OHJE KOHDEKOHTAISILLE HANKINNOILLE JA MUUTOSTÖILLE
|
|
- Hannes Lehtilä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OHJE KOHDEKOHTAISILLE HANKINNOILLE JA MUUTOSTÖILLE
2 1. YLEISTÄ Tätä ohjetta noudatetaan alkaen Asokotien kiinteistöissä asumisoikeuskohteen erillisellä rahoitusvastikkeella tai kohdekohtaisella ylijäämällä rahoitettavissa hankinnoissa ja muutostöissä. Ohjeen tarkoituksena on varmistaa yhteisten hankintojen ja muutostöiden hallittu toteuttaminen sekä välttää mahdolliset asukkaille ja kiinteistöille aiheutuvat haitat ja vahingot. 2. TOIMINTAPERIAATTEET Asumisoikeuskohde voi toteuttaa muutostöitä ja lisähankintoja julkisivuissa, rakennusten yhteisissä sisätiloissa ja piha-alueilla seuraavia periaatteita noudattaen: Muutostöistä tai hankinnoista on päätettävä tämän ohjeen mukaisesti. Takuuaikana muutostöitä ei voi suorittaa. Muutostyön suorittavan urakoitsijan pitää olla riittävän ammattitaitoinen työn suorittamiseen. Lisäksi urakoitsijalla pitää olla kaikki työnantajavelvoitteet suoritettu. Asokodit on neuvotellut asumisoikeuskohteille valmiiksi valtakunnallisia ja alueellisia hankintakanavia, joita asumisoikeuskohde ensisijaisesti hyödyntää. Isännöitsijätoimistolla on oikeus laskuttaa isännöitsijäsopimuksen mukaisesti erikseen laskutettavat työt hankintojen tai muutostöiden järjestämisessä. 3. HYVÄKSYTTÄVÄT MUUTOSTYÖT JA HANKINNAT Asumisoikeuskohde voi toteuttaa esimerkiksi seuraavia muutostöitä ja hankintoja tässä ohjeessa jäljempänä mainittua ohjeistusta noudattaen: Parvekelasitus koko kohteeseen Pihavarusteiden muuttaminen tai lisääminen Pihakäytävien ja paikoitusalueiden laatutason parantaminen Istutusten olennainen lisääminen Autokatoksen, varastotilan tai jätekatoksen rakentaminen Porrashuoneiden pintarakenteiden muutostyöt Yhteisiin varastotiloihin tehtävät hankinnat ja muutostyöt
3 4. MUUTOSTÖISTÄ JA HANKINNOISTA PÄÄTTÄMINEN Hankinnat ja muutostyöt ovat mahdollista toteuttaa sen jälkeen kun seuraavat asiat on varmistettu: 1. Aiotun muutostyön tai hankinnan toteuttaminen on alustavasti hyväksytetty Asokodeissa. 2. Muutostyö tai hankinta on hyväksytty 2/3 osan määräenemmistöllä asukaskokouksessa, joka on kutsuttu koolle asukashallinnon toimintaohjeiden mukaisesti ( päivitetyt ohjeet). Asukaskokouksessa on riittävän yksityiskohtaisesti kirjattava ja käytävä läpi tehtävät muutostyöt tai hankinnat. Mikäli asukaskokouksessa ei ole läsnä kaikkia asumisoikeuksien haltijoita, niin silloin pyydetään kirjallisesti kanta niiltä, jotka eivät osallistuneet kokoukseen. Hankinnan tai muutostyön eteneminen edellyttää 2/3 enemmistön hyväksynnän kaikilta asumisoikeuden haltijoilta. 3. Muutostyön tai hankinnan rahoitustapa on sovittu Asokotien kanssa. 4. Muutostyön tai hankinnan toteuttamiselle on viranomaisten puolelta hyväksyntä, mikäli viranomaiset edellyttävät toimenpide- tai rakennuslupaa. Lisäksi muutostyö tai hankinta ei saa heikentää kohteen palo- tai asumisturvallisuutta tai aiheuttaa terveydellistä haittaa. Muutostyön tai hankinnan on oltava voimassa olevien rakennusalaa koskevien säädösten tai määräysten mukainen. 5. Muutostyö / hankinta ja työn suorittava urakoitsija on vahvistettu Asokodeissa. Mikäli Asokodit ei hyväksy hankintaa/muutostyötä tai urakoitsijaa, niin silloin työtä ei voida toteuttaa. 6. Hankintaan tai muutostyöhön aloitetaan rahoitusvastikkeen kerääminen Asokotien vahvistamispäätöksen jälkeen 1.1. alkaen. 5. KOHDEKOHTAISEN HANKINNAN RAHOITUS Kohdekohtainen hankinta voidaan rahoittaa joko hoitopuolen ylijäämällä, kohteen Asokodeilta saamalla lainalla tai näiden kahden rahoitusmuodon yhdistelmällä.
4 Asokotien kohteelle myöntämä laina määritellään siten, että lainanhoitokuluista kohteelle laskettavan rahoitusvastikkeen kulut ovat korkeintaan 0,50 euroa/m2/kk ja vähintään 0,15 euroa/m2/kk. Laina-aika voi olla 3-5 vuotta. Lainasta maksettava korko on Asokotien määrittelemä kiinteä koko laina-ajan. 6. MUUTOSTÖISSÄ JA HANKINNOISSA HUOMIOITAVIA ASIOITA Parvekelasitus Jos parvekelasitus hankitaan koko kohteeseen, tehdään parvekelasitus kaikkien huoneistojen parvekkeisiin. Parvekelasituksesta aiheutuvat kustannukset maksetaan erikseen kerättävällä rahoitusvastikkeella, joka perustuu jyvitettyihin neliöihin. Asukkaiden aiemmin muutostyönä hankkimien parvekkeiden osalta menetellään seuraavasti: Olemassa oleva parvekelasitus hyvitetään MUUTOS- TYÖOHJE ASUMISOIKEUDEN HALTIJALLE ohjeessa olevien muutostyön korvaamisperusteiden mukaisesti. Lasituksen hoito- ja kunnossapitovelvollisuus puhtaanapitoa lukuun ottamatta siirtyy kohteelle. Olemassa oleville lasituksille tilataan kuntotarkastus, jonka perusteella tehdään tarvittavat kunnostustyöt kohteen kustannuksella. Pihavarustuksen muuttaminen tai lisääminen Kun pihavarustukseen tehdään muutoksia, tulee niistä teettää ensin kuntoarvio. Kuntoarvion avulla selvitetään leikkikenttävälineiden tekninen kunto ja mahdolliset puutteet, turva-alustojen ajanmukaisuus ja voimassa olevien turvastandardien vaatimukset. Pihavarustuksen muuttaminen tai lisääminen edellyttää, että koko pihavarustus muutetaan nykyvaatimuksia vastaavaksi. Pihaistutusten, pihakäytävien tai paikoitusalueiden laatutason parantaminen Pihakäytävien ja paikoitusalueiden laatutason parantamisessa on huomioitava, että alueiden rakennekerrokset tehdään asianmukaisella tavalla. Lisäksi suunnitteluvaiheessa on huomioitava pinnoitteiden muuttumisen vaikutus pintavesien liikkumiseen ja materiaalien sovel-
5 tuvuus vaihteleviin talviolosuhteisiin. Tarvittavat rakennus- tai toimenpideluvat on hankittava toimenpiteiden suorittamiseen. Istutuksien valinnassa kannattaa käyttää alan asiantuntijoita apuna. Istutusten sijoituksessa pitää huomioida myös talvikunnossapidon vaatimukset (mm. lumien sijoittelu) Istutusten, pihaväylien ja / tai paikoitusalueiden muutokset voivat vaikuttaa huoltoyhtiön piha-alueiden hoitoveloituksiin. Autokatoksen rakentaminen Autokatospaikkojen rakentaminen katetaan rahoitusvastikkeella, jota kerätään kaikilta asukkailta. Autopaikkojen käytöstä peritään autopaikkakohtainen kuukausittainen käyttökorvaus, jonka suuruuden päättää talohallitus. Porrashuoneiden ja muiden yhteistilojen pintarakenteiden muutos Pinnoitteiden vaihtamisessa on huomioitava puhtaanapito ja turvallisuus. Harkitun pinnoitemuutoksen soveltuvuudesta kannattaa neuvotella myös huoltoyhtiön kanssa. Yhteisiin varastotiloihin tehtävät hankinnat ja muutostyöt Yhteisiin varastotiloihin tehtävillä muutostöillä voidaan parantaa esimerkiksi huoneistokohtaisia varastotiloja. Väestönsuojatiloissa oleviin varastotiloihin tehtävissä muutostöissä on huomioitava viranomaisten määräykset ja suositukset. 7. VASTUU MUUTOSTÖISTÄ JA HANKINNOISTA SEKÄ NIIDEN KUNNOS- SAPIDOSTA Kohde vastaa hoitokuluillaan kaikesta tämän ohjeen perusteella tekemistään hankinnoista sekä niiden kunnossapidosta.
MUUTOSTYÖOHJE ASUMISOIKEUDEN HALTIJALLE. Rakennusaikaiset muutostyöt
MUUTOSTYÖOHJE ASUMISOIKEUDEN HALTIJALLE Rakennusaikaiset muutostyöt 1 Yleistä Tätä ohjetta noudatetaan 1.10.2010 lukien Asokotien kiinteistöissä asumisoikeuden haltijoiden kustannuksillaan toteuttamissa
Asumisoikeusyhdistys Suomen Omakoti
Asumisoikeusyhdistys Suomen Omakoti Liite Helsingin Alppikylän Laukkukuja 6 kohde-esitteeseen 21.3.2013 Yleistä Tontti Asemakaava Yhteiskäyttöiset tilat Autopaikat Polkupyöräpaikat Lämmitys Laukkukuja
Asumisoikeusyhdistys Suomen Omakoti
Asumisoikeusyhdistys Suomen Omakoti Liite Helsingin Alppikylän Säkkikatu 4 kohde-esitteeseen 11.4.2014 Yleistä Tontti Asemakaava Yhteiskäyttöiset tilat Autopaikat Polkupyöräpaikat Lämmitys Säkkikatu 4
MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013. Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi
MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013 Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Osakkeenomistajan remontit Kunnossapito- tai muutostyö Kunnossapitotyöt: Yhtiön kunnossapitoa on kiinteistön ylläpitoon kuuluva toiminta, joka
Muutostyöohje asumisoikeuden haltijalle
01.05.2015 Muutostyöohje asumisoikeuden haltijalle Asumisaikaiset muutostyöt 1. Yleistä Tätä ohjetta noudatetaan 1.3.2014 alkaen Asokotien kiinteistöissä asumisoikeuden haltijoiden kustannuksillaan toteuttamissa
Korjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä. Samuli Koskela asianajaja, osakas
Korjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä Samuli Koskela asianajaja, osakas Korjausrakentaminen Mitä tarkoitetaan? Yhtiö, osakas, insinöörit, juristit AOYL:nkäsitteet: kunnossapito muutostyö
Yhtiökokousinfo. Asunto-osakeyhtiö Kirkonrotta 3.6.2014
Yhtiökokousinfo Asunto-osakeyhtiö Kirkonrotta 3.6.2014 Esityksen sisältö 1. Hankkeen organisaatio 2. Hankkeen vaiheet 3. Ehdotettavat toimenpiteet 4. Alustava aikataulu Hankkeen tilanne/prosessi Toteutussuunnittelu
YLEISTÄ Asunto Oy Espoon Archimedes niminen asunto-osakeyhtiö on vapaarahoitteinen omistusasuntokohde. Yhtiön y-tunnus on
SELOSTE KOHTEESTA PVM 18.12.2017 ASUNTO OY ESPOON ARCHIMEDES KLARIKSENTIE 4, 02250, ESPOO YLEISTÄ Asunto Oy Espoon Archimedes niminen asunto-osakeyhtiö on vapaarahoitteinen omistusasuntokohde. Yhtiön y-tunnus
Kuopio, Lehtoniemi Kohdenumero h,kt, 26,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Kuopio, Lehtoniemi Kohdenumero 658781 1h,kt, 26,0 m² Kov. 2020 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 30 210,00 Vh. 100 700,00 Matkusniemenkatu 13. ENNAKKOMARKKINOINNISSA Asunto Oy Kuopion Kippari. Rakentaja
Helsingin Asumisoikeus Oy on Helsingin kaupungin omistama tytäryhtiö, jonka toimintaa säätelee lakien ja asetusten ohella kaupungin konserniohjeet.
28.3.2006 (päivitetty hallituksessa 26.11.2014) HELSINGIN ASUMISOIKEUS OY:N YHTEISHALLINNON TOIMINTAOHJE 1 YLEISTÄ Helsingin Asumisoikeus Oy on Helsingin kaupungin omistama tytäryhtiö, jonka toimintaa
ASUNTO OY NUOTTANIEMEN PORTTI ESPOO ETUNIEMENTIE 3, 02230, ESPOO 1 (6)
SELOSTE KOHTEESTA PVM 31.1.2014 ASUNTO OY NUOTTANIEMEN PORTTI ESPOO ETUNIEMENTIE 3, 02230, ESPOO 1 (6) YLEISTÄ Asunto Oy Nuottaniemen Portti Espoo niminen asunto-osakeyhtiö on vapaarahoitteinen omistusasuntokohde.
A s u n t. Myyntihinta. Lainaosuus
1 (5) Asunto Asunto Oy Helsingin Pelimanni Myyntihinnasto 6.7.2011 Pasuunatie 4a, 00420 Helsinki Voimassa toistaiseksi Päivitetty 07.12.2012 krs. Huoneisto tyyppi numerot luku A s u n t hinta ~/m2 /kk
Näytesivut. päätöksentekot. asunto-osakeyhtiössä. 2.1 Korjaamista, kunnossapitoa ja uudistamista koskeva päätös. 2.1.1 Kunnossapitopäätös
2 Tava llisia päätöksentekot ila n tei ta asunto-osakeyhtiössä 2.1 Korjaamista, kunnossapitoa ja uudistamista koskeva päätös Kiinteistön ja rakennusten korjaamista, kunnossapitoa ja uudistamista koskevat
ASUNTO OY NUOTTANIEMEN PIHA ESPOO ETUNIEMENTIE 3B, 02230, ESPOO 1 (7)
SELOSTE KOHTEESTA PVM 23.10.2014 ASUNTO OY NUOTTANIEMEN PIHA ESPOO ETUNIEMENTIE 3B, 02230, ESPOO 1 (7) YLEISTÄ Asunto Oy Nuottaniemen Piha Espoo niminen asunto-osakeyhtiö on vapaarahoitteinen omistusasuntokohde.
Helsingin Asumisoikeus Oy on Helsingin kaupungin omistama tytäryhtiö, jonka toimintaa säätelee lakien ja asetusten ohella kaupungin konserniohjeet.
1 (6) HELSINGIN ASUMISOIKEUS OY:N YHTEISHALLINNON TOIMINTAOHJE 1 YLEISTÄ Helsingin Asumisoikeus Oy on Helsingin kaupungin omistama tytäryhtiö, jonka toimintaa säätelee lakien ja asetusten ohella kaupungin
Tietoa uusiutuvasta energiasta lämmitysmuodon vaihtajalle ja uudisrakentajalle
Tietoa uusiutuvasta energiasta lämmitysmuodon vaihtajalle ja uudisrakentajalle Rakennusvalvonnan näkökulma Pekka Kaatrasalo, rakennustarkastaja Puh. 044 743 6398 1 Lupajärjestelmä Rakennuslupa (MRL 125
Varkaus, Hertunranta Kohdenumero h,tupak,s, 80,8 m² Kov Energialuokka C Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Varkaus, Hertunranta Kohdenumero 601556 3h,tupak,s, 80,8 m² Kov. 2017 Energialuokka C Mh. 198 090,00 Vh. 376 450,00 Hertunranta 4. UUSI hulppea hissitalon neljännen kerroksen huoneisto. Valoisa
Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pekka Luoto
OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys 3.3. 2011 Pekka Luoto Uusi asunto-osakeyhtiölaki tuli voimaan 1.7 2010 Muun muassa: Kunnossapitotarveselvitys
Lappeenranta, Tykki-Kiviharju Kohdenumero h,k, 51,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,82 Vh ,00
Kerrostalo Lappeenranta, Tykki-Kiviharju Kohdenumero 619261 2h,k, 51,0 m² Kov. 1957 Energialuokka F 2013 Mh. 81 351,82 Vh. 87 000,00 Puutarhurinkatu 10. Matkakeskuksen välittömässä läheisyydessä keskeisellä
Parveke ja luhtikäytävä (max 2 /P2)
4.6.0.0 SOVELTAMISALA Tässä teknisessä tiedotteessa käsitellään puurakenteisen parvekkeen ja luhtikäytävän paloteknisiä määräyksiä ja ohjeita enintään -kerroksisen P-paloluokan rakennuksen näkökulmasta.
Alavus Kohdenumero h + k + ph + s, 91,5 m² Kov Energialuokka E 2013 Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Alavus Kohdenumero 651525 3h + k + ph + s, 91,5 m² Kov. 1978 Energialuokka E 2013 Mh. 99 000,00 Vh. 100 775,00 Kuulantie 3. Hyvällä paikalla kaupungin ydinkeskustassa oleva valoisa perhekoon
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Kiinteistö Oy Koskinniska 24.05.2015 12:38:03 1(6) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 24.05.2015 Toiminimi: Kiinteistö Oy Koskinniska Yritys- ja yhteisötunnus:
Vuokralainen on velvollinen kustannuksellaan toteuttamaan vuokra-alueella valtion korkotukemia asumisoikeusasuntoja.
1 Asuntotontin (pientalo, 1 076 k-m 2 ) pitkäaikainen vuokraaminen TA- Asumisoikeus Oy:lle valtion korkotukemia asumisoikeusasuntoja varten (Vuosaari, tontti 54288/7) Solvikinkuja 3 Muut sopimusehdot 2-14
Kerava, Kaleva Kohdenumero h,k,s, 72,5 m² Kov Energialuokka E 2007 Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Kerava, Kaleva Kohdenumero 631137 3h,k,s, 72,5 m² Kov. 2006 Energialuokka E 2007 Mh. 218 000,00 Vh. 218 000,00 Kisapolku 1. Heti vapaa kolmio joka on lähes uudenveroisessa kunnossa! Yhden alkuperäisasukkaan
Vaasa, Pukinjärvi Kohdenumero h,k,s, 100,0 m² Kov Energialuokka B Mh ,00 Vh ,00
Rivitalo Vaasa, Pukinjärvi Kohdenumero 591053 4h,k,s, 100,0 m² Kov. 2009 Energialuokka B Mh. 235 000,00 Vh. 235 000,00 Kaviotie 3. Moderni ja viihtyisä, uuden veroinen rivitalokoti Pukinjärven suositulla
Tuusula, Kalliopohja Kohdenumero h,k, 77,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,30 Vh ,00
Kerrostalo Tuusula, Kalliopohja Kohdenumero 601672 3h,k, 77,0 m² Kov. 1976 Energialuokka C Mh. 125 149,30 Vh. 128 000,00 Kalliopohjantie 5. Ylimmän kerroksen kolmio hissitalossa. Hyrylän keskustan palvelut
Matinkylän Huolto, Gräsantörmä 2, Espoo, Oraclen talo
1 (5) AS OY JUHANNUSRINNE HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 11.2.2015 kello 17:00 19.04 Paikka: Matinkylän Huolto, Gräsantörmä 2, 02200 Espoo, Oraclen talo Paikalla: Jukka Tana puheenjohtaja Heikki Haavisto Henri
HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 (5) LIIKUNTAVIRASTO. Liikuntajohtaja (.2015) Helsingin kaupungin liikuntavirasto
HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 (5) VUOKRASOPIMUS TMI MERCARTON KANSSA LAUTTASAAREN UIMARANNAN KIOSKI- JA VARASTOTILOISTA Sopimuksen numero Kaupungin päätös HEL 2015-000717 Liikuntajohtaja (.2015) Vuokra-alueen
Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pakkalan Sali 2. 9. 2010 Pekka Luoto
OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pakkalan Sali 2. 9. 2010 Pekka Luoto Uusi asunto-osakeyhtiölaki yhtiökokoukselle on esitettävä hallituksen
YLEISTÄ As. Oy Albergan Kartanon Lehmuskuja niminen asunto-osakeyhtiö on vapaarahoitteinen omistusasuntokohde. Yhtiön y-tunnus on
1 (6) SELOSTE KOHTEESTA PVM 10.3.2017/24.4.2017 AS. OY ALBERGAN KARTANON LEHMUSKUJA HIRSALANTIE 4, 02600, ESPOO YLEISTÄ As. Oy Albergan Kartanon Lehmuskuja niminen asunto-osakeyhtiö on vapaarahoitteinen
Asokotien asukashallinto 1.5.2015
4.5.2015 Asokotien asukashallinto 1.5.2015 1 ( 7 ) Sisältö 1. Asukashallinnon tarkoitus 2. Asukkaiden kokous a) Asukkaiden kokouksen tehtävät b) Asukkaiden kokouksen koollekutsuminen c) Asukkaiden kokouksen
Ostaja Lohjan Vuokra-asunnot Oy, Y-tunnus 0864408-9 Kauppakatu 6, 08100 Lohja
1 (4) Luonnos 7.8.2015 SL Liite 5/Tekla 18.8.2015 ASUINRIVITALOJEN KAUPPAKIRJA 1. Osapuolet Myyjä Lohjan kaupunki Karstuntie 4, 08100 Lohja Ostaja Lohjan Vuokra-asunnot Oy, Y-tunnus 0864408-9 Kauppakatu
SELOSTE KOHTEESTA PVM 1.12.2014 PÄIVITETTY 15.1.2015 ASUNTO OY TAPIOLAN GOLFPUISTO ESPOO MANKKAANMALMI 20, 02180 ESPOO 1 (7)
SELOSTE KOHTEESTA PVM 1.12.2014 PÄIVITETTY 15.1.2015 ASUNTO OY TAPIOLAN GOLFPUISTO ESPOO MANKKAANMALMI 20, 02180 ESPOO 1 (7) YLEISTÄ Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Espoo niminen asunto-osakeyhtiö on vapaarahoitteinen
OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI:
OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI: Taloyhtiön tiedot: Taloyhtiön nimi: Isännöitsijän nimi: Osoite: Puhelin/sähköpostiosoite: Osakkaan tiedot: Nimi:
Parveke ja luhtikäytävä (max 2/P3)
4.6.0 Parveke ja luhtikäytävä (max /P).0 SOVELTAMISALA Tässä teknisessä tiedotteessa käsitellään puurakenteisen parvekkeen ja luhtikäytävän paloteknisiä määräyksiä ja ohjeita enintään -kerroksisen P-paloluokan
Kerrostalo. Joensuu, Keskusta Kohdenumero h,kt,kirjasto,s, 78,5 m² Kov Energialuokka B Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Joensuu, Keskusta Kohdenumero 599964 3h,kt,kirjasto,s, 78,5 m² Kov. 2014 Energialuokka B Mh. 350 000,00 Vh. 350 000,00 Torikatu 33. Tasokas kalustettu huoneisto joko omaan käyttöön tai sijoitukseen!
Helsinki, Kamppi Kohdenumero Varastotila, 36,0 m² Kov Energialuokka E Mh ,34 Vh ,00
Varastotila Helsinki, Kamppi Kohdenumero 601770 Varastotila, 36,0 m² Kov. 1931 Energialuokka E Mh. 48 536,34 Vh. 49 000,00 Malminrinne 2-4. Korkea kellarikerroksen varastotila keskeiseltä sijainnilta Kampista.
Asokotien asukashallinto
Asokotien asukashallinto 8.8.2017 9.8.2017 Tervetuloa mukaan asukastoimintaan. Koti on turvasatama itselle ja läheisille. Suunnittelemme ja kehitämme uusia toimintatapoja ja sähköisiä palveluita yhteistyössä
Asukaspalautekysely Tulosraportti
Asukaspalautekysely Tulosraportti As Oy Liusketie 19 vertailuraportti 5. - 28.3.2008 Raportin vastaajaryhmä: Kaikki vastaajat Vertailtavat vastaajaryhmät: As Oy Liusketie 19 Sisällys Osio 2: Kiinteistön
MUUTOSTYÖOHJE ASUMISOIKEUDEN HALTIJALLE
1.1.2012 MUUTOSTYÖOHJE ASUMISOIKEUDEN HALTIJALLE Tekniset muutostyöohjeet 1 Yleistä Tämä ohje on liite Asokotien rakennus- ja asumisaikaisiin muutostyöohjeisiin ja sitä noudatetaan 1.1.2012 lukien asumisoikeuden
ILMALAMPOPUMPUN ASENTAMINEN OHJEISTUS OSAKKAALLE. As Oy Säästökenno
ILMALAMPOPUMPUN ASENTAMINEN As Oy Säästökenno SISÄLTÖ 1.... 3 2. ASENNUSPAIKKA... 3 3. KONDENSSI... 3 4. ÄÄNIARVOT... 4 5. LÄMPÖKUORMA... 4 6. LÄPIVIENNIT... 4 7. SÄHKÖTYÖT... 5 8. LAITTEISTON HUOLTO JA
Vastikkeet taloyhtiössä
Vastikkeet taloyhtiössä Kristel Pynnönen Apulaispäälakimies Suomen Kiinteistöliitto OSAKKEENOMISTAJAN VASTIKKEENMAKSUVELVOLLISUUS Asunto-osakeyhtiön erityispiirre Asoy:ssä pääasiallinen tulolähde Keskeinen
Kokkola, Isokylä Kohdenumero h,kt,s, 54,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00
Rivitalo Kokkola, Isokylä Kohdenumero 606432 2h,kt,s, 54,0 m² Kov. 2018 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 44 970,00 Vh. 149 900,00 Sipolanpolku 14. Täydenpalvelun asumista Isokylässä. Asunto Oy Kerkkäpihan käytännölliset
2. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi (liite 2).
Pöytäkirja Y 2/2018 1 VARSINAINEN SYYSYHTIÖKOKOUS Aika: Paikka: Läsnä: Tiistaina 6.11.2018 klo 18.00 alkaen Vartiokylän yläaste, Rusthollarintie 6, 00910 Helsinki Kokouksen osanottajista laadittu ääniluettelo
MUUTOS- JA KUNNOSSAPITOTYÖT
MUUTOS- JA KUNNOSSAPITOTYÖT Osakkeenomistajalla ilmoitusvelvollisuus kunnossapito- ja muutostöistä Asunto-osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajan on ilmoitettava huoneistonsa kunnossapito- ja muutostyöstä
Vaasa, Huutoniemi Kohdenumero h,k, 43,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00
Rivitalo Vaasa, Huutoniemi Kohdenumero 588155 2h,k, 43,5 m² Kov. 1946 Energialuokka e-tod. Mh. 86 000,00 Vh. 86 000,00 Sarjakatu 17. Viehättävä, hyväpohjainen kaksio. Tehokkaasti käytetyt neliöt Alvar
Paritalo Oulu, Haukipudas, Keskusta Kohdenumero Merituuli 26.
Paritalo Oulu, Haukipudas, Keskusta Kohdenumero 586547 4h,tupak,khh,kph,s,wcx2,vh,ak,var,ter,katos, 100,0 m² Kov. 2018 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 97 245,00 Vh. 194 490,00 Merituuli 26. VIIMEISIÄ VIEDÄÄN!
Asukasmuutosopas Asunnonostajan opas asunnon hintaan kuuluvien materiaalivalintojen sekä lisähintaisten asukasmuutostöiden tekemiseen
Pääurakoitsijan logo tähän ASOY HELSINGIN MALLI Asukasmuutosopas Asunnonostajan opas asunnon hintaan kuuluvien materiaalivalintojen sekä lisähintaisten asukasmuutostöiden tekemiseen 1 Yleistä Kohde toteutetaan
Rakennus on viimeksi ollut päiväkotikäytössä ja sen käyttötarkoitus on v. 2007 muutettu päiväkodiksi.
Kiinteistö 1025/5, Olantie 3, 05200 Rajamäki Tontti Tontti sijaitsee Rajamäen Tykkitorninmäen asemakaava-alueella. Asemakaavamerkintä on AO-15, erillispientalojen korttelialue. Tontille saa rakentaa yhden
REMONTTI- JA KUNTOARVIOILTA
REMONTTI- JA KUNTOARVIOILTA 12.10. 2011 Pekka Luoto, Kiinteistöliitto Oulu Ohjelma Mitä laki sanoo viiden vuoden korjaustarveselvityksestä? Kuntoarvio työkalu suunnitelmalliseen kiinteistönpitoon Hyvä
Varkaus, Hertunranta Kohdenumero h,tupak,s, 80,7 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Varkaus, Hertunranta Kohdenumero 601717 4h,tupak,s, 80,7 m² Kov. 2017 Energialuokka C 2013 Mh. 118 200,00 Vh. 289 200,00 Hertunranta 4. UUDESSA Asunto Oy Hertun Purjeessa ensimmäisen kerroksen
Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal
Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Rakentaja M. Laukkanen Oy rakentaa Lehmoon yksitoista kotia käsittävän maalämpölämmitteisen rivitalokohteen. Asunto Oy Lehmon Sammal
JÄPPILÄN SEUDUN VESIOSUUSKUNTA VESIHUOLLON TIEDOTUSTILAISUUS 25.4.2008 Tilaisuuden avaus Vesihuollon yleiset periaatteet Osuuskunnan yleiset
JÄPPILÄN SEUDUN VESIOSUUSKUNTA VESIHUOLLON TIEDOTUSTILAISUUS 25.4.2008 Tilaisuuden avaus Vesihuollon yleiset periaatteet Osuuskunnan yleiset periaatteet Hanke-esittely Keskustelua Tilaisuuden päättäminen
Parveke ja luhtikäytävä (3-8/P2)
.6.0 Parveke ja luhtikäytävä (-8/P).0 SOVELTAMISALA Tässä teknisessä tiedotteessa käsitellään puurakenteisen parvekkeen ja luhtikäytävän paloteknisiä määräyksiä ja ohjeita 8-kerroksisen P-paloluokan asuin-
Varastotila Oulu, Haukipudas, Annalankangas Kohdenumero Virpiväylä 12 varasto.
Varastotila Oulu, Haukipudas, Annalankangas Kohdenumero 647840 Harrastetila / varasto / autotalli, 38,9 m² Kov. 2019 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 21 395,00 Vh. 42 790,00 Virpiväylä 12 varasto. Hyvälle paikalle
Uusi asunto-osakeyhtiölaki
OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Uusi asunto-osakeyhtiölaki Osakkeenomistajan remontit Pakkalan Sali 2. 9 2010 Pekka Luoto Uusien määräysten tavoitteita, miksi uudet määräykset ovat
1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.0111 1.0112 1.0113 1.022 1.023 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Pornaisten Pähkinälaakso 03.12.2016 14:55:13 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 03.12.2016 Toiminimi: Asunto Oy Pornaisten Pähkinälaakso
Kuopio, Julkula Kohdenumero h,k,s, 82,0 m² Kov Energialuokka D 2013 Mh ,00 Vh ,00
Rivitalo Kuopio, Julkula Kohdenumero 636030 3-4h,k,s, 82,0 m² Kov. 1984 Energialuokka D 2013 Mh. 152 000,00 Vh. 152 000,00 Puijonsarventie 15. Upealla ja rauhallisella paikalla, omalla tontilla sijaitseva
ASUNTO-OSAKEYHTIÖ AHTOLA YHTIÖJÄRJESTYS. ASUNTO-OY AHTOLA 1 (6) Kaupparekisterin rekisteröimä Toiminimi
ASUNTO-OY AHTOLA 1 (6) ASUNTO-OSAKEYHTIÖ AHTOLA YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Asunto-Oy Ahtola ja kotipaikka Helsingin kaupunki. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita tonttia
Nurmijärvi, Klaukkala Kohdenumero h,kk,kph,vh, 31,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,41 Vh ,00
Kerrostalo Nurmijärvi, Klaukkala Kohdenumero 619561 1h,kk,kph,vh, 31,0 m² Kov. 1969 Energialuokka F 2013 Mh. 60 580,41 Vh. 63 000,00 Gunnarintie 4. Hyväpohjainen makuualkovilla ja ranskalaisella parvekkeella
Kiinteistöjen kunnossapito
Kiinteistöjen kunnossapito 28.5.2015 Esityksen sisältö Käsitteet Kunnon selvittäminen PTS-ohjelmointi Korjausten ohjelmointi Peruskorjaaminen/-parantaminen Käsitteitä PTS-ohjelma = Pitkän tähtäimen suunnitelma
RAKENNUSTAPASELOSTE As Oy Kuopion Rantakerttu Osoite: Asuntoja: Autokatospaikkoja: PIHA-ALUE JULKISIVUT JA VESIKATE IKKUNAT OVET VÄLISEINÄT SEINÄPINNAT KATTOPINNAT LATTIAPINNAT KALUSTEET VARUSTEET KODINKONEET
Me allekirjoittaneet sopijapuolet olemme tänään tällä asiakirjalla tehneet seuraavan osakekaupan:
KAUPPAKIRJA Me allekirjoittaneet sopijapuolet olemme tänään tällä asiakirjalla tehneet seuraavan osakekaupan: OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ Ylöjärven kaupunki Y-tunnus: 0158221-7 Kutuntie 14 33470 Ylöjärvi (jäljempänä
REFERENSSILUETTELO. Yrityksen referenssikohteet vuosina 2011-2014
REFERENSSILUETTELO Yrityksen referenssikohteet vuosina 2011-2014 Rakennuttajakaari Oy Latokartanontie 7 A info@rakennuttajakaari.fi Y- tunnus 2450421-1 00700 HELSINKI www.rakennuttajakaari.fi puh: +358
Seinäjoki, Kärki Kohdenumero h,k,s, 53,0 m² Kov Energialuokka C 2007 Mh ,00 Vh ,00
Luhtitalo Seinäjoki, Kärki Kohdenumero 635684 2h,k,s, 53,0 m² Kov. 2007 Energialuokka C 2007 Mh. 105 000,00 Vh. 105 000,00 Koulutaival 1. Toisen kerroksen hyväkuntoinen kaksio etsii uusia asukkaita. Asuinhuoneiden
Asumisoikeusyhdistys ALPPIKYLÄ REPPUKATU 4-6. Suomen Omakoti. Esitteen kuvat: POOK Arkkitehtitoimisto oy
Asumisoikeusyhdistys Suomen Omakoti Esitteen kuvat: POOK Arkkitehtitoimisto oy ALPPIKYLÄ REPPUKATU 4-6 Esite 03 2016 Arkkitehdin näkemys: mittasuhteet, materiaalit, kodinkoneet eivät välttämättä vastaa
Stadin ammattiopisto Nilsiänkatu 3, Taucher-talo julkisivukorjaus JULKISIVUJEN PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITELMA
Stadin ammattiopisto Nilsiänkatu 3, Taucher-talo julkisivukorjaus JULKISIVUJEN PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITELMA 4.4.2016 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Tekninen peruskorjaus, Nilsiänkatu 3, Taucher-talo,
TYÖNJOHTAJAT. Hyväksyminen ja tehtävät. Rakennusvalvonnan ohjeita nro 19 LAHDEN KAUPUNKI. Tekninen ja ympäristötoimiala.
TYÖNJOHTAJAT Hyväksyminen ja tehtävät Rakennusvalvonnan ohjeita nro 19 LAHDEN KAUPUNKI Tekninen ja ympäristötoimiala Rakennusvalvonta Kärkölä, Lahti 26.1.2017 YLEISPERIAATTEET Rakennustyön vastaavan työnjohtajan,
Valtioneuvoston asetus rakennuksen esteettömyydestä
Valtioneuvoston asetus rakennuksen esteettömyydestä Yliarkkitehti Niina Kilpelä Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Mitä ja miksi? Esteettömyys on hyviä perusratkaisuja, jotka palvelevat mahdollisimman
HUONEISTOKOHTAISET MUUTOSTYÖT ASUMISOIKEUSTALOSSA
HUONEISTOKOHTAISET MUUTOSTYÖT ASUMISOIKEUSTALOSSA Asumisoikeusasunnossa asuvalla on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa asumiseensa liittyviin asioihin. Hänellä on mm. mahdollisuus tehdä muutostöitä asunnossaan.
1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Helsingin Tankovainion Solina. Yhtiön kotipaikka on Helsinki
1 YHTIÖJÄRJESTYS ASUNTO OY HELSINGIN TANKOVAINION SOLINA 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Helsingin Tankovainion Solina. Yhtiön kotipaikka on Helsinki 2 Toimiala Yhtiön toimialana on hallita vuokrasopimuksen
Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn Pysäköinti I:n osakkeiden merkintä (Kh-asia)
15.02.2016 Sivu 1 / 1 485/2016 02.05.05 14 Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn Pysäköinti I:n osakkeiden merkintä (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen, puh. 043 825 6073 etunimi.sukunimi@espoo.fi
NURMIJÄRVEN KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT
NURMIJÄRVEN KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 YLEISTÄ... 2 2 RAKENTAMISEN JA SIIHEN VERRATTAVIEN MUUTOSTEN
Kiinteistön tekninen katselmus 2015
Kiinteistön tekninen katselmus 2015 1. Kohteen yhteystiedot sekä kiinteistökierrokselle osallistuneet: Kohteen numero (löytyy mm. toteumarapor tin vasemmasta yläkulmasta) Kohteen nimi (löytyy toteumarapor
SKH-ISÄNNÖINTI OY SOPIMUSEHDOT
SKH-ISÄNNÖINTI OY SOPIMUSEHDOT SKH-Isännöinti Oy SKH-Isännöinti Oy, y-tunnus 0494478-9 Beckerintie 8, 00410 Helsinki Puh. 09 530 8860, www.skh.fi Sisältö 1 SKH-ISÄNNÖINTI OY:SSÄ SOVITAAN ISÄNNÖINTITEHTÄVIEN
Lieksa, Lieksa Kohdenumero h, k, 75,0 m² Kov Energialuokka G 2007 Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Lieksa, Lieksa Kohdenumero 602651 3h, k, 75,0 m² Kov. 1976 Energialuokka G 2007 Mh. 28 500,00 Vh. 28 500,00 Koski-Jaakonkatu 75 B 15. Siistikuntoinen 3. kerroksen läpitalon huoneisto kaukolämmitteisessä
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖRJESTYS: Fastighets Ab Commerce Kristinestad - Kiinteistö Oy Commerce 05.03.2014 11:58:45 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 05.03.2014 Toiminimi: Fastighets
Lappeenranta, Huhtiniemi Kohdenumero h,k, 75,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,96 Vh ,00
Kerrostalo Lappeenranta, Huhtiniemi Kohdenumero 637589 3h,k, 75,0 m² Kov. 1975 Energialuokka F 2013 Mh. 62 055,96 Vh. 79 000,00 Sunisenkatu 3. Heti vapaa hissitalon 2. kerroksen valoisa kulmahuoneisto.
Huittinen, Hein-Erkkilä Kohdenumero h,k,s, 58,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00
Rivitalo Huittinen, Hein-Erkkilä Kohdenumero 607234 2h,k,s, 58,0 m² Kov. 1987 Energialuokka e-tod. Mh. 65 250,00 Vh. 79 500,00 Kyntäjänkatu 3. Rivitalokaksio päättyvän kadun varrella lähellä keskustaa.
Rakennushankkeen osapuolet: vastuut ja velvoitteet
Rakennushankkeen osapuolet: vastuut ja velvoitteet MRL MRA RakMk LAKI ASETUS MÄÄRÄYS OHJE SELOSTUS 1.1.2000 MRL & MRA 1.5.2000 RakMk A1 2000 Rakennustyön valvonta, määräykset ja ohjeet 1.5.2000 RakMk A4
Imatra, Imatrankoski Kohdenumero h,kk,s, 56,5 m² Kov Energialuokka A 2007 Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Imatra, Imatrankoski Kohdenumero 649584 2h,kk,s, 56,5 m² Kov. 2013 Energialuokka A 2007 Mh. 158 500,00 Vh. 158 500,00 Poikkivirrankuja 6. Uudehkossa senioritalossa, aivan Imatrankosken palvelujen
Kotka, Kotkansaari Kohdenumero h,k,s, 52,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,48 Vh ,00
Kerrostalo Kotka, Kotkansaari Kohdenumero 580483 2h,k,s, 52,0 m² Kov. 2018 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 84 122,48 Vh. 179 400,00 Puistotie 38. Asunto Oy Kotkan Katariinankallio rakennetaan nimensä mukaisesti
Seinäjoki, Pohja Kohdenumero h+k+s+kph+ak, 87,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00
Rivitalo Seinäjoki, Pohja Kohdenumero 597025 4h+k+s+kph+ak, 87,0 m² Kov. 1989 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 159 000,00 Vh. 159 000,00 Leenankatu 3. Hiljan remontoitu saunallinen neliö/paritalohuoneisto rivitaloyhtiössä
Kiinteistön tekninen katselmus 2015
Kiinteistön tekninen katselmus 2015 1. Kohteen yhteystiedot sekä kiinteistökierrokselle osallistuneet: Kohteen numero (löytyy mm. toteumarapor tin vasemmasta yläkulmasta) Kohteen nimi (löytyy toteumarapor
III LPA. jk-6. py-5 4800 +102.8 III III III. 35 dba III. jk-6 III III III III
0 0 V V V V V V V V V V V V 9 kt kt 9 0 9 0 00 0 0 0 0 0 0 lt V 00 +0. dba jk- jk- py- 900 00 9900 00 LPA ASEMAKAAVAMERKNNÄT JA -MÄÄRÄYKSET LPA 00000 Autopaikkojen korttelialue. 00000 m kaava-alueen rajan
KORJAUSHANKKEEN PÄÄTÖKSENTEKOMENETTELY JA HALLITUKSEN VASTUU ASUNTO-OSAKEYHTIÖSSÄ. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari
KORJAUSHANKKEEN PÄÄTÖKSENTEKOMENETTELY JA HALLITUKSEN VASTUU ASUNTO-OSAKEYHTIÖSSÄ Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari SISÄLTÖ Kokouskutsu ja yhtiökokouspäätökset Päätöksentekomenettely Yhdenvertaisuus
Ohje kiinteistön edustajalle ja paloilmoitinliikkeelle automaattisen paloilmoittimen ja sammutuslaitteiston hyväksymisestä käyttöön Päijät-Hämeessä
2018 Ohje kiinteistön edustajalle ja paloilmoitinliikkeelle automaattisen paloilmoittimen ja sammutuslaitteiston hyväksymisestä käyttöön Päijät-Hämeessä Päijät-Hämeen pelastuslaitos RH/2018/5 16.4.2018
2.1 Yhtiön suorittamaa korjaamista, kunnossapitoa ja uudistamista koskeva päätös
2 KUNNOSSAPIDOSTA JA UUDISTUKSISTA PäättäMINEN 2.1 Yhtiön suorittamaa korjaamista, kunnossapitoa ja uudistamista koskeva päätös Asunto-osakeyhtiölaissa kiinteistön ja rakennusten korjaamista koskevat päätökset
Kiinteistön tekninen katselmus 2015
Kiinteistön tekninen katselmus 2015 1. Kohteen yhteystiedot sekä kiinteistökierrokselle osallistuneet: Kohteen numero (löytyy mm. toteumarapor tin vasemmasta yläkulmasta) Kohteen nimi (löytyy toteumarapor
Kankaretie 7. Jakomäentie 6 Jakomäentie 8
26 3. Asuntotuotantokomitea Rakennusohjelmasta valmistui v:n 1968 aikana asuinhuoneistoja asuttavaan kuntoon 77 ja v:n 1969 aikana 132 asuinhuoneistoa. Lisäksi kertomusvuoden aikana valmistui asuttavaan
As Oy Oulaisten Mäntypuisto osoite Ravikatu 10 Y-tunnus
As Oy Oulaisten Mäntypuisto osoite Ravikatu 10 Y-tunnus 2217256-7 Hallituksen kunnossapitotarveselvitys ja Selvitys suoritetuista huomattavista kunnossapito- ja muutostöistä Käsitelty hallituksessa 8.3.2018
Ennakkomarkkinoinnissa tasokkaita huoneistoja ja viihtyisää asumista Niinivaaran palveluiden äärellä. Asunto Oy Niinivaaran Suvikatu 10
Ennakkomarkkinoinnissa tasokkaita huoneistoja ja viihtyisää asumista Niinivaaran palveluiden äärellä Asunto Oy Niinivaaran Suvikatu 10 Rakentaja M. Laukkanen Oy rakentaa Niinivaaralle hissillisen, 30 huoneistoa
Kiinteistön tekninen katselmus 2015
Kiinteistön tekninen katselmus 2015 1. Kohteen yhteystiedot sekä kiinteistökierrokselle osallistuneet: Kohteen numero (löytyy mm. toteumarapor tin vasemmasta yläkulmasta) Kohteen nimi (löytyy toteumarapor
T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N
VALTIMON KUNNAN T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N J O H T O S Ä Ä N T Ö Hyväksytty 6.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 2 TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus 2 Tekninen lautakunta
Kerrostalo Espoo, Tuomarila Kohdenumero Kylävainiontie 11.
Kerrostalo Espoo, Tuomarila Kohdenumero 608496 2h+kk+s+lasitettu parveke (yhtiöjärjestys 1h+tk+s), 44,0 m² Kov. 2007 Energialuokka C Mh. 151 394,53 Vh. 186 000,00 Kylävainiontie 11. 2. kerroksen hyväpohjainen
Varkaus, Taulumäki Kohdenumero h,k,psh,s, 55,0 m² Kov Energialuokka E Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Varkaus, Taulumäki Kohdenumero 606239 2h,k,psh,s, 55,0 m² Kov. 2007 Energialuokka E Mh. 148 318,00 Vh. 159 000,00 Hertunranta 10. HERTUNRANTA kympissä hissitalon toisen kerroksen vapaana oleva
ASUNTO OY OLARIN CAPELLA ESPOO KUUNKEHRÄ 6 B-C, 02210, ESPOO 1 (7)
SELOSTE KOHTEESTA PVM 18.11.2015 ASUNTO OY OLARIN CAPELLA ESPOO KUUNKEHRÄ 6 B-C, 02210, ESPOO 1 (7) YLEISTÄ Asunto Oy Olarin Capella Espoo niminen asunto-osakeyhtiö on vapaarahoitteinen omistusasuntokohde.
Nurmijärvi, Klaukkala Kohdenumero h,k,khh,s, 104,0 m² Kov Energialuokka G 2007 Mh ,00 Vh ,00
Rivitalo Nurmijärvi, Klaukkala Kohdenumero 607189 4h,k,khh,s, 104,0 m² Kov. 1998 Energialuokka G 2007 Mh. 238 000,00 Vh. 238 000,00 Elopolku 1. Tervetuloa Elopolulle! Tässä on kodikas ja valoisa päätyasunto
1 Urakkasopimus YSE 1998 RT Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998.
1 Urakkasopimus YSE 1998 RT 80260 RT 80260 1(5) URAKKASOPIMUS YSE 1998 Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998. Hanke Numero Rakennuskohde Urakkasopimus PÄÄURAKKA 1