TUKIKELPOISET KUSTANNUKSET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TUKIKELPOISET KUSTANNUKSET"

Transkriptio

1 TUKIKELPOISET KUSTANNUKSET Keski-Suomen liitto myöntää tukea EAKR- ja ESR hankkeille. Tuen käyttöä ja päätöksentekoa ohjaavat kansalliset ja Euroopan unionin säädökset ja ohjeet. Rahoituspäätös perustuu - lakiin eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta (1652/2009) - valtioneuvoston asetukseen eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta (1695/2009) Muita hankkeen toteuttamista ohjaavia kansallisia ohjeita ja säädöksiä ovat - hallintoviranomaisena toimivan työ- ja elinkeinoministeriön ohje 2/ valtioneuvoston asetus rakennerahastoista osarahoitettujen menojen tukikelpoisuudesta (1079/2007) - valtionavustuslaki (688/2001) - valtioneuvoston asetus rakennerahastoista (311/2007) - rakennerahastolaki (1401/2006) Lakia julkisista hankinnoista (348/2007) ja sitä tarkentavaa hankinta-asetusta (614/2007) noudatetaan kaikissa säädösten soveltamisalaan kuuluvissa hankinnoissa. Euroopan unionin säädöksiä ovat - täytäntöönpanoasetus (1828/2006) - EAKR -asetus (1080/2006) - ESR -asetus (1081/2006) - yleisasetus (1083/2006) Säädökset ja ohjeet löytyvät Keski-Suomen liiton osoitteesta Hankerahoitus Ohjeet. Lisätietoja myös työ- ja elinkeinoministeriön osoitteesta

2 2 TUKIKELPOISUUDEN YLEISET PERUSTEET Tukikelpoisia ovat menot, jotka - sisältyvät hankesuunnitelmaan - ovat Keski-Suomen liiton rahoituspäätöksessä hyväksyttyjä - aiheutuvat hankkeen toteuttamisesta - syntyvät hankkeen toteutusaikana - ovat tuensaajan tosiasiallisesti maksamia (poikkeuksena poistot, yleiskustannukset ja luontoissuoritukset) - ovat hankkeen toteuttamisen kannalta tarpeellisia - ovat määrältään kohtuullisia - johtuvat hanketyyppisestä, organisaation tavanomaisesta toiminnasta poikkeavasta työstä. Kustannusten tukikelpoisuus voi alkaa aikaisintaan, kun rahoitushakemus on jätetty viranomaiskäsittelyyn EURA tietojärjestelmässä. Ennen hakemuksen jättämistä syntyneitä kustannuksia ei voida korvata tukikelpoisina. Kehittämishankkeissa hyväksyttäviä ovat seuraavat, kohtuulliset kustannukset: - asiantuntijapalvelujen hankinnat - henkilöstön palkka- ja matkakustannukset - kehittämishankkeesta välittömästi aiheutuvat muut eritellyt menot - välittömät kustannukset liittyvät suoraan hankkeen yksittäiseen toimenpiteeseen - kustannusten välitön yhteys toimenpiteeseen voidaan helposti todentaa - kehittämisen kannalta välttämättömät, vähäiset käyttöomaisuuden hankintamenot tai vaihtoehtoisesti niiden poistot - EAKR -hankkeissa käyttöomaisuuden osuus voi olla enintään puolet hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista - ESR hankkeissa vain poistot ovat hyväksyttäviä - luontoissuoritukset esim. talkootyö - arvonlisävero, jos tuen saaja ei saa hyvityksenä arvonlisäveroa takaisin omassa verotuksessaan - kuntien palautusmenettelyn kautta takaisin saatavat arvonlisäverot ovat tukikelpoisia. Opetusministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön toimialan investointihankkeissa hyväksyttäviä kustannuksia lisäksi ovat: - rakennuksen, rakennelman tai rakenteen rakentamisessa, korjaamisessa tai laajentamisessa tarvittavat - aineet ja tarvikkeet - rakennuksiin tai rakenteisiin kiinteästi liittyvien laitteiden hankkiminen - suunnittelukustannukset, työpalkat ja urakkakustannukset - koneen, laitteen tai aineettoman oikeuden hankkiminen - tietoverkkojen ja vastaavien verkkojen suunnittelu, rakentaminen ja laitehankinnat sekä verkkojen rakentamiseksi ja käyttämiseksi välttämättömien käyttöoikeuksien hankinta. Käytettyjen koneiden tai laitteiden hankintaa tuetaan vain poikkeustapauksissa. Vanhan koneen tai laitteen hankintahinta ei saa ylittää koneen tai laitteen käypää arvoa. Koneen tai laitteen tai sen jäljellä olevan käyttöiän on oltava riittävä investoinnin tavoitteeseen nähden. Koneen tai laitteen tulee olla teknisiltä

3 3 ominaisuuksiltaan asianmukainen suunniteltuun käyttöön. Koneen tai laitteen hankintaan viiden edellisen vuoden aikana saadusta julkisesta tuesta on toimitettava selvitys tukikelpoisuuden arviointia varten. HENKILÖSTÖN PALKKAKUSTANNUKSET Tukikelpoisia palkkakustannuksia ovat hankkeeseen tehdystä työstä aiheutuvat välittömät ja välilliset lakisääteiset kustannukset: - henkilön varsinainen palkka - palkkaan liittyvät lakisääteiset menot kuten - sosiaali- ja eläketurvakustannukset - henkilövakuutukset - lomapalkka - lomaraha tai sen varaus - sairausajan palkka Kelan maksama korvaus vähennettynä. Palkkojen on oltava tarpeellisia hankkeen toteuttamiseksi ja määrältään kohtuullisia. Kohtuullisuus perustuu työhön sovellettavaan virka- tai työehtosopimukseen tai vastaavasta työstä yleensä maksettavaan palkkaan. Henkilöstökuluissa lähtökohtana on normaali työaika. Ylityö voi olla tukikelpoista vain poikkeuksellisesti ja sen tulee perustua esimiehen antamaan ylityömääräykseen. Hankkeeseen palkatulla koko- ja osa-aikaisella henkilöstöllä on oltava kirjalliset tehtävänkuvaukset hankkeelle kuuluvista työtehtävistä. Hankkeessa kokoaikaisesti työskentelevän henkilön toimenkuvaan ei voi kuulua muita kuin hankkeeseen liittyviä tehtäviä. Jos vain osa henkilön työpanoksesta liittyy hankkeeseen, on palkan tukikelpoisuuden ehtona työaikakirjanpito. Osa-aikaisesti työskentelevän henkilön työajan käytöstä on pidettävä työajanseuranta, josta selviää sekä kokonaistyöaika että hankkeelle tehdyt päivittäiset työtunnit työselostuksineen. Esimies varmentaa tuntikirjanpidon allekirjoituksellaan. Työajan seurantatiedot liitetään aina maksatushakemukseen. Organisaation johto on vastuussa koko organisaation toiminnasta ilman erillistä työpanosta yksittäiseen hankkeeseen. Siksi johdon työ voi vain poikkeustapauksissa sisältyä hankkeen kustannuksiin. HANKINNAT Kaikissa hankinnoissa hinnan on oltava kohtuullinen. Kohtuullisuuden arvioimiseksi on pyydettävä riittävä määrä tarjouksia. Julkisista hankinnoista annettua lakia (348/2007) ja hankinta-asetusta (614/2007) noudatetaan säädösten soveltamisalaan kuuluvissa hankinnoissa. Kansallisen kynnysarvon alittavissa hankinnoissa noudatetaan ensisijaisesti toteuttajaorganisaation omia hankintaohjeita. Jos hankkeen toteuttajan ohjeet ovat yleispiirteisemmät tai omia ohjeita ei ole, noudatetaan Keski-Suomen liiton erillisiä ohjeita hankintojen kilpailuttamisesta.

4 4 LASKENNALLISET KUSTANNUKSET Laskennalliset kustannukset ovat poikkeus pääsäännöstä, jonka mukaan kustannusten on oltava tuensaajan tosiasiallisesti maksamia. Laskennallisia kustannuksia ovat poistot, yleiskustannukset tai luontoissuoritukset. Myös laskennalliset kustannukset on voitava todentaa hankekirjanpidosta, joka sisältää sekä laskennalliset kustannukset että toteuttajan kirjanpidon mukaiset kustannukset. Poistot Käyttöomaisuuden, esimerkiksi tietokoneiden tai muiden laitteiden, hankintakustannukset hyväksytään pääsääntöisesti poistoina. Poiston hyväksymisen edellytyksenä on, että sen määrä voidaan todeta kirjanpidosta. Ehtona on myös, ettei poiston kohteena olevaan hankintaan ole saatu julkista tukea. Poistot lasketaan voimassa olevien kirjanpitosääntöjen tai vastaavan, tuensaajaa koskevan muun säännöstön perusteella. Poistot ovat tukikelpoisia ainoastaan hankkeen toteuttamisajalta. ESR -hankkeissa käyttöomaisuuden hankintaa voidaan tukea vain poistoina. Yleiskustannukset Yleiskustannusten eli välillisten kustannusten kohdentaminen suoraan yksittäiseen toimenpiteeseen perustuu laskentaan, koska kustannukset hyödyttävät samalla organisaation muuta toimintaa ja muita tulosyksiköitä. Tällaisia kustannuksia voivat olla esim. kirjanpito, sihteeripalvelut ja siivous. Useita menoja voidaan käsitellä sekä välittöminä että välillisinä kustannuksina. Olennaista on, ettei samoja menoja voida hyväksyä molemmin tavoin. Yleiskustannusten hyväksymisen perustana on aiheuttamisperiaate eli vain hanketta aidosti hyödyttävät kustannukset ovat hyväksyttäviä. Kustannusten on oltava kohtuullisia. Yleiskustannusten tukikelpoisuus ratkaistaan hankkeen rahoituspäätöksessä. Päätöstä ennen Keski-Suomen liitto varmistaa, että hankkeen toteuttajan kustannuslaskentajärjestelmä on rakennerahastojen tukikelpoisuussääntöjen mukainen. Toteuttajan on osoitettava, että kustannukset jakautuvat asianmukaisesti hankkeen ja muiden toimien välillä. Luontoissuoritukset Luontoissuorituksia ovat esim. talkootyö tai hankkeelle luovutettu tuotantopanos. Suosituksena on, että luontoissuorituksia käytetään vain hyvin harkiten. Näin kevennetään hallinnollista työtä niin hankkeeseen osallistuvien, hankkeen hallinnoijan kuin rahoittavan viranomaisen hyödyksi. Luontoissuorituksen rahallinen arvo tai laskentaperusteet hyväksytään rahoituspäätöksessä. Luontoissuorituksen arvoksi hyväksytään enintään aiheutuneet kustannukset tai vastaavasta työstä maksettu palkka. Tuotantopanosten arvoksi huomioidaan palvelun tai tuotteen käypä arvo tai aiheutuneet kustannukset. Luontoissuorituksen kertymisestä on tehtävä selvitys. Työajasta on pidettävä työaikakirjanpitoa. Hankkeelle tehdyn työn määrä, jonka ajalta työntekijälle on maksettu normaalia palkkaa, on voitava todentaa.

5 5 Palkattomasta talkootyöstä, joka ei vaadi erityistä ammattitaitoa, tuntipalkkana voidaan käyttää 10 /h. Talkoona tehdyn konetyön arvo on 30 /h. Luontoissuoritukset lasketaan hankkeelle sekä menoksi että rahoitukseksi. Hankkeen omarahoitusosuudesta enintään puolet voi olla luontoissuoritusta. Loput on oltava rahaa. Omarahoitusosuus tarkoittaa kaikkea hankkeen kirjanpitoon avustuksen lisäksi tulevaa rahoitusta. Omarahoitusosuus on yleensä vähintään 30 % hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista. Tuki ei koskaan voi ylittää tukikelpoisten menojen kokonaismäärää luontoissuoritusten arvolla vähennettynä. TULOT Hankkeen rahoitus koostuu tuesta, osallistujien rahoitusosuuksista ja mahdollisesti tuloista. Hankkeelle voi syntyä tuloa esim. kehitettyjen palvelujen tai tapahtuman pääsylippujen myynnistä. Hankkeeseen yksityisiltä yrityksiltä laskutetut osallistumismaksut eivät ole tuloa vaan yksityistä rahoitusosuutta hankkeelle. Hankkeen tuloja seurataan, jotta voidaan estää hankkeen mahdollinen ylirahoittaminen. Rahoitushakemuksessa hankkeen toteuttaja esittää arvion tuloista. Hankkeen menoista vähennetään aina hankkeeseen välittömästi kohdistuvat tulot, jonka jälkeen lasketaan tuen osuus. Jokaisessa maksatushakemuksessa on esitettävä ko. ajanjakson toteutuneet tukikelpoiset kustannukset eli kustannukset vähennettyinä hankesuunnitelmaan sisältyneistä ja sisältymättömistä tuloista. Tuloja tuottavien hankkeiden viiden vuoden erityisseuranta koskee EAKR -hankkeita, joihin liittyy palvelujen suorittaminen maksua vastaan tai infrastruktuuri-investointeja, joiden käytöstä syntyy tilan käyttäjien maksettavaksi tulevia maksuja. Seuranta koskee EAKR hankkeita, joiden kokonaiskustannukset ovat yli 1 milj. euroa. Tuensaaja on velvollinen ilmoittamaan hankkeen päättymispäivää seuraavina viitenä vuotena hankkeesta syntyneet nettotulot Keski-Suomen liitolle. Jos tuloja ei pystytä objektiivisesti arvioimaan rahoitussuunnitelmassa ja hankkeen maksatuksissa, toteuttajan on tilitettävä viiden vuoden ajanjaksolla hankkeen päättymisestä saadut nettotulot Keski-Suomen liitolle. ARVONLISÄVERO JA RAHOITUSKULUT Arvonlisävero on tukikelpoinen, jos tuensaaja on maksanut veron ja se on jäänyt hänelle lopulliseksi kustannukseksi. Arvonlisäverolain 10 luvun nojalla vähennyskelpoinen arvonlisävero ei voi olla hyväksyttävä kustannus, vaikka tuensaaja ei veroa tosiasiassa olisi vähentänyt. Kuntien arvonlisäveron tukikelpoisuus vaihtelee hyvitys- ja palautusmenettelyn mukaan: - Kun kunta harjoittaa verollista liiketoimintaa, noudatetaan arvonlisäverolain mukaista vähennysoikeutta. Silloin hyvityksenä saatu arvonlisävero ei ole tukikelpoinen. - Kunnan lakisääteisestä toiminnasta aiheutuva arvonlisävero jää kunnan lopulliseksi kustannukseksi, huolimatta siitä, että kunta saa arvonlisäveron palautuksena takaisin. Silloin arvonlisävero on tukikelpoinen meno. Tukikelvottomia ovat kaikki rahoitukseen liittyvät menot, esim. pankin palvelumaksut.

6 6 ESIMERKKEJÄ TUKIKELPOISISTA KUSTANNUKSISTA Kustannusten tukikelpoisuuden arviointi on harkinnanvaraista. Rahoittaja arvioi kustannusten tukikelpoisuuden suhteessa hankesuunnitelmaan ja rahoituspäätökseen. Ohjausryhmä yksinään ei voi tehdä päätöksiä hankkeelle kuuluvista kustannuksista. Henkilöstökustannukset Tukikelpoisia ovat palkkakustannukset, jotka aiheutuvat suoraan hankkeessa työskentelevän henkilön palkoista. Hankkeen henkilöstöllä on oltava kirjalliset toimenkuvat, jossa määritellään tehtävä työ. Hankkeessa kokoaikaisesti työskentelevän henkilön toimenkuvaan ei voi kuulua muita kuin hankkeeseen liittyviä tehtäviä. Hankkeessa osa-aikaisesti työskentelevän henkilön työajasta on pidettävä kokonaistyöajanseuranta ja päiväkohtainen työajanseuranta tunteineen ja työselostuksineen. Tukikelpoisia henkilöstökustannuksia ovat mm: - kohtuulliset palkat, palkkiot tai korvaukset sivukuluineen projektihenkilöstölle - ohjausryhmän jäsenille maksettavat mahdolliset palkkiot ja ansionmenetyskorvaukset - kokouspalkkion suuruus voi olla korkeintaan 80 euroa - kokouspalkkiota ei makseta henkilölle, jonka virka- tai työtehtäviin ohjausryhmään osallistuminen kuuluu. Ostopalvelut - hankkeen toteuttamiseen liittyvien asiantuntija- ja koulutuspalvelujen hankintamenot - hankkeen vaikuttavuuden arviointiin ja seurantaan liittyvät kustannukset - muut hankkeen toteuttamiseksi ostetut palvelut. Lakia julkisista hankinnoista (348/2007) noudatetaan sen soveltamisalaan kuuluvissa hankinnoissa. Kansallisen kynnysarvon alittavissa hankkeissa noudatetaan Keski-Suomen liiton erillisiä hankintaohjeita. Matkakustannukset (koti- ja ulkomaan matka- ja majoituskustannukset) - projektihenkilöstön kohtuulliset matka- ja majoituskustannukset ja päivärahat verohallituksen vuosittain vahvistamien verovapaiden matkakustannusten mukaisesti - matkojen on liityttävä oleellisesti hankkeen toteutukseen - ulkomaan matkojen on sisällyttävä hankesuunnitelmaan tai niihin on pyydettävä etukäteen Keski-Suomen liiton hyväksyminen - ulkopuolisen opetus-, koulutus- ja tukihenkilöstön matkakustannukset - ohjausryhmän kotimaan matkakustannukset - jos ohjausryhmän jäsenen matka liittyy hänen virka- tai työtehtäviinsä ja työnantaja on velvollinen vastaamaan siitä, kustannukset eivät ole tukikelpoisia Huom! Ohjausryhmän ulkomaan matkakustannukset eivät ole tukikelpoisia.

7 7 Kone- ja laitehankinnat - kehittämishankkeen toteuttamisen kannalta tarpeellisen käyttöomaisuuden (tietokone, matkapuhelin yms.) hankintakustannukset, mikäli hankinnassa on noudatettu Keski-Suomen liiton antamia ohjeita hankintojen kilpailuttamisesta Opetusministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön toimialan investointihankkeissa - koneen, laitteen tai aineettoman oikeuden hankkiminen - tietoverkkojen ja vastaavien verkkojen suunnittelu, rakentaminen ja laitehankinnat sekä verkkojen rakentamiseksi ja käyttämiseksi välttämättömien käyttöoikeuksien hankinta Käytettynä hankittujen koneiden ja laitteiden hankintakustannukset hyväksytään vain poikkeustapauksissa. Hankintahinta ei saa ylittää koneen tai laitteen käypää arvoa. Koneen tai laitteen tai sen jäljellä olevan käyttöiän on oltava riittävä investoinnin tavoitteeseen nähden. Koneen tai laitteen tulee olla teknisiltä ominaisuuksiltaan asianmukainen suunniteltuun käyttöön. Koneen tai laitteen hankintaan viiden edellisen vuoden aikana saadusta julkisesta tuesta on toimitettava selvitys tukikelpoisuuden arviointia varten. Rakennukset opetusministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön toimialan investointihankkeissa - rakennuksen, rakennelman tai rakenteen rakentamisessa, korjaamisessa tai laajentamisessa tarvittavat - aineet ja tarvikkeet - rakennuksiin tai rakenteisiin kiinteästi liittyvien laitteiden hankkiminen - suunnittelukustannukset, työpalkat ja urakkakustannukset Vuokrakustannukset (tila- ja laitevuokrat) - hankkeen toteuttamisen kannalta tarpeellisten toimitilojen, koneiden ja laitteiden vuokraus- tai leasingkustannukset - kustannukset on eriteltävä ja esitettävä laskentaperusteet, esim. toimitilojen neliövuokra Toimistokulut - esimerkiksi puhelin-, posti- ja kopiointikulut ja toimistotarvikkeet Muut kustannukset (poistot ym. kustannukset, joita ei kirjata muille kustannusluokille) - käyttöomaisuuden kirjanpitolain mukaiset poistot, mikäli poiston kohteena olevan omaisuuden hankintaan ei ole saatu julkista tukea - yleiskustannukset esim. puhelimen ja sähkön käytöstä aiheutuneet kustannukset, kirjanpito-, vuokraja siivouskustannukset, toimistokulut yms. silloin, kun ne voidaan kohdentaa projektille, mutta niitä ei ole ilmoitettu välittöminä kustannuksina - projektihenkilöstön kohtuulliset työterveysmaksut - tarjoilukustannuksista hyväksytään pääasiallisesti vain ohjausryhmän kahvitarjoilut - koko päivän kestävien tilaisuuksien ruokatarjoilu voidaan hyväksyä - kohderyhmille järjestettyjen koulutusten ruokailut eivät ole tukikelpoisia - tilintarkastuskustannukset ovat tukikelpoisia vain, jos Keski-Suomen liitto edellyttää hankkeen tilintarkastusta

8 8 Luontoissuoritukset - palkaton vapaaehtoistyö, jonka arvo määritellään käytetyn ajan ja tehdystä työstä yleisesti maksettavan tunti- tai päiväpalkan mukaan (esim. TES:n mukaisesti) - työstä, joka ei vaadi erityistä ammattitaitoa, tuntipalkka voi olla 10 /h - talkoona tehdyn konetyön arvo on 30 /h. - tuotantopanokset, jotka muodostuvat työpanoksen, koneiden, laitteiden tai raaka-aineiden luovuttamisesta hankkeen käyttöön - ammattityöpanoksen arvo on enintään aiheutuneet kustannukset tai vastaavasta työstä maksettu palkka - tuotantopanosten arvo on palvelun tai tavaran käypä arvo tai aiheutuneet kustannukset. Luontoissuoritusten rahallinen arvo ja laskentaperusteet hyväksytään rahoituspäätöksessä. Luontoissuorituksiin projekti ei voi saada tukea. Kustannukset muodostavat kuitenkin osan projektin tukikelpoisista kokonaiskustannuksista ja ovat myös tulopuolella osa omarahoitusosuutta.

9 9 ESR -hankkeiden erikseen raportoitavat kustannukset ESR hankkeissa ns. erikseen raportoitavat kustannukset muodostavat osan hankkeen kokonaiskustannuksista ja ovat omarahoitusosuutta, joka näkyy hankkeen rahoitussuunnitelmassa. Kustannukset on raportoitava Keski-Suomen liitolle maksatushakemus- ja rahoitusseurantalomakkeella. Erikseen raportoitaviin kustannuksiin hanke ei saa tukea. Kustannuksista on pidettävä kirjanpitoa ja niiden arvo on voitava riippumattomasti todeta ja tarkastaa. - osallistujien palkka- ja matkakustannukset koulutusajalta - koulutukseen, ohjaukseen ja neuvontaan jne. osallistuvien palkat ja palkkiot sivukuluineen - matka- ja majoituskulut osallistuttaessa ulkopuolisiin kursseihin, mikäli ne on hakemuksessa merkitty kunnan, muun julkisen tai yksityisen organisaation maksettaviksi - matkakustannukset hyväksytään verohallituksen vuosittain vahvistamien verovapaiden matkakustannusten mukaisesti - talkootyö ja muut luontoissuoritukset - palkaton vapaaehtoistyö (talkootyö), jonka arvo määritellään käytetyn ajan ja tehdystä työstä yleisesti maksettavan tunti- tai päiväpalkan mukaan (esim. TES:n mukaisesti) - työstä, joka ei vaadi erityistä ammattitaitoa, tuntipalkka voi olla 10 /h - talkoona tehdyn konetyön arvo on 30 /h. - esim. tutkimus-, opetus- tai muu ammattitoiminnan kustannukset, mikäli ne on hakemuksessa merkitty kunnan, muun julkisen tai yksityisen organisaation maksettaviksi - kustannuserät, jotka muodostuvat työpanoksen, koneiden, laitteiden tai raaka-aineiden luovuttamisesta hankkeen käyttöön.

10 10 ESIMERKKEJÄ TUKIKELVOTTOMISTA KUSTANNUKSISTA - toteuttajan tavanomaisesta toiminnasta aiheutuvat menot - kustannukset, jotka eivät perustu hyväksyttyyn projektisuunnitelmaan tai rahoituspäätökseen tai niistä ei ole rahoittajaviranomaisen kanssa sovittu neuvotteluissa - ennen hankkeen toteutusaikaa aloitettujen toimenpiteiden kustannukset - hankkeen päättymisen jälkeiseen aikaan kohdentuvat menot - tavanomaisen palkan lisäksi maksettavat tulospalkkiot, bonukset, luontaisedut ja vastaavat palkanlisät - yleinen henkilöstökoulutus - ohjausryhmän ulkomaan matkakustannukset - ei-lakisääteiset tai sopimuksiin perustumattomat lisäpalkkiot tai provisiot - sakot, rangaistusmaksut ja oikeudenkäyntikulut - rahoituskulut: velan korot, rahoitustapahtumiin liittyvät maksut, valuutanvaihtopalkkiot, kurssitappiot, vuokraleasingkorot, luottokortin käyttömaksut ja muut puhtaasti rahoitukseen liittyvät kustannukset - arvonlisävero, josta saa hyvityksen tai joka korvataan jollain muulla tapaa - edustuskulut - tilintarkastuksen kustannukset silloin, kun Keski-Suomen liitto ei ole tarkastusta edellyttänyt

TUKIKELPOISET KUSTANNUKSET

TUKIKELPOISET KUSTANNUKSET LIITE 2 Maakunnan kehittämisraha 1.4.2010 TUKIKELPOISET KUSTANNUKSET Keski-Suomen liiton rahoituspäätös perustuu lakiin eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta

Lisätiedot

TUKIKELPOISET KUSTANNUKSET

TUKIKELPOISET KUSTANNUKSET 6.8.2008 TUKIKELPOISET KUSTANNUKSET Keski-Suomen liitto myöntää kehittämisavustusta EAKR- ja ESR hankkeille. Avustusten käyttöä ja päätöksentekoa ohjaavat kansalliset ja Euroopan unionin säädökset ja ohjeet.

Lisätiedot

TUKIKELPOISET KUSTANNUKSET HANKKEISSA, JOISSA VÄLILLISET KULUT KORVATAAN PROSENTTIMÄÄRÄISENÄ (NS. FLAT RATE)

TUKIKELPOISET KUSTANNUKSET HANKKEISSA, JOISSA VÄLILLISET KULUT KORVATAAN PROSENTTIMÄÄRÄISENÄ (NS. FLAT RATE) 12.8.2011 TUKIKELPOISET KUSTANNUKSET HANKKEISSA, JOISSA VÄLILLISET KULUT KORVATAAN PROSENTTIMÄÄRÄISENÄ (NS. FLAT RATE) Keski-Suomen liitto myöntää tukea EAKR- ja ESR -hankkeille. Tuen käyttöä ja päätöksentekoa

Lisätiedot

TUKIKELPOISET KUSTANNUKSET HANKKEISSA, JOISSA VÄLILLISET KULUT KORVATAAN PROSENTTIMÄÄ- RÄISENÄ (NS. FLAT RATE)

TUKIKELPOISET KUSTANNUKSET HANKKEISSA, JOISSA VÄLILLISET KULUT KORVATAAN PROSENTTIMÄÄ- RÄISENÄ (NS. FLAT RATE) 1 (6) 12.1.2017 TUKIKELPOISET KUSTANNUKSET HANKKEISSA, JOISSA VÄLILLISET KULUT KORVATAAN PROSENTTIMÄÄ- RÄISENÄ (NS. FLAT RATE) Keski-Suomen liitto myöntää tukea maakunnan kehittämisraha-, EAKR- ja ESR-

Lisätiedot

RAKENNERAHASTOJA KOSKEVAT HALLINTOVIRANOMAISEN OHJEET Liite 3. 3.1. Esimerkkiluettelo tukikelpoisista kustannuksista / ESR

RAKENNERAHASTOJA KOSKEVAT HALLINTOVIRANOMAISEN OHJEET Liite 3. 3.1. Esimerkkiluettelo tukikelpoisista kustannuksista / ESR 27.2.2009 RAKENNERAHASTOJA KOSKEVAT HALLINTOVIRANOMAISEN OHJEET Liite 3 3. Tukikelpoisuus 3.1. Esimerkkiluettelo tukikelpoisista kustannuksista / ESR Lähtökohtana kustannusten tukikelpoisuutta tulkittaessa

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Flat rate 15% - EAKR 24.8.2016 Yksinkertaistettu kustannusmalli Flat rate 15% Käytössä perustelluissa rahoittajan hyväksymissä poikkeustapauksissa, joissa hankkeen sisällöstä

Lisätiedot

TUKIKELPOISET KUSTANNUKSET OHJELMAKAUDELLA 2007 2013

TUKIKELPOISET KUSTANNUKSET OHJELMAKAUDELLA 2007 2013 1 Liite A.1 TUKIKELPOISET KUSTANNUKSET OHJELMAKAUDELLA 2007 2013 MENOJEN TUKIKELPOISUUS Valtioneuvoston asetuksen rakennerahastojen tukikelpoisista kustannuksista (1079/2007) (jäljempänä tukikelpoisuusasetus)

Lisätiedot

TUKIKELPOISUUSASETUKSEN UUDISTAMINEN

TUKIKELPOISUUSASETUKSEN UUDISTAMINEN TUKIKELPOISUUSASETUKSEN UUDISTAMINEN Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Aluestrategiaryhmä Hallitusneuvos Tuula Manelius Työkokoukset kevät 2011 Säädöspohja rr-toiminnassa EU-säädökset

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Flat rate 24% - EAKR 24.8.2016 Yksinkertaistettu kustannusmalli Flat rate 24% Hankkeen välilliset kustannukset korvataan prosenttimääräisenä hyväksyttävistä välittömistä

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Rakennerahastoista osarahoitettavien kustannusten tukikelpoisuudesta Annettu Helsingissä 12 päivänä toukokuuta 2011 Anne Juutilainen 1 Soveltamisala Tätä asetusta sovelletaan alueellinen

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Tosiasiallisesti aiheutuneiden suorien kustannusten malli - EAKR 14.6.2016 Tosiasiallisesti aiheutuneiden suorien kustannusten malli Toteutetaan kokonaan investointina tai

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus rakennerahastoista osarahoitettavien kustannusten tukikelpoisuudesta Annettu Helsingissä 12 päivänä toukokuuta 2011 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty työ- ja elinkeinoministeriön

Lisätiedot

Maksatushakemus flat rate -hankkeissa. Osaamisen ja sivistyksen asialla

Maksatushakemus flat rate -hankkeissa. Osaamisen ja sivistyksen asialla Maksatushakemus flat rate -hankkeissa Osaamisen ja sivistyksen asialla Flat rate: maksatusprosessi Tuensaaja tekee maksatushakemuksen toteutuneista projektisuunnitelman mukaisista välittömistä kustannuksista.

Lisätiedot

PIKKU KAKE HANKKEEN ALOITUSKOKOUS TALOUS /FLAT RATE 17%

PIKKU KAKE HANKKEEN ALOITUSKOKOUS TALOUS /FLAT RATE 17% PIKKU KAKE HANKKEEN ALOITUSKOKOUS TALOUS /FLAT RATE 17% YLEISTÄ Joensuun KAKE hankkeen budjetti 1 274 914 Pikku KAKE Palkkakustannukset Ostopalvelut Muut kustannukset Joensuun kaupungin rahoitus Kaupunki

Lisätiedot

Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020

Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020 Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit 12/2014 Noora Hakolan esityksen pohjalta Pekka Selkälä Yksinkertaistetut kustannusmallit (KehL 28/2014 13 ) Prosenttiperusteinen

Lisätiedot

Hanke- ja yritystukien toimeenpano Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti

Hanke- ja yritystukien toimeenpano Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti 10.02.2015 Sivu 1 9.2.2015 Yksinkertaistetut kustannusmallit Tavoitteena on, että ohjelmakaudella 2014-2020 käytetään

Lisätiedot

EURA 2007 -JÄRJESTELMÄN KUSTANNUSLAJIEN MÄÄRITTELY ESR:N JA EAKR:N FLAT RATE MALLEISSA

EURA 2007 -JÄRJESTELMÄN KUSTANNUSLAJIEN MÄÄRITTELY ESR:N JA EAKR:N FLAT RATE MALLEISSA Liite 1 1 EURA 2007 -JÄRJESTELMÄN KUSTANNUSLAJIEN MÄÄRITTELY ESR:N JA EAKR:N FLAT RATE MALLEISSA Seuraavassa taulukossa on eritelty ESR:n ja EAKR:n flat rate mallien ja välilliset kustannukset EURA 2007

Lisätiedot

LINJAUKSET TUKIKELPOISISTA KUSTANNUKSISTA ESR-HANKKEISSA

LINJAUKSET TUKIKELPOISISTA KUSTANNUKSISTA ESR-HANKKEISSA Viite Valtioneuvoston asetus rakennerahastoista osarahoitettavien kustannusten tukikelpoisuudesta (501/2011) Muistio 12.5.2011 Valtioneuvoston asetus rakennerahastoista osarahoitettavien kustannusten tukikelpoisuudesta

Lisätiedot

7.11.2011. - Kustannusmallia ei voi muuttaa missään vaiheessa hankkeen toteutusaikana sen jälkeen, kun hanke on hyväksytty rahoitettavaksi.

7.11.2011. - Kustannusmallia ei voi muuttaa missään vaiheessa hankkeen toteutusaikana sen jälkeen, kun hanke on hyväksytty rahoitettavaksi. 7.11.2011 EU:n rakennerahasto-ohjelmat 2007-2013 FLAT RATE ohje Välittömät ja välilliset kustannukset flat rate -hankkeissa - Kustannusmalli otettu käyttöön tukikelpoisuusasetuksen muutoksella (501/2011)

Lisätiedot

HYVÄÄ LAATUA KOHTUULLISILLA KUSTANNUKSILLA. Tukikelpoisuusasetus 29.11.2007 Hankintojen kilpailuttaminen Hankkeiden viestintä

HYVÄÄ LAATUA KOHTUULLISILLA KUSTANNUKSILLA. Tukikelpoisuusasetus 29.11.2007 Hankintojen kilpailuttaminen Hankkeiden viestintä HYVÄÄ LAATUA KOHTUULLISILLA KUSTANNUKSILLA Tukikelpoisuusasetus 29.11.2007 Hankintojen kilpailuttaminen Hankkeiden viestintä TUKIKELPOISUUDEN EDELLYTYKSET Kustannukset aiheutuneet päätöksessä hyväksyttynä

Lisätiedot

Yksinkertaistetut kustannusmenettelyt. Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info

Yksinkertaistetut kustannusmenettelyt. Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info Yksinkertaistetut kustannusmenettelyt Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.2015 Sivu 1 27.5.2015 Kustannusmallivaihtoehdot Prosenttiperusteinen yleiskustannusten laskenta

Lisätiedot

Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020. Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3.

Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020. Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3. Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020 Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3.2015 Lahti Esityksen sisältö Kehittämishanketuen hyväksyttävät kustannukset

Lisätiedot

Hankehallinnointikoulutus

Hankehallinnointikoulutus Hankehallinnointikoulutus Kankaanpää 16.4.2010 Maija Saari EU-koordinaattori Yleiset edellytykset, VN asetus Menojen tulee olla: - hankkeen toteuttamisen kannalta tarpeellisia - määrältään kohtuullisia

Lisätiedot

Maaseutuohjelma Uusimaa Hankehallinnointikoulutus

Maaseutuohjelma Uusimaa Hankehallinnointikoulutus Maaseutuohjelma 2014 2020 Uusimaa Hankehallinnointikoulutus 15.1.2018 Kustannukset, kustannusmallit ja kustannusten tukikelpoisuus Juha Mäkinen Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Esityksessä mm. Kilpailutus /

Lisätiedot

Tukikelpoisuus ja kustannukset flat rate hankkeissa. EAKR-hankkeiden starttikoulutus ja

Tukikelpoisuus ja kustannukset flat rate hankkeissa. EAKR-hankkeiden starttikoulutus ja Tukikelpoisuus ja kustannukset flat rate hankkeissa EAKR-hankkeiden starttikoulutus 2.10. ja 4.10.2018 Tukikelpoisia, hyväksyttävät kustannukset ovat: Rakennerahasto-ohjelman mukaisia Hyväksytyn rahoituspäätöksen

Lisätiedot

Yksinkertaistetut kustannusmallit

Yksinkertaistetut kustannusmallit Yksinkertaistetut kustannusmallit Jukka Kotro 25.5.2015 Savonlinna 27.5.2015 Mikkeli Sivu 1 28.5.2015 Hankkeiden kustannusmallit Tuen hakija valitsee ja perustelee hakuvaiheessa, minkä kustannusmallin

Lisätiedot

Kirjanpito ja kustannukset. Jarmo Heikkilä

Kirjanpito ja kustannukset. Jarmo Heikkilä Kirjanpito ja kustannukset Jarmo Heikkilä Kirjanpito Kirjanpitoon hankkeelle oma kustannuspaikka tai tili Kirjanpito on järjestettävä osaksi tuensaajan kirjanpitoa Tuettavan toimepiteen kirjanpito tulee

Lisätiedot

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm 01.11.2010 Diaarinumero 31/545/2008 Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi S10947 Tunniste

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 2014. 357/2014 Valtioneuvoston asetus. alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 2014. 357/2014 Valtioneuvoston asetus. alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 2014 357/2014 Valtioneuvoston asetus alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta Annettu Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta

Lisätiedot

Hanketukien maksatus 2014-2020

Hanketukien maksatus 2014-2020 Hanketukien maksatus 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit ja maksatuksen hakeminen Anette Mäkelä 18.3.2015 Yksinkertaistetut kustannusmallit 2014-2020 Käytetään pääsääntöisesti Perustuvat EU:n yleisasetuksen

Lisätiedot

Tulot rakennerahastohankkeissa Yleisasetuksen (EY) N:o 1083/2006 55 artiklan vai kansallisen tukilainsäädännön soveltaminen?

Tulot rakennerahastohankkeissa Yleisasetuksen (EY) N:o 1083/2006 55 artiklan vai kansallisen tukilainsäädännön soveltaminen? Tulot rakennerahastohankkeissa Yleisasetuksen (EY) N:o 1083/2006 55 artiklan vai kansallisen tukilainsäädännön soveltaminen? Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Rakennerahastojen hallinnointiryhmä

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma , hakeminen ja tukikelpoisuus

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma , hakeminen ja tukikelpoisuus Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014 2020, hakeminen ja tukikelpoisuus Pohjois-Pohjanmaan liitto 6.5.2014 Hallintoa kevennetään Yksinkertaistetut kustannusmallit laajempaan käyttöön

Lisätiedot

Mitä EIP-hankkeessa voidaan rahoittaa hyväksyttävät kustannukset ja hakemuksen teko Hyrrä-järjestelmässä

Mitä EIP-hankkeessa voidaan rahoittaa hyväksyttävät kustannukset ja hakemuksen teko Hyrrä-järjestelmässä Mitä EIP-hankkeessa voidaan rahoittaa hyväksyttävät kustannukset ja hakemuksen teko Hyrrä-järjestelmässä Kati Vaissalo Ylitarkastaja Maaseudun kehittämistukiyksikkö Infotilaisuus Maaseudun innovaatioryhmien

Lisätiedot

HALLINTOVIRANOMAISEN OHJE 2/2010 3. TUKIKELPOISET KUSTANNUKSET. 3.1 Yleistä

HALLINTOVIRANOMAISEN OHJE 2/2010 3. TUKIKELPOISET KUSTANNUKSET. 3.1 Yleistä HALLINTOVIRANOMAISEN OHJE 2/2010 3. TUKIKELPOISET KUSTANNUKSET 3.1 Yleistä Yhteisön tasolla tukikelpoisia menoja koskeva sääntely on vähentynyt aikaisempaan ohjelmakauteen verrattuna. Toisaalta sekä yleisasetukseen

Lisätiedot

Turvakotipalvelut, talousasiat

Turvakotipalvelut, talousasiat Turvakotipalvelut, talousasiat Alustavia linjauksia 20.3.2015 20.3.2015 Laskentapäällikkö Juha Kekkonen 1 Yleistä Turvakotipalvelujen tuottajille vuosittain maksettavan korvauksen kokonaismäärä valtion

Lisätiedot

Prosenttiperusteinen yleiskustannusten laskentamalli FLAT RATE

Prosenttiperusteinen yleiskustannusten laskentamalli FLAT RATE Prosenttiperusteinen yleiskustannusten laskentamalli FLAT RATE Kainuun maakunta -kuntayhtymä y ke 17.8.2011 klo 9.00 Oili Paloniemi, EU-koordinaattori Heikki Immonen, EU-hankekoordinaattori Mikä flat rate

Lisätiedot

Tukikelpoisuus ja kustannukset flat rate - hankkeissa. Henri Hallanoro

Tukikelpoisuus ja kustannukset flat rate - hankkeissa. Henri Hallanoro Tukikelpoisuus ja kustannukset flat rate - hankkeissa Tukikelpoisuutta koskeva säädösperusta Lait ja asetukset EU: Yleisasetus (EU N:o 1303/2013) ja EAKR-asetus (EU N:o 1301/2013) Kansalliset: Rahoituslaki

Lisätiedot

TUKIKELPOISET MENOT RAKENNERAHASTO-PROJEKTEISSA OHJEL- MAKAUDELLA 2007 2013

TUKIKELPOISET MENOT RAKENNERAHASTO-PROJEKTEISSA OHJEL- MAKAUDELLA 2007 2013 9.4.2008 Liite 8 TUKIKELPOISET MENOT RAKENNERAHASTO-PROJEKTEISSA OHJEL- MAKAUDELLA 2007 2013 YLEISTÄ EU:n rakennerahastojen ohjelmakautta 2007 2013 varten annetuissa Euroopan yhteisön säännöksissä on rakennerahastoista

Lisätiedot

TEMin hallinnonalan itse toteuttamien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus Artikla 13 tarkastukset ja niiden havainnot

TEMin hallinnonalan itse toteuttamien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus Artikla 13 tarkastukset ja niiden havainnot TEMin hallinnonalan itse toteuttamien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.-1.9.2010 Artikla 13 tarkastukset ja niiden havainnot Riitta Mensalo Neuvotteleva virkamies Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

VERSIO 3: KORJATTU DIAT 10 JA 13

VERSIO 3: KORJATTU DIAT 10 JA 13 VERSIO 3: KORJATTU DIAT 10 JA 13 Flat rate rahoitteisten hankkeiden art. 13 mukainen menojen varmentaminen Kuopio 31.8., Oulu 13.9., Seinäjoki 20.9., Helsinki 27.9.2011 Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Lisätiedot

Rahoittajien työkokoukset, maaliskuu 2011 Rahoituspäätökset: ajankohtaista, havaintoja, kysymyksiä ja esimerkkejä

Rahoittajien työkokoukset, maaliskuu 2011 Rahoituspäätökset: ajankohtaista, havaintoja, kysymyksiä ja esimerkkejä Rahoittajien työkokoukset, maaliskuu 2011 Rahoituspäätökset: ajankohtaista, havaintoja, kysymyksiä ja esimerkkejä Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA Muutoksia EURA -järjestelmässä Rahoituspäätösten

Lisätiedot

MAKSATUSPROSESSIKOULUTUS ESR-HANKETOIMIJOILLE

MAKSATUSPROSESSIKOULUTUS ESR-HANKETOIMIJOILLE Tuija Nikkari Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus MAKSATUSPROSESSIKOULUTUS ESR-HANKETOIMIJOILLE Seinäjoki 24.5.2011 Rahoituspäätös ja projektisuunnitelma Rahoituspäätös sisältää päätösasiakirjan

Lisätiedot

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2)

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2) UUSI HAKEMUS Tuen hakemiseksi JATKOHAKEMUS RAHOITUSHAKEMUS MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHASTA ETELÄ-KARJALAN KEHITTÄMISRAHASTOSTA KORJAUS/TÄYDENNYS EDELLISEEN HAKEMUKSEEN Viranomainen, jolle rahoitushakemus osoitetaan

Lisätiedot

FiDiPro-ohjelma Projektin hyväksyttävät kustannukset

FiDiPro-ohjelma Projektin hyväksyttävät kustannukset FiDiPro-ohjelma Projektin hyväksyttävät kustannukset FiDiPro-kustannukset puhututtavat Paljonkohan voi tarjota palkkaa? Onko puhelinetu ok? Paljonko muuttokuluja saa syntyä? Perhe mukaan? Maksaako Tekes

Lisätiedot

Rahoitushakemuksen täyttöohje

Rahoitushakemuksen täyttöohje Rahoitushakemuksen täyttöohje 1 Hankkeen nimi Kannattaa pyrkiä lyhyeen ja ytimekkääseen nimeen. Tarvittaessa keksittävä hankkeelle lyhenne. Viranomainen, jolle hanke-esitys osoitetaan Alla on lueteltu

Lisätiedot

ESR-hankkeen talousseuranta

ESR-hankkeen talousseuranta ESR-hankkeen talousseuranta *Se mitä ei ole dokumentoitu sitä ei ole tehty.* Jaana Summanen ESR-HANKKEIDEN HALLINTOSEMINAARI 14.1.2009 / Helsinki Congress Paasitorni www.oph.fi/esr Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Valittavat kustannusmallit

Valittavat kustannusmallit Valittavat kustannusmallit 1. Todellisiin kustannuksiin perustuva 2. Kertakorvaus ( lump sum ) Julkinen tuki: enintään 100 000 3. Prosenttiperusteinen yleiskustannusten laskenta ( flat rate ) 24 % palkkakustannusten

Lisätiedot

toteutuneet kustannukset

toteutuneet kustannukset ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm Diaarinumero Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi S11800 Tunniste S11800.0000 Tila

Lisätiedot

Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa - rahoituspäätökset EURA 2007 järjestelmässä. Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA

Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa - rahoituspäätökset EURA 2007 järjestelmässä. Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa - rahoituspäätökset EURA 2007 järjestelmässä Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA EURA 2007 järjestelmän rahoituspäätösmallit 2010 ESR:ssa käytössä seuraavat

Lisätiedot

Yksinkertaistetut kustannusmallit

Yksinkertaistetut kustannusmallit Yksinkertaistetut kustannusmallit Rahoitusinfo Noormarkun klubi 12.2.2015 Satakunnan ELY-keskus, Maaseutuyksikkö, Raija Wessman 2.2.2015 1 Yksinkertaistetut kustannusmallit Käytetään ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus Hanke on Alueellinen kehittämishanke EU-rahoitteisen hankkeen valmisteluhanke Kyseessä on Uusi hakemus Jatkorahoitushakemus Korjaus/täydennys edelliseen hakemukseen

Lisätiedot

EAKR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE

EAKR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE EAKR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm Diaarinumero Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi A32477 Tunniste A32477.0000 Tila

Lisätiedot

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta suoraan haettujen kehittämishankkeiden toteuttajille

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta suoraan haettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta suoraan haettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Päivitetty 23.8.2016 Sivu 1 25.8.2016

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus rakennerahastoista osarahoitettavien kustannusten tukikelpoisuudesta Annettu Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 2014 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään alueiden kehittämisen

Lisätiedot

ESR-HANKKEEN TALOUSSEURANTA

ESR-HANKKEEN TALOUSSEURANTA ESR-HANKKEEN TALOUSSEURANTA OHJELMAKAUDELLA 2007-2013 Jaana Summanen ESR-projektien käynnistystilaisuus 12.3.2009 / Opetushallitus, Helsinki www.oph.fi/esr Osaamisen ja sivistyksen asialla Käsiteltäviä

Lisätiedot

ESR-hankkeen talousseuranta

ESR-hankkeen talousseuranta ESR-hankkeen talousseuranta *Se mitä ei ole dokumentoitu sitä ei ole tehty.* Jaana Summanen Marita Tupala 8.9.2010 Opetushallitus www.oph.fi/esr Osaamisen ja sivistyksen asialla Käsiteltävät asiat Projektin

Lisätiedot

Maksatuskausi Päätös Maksettu

Maksatuskausi Päätös Maksettu Maakuntahallitus 22 20.02.2017 EAKR- JA VALTIONTUEN TAKAISINPERINTÄ A32345 239/00.01.05.20/2012 Maakuntahallitus 20.02.2017 22 Päijät-Hämeen liitto on 7.3.2013, 15.1.2014 ja 12.2.2015 tekemillään rahoituspäätöksillä

Lisätiedot

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Uusi rahoituslaki ja soveltaminen Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Rahoituslaki ja rahoitusasetus Laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta

Lisätiedot

PEJ/TTa 6.1.2015 STANDARDISOINTIA EDISTÄVÄN PROJEKTITOIMINNAN RAHOITUS YLEISET EHDOT VUONNA 2015

PEJ/TTa 6.1.2015 STANDARDISOINTIA EDISTÄVÄN PROJEKTITOIMINNAN RAHOITUS YLEISET EHDOT VUONNA 2015 1(5) STANDARDISOINTIA EDISTÄVÄN PROJEKTITOIMINNAN RAHOITUS YLEISET EHDOT VUONNA 2015 Näitä ehtoja sovelletaan projektirahoitukseen, jota SFS on myöntänyt standardisointia edistävän projektitoiminnan rahoitusta

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

Maksatushakemukset. -käsittelyn sujuvuus ja ajankohtaisia huomioita 5.12.2012

Maksatushakemukset. -käsittelyn sujuvuus ja ajankohtaisia huomioita 5.12.2012 Maksatushakemukset -käsittelyn sujuvuus ja ajankohtaisia huomioita 5.12.2012 EU-koordinaattori Marja-Leena Kymäläinen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Taloustarkastaja Heli Tyyskänen, Varsinais-Suomen liitto

Lisätiedot

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala 1 LUONNOS 13.11.2017 TY TEM Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001)

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN OHJE ESR- JA EAKR RAHOITUKSEN HAKIJOILLE

VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN OHJE ESR- JA EAKR RAHOITUKSEN HAKIJOILLE VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN OHJE ESR- JA EAKR RAHOITUKSEN HAKIJOILLE 1.2.2012 Hyvin toteutettu ja tavoitteiltaan kohderyhmää hyvin palveleva hanke saa aikaan monenlaista positiivista kehitystä. Hyvä

Lisätiedot

Kirjanpitokysymykset. Valtionapukoulutus. 4.2.2014 Laskentapäällikkö Juha Kekkonen 1

Kirjanpitokysymykset. Valtionapukoulutus. 4.2.2014 Laskentapäällikkö Juha Kekkonen 1 Kirjanpitokysymykset Valtionapukoulutus 4.2.2014 Laskentapäällikkö Juha Kekkonen 1 Erillinen projekti- / hankekirjanpito Projektin / hankkeen kirjanpito on eriytettävä avustuksensaajan kirjanpidosta riittävän

Lisätiedot

Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen)

Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen) Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen) Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA Rahoituspäätökset EURA 2007 -järjestelmässä

Lisätiedot

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Kukka Kukkonen ja Pirjo Onkalo Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Päivitetty 2.2.2017 Sivu 1 3.2.2017

Lisätiedot

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm Diaarinumero Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi S11800 Tunniste S11800.0000 Tila

Lisätiedot

Julkisen tutkimuksen projektit Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta

Julkisen tutkimuksen projektit Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Julkisen tutkimuksen projektit Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Rahoitusehdot: Julkisen tutkimuksen rahoitus 5.5.2017 DM 1821297 v.1 Copyright Tekes Mitä asioita otettava huomioon heti projektin

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto Työllisyyspoliittinen avustus 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistäminen * parannetaan yleisiä työmarkkinavalmiuksia ja ammatillista osaamista Erityisesti

Lisätiedot

Ohje rahoitushakemuslomakkeen täyttämiseksi

Ohje rahoitushakemuslomakkeen täyttämiseksi 1/6 MH 27.5.2013 Ohje rahoitushakemuslomakkeen täyttämiseksi Rahoitushakemuslomake on maakunnan kehittämisrahan hakemista varten. EAKR:n tai ESR:n tukea haetaan sähköisen EURA2007-järjestelmän kautta.

Lisätiedot

Toteuttajien tukiosuus (EU ja valtio) koko hankkeen toteutusaikana: Koko hanke:

Toteuttajien tukiosuus (EU ja valtio) koko hankkeen toteutusaikana: Koko hanke: Maakuntahallitus 41 13.03.2017 EAKR- JA VALTIONTUEN TAKAISINPERINTÄ A32028 229/00.01.05.20/2011 Maakuntahallitus 13.03.2017 41 Päijät-Hämeen liitto on 13.4.2012 ja 22.1.2014 tekemillään rahoituspäätöksillä

Lisätiedot

EAKR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE

EAKR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE EAKR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm Diaarinumero Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi A32222 Tunniste A32222.0001 Tila

Lisätiedot

Toteuttajien tukiosuus (EU ja valtio) koko hankkeen toteutusaikana: Koko hanke:

Toteuttajien tukiosuus (EU ja valtio) koko hankkeen toteutusaikana: Koko hanke: Maakuntahallitus 40 13.03.2017 EAKR- JA VALTIONTUEN TAKAISINPERINTÄ A32358 226/00.01.05.20/2012 Maakuntahallitus 13.03.2017 40 Päijät-Hämeen liitto on 7.3.2013 ja 11.3.2014 tekemillään rahoituspäätöksillä

Lisätiedot

MH 11.1.2016. Etelä-Karjalan kehittämisrahasto ja Maakunnan kehittämisraha OHJEET RAHOITUSHAKEMUSLOMAKKEEN TÄYTTÄMISEKSI

MH 11.1.2016. Etelä-Karjalan kehittämisrahasto ja Maakunnan kehittämisraha OHJEET RAHOITUSHAKEMUSLOMAKKEEN TÄYTTÄMISEKSI MH 11.1.2016 Etelä-Karjalan kehittämisrahasto ja Maakunnan kehittämisraha OHJEET RAHOITUSHAKEMUSLOMAKKEEN TÄYTTÄMISEKSI MH 11.1.2016 Sisällys Ohje rahoitushakemuslomakkeen täyttämiseksi... 1 1. Hakijan

Lisätiedot

Hankekoulutus 2011. Tuettava toiminta, hyväksyttävät kustannukset

Hankekoulutus 2011. Tuettava toiminta, hyväksyttävät kustannukset Hankekoulutus 2011 Tuettava toiminta, hyväksyttävät Tuen myöntämisen edellytykset Hanke on valtakunnallisen sekä paikallisen ohjelman mukainen Hanke antaa hakijalle mahdollisuuden sellaisiin toimenpiteisiin,

Lisätiedot

12.12.2013, Pori. EU-koordinaattori Marja-Leena Kymäläinen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Taloustarkastaja Heli Tyyskänen, Varsinais-Suomen liitto

12.12.2013, Pori. EU-koordinaattori Marja-Leena Kymäläinen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Taloustarkastaja Heli Tyyskänen, Varsinais-Suomen liitto Maksatuksen ajankohtaiskatsaus Ohjelmakausi 2007-2013: 2013 Onko vielä jotain opittavaa? 12.12.2013, Pori EU-koordinaattori Marja-Leena Kymäläinen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Taloustarkastaja Heli Tyyskänen,

Lisätiedot

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus Kymenlaakson liitto täyttää Saapumispvm Hakemusnumero Valmistelija Diaari-/muu tunnus 1. HANKE Kyseessä on Uusi hakemus Jatkorahoitushakemus Korjaus/täydennys

Lisätiedot

ESR-hankkeen talousseuranta

ESR-hankkeen talousseuranta ESR-hankkeen talousseuranta *Se mitä ei ole dokumentoitu sitä ei ole tehty.* Anna-Laura Aittapelto, Marita Tupala ja Nina Ala-Sankola ESR-HANKKEIDEN KÄYNNISTYSSEMINAARI 15.3.2012 / Opetushallitus www.oph.fi/esr

Lisätiedot

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2)

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2) Tuen hakemiseksi RAHOITUSHAKEMUS UUSI HAKEMUS JATKOHAKEMUS ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) -RAHASTA: Ennakoitu rakennemuutos Lappeenranta - Imatra -kasvusopimus ETELÄ-KARJALAN KEHITTÄMISRAHASTOSTA

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN RAHOITTAMIEN ESR-HANKKEIDEN MAKSATUSHAKEMUSTEN LAADINTA

OPETUSHALLITUKSEN RAHOITTAMIEN ESR-HANKKEIDEN MAKSATUSHAKEMUSTEN LAADINTA OPETUSHALLITUKSEN RAHOITTAMIEN ESR-HANKKEIDEN MAKSATUSHAKEMUSTEN LAADINTA Yleistä maksaa hankkeelle rahoituksen maksatushakemuksen perusteella rahoituspäätöksen mukaisin ehdoin toteutuneisiin tukikelpoisiin

Lisätiedot

Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke

Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke Info toimenpiteiden toteuttajille 29.10.2018 Leader Varsin Hyvä Eeva Mettala-Willberg Toimenpiteen aloittaminen Toimenpiteen toteuttamisen on saanut aloittaa

Lisätiedot

Kustannusten ja rahoituksen koontilomake (osaprojektin `maksatushakemus )

Kustannusten ja rahoituksen koontilomake (osaprojektin `maksatushakemus ) Etelä-Suomen maakuntien EU-yksikkö Päijät-Hämeen liitto Päivitetty: 30.3.2009 (korvaa ohjeen 25.9.2008) OHJEITA YHTEISHANKKEEN OSATOTEUTTAJILLE: KUSTANNUSTEN JA RAHOITUKSEN RAPORTOINTI YHTEISHANKKEEN MAKSATUSHAKEMUKSEEN

Lisätiedot

OHJEITA Lapin liiton rahoittamille EAKR PROJEKTEILLE. LIITE 2 Päivitetty 22.3.2011

OHJEITA Lapin liiton rahoittamille EAKR PROJEKTEILLE. LIITE 2 Päivitetty 22.3.2011 OHJEITA Lapin liiton rahoittamille EAKR PROJEKTEILLE LIITE 2 Päivitetty 22.3.2011 2 1. RAHOITUKSEN MYÖNTÄMINEN... 4 1.1 PROJEKTISUUNNITELMAN MUUTTAMINEN... 4 1.2 PROJEKTIN KIRJANPITO... 4 1.3 VIRANOMAISTARKASTUKSET,

Lisätiedot

Kustannusten ja rahoituksen koontilomake (osaprojektin `maksatushakemus ) nimeä ja projektikoodia (A..). Etelä-Suomen maakuntien EU-yksikkö

Kustannusten ja rahoituksen koontilomake (osaprojektin `maksatushakemus ) nimeä ja projektikoodia (A..). Etelä-Suomen maakuntien EU-yksikkö Etelä-Suomen maakuntien EU-yksikkö Päijät-Hämeen liitto Päivitetty: 19.12.2011 (korvaa ohjeen 3.2.2011) OHJEITA YHTEISHANKKEEN OSATOTEUTTAJILLE: KUSTANNUSTEN JA RAHOITUKSEN RAPORTOINTI YHTEISHANKKEEN MAKSATUSHAKEMUKSEEN

Lisätiedot

Maksatus. Hanketoimijoiden koulutus 15.6.2011, Hotelli Santa Claus, järj. Lapin maaseudun bioenergian alueellinen koordinaatiohanke

Maksatus. Hanketoimijoiden koulutus 15.6.2011, Hotelli Santa Claus, järj. Lapin maaseudun bioenergian alueellinen koordinaatiohanke Maksatus Hanketoimijoiden koulutus 15.6.2011, Hotelli Santa Claus, järj. Lapin maaseudun bioenergian alueellinen koordinaatiohanke Sivu 1 15.6.2011 Maksatuksen hakuajat Sivu 2 15.6.2011 Maksatuksen hakuajat

Lisätiedot

ESR-RAHOITUKSEN EHTOLIITE OHJELMAKAUSI 2007 2013

ESR-RAHOITUKSEN EHTOLIITE OHJELMAKAUSI 2007 2013 ESR-RAHOITUKSEN EHTOLIITE OHJELMAKAUSI 2007 2013 ESR-projektin toteutuksen ja rahoituksen maksamisen ehdot tiedoksi projektissa toimiville alihankkijoille ja yhteistyökumppaneille Projektin toteuttajan/rahoituksen

Lisätiedot

1. HAKIJA 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y- tunnus tai yhdistyksen rekisterinumero

1. HAKIJA 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y- tunnus tai yhdistyksen rekisterinumero MAKSUHAKEMUS TEEMAHANKE Lnro 3318 1(5) ROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Uusi maksuhakemus Korjaus/täydennys vireillä olevaan maksuhakemukseen

Lisätiedot

Hankesuunnitelma (Hyrrä-palvelun mukainen hankesuunnitelma, jonka hakija kirjaa hyrrään)

Hankesuunnitelma (Hyrrä-palvelun mukainen hankesuunnitelma, jonka hakija kirjaa hyrrään) Luethan ensin hakemuksen täyttöohjeet. Huom! Hyrrä toimii parhaiten Mozilla Firefox selaimella varmista, että selaimen oikeassa yläkulmassa olevasta pudotusvalikosta, kohdasta uusi yksityinen ikkuna selain

Lisätiedot

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha Rahoitushakemus Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha (AIKO) Maakunnan kehittämisraha Haettava rahoitus on Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha

Lisätiedot

Lakikoulutuspäivä Tuula Manelius

Lakikoulutuspäivä Tuula Manelius Lakikoulutuspäivä Rahoituslaki, rahoitusasetus, tukikelpoisuusasetus, valtionavustuslaki Rahoituslain soveltamisala rakennerahastoasioissa jakautuu kahteen eri malliin. 1) Osa rakennerahastotoimijoista

Lisätiedot

2. TUETTAVA TOIMENPIDE 2.1 Nimi 2.2 Diaarinumero 2.3 Numero

2. TUETTAVA TOIMENPIDE 2.1 Nimi 2.2 Diaarinumero 2.3 Numero Työ- ja elinkeinokeskus 1(6) MAKSUHAKEMUS YRITYKSEN INVESTOINTITUKI Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 ROOPAN YHTEISÖ Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi

Lisätiedot

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm Diaarinumero Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi S12432 Tunniste S12432.0000 Tila

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN RAHOITTAMIEN ESR-HANKKEIDEN MAKSATUSHAKEMUSTEN LAADINTA

OPETUSHALLITUKSEN RAHOITTAMIEN ESR-HANKKEIDEN MAKSATUSHAKEMUSTEN LAADINTA OPETUSHALLITUKSEN RAHOITTAMIEN ESR-HANKKEIDEN MAKSATUSHAKEMUSTEN LAADINTA Yleistä maksaa hankkeelle rahoituksen maksatushakemuksen perusteella rahoituspäätöksen mukaisin ehdoin toteutuneisiin tukikelpoisiin

Lisätiedot

ESR:n erityispiirteet rakennerahastohaussa

ESR:n erityispiirteet rakennerahastohaussa ESR:n erityispiirteet rakennerahastohaussa Minna Koivukangas EU-koordinaattori Keski-Suomen ELY-keskus/ Varsinais-Suomen toimipiste 13.6.2014 Esityksen sisältö Yleistä hankehallinnosta ohjelmakaudella

Lisätiedot

Hallinnoijan tehtävät

Hallinnoijan tehtävät TALOUSOHJEET Hallinnoijan tehtävät Vastata hankkeen toteuttamisesta ja sen seurannan ja arvioinnin järjestämisestä toteumaraporttien ja maksatushakemusten tekemisestä valtionavustusselvityksen tekemisestä

Lisätiedot

Hankekoulutus. Interreg IV A Pohjoinen Kemi 13.10.2010 TALOUSHALLINTO. Marja-Leena Miettinen

Hankekoulutus. Interreg IV A Pohjoinen Kemi 13.10.2010 TALOUSHALLINTO. Marja-Leena Miettinen Hankekoulutus Interreg IV A Pohjoinen Kemi 13.10.2010 TALOUSHALLINTO Marja-Leena Miettinen Kansallinen tarkastaja Suomalaiset toimijat anovat TEM:ltä ( Työ-ja elinkeinoministeriö) sertifikaatin kansalliselle

Lisätiedot

Keskeisimmät muutokset toimeenpanossa ohjelmakaudella ALKE-lainsäädäntö (HE 190/2013)

Keskeisimmät muutokset toimeenpanossa ohjelmakaudella ALKE-lainsäädäntö (HE 190/2013) Keskeisimmät muutokset toimeenpanossa ohjelmakaudella 2014-2020 ALKE-lainsäädäntö (HE 190/2013) Laki alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista, ns. hallintolaki Laki alueiden kehittämisen

Lisätiedot

RAHOITUSHAKEMUS BOTNIA-ATLANTICA-OHJELMA

RAHOITUSHAKEMUS BOTNIA-ATLANTICA-OHJELMA 1(6) RAHOITUSHAKEMUS BOTNIA-ATLANTICA-OHJELMA HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen lomakkeen täyttämistä! Uusi hakemus 1. Viranomainen, jolle hanke-esitys osoitetaan

Lisätiedot

Rahoitushakemuksen täyttöohje

Rahoitushakemuksen täyttöohje Rahoitushakemuksen täyttöohje Tällä lomakkeella haetaan kansallista rahoitusta Keski-Suomen liitolta. Kansallisia rahoituslähteitä ovat maakunnan kehittämisraha osaamiskeskusohjelma aluekeskusohjelma ja

Lisätiedot

TYÖKOKOUS RAKENNERAHASTO-HANKKEIDEN MAKSATUKSISTA VASTAAVILLE RAKENNERAHASTOJEN AJANKOHTAISISTA ASIOISTA

TYÖKOKOUS RAKENNERAHASTO-HANKKEIDEN MAKSATUKSISTA VASTAAVILLE RAKENNERAHASTOJEN AJANKOHTAISISTA ASIOISTA TYÖKOKOUS RAKENNERAHASTO-HANKKEIDEN MAKSATUKSISTA VASTAAVILLE RAKENNERAHASTOJEN AJANKOHTAISISTA ASIOISTA Helsinki 11.6.2013 Maksajan ja rahoittajan roolit maksatusprosessissa Maksatuksen ajankohtaisia

Lisätiedot