JAKSO 3. Millä tavalla säätelet tunteitasi?
|
|
- Raili Palo
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 JAKSO 3 Millä tavalla säätelet tunteitasi?
2 Bahama-saarilla me kaikki olemme ihania ja rakastettavia. Pulma nousee siitä, että parisuhteessa ja elämässä me emme aina ole Bahamasaarilla. Joudumme tahtomattamme stressaaviin ja ristiriitaisiin tilanteisiin. Stressiä voi aiheuttaa esimerkiksi kumppanin eksä tai muut koetut kilpailijat, tutustuminen toisen sukuun ja ystäviin, työhön ja harrastuksiin. Samoin erilainen suhtautuminen rahankäyttöön, vapaa-ajan viettämiseen ja päihteiden käyttämiseen voi aiheuttaa jännitteitä suhteeseen. Haastava tilanne on myös silloin, kun pari saa lapsia. Jo pelkkä ajatus lapsen hankkimisesta tai lapsettomuudesta saattaa nostaa esiin ristiriitaisia tunteita parilla. Stressaavassa tilanteessa tapamme käsitellä hankalia tunteita aktivoituu. Näitä tapoja on kolme erilaista, ja olemme oppineet ne lapsuudessamme. TAKERTUVA TYYLI Toista tapaa kutsutaan takertuvaksi tyyliksi. Takertuvasti kiintynyt ihminen on lapsena kokenut, että hänen tarpeisiinsa ei vastata riittävästi. Lasta pelottaa ja hän kokee tulevansa hylätyksi. Hän yrittää selvitä pelkonsa kanssa hakemalla läheisyyttä vanhemmalta ja varmistelemalla, onko vanhempi varmasti tavoitettavissa. Lapsi jää jatkuvaan valmiustilaan ja ripustautuu vanhempaansa. Vanhemman läsnäolo ei poista turvattomuuden tunnetta. Hylätyksi tulemisen pelko tekee lapsen vihaiseksi, ja hän voi takertua pikkuasioihin. Takertuvasti kiintynyt hakee aikuisena jatkuvasti toisten hyväksyntää. Hän ihannoi muita, mutta epäilee omaa arvoaan ja tärkeyttään toisten silmissä. Takertuvasti kiintyneen on vaikea kestää, jos hänen mieleensä nousee hankalia ajatuksia ja tunteita. Hän ahdistuu niistä. Samalla vaikeat kokemukset lisäävät takertujan omaa epävarmuutta siitä, kelpaako hän kumppanilleen. Tämä epävarmuus saa hänet suuttumaan läheisilleen ja hyökkäämään riitatilanteissa. Silloin, kun takertuvasti kiintyneen elämässä tapahtuu jotain hänestä itsestään riippumatonta, hän pystyy paremmin hakemaan tukea läheisiltään. TURVALLINEN TYYLI Ensimmäistä tapaa sanotaan turvalliseksi kiintymystyyliksi. Turvallisesti kiintynyt on lapsena kokenut, että hänen tarpeisiinsa on vastattu. Hän on oppinut, että aikuisia kannattaa lähestyä, koska heiltä saa apua ja tukea. Lapselle kehittyy mielikuva omasta itsestä rakastettavana, hoivan ja huolenpidon arvoisena ihmisenä. Rakastava yhteys vanhempaan rauhoittaa ja tyynnyttää vaikeita tunteita. Aikuisena turvallisesti kiintynyt hakee muilta tukea, kun hänellä on paha olo tai hänen elämässään tapahtuu vaikeita asioita. Hän pystyy kohtaamaan tilanteet rauhallisesti. Silloin, kun emme saa riittävää vastausta omiin tarpeisiimme, meillä on käytössämme kaksi muuta reagointimallia. VÄLTTELEVÄ TYYLI Välttelevästä selviytymisstrategiasta puhumme silloin, kun lapsi ei saa riittävää tukea vanhemmaltaan. Lapsen kokemus on se, että hänen pitää selvitä omillaan ja yksin. Lapsi ei enää lähesty aikuista, koska hän on oppinut, että vanhemman tuen odottaminen vain lisää ahdistuksen tunnetta. Lapsi joutuu vaientamaan omia tarvitsevuuden ja avuttomuuden tunteitaan, jotta hän voi palauttaa oman mielensä tasapainon. Lapsi kokee, että en tarvitsekaan ketään avukseni, selviän yksin. Jo pelkkä ajatus lapsen hankkimisesta tai lapsettomuudesta saattaa nostaa esiin ristiriitaisia tunteita parilla.
3 Aikuisena välttelevästi kiintyneet käsittelevät elämän kriisejä vetäytymällä läheisistään ja yrittäen selvitä omillaan. Läheiset saattavat silloin kokea itsensä ulkopuolisiksi ja yksinäisiksi, jopa jätetyiksi. Välttelevästi kiintyneet saattavat tuoda esiin omaa erinomaisuuttaan suhteessaan toisiin ja heille on tärkeää tukahduttaa kaikki omaan arvoon liittyvät epäilyt. Edellä kuvatut tavat pärjätä tunteiden kanssa eivät ole oikein tai väärin. Ihminen valitsee parhaan tavan niistä selviytymiskeinoista, jotka ovat hänen käytettävisssään. On aivan selvää, että jos ketään ei ole lähestyttävissä, pitää selvitä omillaan vai onko vaihtoehtoja? Kokemukset siitä, miten omaan tarvitsevuuteemme vastataan, muotoutuvat sisäisiksi toimintamalleiksi: Voin luottaa toisten vastaamiseen, olen rakastettu ja rakastamisen arvoinen, tai olen valppaana, etten tule jätetyksi yksin arvottomana, tai minä selviän aina omillani, olen niin hyvä ja pärjäävä. Turvallisessa parisuhteessa voimme työstää näitä sisäisiä toimintamalleja ja oppia luottamaan kumppaniimme. TUNTEIDEN TUKAHDUTTAMINEN Meillä on ollut pitkään se käsitys, että meidän on ensin itse hallittava tunteemme, ennen kuin voimme lähestyä toisia. Todellisuudessa tunteidensäätely tapahtuu parhaiten toisen ihmisen avulla. Tunteiden tukahduttaminen merkitsee pitemmän päälle sitä, että räjähdettä varastoidaan aina vain lisää. Sitten pieni kipinäkin saa syntymään tuhoisan räjähdyksen. On kuin yrittäisit estää tulivuorta purkautumasta tukkimalla tulivuoren suuaukon. Seurauksena olisi räjähdys. Ihmissuhteissa tämä voi tuntua siltä, kuin Rakkaan läheisyys ja kosketus saavat aivojen hälytyskeskuksen ikään kuin nukahtamaan. joutuisit jatkuvasti kävelemään sukkasillaan, ettei tuhoisaa räjähdystä tapahtuisi. Olemme parhaiten varustettuja kohtaamaan elämän haasteet silloin, kun voimme kokea kohtaavamme ne yhdessä. Rakastava suhde on paras ahdistuksen ja pelkojen lievittäjä. Tunteen kanssa toimeen tulemista auttaa jo se, että tunne nimetään. Toinen voi vaikkapa todeta, että näytät surulliselta. Rakkaan läheisyys ja kosketus saavat aivojen hälytyskeskuksen ikään kuin nukahtamaan. Pelko ja ahdistus tyyntyvät. On mahdollista oppia tunnistamaan omaa tarvitsevuutta ja avuttomuutta. On mahdollista huomata, ettei ihmistä ole tarkoitettukaan selviytymään yksin. Me voimme turvallisessa läheisyydessä tunnistaa omat tarpeemme, pelkomme ja huolemme. Voimme lähestyä toista ja hakea toiselta tukea. Silloin kun tunnemme, että joku vastaa meidän syvimpään tarvitsevuuteemme ja samalla poistaa tai helpottaa meidän suurimpia huoliamme ja pelkojamme, sanomme olevamme onnellisia. Jollain syvimmällä tasolla vastaus omaan tarvitsevuuteemme on toinen ihminen. Kumppanin myönteinen suhtautuminen, rakkaus ja ihailu saavat meidät avautumaan ja sitä kautta kasvamaan ihmisinä, niin kuin auringonvalo saa lumpeen kukat aamulla avautumaan. Se saa meidät lähestymään, se saa meidät lähestyttäviksi. MYÖTÄTUNTO Ihmisen on vaikea olla myötätuntoinen muita kohtaan, jos hän on itse stressaantunut. Kaikki energia kuluu silloin omaan selviytymistaisteluun. Silloin ei ole voimavaroja huolehtia toisten hyvinvoinnista. Myötätunto estyy myös silloin, jos jokin asia häiritsee keskittymistämme. Ajattele esimerkiksi sellaista ihmistä, joka keskittyy työhönsä 10 tuntia päivässä, tutkii kotona sähköpostejaan ja vastaa hälyttäviin kännyköihin. Hän rentoutuu ehkä illalla vielä hetken pelien seurassa. Miten tällainen henkilö voisi olla turvallisesti läsnä toiselle? Ei mitenkään. Kumppanin kokemus voi olla, että toinen ei ole millään tavoin henkisesti läsnä, eikä mistään myötätunnosta ole tietoakaan.
4 Silloin, kun emme pysty hakemaan puolisoltamme myötätuntoa vaikeisiin kokemuksiimme, voimme hakea lohtua muista asioista. Toimimattomia keinoja poistaa ahdistusta ja pelkoja voivat olla esimerkiksi tukeutuminen pornoon, seksiin, pelaamiseen, alkoholiin tai muihin päihdyttäviin aineisiin. Niitä käytetään tällöin pahan olon poistajana ja hyvän olon tuojana. Ja näinhän se on: jos pää täyttyy jollain tavoin itseä kiehtovista asioista, silloin pelon ja ahdistuksen ja vaikkapa masennuksen tunteet eivät tunnu niin voimakkaina. Pelko saa meidät keskittymään omien tunteiden hallintaan ja estää toisen ihmisen tunteiden huomaamisen. Suurin paniikki tulee siitä pelosta, että ajaudumme yhä kauemmas toisistamme. Ihminen voi olla täysin jähmettynyt omassa pelossaan ja tällöin kyvytön edes kuulemaan toista. Pelko on meihin sisäänrakennettu. Yksi pelon monista tehtävistä on huolehtia, ettemme joudu eristyksiin niistä ihmisistä, joista olemme riippuvaisia. Uhattuna ihminen hyökkää, vetäytyy tai jähmettyy. Tällöin toimintamme saattaa itse asiassa lisätä mahdollisuutta joutua hylätyksi. Erityisesti tämä vaikeus ilmenee silloin, kun paniikin aiheuttajana on henkilö, joka on ollut tukena, turvana ja rakastettuna. Silloin kyky myötätuntoon toista kohtaan on vähissä. Varmuus toisen myötäelämisestä on niin tärkeää, että jonkin kumppanin aiheuttaman loukkauksen anteeksianto on mahdollista vasta sitten, kun näemme, että kumppani pystyy todella ymmärtämään oman kipumme. OLETKO ENNALTA OHJELMOITU? Ihmisen elämään vauvasta nykyhetkeen sisältyy jokaisella erilaisia määriä rakastavia hetkiä. Psykologi, psykoterapeutti Keijo Markova kertoo kysyneensä aikoja sitten omalta isältään, mik- Olemmeko me miehet ennalta ohjelmoituja toistamaan edellisten sukupolvien mallia jakaa tunteita ihmissuhteissamme? si isä ei voi antaa hänelle positiivista palautetta. Isän vastaus kuului: Ei minuakaan kukaan ole kehunut. Keijo tahtookin nyt kysyä tämän kurssin osallistujilta, olemmeko me miehet ennalta ohjelmoituja toistamaan edellisten suku polvien mallia jakaa tunteita ihmissuhteissamme. Vai onko meillä jokaisella mahdollisuus luoda omasta historiastamme riippumatta uusi tapa ilmaista läheisyyden tunteita rakkaille ihmisillemme? Mikä on sitten elämään sisältyvä, uusi mahdollisuus työstää omaa tapaa käsitellä tunteita? Vastaus kuuluu: aikuisrakkaussuhde antaa meille toisen mahdollisuuden. Eikä tässä vielä kaikki. Jos meillä on tai meille tulee lapsia, sitoutunut läheisyys lapsen kanssa antaa vielä kolmannen mahdollisuuden työstää tunnetason kohtaamista. Eikä tässä edelleenkään ole vielä kaikki: jos meillä on lapsenlapsia, heidän kanssaan avautuu vielä neljäs mahdollisuus. Meillä kaikilla on mahdollisuus harjoitella yhä uudestaan ja uudestaan myötäelämisen, rakkauden ja läheisyyden kieltä niiden ihmisten kanssa, jotka kuuluvat elämänpiiriimme. Ja jos puhutaan rakkauden mikrohetkistä, eli myönteisistä pienistä, tavallisista toisten ihmisten kohtaamisista ihan arkisella tasolla, näitä hetkiä ei ole tarkoituksen mukaista rajata koskemaan vain läheisimpiä ihmisiämme.
5 TEHTÄVÄT 1. Mikä alla olevista väittämistä kuvaa parhaiten sinua? A) Minun on varsin helppo tulla lähelle toisia ja minusta on turvallista olla toisista riippuvainen. En ole huolissani siitä, että minut jätetään enkä siitä, että joku tulee liian lähelle minua. B) Tunnen että muut ovat haluttomia tulemaan niin lähelle minua, kuin minä haluaisin. Olen usein huolissani siitä, rakastaako kumppanini todella minua. Joudun usein hakemaan varmistusta kumppanini rakkaudelle ja huomaan helposti merkkejä siitä, ettei hän haluakaan olla kanssani. Haluan päästä hyvin lähelle kumppaniani, ja tämä joskus pelottaa ihmisiä pois luotani. C) Minusta on epämukavaa olla lähellä toisia. Minulle on vaikeaa luottaa toisiin täydellisesti ja minun on vaikea olla riippuvainen toisista. Usein muut haluavat tulla enemmän lähelleni, mutta minua ahdistaa, jos joku tulee liian lähelle minua. Minusta on tärkeää elää itsenäistä ja oman itseni näköistä elämää. 2. Kun olet ahdistunut, peloissasi ja avuttomana, kenen puoleen haluaisit silloin kääntyä? Miten ajattelisit tämän henkilön vastaavan sillä hetkellä sinun avun tarpeeseesi? Miten tämä henkilö on vastannut sinun elämäsi aikaisemmissa vaiheissa lähestymiseesi? 3. Miten lapsuuden perheessäsi suhtauduttiin tunteisiin? Olivatko jotkut tunteet sallitumpia, kuin toiset? Pohdi tilanteita, joissa tunsit iloa, innostusta, häpeää, vihaa tai surua. Jaa kokemuksesi kumppanillesi tai läheiselle. 4. Mieti elämääsi kuulunut hyvä, turvallinen kokemus. Sulje silmäsi ja uppoudu tuohon kokemukseen. Tunne, millaisia tuntemuksia mielikuva tuo mukanaan. Nauti kaikessa rauhassa mielikuvan tuomasta hyvästä olosta. Voit palata myöhemminkin tähän hyvää oloa tuovaan kokemukseen, kun haluat rauhoittaa omaa mieltäsi. Oman mielen tasolla meillä on mahdollisuus lisätä näitä hyvää oloa tuovia kokemuksia ja näin voimme muuttaa kokemusmaailmaamme positiivisempaan suuntaan. Mielen maailman positiivinen kokeminen on mahdollisuus lisätä omaa hyvinvointiamme. 5. Mieti omaa elämääsi ja yritä hahmottaa siihen kuuluvia negatiivisia kokemuksiasi. Älä uppoudu niiden aiheuttamien tunteiden valtaan. Totea sen sijaan mielessäsi, että jokaisella meistä on myös kokemuksia, jotka eivät tunnu hyvältä ja jotka eivät ole lisänneet hyvinvointiamme. Elämään kuuluu myös kielteisiä kokemuksia. Voit ehkä olla onnellinen siitä, että negatiivinen kokemus ei ole juuri tällä hetkellä värittämässä omaa elämääsi. Samoin voit ajatella tyytyväisenä: olen selvinnyt tuosta vaikeasta hetkestä. Jos huomaat jääneesi jonkin negatiivisen kokemuksen vangiksi, voit olla tyytyväinen tämän huomaamisesta nyt voit ryhtyä toimimaan asian suhteen.
Elämän mullistavat muutokset. Keijo Markova 5.12.2013 parisuhdeterapeutti
Elämän mullistavat muutokset Keijo Markova 5.12.2013 parisuhdeterapeutti Miksi haluan puhu muutoksista? Muutos lisää stressiä yksilölle, parille ja perheelle Stressi voi olla niin suuri, ettei meidän opitut
Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.
SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.
Rakkauden rakennusainekset Keijo Markova
Rakkauden rakennusainekset Keijo Markova 14.6.2013 Mitä on rakkaus? Rakkaus on tunne siitä, että sinä olet siinä minua varten, sinä jaat minun tunteeni ja autat tulemaan niiden kanssa toimeen. Sinun kanssasi
Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.
Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.
Miesten RAKKAUSKOULU
Miesten RAKKAUSKOULU Tervetuloa! Tervetuloa Väestöliiton Parisuhdekeskuksen nettikurssille Miesten rakkauskoulu! Kurssi on tarkoitettu kaikille miehille. Kurssissa on seitsemän jaksoa, ja kuhunkin jaksoon
Hyvät vanhemmat!
Hyvät vanhemmat! Lapsen kasvaminen tuo tullessaan sekä iloa että huolenaiheita. Olisi hienoa jos näiden lomakkeiden avulla pääsette keskustellen syventämään ajatuksianne ja tuntemuksianne tämän touhukkaan
AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni
AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:
Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa
Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu
SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat
Tunteet SISÄLTÖ Värikylläinen tunne-elämä Tunne on aina viesti Olet malli tunteiden ilmaisemisessa Auta lasta tunnistamaan Auta lasta nimeämään Kiukku lapsen haasteena Kun lapsi kiukustuu Sano näin itsellesi
Pienten lasten vanhempien parisuhteen tukeminen. Lotta Heiskanen, PsL, psykoterapian erikoispsykologi, psykoterapeutti
Pienten lasten vanhempien parisuhteen tukeminen Lotta Heiskanen, PsL, psykoterapian erikoispsykologi, psykoterapeutti Miksi tukea parisuhdetta? Parisuhdetyytyväisyydellä suuri merkitys vanhemman hyvinvointiin
Itsemyötätunto S O N J A K U M L A N D E R
Itsemyötätunto S O N J A K U M L A N D E R 4. 1 2. 2 0 1 8 HARJOITUS 1: VAIKEA HETKI, OSA 1/3 Tuo mieleesi jokin sellainen hetki, jolloin sinun on ollut vaikea olla. Millaista sisäinen puheesi on tällaisena
Hyvät tulevat vanhemmat!
Hyvät tulevat vanhemmat! Vauvan odotus ja syntyminen ovat suuria ilonaiheita. Ilon lisäksi se tuo kuitenkin myös mukanaan uusia haasteita perhe-elämään ja parisuhteeseen liittyen. Olisi hienoa jos näiden
Yksinhuoltajana monikkoperheessä
Yksinhuoltajana monikkoperheessä J A N N A R A N T A L A L A S T E N P S Y K I A T R I A N E R I K O I S L Ä Ä K Ä R I P A R I - JA P E R H E P S Y K O T E R A P E U T T I 4. 9. 2 0 1 5 w w w. j a n n
Maatalousyrittäjien ja heidän kanssaan työskentelevien hyvinvointi- ja virkistyspäivä Ikaalinen 1.11.2017 Pirjo Latvanen Psykologi, perhe- ja paripsykoterapeutti Maatilan emäntä IHMISSUHTEISSA Kihistään
Odotusaika. Hyvät vanhemmat
Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhtstoiminta-alue Janakkalan neuvola Odotusaika Hyvät vanhemmat Lapsen odotus ja syntyminen ovat suuria ilonaihta. Ne tuovat kuitenkin myös uusia haastta perheelämään
NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:
Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa
TUNTEET ELÄMÄN KAPELLIMESTARINA - ITSENSÄ HYVÄKSYMINEN. NAISTEN PÄIVÄ Oulunkylän seurakunta Heli Janhonen
TUNTEET ELÄMÄN KAPELLIMESTARINA - ITSENSÄ HYVÄKSYMINEN NAISTEN PÄIVÄ Oulunkylän seurakunta 6.10.2018 Heli Janhonen Mitä silloin hyväksyn, kun hyväksyn itseni? ITSEHYVÄKSYNTÄ PYSÄHTYMINEN Mitä on juuri
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.
Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus
Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi
Arvojen tunnistaminen
Arvojen tunnistaminen Viikko 2 Arvojen tunnistamisen neljä ilmansuuntaa ovat työ, ihmissuhteet, vapaa-aika, terveys. Näiden isojen otsakkeiden alle alat jäsentää tarkentavia huomioita. Arvoja ei voi tunnistaa
Puhetta elämästä -kortit
Puhetta elämästä -kortit Palliatiivisen talon Puhetta elämästä -kortit Pelin kulku Kortteja voi nostaa yksi kerrallaan satunnaisesti tai voi valita käyttöön pelkästään tietyn kategorian kortit. Kukin osallistuja
Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.
Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.
ODOTUSAIKA. Hyvät vanhemmat
ODOTUSAIKA Hyvät vanhemmat Lapsen odotus ja syntyminen ovat suuria ilonaiheita. Ne tuovat kuitenkin myös uusia haasteita perhe elämään ja parisuhteeseen. Tämä lomake auttaa teitä ennakoimaan ja arvioimaan
Seksuaalisuus parisuhteen arjessa. 24.10.2014 Perheaika
Seksuaalisuus parisuhteen arjessa 24.10.2014 Perheaika Seksuaalisuus parisuhteen arjessa 1. Parisuhde on jatkuva prosessi: virittäytymistä toiseen, eksymistä, uudelleen yhteyden löytämistä 2. Vauvan tulo
SomeBody -mittari lapsen/nuoren läheisille (vanhemmat) ja lapsen/nuoren kanssa toimiville ammattilaisille
SomeBody -mittari lapsen/nuoren läheisille (vanhemmat) ja lapsen/nuoren kanssa toimiville ammattilaisille SomeBody -toiminta on alkamassa. Ennen toiminnan alkua pyydämme sinua lapsen/nuoren kanssa toimivana
Rakkauden rakennusaineet: Varhainen vuorovaikutus aikuisrakkauden pohjana Keijo Markova
Rakkauden rakennusaineet: Varhainen vuorovaikutus aikuisrakkauden pohjana Keijo Markova 18.1.2013 Susan Johnson Ihmissuhde rakentuu lähestymisestä, siihen vastaamisesta ja sitoutumisesta Kanadalainen psykologian
LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ
LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ LASTENOHJAAJIEN NEUVOTTELUPÄIVÄT 15.- 16.9.2011, Lahti Jouko Vesala (lähteinä Bent Falk, Pirjo Tuhkasaari, Jukka Mäkelä, Soili Poijula) Johdanto Lapsi/ nuori kehittyy vuorovaikutuksessa
Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET
Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada
Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi
JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,
Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille. Henry ry 21.10.2014
Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille Henry ry 21.10.2014 Kuka minä olen? Heikki Syrjämäki Tampereen perheasiain neuvottelukeskus http://www.tampereenseurakunnat.fi/perheneuvonta http://www.city.fi/blogit/suhdeklinikka
Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.
Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.
Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan
Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alue Janakkalan neuvola Lapsi 4 vuotta Arvoisat vanhemmat Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan terveydenhoitajalle / 201 klo. Käynti on osa
Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy. 18.05.2015 Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja
Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy Pesutilanteet Vastustelu pesutilanteissa on aika yleistä Voi johtua pelosta Alapesu voi pelottaa, jos ihmistä on käytetty hyväksi seksuaalisesti tai hän on
JÄNNITTÄÄKÖ? Työkaluja jännityksen voittamiseen
JÄNNITTÄÄKÖ? Työkaluja jännityksen voittamiseen Kuva: Hannele Salonen-Kvarnström Jännittääkö? Onko edessä vastaanotto, tutkimus tai toimenpide? Tuntuuko se epämiellyttävältä? Pelkäätkö jotain? - Kipua?
Mirjam Kalland 13.9.2012. Milloin lapsi on riittävän vanha pärjätäkseen turvallisesti yksin?
Mirjam Kalland 13.9.2012 Milloin lapsi on riittävän vanha pärjätäkseen turvallisesti yksin? Yksin kotona? Usein esitetty kysymys Yksin pärjäämisen eetos ja epäily? Palvelujärjestelmän puutteet esimerkiksi
LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA
LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA Lisa Salonen MIELEN HYVINVOINTI Mielen hyvinvointi tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Omat kokemuksemme vaikuttavat sen muovautumiseen.
TÄYTYYKÖ MINUN AINA OLLA OIKEASSA
TÄYTYYKÖ MINUN AINA OLLA OIKEASSA Ulla ja Eero Koskinen Alustus 4.4.2009 SISÄLTÖ Käytökseni lähtökohdat Parisuhteen ja avioliiton kehitysvaiheet Toimivan parisuhteen lähtökohtia Ongelmat avioliitossa Parisuhdesoppa
LAPSESI ON NOIN PUOLITOISTAVUOTIAS
LAPSESI ON NOIN PUOLITOISTAVUOTIAS Hyvät vanhemmat Lapsen kasvaminen tuo tullessaan sekä ilon että huolen aiheita. Tämän lomakkeen avulla voitte arvioida perheenne hyvinvointiin liittyviä tekijöitä. Toivottavasti
Luvut on kirjoitettu järjestyksessä eteneväksi matkaksi tunteiden maailmaan. Lukemisen voi kuitenkin aloittaa mistä kohdasta tahansa.
Cristina Núñez Pereira & Rafael R. Valcárcel Erilaiset tunteet auttavat käsittelemään ympärillämme tapahtuvia asioita. Ne vaikuttavat ihmisen kehoon, mieleen ja käyttäytymiseen. Tunnehetket-kirja vie lukijan
Parisuhteen huomioiminen ennakkoon syntyvän lapsen kannalta. Neuvola 2012
Parisuhteen huomioiminen ennakkoon syntyvän lapsen kannalta Neuvola 2012 Peilisolut tunne-elämän kehityksen kehto 2 Courtship dance 3 Parisuhteen merkitys Teema Ilmenee 4 Parisuhteen merkitys Teema Ilmenee
SITOUTUMINEN PARISUHTEESEEN
Sitoutuminen SISÄLTÖ Sitoutuminen parisuhteeseen Sitoutumisen kulmakiviä Ulkoinen ja sisäinen sitoutuminen Näkökulmia avioliittoon Mitä sitoutuminen mahdollistaa? Sitoutumista vaikeuttavia tekijöitä Sitoutuminen
Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!
Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Samin teesit Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Polku Akateemiset, kauniit ja rohkeat Kehittäminen vs. byrokratia Kiitos! Tukihenkilöiden
FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena
FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena Perustettu 1988 Toiminta alkanut vertaisryhmäperiaatteella Tällä hetkellä 13 työntekijää RAY:n tuella Omaisten tuki ja neuvonta: Neljä työntekijää Lapsiperhetyö
ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.
ääripäistä tasapainoon Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. Tekemisestä saa nauttia. Oikeasti. mutta jos rentoutuminen ja "vain oleminen" ahdistaa, voi olla että suorittamisen
MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6.
MAAILMAN NAPA Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008 apa_mv_a7.indd 1 4.6.2007 22:32:08 Ketä sinä kosketit viimeksi? Miltä tuntui koskettaa? Miten
LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA
LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA Lisa Salonen MIELEN HYVINVOINTI Mielen hyvinvointi tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Omat kokemuksemme vaikuttavat sen muovautumiseen.
Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu
Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu Tavoitteet 30-60 minuuttia, käy kotitehtäväksi Harjoituslomake ja kynä Aiempien valmistautumiseen liittyvien harjoitteiden lomakkeet Harjoitteen
Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa?
Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Materiaali hoitosuhdekeskusteluihin Selkomukautus Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Opas on tehty Arjen mieli -hankkeessa,
TERVETULOA! yhteistä elämää
TERVETULOA! Vuoroin vaikuttamassa Parisuhdekouluttajat Liisa Välilä ja Sari Liljeström Parisuhdetyytyväisyys Miten perustarpeeni suhteessa täyttyvät? Tarpeiden ja tunteiden tiedostaminen lisää ymmärrystä
Viisi tapaa tuoda mindfulness työpäivääsi
Viisi tapaa tuoda mindfulness työpäivääsi Mindfulness eli tietoinen hyväksyvä läsnäolo on kokemuksen ja oman olotilan havainnointia. Läsnäoloharjoituksessa tarkoitus ei ole muuttaa kokemusta: olennaista
Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa
NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme TERVETULOA
5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista
5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista VILMA HEISKANEN 26.11.2014 Lähde: http://powerofpositivity.com/5-things-must-know-mind/ Puhu parin kanssa Lue parin kanssa aivoista Mitä ajattelet? Oletko
Nuoren itsetunnon vahvistaminen
Nuoren itsetunnon vahvistaminen Eväitä vanhemmuuteen 24.10.2013 Tuulevi Larri Psyk.sh, työnohjaaja Kriisi-ja perhetyöntekijä SPR, Nuorten Turvatalo Mitä itsetunto oikein onkaan Pieni katsaus tunnetaitoihin
JAKSO 4. Kolmenlaista seksiä
JAKSO 4 Kolmenlaista seksiä Parisuhteeseen kuuluu tunneside, toisesta huolehtiminen sekä seksuaalisuus. Nämä kaikki voivat toteutua myös toisistaan irrallaan. Voimme ensinnäkin harrastaa seksiä satunnaisen
MIKÄ ON TUNNE? Tunne on spontaani reaktio, jonka synnyttää tietyn asian, henkilön tai paikan ajatteleminen tai kohtaaminen.
Tunteet SISÄLTÖ Mikä on tunne? Tunteet parisuhteessa Mistä tunne syntyy? Tunnetaakat menneisyydestä Neljä tunnetaitoa 1. Tunnistaminen 2. Nimeäminen 3. Ilmaiseminen 4. Vastaanottaminen MIKÄ ON TUNNE?
OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.
OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen
Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut.
Rohkeus Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Innostus Olet suhtautunut innokkaasti ja energisesti uusiin
Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet. Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015
Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015 Kasvu äidiksi Nainen siirtyy vauvan myötä äitiystilaan (Stern) Pystynkö pitämään pienen
Hylätyksi tulemisen pelko. Esimerkkejä siitä, miten ajatukset itsestä voivat vaikuttaa:
Hylätyksi tulemisen pelko 9.osio. HALLINTAKEINOMME Esimerkkejä siitä, miten ajatukset itsestä voivat vaikuttaa: Ajatus -Olen surkea äiti -Olen huono työssäni, pakenemista Käytös Suorittamista syyllisyyden
KOSKETUS. -tunteiden tulkki. Pirkko Säily
KOSKETUS -tunteiden tulkki Pirkko Säily Sana koskettaa merkitsee fyysisen kontaktin luomista tai tunteisiin vetoamista Kosketuksessa on aina kyseessä vuorovaikutustapahtuma, jossa on vähintään kaksi osa
Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville klo 11-15, Kuopio RAPORTTI. Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry
Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville 29.5.2018 klo 11-15, Kuopio RAPORTTI Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry TEEMAT KOULUNKÄYNTI - koulunkäyntiä helpottavat ja vaikeuttavat
Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta
Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta 7.9. ja 7.10. 2015 Timo Tapola Opintopsykologi Aalto-yliopisto LES Student services Yhteystieto: timo.tapola@aalto.fi Opiskelukyky http://www.opiskelukyky.fi/video-opiskelukyvysta/
SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen
Seksuaalisuus SISÄLTÖ Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Lapsen kysymykset Lapsen häiritty seksuaalisuus Suojele lasta ja nuorta
Turvallisuus osana hyvinvointia
Turvallisuus osana hyvinvointia Päijät-Hämeen sosiaalipoliittinen foorumi 12.5.2009 Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@helsinki.fi Hyvinvointi ja turvallisuus Hyvinvointi ja turvallisuus Hyvinvointi =
Kyselyyn vastanneita oli 79. Kyselyyn osallistuneet / Kyselystä poistuneet
Kysely uhrille 2018 Kyselyyn vastanneita oli 79. Kyselyyn osallistuneet / Kyselystä poistuneet 60 79 Ikäsi? Kyselyyn vastanneiden ikäjakauma oli laaja, suurin osa kyselyyn vastanneista oli alle 20-vuotiaita.
Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA
Mielenterveys voimavarana Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mitä mielenterveys tarkoittaa Mielen terveys vs. mielen sairaus? Mielen kokemus hyvinvoinnista ja tasapainosta Sisäisiä,
Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin
Kotitehtävä 6 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä KUUDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Lapsen kehitystä tukevat kasvatusmenetelmät ovat yksi sijais- ja adoptiovanhemmuuden
FamilyBoost. Vanhemmuuden voimalähde
FamilyBoost on suomalainen verkkosivusto, joka tarjoaa luotettavaa ja helposti omaksuttavaa perhepsykologista tietoa sekä psykologien luotsaamia verkkokursseja lapsiperheiden vanhemmille. Haluaisitko olla
FamilyBoost. Vanhemmuuden voimalähde
FamilyBoost on suomalainen verkkosivusto, joka tarjoaa luotettavaa ja helposti omaksuttavaa perhepsykologista tietoa sekä psykologien luotsaamia verkkokursseja lapsiperheiden vanhemmille. Haluaisitko olla
Kriisin paikka. Ammatillisesti kriisiytyneellä paha olo työssä
Kriisin paikka Työn ja organisaatioiden erikoispsykologi Merja Hutri on väitellyt ammatillisesta kriisiytymisestä syksyllä 2001. Tässä artikkelissa hän tarkastelee ilmiötä ja erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja
PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Seuraavat kysymykset auttavat sinua tunnistamaan omia kokemuksiasi ja tiedostamaan niiden vaikutuksia.
Kotitehtävä 4 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä NELJÄS TAPAAMINEN Lapselle mahdollisuus selviytyä menetyksistä PRIDE-valmennuksen neljännessä tapaamisessa puhuimme siitä, miten vaikeat kokemukset voivat
EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina
EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella
IRTI RIKOSKIERTEESTÄ PERHEEN MERKITYS OMAAN ARKEEN KIINNITTYMISEN KANNALTA. VAT-seminaari Katariina Waltzer
IRTI RIKOSKIERTEESTÄ PERHEEN MERKITYS OMAAN ARKEEN KIINNITTYMISEN KANNALTA VAT-seminaari 11.4.2018 Katariina Waltzer ESITYKSEN RAKENNE - Omat aineistot rikoskierteessä elävistä ihmisistä ja vankilasta
Aikuisväestön hyvinvointimittari 2.6. Minun elämäntilanteeni
PKS kaupungit ja Socca 13.12.2017 1 Aikuisväestön hyvinvointimittari 2.6 Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, joka muodostuu eri osa-alueista. Seuraava kyselyssä käydään läpi kaikki
Kouluttajien täydennys Pia Yli-Pirilä
Kouluttajien täydennys 20.1.18 Pia Yli-Pirilä 20.1.2018 1 Pia Yli-Pirilä 20.1.2018 2 VAPAAEHTOISTYÖNTEKIJÖIDEN HYVINVOINTI JA JOHTAMISEN HAASTEET PIRKANMAAN HOITOKODISSA Tampereen yliopisto/ Terveystieteiden
Hallitsevat uskomukset ja minäkuvan työstäminen Aija Paakkunainen 1
Hallitsevat uskomukset ja minäkuvan työstäminen 3.12.2015 Aija Paakkunainen 1 Tunnista hallitsevat uskomukset ja tunnelukkosi Väärät uskomukset: itsestä, työstä, parisuhteesta, onnellisuudesta Uskomus
Ytimenä validaatio. Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja
Ytimenä validaatio Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja 18.05.2015 on amerikkalaisen validaatiomenetelmän pohjalta suomalaiseen hoitokulttuuriin kehitetty vuorovaikutusmenetelmä validaatio tulee englannin
Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja
Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja Väkivaltafoorumi 16.8.2012 Perheväkivallasta ja riskistä Tutkimusjakso
Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.
elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla
Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori)
Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori) Lapsilla ja nuorilla on joskus erilaisia syitä jäädä pois koulusta. Joillakin on koulussa paha olla, joillakin on vaikeuksia toisten ihmisten kanssa, jotkut vain
Neljä pöydänjalkaa elämän tasapainoilua. Anja Saloheimo, pari- ja seksuaaliterapeutti, FK Perheverkko
Neljä pöydänjalkaa elämän tasapainoilua Anja Saloheimo, pari- ja seksuaaliterapeutti, FK Perheverkko 21.8.2013 Neljän pöydänjalan malli o Minä itse o Parisuhde o Kodin ulkopuolinen elämä o Vanhemmuus Mutta
HAIKEUS ROHKEUS ONNI YLPEYS RAKKAUS VÄLINPITÄMÄTTÖ- MYYS VIHA PELKO IHASTUS RAUHALLISUUS ILO VÄSYMYS INHO RIEMU TOIVO PETTYMYS KAIPAUS PIRTEYS
TYYTYVÄISYYS AHDISTUS SURU IHASTUS LUOTTAMUS EPÄLUULO ILO KAIPAUS VÄLINPITÄMÄTTÖ- MYYS PIRTEYS ONNI TOIVO JÄNNITYS RIEMU TUSKA EPÄTOIVO MIELIALAPÄIVÄKIRJA YLPEYS VIHA RAUHALLISUUS PELKO ROHKEUS VÄSYMYS
Heidi Härkönen Perhererapeutti Kouluttaja Johdon työnohjaaja
Heidi Härkönen Perhererapeutti Kouluttaja Johdon työnohjaaja Willian Glasser MD kehitti Valinnan teorian kliinisessä työssään. 1965 ensimmäisen kirja Reality Therapy; A New Approach To Psychiatry Käytännön
Parisuhdekommunikaation apu arkeen ja kriisiin osa 1.
Parisuhdekommunikaation apu arkeen ja kriisiin osa 1. 1. Missä tilassa olet tai olette? Paul Gilbertin mukaan olemme vaihdellen/tilanteesta riippuen jossakin kolmesta eri tilasta, joita hän kutsuu vihreäksi,
Vanhempien päihdeongelma ja perhetyö. Espoo 13.3.2013 Matti Rajamäki Kalliolan Kansalaistoiminnan yksikkö
Vanhempien päihdeongelma ja perhetyö Espoo 13.3.2013 Matti Rajamäki Kalliolan Kansalaistoiminnan yksikkö Yleistä Alkoholin kokonaiskulutus oli noin 10,1 litraa asukasta kohden vuonna 2012. Yli 90 % suomalaisista
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 4 Sivu 1 / 9
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 4 Sivu 1 / 9 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät NELJÄS tapaaminen Lapselle mahdollisuus selviytyä menetyksistä PRIDE-valmennuksen neljännessä ryhmätapaamisessa
Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit
Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,
FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY
NÄYTESIVUT Julia Pöyhönen Heidi Livingston FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY Tunteiden tunnistamisen ja nimeämisen harjoitteleminen Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Sisällys Näyteaukeamat
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen
Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen Riittämättömyys Se kääntyy usein itseämme ja läheisiämme vastaan En riitä heille He eivät riitä minulle Suorittaminen, vertailu
Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen
Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi 10.11.2017 Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen Käytäntö on joskus kaukana ihanteista Tieto aivojen kehityksestä auttaa huomaamaan, mistä kaikesta
Liisa Välilä Kataja Parisuhdekeskus ry www.perheenparhaaksi.fi
Liisa Välilä Kataja Parisuhdekeskus ry www.perheenparhaaksi.fi PARISUHTEEN JA PERHEEN HYVINVOINTI Parisuhde on kahden ihmisen välinen tila, joka syntyy yhteisestä sopimuksesta ja jota molemmat tai jompikumpi
The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY
2007 Mary K. Rothbart, D. E. Evans. All Rights Reserved. Finnish translation: Professor Katri Räikkönen-Talvitie and the Developmental Psychology Research Group, University of Helsinki, Finland The Adult
Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat
Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat Tuula Mattila/ Uudet Tuumat 6.5.2014 1 Kyselyn tarkoituksena oli selvittää ikääntyvien palomiesten pelkoja ja pelkojen vaikutusta
KUKAAN EI TIEDÄ - JOS KUKAAN EI KYSY
KUKAAN EI TIEDÄ - JOS KUKAAN EI KYSY Nuorten kokemuksia erosta, mielenterveydestä ja päihteistä 24.5.2017 KM Sofia Virta Pinja Uutela ja Mona Tuomi 26.4.2018 Moip!- projektityöntekijä Mona Entinen Moip!-ryhmäläinen
ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI
ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI Huoli puheeksi ikääntyvän omaisasia sanoiksi OPAS AMMATTILAISILLE Sain toivoa tulevaan. Oli helpottavaa, kun sai purkaa pahaa oloa. Vahvistui ajatus, että itsestä täytyy pitää huolta.
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon
#lupakertoa - asennekysely
#lupakertoa - asennekysely Tajua Mut! -toimintamallin #lupakertoa -kampanja rohkaisi nuoria pyytämään apua ilman häpeää tai pelkoa. Kampanjan yhteydessä toteutettiin avoin asennekysely. Kysely selvitti
Uusparisuhteen vaiheet tietoa ja työkaluja uusparisuhteen vahvistamiseksi LIITTO RY
Uusparisuhteen vaiheet tietoa ja työkaluja uusparisuhteen vahvistamiseksi FM, UUSPERHENEUVOJA KIRSI BROSTRÖM, SUOMEN UUSPERHEIDEN LIITTO RY Uusperheen määrittelyä uusperheellä tarkoitetaan perhettä, jossa
Pikkulapsen seksuaalisuus
Pikkulapsen seksuaalisuus Tunteita ja turvallisuutta Erityisasiantuntija Psykoterapeutti (YET), seksuaaliterapeutti (ET, NACS), työnohjaaja Väestöliiton Seksuaaliterveysklinikka Seksuaalikehityksen tasot