Seitsemän oikein. Ukkohalla
|
|
- Raimo Härkönen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Seitsemän oikein Ukkohalla
2 Kevään tunnelmia Toisella kuntakierroksella oli hyvähenkistä ja suoranuottista keskustelua, jossa osattiin ystävällisessä hengessä keskustella eri vaihtoehdoista. Kevättä leimaa odottelu, sekä kansallisesti että selvityksen suhteen. Selvitys valmistuu hieman liian aikaisin ratkaisujen suhteen syksyllä tehdään todelliset liikkeet ja ratkaisut. Kainuun henki on muuttunut talven aikana pihisevämmäksi ja kyläpolitikointi oli paikoitellen vahvempaa kuin aiemmin. Avarakatseisuutta ja solidaarisuutta on ilmassa, mutta osin kohteliaisuuden vuoksi. Yhteistyöavaukset ovat varovaisia. Keskustelukierroksella erottuivat rakentavasti ne äänet, jotka ovat joutuneet tarkastelemaan luottamustoimissaan Kainuuta kokonaisuutena.
3 Kevään tunnelmia Realistisuus tilannekuvasta puskee läpi, kuntien taloustilanne ja toimintaympäristön haasteellisuus ymmärretään. Vuori on joillekin liian korkea yksin kiivettäväksi. Miten pitkälle tulevaisuuteen katsotaan tehdäänkö välivaiheen ratkaisuja? Pientä säätöä kuntarakenteelle on tehtävissä, niillä turvataan palveluja, mutta ei pelasteta Kainuuta. Yhteiset avaukset on rakennettava matkailussa, biotaloudessa sekä puu /metsäaloilla.
4 Kevään tunnelmia Yhteyksiä maakunnan ulkopuolelle on vahvistettava. Pohdinnassa on, mikä väline ja malli saisi kunnat ja Kainuun ulkopuoliset toimijat toimimaan koko Kainuun puolesta ( Kainuu sopimus tms.)? Alkukeväästä on tarkasteltu eri vaihtoehtojen plussia ja miinuksia. Kuntarakenteen tarkastelukehikkona seuraavassa vaiheessa on Kajaani Paltamo Ristijärvi, Suomussalmi Hyrynsalmi sekä Sotkamo ja Kuhmo omina kuntinaan.
5 Teoreettiset tiekarttavaihtoehdot Teoreettiset neljä tiekarttavaihtoa: Iso Kuntaliitos, käytännössä yhden kunnan Kainuu 2 taso malli, käytännössä Kainuun malli tyyppinen ratkaisu, jossa isot tehtävät ja työkalut ovat maakunnallisia, lähikunnat olisivat olemassa Sopimus malli, jossa sopimuksella haetaan sitovampaa yhteistyötä kuntien välillä, eli tehdään Kainuu sopimus Nykymalli, eli jatketaan nykyisellä kuntarakenteella tai joidenkin kuntien liitoksilla ja yhteistyöllä Lisäksi umpikujaskenaariot koko Kainuun kannalta: Eristäytyvät ja koteloituvat kunnat, yhteistyö hiipuu Pilkkoutuvat kunnat, jossa elinvoimaisten ja kurjistuvien alueiden kehitys erkaantuu yhä nopeammin toisistaan
6 Vastaajat Kunta, jonka Vastaajat % näkökulmasta vastaa Hyrynsalmi 49 5,8 Kajaani ,9 Kuhmo 84 10,0 Paltamo 59 7,0 Ristijärvi 41 4,9 Sotkamo ,2 Suomussalmi ,3 jokin muu 32 3,8 Kaikki yhteensä Ikä Vastaajat % alle 18 v. 2 0, v. 43 5, v , v , v ,9 60 v. tai yli ,1 Kaikki yhteensä ,0 Pääasiallinen toiminta Vastaajat % työntekijä ,0 eläkeläinen ,0 yrittäjä ,2 työtön 33 4,0 koululainen/opiskelija 20 2,4 varusmies/ siviilipalvelusmies 3 0,4 jokin muu, mikä? 16 1,9 Kaikki yhteensä Sukupuoli Vastaajat % mies ,7 nainen ,3 Kaikki yhteensä ,0
7 Kuntavaihtoehtojen vertailu A. Yhden kunnan Kainuu on kuntani kannalta (N=807) 24,4 23,8 11,3 16,6 21,3 2,6 B. 4 5 kunnan Kainuu (Kajaani+Paltamo+Ristijärvi, Suomussalmi+Hyrynsalmi, Sotkamo, Kuhmo sekä Puolanka) on kuntani kannalta (N=759) 10,7 16,1 16,7 36,1 18,1 2,4 C. 7 8 kunnan Kainuu (ei liitoksia) on kuntani kannalta (N=739) 33,6 24,1 16,1 11,9 10,1 4,2 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % erittäin huono ratkaisu huono ratkaisu ei hyvä eikä huono ratkaisu hyvä ratkaisu erittäin hyvä ratkaisu en osaa sanoa
8 Yhden kunnan Kainuu
9 Avointen vastausten antia, 1 kunta Yhden kunnan plussat Vaikuttavampi kokonaisuus (markkinointi, kehittäminen, edunvalvonta) Tehokkuus hallinnossa, byrokratian väheneminen Monipuolisemmat palvelut Digitalisaatio mahdollistaisi tasapuolisuuden palveluissa Talouden tehokkuus ja säästöt, tasaveroinen (siis tasainen veroaste) Yhden kunnan miinukset Pitkät etäisyydet, palvelut ja päätöksenteko etäämmäksi Maakunnan menettäminen, identiteetin heikentyminen Kehittämisen keskittyminen keskuksiin, reunojen repaloituminen Johtamisen rakenteiden jäykistyminen Varakkaat kunnat maksumiehinä
10 4 5 kunnan Kainuu
11 Avointen vastausten antia, 4 5 kuntaa 4 5 kunnan plussat Turvaa palvelut ja päätöksenteon lähellä Vahvempi taloudellinen perusta, hieman taloudellista tehokkuutta Huomioi alueelliset erityispiirteet ja reuna alueet Mahdollistaa yhteistyön Hyvä välivaiheen ratkaisu 4 5 kunnan miinukset Liittyvissä kunnissa oman äänen ja identiteetin häviäminen Kustannukset kasautuvat varakkaammille kunnille Ei edellytyksiä elinkelpoisuuden vahvistamiselle ja kasvulle, saattohoitoa Edelleen raskas byrokratia, yhdistymisen vaiva suurempi kuin hyöty Vain väliaskel kohti suurempaa liitosta
12 7 8 kunnan Kainuu
13 Avointen vastausten antia, 7 8 kuntaa 7 8 kunnan plussat Muodollinen itsenäisyys, tuttu ja turvallinen, kaikki säilyy ennallaan Palvelut ja päätöksenteko lähellä Jokainen vastaa omista taloudellisista sotkuistaan Mahdollistaa positiivisella tavalla kyläpolitikoinnin 7 8 kunnan miinukset Ei taloudellisia mahdollisuuksia selvitä, velkaantuminen ja köyhtyminen Kehittäminen kitukasvuista ja kotikutoista Liian raskas hallinto ja palvelurakenne väkilukuun nähden, pakko karsia Valtio tulee puuttumaan kuntarakenteeseen pakolla
14 mdi.fi
15 Kuntarakennekeskustelut RYHMÄT Kajaani Paltamo Ristijärvi Suomussalmi Hyrynsalmi Sotkamo ja Kuhmo (ohittavat keskustelut kuntarakenteesta, eli kolme ensimmäistä kysymystä ja siirtyvät suoraan tehtävään 2.)
16 Kuntarakennekeskustelut TEHTÄVÄ 1: KESKUSTELUT KUNTARAKENTEESTA 1. Onko edellytyksiä kuntaliitoksille? 2. Jos on, niin miten edetään? Keskustelun herättelijänä ja runkona yhdistymissopimusluonnostekstiä (liitteenä). Mihin kysymyksiin on kiinnitettävä huomiota vielä tämän selvittelytyön aikana? 3. Jos ei, niin miten tehdään yhteistyötä? Mihin kysymyksiin on kiinnitettävä huomiota vielä tämän selvittelytyön aikana? TEHTÄVÄ 2: MITÄ PALVELUITA YHDESSÄ? Käykää läpi nykyiset yhteistyön alat ja keskustelkaa 1. Millaiselle yhteistyölle olisi ehdottomasti tarvetta? 2. Mikä estää tai mahdollistaa yhteistyön? 3. Minkä kuntien kanssa yhteistyötä voidaan tehdä? Onko yhteistyötä, joka rajoittuu tähän kuntajoukkoon? Entä koko Kainuun yhteistyö? 4. Mihin kysymyksiin yhteistyössä on kiinnitettävä huomiota vielä tämän selvittelytyön aikana? 5. Huomenna työskennellään teemaryhmissä. Nouseeko ryhmässä ideoita villeiksi korteiksi?
17 Yhdistymissopimuksen kohdat KOHDAT Sopimuksen tarkoitus, sitovuus ja voimaantulo Uuden kunnan perustaminen Kuntien yhdistymisen strategiset tavoitteet Uuden kunnan valmistelu Elinvoiman kehittäminen ja erityiskysymykset Uuden kunnan hallinto Henkilöstö Palvelut Talous Yhdistymisen muut järjestelyt Yhdistymisen arviointi PÄÄASIAT Tähtäin vuodessa 2017, valmistelu sisäänajavaa Nykyiset kunnat lakkaavat, uusi kunta Mitä strategisia tavoitteita voidaan asettaa? Valmistelun organisointi Nykyisten taajamien kehittäminen, kynnys ja erityiskysymykset Organisoituminen Henkilöstöohjelma Palvelujen määrittely Talouden tavoitteet Vaikutukset yhteistyöhön kuntien välillä Jälkiseurannasta sopiminen
18 Teemaryhmät keskiviikkona 1. ryhmä: Matkailu 2. ryhmä: Metsä ja biotalous 3. ryhmä: Kaivannaisteollisuus 4. ryhmä: Puurakentaminen 5. ryhmä: Tukipalvelut 6. ryhmä: Tilat ja logistiikka 7. ryhmä: Villi kortti > ehdotuksia / ajatuksia teemoiksi tai ilmiöiksi, joihin on tartuttava?
Kuinka Kainuu tekee tulevaisuutensa? Vuokatti 7.5.2015
Kuinka Kainuu tekee tulevaisuutensa? Vuokatti 7.5.2015 Kainuun tulevaisuus ja kuntarakenne Kuntiin kohdistuvat muutokset Talouden realiteetit Sopeutustarve 65 miljoonaa euroa, 6,3 vero-% Tiekarttavaihtoehtoja
Liite 3. Kuntalaiskyselyn keskeiset havainnot
Liite 3. Kuntalaiskyselyn keskeiset havainnot Vastaajat Kunta, jonka Vastaajat % näkökulmasta vastaa Hyrynsalmi 49 5,8 Kajaani 326 38,9 Kuhmo 84 10,0 Paltamo 59 7,0 Ristijärvi 41 4,9 Sotkamo 111 13,2 Suomussalmi
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja toimeenpano Kainuussa. Annikki Aitoaho Kainuun maakunta-kuntayhtymä
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja toimeenpano Kainuussa Annikki Aitoaho Kainuun maakunta-kuntayhtymä 2 Ivalo 625 km Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain 2009 Kainuu 82 634 henkilöä
Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa
1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Vuonna 2013 Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi 5,1 prosenttia edellisvuoteen
Kainuun liitto KAINUU-OHJELMA
Kainuun liitto KAINUU-OHJELMA Maakuntasuunnitelma ja -ohjelma Heimo Keränen 26.5.2014 26.5.2014 Kainuun liitto Iso taustakuva 23.5.2014 Kainuun liitto 2000-luvulla paradigman muutos: hajautetun hyvinvointivaltion
Osaamisen kehittäminen Kainuussa
Osaamisen kehittäminen Kainuussa Sokos Hotel Vuokatti ke 3.9.2008 Anssi Tuominen Koulutustoimialan johtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä Koulutustoimiala 2008 toisen asteen koulutus Opiskelijoita noin
Kaivokset Kainuun kasvun kärjessä metsäklusterissa selkeää piristymistä
Kaivokset Kainuun kasvun kärjessä metsäklusterissa selkeää piristymistä Vuoden 2018 alkupuoliskolla yritysten henkilöstömäärät kasvoivat kaikilla ja liikevaihto lähes kaikilla toimialoilla Kaivostoiminnan
Asiakasläht. htöisyyden. sektorilla Eija Tolonen vanhuspalvelujohtaja, YTM Kainuun maakunta kuntayhtymä
Asiakasläht htöisyyden näkökulmia kulmia julkisella sektorilla 7.6.2012 Eija Tolonen vanhuspalvelujohtaja, YTM Kainuun maakunta kuntayhtymä Ivalo 625 km Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain 2011 Kainuu
Henkilöstö valmisteluryhmän toiminta
Henkilöstö valmisteluryhmän toiminta Tiedotustilaisuus 21.3.2012 Henkilöstöjohtaja Markku Hämäläinen Henkilöstö valmisteluryhmän kokoonpano: Puheenjohtaja Markku Hämäläinen henkilöstöjohtaja / Kainuun
KAINUUN PELASTUSLAITOS
KAINUUN PELASTUSLAITOS MUUTOSINFOT ke 22.3. Suomussalmi ke 29.3. Ristijärvi ti 4.4. Paltamo ti 25.4. Puolanka ke 3.5. Sotkamo ke 10.5. Kajaani ke 17.5. Kuhmo to 18.5. Hyrynsalmi KAINUUN PELASTUSLAITOS
Kainuun mallista Tiimalasiin
Kainuun mallista Tiimalasiin Uskalla kokeilla verkostofoorumi: Tulevaisuus tehdään kokeillen 15.11.2016 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Marita Pikkarainen Kokeilut Kainuun malli Arjen
Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa
1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi vuonna 2014 yhteensä 7,8 prosenttia
Sivistystoimen yhteistyörakenne Kainuun maakunnassa. Kongressikeskus Fellmanni, Lahti. ke 1.4.2009
Sivistystoimen yhteistyörakenne Kainuun maakunnassa Kongressikeskus Fellmanni, Lahti ke 1.4.2009 Anssi Tuominen Koulutustoimialan johtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä MAAKUNTAKOKEILUN MERKKIPAALUT pääministeri
Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa
1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi vuonna 2014 yhteensä 8,2 prosenttia
Kainuun liitto 19.8.2013
Kainuun liitto 19.8.2013 KAINUUN KAUPAN VAIHEMAAKUNTAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMAN LUONNOKSESTA ESITETYT LAUSUNNOT SEKÄ NIIDEN VASTINEET Osallistumis- ja arviointisuunnitelman luonnoksesta
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2015 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 2.2.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yritysten toimintaympäristön Yrityksen kehittämisavustus
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 1.1.-30.6.2017 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 15.8.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön
Kainuun kuntarakenneselvitys. Paikka Aika
Kainuun kuntarakenneselvitys Paikka Aika Vahvuudet Mikä on Kainuun merkittävin vahvuus tällä hetkellä? Luonnonvarojen hyödyntäminen. Metsät, puhdas luonto ja kaivosteollisuus nähdään Kainuun merkittävimpinä
Valtiovarainministeriö PL Valtioneuvosto Lausuntopyyntö VM/
10.4.2012 Valtiovarainministeriö PL 28 00023 Valtioneuvosto valtiovarainministerio@vm.fi Lausuntopyyntö VM/17.2.2012 KUNNALLISHALLINNON RAKENNETYÖRYHMÄN SELVITYS Valtiovarainministeriö on pyytänyt 17.2.2012
SOTE-uudistus, ammattikorkeakoulutus ja opiskelijat innovatiivinen yhteistyö
SOTE-uudistus, ammattikorkeakoulutus ja opiskelijat innovatiivinen yhteistyö 18.5.2017 Marjo Huovinen-Tervo, hallintoylihoitaja Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä 17.5.2017 Kainuun sosiaali-
Kuntaliitoskyselyn tuloksia (5)
Kuntaliitoskyselyn tuloksia 16. - 27.3.2012 1 (5) Kesälahti & Kitee kuntaliitos 2013! Yhteenvetoraportti N=219 Julkaistu: 10.2.2012 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Olen 1. kesälahtelainen 80 38,10% 2.
Seutuselvitykset. Helsingin seudun yhteistyökokous Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen
Seutuselvitykset Helsingin seudun yhteistyökokous 5.11.2009 Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen Seutuhallintoselvitys Yhdessä Helsingin seudun kuntien ja Uudenmaan liiton kanssa selvittää kaksiportaisen seutuhallintomallin
Lyhyt kierros Kainuuseen
Lyhyt kierros Kainuuseen eli mitä meille tänne kuuluu Maakuntatunnukset TILASTOTIETOJA Maakunnan asukasluku v. 2017 lopussa oli 73959 asukasta. Kainuu on pinta-alaltaan suunnilleen Belgian kokoinen. Koko
Opetushallitus - rahoitus- ja kustannustietopalvelut
mhtml:file://f:\opetushallitus20-20rahoitus-20ja20kustannustietopalvelut20h-salm... @ 001056 Kainuun maakunta-kuntayhtymä / Hyrynsalmi 07.11.2008 sivu 63 Lukion opiskelijamäärä: 38 Yli 18 v. aloitt. opiskelijoiden
Suurten toimijoiden kehitys näkyy Kainuun talousluvuissa - Kainuun maakunnan suhdannekehitys vuoden 2014 loppuun
1 Suurten toimijoiden kehitys näkyy Kainuun talousluvuissa - Kainuun maakunnan suhdannekehitys vuoden 2014 loppuun Kainuun liitossa on laadittu ja maakuntavaltuusto on hyväksynyt (16.6.2014) maakunnan
Miten tästä eteenpäin?
Miten tästä eteenpäin? Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL Kainuun muutosagentti puh. 044 7101 669 Kainuu asukasluku 31.3.2016 72 437 (Puolanka ei mukana 2 765) Ivalo 661 km Oulu 182 km väkiluku yli
kansikuva: Paavo Keränen Kainuu tilastoina 2009
kansikuva: Paavo Keränen Kainuu tilastoina 2009 Kainuun osuus koko maasta Kainuun maakuntaprofiili Kainuun kuntien väkiluku Metsämaata Pinta-ala Teitä Alkutuotanto Kesämökit Työttömät Yli 64-vuotiaat Tilojen
Aikuiskoulutuksen haasteet ja verkostoyhteistyö
Aikuiskoulutuksen haasteet ja verkostoyhteistyö Kaukametsä, Kouta-sali Kajaani ti 1.6.2010 Anssi Tuominen koulutustoimialan johtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN KOULUTUS-
Paltamo. Kuntaraportti
Paltamo Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Toimialojen liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuussa
, joulukuu 2017 Kainuun yritysten liikevaihto kasvaa vahvasti Vuoden 2017 ensimmäisellä puolikkaalla yritysten liikevaihto kasvoi voimakkaasti, mutta henkilöstömäärä maltillisemmin Liikevaihto kasvussa
TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa
Oulu Oulu 1.11.2016 TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa Tuloskortti 2016 Tutkimustietoon perustuva yhteenveto suomalaisten lasten ja nuorten liikunnasta ja sen edistämisestä eri yhteyksissä.
Kajaani. Kuntaraportti
Kajaani Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Suomussalmi. Kuntaraportti
Suomussalmi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä
Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Kainuun sote - kunnat / Saara Pikkarainen/ terveyden edistämisen erikoissuunnittelija Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Saara
Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari
Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö
HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija
HENKILÖSTÖINFO 11.9.2018 / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija Maakuntaan siirtyvät tehtäväkokonaisuudet sote pelastuslaitos liitto ELY sosiaali- ja terveyspalvelut ympäristöterveydenhuolto varautuminen
PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ
VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus
MUUTOSINFO PALTAMO
MUUTOSINFO PALTAMO 4.4.2017 Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL I&O kärkihanke, Kainuun muutosagentti eija.tolonen@kainuu.fi puh. 044 7101 669 Maakuntien muutosagentit Muutosagentin tehtävänä on mm.
Kainuu tilastoina 2013. Kuva: Samu Puuronen
Kainuu tilastoina 2013 Kuva: Samu Puuronen KAINUUN OSUUS KOKO MAASTA Kainuun maakuntaprofiili Metsämaata Pinta-ala Teitä Alkutuotanto Kesämökit Työttömät Yli 64-vuotiaat Tilojen lukumäärä Väkiluku Tutkinnon
ALUEELLISET VERKOSTOPÄIVÄT 2016
ALUEELLISET VERKOSTOPÄIVÄT 2016 Uusimaa Kimmo Kivinen ja Janica Wuolle Tapahtumatalo Bank, Helsinki Capful Oy ALUEELLISET VERKOSTOPÄIVÄT 2016 OSA 2 Haastatteluiden huomiot 5 Haastatteluiden keskeiset löydökset
PALVELUJEN JA RAKENTEIDEN MUUTOS POHDINTAA ALUEHALLINNON NÄKÖKULMASTA
PALVELUJEN JA RAKENTEIDEN MUUTOS POHDINTAA ALUEHALLINNON NÄKÖKULMASTA Margit Päätalo Johtaja 7.2.2014 1 ESITYKSEN RUNKO PALVELUT JA KANSALAISTEN YHDENVERTAISUUS SOTEALUEET TILANNE JA TARPEET OSAAVAT SOSIAALI-
Sotiemme veteraanien/leskien palveluseteli
Sotiemme veteraanien/leskien palveluseteli Kajaani 26.11.2013 22.11.13 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Reijo Inget Kainuun rintamalisän saajat 2007-2013 2500 2000 1500 1000 500 2007
Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa
1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Vuonna 2013 Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi 6,8 prosenttia edellisvuoteen
KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN
KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN 3.4.2013 Terveempi Pohjois-Suomi 2, Kainuun osahanke Sari Marita Ikäheimo Kainuun sosiaali ja perusterveydenhuollon kuntayhtymän perussopimus 3 Toiminta ajatus
Kokemuksia SJK-selvitystyöstä. Pori 29.11.2013
Kokemuksia SJK-selvitystyöstä Pori 29.11.2013 Yleistä luonnehdintaa prosessista Pääsääntöisesti ysäri -mallilla toteutettu -> nojattu vahvasti asiantuntijuuteen Vaikutteita 00 mallista -> vahva projektihallinta
Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys Page 1
Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys 31.3.2014 Page 1 Kaupan palveluverkkoselvityksessä: Selvitettiin Kainuun kaupan palvelurakenteen ja yhdyskuntarakenteen kehitys, nykytilanne ja kehitysnäkymät Laadittiin
PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ
VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus
PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ
VOIKUKKIA 03/2017 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus
Kainuun Yrittäjät. Aluejärjestöraportti
Kainuun Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja
Kysely Kaikukortin haltijoille
Kysely Kaikukortin haltijoille 22.9.-27.10.2017 Hyvä Kaikukortin haltija! Kaikukortti-toimintaa on kokeiltu Kainuussa nyt toista vuotta. Tämän kyselyn tavoitteena on saada tietoa siitä, miten käyttökelpoisena
Kuntaraportti Puolanka. Suomen Yrittäjät
Kuntaraportti Puolanka Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja
KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT
KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu
Porin seudun kuntajako-selvitys
Porin seudun kuntajako-selvitys Pomarkku Alustavan suunnitelma yhdistymissopimusneuvotteluvaiheen prosessista, toteuttamisesta ja aikataulusta Pori Ulvila Luvia Nakkila Lavia 13.10.2014 Kehitysjohtaja
KAINUUN KAUPAN VAIHEMAA- KUNTAKAAVA
KAINUUN KAUPAN VAIHEMAA- KUNTAKAAVA Kaavamerkinnät ja - määräykset, luonnos 24.3.2014 Julkaisija: Kainuun Liitto Kauppakatu 1 87100 Kajaani Puh. 08 6155 41 / vaihde Faksi: 08 6155 4260 kirjaamo@kainuu.fi
Asiakasosallisuus. Projektin käynnistäminen Kari Nuuttila
Asiakasosallisuus Projektin käynnistäminen Kari Nuuttila 21.9.2016 Asiakasosallisuus Omahoitopalvelut ODA - tiennäyttäjänä Omahoitopalvelut - ODA Asiakas asukas kumppanina Palvelut kohdentuvat paremmin
Kuntaraportti Paltamo. Suomen Yrittäjät
Kuntaraportti Paltamo Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja
Asiakaslähtöinen lähipalveluiden kehittäminen Kainuussa
Asiakaslähtöinen lähipalveluiden kehittäminen Kainuussa Kajaanissa toteutettiin kevään 2014 aikana asiakaslähtöisen palveluiden kehittämisen palveluluotain-prosessi. Syksyllä tämä prosessi monistettiin
Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi. arkea ja euroja.
Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi arkea ja euroja. Mediahinnasto 2016 Koti-Kajaani Koti-Kajaanin avulla tavoitat tehokkaasti! Koti-Kajaani tavoittaa 67 % Kainuun markkina-alueen asukkaista. Lukijoita
KAINUUN LIITTO PÖYTÄKIRJA 2/2016. Asia Otsikko Sivu
AIKA 16.5.2016 klo 10:07 14.32 PAIKKA Kainuun liitto, Kauppakatu 1, 2. krs kokoushuone Kanerva KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 4 2 Läsnäolijoiden toteaminen ja esittäytyminen 5 3
Tienpito- ja liikenneasiat maakuntauudistuksessa. Timo Mäkikyrö
Tienpito- ja liikenneasiat maakuntauudistuksessa Timo Mäkikyrö 29.11.2018 Maakunnan tehtäväalat (HE 15/2017) Maakunta hoitaa liikennejärjestelmän toimivuus, liikenneturvallisuus, tie- ja liikenneolot,
Kysely suomalaisten luontosuhteesta. Kyselyn tulosten koonti
Kysely suomalaisten luontosuhteesta Kyselyn tulosten koonti 21.6.2018 Kyselyllä selvittiin suomalaisten suhdetta luontoon, sen monimuotoisuuden turvaamiseen ja siihen, miten vastuut tulisi jakaa eri tahojen
6 Kainuu. 6.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti
Kulttuuria kartalla 6 Kainuu 6.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 6.1. KAINUU Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 1 kpl Maaseutumaiset: 7 kpl Kainuun maakuntaan
Aluejärjestöraportti Kainuun Yrittäjät. Suomen Yrittäjät
raportti Kainuun Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien
Siniset ajatukset Kainuun malliksi - tähän on tultu. Kaukametsä, Kajaani ke 25.11.2009. Anssi Tuominen Koulutustoimialan johtaja
Siniset ajatukset Kainuun malliksi - tähän on tultu Kaukametsä, Kajaani ke 25.11.2009 Anssi Tuominen Koulutustoimialan johtaja MAAKUNTAKOKEILUN MERKKIPAALUT pääministeri Paavo Lipponen 16.10.2001 selvitysmies
Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi. arkea ja euroja.
Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi arkea ja euroja. Mediahinnasto 2017 Koti-Kajaani Koti-Kajaanin avulla tavoitat tehokkaasti! Koti-Kajaani tavoittaa 67 % Kainuun markkina-alueen asukkaista. Lukijoita
Kysymykset 25.4.2012 saakka 1 (6)
Kysymykset 25.4.2012 saakka 1 (6) Kesälahti & Kitee kuntaliitos 2013! Yhteenvetoraportti N=241 Julkaistu: 10.2.2012 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Olen 1. kesälahtelainen 93 40,26% 2. kiteeläinen 94 40,69%
Rahoitusmalli 2013 2.12.2009. asta.tolonen@kainuu.fi
Rahoitusmalli 2013 2.12.2009 asta.tolonen@kainuu.fi 2010 2012 Kunnan rahoitusosuus Kainuun maakunnalle: Kuntien rahoitusosuudet maakuntahallinnolle määritellään prosenttiosuutena kuntiin kertyvästä laskennallisesta
Opetushallitus - http://vos.uta.fi/cgi-bin/tiedot2.cgi?saaja=1056;tnimi=vos/v10/v06yt7s10.lis @ 001056 Kainuun maakunta-kuntayhtymä / Hyrynsalmi 04.11.2009 sivu 63 Lukion opiskelijamäärä: 45 Yli 18 v.
Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013
Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 3 19.11.2013 28.11.2013 1. Johdanto Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten mielipiteitä kotimaisesta
Valokuituverkon suunnitteluilta
Valokuituverkon suunnitteluilta Valokuituverkon suunnitteluilta Kahvit Tilaisuuden avaus; kunnan edustaja Laajakaista kaikille 2015 hanke ja sen eteneminen Kainuussa; Kainuun maakunta Näköpuhelimesta hyvinvointia
KAINUUN LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/2018. HUOM! Aamukahvit klo 9.30 alkaen, keilaus klo ja lounas klo Asia Otsikko Sivu
AIKA Tiistai 25.9.2018, klo 11.42-14.17 HUOM! Aamukahvit klo 9.30 alkaen, keilaus klo 10.00-11.00 ja lounas klo 11.00. PAIKKA PUISTO Bowling, Lönnrotinkatu 1. http://www.puistobowling.fi/ KÄSITELTÄVÄT
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-30.6. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 23.8.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön
Valtuustoaloite: Kuntouttavan työtoiminnan kehittäminen
Maakuntavaltuusto 114 28.09.2009 Sosiaali- ja terveyslautakunta 297 04.11.2009 Sosiaali- ja terveyslautakunta 358 16.12.2009 Sosiaali- ja terveyslautakunta 166 16.06.2010 Valtuustoaloite: Kuntouttavan
KUNTIEN KASVUNÄKYMÄT 2014
KUNTIEN KASVUNÄKYMÄT 2014 Kysely lähti yhteensä 9826 vastaajalle. 8101 kunnanvaltuutetulle 276 kunnasta 1725 johtavalle viranhaltijalle 303 kunnasta Kyselyyn vastasi 2363 vastaajaa 288 kunnasta Vastausprosentti
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Alkoholihallinto Alkoholitarkastajat Ari Kilponen ja Sari Korhonen Lupasihteeri Paula Takalo Ratkaisijat Sinikka Siniluoto-Heikkinen ja Raimo Lepistö Vireille tulleita
Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto
Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Kaupunginhallitus 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 4.12.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki VETOVOIMA JA KASVU TOIMIVA KAUPUNKIYMPÄRISTÖ JA RAKENTAMINEN Strategiset
Kainuun maakuntatilaisuus
Kainuun maakuntatilaisuus 19.4.2016 Kainuun maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Tulevaisuuden kunta -verkkoaivoriihen välitulokset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet
PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS
Merikarvia Siikainen PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS Työryhmien toimeksianto II Uuden kunnan palvelujen järjestäminen, organisointi ja kehittäminen Luvia Pori Nakkila Pomarkku Ulvila Harjavalta Lavia 17.1.2014
ICT-selvitykset kuntajakoselvittäjän näkökulmasta
8.10.2014 ICT-selvitykset kuntajakoselvittäjän näkökulmasta Aija Tuimala FCG Konsultointi 14.10.2014 Page 1 14.10.2014 Page 2 Selvitys Etelä-Karjalan kuntarakenteesta Valtuustojen yhteisseminaari Kuntien
Kuntaliitoskyselyn tuloksia (5)
Kuntaliitoskyselyn tuloksia 9. - 15.3.2012 1 (5) Kesälahti & Kitee kuntaliitos 2013! Yhteenvetoraportti N=208 Julkaistu: 10.2.2012 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Olen 1. kesälahtelainen 77 38,50% 2. kiteeläinen
Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013
NÄKYMIÄ 2013 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013 Julkistettavissa 23.7.2013 klo 9.00 Kainuussa työttömyys kasvoi kesäkuussa samaa tahtia kuin koko maassa Työttömyys kasvoi sekä Kainuussa
Talous- ja henkilöstötyöryhmä 13.5.2014
Talous- ja henkilöstötyöryhmä 13.5.2014 Talousvastaavien työ, tilannekatsaus Yhdistymisavustuksen käyttö Työryhmätyöskentely: hyödyt ja haitat + yhdistymisavustus + muut linjaukset Talousvastaavien työ
Suhdannekatsaus-Kainuu 27.11.2015
1 Kainuun kärkitoimialojen tilanne edelleen haastava maakunnan suhdannekehitys vuoden 2015 kesäkuulle Kainuun liitossa on laadittu ja maakuntavaltuusto on hyväksynyt (16.6.2014) maakunnan tulevien vuosien
Maaseutuvaikutusten arviointi NILAKAN alueen pilotti. Kuntajakoselvittäjien työseminaari Seija Korhonen, YTR, kansalaistoiminta
Maaseutuvaikutusten arviointi NILAKAN alueen pilotti Kuntajakoselvittäjien työseminaari 12.3.2015 Seija Korhonen, YTR, kansalaistoiminta Rooli ja tausta asiantuntijana Kehittäjä: työtehtävät maaseudun
Juuret ja Siivet Kainuussa
Juuret ja Siivet Kainuussa Maahanmuuttajat aktiiviseksi osaksi kainuulaista yhteiskuntaa 2008-2012 Kainuun Nuotta ry 19.-20.5.2011 Anneli Vatula Kansainvälistyvä Kainuu Kuva: Vuokko Moilanen 2010 Toimintaympäristö
Ohjausryhmän tiedotustilaisuus 27.3.2015
Ohjausryhmän tiedotustilaisuus 27.3.2015 Ohjausryhmä Laatija: Aleksi Saukkoriipi Prosessi Selvitys aloitettu lokakuussa Päättynyt maaliskuussa Seuraavaksi alkaa huomautusaika kuntalaisille 30 päivää (huhtikuussa)
Sopimus pohjautuu osapuolten avoimuuteen ja luottamukseen.
Maakuntahallitus 21.9.2015 KAINUUN HANKINTARENGAS HANKINTAYHTEISTYÖSOPIMUS 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat kaupungit: Kajaani ja Kuhmo, kunnat: Hyrynsalmi, Paltamo, Puolanka, Ristijärvi,
Kuntakäyntien yhteenveto ja jatkoaikataulu. Selvitysryhmä Luhanka
Kuntakäyntien yhteenveto ja jatkoaikataulu Selvitysryhmä 10.6.2014 Luhanka Kilpailukyky ja elinvoima Elinvoimaisuuden riippuvaisuus seudun yhteisistä resursseista Jykes uudistaminen Arviointi, uudistamisen
Kuntarakenneselvityksistä
Kuntarakenneselvityksistä Aija Tuimala, Johtaja, FCG Konsultointi 4.12.2013 Page 1 NEUVOTTELUT HALUKKAIDEN KANSSA VARSINAISESTA SOPIMUKSESTA 4.12.2013 Page 2 Usein selvityksissä tarkasteltuja näkökulmia
Sosiaalipalvelujen valvonta Kainuussa vanhuspalvelujohtaja Eija Tolonen. Eija Tolonen 7.12.2010 1
Sosiaalipalvelujen valvonta Kainuussa vanhuspalvelujohtaja Eija Tolonen Eija Tolonen 7.12.2010 1 Ivalo 625 km Kainuun väkiluku v. 2009 Kainuu 83160 henkilöä Oulu 181 km SUOMUSSALMI PUOLANKA 9435 3183 HYRYNSALMI
Yhteistyöseminaari. Opetusalan täydennyskoulutuksen koordinointi Kainuussa Tuula Honkanen johtaja. Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut
Yhteistyöseminaari Opetusalan täydennyskoulutuksen koordinointi Kainuussa 25.11.2010 Tuula Honkanen johtaja Kajaanin ammattikorkeakoulu ja Oulun yliopisto/ Kajaanin yliopistokeskus. Henkilöstöä 19 Budjetti
Valtuustoseminaari 11 10. 2011.
Valtuustoseminaari 11.10.201110 Vuoden 2012 talousarvion lähtökohdat Talouden näkymät heikentyneet kesän jälkeen ja epävarmuus lisääntynyt. Valtion budjetti tehty tietyin t i kasvuodotuksin, k mutta silti
TYÖLLISYYSFOORUMI
TYÖLLISYYSFOORUMI 16.9.216 PALAUTERAPORTTI Kirjoittajat: Anu Järvinen, Laura Kallio ja Jemina Niemi, Osuuskunta Motive Työllisyysfoorumi järjestettiin Tampereella Scandic Rosendahlissa 16.9.216. Järjestelyistä
Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Kyselyn tuloksia
Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Kyselyn tuloksia Kysely Lähetettiin aluekehittämisen keskeisille toimijoille heinäkuussa: Ministeriöt, ELYkeskukset, Maakuntien liitot, Tekes, eri sidosryhmät ja
Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma
Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma Johtaja Jorma Tolonen Metsäkeskus Kainuu Projektipäällikkö Cemis-Oulu Sivu 1 9.12.2011 Esityksen sisältö Kainuun bioenergiaohjelma
SÄHKÖLIITTYMÄTARJOUS RISTIJÄRVEN IIJÄRVEN JUURIKKANIEMEEN
Kunnanjohtaja Reijo Fredriksson Ristijärven kunta Aholantie 19 88400 RISTIJÄRVI 14.7.2005 SÄHKÖLIITTYMÄTARJOUS RISTIJÄRVEN IIJÄRVEN JUURIKKANIEMEEN Olette ottanut yhteyttä sähköliittymän rakentamiseksi,
Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki
Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki 18.10.2018 MEILLE SYNTYY UUSI LAPPI Yhden Lapin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen maakunta. UUSI LAPPI -kuntakierroksella kuunneltiin asukkaiden ja henkilöstön ajatuksia
Mitkä tekijät leimaavat työelämän lähitulevaisuutta Kainuussa? Miksi Menesty koulutus ja valmennusohjelmaa tarvitaan?
Mitkä tekijät leimaavat työelämän lähitulevaisuutta Kainuussa? Miksi Menesty koulutus ja valmennusohjelmaa tarvitaan? Menesty-hankkeen Orientaatiopäivä Ke 29.8.2012 Kaukametsän auditorio, Kajaani Markku
KAHINA-hanke Kainuun ja Koillismaan kunnat hiilineutraaleiksi Pienemmät päästöt, isommat säästöt
KAHINA-hanke 2020-2022 Kainuun ja Koillismaan kunnat hiilineutraaleiksi Pienemmät päästöt, isommat säästöt Sisältö Taustaa Kohti hiilineutraalia kuntaa HINKU -verkosto Kainuun ja Koillismaan kunnat hiilineutraaliksi
Palvelupaketit osana tiedolla johtamista
Palvelupaketit osana tiedolla johtamista Tiedolla johtamisen teemaryhmä 18.4.2017 Sinikka Pennanen 18.5.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Talous Toiminnan, talouden ja ict:n muodostama kokonaisuus tulee rakentaa