Lakikoulutuspäivä Tuula Manelius

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lakikoulutuspäivä Tuula Manelius"

Transkriptio

1 Lakikoulutuspäivä

2 Rahoituslaki, rahoitusasetus, tukikelpoisuusasetus, valtionavustuslaki Rahoituslain soveltamisala rakennerahastoasioissa jakautuu kahteen eri malliin. 1) Osa rakennerahastotoimijoista soveltaa koko lakia ja sen nojalla annettua rahoitusasetusta sekä tukikelpoisuusasetusta. 1) Osa vain 3. lukua ja sen nojalla annettua tukikelpoisuusasetusta sekä omaa substanssilainsäädäntöään. 2

3 Lainsäädännön lisäksi välittävien toimielinten on noudatettava varojen siirron yhteydessä annettavia ehtoja, jos ne perustuvat tiettyyn artiklaan tai pykälään. Välittävä toimielin vastaa aina siitä, että se noudattaa sovellettavaa EU- ja kansallista lainsäädäntöä ja siitä miten se ko. lainkohtaa tulkitsee. 3

4 Rahoituslaki Rahoituslakia kokonaisuudessaan soveltavat maakuntien liitot kaikessa rr- ja kansallisten alueiden kehittämisvarojen käyttöä koskevassa päätöksenteossaan. ELY:t osittain TEM osittain ja STM kaikkeen rakennerahastotoimintaan 4

5 Rahoituslakia noudatetaan, ellei EU-lain säädännöstä muuta johdu. Valtionavustuslakia sovelletaan siinä tapauksessa, ettei rahoituslaissa ole jostain asiakohdasta säädetty. 5

6 Rahoituslakia kokonaisuudessaan soveltavat: Päätös tehdään rahoituslain perusteella. Lisäksi päätöksessä voidaan viitata esimerkiksi hankintalakiin tms. Takaisinperinnässä perusteena ovat rahoituslain pykälät. (Muilla viranomaisilla takaisinperinnän pohjana joko oman substanssilain tai valtionavustuslain pykälät). 6

7 Mihin tukea myönnetään? Rahoituslakia kokonaisuudessaan soveltavat: Ohjelman toteuttamiseksi. Rahoituslain 6-8 :n mukaisiin toimenpiteisiin, joita tarkennetaan rahoitusasetuksen 2-14 : issä. (Muut viranomaiset myöntävät omien tukijärjestelmiensä mukaisiin rakennerahasto-ohjelman mukaisiin hankkeisiin.) Tuen on oltava perusteltua sen käytölle asetettujen tavoitteiden kannalta. Tuella on oltava vaikutus hankkeen toteutumiseen. 7

8 Rahoituslakia kokonaisuudessaan soveltavat Tuki ei voi olla yleistä toimintatukea vaan kyseessä on erityisavustus. Tuen saajalla on oltava taloudelliset ja muut edellytykset toteuttaa hanke. Edellytykset vastata toiminnan jatkuvuudesta ellei hankkeen luonteen vuoksi tarpeetonta. Kehittämishankkeen tulosten oltava yleisesti hyödynnettävissä. 8

9 Hanke, yhteishanke, tuen siirtäminen ja hankinta (kokonaisuudessaan rahoituslakia soveltavat) Kehittämishanke, investointi. Yhteishanke, useampi kuin yksi tuensaaja, jokainen tuensaaja osallistuu pääsääntöisesti hankkeen rahoittamiseen. Tuen siirtäminen, pääsääntöisesti vain puolet myönnetystä tuesta voidaan siirtää. 9

10 Jos yhteishankkeissa tai tuen siirtämistä koskevissa hankkeissa tukipäätöksen tekemisen jälkeen liittyy uusia osapuolia on hakemus tästä välittömästi toimitettava tuen myöntäneelle viranomaiselle. Hankkeen tulee aina olla muodoltaan sellainen, että sen hallinnointi on selkeää. Viranomainen voi olla hyväksymättä sellaisia hankkeita, joissa on liikaa toimijoita tai hallinnointi on muuten epäselkeää. 10

11 Rahoituslakia kokonaisuudessaan noudattavat: Omarahoitus on rahoitusta, jolla tuen saaja itse osallistuu hankkeesta aiheutuviin kustannuksiin. Tuen saajien on TARVITTAESSA voitava osoittaa, että hankkeessa työskentelevillä on hankkeen toteuttamisen kannalta tarvittava koulutus ja osaaminen. Ei hyväksyttäviä kustannuksia: Arvonlisävero, joka ei jää hankkeen lopulliseksi kustannukseksi Korot, provisiot yms. Rahoituskustannukset. 11

12 ei hyväksyttäviä kustannuksia Hakijan organisaation tavanomainen toiminta ja siihen liittyvä suhdetoiminta, huom. Tuki ei ole yleistä toimintatukea. Hankehenkilöstön palkat siltä osin kuin ne ylittävät hakijaorganisaation vastaavasta työstä yleisesti maksaman palkan. 12

13 Lisätarkennuksia hyväksyttäviin kustannuksiin kaikille toimijoille Palkkaan liittyvät tulospalkkiot, bonukset tai luontoisedut eivät ole hyv.kust. Ulkomaan matkakustannukset, jos niitä ei ole hyväksytetty etukäteen, paitsi, jos viranomainen on nimenomaisesti päättänyt, ettei näitä selvityksiä tarvitse tehdä. Osa-aikaisesta työstä pidettävä työaikakirjanpitoa. 13

14 Kaikkia rr-toimijoita koskevaa Viranomaismaksut hyväksyttäviä vain, jos ne ovat erikseen tukipäätöksessä hyväksytty. Tekninen tuki: voidaan rahoittaa myös edellisiä ja seuraavia tukikausia koskevia hyväksyttäviä toimenpiteitä. Tilakustannukset eivät ole hyväksyttäviä. Ohjausryhmä - Ei ole pakollinen 14

15 Perusliitto tekee rahoitettavista hankkeista lausunnon koordinoivalle liitolle, tämä on osa valmistelua. Laajoissa ylimaakunnallisisssa hankkeissa pääsääntöisesti hankkeen käsittelee se MYR, jonka alueella hanke pääosin toteutetaan. Liittojen yritysten toimintaympäristön kehittämishankkeet? 15

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Uusi rahoituslaki ja soveltaminen Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Rahoituslaki ja rahoitusasetus Laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta

Lisätiedot

TUKIKELPOISUUSASETUKSEN UUDISTAMINEN

TUKIKELPOISUUSASETUKSEN UUDISTAMINEN TUKIKELPOISUUSASETUKSEN UUDISTAMINEN Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Aluestrategiaryhmä Hallitusneuvos Tuula Manelius Työkokoukset kevät 2011 Säädöspohja rr-toiminnassa EU-säädökset

Lisätiedot

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Yleisesittely Pohjois-Savon ELY-keskus, viestintä 20.4.2010 1 Tausta Aloitti toimintansa 1.1.2010 osana valtion aluehallinnon uudistusta Tehtävät

Lisätiedot

Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa - rahoituspäätökset EURA 2007 järjestelmässä. Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA

Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa - rahoituspäätökset EURA 2007 järjestelmässä. Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa - rahoituspäätökset EURA 2007 järjestelmässä Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA EURA 2007 järjestelmän rahoituspäätösmallit 2010 ESR:ssa käytössä seuraavat

Lisätiedot

Lakiuudistuksen tilannekatsaus

Lakiuudistuksen tilannekatsaus Lakiuudistuksen tilannekatsaus Työseminaari 16.4.2013 Tarja Reivonen TEM / Alueosasto Lakiuudistuksen sisältö ja organisointi Yhdistetään ja uudistetaan: Laki alueiden kehittämisestä (1651/2009) ja rakennerahastolaki

Lisätiedot

Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020. Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3.

Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020. Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3. Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020 Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3.2015 Lahti Esityksen sisältö Kehittämishanketuen hyväksyttävät kustannukset

Lisätiedot

Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen)

Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen) Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen) Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA Rahoituspäätökset EURA 2007 -järjestelmässä

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 2014. 357/2014 Valtioneuvoston asetus. alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 2014. 357/2014 Valtioneuvoston asetus. alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 2014 357/2014 Valtioneuvoston asetus alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta Annettu Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta

Lisätiedot

TUEN MYÖNTÄMINEN RAKENNERAHASTOHANKKEISSA

TUEN MYÖNTÄMINEN RAKENNERAHASTOHANKKEISSA TUEN MYÖNTÄMINEN RAKENNERAHASTOHANKKEISSA ALUEKEHITYS JA RAHOITUS KOULUTUS JA KESKUSTELUTILAISUUS Kuopio 5.2.2010 Aila Ryynänen Neuvotteleva virkamies TEM, AKY, RAPO Mitä aion käsitellä ALUEHALLINNON UUDISTUKSEN

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoituksen hakeminen. Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 6.6.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoituksen hakeminen. Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 6.6.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 EAKR-rahoituksen hakeminen Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Uudenmaan liiton ja muiden liittojen roolit MY R Rahoittaja-rooli (hankkeiden valinta ja rahoituspäätöksen

Lisätiedot

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala 1 LUONNOS 13.11.2017 TY TEM Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001)

Lisätiedot

Miten tukea haetaan? Hämeen ELY-keskus Valtteri Karhu

Miten tukea haetaan? Hämeen ELY-keskus Valtteri Karhu Miten tukea haetaan? Valtteri Karhu Rahoitusta haetaan Eura2014 -järjestelmässä Rakennerahastojen viestintä, kuten hakuilmoitukset julkaistaan verkossa osoitteessa www.rakennerahastot.fi Sivustolla sivut

Lisätiedot

Hanke- ja yritystukien toimeenpano Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti

Hanke- ja yritystukien toimeenpano Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti 10.02.2015 Sivu 1 9.2.2015 Yksinkertaistetut kustannusmallit Tavoitteena on, että ohjelmakaudella 2014-2020 käytetään

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden suunnittelu, toteuttaminen, maksatus ja jatkotoimenpiteet Keski-Pohjanmaan liitossa

EAKR-hankkeiden suunnittelu, toteuttaminen, maksatus ja jatkotoimenpiteet Keski-Pohjanmaan liitossa EAKR-hankkeiden suunnittelu, toteuttaminen, maksatus ja jatkotoimenpiteet Keski-Pohjanmaan liitossa Keski-Pohjanmaan liitto 22.11.2018 klo 09.00 12.00 23.11.2018 1 Ohjelma 09.00-09.30 Tilaisuuden avaus,

Lisätiedot

Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020

Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020 Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit 12/2014 Noora Hakolan esityksen pohjalta Pekka Selkälä Yksinkertaistetut kustannusmallit (KehL 28/2014 13 ) Prosenttiperusteinen

Lisätiedot

Valtionavustushankkeen taloushallinto - ohjaus ja seuranta

Valtionavustushankkeen taloushallinto - ohjaus ja seuranta Valtionavustushankkeen taloushallinto - ohjaus ja seuranta Yleistä avustusten myönnöstä Valtionavustuspäätös Avustuksen käyttötarkoitus/hyväksyttävät kokonaismenot/ valtionavustus Avustuksen maksu, käyttöaika

Lisätiedot

Valtionavustushankkeiden talouden hallinta

Valtionavustushankkeiden talouden hallinta Valtionavustushankkeiden talouden hallinta 7.11.2016 Hankeryhmät: Osaamisperusteisuuden ja asiakaslähtöisyyden edistäminen ja Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Marja Savilepo taloustarkastaja

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 1 (5) 133/31/2014 Työ- ja elinkeinoministeriö PL 32 00023 VALTIONEUVOSTO 8.4.2014 Lausuntopyyntö 24.3.2014 (TEM/563/03.01.02/2014) VALTIONEUVOSTON ASETUS ALUEIDEN KEHITTÄMISESTÄ JA RAKENNERAHASTO- TOIMINNAN

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Rakennerahastoista osarahoitettavien kustannusten tukikelpoisuudesta Annettu Helsingissä 12 päivänä toukokuuta 2011 Anne Juutilainen 1 Soveltamisala Tätä asetusta sovelletaan alueellinen

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu?

Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu? Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu? Rakennerahastokausi 2014 2020 Päijät-Hämeessä Info- ja keskustelutilaisuus 14.3.2013 Tarja Reivonen Neuvotteleva virkamies TEM / Alueosasto Lakiuudistuksen

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Flat rate 15% - EAKR 24.8.2016 Yksinkertaistettu kustannusmalli Flat rate 15% Käytössä perustelluissa rahoittajan hyväksymissä poikkeustapauksissa, joissa hankkeen sisällöstä

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä tammikuuta /2014 Laki. alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä tammikuuta /2014 Laki. alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 20 päivänä tammikuuta 2014 8/2014 Laki alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta Annettu Helsingissä 17 päivänä tammikuuta 2014 Eduskunnan

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus rakennerahastoista osarahoitettavien kustannusten tukikelpoisuudesta Annettu Helsingissä 12 päivänä toukokuuta 2011 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty työ- ja elinkeinoministeriön

Lisätiedot

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Kansainvälisten hankkeiden koulutus Susanna Ollila, Maaseutuvirasto susanna.ollila@mavi.fi Kansainväliset yhteistyöhankkeet

Lisätiedot

Erityistavoite 7.1 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen

Erityistavoite 7.1 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen Erityistavoite 7.1 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen ESR-hakuinfo 15.1.18, Helsinki JA 12.1.2018 Toimintalinja 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Erityistavoite 7.1 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Rahoituksen hakeminen mikä muuttuu

Kestävää kasvua ja työtä Rahoituksen hakeminen mikä muuttuu Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Rahoituksen hakeminen mikä muuttuu Iisalmi 18.3.2014 Varkaus 19.3.2014 Kuopio 27.3.2014 Sisältö: Sähköinen asiointi Hakuprosessi EURA 2014 Ennakko, luontoissuoritukset

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus Hanke on Alueellinen kehittämishanke EU-rahoitteisen hankkeen valmisteluhanke Kyseessä on Uusi hakemus Jatkorahoitushakemus Korjaus/täydennys edelliseen hakemukseen

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku

Laki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Laki ulkorajan ylittävästä yhteistyöstä Annettu Helsingissä 22 päivänä toukokuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Soveltamisala Tätä lakia sovelletaan Euroopan

Lisätiedot

Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa

Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa Alueiden kehittäminen ja sen rahoitus koulutus ja keskustelutilaisuus Tampere 17.2.2010 Erikoissuunnittelija Päivi Tapanila Työ- ja elinkeinoministeriö Esityksen

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 657/2015 Laki. ulkorajan ylittävästä yhteistyöstä. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku

SÄÄDÖSKOKOELMA. 657/2015 Laki. ulkorajan ylittävästä yhteistyöstä. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä toukokuuta 2015 657/2015 Laki ulkorajan ylittävästä yhteistyöstä Annettu Helsingissä 22 päivänä toukokuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Lisätiedot

2. TUETTAVA TOIMENPIDE 2.1 Nimi 2.2 Diaarinumero 2.3 Numero

2. TUETTAVA TOIMENPIDE 2.1 Nimi 2.2 Diaarinumero 2.3 Numero Työ- ja elinkeinokeskus 1(6) MAKSUHAKEMUS YRITYKSEN INVESTOINTITUKI Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 ROOPAN YHTEISÖ Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi

Lisätiedot

ESR:n erityispiirteet rakennerahastohaussa

ESR:n erityispiirteet rakennerahastohaussa ESR:n erityispiirteet rakennerahastohaussa Minna Koivukangas EU-koordinaattori Keski-Suomen ELY-keskus/ Varsinais-Suomen toimipiste 13.6.2014 Esityksen sisältö Yleistä hankehallinnosta ohjelmakaudella

Lisätiedot

ESR-hankkeissa Hämeen ELY-keskus

ESR-hankkeissa Hämeen ELY-keskus De minimis ESR-hankkeissa Hämeen ELY-keskus Mitä on de minimis-tuki? De minimis -tuella tarkoitetaan vähämerkityksistä julkista tukea, jonka määrä on maksimissaan 200 000 euroa per yritys nykyisen ja kahden

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen

Lisätiedot

Valtionavustusten taloudenhoito

Valtionavustusten taloudenhoito Valtionavustusten taloudenhoito Yleistä avustusten myönnöstä Valtionavustuspäätös Avustuksen käyttötarkoitus/hyväksyttävät menot/ valtionavustus Avustuksen maksu, käyttöaika Avustuksen käytön valvonta/tarkastus

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Jaana Airaksinen, asiantuntija Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutus vuonna 2014 tiedotustilaisuus 1.11.2013, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki

Lisätiedot

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 6526/31/2017 Hakemuksen saapumispvm

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 6526/31/2017 Hakemuksen saapumispvm EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 6526/31/2017 Hakemuksen saapumispvm 14.9.2017 Hakijan virallinen nimi Lapin yliopisto Hankkeen julkinen nimi Design in Smart

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Flat rate 24% - EAKR 24.8.2016 Yksinkertaistettu kustannusmalli Flat rate 24% Hankkeen välilliset kustannukset korvataan prosenttimääräisenä hyväksyttävistä välittömistä

Lisätiedot

HE 43/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 43/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 43/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä hoidettaessa noudatettavasta menettelystä annetun lain 6 ja 7 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

RAHOITUSHAKEMUS BOTNIA-ATLANTICA-OHJELMA

RAHOITUSHAKEMUS BOTNIA-ATLANTICA-OHJELMA 1(6) RAHOITUSHAKEMUS BOTNIA-ATLANTICA-OHJELMA HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen lomakkeen täyttämistä! Uusi hakemus 1. Viranomainen, jolle hanke-esitys osoitetaan

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus rakennerahastoista osarahoitettavien kustannusten tukikelpoisuudesta Annettu Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 2014 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään alueiden kehittämisen

Lisätiedot

METSIEN JA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN SEURANTAA KOSKEVIEN KANSALLISTEN OHJELMIEN HALLINNOINTI JA VALVONTA

METSIEN JA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN SEURANTAA KOSKEVIEN KANSALLISTEN OHJELMIEN HALLINNOINTI JA VALVONTA MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Metsäosasto PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO MÄÄRÄYS Pvm Dnro 17.3.2005 339/01/2004 Maa- ja metsätalousministeriön määräyskokoelma nro 5/05 Valtuutussäännökset: Laki Metsäntutkimuslaitoksesta

Lisätiedot

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ Pirkanmaan liitossa on haettavana tukea Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman toimintalinjojen 1 ja 2 mukaisille hankkeille. Rahoitettavaksi

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Kansainvälisten hankkeiden koulutus Susanna Ollila, Maaseutuvirasto susanna.ollila@mavi.fi Kansainväliset yhteistyöhankkeet

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden ajankohtaisia asioita Mavista Susanna Ollila ja Merja Uusi-Laurila

Kansainvälisten hankkeiden ajankohtaisia asioita Mavista Susanna Ollila ja Merja Uusi-Laurila 27.3.2018 Kansainvälisten hankkeiden ajankohtaisia asioita Mavista Susanna Ollila ja Merja Uusi-Laurila Kansainvälisen toiminnan muodot Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 1. Varsinaiset kansainväliset

Lisätiedot

Rahoittajien työkokoukset, maaliskuu 2011 Rahoituspäätökset: ajankohtaista, havaintoja, kysymyksiä ja esimerkkejä

Rahoittajien työkokoukset, maaliskuu 2011 Rahoituspäätökset: ajankohtaista, havaintoja, kysymyksiä ja esimerkkejä Rahoittajien työkokoukset, maaliskuu 2011 Rahoituspäätökset: ajankohtaista, havaintoja, kysymyksiä ja esimerkkejä Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA Muutoksia EURA -järjestelmässä Rahoituspäätösten

Lisätiedot

Tukikelpoisuus ja kustannukset flat rate hankkeissa. EAKR-hankkeiden starttikoulutus ja

Tukikelpoisuus ja kustannukset flat rate hankkeissa. EAKR-hankkeiden starttikoulutus ja Tukikelpoisuus ja kustannukset flat rate hankkeissa EAKR-hankkeiden starttikoulutus 2.10. ja 4.10.2018 Tukikelpoisia, hyväksyttävät kustannukset ovat: Rakennerahasto-ohjelman mukaisia Hyväksytyn rahoituspäätöksen

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 20230 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 3532/31/14 Hakemuksen saapumispvm 30.10.2014

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 3532/31/14 Hakemuksen saapumispvm 30.10.2014 EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 3532/31/14 Hakemuksen saapumispvm 30.10.2014 Hakijan virallinen nimi Lapin ammattikorkeakoulu oy Hankkeen julkinen nimi 3D

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Valtteri Karhu OKM:n valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet rakennerahasto-ohjelmassa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1. Osuvaa osaamista 2. Kotona Suomessa (OKM ja TEM) 3. Osallistamalla

Lisätiedot

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus Kymenlaakson liitto täyttää Saapumispvm Hakemusnumero Valmistelija Diaari-/muu tunnus 1. HANKE Kyseessä on Uusi hakemus Jatkorahoitushakemus Korjaus/täydennys

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS ALUEIDEN KEHITTÄMISEN JA RAKENNE- RAHASTOHANKKEIDEN RAHOITTAMISESTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS ALUEIDEN KEHITTÄMISEN JA RAKENNE- RAHASTOHANKKEIDEN RAHOITTAMISESTA TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ MUISTIO Alueosasto 30.4.2014 Hallitusneuvos Tuula Manelius VALTIONEUVOSTON ASETUS ALUEIDEN KEHITTÄMISEN JA RAKENNE- RAHASTOHANKKEIDEN RAHOITTAMISESTA Säädösperusta Yleiset perustelut

Lisätiedot

EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Toimintalinja: Erityistavoite : Maantieteellinen kohdealue

EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Toimintalinja: Erityistavoite : Maantieteellinen kohdealue EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 2631/31/15 Hakemuksen saapumispvm 17.9.2015 Hakijan virallinen nimi Geologian tutkimuskeskus Hankkeen julkinen nimi Mineral

Lisätiedot

Päijät-Hämeen EAKR Hakuinfo , Lahden maakuntakirjasto. Erityisasiantuntija Petri Veijalainen

Päijät-Hämeen EAKR Hakuinfo , Lahden maakuntakirjasto. Erityisasiantuntija Petri Veijalainen Päijät-Hämeen EAKR Hakuinfo 21.6.2017, Lahden maakuntakirjasto Erityisasiantuntija Petri Veijalainen 1 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankehaku Päijät-Hämeessä Yksivaiheinen

Lisätiedot

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA 1 YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA Maksatuksen yleisiä edellytyksiä... 1 Hakemuksen täyttöohjeita... 2 Hakijan perustiedot... 3 Maksatuksen tiedot...

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola 21.5.2014 Avustuksen tausta: lainsäädäntö Avustuksen taustaa Avustuksella on tarkoitus tukea kestävien liikkumisen muotojen edistämiseen tähtääviä hankkeita

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 9 päivänä helmikuuta /2011 Laki. kestävän metsätalouden rahoituslain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 9 päivänä helmikuuta /2011 Laki. kestävän metsätalouden rahoituslain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä helmikuuta 2011 100/2011 Laki kestävän metsätalouden rahoituslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 4 päivänä helmikuuta 2011 Eduskunnan päätöksen

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2014 C(2014) 1410 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 11.3.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1301/2013 täydentämisestä siltä osin

Lisätiedot

https://valtionavustukset.oph.fi/paatos/avustushaku/68/hakemus/6cfb301a9d c5d...

https://valtionavustukset.oph.fi/paatos/avustushaku/68/hakemus/6cfb301a9d c5d... Sivu 1/5 PÄÄTÖS 6.3.2017 35/588/2016 Helsingin kaupunki, Opetusvirasto ASIA VALTIONAVUSTUSHAKEMUSTA KOSKEVA PÄÄTÖS Valtionavustukset kielten opiskelun varhentamiseen, kehittämiseen ja lisäämiseen perusopetuksessa

Lisätiedot

Vastauksia eräisiin kysymyksiin. Rakennerahastopäivät, 4.9.2008 Kaj von Hertzen

Vastauksia eräisiin kysymyksiin. Rakennerahastopäivät, 4.9.2008 Kaj von Hertzen Vastauksia eräisiin kysymyksiin Rakennerahastopäivät, 4.9.2008 Kaj von Hertzen Koskeeko tuloa tuottavia hankkeita koskeva sääntely myös de minimis ehdolla rahoitettuja hankkeita? Kysymyksen taustalla lienee

Lisätiedot

6Aika. Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus ja sen hakeminen. Mari Kuparinen Uudenmaan liitto

6Aika. Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus ja sen hakeminen. Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 6Aika Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus ja sen hakeminen Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Ohjelmarakenne Toimintalinja Temaattinen tavoite Investointiprioriteetti Erityistavoite EAKR:n toimintalinjat

Lisätiedot

HE 12/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 12/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 2/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Aluekehitysrahoitus. Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala

Aluekehitysrahoitus. Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala Aluekehitysrahoitus Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala Organisaatio Aluekehityksen strateginen asema Kriittiset menestystekijät: Rahoitusvälineiden strateginen ja tehokas hyödyntäminen Maakuntaohjelman

Lisätiedot

Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö

Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Kyläverkkokoulutus 1.9.2011 Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Sivu 1 16.9.2011 Kyläverkkohankkeet ja lisävaroilla rahoitettavat laajat laajakaista hankkeet HankeVNA 22 : - Yleishyödyllisen

Lisätiedot

Usein kysyttyä yhteisölähtöistä paikallista kehittämistä (CLLD) koskeviin hankkeisiin sovellettavista valtiontukisäännöistä

Usein kysyttyä yhteisölähtöistä paikallista kehittämistä (CLLD) koskeviin hankkeisiin sovellettavista valtiontukisäännöistä Usein kysyttyä yhteisölähtöistä paikallista kehittämistä (CLLD) koskeviin hankkeisiin sovellettavista valtiontukisäännöistä 1. Ovatko kalastusalan valtiontukisäännöt muuttuneet kaudella 2014 2020? Tiettyjen

Lisätiedot

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha Rahoitushakemus Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha (AIKO) Maakunnan kehittämisraha Haettava rahoitus on Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha

Lisätiedot

Taito-ohjelma yleisesti ja alkavan haun erityiskysymykset

Taito-ohjelma yleisesti ja alkavan haun erityiskysymykset Taito-ohjelma yleisesti ja alkavan haun erityiskysymykset Taito-hakuinfo Tieteiden talo 13.1.2016 Päivi Bosquet Marika Lindroth Taito-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahastoohjelma

Lisätiedot

Keski Suomen liitto avaa kohdennetun hankehaun Keski Suomen sosiaali ja terveydenhuollon tulevan palvelurakenteen suunnittelemiseksi.

Keski Suomen liitto avaa kohdennetun hankehaun Keski Suomen sosiaali ja terveydenhuollon tulevan palvelurakenteen suunnittelemiseksi. 19.1.2010 HANKEHAKU Keski Suomen liitto avaa kohdennetun hankehaun Keski Suomen sosiaali ja terveydenhuollon tulevan palvelurakenteen suunnittelemiseksi. Rahoitushakemukset on jätettävä viimeistään 5.2.2010

Lisätiedot

Maksujen ajankohtaiset & ohjelmakauden 2007-2013 sulkeminen. Kirsi Perälä, ylitarkastaja Emmi Leppämäki, ylitarkastaja Tukien maksatusyksikkö

Maksujen ajankohtaiset & ohjelmakauden 2007-2013 sulkeminen. Kirsi Perälä, ylitarkastaja Emmi Leppämäki, ylitarkastaja Tukien maksatusyksikkö Maksujen ajankohtaiset & ohjelmakauden 2007-2013 sulkeminen Kirsi Perälä, ylitarkastaja Emmi Leppämäki, ylitarkastaja Tukien maksatusyksikkö Maksujen ajankohtaisia asioita Ylitarkastaja Kirsi Perälä Maksupäätökset

Lisätiedot

HYVÄÄ LAATUA KOHTUULLISILLA KUSTANNUKSILLA. Tukikelpoisuusasetus 29.11.2007 Hankintojen kilpailuttaminen Hankkeiden viestintä

HYVÄÄ LAATUA KOHTUULLISILLA KUSTANNUKSILLA. Tukikelpoisuusasetus 29.11.2007 Hankintojen kilpailuttaminen Hankkeiden viestintä HYVÄÄ LAATUA KOHTUULLISILLA KUSTANNUKSILLA Tukikelpoisuusasetus 29.11.2007 Hankintojen kilpailuttaminen Hankkeiden viestintä TUKIKELPOISUUDEN EDELLYTYKSET Kustannukset aiheutuneet päätöksessä hyväksyttynä

Lisätiedot

Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta

Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta Liite 3 Avustusehdot Poliittinen toiminta Valtioneuvoston antamat puoluelain (10/1969) 9 :n 4 momentissa sekä valtionavustuslain 11 :n 3 ja 4 momentissa tarkoitetut valtionavustuksen maksamista, käyttöä,

Lisätiedot

HE 146/2009 vp laiksi alueiden kehittämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 146/2009 vp laiksi alueiden kehittämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 146/2009 vp laiksi alueiden kehittämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Hallintovaliokunta 14.10.2009 Hallitusneuvos Tuula Manelius Neuvotteleva virkamies Tarja Reivonen Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi Teemahankkeiden avoin haku 15.9. 31.10.2011 MILLAISIA HANKKEITA? Eteläsuomalaisten osaamiskeskittymien kehittäminen ja verkostoituminen Laajoja hankekokonaisuuksia

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustukset valtakunnallisten ja kansainvälisten taide- ja kulttuurifestivaalien toimintaan vuonna 2018

Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustukset valtakunnallisten ja kansainvälisten taide- ja kulttuurifestivaalien toimintaan vuonna 2018 Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustukset valtakunnallisten ja kansainvälisten taide- ja kulttuurifestivaalien toimintaan vuonna 2018 Hakuaika: 29.9.2017-2.11.2017 klo 16:15 http://minedu.fi/avustukset/avustus/-/asset_publisher/valtakunnallisten-taide-ja-kulttuurifestivaalientoiminta

Lisätiedot

Ohjausryhmä. EAKR-hankkeiden starttikoulutus ja

Ohjausryhmä. EAKR-hankkeiden starttikoulutus ja Ohjausryhmä EAKR-hankkeiden starttikoulutus 2.10. ja 4.10.2018 Ohjausryhmä Pääsääntöisesti rahoittaja edellyttää hankkeelle ohjausryhmää Tarkista hankepäätöksestä edellytetäänkö hankkeeltasi ohjausryhmää

Lisätiedot

RAHOITUSHAKEMUS. HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen lomakkeen täyttämistä! Maakunta

RAHOITUSHAKEMUS. HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen lomakkeen täyttämistä! Maakunta 1(6) RAHOITUSHAKEMUS Kansallinen maakunnan kehittämisraha Alueellinen koheesio- ja kilpailukykyohjelma (KOKO) Osaamiskeskusohjelma HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen

Lisätiedot

TUKIKELPOISET KUSTANNUKSET HANKKEISSA, JOISSA VÄLILLISET KULUT KORVATAAN PROSENTTIMÄÄ- RÄISENÄ (NS. FLAT RATE)

TUKIKELPOISET KUSTANNUKSET HANKKEISSA, JOISSA VÄLILLISET KULUT KORVATAAN PROSENTTIMÄÄ- RÄISENÄ (NS. FLAT RATE) 1 (6) 12.1.2017 TUKIKELPOISET KUSTANNUKSET HANKKEISSA, JOISSA VÄLILLISET KULUT KORVATAAN PROSENTTIMÄÄ- RÄISENÄ (NS. FLAT RATE) Keski-Suomen liitto myöntää tukea maakunnan kehittämisraha-, EAKR- ja ESR-

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallituskatu 20 B, PL Rovaniemi

LAPIN LIITTO Hallituskatu 20 B, PL Rovaniemi Luonnos Lapin liiton lausunnoksi Työ- ja elinkeinoministeriölle hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista/ PE 12.3. 1 luku 1 Lain soveltamisala ja tavoitteet

Lisätiedot

SISÄÄN - JA ULOS OPIN OVESTA

SISÄÄN - JA ULOS OPIN OVESTA 31.8.2012 SISÄÄN - JA ULOS OPIN OVESTA Hankkeen hallittu päättäminen Rahoituskoordinaattori Merja Rossi Kaakkois-Suomen ELY-keskus HANKKEEN PÄÄTTÄMINEN Päättäminen on osa hankkeen suunnitelmaa ja toteuttamista

Lisätiedot

Tulot rakennerahastohankkeissa

Tulot rakennerahastohankkeissa Tulot rakennerahastohankkeissa TEM Alueiden kehittämisen yksikkö Rakennerahastojen hallinnointiryhmä Ylitarkastaja Tuula Sarajärvi Ylitarkastaja Eliisa Hujala Tulojen käsittely EAKR- ja ESR -hankkeissa

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 1.9.2014 MENNESSÄ

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 1.9.2014 MENNESSÄ EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 1.9.2014 MENNESSÄ Pirkanmaan liitossa on haettavana Pohjanmaan liiton rahoituskehyksestä 880 000 euroa EU-tukea toimintalinjan 2 uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen

Lisätiedot

TEMin hallinnonalan itse toteuttamien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus Artikla 13 tarkastukset ja niiden havainnot

TEMin hallinnonalan itse toteuttamien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus Artikla 13 tarkastukset ja niiden havainnot TEMin hallinnonalan itse toteuttamien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.-1.9.2010 Artikla 13 tarkastukset ja niiden havainnot Riitta Mensalo Neuvotteleva virkamies Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

TUKISOPIMUS KAAKKOIS-SUOMI - VENÄJÄ CBC

TUKISOPIMUS KAAKKOIS-SUOMI - VENÄJÄ CBC TUKISOPIMUS KAAKKOIS-SUOMI - VENÄJÄ CBC 2014 2020 Tukisopimuksen tunnusnumero Hankkeen nimi Hankkeen lyhenne Sopimuksen osapuolia ovat Kaakkois-Suomi Venäjä

Lisätiedot

TUKI UUSIUTUVAN ENERGIAN INVESTOINTEIHIN. Lappeenranta Pirkanmaan ELY- keskus, Ilpo Kinttula, asiantuntija, energia 1

TUKI UUSIUTUVAN ENERGIAN INVESTOINTEIHIN. Lappeenranta Pirkanmaan ELY- keskus, Ilpo Kinttula, asiantuntija, energia 1 TUKI UUSIUTUVAN ENERGIAN INVESTOINTEIHIN Lappeenranta 26.05.2016 Pirkanmaan ELY- keskus, Ilpo Kinttula, asiantuntija, energia 1 Energiatuki Työ- ja elinkeinoministeriö / ELY- keskus voi hankekohtaisen

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 9.5.2018 Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 (EAKR, ESR) Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) - Tavoitteena: - Parantaa työllisyyttä, lisätä

Lisätiedot

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Hämeen ELY-keskus Paikallinen kehittäminen ja ESR Euroopan sosiaalirahasto (ESR) tukee yhteisölähtöistä eli kansalaistoimijalähtöistä paikallista kehittämistä

Lisätiedot

Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke

Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke Info toimenpiteiden toteuttajille 29.10.2018 Leader Varsin Hyvä Eeva Mettala-Willberg Toimenpiteen aloittaminen Toimenpiteen toteuttamisen on saanut aloittaa

Lisätiedot

POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA

POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA 1. SOPIMUSOSAPUOLET Projektin toteuttaja: Y-tunnus: Osoite: Projektin tilaaja: Pohjois-Pohjanmaan liitto Y-tunnus: 0922484-4 Osoite: Sepänkatu

Lisätiedot

Valtionavustusten käytön valvonta

Valtionavustusten käytön valvonta Valtionavustusten käytön valvonta Yleistä avustusten myönnöstä Valtionavustuspäätös Avustuksen käyttötarkoitus/hyväksyttävät menot/ valtionavustus Avustuksen maksu, käyttöaika Avustuksen käytön valvonta/tarkastus

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off , Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off , Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off 12.5.2014, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä perusteista

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 903/2014 Laki. sisäasioiden rahastoista. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku

SÄÄDÖSKOKOELMA. 903/2014 Laki. sisäasioiden rahastoista. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä marraskuuta 2014 903/2014 Laki sisäasioiden rahastoista Annettu Helsingissä 7 päivänä marraskuuta 2014 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Lisätiedot

Tulot rakennerahastohankkeissa Yleisasetuksen (EY) N:o 1083/2006 55 artiklan vai kansallisen tukilainsäädännön soveltaminen?

Tulot rakennerahastohankkeissa Yleisasetuksen (EY) N:o 1083/2006 55 artiklan vai kansallisen tukilainsäädännön soveltaminen? Tulot rakennerahastohankkeissa Yleisasetuksen (EY) N:o 1083/2006 55 artiklan vai kansallisen tukilainsäädännön soveltaminen? Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Rakennerahastojen hallinnointiryhmä

Lisätiedot

Kertakorvausmallin käyttö ESR- ja EAKR -hankkeissa. Riitta Salasto Uudenmaan ELY-keskus Neuvotteluhuone Aapa Y-talo Osallistujien esittely!

Kertakorvausmallin käyttö ESR- ja EAKR -hankkeissa. Riitta Salasto Uudenmaan ELY-keskus Neuvotteluhuone Aapa Y-talo Osallistujien esittely! Kertakorvausmallin käyttö ESR- ja EAKR -hankkeissa Riitta Salasto Uudenmaan ELY-keskus 28.5.2013 Neuvotteluhuone Aapa Y-talo Osallistujien esittely! Avoin haku 3.9.-5.10.2012 Kevennetyt kustannusmallit:

Lisätiedot

FiDiPro-ohjelma Projektin hyväksyttävät kustannukset

FiDiPro-ohjelma Projektin hyväksyttävät kustannukset FiDiPro-ohjelma Projektin hyväksyttävät kustannukset FiDiPro-kustannukset puhututtavat Paljonkohan voi tarjota palkkaa? Onko puhelinetu ok? Paljonko muuttokuluja saa syntyä? Perhe mukaan? Maksaako Tekes

Lisätiedot

Mitä EIP-hankkeessa voidaan rahoittaa hyväksyttävät kustannukset ja hakemuksen teko Hyrrä-järjestelmässä

Mitä EIP-hankkeessa voidaan rahoittaa hyväksyttävät kustannukset ja hakemuksen teko Hyrrä-järjestelmässä Mitä EIP-hankkeessa voidaan rahoittaa hyväksyttävät kustannukset ja hakemuksen teko Hyrrä-järjestelmässä Kati Vaissalo Ylitarkastaja Maaseudun kehittämistukiyksikkö Infotilaisuus Maaseudun innovaatioryhmien

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.10.2018 C(2018) 7044 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 30.10.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE

ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE ESR-PROJEKTIN MAKSATUSHAKEMUS- JA RAHOITUSSEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm 01.11.2010 Diaarinumero 31/545/2008 Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi S10947 Tunniste

Lisätiedot

HE 317/2014 vp. Esityksen pääasiallisena tavoitteena on muuttaa alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden

HE 317/2014 vp. Esityksen pääasiallisena tavoitteena on muuttaa alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista annetun lain 39 :n muuttamisesta sekä alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta

Lisätiedot