Ecom hinnastopalvelu, Sähköala merkistä tunnistat uudet ominaisuudet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ecom hinnastopalvelu, Sähköala merkistä tunnistat uudet ominaisuudet"

Transkriptio

1 Ecom hinnastopalvelu, Sähköala merkistä tunnistat uudet ominaisuudet

2 Ohjeita käsikirjan lukijalle Käsikirjan avulla Ecom tulee tutuksi ja ohjelmaa oppii käyttämään monipuolisemmin. Kaikkien Ecomin käsikirjojen periaatteena on, että mallin avulla oppii ja itse tekemällä sen myös opitun tiedon myös muistaa paremmin. Jokaisessa käsikirjassa on oma sisällysluettelonsa, jonka avulla saa myös haettavan aiheen hyvin esille. Käsikirjan sivut on kolmen eri ryhmään tarvittavan tietotaidon mukaan. Useimmat käsikirjan sivut on merkitty kirjaimin sen mukaan, miten paljon Ecomia on käyttänyt. A Mikäli kuvassa ei ole lainkaan symbolia, tai siinä on symboli A, on se tarkoitettu kaikille käsikirjan käyttäjille. Se palvelee etenkin sellaisia käyttäjiä, jotka ovat Ecomin ensikäyttäjiä tai ovat käyttäneet ohjelmistoa harvakseltaan. B C Symboli B vaatii hereillä olon lisäksi usein myös kokemusta Ecomin käytöstä, jotta sivun käsittelemä asia saadaan käytäntöön. Tällaisen sivun voi hypätä yli Ecomin ensiaskeleilla ja käyttöönottovaiheessa. Tämä on eksperttikäyttäjän sivu, jossa vaaditaan usein jo tietojenkäsittelyn ammattitaitoa ja suurta tarkkaavaisuutta. Ja on hyvä muistaa, että Ecomin puhelintuki on olemassa teitä varten. Puhelintuen numero on Puhelintuen numero löytyy aina myös osoitteesta Mikäli ette saa suoraan Ecomin puhelintukeen yhteyttä, soitamme teille takaisin. Huomioitavaa on myös, että Ecomin puhelintuken takaisisoitto tulee eri numeroista, kuin mitä puhelintuen numero on. Mikäli sivulla on kahvipaussin kuva, kannattaa aiheeseen paneutua vähän syvemmin ja ottaa vaikka kuppi kahvia ja miettiä rauhassa käsiteltävää aihetta. Aihe ei ole välttämättä hankala, mutta se vaatii hetken paneutumista. 2013

3 1 Automaattinen tuote- ja hintatietojen päivitys Ecom OVeTista Automaattinen tuote- ja hintatietojen päivitys löytyy valikko-painikkeen alta tai vaihtoehtoisesti ohjelmat-valikosta ja tietojensiirto, josta valitaan OVeT palvelu (hinnastot internetistä). Tämä valinta löytyy usein myös aloitussivun Hinnastot-pikapainikkeena.

4 2 Ecom OVeT-palvelun hinnastot OVeT avaa internet-yhteyden automaattisesti ja siirtyy hinnastojen valintasivulle. Ohjelma näyttää ensimmäisellä kerralla kaikki ne tiedostot, joita Ecomiin voi hakea. Ecom päivittää alla olevat hinnastot automaattisesti tälle sivulle suoraan toimittajien hinnastoista.

5 2.1 Sähköalan hinnastojen valinta Kun Ecomiin päivitetään vain Sähköalan hinnastoja, otetaan muista toimialoista valinta pois päältä. Ohjelma näyttää vain valittujen tuotealojen hinnastot. Seuraavalla kerralla palvelua käytettäessä ohjelma muistaa tehdyn valinnan. Vasemmalla olevalla valinta-painikkeella valitaan ne tiedostot, jotka halutaan siirtää Ecomiin. Kuvassa on valittu SLO:n tuotteet ja ja hintatiedot. Jos rivillä on noudettu pvm:n kohdalla päiväys, kertoo päivämäärä noutopäivän. Jos tiedosto on uusi, eikä sitä ole noudettu, näkyy rivin tiedot myös lihavoituna.

6 2.2 Automaattinen päivitysilmoitus Ecomiin voi asettaa hälytyksen päälle hinnastonpäivityksistä. Ikkunan alaosassa olevaan Hälytäosaan voi merkitä, keiden toimittajien hinnastoihin haluaa seurannan päälle. Kun sähköala on valittuna ja esimerkiksi hälytykseen on valittu onnisen tiedostot, hälyttää ohjelma vain, jos Onnisen sähköalan tiedosto on päivittynyt. Muiden toimialojen tiedostopäivityksen eivät hälytystä laukaise. OVeT palvelusta löytyy myös Sähköinfon Työ- ja Pakettirekisteritietokanta sekä syöttösivut.tiedoston voi hakea vain ne, joilla on voimassaoleva sopimus työ- ja pakettirekisterin käytöstä. Ohjelma tarkistaa automaattisesti sopimuksen voimassaolon Sähköinfon järjestelmästä. STUL tiedostopalvelun noudettu -tiedon noudettu päiväyksen käsittelyä on muutettu siten, ettei aiheuttaisi hämminkiä samoilla tunnuksilla haettaviin tiedostoihin ja ohjelmistoihin.

7 2.3 Tiedot siirtyvät Ovet palvelusta Ecomiin Tiedonsiirron ensimmäisessä vaiheessa ohjelma hakee Internetin yli tiedostot ensin tietokoneelle. Tässä vaiheessa ohjelma näyttää kaikkien tiedostojen siirron yksi kerrallaan. Tiedonsiirrosta kertova palkki etenee yhtä monta kertaa, kuin tiedostoja on valittu. Kun tiedot on saatu omalle koneelle, alkaa ohjelma siirtämään tietoja Ecomiin automaattisesti. Tässäkin vaiheessa ohjelma tekee tietojen siirron yhtä monta kertaa, kuin on ladattavia tiedostoja on valittu. Ohjelma kertoo aina siirrettävästä aineistosta toimittajan nimen ja valitun tiedoston

8 3 Tuotteiden hinnoittelu Ohjelmisto tunnistaa toimittajat, ja auttaa perustamaan uuden toimittajan toimittajarekisteriin, mikäli valittua toimittajaa ei toimittajarekisteristä löydy. Tietojen siirron jälkeen ohjelmisto pyytää hinnoittelemaan tuotteet, jotta tuotteiden myyntihinnat saadaan vastaamaan muuttuneita ostohintoja. Jos tuotteiden hinnoittelu on tehty jo aiemmin, muistaa ohjelma aiemmat valinnat, jolloin hinnoittelu voidaan suorittaa vain painamalla Seuraava-painiketta, kunnes hinnoitteluajo alkaa. Hinnoittelurutiini on kerrottu tarkemmin sähköalan tuotekäsikirjassa.

9 4 Kuvien siirto OVeT-palvelusta Ecom OVeT palvelun kautta on mahdollista siirtää tuotekuvia suoraan Ecomin tuoterekisteriin. Ikkunasta valitaan SLO:n tuotekuvat ja painetaan alhaalta OK-painiketta, jonka jälkeen ohjelmisto avaa ikkunan, joka kertoo automaattisesti kuvatietojen siirron automaattisen etenemisen vaiheet. Ecomin ohjelmistoon on mahdollista liittää suorat tuotelinkit Sähkönumerot.fi palvelusta. Tuotelinkki löytyy tuotteiden alta dokumentit-välilehdeltä, sekä tuotehausta, josta tuplaklikkaamalla linkkiä ohjelma avaa sähkönumerot.fi palvelun valitun tuotteen kohdalta. Tuotelinkit ajetaan sisälle valitsemalla STL-palvelun www-tuotetiedot.

OVeT hinnastopalvelu (Sähkö)

OVeT hinnastopalvelu (Sähkö) OVeT hinnastopalvelu (Sähkö) Puh: 02-2767 171 Fax: 02-2767 170 www.ecom.fi asiakaspalvelu@ecom.fi 1 Automaattinen tuote- ja hintatietojen päivitys Ecom OVeTista...2 2 Ecom OVeT-palveluun valittavat tiedostot...2

Lisätiedot

OVeT hinnastopalvelu (LVI)

OVeT hinnastopalvelu (LVI) OVeT hinnastopalvelu (LVI) Puh: 02-2767 171 Fax: 02-2767 170 www.ecom.fi asiakaspalvelu@ecom.fi 1 Automaattinen tuote- ja hintatietojen päivitys Ecom OVeTista...2 2 Tiedostojen valinta Ecom OVeTista...2

Lisätiedot

Ecom hinnastopalvelu LV-, Ilma- ja Kylmäala

Ecom hinnastopalvelu LV-, Ilma- ja Kylmäala Ecom hinnastopalvelu LV-, Ilma- ja Kylmäala 2013 2013 -merkistä tunnistat uudet ominaisuudet Tuote- ja hintatietojen päivitys Ecom OVeTista Ecom Ovet hinnastopalvelu on tehty palvelemaan Ecomin LVI-, Kylmä-

Lisätiedot

Version päivittäminen

Version päivittäminen Version päivittäminen Puh: 02-2767 171 Fax: 02-2767 170 www.ecom.fi asiakaspalvelu@ecom.fi 1 Uuden version haku internetistä ja ohjelmiston rekisteröinti...3 1.1 Ohjelmiston Rekisteröiminen...3 1.2 Internet-rekisteröinnin

Lisätiedot

Etätuki. Puh: Fax:

Etätuki. Puh: Fax: Etätuki Puh: 02-2767 171 Fax: 02-2767 170 www.ecom.fi asiakaspalvelu@ecom.fi 1. Ecom Etätukiohjelma...3 1.1 Ecom Etätukiohjelma...3 2 Remoteus etätukiohjelmisto...4 2.1 Remoteus Etätuen käynnistys...4

Lisätiedot

2013 -merkistä tunnistat uudet ominaisuudet

2013 -merkistä tunnistat uudet ominaisuudet Tähän käsikirjaan on koottu Ecomiin liittyviä yleisiä aiheita ja toimintatapoja, joiden opiskelemisesta on hyötyä kaikille Ecomin käyttäjille. 2013 2013 -merkistä tunnistat uudet ominaisuudet Ohjeita käsikirjan

Lisätiedot

Käyttäjätunnukset ja käyttöoikeudet

Käyttäjätunnukset ja käyttöoikeudet Käyttäjätunnukset ja käyttöoikeudet Puh: 02-2767 171 Fax: 02-2767 170 www.ecom.fi asiakaspalvelu@ecom.fi 1 Käyttäjätunnusten käyttö...3 1. Käyttäjätunnukset ja salasanat...3 1.1 Käyttäjätunnuksien teko...4

Lisätiedot

Varasto. Puh: 02-2767 171 Fax: 02-2767 170 www.ecom.fi asiakaspalvelu@ecom.fi

Varasto. Puh: 02-2767 171 Fax: 02-2767 170 www.ecom.fi asiakaspalvelu@ecom.fi Varasto Puh: 02-2767 171 Fax: 02-2767 170 www.ecom.fi asiakaspalvelu@ecom.fi 1. Varasto-oletusten läpikäynti...3 1.1 Varastopaikat...4 2 Varastotapahtumien syöttö jo käytössä olevaan Ecomin ohjelmistoon...4

Lisätiedot

Tarviketarjous. Puh: 02-2767 171 Fax: 02-2767 170 www.ecom.fi asiakaspalvelu@ecom.fi

Tarviketarjous. Puh: 02-2767 171 Fax: 02-2767 170 www.ecom.fi asiakaspalvelu@ecom.fi Tarviketarjous Puh: 02-2767 171 Fax: 02-2767 170 www.ecom.fi asiakaspalvelu@ecom.fi 1. Ecom Tarviketarjous...3 1.1 Tarviketarjouksen teko rivikohtaisin tiedoin...3 1.2 Tarviketarjous kassaohjelmiston aputyökaluna...4

Lisätiedot

Tuotteet (LVI) Puh: 02-2767 171 Fax: 02-2767 170 www.ecom.fi asiakaspalvelu@ecom.fi

Tuotteet (LVI) Puh: 02-2767 171 Fax: 02-2767 170 www.ecom.fi asiakaspalvelu@ecom.fi Tuotteet (LVI) Puh: 02-2767 171 Fax: 02-2767 170 www.ecom.fi asiakaspalvelu@ecom.fi 1. LVI-Tuoterekisteri...3 1.1 Tuoteoletukset...3 1.11 Tuoteoletukset...4 1.2 Muut tuoteoletustiedot...4 2. Tuotetiedot...5

Lisätiedot

Tuotteet (Sähkö) Puh: 02-2767 171 Fax: 02-2767 170 www.ecom.fi asiakaspalvelu@ecom.fi

Tuotteet (Sähkö) Puh: 02-2767 171 Fax: 02-2767 170 www.ecom.fi asiakaspalvelu@ecom.fi Tuotteet (Sähkö) Puh: 02-2767 171 Fax: 02-2767 170 www.ecom.fi asiakaspalvelu@ecom.fi 1. Tuotteet...3 1.1 Tuoteoletukset...3 1.2 Tuoteoletukset...4 1.3 Tuntiveloituslaskelma...4 1.2 Varasto-ohjelman käynnistys...5

Lisätiedot

Sisällys Clerica Web-sovellusten käytön aloittaminen 2

Sisällys Clerica Web-sovellusten käytön aloittaminen 2 Sisällys Clerica Web-sovellusten käytön aloittaminen 2 Kirjautuminen järjestelmään 2 Myyntilaskut 2 Ostolaskujen käsittely 4 Uuden laskun syöttö 6 Palkkailmoituslomake 8 Palkkailmoituksesta kopio 9 Henkilötietojen

Lisätiedot

Sen jälkeen Microsoft Office ja sen alta löytyy ohjelmat. Ensin käynnistä-valikosta kaikki ohjelmat

Sen jälkeen Microsoft Office ja sen alta löytyy ohjelmat. Ensin käynnistä-valikosta kaikki ohjelmat Microsoft Office 2010 löytyy tietokoneen käynnistävalikosta aivan kuin kaikki muutkin tietokoneelle asennetut ohjelmat. Microsoft kansion sisältä löytyy toimisto-ohjelmistopakettiin kuuluvat eri ohjelmat,

Lisätiedot

1 PALKANLASKENTA, TYVI VUOSI-ILMOITUS

1 PALKANLASKENTA, TYVI VUOSI-ILMOITUS 1 PALKANLASKENTA, TYVI VUOSI-ILMOITUS Ecom 3 ohjelmassa Tyvi Vuosi-ilmoitus on erillinen ohjelmaosio, joka löytyy Kaukosäätimestä Palkanlaskenta-valikon alta kohdasta TYVI-raportit. Ohjelman voi avata

Lisätiedot

JAKELUPISTE KÄYTTÖOHJE 2/6

JAKELUPISTE KÄYTTÖOHJE 2/6 käyttöohjeet JAKELUPISTE KÄYTTÖOHJE 2/6 1. Esittely JakeluPiste on helppo ja yksinkertainen ratkaisu tiedostojen lähettämiseen ja vastaanottamiseen. Olipa kyseessä tärkeä word dokumentti tai kokonainen

Lisätiedot

CipherLab CPT-8001L -tiedonkeruupäätteen käyttö Ecomin kanssa

CipherLab CPT-8001L -tiedonkeruupäätteen käyttö Ecomin kanssa CipherLab CPT-8001L -tiedonkeruupäätteen käyttö Ecomin kanssa Sisällys Laitteen käyttöönotto...3 Latauskehdon asennus...3 Tiedonsiirto-ohjelman asennus...4 Keräilylaitteen käyttö...5 Viivakoodien luku...5

Lisätiedot

T&M Autori Versio Series 60 -puhelimiin

T&M Autori Versio Series 60 -puhelimiin T&M Autori Versio 5.0.0 Series 60 -puhelimiin Asennusohje 19. huhtikuuta 2010 TIETOMEKKA T&M Autori asennusohje - 2 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 2 1. YLEISTÄ 3 2. UUDEN MUISTIKORTIN ASENNUS 3 3. T&M

Lisätiedot

ClassPad fx-cp400 OS2-päivitys. + Manager-ohjelmisto ja Physium-sovellus

ClassPad fx-cp400 OS2-päivitys. + Manager-ohjelmisto ja Physium-sovellus ClassPad fx-cp400 OS2-päivitys + Manager-ohjelmisto ja Physium-sovellus Käyttöjärjestelmän ja Add-in sovellusten päivityksestä Casio suosittelee aina viimeisimmän käyttöjärjestelmän asentamista. Tällöin

Lisätiedot

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje Kennelpiireille, osoitelistat

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje Kennelpiireille, osoitelistat Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje Kennelpiireille, osoitelistat Suomen Kennelliitto ry. 6.5.2014 2(11) Osoitelistat Sisältö: Osoitteet valinnan näkyminen kennelpiirin henkilöille... 3 Yhdistysten

Lisätiedot

Tiedonsiirto helposti navetta-automaation ja tuotosseurannan välillä

Tiedonsiirto helposti navetta-automaation ja tuotosseurannan välillä Tiedonsiirto helposti navetta-automaation ja tuotosseurannan välillä Tiedonsiirto VMS-, Alpro- tai DelProtuotannonohjausjärjestelmästä Ammuohjelmistoon 5/2014 Asennettavat ohjelmat ja versiot VMS-Management

Lisätiedot

3. Laajakaistaliittymän asetukset / Windows XP

3. Laajakaistaliittymän asetukset / Windows XP 3. Laajakaistaliittymän asetukset / Windows XP 3.1 Laajakaistaliittymän asetusten tarkistus / Windows XP Seuraavien ohjeiden avulla tarkistat Windows XP -käyttöjärjestelmien asetukset ja luot Internet-yhteyden.

Lisätiedot

Aditro Tikon ostolaskujen käsittely versio 6.2.0

Aditro Tikon ostolaskujen käsittely versio 6.2.0 Lokakuu 2012 1 (9) Aditro versio 6.2.0 Päivitysohje Lokakuu 2012 2 (9) Sisällysluettelo 1. Tehtävät ennen versiopäivitystä... 3 1.1. Ohjelmistomuutosten luku... 3 1.2. Aditro Pankkipalvelut yhteensopiva

Lisätiedot

1 Tivax siirto uuteen koneeseen

1 Tivax siirto uuteen koneeseen Tivax siirto uuteen koneeseen 1 1 Tivax siirto uuteen koneeseen 1.1 Tivax ohjelman asentaminen Huom. Siirrossa mahdollisesti esiintyvien ongelmien ratkaisu on veloituksetonta ainoastaan asiakkaille, joilla

Lisätiedot

MITEN TARKISTAT TIETOKONEESI VERKKOKORTTIASETUKSET

MITEN TARKISTAT TIETOKONEESI VERKKOKORTTIASETUKSET MITEN TARKISTAT TIETOKONEESI VERKKOKORTTIASETUKSET 1. Sisällys 1. Sisällys...2 2. Laajakaistaliittymän asetukset / Windows 7, Windows 8 ja Windows 10...3 3. Laajakaistaliittymän asetukset / Mac OS X...6

Lisätiedot

CABAS. Perusominaisuuksien käyttö

CABAS. Perusominaisuuksien käyttö CABAS Perusominaisuuksien käyttö Aloitussivu s.3-4 Laskelman luominen s.5-6 Omistajan/Ajoneuvon tiedot s.7-8 Vahinkotiedot s.9 Veloitukset s.10 Korjauskohteet s.11 Toimenpiteet/korjauskohteet s.12-14 Pintaoikaisu

Lisätiedot

Työsähköpostin sisällön siirto uuteen postijärjestelmään

Työsähköpostin sisällön siirto uuteen postijärjestelmään Työsähköpostin sisällön siirto uuteen postijärjestelmään edupori.fi/office 365 3.10.2013 Porin kaupunki ATK Tuki Sisällys Johdanto... 2 Edupori.fi sähköpostin määrittäminen Office 365:n Outlook-ohjelmaan

Lisätiedot

ClassPad fx-cp400 päivitys. + Manager for ClassPad II Subscription päivitys

ClassPad fx-cp400 päivitys. + Manager for ClassPad II Subscription päivitys ClassPad fx-cp400 päivitys + Manager for ClassPad II Subscription päivitys Käyttöjärjestelmän ja Add-in sovellusten päivityksestä Casio suosittelee aina viimeisimmän käyttöjärjestelmän asentamista. Tällöin

Lisätiedot

NAVITA BUDJETTIJÄRJESTELMÄN ENSIASENNUS PALVELIMELLE

NAVITA BUDJETTIJÄRJESTELMÄN ENSIASENNUS PALVELIMELLE NAVITA BUDJETTIJÄRJESTELMÄN ENSIASENNUS PALVELIMELLE Ennen palvelinohjelman asennusta perustetaan tarvittavat kansiot. Oikeustasoista share- tai security-tason oikeudet riittävät; molempien oikeustasojen

Lisätiedot

Raportit, häiriötilanteiden hallinta ja varmuuskopiointi

Raportit, häiriötilanteiden hallinta ja varmuuskopiointi Raportit, häiriötilanteiden hallinta ja varmuuskopiointi Puh: 02-2767 171 Fax: 02-2767 170 www.ecom.fi asiakaspalvelu@ecom.fi 1. Raportit...3 1.1 Raportin valintaikkuna...3 1.2 Raporttien esikatseluikkuna...4

Lisätiedot

Aditro Tikon ostolaskujen käsittely versio 6.2.0 SP1

Aditro Tikon ostolaskujen käsittely versio 6.2.0 SP1 Tammikuu 2013 1 (7) Aditro versio 6.2.0 SP1 Päivitysohje Tammikuu 2013 2 (7) Sisällysluettelo 1. Tehtävät ennen versiopäivitystä... 3 1.1. Ohjelmistomuutosten luku... 3 1.2. Aditro Pankkipalvelut yhteensopiva

Lisätiedot

FOTONETTI BOOK CREATOR

FOTONETTI BOOK CREATOR F O T O N E T T I O Y FOTONETTI BOOK CREATOR 6 2012 Kemintie 6 95420 Tornio puhelin: 050-555 6500 pro/kirja: 050-555 6580 www.fotonetti.fi Ohjelman asentaminen 1 Hae ohjelma koneellesi osoitteesta http://www.fotonetti.fi/kuvakirjatilaa

Lisätiedot

Tulosta yrityksesi tuloslaskelma ja tase myöhempää tarkastusta varten. Ota varmuuskopio tilanteesta ennen tilimuunnosta.

Tulosta yrityksesi tuloslaskelma ja tase myöhempää tarkastusta varten. Ota varmuuskopio tilanteesta ennen tilimuunnosta. Tilimuunnosohje 1 (5) Tilimuunnosajo Tilimuunnosajo täytyy tehdä jos halutaan vaihtaa yritykselle tilikartta ja säilyttää tilien tapahtumat. Tilikartan vaihtoa varten perustetaan uusi yritys, jonne muunnosajossa

Lisätiedot

Drupal-sivuston hallintaopas

Drupal-sivuston hallintaopas Drupal-sivuston hallintaopas 11.12.2011 1. Sisäänkirjautuminen... 2 2. Sivun luonti... 2 1 1. Sisäänkirjautuminen Kirjautumissivulle pääset osoitteesta http://www.venajaseura.com/user Käyttäjätunnuksesi

Lisätiedot

Tuplaturvan tilaus ja asennusohje

Tuplaturvan tilaus ja asennusohje Tuplaturvan tilaus ja asennusohje 1. Kirjaudu lähiverkkokauppaan omilla tunnuksillasi tai luo itsellesi käyttäjätunnus rekisteröitymällä Lähiverkkokaupan käyttäjäksi. a. Käyttäjätunnus on aina sähköpostiosoitteesi.

Lisätiedot

Aditro Tikon ostolaskujen käsittely versio SP1

Aditro Tikon ostolaskujen käsittely versio SP1 Toukokuu 2012 1 (8) Aditro versio 6.1.2 SP1 Päivitysohje Toukokuu 2012 2 (8) Sisällysluettelo 1. Tehtävät ennen versiopäivitystä... 3 1.1. Ohjelmistomuutosten luku... 3 1.2. Application Pool Identity...

Lisätiedot

Macintosh (Mac OS X 10.2) Verkkoasetukset Elisa Laajakaista yhteyksille:

Macintosh (Mac OS X 10.2) Verkkoasetukset Elisa Laajakaista yhteyksille: 1 (13) Macintosh () Verkkoasetukset Elisa Laajakaista yhteyksille: Valitse Omenavalikosta Järjestelmäasetukset. Järjestelmäasetuksista Verkko 2 (13) Verkkoasetuksista (1.) Kytkentä Ethernet ja (2.) Määrittelytapa

Lisätiedot

HAKUKONEMARKKINOINTI KOTISIVUJEN PÄIVITYSOHJE

HAKUKONEMARKKINOINTI KOTISIVUJEN PÄIVITYSOHJE KOTISIVUJEN PÄIVITYSOHJE 1 SISÄLLYSLUETTELO KIRJAUDU PALVELUUN...3 KÄVIJÄSEURANTA...4 SIVUJEN PÄIVITYS...5 Sisältö...6 Sisältö / Työkalut...8 Sisältö / Taulukko...9 Sisältö / Kuvien tuominen...10 Sisältö

Lisätiedot

Ohje Inteno EG101 modeemin ohjelmistopäivitykseen

Ohje Inteno EG101 modeemin ohjelmistopäivitykseen 1 (8) Ohje Inteno EG101 modeemin ohjelmistopäivitykseen Tätä ohjetta tai sen osaa ei saa kopioida tai välittää missään muodossa ilman DNA Oy:n kirjallista suostumusta. Tavaramerkit ja Inteno ovat Inteno

Lisätiedot

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje Kennelpiireille, osoitelistat

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje Kennelpiireille, osoitelistat Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje Kennelpiireille, osoitelistat 1.2.2016 2(10) Osoitelistat Osoitteet-valinnan näkyminen kennelpiirin henkilöille... 3 Tietojen haku listaukselle... 3 Yhdistykset,

Lisätiedot

Sivu 1 / 11 08.01.2013 Viikin kirjasto / Roni Rauramo

Sivu 1 / 11 08.01.2013 Viikin kirjasto / Roni Rauramo Sivu 1 / 11 Kuvien siirto kamerasta Lyhyesti Tämän oppaan avulla voit: - käyttää tietokoneen omaa automaattista kopiointiin tai siirtoon tarkoitettua toimintaa kuvien siirtoon kamerasta tai muistikortista

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. Servia. S solutions

KÄYTTÖOHJE. Servia. S solutions KÄYTTÖOHJE Servia S solutions Versio 1.0 Servia S solutions Servia Finland Oy PL 1188 (Microkatu 1) 70211 KUOPIO puh. (017) 441 2780 info@servia.fi www.servia.fi 2001 2004 Servia Finland Oy. Kaikki oikeudet

Lisätiedot

Solve ja Nordean verkkopankki

Solve ja Nordean verkkopankki Solve laskutus Sivu 1 Solve ja Nordean verkkopankki Alustavat toimenpiteet (nämä tarvitsee tehdä vain kerran): Hakemiston muodostaminen siirrettäville aineistoille Muodostetaan siirtohakemisto tiedostoille:

Lisätiedot

Internetin hyödyt ja vaarat. Miten nettiä käytetään tehokkaasti hyväksi?

Internetin hyödyt ja vaarat. Miten nettiä käytetään tehokkaasti hyväksi? Internetin hyödyt ja vaarat Miten nettiä käytetään tehokkaasti hyväksi? Linkit Chrome https://www.google.com/intl/fi/chrome/browser/ Firefox http://www.mozilla.org/fi/ Opera http://www.opera.com/fi Vertailu

Lisätiedot

Raporttiarkiston (RATKI) käyttöohjeet Ohjeet

Raporttiarkiston (RATKI) käyttöohjeet Ohjeet Raporttiarkiston (RATKI) käyttöohjeet Ohjeet 15.11.2012 1.0 Vastuutaho TRAFI Sisällys Raporttiarkiston (RATKI) käyttöohjeet 1 1. Johdanto 3 1.1. Esitiedot 3 1.2. Käyttöoikeudet 3 1.3. Sisäänkirjautuminen

Lisätiedot

Cabas liitännän käyttö AutoFutur ohjelmassa 4.1.2012

Cabas liitännän käyttö AutoFutur ohjelmassa 4.1.2012 Cabas liitännän käyttö AutoFutur ohjelmassa 4.1.2012 Liitännän aktivointi Liitäntä on ohjelma lisämoduuli. Ensin asetetaan käyttöön FuturSoftilta saatu Liitäntä WinCabas rekisteröintikoodi. Mennään kohtaan

Lisätiedot

HARJOITUS 3: Asennetaan Windows Vista koneeseen Windows 7 Professional upgrade ohjelmisto (Windows 7 käyttöjärjestelmän asennus)

HARJOITUS 3: Asennetaan Windows Vista koneeseen Windows 7 Professional upgrade ohjelmisto (Windows 7 käyttöjärjestelmän asennus) HARJOITUS 3: Asennetaan Windows Vista koneeseen Windows 7 Professional upgrade ohjelmisto (Windows 7 käyttöjärjestelmän asennus) Microsoft Windows Vista Business Microsoft Winodows 7 Professional Upgrade

Lisätiedot

Tikon Ostolaskujenkäsittely/Web-myyntilaskutus versio 6.3.0

Tikon Ostolaskujenkäsittely/Web-myyntilaskutus versio 6.3.0 Toukokuu 2013 1 (10) Tikon Ostolaskujenkäsittely/Web-myyntilaskutus versio 6.3.0 Päivitysohje Copyright Aditro 2013 Toukokuu 2013 2 (10) Sisällysluettelo 1. Tehtävät ennen versiopäivitystä... 3 1.1. Ohjelmistomuutosten

Lisätiedot

Uusi tutkintoasetus 2004 ja opinto-oikeuden käsittely

Uusi tutkintoasetus 2004 ja opinto-oikeuden käsittely Uusi tutkintoasetus 2004 ja Tässä ohjeessa kuvataan silloin kun perustutkinto-opiskelija siirtyy uuteen tutkinto-asetukseen opiskelija suorittaa uuden asetuksen mukaisen alemman tutkinnon jatko-opiskelija

Lisätiedot

OODI OPTIMA TIEDONSIIRTO- OHJE OPETTAJILLE

OODI OPTIMA TIEDONSIIRTO- OHJE OPETTAJILLE OODI OPTIMA TIEDONSIIRTO- OHJE OPETTAJILLE 29.2.2012 Tiedonsiirto mahdollistaa opiskelijaryhmän siirtämisen oodista optimaan. Optimaan siirtyy opiskelijaryhmä, joka liitetään Optimassa työtilaan. Tiedonsiirtotoiminnallisuus

Lisätiedot

Mathcad Flexnet lisenssipalvelimen asennus

Mathcad Flexnet lisenssipalvelimen asennus Mathcad Flexnet lisenssipalvelimen asennus Korjattu 13.01.01 Tärkeää: Ennen lisenssin hakemista tulee luoda PTC tili. Tästä on erillinen ohje, jonka on joko tullut tämän dokumentin yhteydessä tai sen saa

Lisätiedot

RATKI 1.0 Käyttäjän ohje

RATKI 1.0 Käyttäjän ohje RATKI RATKI 1.0 Käyttäjän ohje Ohje 0.5 Luottamuksellinen Vastuuhenkilö Petri Ahola Sisällysluettelo 1. Yleistä... 3 1.1. Kuvaus... 3 1.2. Esitiedot... 3 1.3. RATKIn käyttöoikeuksien hankinta... 3 1.4.

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi tilastotietokannan käyttöohjeet Tieke 18.5 2015

Nuorten hyvinvointi tilastotietokannan käyttöohjeet Tieke 18.5 2015 Nuorten hyvinvointi tilastotietokannan käyttöohjeet Tieke 18.5 2015 Taulukon valinta Valitse vasemmalta kansioita, kunnes saat taulukkoluettelon näkyviin. Jos etsit tietoa jostain tietystä aiheesta, voit

Lisätiedot

Tikon Web-sovellukset

Tikon Web-sovellukset Toukokuu 2015 1 (11) Tikon Web-sovellukset Toukokuu 2015 2 (11) 1 Johdanto... 3 2 Silverlight sovellukset... 3 2.1 Windows... 3 2.1.1 Microsoft Silverlight... 3 2.1.2 Tablet-laitteet... 4 2.1.3 Selaimet...

Lisätiedot

Febdok 6.0 paikallisversion asennus OHJEISTUS

Febdok 6.0 paikallisversion asennus OHJEISTUS Febdok 6.0 paikallisversion asennus OHJEISTUS Sisällys 1 YLEISTÄ 1 2 ASENNUKSEN VALMISTELUT 2 2.1 VARMUUSKOPIOT 2 2.2 ASENNUSTIEDOSTON LATAUS, WWW.FEBDOK.FI 2 2.3 ASENNUSTIEDOSTON LATAUS, FEBDOK:IN SISÄINEN

Lisätiedot

OHJE Jos Kelaimeen kirjautuminen ei onnistu Mac-koneella Sisällys

OHJE Jos Kelaimeen kirjautuminen ei onnistu Mac-koneella Sisällys Sisällys 1 Varmista, että DigiSign-kortinlukijaohjelmisto on käynnissä 2 1.1 DigiSign-kuvake 2 1.2 Sovelluksen käynnistäminen 2 1.3 Kortin toiminnan varmistaminen 4 2 Jos käytät selaimena Mozilla, Firefox

Lisätiedot

NORDEAN WEB SERVICES YHTEYDEN KÄYTTÖÖNOTTO

NORDEAN WEB SERVICES YHTEYDEN KÄYTTÖÖNOTTO 1 (11) NORDEAN WEB SERVICES YHTEYDEN KÄYTTÖÖNOTTO Sisältö 1 Web Services yhteyskanavan käyttöönotto... 1 2 Web Services varmenteiden tallennus... 2 2.1 Käyttäjätunnuksen tallennus Maksuliikenne-ohjelmistoon...

Lisätiedot

Sähkö- ja LVI-alan tuotetietokantojen yhteensovittaminen suunnittelijoiden ja rakennuttajien tarpeisiin. -KIRA-digi-kokeilun tausta

Sähkö- ja LVI-alan tuotetietokantojen yhteensovittaminen suunnittelijoiden ja rakennuttajien tarpeisiin. -KIRA-digi-kokeilun tausta Sähkö- ja LVI-alan tuotetietokantojen yhteensovittaminen suunnittelijoiden ja rakennuttajien tarpeisiin -KIRA-digi-kokeilun tausta Kira-digi-kokeilun asiantuntijaryhmä Kokeiluprojektin vetäjä: STK-Tietopalvelut

Lisätiedot

Sähköposti ja uutisryhmät 4.5.2005

Sähköposti ja uutisryhmät 4.5.2005 Outlook Express Käyttöliittymä Outlook Express on windows käyttöön tarkoitettu sähköpostin ja uutisryhmien luku- ja kirjoitussovellus. Se käynnistyy joko omasta kuvakkeestaan työpöydältä tai Internet Explorer

Lisätiedot

Turvallinen veneily -näyttö. VesselView-ohjelmiston päivittäminen. Automaattinen WiFi-haku. Micro SD -kortin käyttäminen. Osa 1 - Alkuvalmistelut

Turvallinen veneily -näyttö. VesselView-ohjelmiston päivittäminen. Automaattinen WiFi-haku. Micro SD -kortin käyttäminen. Osa 1 - Alkuvalmistelut Turvallinen veneily -näyttö Kun VesselView käynnistetään sen oltua sammutettuna vähintään 30 sekuntia, näyttöön tulee turvalliseen veneilyyn liittyviä ohjeita sisältävä ikkuna. Jatka painamalla Accept

Lisätiedot

Käyttöohje kansalaisopiston opettajille

Käyttöohje kansalaisopiston opettajille Populus matkojen hallinta Käyttöohje kansalaisopiston opettajille Päivitetty 8.2.2017 Sisältö: 1. Populukseen kirjautuminen ja käyttäjätunnukset 2. Useammat ajot samalle matkalaskulle 3. Yksittäisen matkalaskun

Lisätiedot

V3.0 JULKAISUTIEDOTE. Hilti ON!Track. Julkaisun päivämäärä:

V3.0 JULKAISUTIEDOTE. Hilti ON!Track. Julkaisun päivämäärä: V3.0 JULKAISUTIEDOTE Hilti ON!Track Julkaisun päivämäärä: 9.6.2018 1 Julkaisun kohokohdat 2 2 Uudet ominaisuudet 3 2.1 Lähtöpaikka ja määrä toimituksen vahvistuksessa 3 2.2 Siirtoluettelon poiston vahvistus

Lisätiedot

Uutiskirjesovelluksen käyttöohje

Uutiskirjesovelluksen käyttöohje Uutiskirjesovelluksen käyttöohje Käyttäjätuki: Suomen Golfpiste Oy Esterinportti 1 00240 HELSINKI Puhelin: (09) 1566 8800 Fax: (09) 1566 8801 E-mail: gp@golfpiste.com 2 Sisällys Johdanto... 1 Päänavigointi...

Lisätiedot

MARKKINAMIES KÄYTTÖOHJE

MARKKINAMIES KÄYTTÖOHJE MARKKINAMIES KÄYTTÖOHJE Copyright Autovista Oy. All rights reserved. Page 1 of 9 Sisällysluettelo AUTOVISTA MARKKINAMIES... 3 HINTALAPUT JA ESITTEET... 3 VAIHTOAUTOVARASTO... 3 TOIMINNOT... 4 VARASTOLISTAUS...

Lisätiedot

WEIKKA. Asennus opas. Hannu-Matti Lemettinen HML Productions 2009-2011

WEIKKA. Asennus opas. Hannu-Matti Lemettinen HML Productions 2009-2011 WEIKKA Asennus opas Hannu-Matti Lemettinen WEIKKA OHJELMAN ASENNUS Weikka ohjelman asennuksessa tarvitaan kaksi tiedostoa. Setup.exe sekä Weikka.msi tiedostot. Asennus käynnistetään suorittamalla (kaksoisnapsautus)

Lisätiedot

PÄIVITÄ TIETOKONEESI

PÄIVITÄ TIETOKONEESI PÄIVITÄ TIETOKONEESI SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi PÄIVITÄ TIETOKONEESI 2(16) Sisällys 1. Mihin päivityksiä tarvitaan?... 3 1.1. Windowsin

Lisätiedot

Internet Explorer 7 & 8 pop-up asetukset

Internet Explorer 7 & 8 pop-up asetukset Sivu 1(8) Internet Explorer 7 & 8 pop-up asetukset www.procountor.com Internet Explorer 7 ja 8 sisältää pop-up ikkunoiden esto toiminnon. ProCountor -Taloushallintoohjelmistossa voidaan raportit tulostaa

Lisätiedot

Avaa ohjelma ja tarvittaessa Tiedosto -> Uusi kilpailutiedosto

Avaa ohjelma ja tarvittaessa Tiedosto -> Uusi kilpailutiedosto Condess ratamestariohjelman käyttö Aloitus ja alkumäärittelyt Avaa ohjelma ja tarvittaessa Tiedosto -> Uusi kilpailutiedosto Kun kysytään kilpailun nimeä, syötä kuvaava nimi. Samaa nimeä käytetään oletuksena

Lisätiedot

Nexetic Shield Unlimited

Nexetic Shield Unlimited Nexetic Shield Unlimited Käyttöohje 1. Asennus ja käyttöönotto 2. Ohjelman käyttäminen 3. Lisäasetukset 4. Tietojen palautus 1. Asennus ja käyttöönotto Asiakasohjelman asennus Tehtyäsi tilauksen varmistusohjelmasta

Lisätiedot

Tuotteet. Puh: 02-2767 171 Fax: 02-2767 170 www.ecom.fi asiakaspalvelu@ecom.fi

Tuotteet. Puh: 02-2767 171 Fax: 02-2767 170 www.ecom.fi asiakaspalvelu@ecom.fi Tuotteet Puh: 02-2767 171 Fax: 02-2767 170 www.ecom.fi asiakaspalvelu@ecom.fi 1. Tuotteet...3 1.1 Tuoteoletukset...3 1.11 Tuotealojen hallinta...4 1.2 Muut tuoteoletustiedot...4 1.3 Tuotetietojen poisto...5

Lisätiedot

,QWHUQHWVHODLPHQNl\WWlPLQHQ±,QWHUQHW([SORUHU

,QWHUQHWVHODLPHQNl\WWlPLQHQ±,QWHUQHW([SORUHU ,QWHUQHWVHODLPHQNl\WWlPLQHQ±,QWHUQHW([SORUHU Tässä pääsette tutustumaan Internet Explorerin (IE) käyttöön. Muitakin selainversioita löytyy, kuten esimerkiksi Netscape, Opera ja Mozilla. Näiden muiden selainten

Lisätiedot

Nexetic Shield Unlimited

Nexetic Shield Unlimited Nexetic Shield Unlimited Käyttöohje 1. Asennus ja käyttöönotto 2. Ohjelman käyttäminen 3. Lisäasetukset 4. Tietojen palautus 1. Asennus ja käyttöönotto Asiakasohjelman asennus Tehtyäsi tilauksen varmistusohjelmasta

Lisätiedot

KÄYTTÖÖNOTTO-OHJE

KÄYTTÖÖNOTTO-OHJE 1(6) Hyvä asiakkaamme UUSI TALOUSHALLINTO 2017 ON NYT JULKAISTU Tämä ohje sisältää tärkeää tietoa Taloushallinto 2017-ohjelman käytöstä. Lue ohje huolellisesti läpi ja toimi ohjeiden mukaisesti. Tämä ohje

Lisätiedot

Opas Logitech Harmony 525 asennusohjelmistoon

Opas Logitech Harmony 525 asennusohjelmistoon Opas Logitech Harmony 525 asennusohjelmistoon Tervetuloa! Ohjattu asennus asentaa Logitech Harmony kaukoohjaimen ohjelmiston koneellesi jatkaaksesi paina NEXT. Valitse kieli ja paina ok. Ohessa on Logitech

Lisätiedot

ASTERI TEHTÄVÄSEURANTA VUOSIPÄIVITYS

ASTERI TEHTÄVÄSEURANTA VUOSIPÄIVITYS ASTERI TEHTÄVÄSEURANTA VUOSIPÄIVITYS 29.11.2016 Atsoft Oy Mäkinen www.atsoft.fi Puh (09) 350 7530 atsoft@atsoft.fi SISÄLLYSLUETTELO 1 PÄIVITYKSEN ASENTAMINEN... 4 2 ASTERI-SUORITTEET KUSTANNUSPAIKKOJEN

Lisätiedot

KM/e Commerce helpdesk,

KM/e Commerce helpdesk, www.onnshop.com KM/e Commerce helpdesk, 6.7.2010 Sisällysluettelo 1. Kirjautuminen OnnShopiin... 3 1.1 Onnisen e Commerce portaalin esittely... 3 1.2 OnnShop tunnusten hankkiminen... 3 1.3 OnnShopiin kirjautuminen

Lisätiedot

Tärkeimmät toiminnot. Kertausta ja uusia toimintoja Wordistä sekä tiedostonhallinnasta. Tärkeimmät toiminnot jatkuu...

Tärkeimmät toiminnot. Kertausta ja uusia toimintoja Wordistä sekä tiedostonhallinnasta. Tärkeimmät toiminnot jatkuu... Tärkeimmät toiminnot Kertausta ja uusia toimintoja Wordistä sekä tiedostonhallinnasta Kun hiiren jättää kuvakkeen päälle vähäksi ajaksi Word selittää toiminnon Avaa tiedosto Tallenna Kumoa, nuolesta aiemmat

Lisätiedot

JÄRJESTELMÄN TEKNINEN KÄYTTÖOHJE

JÄRJESTELMÄN TEKNINEN KÄYTTÖOHJE JÄRJESTELMÄN TEKNINEN KÄYTTÖOHJE TEKNINEN OHJE OSAAJAPLUS- JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖN OsaajaPlus -järjestelmä on luotu siten, että sen käyttöön tarvittavat ohjelmat ovat maksutta ladattavissa internetistä.

Lisätiedot

6.1 Tekstialueiden valinta eli maalaaminen (tulee tehdä ennen jokaista muokkausta ym.)

6.1 Tekstialueiden valinta eli maalaaminen (tulee tehdä ennen jokaista muokkausta ym.) 6. Tekstin muokkaaminen 6.1 Tekstialueiden valinta eli maalaaminen (tulee tehdä ennen jokaista muokkausta ym.) Tekstin maalaaminen onnistuu vetämällä hiirellä haluamansa tekstialueen yli (eli osoita hiiren

Lisätiedot

EKP:N HANKINTAMENETTELYJEN VERKKOPALVELU OSALLISTUMINEN HANKINTAMENETTELYIHIN

EKP:N HANKINTAMENETTELYJEN VERKKOPALVELU OSALLISTUMINEN HANKINTAMENETTELYIHIN Taloushallinnon pääosasto ECB-UNRESTRICTED 8.11.2016 EKP:N HANKINTAMENETTELYJEN VERKKOPALVELU OSALLISTUMINEN HANKINTAMENETTELYIHIN Seuraavassa esitetään ohjeet pyydettyjen tietojen toimittamiseen EKP:n

Lisätiedot

Aimo-ohjauspaneelin käyttöohje Sisällys

Aimo-ohjauspaneelin käyttöohje Sisällys Aimo-ohjauspaneelin käyttöohje Sisällys Tunnusten tilaaminen... 2 Sisäänkirjautuminen... 3 Käyttöliittymä... 4 Ryhmätekstiviestien lähettäminen... 5 Ryhmät... 7 Push-viestien lähettäminen... 12 Mobiilipalvelun

Lisätiedot

CAB Plan. CAB Plan Päivitys 5.2

CAB Plan. CAB Plan Päivitys 5.2 CAB Plan Päivitys 5.2 CAB Plan Reaaliaikaiset (Push) ilmoitukset Päivityksen 5.2 jälkeen on mahdollista laittaa reaaliaikaisia ilmoituksia suoraan käyttäjien CSP alustalle. Kun ilmoitus on vastaanotettu,

Lisätiedot

Peltotuki Pron Lohkotietopankkimoduli tärkkelysperunalle

Peltotuki Pron Lohkotietopankkimoduli tärkkelysperunalle Peltotuki Pron Lohkotietopankkimoduli tärkkelysperunalle Versio 2008.1 15.10.2008 ohje 15.10.2008 Asennus, käyttöönotto ja päätoiminnot Ohjelmiston tarkoitus Ohjelmiston tarkoitus on yhdistää Peltotuki

Lisätiedot

Java Runtime -ohjelmiston asentaminen

Java Runtime -ohjelmiston asentaminen Java Runtime -ohjelmiston asentaminen Windows Vista, Internet Explorer 7 - Suomenkielinen Huomaa! Asennuksen vaiheet voivat poiketa tästä ohjeistuksesta, johtuen esim. käyttämässäsi tietokoneessa olevasta

Lisätiedot

Tikon Ostolaskujenkäsittely/Web-myyntilaskutus versio 6.4.0

Tikon Ostolaskujenkäsittely/Web-myyntilaskutus versio 6.4.0 Toukokuu 2014 1 (11) Tikon Ostolaskujenkäsittely/Web-myyntilaskutus versio 6.4.0 Päivitysohje Toukokuu 2014 2 (11) Sisällysluettelo 1. Tehtävät ennen versiopäivitystä... 3 1.1. Ohjelmistomuutosten luku...

Lisätiedot

Olet tehnyt hyvän valinnan hankkiessasi kotimaisen StorageIT varmuuskopiointipalvelun.

Olet tehnyt hyvän valinnan hankkiessasi kotimaisen StorageIT varmuuskopiointipalvelun. StorageIT 2006 varmuuskopiointiohjelman asennusohje. Hyvä asiakkaamme! Olet tehnyt hyvän valinnan hankkiessasi kotimaisen StorageIT varmuuskopiointipalvelun. Ennen asennuksen aloittamista Varmista, että

Lisätiedot

Viva-16. Käyttöohje. 1.4.2009 Veikko Nokkala Suomen Videovalvonta.com

Viva-16. Käyttöohje. 1.4.2009 Veikko Nokkala Suomen Videovalvonta.com Viva-16 Käyttöohje 1.4.2009 Veikko Nokkala Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 Ohjelmisto käyttöliittymä... 3 Asentaminen... 3 Käyttöönotto... 3 Katselu... 6 Tallennus... 8 Toistaminen... 9 Selain käyttöliittymä...

Lisätiedot

Tulorekisteri: Vakuuttamisen poikkeustilanteet Visma Fivaldi

Tulorekisteri: Vakuuttamisen poikkeustilanteet Visma Fivaldi Tulorekisteri: Vakuuttamisen poikkeustilanteet Visma Fivaldi 1(30) Sisällysluettelo Yleistä 2 Muu tulorekisteri-dokumentaatio 2 Tulorekisteriin liittyvät vakuuttamisen poikkeustilanteet 3 Tyel-vakuuttamisen

Lisätiedot

Visma Avendon asennusohje

Visma Avendon asennusohje Visma Avendon asennusohje 1 Versio 5.21 On tärkeää, että käytössäsi on aina uusin toimittamamme versio ohjelmistosta. Asentamalla viimeisimmän version saat käyttöösi ohjelman tuoreimmat ominaisuudet ja

Lisätiedot

Adobe Premiere 6.0 ohjelmasta

Adobe Premiere 6.0 ohjelmasta 1 Adobe Premiere 6.0 ohjelmasta 1. Ohjelman käynnistys...2 2 Ohjelman näkymän esittely...3 Työskentelytila...3 3 VIDEON KAAPPAUS:...6 3.1. Tallennuspaikka valitaan valitsemalla...6 3. 2. Kaappaus aloitetaan

Lisätiedot

Ohje RMA-hakuun online palvelusta

Ohje RMA-hakuun online palvelusta Ohje RMA-hakuun online palvelusta Järjestelmän muutoksen vuoksi 1.7.2012 ennen ja jälkeen tehdyt tilaukset käsitellään erillisinä RMA-palautuksina. Näin ollen samaan RMA-pyyntöön ei voida yhdistää tuotteita,

Lisätiedot

Solteq Tekso v Versiopäivitysohje.

Solteq Tekso v Versiopäivitysohje. Solteq Tekso v. 5.0 Versiopäivitysohje www.solteq.com Sisällysluettelo TEKSON VERSIOPÄIVITYS v.5.0... 3 1.1 Ennen päivityksen ajoa 3 1.2 Käytössä olevan Tekson version tarkastaminen 3 1.3 Päivityksen lataus

Lisätiedot

OP-POHJOLAN WEB SERVICES YHTEYDEN KÄYTTÖÖNOTTO

OP-POHJOLAN WEB SERVICES YHTEYDEN KÄYTTÖÖNOTTO 1 (9) OP-POHJOLAN WEB SERVICES YHTEYDEN KÄYTTÖÖNOTTO Sisältö 1 Web Services yhteyskanavan käyttöönotto... 1 2 Web Services varmenteiden tallennus... 2 2.1 Käyttäjätunnuksen tallennus Maksuliikenne-ohjelmistoon...

Lisätiedot

Toimittajaportaalin pikaohje

Toimittajaportaalin pikaohje 1 Toimittajaportaalin pikaohje Toimittajaportaalin rekisteröityminen Toimittajaportaalin sisäänkirjautuminen Laskun luonti Liitteen lisääminen laskulle Asiakkaiden hallinta Uuden asiakkaan lisääminen Laskujen

Lisätiedot

Procountor laskutusliittymä

Procountor laskutusliittymä Päiväys: 25.3.2015 Laatinut: Riitta Kemppainen Tarkastanut: Matti Immonen Sisällysluettelo 1 Liittymän käyttötarkoitus... 3 1.1 Liittymän käyttötarkoitus... 3 1.2 Liittymän toimintaperiaate... 3 2 Liittymän

Lisätiedot

Kompassi-digikokeen julkaisu opettaja

Kompassi-digikokeen julkaisu opettaja Kompassi-digikokeen julkaisu opettaja Ennen kuin voit julkaista kokeen oppilaillesi, heidän pitää liittyä tekemääsi työtilaan avaimella ja avata Kompassi napauttamalla Kompassi-digikokeet -linkkiä. Tällöin

Lisätiedot

4 Google. Eetu Kahelin ja Kimi Syrjä DAT 17

4 Google. Eetu Kahelin ja Kimi Syrjä DAT 17 4 Google Eetu Kahelin ja Kimi Syrjä DAT 17 Googleen siirtyminen Avaa Firefox- tai Google Crome selain Siirry näkymättömään tilaan Google Cromessa näppäinyhdistelmällä (Ctrl + Shift + N) ja Firefoxissa

Lisätiedot

KTJkii-rekisterinpitosovellus ja Kunta tiedostosiirto

KTJkii-rekisterinpitosovellus ja Kunta tiedostosiirto 1 KTJkii-rekisterinpitosovellus ja Kunta tiedostosiirto 1. Tunnistaudu vahvalla tunnistautumisella ja käynnistä internet -selaimella KTJkiirekisterinpitosovellus Ohje tunnistautumiseen: https://www.maanmittauslaitos.fi/huoneistot-jakiinteistot/asiantuntevalle-kayttajalle/kiinteistorekisterinpitajat/rekisterinpidon

Lisätiedot

Fivaldi laskutusliittymä

Fivaldi laskutusliittymä Päiväys: 25.6.2015 Laatinut: Riitta Kemppainen Sisällysluettelo 1 Liittymän käyttöönotto... 3 1.1 Liittymän aktivointi... 3 1.2 Asiakasnumeroinnin toteutus VallueFramessa... 3 1.3 Asiakastietojen määrittely

Lisätiedot

Oma Android-tabletti tutuksi. Hiiden Opisto / Eija Terävä / 2017

Oma Android-tabletti tutuksi. Hiiden Opisto / Eija Terävä / 2017 Oma Android-tabletti tutuksi Hiiden Opisto / Eija Terävä / 2017 Tärkeimmät sormikomennot tabletin näytöllä Kohdetta painetaan jonkin aikaa Aloitusnäytöllä ohjelmapainikkeen painaminen pitkään avaa muokkaustilan,

Lisätiedot