] Suuri valiokunta Viite Asia Luonnos Europolin ja Ukrainan yhteistyötä koskevaksi strategiseksi sopimukseksi U/E-tunnus:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) 10044/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 10. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: FSTR 34 FC 36 REGIO 48 SOC 419 EMPL 273 RECH 198 ERAC

Lisätiedot

13060/17 ADD 1 1 DPG

13060/17 ADD 1 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2017 (OR. en) 13060/17 ADD 1 PV/CONS 52 ECON 806 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3563. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Luxemburg,

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 1. joulukuuta 2017 (OR. en) 2017/0247 (COD) PE-CONS 53/17 FSTR 73 FC 83 REGIO 104 SOC 681 AGRISTR 98 PECHE 408 CADREN 106 POLGEN 135 CODEC 1685 SÄÄDÖKSET

Lisätiedot

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi)

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi) Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM2014-00869 HSO Schulman Markus 11.09.2014 KÄYTTÖ RAJOITETTU perustuslaki 50 liitteenä olevien EUdokumenttien osalta Suuri valiokunta Asia Neuvoston päätös komission

Lisätiedot

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM)

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO OKM2015-00149 NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) 31.08.2015 Asia Euroopan neuvoston urheilukilpailujen manipuloinnista

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2008-00136 LPY Murto Risto 30.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Viite Asia EU; liikenne; Komisssion suositus neuvostolle komission

Lisätiedot

1(5) Valtioneuvoston kanslia NEUVOSTORAPORTTI VNEUS

1(5) Valtioneuvoston kanslia NEUVOSTORAPORTTI VNEUS 1(5) Valtioneuvoston kanslia NEUVOSTORAPORTTI VNEUS2016-00804 VNEUS Siivola Heli(VNK) 14.12.2016 Asia Yleisten asioiden neuvosto 13.12.2016 Kokous Yleisten asioiden neuvosto 13.12.2016 Neuvosto ei päässyt

Lisätiedot

PUBLIC. Bryssel, 14. heinäkuuta 2000 (31.08) (OR. fr) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 9234/00 LIMITE PV/CONS 35 EDUC 96

PUBLIC. Bryssel, 14. heinäkuuta 2000 (31.08) (OR. fr) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 9234/00 LIMITE PV/CONS 35 EDUC 96 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 14. heinäkuuta 2000 (31.08) (OR. fr) 9234/00 LIMITE PUBLIC PV/CONS 35 EDUC 96 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Neuvoston 2270. istunto (KOULUTUS), Luxemburg,

Lisätiedot

Lisätalousarvioesitystä käsiteltiin ensimmäistä kertaa neuvoston työryhmässä (budjettikomitea)

Lisätalousarvioesitystä käsiteltiin ensimmäistä kertaa neuvoston työryhmässä (budjettikomitea) Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00461 BO Hirvi Mikko(VM) 05.09.2017 JULKINEN Asia Lisätalousarvioesitys nro 5 Euroopan unionin vuoden 2017 yleiseen talousarvioon; Rahoituksen osoittaminen Euroopan

Lisätiedot

Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS)

Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2016-00119 LAVO Innanen Tanja 20.05.2016 Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Kokous U/E/UTP-tunnus U 13/2016

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

14950/14 elv/vk/jk 1 DG G 2B

14950/14 elv/vk/jk 1 DG G 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0400 (CNS) 14950/14 SC 182 ECON 1002 SELVITYS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed.

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0150/1. Tarkistus. Beatrix von Storch ECR-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0150/1. Tarkistus. Beatrix von Storch ECR-ryhmän puolesta 1.2.2016 B8-0150/1 1 Johdanto-osan F a kappale (uusi) F a. katsoo, että uusia lainsäädäntöehdotuksia ei pidä hyväksyä niin kauan kuin nykyistä EU:n lainsäädäntöä ja politiikkavälineitä ei ole saatettu

Lisätiedot

Pohdintaa ja skenaarioita Euroopan tulevaisuudesta

Pohdintaa ja skenaarioita Euroopan tulevaisuudesta Pohdintaa ja skenaarioita Euroopan tulevaisuudesta Vesa-Pekka Poutanen Talouspoliittinen neuvonantaja Euroopan komission Suomen-edustusto ------------- Kuntamarkkinat 13.9.2017 1 2 EUROOPAN TULEVAISUUTEEN

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. kesäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. kesäkuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. kesäkuuta 2016 (OR. en) 9518/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 28 ECOFIN 511 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3468. istunto (TALOUS- JA

Lisätiedot

1(6) Valtioneuvoston kanslia NEUVOSTORAPORTTI VNEUS

1(6) Valtioneuvoston kanslia NEUVOSTORAPORTTI VNEUS 1(6) Valtioneuvoston kanslia NEUVOSTORAPORTTI VNEUS2015-00871 VNEUS Ruso Henrik(VNK) 16.12.2015 Asia Yleisten asioiden neuvosto 15.12.2015 Kokous Käsiteltiin EN-päätelmäluonnosta. Muuttoliikkeen osalta

Lisätiedot

PUBLIC. Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 14408/02 LIMITE PV/CONS 60

PUBLIC. Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 14408/02 LIMITE PV/CONS 60 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) 14408/02 LIMITE PUBLIC PV/CONS 60 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 2463. istunto (YLEISET ASIAT

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00915 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 02.01.2019 Asia Ison-Britannian eroprosessi EU:sta Kokous U/E/UTP-tunnus E 125/2016 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Lisätiedot

Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla.

Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla. Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00170 KVY Sulander Heidi(SM) 12.05.2017 Asia EU/OSA; Neuvoston täytäntöönpanopäätös suosituksen antamisesta Schengen-alueen yleisen toiminnan vaarantavissa poikkeuksellisissa

Lisätiedot

Suomen EUpuheenjohtajuuskausi

Suomen EUpuheenjohtajuuskausi Suomen EUpuheenjohtajuuskausi - Maahanmuuttopolitiikan tavoitteet Annikki Vanamo-Alho 12.3.2019 Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen kehittämistä koskevien nykyisten strategisten suuntaviivojen

Lisätiedot

Kauden EAY tavoitteen rahoituspuitteet, säädösperusta ja ohjelmien valmistelu

Kauden EAY tavoitteen rahoituspuitteet, säädösperusta ja ohjelmien valmistelu Kauden 2014-2020 EAY tavoitteen rahoituspuitteet, säädösperusta ja ohjelmien valmistelu Kansallinen informaatio- ja kuulemistilaisuus 12.3.2014 harry.ekestam@tem.fi Rakennerahastojen Euroopan alueellinen

Lisätiedot

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0384 (COD) 10292/17 CODEC 1051 FSTR 47 FC 55 REGIO 71 SOC 481 EMPL 369 BUDGET 20 AGRISTR 48 PECHE 249 CADREFIN

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2016-00570 EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) 15.12.2016 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi unionin osallistumisesta useiden jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Suuri valiokunta

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Suuri valiokunta Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2014-00647 VNEUS Siivola Heli(VNK) 03.09.2014 Suuri valiokunta Asia Alueiden komitean ja talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanojen vahvistaminen U/E/UTP-tunnus EUTORI-tunnus

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2016-00243 VNEUS Ruso Henrik(VNK) 05.04.2016 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 11.-12.4.2016 Amsterdamissa kokoontuvassa epävirallisessa eurooppaministerikokouksessa

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00604 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 03.09.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Mayotten aseman muuttaminen Euroopan unioniin nähden/poikkeukset ja siirtymäkaudet

Lisätiedot

7501/19 team/pmm/mh 1 GIP.1

7501/19 team/pmm/mh 1 GIP.1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. maaliskuuta 2019 (OR. en) 7501/19 OJ CRP1 11 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper I) Justus Lipsius -rakennus, Bryssel 18. ja 20. maaliskuuta 2019

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00076 NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) 28.01.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Neuvottelut Euroopan unionin ja Albanian tasavallan sekä Euroopan unionin

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2015-01665 NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) 17.12.2015 JULKINEN Asia Neuvottelut EU:n ja Albanian tasavallan, EU:n ja Georgian, EU:n ja Moldovan tasavallan, EU:n ja Marokon

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00255 TSO Vänskä Anne(STM) 23.09.2016 JULKINEN Asia EU; Työturvallisuus ja työterveys; Komission ehdotus; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11170/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat EF 162 ECON 638 UEM 230 SURE

Lisätiedot

Ehdotuksen käsittely aloitettiin neuvoston turvapaikkatyöryhmässä

Ehdotuksen käsittely aloitettiin neuvoston turvapaikkatyöryhmässä Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2015-00525 MMO Räty Johanna(SM) 27.01.2016 Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön ottamisesta Ruotsin tukemiseksi

Lisätiedot

Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS VNEUS Liukko Arno Eduskunta Suur Valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS VNEUS Liukko Arno Eduskunta Suur Valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2008-00676 VNEUS Liukko Arno 06.10.2008 Eduskunta Suur Valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia Lissabonin sopimus - eteneminen Irlannin kansanäänestyksen

Lisätiedot

1. Esityslistan hyväksyminen Liitteessä olevien I-kohtien hyväksyminen

1. Esityslistan hyväksyminen Liitteessä olevien I-kohtien hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. toukokuuta 2017 (OR. en) 8839/17 OJ CRP1 17 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN 2627. kokous (Coreper I) Päivä: 10. toukokuuta 2017 Aika: klo 10.00

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia NEUVOSTORAPORTTI VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia NEUVOSTORAPORTTI VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia NEUVOSTORAPORTTI VNEUS2018-00255 VNEUS Siivola Heli(VNK) 22.03.2018 1(6) Asia Yleisten asioiden neuvosto 20.3.2018, ml. yleisten asioiden neuvosto (art. 50) Kokous Yleisten asioiden

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2017

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2017 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.6.2016 COM(2016) 314 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2017 FI FI 1. EHDOTUKSEN TAUSTA

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00602 EUR-10 Mäkinen Mari(UM) 13.05.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Suositus neuvoston päätökseksi komission valtuuttamisesta aloittaa

Lisätiedot

EU-asioiden valmistelu valtioneuvostossa. Yksikön päällikkö Kirsi Pimiä

EU-asioiden valmistelu valtioneuvostossa. Yksikön päällikkö Kirsi Pimiä EU-asioiden valmistelu valtioneuvostossa Yksikön päällikkö Kirsi Pimiä EU-asioiden kansallinen valmistelu - toimintaperiaate Lähtökohtana asioiden järjestelmällinen yhteensovittaminen Yksittäiset linjaukset

Lisätiedot

8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI

8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0141 (COD) 8795/2/16 REV 2 ADD 1 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: AGRI 253 PHYTOSAN 10 AGRILEG 65 CODEC 634 PARLNAT

Lisätiedot

PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402

PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 23 RELEX 402 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3463. istunto (ULKOASIAT/KAUPPA),

Lisätiedot

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 18. heinäkuuta 2011 (05.08) (OR. en) 10548/11 LIMITE PV/CONS 31 EDUC 102 JEUN 32 CULT 34 SPORT 20

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 18. heinäkuuta 2011 (05.08) (OR. en) 10548/11 LIMITE PV/CONS 31 EDUC 102 JEUN 32 CULT 34 SPORT 20 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 18. heinäkuuta 2011 (05.08) (OR. en) 10548/11 PUBLIC LIMITE PV/CONS 31 EDUC 102 JEUN 32 CULT 34 SPORT 20 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston

Lisätiedot

17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG

17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2009 (04.12) (OR. en) 17033/1/09 REV 1 POLGEN 230 CO EUR-PREP 4 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Neuvosto / Eurooppa-neuvosto Asia:

Lisätiedot

EU-asioiden valmistelu valtioneuvostossa. Yksikön päällikkö Satu Keskinen

EU-asioiden valmistelu valtioneuvostossa. Yksikön päällikkö Satu Keskinen EU-asioiden valmistelu valtioneuvostossa Yksikön päällikkö Satu Keskinen EU-asioiden kansallinen valmistelu - toimintaperiaate Lähtökohtana asioiden järjestelmällinen yhteensovittaminen; kattavuus, tehokkuus

Lisätiedot

Suomella on tarkasteluvarauma esityksen yksityiskohdista.

Suomella on tarkasteluvarauma esityksen yksityiskohdista. Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2016-00026 ALUE Osenius Johanna(TEM) 15.01.2016 JULKINEN Asia Ehdotus rakenneuudistusten tukiohjelman perustamisesta vuosille 2017-2020 ja Euroopan rakenne-

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen

Lisätiedot

1(6) Valtioneuvoston kanslia NEUVOSTORAPORTTI VNEUS

1(6) Valtioneuvoston kanslia NEUVOSTORAPORTTI VNEUS 1(6) Valtioneuvoston kanslia NEUVOSTORAPORTTI VNEUS2016-00561 VNEUS Siivola Heli(VNK) 21.09.2016 Asia Yleisten asioiden neuvosto 20.9.2016 Kokous 20.09.2016 A-kohdat Hyväksyttiin A-kohdat listan mukaan

Lisätiedot

1(5) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM

1(5) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM 1(5) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM2016-00097 KVY Rytkönen Riikka(SM), Gras Jutta(UM), Halonen Markku(UM) 01.03.2016 Asia OSA; Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto 25.2.2016, SISÄASIAT Kokous Oikeus- ja

Lisätiedot

2. Selvityksessä otetaan huomioon valtuuskuntien huomautukset ja se esitettiin pysyvien edustajien komitealle 3. joulukuuta 2014.

2. Selvityksessä otetaan huomioon valtuuskuntien huomautukset ja se esitettiin pysyvien edustajien komitealle 3. joulukuuta 2014. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0045 (CNS) 16498/14 FISC 222 ECOFIN 1159 SELVITYS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed.

Lisätiedot

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Kilpailukyky (sisämarkkinat, teollisuus, tutkimus ja avaruus)) 27. ja 28.

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Kilpailukyky (sisämarkkinat, teollisuus, tutkimus ja avaruus)) 27. ja 28. Bryssel, 17. kesäkuuta 2019 (OR. en) 9689/19 PV CONS 28 COMPET 432 IND 184 MI 475 RECH 278 ESPACE 54 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Kilpailukyky (sisämarkkinat, teollisuus, tutkimus ja

Lisätiedot

Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa

Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa EU:n merkitys Suomen elinkeinoelämälle Ulkomaankaupasta 2/3 EU-sisämarkkinoilla Työntekijöiden liikkuminen vaivatonta Sijoituskannasta 80 % EU-maissa Neuvotteluvoima

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2019-00189 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 14.03.2019 Asia Ison-Britannian eroprosessi EU:sta Kokous Eurooppa-neuvosto (Artikla 50) 21.03.2019 U/E/UTP-tunnus E 125/2016

Lisätiedot

7231/1/18 REV 1 1 DG B

7231/1/18 REV 1 1 DG B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. huhtikuuta 2018 (OR. en) 7231/1/18 REV 1 PV CONS 16 SOC 148 EMPL 110 SAN 87 CONSOM 70 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Työllisyys, sosiaalipolitiikka,

Lisätiedot

15485/10 ADD 1 mn/mn/tia 1 DQPG

15485/10 ADD 1 mn/mn/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. joulukuuta 2010 (06.01) (OR. en) 15485/10 ADD 1 PV/CONS 54 SOC 702 SAN 217 CONSOM 99 LISÄYS EHDOTUKSEEN PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3039. istunto

Lisätiedot

Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma

Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00162 KTPO Haltia Petri(OKM) 14.08.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma Kokous Koulutus (EU30)

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

7075/16 team/sj/si 1 DGG 2B

7075/16 team/sj/si 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. maaliskuuta 2016 (OR. en) 7075/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 6334/16, 15362/15

Lisätiedot

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/0263(COD) 9.9.2016 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta aluekehitysvaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi rakenneuudistusten

Lisätiedot

PUBLIC /17 vpy/vp/mls 1 DPG LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15701/17 LIMITE PV/CONS 77

PUBLIC /17 vpy/vp/mls 1 DPG LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15701/17 LIMITE PV/CONS 77 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15701/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 77 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3588. istunto (yleiset asiat), Bryssel,

Lisätiedot

Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari

Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari 10.12.2008 Riitta Oksanen Yleisen kehityspolitiikan ja suunnittelun yksikkö (KEO-10) Kehityspoliittinen ohjelma 2007 Kohti oikeudenmukaista

Lisätiedot

VALKOINEN KIRJA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA. Pohdintaa ja skenaarioita: EU27

VALKOINEN KIRJA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA. Pohdintaa ja skenaarioita: EU27 VALKOINEN KIRJA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA Pohdintaa ja skenaarioita: EU27 1 Kun juhlimme Rooman sopimusten 60-vuotispäivää, 27 jäsenvaltion yhdentyneen Euroopan on aika luoda näkemys tulevaisuudestaan.

Lisätiedot

Komission julkinen kuuleminen, jonka määräaika päättyy

Komission julkinen kuuleminen, jonka määräaika päättyy Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM201500311 LAVO Leinonen Antti 24.08.2015 Asia Komission julkinen kuuleminen digitaalisen sisällön ja tavaroiden sähköisen kaupan sopimussäännöistä Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

nro 26/ : "Mikä on viivästyttänyt tullin tietoteknisten järjestelmien toteuttamista?".

nro 26/ : Mikä on viivästyttänyt tullin tietoteknisten järjestelmien toteuttamista?. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. helmikuuta 2019 (OR. en) 6752/19 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto UD 69 FIN 164

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-15. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2130(INI) 17.12.2013. Lausuntoluonnos Nuno Melo. PE524.619v01-00

TARKISTUKSET 1-15. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2130(INI) 17.12.2013. Lausuntoluonnos Nuno Melo. PE524.619v01-00 EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 17.12.2013 2013/2130(INI) TARKISTUKSET 1-15 Nuno Melo (PE524.605v01-00) Lissabonin sopimuksen täytäntöönpanosta

Lisätiedot

Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS VNEUS Virolainen Meri(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta

Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS VNEUS Virolainen Meri(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2011-00692 VNEUS Virolainen Meri(VNK) 14.10.2011 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU; Eurooppa-neuvoston 23.10.2011 valmistelut; Euroalueen kehittäminen

Lisätiedot