TAMPERE. Mikä osallistumis- ja arviointisuunnitelma on?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TAMPERE. Mikä osallistumis- ja arviointisuunnitelma on?"

Transkriptio

1 TAMPERE Hervantajärvi, asuinalueen kerrostalovaltainen pohjoisosa ja pientalovaltainen eteläosa, asemakaava nro 8192, osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu Sijainti kaupunkiseudulla Sijainti kaupunkirakenteessa Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta v.2013 Mikä osallistumis- ja arviointisuunnitelma on? Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä mm. seuraavasti: Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Kaavoituksen vireille tulosta tulee ilmoittaa sillä tavoin, että osallisilla on mahdollisuus saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista ja osallistumis- ja arviointimenettelystä. Tarkoituksena on kertoa, miksi kaava laaditaan, miten asia etenee ja missä vaiheessa siihen voi vaikuttaa. Aloite Hervantajärven asuinalueen asemakaava sisältyy Tampereen kaupungin kaavoitusohjelmaan. Kerrostalovaltaisen pohjoisosan asemakaava on ajoitettu kaavoitusohjelmassa vuodelle 2015 ja pientalovaltaisen eteläosan vuodelle Dno: TRE:1317/ /2014 pvm

2 Tavoite Tarkoituksena on suunnitella Hervannan eteläpuolelle Ruskontien varteen asuinalue noin 3000 asukkaalle. Tavoite on, että koko asuinalueen asemakaava laaditaan kaavoitusohjelmasta poiketen vuonna 2015 yhtenä kokonaisuutena. Tämä selkeyttää kuntateknistä suunnittelua (kadut, hulevedet, vesihuolto, viheralueet) sekä vaikutusten arviointia ja osallistumisen järjestämistä. Valtuuston hyväksymä lainvoimainen Hervantajärven osayleiskaava määrittelee asuntoalueen kokonaisrakenteen. Osayleiskaavassa asuntokorttelit kiertyvät puiston ympärille ja asuntoaluetta ympäröi laaja viheralue. Talotyypistö tulee olemaan monipuolinen sisältäen kerrostaloja, yhtiömuotoisia pientaloja sekä omakotitaloja. Asuntoalue tukeutuu pääosin Hervannan palveluihin. Lähipalveluiksi tavoitellaan päivittäistavaramyymälää, kerrostalojen kivijalkoihin pieniä liiketiloja sekä päiväkotia, joka toteutetaan todennäköisesti yksityisenä ns. palvelusetelipäiväkotina. Kokonaisuus suunnitellaan kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikennettä tukevaksi. Mahdollisen raitiotien pysäkeille, bussipysäkeille sekä palveluihin suunnitellaan hyvät yhteydet. Sisäinen kulkuverkosto kytketään Hervannan ja Ruskontien varren verkostoon sekä ympäröivän viheralueen ulkoilureitteihin. Erityisen tärkeää on yhteys uimarannalle asuinalueen läpi tai sen sivuitse. Ruskontien aluevarauksessa varaudutaan sen muuttamiseen 2-kehäksi. Suunnittelussa otetaan huomioon kaupungin strategiset tavoitteet. Pientalojen ja erityisesti omakotitalojen määrää pyritään lisäämään osayleiskaavan mitoitukseen nähden. Kerrostalokortteleiden tehokkuutta puolestaan kasvatetaan jonkin verran alueen keskeisissä kortteleissa, jotta joukkoliikenne- ja lähipalvelut turvaava väestötavoite saavutettaisiin. Suunnittelualueen kuvaus Suunnittelualue sijaitsee 8 km etäisyydellä kaupungin keskustasta välittömästi Hervannan kaupunginosan eteläpuolella. Alue on kaupungin omistuksessa olevaa rakentamatonta mäkistä metsämaastoa. Alueen kytkee kaupunkirakenteeseen Hervannan valtaväylä, joka muodostaa yhteyden Hervannan palveluihin ja kaupungin keskustan suuntaan. Valtaväylällä on hyvät bussiyhteydet ja tulevaisuudessa mahdollisesti myös raitiotie. Alueen pohjoispuolinen Ruskontie toimii paikallisena pääväylänä tarjoten yhteyden länteen Vuorekseen, Sääksjärvelle ja Helsinki Tampere moottoritielle. Tulevaisuudessa väylä tarjoaa yhteyden myös Ruskon ja Kaukajärven itäosiin sekä mahdollisesti myös Kangasalle, jos väylä laajenee 2- kehätieksi. Ruskontien varressa on seudulliseen pääverkkoon kuuluva kevyen liikenteen väylä. Ruskontieltä Hervantajärven rantaan johtava Salmenkalliontie palvelee loma-asutusta ja uimarantaa. Suunnittelualueen korkeusasemat vaihtelevat lounais- ja keskiosien +125mpy ja koillisnurkan +140mpy välillä. Keskiosan laaksojen pohjat ovat kosteita painanteita. Alueen pohjoispuolinen Hervanta on yksi Tampereen aluekeskuksista, jossa on monipuoliset palvelut, hyvät joukkoliikenneyhteydet ja merkittävä määrä työpaikkoja. Ensimmäiset asukkaat muuttivat v.1973 ja nykyään asukkaita on vajaa Pohjois-etelä suuntaiset rinnakkaisväylät Hervannan valtaväylä ja Insinöörinkatu jakavat kaupunkirakenteen kahteen osaan. Länsipuoli on asuntovaltainen. Itäpuolelle sijoittuu teknillinen yliopisto- ja työpaikkoja. Kaupalliset ja julkiset palvelut ovat osittain keskittyneet keskustaan, mutta lisäksi on viisi lähipalvelukeskusta. Länsiosan 1970-luvulla rakennetut asuinkorttelit ovat ajan hengen mukaisesti koordinaatistoltaan suorakulmaisia ja puoliavoimia. Reuna-alueille on rakentunut vapaamuotoisempaa pientaloasutusta 1980-luvulta alkaen. Kaupunkirakennetta on täydennetty 1990-luvun lopulta alkaen asuin- ja liikerakentamisella valtaväylän varsilla, missä uudet kerrostalokorttelit ovat umpinaisempia muodostaen kaupunkimaisempaa ympäristöä. Pohjoisosaan Valtaväylän varrelle on 2010-luvulla rakentunut korkeampaa tornitalorakentamista. Hervannan asuntokanta on erittäin kerrostalovaltaista.

3 Suunnittelutilanne Hervantajärven osayleiskaava Valtuuston hyväksymässä ja lainvoimaiseksi tulleeksi Hervantajärven osayleiskaavassa on Ruskontien varteen osoitettu uusi asuntoalue. Asuntoalue kytkeytyy liikenneverkkoon Ruskontien ja Hervannan valtaväylän risteyksessä, josta sisäinen kokoojakatu suuntautuu loivasti kaartuen itäpuolelle suunniteltuun Lintuhytin asuntoalueeseen. Asukasmääräksi on arvioitu noin Asuntokorttelit kiertyvät puiston ympärille. Asuntoaluetta ympäröi laaja viheralue. Tehokkain rakentaminen sijoittuu Ruskontien varteen asuntoalueen pohjoisosaan kokoojakadun molemmin puolin. Korttelit on merkitty kerrostalovaltaiseksi asuntoalueeksi (AK-9), jolle voi rakentaa myös asuinympäristöön soveltuvia työtiloja ja palveluita. Alue on tarkoitettu rakennettavaksi enintään 0,80 tonttitehokkuudella ja kolmesta viiteen kerroksisena. Etäämmälle Ruskontiestä sijoittuu pientalovaltainen asuntoalue (AP-5), joka varataan tiivistä ja matalaa pientalorakentamista varten. Alueelle voi rakentaa myös asuinympäristöön soveltuvia työtiloja. Alue on tarkoitettu rakennettavaksi 0,30 0,50 tonttitehokkuudella. Lähipalveluille ei ole esitetty erillisiä aluevarauksia, vaan ne voivat sijoittua kerrostalokortteleihin. Alueen on ajateltu tukeutuvan pääosin Hervannan palveluihin. Asuntokortteleiden keskellä on kaupunkipuistoksi varattu lähivirkistysalue (VLK-1). Alue varataan päivittäiseen yleiseen virkistys- ja ulkoilukäyttöön, kuten yleisille puistoille, pienille pallokentille ja leikkipuistoille. Alueella sallitaan yleistä virkistystoimintaa palveleva rakentaminen. Asuntokortteleiden ympärillä on keskuspuistoksi varattu virkistysalue (VKV-1). Keskuspuistossa ulkoilumetsäksi tarkoitettu alue, jolle voidaan rakentaa ulkoiluteitä, kuntopolkuja, levähdys- ja huoltopisteitä tai muita pienehköjä yleisen ulkoilukäytön edellyttämiä ja alueen luonteeseen sopivia rakennelmia. Suuri osa keskuspuistosta on luokiteltu luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeäksi alueeksi. Asuntoalueen lounaispuolella on alueen osa, jolla on luonnonsuojelullista arvoa (s-2). Lisäksi asuntoalueen länsipuolelle on esitetty ekologisen viheryhteyden tarve liito-oravan kulkureitiksi. Ruskontielle on ositettu kolme uutta kevyen liikenteen alikulkua. Hulevesiä tulee viivyttää asuntokortteleissa (hule-2). Lisäksi kaupunkipuistoon ja kokoojakadun pohjoispuoliseen kortteliin on osoitettu alueellinen hulevesien viivytysallas (w-1). Ote osayleiskaavasta

4 Osayleiskaavan selostuksessa on esitetty periaatteita asuntoalueen liikenteestä ja teknisestä huollosta. Asuntoalueen osayleiskaavan mukainen rakenne tukee kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikennettä. Kokoojakadun varressa on kevyen liikenteen väylä, joka kytkeytyy alikulun kautta Hervannan valtaväylän varren kevyen liikenteen verkkoon. Sisäinen kulkuverkosto kytkeytyy ympäröivän viheralueen ulkoilureitteihin. Kokoojakadun varsille on esitetty bussipysäkit noin 300 metrin välein. Vesihuolto rakennetaan Ruskontien alikulun kautta katu- ja puistoalueita pitkin kiinteistöille. Jätevesille rakennetaan pumppaamo uimarannan paikoitusalueen eteläpuolelle, jonne viemärivedet tulevat keskitetysti. Täältä vedet pumpataan Ruskontien painejohtoon. Kaukolämpöverkostoon on mahdollista liittää ainakin kerros- ja rivitalot. Ruskontien aluevarauksen mitoitus mahdollistaa sen muuttamisen 2-kehäksi. Liikenneverkko ja bussipysäkit Kevyen liikenteen verkko Virkistysyhteydet Tekninen huolto Asemakaava Suunnittelualue on asemakaavatonta. Lähimmät voimassa olevat toteutuneet asemakaavaalueet ovat Ruskontien pohjoispuolella, missä on eri vuosikymmenillä asemakaavoitettua asutusta. Itäpuoleinen valtuuston hyväksymä asemakaava nro 8255 on tullut lainvoimaiseksi toukokuussa 2014 ja alueen toteutus alkaa lähivuosina. Kaavaan sisältyy Lintuhytin pientalovaltainen asuntoalue ja tilavaraus Ruskontien jatkeelle. Lintuhytin alue kytkeytyy liikenteellisesti Ruskontiehen ja Hervantajärven alueen pääkatuun. Lähiympäristön muut suunnitelmat Tampereen kaupungin luonnonsuojeluohjelmassa on esitetty suojeltavaksi kaava-alueen itäpuoleinen Makkarajärvi Viitastenperä alue, joka on kooltaan noin 80 hehtaaria sekä Hervantajärven luoteispuolen alue, joka on kooltaan noin 20 hehtaaria. Kaavan laadinnassa otetaan huomioon raitiotiehen ja Ruskontiehen liittyvät suunnitelmat. Lisäksi otetaan huomioon mahdolliset lähistön täydennysrakentamishankkeet, ulkoilureittisuunnitelmat ja muut suunnitelmat, joilla on vaikutuksia asuntoalueen suunnitteluun.

5 Kaupunkitilallisia hahmotelmia ja toiminnallisia kytkentöjä Osayleiskaavan ja sen liiteaineiston pohjalta asuntoalueen kaupunkitilalliselle ja toiminnalliselle kokonaisuudelle voidaan hahmotella seuraavia osatekijöitä: - Pääväylä. Sisäisen kaupunkitilan rungon muodostaa maaston muotoja kaartuen myötäilevä puistokatutyyppinen pääkatu, joka yhdistää alueen Hervantaan, Ruskontiehen ja itäpuolelle rakentuvaan Lintuhytin asuntoalueeseen. - Ydin. Alueen keskelle sijoittuu puisto. Siitä tavoitellaan laadukasta kaupunkipuistoa, joka voi palvella uuden asuntoalueen lisäksi laajemminkin eteläistä Hervantaa. Hulevesijärjestelyt maisemoidaan kokonaisuuden osaksi. Tutkitaan mahdollisuus sijoittaa puiston läheisyyteen pienimuotoinen toriaukio (piazza), lähipalvelukeskus (ostari) sekä mahdolliset päivähoitopalvelut. - Säteittäiset kulkureitit. Ytimestä suuntautuu säteittäisesti kulkureittejä eri puolille asuntoaluetta ja sen ympäristöön. - Reuna. Ulkoisen aluejulkisivun muodostavat Ruskontietä reunustavat kerrostalokorttelit. Asuinalueen sisääntulon ympärille Hervannan valtaväylän päätteeksi sijoittuvat korttelit muodostavat kaupunkikuvallisen maamerkin, portin sekä tunnisteen uudelle asuntoalueelle. Metsämaiseman puolella asuinkortteleiden reuna-alueen rajaus myötäilee maaston muotoja.

6 Osalliset - Lähivaikutusalueen naapurikiinteistöt - Kaakkois-Alvari (alueellisen osallistumisen foorumi) - Alueella toimivat yhdistykset: Tampereen Ympäristönsuojeluyhdistys ry, Tampereen Hervantalaiset ry, Hervannan omakotiyhdistys ry, Hervanta-seura ry, Tampereen Taivaltajat ry, Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys ry, Tampereen polkupyöräilijät ry - Kaupungin toimialat mm. kaupunkiympäristön kehittäminen viranomaisyksikköineen: yleiskaavoitus, yleisten alueiden suunnittelu, joukkoliikenne, rakennusvalvonta, ympäristönsuojelu, kaupunkimittaus, kiinteistötoimi, tilaajaryhmän kehittämis- ja suunnittelupalvelut, hyvinvointipalveluiden päivähoito- ja perusopetuksen tuotantoalue, Pirkanmaan pelastuslaitos, asuntotoimi, liiketoiminnan ohjaus - Tampereen Kaukolämpö Oy, Tampereen Sähköverkko Oy, Tampereen Vesi - Pirkanmaan maakuntamuseo, Pirkanmaan ELY-keskus, Pirkanmaan liitto - Muut ilmoituksensa mukaan Laadittavat selvitykset ja yleissuunnitelmat Asemakaavoitus tukeutuu pääosin yleiskaavan yhteydessä tehtyihin selvityksiin. Lisäselvityksinä tehdään - Liito-oravaselvityksen päivitys - Meluselvitys - Pysäköintiperiaateselvitys (autot ja polkupyörät) Suunnittelun aikana arvioidaan seuraavien palveluiden järjestämisen periaatteet - Joukkoliikenne (raitiotie, bussi) - Viherpalvelut (leikkipuisto, kuntoilu ym.) - Päivähoidon ja varhaiskasvatuksen palvelut - Päivittäistavaramyymälä Suunnittelun aikana tehdään kuntatekniset yleissuunnitelmat - Katualueet - Hulevesien hallinta - Vesihuolto - Viheralueet - Kaukolämpö - Sähkömuuntamot Vaikutusten arviointi Asemakaavan vaikutusten arviointi tehdään kaavan laatimisen yhteydessä. Vaikutusten arviointi kirjataan asemakaavaselostukseen. Suunnitelmasta arvioidaan seuraavat vaikutukset - Yhdyskuntarakenne ja yhdyskuntatalous - Rakennettu ympäristö ja kaupunkikuva - Luonnon ympäristö - Ihmisten elinolot ja elinympäristö - Ekotehokkuus- ja energiatehokkuus

7 Kaava vaiheet sekä tiedottamisen, osallistumisen ja vuorovaikutuksen järjestäminen Yleisjärjestelyt Kaava-aineistojen nähtävillä oloista ja yleisötilaisuuksista kuulutetaan kaupungin ilmoituslehdessä Aamulehdessä ja Internetissä. Aineistoa on nähtävillä kaavaprosessin eri vaiheissa nähtävillä oloaikoina Palvelupiste Frenckellissä, missä palvelupisteen neuvojilta saa opastusta kaavan valmisteluun liittyvistä asioista. Aineistoa on lisäksi nähtävillä kaavoituksen Internet-sivuilla. Mahdolliset mielipiteet ja muistutukset tulee toimittaa nähtävillä oloaikoina kirjaamoon. Kaupungin yhteystiedot ovat osallistumis- ja arviointisuunnitelman takasivulla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (aloitusvaihe) Laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma, johon kirjataan asuntoalueen suunnittelun keskeiset lähtökohdat, tavoitteet ja osallistumisjärjestelyt. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan nähtäville Suunnitelma lähetetään nähtävillä oloaikana osallisiksi nimetyille. Järjestetään tarvittavat neuvottelut ja avointen ovien yleisötilaisuus Hervannassa kauppakeskus Duossa. Luonnos (valmisteluvaihe) Edellisessä vaiheessa saadusta palautteesta (mielipiteet, neuvottelut) tehdään yhteenveto ja tavoitteita täsmennetään. Osayleiskaavan pohjalta tehdään koko asuntoalueesta yleispiirteinen tarkastelu. Siinä hahmotellaan kaupunkitilallinen kokonaisuus, liikenneverkko, viheralueet sekä korttelirakenne ja osa-alueittaiset talotyypistöt. Joukkoliikennejärjestelyissä arvioidaan kytkennät mahdolliseen raitiotiehen. Vesihuollon ja hulevesien hallinnan periaatteet ratkaistaan. Yleispiirteisen tarkastelun pohjalta laaditaan koko alueen kattava asemakaavaluonnos. Valmisteluaineisto sekä tarkistettu osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan nähtäville Järjestetään tarvittavat neuvottelut ja avointen ovien yleisötilaisuus, josta tiedotetaan erikseen. Asemakaavaehdotus Edellisessä vaiheessa saadusta palautteesta (mielipiteet, neuvottelut) tehdään yhteenveto ja tavoitteita täsmennetään. Valmisteluaineiston pohjalta laaditaan koko alueen kattava asemakaavaehdotus. Aineistoon sisältyy asiakirjoina asemakaavakartta, havainnekuva ja selostus, johon sisältyy vaikutuksien arviointi. Tarkennetaan kortteleiden rakentamisperiaatteita. Määritellään pysäköintijärjestelyiden mitoitus ja yksityiskohdat. Ruskontien varren kortteleista tehdään meluselvitys. Arvioidaan palveluiden järjestämisen periaatteet päivähoidon ja varhaiskasvatuksen sekä päivittäistavaran lähikaupan osalta. Viimeistellään rakentamistapaohje ja kuntatekniset yleissuunnitelmat (katualueet, hulevesi, vesihuolto, viheralueet, kaukolämpö, sähkömuuntamot). Energiahuollossa arvioidaan mahdollisuus hyödyntää aurinko- tai maalämpöenergiaa niillä alueilla, minne kaukolämpö ei ulotu. Yhdyskuntalautakunta käsittelee asemakaavaehdotuksen ja päättää sen asettamisesta yleisesti nähtäville. Nähtävillä olosta julkaistaan sanomalehtikuulutus ja siitä tiedotetaan internetissä. Ehdotuksesta pyydetään lausunnot asianomaisilta viranomaistahoilta. Ehdotusta vastaan on mahdollista jättää muistutuksia ja ne käsitellään säädetyssä järjestyksessä.

8 Kaavan käsittelyvaiheet kaaviona ja asiasta päättäminen Oheisena on kaavio asemakaavan käsittelyvaiheista, josta selviää, miten osallistumismahdollisuus jatkuu yhdyskuntalautakunnan käsittelyn jälkeen. Asiasta päättäminen kuuluu kaupunginvaltuuston toimivaltaan. Yhteystiedot: Kaavoitusviranomainen Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu Asemakaavapäällikkö Elina Karppinen puh Kaavan laatija Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu Asiaa hoitavat Projektiarkkitehti Ilkka Kotilainen puh Kaavoitusarkkitehti Hanna Ohtola Puh Aineiston esittely Tampereen kaupunki Asiakaspalvelu Palvelupiste Frenckell Frenckellinaukio 2 B puh. (03) palvelupiste.frenckell@tampere.fi Mielipiteiden vastaanotto Tampereen kaupunki, kirjaamo, PL 487, Tampere käyntiosoite Puutarhakatu 6 kirjaamo@tampere.fi Kaavoituksen nettisivut kaavoitus.html

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TRE1656/2012 Dno TRE1656/10.02.01/2012 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.4.2012 KÄMMENNIEMI, 8114-8 ja 9, AUNESSALMENKATU 6 JA 10, TONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro TRE: 1138/10.02.01/2013 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.06.2013. HAKAMETSÄ-4765-3, AARIKKALANKATU 6, PIENTEOLLISUUSTONTIN KÄYTTÖTAR- KOITUKSEN MUUTTAMINEN ASUINRAKENNUSTEN

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.3.2014 LINNAINMAA-5609-12, KARKONMÄENKATU 8, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8530. Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma 9.8.2007 RAHOLA 3023 5, PUISTOALUEEN OSAN LIITTÄMINEN OSAKSI TONTTIA, TEERIVUORENKATU 8, KAAVA NRO 8171. Kaava alue ja kaavan lähivaikutusalue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 27.6.2013 SARANKULMA-786-12, NUUTISARANKATU 9, PIHKANOKANKATU 1, ASEMAKAAVA- MUUTOS POLTTONESTEEN MYYNTIPISTEEN OSOITTAMISEKSI TONTILLE,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.8.2012 TAATALA 5315 8, EKANKULMA 2, ASEMAKAAVANMUUTOS POLTTONESTEEN JAKELUASEMAA VARTEN. KAAVA NRO 8427. Kaava-alue, lähivaikutusalue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012 KAUKAJÄRVI-6065-3, 4 JA 5, HIKIVUORENKATU 53 55 JA ROSMARIININKATU 2, RI- VITALOKORTTELIN MUUTTAMINEN OMAKOTITONTEIKSI, KAAVA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.10.2012 KAUKAJÄRVI-6082-1 JA 2, PITKÄNIITYNKATU 1 JA RUSKONTIE 2, METSÄNIITYN PÄIVÄKODIN LAAJENTAMINEN TYHJILLÄÄN OLEVALLE LIIKETONTILLE

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.3.2014 MESSUKYLÄ 5102-13, MESSUKYLÄNKATU 37, TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. KAAVA NRO 8536. Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta

Lisätiedot

Asemakaavan laatimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan laatimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan laatimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2014, tarkistettu 6.10.2014 HAUKILUOMA I / LINTUVIIDANKULMA JA TYVIKULMA, ASEMAKAAVAN LAATIMINEN, TÄYDENNYSRAKENTAMISTA LINTUVIIDANKADUN

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.6.2016 KOIVISTONKYLÄ, KOIVISTONTIE 30 A, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8630 Kaava-alue lähivaikutusalueineen. Ilmakuva.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.5.2012, tark. 9.6.2014 HERVANTA-7102-1, OPISKELIJANKATU 31, HERVANNAN LUKION ALUEEN TÄYDEN- NYSRAKENTAMINEN ASUMISEEN, KATU- JA PUISTOALUETTA,

Lisätiedot

Asemakaavan laatimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan laatimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan laatimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2014, tarkistettu 6.10.2014 IKURI / IKURINKAARI, ASEMAKAAVAN LAATIMINEN, TÄYDENNYSRAKENTAMISTA IKURINTIEN JA MYLLYPURONKADUN VÄLISELLE

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.11.2015 TAKAHUHTI, KIRJAVAISENKATU 1, PUISTO- JA KATUALUETTA, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8616. Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu TAMPERE Yhdyskuntasuunnittelu Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.3.2010, tarkistettu 30.8.2010 PELTOLAMMI-5954-2 SEKÄ PUISTO-, LIIKENNE- (PYSÄKÖIMISALUE) JA KATUALUE, SÄÄSTÄJÄNKUJA

Lisätiedot

HYHKY JA HYHKYN TILA RN:O 1:120, PISPALAN VALTATIE 66 JA 68, PIENTEOLLISUUSTONTIN MUUTTAMINEN ASUIN- JA LIIKERAKENNUSTEN TON- TIKSI.

HYHKY JA HYHKYN TILA RN:O 1:120, PISPALAN VALTATIE 66 JA 68, PIENTEOLLISUUSTONTIN MUUTTAMINEN ASUIN- JA LIIKERAKENNUSTEN TON- TIKSI. Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.11.2011. HYHKY-1104-9 JA HYHKYN TILA RN:O 1:120, PISPALAN VALTATIE 66 JA 68, PIENTEOLLISUUSTONTIN MUUTTAMINEN ASUIN- JA LIIKERAKENNUSTEN TON-

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.12.2014, tark. 8.8.2016, tark. 20.3.2017 HERVANTA, PUISTO-JA KATUALUETTA, RAITIOTIEN SÄHKÖNSYÖTTÖASEMA. ASEMAKAAVA NRO 8601. Kaava-alue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 31.3.2011 KAARILA, UUSI ASUNTOALUE, HUTIKONPUISTO, HUTIKONPOLKU JA LEPPÄTÖRMÄNPUISTO HYHKYN KYLÄ 2:274 JA 2:276, KAAVA nro 8391 Kaava-alue, lähivaikutusalue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tark ,

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tark , Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 29.10.2012 Tark. 13.11.2013, 6.2.2017 PAPPILA, 5595-1, KATU- JA VIRKISTYSALUETTA, HAUKKAMÄENKATU 1. TOAS. ASEMAKAAVA NRO 8453. Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.2.2013, tark. 20.6.2016 HÄRMÄLÄ, VIHURINKATU 3, 5, 7, 9, 11, 13, 15, 17, VALMETINKATU 12 SEKÄ OSA TEHTAANKALLIONPUISTOA. ASEMAKAAVA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.5.2015 KAUKAJÄRVI, JUVANKATU 4, KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTTAMINEN VÄHITTÄIS- KAUPAN SUURYKSIKÖKSI. ASEMAKAAVA NRO 8579. Kaava-alue, lähivaikutusalue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro TRE: 4032/10.02.01/2010 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 05.11.2012. RISTINARKKU 4947-1, -2, -5, VEHNÄMYLLYNKATU 27, 29, 31, PIENTEOLLISUUS- TONTTIEN RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro TRE: 9261/10.02.01/2012 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.10.2013. PAPPILA-5571-20, LUHTAANKATU 11-23, ASUINTONTIN KERROSALAN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8492. Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.4.2008 RUSKO, TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ASEMAKAAVA NRO 8190 Kaava-alueen sijainti Kaava-alue lähivaikutusalueineen Mikä osallistumis-

Lisätiedot

Asemakaavan / Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma tark

Asemakaavan / Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma tark Asemakaavan / Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.6.2010 tark 24.2.2011 LINNAINMAA, LINNAKESKUKSEN PALVELUKORTTELI 5697, MÄENTAKUSEN- KATU, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA KORTTELIRAJOJEN

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2011 HÄRMÄLÄ-768-15, PERKIÖNKATU 63, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA VIRKISTYSALUEEN LIITTÄMINEN TONTIIN. KAAVA NRO 8382 Kaava-alue,

Lisätiedot

HERVANTAJÄRVI, ASUINALUEEN KERROSTALOVALTAINEN POHJOISOSA JA PIENTALOVALTAINEN ETELÄOSA, ASEMAKAAVA NRO 8192, LUONNOS

HERVANTAJÄRVI, ASUINALUEEN KERROSTALOVALTAINEN POHJOISOSA JA PIENTALOVALTAINEN ETELÄOSA, ASEMAKAAVA NRO 8192, LUONNOS TAMPEREEN KAUPUNKI HERVANTAJÄRVI, ASUINALUEEN KERROSTALOVALTAINEN POHJOISOSA JA PIENTALOVALTAINEN ETELÄOSA, ASEMAKAAVA NRO 8192, LUONNOS 15.6.2015 Havainnekuva HERVANTAJÄRVI, ASUINALUEEN KERROSTALOVALTAINEN

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.6.2009 RANTAPERKIÖ-751-6, 758-1, 759-6, katu-, virkistys- ja urheilualuetta. Koivukuja 1-6 ja Tuomikuja 6. ASUINKERROSTALOJEN KOROTTAMINEN,

Lisätiedot

KAUKAJÄRVI, JUVANKATU 14, ASUIN- JA LIIKERAKENTAMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8590

KAUKAJÄRVI, JUVANKATU 14, ASUIN- JA LIIKERAKENTAMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8590 TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 tark. 15.6.2015 KAUKAJÄRVI, JUVANKATU 14, ASUIN- JA LIIKERAKENTAMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8590 Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 KAUPPI KORTTELIT 880 4 JA 881 26, 27 JA 28, TEISKONTIE 33 JA KUNTOKATU 4 (TAMK JA PIRAMK, LISÄRAKENTAMINEN) SEKÄ KATU-, PUISTOJA PYSÄKÖINTIALUETTA.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2.5.2011, tarkistettu 31.8.2011 XIX (KALEVANRINNE)- 832-4 ja 6. SAMMONKATU 52-54, TAKOJANKATU 13, LIIKE-, PIENTEOLLISUUS- JA VARASTOALUEEN MUUTTAMINEN

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.4.2008 LEINOLA, Korttelin 6447 täydennysrakentaminen, osoite Kenkirajankatu 11, Kaava nro 8253. TAMPEREEN KAUPUNKI Kaupunkiympäristön kehittäminen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark , tark TAMPERE Dno TRE:7569/10.02.01/2013 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.1.2010, tark. 14.4.2014, tark. 17.11.2014 KUMPULA, VIRKISTYS- JA ERITYISALUE, LEINOLAN KYLÄN TILAT RN:o

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.3.2015 LIELAHTI, POSSIJÄRVENKATU 2, KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTTAMINEN LIIKE- JA VARASTOTILOJEN TONTIKSI. ASEMAKAAVA NRO 8566. Kaava-alue, lähivaikutusalue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE TRE:8172/10.02.01/2014 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.5.2015 LIELAHTI, TURVESUONKATU 10 KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTTAMINEN VÄHITTÄISKAUPAN SUURYKSIKÖKSI. ASEMAKAAVA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Yhdyskuntasuunnittelu Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2010 XIII-191-48 (RATINA), VUOLTEENKATU 22, ASUINRAKENNUKSEN SUOJELU JA TONTIN TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. KAAVA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.7.2008 MULTISILTA-6524-12, 13 ja 14, PERKKOONKATU 9, 11 ja 13, TONTTIEN YHDISTÄMINEN JA RAJOJEN TARKISTAMINEN, TAMPEREEN POSTIKESKUS, KAAVA

Lisätiedot

Asemakaavan 8263 osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan 8263 osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan 8263 osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.5.2008 VUORES, KOUKKUJÄRVEN ASUINALUE, KAAVA NRO 8263 Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ortokuva kaava-alueesta v. 2001 Mikä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA , TARKISTETTU

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA , TARKISTETTU 1/6 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 01.08.2008, TARKISTETTU 18.12.2009 HÄRMÄLÄ 761 6 JA 7, NUOLIALANTIE 44 46 SEKÄ HÄRMÄLÄN RANTAPUISTO. KUUSELAN PALVELUKODIN LAAJENTAMINEN JA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 31.1.2013 VILLILÄ-3672-2, SAARENKÄRJENKATU 3C, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, VESIJÄTTÖMAIDEN LISÄÄMINEN TONTTEIHIN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.5.2007 tark. 5.7.2007 PIENTALOALUEEN TÄYDENTÄMINEN, TONTIN TAKAHUHTI-4973-4 JAKAMINEN, LINNAHAANKATU, KAAVA NRO 8214. Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä puistoaluetta

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä puistoaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 3.8.2015 Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nahinlahden alue, 7. (Myllykylä) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä

Lisätiedot

Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.3.2013 VUORES, ISOKUUSI, SÄRKIJÄRVEN RANTA-ALUE. KAAVA NRO 8502. Kaava-alue vaikutusalueineen. Ilmakuva kaava-alueesta 2012 BLOM. Kopiointi kielletty.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.12.2014 HYHKY-1137-18,19 JA 21 PISPALAN VALTATIE 74-78, MYYMÄLÄRAKENNUKSEN RAKENTAMINEN. KAAVA NRO 8542 Kaava-alue lähivaikutusalueineen.

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu

Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu 1 Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.3.2008, tarkistettu 14.9.2009 ATALA, RISSO, UUSI ASUNTOALUE. KAAVA NRO 8184 Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2007 tarkistettu 24.4.2007

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2007 tarkistettu 24.4.2007 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2007 tarkistettu 24.4.2007 RAUTATIEALUEEN MUUTTAMINEN KERROSTALOKORTTELIKSI, XVIII-KAUPUNGINOSA, 2:17, SORINKATU 6-8 KAAVA NRO 8201 Kaava-alue

Lisätiedot

Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.2.2015 VUORES, VÄSTINGINMÄKI I, ASEMAKAAVAN LAATIMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8587 Ilmakuva kaava-alueesta (v. 2013) Kaava-alue, lähivaikutusalue katkoviivalla

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.1.2016 KORKINMÄKI, HÄRKÄLÄNMÄENKATU 8 ja 9, TONTIN JAKAMINEN JA RAKEN- NUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8607. Kaava-alue, lähivaikutusalue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.1.2012 IV-66-142 JA PUISTOALUETTA, SATAKUNNANKATU 60, SEPÄNKATU 9, AMURIN KOULUN LAAJENNUS. KAAVA NRO 8393. Kaava-alue lähivaikutusalueineen.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUPALVELUT ASEMAKAAVOITUS TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.4.2007 KAUKAJÄRVI - 5809-11, JUVANKATU 14, UUSI LIIKEKESKUS YLEISTEN RAKENNUSTEN TONTILLE, ASEMAKAAVA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.8.2015 POHTOLA, RYYDYNKATU 27, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄ- MINEN. ASEMAKAAVA NRO 8595. Kaava-alue, lähivaikutusalue katkoviivalla

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPEREEN KAUPUNKI Dno TRE: 1052/10.02.02/2010 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.6.2011 RANTAPERKIÖ-780-3, -11, -12, -13, LENTOKENTÄNKATU 3, 7 JA 9A SEKÄ SARAN- KULMANKATU

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.9.2006, tark. 24.7.2008, tark. 10.6.2010, tark. 8.11.2010

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.9.2006, tark. 24.7.2008, tark. 10.6.2010, tark. 8.11.2010 Dno 1432/10.02.01/2010 Yhdyskuntasuunnittelu Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.9.2006, tark. 24.7.2008, tark. 10.6.2010, tark. 8.11.2010 XXI- 376-76, 402-1 ja 300 SEKÄ KATUALUETTA.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.3.2013, tarkistettu 3.2.2014

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.3.2013, tarkistettu 3.2.2014 TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.3.2013, tarkistettu 3.2.2014 HÄRMÄLÄ-921-5, -14, -15, -16, -17, SARANKULMANKATU 20, ILMAILUNKATU 5 9, ASEMAKAAVANMUUTOS RAKENNUSOIKEUDEN

Lisätiedot

RUSKO, TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUS JA KAUHAKORVENKADUN JATKE, ASEMAKAAVA NRO 8099

RUSKO, TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUS JA KAUHAKORVENKADUN JATKE, ASEMAKAAVA NRO 8099 Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.4.2008 RUSKO, TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUS JA KAUHAKORVENKADUN JATKE, ASEMAKAAVA NRO 8099 Kaava-alueen sijainti Kaava-alue lähivaikutusalueineen Mikä

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.8.2013, tark. 19.5.2014 III (NALKALA) JA XIII (RATINA), TORI- JA VESIALUETTA, LAUKONTORI, PAVILJONGIN RAKENTAMINEN, KAAVA NRO 8515.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.06.2011. LIELAHTI-2500-11, SELLUKATU 20, TEOLLISUUS- JA VARASTORAKENNUSTEN TONTIN KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTTAMINEN LIIKE- JA VARASTOTILOJEN

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.3.2015, tark. 28.11.2016 RISTINARKKU 5027 23 JA KATUALUETTA. VEIJANMÄENKATU 4, RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8510. Kaava-alue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma pvm. 21.2.2008

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma pvm. 21.2.2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma pvm. 21.2.2008 LAKALAIVA, 6030-4, -8, -9, 6032-5, 6034-3, -5, -9, 6055-1 JA MESSUKYLÄN KYLÄ19, SEKÄ KATU-, VIRKISTYS-, SUOJAVIHER-, LIIKENNE-

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.9.2011, tark. 25.5.2015 KISSANMAA, ASEMAKAAVAN TARKISTAMINEN, YMPÄRISTÖN SÄILYTTÄMINEN. KAAVA NRO 8186. Kaava-alue, lähivaikutusalue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.2.2016 KALEVA, PETSAMO JA KAUPPI, KEKKOSENTIE-TEISKONTIE, JOUKKOLIIKENNESIL- TA, LIIKENNE- JA KATUALUETTA, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (tark )

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (tark ) dno TRE: 4024/02.07.01/2012 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.1.2013 (tark 2.5.2013) ATALA 6838-1, KATU- PUISTO- JA PYSÄKÖINTIALUETTA. TEOLLISUUSTONTIN MUUTOS ASUINTONTIKSI.

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.2.2016 VIIALA, NUIJATIE 31, TÄYDENNYSRAKENTAMINEN VUOKRA-ASUMISEEN, ASEMAKAAVA NRO 8627 Kaava-alue lähivaikutusalueineen.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.6.2016 Tampella (IX), Valumallinpolku 4, 5, 7, 11, 12, käyttötarkoituksen muuttaminen ja tonttien muodostaminen. Asemakaava nro 8641.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 79-81, 85 ja sekä katu-, viher- ja erityisaluetta

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 79-81, 85 ja sekä katu-, viher- ja erityisaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 27.3.2018 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0619 Lamminkadun eteläpään asemakaavamuutos 6. (Suopelto) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.9.2006, tark. 8.3.2007

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.9.2006, tark. 8.3.2007 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.9.2006, tark. 8.3.2007 AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI. KOIVISTONKYLÄ-5393

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

YLÖJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS: Kirkonseudun Ojapuiston asemakaavan muutos (Siltatien ja Lähdevainiontien OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÖJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS: Kirkonseudun Ojapuiston asemakaavan muutos (Siltatien ja Lähdevainiontien OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÖJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS: 1 (5) YMPLTK. 4.2.2014 Kirkonseudun Ojapuiston asemakaavan muutos (Siltatien ja Lähdevainiontien eteläpuoli) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

Tarkoituksena on kertoa, miksi kaava laaditaan, miten asia etenee ja missä vaiheessa siihen voi vaikuttaa.

Tarkoituksena on kertoa, miksi kaava laaditaan, miten asia etenee ja missä vaiheessa siihen voi vaikuttaa. Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.12.2009 LENTÄVÄNNIEMI 2700-2,3,4, 2710-1 SEKÄ KATU- JA PUISTOALUEITA, MÄNNISTÖN- KUJA 1 4 JA HALKONIEMENKATU 3, LÄHIKESKUKSEN KEHITTÄMINEN,

Lisätiedot

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.6.2016 Härmälä, Lättähatunkatu 1, asemakaavan tarkistaminen. Asemakaava nro 8642. Kaava-alue lähivaikutusalueineen. Ilmakuva kaava-alueesta

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2.4.2009 KAUPPI, MEDI-PARK 2 TAKAHUHDIN KYLÄ, TOIMELANKADUN JA TEISKONTIEN RISTEYKSEN LUOTEISOSA - ASEMAKAAVA. KISSANMAA 846-1 JA PUISTOALUETTA,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma ,

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.6.2010, 12.9.2011 LINNAINMAA-5607-7, 33, 34, 36 JA 42, KATU-, PUISTO- JA VAARA-ALUETTA, AITOLAHDENTIE 30, KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTOS ASUNNOILLE

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dno 5158/10.02.01/2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.7.2011 HATANPÄÄ XXII-510-6 JA KATUALUETTA, HATANPÄÄN PUISTOKUJA 23, TEOLLISUUSTONTIN JA KATUALUEEN MUUTTAMINEN ASUINTONTIKSI.

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma sisällytetään kaavaan numero 7877

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma sisällytetään kaavaan numero 7877 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma sisällytetään kaavaan numero 7877 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.10.2006 PMK:N KORTTELIN KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTOS,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2014 RAHOLA-3039-1 SEKÄ PUISTOALUETTA, VOIONMAANKATU 32, TONTIN KÄYT- TÖTARKOITUKSEN JA RAJOJEN MUUTOS SEKÄ RAKENNUSOIKEUDEN TAR-

Lisätiedot

TAMPERE Dnro TRE: 1031/10.02.01/2008. Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.8.2010

TAMPERE Dnro TRE: 1031/10.02.01/2008. Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.8.2010 TAMPERE Dnro TRE: 1031/10.02.01/2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.8.2010 LAKALAIVA-6037-9, -10, -11 JA -12, TEOLLISUUSTONTTIEN MUUTTAMINEN LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu ja

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu ja Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 08.09.2005, tarkistettu 6.6.2007 ja 31.01.2008 HÄRMÄLÄ -917-1 ja -4, 919-1 SEKÄ VIRKISTYS-, LIIKENNE- JA KATUALUETTA, ILMAILUNKATU 16 JA 20,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.2.2012

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.2.2012 TAMPERE Dno 7834/10.02.01/2011 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.2.2012 KYTTÄLÄ XI-174-3 JA 4, RAUTATIENKATU 21, ASUINRAKENNUKSEN RAKENTAMINEN TONTILLE. KAAVA NRO 8428. Kaava-alue,

Lisätiedot

Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu

Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu TAMPERE Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.1.2008, tarkistettu 27.9.2010 RUSKO, Huppionmäki, Työpaikka- ja virkistysalueet, HERVANTAJÄRVI, Ruskontien jatke, HERVANTA, katualuetta, kartta

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.2.2016 KOIVISTONKYLÄ - ILOKKAANPUISTO, NIRVA - HYLLINIITYNKATU JA HYLLINIITYNPUIS- TO, TÄYDENNYSRAKENTAMINEN, ASEMAKAAVA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.9.2012, tark. 6.10.2014 XIV 245 7 ja 9, POHJOLANKATU 21 JA 27, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA ASUINRAKENNUKSEN SUOJELU. KAAVA NRO 8380.

Lisätiedot

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2014 LUKONMÄKI 6310-26, 6318-1, 6319-1, TURTOLANKATU 31 37, KATU- JA SUOJAVIHERALUETTA, KORTTELEIDEN TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. KAAVA NRO 8523.

Lisätiedot

LAHDESJÄRVEN ETELÄOSAN TYÖPAIKKA-ALUE, LEPPÄSTENSUONKADUN ETELÄPUOLI, KAAVA NRO 8534.

LAHDESJÄRVEN ETELÄOSAN TYÖPAIKKA-ALUE, LEPPÄSTENSUONKADUN ETELÄPUOLI, KAAVA NRO 8534. Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.6.2014 LAHDESJÄRVEN ETELÄOSAN TYÖPAIKKA-ALUE, LEPPÄSTENSUONKADUN ETELÄPUOLI, KAAVA NRO 8534. Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo: YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään

Lisätiedot

TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA

TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS)

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot