MOREENIN ALUEEN LIIKENNEVÄYLÄTARPEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MOREENIN ALUEEN LIIKENNEVÄYLÄTARPEET"

Transkriptio

1 MOREENIN ALUEEN LIIKENNEVÄYLÄTARPEET

2 Esipuhe Kanta-Hämeen valmisteilla olevassa 2. vaihemaakuntakaavassa tarkastellaan mm. Moreenin ja Harvialan alueiden liikennekysymyksiä. Yksi niistä on ns. Harvialan orsi Hämeenlinnan ja Janakkalan kuntien rajavyöhykkeellä. Hämeenlinnan kaupunki pitää tärkeänä, että kaavaan tulee yhteystarvemerkintä valtatieltä 3 itään. Syynä on huoli valtatien 3 länsipuolella olevan Moreenin alueen liikenteen hoitaminen. Tässä työssä on tarkasteltu alueen liikenneväylätarpeita aikaisempien selvitysten pohjalta. Selvitystä on ohjannut suunnittelujohtaja Heikki Pusa Hämeen liitosta. Selvitys on laadittu WSP Finland Oy:ssä, jossa työstä on vastannut Timo Kärkinen. 2

3 Sisältö 1 Työn tausta ja tavoitteet Moreenin alue Nykyinen maankäyttö ja suunnitelmat Liikenne-ennusteet Arvio liikenneväylätarpeista Harvialan orsi Moreenin eritasoliittymä Muut reitit

4 1 Työn tausta ja tavoitteet Moreenin alue on merkittävä työpaikka-alue Hämeenlinnassa. Se vastaa kooltaan ja luonteeltaan valtakunnallista logistiikkakeskusta / yrityspuistoaluetta. Alue sijaitsee Hattelmalan eritasoliittymän lounaispuolella. Tällä hetkellä alueen liikenneverkko kytkeytyy pohjoisessa valtatiehen 10 ja idässä moottoritien alittaen maantiehen 130. Etäisyys Hämeenlinnan keskustaan on noin 6 km. Moreenin alueelle sijoittuvat toiminnot synnyttävät ennusteiden mukaan tulevaisuudessa runsaasti liikennettä, myös raskasta liikennettä, jonka hoitaminen edellyttää hyviä liikenneyhteyksiä. Hämeenlinnan kaupunki pitää yhteyttä Moreenin alueelta Harvialantielle (mt 290) tarpeellisena. Kaupungin mielestä yhteys on tarpeen Moreenin maankäytön laajentuessa. Alueen kehittämisen näkökulmasta Hämeenlinnan kaupunki epäilee, että Moreenin merkitystä ei ole otettu aikaisemmissa selvityksissä riittävästi huomioon. Harvialan orren tarpeellisuutta ja roolia liikenneverkossa tarkasteltiin työssä Hämeenlinnan ja Janakkalan raja-alueen liikenneselvitys (HAJALI, Hämeen liitto 2012). Työssä pääpaino oli Harvialan alueen kehittämisen mahdollisuuksien tarkastelussa ja Harvialan orren tarpeellisuuden arvioinnissa. Selvityksessä todettiin orren vaikeuttavan merkittävästi Harvialan alueen kehittämistä asumisalueena. Selvityksestä pyydettiin lausunnot usealta taholta, mm. ELY-keskukselta ja Liikennevirastolta, ja lausunnoissa todettiin, että orrelle ei ole maankäyttöön liittyvää, liikenteellistä tai liikennetaloudellista tarvetta. Harvialan orsi -kysymystä ei lopullisesti ratkaistu HAJALI-selvityksessä, vaan päätös oli määrä tehdä vasta sen jälkeen laaditussa Kanta-Hämeen maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelmassa. Siinä esitettiin maakuntakaavassa oleva merkintä kumottavaksi, mutta samalla tulevaan maakuntakaavaan esitettiin yhteystarvemerkintää. Merkinnästä olisi kaksi vaihtoehtoa: joko valtatieltä 3 Moreenin eritasoliittymästä Harvialantielle saakka tai vain Vanajaveden itäpuolelta Harvialantielle (rautatien ylittävä yhteystarve). Hämeenlinnan kaupunki teetti vuonna 2012 Moreenin alueesta Yrityspuiston kehittämissuunnitelman. Siinä tarkasteltiin laaja-alaisesti alueen kehittämistä, mm. syntyvän liikenteen määriä ja suuntautumista sekä alueelle tarvittavaa tie- ja katuverkkoa. Suunnitelmassa ei tuotu esiin tarvetta Harvialan orren toteuttamiselle. Moreenin alueen on edellä mainittujen selvitysten ja suunnitelmien jälkeen kaavailtu kasvavan aikaisempaa laajemmaksi. HHT-käytän suunnittelun yhteydessä on myös Janakkalan puolella olevan Rastikankaan työpaikka-alueen arvioitu olevan aiemmin suunniteltua laajempi ja kasvavan yhteen Moreenin alueen kanssa. Kasvulla on tietenkin vaikutusta alueiden synnyttämän liikenteen määriin. Tämän suppean selvityksen tavoitteena on tarkastella Moreenin alueen liikenteen hoitamista sekä sen edellyttämien uusia väyliä ja yhteyksiä em selvitysten pohjalta. Lähtökohtana on ollut myös Moreenin yrityspuistoalueen sekä Rastikankaan työpaikka-alueen aikaisempaa suurempi mitoitus. 4

5 2 Moreenin alue 2.1 Nykyinen maankäyttö ja suunnitelmat Moreenin alueella oli vuonna 2012 noin 50 yritystä, lähinnä pienteollisuutta, varastointia, logistiikkaa, yrityspalveluja ja ympäristötekniikkaa, ja yhteensä noin työpaikkaa. Vuosina alueelle sijoittuivat mm. Can-Pak ja Packor, yhteensä 320 työpaikkaa. Työpaikat sijaitsivat pääosin alueen pohjoisosassa Orsitien tuntumassa. Käytössä olleen alueen laajuus oli noin 90 hehtaaria. Alueesta laaditussa visiossa Moreeni laajenee vaiheittain vuoteen 2030 mennessä 600 hehtaarin ja työntekijän viihtyisäksi yrityspuistoksi, jossa on tilaa erikokoisille toimijoille. Alueelle toivotaan monenlaista yritystoimintaa. Maankäyttö alueella levittäytyy Orsitien ja valtatien 3 suuntaisesti etelään siten, että alueen eteläreuna tulee käyttöön vuonna Hämeenlinnan kaupungin teettämän Moreenin alueen kehittämissuunnitelman mukainen alueen nykyisen ja suunnitellun maankäytön sijoittuminen on esitetty kuvassa 1. Kuva 1. Moreenin alueen maankäytön suunniteltu kehitys (lähde: Yrityspuiston kehittämissuunnitelma) Kehittämissuunnitelmassa Moreenin alueelle on esitetty liikenneverkko, joka kytkee alueen minimissään nykyiseen tapaan Orsitiehen sekä maantiehen 130. Maakuntakaavassa on esitetty eritasoliittymä moottoritiehen Moreenin alueen eteläreunaan, mutta sen toteutus on epävarmaa. HAJALI-selvityksessä ja kehittämissuunnitelmassa on esitetty tämän vuoksi mahdollisuutta jatkaa alueen katuyhteyttä Viralan eritasoliittymään. Tämä on hyvä ratkaisu, mikäli Moreenin eritasoliittymä ei toteudu ja mikäli se ei ole ristiriidassa Janakkalan kehittämistavoitteiden kanssa. 5

6 2.2 Liikenne-ennusteet HAJALI-selvityksessä laadittua liikenne-ennustetta varten kaupungilta saadussa aineistossa Moreenin alueelle ennustettiin vuodeksi 2030 yhteensä 4000 työpaikkaa. HAJALI-työssä laadittu liikenne-ennuste oli luonteeltaan strateginen, ja sen aluejako oli siksi varsin karkea. HAJALI-selvityksen jälkeen laaditussa Yrityspuiston kehittämissuunnitelmassa työpaikkamäärä samana ennusteajankohtana oli Osa kasvaneesta työpaikkamäärästä sijoittunee valtatien 3 ja maantien 130 väliselle alueelle. Työn yhteydessä laadittiin myös liikenneennuste, jossa aluetta käsiteltiin tarkemmin jakamalla se useaan osa-alueeseen. HAJALI-selvityksessä yhden työpaikan laskettiin vuoden 2030 tilanteessa synnyttävän noin 3,3 ajoneuvomatkaa vuorokaudessa. Yrityspuiston kehittämissuunnitelmassa vastaava arvo on 3,6-5,0 ajoneuvomatkaa työpaikkaa kohden. Tuotoskertoimella on suuri merkitys alueen synnyttämän liikenteen määrään. Kerroin riippuu paljon siitä millaisia toimintoja alueelle sijoittuu, joten tarkkoja arvoja ei voida sanoa. Lisäksi nykyiset tuotoskertoimet varmasti muuttuvat seuraavien 15 vuoden aikana. Edellisen lisäksi työntekijöiden kulkumuodoilla on suuri merkitys alueen synnyttämän ajoneuvoliikenteen määrään. Joukkoliikenteen ja pyöräilyn nykyistä merkittävämpi rooli vähentäisi syntyvän autoliikenteen määrää. Kehittämissuunnitelman yhteydessä laaditussa liikenne-ennusteessa Moreenin alueen on arvioitu synnyttävän noin ajoneuvomatkaa vuorokaudessa vuonna Niistä noin viidesosa on raskasta liikennettä. Liikenne-ennuste osa-alueittain ja liikenteen suuntautuminen on esitetty kuvassa 2. Kuva 2. Moreenin alueen liikenne-ennuste vuodelle 2030 (lähde: Yrityspuiston kehittämissuunnitelma) Liikenneverkon kehittämisen ja erityisesti Harvialan orren näkökulmasta olennaista on liikenteen suuntautuminen. Yrityspuiston kehittämissuunnitelman ennusteen mukaan suurin osa Moreenin toimintojen liikenteestä, 60 %, suuntautuu etelään ja pohjoiseen. Länteen samoin kuin Hämeenlinnan keskustaan suuntautuu kumpaankin 14 % alueen synnyttämästä liikenteestä. Itään suuntautuu ennusteen mukaan kaikesta liikenteestä 12 %, raskaasta liikenteestä 10 %. 6

7 Moreenin alueelta itään suuntautuu ennusteen mukaan vuoden 2030 tilanteessa siis yhteensä ajoneuvoa vuorokaudessa, joista olisi raskaita. Näistä matkoista vähintään kolmannes syntyy Moreenin alueen koillisosassa siten, että ne eivät kulkisi orren kautta. Näin ollen ortta käyttävän liikenteen maksimikuormitus olisi ajoneuvoa vuorokaudessa olettaen, että kaikki Moreenin eteläosista itään suuntautuva liikenne käyttäisi ortta. HAJALI-tarkastelussa Rastikankaan alueelle oli vuoden 2030 tilanteessa oletettu työpaikkaa. Näiden synnyttämä liikennemäärä on noin ajoneuvoa vuorokaudessa. Tämän liikenteen voi olettaa suuntautuvan samoin kuin Moreenin alueen liikenne. Tällöin itään valtatielle 10 kulkisi noin 500 ajoneuvoa vuorokaudessa. Moreenin ja Rastikankaan työpaikka-alueiden vuoden 2030 tilanteessa synnyttämät liikennevirrat on esitetty kuvassa 3. Kuva 3. Moreenin ja Rastikankaan työpaikka-alueiden v tilanteessa synnyttämät liikennevirrat (Yrityspuiston kehittämissuunnitelma) Vuoden 2030 ennusteiden mukaan itään suuntautuvan liikenteen määrä on noin ajoneuvoa vuorokaudessa. Ortta voisi teoreettisesti niistä käyttää noin ajoneuvoa. Ne ovat pieniä liikennemääriä uudelle tieyhteydelle, mutta ne toisivat suuren muutoksen Harvialan nykyiseen tiettömään ympäristöön. Vuoden 2030 tilanteessa maakuntakaavan mukaisista aluevarauksista osa on vielä vapaana yritystoiminnoille. Rakennemallin lopputilanteen liikenteellisen ennustamisen kannalta aikajänne muodostuu kuitenkin jo niin pitkäksi, että ennusteiden laatiminen sisältää hyvin suuria epävarmuustekijöitä. Esimerkiksi yritystoiminnan laatu ja kuljetusintensiteetti saattavat tulevina vuosikymmeninä muuttua. Tämän vuoksi tarkkojen alueellisten liikennemääräarvioiden laatiminen ei ole perusteltua. 7

8 Kattavimman kuvan liikenteen kehityksestä tulevina vuosikymmeninä Suomessa antaa valtakunnallinen liikenne-ennuste. Liikennevirasto on juuri laatinut uudet koko maan kattavat liikenne-ennusteet. Niissä kevyt ajoneuvoliikenne kasvaa nykytilanteesta, mutta hieman hitaammin mutta pitempään kuin aikaisemmissa ennusteissa. Raskaan liikenteen ennuste sen sijaan poikkeaa huomattavasti aikaisemmista ennusteista, sillä raskaan liikenteen määrän arvioidaan lähivuosikymmeninä kasvavan vain hieman nykyisestä. Taustalla on teollisen toiminnan rakenteen muutos sekä toisaalta kuorma-autojen uudet, aikaisempaa suuremmat kokonaispainot. Liikenteen kehitysnäkymät ovat siis muuttumassa. Kuva 4. Valtakunnallinen raskaan liikenteen ennuste (lähde: Liikennevirasto) 8

9 3 Arvio liikenneväylätarpeista 3.1 Harvialan orsi Moreenin alue laajenee suuremmaksi kuin aikaisemmissa selvityksissä on arvioitu. Alueen laajeneminen valtatien 3 ja maantien 130 välille siirtää sen painopistettä nykyistä enemmän etelään ja moottoritien suuntaan. Samaan suuntaan vaikuttaa Janakkalan puolella olevan Rastikankaan työpaikka-alueen kehittyminen. Moreeni rakentuu pitkän ajan kuluessa. Vuoteen 2030 mennessä ehtii tapahtua paljon sellaista, millä voi olla vaikutusta myös alueen synnyttämiin liikennemääriin ja sitä kautta liikenneverkkoon. Mahdollisuudet Moreenin alueen kehittämiseen liikenteen kannalta ovat hyvät. Valtatie 3 pystyy hoitamaan Moreenin alueen synnyttämästä liikenteestä suurimman osan eli pohjoiseteläsuunnan liikenteen kauemmin kuin mihin nykyiset liikenne-ennusteet ulottuvat. Itälänsisuunnassa liikenne keskittyy valtatielle 10. Sen toimivuus Hämeenlinnan alueella edellyttää toimenpiteitä tulevaisuudessa, mutta niitä on tarkasteltu tiestä laadituissa suunnitelmissa. Mahdollisuus toteuttaa sujuvuutta, turvallisuutta ja välityskykyä parantavia toimenpiteitä vaiheittain ja kohteittain tilanteen mukaan tekee nykyisen tien kehittämisen selkeästi uuden väylän rakentamista helpommaksi niin teknisesti kuin taloudellisestikin. Myös kunnossapitokustannusten kannalta nykyisen tien parantaminen on pitkän aikavälin tarkastelussa parempi vaihtoehto kuin uuden tien rakentaminen. Vaikka Moreenin alueen liikennetuotos vuonna 2030 olisi HAJALI-selvityksessä arvioitua suurempi, ei Harvialan orsi helpota tilannetta yhtään työssä arvioitua enempää. Jos orsi jatkuisi Harvialantielle, siirtäisi se mahdollisesti osan Moreenin liikenteestä uudelle reitille. Liikenne siirtyisi orrelle valtatieltä 10 Hattelmalan ja Katuman liittymien väliltä. Tällä osuudella ei ole liikenteen sujuvuutta heikentäviä liittymiä, joten liikenteen siirtäminen pois tältä osuudelta ei ole tarpeen. Liikenne kulkisi joka tapauksessa Katuman ja Katisen liittymien kautta ja siitä eteenpäin samaa reittiä kuin orsi-vaihtoehdossakin eikä helpottaisi yhtään kyseisen välin kapasiteettiongelmia. Ajatus valtatien rinnalle rakennettavasta uudesta, korkeatasoisesta väylästä hoitamaan osaa valtatien liikennettä ei ole järkevä. Raskaan liikenteen ohjaaminen valtatieverkolta alemmalle tieverkolle ja mahdollisesti vielä asutuksen keskelle on kestämätön vaihtoehto. Harvialan orsi ei ole Moreenin kehittämisen kannalta välttämätön eikä edellytys alueen liikenteen hoitamiselle. 9

10 3.2 Moreenin eritasoliittymä Maakuntakaavassa oleva eritasoliittymävaraus Moreenin eteläreunalla muuttuu ajankohtaiseksi Moreenin kehittämissuunnitelman mukaan vuoden 2025 jälkeen. Sitä ennen on hyvää aikaa seurata kehittyykö alue suunnitelman mukaisesti ja vastaako sen synnyttämä liikenne vuonna 2012 laadittua ennustetta. Valtatien 3 ja maantien 130 välisen alueen ottaminen mukaan siirtää koko Moreenin alueen painopisteen aikaisempiin tarkasteluihin verrattuna lähemmäs moottoritielle suunniteltua eritasoliittymää. Samaan suuntaan vaikuttaa Rastikankaan alueen kehittyminen, tosin se varsinkin eteläosistaan kytkeytyy hyvin Viralan eritasoliittymään. Ennen Moreenin eritasoliittymää yksi vaihtoehto hoitaa alueen liikennettä on katuyhteys Viralan eritasoliittymään. Tämä vaihtoehto tarjoaa häiriöttömän ja liikenteen määrään hyvin kapasiteettia tarjoavan vaihtoehdon. HHT-käytävän rakennemalliluonnoksessa on tarkasteltu Moreenin ja Rastikankaan yhdessä muodostamaa laajaa työpaikka-aluetta. Alueen merkintä on ulotettu Janakkalankin puolella valtatien 3 länsipuolelle. Tämä rajaus puoltaisi valtatien länsipuolelle sijoittuvan katuyhteyden toteuttamista. Yhteyden toteuttaminen puolestaan antaa lisäaikaa Moreenin eritasoliittymän toteuttamiselle. Kuva 5. Ote HHT-Rakennemallista (Luonnos ) 10

11 3.3 Muut reitit HAJALI-selvityksessä nostettiin esiin Riihimäen pohjoispuolelle sijoittuva kantatie 54 vaihtoehtona pitkämatkaiselle valtatietä 10 käyttävälle raskaalle liikenteelle. Työn yhteydessä todettiin, että merkittävä osa pitkämatkaisesta itä-länsisuuntaisesta raskaasta liikenteestä oli jo valinnut se reitikseen. Pitkämatkaisen liikenteen lisäksi kt 54 on vaihtoehto myös nyt tarkasteltavalle alueelle. Esimerkiksi Rastikankaan alueelta Lahteen suuntautuvalle raskaalle liikenteelle matka-aika ja matkan pituus valtatietä 10 pitkin on hyvin tarkasti sama kuin kantatien 54 kautta, kevyemmille ajoneuvoille reitti kt 54:n kautta on nopeampi. Kuva 6. Google Mapsin antamat reittivaihtoehdot Rastikankaan eteläosasta Lahteen Parhaillaan (kevät 2014) on käynnissä Liikenneviraston johdolla valtatien 10 ja kantatien 54 rooleja liikennejärjestelmässä selvittävä työ. Sen tulokset vaikuttavat molempien em. tieyhteyksien korjaustoimenpiteisiin tulevaisuudessa. Roolit vaikuttavat mm. myös siihen kuinka maankäyttöä on mahdollista kytkeä tai liittää väyliin. 11

12

NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: 26725. Tampere 20.1.2014

NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: 26725. Tampere 20.1.2014 NOUSIAISTEN KUNTA Kaitaraisten yritysalueen asemakaavan liikenneselvitys Työ: 26725 Tampere 20.1.2014 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 Y-tunnus: 0564810-5

Lisätiedot

MUSTASAAREN KUNTA. Logistiikka-alueen ja Laajametsän alueiden liikennetuotos. Tampere, 7.11.2011. Työ: 23687

MUSTASAAREN KUNTA. Logistiikka-alueen ja Laajametsän alueiden liikennetuotos. Tampere, 7.11.2011. Työ: 23687 MUSTASAAREN KUNTA Logistiikka-alueen ja Laajametsän alueiden liikennetuotos Työ: 23687 Tampere, 7.11.2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 TAMPERE Puhelin 010 241 4000 Telefax 010 241 4001 www.airix.fi

Lisätiedot

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1(10) 15.11.2010 MUISTIO PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1. Yleistä Painokankaan-Karanojan osayleiskaava-alue (kuva 1) sijaitsee valtatien 10, Orsitien ja valtatien 3 eteläpuolella. Alueen toteutuneen

Lisätiedot

HATTULAN OSAYLEISKAAVAN LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET RAPORTTI

HATTULAN OSAYLEISKAAVAN LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET RAPORTTI HATTULAN OSAYLEISKAAVAN LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET HATTULAN OSAYLEISKAAVAN LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET Viite 82121867 Ramboll 3 SISÄLLYSLUETTELO 1. Tiivistelmä 4 2. Johdanto 5 3. Osayleiskaava-alue 5

Lisätiedot

TUUSULAN KUNTA KUNTAKEHITYS / KAAVOITUS

TUUSULAN KUNTA KUNTAKEHITYS / KAAVOITUS 16X161127 27.3.2014 TUUSULAN KUNTA KUNTAKEHITYS / KAAVOITUS LAHELANPELTO II ASEMAKAAVAN TOIMIVUUSTARKASTELU Esipuhe Tämä toimivuustarkastelu on tehty Tuusulan kunnan toimeksiannosta. Selvitys käsittää

Lisätiedot

Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma

Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen kaupunki/ Kaavoitus 2013 1 KAUPUNGINLAHDENRANTA LIIKENNE ALUEEN LIIKENTEELLINEN SIJOITTUMINEN Yhdyskuntarakenne vaikuttaa sekä liikkumistarpeisiin

Lisätiedot

Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä

Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä Ramboll Knowledge taking people further --- Jyväskylän kaupunki Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä Lokakuu 2008 Sisällys Tiivistelmä 1 1. Johdanto 5 2. Osayleiskaava-alue

Lisätiedot

MUISTIO J. Rinta-Piirto 4.6.2008 Seinäjoen Itikanmäki Liikenne-ennuste ja arvioita toimivuuksista Lähtökohtia Seinäjoen Itikanmäen alueelle on suunnitteilla uutta maankäyttöä. Tavoitteena on muuttaa joen

Lisätiedot

Maakuntakaava Luonnoksesta ehdotukseksi MH 18.9.

Maakuntakaava Luonnoksesta ehdotukseksi MH 18.9. Maakuntakaava 2040 Luonnoksesta ehdotukseksi MH 18.9. Seuraavat askeleet: Ehdotus MH: 11+12/2017 Viranomaislausunnot 2-3/2018 Viranomaisneuvottelu Kaavaehdotus nähtäville Hämeen parasta kehittämistä! Heikki

Lisätiedot

Outlet-kylän liikenneselvitys

Outlet-kylän liikenneselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA HUMPPILAN KUNTA Outlet-kylän FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 15.1.2014 P22086 1 (5) Miettinen Tuomas 15.1.2014 Sisällysluettelo 1 Kaava-alueen sijainti... 2 2 Lähtökohdat... 2

Lisätiedot

SIPOON MASSBYN RATSASTUSKESKUKSEN JA OMAKOTIALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS, LIIKENNE

SIPOON MASSBYN RATSASTUSKESKUKSEN JA OMAKOTIALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS, LIIKENNE 4.8.2015 SIPOON MASSBYN RATSASTUSKESKUKSEN JA OMAKOTIALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS, LIIKENNE LIIKENNE Tarkastus 01 Päivämäärä 4/8/2015 Laatija Mari Kinttua Tarkastaja Jukka Räsänen Hyväksyjä Tuomas Lehteinen

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS Projekti Kirkonseudun asemakaavan muutos ja laajennus Vastaanottaja Kempeleen kunta Päivämäärä 4.10.2018 Laatija Erkki Sarjanoja ä 1. Taustaa Kirkonseudun asemakaava-alueen

Lisätiedot

Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys, yhteenveto. Johdanto. Liikenneselvitys. Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys Yhteenveto 4.5.

Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys, yhteenveto. Johdanto. Liikenneselvitys. Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys Yhteenveto 4.5. 4.5.2016 1 (5) Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys, yhteenveto Johdanto Tampereen kaupunki kehittää uutta Hiedanrannan asuin- ja työpaikka-aluetta kaupungin länsiosaan nykyisen Lielahden kaupan alueen

Lisätiedot

Hämeen liitto. Kanta-Hämeen kehittämisen kärjet Eduskuntavaalit Häme, onnellisten ihmisten sydänmaa. Kanta-Häme kartalle 12.3.

Hämeen liitto. Kanta-Hämeen kehittämisen kärjet Eduskuntavaalit Häme, onnellisten ihmisten sydänmaa. Kanta-Häme kartalle 12.3. Hämeen liitto Kanta-Hämeen kehittämisen kärjet Eduskuntavaalit 2019 Häme, onnellisten ihmisten sydänmaa Kanta-Häme kartalle 12.3.2019 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Hämeen liiton tehtävät

Lisätiedot

HARVIALAN ALUEEN LIIKENNE RAKENNUSKESKUS CENTRA 30.9.2011

HARVIALAN ALUEEN LIIKENNE RAKENNUSKESKUS CENTRA 30.9.2011 HARVIALAN ALUEEN LIIKENNE RAKENNUSKESKUS CENTRA 30.9.2011 1 AIKAISEMMAT SUUNNITELMAT Vuonna 2010 tehtiin Harvialan alueen liikenneselvitys Selvityksessä tutkittiin v. 2030 ennustetilannetta, jossa alueelle

Lisätiedot

LIIKENNE-ENNUSTE JA SEN PERUSTEET

LIIKENNE-ENNUSTE JA SEN PERUSTEET LIIKENNE-ENNUSTE JA SEN PERUSTEET Liikenne-ennuste on laadittu vuonna 2015 valmistuneen yleissuunnitelman Valtatien 6 parantaminen Kouvolan kohdalla yhteydessä. Valtateiden 6 ja 15 suunnittelua varten

Lisätiedot

MUISTIO. Kyllösen asemakaava Limingassa liikenneselvitys

MUISTIO. Kyllösen asemakaava Limingassa liikenneselvitys MUISTIO Projekti Asiakas Limingan maankäytön kehittäminen vaikutukset valtatien Sweco Ympäristö Päivämäärä 30.9.2014 Laatija Tuomo Vesajoki, Jouko Hintsala, Vesa-Pekka Saunakangas Kyllösen asemakaava Limingassa

Lisätiedot

Niskanperän liittymäselvitys

Niskanperän liittymäselvitys LAPIN ELY-KESKUS Niskanperän liittymäselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P28789 Raportti 1 (7) Saara Aavajoki Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 2 Nykytilanteen liikennejärjestelyt... 1 2.1

Lisätiedot

Mäskälän alueen kaavarunko

Mäskälän alueen kaavarunko S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Mäskälän alueen kaavarunko Liikennetarkastelu FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 23.10.2012 P17620 Liikennetarkastelu 1 (10) Miettinen Tuomas 23.10.2012

Lisätiedot

VALTATIEN 9 ITÄISEN KEHÄTIEN ERITASOLIITTYMÄTARKASTELU, TAMPERE

VALTATIEN 9 ITÄISEN KEHÄTIEN ERITASOLIITTYMÄTARKASTELU, TAMPERE VALTATIEN 9 ITÄISEN KEHÄTIEN ERITASOLIITTYMÄTARKASTELU, TAMPERE 27.1.2017 JOHDANTO Selvityksessä on tutkittu uuden eritasoliittymän toteuttamista Tampereen itäiselle kehätielle valtatielle 9 Hallilan eritasoliittymän

Lisätiedot

HATTULAN OSAYLEISKAAVAN LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET PÄIVITETTY RAPORTTI 20.12.2012

HATTULAN OSAYLEISKAAVAN LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET PÄIVITETTY RAPORTTI 20.12.2012 HATTULAN OSAYLEISKAAVAN LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET PÄIVITETTY RAPORTTI 20.12.2012 HATTULAN OSAYLEISKAAVAN LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET Viite 82121867 Ramboll SISÄLLYSLUETTELO Tiivistelmä 3 1. Johdanto

Lisätiedot

Kaupunkimaisten sisääntuloväylien suunnittelua yhteistyössä case Vihdintie

Kaupunkimaisten sisääntuloväylien suunnittelua yhteistyössä case Vihdintie Kaupunkimaisten sisääntuloväylien suunnittelua yhteistyössä case Vihdintie Valtion näkökulma Liikenne ja maankäyttö 9.10.2019, johtava asiantuntija/ Helsingin seutu Esityksen sisältö o Vihdintien (seututie

Lisätiedot

Sipoon Söderkullan liikenteellinen selvitys

Sipoon Söderkullan liikenteellinen selvitys 16.01.2014 LPo, MTu, TLe Raportti 16.1.2014 16.1.2014 1 (15) SISÄLTÖ 1 TYÖN LÄHTÖKOHDAT... 2 1.1 Työn tausta... 2 1.2 Söderkullan alueen tie- ja katuverkko... 2 1.3 Alueen kehittyminen ja suunnitelmat...

Lisätiedot

Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut

Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut Ennakkoaineisto 13.1.2015 Sito Oy Ympäristösi parhaat tekijät 2 Liikenneselvityksen sisältö Työssä on tarkasteltu Niiralan asemakaava-alueelle

Lisätiedot

Riihimäen kaupunkiseudun maankäytön ja liikkumisen suunnitelma

Riihimäen kaupunkiseudun maankäytön ja liikkumisen suunnitelma seudun maankäytön ja liikkumisen suunnitelma Yhteenveto vaiheista I ja II 6/2016 suunnitelma yhteenveto vaiheista I ja II 1 seudun maankäytön ja liikkumisen suunnitelma I vaihe keskittyi maankäytön ja

Lisätiedot

Tuusulan itäväylän uuden eritasoliittymän tarkastelu

Tuusulan itäväylän uuden eritasoliittymän tarkastelu Tuusulan itäväylän uuden eritasoliittymän tarkastelu 11.05.2011 Sisältö Esipuhe... 2 1. Työn tavoitteet ja lähtökohdat... 3 2. Nykytilanne ja maankäyttösuunnitelmat... 4 3. Liittymän toteuttamismahdollisuudet...

Lisätiedot

Valtateiden 2 ja 9 risteysalueen liikenneselvitys. Humppila

Valtateiden 2 ja 9 risteysalueen liikenneselvitys. Humppila Valtateiden 2 ja 9 risteysalueen liikenneselvitys Humppila 12.1.2011 Työn tavoitteet Työn tavoitteena on tutkia valtateiden 2 ja 9 risteysalueelle ja sen läheisyyteen kaavaillun uuden maankäytön synnyttämän

Lisätiedot

Kt 43 liittymätarkastelu

Kt 43 liittymätarkastelu S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A EURAN KUNTA Kt 43 liittymätarkastelu Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P28071 Raportti 1 (9) Tuomas Miettinen Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 2 Suunnittelualue...

Lisätiedot

16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE. 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc

16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE. 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc 16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc 2 (5) VT 6 TAAVETTI - LAPPEENRANTA TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE Yleistä Tiesuunnitelman liikenne-ennuste

Lisätiedot

Niemenharjun asemakaavan muutoksen ja laajennuksen liikenteellisten vaikutusten arviointi Pihtiputaan kunta

Niemenharjun asemakaavan muutoksen ja laajennuksen liikenteellisten vaikutusten arviointi Pihtiputaan kunta LIITE 9 Niemenharjun asemakaavan muutoksen ja laajennuksen liikenteellisten vaikutusten arviointi Pihtiputaan kunta Luonnos 13.5.2015 SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT... 4 2 NYKYTILA... 4 2.1 Liikenneverkko... 4

Lisätiedot

Kevätniemen asemakaava-alueen laajennuksen liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi

Kevätniemen asemakaava-alueen laajennuksen liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LIEKSAN KAUPUNKI Kevätniemen asemakaava-alueen laajennuksen liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi Selostus LUONNOS, joka päivitetään kaavan edistyessä

Lisätiedot

Lohjan liikenne-ennusteen päivitys 2035

Lohjan liikenne-ennusteen päivitys 2035 Lohjan liikenne-ennusteen päivitys 2035 Muistio 10.3.2011 Linea Konsultit Oy 1. Työn tausta ja sisältö Lohjan liikennejärjestelmä- ja liikenneturvallisuussuunnitelma valmistui helmikuussa 2007. Suunnitelmassa

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu

FCG Finnish Consulting Group Oy ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu 1.11.2011 Liikenneselvitys 1 (3) M. Karttunen Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja

Lisätiedot

MÄSKÄLÄN KAAVARUNKOALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS

MÄSKÄLÄN KAAVARUNKOALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS 1(7) 19.9.2014 MUISTIO MÄSKÄLÄN KAAVARUNKOALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS 1. Yleistä Tässä Mäskälän kaavarunkoalueen liikenteellisessä selvityksessä tarkastellaan kaavakaavarunkoalueen synnyttämän liikenteen

Lisätiedot

Tampereen läntinen ratayhteys, uusi järjestelyratapiha, valtatien 3 Lempäälä - Pirkkala -oikaisu ja 2- kehän länsiosa sekä näihin liittyvä maankäyttö

Tampereen läntinen ratayhteys, uusi järjestelyratapiha, valtatien 3 Lempäälä - Pirkkala -oikaisu ja 2- kehän länsiosa sekä näihin liittyvä maankäyttö Tampereen läntinen ratayhteys, uusi järjestelyratapiha, valtatien 3 Lempäälä - Pirkkala -oikaisu ja 2- kehän länsiosa sekä näihin liittyvä maankäyttö Erika Helin 10.6.2014 Suunnittelun tavoitteet ja eteneminen

Lisätiedot

Mustolan asemakaavan liikenneselvitys Liikenteellinen toimivuustarkastelu

Mustolan asemakaavan liikenneselvitys Liikenteellinen toimivuustarkastelu Mustolan asemakaavan liikenneselvitys Liikenteellinen toimivuustarkastelu Tarkastelussa Lappeenrannan Mustolan asemakaava-alueen liikenteellinen toimivuus ja liiketilan kasvun vaikutukset nykyisen ja vuoden

Lisätiedot

Kantatien 54 kehittämisen ja tieluokan muutoksen vaikutusten arviointi Selvitysmuistio 12.8.2015, Anneli Tanttu ja Reijo Lehtinen, Kohateam Oy

Kantatien 54 kehittämisen ja tieluokan muutoksen vaikutusten arviointi Selvitysmuistio 12.8.2015, Anneli Tanttu ja Reijo Lehtinen, Kohateam Oy Johdanto Tässä selvityksessä on arvioitu valtatien10/12 ja kantatien 54 rooleja maankäytön ja liikennejärjestelmän kannalta Kanta-Hämeen alueella. Lähtökohtina tarkastelulle ovat maankäyttöön liittyvät

Lisätiedot

Hämeenlinnan 10-tien kaupunkijakso

Hämeenlinnan 10-tien kaupunkijakso Hämeenlinnan 10-tien kaupunkijakso tilannekatsaus Sonja Heikkinen 12.4.2017 Hämeenlinnan 10-tien kaupunkijakson palvelutasoselvitys laadittu Linkki sähköiseen julkaisuun: http://www.doria.fi/handle/10024/131011

Lisätiedot

HATANPÄÄN SAIRAALA, KARTANOALUE JA ARBORETUM ASEMAKAAVA NRO 8578 TOIMIVUUSTARKASTELUT

HATANPÄÄN SAIRAALA, KARTANOALUE JA ARBORETUM ASEMAKAAVA NRO 8578 TOIMIVUUSTARKASTELUT HATANPÄÄN SAIRAALA, KARTANOALUE JA ARBORETUM ASEMAKAAVA NRO 8578 TOIMIVUUSTARKASTELUT TYÖN TARKOITUS Työ liittyy Tampereen kaupungin asemakaavaan nro 8578 Hatanpään sairaala, kartanoalue ja arboretum.

Lisätiedot

Liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi asemakaavan laajennukseen Pitkämäen 134 kaupunginosassa

Liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi asemakaavan laajennukseen Pitkämäen 134 kaupunginosassa Liikenneselvitykset S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NURMEKSEN KAUPUNKI Liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi asemakaavan laajennukseen Pitkämäen 134 kaupunginosassa Selostus

Lisätiedot

Niskanperän OYK liikenneselvitys

Niskanperän OYK liikenneselvitys ROVANIEMEN KAUPUNKI Niskanperän OYK liikenneselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P26781 Raportti 1 (6) Saara Aavajoki Sisällysluettelo 1 Liikenteen nykytilanne... 1 1.1 Tieverkko... 1 1.2

Lisätiedot

Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy

Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut Strafica Oy 20.12.2014 Kantasataman lopputilanne 6.11.2014 2 Liikenne-ennuste Keväällä 2014 laadittua liikenne-ennustetta päivitettiin 6.11.2014

Lisätiedot

KOSKEN Tl KUNTA. Keskustaajaman ja Koivukylän osayleiskaavojen liikenneselvitys LUONNOS. Työ: 26478. Tampere 7.11.2013

KOSKEN Tl KUNTA. Keskustaajaman ja Koivukylän osayleiskaavojen liikenneselvitys LUONNOS. Työ: 26478. Tampere 7.11.2013 KOSKEN Tl KUNTA Keskustaajaman ja Koivukylän osayleiskaavojen liikenneselvitys LUONNOS Työ: 26478 Tampere 7.11.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 Y-tunnus

Lisätiedot

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 LIIKENNE-ENNUSTEET ja LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT Kivistön kaupunkikeskuksen suunnittelun yhteydessä on laadittu HSL:n tuoreimpia liikennemalleja hyödyntäen

Lisätiedot

Ojalan ja Lamminrahkan alueen yleiskaava

Ojalan ja Lamminrahkan alueen yleiskaava Ojalan ja Lamminrahkan alueen yleiskaava Liikenne-ennuste 1 1. Johdanto Tässä työraportissa esitellyt liikennemallitarkastelut liittyvät Ojalan ja Lamminrahkan alueen yleiskaavan vaikutusten arviointiin.

Lisätiedot

LIITE 5 BASTUKÄRRIN LOGISTIIKKA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS

LIITE 5 BASTUKÄRRIN LOGISTIIKKA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS LIITE 5 BASTUKÄRRIN LOGISTIIKKA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS MUISTIO 16.10.2007 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 1 TARKASTELUALUE 2 1.1 Tarkastelukohde ja liikennemäärät... 2 1.2 Liittymäjärjestelyt... 3

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUS

YLEISÖTILAISUUS MAANTIEN 16685 PALOKANORREN PARANTAMINEN VÄLILLÄ SAARIJÄRVENTIE - RITOPOHJANTIE, JYVÄSKYLÄ. TIESUUNNITELMA. SUUNNITTELUKOHTEEN SIJAINTI SUUNNITTELU KOHDE SIJAITSEE NOIN 7KM PÄÄSSÄ JYVÄSKYLÄN KESKUSTASTA

Lisätiedot

LIITE 4. / BILAGA 4. LIIKENNESELVITYS SIPOON KUNTA NEVAS GÅRDIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS. 4.9.2014 Sweco Ympäristö Oy Helsinki

LIITE 4. / BILAGA 4. LIIKENNESELVITYS SIPOON KUNTA NEVAS GÅRDIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS. 4.9.2014 Sweco Ympäristö Oy Helsinki LIIKENNESELVITYS SIPOON KUNTA NEVAS GÅRDIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS 4.9.2014 Sweco Ympäristö Oy Helsinki 1. LIIKENNEVERKKO JA LIIKENNEMÄÄRÄT NYKYTILANTEESSA Nykytilanteessa kaava-alueelle johtavina

Lisätiedot

KEMPELEEN LINNAKANKAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ

KEMPELEEN LINNAKANKAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ 21.3.2011 / VVe KEMPELEEN LINNAKANKAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ KATUVERKKO Linnakankaan halkaisee alueellinen pääväylä Linnakaarto, joka johtaa Oulun Metsokankaalle. Alueen katuverkkoa täydentävät ajan kanssa

Lisätiedot

Takumäentie Takumäenkuja Pälkäneentie (Kt 57) Tölkkimäentie Vt 3. Wartiamäentie (mt 130)

Takumäentie Takumäenkuja Pälkäneentie (Kt 57) Tölkkimäentie Vt 3. Wartiamäentie (mt 130) Takumäenkuja asemakaavamuutos 2523, Pullerinmäki, liikennetarkastelu 30.12.2015 Liikennetarkastelu on tehty Takumäenkujan asemakaavan muutosta varten (kohteen sijainti liitteessä 1). Kaavan tarkoituksena

Lisätiedot

Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy 27.11.2014

Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy 27.11.2014 LIITE 6 Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut Strafica Oy 27.11.2014 Kantasataman lopputilanne 6.11.2014 2 Liikenne-ennuste Keväällä 2014 laadittua liikenne-ennustetta päivitettiin

Lisätiedot

KAUKLAHDENVÄYLÄN KEHITTÄMISSELVITYS, 2007

KAUKLAHDENVÄYLÄN KEHITTÄMISSELVITYS, 2007 Kauklahden alueella on käynnissä useita maankäytön kehittämiseen tähtääviä suunnitelmia. Kauklahdenväylän kehittämisselvitys Länsiväylän ja Kehä III:n välillä on laadittu, jotta maankäytön suunnittelussa

Lisätiedot

Jaakko Tuominen 14.1.2013 1 (8)

Jaakko Tuominen 14.1.2013 1 (8) Jaakko Tuominen 14.1.2013 1 (8) 1 Yleistä Tarkastelualue sijaitsee Tuusulassa Vantaan rajalla. Kuva 1: tarkastelualueen sijainti (www.tuusula.fi) Kelatien alue on pienteollisuusaluetta ja alueen toteutunut

Lisätiedot

Vanhan Rauman katujärjestelyjen muutoksen liikenteellinen toimivuus

Vanhan Rauman katujärjestelyjen muutoksen liikenteellinen toimivuus 6.9.2013 1 (8) Vanhan Rauman katujärjestelyjen muutoksen liikenteellinen toimivuus Lähtökohdat Työssä on tarkasteltu Kuninkaankadun ja Kauppakadun katujärjestelyjen muutosten vaikutuksia Vanhan Rauman

Lisätiedot

Pajalantien asemakaava-alueen liikenneselvitys

Pajalantien asemakaava-alueen liikenneselvitys 6.3.2014 6.3.2014 1 (8) SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 1.1 Työn lähtökohdat ja tavoitteet... 2 1.2 Suunnittelualue... 2 2 NYKYTILA... 3 2.1 Nykyinen liikenneverkko... 3 2.2 Liikennemäärät...

Lisätiedot

Lausunto Kaakkois-Suomen ELY-keskukselle Kaakkois-Suomen maanteiden hallinnollisesta asemasta ja kehittämisestä asemakaava-alueilla

Lausunto Kaakkois-Suomen ELY-keskukselle Kaakkois-Suomen maanteiden hallinnollisesta asemasta ja kehittämisestä asemakaava-alueilla Tekninen lautakunta 146 19.04.2017 Lausunto Kaakkois-Suomen ELY-keskukselle Kaakkois-Suomen maanteiden hallinnollisesta asemasta ja kehittämisestä asemakaava-alueilla 247/00.04.00/2017 TEKLA 146 Liite

Lisätiedot

KORVENKYLÄN LIIKENNE- ENNUSTE STRATEGINEN MALLI (EMME4) JA MIKROSIMULOINTIMALLI (VISSIM)

KORVENKYLÄN LIIKENNE- ENNUSTE STRATEGINEN MALLI (EMME4) JA MIKROSIMULOINTIMALLI (VISSIM) KORVENKYLÄN LIIKENNE- ENNUSTE STRATEGINEN MALLI (EMME4) JA MIKROSIMULOINTIMALLI (VISSIM) STRATEGINEN MALLI Nykytilan 2014 ennuste laadittiin ruutuaineistosta (250m) saatujen asukas- ja työpaikkatietojen

Lisätiedot

Teräsmäen teollisuusalueen liikenteen vaikutusten arviointi osana Ylistaron yleiskaavaa 2020

Teräsmäen teollisuusalueen liikenteen vaikutusten arviointi osana Ylistaron yleiskaavaa 2020 FCG Planeko Oy YLISTARO Teräsmäen teollisuusalueen liikenteen vaikutusten arviointi osana n yleiskaavaa 2020 31.10.2008 1 (9) FCG Planeko Oy 30.10.2008 Teräsmäen teollisuusalueen liikenteen vaikutusten

Lisätiedot

LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA

LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA Intended for Jouko Kunnas Document type Muistio Date Kesäkuu 2014 LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA Date 2014/05/30 J. Nyberg, J. Räsänen Made

Lisätiedot

LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA

LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA Intended for Jouko Kunnas Document type Muistio Date Lokakuu 2014 LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA Date 2014/10/27 J. Nyberg, J. Räsänen Made

Lisätiedot

Moreenin eritasoliittymän liikenteelliset vaikutukset Valtatie 3, Hämeenlinna

Moreenin eritasoliittymän liikenteelliset vaikutukset Valtatie 3, Hämeenlinna Moreenin eritasoliittymän liikenteelliset vaikutukset Valtatie 3, Hämeenlinna Sisällys 1. Tausta... 2 2. Tarkastelualue ja maankäyttö... 2 3. Moreenin eritasoliittymä ja yritysalueen saavutettavuus...

Lisätiedot

Vapaudentien jatkeen liikennetarkastelu 10.11.2015

Vapaudentien jatkeen liikennetarkastelu 10.11.2015 Vapaudentien jatkeen liikennetarkastelu 10.11.2015 Liikenne-ennusteen päivittäminen Liikenne-ennuste pohjautuu Keski-Nurmon osayleiskaavatyön yhteydessä laadittuun ennusteeseen vuodelle 2040 Ennusteen

Lisätiedot

Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä

Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä 28.3.2017 / TPi, TPe Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä Tutkitut liikennejärjestelyvaihtoehdot Puustellinkallion kaavoituksen aikana on tutkittu erilaisia liikennejärjestelyitä

Lisätiedot

Naantalin kaupunki. Luolalan teollisuusalueen kaavoitukseen liittyvä liikenteellisten vaikutusten tarkastelu 141-C6961

Naantalin kaupunki. Luolalan teollisuusalueen kaavoitukseen liittyvä liikenteellisten vaikutusten tarkastelu 141-C6961 Luolalan teollisuusalueen kaavoitukseen liittyvä liikenteellisten 141-C6961 10.1.2006 SUUNNITTELUKESKUS OY RAPORTTI 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 LASKENTOJEN LÄHTÖKOHDAT... 3 2 TULOKSET... 3 2.1 Matkatuotokset...

Lisätiedot

Runkoverkkopäätöksellä lupaus palvelutasosta ja hyvistä yhteyksistä. Johtaja Risto Murto

Runkoverkkopäätöksellä lupaus palvelutasosta ja hyvistä yhteyksistä. Johtaja Risto Murto Runkoverkkopäätöksellä lupaus palvelutasosta ja hyvistä yhteyksistä Johtaja Risto Murto 27.02.2018 TEN-T-verkko Päätieverkon jäsentely Lähde: Keskeisen päätieverkon toimintalinjat, Liikennevirasto 2017

Lisätiedot

KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU

KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 12.3.2010 MUISTIO Hannu Sainio 1(7) KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 1. Lähtökohtia Keinusaaren alue rajautuu Viipurintien, Keinusaarentien, Vanajantien, Kutalanjoen ja rautatien väliin. Keinusaari

Lisätiedot

Rykmentinpuiston keskustan asemakaava-alueen keskeisten katuliittymien toimivuustarkastelut Katarina Wallin ja Olli Haveri

Rykmentinpuiston keskustan asemakaava-alueen keskeisten katuliittymien toimivuustarkastelut Katarina Wallin ja Olli Haveri Rykmentinpuiston keskustan asemakaava-alueen keskeisten katuliittymien toimivuustarkastelut Katarina Wallin ja Olli Haveri Tarkastelumenetelmä Simuloimalla tutkittiin Tuusulan Rykmentinpuiston keskustan

Lisätiedot

PYHÄTUNTURIN ASEMAKAAVA, OSA-ALUE B

PYHÄTUNTURIN ASEMAKAAVA, OSA-ALUE B FCG Planeko Oy LIITE 4 PELKOSENNIEMEN KUNTA PYHÄTUNTURIN ASEMAKAAVA, OSA-ALUE B Liikenneselvitys 25.3.2009 0545-D1019 FCG Planeko Oy Liikenne LIITE 4 1(5) Pelkosenniemi Pyhätunturin asemakaava, Osa-alue

Lisätiedot

Asemakaava 8489 liikennevaikutukset

Asemakaava 8489 liikennevaikutukset 12.1.2018 Asemakaava 8489 liikennevaikutukset Tampereen keskustan liikenneverkkosuunnitelma 2013 Keskustan liikenneverkkosuunnitelman (TAKLI) mukaisesti Teiskontie ja Kalevantie ovat pääkatuja, jotka toimivat

Lisätiedot

Hervantajärven osayleiskaava

Hervantajärven osayleiskaava Hervantajärven osayleiskaava liikennemallitarkastelujen tuloksia Työraportti 16.10.2008 Hanna Kalenoja 1 Johdanto...2 2 Maankäyttö ja liikenneverkkovaihtoehdot...3 2.1 Osa aluejako...3 2.2 Maankäyttövaihtoehdot...3

Lisätiedot

LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS 24.2.2014 24.2.2014 YLEISÖTILAISUUS, LUOSTARINKYLÄ

LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS 24.2.2014 24.2.2014 YLEISÖTILAISUUS, LUOSTARINKYLÄ LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS TIESUUNNITELMAN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Tiesuunnitelma liittyy osana Lakarin teollisuus- ja logistiikkaalueen kehittämiseen. Uusi

Lisätiedot

Nurmi-Sorilan ja Tarastenjärven osayleiskaavat

Nurmi-Sorilan ja Tarastenjärven osayleiskaavat Nurmi-Sorilan ja Tarastenjärven osayleiskaavat - liikennemallitarkastelujen tuloksia Työraportti 18.2.29 1 Johdanto... 2 2 Maankäyttö- ja liikenneverkkovaihtoehdot... 2 2.1 Osa-aluejako ja maankäyttö...

Lisätiedot

Rasinkylän asemakaavan liikennetarkastelu. Strafica Oy

Rasinkylän asemakaavan liikennetarkastelu. Strafica Oy Rasinkylän asemakaavan liikennetarkastelu Strafica Oy 15.4.2015 Tarkastelun sisältö Rasinkylän asemakaava-alue sijoittuu Kotkan Sutelan kaupunginosaan, Sutelantien, Pernoontien ja Mussalontien risteysalueen

Lisätiedot

KAUPIN KAMPUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYT

KAUPIN KAMPUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYT KAUPIN KAMPUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYT 22.10.2013 SELVITYKSEN SISÄLTÖ Nykyliikenteen liikennemäärät Liikenne-ennuste 10v ja 20v päähän Liikenteen toimivuustarkastelut Pääoven edustan liikennejärjestelyt

Lisätiedot

p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen ys_ doc

p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen ys_ doc Jalasjärven kunta Asemakaavan muutos Liikenteen yleissuunnitelma Koulukeskus Rajalanmäki Vt3 Vt3 Rajalantie H-as, Oikotie 27.02.2006 Juha Raappana p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen

Lisätiedot

16UTS0003 31.3.2011 OY SUNNY-TRADING LTD HÄMEENLINNAN KAUPUNKI SUNNY CAR CENTER ALUEELLINEN LIIKENNESELVITYS

16UTS0003 31.3.2011 OY SUNNY-TRADING LTD HÄMEENLINNAN KAUPUNKI SUNNY CAR CENTER ALUEELLINEN LIIKENNESELVITYS 16UTS0003 31.3.2011 OY SUNNY-TRADING LTD HÄMEENLINNAN KAUPUNKI SUNNY CAR CENTER ALUEELLINEN LIIKENNESELVITYS 1 Esipuhe Tämä liikenneselvitystyö on laadittu Oy Sunny-Trading Ltd :n toimeksiannosta. Se käsittää

Lisätiedot

KESKUSTAN KATUJEN LIIKENNEJÄRJESTELYT

KESKUSTAN KATUJEN LIIKENNEJÄRJESTELYT KESKUSTAN KATUJEN LIIKENNEJÄRJESTELYT 1. Liikenteen ja katuverkon nykytilanne Asemanseudun suunnittelu yhteydessä on ennakkoluulottomasti mietitty erilaisia liikennejärjestelyitä. Asema sijaitsee Mariankadun

Lisätiedot

Valtatie 20 välillä Korvenkylä - Kiiminki Tilantarvesuunnitelma YLEISÖTILAISUUS

Valtatie 20 välillä Korvenkylä - Kiiminki Tilantarvesuunnitelma YLEISÖTILAISUUS Valtatie 20 välillä Korvenkylä - Kiiminki Tilantarvesuunnitelma YLEISÖTILAISUUS 7.5.2019 SUUNNITTELUALUE VT 20 2 SUUNNITTELUN JA KEHITTÄMISEN TAVOITTEET 3 TILANTARVESUUNNITELMAN TAVOITTEENA ON SELVITTÄÄ

Lisätiedot

Turvesuonkadun hypermarketin liittymän toimivuustarkastelut 17.10.2007. WSP Finland Oy

Turvesuonkadun hypermarketin liittymän toimivuustarkastelut 17.10.2007. WSP Finland Oy Turvesuonkadun hypermarketin liittymän toimivuustarkastelut 17.10.2007 WSP Finland Oy 1. TARKASTELUN LÄHTÖKOHDAT Työn tarkoituksena oli tutkia eri liittymäratkaisujen liikenteellistä toimivuutta Turvesuonkadun

Lisätiedot

Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta

Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta 13.10.2011 (Timo Vuoriainen, Tapio Koikkalainen) 27.11.2013 päivitetty Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta Jyväskylän seudulla on useita tärkeitä

Lisätiedot

Päivittämistarpeen taustalla

Päivittämistarpeen taustalla Päivittämistarpeen taustalla Strategisten painopisteiden hahmottaminen Laajan toimenpidejoukon jäsentäminen ja selkeämpien kehittämiskokonaisuuksien muodostaminen niiden sisällä erilaisia ja eri toteuttamis-

Lisätiedot

Siilinjärven keskusta-alueen liikenneselvitys

Siilinjärven keskusta-alueen liikenneselvitys Siilinjärven keskusta-alueen liikenneselvitys LÄHTÖKOHDAT JA KESKEISET TULOKSET 5.6.2015 / Romppanen, Rintamäki, Rahkonen Ympäristösi parhaat tekijät TARKASTELUALUE (erikoiskuljetukset ja linja-autoreitit

Lisätiedot

HAURUKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS LIIKENNESELVITYS

HAURUKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS LIIKENNESELVITYS Tiekuva.com HAURUKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS LIIKENNESELVITYS 19.10.28 TYÖN LÄHTÖKOHDAT Valtatien 4 länsipuolella on nykyään asemakaavoitettu alue Haurukyläntien liittymän pohjoispuolella Alue on rakentamaton

Lisätiedot

Karnaisten alueen maankäytön kehittäminen Liikenne

Karnaisten alueen maankäytön kehittäminen Liikenne Suunnittelualue Suunnittelualueena on valtatien 1 ja Karnaistentien sekä Hossanmäentien rajaama alue sekä Hossantien varsi Ruotiontien liittymästä valtatien ramppiliittymiin. Alueella sijaitsee nykyisin

Lisätiedot

Valtatien 5 liikennekäytävä osana Kuopion seudun kehittämistä

Valtatien 5 liikennekäytävä osana Kuopion seudun kehittämistä Valtatien 5 liikennekäytävä osana Kuopion seudun kehittämistä Esittelyaineisto 12.10.2017 Lähtökohtia Valtatie 5 on osa Itä-Suomen tärkeintä kehityskäytävää. Suunnittelukohde sijoittuu valtatien 5 vilkkaimmalle

Lisätiedot

Poikkitien palvelualueen liikenneselvityksen päivitys, 2016

Poikkitien palvelualueen liikenneselvityksen päivitys, 2016 Poikkitien palvelualueen liikenneselvityksen päivitys, 2016 Liikenteelliset vaikutukset PKi, TRa 1.4.2016 Poikkitien palvelualueen liikenneselvityksen päivitys, 2016 2 (14) 1.4.2016 SISÄLTÖ 1 MAANKÄYTTÖ...

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016

Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016 Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016 Taustat ja tavoitteet Tavoitteena kehittää menetelmä ja määrittää maantieverkon henkilöliikenteelle ja kuljetuksille tarjoama

Lisätiedot

Moreenin eteläosan suunnittelu. Hulevesi-, tasaus- ja liikenneselvitys

Moreenin eteläosan suunnittelu. Hulevesi-, tasaus- ja liikenneselvitys Moreenin eteläosan suunnittelu Hulevesi-, tasaus- ja liikenneselvitys 5.5.2017 2 (11) 5.5.2017 Moreenin eteläosan suunnittelu SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 SUUNNITTELUALUE... 3 3 HULEVESISELVITYS... 4 4 LIIKENNESELVITYS...

Lisätiedot

KÄRJENMÄENTIEN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS

KÄRJENMÄENTIEN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS Vastaanottaja Jalasjärven kunta Asiakirjatyyppi Selvitys Päivämäärä 30.4.2015 (päivitetty 28.10.2015) KÄRJENMÄENTIEN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KÄRJENMÄENTIEN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS Päivämäärä 28/10/2015

Lisätiedot

SAAREN KOULU LIIKENNESELVITYS. Tilanne

SAAREN KOULU LIIKENNESELVITYS. Tilanne SAAREN KOULU LIIKENNESELVITYS Tilanne 7.12.2028 LÄHTÖKOHTIA Suunnittelukohteena Saaren koulu keskustaajamassa Nykyisiä rakennuksia korvataan uudisrakennuksilla Etäisyyskartta 3/5 km Ala- ja yläkoulurakennukset

Lisätiedot

Työnumero Maantien 8155 (Poikkimaantien) parantaminen välillä Oulun Satama valtatie 22 Tiesuunnitelman laatiminen (Oulu)

Työnumero Maantien 8155 (Poikkimaantien) parantaminen välillä Oulun Satama valtatie 22 Tiesuunnitelman laatiminen (Oulu) Työnumero 1510029670 Maantien 8155 (Poikkimaantien) parantaminen välillä Oulun Satama valtatie 22 Tiesuunnitelman laatiminen (Oulu) Ramboll Finland Oy Kiviharjunlenkki 1 A FI-90220 Oulu Puh. 020 755 611

Lisätiedot

Multimäki II, kunnallistekniikan YS

Multimäki II, kunnallistekniikan YS 1 / 7 Liikenteelliset tarkastelut Tero Rahkonen L1 28.5.2014 2 / 7 2 (7) 28.5.2014 SISÄLTÖ 1 LIIKENNEMÄÄRÄT... 3 1.1 Nykyliikenne... 3 1.2 Ennusteliikenne... 3 2 LIIKENTEEN TOIMIVUUS... 4 2.1 Toimivuustarkastelut...

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA

PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA Liite 16 PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA VT 7 MELUALUEEN LEVEYS 6.10.2005 SUUNNITTELUKESKUS OY RAPORTTI Turku / M. Sairanen VT 7, melualueen leveys 6.10.2005 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. LASKENNAN

Lisätiedot

Hongiston asemakaavan meluselvitys, Hämeenlinna Päivitetty väliraportti. Optimia Oy/Eriksson Arkkitehdit

Hongiston asemakaavan meluselvitys, Hämeenlinna Päivitetty väliraportti. Optimia Oy/Eriksson Arkkitehdit Hongiston asemakaavan meluselvitys, Hämeenlinna Päivitetty väliraportti Optimia Oy/Eriksson Arkkitehdit Versio 1.0 Matti Manninen 26.3.2008 2007 Suunnittelukohde 30.4.2008 Page 2 Melulähteet Tässä selvityksen

Lisätiedot

Lumijoentien (st 813) ja vt 8:n liittymän toimivuus. Oikealle kääntymiskaistan tarveselvitys

Lumijoentien (st 813) ja vt 8:n liittymän toimivuus. Oikealle kääntymiskaistan tarveselvitys Lumijoentien (st 813) ja vt 8:n liittymän toimivuus Oikealle kääntymiskaistan tarveselvitys Tiehallinto Oulun Tiepiiri 2005 Lähtökohdat ja tavoitteet... 2 Lähtökohdat... 4 Tarkastelu... 10 Johtopäätökset...

Lisätiedot

KYTÖLÄN ALUE 2. vaihe 1. SUUNNITTELUKOHDE

KYTÖLÄN ALUE 2. vaihe 1. SUUNNITTELUKOHDE KUNNALLISTEKNIIKKA 1 KYTÖLÄN ALUE 2. vaihe LIIKENNESELVITYS ttv,ur 1. SUUNNITTELUKOHDE Kytölän aluetta kaavoitetaan kolmessa vaiheessa. Tämä liikenneselvitys tehdään Kytölän alueen 2. vaiheen kaavan (A-2508)

Lisätiedot

Alahärmän tieverkkosuunnitelma

Alahärmän tieverkkosuunnitelma Alahärmän tieverkkosuunnitelma Kauhava KAUHAVAN KAUPUNKI ETELÄ-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS ETELÄ-POHJANMAAN LIITTO 2015 2 Alahärmän tieverkkosuunnitelma Kauhava Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 2018

KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 2018 KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 2018 Tässä tarkastelussa on esitetty muutokset vuonna 2010 tehtyyn liikennetarkasteluun, joka on liitteenä. Keinusaaren alue rajautuu Viipurintien, Keinusaarentien,

Lisätiedot

Genimap Oy, lupa L4377. Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii. Mika Räsänen

Genimap Oy, lupa L4377. Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii. Mika Räsänen Genimap Oy, lupa L4377 Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii Mika Räsänen Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii 1 1 LÄHTÖKOHDAT Tehtävä Tehtävänä on tarkastella liittymän toimivuutta

Lisätiedot

5 TUTKITTAVAT VAIHTOEHDOT

5 TUTKITTAVAT VAIHTOEHDOT Ympäristövaikutusten arviointimenettely 31 5 Toimenpiteiden suunnittelulla tähdätään kohdassa 1.1 selostettujen liikenteellisten ja ympäristöllisten ongelmien poistamiseen. Suunnittelun ja vaikutusten

Lisätiedot