1 artikla Hyväksytään tämän päätöksen liitteenä oleva vuoden 2016 lisätalousarvio. 2 artikla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1 artikla Hyväksytään tämän päätöksen liitteenä oleva vuoden 2016 lisätalousarvio. 2 artikla"

Transkriptio

1 EUROOPAN UNIONIN ELINTEN KÄÄNNÖSKESKUKSEN HALLINTONEUVOSTON PÄÄTÖS LISÄTALOUSARVION HYVÄKSYMISESTÄ - CT/CA-033/2016/01FI EUROOPAN UNIONIN ELINTEN KÄÄNNÖSKESKUKSEN HALLINTONEUVOSTO ottaa huomioon Euroopan unionin elinten käännöskeskuksen (jäljempänä käännöskeskus) perustamisesta 28 päivänä marraskuuta 1994 annetun neuvoston asetuksen (EY) n:o 2965/94 sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna 18 päivänä kesäkuuta 2003 annetulla neuvoston asetuksella (EY) n:o 1645/2003(EC), ja 2 päivänä tammikuuta 2014 annetun Euroopan unionin elinten käännöskeskukseen sovellettavan varainhoitoasetuksen (viite CT/CA-051/2013EN), sekä sen, että (1) kaikki muutokset käännöskeskuksen on tehdään lisäna, joka hyväksytään saman menettelyn mukaan kuin käännöskeskuksen alkuperäinen ; (2) hallintoneuvoston olisi hyväksyttävä lisät johtajan laatiman luonnoksen pohjalta, ja ON TEHNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN: 1 artikla Hyväksytään tämän päätöksen liitteenä oleva vuoden 2016 lisä. Päätös tulee voimaan sinä päivänä, kun se on tehty. Tehty Luxemburgissa 24. syyskuuta 2016 Hallintoneuvoston puolesta 2 artikla R. Martikonis puheenjohtaja Liite: Lisä

2 LISÄTALOUSARVIO CT/CA-033/2016/01FI SISÄLTÖ I. JOHDANTO A. YLEISTÄ B. TULOT C. MENOT II. TULO- JA MENOTAULUKKO YHTEENVETO III. TULO- JA MENOTAULUKKO YHTEENVETO LIITE 1 HENKILÖSTÖTAULUKKO

3 I. JOHDANTO A. YLEISTÄ B. TULOT Käännöskeskus on laatinut vuoden 2016 ensimmäisen lisän 2. tammikuuta 2014 annetun varainhoitoasetuksensa 34 artiklan mukaisesti. Tämän n tarkoituksena on pääasiassa ottaa huomioon asiakkailta saadut päivitetyt ennusteet, kaikkien menokohtien uudelleentarkastelun tulos ja vuoden 2015 ylijäämä. Tarkastelun tuloksena on myös tehty muutoksia käännöskeskuksen varauksiin. Vuoden aikana tehdyt siirrot on kirjattu on varojen tämänhetkisen jakautumisen osoittamiseksi. Siirrot on sisällytetty osan III sarakkeeseen Lisä ", " tulo- ja menotaulukko - yksityiskohtaiset tiedot". Henkilöstötaulukossa yksi vakinainen AD 8 -toimi on muutettu väliaikaiseksi AD 8 -toimeksi. Henkilöstötaulukkoon tehty muutos on käännöskeskuksen varainhoitoasetuksen 38 artiklan mukainen; siinä todetaan, että hallintoneuvosto voi muuttaa henkilöstötaulukkoa enintään 10 % hyväksytyistä toimista, kunhan mainitut ehdot täyttyvät. Kaikki tässä asiakirjassa mainitut summat ovat euroina. Käännöskeskus pyysi hiljattain asiakkaitaan päivittämään ennusteensa vuodelle Ottaen huomioon asiakkaiden tarkistetut ennusteet ja vuoden 2015 ylijäämän tulotaulukko sisältää seuraavat muutokset: Asiakkaiden ennusteiden päivityksen tuloksena on euron vähennys osastossa 1 (maksut virastoilta, toimistoilta, toimielimiltä ja elimiltä) ja euron vähennys osastossa 3 (toimielinten välinen yhteistyö). Tulojen muutos osastoissa 1 ja 3 oli yhteensä 4,7 miljoonaa euroa eli 9,7 %, ja kuten tavallista, yksittäisten asiakkaiden kohdalla on huomattavaa vaihtelua. Käännöskeskuksen suurin asiakas EUIPO (Euroopan teollisoikeuksien virasto) suurensi ennustettaan Euroopan unionin tavaramerkkien osalta (alamomentti 1006) 1,2 miljoonaa euroa eli 15,5 miljoonaan euroon. Tämä johtuu käännettävien tavaramerkkisivujen määrää koskevan ennusteen kasvusta sivusta sivuun. Kaikkien muiden alamomenttiin 1005 sisältyvien palvelujen osalta määrärahoja on vähennetty 10,1 miljoonasta eurosta 8,4 miljoonaan euroon eli -16,3 %. Oikeus- ja kuluttaja-asioiden pääosaston ennuste, joka oli vuoden 2016 alkuperäisessä ssa 2,8 miljoonaa euroa, on vähentynyt huomattavasti. Nykyinen ennuste on euroa; tämä määrä on kirjattu momenttiin 3000 kuten myös työllisyys-, sosiaali- ja osallisuusasioiden pääosaston ennuste. Joukko muita asiakkaita vähensi ennustettaan yli eurolla. Kuuden asiakkaan ennusteiden vähennys oli yhteensä 2,1 miljoonaa euroa. Nämä asiakkaat ovat Europol (Euroopan poliisivirasto), ERA (Euroopan unionin rautatievirasto), EDPS (Euroopan tietosuojavaltuutettu), ESMA (Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen), SRB (yhteinen kriisinratkaisuneuvosto) ja Euroopan unionin neuvosto. Monen asiakkaan ennuste kasvoi, mutta vain kaksi asiakasta lisäsi ennustettaan yli euroa. Näitä ovat ECDC (Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus) ja EASO (Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirasto). Muita tuloja koskeva ennuste, joka on kirjattu osastoon 4, on kasvanut euroa. Tämä johtuu varsinkin määrästä, joka on ennakoitu liittyväksi niiden toimistotilojen vuokriin, maksuihin ja varustamiseen, joita käännöskeskus vuokraa komissiolle Chafean (kuluttaja-, terveys-, 2

4 maatalous- ja elintarvikeasioiden toimeenpanovirasto) käyttöön. Tämä alamomentti sisältää myös tulot tietokonekeskuksen isännöinnistä ERA:lle (Euroopan unionin rautatievirasto). Vuodelta 2015 siirrettävä ylijäämä, euroa, on kirjattu tuloksi kohtaan 5000 (edelliseltä varainhoitovuodelta siirretty ylijäämä). Ottaen huomioon edellisen varainhoitovuoden ylijäämän ja muut muutokset tuloissa ja menoissa ei ole tarvetta siirtää varoja hintojen vakauttamiseen tarkoitetusta varauksesta (alamomentti 5015). On kuitenkin ollut välttämätöntä siirtää euroa poikkeuksellisia investointeja varten tehdystä varauksesta niiden menoennusteiden mukaisesti, jotka koskevat ecdt-ohjelmaa luvussa 32. kokonaistulojen ennakoidaan olevan 50,6 miljoonaa euroa, ja ne jakautuvat seuraavasti: Osasto Tulot (EUR) 1. Virastot ja elimet Toimielinten välinen yhteistyö (EU:n toimielimet) Muut tulot Edelliseltä vuodelta siirretty ylijäämä ja siirrot varauksista edellisiltä vuosilta Palautukset p.m. Alla olevassa taulukossa esitetään käännössivujen ja termiluetteloiden kokonaismäärä sekä tuloennuste vuodelle 2016 verrattuna vuoden alkuperäiseen on. Lisä Alkuperäinen vuoden 2016 % lisä - alkuperäinen Sivujen kokonaismäärän ennuste * ,4 % Termiluetteloiden kokonaismäärän ennuste** Käännöksistä, termityöstä, termiluetteloista ja kielipalveluista ennakoidut tulot yhteensä ,3% *** **** -9,9 % * Sisältää sivua Euroopan unionin tavaramerkkejä. ** Sisältää yhteisömallit termiä koostuu yhteisömalleista ja ovat muita termejä EUIPO:lta. *** Mukaan lukien euron määrä, joka vastaa EUIPO:n termiluetteloita (lukuun ottamatta yhteisömalleja) **** Tähän sisältyy euron määrä, joka vastaa EUIPO:n termiluetteloita (lukuun ottamatta yhteisömalleja) 3

5 C. MENOT Käännöskeskus on tarkastellut uudelleen vuoden 2016 n menoja. Tuloksena oli 4,8 prosentin muutos osastoissa 1-3; vähennystä oli 1,4 % osastoissa 1 ja 2 sekä 10,9 % osastossa 3. Menotaulukkoon sisältyvät seuraavat muutokset: euron vähennys osaston 1 määrärahoissa (henkilöstö). Suurin osa vähennyksistä koskee sopimussuhteisia työntekijöitä varten tarkoitettuja määrärahoja (alamomentti 1115), joissa on euron vähennys, ja rekrytointimenoja (momentti 118), jossa on euron vähennys. Kumpikin muutos johtuu pääasiassa sopimussuhteisen henkilöstön palkkaamisesta oikeus- ja kuluttaja-asioiden pääosastolle tehtävään työhön. Alkuperäiseen on sisältyi määrä, joka kattoi sopimussuhteisen henkilöstön työskentelyn vuoden 2016 tammikuusta lähtien. Aloituspäivämäärät olivat kuitenkin myöhemmin vuoden aikana, mikä johti n pienentymiseen. Lisäksi monet ehdokkaista ja palkatuista henkilöistä eivät olleet oikeutettuja esimerkiksi asettautumiskorvauksiin ja päivärahoihin, joten momentin 118 määrärahoja on leikattu. Lisäystä alamomentissa 1102, Ulkomaille muutosta ja ulkomailla asumisesta maksettavat lisät, on suuressa määrin kompensoinut vähennys alamomentissa 1101, Perhelisät. Kokonaisuutena työssä olevaa henkilöstöä koskevat määrärahat (alamomentti 110) ovat pysyneet vakaina: niissä on vain 0.3 prosentin lisäys. Luvun 20 määrärahoissa (Sijoittaminen kiinteään omaisuuteen, rakennusten vuokraus ja niihin liittyvät kulut) on euron eli -0,5 prosentin vähennys, joka johtuu pienemmistä indeksoinneista ja uusien sopimusten aiemmin ennakoitua pienemmistä kustannuksista. un on tehty muutoksia vuoden aikana siirtojen muodossa. Luvuissa on euron eli -4,9 prosentin vähennys; joihinkin budjettikohtiin on tehty pieniä muutoksia ja määrärahoja tulkkausta varten hallintoneuvoston kokouksissa on vähennetty eurolla (alamomentti 2650). Alamomentissa 3000 (Alihankintakäännöspalvelut) on euron eli 12,7 prosentin vähennys. Vähennys johtuu lähinnä asiakkaiden ennusteiden mukautuksista. Määrärahasiirrot, joita on tehty budjettikohtien välillä vuoden aikana, on sisällytetty tähän lisäon seuraavasti: VARAINHOITOVUOSI 2016: TÄHÄN MENNESSÄ TEHDYT SIIRROT Kohdasta Kohtaan EUR 2000: Vuokra 1400: Ravintolat ja ruokalat : Alihankintakäännöspalvelut 3100: Toimielinten välinen yhteistyö kielten alalla : Alihankintakäännöspalvelut 3100: Toimielinten välinen yhteistyö kielten alalla : Alihankintakäännöspalvelut 2500: Kokoukset yleensä : Ohjelmistojen ja järjestelmien toimintaan, käyttöönottoon, kehittämiseen ja ylläpitoon liittyvät ulkopuoliset palvelut 3203: ecdt-ohjelmaan liittyvä tietotekninen konsultointi

6 VARAINHOITOVUOSI 2016: TÄHÄN MENNESSÄ TEHDYT SIIRROT Kohdasta Kohtaan EUR 1101: Perhelisät 1141: Vuosiloman matkakulut : Vuokra 2040: Tilojen varustaminen : Vesi, kaasu, sähkö ja lämmitys. 2040: Tilojen varustaminen : Rakennusten turvallisuus ja vartiointi 2040 Tilojen varustaminen II. TULO- JA MENOTAULUKKO YHTEENVETO Osasto Uusi määrä 2016 TULOT Lisä 1 MAKSUT VIRASTOILTA JA ELIMILTÄ KOMISSION TUKI p.m. 0 p.m. 3 TOIMIELINTEN VÄLINEN YHTEISTYÖ MUUT TULOT EDELLISELTÄ VARAINHOITOVUODELTA SIIRRETTY YLIJÄÄMÄ JA SIIRROT VARAUKSISTA EDELLISILTÄ VUOSILTA PALAUTUKSET p.m. 0 p.m. YHTEENSÄ MENOT 1 HENKILÖSTÖ RAKENNUKSET, LAITTEET JA SEKALAISET TOIMINTAMENOT 3 TOIMINTAMENOT VARAUKSET YHTEENSÄ

7 III. TULO- JA MENOTAULUKKO YKSITYISKOHTAISET TIEDOT Osasto Lisä TULOT 1000 Euroopan ympäristökeskus (EYK) sivua 1001 Euroopan koulutussäätiö (ETF) sivua 1002 Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskus (EMCDDA) sivua 1003 Euroopan lääkevirasto (EMA) Asiakirjat: sivua; termiluettelot: 46 termiä Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (EU- OSHA) sivua 1005 Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO) EUIPO:n tavaramerkit sivua 1007 Yhteisön kasvilajikevirasto (CPVO) sivua 1008 Euroopan poliisivirasto (Europol) sivua 1009 Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiö (Eurofound) sivua momentti Asiakirjat: sivua; termiluettelot: termiä; yhteisömallit: termiä; kielellinen editointi: sivua Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus (CEDEFOP) sivua 1012 Euroopan unionin perusoikeusvirasto (FRA) sivua 1014 Euroopan investointipankki (EIP) p.m. 90 sivua 1015 Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA) sivua 1016 Euroopan oikeudellisen yhteistyön yksikkö (Eurojust) sivua 1017 Euroopan meriturvallisuusvirasto (EMSA) sivua 6

8 Lisä 1018 Euroopan lentoturvallisuusvirasto (EASA) sivua 1019 Euroopan unionin rautatievirasto (ERA) sivua momentti Euroopan verkko- ja tietoturvavirasto (ENISA) sivua 1021 Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus (ECDC) sivua 1022 Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtiva virasto (FRONTEX) sivua Koulutuksen, audiovisuaalialan ja kulttuurin toimeenpanovirasto (EACEA) Pienistä ja keskisuurista yrityksistä vastaava toimeenpanovirasto (EASME) sivua sivua 1025 Euroopan poliisiakatemia (CEPOL) sivua 1026 Kuluttaja-, terveys-, maatalous- ja elintarvikeasioiden toimeenpanovirasto (Chafea) sivua 1027 Euroopan GNSS-virasto (GSA) sivua 1028 Euroopan puolustusvirasto (EDA) sivua 1029 Euroopan kemikaalivirasto (ECHA) Asiakirjat: sivua; termiluettelot: 968 termiä momentti Euroopan kalastuksenvalvontavirasto (EFCA) sivua 1031 Fuusioenergian yhteisyritys (F4E) sivua 1032 Euroopan unionin satelliittikeskus (EUSC) p.m. 0 p.m Innovoinnin ja verkkojen toimeenpanovirasto (INEA) sivua 7

9 Lisä 1034 Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutti (EIT) sivua 1035 Euroopan tutkimusneuvoston toimeenpanovirasto (ERCEA) sivua 1036 Tutkimuksen toimeenpanovirasto (REA) sivua 1037 Clean Sky -yhteisyritys (CSJU) sivua 1038 Euroopan tasa-arvoinstituutti (EIGE) sivua 1039 SESAR-yhteisyritys sivua momentti Euroopan tietosuojavaltuutettu (EDPS) sivua 1041 Sulautettuja tietotekniikkajärjestelmiä koskeva yhteinen teknologia-aloite (ARTEMIS) 0 Tätä budjettikohtaa ei käytetä vuodesta 2015 lähtien, mikä johtuu ECSEL-yhteisyrityksen perustamisesta. Sen osalta tulot kirjataan budjettikohtaan Yhteisyritys innovatiivisia lääkkeitä koskevan yhteisen teknologia-aloitteen toteuttamiseksi (IMI) sivua 1043 Polttokenno- ja vety-yhteisyritys (FCH) sivua 1044 ENIAC-yhteisyritys (nanoelektroniikka-alan yhteisen teknologia-aloitteen toteuttamiseksi perustettu yhteisyritys) 0 Tätä budjettikohtaa ei käytetä vuodesta 2015 lähtien, mikä johtuu ECSEL-yhteisyrityksen perustamisesta. Sen osalta tulot kirjataan budjettikohtaan Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirasto (EASO) sivua 1046 Energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyövirasto (ACER) sivua 1047 Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen (ESMA) sivua 1048 Euroopan pankkiviranomainen (EBA) sivua 1049 Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen (EIOPA) sivua 8

10 Lisä momentti Euroopan sähköisen viestinnän sääntelyviranomaisten yhteistyöelin (BEREC) sivua 1051 Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen laajaalaisten tietojärjestelmien operatiivisesta hallinnoinnista vastaava eurooppalainen virasto (eu-lisa) Asiakirjat: sivua; termiluettelot: 858 termiä ECSEL-yhteisyritys (elektroniset komponentit ja järjestelmät Euroopan johtoasemaa varten) Huumausaineiden merikuljetusten analysointi- ja torjuntakeskus (MAOC-N) sivua p.m. 0 p.m Kriisinratkaisuneuvosto (SRB) sivua momentti VIRASTOJEN, TOIMISTOJEN, TOIMIELINTEN JA ELINTEN SUORITTAMAT MAKSUT Neuvoston asetuksen (EY) n:o 2965/94 10 artiklan 2 kohdan b alakohta sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna neuvoston asetuksella (EY) n:o 1645/ VIRASTOJEN, TOIMISTOJEN, TOIMIELINTEN JA ELINTEN SUORITTAMAT MAKSUT Komission tuki p.m. 0 p.m. 200 Komission tuki p.m. 0 p.m. Neuvoston asetuksen (EY) n:o 2965/94 10 artiklan 2 kohdan c alakohta sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna neuvoston asetuksella (EY) n:o 1645/ KOMISSION TUKI p.m. 0 p.m. 2 KOMISSION TUKI p.m. 0 p.m Euroopan komissio Asiakirjat: sivua; termiluettelot: termiä. Asiakirjakäännöksiin sisältyvät määrät, jotka on arvioitu komission oikeus- ja kuluttaja-asioiden pääosastoa varten ja työllisyys-, sosiaali- ja osallisuusasioiden pääosastoa varten. Vähennys johtuu oikeus- ja kuluttaja-asioiden pääosaston ennakoiman määrän huomattavasta vähenemisestä. 9

11 Lisä 3001 Osallistuminen toimielinten väliseen käännös- ja tulkkauskomiteaan (ICTI) p.m. 0 p.m Toimielinten välisten hankkeiden hallinta Euroopan parlamentti p.m. 0 p.m Euroopan unionin neuvosto sivua 3005 Euroopan tilintarkastustuomioistuin p.m. 98 sivua 3006 Euroopan unionin alueiden komitea p.m. 0 p.m Euroopan talous- ja sosiaalikomitea p.m. 78 sivua Euroopan unionin tuomioistuin p.m. 0 p.m. 300 Toimielinten välinen yhteistyö Euroopan keskuspankki sivua Euroopan oikeusasiamies sivua momentti TOIMIELINTEN VÄLINEN YHTEISTYÖ Neuvoston asetuksen (EY) n:o 2965/94 10 artiklan 2 kohdan b alakohta sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna neuvoston asetuksella (EY) n:o 1645/ TOIMIELINTEN VÄLINEN YHTEISTYÖ Pankkikorot Pankkikorot Tämä momentti kattaa korot, jotka käännöskeskus saa pankkitileiltään Sekalaiset takaisinmaksut Sekalaiset takaisinmaksut Tämä momentti kattaa sekalaiset takaisinmaksut Rahoitusosuus Luxemburgin valtiolta Luxemburgin valtio myöntää rahoitusosuuden tukeakseen käännöskeskuksen vuotuisia vuokrakuluja. 10

12 Lisä 402 Muut rahoitusosuudet MUUT TULOT MUUT TULOT Edelliseltä varainhoitovuodelta siirretty ylijäämä p.m. Ylijäämä, joka on siirretty edelliseltä varainhoitovuodelta annetun käännöskeskuksen varainhoitoasetuksen 20 artiklan 1 kohdan mukaisesti. 500 Edelliseltä varainhoitovuodelta siirretty ylijäämä p.m Siirrot varauksesta poikkeuksellisia investointeja varten Siirto kohdasta "Varaus poikkeuksellisia investointeja varten" vastaa menoja luvussa 32, "e-cdt-ohjelmaan liittyvät menot" Siirto varauksesta hintojen vakauttamista varten p.m Siirrot varauksesta hintojen vakauttamista varten eivät ole enää tarpeellisia Siirto muuttokuluja varten perustetusta varauksesta p.m. 0 p.m Siirto varauksesta riidanalaista palkanlisäystä varten p.m. 0 p.m. Varaus muuttokuluja varten, joka luotiin kattamaan käännöskeskuksen muutosta vuonna 2013 aiheutuvat kulut, käytettiin loppuun vuonna Tämä uusi alamomentti luotiin vuoden 2014 ensimmäisessä lisässa, jotta sille voitaisiin tehdä siirto varauksesta riidanalaista palkanlisäystä varten vuonna 2014 ja siten peruuttaa varaus. 501 Edellisiltä vuosilta siirretyt varaukset EDELLISELTÄ VARAINHOITOVUODELTA SIIRRETTY YLIJÄÄMÄ JA EDELLISILTÄ VUOSILTA SIIRRETYT VARAUKSET EDELLISELTÄ VARAINHOITOVUODELTA SIIRRETTY YLIJÄÄMÄ JA EDELLISILTÄ VUOSILTA SIIRRETYT VARAUKSET Palautukset asiakkaille p.m. 0 p.m. 600 Palautukset asiakkaille p.m. 0 p.m. 60 PALAUTUKSET ASIAKKAILLE p.m. 0 p.m. 11

13 Lisä 6 PALAUTUKSET p.m. 0 p.m. Tulot yhteensä MENOT 1100 Peruspalkat Perhelisät Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja Euroopan unionin muihin toimenhaltijoihin sovellettavat palvelussuhteen ehdot, erityisesti niiden 62 ja 66 artikla. Määräraha kattaa virkamiesten ja väliaikaisen henkilöstön peruspalkat. Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 62, 67 ja 68 artikla sekä niiden VII liitteen I jakso. Määräraha kattaa vakituisten virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden kotitalouslisät, huollettavana olevista lapsista maksettavat lisät ja koulutuslisät Ulkomaille muutosta ja ulkomailla asumisesta maksettavat lisät Euroopan unionin virkamiehiin ja muihin toimihenkilöihin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 62 ja 69 artikla sekä niiden VII liitteen 4 artikla. Tämä määräraha kattaa virkamiehille ja väliaikaisille toimihenkilöille ulkomaille muutosta ja ulkomailla asumisesta maksettavat lisät Sihteerilisät Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden XIII liitteen 18 artiklan 1 kohta. Määräraha kattaa niille virkamiehille ja väliaikaisille toimihenkilöille maksettavat sihteerilisät, jotka on otettu työhön AST-palkkaluokissa pikakirjoittajina tai konekirjoittajina, teleksinhoitajina, latojina, johdon sihteereinä tai sihteereinä ja jotka ovat olleet oikeutettuja tähän etuuteen 1. toukokuuta 2004 edeltävänä kuukautena. 110 Työssä oleva henkilöstö Harjoittelijat Määräraha on tarkoitettu kattamaan harjoittelijoista aiheutuvat kulut Sopimussuhteinen henkilöstö Euroopan unionin muihin toimihenkilöihin sovellettavat palvelussuhteen ehdot, erityisesti niiden 3a artikla ja IV osasto. Uutta henkilöstöä on palkattu myöhemmin kuin on alun perin ennakoitu, mikä on alentanut vuoden 2016 ennakoituja menoja. 111 Ylimääräinen ja paikallinen henkilöstö Henkilöstön koulutus Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt, erityisesti niiden artikla 24a. 112 Henkilöstön koulutus Sairausvakuutus Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt, erityisesti niiden 72 artikla. Euroopan unionin virkamiesten sairausvakuutusta koskevat säännöt. 12

14 Lisä 1131 Tapaturma- ja ammattitautivakuutus Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 73 artikla ja VIII liitteen 15 artikla. Tämä määräraha kattaa työnantajan osuuden tapaturma- ja ammattitautivakuutuksesta Työttömyysvakuutus Euroopan unionin muihin toimihenkilöihin sovellettavat palvelussuhteen ehdot, erityisesti niiden 28a artikla. Tämä määräraha kattaa väliaikaisen henkilöstön työttömyysturvavakuutuksen Eläkeoikeuksien luominen ja ylläpito p.m. 0 p.m. Euroopan unionin muihin toimihenkilöihin sovellettavat palvelussuhteen ehdot, erityisesti niiden 42 artikla. Tämä määräraha kattaa maksut, jotka käännöskeskus maksaa virkamiesten ja väliaikaisen henkilöstön puolesta heidän eläkeoikeuksiensa luomiseksi ja ylläpitämiseksi heidän lähtömaissaan Yhteisön eläkejärjestelmään maksettava osuus Tämä määräraha kattaa käännöskeskuksen osuuden työnantajana yhteisön eläkejärjestelmään. 113 Työnantajan sosiaaliturvamaksut Lapsen syntymän ja kuolemantapauksen yhteydessä maksettavat lisät Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt, erityisesti niiden 70, 74 ja 75 artikla. Tämä määräraha on tarkoitettu kattamaan seuraavat: lapsen syntymän johdosta maksettava avustus viiden lapsen osalta henkilöstölle, joiden lähtömaissa ei makseta tällaista etuutta; virkamiehen kuolemantapauksessa virkamiehen täysi palkka kolmannen kuukauden loppuun asti lukien sen kuukauden lopusta, jona kuolemantapaus sattui, sekä ruumiin kuljettamisesta virkamiehen lähtömaahan aiheutuvat kulut. Kuolemantapauksessa vastaavat määrärahat siirretään alamomentilta Vuosiloman matkakulut Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden VII liitteen 8 artikla. Tämä määräraha kattaa kiinteämääräiset matkakulut virkamiehille ja väliaikaiselle henkilöstölle sekä heidän puolisoilleen ja huollettavana oleville työskentelypaikkakunnalta lähtöpaikkakunnalle Kiinteät kulukorvaukset p.m. 0 p.m. Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden VII liitteen 14 artikla. Määräraha kattaa kiinteämääräiset kulukorvaukset niille virkamiehille ja väliaikaisille toimihenkilöille, joiden työtehtäviin liittyy säännöllisesti edustuskuluja. 114 Sekalaiset lisät

15 Lisä 1150 Ylityöt p.m. 0 p.m. Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt, erityisesti niiden VI liitteen 56 artikla. Määräraha kattaa kiinteämääräiset tai tuntitaksan mukaiset korvaukset ylityötunneista AST-palkkaluokkien virkamiehille ja väliaikaisille toimihenkilöille sekä paikalliselle henkilöstölle, jolle ei ole ollut mahdollista antaa korvausta vapaa-ajan muodossa tavanomaisten järjestelyjen puitteissa. 115 Ylityöt p.m. 0 p.m Freelance-tulkit ja kokousten tekninen henkilöstö p.m. 0 p.m. Maksut freelance-tulkeille, jotka käännöskeskus on palkannut muihin kuin säännöllisesti toistuviin kokouksiin, joihin komissio ei ole voinut tarjota tulkkausta. Tämä käsittää palkan lisäksi henkivakuutusmaksut sekä sairaus-, tapaturma- ja kuolemanvaravakuutusmaksut sekä matkakulut ja kiinteämääräisen matkakorvauksen niille freelance-tulkeille, joiden toimipaikka ei ole paikassa, jossa tehtävä suoritetaan Vuokratyöntekijät Määräraha on tarkoitettu kattamaan vuokrahenkilöstön käytöstä aiheutuvat kulut. 117 Lisäpalvelut Sekalaiset kulut henkilöstön työhönoton yhteydessä Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt, erityisesti niiden ja 33 artikla. Määräraha on tarkoitettu kattamaan työhönottomenettelyistä aiheutuvat sekalaiset kulut Matkakulut Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 20 ja 71 artikla sekä liitteen VII 7 artikla. Tämä määräraha on tarkoitettu kattamaan virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden (mukaan lukien heidän perheenjäsenensä) matkakulut heidän aloittaessaan tai päättäessään työnsä käännöskeskuksessa Asettautumis-, uudelleenasettautumis- ja siirtymiskorvaukset Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt, erityisesti niiden VII liitteen 5 ja 6 artikla. Määräraha kattaa niiden virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden asettautumiskorvaukset, joiden on täytynyt vaihtaa asuinpaikkaa nimityksen seurauksena tai silloin, kun he lähtevät lopullisesti palveluksesta ja asettuvat asumaan jonnekin muualle Muuttokulut Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 20 ja 71 artikla sekä niiden liitteen VII 9 artikla. Määräraha kattaa niiden virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden asettautumiskorvaukset, joiden on täytynyt vaihtaa asuinpaikkaa nimityksen seurauksena tai silloin, kun he lähtevät lopullisesti palveluksesta ja asettuvat asumaan jonnekin muualle. 14

16 Lisä 1184 Päivärahat Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 20 ja 71 artikla sekä niiden liitteen VII 10 artikla. Määräraha on tarkoitettu kattamaan niille virkamiehille ja tilapäisille toimihenkilöille maksettavat päivärahat, jotka voivat osoittaa, että heidän on täytynyt vaihtaa asuinpaikkaa nimityksen vastaanottamisen seurauksena (mukaan lukien siirtyminen). 118 Sekalaiset kulut henkilöstön työhönoton ja siirtojen yhteydessä Tämän momentin määrärahoja on vähennetty, koska ennakoitua pienempi määrä ehdokkaita ja palkattua henkilöstöä on ollut oikeutettuja lisiin ja kulujen korvaamiseen Palkkojen korjauskertoimet Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 64 ja 65 artikla. Määräraha kattaa virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden palkkoihin sovellettavista korjauskertoimista aiheutuvat kulut sekä ylityökorvaukset. 119 Palkkojen korjauskertoimet ja palkkojen tarkistukset TYÖSSÄ OLEVA HENKILÖSTÖ Työ- ja virkamatkakulut ja muut välttämättömät työhön liittyvät menot Määräraha kattaa matkustamisesta, päivärahojen maksamisesta sekä työhön liittyvistä yllättävistä lisämenoista aiheutuvat kulut henkilöstön jäsenten ollessa virkamatkalla Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen määräysten mukaisesti. 130 Virka- ja työmatkat Koulutukseen liittyvät virkamatkakustannukset Tämä määräraha on tarkoitettu kattamaan matkakulut henkilön ollessa koulutuksessa Luxemburgin ulkopuolella. 131 Koulutukseen liittyvät virka- ja työmatkat VIRKA- JA TYÖMATKAT Ravintolat ja ruokalat Sosiaali- ja terveysinfrastruktuuri Terveydenhuoltopalvelut Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt, erityisesti niiden 59 artikla ja II liitteen 8 artikla. 141 Terveydenhuoltopalvelut Muut kulut Osallistuminen vapaa-aikakomitean toimintaan. Ennuste perustuu komission infrastruktuuri- ja logistiikkatoimiston (OIL) ennusteeseen. 15

17 Lisä 1421 Sosiaaliset suhteet Määräraha on tarkoitettu kaikkeen sellaiseen toimintaan, jonka tavoitteena on edistää monikansallisen henkilöstön sosiaalisia suhteita, muuhun henkilöstölle annettavaan tukeen ja avustuksiin samoin kuin henkilöstölle tarkoitettujen tilaisuuksien järjestämisestä aiheutuviin kuluihin. 142 Muut kulut SOSIAALI- JA TERVEYSINFRASTRUKTUURI Henkilöstövaihdot p.m. 0 p.m. Määräraha kattaa menot, jotka aiheutuvat käännöskeskuksen virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden siirroista tai väliaikaisesta sijoittamisesta kansallisiin tai kansainvälisiin yksiköihin Käännöskeskuksen virkamiehet, joiden tilapäinen työpaikka on kansallinen hallinto, kansainvälinen järjestö tai julkinen toimielin tai yritys p.m. 0 p.m. Määräraha kattaa menot, jotka aiheutuvat käännöskeskuksen virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden siirroista tai väliaikaisesta sijoittamisesta kansallisiin tai kansainvälisiin yksiköihin. 152 Liikkuvuus p.m. 0 p.m. 15 LIIKKUVUUS p.m. 0 p.m Erityisavustukset p.m. 0 p.m. Määräraha kattaa raha-avustukset, joita voidaan myöntää vaikeassa tilanteessa olevalle virkamiehelle, entiselle virkamiehelle tai edesmenneen virkamiehen oikeudenomistajalle. 160 Sosiaalipalvelut p.m. 0 p.m Muut kulut p.m. 0 p.m. Määräraha kattaa perhelisät, uusien työntekijöiden vastaanotosta aiheutuvat menot, oikeusavun, maksut saattajille ja oppaille sekä tuen vanhempainyhdistyksen sihteeristölle. 162 Muut kulut p.m. 0 p.m Päiväkoti Määräraha kattaa keskuksen rahoitusosuuden niiden käännöskeskuksen henkilöstön lasten hoitokustannuksista, jotka on sijoitettu muihin kuin komission ylläpitämiin päiväkoteihin. Ennusteet tälle alamomentille toimittaa Euroopan parlamentti. 163 Päiväkoti Lisäapu vammaisille Määrärahalla on voitava sen jälkeen, kun mahdolliset kansalliset oikeudet korvauksiin ovat lakanneet, korvata työssä olevien vammaisten virkamiesten, näiden puolisoiden ja huollettavien lasten välttämättöminä pidettävät muut kulut kuin terveydenhoitokulut, jotka johtuvat vammasta ja jotka on asianmukaisesti todistettu. 16

18 Lisä 164 Lisäapu vammaisille SOSIAALIPALVELUT Vastaanotto- ja edustuskulut Määräraha kattaa vastaanotto- ja edustuskulut, kuten erilaisista vastaanottotilaisuuksista aiheutuvat kulut. 170 Vastaanotto- ja edustuskulut VASTAANOTTO- JA EDUSTUSKULUT Eläkkeet ja erorahat p.m. 0 p.m. Määräraha kattaa eläkkeet ja erorahat. 190 Eläkkeet p.m. 0 p.m. 19 ELÄKKEET p.m. 0 p.m. 1 HENKILÖSTÖ Rakennusten vuokrat ja niihin liittyvät kulut Sijoittaminen kiinteään omaisuuteen, rakennusten vuokraus ja niihin liittyvät kulut Vakuutukset Määräraha on tarkoitettu kattamaan käännöskeskuksen käytössä olevien rakennusten, rakennuksen osien ja pysäköintipaikkojen vuokrat. Määräraha on tarkoitettu kattamaan käännöskeskuksen vuokraamien rakennusten ja rakennuksen osien vakuutusmaksut. 201 Vakuutukset Vesi, kaasu, sähkö ja lämmitys Määräraha on tarkoitettu kattamaan juoksevat menot. 202 Vesi, kaasu, sähkö ja lämmitys Siivous ja ylläpito Määräraha kattaa siivouskustannukset (säännöllinen siivous sekä siivous-, pesu-, pyykinpesu-, kuivapesuyms. tuotteiden hankinta), varusteiden ja teknisten laitteistojen huolto (hissit, keskuslämmitys, ilmastointi jne.) sekä jätehuoltokustannukset. 203 Siivous ja ylläpito Tilojen varustaminen Määräraha kattaa toimitilojen varustamisesta ja rakennuksen korjaamisesta aiheutuvat kulut. Lisäys johtuu kasvaneesta tilantarpeesta tietokonekeskuksessa, josta osa on ERAa varten. 17

19 Lisä 204 Tilojen varustaminen Rakennusten turvallisuus ja vartiointi Määräraha on tarkoitettu kattamaan sekalaiset rakennuksen turvallisuuteen liittyvät kulut, erityisesti rakennuksen vartiointisopimukset, palosammuttimien vuokraus ja huolto, palontorjuntalaitteiden osto ja huolto, virkamiesten vapaapalokunnan kaluston uusinta ja lakisääteisten tarkastusten kustannukset. 205 Rakennusten turvallisuus ja vartiointi Kiinteän omaisuuden hankkiminen p.m. 0 p.m. Määräraha kattaa mahdollisen rakennuksen oston käännöskeskuksen toimipaikaksi. 206 Kiinteän omaisuuden hankkiminen p.m. 0 p.m Kiinteistön hankinnan tai rakentamisen alustavat kulut p.m. 0 p.m. Määräraha kattaa kiinteää omaisuutta koskevista asiantuntijalausunnoista aiheutuvat kulut. 208 Kiinteistön hankinnan tai rakentamisen alustavat kulut p.m. 0 p.m Muut kulut p.m. 0 p.m. Määräraha kattaa muut juoksevat menot, joihin ei ole erityisesti varauduttu, esimerkiksi muut hallinnosta johtuvat kulut kuin kulutuskustannukset (vesi, kaasu, sähkö), huoltotyöt, kunnallisverot ja muut niihin liittyvät kulut. 209 Muut kulut p.m. 0 p.m. 20 SIJOITTAMINEN KIINTEÄÄN OMAISUUTEEN, RAKENNUSTEN VUOKRAUS JA NIIHIN LIITTYVÄT KULUT Laitteiden ja ohjelmistojen hankinnat, käsittely, kunnossapito ja ylläpito Määräraha kattaa tietoteknisten laitteiden hankinta- ja vuokrakulut, ohjelmistojen kehittämisen, ohjelmistojen tai ohjelmistopakettien huoltokulut, sekalaiset tietojenkäsittelyn tarvikkeet yms. Tietoliikennelaitteet, kopiokoneet ja tulostimet kuuluvat myös tähän alamomenttiin. 210 Tietotekniikka Ohjelmistojen ja järjestelmien toimintaan, käyttöönottoon, kehittämiseen ja huoltoon liittyvät ulkopuoliset palvelut Määräraha on tarkoitettu kattamaan ulkopuolisesta käyttöhenkilöstöstä aiheutuvat menot (operaattorit, hallintovirkailijat, järjestelmäsuunnittelijat ym.). 212 Tietotekniset palvelut TIETOJENKÄSITTELY

20 Lisä 2204 Toimistolaitteet Määräraha kattaa sähkökäyttöisten toimistolaitteiden ja teknisten laitteiden, paitsi kopiokoneiden ja tulostinten, hankinnan, liisauksen, huollon ja korjauksen. 220 Tekniset laitteet ja elektroniset toimistotarvikkeet Uudet hankinnat Määräraha kattaa kalusteiden hankinnan, uusimisen, huollon ja korjaukset. 221 Kalusteet Uusien ajoneuvojen hankinta 0 0 Määräraha kattaa käännöskeskuksen virka-ajoneuvon hankinnan Ajoneuvojen vuokraaminen Ajoneuvojen huolto, käyttö ja korjaukset Määräraha kattaa virka-ajoneuvojen pitkäaikaisen vuokrasopimuksen samoin kuin tiettyjen ennakoimattomien tarpeiden vaatimat satunnaiset ajoneuvojen vuokraukset. Tämä määräraha on tarkoitettu kattamaan ajoneuvojen huolto- ja käyttökustannukset sekä julkisten liikennevälineiden käyttöön liittyvät kustannukset. 223 Ajoneuvot Tiedonhankinta- ja kirjastomenot Tiedonhankinta, käännökset ja monikieliset työvälineet p.m. 0 p.m. Määräraha kattaa kirjojen hankkimisen, lehtien ja aikakausjulkaisujen ja verkkopalvelujen kuten elektronisten sanakirjojen tilaamisen sekä muuhun aineistoon ja kirjaston toimintaan liittyvät kulut. Määräraha on tarkoitettu kattamaan dokumentoinnin, kääntämisen ja monikielisten työvälineiden kustannukset, kuten kieli- ja termitietokantojen, käännösmuistien ja konekääntämisen sanakirjojen hankinnan, kehittämisen ja laajentamisen. 225 Tiedonhankinta- ja kirjastomenot IRTAIMISTO JA SIIHEN LIITTYVÄT MENOT Paperitavarat ja toimistotarvikkeet Määräraha kattaa paperin ja toimistotarvikkeiden hankinnan. 230 Paperitavarat ja toimistotarvikkeet Pankkikulut Määräraha kattaa pankkikulut ja pankkien väliseen tietoliikenneverkkoon liittyvät kulut Valuuttakurssitappiot p.m. 0 p.m. on tarkoitettu kattamaan virastolle n hoitamisessa aiheutuneet valuuttakurssitappiot siinä määrin kuin niitä ei voida korvata valuuttakurssivoitoilla. 19

21 Lisä 232 Rahoituskulut Oikeuskulut Määräraha on tarkoitettu kattamaan alustavat oikeuskulut sekä asianajajien ja muiden asiantuntijoiden palveluista johtuvat kulut. 233 Oikeuskulut Vahingot p.m. 0 p.m. Määräraha kattaa vahingoista aiheutuneet kulut ja käännöskeskuksen vahingonkorvauksina (siviilioikeudellinen vastuu) maksettavaksi tulevat kulut. 234 Vahingot p.m. 0 p.m Erilaiset vakuutukset Määräraha kattaa täysvastuuvakuutuksen, siviilioikeudellisen vastuuvakuutuksen, varkausvakuutuksen sekä tilinpitäjien ja ennakoiden hoitajien vastuuvakuutuksen Sekalaiset menot sisäisistä kokouksista Määräraha kattaa sisäisten kokousten järjestämiseen liittyvät kulut Yksiköiden muutot Määräraha on tarkoitettu kattamaan muuttokulut rakennuksen sisällä ja kulut muutosta uuteen rakennukseen Muut kulut Määräraha kattaa muut toimintamenot, joita ei ole erityisesti ennakoitu. 235 Muut toimintamenot Ulkoiset tarkastus- ja arviointipalvelut Tämä määräraha on tarkoitettu kattamaan ulkopuolisten käännöskeskukselle antamat tarkastus- ja arviointipalvelut. Tarkastukset on aiemmin suorittanut Euroopan tilintarkastustuomioistuin. 236 Ulkoiset tarkastus- ja arviointipalvelut Komission tarjoamat käännöspalvelut p.m. 0 p.m. Määräraha kattaa käännöstyöt, konekirjoitus mukaan lukien, jotka komissio tekee käännöskeskuksen puolesta Tulkkaus p.m. 0 p.m. Määräraha kattaa erityisesti EU:n toimielinten käännöskeskukselta laskuttamat tulkkauspalvelut Hallinnollinen apu komissiolta Määräraha on tarkoitettu kattamaan komission käännöskeskukselle tarjoaman hallinnollisen avun Julkaisut Tiedotus Määräraha kattaa pääasiassa käännöskeskuksen n ja toimintakertomuksen julkaisemisesta sekä muusta viestinnästä ja tiedotustoiminnasta aiheutuvat kulut. Määräraha on tarkoitettu kattamaan tiedonlevityksen kulut, erityisesti mainonta- ja markkinointikustannukset (luettelot, esitteet, ilmoitukset, markkinatutkimukset jne.) samoin kuin yleisölle ja asiakkaille suunnattavan tiedotus- ja neuvontatyön. 20

22 Lisä 2395 Muut toimielinten ja virastojen antamat palvelut Tämän määrärahan tarkoituksena on kattaa palvelut, joita toimielimet ja virastot antavat käännöskeskukselle esimerkiksi virastojen koordinoinnin puitteissa. 239 Toimielinten väliset palvelut JUOKSEVAT HALLINTOMENOT Posti- ja toimitusmaksut Määräraha kattaa postitus- ja toimituskulut sekä postipakettien lähetykset. 240 Posti Puhelin-, sähke-, telex-, radio- ja televisiomaksut sekä tietoliikenteeseen liittyvät tilaukset ja maksut Määräraha kattaa puhelinliittymä-, faksi-, etäneuvottelu- ja tiedonsiirtoyhteyksien maksut ja niihin liittyvät käyttökulut. Tietoliikennelaitteistoihin liittyvät kulut on kirjattu alamomenttiin Tietoliikenne POSTI JA TIETOLIIKENNE Kokoukset yleensä Määräraha kattaa kokouksiin, komiteoihin, työryhmiin ja seminaareihin kutsuttujen asiantuntijoiden ja muiden osallistujien sekä toimielinten välisten komiteoiden jäsenten matka-, oleskelukulut ja muut kulut. Kohdasta 3000 on tehty siirto, jolla katetaan oikeus- ja kuluttaja-asioiden pääosaston työhön liittyvän työpajan kulut. Kustannukset laskutetaan komissiolta. 250 Virallisten kokousten ja muiden kokousten kulut Konferenssien, kongressien ja kokousten järjestämiseen ja niihin osallistumiseen liittyvät sekalaiset kulut Määräraha kattaa konferenssien, kongressien ja kokousten järjestämiseen ja niihin osallistumiseen liittyvät menot. Sen on tarkoitus kattaa myös ulkoisten kokousten järjestämiseen liittyvät kustannukset silloin, kun olemassa oleva infrastruktuuri ei kata niitä. 255 Konferenssien, kongressien ja kokousten järjestämiseen ja niihin osallistumiseen liittyvät sekalaiset kulut KOKOUSKUSTANNUKSET Hallintoneuvoston kokoukset Kokouksiin, komiteoihin, työryhmiin kutsuttujen hallintoneuvoston jäsenten matka-, oleskelu- ja muut vierailukulut. 21

23 Lisä 260 Kokouskustannukset Hallintoneuvoston kokousten järjestäminen Tämä määräraha on tarkoitettu kattamaan hallintoneuvoston kokousten järjestämisen. 261 Hallintoneuvoston kokousten järjestäminen Tulkkaus Määräraha on tarkoitettu kattamaan erityisesti EU-toimielinten käännöskeskukselta laskuttamat tulkkauspalvelut hallintoneuvoston kokousten yhteydessä. 265 Tulkkaus HALLINTONEUVOSTO Tämä momentti on aiemmin ollut nimellä "käännöskeskuksen hallintoelin" Rajoitetut konsultoinnit, tutkimukset ja selvitykset Määräraha on tarkoitettu mahdollistamaan konsultoinnin, selvitysten ja tutkimusten, nimittäin arviointiraporttien, teettämisen hallinnon alan erikoisasiantuntijoilla samoin kuin ulkopuolisten konsulttien palkkiot. 270 Rajoitetut konsultoinnit, tutkimukset ja selvitykset INFORMAATIO: HANKINNAT, ARKISTOINTI, TUOTTAMINEN JA LEVITTÄMINEN RAKENNUKSET, LAITTEET JA SEKALAISET TOIMINTAMENOT Alihankintakäännöspalvelut Määräraha on tarkoitettu kattamaan kulut, jotka liittyvät ulkopuolisten kielipalvelujen tarjoajien palveluihin, nimittäin asiakirjojen ja Euroopan unionin tavaramerkkien kääntäminen, käännösten tarkastaminen ja muuttaminen sekä kielellinen editointi ja termityö sekä termiluetteloiden kääntäminen ja tarkastaminen. Vähennys vastaa muutosta asiakkaiden ennusteissa. 300 Alihankintakäännöspalvelut ALIHANKINTAKÄÄNNÖSPALVELUT Toimielinten välinen yhteistyö kielten alalla Määräraha on tarkoitettu kattamaan menot, jotka liittyvät toimintaan, josta toimielinten välinen käännös- ja tulkkauskomitea (ICTI) on päättänyt toimielinten välisen kielellisen yhteistyön edistämiseksi. Lisäys on yhdenmukainen tätä kautta koskevien vuotuisten rahoitussopimusten kanssa. 22

24 Lisä 310 Toimielinten väliseen yhteistyöhön liittyvät menot TOIMIELINTEN VÄLISEEN YHTEISTYÖHÖN LIITTYVÄT MENOT ecdt-ohjelmaan liittyvät virkamatkakulut ja muut henkilöstömenot p.m. 0 p.m. Määräraha kattaa matkustamisesta, päivärahojen maksamisesta sekä asiaan liittyvistä tai yllättävistä lisämenoista henkilöstön jäsenille aiheutuvat kulut heidän ollessaan e-cdt-ohjelmaan liittyvällä virkamatkalla ecdt-ohjelmaan liittyvät sekalaiset toimintamenot Määräraha on tarkoitettu kattamaan sekalaiset toimintamenot, jotka liittyvät e-cdt-ohjelmaan, lukuun ottamatta tietoteknisiä menoja ecdt-ohjelmaan liittyvät laitteisto- ja ohjelmistomenot Määräraha on tarkoitettu kattamaan ecdt-ohjelmaan liittyvät laitteisto- ja ohjelmistomenot Menot ecdt-ohjelmaan liittyvästä tietoteknisestä konsultoinnista Määräraha on tarkoitettu kattamaan menot ecdt-ohjelmaan liittyvästä tietoteknisestä konsultoinnista. 320 E-Cdt-ohjelmaan liittyvät menot ecdt-ohjelmaan LIITTYVÄT MENOT Tämä luku sisältää määrärahat, jotka liittyvät ecdt-ohjelman menoihin. Määrärahat siirretään varauksesta poikkeuksellisia investointeja varten tuloihin alamomentille TOIMINTAMENOT Varaus hintojen vakauttamiseksi p.m. Varaus luotiin vuonna 2011 hintojen vakauttamiseksi. Varaus on yhteensä euroa Pysyvä ennakkorahasto p.m Varaus käännöskeskuksen varainhoitoasetuksen 67a artiklassa tarkoitetun pysyvän ennakkorahaston perustamiseksi. Varainhoitoasetuksen täytäntöönpanosääntöjen 58 artiklan 2 kohdassa todetaan, että tämän rahaston määrä ei saa olla pienempi kuin neljä kahdestoistaosaa varainhoitovuoden määrärahoista. Rahastoa ei enää tarvitse lisätä vuonna Varaus on yhteensä euroa Varaus riidanalaista palkanlisäystä varten p.m. 0 p.m. Maksamattomia erääntyviä palkanmukautuksia ei ole eikä varauksia tarvita Varaus poikkeuksellisia investointeja varten p.m. 0 p.m Varaus muuttokuluja varten p.m. 0 p.m. Poikkeuksellisia investointeja varten ei ole varattu määrärahoja vuonna Varauksen kokonaismäärä on euroa ottaen huomioon kulutuksen tulojen alamomentissa Varaus luotiin vuonna 2012 kattamaan käännöskeskuksen muuttoon vuonna 2013 liittyvät menot. Varaus käytettiin kokonaisuudessaan vuonna Alustavat varaukset Vuoden 2014 toteutuma on 0 kaikkien varausten osalta, koska tässä luvussa ei tehty mitään sitoumuksia. 23

25 Lisä 100 ALUSTAVAT VARAUKSET VARAUKSET Menot yhteensä

26 LIITE 1 HENKILÖSTÖTAULUKKO Tehtäväryhmä ja palkkaluokka Täytettynä Talousarviossa hyväksytyt Talousarviossa hyväksytyt AD 16 AD 15 AD 14 AD 13 AD 12 AD 11 AD 10 AD 9 AD 8 AD 7 AD 6 AD 5 AD YHTEENSÄ AST 11 AST 10 AST 9 AST 8 AST 7 AST 6 AST 5 AST 4 AST 3 AST 2 AST 1 AST YHTEENSÄ AST/SC 6 AST/SC 5 AST/SC 4 AST/SC 3 AST/SC 2 AST/SC 1 Vakinaiset toimet Väliaikaiset toimet Vakinaiset toimet Väliaikaiset toimet Vakinaiset toimet Väliaikaiset toimet Hyväksytyt lisässa * Vakinaiset toimet Väliaikaiset toimet AST/SC YHTEENSÄ YHTEENSÄ HENKILÖSTÖÄ YHTEENSÄ * Lisässa yksi vakinainen AD 8 -toimi muutettiin väliaikaiseksi AD 8 -toimeksi. Arvio sopimussuhteisen henkilöstön määrästä (kokoaikatyönä ilmaistuna) Tehtäväryhmä (FG) FG IV FG III FG II FG I Yhteensä Lisä 14, , , , ,5 24,0 35,0 35,0 25

LISÄTALOUSARVIO 2/2015

LISÄTALOUSARVIO 2/2015 Hallintoneuvosto LISÄTALOUSARVIO 2/2015 CT/CA-027/2015FI SISÄLLYS I. JOHDANTO A. YLEISTÄ B. TULOT C. MENOT II. TULO- JA MENOTAULUKKO YHTEENVETO III. TULO- JA MENOTAULUKKO 2015 - YHTEENVETO I. JOHDANTO

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIO 1/2013

LISÄTALOUSARVIO 1/2013 Hallintoneuvosto LISÄTALOUSARVIO 1/ CT/CA-001//02FI SISÄLLYS I. JOHDANTO A YLEISTÄ B TULOT C MENOT D PÄIVITETYT KÄÄNNÖSMÄÄRÄT II. TULO- JA MENOTAULUKKO - YHTEENVETO III. TULOTAULUKKO IV. MENOTAULUKKO LIITE

Lisätiedot

VUODEN 2017 ALUSTAVA TALOUSARVIOESITYS

VUODEN 2017 ALUSTAVA TALOUSARVIOESITYS Hallintoneuvosto VUODEN 2017 ALUSTAVA TALOUSARVIOESITYS CA-009 2016FI SISÄLTÖ I. JOHDANTO A. YLEISTÄ B. TULOT C. MENOT D. KÄÄNNÖSKESKUKSEN TOIMINTA II. TULO- JA MENOTAULUKKO YHTEENVETO III. TULO- JA MENOTAULUKKO

Lisätiedot

Osasto 02 Sisämarkkinat, teollisuus, yrittäjyys ja pk-yritykset Osasto 04 Työllisyys-, sosiaaliasiat ja osallisuus... 3

Osasto 02 Sisämarkkinat, teollisuus, yrittäjyys ja pk-yritykset Osasto 04 Työllisyys-, sosiaaliasiat ja osallisuus... 3 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. syyskuuta 2015 (OR. en) 11706/15 ADD 5 BUDGET 28 PERUSTELUT Asia: Esitys Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2016: Neuvoston 4. syyskuuta

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVIO

VUODEN 2016 TALOUSARVIO Hallintoneuvosto VUODEN 2016 TALOUSARVIO CT/CA-04/01FI SISÄLTÖ I. JOHDANTO A. YLEISTÄ B. HINNAT VUONNA 2016 C. TULOT D. MENOT E. KÄÄNNÖSKESKUKSEN TOIMINTA II. TULO- JA MENOTAULUKKO YHTEENVETO III. TULO-

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVIO

VUODEN 2017 TALOUSARVIO VUODEN 2017 TALOUSARVIO CT/CA-038/2016/01FI SISÄLTÖ I. JOHDANTO A. YLEISTÄ B. TULOT C. MENOT D. KÄÄNNÖSKESKUKSEN TOIMINTA TULO- JA MENOTAULUKKO YHTEENVETO III. TULO- JA MENOTAULUKKO YKSITYISKOHTAISET TIEDOT

Lisätiedot

Euroopan rasismin ja muukalaisvihan seurantakeskuksen varainhoitovuoden 2003 tulo- ja menoarvio RECETTES

Euroopan rasismin ja muukalaisvihan seurantakeskuksen varainhoitovuoden 2003 tulo- ja menoarvio RECETTES Euroopan rasismin ja muukalaisvihan seurantakeskuksen varainhoitovuoden 2003 tulo- ja menoarvio RECETTES Momentti&cr;Alamomentti Nimike 2003 2002 2001 Momentti&cr;Alamomentti Selvitysosa 2 EUROOPAN YHTEISÖN

Lisätiedot

VUODEN 2016 ALUSTAVA TALOUSARVIOESITYS

VUODEN 2016 ALUSTAVA TALOUSARVIOESITYS Hallintoneuvosto VUODEN 2016 ALUSTAVA TALOUSARVIOESITYS CT/CA-004/2015FI SISÄLTÖ I. JOHDANTO A. YLEISTÄ B. HINNAT 2016 C. TULOT D. MENOT E. KÄÄNNÖSKESKUKSEN TOIMINTA II. TULO- JA MENOTAULUKKO YHTEENVETO

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIO 1/2014

LISÄTALOUSARVIO 1/2014 Haldusnõukogu LISÄTALOUSARVIO CT/CA-026/FI SISÄLLYS I. JOHDANTO A. Yleistä B. Hinnat C. Tulot D. Menot II. TULO- JA MENOTAULUKKO YHTEENVETO III. TULOTAULUKKO IV. MENOTAULUKKO LIITE 1 HENKILÖSTÖTAULUKKO

Lisätiedot

PÄÄLUOKKA IV EUROOPAN UNIONIN TUOMIOISTUIN

PÄÄLUOKKA IV EUROOPAN UNIONIN TUOMIOISTUIN PÄÄLUOKKA IV EUROOPAN UNIONIN TUOMIOISTUIN TULOT OMAT TULOT Osasto Nimike 4 TOIMIELINTEN JA UNIONIN MUIDEN ELINTEN HENKILÖSTÖLTÄ SAATAVAT TULOT 44 856 000 47 303 000 41 189 404,70 5 TOIMIELIMEN HALLINNOLLISESTA

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2012 SISÄLLYS I. JOHDANTO A. YLEISTÄ B. HINTOJEN JA KUSTANNUSTEN YHDENMUKAISTAMINEN C. TULOT D. MENOT E. TOIMINTA

TALOUSARVIO 2012 SISÄLLYS I. JOHDANTO A. YLEISTÄ B. HINTOJEN JA KUSTANNUSTEN YHDENMUKAISTAMINEN C. TULOT D. MENOT E. TOIMINTA Hallintoneuvosto TALOUSARVIO 2012 CT/CA-059/2011/01FI SISÄLLYS I. JOHDANTO A. YLEISTÄ B. HINTOJEN JA KUSTANNUSTEN YHDENMUKAISTAMINEN C. TULOT D. MENOT E. TOIMINTA II. TULO- JA MENOTAULUKKO YHTEENVETO III.

Lisätiedot

TALOUSARVIO VUODELLE 2009 CT/CA-052/2008FI

TALOUSARVIO VUODELLE 2009 CT/CA-052/2008FI Hallintoneuvosto TALOUSARVIO VUODELLE 2009 CT/CA-052/2008FI HALLINTONEUVOSTO ANTOI HYÄKSYINTÄNSÄ 29. LOKAKUUTA 2008 SISÄLLYS I. JOHDANTO II. TULO- JA MENOTAULUKKO YHTEENVETO III. VUODEN 2009 TULOTAULUKKO

Lisätiedot

ALUSTAVA TALOUSARVIOESITYS 2013

ALUSTAVA TALOUSARVIOESITYS 2013 Hallintoneuvosto ALUSTAVA TALOUSARVIOESITYS 2013 CT/CA-008/2012FI SISÄLLYS I. JOHDANTO A YLEISTÄ B HINTOJEN JA KUSTANNUSTEN YHDENMUKAISTAMINEN C TULOT D MENOT E TOIMINTA II. TULO- JA MENOTAULUKKO YHTEENVETO

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIO 2/2013

LISÄTALOUSARVIO 2/2013 Hallintoneuvosto LISÄTALOUSARVIO 2/ CT/CA-032//01FI SISÄLLYS I. JOHDANTO A. YLEISTÄ B. TULOT C. MENOT D. TOIMINTA II. TULO- JA MENOTAULUKKO YHTEENVETO III TULOTAULUKKO IV MENOTAULUKKO LIITE 1 HENKILÖSTÖTAULUKKO

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIO NRO 2/2010

LISÄTALOUSARVIO NRO 2/2010 Hallintoneuvosto LISÄTALOUSARVIO NRO /010 CT/CA-048/010FI SISÄLLYS I. JOHDANTO II. YHTEENVETO TULOISTA JA MENOISTA III. VARAINHOITOVUODEN 010 TULOT IV. VARAINHOITOVUODEN 010 MENOT HALLINTONEUVOSTON 7.

Lisätiedot

TALOUSARVIO VARAINHOITOVUODELLE 2010 CT/CA-044/2009FI

TALOUSARVIO VARAINHOITOVUODELLE 2010 CT/CA-044/2009FI Hallintoneuvosto TALOUSARVIO VARAINHOITOVUODELLE 2010 CT/CA-044/2009FI HALLINTONEUVOSTON HYVÄKSYMÄ 28. LOKAKUUTA 2009 YHTEENVETO I. JOHDANTO A - YLEISTÄ B - TULOT C - MENOT D - TOIMINTA II. TULO- JA MENOTAULUKKO

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN TOIMIELINTEN, ELINTEN, TOIMISTOJEN JA VIRASTOJEN TIEDOTTEET

EUROOPAN UNIONIN TOIMIELINTEN, ELINTEN, TOIMISTOJEN JA VIRASTOJEN TIEDOTTEET Euroopan unionin virallinen lehti C 114 Suomenkielinen laitos Tiedonantoja ja ilmoituksia 60. vuosikerta 11. huhtikuuta 2017 Sisältö IV Tiedotteet EUROOPAN UNIONIN TOIMIELINTEN, ELINTEN, TOIMISTOJEN JA

Lisätiedot

10939/17 ADD 3 1 DG G 2A

10939/17 ADD 3 1 DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2017 (OR. en) 10939/17 ADD 3 N 447 INST 299 PE-L 32 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Budjettikomitea Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Esitys

Lisätiedot

VARAINHOITOVUODEN 2008 TALOUSARVIO CT/CA-078/2007FI. Hallintoneuvoston 8. marraskuuta 2007 hyväksymä

VARAINHOITOVUODEN 2008 TALOUSARVIO CT/CA-078/2007FI. Hallintoneuvoston 8. marraskuuta 2007 hyväksymä Hallintoneuvosto VARAINHOITOVUODEN 2008 TALOUSARVIO CT/CA-078/2007FI Hallintoneuvoston 8. marraskuuta 2007 hyväksymä SISÄLLYS I. JOHDANTO II. TULO- JA MENOTAULUKKO YHTEENVETO III. TULOTAULUKKO 2008 IV.

Lisätiedot

10919/19 ADD 3 1 ECOMP.2.A

10919/19 ADD 3 1 ECOMP.2.A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. heinäkuuta 2019 (OR. en) 10919/19 ADD 3 N 472 INST 191 PE-L 18 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Budjettikomitea Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Neuvoston

Lisätiedot

TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN

TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN 14.7.2009 Euroopan unionin virallinen lehti C 161/1 IV (Tiedotteet) EUROOPAN UNIONIN TOIMIELINTEN JA ELINTEN ANTAMAT TIEDOTTEET TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN SELVITYS VARAINHOITOVUODEN 2008 TALOUSARVIO- JA

Lisätiedot

TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN

TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN FI 4.5.2011 Euroopan unionin virallinen lehti C 134/1 IV (Tiedotteet) EUROOPAN UNIONIN TOIMIELINTEN, ELINTEN, TOIMISTOJEN JA VIRASTOJEN TIEDOTTEET TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN SELVITYS VARAINHOITOVUODEN

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 334 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 334 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10832/17 STAT 6 FIN 433 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 22. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Bryssel COM(2017) 632 final ANNEX 3 LIITE

Bryssel COM(2017) 632 final ANNEX 3 LIITE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.10.2017 COM(2017) 632 final ANNE 3 LIITE asiakirjaan Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle säännöistä, jotka kunkin toimielimen nimittävä viranomainen on

Lisätiedot

Osasto 02 Sisämarkkinat, teollisuus, yrittäjyys ja pk-yritykset Osasto 04 Työllisyys-, sosiaali- ja osallisuusasiat... 2

Osasto 02 Sisämarkkinat, teollisuus, yrittäjyys ja pk-yritykset Osasto 04 Työllisyys-, sosiaali- ja osallisuusasiat... 2 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) 11166/16 ADD 6 N 472 PE-L 46 ILOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Budjettikomitea Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Esitys Euroopan

Lisätiedot

PÄÄLUOKKA IX EUROOPAN TIETOSUOJAVALTUUTETTU

PÄÄLUOKKA IX EUROOPAN TIETOSUOJAVALTUUTETTU PÄÄLUOKKA IX EUROOPAN TIETOSUOJAVALTUUTETTU TULOT OMAT TULOT Osasto Nimike Talousarvio 2016 Talousarvio 2015 Toteutus 2014 4 Erilaiset unionin verot ja maksut 972 000 959 000 780 223,60 9 Sekalaiset tulot

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE. sopimussuhteisten toimihenkilöiden palkkaamisesta vuosina 2012 ja 2013

KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE. sopimussuhteisten toimihenkilöiden palkkaamisesta vuosina 2012 ja 2013 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2015 COM(2015) 67 final KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE sopimussuhteisten toimihenkilöiden palkkaamisesta vuosina 2012 ja 2013 FI FI Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Sopimussuhteisten

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja DEC 12/2017.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja DEC 12/2017. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10689/17 FIN 414 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 27. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Günther OETTINGER, Euroopan komission jäsen Edward SCICLUNA,

Lisätiedot

TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN

TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/1 IV (Tiedotteet) EUROOPAN UNIONIN TOIMIELINTEN, ELINTEN, TOIMISTOJEN JA VIRASTOJEN TIEDOTTEET TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN Yhteenveto EU:n virastoja

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS. sopimussuhteisten toimihenkilöiden palkkaamisesta vuonna 2014

KOMISSION KERTOMUS. sopimussuhteisten toimihenkilöiden palkkaamisesta vuonna 2014 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2016 COM(2016) 499 final KOMISSION KERTOMUS sopimussuhteisten toimihenkilöiden palkkaamisesta vuonna 2014 FI FI SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Sopimussuhteisten toimihenkilöiden

Lisätiedot

PÄÄLUOKKA VIII EUROOPAN OIKEUSASIAMIES

PÄÄLUOKKA VIII EUROOPAN OIKEUSASIAMIES PÄÄLUOA VIII EUROOPAN OIEUSASIAMIES TULOT OMAT TULOT Osasto Talousarvio 2016 Talousarvio 2015 Toteutus 2014 4 TOIMIELINTEN JA MUIDEN UNIONIN ELINTEN HENILÖSTÖLTÄ SAATAVAT TULOT 1 232 850 1 224 812 1 232

Lisätiedot

14635/16 ADD 4 team/ip/akv 1 DG G 2A

14635/16 ADD 4 team/ip/akv 1 DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) 14635/16 ADD 4 N 804 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Neuvosto Asia: Euroopan unionin yleinen talousarvio

Lisätiedot

10919/19 ADD 4 team/sas/si 1 ECOMP.2.A

10919/19 ADD 4 team/sas/si 1 ECOMP.2.A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. heinäkuuta 2019 (OR. en) 10919/19 ADD 4 N 472 INST 191 PE-L 18 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Budjettikomitea Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Neuvoston

Lisätiedot

10939/17 ADD 4 1 DG G 2A

10939/17 ADD 4 1 DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2017 (OR. en) 10939/17 ADD 4 N 447 INST 299 PE-L 32 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Budjettikomitea Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Esitys

Lisätiedot

huhtikuuta 2016 Bryssel

huhtikuuta 2016 Bryssel EUROOPAN PARLAMENTTI 2014 2019 Istuntoasiakirja ESITYSLISTA 27. - 28. huhtikuuta 2016 Bryssel 27/04/16 FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI Menettelyjen selitykset Käsitellyistä teksteistä äänestetään seuraavassa

Lisätiedot

11900/16 ADD 3 1 DG G 2A

11900/16 ADD 3 1 DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2016 (OR. en) 11900/16 ADD 3 BUDGET 23 PERUSTELUT Asia: Esitys Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2017: Neuvoston 12. syyskuuta

Lisätiedot

Fiche CdR 4190/2004 (fr fi)hp/at/pk BRYSSEL YLEINEN TALOUSARVIO VARAINHOITOVUOSI 2004 PÄÄLUOKKA VII ALUEIDEN KOMITEA. MÄÄRÄRAHASIIRTO Nro 2/04

Fiche CdR 4190/2004 (fr fi)hp/at/pk BRYSSEL YLEINEN TALOUSARVIO VARAINHOITOVUOSI 2004 PÄÄLUOKKA VII ALUEIDEN KOMITEA. MÄÄRÄRAHASIIRTO Nro 2/04 SEC( 2004) FINAL BRYSSEL YLEINEN TALOUSARVIO VARAINHOITOVUOSI 2004 PÄÄLUOKKA VII ALUEIDEN KOMITEA MÄÄRÄRAHASIIRTO Nro 2/04 (Varainhoitoasetuksen 24 ja 43 artikla) Fiche CdR 4190/2004 (fr fi)hp/at/pk EUROOPAN

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta CONT(2015)0223_1 ESITYSLISTALUONNOS Kokous Maanantai 23. helmikuuta 2015 klo 15.00 18.30 Tiistai 24. helmikuuta 2015 klo 9.00 12.30 ja 15.00

Lisätiedot

ASIAKIRJAT. ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2018 NIDE 10 EUROOPAN KOMISSIO COM(2017) 400 FI 29.6.

ASIAKIRJAT. ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2018 NIDE 10 EUROOPAN KOMISSIO COM(2017) 400 FI 29.6. EUROOPAN KOMISSIO ASIAKIRJAT ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2018 NIDE 10 PÄÄLUOKKA X FI COM(2017) 400 FI 29.6.2017 Tämän talousarvion määrät ilmaistaan euroina, ellei

Lisätiedot

MÄÄRÄRAHASIIRTO nro DEC 51/2012

MÄÄRÄRAHASIIRTO nro DEC 51/2012 EUROOPAN KOMISSIO YLEINEN TALOUSARVIO VARAINHOITOVUOSI 2012 PÄÄLUOKKA III KOMISSIO OSASTOT 01, 02, 03, 04, 05, 06, 07, 08, 09, 11, 12, 13, 14, 15, 16, 17, 18, 19, 20, 21, 22, 23, 25, 26, 27, 28, 29, 30,

Lisätiedot

varainhoitovuosi 2015

varainhoitovuosi 2015 Yhteenveto EU:n virastoja ja muita elimiä koskevien tilintarkastustuomioistuimen vuotuisten tarkastusten tuloksista: varainhoitovuosi 2015 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg Puh. (+352) 4398

Lisätiedot

ASIAKIRJAT. ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2017 NIDE 2 EUROOPAN KOMISSIO COM(2016) 300 FI 18.7.

ASIAKIRJAT. ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2017 NIDE 2 EUROOPAN KOMISSIO COM(2016) 300 FI 18.7. EUROOPAN KOMISSIO ASIAKIRJAT ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2017 NIDE 2 PÄÄLUOKKA II FI COM(2016) 300 FI 18.7.2016 Tämän talousarvion määrät ilmaistaan euroina, ellei

Lisätiedot

Yhteenveto EU:n virastoja ja elimiä koskevien tilintarkastustuomioistuimen vuotuisten tarkastusten tuloksista: varainhoitovuosi 2014

Yhteenveto EU:n virastoja ja elimiä koskevien tilintarkastustuomioistuimen vuotuisten tarkastusten tuloksista: varainhoitovuosi 2014 Yhteenveto EU:n virastoja ja elimiä koskevien tilintarkastustuomioistuimen vuotuisten tarkastusten tuloksista: varainhoitovuosi 2014 12, rue Alcide De Gasperi - L - 1615 Luxemburg Puh. (+352) 4398 1 Sähköposti:

Lisätiedot

VUODEN 2014 TALOUSARVIOMENETTELY 4: (7) ******* 26.9.2013

VUODEN 2014 TALOUSARVIOMENETTELY 4: (7) ******* 26.9.2013 VUODEN 2014 TALOUSARVIOMENETTELY Asiak. nro: 4: (7) ******* 26.9.2013 BUDJETTIVALIOKUNTA ESITTELIJÄT: ANNE E. JENSEN - PÄÄLUOKKA III (KOMISSIO) MONIKA HOHLMEIER - MUUT PÄÄLUOKAT PARLAMENTIN KANTA Budjettivaliokunnan

Lisätiedot

ASIAKIRJAT. ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2018 NIDE 2 EUROOPAN KOMISSIO COM(2017) 400 FI 29.6.

ASIAKIRJAT. ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2018 NIDE 2 EUROOPAN KOMISSIO COM(2017) 400 FI 29.6. EUROOPAN KOMISSIO ASIAKIRJAT ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2018 NIDE 2 PÄÄLUOKKA II FI COM(2017) 400 FI 29.6.2017 Tämän talousarvion määrät ilmaistaan euroina, ellei

Lisätiedot

ASIAKIRJAT. ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2018 NIDE 9 EUROOPAN KOMISSIO COM(2017) 400 FI 29.6.

ASIAKIRJAT. ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2018 NIDE 9 EUROOPAN KOMISSIO COM(2017) 400 FI 29.6. EUROOPAN KOMISSIO ASIAKIRJAT ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2018 NIDE 9 PÄÄLUOKKA IX FI COM(2017) 400 FI 29.6.2017 Tämän talousarvion määrät ilmaistaan euroina, ellei

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. OIKAISUKIRJELMÄ nro 3 VUODEN 2010 ALUSTAVAAN TALOUSARVIOESITYKSEEN. MENOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN Pääluokka II Neuvosto

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. OIKAISUKIRJELMÄ nro 3 VUODEN 2010 ALUSTAVAAN TALOUSARVIOESITYKSEEN. MENOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN Pääluokka II Neuvosto EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 26.11.2009 SEK(2009)1635 lopullinen C7-0304/09 OIKAISUKIRJELMÄ nro 3 VUODEN 2010 ALUSTAVAAN TALOUSARVIOESITYKSEEN MENOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN Pääluokka II Neuvosto FI

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2013 (08.02) (OR. en) 5753/13 ADD 1 FIN 45 PE-L 5

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2013 (08.02) (OR. en) 5753/13 ADD 1 FIN 45 PE-L 5 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel,. helmikuuta 203 (08.02) (OR. en) 5753/3 ADD FIN 45 PE-L 5 LISÄYS I/A-KOHTAA KOSKEVAAN ILMOITUKSEEN Lähettäjä: Budjettikomitea Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

ASIAKIRJAT. ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2018 NIDE 1 EUROOPAN KOMISSIO COM(2017) 400 FI 29.6.

ASIAKIRJAT. ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2018 NIDE 1 EUROOPAN KOMISSIO COM(2017) 400 FI 29.6. EUROOPAN KOMISSIO ASIAKIRJAT ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2018 NIDE 1 PÄÄLUOKKA I PARLAMENTTI FI COM(2017) 400 FI 29.6.2017 Tämän talousarvion määrät ilmaistaan

Lisätiedot

ASIAKIRJAT. ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2017 NIDE 1 EUROOPAN KOMISSIO COM(2016) 300 FI 18.7.

ASIAKIRJAT. ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2017 NIDE 1 EUROOPAN KOMISSIO COM(2016) 300 FI 18.7. EUROOPAN KOMISSIO ASIAKIRJAT ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2017 NIDE 1 PÄÄLUOKKA I PARLAMENTTI FI COM(2016) 300 FI 18.7.2016 Tämän talousarvion määrät ilmaistaan

Lisätiedot

14635/16 ADD 1 1 DG G 2A

14635/16 ADD 1 1 DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel,. marraskuuta (OR. en) / ADD N ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Neuvosto Asia: Euroopan unionin yleinen talousarvio varainhoitovuodeksi

Lisätiedot

ASIAKIRJAT. ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2017 NIDE 8 EUROOPAN KOMISSIO COM(2016) 300 FI 18.7.

ASIAKIRJAT. ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2017 NIDE 8 EUROOPAN KOMISSIO COM(2016) 300 FI 18.7. EUROOPAN KOMISSIO ASIAKIRJAT ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2017 NIDE 8 PÄÄLUOKKA VIII FI COM(2016) 300 FI 18.7.2016 Tämän talousarvion määrät ilmaistaan euroina,

Lisätiedot

Vuosikertomus EU:n virastoista varainhoitovuodelta 2018

Vuosikertomus EU:n virastoista varainhoitovuodelta 2018 Vuosikertomus EU:n virastoista varainhoitovuodelta 2018 2 Sisällys Luettelo tässä kertomuksessa käsitellyistä EU:n virastoista ja muista unionin elimistä 6 1. luku EU:n virastot ja tilintarkastustuomioistuimen

Lisätiedot

PÄÄLUOKKA I EUROOPAN PARLAMENTTI

PÄÄLUOKKA I EUROOPAN PARLAMENTTI PÄÄLUOKKA I EUROOPAN PARLAMENTTI TULOT OMAT TULOT Osasto Nimike Talousarvio 2019 Talousarvio 2018 Toteutus 2017 4 TOIMIELINTEN JA MUIDEN UNIONIN ELINTEN HENKILÖSTÖLTÄ SAATAVAT TULOT 170 987 900 163 914

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI KONSOLIDOITU SELVITYS TALOUSARVION TOTEUTTAMISESTA JA SEN LIITETIEDOT

EUROOPAN UNIONI KONSOLIDOITU SELVITYS TALOUSARVION TOTEUTTAMISESTA JA SEN LIITETIEDOT EUROOPAN UNIONI KONSOLIDOITU SELVITYS TALOUSARVION TOTEUTTAMISESTA JA SEN LIITETIEDOT VARAINHOITOVUOSI 2011 96 SISÄLLYSLUETTELO Sivu Osa II: Konsolidoitu selvitys Euroopan unionin talousarvion toteuttamisesta

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja DEC 10/2017.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja DEC 10/2017. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10257/17 FIN 364 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 12. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Günther OETTINGER, Euroopan komission jäsen Edward SCICLUNA,

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN Luxemburg, 11. marraskuuta 2003 TUOMIOISTUIN YHTEENVETO

EUROOPAN YHTEISÖJEN Luxemburg, 11. marraskuuta 2003 TUOMIOISTUIN YHTEENVETO EUROOPAN YHTEISÖJEN Luxemburg, 11. marraskuuta 2003 TUOMIOISTUIN MÄÄRÄRAHOJEN SIIRTO Nro 22 YHTEENVETO Luvun 10 "Toimielimen jäsenet" Momentin 109 "Toimielinten jäsenten palkkajärjestelyyn tehtävät muutokset"

Lisätiedot

ASIAKIRJAT. ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2018 NIDE 7 EUROOPAN KOMISSIO COM(2017) 400 FI 29.6.

ASIAKIRJAT. ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2018 NIDE 7 EUROOPAN KOMISSIO COM(2017) 400 FI 29.6. EUROOPAN KOMISSIO ASIAKIRJAT ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2018 NIDE 7 PÄÄLUOKKA VII FI COM(2017) 400 FI 29.6.2017 Tämän talousarvion määrät ilmaistaan euroina, ellei

Lisätiedot

ASIAKIRJAT. ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2017 NIDE 7 EUROOPAN KOMISSIO COM(2016) 300 FI 18.7.

ASIAKIRJAT. ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2017 NIDE 7 EUROOPAN KOMISSIO COM(2016) 300 FI 18.7. EUROOPAN KOMISSIO ASIAKIRJAT ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2017 NIDE 7 PÄÄLUOKKA VII FI COM(2016) 300 FI 18.7.2016 Tämän talousarvion määrät ilmaistaan euroina, ellei

Lisätiedot

A8-0146/18. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen, Harald Vilimsky ENF-ryhmän puolesta

A8-0146/18. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen, Harald Vilimsky ENF-ryhmän puolesta 17.4.2018 A8-0146/18 18 Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen, Harald Vilimsky 4 kohta 4. hyväksyy puhemiehistön ja budjettivaliokunnan välisessä sovittelussa 26. maaliskuuta 2018 ja 10. huhtikuuta

Lisätiedot

ASIAKIRJAT. ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2017 NIDE 6 EUROOPAN KOMISSIO COM(2016) 300 FI 18.7.

ASIAKIRJAT. ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2017 NIDE 6 EUROOPAN KOMISSIO COM(2016) 300 FI 18.7. EUROOPAN KOMISSIO ASIAKIRJAT ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2017 NIDE 6 PÄÄLUOKKA VI FI COM(2016) 300 FI 18.7.2016 Tämän talousarvion määrät ilmaistaan euroina, ellei

Lisätiedot

MÄÄRÄRAHASIIRTO nro DEC 13/2016

MÄÄRÄRAHASIIRTO nro DEC 13/2016 EUROOPAN KOMISSIO BRYSSEL 29/06/2016 YLEINEN TALOUSARVIO VARAINHOITOVUOSI 2016 PÄÄLUOKKA III KOMISSIO OSASTOT 01, 02, 03, 04, 05, 06, 07, 08, 09, 11, 12, 13, 14, 15, 16, 17, 18, 19, 20, 21, 22, 23, 25,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en) 7003/17 BUDGET 2 PERUSTELUT Asia: Esitys Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 1 varainhoitovuoden 2017 yleiseen talousarvioon oheisasiakirjaksi

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.3.2016 COM(2016) 152 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä FI FI Euroopan komissio

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6621/17 N 133 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Budjettikomitea Ennakkoarvio Eurooppa-neuvoston ja neuvoston

Lisätiedot

ASIAKIRJAT. ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2017 NIDE 10 EUROOPAN KOMISSIO COM(2016) 300 FI 18.7.

ASIAKIRJAT. ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2017 NIDE 10 EUROOPAN KOMISSIO COM(2016) 300 FI 18.7. EUROOPAN KOMISSIO ASIAKIRJAT ESITYS Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2017 NIDE 10 PÄÄLUOKKA X FI COM(2016) 300 FI 18.7.2016 Tämän talousarvion määrät ilmaistaan euroina, ellei

Lisätiedot

L 51/2134 FI Euroopan unionin virallinen lehti PÄÄLUOKKA VII ALUEIDEN KOMITEA

L 51/2134 FI Euroopan unionin virallinen lehti PÄÄLUOKKA VII ALUEIDEN KOMITEA L 51/2134 FI Euroopan unionin virallinen lehti 28.2.2017 PÄÄLUOKKA VII 28.2.2017 FI Euroopan unionin virallinen lehti L 51/2135 TULOT Euroopan unionin rahoitusosuus alueiden komitean menoista varainhoitovuodelle

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 ««««««««««««Budjettivaliokunta 2009 21.9.2005 ILMOITUS JÄSENILLE Asia: Euroopan parlamentin vuoden 2005 talousarvion toteuttaminen Jäsenille lähetetään oheisena määrärahasiirtoesitys

Lisätiedot

Marco Valli, Laura Agea, Fabio Massimo Castaldo, Eleonora Evi EFDD-ryhmän puolesta

Marco Valli, Laura Agea, Fabio Massimo Castaldo, Eleonora Evi EFDD-ryhmän puolesta 26.3.2019 A8-0182/21 21 3 kohta 3. hyväksyy puhemiehistön ja budjettivaliokunnan välisissä sovitteluissa 19. maaliskuuta 2019 saavutetun yhteisymmärryksen, jonka mukaan määrärahoja lisätään vuoden 2019

Lisätiedot

Yhteenveto EU:n virastoja ja muita elimiä koskevien tilintarkastustuomioistuimen vuotuisten tarkastusten tuloksista: varainhoitovuosi 2013

Yhteenveto EU:n virastoja ja muita elimiä koskevien tilintarkastustuomioistuimen vuotuisten tarkastusten tuloksista: varainhoitovuosi 2013 ЕВРОПЕЙСКА СМЕТНА ПАЛАТА TRIBUNAL DE CUENTAS EUROPEO EVROPSKÝ ÚČETNÍ DVŮR DEN EUROPÆISKE REVISIONSRET EUROPÄISCHER RECHNUNGSHOF EUROOPA KONTROLLIKODA ΕΥΡΩΠΑΪΚΟ ΕΛΕΓΚΤΙΚΟ ΣΥΝΕΔΡΙO EUROPEAN COURT OF AUDITORS

Lisätiedot

PÄÄLUOKKA IV EUROOPAN UNIONIN TUOMIOISTUIN

PÄÄLUOKKA IV EUROOPAN UNIONIN TUOMIOISTUIN PÄÄLUOKKA IV EUROOPAN UNIONIN TUOMIOISTUIN TULOT OMAT TULOT Osasto Nimike 4 TOIMIELINTEN JA UNIONIN MUIDEN ELINTEN HENKILÖSTÖLTÄ SAATAVAT TULOT 49 044 000 44 856 000 48 040 640,01 5 TOIMIELIMEN HALLINNOLLISESTA

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 13. kesäkuuta 2012 (OR. en) 10449/12 Toimielinten välinen asia: 2011/0431 (APP) LIMITE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 13. kesäkuuta 2012 (OR. en) 10449/12 Toimielinten välinen asia: 2011/0431 (APP) LIMITE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. kesäkuuta 202 (OR. en) 0449/2 Toimielinten välinen asia: 20/043 (APP) LIMITE FREMP 8 JAI 366 COSCE 7 COHOM 22 OC 292 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

(1999/C 372/04) TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN TARKASTUSKERTOMUS... 1 4 21

(1999/C 372/04) TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN TARKASTUSKERTOMUS... 1 4 21 C 372/20 FI Euroopan yhteisöjen virallinen lehti 22.12.1999 KERTOMUS Euroopan unionin elinten käännöskeskuksen (Luxemburg) tilinpäätöksestä 31. joulukuuta 1998 päättyneeltä varainhoitovuodelta sekä keskuksen

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2011 KOM(2011) 199 lopullinen KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Varainhoitovuotta 2012 koskeva rahoituskehyksen tekninen mukautus BKTL:n muutosten

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston

Lisätiedot

Pääluokka I Euroopan parlamentti Pääluokka II Eurooppa-neuvosto ja neuvosto Luku XX Hallintomenot Liite II Julkaisutoimisto...

Pääluokka I Euroopan parlamentti Pääluokka II Eurooppa-neuvosto ja neuvosto Luku XX Hallintomenot Liite II Julkaisutoimisto... EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 10. heinäkuuta 2012 (18.07) (OR. en) 12278/12 ADD 3 N 509 LISÄYS 3 ILMOITUKSEEN Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia:

Lisätiedot

VASTAAVUUSTAULUKOT (*) Euroopan unionista tehty sopimus

VASTAAVUUSTAULUKOT (*) Euroopan unionista tehty sopimus 26.10.2012 Euroopan unionin virallinen lehti C 326/363 VASTAAVUUSTAULUKOT (*) Euroopan unionista tehty sopimus Euroopan unionista tehdyn sopimuksen aiempi numerointi I OSASTO - YHTEISET MÄÄRÄYKSET Euroopan

Lisätiedot

Euroopan rasismin ja muukalaisvihan seurantakeskuksen varainhoitovuoden 2004 tulo- ja menoarvio RECETTES

Euroopan rasismin ja muukalaisvihan seurantakeskuksen varainhoitovuoden 2004 tulo- ja menoarvio RECETTES Euroopan rasismin ja muukalaisvihan seurantakeskuksen varainhoitovuoden 2004 tulo- ja menoarvio RECETTES Momentti&cr;Alamomentti Nimike 2004 2003 2002 Momentti&cr;Alamomentti Selvitysosa 2 EUROOPAN YHTEISÖN

Lisätiedot

OMAT TULOT OSASTO 4 TOIMIELINTEN JA MUIDEN UNIONIN ELINTEN HENKILÖSTÖLTÄ SAATAVAT TULOT

OMAT TULOT OSASTO 4 TOIMIELINTEN JA MUIDEN UNIONIN ELINTEN HENKILÖSTÖLTÄ SAATAVAT TULOT 24.2.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti L 48/2147 OMAT TULOT OSASTO 4 TOIMIELINTEN JA MUIDEN UNIONIN ELINTEN HENKILÖSTÖLTÄ SAATAVAT TULOT LUKU 4 0 ERILAISET VEROT JA PIDÄTYKSET LUKU 4 1 MAKSUT ELÄKEJÄRJESTELMÄÄN

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIO NRO 5 VARAINHOITOVUODEKSI 2004 YLEINEN TULOTAULUKKO YLEINEN YHTEENVETO TULOISTA JA MENOISTA PÄÄLUOKITTAIN

LISÄTALOUSARVIO NRO 5 VARAINHOITOVUODEKSI 2004 YLEINEN TULOTAULUKKO YLEINEN YHTEENVETO TULOISTA JA MENOISTA PÄÄLUOKITTAIN LISÄTALOUSARVIO NRO 5 VARAINHOITOVUODEKSI 2004 YLEINEN TULOTAULUKKO YLEINEN YHTEENVETO TULOISTA JA MENOISTA PÄÄLUOKITTAIN PÄÄLUOKKA II - NEUVOSTO PÄÄLUOKKA III - KOMISSIO PÄÄLUOKKA IV - TUOMIOISTUIN PÄÄLUOKKA

Lisätiedot

OIKAISUKIRJELMÄ LISÄTALOUSARVIOESITYKSEEN NRO 6/2014 YLEINEN TULOTAULUKKO

OIKAISUKIRJELMÄ LISÄTALOUSARVIOESITYKSEEN NRO 6/2014 YLEINEN TULOTAULUKKO EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2014 COM(2014) 730 final OIKAISUKIRJELMÄ LISÄTALOUSARVIOESITYKSEEN NRO 6/2014 YLEINEN TULOTAULUKKO MENOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN Pääluokka III Komissio Pääluokka VIII Euroopan

Lisätiedot

LIITE HYVÄKSYTYT TEKSTIT

LIITE HYVÄKSYTYT TEKSTIT 2012-2013 LIITE HYVÄKSYTYT TEKSTIT Istunto torstai 29. maaliskuuta 2012 ENNAKKOARVIO EUROOPAN PARLAMENTIN TULOISTA JA MENOISTA VARAINHOITOVUODEKSI 2013 (työjärjestyksen 79 artiklan 4 kohta) P7_TA-PROV(2012)03-29(ANN01)

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE. Rahoituskehyksen tekninen mukautus vuodeksi 2015 BKTL:n muutosten mukaisesti

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE. Rahoituskehyksen tekninen mukautus vuodeksi 2015 BKTL:n muutosten mukaisesti EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.5.2014 COM(2014) 307 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Rahoituskehyksen tekninen mukautus vuodeksi 2015 BKTL:n muutosten mukaisesti (vuosia 2014

Lisätiedot

MÄÄRÄRAHASIIRTO NRO DEC 48/2011

MÄÄRÄRAHASIIRTO NRO DEC 48/2011 EUROOPAN KOMISSIO BRYSSEL 31/10/2011 YLEINEN TALOUSARVIO VARAINHOITOVUOSI 2011 PÄÄLUOKKA III KOMISSIO OSASTOT 19 JA 21 MÄÄRÄRAHASIIRTO NRO DEC 48/2011 EUROA MÄÄRÄRAHOJEN ALKUPERÄ LUVUSTA 19 04 Demokratiaa

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 3 VUODEN 2013 YLEISEEN TALOUSARVIOON YLEINEN TULOTAULUKKO

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 3 VUODEN 2013 YLEISEEN TALOUSARVIOON YLEINEN TULOTAULUKKO EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2013 COM(2013) 224 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 3 VUODEN 2013 YLEISEEN TALOUSARVIOON YLEINEN TULOTAULUKKO FI FI LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 3 VUODEN 2013 YLEISEEN TALOUSARVIOON

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2015 COM(2015) 156 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2015/000 TA 2015 komission aloitteesta

Lisätiedot

MÄÄRÄRAHOJEN SIIRROT NROT 6 JA 7. Varainhoitoasetuksen 24 artiklan 4 kohdan mukaiset menettelyt ***

MÄÄRÄRAHOJEN SIIRROT NROT 6 JA 7. Varainhoitoasetuksen 24 artiklan 4 kohdan mukaiset menettelyt *** EUROOPAN UNIONIN Luxemburgissa 30.11.2012 TUOMIOISTUIN MÄÄRÄRAHOJEN SIIRROT NROT 6 JA 7 Varainhoitoasetuksen 24 artiklan 4 kohdan mukaiset menettelyt *** - 2 - TIIVISTELMÄ I. JOHDANTO II. MÄÄRÄRAHOJEN

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja DEC 38/2015.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja DEC 38/2015. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. lokakuuta 2015 (OR. en) 13543/15 FIN 730 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 30. lokakuuta 2015 Vastaanottaja: Kristalina GEORGIEVA, Euroopan komission varapuheenjohtaja Pierre

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE. Rahoituskehyksen tekninen mukautus vuodeksi 2016 BKTL:n muutosten mukaisesti

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE. Rahoituskehyksen tekninen mukautus vuodeksi 2016 BKTL:n muutosten mukaisesti EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.5.2015 COM(2015) 320 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Rahoituskehyksen tekninen mukautus vuodeksi 2016 BKTL:n muutosten mukaisesti (vuosia 2014

Lisätiedot

HYVÄKSYTYT TEKSTIT OSA 2

HYVÄKSYTYT TEKSTIT OSA 2 EUROOPAN PARLAMENTTI 2012-2013 HYVÄKSYTYT TEKSTIT OSA 2 Istunto torstai 10. toukokuuta 2012 P7_TA-PROV(2012)05-10 VÄLIAIKAINEN PAINOS PE 486.812 FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI SISÄLTÖ PARLAMENTIN

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10694/17 FIN 416 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 27. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

KERTOMUS Euroopan unionin elinten käännöskeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2009 sekä käännöskeskuksen vastaukset (2010/C 338/21) SISÄLLYS

KERTOMUS Euroopan unionin elinten käännöskeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2009 sekä käännöskeskuksen vastaukset (2010/C 338/21) SISÄLLYS 14.12.2010 Euroopan unionin virallinen lehti C 338/119 KERTOMUS Euroopan unionin elinten käännöskeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2009 sekä käännöskeskuksen vastaukset (2010/C 338/21) SISÄLLYS

Lisätiedot

6897/15 js/sj/vl 1 DG A4

6897/15 js/sj/vl 1 DG A4 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. maaliskuuta 2015 (OR. en) 6897/15 N 183 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Budjettikomitea Ennakkoarvio Eurooppa-neuvoston ja neuvoston

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 8 VUODEN 2014 YLEISEEN TALOUSARVIOON TULOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN. MENOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN Pääluokka III Komissio

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 8 VUODEN 2014 YLEISEEN TALOUSARVIOON TULOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN. MENOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN Pääluokka III Komissio EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.11.2014 COM(2014) 722 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 8 VUODEN 2014 YLEISEEN TALOUSARVIOON TULOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN MENOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN Pääluokka III Komissio FI FI

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2015) 160 final

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2015) 160 final Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. huhtikuuta 2015 (OR. en) 8014/15 FIN 282 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 15. huhtikuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

A8-0014/19

A8-0014/19 15.10.2014 A8-0014/19 19 6 kohta 6. korostaa, että erillisvirastot ovat erittäin tärkeitä unionin toimintapolitiikkojen ja ohjelmien täytäntöönpanon kannalta; tähdentää, että niille on myönnettävä riittävästi

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.2.2017 COM(2017) 101 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2017/000 TA 2017 komission aloitteesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO BUDG/A7/2008/D/59274 BRYSSEL 31/10/2008. MÄÄRÄRAHASIIRTO nro DEC41/2008

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO BUDG/A7/2008/D/59274 BRYSSEL 31/10/2008. MÄÄRÄRAHASIIRTO nro DEC41/2008 EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO BUDG/A7/2008/D/59274 BRYSSEL 31/10/2008 YLEINEN TALOUSARVIO VARAINHOITOVUOSI 2008 PÄÄLUOKKA III KOMISSIO OSASTO 05 MÄÄRÄRAHASIIRTO nro DEC41/2008 PAKOLLISET MENOT EUROA MÄÄRÄRAHOJEN

Lisätiedot

PÄÄLUOKKA VIII EUROOPAN OIKEUSASIAMIES

PÄÄLUOKKA VIII EUROOPAN OIKEUSASIAMIES PÄÄLUOKKA VIII EUROOPAN OIKEUSASIAMIES TULOT OMAT TULOT Osasto Nimike Talousarvio 2015 Talousarvio 2014 Toteutus 2013 4 TOIMIELINTEN JA MUIDEN UNIONIN ELINTEN HENKILÖSTÖLTÄ SAATAVAT TULOT 1 235 490 1 190

Lisätiedot