KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA"

Transkriptio

1 Euroopan parlamentti Oikeudellisten asioiden valiokunta KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Tšekin tasavallan edustajainhuoneen perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä korkeaa osaamistasoa vaativaa työtä varten (COM(2016)0378 C8-0213/ /0176(COD)) Toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamista koskevassa pöytäkirjassa N:o 2 olevan 6 artiklan mukaisesti kukin kansallinen parlamentti voi kahdeksan viikon kuluessa siitä, kun lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävää säädöstä koskeva esitys on toimitettu, antaa Euroopan parlamentin puhemiehelle sekä neuvoston ja komission puheenjohtajille perustellun lausunnon syistä, joiden perusteella se arvioi, että kyseessä oleva esitys ei ole toissijaisuusperiaatteen mukainen. Tšekin tasavallan edustajainhuone on antanut oheisen perustellun lausunnon edellä mainitusta ehdotuksesta direktiiviksi. Euroopan parlamentin työjärjestyksen mukaan toissijaisuusperiaatteen noudattamiseen liittyvät asiat kuuluvat oikeudellisten asioiden valiokunnan toimivaltaan. NP\ docx PE v01-00 Moninaisuudessaan yhtenäinen

2 LIITE Tšekin tasavallan parlamentti EDUSTAJAINHUONE vaalikausi 298. PÄÄTÖSLAUSELMA Eurooppa-asioiden valiokunnalta 53. kokouksessa 1 päivänä syyskuuta 2016 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä korkeaa osaamistasoa vaativaa työtä varten, neuvoston asiakirjatunnus 10012/16, COM(2016) 378 Kuultuaan ensimmäistä varasisäministeriä Jiří Nováčekia, sosiaali-, työ- ja perheministeriön ulkomaisen työllisyyden osaston johtajaa Štefan Duhánia sekä kuultuaan edustajainhuoneen jäsenen Ivana Dobešován raportin ja keskusteltuaan asiasta Tšekin tasavallan edustajainhuoneen Eurooppa-asioiden valiokunta hyväksyi tämän päätöslauselman liitteenä olevan lausunnon. Josef Šenfeld Tarkastaja Ivana Dobešová Esittelijä Igor Jakubčík Varapuheenjohtaja PE v /6 NP\ docx

3 Päätöslauselman nro 298 liite Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä korkeaa osaamistasoa vaativaa työtä varten COM(2016) 378, neuvoston asiakirja 10012/16 Toimielinten välinen asia 2016/0176(COD) Oikeusperusta: Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 79 artiklan 2a kohta ja 294 artikla. Toimitettu edustajainhuoneelle Eurooppa-asioiden valiokunnan välityksellä: Käsittely Eurooppa-asioiden valiokunnassa: (1. vaihe) Menettely: Tavallinen lainsäätämisjärjestys Hallituksen alustava lausunto (edustajainhuoneen työjärjestyksen 109 a artiklan 1 kohdan mukaisesti): Päivätty 27 päivänä kesäkuuta 2016, toimitettu Eurooppa-asioiden valiokuntaan 18 päivänä heinäkuuta 2016 ISAP-järjestelmän välityksellä. Arvio toissijaisuusperiaatteesta: Ehdotus ei ole toissijaisuusperiaatteen mukainen (katso alla). Haluamme tässä yhteydessä huomauttaa, että myös senaatti hyväksyi 32. istunnossaan 23 päivänä elokuuta 2016 antamassaan päätöslauselmassa perustellun lausunnon toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamista koskevassa pöytäkirjassa N:o 2 olevan 6 artiklan mukaisesti. Senaatti katsoo lausunnossaan ehdotuksen rinnakkaisten järjestelmien olemassaolon kieltämisestä olevan ristiriidassa Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklan 3 kohdan toissijaisuusperiaatteen kanssa. Perustelut ja tarkoitus: Mitä tulee korkeasti koulutetun työvoiman tai asiantuntijoiden työllistämistä koskevaan EU:n lainsäädäntöön, tällä hetkellä on voimassa neuvoston direktiivi 2009/50/EY kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä korkeaa pätevyyttä vaativaa työtä varten. Komission mielestä tämä lainsäädäntö ei kuitenkaan ole täyttänyt odotuksia ja sen soveltamisessa on ilmennyt puutteita. Näihin puutteisiin komissio katsoo kuuluvan erityisesti maahanpääsyn ja EU:n sisäisen liikkuvuuden helpottamisen rajoitukset tai muut samoihin työntekijöiden luokkiin eri EU:n jäsenvaltioissa sovellettavat toisistaan poikkeavat rinnakkaiset säännöt. Sisältö ja seuraukset: Ehdotetun säädöksen tarkoituksena on korvata olemassa oleva direktiivi ja hyväksyä sen NP\ docx 3/6 PE v01-00

4 uusia järjestelyjä, joilla komission mukaan poistetaan tähänastiset puutteet ja parannetaan EU:n kykyä houkutella erittäin päteviä työntekijöitä ja saadaan nämä jäämään EU:hun sekä helpotetaan heidän liikkumistaan EU:ssa. Jäljempänä olevassa lausunnossa keskitytään olemassa oleva lainsäädäntö huomioiden erityisesti nykytilanteeseen ehdotettuihin muutoksiin. Direktiiviehdotus on jaettu kuuteen lukuun. Ensimmäinen luku sisältää yleiset säännökset. Käsitteiden määritelmiin tehtävien muutoksien (käsite korkeaa pätevyyttä vaativa työ korvataan käsitteellä korkeaa osaamistasoa vaativa työ ) vuoksi jäsenvaltioille tulee uusia velvollisuuksia tunnustaa ammattikokemus vaihtoehdoksi tutkinnolle. Ehdotus antaa kaikille kolmansien maiden kansalaisille, jotka ovat EU:n kansalaisten perheenjäseniä, mahdollisuuden saada sinisen kortin, suorittaa korkeaa osaamistasoa vaativaa työtä sekä tehdä työmatkoja EU:n alueella ilman EU:n kansalaisen mukanaoloa. Uusi direktiivi koskisi myös henkilöitä, joilla on oikeus saada kansainvälistä suojelua vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle annetun direktiivin 2011/95/EU nojalla. Nämä henkilöt voisivat hakea sinistä korttia samalla tavoin kuin muutkin kolmansien maiden kansalaiset. Tämän säännöksen tarkoituksena on komission mukaan poistaa näiden henkilöiden aseman aiheuttamia rajoituksia ja mahdollistaa, että he tämän pohjalta voivat suorittaa korkeaa pätevyyttä edellyttävää työtä. Suuri muutos olemassa olevaan lainsäädäntöön verrattuna on se, että uusi ehdotus ei mahdollista rinnakkaisten kansallisten järjestelmien olemassaoloa, joilla säädeltäisiin lupien myöntämistä korkeaa pätevyyttä edellyttävän ammattitoiminnan harjoittamista varten. Jäsenvaltioilla olisi näin ollen nyt velvollisuus myöntää sinisiä kortteja vain, mikäli kyseessä oleva henkilö kuuluu tämän direktiivin soveltamisalaan. Rinnakkaisia järjestelmiä voidaan yhä soveltaa sellaisiin kolmansien maiden kansalaisiin, jotka eivät kuulu tämän direktiivin soveltamisalaan. Toinen luku käsittelee maahanpääsyn edellytyksiä. Ehdotetun direktiivin 5 artiklan mukaan näihin edellytyksiin sisältyy työsopimus tai sitova työtarjous. Voimassa olevaan lainsäädäntöön verrattuna muutos lyhentäisi työsopimuksen voimassaoloaikaa 12 kuukaudesta 6 kuukauteen. Komission mukaan tällä mukautuksella parannettaisiin työsuhteiden joustavuutta. Muita edellytyksiä ovat säänneltyjen ammattien osalta kansallisten vaatimusten täyttyminen. Mikäli kyseessä on ei-säännelty ammatti, hakijan on ehdotuksen mukaan todistettava omaavansa korkea ammattipätevyys. Ehdotuksella alennetaan myös sallittu vähimmäispalkka määrään, joka on 1 1,4 kertaa keskimääräinen palkka, kun se aiemmin oli 1,5 kertaa keskimääräinen palkka. Komission mukaan tämä mukautus mahdollistaa ammatillisesti pätevien työntekijöiden suuremman määrän työllistämisen. Sellaisissa ammateissa, joissa on korostunut tarve saada työntekijöitä kolmansista maista, sekä vastavalmistuneiden kohdalla voidaan yllä mainittua vähimmäispalkkaa alentaa 80 prosenttiin kolmen vuoden ajan. Myös jäsenvaltioiden oikeutta tehdä sellaisia työmarkkinatestejä, joiden tarkoituksena on asianomaisten työpaikkojen täyttäminen jäsenvaltiosta tulevilla työntekijöillä, muutetaan. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan jäsenvaltiot voivat toteuttaa tätä toimintaa rajoituksetta. Ehdotuksen mukaan tämä olisi mahdollista vain sellaisissa tilanteissa, joissa jäsenvaltion työmarkkinoilla on vakavia häiriöitä. Kolmannessa luvussa olevassa 8 12 artiklassa määritellään EU:n sinisen kortin myöntämistä koskeva menettely. Jos hakemuksesta tehdään myönteinen päätös, myöntää jäsenvaltio hakijalle EU:n sinisen kortin. EU:n sininen kortti antaa haltijalle kortin voimassaoloaikana oikeuden saapua ja palata EU:n sinisen kortin myöntäneen PE v /6 NP\ docx

5 jäsenvaltion alueelle ja oleskella siellä sekä oikeuden muihin tässä ehdotuksessa määriteltyihin oikeuksiin. Kortin vakiovoimassaoloaika on kaksi vuotta, mutta mikäli kyseessä on lyhyemmälle ajalle solmittu työsopimus, tulisi voimassaoloajan vastata työsuhteen kestoa, johon lisätään kolme kuukautta. Niin ikään hakemusta koskevan päätöksen ilmoittamisen määräaikaa on lyhennetty 90 päivästä 60 päivään hakemuksen jättämisestä ja tämän lisäksi jäsenvaltioilla on oikeus periä hakemuksen käsittelystä kohtuullinen korvaus. Niin kutsutut tunnustetut työnantajat ovat uusi ehdotukseen sisältyvä seikka. Mikäli tietty taho tunnustetaan tunnustetuksi työnantajaksi, hakemuksen käsittely yksinkertaistuu ja nopeutuu. Neljäs luku käsittelee sinisen kortin haltijoiden oikeuksia. Ehdotuksen artiklassa ehdotettu lainsäädännön muutos yksinkertaistaa olemassa olevaa järjestelmää siten, että sinisen kortin haltijoille mahdollistetaan täysi pääsy korkeaa ammattipätevyyttä edellyttäviin ammatteihin. Jäsenvaltiot voivat edellyttää kortinhaltijoita ilmoittamaan sellaisista muutoksista, jotka vaikuttavat sinisen kortin voimassaoloon. Sinisten korttien haltijat voivat myös harjoittaa toimintaa itsenäisenä ammatinharjoittajana samaan aikaan sinisen kortin perusteena olevan ammatin kanssa. Samoin kuin nykyisen lainsäädännön mukaan, kortinhaltija voi olla väliaikaisesti työttömänä, mutta ei kuitenkaan kolmea kuukautta pitempään. Perheenjäsenien osalta artiklassa ehdotetuissa muutoksissa on poikkeuksia neuvoston direktiivin 2003/86/EY oikeudesta perheenyhdistämiseen. Niillä helpotetaan korkean ammattipätevyyden omaavien työntekijöiden perheenyhdistämistä. Pitkäaikaiseen oleskelulupaan (eli EU:n alueella pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaan) liittyen ehdotuksessa säädetään poikkeuksista pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemasta annettuun direktiiviin 2003/109/EY. Ehdotuksen artiklassa säädetään pitkäaikaisen oleskeluluvan saamisen yksinkertaistamisesta tämänhetkiseen lainsäädäntöön verrattuna. Tämä lupa voidaan myöntää sinisen kortin haltijalle, kun tämä on oleskellut kolme vuotta yhdessä jäsenvaltiossa tai viisi vuotta eri jäsenvaltioissa. Viidennessä luvussa määritellään jäsenvaltioiden väliseen liikkuvuuteen sovellettavat suhteet. Ehdotetulla säädöksellä luotaisiin täysin uusi tapa säännellä toisessa jäsenvaltiossa harjoitettavaa liiketoimintaa. Se antaisi sinisen kortin haltijalle määräaikaisen maahantulo-oikeuden toiseen jäsenvaltioon liiketoiminnan harjoittamista varten. Tämä vastaa jäsenvaltioiden velvollisuutta pidättäytyä muiden lupien kuin sinisen kortin vaatimisesta. Komission mukaan tämän säännöksen tarkoituksena on mahdollistaa korkean osaamistason työntekijöiden joustava liikkuvuus. Tämän lisäksi ehdotuksella yksinkertaistetaan edellytyksiä hakea sinistä korttia toisessa jäsenvaltiossa. Kuudes luku sisältää loppusäännökset. Siinä on erityisesti tiedonsaantia ja tilastotietoja koskevia sääntöjä. Vaikutus Tšekin tasavallan talousarvioon ja oikeusjärjestykseen: Mikäli ehdotettu säädös hyväksytään, ulkomaalaislakia, työlainsäädäntöä ja sosiaaliturvalainsäädäntöä on muutettava. Tšekin tasavallan hallituksen puitelausuman mukaan vaikutuksia valtion talousarvioon ei ole odotettavissa. Tšekin hallituksen kanta: Tšekin tasavallan hallitus tukee nykyisiä säännöksiä eikä kannata uutta lainsäädäntötoimintaa tällä alalla. Näin ollen se vastustaa varsinkin rinnakkaisten järjestelmien kieltoa ja työmarkkinatestien rajoituksia. Tšekin tasavallan hallitus ei hyväksy pakollista ammattipätevyyden tunnustamista tai vähimmäispalkan pienentämistä. NP\ docx 5/6 PE v01-00

6 Ehdotuksen käsittelyn aikataulu unionin toimielimissä: Euroopan parlamentissa tätä asiaa käsittelee kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta. Tämän asiakirjan käsittelyä varten Euroopan parlamentin muissa elimissä ei toistaiseksi ole asetettu ajankohtaa. Päätelmät: Eurooppa-asioiden valiokunta 1. ei tue ehdotusta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä korkeaa osaamistasoa vaativaa työtä varten, COM(2016) 378 final; 2. edellyttää, että päävastuu laillisesta maahanmuutosta ja työllisyydestä, mukaan lukien jäsenvaltioiden oikeus määritellä laillisen maahanmuuton laajuus säilyy jatkossakin Euroopan unionin jäsenvaltioilla; 3. vastustaa jyrkästi rinnakkaisten kansallisten järjestelmien kieltoa, työmarkkinoiden testausmahdollisuuden rajoittamista ja direktiivin laajentamista käsittämään kansainvälistä suojelua nauttivat henkilöt, koska tämä on ristiriidassa toissijaisuusperiaatteen kanssa, ja hyväksyy toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamista koskevassa pöytäkirjassa N:o 2 olevan 6 artiklan mukaisen perustellun lausunnon; 4. tukee Tšekin tasavallan hallituksen tätä asiakirjaa koskevaa puitelausumaa; 5. valtuuttaa Eurooppa-asioiden valiokunnan puheenjohtajan välittämään tämän päätöslauselman edustajainhuoneen työjärjestyksen mukaisesti edustajainhuoneen puhemiehen välityksellä Tšekin tasavallan hallitukselle, senaatin puhemiehelle, Euroopan parlamentin puhemiehelle, neuvoston puheenjohtajalle sekä komission puheenjohtajalle. Josef Šenfeld Tarkastaja Ivana Dobešová Esittelijä Igor Jakubčík Varapuheenjohtaja PE v /6 NP\ docx

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Bulgarian parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 21.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Liettuan tasavallan parlamentin perusteltu lausunto

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 14.7.2017 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Puolan parlamentin alahuoneen perusteltu lausunto

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 15.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Ranskan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2013)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2013) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 16.5.2013 ILMOITUS JÄSENILLE (53/2013) Asia: Liettuan parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (31/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (31/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 8.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (31/2010) Asia: Liettuan tasavallan parlamentin Seimasin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 4.11.2015 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Tšekin tasavallan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 9.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) Asia: Puolan parlamentin alahuoneen (Sejm) perusteltu lausunto Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.7.2016 COM(2016) 466 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 21.11.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Tšekin senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0000/

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0000/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0000/2018 9.2.2018 ***I MIETINTÖ ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi direktiivin (EU) 2016/97 muuttamisesta siltä osin kuin on

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp. Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp. Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (32/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (32/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 8.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (32/2010) Asia: Luxemburgin suurherttuakunnan parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 19.5.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Puolan tasavallan parlamentin alahuoneen perusteltu

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 26.10.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Puolan tasavallan parlamentin alahuoneen perusteltu

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2011)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2011) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 16.6.2011 ILMOITUS JÄSENILLE (53/2011) Asia: Italian tasavallan edustajainhuoneen perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 20.3.2017 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Ranskan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (30/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (30/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 8.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (30/2010) Asia: Liettuan tasavallan parlamentin Seimasin perusteltu lausunto Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (20/2012)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (20/2012) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 8.2.2012 ILMOITUS JÄSENILLE (20/2012) Asia: Slovakian tasavallan parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.4.2016 COM(2016) 184 final 2013/0081 (COD) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2012 COM(2012) 329 final 2012/0159 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS liittymistä valmistelevasta tukivälineestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (73/2013)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (73/2013) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 17.7.2013 ILMOITUS JÄSENILLE (73/2013) Asia: Luxemburgin edustajainhuoneen perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0189 (COD) 11667/17 JUSTCIV 189 CODEC 1312 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 9. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0091/

* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0091/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0091/2017 28.3.2017 * MIETINTÖ esityksestä neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi DNA-tietoja koskevasta automaattisesta tietojenvaihdosta Slovakiassa, Portugalissa,

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.2.2016 COM(2016) 44 final 2016/0029 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS muiden kuin kahdenvälisten sopimusten, pöytäkirjojen tai muiden järjestelyjen taikka

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 30.5.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Romanian edustajainhuoneen perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.5.2018 COM(2018) 249 final 2018/0117 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XI (Sähköinen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunta 13. tammikuuta 2004 VÄLIAIKAINEN 2002/0043(CNS) LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunnalta kansalaisvapauksien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.5.2015 COM(2015) 197 final 2015/0102 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta

Lisätiedot

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talous- ja raha-asioiden valiokunta Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 23.4.2015 2013/0025(COD) ***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0102 (NLE) 8791/15 COEST 137 WTO 108 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. toukokuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0202/

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0202/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0202/2015 22.6.2015 ***I MIETINTÖ ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi alusten vahinkoa aiheuttavalta hinnoittelulta suojautumisesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0089 (NLE) 8330/1/16 REV 1 ASIM 60 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Italian ja Kreikan hyväksi

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta 21.10.2015 A8-0305/4 4 Johdanto-osan 7 kappale 7) Syyt, joiden perusteella direktiivillä (EU) 2015/412 muutettiin direktiiviä 2001/18/EY viljelyyn tarkoitettujen muuntogeenisten organismien osalta, pätevät

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/0042(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/0042(NLE) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2017/0042(NLE) 4.7.2017 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Chilen tasavallan

Lisätiedot

Julkinen kuuleminen työvoiman muuttoliikkeeseen liittyvästä EU:n politiikasta ja EU:n sinisestä kortista

Julkinen kuuleminen työvoiman muuttoliikkeeseen liittyvästä EU:n politiikasta ja EU:n sinisestä kortista Case Id: 3089c594-b72b-4e83-859d-30a60afe4acd Date: 24/06/2015 11:15:00 Julkinen kuuleminen työvoiman muuttoliikkeeseen liittyvästä EU:n politiikasta ja EU:n sinisestä kortista Tähdellä (*) merkityt kentät

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 204-209 Oikeudellisten asioiden valiokunta 30.5.208 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Tšekin tasavallan edustajainhuone perusteltu lausunto

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 14.1.2014 2011/0446(APP) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston asetukseksi tietojenvaihtoa, avunantoa ja

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 13.10.2014 2014/0175(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi ylimääräisten tullien käyttöön

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0156 (NLE) 11206/15 WTO 157 SERVICES 25 COMER 104 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja:

Lisätiedot

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talous- ja raha-asioiden valiokunta Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 23.4.2015 2013/0024(COD) ***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN neuvoston

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (43/2011)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (43/2011) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 27.5.2011 ILMOITUS JÄSENILLE (43/2011) Asia: Irlannin tasavallan parlamentin alahuoneen (Dáil Éireann) perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 17.1.2017 2013/0140(COD) ***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN neuvoston ensimmäisen käsittelyn

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2013 COM(2013) 15 final 2013/0010 (COD) C7-0021/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisöön suuntautuvaa puutavaran tuontia koskevan FLEGTlupajärjestelmän

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 COM(2017) 792 final 2017/0350 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin (EU) 2016/97 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse jäsenvaltioiden

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2013 COM(2013) 452 final 2013/0220 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn

Lisätiedot

*** SUOSITUS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0081/

*** SUOSITUS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0081/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0081/2019 21.2.2019 *** SUOSITUS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin sekä Norjan kuningaskunnan, Islannin tasavallan, Sveitsin valaliiton

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 17.11.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Italian senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.1.2017 COM(2017) 2 final 2017/0006 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Ranskalle tehdä Sveitsin kanssa sopimus, joka sisältää direktiivin 2006/112/EY

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2.10.2012 2011/0440(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Euroopan väestön demografisia

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2012/0340 (COD) 11407/16 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 19. heinäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 204-209 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2.6.206 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Latvian tasavallan parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0329/

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0329/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0329/2016 14.11.2016 ***I MIETINTÖ ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi unionin tullikoodeksista annetun asetuksen (EU) N:o 952/2013

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.10.2014 COM(2014) 653 final 2014/0302 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Romanialle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 8.12.2010 2010/0222(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Brasilian liittotasavallan

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2016 COM(2016) 215 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa

Lisätiedot

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN Euroopan parlamentti 2014-2019 Talous- ja raha-asioiden valiokunta Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 2012/0193(COD) 19.5.2017 ***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.6.2010 KOM(2010)264 lopullinen 2010/0142 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Aluekehitysvaliokunta 2016/0393(COD) 14.6.2017 ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EY) N:o 1059/2003 muuttamisesta

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 24. lokakuuta 2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Slovakian tasavallan kansallisneuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0109 (NLE) 9894/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 31. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0307/

* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0307/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0307/2018 4.10.2018 * MIETINTÖ ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi alkoholin ja alkoholijuomien valmisteverojen rakenteiden yhdenmukaistamisesta annetun

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 22.9.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Unkarin parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0384 (COD) 10292/17 CODEC 1051 FSTR 47 FC 55 REGIO 71 SOC 481 EMPL 369 BUDGET 20 AGRISTR 48 PECHE 249 CADREFIN

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 9. 11. 2015 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Tšekin tasavallan parlamentin edustajainhuoneen

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 15.5.2013 A7-0170/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final 2016/0155 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 7.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Bulgarian tasavallan parlamentin perusteltu lausunto

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.9.2014 COM(2014) 586 final 2014/0272 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Lisätiedot

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 27.11.2018 A8-0370/ 001-014 TARKISTUKSET 001-014 esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta Mietintö Miriam Dalli A8-0370/2018 Neuvoston päätösten (EU) 2015/1523 ja (EU) 2015/1601

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.11.2015 COM(2015) 552 final 2015/0256 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Belgian kuningaskunnalle annettavasta luvasta ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

10425/19 eho/elv/si 1 TREE.2.A

10425/19 eho/elv/si 1 TREE.2.A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0107 (COD) 10425/19 TRANS 387 CODEC 1241 CH 34 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 26.1.2017 2016/0176(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi kolmansien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.9.2013 COM(2013) 633 final 2013/0312 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 14.3.2017 2016/0322(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi ulkorajojen ja viisumipolitiikan

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 23.10.2013 2013/0192(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 5.9.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Maltan parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0041 (NLE) 6743/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.10.2015 COM(2015) 483 final 2015/0234 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön ministerikokouksessa esitettävästä Euroopan unionin kannasta siltä osin kuin on

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 12.1.2017 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Alankomaiden parlamentin ylähuoneen perusteltu lausunto

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (50/2011)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (50/2011) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 15.6.2011 ILMOITUS JÄSENILLE (50/2011) Aihe: Italian tasavallan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0310 (COD) 12310/16 ILMOITUS Asia: Äänestystulos VOTE 52 INF 161 PUBLIC 57 CODEC 1280 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.6.2016 COM(2016) 400 final 2016/0186 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kulttuuripääkaupunki -tapahtuman perustamista koskevasta unionin toiminnasta

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 20.12.2013 2013/0415(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi luettelon

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 13.5.2015 2014/0258(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi jäsenvaltioiden valtuuttamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 30.1.2014 2013/0120B(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Laki. kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä yrityksen sisäisen siirron yhteydessä. Yleiset säännökset.

Laki. kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä yrityksen sisäisen siirron yhteydessä. Yleiset säännökset. Laki kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä yrityksen sisäisen siirron yhteydessä Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Yleiset säännökset 1 Lain tarkoitus Tällä lailla

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.4.2013 COM(2013) 193 final 2013/0104 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi) annetun asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 2013/0023(COD) 6.6.2013 ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi euron

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 23.5.2013 EP-PE_TC1-COD(2013)0104 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 23. toukokuuta 2013 Euroopan parlamentin

Lisätiedot