Puhdistamossa käsitellyt jätevedet johdetaan purkujohdolla Liinojaan puhdistamon kohdalla.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Puhdistamossa käsitellyt jätevedet johdetaan purkujohdolla Liinojaan puhdistamon kohdalla."

Transkriptio

1 1(24) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 79 YLO LOS-2003-Y Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös Oripään kunnan ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee kunnan jätevedenpuhdistamon toimintaa. Kyseessä on olemassa oleva toiminta. LUVAN HAKIJA Oripään kunta Koulutie 2, Oripää LAITOS JA SEN SIJAINTI Oripään kunnan jätevedenpuhdistamo sijaitsee kunnan keskustaajaman lounaispuolella, Tanskilan kylässä, Erkkilä nimisellä tilalla, Jauhijoen ja Liinojan itäpuolella. Osoite: Jouhijoentie 80, Oripää Kiinteistörekisteritunnus: Jätevedenpuhdistamon sijaintipaikan koordinaatit yhtenäiskoordinaatistossa: Itä: Pohj: Puhdistamossa käsitellyt jätevedet johdetaan purkujohdolla Liinojaan puhdistamon kohdalla. Purkupaikan koordinaatit yhtenäiskoordinaatistossa: Itä: Pohj: HAKEMUS JA SEN VIREILLETULO Hakemus on tullut vireille Lounais-Suomen ympäristökeskuksessa Hakemus koskee Oripään kunnan keskustaajaman viemärilaitoksen jätevesien käsittelyä olemassa olevassa puhdistamossa ja käsiteltyjen jätevesien johtamista Liinojaan ja siitä edelleen Jauhijoen kautta Aurajokeen. Jätevedenpuhdistamossa ei käsitellä saostus- eikä umpikaivolietteitä. Luvan hakija pyytää ympäristölupaa jätevedenpuhdistamolle voimassaolevin ehdoin. LUVAN HAKEMISEN PERUSTE Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 13 a kohta Länsi-Suomen vesioikeuden päätös nro 49/1993/4 Postiosoite PL 47, Turku Puhelin (02) Telefax (02) Postadress PB 47, Åbo Telefon (02) Käyntiosoite Itsenäisyydenaukio 2, Turku kirjaamo.los@ymparisto.fi Besöksadress Självständighetsplan 2, Åbo

2 LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA 2/24 Ympäristönsuojelulain 31 :n 2 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 6 :n 1 momentin 12 e kohta TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT, SOPIMUKSET JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE Luvat Länsi-Suomen vesioikeus on antamallaan päätöksellä nro 49/1993/4 myöntänyt Oripään kunnalle luvan kunnan yleisestä viemärilaitoksesta tulevien jätevesien johtamiseen Jauhijokeen ja edelleen Aurajokeen nykyisessä purkupaikassa Oripään kunnassa. Toimenpidettä suoritettaessa on noudatettava vesilain säännöksiä ja päätöksessä määrättyjä lupaehtoja. Länsi-Suomen vesioikeus on antamallaan päätöksellä nro 3/1997/4 muuttanut Oripään kunnan hakemuksesta edellä mainitun päätöksensä lupaehdon 1 kuulumaan päätöksestä ilmenevällä tavalla ja hylännyt lupaehtojen 3 ja 8 muuttamista koskevan kunnan hakemuksen. Vesiylioikeus on päätöksellään nro 89/1997 muuttanut lupaehdot 3 ja 8 kuulumaan päätöksestä ilmenevällä tavalla. Lupaehdon 1 mukaan (vesioikeuden päätös ): "Jätevedet on käsiteltävä biologis-kemiallisesti tai saavutettavan puhdistustuloksen suhteen vähintään sitä vastaavalla tavalla siten, että vesistöön johdettavan jäteveden BHK 7 ATU arvo on enintään 20 mg O 2 /l ja fosforipitoisuus enintään 1,0 mg P/l. Jätevesien käsittelyssä on lisäksi pyrittävä mahdollisimman tehokkaaseen ammoniumtypen hapettamiseen. Mainitut arvot lasketaan vuosikeskiarvoina mahdolliset ohijuoksutukset mukaan lukien. Jätevesien käsittelyä on tehostettava viemäriverkostoa kunnostamalla ja jätevedenpuhdistamoa tehostamalla siten, että alkaen puhdistusteho BHK 7 ATU arvon ja fosforin suhteen on vähintään 85 % vuosikeskiarvona laskettuna. Ammoniumtyppipitoisuus saa alkaen olla enintään 4 mg N/l ja puhdistamolla tulee saavuttaa ammoniumtypen osalta vähintään 85 %:n nitrifikaatioaste, joka lasketaan vuosikeskiarvona puhdistamolle tulevan kokonaistypen ja vesistöön johdettavan ammoniumtypen arvoista. Jätevesien käsittelyä on edelleen tehostettava viemäriverkostoa kunnostamalla tai muilla toimenpiteillä siten, että vuoden 2000 alusta alkaen puhdistusteho BHK 7 ATU arvon ja fosforin suhteen on vähintään 90 % edellä esitetyllä tavalla laskettuna. Lisäksi muiden edellä mainittujen vaatimusten ohella vesistöön johdettavan jäteveden fosforipitoisuuden tavoitearvona on vuoden 2000 alusta alkaen pidettävä enintään 0,5 mg P/l. Luvan saajan on myös huolehdittava siitä, että jätevesistä ei aiheudu terveydellistä haittaa." Lupaehdon 3 mukaan (vesiylioikeuden päätös ): "Luvan saajan on huolehdittava viemäriverkostonsa kehittämisestä ja kunnosta siten, että sade-, vuoto- ja kuivatusvesien joutuminen jätevesiviemäriin mahdollisuuksien mukaan estetään. Luvan saajan on tehtävä viemäriverkoston vuotovesitutkimus mennessä ja siihen perustuva yksityiskohtainen kunnostussuunnitelma kiinteistöiltä yleiseen viemäri-

3 verkostoon tulevat vuoto-, kuivatus-, hule- ja kattovedet huomioon ottaen mennessä. 3/24 Alueen kaavoitustilanne Kaikki viemäriverkostossa olevat ohitus- ja ylivuotokohdat on varustettava vähintään sellaisin laittein, jotka rekisteröivät ylivuodon tai ohijuoksutuksen kestoajan summaavasti." Lupaehdon 8 mukaan (vesiylioikeuden päätös ): "Jätevesien käsittelyssä syntyvä liete on käsiteltävä ja sijoitettava siten, että siitä ei aiheudu vesien pilaantumista. Suunnitellusta menettelystä on ilmoitettava Lounais-Suomen ympäristökeskukselle. Lietteen sijoittamisesta on ilmoitettava ilmoituskuntien ympäristönsuojelulautakunnille. Luvan saajan on vuoden 1997 loppuun mennessä aloitettava jätevedenpuhdistamon ylijäämälietteen kuivaus ja sakokaivolietteiden vastaanotto ja käsittely joko yksinään tai yhdessä naapurikuntien kanssa. Tätä koskeva suunnitelma on esitettävä Lounais-Suomen ympäristökeskukselle mennessä." Lupaehdon 10 mukaan (vesioikeuden päätös ): "Tämä lupa on voimassa toistaiseksi. Luvan saajan on tehtävä vuoden 2003 huhtikuun loppuun mennessä uusi lupahakemus, joka on tehtävä vesiasetuksen mukaisesti ja siihen on liitettävä asianmukainen suunnitelma edellä olevien lupaehtojen tarkistamiseksi uhalla, että lupa muuten saattaa raueta." Puhdistamo sijaitsee asemakaavoittamattomalla alueella. Oripään keskustan osayleiskaavassa, joka on päivätty , puhdistamoalue on merkitty yhdyskuntateknisen huollon alueeksi (ET). PUHDISTAMON SIJAINTIPAIKKA JA SEN YMPÄRISTÖ Puhdistamon lähiympäristö Oripään kunnan jätevedenpuhdistamo sijaitsee kunnan keskustaajaman lounaispuolella, Tanskilan kylässä, Jauhijoen ja Liinojan itäpuolella. Puhdistamossa käsitellyt jätevedet johdetaan purkujohdolla Liinojaan puhdistamon kohdalla. Puhdistamokiinteistöllä on jätevedenpuhdistamon lisäksi kunnan varasto ja hyötykäyttökelpoisten jätteiden sekä ongelmajätteiden vastaanottopaikka. Välittömästi puhdistamon itäpuolella on ollut turkistarha, jonka toiminta on loppunut ja jonka rakennukset on pääosin purettu. Oripään keskustan osayleiskaavassa puhdistamokiinteistön länsipuolinen alue on merkitty kyläkeskuksen alueeksi (AT). Muutoin puhdistamoa ympäröivät alueet ovat avointa maatalousaluetta (MT) tai maa- ja metsätalousaluetta (M). Lähimmät asemakaavoitetut alueet ovat keskustaajaman eteläosassa yli 500 metrin etäisyydellä puhdistamosta oleva erillispientalojen korttelialue (AO) ja yleisten rakennusten korttelialue (AO), jossa sijaitsee koulu ja kunnanvirasto. Lähimmät olemassa olevat asuinrakennukset ovat jätevedenpuhdistamon ja Jauhijoen länsipuolella, lähin asuinrakennus noin 150 metrin etäisyydellä puhdistamosta.

4 Maaperän ja pohjaveden tila 4/24 Hakemuksessa ei ole selvitystä maaperän eikä pohjaveden tilasta puhdistamokiinteistöllä. Puhdistamo ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. Puhdistamon länsipuolella on Jauhijokeen rajoittuva Tanskilankankaan pohjavesialue nro , joka on luokiteltu vedenhankintaan soveltuvaksi pohjavesialueeksi (luokka 2). Tanskilankankaan pohjavesialueen maa-aines on pääosin soraa varsinkin alueen koillisreunalla, jossa kerrospaksuudet ovat lähes 20 metriä. Lounaisreuna on huonommin lajittunutta ja tiivistä hiekkaa ja soraa. Karkeat kerrokset jatkuvat todennäköisesti myös savikon alle kohti Aurajokea. Pohjaveden pinta on alueella melko syvällä. Pohjavesi virtaa alueelta kohti Aurajokea. Vedenhankinnan kannalta alue on todettu hyväksi. Pohjavesialueen kokonaispinta-ala on 0,55 km 2, pohjaveden muodostumisalueen pinta-ala 0,24 km 2, imeytymiskerroin 0,30 ja antoisuus 120 m 3 /d. Alue ja kohteet, joihin toiminnalla on vaikutuksia VESISTÖ Jätevedenpuhdistamon ja vesistöön johdettavien jätevesien vaikutusalueella ei ole luonnonsuojelukohteita. Vesistön tila ja käyttökelpoisuus Puhdistamossa käsitellyt jätevedet johdetaan purkujohdolla Liinojaan puhdistamon kohdalla. Liinoja laskee Jauhijokeen 80 metriä purkupaikan alapuolella ja Jauhijoki Aurajokeen noin 1,0 km Liinojan yhtymäkohdan alapuolella. Aurajoki virtaa Oripään, Pöytyän, Auran ja Liedon kuntien sekä Kaarinan kaupungin alueella ja laskee Saaristomereen Turun kaupungissa. Oripään kunnan jätevesien purkupaikka sijaitsee Aurajoen yläosan valuma-alueella nro , jonka pinta-ala on 84 km 2 ja järvisyys 0,01 %. Pellon osuus Aurajoen yläosan valuma-alueen pinta-alasta on 42 %. Aurajoen yläjuoksun virtaamatiedot Oripään kunnan tasalla Jauhijoen liittymäkohdassa ovat laskennallisia arvioita ja perustuvat Aurajoen Hypöistenkosken virtaamatietoihin. Aurajoen valuma-alueen pinta-ala Jauhijoen liittymäkohdassa on 36 km 2, keskivirtaama (MQ) 0,38 m 3 /s, keskiylivirtaama (MHQ) 4,2 m 3 /s ja keskialivirtaama (MNQ) 0,01 m 3 /s. Aurajoen valuma-alueen pinta-ala Halistenkosken kohdalla Turussa on 730 km 2, keskivirtaama (MQ) 7,6 m 3 /s, keskiylivirtaama (MHQ) 82,6 m 3 /s ja keskialivirtaama (MNQ) 0,19 m 3 /s. Aurajoen veden happitilanne on joen yläjuoksulla Oripäässä ollut vuosina vähintään tyydyttävä kalojen viihtyvyyden kannalta, veden happipitoisuus on tehdyissä velvoitetarkkailututkimuksissa ollut alimmillaan 7 mg O 2 /l. Vesi on useimmiten ollut lievästi emäksistä (ph > 7,0), eikä joillekin lähialueen jokivesistöille tyypillisiä sulfaattimaiden happamia valumavesiä ole havaittu. Veden hygieeninen tila on ollut Jauhijoen liittymäkohdan ylä- ja alapuolella usein välttävä tai huono. Suuria bakteerimääriä on todettu sekä suurten että pienten virtaamien aikana. Haja-asutuksesta ja karjataloudesta lähtöisin oleva hajakuormitus vaikuttaa jokiveden laatuun siltä osin merkittävästi. Aurajoen alajuoksun hygieeninen tila on bakteerimäärän perusteella ollut yleensä selvästi parempi kuin yläjuoksulla eli joskus hyvä tai tyydyttävä, mutta ajoittain välttävä tai huono.

5 5/24 Aurajoen yläjuoksun vesi on viime vuosina ollut happitilanteen, biologisen hapenkulutusarvon ja ammoniumtyppipitoisuuden perusteella keskimäärin lievästi likaantunutta (Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistyksen käyttämä luokitus). Enterokokkimäärän mukaan vesi on ollut likaantunutta, bakteerimäärä on ollut suurempi kuin 250 kpl/100 ml mutta pienempi kuin kpl/100 ml. Veden fosforipitoisuus on ollut molemmissa yläjuoksun havaintopaikoissa samaa suuruusluokkaa kuin erittäin rehevissä järvissä. Keskijuoksulla sijaitsevissa havaintopaikoissa levämäärää kuvaava a- klorofyllipitoisuus on niin ikään ollut usein reheville järville ominainen, mutta joillakin näytteenottokerroilla vedessä on ollut hyvin vähän leviä. Aurajoen ylä- ja keskijuoksun veden laadullinen käyttökelpoisuus on valtakunnallisen yleisluokituksen mukaan ollut useimmiten välttävä ja ajoittain huono. Jauhijoen ylä- ja alapuolisten havaintopaikkojen välillä ei ole ollut merkittävää eroa. Tiedot kalastosta ja kalastuksesta Vesistön käyttö Tehdyissä selvityksissä Jauhijoesta ja Aurajoen yläjuoksulta on kaloja löydetty niukasti, sähkökalastuksissa saatiin saaliiksi vain joitakin kivennuoliaisia ja pieniä haukia. Aurajoen alajuoksulla kalasto on monipuolisempi, koko jokialueella kalalajeja on tavattu noin 30 sekä lisäksi pikkunahkiaisia ja nahkiaisia. Aurajoessa on myös rapuja. Jokeen rakennetut padot estävät kalojen liikkumista ja monipuolisin kalalajisto onkin joen alajuoksulla, jonne nousee muun muassa lohikaloja. Aurajoessa ei harjoiteta ammattikalastusta. Vähäisten kalamäärien ja jokiuoman vähävetisyyden vuoksi Aurajoen yläjuoksulla Oripäässä virkistyskalastuksellakaan ei liene suurta merkitystä. Joen keskijuoksulla Pöytyällä ja Aurassa sekä etenkin joen alajuoksulla virkistyskalastajien määrä on lisääntynyt ja alueella toimii järjestäytyneitä kalastuskuntia. Aurajoki on Turun kaupungin tärkein raakavesilähde toistaiseksi. Aurajoen keski- ja alajuoksun vettä käytetään kuivina aikoina myös peltojen kasteluun. Aurajoessa Oripään jätevesien purkupaikan lähistöllä ei sijaitse yhtään yleistä uimarantaa. Joen keski- ja alajuoksulla on patoaltaiden muodostamia syvempiä kohtia, joita ranta-asukkaat käyttänevät myös uimiseen. Joen alajuoksun virkistyskäyttömahdollisuuksia on viime vuosina pyritty parantamaan. Oripään kunnan jätevesien lisäksi Aurajokeen johdetaan Pöytyän ja Auran kuntien käsitellyt jätevedet. Auran kunta on tehnyt periaatepäätöksen jätevesiensä johtamisesta rakenteilla olevaan Kakolanmäen jätevedenpuhdistamoon Turkuun. JÄTEVEDENPUHDISTAMON TOIMINTA Yleiskuvaus viemärilaitoksesta Oripään kunnan keskustaajaman viemärilaitoksen jätevedet käsitellään vuonna 1985 rakennetussa ja vuonna 1999 tehostetussa yksilinjaisessa biologis-kemiallisessa rinnakkaissaostuslaitoksessa (rengaskanavapuhdistamo). Jätevesiviemäriverkoston pituus oli vuoden 2002 lopussa yhteensä 17,1 km, josta 14,4 km oli muoviputkesta rakennettua viettoviemäriä, 1,2 km betoniputkesta rakennettua viettoviemäriä ja 1,5 km paineviemäriä. Viemäriverkostossa on yhteensä neljä jätevedenpumppaamoa, joista yksi (Jouhijoentien päässä Aurajoen rannassa oleva) on jätevedenpuhdistamon tulopumppaamo, josta jäteve-

6 det johdetaan paineviemärillä puhdistamoon. Jätevedenpumppaamoissa on ylivuotoputki, josta häiriötilanteessa voi vesistöön päästä käsittelemätöntä jätevettä. 6/24 Viemäriverkostoon liitettyjen kiinteistöjen asukasmäärä oli vuoden 2002 lopussa 560 asukasta, kunnan koko asukasmäärä oli ja viemäriverkostoon liittymisprosentti 42 %. Viemärilaitoksen toiminta-alueella ei ole sellaista teollisuutta, jonka jätevesi poikkeaisi tavanomaisesta asumisjätevedestä. Puhdistamossa ei käsitellä saostus- eikä umpikaivolietteitä. Oripään kunnan haja-asutusalueelta kertyvät saostus- ja umpikaivolietteet viedään käsiteltäviksi Auran kunnan jätevedenpuhdistamolle. Myös Oripään jätevedenpuhdistamolla muodostuva liete kuljetetaan varastoaltaasta nestemäisenä Auran jätevedenpuhdistamolle. Oripään kunta on ollut mukana tekemässä Auranmaan jätevesiyhteistyön kehittämissuunnitelmaa, jossa suunnittelualueena on Aura, Karinainen, Lieto, Marttila, Oripää, Pöytyä ja Tarvasjoki (suunnitelma valmistui vuonna 2001). Oripään kunta on ollut mukana tekemässä myös Huittisten-Loimaan alueen vesihuollon kehittämissuunnitelmaa, jossa suunnittelualueena on Alastaro, Huittinen, Loimaan kaupunki, Loimaan kunta, Mellilä, Oripää, Punkalaidun, Vampula ja Yläne (suunnitelma valmistui vuonna 2003). Huittisten-Loimaan alueen vesihuollon kehittämissuunnitelmassa on teknis-taloudellisen, toiminnallisen ja ympäristövaikutusten vertailun perusteella päädytty jätevedenkäsittelyn osalta esittämään ratkaisua, jossa jätevesien käsittely keskitetään alueellisesti Loimaalle ja Huittisiin. Loimaan jätevedenpuhdistamoa tultaisiin suunnitelman mukaan laajentamaan ja tehostamaan siten, että siinä voitaisiin käsitellä Loimaan ja Mellilän jätevesien lisäksi Oripään ja Alastaron jätevedet. Oripää-Alastaro siirtoviemärin pituus olisi noin 25 km. Siihen liitettäisiin Oripäässä Myllykylän alue sekä Alastarolla muun muassa Virttaan kylä ja moottorirata-alue. Siirtoviemäriosuuden Alastaro-Loimaa pituus olisi noin 16 km. Päätöksiä jätevesiyhteistyön toteuttamisesta ei ole vielä tehty. Jätevedenpuhdistamon mitoitusarvot Oripään jätevedenpuhdistamon mitoitusarvot ovat: - keskimääräinen vuorokausivirtaama (Q kesk ) 270 m 3 /d - vuorokautinen enimmäisvirtaama (Q maks ) 400 m 3 /d - mitoitusvirtaama (q mit ) 22 m 3 /h - BHK 7 -kuorma 40 kg/d - fosforikuorma 2,1 kg P/d - typpikuorma 8,4 kg N/d - asukasvastineluku (AVL) 600 asukasta Jätevedenkäsittelyn prosessit Puhdistamo on yksilinjainen biologis-kemiallinen aktiivilietelaitos (rengaskanavapuhdistamo), jossa fosfori poistetaan rinnakkaissaostuksena. Puhdistamossa on seuraavat jätevedenkäsittelyvaiheet ja yksiköt: - jätevedet johdetaan puhdistamoon paineviemärillä Jouhijoentien päässä Aurajoen rannassa olevalta pumppaamolta, - tulovirtaaman mittaus, - näytteenotto tulevasta jätevedestä (rumpusiivilän tulolaatikosta), - rumpusiivilä, - saostuskemikaalin syöttö, - ilmastus rengaskanavassa (tilavuus 280 m 3, tilakuorma mitoituskuormituksella 0,14 kg BHK 7 /m 3 d), - alkalointikemikaalin syöttö rengaskanavaan (tarpeen mukaan), - selkeytys (selkeyttimen pinta-ala 42 m 2, pintakuorma mitoitusvirtaamalla 0,52 m/h).

7 Lietteenkäsittely 7/24 Puhdistamossa ei käsitellä saostus- eikä umpikaivolietteitä. Puhdistamolla muodostuva liete poistetaan palautuslietepumppaamosta ja johdetaan lietevarastoon, josta ylite johdetaan takaisin rengaskanavaan. Lietevarastosta nestemäinen liete kuljetetaan Auran kunnan jätevedenpuhdistamolle kuivattavaksi ja kompostoitavaksi yhdessä Auran puhdistamolietteiden kanssa. Jäteveden käsittelyssä käytettävät kemikaalit ja energiankulutus Puhdistamolla fosforin saostamiseen käytetyn ferrisulfaatin (PIX-105) ja alkalointikemikaalina käytetyn kalkin sekä sähköenergian määrät ovat olleet: Vuosi Ferrisulfaatti Kalkki jäteveteen Sähkö kg/a g/m 3 kg/a g/m 3 kwh/a kwh/m , , , , , , , ,89 Paras käyttökelpoinen tekniikka Puhdistamolla käytetään tekniikkaa, joka periaatteessa mahdollistaa asetettujen lupaehtojen saavuttamisen. Vuotovesistä johtuva laimea tulovesi ja virtaamanvaihtelut ovat osaltaan aiheuttaneet heikot puhdistustulokset. Puhdistamolla ei ole kaukovalvontaa. YMPÄRISTÖPÄÄSTÖT JA NIIDEN RAJOITTAMINEN Jätevesien määrä ja koostumus Oripään kunnan jätevedenpuhdistamolle johdettujen jätevesien määrä on vuosina ollut: Vuosi Vuorokautinen Vuorokautinen Ohitusvesijätevesimäärä enimmäis- määrä keskimäärin virtaama vuodessa m 3 /d m 3 /d m 3 /a Puhdistamolle tulevan jäteveden keskimääräiset pitoisuusarvot ja puhdistamon keskimääräiset tulokuormituksen arvot ovat vuosina olleet:

8 Vuosi BHK 7 ATU Fosfori Typpi mg O 2 /l kg O 2 /d mg P/l kg P/d mg N/l kg N/d 8/ ,8 0, , ,1 0, , ,7 0, , ,0 0, , ,0 0, , ,1 0, ,1 Jätevesien puhdistustulos Päästöt vesistöön Päästöt ilmaan Puhdistamolta Liinojaan johdetun jäteveden keskimääräiset pitoisuusarvot ja käsittelytehot puhdistamolla ovat ohitusvedet mukaan lukien vuosikeskiarvoina laskettuna olleet: Vuosi BHK 7 ATU Fosfori Typpi NH 4 -N Kiintoaine mg O 2 /l % mg P/l % mg N/l % mg N/l %* mg/l % ,5 93 0, , ,4 88 0, , ,2 85 1, , ,7 92 1, , , , , , Käsittelyvaatimus <20 <1, <20 >85 <1,0 >85 <4,0 > <20 >90 <1,0 >90 <4,0 >85 Tavoite <0,5 * Nitrifikaatioaste Puhdistamolta Liinojaan johdettu jätevesikuormitus on ohitusvedet mukaan lukien vuosikeskiarvona laskettuna ollut: Vuosi BHK 7 ATU Fosfori Typpi NH 4 -N Kiintoaine kg O 2 /d kg P/d kg N/d kg N/d kg/d ,0 0,14 5,9 0,28 3, ,8 0,20 3,8 1,3 7, ,9 0,30 3,7 0,32 9, ,2 0,25 3,5 0,11 7, ,4 0,19 3,3 0,44 6, ,1 0,28 3,5 0,73 7,7 Jätevedenpuhdistamolta tapahtuvat päästöt ilmaan ovat pääasiassa hajupäästöjä, joita muodostuu eniten jätevesien esikäsittelyssä (rumpusiivilöinti) ja lietteenkäsittelyssä (lietteen varastointi ja kuljetus Auran jätevedenpuhdistamolle). Jätevedenkäsittelyn prosessi-

9 häiriöt voivat myös aiheuttaa hajuhaittoja. Puhdistamon hajuhaitoista ei ole tehty valituksia. 9/24 Päästöt maaperään ja pohjaveteen Melu ja tärinä Jätevedenpuhdistamon altaat ovat vesitiiviitä eikä niistä tapahdu päästöjä maaperään. Puhdistamo ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. Tanskilankankaan pohjavesialue rajoittuu Jauhijokeen, jota pitkin puhdistamossa käsitellyt jätevedet johdetaan Aurajokeen. Puhdistamolla ei ole tehty melumittauksia. Laitos on melko meluton. Lähin vakituisessa asumiskäytössä oleva rakennus on noin 200 metrin etäisyydellä puhdistamosta ja lomaasuntona oleva entisen maatilan päärakennus on noin 150 metrin etäisyydellä puhdistamosta. Henkilöautoliikennettä puhdistamolle on noin 30 ajoneuvoa/viikko ja raskasta liikennettä (loka- ja jäteauto) noin 2 ajoneuvoa/viikko. Puhdistamolle tapahtuvalla liikennöinnillä ei ole merkitystä alueen melutasoon, mikä riippuu ennen muuta kantatie 41:n liikenteestä (puhdistamon etäisyys kantatie 41:stä on noin 250 m). Jätteet ja niiden käsittely sekä hyödyntäminen Oripään jätevedenpuhdistamossa ei käsitellä saostus- eikä umpikaivolietteitä. Puhdistamolla muodostuva liete kuljetetaan varastoaltaasta loka-autolla Auran jätevedenpuhdistamolle, jossa liete kuivataan koneellisesti suotonauhapuristimella ja aumakompostoidaan yhdessä Auran puhdistamolietteiden kanssa. Kompostoitu puhdistamoliete käytetään viherrakentamiseen. Oripään jätevedenpuhdistamolta Auran puhdistamolle kuljetetut lietemäärät ovat vuosina olleet: m 3 /a, vuonna 2002 yhteensä 283 m 3 /a ja vuonna 2003 yhteensä 184 m 3 /a. Tehtyjen tutkimusten mukaan Oripään puhdistamolietteen metallipitoisuudet ovat alittaneet maanviljelyksessä käytettävän lietteen suurimmat sallitut pitoisuusarvot (valtioneuvoston päätös 282/1994). Rumpusiivilällä jätevedestä erotettava jäte (välpe) siirretään ruuvikuljettimella jäteastiaan, jossa on vedenerotus. Jäteastia tyhjennetään puhdistamon pihalla olevaan 600 litran jäteastian. Välpe kuljetetaan pakkaavalla jäteautolla Loimi-Hämeen jäteasemalle Forssaan. Välpettä muodostuu noin 3 m 3 vuodessa. Poikkeuksellisten tilanteiden aikana syntyvät päästöt ja jätteet Poikkeuksellisia tilanteita voivat olla muun muassa jätevedenpumppaamoilla tai puhdistamolla tapahtuvat ylivuodot ja ohijuoksutukset. Viemäriverkostossa on yhteensä neljä jätevedenpumppaamoa, joissa on ylivuotomahdollisuus. Puhdistamon tulopumppaamossa on ylivuodon kestoajan rekisteröivä laite. Muissa pumppaamoissa edellä mainittua laitetta ei ole. Puhdistamolla ei ole kaukovalvontaa eikä ohitusveden määrän mittausta. Ohitusta voi puhdistamolla tapahtua muun muassa rumpusiivilän tukkeutumisen seurauksena.

10 TOIMINNAN VAIKUTUKSET YMPÄRISTÖÖN 10/24 Vaikutukset vesistöön ja sen käyttöön Vesistön (Aurajoen) virtaaman ollessa yli 0,5 m 3 /s (keskimäärin viidennes vuoden päivistä) Oripään jätevedenpuhdistamolta johdettavan kuormituksen vaikutukset Aurajoen yläjuoksun vedenlaatuun jäävät laimenemisesta johtuen laskennallisesti arvioiden vähäisiksi. Muutosten pitäisi näkyä selvimmin typpipitoisuuden kasvuna. Tarkkailututkimusten näytteenottopäivinä virtaama on jäänyt selvästi pienemmäksi kuin 0,5 m 3 /s. Pienten virtaamien aikana jokiveden BHK 7 arvon ja typpi- sekä fosforipitoisuuden pitäisi laskennallisesti arvioiden kasvaa huomattavasti suhteessa yläjuoksun lähtötilanteeseen, typpipitoisuuden pitäisi laskelman mukaan moninkertaistua. Käytännössä suuria pitoisuuden muutoksia ei ole havaittu tehdyissä vedenlaadun tutkimuksissa, enimmillään Aurajoen veden typpipitoisuus on kasvanut 1300 µg N/l havaintopaikkojen 14 ja 15 välillä. Veden ammoniumtyppipitoisuus on ollut Aurajoen yläjuoksulla Jauhijoen liittymän jälkeen enimmillään noin 1000 µg N/l. Suuria pitoisuuksia on havaittu talvella ja kesällä otetuissa näytteissä. Lämpimän veden aikana veden ollessa emäksistä osa ammoniumtypestä esiintyy vedessä ammoniakkina, joka on vesieliöille myrkyllistä. Veden lämpötilan ollessa alle 20 o C ja ph-arvon pysyessä pienempänä kuin 8, veteen ei synny haitallisia määriä ammoniakkia, jos jokiveden ammoniumtyppipitoisuus on pienempi kuin 2000 µg N/l. Ammoniakki muuntuu nopeasti ammoniumiksi ja ammonium edelleen nitraatiksi, joten ammoniakin mahdolliset haittavaikutukset eivät ulotu laajalle alueelle joessa. Aurajoen keski- ja alajuoksulla vedenlaadun muutokset jäävät laimenemisen vuoksi pienemmiksi kuin Aurajoen yläjuoksulla. Osa ravinteista laskeutuu tai sitoutuu matkalla alajuoksulle joen suvantopaikkojen pohjalietteeseen ja kasvillisuuteen. Ammoniumtyppi muuntunee ainakin lämpimän veden aikana pääosin nitraatiksi ennen joen alajuoksua. Jauhijoki ja Aurajoen yläjuoksu ovat kapeita ja kuivina aikoina vähävetisiä ojia, mikä rajoittaa joen käyttömahdollisuuksia. Oripään jätevedenpuhdistamolta johdettava kuormitus vaikuttaa osaltaan veden hygieeniseen tilaan ja vaikutukset veden uintikelpoisuuteen voivat ulottua joen keskijuoksulle asti. Muuten päästöillä ei ole oleellista vaikutusta vesistön käyttöön. LAITOKSEN TOIMINNAN JA SEN VAIKUTUSTEN TARKKAILU Oripään kunnan jätevedenpuhdistamoa tarkkaillaan (käyttö- ja päästötarkkailu) Lounais- Suomen vesiensuojeluyhdistys r.y:n tekemän ja Turun vesi- ja ympäristöpiirin hyväksymän tarkkailusuunnitelman mukaan. Tarkkailua on ajan kuluessa hieman muutettu valvontaviranomaisen kanssa sovitulla tavalla. Jätevesien vaikutuksia purkuvesistössä tarkkaillaan Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys r.y:n tekemän ja Turun vesi- ja ympäristöpiirin hyväksymän tarkkailusuunnitelman mukaan. Myös vesistötarkkailua on ajan kuluessa muutettu valvontaviranomaisen kanssa sovitulla tavalla. Kalataloustarkkailun osalta Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys r.y. on kesällä 1994 tehnyt Oripään kunnan jätevedenpuhdistamon vaikutuksia selvittävän kalataloustarkkailun Turun maaseutuelinkeinopiirin kalatalousyksikön hyväksymän tarkkailusuunnitelman mukaisesti.

11 Käyttötarkkailu 11/24 Päästötarkkailu Puhdistamon päivittäiseen käyttötarkkailuun kuuluu seuraavat mittaukset ja havainnoinnit: - virtaama - puhdistamolle tuleva jätevesimäärä - puhdistamolla tapahtuvat ohitukset (puhdistamolla ei ole ohitusvesien virtaamanmittausta) - palautuslietteen määrä - jälkiselkeytyksen näkösyvyys - puhdistamolta viedyn ylijäämälietteen määrä ja sijoituspaikka. Tarpeen vaatiessa (esim. häiriötilanne) ja vähintään viikoittain tehdään seuraavat mittaukset: - kemikaalien kulutus - saostuskemikaali - mahdollinen alkalointikemikaali - mahdollinen polymeeri - prosessin lämpötila - tuleva jätevesi - rengaskanava - happipitoisuus - rengaskanava - liukoinen fosfori käsitellystä jätevedestä - ph arvo - tuleva jätevesi - käsitelty jätevesi. Kuukausittain tarkistetaan viemäriverkostossa tapahtuneet ohitukset. Käyttötarkkailulla pyritään myös selvittämään puhdistamolle tulevan jäteveden ominaisuuksien haitallisia vaihteluja ja etsimään niiden aiheuttajat. Lisäksi käyttötarkkailu käsittää puhdistamon käyttöön ja hoitoon käytettyjen työtuntien selvittämisen, puhdistamoon kuuluvien laitteiden käytön, huollon, kunnon ja toiminnan tarkkailun sekä muiden puhdistamon tilaan ja toimintaan sekä saavutettavaan tulokseen mahdollisesti liittyvien seikkojen, kuten sään, sähkökatkojen taikka jäteveden tavanomaisesta poikkeavan ulkonäön taikka hajun havainnoinnin. Käyttötarkkailutulokset merkitään käyttöpäiväkirjan, joka toimitetaan vuosittain velvoitetarkkailua suorittavalle vesitutkimuslaitokselle ja esitetään tarvittaessa valvontaviranomaiselle. Päästötarkkailututkimus tehdään neljä kertaa vuodessa. Kokoomanäytteet puhdistamolle tulevasta ja käsitellystä jätevedestä kerätään automaattisilla näytteenottimilla koko vuorokauden ajalta jätevesivirtaaman suhteessa. Tulevan jäteveden näyte otetaan rumpusiivilän tulolaatikosta ja käsitellyn jäteveden näyte jälkiselkeyttämön poistokourusta. Kokoomanäytteistä määritetään: - alkaliteetti - ph-arvo - kemiallinen hapenkulutus (COD Cr ) - biologinen hapenkulutus (BOD 7 ATU ) - kokonaisfosfori

12 - kokonaistyppi - kiintoaine. 12/24 Käsitellyn jäteveden kokoomanäytteestä määritetään lisäksi: - liukoinen fosfori - ammoniumtyppi - nitriitti- ja nitraattitypen summa - liukoinen rauta/alumiini (saostuskemikaalista riippuen). Ilmastusaltaan aktiivilietenäytteestä ja palautuslietenäytteestä määritetään kiintoainepitoisuus. Tarkkailututkimuksissa käytetään SFS-EN-standardien mukaisia määritysmenetelmiä tai niiden puuttuessa ISO-standardien mukaisia määritysmenetelmiä, taikka sellaisia määritysmenetelmiä, jotka määritystarkkuudeltaan vastaavat vähintään näitä menetelmiä. Tarkkailua hoitavan julkisen valvonnan alaisen vesitutkimuslaitoksen edustaja noutaa kokoomanäytteet puhdistamolta. Käynnin yhteydessä määritetään ilmastus- ja selkeytysaltaiden happipitoisuudet ja lämpötilat, näkösyvyys jälkiselkeytysaltaasta sekä käsitellyn jäteveden liukoisen fosforin pitoisuus. Lisäksi tehdään lietteen laskeumamittaukset aktiivi- ja palautuslietteelle. Mikäli vaadittuja puhdistustuloksia ei saavuteta, pyritään syy huonon tulokseen selvittämään tarkkailutulosten ja käyntien perusteella. Tällöin voidaan myös tehdä ylimääräisiä tarkkailukäyntejä ja suppeita laboratoriotutkimuksia. Tarkkailussa, näytteiden otossa, säilytyksessä ja analysoinnissa noudatetaan valvontaviranomaisen ohjeita. Puhdistamolietteen laadun tarkkailu Vesistötarkkailu Kalataloustarkkailu Raportointi Puhdistamolta poistettavan lietteen laatu tutkitaan joka toinen vuosi. Lietenäytteestä määritetään: ph-arvo, kuiva-aine, fosfori, typpi, liukoinen typpi, kalsium, magnesium, rauta/alumiini (saostuskemikaalista riippuen), elohopea, kadmium, kromi, kupari, nikkeli, lyijy ja sinkki. Vesistötarkkailua esitetään jatkettavaksi nykyisen käytännön mukaisesti Aurajoen yhteistarkkailuna. Hakemuksessa ei ole esitetty tehtäväksi kalataloustarkkailua. Päästötarkkailun tulokset toimitetaan niiden valmistuttua kunkin tarkkailukerran jälkeen tilaajan lisäksi puhdistamonhoitajalle ja Lounais-Suomen ympäristökeskukselle. Lietetutkimustodistus toimitetaan myös puhdistamolietteen käsittelijälle. Raporteissa tarkastellaan saavutettua tulosta ja pyritään antamaan ohjeita mahdollisesti virheellisten ajotapojen korjaamiseksi. Tuloksista laaditaan valvontaviranomaisen ohjeiden mukainen vuosiyhteenveto, jossa puhdistustulosta verrataan lupaehtoihin. Yhteenvedossa otetaan huomioon myös viemä-

13 13/24 riverkostossa ja/tai puhdistamolla tapahtuneiden ohijuoksutusten vaikutus puhdistustulokseen. Vuosiyhteenvedossa selvitetään puhdistamolta poistetun lietteen määrä, poistamisajankohdat sekä lietteen sijoitus- tai käsittelypaikat. Vuosiyhteenvetoihin liitetään myös selvitys vuoden aikana tehdyistä viemäriverkoston kunnostustoimenpiteistä sekä niiden kustannuksista ja vaikutuksista jäteveden määrään ja laatuun. Vuosiyhteenveto toimitetaan tilaajan lisäksi puhdistamonhoitajalle, Oripään kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle, Loimaan seudun kansanterveystyön kuntayhtymälle ja Lounais-Suomen ympäristökeskukselle. POIKKEUKSELLISET TILANTEET JA NIIHIN VARAUTUMINEN Suurin ympäristöriski jätevedenpuhdistamolla on käsittelemättömän tai puutteellisesti käsitellyn jäteveden pääsy vesistöön prosessihäiriön, laiterikon, korjaustoimenpiteen tai ylivuodon seurauksena. Käsittelemätöntä jätevettä voi päästä vesistöön myös jätevedenpumppaamoilta ohijuoksutus- tai ylivuototilanteessa. TOIMENPIDE- JA KORVAUSESITYS Hakemus ei sisällä korvausesitystä. LUPAHAKEMUKSEN KÄSITTELY Lupahakemuksesta tiedottaminen Ympäristökeskus on tiedottanut asian vireille tulosta kuuluttamalla lupahakemuksesta ilmoitustaulullaan , Oripään kunnan ilmoitustaululla , Pöytyän kunnan ilmoitustaululla ja Auran kunnan ilmoitustaululla sekä ilmoittamalla kuulutuksesta Auranmaan Viikkolehdessä Hakemuksesta on annettu erikseen tieto tiedossa oleville asianosaisille. Asiakirjat ovat olleet kuulutusajan nähtävillä Oripään, Pöytyän ja Auran kunnissa sekä Lounais- Suomen ympäristökeskuksessa. Tarkastukset, neuvottelut ja katselmukset Lausunnot Jätevedenpuhdistamolla on tehty tarkastus Tarkastusmuistio on liitetty hakemusasiakirjoihin. Ympäristökeskus on pyytänyt lupahakemuksesta lausunnon Oripään kunnanhallitukselta, Oripään kunnan ympäristönsuojelulautakunnalta, Pöytyän kunnanhallitukselta, Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän ympäristöjaostolta, Auran kunnanhallitukselta sekä Varsinais-Suomen työvoima- ja elinkeinokeskuksen kalatalousyksiköltä. Oripään kunnanhallitus ilmoittaa kirjeessään hankkineensa lausunnon Loimaan seudun kansanterveystyön kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollolta ja toteaa, ettei kunnanhallitus anna lausuntoa omasta lupahakemuksestaan. Loimaan seudun kansanterveystyön kuntayhtymän ympäristöterveydenhuolto toteaa antamassaan lausunnossa, että Aurajoki on Turun kaupungin raakavesilähde ja että ympäristöluvan käsittelyssä tulee kiinnittää erityistä huomiota hakemuksessa esitettyjen jätevedenpuhdistamon epäkohtien (vuotovedet, ohitusvedet, hydraulinen ylikuormittuminen, kiintoaineen karkaaminen, ph arvon liiallinen alentuminen nitrifikaa-

14 tion seurauksena, liuotinpäästöt viemäriverkostoon ja puhdistamolle) korjaamiseksi ja poistamiseksi. 14/24 Oripään kunnan ympäristölautakunta toteaa (5 ) antamassaan lausunnossa, että Oripään kunnan jätevedenpuhdistamolla käsitellään kunnan viemäröintialueen jätevedet, eikä alueella ole teollisuutta, jonka jätevesi poikkeaisi tavanomaisesta asumajätevedestä. Jätevedet käsitellään vuonna 1985 valmistuneessa ja vuonna 1999 saneeratussa biologis-kemiallisessa rengaskanavapuhdistamossa. Puhdistamolle tullut jätevesi on ollut sade- ja vuotovesistä johtuen laimeaa verrattuna keskimääräiseen asumajäteveteen. Laimea jätevesi on pääosin aiheuttanut puutteet puhdistustuloksissa. Vesistöön johdettava kuormitus ei ole oleellisesti muuttunut viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana. Vuodesta 1998 nitrifikaatio on vaihdellut melko voimakkaasta erittäin voimakkaaseen. Laitos on kohteena melko meluton. Puhdistamolla saattaa olla vähäisiä ajoittaisia hajupäästöjä lähiympäristöön. Lähin asuinkäytössä oleva rakennus sijaitsee noin 200 metrin päässä laitoksesta. Noin 600 asukkaan jätevesien puhdistamokäsittelyn jälkeinen kuormitus vesistöön on vaikutuksiltaan vähäinen. Oripään kunnan jätevedenpuhdistamon puhdistetuilla jätevesillä ei ole vaikutusta Turun vesilaitoksen raakaveden laatuun. Jauhijoki ja Aurajoen yläjuoksu ovat kapeita ja kuivina aikoina vähävetisiä ojia, joten niillä ei ole kalataloudellista eikä virkistyskäytöllistä merkitystä. Puhdistusvaatimusten koventamisella ei saavuteta oleellista parannusta Aurajoen vesistöalueen tilan. Ympäristölautakunta katsoo, että puhdistustulosten parantamiseksi Oripään kunnan tulisi keskittyä viemäriverkoston saneeraukseen. Pöytyän kunnanhallitus toteaa lausunnossaan , että ympäristölupa voidaan myöntää edellyttäen, että lupaehdoissa noudatetaan Aurajokivarren jätevedenpuhdistamoille vahvistettujen uusien lupien yleistä linjaa. Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän ympäristöjaosto esittää (88 ) antamassaan lausunnossa, ettei Oripään jätevedenpuhdistamo ole saavuttanut sille asetettuja vuoden 2000 jälkeisiä puhdistustavoitteita BOD 7 ATU -arvon ja fosforin tavoitearvon osalta. Puhdistamon tulee huolehtia siitä, että tavoitearvot saavutetaan. Puhdistamon puhdistustehoja heikentää runsas vuotovesien määrä. Puhdistamon tulee kunnostaa ja tiivistää viemäriverkkoaan siten, että vuotovesien pääsy puhdistamolle saadaan estetyksi ja puhdistusprosessi paremmin hallituksi. Puhdistamon tulee kiinnittää huomiota myös lähtevän puhdistetun jäteveden hygieeniseen laatuun. Ympäristöjaostolla on Hämeen Ammattikorkeakoulun insinöörityönä tehty selvitys: Haja-asutuksen ja kotieläintalouden vesiensuojelun vyöhykesuunnitelma. Koska em. suunnitelmassa Oripään jätevedenpuhdistamo sijaitsee pohjaveden muodostumisalueella on puhdistamon rakenteellisiin seikkoihin kiinnitettävä erityistä huomiota. Auran kunnanhallitus esittää lausunnossaan , että lupaehdot tulee asettaa noudattaen mahdollisimman yhtenevästi Aurajokivarren muiden kuntien jätevesien käsittelyn lupaehtoja ja puhdistustehoja.

15 Muistutukset ja mielipiteet 15/24 Turun vesilaitos toteaa tekemässään muistutuksessa, että Oripään jätevedenpuhdistamo on kärsinyt alusta asti laimeista jätevesistä, johtuen sade- ja vuotovesistä. Turun vesilaitos katsoo, että viemäriverkoston saneeraamista tulee jatkaa ja hulevesien pääsyä viemäriverkostoon olennaisesti vähentää. Lietteen karkaamisessa ja ohituksissa bakteerit ja vaillinaisesti käsitelty jätevesi pääsevät jokeen ja prosessin toiminta kärsii. Tämä heikentää jokiveden laatua ja sen käyttökelpoisuutta juomaveden valmistuksen raakavetenä. Laitoksella tulisi pyrkiä täydelliseen nitrifikaatioon ja tilanteen hallitsemiseksi nykyistä tiheämpään ammoniakin ym. käyttötarkkailuun pitäisi panostaa. Ammoniakki säilyy jääpeitteisenä aikana joessa ja kulkeutuu alavirtaan. Lumien sulamisen aikoihin se aiheuttaa hajuhaittoja raakavedessä. Jätevedenpuhdistamon länsipuolella olevan kiinteistön omistaja ilmoittaa tekemässään muistutuksessa vastustavansa jätevedenpuhdistamon jätevesien laskemista Jauhijokeen. Kiinteistön kaivo on tontilla aivan Jauhijoen rannassa. Kaivosta otetaan sekä juoma- että talousvesi. Veden laatu on tällä hetkellä kiitettävän hyvä. Mikäli Oripään kunnan suunnitelmat toteutuvat, ei kaivoa voi enää käyttää. Muistuttaja ilmoittaa suostuvansa suunnitelmiin, mikäli Oripään kunta vetää tontille vesijohdon kunnan verkosta kunnan toimeksiantona ilman, että kiinteistön omistajalle tulee liittymismaksua tai muita kustannuksia. Hakijan kuuleminen ja vastine Oripään kunnanhallitus toteaa lausunnoista ja muistutuksista (62 ) antamassaan vastineessa seuraavaa: Turun vesi- ja ympäristöpiirin vuonna 1992 laatiman selvityksen "Oripään kunnan pohjavesialueet" mukaan jätevedenpuhdistamo ei sijaitse pohjaveden muodostumisalueella. Tanskilankankaan 0,22 km 2 :n alueen reunaan on matkaa noin 300 metriä ja Oripäänkankaan alueen reunaan yli 3 km. Tontilla RN:o 1:34 olevan kaivon veden laatu ei todennäköisesti tule muuttumaan uuden ympäristöluvan myötä. Puhdistamo on laskenut puhdistetut vetensä Jauhijokeen vuodesta 1985 lähtien. YMPÄRISTÖKESKUKSEN RATKAISU Lounais-Suomen ympäristökeskus myöntää Oripään kunnalle ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisen ympäristöluvan Oripään kunnan jätevedenpuhdistamon toimintaan. Lupa myönnetään hakemuksessa tarkoitettujen jätevesien käsittelyyn olemassa olevassa puhdistamossa ja käsiteltyjen jätevesien johtamiseen Liinojaan nykyisessä purkupaikassa ja siitä edelleen Jauhijoen kautta Aurajokeen. Toiminta ja tarkkailu on toteutettava lupahakemuksen mukaisesti ellei lupamääräyksissä toisin määrätä. Ympäristökeskus katsoo, ettei toiminnasta aiheudu sellaista ennalta arvioitavissa olevaa, vesistön pilaantumiseen liittyvää vahinkoa, josta nyt olisi määrättävä korvauksia.

16 Lupamääräykset pilaantumisen ehkäisemiseksi 16/24 Jäteveden käsittely ja päästöt vesistöön 1) Jätevedet on käsiteltävä hakemuksen mukaisesti biologis-kemiallisesti tai vähintään vastaavalla tavalla siten, että jätevesi- ja muut päästöt ympäristöön jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Jäteveden käsittelyä on tehostettava viemäriverkostoa kunnostamalla ja puhdistamolla tehtävillä toimenpiteillä viimeistään mennessä siten, että lupamääräyksen 2 mukainen, alkaen vaadittava käsittelytulos saavutetaan. Viemäriverkoston kunnostamista ja jätevedenkäsittelyn tehostamista koskeva suunnitelma on toimitettava Lounais-Suomen ympäristökeskukselle viimeistään ) Puhdistamolla ja sen piirissä olevasta viemäriverkosta tapahtuvat ohijuoksutukset ja ylivuodot sekä muut poikkeustilanteet mukaan lukien vuosikeskiarvoina laskettujen, vesistöön johdetun jäteveden pitoisuuden ja puhdistamon käsittelytehon arvojen on saakka täytettävä seuraavat vaatimukset: Pitoisuus enintään Käsittelyteho vähintään BOD 7 ATU 20 mg O 2 /l 85 % COD Cr 125 mg O 2 /l 75 % Fosfori 1,0 mg P/l 85 % Kiintoaine 35 mg/l Ammoniumtyppi 4 mg N/l 85 % lukien yllä mainitulla tavalla vuosikeskiarvona lasketun käsittelytuloksen on täytettävä seuraavat vaatimukset: Pitoisuus enintään Käsittelyteho vähintään Päästöt ilmaan BOD 7 ATU 15 mg O 2 /l 90 % COD Cr 125 mg O 2 /l 75 % Fosfori 0,7 mg P/l 90 % Kiintoaine 35 mg/l Ammoniumtyppi 4 mg N/l 90 % Vesistöön johdettava jätevesi ei saa sisältää haitallisessa määrin metalleja eikä muita terveydelle tai ympäristölle vaarallisia aineita. 3) Toiminnassa on pyrittävä siihen, että haitallisia päästöjä ilmaan syntyy mahdollisimman vähän. Hajuhaitan välttämiseksi hajupäästöjä aiheuttavat työvaiheet ulkona on mahdollisuuksien mukaan tehtävä sellaisina ajankohtina, jolloin asutukselle aiheutuva haitta on mahdollisimman vähäinen.

17 Melu 17/24 4) Häiritsevän melun aiheuttamista on vältettävä. Melua aiheuttavat työvaiheet ja toimintaan liittyvä liikenne on pyrittävä keskittämään sellaisiin ajankohtiin, jolloin meluhaitat ovat vähäisimmät. Puhdistamon toiminnasta aiheutuva melu lähimmissä melulle altistuvissa kohteissa ei saa ylittää päivällä klo ekvivalenttimelutasoa 55 db (L Aeg ) eikä yöllä klo ekvivalenttimelutasoa 50 db (L Aeg ). Viemäriverkon ja puhdistamon käyttö ja hoito 5) Luvan saajan on huolehdittava siitä, ettei toiminnasta jäteveden viemäröinti mukaan lukien aiheudu terveydellistä haittaa. Viemäriverkon kunnostus Puhdistamoa ja sen piirissä olevaa viemärilaitosta kokonaisuudessaan on käytettävä ja hoidettava siten, että saavutetaan mahdollisimman hyvä puhdistustulos ja että jätevesistä ja puhdistamotoiminnasta aiheutuvat haitat jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Kaikki puhdistamon piirissä olevan viemärilaitoksen toiminta-alueella muodostuvat jätevedet, joiden käsittely yhdessä yhdyskuntajätevesien kanssa on tarkoituksenmukaista, on pyrittävä johtamaan puhdistamolle. Jätevedenpuhdistamolla tapahtuva ohijuoksutus ja ylivuoto on varustettava summaavalla virtaamanmittauksella viimeistään mennessä. Puhdistamolla on oltava asianmukaisen pätevyyden omaava vastuunalainen hoitaja, jonka nimi ja yhteystiedot on ilmoitettava Lounais-Suomen ympäristökeskukselle ja Oripään kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. 6) Puhdistamon piirissä olevaa viemäriverkostoa on kehitettävä ja kunnostettava siten, että hule- ja vuotovesien joutuminen jätevesiviemäreihin mahdollisimman tehokkaasti estetään. Luvan saajan on toimitettava vuosittain Lounais-Suomen ympäristökeskukselle ja Oripään kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle selvitys vuoto- ja kuivatusvesien vähentämiseksi tehdyistä toimenpiteistä ja niiden vaikutuksista. Poikkeavat jätevedet Kaikki puhdistamon piirissä olevan viemäriverkoston ohitus- ja ylivuotokohdat on varustettava viimeistään mennessä vähintään sellaisin laittein, jotka rekisteröivät ohijuoksutuksen ja ylivuodon kestoajan summaavasti. 7) Luvan saajan on osaltaan huolehdittava siitä, että viemäriverkkoon johdettavien teollisuus- ja muiden talousjätevedestä olennaisesti poikkeavien jätevesien haitallisuutta vähennetään riittävästi asianmukaisten esikäsittely-, tasaus- tai muiden toimenpiteiden avulla ja asianomaisia sopimuksia ja määräyksiä noudattaen. Sellaiset laitokset, joista jätevesiin saattaa joutua öljyä tai muita puhdistamon tai viemäriverkon toiminnalle haitallisia aineita, on varustettava riittävillä varotoimilla tällaisten aineiden viemäriverkkoon pääsemisen estämiseksi. Luvan saajan on oltava selvillä edellä tarkoitettujen poikkeavien jätevesien laadusta, määrästä ja esikäsittelytoimenpiteistä. Tiedot näistä on toimitettava Lounais-Suomen

18 18/24 ympäristökeskukselle ja Oripään kunnan ympäristönsuojeluvianomaiselle puhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun tulosten raportoinnin yhteydessä tai muulla, asianomaisten viranomaisten kanssa sovittavalla tavalla. Teollisuusjätevesien johtamista puhdistamon piirissä olevaan viemärilaitokseen koskevien sopimusten tulee täyttää valtioneuvoston päätöksen 365/ :n määräykset. Talousjätevedestä poikkeavien jätevesien johtamisessa on lisäksi otettava huomioon valtioneuvoston päätöksen 363/1994 määräykset. Puhdistamolietteen ja muiden jätteiden käsittely ja hyödyntäminen 8) Puhdistamolietteen jatkokäsittely on suoritettava laitoksessa, jonka ympäristönsuojelulain mukaisessa luvassa tai vastaavassa päätöksessä kyseisen lietteen käsittely on hyväksytty. Luvan saajan on osaltaan huolehdittava siitä, että puhdistamoliete mahdollisuuksien mukaan toimitetaan hyötykäyttöön. Menettelystä on toimitettava Lounais-Suomen ympäristökeskukselle sekä Oripään kunnan ja mahdollisen muun lietteen sijoituskunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle niiden tarpeelliseksi katsomat tiedot. 9) Muut hyötykäyttökelpoiset jätteet on kerättävä erilleen ja toimitettava hyödynnettäviksi. Vain hyötykäyttöön kelpaamattomat jätteet, mikäli niitä ei ole luokiteltava ongelmajätteiksi, voidaan toimittaa kaatopaikalle, joka täyttää kaatopaikoista annetun valtioneuvoston päätöksen vaatimukset. 10) Ongelmajätteet on toimitettava käsiteltäväksi laitokseen, jonka ympäristönsuojelulain mukaisessa luvassa tällaisen jätteen vastaanotto on hyväksytty. Varastointi 11) Kemikaalit ja jätteet on varastoitava ja käsiteltävä laitosalueella niin, ettei niistä aiheudu epäsiisteyttä, roskaantumista, pölyämistä, hajuhaittaa eikä maaperän, pinta- tai pohjaveden pilaantumisvaaraa eikä muutakaan haittaa ympäristölle. Häiriö- ja muut poikkeustilanteet 12) Jos ympäristöön on joutunut tai uhkaa joutua öljyä, myrkyllistä ainetta tai muita laadultaan tai määrältään tavanomaisesta poikkeavia päästöjä, luvan saajan on ilmoitettava siitä viivytyksettä Lounais-Suomen ympäristökeskukselle, Oripään kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle ja Turun vesilaitokselle sekä ryhdyttävä heti toimenpiteisiin vahinkojen torjumiseksi ja tapahtuman toistumisen estämiseksi. Riskinhallinta 13) Luvan saajan on laadittava puhdistamotoimintaa ja viemäröintiä koskeva riskinhallintasuunnitelma. Riskinhallintasuunnitelma on toimitettava Lounais-Suomen ympäristökeskukselle ja Oripään kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle mennessä. Suunnitelma on pidettävä ajan tasalla. Tarkkailu- ja raportointimääräykset Käyttö- ja päästötarkkailu 14) Toiminnan käyttö- ja päästötarkkailu on toteutettava hakemuksessa esitetyllä, lupamääräysten mukaisesti tarkistetulla tavalla.

19 Puhdistamolle ja vesistöön johdettavasta jätevedestä on otettava vähintään neljät kokoomanäytteet vuodessa kolmen kuukauden välein. 19/24 Puhdistamolta poistettavan, jatkokäsittelyyn vietävän lietteen laatu on tutkittava puhdistamolietteen käytöstä maanviljelyksessä annetun valtioneuvoston päätöksen 282/1994 edellyttämällä tavalla vähintään kerran vuodessa. Mittaukset, kalibroinnit, näytteenotot ja analysoinnit on suoritettava standardimenetelmin ja valtioneuvoston päätösten 365/1994 (muutettu 757/1998) ja 282/1994 edellyttämien menetelmien mukaisesti. Päästötarkkailun näytteenottokertoja on lisättävä, mikäli se luotettavan tuloksen saamiseksi, puhdistamon käytön ohjaamiseksi tai viemärilaitostoiminnan kehittämiseksi muilta osin on tarpeen. Tämän päätöksen lupamääräykset huomioon ottaen tarkistetut käyttö- ja päästötarkkailujen ohjelmat on toimitettava tiedoksi Lounais-Suomen ympäristökeskukselle ja Oripään kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle kolmen kuukauden kuluessa tämän päätöksen lainvoimaiseksi tulosta. Käyttö- ja päästötarkkailuohjelmia voidaan tarkentaa ympäristökeskuksen hyväksymällä tavalla edellyttäen, että muutokset eivät heikennä tulosten luotettavuutta, lupamääräysten noudattamisen valvottavuutta eikä tarkkailun kattavuutta. Ympäristövaikutusten tarkkailu 15) Jäteveden vaikutuksia vesistön tilaan ja veden laatuun on tarkkailtava vähintään hakemuksessa esitettyä vastaavalla, Lounais-Suomen ympäristökeskuksen hyväksymällä tavalla ja jäteveden vaikutuksia kalastoon ja kalastukseen on tarkkailtava Varsinais- Suomen työvoima- ja elinkeinokeskuksen hyväksymällä tavalla. Tarkkailut voidaan toteuttaa yhteistarkkailuina muiden kuormittajien kanssa. Mittaukset, kalibroinnit, näytteenotot ja analysoinnit on suoritettava standardimenetelmien mukaisesti. Kirjanpito Kalastoon ja kalastukseen kohdistuvien vaikutusten tarkkailusuunnitelma on toimitettava hyväksyttäväksi Varsinais-Suomen työvoima- ja elinkeinokeskukselle kolmen kuukauden kuluessa tämän päätöksen lainvoimaiseksi tulosta. 16) Käyttö-, päästö- ja vaikutustarkkailun mittauksista, kalibroinneista, näytteenotosta ja analyyseistä on pidettävä yksityiskohtaista kirjanpitoa, johon liitetään kunkin mittauksen tulokset ja muut mittausta tai toimenpidettä koskevat olennaiset tiedot, selvitys päästöjen laskentatavasta ja arvio tulosten edustavuudesta. Samoin on pidettävä kirjaa muun muassa: - puhdistamon ja viemärilaitoksen käytöstä puhdistamon energian ja kemikaalien kulutukset mukaan lukien sekä huoltotoimista, - puhdistamon tulokuormitukseen, toimintaan ja ympäristöpäästöihin vaikuttavista muista tekijöistä viemärilaitokseen johdettavat poikkeavat jätevedet ja niiden esikäsittely mukaan lukien, - puhdistamolietteen määristä, käsittelystä, ominaisuuksista, varastoinnista ja sijoituksesta, - muiden jätteiden määristä ja laadusta, alkuperästä, varastoinnista ja sijoituksesta toimituskohteet, kuljetusajankohdat ja kuljettajat mukaan lukien sekä - mahdollisista poikkeus- ja häiriötilanteista, niiden ajankohdista, kestoajasta, niiden aiheuttamista päästöistä ja toimista, joihin niiden johdosta on ryhdytty.

20 Raportointi 20/24 17) Kaikkien tarkkailujen tulokset on raportoitava Lounais-Suomen ympäristökeskukselle ja Oripään kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Vesistöön kohdistuvien vaikutusten tarkkailutulokset on raportoitava lisäksi Varsinais-Suomen työvoima- ja elinkeinokeskukselle. Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiraportti on toimitettava asianomaisille valvontaviranomaisille seuraavan vuoden helmikuun loppuun mennessä ja vaikutustarkkailujen vuosiraportit seuraavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä, ellei viranomaisten kanssa toisin sovita. Vuosiraportteihin on soveltuvin osin liitettävä kirjanpito tai sitä koskeva yhteenveto ja muut lupamääräysten noudattamisen valvomiseksi ja tarkkailutulosten edustavuuden ja luotettavuuden arvioimiseksi tarvittavat selvitykset. Muilta osin tarkkailutulokset on toimitettava ja raportoitava edellä mainituille viranomaisille niiden kanssa sovittavalla ja lupamääräysten edellyttämällä tavalla. Tarkkailujen tulokset on pyydettäessä esitettävä sellaisille asianosaisille, joiden oikeus tai etu sitä vaatii. Ennakoimattomat vahingot Vesistön pilaantumista koskevista vahingoista on vahingonkärsijällä oikeus hakea korvausta ympäristönsuojelulain 72 :ssä säädetyssä järjestyksessä. RATKAISUN PERUSTELUT Luvan myöntämisen edellytykset Lounais-Suomen ympäristökeskus katsoo, että tämän päätöksen tarkoittama, lupamääräysten mukainen toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset. Toiminnasta ei, lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa terveyshaittaa, merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maaperän tai pohjaveden pilaantumista tai erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista, vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella eikä eräistä naapuruussuhteista annetussa laissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Toimintaa ei ole sijoitettu kaavan vastaisesti. Lupamääräysten perustelut Lupamääräykset perustuvat ympäristönsuojelulain 43 :ään mukaan lukien siihen liittyvä vaatimus parhaan käyttökelpoisen tekniikan käytöstä päästöjen ehkäisemisessä ja rajoittamisessa, ympäristönsuojeluasetuksen 19 :ään ja määräyskohtaisissa perusteluissa erikseen mainittuihin säännöksiin. Lupamääräyksiä annettaessa on otettu huomioon toiminnan luonne, sen alueen ominaisuudet, jolla toiminnan vaikutus ilmenee, toiminnan vaikutus ympäristöön kokonaisuuden kannalta sekä tekniset ja taloudelliset mahdollisuudet toteuttaa nämä toimet. Jäteveden käsittelyä ja vesistöpäästöjä koskevissa lupamääräyksissä 1 ja 2 on otettu huomioon valtioneuvoston periaatepäätös vesiensuojelun tavoitteista vuoteen

ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018

ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018 ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1 JOENSUUN VESI Enon jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo on tyypiltään biologis-kemiallinen

Lisätiedot

ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON

ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Enon taajaman jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo

Lisätiedot

TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018

TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018 TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 JOENSUUN VESI Tuupovaaran jätevedenpuhdistamo 1 VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Tuupovaaran taajaman jätevedet puhdistetaan

Lisätiedot

HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON

HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Hammaslahden jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Hammaslahden jätevedenpuhdistamo

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(16) 54 YLO LOS-2005-Y Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(16) 54 YLO LOS-2005-Y Annettu julkipanon jälkeen 1(16) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 54 YLO LOS-2005-Y-1257-111 Annettu julkipanon jälkeen 14.6.2007 ASIA Päätös Houtskarin kunnan ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee kunnan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 65/2004/1 Dnro LSY-2004-Y-34. jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 65/2004/1 Dnro LSY-2004-Y-34. jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 65/2004/1 Dnro LSY-2004-Y-34 Annettu julkipanon jälkeen 24.11.2004 ASIA LUVAN HAKIJA Jäteveden johtamista Auran jätevedenpuhdistamolta Aurajokeen koskevan

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille Lounais-Suomen ympäristökeskuksessa

Hakemus on tullut vireille Lounais-Suomen ympäristökeskuksessa 1(21) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 7 YLO LOS-2003-Y-447-121 Annettu julkipanon jälkeen 27.1.2005 ASIA Päätös Mietoisten kunnan ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee kunnan jätevedenpuhdistamon

Lisätiedot

KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMO Neljännesvuosiraportti 4/2017

KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMO Neljännesvuosiraportti 4/2017 1 KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMO Neljännesvuosiraportti 4/217 1. YLEISTÄ Loka-joulukuun välisenä aikana puhdistamon kuormitusta ja toimintaa on seurattu vähintään kaksi kertaa kuussa 24 h:n kokoomanäytteistä.

Lisätiedot

Länsi-Suomen vesioikeuden päätös Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 13 a) kohta

Länsi-Suomen vesioikeuden päätös Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 13 a) kohta YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 111 YLO Dnro LOS-2005-Y-1076-121 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2006 ASIA Päätös Pöytyän kunnan ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Riihikosken taajaman

Lisätiedot

Jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvan muuttaminen

Jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvan muuttaminen Jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvan muuttaminen Yhdyskuntajätevedenpuhdistamoiden neuvottelupäivät, Kuopio 3.-4.2019 28.3.2019 YSL 29 Luvanvaraisen toiminnan olennainen muuttaminen "Ympäristöluvanvaraisen

Lisätiedot

Kainuun Ympäristökeskus PL 115 Annettu julkipanon jälkeen Kajaani Dnro: 1297Y puh

Kainuun Ympäristökeskus PL 115 Annettu julkipanon jälkeen Kajaani Dnro: 1297Y puh K A I N U U N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S Kainuun Ympäristökeskus PÄÄTÖS PL 115 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004 87101 Kajaani Dnro: 1297Y0008-121 puh. 08-61631 ASIA Päätös hakemuksesta, joka koskee

Lisätiedot

Puhdistustulos täytti tarkkailukerralla ympäristöluvan vaatimukset (vaatimukset täytettävä vuosikeskiarvona laskettuna). Nitrifikaatio oli voimakasta.

Puhdistustulos täytti tarkkailukerralla ympäristöluvan vaatimukset (vaatimukset täytettävä vuosikeskiarvona laskettuna). Nitrifikaatio oli voimakasta. TAIVASSALON UNNAN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 2/2017, 3.5.2017 (taiva8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana hyvin. Puhdistustulos täytti tarkkailukerralla ympäristöluvan vaatimukset (vaatimukset täytettävä

Lisätiedot

KERTARAPORTTI 25.8.2014

KERTARAPORTTI 25.8.2014 s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN KESKUSPUHDISTAMO Tutkimus: 8/2014, 6.8.2014 (uki8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana melko hyvin. Mereen lähtevän veden BOD7ATU- ja CODCr-arvot sekä fosfori- ja kiintoainepitoisuudet

Lisätiedot

No 372/17 LAPPEENRANNAN NUIJAMAAN JÄTEVEDENPUHDISTA- MON VELVOITETARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO Lappeenrannassa 24. päivänä helmikuuta 2017

No 372/17 LAPPEENRANNAN NUIJAMAAN JÄTEVEDENPUHDISTA- MON VELVOITETARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO Lappeenrannassa 24. päivänä helmikuuta 2017 No 372/17 LAPPEENRANNAN NUIJAMAAN JÄTEVEDENPUHDISTA- MON VELVOITETARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2016 Lappeenrannassa 24. päivänä helmikuuta 2017 Johanna Kaarlampi tutkija SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 3 2 KUORMITUSTARKKAILU

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 14/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 138 Helsinki Annettu

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 14/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 138 Helsinki Annettu LÄNSI SUOMEN PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 14/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 138 Helsinki Annettu 29.5.2006 ASIA Ympäristönsuojelulain 61 :n mukaisesta, koetoimintaa Raision kaupungin jätevedenpuhdistamolla

Lisätiedot

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta

Lisätiedot

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille Lounais-Suomen ympäristökeskuksessa

Hakemus on tullut vireille Lounais-Suomen ympäristökeskuksessa 1(22) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 26 YLO LOS-2002-Y-1710-121 Annettu julkipanon jälkeen 8.4.2004 ASIA Päätös Kuusjoen kunnan ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Kuusjoen kunnan

Lisätiedot

2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo

2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo 2.2. JALASJÄRVEN KUNTA 2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo Jalasjärven kunnan 8 281 asukkaasta 3 5 on liittynyt kunnallisen viemäriverkoston piiriin. Viemäriverkostoon piiriin kuuluu lisäksi juustola, kenkätehdas,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 39/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 227

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 39/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 227 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 39/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 227 Annettu julkipanon jälkeen 15.10.2007 ASIA Kankaanpään kaupungin jätevedenpuhdistamon tehostamista koskevien määräaikojen

Lisätiedot

Riihikosken jätevedenpuhdistamo

Riihikosken jätevedenpuhdistamo PÖYTYÄN KUNTA Riihikosken jätevedenpuhdistamo Sulkemissuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 29.4.2016 P29958 Sulkemissuunnitelma Tomi Kallio 29.4.2016 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 1 2 PUHDISTAMON

Lisätiedot

Puhdistamossa käsitellyt jätevedet johdetaan purkujohdolla (pituus noin 170 m) Punkalaitumenjokeen

Puhdistamossa käsitellyt jätevedet johdetaan purkujohdolla (pituus noin 170 m) Punkalaitumenjokeen 1(21) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 28 YLO Dnro 0201Y2354-121 Annettu julkipanon jälkeen 22.4.2004 ASIA Päätös Punkalaitumen kunnan ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Punkalaitumen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 133. Turengin jätevedenpuhdistamon tehostamista koskevien määräaikojen pidentäminen, Janakkala

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 133. Turengin jätevedenpuhdistamon tehostamista koskevien määräaikojen pidentäminen, Janakkala LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 28/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 133 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2007 ASIA Turengin jätevedenpuhdistamon tehostamista koskevien määräaikojen pidentäminen,

Lisätiedot

Kustavin kunnan Kärtyn jätevedenpuhdistamo, ympäristölupamenettely ja toiminnan lopettamisen johdosta annettavat määräykset, Kustavi

Kustavin kunnan Kärtyn jätevedenpuhdistamo, ympäristölupamenettely ja toiminnan lopettamisen johdosta annettavat määräykset, Kustavi Etelä-Suomi Päätös Nro 18/2012/1 Dnro ESAVI/198/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.1.2012 ASIA LUVAN HAKIJA Kustavin kunnan Kärtyn jätevedenpuhdistamo, ympäristölupamenettely ja toiminnan lopettamisen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 48/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 261

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 48/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 261 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 48/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 261 Annettu julkipanon jälkeen 4.12.2007 ASIA Kannuksen kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa jäteveden käsittelyn

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus Oripään kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan määräysten tarkistamiseksi, Oripää

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus Oripään kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan määräysten tarkistamiseksi, Oripää Päätös Etelä-Suomi Nro 72/2012/1 Dnro ESAVI/635/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus Oripään kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan määräysten

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 40/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 244. Laitilan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräysten muuttaminen, Laitila

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 40/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 244. Laitilan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräysten muuttaminen, Laitila LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 40/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 244 Annettu julkipanon jälkeen 18.10.2007 ASIA Laitilan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräysten muuttaminen,

Lisätiedot

TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta

TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta Ympäristölupa tarvitaan: Kun tuotantokapasiteetti on vähintään 5 tonnia ruhoja päivässä. Toimintaan, josta

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) JANAKKALAN KUNTA, TURENGIN JVP Tutkimus: 4/2016, 29.4.2016 (5jatur). Puhdistamolle tuleva jätevesivirtaama oli tarkkailuajankohtana yli kaksinkertainen kuivan ajan tasoon verrattuna johtuen laimentavista

Lisätiedot

Laitos sijaitsee Pyhärannan kunnan Reilan kylässä kiinteistöllä Putsari Rnro 3:62 osoitteessa

Laitos sijaitsee Pyhärannan kunnan Reilan kylässä kiinteistöllä Putsari Rnro 3:62 osoitteessa 1(17) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 85 YLO Dnro LOS-2007-Y-1029-111 Annettu julkipanon jälkeen 24.11.2009 ASIA Päätös Pyhärannan kunnan ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Reilan

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI TAIVASSALON UNNAN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 3/2017, 30.8.2017 (taiva8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana hyvin. Puhdistustulos täytti tarkkailukerralla ympäristöluvan vaatimukset (vaatimukset täytettävä

Lisätiedot

Kooninkeitaan tavanomaisen jätteen kaatopaikan tarkkailun hyväksyminen. Kankaanpään kaupungin tekninen keskus PL 36, KANKAANPÄÄ

Kooninkeitaan tavanomaisen jätteen kaatopaikan tarkkailun hyväksyminen. Kankaanpään kaupungin tekninen keskus PL 36, KANKAANPÄÄ 1(5) PÄÄTÖS Nro Dnro 3 YLO LOS-2003-Y-1283-121 Annettu julkipanon jälkeen 12.1.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Kooninkeitaan tavanomaisen jätteen kaatopaikan tarkkailun hyväksyminen. Kankaanpään kaupungin tekninen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 4/2007/1 Dnro LSY 2006 Y 339

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 4/2007/1 Dnro LSY 2006 Y 339 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 4/2007/1 Dnro LSY 2006 Y 339 Annettu julkipanon jälkeen 22.1.2007 ASIA Turun jätevedenpuhdistamon ympäristölupahakemuksen jättämiselle asetetun määräajan

Lisätiedot

PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS

PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS PL 297 Annettu julkipanon jälkeen 33101 TAMPERE Puh. (03) 2420 111 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 115 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Länsi-Suomen vesioikeuden

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) JANAKKALAN KUNTA, TURENGIN JVP Tutkimus: 3/2017, 7.3.2017 (5jatur). Puhdistamolle tuleva kuormitus oli orgaanisen aineen osalta keskimääräisellä tasollaan (noin 2000 kg/d), mutta ravinnekuormitukset

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 115 Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin 13a kohta

Ympäristönsuojelulain 115 Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin 13a kohta Etelä-Suomi Päätös Nro 42/2011/2 Dnro ESAVI/126/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2011 ASIA Jokioisten kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksessä nro 18/2010/2 puhdistamon tehostamista

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (2) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI, JVP Tutkimus: 3/2017, 22.3.2017 (5KANKA). Kankaanpään jvp:n prosessi toimi tarkkailuajankohtana lumien sulamisesta johtuvista hule/vuotovesistä huolimatta kohtuullisen vakaasti

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 47/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 258

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 47/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 258 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 47/27/1 Dnro LSY 27 Y 258 Annettu julkipanon jälkeen 4.12.27 ASIA Toholammin kirkonkylän jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa jäteveden käsittelyn

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 20.1.2003 Kokouspvm 16.1.2003 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

PORIN KAUPUNGIN LUOTSINMÄEN KESKUSPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO

PORIN KAUPUNGIN LUOTSINMÄEN KESKUSPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO PORIN KAUPUNGIN LUOTSINMÄEN KESKUSPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2018 SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 3 2 VIEMÄRÖINTIALUE... 4 3 TULOKUORMITUS... 4 4 PUHDISTUSTULOS JA VESISTÖN KUORMITUS... 5 4.1

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 6/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 349

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 6/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 349 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 6/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 349 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2008 ASIA Kokemäen kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa jäteveden käsittelyn

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 3/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 304

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 3/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 304 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 3/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 304 Annettu julkipanon jälkeen 11.1.2008 ASIA Saaren jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa jäteveden käsittelyn tehostamiselle

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 27/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 390 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 27/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 390 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 390 Annettu julkipanon jälkeen 11.6.2008 ASIA Auran kunnan Asemanseudun jätevedenpuhdistamon ympäristölupahakemus, Aura

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 44/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-17 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 44/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-17 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 44/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-17 Annettu julkipanon jälkeen 28.9.2009 ASIA Kokemäen kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätösten nrot 6/2008/1

Lisätiedot

KERTARAPORTTI 2.10.2015

KERTARAPORTTI 2.10.2015 s. 1 (1) KEURUUN KAUPUNKI, JAAKONSUON JVP Tutkimus: 9/2015, 16.9.2015 (5keukk). Tulokset syyskuun puhdistamotarkkailusta. Lähtevän veden laatu oli hyvä. Laitos nitrifioi täysin ja tulostaso oli kaikkiaan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 32/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 61 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 32/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 61 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 32/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 61 Annettu julkipanon jälkeen 19.6.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa asetettujen määräaikojen

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI, JVP Tutkimus: 4/2016, 20.4.2016 (5kanka). Kankaanpään jätevedenpuhdistamolle tuli tarkkailuajankohtana lähes yhtä suuri jätevesivirtaama kuin maaliskuun tarkkailun (31.3.2016)

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 44/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 294. Jäteveden johtamista Paroisten jätevedenpuhdistamolta koskevan luvan muuttaminen, Hämeenlinna

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 44/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 294. Jäteveden johtamista Paroisten jätevedenpuhdistamolta koskevan luvan muuttaminen, Hämeenlinna LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 44/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 294 Annettu julkipanon jälkeen 27.11.2007 ASIA Jäteveden johtamista Paroisten jätevedenpuhdistamolta koskevan luvan muuttaminen,

Lisätiedot

Aurajoen vedenlaatu ja kuormitus

Aurajoen vedenlaatu ja kuormitus Aurajoen vedenlaatu ja kuormitus Aurajoen virtaa seminaari Aurajoen nykyisyydestä ja tulevasta Lieto 28.11.213 Sari Koivunen biologi www.lsvsy.fi Sisältö: Aurajoen ja Aurajoen vesistöalueen yleiskuvaus

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 10/2016, 10.10.2016 (uki8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana melko hyvin. Puhdistustulos täytti ympäristöluvan mukaiset puhdistusvaatimukset

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) JANAKKALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 10/2018, 11.10.2018 (5JATUR). Tarkkailuajankohtana Janakkalan jätevedenpuhdistamon prosessissa todetiin joitain poikkeamia. Tulopumppaamossa todettiin

Lisätiedot

Nro 58/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/227/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

Nro 58/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/227/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 58/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/227/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.6.2010 ASIA Lempäälän kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa typenpoiston tehostamiselle

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) JANAKKALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 4/2017, 26.4.2017 (5JATUR). Tulokuormitus oli orgaanisen aineen osalta noin 20 % pienempi kuin vuoden 2016 keskimääräinen tulokuorma, mutta ravinnekuormitukset

Lisätiedot

sade sade 2016 lämpötila lämpötila 2016

sade sade 2016 lämpötila lämpötila 2016 18 25 15 2 Sade, mm 12 9 6 15 1 5 Keskilämpötila, o C 3-5 sade 2-215 sade 216 lämpötila 2-215 lämpötila 216 Liite 1 Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry JAKSORAPORTTI Yhdistelmätaulukko

Lisätiedot

Puhdistamo-ohitusten ja viemäriverkoston ylivuotojen seuranta

Puhdistamo-ohitusten ja viemäriverkoston ylivuotojen seuranta Puhdistamo-ohitusten ja viemäriverkoston ylivuotojen seuranta Varsinais-Suomen ELY -keskus Lounais-Suomen vesihuoltopäivä 2015 Laitila 11.11.2015 Nina Leino prosessi-insinööri Esityksen sisältö Ohituksen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(19) 12 YLO LOS-2005-Y Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(19) 12 YLO LOS-2005-Y Annettu julkipanon jälkeen 1(19) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 12 YLO LOS-2005-Y-1227-121 Annettu julkipanon jälkeen 12.3.2007 ASIA Päätös Pyhärannan kunnan ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Pyhärannan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Ympäristölautakunta 13.02.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Ympäristölautakunta 13.02.2014 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 13.02.2014 Sivu 1 / 1 460/11.01.00/2014 16 Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausuntopyyntö koskien Rinnekoti-säätiön hakemusta Rinnekodin jätevedenpuhdistamon ja jätevesilietteen kompostointialueen

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI, JVP Tutkimus: 11/2016, 23.11.2016 (5kanka). Kankaanpään jvp:lle tulevan jäteveden tulovirtaama oli kasvanut lokakuun tarkkailukertaan (27.10.2016) verrattuna 90%, mutta oli

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 43/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 267 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 43/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 267 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 43/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 267 Annettu julkipanon jälkeen 21.11.2007 ASIA Pihlavan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa jäteveden käsittelyn tehostamiselle

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 34/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-51. Laitilan kaupungin jätevedenpuhdistamon toiminnan lopettamista koskeva hakemus, Laitila

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 34/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-51. Laitilan kaupungin jätevedenpuhdistamon toiminnan lopettamista koskeva hakemus, Laitila LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 34/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-51 Annettu julkipanon jälkeen 7.7.2009 ASIA Laitilan kaupungin jätevedenpuhdistamon toiminnan lopettamista koskeva hakemus,

Lisätiedot

KERTARAPORTTI 25.8.2015

KERTARAPORTTI 25.8.2015 s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 8/2015, 11.8.2015 (uki8). Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tarkistanut 21.11.2012 päätöksellä nro 186/2012/1 (Dnro ESAVI/15/04.08/2010)

Lisätiedot

Puheenjohtaja Erik Sjöberg Utö

Puheenjohtaja Erik Sjöberg Utö Etelä-Suomi Päätös Nro 5/2012/1 Dnro ESAVI/197/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.1.2012 ASIA Utö Vattenandelslag nimisen vesiosuuskunnan ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus,

Lisätiedot

Puh. (013)* Dnro 0795Y0215 (121)

Puh. (013)* Dnro 0795Y0215 (121) POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖKESKUS PL 69, 80101 Joensuu Puh. (013)*1411 PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 31.12.2004 Dnro 0795Y0215 (121) 1 ASIA Ympäristölupa, joka koskee Rääkkylän kunnan kirkonkylän jätevedenpuhdistamon

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) FORSSAN VESIHUOLTOLIIKELAITOS, JVP Tutkimus: 11/2018, 5.6.2018 (5FORSS). Tarkkailuajankohtana puhdistustulos täytti ympäristöluvan tason lukuun ottamatta lievästi luparajan ylittänyttä orgaanisen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(21) 102 YLO LOS-2003-Y Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(21) 102 YLO LOS-2003-Y Annettu julkipanon jälkeen 1(21) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 102 YLO LOS-2003-Y-1067-121 Annettu julkipanon jälkeen 9.12.2005 ASIA Päätös Vehmaan kunnan ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee kunnan jätevedenpuhdistamon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Esityslista 14/2016 1 (5) 15 Vantaanjoen jätevedenpuhdistamoiden toiminta vuonna 2015 HEL 2016-009468 T 11 00 02 Päätösehdotus Tiivistelmä Riihimäen puhdistamo päättää merkitä tiedoksi

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(23) 68 YLO LOS-2005-Y Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(23) 68 YLO LOS-2005-Y Annettu julkipanon jälkeen 1(23) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 68 YLO LOS-2005-Y-1253-111 Annettu julkipanon jälkeen 3.8.2007 ASIA Päätös Tarvasjoen kunnan ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Tarvasjoen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(20) 104 YLO LOS-2004-Y-1088-121. Annettu julkipanon jälkeen 13.12.2005

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(20) 104 YLO LOS-2004-Y-1088-121. Annettu julkipanon jälkeen 13.12.2005 1(20) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 104 YLO LOS-2004-Y-1088-121 Annettu julkipanon jälkeen 13.12.2005 ASIA Päätös Lomaliitto ry:n ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Kustavin

Lisätiedot

Lupaviranomainen on Lounais-Suomen ympäristökeskus. Ympäristönsuojelulain 31 :n 2 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 6 :n 12 e kohta

Lupaviranomainen on Lounais-Suomen ympäristökeskus. Ympäristönsuojelulain 31 :n 2 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 6 :n 12 e kohta 1(8) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 22 YLO LOS-2007-Y-1390-111 Annettu julkipanon jälkeen 21.2.2008 ASIA HAKIJA Päätös Merikarvian kunnan ympäristönsuojelulain 58 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee

Lisätiedot

Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla

Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla Ympäristönsuojelulaki 16 luku Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla 154 Talousjätevesien käsittelyyn liittyvät määritelmät Tässä luvussa tarkoitetaan: 1) talousjätevedellä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(5) 28 YLO LOS-2008-Y Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(5) 28 YLO LOS-2008-Y Annettu julkipanon jälkeen 1(5) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 28 YLO LOS-2008-Y-1167-111 Annettu julkipanon jälkeen 11.5.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös Suominen Kuitukankaat Oy:n ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta,

Lisätiedot

LÄNSI-SUOMEN PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 53/2004/1 Dnro LSY-2004-Y-248 Helsinki Annettu

LÄNSI-SUOMEN PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 53/2004/1 Dnro LSY-2004-Y-248 Helsinki Annettu LÄNSI-SUOMEN PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 53/2004/1 Dnro LSY-2004-Y-248 Helsinki Annettu 15.9.2004 ASIA Ympäristönsuojelulain 61 :n mukainen ilmoitus koetoiminnasta, joka koskee Raisio Yhtymä Oyj:n

Lisätiedot

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(19) 88 YLO LOS-2005-Y Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(19) 88 YLO LOS-2005-Y Annettu julkipanon jälkeen 1(19) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 88 YLO LOS-2005-Y-944-121 Annettu julkipanon jälkeen 1.11.2006 ASIA Päätös Kiikoisten kunnan ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Kiikoisten

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 114 25.02.2013

Kaupunginhallitus 114 25.02.2013 Kaupunginhallitus 114 25.02.2013 Vastine Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Konnunsuon vankilan jätevedenpuhdistamon ympäristölupamääräysten tarkistamispäätöksestä Vaasan hallinto-oikeudelle jätettyihin

Lisätiedot

KERTARAPORTTI 20.11.2015

KERTARAPORTTI 20.11.2015 s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 11/2015, 3.11.2015 (uki8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana kohtalaisesti. Puhdistustulos täytti ympäristöluvan mukaiset puhdistusvaatimukset

Lisätiedot

Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu. Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus

Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu. Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus hanna.lonngren@ymparisto.fi Pk-mallilupahanke Opas pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 12/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 29

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 12/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 29 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 12/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 29 Annettu julkipanon jälkeen 7.4.2008 ASIA Tervakosken taajaman yhdyskuntajätevesien johtamiselle Tervajokeen myönnetyn

Lisätiedot

Talvivaara Projekti Oy

Talvivaara Projekti Oy 16.3.2009 Talvivaara Projekti Oy Talvivaaran kaivoksen tarkkailu v. 2008 Osa III Päästötarkkailu Talvivaaran kaivoksen tarkkailu v. 2008, Osa III Päästötarkkailu 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 PROSESSIN YLIJÄÄMÄVEDET

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

VIREILLETULO Hakemus on saapunut Etelä-Suomen aluehallintovirastoon

VIREILLETULO Hakemus on saapunut Etelä-Suomen aluehallintovirastoon Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 166/2013/2 Dnro ESAVI/260/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 19.8.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Auran kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2017

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2017 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2017 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet otettiin 17.-18.7.

Lisätiedot

Karvian keskustaajaman jätevedenpuhdistamo Kiviluomantie Karvia

Karvian keskustaajaman jätevedenpuhdistamo Kiviluomantie Karvia YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 110 YLO LOS-2005-Y-184-121 ASIA Annettu julkipanon jälkeen 16.12.2005 Päätös Karvian kunnan ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee kunnan keskustaajaman

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 1/2017, 17.1.2017 (uki8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana kohtalaisesti. Puhdistustulos täytti ympäristöluvan mukaiset puhdistusvaatimukset

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 42/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 266 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 42/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 266 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 42/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 266 Annettu julkipanon jälkeen 21.11.2007 ASIA Luotsinmäen jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Pori HAKIJA Porin

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) EURUUN AUPUNI, JAAONSUON JVP Tutkimus: 2/2017, 15.2.2017 (5EU). Puhdistamolle tuli maltillinen virtaama (1722 m³/d) ja tuleva kuormitus oli hieman keskimääräistä pienempää. Vuoden 2016 keskimääräiseen

Lisätiedot

Peräseinäjoen kunnan kirkonkylän jätevedenpuhdistamo

Peräseinäjoen kunnan kirkonkylän jätevedenpuhdistamo L Ä N S I S U O M E N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S... V Ä S T R A F I N L A N D S M I L J Ö C E N T R A L Ympäristölupayksikkö PL 262, Koulukatu 19, 65101 VAASA PB 262, Skolhusgatan 19, 65101 VASA Puh.

Lisätiedot

Hakija Turun Moottorikerho ry, Itäinen Pitkäkatu 21, 20700 TURKU

Hakija Turun Moottorikerho ry, Itäinen Pitkäkatu 21, 20700 TURKU VAASAN HALLINTO-OIKEUS Valitus ympäristöluvasta/ Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoittelurata/liedon Rakennus- ja ympäristölautakunta 101/25.6.2008 (Ympäristönsuojelulain 35 :n

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen,

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386 Annettu julkipanon jälkeen 8.1.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Loimaa HAKIJA

Lisätiedot

Forssan jätevedenpuhdistamon puhdistustulokset olivat hyvät ja selvästi ympäristöluvan vaatimustason mukaiset.

Forssan jätevedenpuhdistamon puhdistustulokset olivat hyvät ja selvästi ympäristöluvan vaatimustason mukaiset. s. 1 (1) FORSSAN VESIHUOLTOLIIKELAITOS, JVP Tutkimus: 20/2017, 25.10.2017 (5FORSS). Forssan jätevedenpuhdistamon puhdistustulokset olivat hyvät ja selvästi ympäristöluvan vaatimustason mukaiset. Ville

Lisätiedot

Turun kaupungin kunnallisteknisen osaston ympäristönlupahakemus masuunihiekan hyödyntämiseksi katurakenteissa

Turun kaupungin kunnallisteknisen osaston ympäristönlupahakemus masuunihiekan hyödyntämiseksi katurakenteissa TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1 Ympäristö- ja kaavoituslautakunta 330 29.05.2001 1 Ymp 7289-2000 (662) Turun kaupungin kunnallisteknisen osaston ympäristönlupahakemus masuunihiekan hyödyntämiseksi katurakenteissa

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon lupamääräysten tarkistamiseksi

Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon lupamääräysten tarkistamiseksi 1/YMPLA 24.6.2015 LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64 Loimijoentie 74 Annetaan julkipanon jälkeen 32440 ALASTARO 29.6.2015 Asia Luvan hakija Ympäristölupahakemus

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(19) 41 YLO LOS-2005-Y Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(19) 41 YLO LOS-2005-Y Annettu julkipanon jälkeen 1(19) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 41 YLO LOS-2005-Y-799-121 Annettu julkipanon jälkeen 20.6.2006 ASIA Päätös Porin Veden ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Reposaaren jätevedenpuhdistamon

Lisätiedot

Ympäristölautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa:

Ympäristölautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa: YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/PAPERINKERÄYS OY Paperinkeräys Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta ympäristölupaa, joka koskee olemassa olevaa keräyspaperin ja pahvin lajittelua ja varastointia Porin

Lisätiedot

Jätevedenpuhdistamo sijaitsee Taivassalon kunnan Koiviston kylässä kiinteistöllä Teerensuo, Rnro 5:83 Yrittäjäntie 4:ssä.

Jätevedenpuhdistamo sijaitsee Taivassalon kunnan Koiviston kylässä kiinteistöllä Teerensuo, Rnro 5:83 Yrittäjäntie 4:ssä. YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 60 YLO Dnro LOS-2004-Y-1033-121 Annettu julkipanon jälkeen 1.9.2006 ASIA Päätös Taivassalon kunnan ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee kunnan jätevedenpuhdistamon

Lisätiedot

Päätös. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa asetetun määräajan pidentäminen, Loimaa

Päätös. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa asetetun määräajan pidentäminen, Loimaa Päätös Etelä-Suomi Nro 53/2012/1 Dnro ESAVI/214/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 22.3.2012 ASIA HAKIJA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa asetetun määräajan pidentäminen, Loimaa

Lisätiedot

KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMON

KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Kuhasalon jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Jätevesien käsittely toteutetaan jälkiselkeytystä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 22/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 267

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 22/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 267 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 22/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 267 Annettu julkipanon jälkeen 16.10.2006 ASIA Ähtärin kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksessä asetettujen

Lisätiedot

Päätös. Nro 23/2010/2 Dnro ESAVI/323/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös. Nro 23/2010/2 Dnro ESAVI/323/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 23/2010/2 Dnro ESAVI/323/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2010 ASIA Sunilan ja Mussalon jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvassa jätevesien lopettamiselle Sunilan puhdistamolta

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Auran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25339.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Auran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25339.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) VESIHUOLLON KEHITTÄMISTOIMENPITEET VUOSILLE 2012-2035 Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito

Lisätiedot