YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(16) 54 YLO LOS-2005-Y Annettu julkipanon jälkeen
|
|
- Sakari Sipilä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1(16) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 54 YLO LOS-2005-Y Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös Houtskarin kunnan ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee kunnan keskustaajaman Näsbyn jätevedenpuhdistamon toimintaa. Kyseessä on olemassa oleva toiminta. LUVAN HAKIJA Houtskarin kunta Houtskari Yhteisötunnus: LAITOS JA SEN SIJAINTI Houtskarin kunnan Näsbyn jätevedenpuhdistamo sijaitsee kunnan keskustaajaman Näsbyn eteläosassa, Saverkeitin tien itäpuolella ja urheilukentän eteläpuolella lähellä Karlotvikenin lahden pohjukkaa, kunnan omistamalla kiinteistöllä Fridhem RN:o 2:38. Kiinteistörekisteritunnus: Jätevedenpuhdistamon sijaintipaikan koordinaatit yhtenäiskoordinaatistossa: Itä: Pohjoinen: Puhdistamossa käsitellyt jätevedet johdetaan pukujohdolla mereen Stråket -nimiseen salmeen Ömsarholmenin saaren pohjoispuolelle. Purkupaikan koordinaatit yhtenäiskoordinaatistossa (purkupaikan sijaintia ei ole tarkistettu): Itä: Pohjoinen: LUVAN HAKEMISEN PERUSTE Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 13 a kohta Lounais-Suomen ympäristökeskuksen antama päätös nro VPL 160 dnro 0295Y , jolla ympäristökeskus on velvoittanut Houtskarin kunnan hakemaan ympäristölupaa jätevedenpuhdistamon toiminnalle. LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Lupaviranomainen on Lounais-Suomen ympäristökeskus. Ympäristönsuojelulain 31 :n 2 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 6 :n 1 momentin 12 e kohta Itsenäisyydenaukio 2 PL 47, 20801Turku Puh. (02) Faksi (02) kirjaamo.los@ymparisto.fi Självständighetsplan 2 PB 47, FI Åbo, Finland Tfn Fax kirjaamo.los@ymparisto.fi Valtakatu 6, Pori Puh. (02) Faksi (02) kirjaamo.los@ymparisto.fi Valtakatu 6, FI Björneborg, Finland Tfn (02) Fax (02) kirjaamo.los@ymparisto.fi
2 HAKEMUS JA SEN VIREILLETULO 2/16 Hakemus on tullut vireille Lounais-Suomen ympäristökeskuksessa Hakemus koskee Houtskarin kunnan keskustaajaman Näsbyn viemärilaitoksen jätevesien käsittelyä olemassa olevassa puhdistamossa ja käsiteltyjen jätevesien johtamista purkujohdolla nykyiseen purkupaikkaan mereen Stråket -nimiseen salmeen Ömsarholmenin saaren pohjoispuolelle Houtskarin kunnassa. TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT, SOPIMUKSET JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE Luvat Lounais-Suomen ympäristökeskus on antanut Houtskarin kunnalle lausunnon kunnan tekemän, vesien suojelua koskevista ennakkotoimenpiteistä annetussa asetuksessa (283/1962) tarkoitetun ilmoituksen johdosta koskien kunnan keskustataajaman Näsbyn viemärilaitoksen jätevesien käsittelyä ja johtamista purkujohdolla mereen Houtskarin kunnassa. Ympäristökeskus on lausunnossaan katsonut, ettei jätevesien johtamisesta tule aiheutumaan vesilain 1 luvun 19 :ssä tarkoitettua vesistön pilaantumista, eikä johtamiseen tarvitse toistaiseksi hakea vesilain 10 luvun 23 :ssä tarkoitettua vesioikeuden lupaa, mikäli jäteveden käsittely ja johtaminen toteutetaan lausunnossa edellytetyllä tavalla. Jätevedet tulee käsitellä biologis-kemiallisesti siten, että vesistöön johdettavan jäteveden BOD 7 ATU arvo on korkeintaan 20 mg O 2 /l ja fosforipitoisuus korkeintaan 1,0 mg P/l. Puhdistustehon tulee olla sekä BOD 7 ATU arvon että fosforin osalta vähintään 90 %. Edellä mainitut arvot lasketaan vuosikeskiarvona huomioon ottaen mahdolliset ohijuoksutukset ja häiriötilanteet. Kaavoitustilanne Houtskarin kunnan Näsbyn kylässä oleville Fridhem ja Klemetsåker -nimisille alueille tehdyssä, päivätyssä asemakaavassa ja asemakaavamuutoksessa puhdistamoalue on merkitty yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alueeksi (ET). Puhdistamoalueen luoteis- ja pohjoispuolella on urheilu- ja virkistyspalvelujen alue (VU). Puhdistamoalueen eteläpuolella on teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue, johon yhden asunnon rakentaminen on sallittu (TP). Saverkeitin tien etelä- ja länsipuolella on asuinpientalojen korttelialue (AO), rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue (AR) ja palvelurakennusten korttelialue, johon asuinrakennusten rakentaminen on sallittu (P). LAITOKSEN SIJAINTIPAIKKA JA SEN YMPÄRISTÖ Puhdistamon lähiympäristö Jätevedenpuhdistamo sijaitsee kunnan keskustaajaman Näsbyn eteläosassa, Saverkeitin tien itäpuolella ja urheilukentän eteläpuolella lähellä Karlotvikenin lahden pohjukkaa. Puhdistamokiinteistöllä (Saverkeitin tien itäpuolella olevalla kiinteistön osalla) sijaitsee puhdistamon lisäksi urheilukenttä. Puhdistamon eteläpuolella noin 50 metrin päässä on autotalli- ja varastorakennus kiinteistöllä RN:o 2:28. Saverkeitin tien länsipuolella on kaksi omakotitaloa ja kaksi rivitaloa noin metrin etäisyydellä puhdistamosta. Vanhusten palvelukeskus Fridhem on noin 180 metrin päässä puhdistamosta. Maaperän ja pohjaveden tila Puhdistamo sijaitsee kalliorinteessä Karlotvikeniin laskevan ojan eteläpuolella. Puhdistamo on perustettu kalliolle. Puhdistamoalueella ei ole ollut maaperää likaavia toimintoja. Hakemuksessa ei esitetä tarkempaa selvitystä puhdistamoalueen maaperästä eikä poh-
3 Jätevesien purkupaikka Suojeltavat kohteet VESISTÖ Vesistön yleiskuvaus javeden tilasta. Puhdistamo ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. Saverkeitin tien länsipuolella on porakaivoja, joista otetaan vettä taajaman vesijohtoverkostoon. Puhdistamossa käsitellyt jätevedet johdetaan noin 1,7 km:n pituisella purkujohdolla Karlotin ja Kallasholmenin väliseen salmeen Stråketiin Ömsarholmenin saaren pohjoispuolelle. Jätevedenpuhdistamon ja vesistöön johdettavien jätevesien purkupaikan lähettyvillä ei ole luonnonsuojelukohteita. Jätevesien purkupaikasta noin 1,2 km luoteeseen sijaitsee yleinen uimaranta Strandvikenin lahden pohjoisosassa Vittel udd -nimisessä niemessä. 3/16 Jätevesien purkuvesistö on Houtskarin saaren ja Saverkeitin (Karlotin ja Kallasholmenin) välinen Stråket -niminen salmi Saaristomeressä. JÄTEVEDENPUHDISTAMON TOIMINTA Yleiskuvaus viemärilaitoksesta Houtskarin kunnan keskustaajaman Näsbyn viemärilaitoksen jätevedet käsitellään vuonna 1997 käyttöön otetussa yksilinjaisessa biologis-kemiallisessa bioroottorilaitoksessa, jossa fosfori poistetaan jätevedestä jälkisaostuksella polyalumiinikloridia käyttäen. Puhdistamorakennus on lämpöeristetty ja varustettu sähkölämmityksellä. Kunnan keskustaajaman jätevesiviemäriverkon pituus on yhtensä noin 3 km. Viemäriverkko on rakennettu betoni- ja muoviputkista. Viemäriverkossa on yhteensä 5 jätevedenpumppaamoa, joista yksi (puhdistamon ja urheilukentän välissä oleva) on puhdistamon tulopumppaamo. Jätevedenpumppaamoissa on ylivuotoputki, josta häiriötilanteessa voi ympäristöön päästä käsittelemätöntä jätevettä. Viemäriverkkoon liitettyjen kiinteistöjen asukasmäärä on noin 150 henkilöä. Lisäksi viemäröinnin piirissä on oppilaitos (Houtskärs kristliga folkhögskola), jossa on noin 30 oppilasta ja 8 henkilökuntaan kuuluvaa. Viemärilaitoksen toiminta-alueella ei ole teollisuutta, josta muodostuisi teollisuusjätevesiä. Puhdistamolla ei käsitellä saostus- eikä umpisäiliölietteitä. Houtskarin kunnan alueelta kerättävien saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittely on vielä järjestämättä. Näsbyn jätevedenpuhdistamolla muodostuva puhdistamoliete sakeutetaan ja varastoidaan lietealtaassa. Puhdistamoliete on viety nestemäisenä pelloille. Jätevedenpuhdistamon mitoitusarvot Jätevedenpuhdistamon mitoitusarvot ovat: - keskimääräinen jätevesivirtaama vuorokaudessa (Q kesk ) 57 m 3 /d - mitoitusvirtaama (q mit ) 6 m 3 /h - enimmäisvirtaama (q maks ) 9 m 3 /h - BHK 7 -kuorma 20,7 kg/d
4 - asukasvastineluku (avl) 300 asukasta 4/16 Jäteveden käsittelyprosessi Lietteenkäsittely Puhdistamo on yksilinjainen biologis-kemiallinen bioroottorilaitos, jossa fosfori poistetaan jätevedestä jälkisaostuksella polyalumiinikloridia käyttäen. Puhdistamossa on seuraavat jätevedenkäsittelyvaiheet ja yksiköt: - tulopumppaamo (puhdistamon ja urheilukentän välissä) - rumpusiivilä - esiselkeytys (pinta-ala 13,0 m 2, pintakuorma mitoitusvirtaamalla 0,46 m/h) - kaksiosainen bioroottori yhdellä akselilla (pituus 2,4 m + 1,2 m = 3,6 m, halkaisija 2,4 m, teoreettinen levypinta-ala 1175 m m 2 = 1765 m 2, levypintakuorma mitoituskuormituksella 12 g BHK 7 /m 2 d) - saostuskemikaalin (polyalumiinikloridi) syöttö (kemikaalisäiliön tilavuus 1,0 m 3 ) - hämmennys - jälkiselkeytys (pinta-ala 13,0 m 2, pintakuorma mitoitusvirtaamalla 0,46 m/h) - virtaamanmittaus (kolmiopato) - noin 1,7 km:n pituinen purkujohto (halkaisija 110 mm) Puhdistamolla ei käsitellä saostus- eikä umpisäiliölietteitä. Puhdistamon esi- ja jälkiselkeytyksestä poistettava liete johdetaan lietevarastoon, mistä rejektivesi palautetaan tulopumppaamoon. Puhdistamoliete on toistaiseksi viety nestemäisenä pelloille. Puhdistamolla käytettävät kemikaalit ja energian kulutus Puhdistamolla käytetään polyalumiinikloridia (PAX 14) fosforin saostamiseen jätevedestä. Polyalumiinikloridi kuljetetaan puhdistamolle kuorma-autolla 1000 litran kontissa ja varastoidaan puhdistamolla kemikaalisäiliössä (tilavuus noin 1,0 m 3 ). Puhdistamolla käytetty saostuskemikaalimäärä on ollut viime vuosina kg/a eli käsiteltyä jätevesimäärää kohden g/m 3. Puhdistamon sähkönkulutus on vuosina ollut kwh/a eli käsiteltyä jätevesimäärää kohden 1,5 1,9 kwh/m 3. Sähkönkulutus sisältää myös puhdistamorakennuksen lämmityksen. Puhdistamolla käytetään vesijohtoverkosta otettua talousvettä rumpusiivilän huuhteluvetenä. Paras käyttökelpoinen tekniikka (BAT) Puhdistamo on otettu käyttöön vuonna Se edustaa edelleen nykyaikaista tekniikkaa ja siinä sovelletaan parasta käyttökelpoista tekniikkaa. Puhdistamolla ei ole kaukovalvontajärjestelmää.
5 YMPÄRISTÖKUORMITUS JA SEN RAJOITTAMINEN 5/16 Jätevesien määrä ja koostumus Näsbyn jätevedenpuhdistamolle johdettujen jätevesien määrä on vuosina ollut: Vuosi Vuotuinen Vuorokautinen Vuorokautinen Ohitusvesijätevesimäärä jätevesivirtaama enimmäis- määrä m 3 /a keskimäärin virtaama vuodessa m 3 /d m 3 /d m 3 /a Puhdistamolle tulevan jäteveden keskimääräiset pitoisuusarvot ja puhdistamon tulokuormituksen keskimääräiset arvot ovat vuosina olleet: Vuosi BHK 7 ATU Fosfori Typpi Kiintoaine mg O 2 /l kg O 2 /d mg P/l kg P/d mg N/l kg N/d mg/l kg/d ,0 5,7 0, , , ,8 5,7 0, , , ,9 5,5 0, , , ,4 5,7 0, , , ,6 5,0 0, ,0 84 2,0 Jätevesien puhdistustulos Näsbyn jätevedenpuhdistamolta mereen johdetun jäteveden keskimääräiset pitoisuusarvot ja käsittelytehot puhdistamolla ovat ohitusvedet mukaan lukien vuosikeskiarvona laskettuna olleet: Vuosi BHK 7 ATU Fosfori Typpi NH 4 -N Kiintoaine mg O 2 /l % mg P/l % mg N/l % mg N/l %* mg/l % ,0 94 0, , ,1 97 0, , ,4 94 0, ,6 94 0, , ,8 98 0, , Käsittelyvaatimus < 20 > 90 < 1,0 > 90 * Nitrifikaatioaste
6 Päästöt vesistöön 6/16 Päästöt ilmaan Näsbyn jätevedenpuhdistamolta mereen johdettu kuormitus on ohitusvedet mukaan lukien vuosikeskiarvona laskettuna ollut: Vuosi BHK 7 ATU Fosfori Typpi NH 4 -N Kiintoaine kg O 2 /d kg P/d kg N/d kg N/d kg/d ,17 0,026 1,2 0,11 0, ,081 0,016 0,96 0,035 0, ,19 0,012 0,92 0,58 0, ,14 0,019 0,81 0,12 0, ,044 0,014 0,77 0,036 0,84 Puhdistamo ei aiheuta päästöjä ilmaan. Päästöt maaperään ja pohjaveteen Melu ja tärinä Puhdistamo on melko uusi ja hyvässä kunnossa. Laitos ei aiheuta päästöjä maaperään eikä pohjaveteen. Puhdistamo ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. Puhdistamo ei aiheuta merkittävää melua eikä tärinää. Puhdistamolle on vain vähän liikennettä. Kemikaalien tuonnista ja lietteen pois viennistä aiheutuu 1-2 raskaan ajoneuvon käyntiä kuukaudessa. Puhdistamonhoitaja käy laitoksella arkipäivinä. Jätteet ja niiden käsittely sekä hyödyntäminen Näsbyn jätevedenpuhdistamolla ei käsitellä saostus- eikä umpisäiliölietteitä. Puhdistamon esi- ja jälkiselkeytyksestä poistettava liete johdetaan lietevarastoon, mistä rejektivesi palautetaan tulopumppaamoon. Vuonna 2004 nestemäistä puhdistamolietettä on viety pelloille yhteensä 113 m 3 /a. Nestemäisen puhdistamolietteen laatua on tutkittu otetusta lietenäytteestä. Puhdistamolietteen elohopeapitoisuus oli 1,2 mg/kg kuiva-ainetta (TS) (maanviljelyksessä käytettävän lietteen suurin sallittu elohopeapitoisuus 2,0 mg/kg TS ja tavoitearvo < 1,0 mg/kg TS puhdistamolietteen käytöstä maanviljelyksessä annetun valtioneuvoston päätöksen 282/94 mukaan) ja kuparipitoisuus 610 mg/kg TS (maanviljelyksessä käytettävän lietteen suurin sallittu kuparipitoisuus 600 mg/kg TS, mutta lietteessä saa olla kasvinravinteeksi katsottavaa kuparia enintään mg/kg TS, milloin kuparista on puutetta siinä maaperässä, jolla lietettä on tarkoitus käyttää). Lietteen muut tutkitut metallipitoisuudet olivat selvästi maanviljelyksessä käytettävän lietteen suurimpia sallittuja pitoisuusarvoja pienemmät. Puhdistamolla muodostuu pieni määrä siivilöintijätettä rumpusiivilältä sekä sekajätettä. Poikkeuksellisten tilanteiden aikana syntyvät päästöt ja jätteet Häiriötilanteessa voidaan jätevedenpuhdistamolla joutua ohittamaan puhdistusprosessi ja päästämään käsittelemätöntä jätevettä suoraan mereen. Ohitusvesimäärä puhdistamolla on vuosina ollut m 3 vuodessa eli 0,4-1,0 % puhdistamolla käsitellyn jä-
7 7/16 teveden määrästä. Jätevedenpumppaamoilla on ylivuotoputki, josta häiriötilanteessa voi käsittelemätöntä jätevettä päästä ympäristöön. Jätevedenpumppaamoilla ja puhdistamolla ei ole kaukovalvontaa eikä kaukohälytystä. TOIMINNAN VAIKUTUKSET YMPÄRISTÖÖN Päästöjen vaikutukset vesistöön ja sen käyttöön Jätevesipäästöjen vaikutuksia vesistöön ei ole tutkittu. Houtskarin kunnalta ei ole toistaiseksi vaadittu vesistötarkkailun toteuttamista. Päästötarkkailututkimusten mukaan mereen johdetut käsitellyt jätevedet ovat vuosina aiheuttaneet vesistöön vuosikeskiarvona laskettuna orgaanisen kuormituksen (BHK 7 ATU ) osalta 1-4 asukkaan, fosforin osalta 5-12 asukkaan ja kokonaistypen osalta asukkaan käsittelemättömiä jätevesipäästöjä vastaavan kuormituksen, kun päästöjä verrataan talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla annetun valtioneuvoston asetuksen (542/2003) 3 :ssä esitettyihin kuormituslukuihin. Mereen johdettavien käsiteltyjen jätevesien vaikutus vesistöön ei ole merkittävä. Toiminnan muut vaikutukset ympäristöön Puhdistamon toiminnalla ja käsiteltyjen jätevesien johtamisella mereen ei ole merkittäviä haitallisia vaikutuksia yleiseen viihtyisyyteen ja ihmisten terveyteen eikä myöskään luontoon ja luonnonsuojeluarvoihin sekä rakennettuun ympäristöön. Toiminnasta ei aiheudu merkittäviä päästöjä ilmaan, maaperään eikä pohjaveteen. Toiminta ei aiheuta merkittävää melua eikä tärinää. LAITOKSEN TOIMINNAN JA SEN VAIKUTUSTEN TARKKAILU Käyttötarkkailu Näsbyn jätevedenpuhdistamon toimintaa ja sen päästöjä on tarkkailtu Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys ry:n tekemän tarkkailuohjelman mukaan, jonka ohjelman Lounais-Suomen ympäristökeskus on hyväksynyt kirjeellään Houtskarin kunnalta ei ole toistaiseksi vaadittu vesistötarkkailua eikä muuta toiminnan vaikutusten tarkkailua. Puhdistamon päivittäiseen käyttötarkkailuun kuuluu edellä mainitun tarkkailuohjelman mukaan seuraavat mittaukset ja havainnoinnit: - käsitellyn jäteveden virtaamanmittaus - ohitusveden virtaamanmittaus puhdistamolla - kemikaalinkulutus - näkösyvyys jälkiselkeytysaltaassa - prosessista poistetun lietteen määrä ja sen sijoittaminen Kerran viikossa ja lisäksi tarvittaessa tehdään seuraavat mittaukset: - liukoisen fosforin pitoisuus käsitellyssä jätevedessä komparaattorilla mitattuna - puhdistamolle tulevan ja käsitellyn jäteveden lämpötila - puhdistamolle tulevan ja käsitellyn jäteveden ph-arvo
8 Päästötarkkailu 8/16 Vaikutustarkkailu Raportointi Puhdistamon päästötarkkailututkimus tehdään edellä mainitun tarkkailuohjelman mukaan kaksi kertaa vuodessa. Kokoomanäytteet puhdistamolle tulevasta ja käsitellystä jätevedestä kerätään automaattisilla näytteenottimilla yhden vuorokauden ajalta. Kokoomanäytteistä määritetään: - ph-arvo - alkaliteetti - kemiallinen hapenkulutus - biologinen hapenkulutus (BHK 7 ATU ) - kokonaistyppi - kokonaisfosfori - kiintoaine Käsitellyn jäteveden kokoomanäytteestä määritetään edellä mainitun lisäksi: - liukoinen fosfori - ammoniumtyppi Päästötarkkailua suorittavan tutkimuslaitoksen edustaja käy puhdistamolla tarkkailuajankohtana. Silloin puhdistamolla mitataan happipitoisuus ja lämpötila bioroottori- ja jälkiselkeytysaltaassa, näkösyvyys jälkiselkeytysaltaassa sekä liukoinen fosfori käsitellystä jätevedestä. Houtskarin kunnalta ei ole vaadittu vesistötarkkailua eikä muuta toiminnan vaikutusten tarkkailua. Päästötarkkailun tulokset toimitetaan tilaajalle, puhdistamonhoitajalle ja Lounais- Suomen ympäristökeskukselle. Käyttö- ja päästötarkkailun tuloksista laaditaan vuosiyhteenveto, joka toimitetaan tilaajalle ja Lounais-Suomen ympäristökeskukselle. TOIMENPIDE- JA KORVAUSESITYS Hakija katsoo, ettei jäteveden johtamisesta aiheudu sellaista vesistön pilaantumista tai muita ympäristöhaittoja, jotka edellyttäisivät vahinkojen korvaamista. LUPAHAKEMUKSEN KÄSITTELY Lupahakemuksesta tiedottaminen Lounais-Suomen ympäristökeskus on tiedottanut lupahakemuksesta kuuluttamalla siitä ilmoitustaulullaan ja Houtskarin kunnan ilmoitustaululla Kuulutuksen julkaisemisesta on ilmoitettu Turun Sanomissa ja Åbo Underrättelser lehdessä Kuulutuksesta on annettu erikseen tieto niille asianosaisille, joita asia erityisesti koskee. Lausunnot Lounais-Suomen ympäristökeskus on pyytänyt hakemuksesta lausunnon Houtskarin kunnanhallitukselta, Houtskarin kunnan rakennuslautakunnalta ja Varsinais- Suomen työvoima- ja elinkeinokeskuksen kalatalousyksiköltä.
9 9/16 Houtskarin kunta on päivätyn kirjeensä liitteenä lähettänyt ympäristökeskukselle Houtskarin kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnan (50 ) antaman lausunnon. Lautakunta toteaa lausunnossaan muun muassa, että koska puhdistamo on mitoitettu 300 asukkaan jätevesikuormitukselle, tulee puhdistamon kapasiteetti riittämään, vaikka viemäriverkostoon liitettyjen kiinteistöjen lukumäärä lisääntyisi nykyisestä. Merestä Näsbyn uimarannalta otetut vesinäytteet eivät ole osoittaneet mitään merkkejä jätevesien vaikutuksesta. Lautakunta toteaa, että kunnan tulee ryhtyä toimenpiteisiin, joilla estetään huleveden pääsy viemäriverkostoon, jotta voidaan parantaa ja varmistaa puhdistamon toimintaa ja puhdistustehoa. Pitäisi myös varmistaa, että puhdistamon toimintaa kontrolloidaan ainakin kaikkina arkipäivinä ja että tarpeelliset korjaustoimenpiteet tehdään viipymättä. Muutoin lautakunnalla ei ole huomautettavaa ympäristölupahakemuksesta. Houtskarin kunnan rakennuslautakunta on (140 ) tekemässään päätöksessä todennut, että ympäristölupahakemus noudattaa alueen asemakaavaa. Asemakaava mahdollistaa puhdistamon laajennusmahdollisuuden sekä laitosten perustamisen. Lausuntoon on liitetty ote asemakaavasta. Muistutukset ja mielipiteet Hakemuksesta ei ole jätetty muistutuksia eikä mielipiteitä. Hakijan kuuleminen ja vastine Lounais-Suomen ympäristökeskus on varannut hakijalle tilaisuuden vastineen antamiseen ympäristölupahakemuksen johdosta annetuista lausunnoista. Hakija ei ole antanut vastinetta. Tarkastukset, neuvottelut ja katselmukset Näsbyn jätevedenpuhdistamolla tehdyn tarkastuksen muistio on liitetty hakemusasiakirjoihin. YMPÄRISTÖKESKUKSEN RATKAISU Lounais-Suomen ympäristökeskus myöntää Houtskarin kunnalle ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisen ympäristöluvan Näsbyn jätevedenpuhdistamon toimintaan. Lupa myönnetään hakemuksessa tarkoitettujen jätevesien käsittelyyn olemassa olevassa puhdistamossa ja käsiteltyjen jätevesien johtamiseen nykyiseen purkupaikkaan mereen Stråket nimiseen salmeen Ömsarholmenin saaren pohjoispuolelle Houtskarin kunnassa. Lupa myönnetään edellyttäen, että seuraavia lupamääräyksiä noudatetaan ja muilta osin toimitaan hakemuksessa esitetyllä tavalla. Jäteveden johtamisesta ei aiheudu ennalta arvioitavissa olevaa korvattavaa haittaa, minkä vuoksi korvauksia ei määrätä. Lausunnoissa esitetyt vaatimukset on otettu huomioon annetuista määräyksistä ja perusteluista ilmenevällä tavalla.
10 Lupamääräykset pilaantumisen ehkäisemiseksi 10/16 Jäteveden käsittely ja päästöt vesistöön 1) Jätevedet on käsiteltävä hakemuksen mukaisesti biologis-kemiallisesti tai vastaavalla tavalla siten, että jätevesipäästöt mereen ja muut päästöt ympäristöön jäävät mahdollisimman vähäisiksi. 2) Puhdistamolla ja sen piirissä olevasta viemäriverkosta tapahtuvat ohijuoksutukset ja ylivuodot sekä muut poikkeustilanteet mukaan lukien vuosikeskiarvoina laskettujen, mereen johdetun jäteveden pitoisuuden ja käsittelytehon arvojen on täytettävä seuraavat vaatimukset: Pitoisuus Käsittelyteho enintään vähintään Biologinen hapenkulutus (BHK 7 ATU ) 15 mg O 2 /l 90 % Kemiallinen hapenkulutus (KHK Cr ) 100 mg O 2 /l 80 % Kokonaisfosfori 0,7 mg P/l 90 % Kiintoaine 35 mg/l Jätevedenpuhdistamon käytön tavoitteena on lisäksi oltava mahdollisimman tehokas ammoniumtypen nitrifikaatio. Nitrifikaation tehostamiseksi puhdistamolla on tarvittaessa käytettävä alkalointikemikaalia siten, että jäteveden ph-arvon aleneminen ei rajoita nitrifikaatiota eikä vaikeuta fosforin saostamista. Mereen johdettava jätevesi ei saa sisältää haitallisessa määrin raskasmetalleja eikä muita terveydelle tai ympäristölle vaarallisia aineita. Päästöt ilmaan 3) Toiminnassa on pyrittävä siihen, että haitallisia päästöjä ilmaan syntyy mahdollisimman vähän. Hajupäästöjä aiheuttavat työvaiheet, ennakoitavissa olevat huolto- ja korjaustyöt mukaan lukien, on pyrittävä ajoittamaan ja toteuttamaan siten, että niistä aiheutuva hajuhaitta on mahdollisimman pieni. Melu 4) Häiritsevän melun aiheuttamista on vältettävä. Melua aiheuttavat työvaiheet ja toimintaan liittyvä liikenne on pyrittävä keskittämään sellaisiin ajankohtiin, jolloin meluhaitat ovat vähäisimmät. Puhdistamon toiminnasta aiheutuva melu ei saa ympäristön lähimmissä melulle altistuvissa kohteissa ylittää päivällä klo ekvivalenttimelutasoa 55 db (L Aeg ) eikä yöllä klo ekvivalenttimelutasoa 50 db (L Aeg ). Luvan saajan on tarvittaessa selvitettävä toiminnasta aiheutuva melu ja sen leviäminen. Viemärilaitoksen käyttö ja hoito 5) Luvan saajan on huolehdittava siitä, ettei toiminnasta aiheudu haittaa eikä vaaraa terveydelle. Puhdistamoa ja sen piirissä olevaa viemäriverkostoa kokonaisuudessaan on käytettävä ja hoidettava siten, että saavutetaan mahdollisimman hyvä puhdistustulos ja että toiminnasta aiheutuvat haitat jäävät mahdollisimman vähäisiksi.
11 11/16 Kaikki viemärilaitoksen toiminta-alueella muodostuvat jätevedet, joiden käsittely yhdyskuntajätevesien kanssa on tarkoituksenmukaista, on pyrittävä johtamaan puhdistamolle. Puhdistamolla on oltava asianmukaisen pätevyyden omaava vastuunalainen hoitaja, jonka nimi ja yhteystiedot on ilmoitettava Lounais-Suomen ympäristökeskukselle ja Houtskarin kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Viemäriverkon kunnostus 6) Puhdistamon piirissä olevaa viemäriverkkoa on kunnostettava siten, että hule- ja vuotovesien joutuminen jätevesiviemäreihin on mahdollisimman vähäistä. Luvan saajan on toimitettava vuosittain Lounais-Suomen ympäristökeskukselle ja Houtskarin kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle selvitys vuoto- ja kuivatusvesien vähentämiseksi tehdyistä verkoston kunnostustoimenpiteistä ja niiden vaikutuksista. Kaikki puhdistamon piirissä olevan viemäriverkon ohitus- ja ylivuotokohdat on varustettava viimeistään vuoden 2008 loppuun mennessä sellaisin laittein, jotka rekisteröivät ohijuoksutuksen ja ylivuodon kestoajan summaavasti. Poikkeavat jätevedet 7) Luvan saajan on osaltaan huolehdittava siitä, että viemäriverkkoon ja puhdistamolle johdettavien teollisuusjätevesien ja muiden talousjätevedestä olennaisesti poikkeavien jätevesien haitallisuutta vähennetään asianmukaisten esikäsittely-, tasaus- tai muiden toimenpiteiden avulla ja asianomaisia sopimuksia ja määräyksiä noudattaen. Sellaiset laitokset, joista jätevesiin saattaa joutua öljyä tai muita puhdistamon tai viemäriverkon toiminnalle haitallisia aineita, on varustettava riittävillä varolaitteilla tällaisten aineiden viemäriverkkoon pääsemisen estämiseksi. Luvan saajan on oltava selvillä poikkeavien jätevesien laadusta, määrästä ja esikäsittelytoimenpiteistä. Tiedot näistä ja jäljennökset tehdyistä liittymissopimuksista on toimitettava Lounais-Suomen ympäristökeskukselle ja Houtskarin kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle puhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun yhteydessä tai muulla tavalla. Puhdistamoliete ja muut toiminnassa syntyvät jätteet 8) Luvan saajan on esitettävä mennessä Lounais-Suomen ympäristökeskukselle suunnitelma puhdistamolietteen jatkokäsittelystä ja sijoittamisesta. Suunnitelmassa on otettava huomioon myös Houtskarin kunnan alueella muodostuvien saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelyn tarve. Ympäristökeskus voi suunnitelman perusteella antaa lisämääräyksiä jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätökseen. Lietteiden käsittely on toteutettava viimeistään mennessä. Siihen saakka, kunnes Näsbyn jätevedenpuhdistamon lietteenkäsittely on järjestetty hyväksyttävällä tavalla, puhdistamolla muodostuva nestemäinen liete on vietävä jatkokäsiteltäväksi Korppoon kunnan jätevedenpuhdistamoon tai muuhun laitokseen, jonka ympäristöluvassa tai vastaavassa päätöksessä kyseisen lietteen käsittely on hyväksytty. Menettelystä on toimitettava Lounais-Suomen ympäristökeskukselle ja Houtskarin kunnan sekä lietteen mahdollisen muun sijoituskunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle niiden tarpeelliseksi katsomat tiedot.
12 9) Puhdistamoliete on kuljetettava siten, ettei kuljetuksesta aiheudu ympäristön likaantumista eikä hajuhaittaa. 12/16 10) Muut hyödyntämiskelpoiset jätteet on kerättävä erilleen ja toimitettava hyödynnettäviksi. Vain hyötykäyttöön kelpaamattomat jätteet, ellei niitä ole luokiteltava ongelmajätteiksi, voidaan toimittaa kaatopaikalle tai jätteenkäsittelylaitokseen, jonka ympäristöluvassa tai vastaavassa päätöksessä kyseisten jätteiden vastaanotto on hyväksytty. 11) Ongelmajätteet on toimitettava käsiteltäväksi laitokseen, jonka ympäristöluvassa tai vastaavassa päätöksessä tällaisen jätteen vastaanotto on hyväksytty. Varastointi 12) Kemikaalit, voiteluaineet ja jätteet on varastoitava ja käsiteltävä niin, ettei niistä aiheudu epäsiisteyttä, roskaantumista, pölyämistä, hajuhaittaa, maaperän taikka pinta- tai pohjaveden pilaantumisvaaraa eikä muutakaan haittaa ympäristölle. Häiriö- ja muut poikkeustilanteet 13) Jos ympäristöön on joutunut tai uhkaa joutua öljyä, myrkyllistä ainetta tai muu laadultaan tai määrältään tavanomaisesta poikkeavaa päästöä, luvan saajan on viipymättä ilmoitettava siitä Lounais-Suomen ympäristökeskukselle ja Houtskarin kunnan ympäristön- ja terveydensuojeluviranomaisille sekä ryhdyttävä heti toimenpiteisiin vahinkojen torjumiseksi ja tapahtuman toistumisen estämiseksi. Tarkkailu- ja raportointimääräykset Käyttö- ja päästötarkkailu 14) Jätevesien käsittelyä koskeva toiminnan käyttö- ja päästötarkkailu on toteutettava hakemuksessa esitetyllä, mutta tämän päätöksen lupamääräykset huomioon ottaen tarkistetulla tavalla. Puhdistamolle tulevasta ja vesistöön johdettavasta jätevedestä on otettava vähintään kahdet kokoomanäytteet vuodessa kuuden kuukauden välein. Kokoomanäytteet on kerättävä automaattisilla näytteenottimilla yhden vuorokauden ajalta. Mittaukset, kalibroinnit, näytteenotot ja analysoinnit on suoritettava standardimenetelmien ja valtioneuvoston asetuksen 888/2006 mukaisesti. Käyttö- ja päästötarkkailuohjelmaa on tarkistettava, mikäli se on tarpeen luotettavan tuloksen saamiseksi, puhdistamon käytön ohjaamiseksi tai viemärilaitostoiminnan kehittämiseksi muilta osin. Kirjanpito 15) Käyttö- ja päästötarkkailun mittauksista, kalibroinneista, näytteenotosta ja analyyseistä on pidettävä yksityiskohtaista kirjanpitoa, johon liitetään kunkin mittauksen tulokset ja muut mittausta tai toimenpidettä koskevat olennaiset tiedot, selvitys päästöjen laskentatavasta ja arvio tulosten edustavuudesta. Samoin on pidettävä kirjaa muun muassa: - puhdistamon ja viemäriverkon käytöstä mukaan lukien energian ja kemikaalien kulutus - puhdistamon ja viemäriverkon huolto- ja korjaustoimista
13 13/16 - puhdistamon tulokuormitukseen, toimintaan ja ympäristöpäästöihin vaikuttavista muista tekijöistä kuten viemärilaitokseen johdetuista poikkeavista jätevesistä - puhdistamolietteen ja muiden toiminnassa syntyneiden jätteiden määrästä, laadusta, luokituksesta, alkuperästä, varastoinnista, hyötykäytöstä, sijoituskohteista, kuljetusajankohdista ja kuljettajista sekä - mahdollisista poikkeus- ja häiriötilanteista, niiden ajankohdista, kestoajasta, niiden aiheuttamista päästöistä sekä toimista, joihin niiden johdosta on ryhdytty. Raportointi 16) Kaikkien tarkkailujen tulokset on raportoitava Lounais-Suomen ympäristökeskukselle ja Houtskarin kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiraportit on toimitettava asianomaisille valvontaviranomaisille seuraavan vuoden helmikuun loppuun mennessä, ellei viranomaisten kanssa toisin sovita. Vuosiraportteihin on soveltuvin osin liitettävä kirjanpito tai sitä koskeva yhteenveto ja muut lupamääräysten noudattamisen valvomiseksi ja tulosten edustavuuden ja luotettavuuden arvioimiseksi tarvittavat selvitykset. Muilta osin tarkkailutulokset on raportoitava edellä mainituille viranomaisille niiden kanssa sovittavalla tavalla. Tarkkailujen tulokset on pyydettäessä esitettävä sellaiselle asianosaiselle, jonka oikeus tai etu sitä vaatii. Ennakoimattomat vahingot Vesistön pilaantumista koskevista vahingoista on vahingonkärsijällä oikeus hakea korvausta ympäristönsuojelulain 72 :ssä säädetyssä järjestyksessä. RATKAISUN PERUSTELUT Lupaharkinnan perusteet ja luvan myöntämisen edellytykset Hakemuksen ja tämän päätöksen mukaisesti järjestetty toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset. Laitoksen toiminnasta ei aiheudu terveyshaittaa, merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maaperän tai pohjaveden pilaantumista, erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella eikä eräistä naapuruussuhteista annetussa laissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Toimintaa ei ole sijoitettu asemakaavan vastaisesti. Lupa-asiaa ratkaistaessa on otettu huomioon toiminnan ja muiden toimintojen yhteisvaikutus. Päätöksessä on annettu ympäristönsuojelulain, jätelain ja niiden nojalla annettujen asetusten vaatimusten täyttämiseksi tarpeelliset määräykset. Määräyksiä annettaessa on otettu huomioon toiminnan aiheuttama pilaantumisen todennäköisyys ja onnettomuusriski sekä aluetta oikeusvaikutteisessa kaavassa koskevat määräykset. Lupamääräysten perustelut Lupamääräykset perustuvat ympäristönsuojelulain 43 :ään, ympäristönsuojeluasetuksen 19 :ään ja määräyskohtaisissa perusteluissa erikseen mainittuihin säännöksiin. Lupamääräyksiä annettaessa on otettu huomioon toiminnan luonne, sen alueen ominaisuudet, jolla toiminnan vaikutus ilmenee, toiminnan vaikutus ympäristöön kokonaisuutena, pilaantumisen ehkäisemiseksi tarkoitettujen toimien merkitys ympäristön kokonaisuuden kannalta sekä tekniset ja taloudelliset mahdollisuudet toteuttaa nämä toimet. Päästöraja-
14 arvoja sekä päästöjen ehkäisemistä ja rajoittamista koskevat lupamääräykset perustuvat parhaaseen käyttökelpoiseen tekniikkaan. 14/16 Jäteveden käsittelyä ja vesistöpäästöjä koskevissa lupamääräyksissä 1) ja 2) on otettu huomioon valtioneuvoston periaatepäätös vesiensuojelun suuntaviivoista vuoteen 2015 ja vaatimus käyttää parasta käyttökelpoista tekniikkaa. Käsittelyvaatimukset perustuvat olemassa olevalla puhdistamolla saavutettavissa olevaan puhdistustulokseen, kun puhdistamoa käytetään ja hoidetaan parhaalla mahdollisella tavalla. Tehokas nitrifikaatio voi edellyttää alkalointikemikaalin käyttöä siten, että jäteveden ph-arvon aleneminen ei rajoita nitrifikaatiota eikä vaikeuta fosforin saostamista. Päästöjä ilmaan ja melua koskevat lupamääräykset 3) ja 4) ovat tarpeen eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 :ssä tarkoitetun, naapureille aiheutuvan kohtuuttoman rasituksen välttämiseksi. Melutason raja-arvot lupamääräyksessä 4) perustuvat valtioneuvoston päätökseen 993/1992 melutason ohjearvoista. Viemärilaitoksen käyttöä ja hoitoa, viemäriverkon kunnostusta sekä poikkeavia jätevesiä koskevien lupamääräysten 5) - 7) mukainen menettely on tarpeen parhaan käyttökelpoisen tekniikan käyttöä koskevan vaatimuksen täyttämiseksi. Viemäriverkoston kunnostaminen hule- ja vuotovesien vähentämiseksi on tarpeen vaaditun käsittelytehon saavuttamiseksi. Viemäriverkosta mahdollisesti tapahtuvien ohitusten ja ylivuotojen kontrolloimiseksi ohitus- ja ylivuotokohdat on varustettava vähintään sellaisin laittein, jotka rekisteröivät ohijuoksutuksen ja ylivuodon kestoajan summaavasti. Ympäristönsuojeluasetuksen 36 :n mukaan ympäristöluvassa on annettava tarpeelliset määräykset yleiseen viemäriin johdettavien teollisuusjätevesien asianmukaisen esikäsittelyn varmistamiseksi. Puhdistamolietettä ja muita toiminnassa syntyviä jätteitä koskevat lupamääräykset 8) - 11) perustuvat ympäristönsuojelulain 45 :ään, jätelain 6 :ään, jäteasetuksen 7 :ään ja eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 :ään. Stabiloimattoman nestemäisen puhdistamolietteen käyttö maanviljelyksessä peltojen lannoittamiseen ei täytä voimaan tulleessa lannoitevalmistelaissa 539/2006 säädettyjä vaatimuksia. Sen tähden puhdistamolietteen jatkokäsittely ja sijoittaminen on viipymättä suunniteltava ja toteutettava vaatimusten mukaiseksi. Puhdistamolietteen käsittelyn ja sijoittamisen suunnittelussa on tarpeen ottaa huomioon myös Houtskarin kunnan haja-asutusalueelta kerättävien saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittely, jota ei ole vielä järjestetty kunnassa. Lietteiden käsittelymenetelmästä ja paikasta riippuen on mahdollista, että lietteenkäsittelyn rejektivedet tullaan johtamaan viemäriverkkoon ja Näsbyn jätevedenpuhdistamolle, jolloin niillä voi olla vaikutusta puhdistamon toimintaan ja päästöihin. Varastointia ja häiriöitä koskevat lupamääräykset 12) ja 13) ovat tarpeen, koska kemikaalien ja jätteiden varastointiin ja käsittelyyn, poikkeaviin jätevesiin sekä mahdollisiin toimintahäiriöihin liittyy onnettomuuden ja ympäristövahingon vaara. Poikkeustilanteita koskeva ilmoitusvelvoite perustuu ympäristönsuojelulain 62 :ään ja ympäristönsuojeluasetuksen 30 :ään. Tarkkailua, kirjanpitoa ja raportointia koskevat lupamääräykset 14) 16) ovat tarpeen lupamääräysten noudattamiseksi ja valvomiseksi. Puhdistamolta mereen johdettava jätevesipäästö on niin pieni, ettei laitokselta toistaiseksi vaadita vesistövaikutusten tarkkailua. Kirjanpitoa ja raportointia koskevat vaatimukset perustuvat jätteitä koskevin osin myös jätelain 51 ja 52 :iin.
15 Vastaus lausunnoissa ja muistutuksissa esitettyihin yksilöityihin vaatimuksiin 15/16 Ympäristökeskus on ottanut huomioon lausunnoissa esitetyt vaatimukset päätöksestä ilmenevällä tavalla. Vastauksena yksilöityihin vaatimuksiin ympäristökeskus viittaa edellä oleviin lupamääräyksiin ja niiden perusteluihin. LUVAN VOIMASSAOLO JA LUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMINEN Luvan voimassaolo ja lupamääräysten tarkistaminen Tämä lupa on voimassa toistaiseksi. Toiminnan olennaiseen laajentamiseen tai muuttamiseen on oltava lupa. Luvan saajan on viimeistään jätettävä toimivaltaiselle ympäristölupaviranomaiselle hakemus lupamääräysten tarkistamiseksi. Hakemukseen tulee liittää yhteenveto tehtyjen käyttö-, päästö- ja vaikutustarkkailujen tuloksista, arvio parhaan käyttökelpoisen tekniikan soveltamisesta toiminnassa sekä muut ympäristönsuojeluasetuksen 8-12 :ssä mainitut selvitykset soveltuvin osin. Lupaa ankaramman asetuksen noudattaminen Jos asetuksella annetaan tämän luvan määräystä ankarampia säännöksiä tai luvasta poikkeavia säännöksiä luvan voimassaolosta tai tarkistamisesta, on asetusta luvan estämättä noudatettava. SOVELLETUT SÄÄNNÖKSET Ympäristönsuojelulaki (86/2000) 4, 5, 7, 8, 28, 35-38, 41-43, 45-47, 52-56, 62, 72, 96, 97 ja 105 Ympäristönsuojeluasetus (169/2000) 1, 6, 8-11, 16-19, 23, 30 ja 37 Jätelaki (1072/1993) 4, 6, 19, 51 ja 52 Jäteasetus (1390/1993) 7 ja 8 Laki eräistä naapuruussuhteista (26/1920) 17 Valtioneuvoston päätös (993/1992) melutason ohjearvoista Valtioneuvoston asetus yhdyskuntajätevesistä (888/2006) Ympäristöministeriön asetus (1237/2003) alueellisen ympäristökeskuksen maksullisista suoritteista KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN Tämän ympäristöluvan käsittelystä perittävä maksu on Maksun suuruus perustuu ympäristöministeriön asetukseen (1237/2003) alueellisen ympäristökeskuksen maksullisista suoritteista ja sen liitteenä olevan maksutaulukon kohtaan: puhdistamo, joka on tarkoitettu vähintään asukasvastineluvultaan 100 henkilön asumisjätevesien käsittelemiseen. LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Houtskarin kunta Houtskari
16 Jäljennös päätöksestä 16/16 Ilmoitus päätöksestä Houtskarin kunnan rakennuslautakunta Houtskarin kunnan sosiaali- ja terveyslautakunta Varsinais-Suomen työvoima- ja elinkeinokeskus, kalatalousyksikkö Suomen ympäristökeskus Asianosaiset Ilmoittaminen kunnan ilmoitustaululla ja lehdissä MUUTOKSENHAKU Houtskarin kunnan ilmoitustaulu Turun Sanomat Åbo Underrättgelser Tähän päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Valitusoikeus tähän päätökseen on: - sillä, jonka oikeutta tai etua asia saattaa koskea; - rekisteröidyllä yhdistyksellä tai säätiöllä, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät; - toiminnan sijaintikunnalla ja muulla kunnalla, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät; - toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella; - muulla asiassa yleistä etua valvovalla viranomaisella. Valitusosoitus on liitteenä. Vanhempi insinööri Mikko Anttalainen Vanhempi insinööri Risto Lehtoranta LIITE valitusosoitus
YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(5) 28 YLO LOS-2008-Y Annettu julkipanon jälkeen
1(5) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 28 YLO LOS-2008-Y-1167-111 Annettu julkipanon jälkeen 11.5.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös Suominen Kuitukankaat Oy:n ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta,
Päätös. Etelä-Suomi Nro 47/2011/2
Päätös Etelä-Suomi Nro 47/2011/2 Dnro ESAVI/192/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA Köyliön kunnan hakemus Kepolan jätevedenpuhdistamon ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi, Köyliö.
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.
1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 20.1.2003 Kokouspvm 16.1.2003 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain
Kooninkeitaan tavanomaisen jätteen kaatopaikan tarkkailun hyväksyminen. Kankaanpään kaupungin tekninen keskus PL 36, KANKAANPÄÄ
1(5) PÄÄTÖS Nro Dnro 3 YLO LOS-2003-Y-1283-121 Annettu julkipanon jälkeen 12.1.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Kooninkeitaan tavanomaisen jätteen kaatopaikan tarkkailun hyväksyminen. Kankaanpään kaupungin tekninen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 14/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 138 Helsinki Annettu
LÄNSI SUOMEN PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 14/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 138 Helsinki Annettu 29.5.2006 ASIA Ympäristönsuojelulain 61 :n mukaisesta, koetoimintaa Raision kaupungin jätevedenpuhdistamolla
Puh. (013)* Dnro 0795Y0215 (121)
POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖKESKUS PL 69, 80101 Joensuu Puh. (013)*1411 PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 31.12.2004 Dnro 0795Y0215 (121) 1 ASIA Ympäristölupa, joka koskee Rääkkylän kunnan kirkonkylän jätevedenpuhdistamon
TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta
TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta Ympäristölupa tarvitaan: Kun tuotantokapasiteetti on vähintään 5 tonnia ruhoja päivässä. Toimintaan, josta
Kainuun Ympäristökeskus PL 115 Annettu julkipanon jälkeen Kajaani Dnro: 1297Y puh
K A I N U U N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S Kainuun Ympäristökeskus PÄÄTÖS PL 115 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004 87101 Kajaani Dnro: 1297Y0008-121 puh. 08-61631 ASIA Päätös hakemuksesta, joka koskee
Jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvan muuttaminen
Jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvan muuttaminen Yhdyskuntajätevedenpuhdistamoiden neuvottelupäivät, Kuopio 3.-4.2019 28.3.2019 YSL 29 Luvanvaraisen toiminnan olennainen muuttaminen "Ympäristöluvanvaraisen
Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu. Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus
Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus hanna.lonngren@ymparisto.fi Pk-mallilupahanke Opas pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten
Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.
Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie
Lupamääräysten tarkistamishakemus on jätetty ympäristökeskukselle
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2006 Dnro 1195Y0190 12 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Piippolan kunnan jätevedenpuhdistamon jätevesien johtamista nykyisellä
Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola.
Etelä-Suomi Päätös Nro 218/2012/1 Dnro ESAVI/109/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.12.2012 ASIA Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen
Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku
Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden
TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018
TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 JOENSUUN VESI Tuupovaaran jätevedenpuhdistamo 1 VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Tuupovaaran taajaman jätevedet puhdistetaan
Lupahakemus on jätetty ympäristökeskukselle 23.12.2008.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 28.4.2009 Dnro PPO 2003 Y 391 111 ASIA LUVAN HAKI JA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Haapaveden Ympäristöpalvelut Oy:n jätevesilietteen
Kustavin kunnan Kärtyn jätevedenpuhdistamo, ympäristölupamenettely ja toiminnan lopettamisen johdosta annettavat määräykset, Kustavi
Etelä-Suomi Päätös Nro 18/2012/1 Dnro ESAVI/198/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.1.2012 ASIA LUVAN HAKIJA Kustavin kunnan Kärtyn jätevedenpuhdistamo, ympäristölupamenettely ja toiminnan lopettamisen
Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko.
Etelä-Suomi Päätös Nro 71/2010/3 Dnro ESAVI/405/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2010 ASIA Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. HAKIJA Arto Heikkilän perikunta Timo Heikkilä,
Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.
Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN
Jälkiselkeytys (lammikko) pintakuorma 0,8 m/h pintakuorma = 0,005 m/h viipymä 3,5 h viipymä = 880h
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 21.12.2006 Dnro PPO 2004 Y 397 121 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Pulkkilan keskustaajaman jätevesien johtamista nykyisellä
Puheenjohtaja Erik Sjöberg Utö
Etelä-Suomi Päätös Nro 5/2012/1 Dnro ESAVI/197/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.1.2012 ASIA Utö Vattenandelslag nimisen vesiosuuskunnan ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus,
PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki No YS 660. Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukaisen koeluonteista toimintaa koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki 13.5.2005 Annettu julkipanon jälkeen Dnro 0199Y0187 114 No YS 660 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukaisen koeluonteista toimintaa koskevasta ilmoituksesta. ILMOITUKSEN
Lautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa.
Rakennus- ja ympäristölautakunta 33 21.12.2016 Ympäristölupa/Tilausliikenne Ola Mäensivu Rakennus- ja ympäristölautakunta 33 Tilausliikenne Ola Mäensivu on 4.11.2016 toimittanut Pomarkun kunnan rakennus-
Ympäristönsuojelulain 115 Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin 13a kohta
Etelä-Suomi Päätös Nro 42/2011/2 Dnro ESAVI/126/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2011 ASIA Jokioisten kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksessä nro 18/2010/2 puhdistamon tehostamista
PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS
PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS PL 297 Annettu julkipanon jälkeen 33101 TAMPERE Puh. (03) 2420 111 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 115 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Länsi-Suomen vesioikeuden
ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018
ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1 JOENSUUN VESI Enon jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo on tyypiltään biologis-kemiallinen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 48/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 261
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 48/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 261 Annettu julkipanon jälkeen 4.12.2007 ASIA Kannuksen kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa jäteveden käsittelyn
Taalintehtaan jätevedenpuhdistamon toiminnan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Kemiönsaari
Etelä-Suomi Päätös Nro 18/2014/2 Dnro ESAVI/195/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.2.2014 ASIA Taalintehtaan jätevedenpuhdistamon toiminnan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Kemiönsaari
LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT
YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta
LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT
YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta
Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.
Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren
YMPA , 250, YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/ELOMETALLI OY
YMPA 09.12.2008, 250, YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/ELOMETALLI OY (JK) Yj:n ehdotus: Elometalli Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta ympäristölupaa, joka koskee olemassa olevaa metalliromun käsittely-
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 47/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 258
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 47/27/1 Dnro LSY 27 Y 258 Annettu julkipanon jälkeen 4.12.27 ASIA Toholammin kirkonkylän jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa jäteveden käsittelyn
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 40/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 244. Laitilan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräysten muuttaminen, Laitila
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 40/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 244 Annettu julkipanon jälkeen 18.10.2007 ASIA Laitilan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräysten muuttaminen,
ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON
ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Enon taajaman jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo
Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f
Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen
Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki.
Etelä-Suomi Päätös Nro 101/2013/1 Dnro ESAVI/26/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 29.5.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla,
Päätös. Nro 23/2010/2 Dnro ESAVI/323/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 23/2010/2 Dnro ESAVI/323/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2010 ASIA Sunilan ja Mussalon jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvassa jätevesien lopettamiselle Sunilan puhdistamolta
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 4/2007/1 Dnro LSY 2006 Y 339
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 4/2007/1 Dnro LSY 2006 Y 339 Annettu julkipanon jälkeen 22.1.2007 ASIA Turun jätevedenpuhdistamon ympäristölupahakemuksen jättämiselle asetetun määräajan
Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 22/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 267
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 22/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 267 Annettu julkipanon jälkeen 16.10.2006 ASIA Ähtärin kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksessä asetettujen
Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojelulain 58 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 6 b
1(6) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 35 YLO LOS-2003-Y-1335-111 Annettu julkipanon jälkeen 4.4.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös Wipro Infrastructure Engineering Oy:n ympäristönsuojelulain 58 :n mukaisesta muutoshakemuksesta,
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen,
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386 Annettu julkipanon jälkeen 8.1.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Loimaa HAKIJA
Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f)
Etelä-Suomi Päätös Nro 61/2013/1 Dnro ESAVI/387/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.3.2013 ASIA Päätös JR-Osa Oy:n autojen ja koneiden purkamotoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta,
HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON
HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Hammaslahden jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Hammaslahden jätevedenpuhdistamo
Päätös. Nro 140/2012/1 Dnro ESAVI/152/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 17.9.2012
Päätös Etelä-Suomi Nro 140/2012/1 Dnro ESAVI/152/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 17.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Loimaan jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksen
Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.
Päätös Etelä-Suomi Nro 169/2013/1 Dnro ESAVI/170/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. LAITOS Auto-pläkkärit
Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.
Etelä-Suomi Päätös Nro 60/2011/1 Dnro ESAVI/119/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2011 ASIA Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö 103 402-45-1)
Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon
Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)
Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen
MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA
Etelä-Suomi Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.5.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Santahaminan keskusampumarata-alueen
PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS Ympäristölupaosasto Annettu julkipanon jälkeen TAMPERE Päivämäärä Diaarinumero PIR 2002 Y
PL 297 Annettu julkipanon jälkeen 33101 TAMPERE ASIA LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain 58 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Kihniön kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksessä asetetun
LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA
Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 61/2010/1 Dnro LSSAVI/164/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 22.6.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee uutta porsastuotantotoimintaa
PÄÄTÖS. Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.11.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 115 :n mukainen hakemus, joka koskee Vaskiluodon Voima Oy:n
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 6/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 349
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 6/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 349 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2008 ASIA Kokemäen kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa jäteveden käsittelyn
Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti kuivaamalla, Köyliö
Etelä-Suomi Päätös Nro 30/2010/2 Dnro ESAVI/152/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2010 ASIA Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti
Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa
Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan
Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2
Etelä-Suomi Päätös Nro 13/2010/2 Dnro ESAVI/288/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.4.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 :n mukaisen pilaantuneen maaperän kunnostamista koskevan ympäristölupahakemuksen
No YS 949. Fortum Power and Heat Oy PL Fortum
PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPA- MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMI- SESTA Helsinki 12.8.2009 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS-2007-Y-639-111 No YS 949 ASIA Ympäristösuojelulain 55 mukainen lupamääräysten tarkistaminen, joka
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 44/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 294. Jäteveden johtamista Paroisten jätevedenpuhdistamolta koskevan luvan muuttaminen, Hämeenlinna
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 44/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 294 Annettu julkipanon jälkeen 27.11.2007 ASIA Jäteveden johtamista Paroisten jätevedenpuhdistamolta koskevan luvan muuttaminen,
PÄÄTÖS. Helsinki No YS 465
PÄÄTÖS Helsinki 11.4.2008 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS 2007 Y 63 111 No YS 465 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 101 :n mukaisesta, erikseen tehdystä hakemuksesta, joka koskee Strömsö Property Development
Ympäristölautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa:
YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/PAPERINKERÄYS OY Paperinkeräys Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta ympäristölupaa, joka koskee olemassa olevaa keräyspaperin ja pahvin lajittelua ja varastointia Porin
Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen
PÄÄTÖS Nrot 1) 9/2013/1 2) 10/2013/1 Etelä-Suomi Dnrot 1) ESAVI/501/04.08/2010 2) ESAVI/275/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2013 ASIA HAKIJA Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan
Ympäristölautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa: LUVAN HAKIJA Ranjia Oy Tuorsniementie Pori
YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/RANJIA OY Ranjia Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta ympäristölupaa, joka koskee romuajoneuvojen vastaanottamista ja varastointia Porin Tuorsniemen kylässä osoitteessa
Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f
Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS
Lupaviranomainen on Lounais-Suomen ympäristökeskus. Ympäristönsuojelulain 31 :n 2 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 6 :n 12 e kohta
1(8) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 22 YLO LOS-2007-Y-1390-111 Annettu julkipanon jälkeen 21.2.2008 ASIA HAKIJA Päätös Merikarvian kunnan ympäristönsuojelulain 58 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee
Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.
Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,
Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa
Etelä-Suomi Päätös Nro 8/2011/1 Dnro ESAVI/657/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2011 ASIA TTT-Aviation Oy Ltd:n Malmin lentoaseman autobensiinin jakelupaikan toimintaa koskeva ympäristönsuojelulain
M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen, Uusikaupunki.
Etelä-Suomi Päätös Nro 58/2011/2 Dnro ESAVI/119/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen
Laitos sijaitsee Pyhärannan kunnan Reilan kylässä kiinteistöllä Putsari Rnro 3:62 osoitteessa
1(17) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 85 YLO Dnro LOS-2007-Y-1029-111 Annettu julkipanon jälkeen 24.11.2009 ASIA Päätös Pyhärannan kunnan ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Reilan
PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2014 ASIA Ruoppausmassa-alueen R809 sulkemista Kokkolan suurteollisuusalueella koskevan ympäristölupahakemuksen
Päätös Nro 11/2011/3 Dnro ESAVI/389/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA
Etelä-Suomi Päätös Nro 11/2011/3 Dnro ESAVI/389/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.3.2011 ASIA Pensarin Taimen Oy:n perkaamotoimintaa koskeva ympäristölupahakemus, Länsi-Turunmaa LUVAN HAKIJA Pensarin
BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa
Etelä-Suomi Päätös Nro 46/2011/2 Dnro ESAVI/708/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA BCDE Group Waste Management Ltd Oy:n biologisen hapetuslaitoksen ympäristölupapäätöksen määräysten tarkistamista
Turun kaupungin kunnallisteknisen osaston ympäristönlupahakemus masuunihiekan hyödyntämiseksi katurakenteissa
TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1 Ympäristö- ja kaavoituslautakunta 330 29.05.2001 1 Ymp 7289-2000 (662) Turun kaupungin kunnallisteknisen osaston ympäristönlupahakemus masuunihiekan hyödyntämiseksi katurakenteissa
Koskenheimo Ky, Louhijantie 10, 48220 KOTKA
1(6) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Dnro KAS-2005-Y-305-111 Annettu julkipanon jälkeen 25.10.2005 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta. LUVAN HAKIJA Koskenheimo Ky,
Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus, Raasepori
Etelä-Suomi Päätös Nro 23/2012/1 Dnro ESAVI/74/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2012 ASIA Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus,
Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 7 a)
Etelä-Suomi Päätös Nro 126/2011/1 Dnro ESAVI/199/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.10.2011 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Hyypiämäen kalkkikivikaivoksen ympäristölupapäätöksen
PÄÄTÖS. Suolahden jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräyksen 3 mukaiselle selvitykselle asetetun määräajan pidentäminen, Äänekoski
PÄÄTÖS Nro 129/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/51/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 16.8.2013 ASIA HAKIJA Suolahden jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräyksen 3 mukaiselle selvitykselle
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 12/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 29
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 12/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 29 Annettu julkipanon jälkeen 7.4.2008 ASIA Tervakosken taajaman yhdyskuntajätevesien johtamiselle Tervajokeen myönnetyn
LÄNSI-SUOMEN PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 53/2004/1 Dnro LSY-2004-Y-248 Helsinki Annettu
LÄNSI-SUOMEN PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 53/2004/1 Dnro LSY-2004-Y-248 Helsinki Annettu 15.9.2004 ASIA Ympäristönsuojelulain 61 :n mukainen ilmoitus koetoiminnasta, joka koskee Raisio Yhtymä Oyj:n
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 43/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 267 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 43/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 267 Annettu julkipanon jälkeen 21.11.2007 ASIA Pihlavan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa jäteveden käsittelyn tehostamiselle
ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen,
Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2011/2 Dnro ESAVI/32/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2011 ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323
ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen
1 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2005 ASIA HAKIJA Yksityiskohtaiselle suunnitelmalle jäte- ym. vesien käsittelyssä toteutettavista
1 (5) MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 ASIA
1 (5) Lohjan kaupungin ympäristölautakunta ASIA PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPA- MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 Ympäristönsuojelulain
Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT
Päätös Etelä-Suomi Nro 92/2013/1 Dnro ESAVI/80/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2013 ASIA Hakemus, joka koskee Neste Oil Oyj:n Haminan terminaalin ympäristöluvassa A 1027/KAS-2005-Y-29-111 määrätyn
MERKINTÄ. Päätös. Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.10.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta, joka koskee pilaantuneen
YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(19) 12 YLO LOS-2005-Y Annettu julkipanon jälkeen
1(19) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 12 YLO LOS-2005-Y-1227-121 Annettu julkipanon jälkeen 12.3.2007 ASIA Päätös Pyhärannan kunnan ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Pyhärannan
Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012
Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen
PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-
1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista,
Etelä-Suomi Päätös Nro:t 1) 51/2010/2 2) 52/2010/2 Dnro:t 1) ESAVI/554/04.08/2010 2) ESAVI/569/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.10.2010 ASIA 1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman
PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22
Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin kylästä Bågaskärin saarelle, Inkoo
Etelä-Suomi Päätös Nro 55/2012/2 Dnro ESAVI/516/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 13.3.2012 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Suunnitelma Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 32/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 61 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 32/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 61 Annettu julkipanon jälkeen 19.6.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa asetettujen määräaikojen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 3/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 304
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 3/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 304 Annettu julkipanon jälkeen 11.1.2008 ASIA Saaren jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa jäteveden käsittelyn tehostamiselle
Ympäristölupahakemus / Betonilaatta Oy
TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1 Ympäristö- ja kaavoituslautakunta 586 05.09.2006 3 Ymp 10193-2006 (235) Ympäristölupahakemus / Betonilaatta Oy Ympkaalk 586 Tiivistelmä: - Ympäristönsuojelutoimisto 25.8.2006/Fredrik
ASIA Päätös Valmet Automotive Oy:n ympäristönsuojelulain 58 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee ympäristölupapäätöksen lupamääräyksen muuttamista.
YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 16 YLO LOS-2003-Y-1259-111 Annettu julkipanon jälkeen 3.3.2009 ASIA Päätös Valmet Automotive Oy:n ympäristönsuojelulain 58 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee ympäristölupapäätöksen
PÄÄTÖS. Helsinki No YS 1591
PÄÄTÖS Helsinki 30.11.2007 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS 2007 Y 519 111 No YS 1591 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 101 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Mankkaan kaatopaikan sulkemistoimintojen
Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.
Päätös Etelä-Suomi Nro 23/2013/1 Dnro ESAVI/41/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 5.2.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. LAITOS Heinolan Autopurkaamo
Luopioisten Vesihuolto Oy Aitoon jätevedenpuhdistamo Kankaantie AITOO. Ympäristönsuojelulain 28 :n 3 mom Ympäristönsuojelulain 115
PL 297 Annettu julkipanon jälkeen 33101 TAMPERE Puh. (03) 2420 111 10.3.2006 1901Y0947 111 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain 115 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Luopioisten Vesihuolto
Vestia Oy esittää, että vakuuden määrä olisi 312 000 euroa.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 28.8.2008 Dnro PPO 2005 Y 294 111 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee kaatopaikkatoimintaa. Vestia Oy PL 66, 84101