ISIEN KOKEMUKSIA PERHEVALMENNUKSESTA

Transkriptio

1 ISIEN KOKEMUKSIA PERHEVALMENNUKSESTA Marjo Palos Opinnäytetyö Kevät 2001 Diakonia-ammattikorkeakoulu Alppikadun yksikkö

2 OPINNÄYTETYÖN TIIVISTELMÄ (ABSTRACT) DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU/ ALPPIKADUN YKSIKKÖ Palos, Marjo Isien kokemuksia perhevalmennuksesta. Helsingin Alppikadun yksikkö. Kevät 2001 Ohjaajat: Anneli Laavi ja Eila Jantunen 65 sivua ja 8 liitettä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisena isät kokevat perhevalmennuksen ja sieltä mahdollisesti saamansa tuen. Lisäksi selvitettiin, miten isät olettavat saamansa tuen näkyvän heidän elämässään. Tutkimus on kvalitatiivinen. Aineisto on kerätty kyselyiden, haastattelujen ja keskustelutilanteen avulla erään Länsi- Helsingin neuvolan perhevalmennukseen osallistuvilta isiltä, joiden puoliso on raskaana. Aineisto on analysoitu laadullisella sisällön analyysillä. Tutkimustuloksia on verrattu aiempiin tutkimustuloksiin. Teemahaastattelutilanteissa käytettiin seuraavanlaisia teemoja: isien odotukset perhevalmennuksesta, kokemukset perhevalmennuksesta, odotukset tulevasta vanhemmuudesta, tuen saantikokemukset ja -muodot ryhmässä, tuen saantikokemukset ja -muodot isäksi kasvamisessa, isien halukkuus osallistua perhevalmennukseen ja perhevalmennuksen vaikutus muuhun neuvolatoimintaan ja suhteeseen äitiysneuvolan terveydenhoitajaan. Tulosten mukaan isät pitävät perhevalmennusta tarpeellisena ja hyödyllisenä. Muun muassa sairaalan ja neuvolan välisessä yhteistyössä ja perhevalmennuksen vetäjien opetusmetodeissa olisi heidän mielestään kehitettävää, ja niihin olisi kiinnitettävä enemmän huomiota. Haastateltujen mielestä perhevalmennuksesta saa paljon käytännön tietoa esimerkiksi synnytyksestä ja lastenhoidosta. Tutkimustulosten perusteella näyttää siltä, että terveydenhoitajien olisi työssään kiinnitettävä yhä enemmän huomiota isien tukemiseen perhevalmennuksessa. Avainsanat: tuen saaminen, isät, perhevalmennus, perhekeskeisyys. Säilytyspaikka: DIAK Helsingin Alppikadun yksikön kirjasto.

3 ABSTRACT Diaconia Polytechnic in Finland, Alppikatu Training Unit Author: Palos, Marjo Title: Expecting Fathers Experiences of Prenatal Family Training Spring 2001 Pages: 65 Appendices: 8 The aim of this study is to find out about fathers experiences of prenatal family training and the possibility of receiving support. Furthermore, how is the support made apparent in their everyday lives. The study is qualitative and using content analysis. The material was gathered using questionnaires and two thematic interviews with expecting fathers from a Helsinki health clinic. Also, this study was also compared with earlier research. The interviews used following themes: fathers expectations of family training, fathers experiences of family training, fathers expectations of parenthood, getting support experiences from group participation, fathers desires concerning family training. Other themes were as follows: the support methods and format of the groups and the influences of fathers training on the relationship and guidance of the maternity health clinic. The findings indicated that the fathers saw the family training as being necessary and helpful. Furthermore, co-operation between hospital and maternity health clinic and the methods of advisors in the family training would be developed further. They also believed that they had received a lot of information from family training, which could be actively in practice; among other things, during labour and future care. Research results indicate that public health nurses should support fathers more in family training. Keywords: get support, fathers, family centred training Filed and stored at: Diaconia Institute Library, Alppikatu, Helsinki

4 SISÄLLYS: TIIVISTELMÄ ABSTRACT SISÄLLYS Sivu 1. JOHDANTO 2. TUTKIMUKSEN TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT Isän roolista ja merkityksestä Isän merkitys lapselle Isien odotusaika Isäksi kasvaminen Perhevalmennus Perhe Perhekeskeisyys perhevalmennuksessa Perhevalmennuksen suunnitteluun vaikuttavia tekijöitä Perhevalmennuksen kehityssuuntia ja haasteita Hyvän perhevalmennuksen kriteerit ja lähtökohdat KIRJALLISUUSKATSAUS Tutkimuksia perhevalmennuksesta Tutkimuksia isien kokemuksista perhevalmennuksesta Tutkimuksia isyyden roolista ja merkityksestä Tutkimus isien kokemuksista odotusajasta TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSTEHTÄVÄT TUTKIMUSAINEISTO- JA MENETELMÄT Laadullinen tutkimus Aineiston keruu Kysely tutkimukseen osallistuville isille Kuvaus haastattelutilanteista Aineiston analysointi: sisällön analyysi- menetelmä 34

5 5.4. Analyysimenetelmän soveltaminen tässä tutkimuksessa Eettisiä näkökohtia TUTKIMUKSEN LUOTETTAVUUS Menetelmän ja aineiston luotettavuus Aineiston analysoinnin ja tutkimustulosten luotettavuus TUTKIMUKSEN TULOKSET Isien odotukset perhevalmennuksesta Isien kokemukset perhevalmennuksesta Isien odotuksia, mielikuvia ja ajatuksia tulevasta vanhemmuudesta Isien kokemukset tuesta ryhmässä Isien kokemukset tuesta isäksi kasvamisessa Isien halukkuus osallistua perhevalmennukseen Perhevalmennuksen yhteys muuhun neuvolatoimintaan ja suhteeseen äitiysneuvolan terveydenhoitajaan Yhteenveto tutkimuksen tuloksista POHDINTA Tutkimustulosten tarkastelua Tutkimusprosessin tarkastelua Jatkotutkimushaasteet 60 LÄHTEET 62 LIITTEET Liite 1. Helsingin kaupungin terveysviraston tutkimuslupahakemus. Liite 2. Tutkimussuunnitelma. Liite 3. Kutsukirje tutkimukseen osallistuville perhevalmennuksessa oleville isille. Liite 4. Kysely tutkimukseen osallistuville isille. Liite 5. Haastattelu tutkimukseen osallistuville isille ja Liite 6. Haastattelutilanteiden teemat ja alateemat. Liite 7. Isien ryhmäkeskustelutilanne perhevalmennuksessa terveysasemalla Liite 8. Odottavalle isälle esite.

6 1. JOHDANTO Nykyisin lähes kaikki ensimmäistä lastaan odottavat isät osallistuvat neuvolassa järjestettävään perhevalmennukseen ja synnytykseen. Perhevalmennuksessa tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota myös isien hyvinvointiin ja isäksi tulemiseen. Mies voi tarvita henkistä tukea isyydessään. Usein miehen pitää myös jaksaa tukea huolestunutta äitiä. Koko perheen tilanne on tärkeä lapsen kokonaiskehitykselle. Miehen tukeminen on samalla koko perheen tukemista. Perheen arkielämässä selviytymistä voidaan vahvistaa perheen tukemisella hoitotyön keinoin. (Mansnerus 1998, 20). Opinnäytetyössäni otan selville, millaista tukea esikoistaan odottavat isät kokevat saaneensa neuvolan perhevalmennuksesta. Perhekeskeisyys on yleinen käsite sosiaali- ja terveydenhuollossa. Perhekeskeisyys tarkoittaa hoitamisessa perheen mukaan ottamista koko hoitoprosessiin ja päätöksentekoon. Terveydenhuollossa perhe on aina ollut hoitotyön asiakkaana. Hoitoon hakeutunut perheenjäsen on ollut aktiivisena hoitoon osallistujana ja muut perheenjäsenet ovat olleet ikään kuin taustalla hoitotyön toiminnoissa. (Paunonen & Vehviläinen Julkunen 1999, ) Perhe on asiakkaan hoitamisen kannalta voimavara, jota tulisi osata hyödyntää. Kun perhe on hoidossa mukana, asiakkaan hoitotyön laatu voidaan paremmin varmistaa. Yksilön terveydentila vaikuttaa yleensä myös muihin perheenjäseniin sekä koko perhekokonaisuuteen. Perheeltä saatu tuki lisää asiakkaan hyvää oloa ja kohentaa hänen terveydentilaansa muutenkin. Perheen monet taustatekijät ja toimintamallit antavat selkeän kokonaiskuvan perheen tilanteesta. (Paunonen & Vehviläinen Julkunen 1999, ) Olen itse osallistunut perhevalmennukseen vuonna Sain jo tuolloin ajatuksen tehdä opinnäytetyöni valmennukseen liittyen. Tutustuttuani perhevalmennuksesta tehtyihin tutkimuksiin, huomasin, ettei miehiä vielä oteta huomioon perhevalmennuksessa kovinkaan paljon. Isän roolista ja merkityksestä lasten hoidossa puhutaan nykyisin paljon. Miehet ovat yhä enemmän mukana raskaudessa ja synnytyksessä sekä lastenhoidossa. Yhä useammat miehet haluavat ottaa kokonaisvaltaista vastuuta näissä asioissa. Vanhempien roolit ovat alkaneet muistuttaa enemmän toisiaan. Miesten osallistumisen muutokset tuovat äitiyshuollon palveluihin

7 2 uusia haasteita. (Kaila - Behm. 1998, 163). Yhteiskunnallisten muutosten myötä vapaa- aika ja työttömyys ovat lisääntyneet, ja miehille on jäänyt enemmän aikaa perheelleen. Isien tiedolliset tarpeet ovat lisääntyneet ja he tarvitsevat enemmän tukea isyydelleen. (Juopperi, Puijola & Ylifrantti 1998, 11.) Puolisosuhde on tärkeä voimavara myös silloin kun äiti ja lapsi kotiutuvat synnytyssairaalasta, jossa ollaan entistä lyhyempi aika. Vaikka perhekeskeisyyttä pidetään tärkeänä neuvolan toiminnassa, isien näkökulmaa on tutkittu suhteellisen vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on ollut kartoittaa isien subjektiivisia kokemuksia tuen saamisesta neuvolan perhevalmennuksessa.

8 3 2. TUTKIMUKSEN TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT 2.1. Isän roolista ja merkityksestä Isän merkitys lapselle Lapsen suhde isään alkaa kehittyä rinnan äitisuhteen kanssa jo lapsen ensimmäisinä elinviikkoina. Kehitysteoriat, joiden mukaan isä olisi tärkeä vasta isommille lapsille, ovat väistymässä. Ennen isät eivät juuri lastenkammarissa käyneet, eikä heistä voinut siis tulla pienokaiselle läheisiä. Kun isät osallistuvat lapsen odotukseen, synnytykseen ja varhaishoitoon, isän ja lapsen suhde muodostuu kiinteäksi. Tähän perustuu isän ja lapsen varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen. (Kaila-Behm 1997, 25; Latikka 1997, 8.) Isä ei ole lapsen kakkosäiti, vaan lapsi kokee isän erilaisena kuin äidin. Jo ennen kuin lapsi pystyy erottamaan sukupuolet toisistaan, hän huomaa isän olevan eri tuntuinen, erilaiselta maistuva ja erilaiselta kuulostava. Isän liikkeet ja kosketus poikkeavat äidin ja naishoitajien kosketuksesta. Isät puuhailevat lasten kanssa toisenlaisia asioita kuin äidit. Lasten kanssa leikkiminen jää usein isän tukeville harteille äidin keskittyessä enemmän perushoivaan. (Latikka 1997, 8.) Yksi tärkeä isän tehtävä on auttaa lasta itsenäistymään äidistä. Lasta helpottaa, kun maailmassa on äidin lisäksi toinenkin läheinen ihminen. Lapsen ollessa niin sanotussa lähestymisvaiheessa (1.5-2-vuotiaana) ympäröivän maailman laajuus samanaikaisesti kiehtoo ja pelottaa lasta. Toisaalta lapsi haluaa rynnätä ulos tutkimaan maailmaa, toisaalta äidin turvallinen syli houkuttaa puoleensa. Mikäli äidin ja lapsen suhteen ulkopuolelta löytyy jotain kiinnostavaa, arvokasta ja turvallista, kuten isä, lapsi uskaltaa ottaa ensimmäisen askeleen kohti itsenäistymistä. (Latikka 1997, 8.) Isän läsnäolo tukee myös tytön ja pojan sukupuoli-identiteettiä. Tyttö testaa helposti viehätysvoimaansa isän silmissä. Nuoruusiässä tytölle on tärkeää, että isä kunnioittaa hänen ajatuksiaan ja arvojaan. Isän suhtautuminen vaikuttaa paljon siihen, miten tyttö

9 4 arvostaa itseään myöhemmin elämässä naisena. (Latikka 1997, 8.) Poika tarvitsee isää joustavan, toimivan ja terveen maskuliinisuuden kasvuun. Poika haluaa olla isänsä toveri ja tehdä yhdessä asioita. Poika haluaa ihailla isää ja tämän taitoja. Sitä mukaan, kun pojan taidot kehittyvät, pojan suhde isään muuttuu realistisemmaksi. (Latikka 1997, 8.) Pientä lasta hoitaessaan isälle voi tulla mieleen - ehkä ensimmäistä kertaa elämässä - että joku on hänestä riippuvainen, ja että hän pystyy tyydyttämään toisen tarpeet. Tällaisista tuntemuksista syntyy isän ja lapsen välille ikioma kahdenkeskinen suhde, joka tulee olemaan kummallekin tärkeimpiä asioita elämässä. (Huttunen 2000, 4.) Vaikka lastenhoito on edelleen pääasiallisesti äidin vastuulla useimmissa perheissä, on arkipäivän työnjaossa tapahtunut kehitystä, jota voidaan epäilemättä pitää pikkulapsen kehityksen kannalta hyvin myönteisenä. Nykyisin varhaislapsuus näyttää selvästi muodostuvan isän osallistumisen myötä rikkaammaksi kuin aiemmilla sukupolvilla. Varsin monissa nuorissa perheissä pikkulapsilla on mahdollisuus solmia jo varhain kiinteä suhde isään ja rikastuttaa kokemusmaailmaansa leikeissä tämän kanssa. (Sommer, 1986; ) Isä on lapselle tärkeä, vaikka hän olisi perheen elämästä poissakin. Jos isä ei ole konkreettisesti läsnä lapsen arkipäivässä, lapsi täyttää isää varten olevan tilan mielessään omilla fantasioillaan. Supermies- isät ja hylkäävät roistot edustavat ääripäitä, joita lapsen mieli sorvaa isänmalliksi. Avioerojen takia isien rooli perheissä jää usein vähäiseksi. Isän kaipuu voi olla hyvinkin suurta. Lapsen isänpuutetta voi osittain paikata miespuolinen ystävä. (Latikka 1997, 8.) Isien odotusaika Etenkin ensimmäisen lapsen odotus on merkityksellinen asia isäksi tulemisessa, ja se voi olla miehelle voimakkaita tunteita herättävä asia. Tulevan isän mieli on usein herkistynyt yhtälailla kuin äidinkin. Tuleva lapsi ei kuitenkaan ole vielä todellinen ja konkreettinen isälle. (Huttunen 2000, 3; Kaila-Behm 1998, 163.) Isien käsitys roolistaan

10 isänä ja tulevista tehtävistään on odotusaikana usein epäselvä ja jäsentymätön. Odotus tuo tulevalle miehelle mieleen monenlaisia kysymyksiä ja tuntemuksia, jotka vaihtelevat voimakkaasta mielihyvästä epävarmuuteen. Monien isien mieltä askarruttaa synnytyksen lähestyessä lapsen syntymään liittyvät pelot. Lapsi merkitsee miehen itsetunnolle paljon, isäksi tuleminen on kuitenkin tehtävä itse itselleen selväksi - luonto ei tässä asiassa tule välttämättä miehen avuksi. (Huttunen 2000, 4; Karila 1989, 22.) 5 Isäksi tulemista on hyvä arvioida myös ajatustasolla. Isät joutuvat arvioimaan uudelleen itseään, suhdettaan vaimoonsa, työhönsä ja vapaa-aikaansa. Yhdeksän kuukauden aikana on aikaa kasvaa ja valmentautua isyyteen. Ensimmäistä lastaan odottavilla isillä olisi hyvä saada tietoa niistä ristiriitaisista tunteista, mitä odotusaikana voi tulla. Vaikka odotus ja synnytys ovat etupäässä tulevan äidin tehtäviä, ne kuuluvat henkisesti yhtä paljon isälle - ja kummastakin voi tulla yhtä pätevä vanhempi. (Juopperi, Puijola & Ylifrantti 1998, 10; Huttunen 2000, 4.) Isillä voi esiintyä odotusaikana fyysisiä oireita, kuten lihomista ja päänsärkyä. Todennäköisimmin isien odotusajan oireet johtuvat heidän myötäelämisestä äidin raskauden aikana. Odotusaikana isillä on pelkoja siitä, meneekö kaikki hyvin, onko lapsi terve ja kuinka synnytys sujuu. Isät kokevat huomattavasti enemmän epävarmuutta odotusaikana kuin lapsen syntymän jälkeen. (Juopperi, Puijola & Ylifrantti 1998, 10.) Karilan tutkimuksessa (1989, 22.) havaittiin ensimmäistä lasta odottavien isien olevan vähiten ahdistuneita ja lääkärinavun tarpeessa. Isän jaksamisen kannalta on tärkeää pystyä keskustelemaan omista tunteistaan ja huolistaan (Juopperi, Puijola & Ylifrantti 1998, 9). Esikoisen odotuksen alussa keskusteleminen muiden kanssa voi olla kuitenkin hankalaa, kun mies ei oikein itsekään tiedä, mitä ajattelisi. Tunteista puhuminen voi myös tuntua intiimiltä, eikä mies ole välttämättä tottunut siihen, kun se ei myöskään ole perinteisesti kuulunut miesten kulttuuriin. Miesten kesken mielellään kerskutaan aikaansaannoksesta, ja läheiset ovat enemmän kiinnostuneita puolison kuin isän voinnista. (Kaila-Behm 1998, 163.) Lapsen odotus ja syntyminen on melkoinen muutos parisuhteelle. Parisuhde muuttuu kolmiosuhteeksi, jossa puolisoiden olisi löydettävä oma paikkansa uudessa elämänvaiheessa, joka toimii pitkälti lapsen ehdoilla. Avoin ja luottamuksellinen suhde

11 puolisoiden välillä auttaa selviytymään uudessa elämäntilanteessa. (Juopperi, Puijola & Ylifrantti 1998, 11.) 6 Parisuhteen toimivuuden sekä uudenlaisen isätyypin kehittymisen kannalta olisi tärkeää, että vanhemmuus ei syrjäyttäisi puolisona olemista. Vanhemmuushan on perhe- elämän osana suhteessa lapsiin, kun taas puolisous liittyy yksinomaan parisuhteeseen. Ainakin Suomessa puolisous näyttää vauvan synnyttyä väistyvän lähes kokonaan vanhemmuuden tietä. Puolisot tuntevat usein itsensä syyllisiksi halutessaan olla välillä kahdestaan tai epäonnistuneiksi kyllästyessään pelkkään vanhempina olemiseen. Vanhemmat osallistuvat perheen ulkopuolisiin menoihin yleensä vuorotellen, jolloin he jäävät helposti paitsi parisuhteen kehittymisen kannalta tärkeistä yhteisistä kokemuksista. Yhteiskunnassa tulisikin olla nykyistä enemmän sisäänrakennettuja mekanismeja sekä sukulaisiin ja tuttaviin perustuvia verkostoja, jotka auttaisivat pariskuntaa huolehtimaan myös puolisona olemisesta ja nauttimaan entistä täyteläisemmin yhdessäolon hetkistä. (Kauhanen 1998, 30.) Isät miettivät, miten kaikki tulee sujumaan lapsen syntymän jälkeen. Isät pitävät tärkeänä perheen hyvinvointia. Isillä voi olla huoli perheen taloudellisesta toimeentulosta, koska he haluavat antaa hyvät lähtökohdat lapsen elämälle. Tämän takia usein esikoisen odotus lisää isälle hänen työhönsä kohdistamia vaatimuksia. (Juopperi, Puijola & Ylifrantti 1998, 9; Kaila-Behm 1998, 163.) Työhön tai opiskeluun liittyvät hankaluudet voivat aiheuttaa pelkoa ja epävarmuutta. Silloin isän olisi hyvä ymmärtää nämä tilanteet osaksi henkistä kasvua ja siihen liittyvää kipuilua, jonka odotusaika käynnistää. Vastuun lisääntymiseen totuttelu vie oman aikansa. (Huttunen 2000, 3.) Tulevan lapsen terveys, kasvu ja kehitys huolestuttavat myös isää. Nykyaikainen sikiödiagnostiikka voi palvella myöskin isäksi tulemista ja sen tukemista. Sikiön sydänäänten kuuleminen ja etenkin sikiön ihmismäisen hahmon näkeminen ultraäänikuvassa havahduttavat miehen kokemukseen, että hänestä tosiaankin on tulossa isä. (Kaila-Behm 1998, 163; Kauhanen 1998, 16.) Isyyteen kasvu alkaa jo odotusaikana (Huttunen 2000, 3). Esikoisen odotuksen myötä kiinnostus pienten lasten elämään tulee ajankohtaiseksi. Joskus ulkopuolisen tai ammattiauttajan kanssa saattaa olla helpompaa peilata ja testata

12 omia tuntemuksiaan, esimerkiksi parisuhteen tilanteesta ja myös saada tukea omille ajatuksille. (Kaila-Behm 1998, 164.) 7 Oman lapsen syntymä on isälle ikimuistoinen ja sanoinkuvaamaton hetki. Isä kokee tulevansa enemmän mieheksi oman aikaansaannoksensa kautta. Isäksi tulemisen myötä mies toivoo kuitenkin puolisosuhteen ja työn pysyvän ennallaan. Näissä asioissa miehenä oleminen ei muutu. (Kaila-Behm 1998, 163.) Isäksi kasvaminen Käsitys traditionaalisesta isän roolista on kuva perheenjäsenestä, joka opettaa lasta enemmän esimerkillään kuin ohjeilla. Nykyisin kuitenkin katsotaan, että lapsen yksilöllinen ymmärtäminen, kumppanuus ja opettaminen ovat tärkeitä isän roolin osia. Vanhemmuuden lähtökohtana pidetään lasten kulloisenkin kehitysvaiheen ymmärtämistä ja kasvatustehtävän toteuttamista tämän tiedon pohjalta. Isän on kyettävä olemaan lapsen kanssa ja kuulemaan häntä, mutta hänen on vältettävä tekemästä lapsen puolesta asioita, jotka ovat tämän yksilölliselle kehitykselle välttämättömiä. (Esko 1984, 27; Kauhanen 1998, 15.) Asenteet ovat nykyisin muuttumassa isyydelle myönteiseen suuntaan: Enää ei puhuta isäksi joutumisesta tai vapauden menettämisestä. Miehet pitävät isyyttä uutena haasteellisena elämänvaiheena, johon kannattaa sijoittaa ei vain lapsen ja puolison, vaan myös oman itsensä vuoksi. Pieni lapsi tarjoaa miehelle monien hienojen hetkien lisäksi myös ainutlaatuisen mahdollisuuden kasvaa ihmisenä ja miehenä entistä eheämmäksi ja vastuullisemmaksi. Monet isät kertovat tunne-elämänsä laajentuneen ja itsetuntemuksensa lisääntyneen. (Huttunen 2000, 2; Kauhanen 1998, 13.) Isyyden merkitys isälle itselleen kasvuprosessina jää helposti syrjään ja vähentää isän motivaatiota roolissaan. Monet perhetutkijat ovat huolestuneita vanhemmuuden tilasta, sillä hyvin monet isät ja äidit kokevat suhteensa lapseen vain uhrauksena ja yksipuolisesti antavana. Kiireisen vanhemman kuvaan tämä tietysti sopii, ja usein lisänä on vielä ajatus, että päivähoidossa tai koulussa kannetaan päävastuu lasten kasvatuksesta. (Esko 1984, 35.)

13 8 Miehen kiinnostus raskauteen ilmenee mm. siinä, että mies kuuntelee ja lukee esityksiä, lapsista, lastenhoidosta ja vanhemmuudesta. Hän pohtii, mitä raskaus merkitsee hänelle sekä hänelle ja vaimolle yhdessä. Itsen määrittely isänä (self- as father ) ilmentyy siinä, että mies muistelee omia lapsuuden aikaisia muistoja oman isän kanssa ja vertaa niitä omiin odotuksiin. (Karila 1989, 22.) Miehen kokema isyyden vaikutus oman itseensä riippuu siitä, minkä verran hän on saanut kokemuksia jo omassa lapsuudessaan (Juopperi, Puijola & Ylifrantti 1998, 11). Myös ystäväpiirissä alkaa tapahtua muutoksia. Ystävät, joilla on lapsia tai jotka pitävät lapsista, tulevat muita lähemmiksi ja muunlaiset ystävät etääntyvät. Lapsesta ja tämän kehityksen seuraamisesta voi tulla isälle uusi harrastus, joka saattaa mennä monen vanhan harrastuksen edelle. (Huttunen 2000, 4.) Mannerheimin Lastensuojeluliitto on tutkinut isien osallistumista perhe- ja synnytysvalmennukseen ja synnytykseen. Yhteinen synnytysvalmennus oli myös äideistä hyödyllisempää. Myönteisimpänä tällaista valmennusta ovat pitäneet itse synnytykseen osallistuneet isät päästyään soveltamaan saamaansa oppia käytäntöön. Ilmeni, että synnytyksessä mukana olleet isät asennoituvat lapseen suopeammin kuin siihen osallistumattomat isät sekä olivat lapsen hoivaamisessa ja elämänrytmissä muutenkin aktiivisemmin mukana. Lisäksi isän osallistuminen valmennukseen ja synnytykseen paransi selvästi aviopuolisoiden välistä vuorovaikutusta. (Kauhanen 1998, ) Perhevalmennus antaa isille mallin kuinka tukea ja auttaa äitiä synnytyksen aikana. Perhevalmennukseen osallistuneiden isien kokemukset synnytyksestä ovat olleet parempia kuin osallistumattomien isien, he kokevat synnytyksen myönteiseksi ja myös puhuvat siitä mielellään. Isän läsnäolon synnytyksessä on todettu rauhoittavan ja lohduttavan äitiä, lievittävän kipua ja tuovan äidille turvaa ja henkistä tukea. Isän läsnäolo ei aina välttämättä ole positiivista. Synnytys ahdistaa joitakin isiä ja äideiltä kuluu energiaa ahdistuksen käsittelyyn. Isät tarvitsevat sosiaalisen tukiverkoston, jossa voisi käsitellä isäksi tulemiseen liittyviä kysymyksiä. (Vehviläinen- Julkunen 1994, )

14 Samoin kuin äitien myös isien synnytyskokemuksen sisältö vaihtelee sekä laadullisesti että dimensionaalisesti. Isillä tuo kokemus liittyy enemmän lapseen kuin muihin synnytyksen elementteihin. Niinpä synnytykseen osallistumista pidetään isän ja lapsen kiintymyssuhteen rakentumista helpottavana tekijänä, vaikkakaan se ei ole välttämätön ehto. (Nieminen 1985, ) 9 Lainsäädännön tasolla isät ovat tulleet äidin kanssa tasavertaisiksi pikkulasten hoitajina. Heillä on periaatteessa yhtä hyvät mahdollisuudet jäädä yksin huolehtimaan lapsesta tämän kolmena ensimmäisenä ikävuonna. Kun otetaan huomioon miesten keskimääräisesti korkeampi palkkataso, voi miehen kotiin jääminen kuitenkin tulla taloudellisesti niin epäedulliseksi, ettei käytäntö yleisty. (Sommer 1986, ) Isyysloma on tärkeä, koska se opettaa vanhempia yhteisvastuullisuuteen ja vanhemmuuden jakamiseen. Isyysloma mahdollistaa isien osallistumisen vauvan hoitoon alusta asti ja myös auttaa vanhempia jaksamisessa. Isille on tärkeää päästä vauvan kanssa vuorovaikutukseen ja huomata, että lapsi viihtyy isänsä seurassa. Kun isä saa hoitaa lastaan rauhassa yksin, isän ja lapsen välinen suhde lähentyy. Lapsi tarvitsee isältään läheisyyttä, suojelusta ja lohdutusta. (Juopperi, Puijola & Ylifrantti 1998, 11.) Erityisesti ne isät, jotka ovat pitäneet pidennetyn vanhempainloman, ovat poikkeuksetta korostaneet lapsen kanssa vietetyn ajan myönteisiä vaikutuksia: Elämään on tullut uutta sisältöä, aiemmat stressin aiheet ovat unohtuneet ja työelämän arvomaailma on tullut mietittyä uudelleen. Isyyden myötä mies on unohtanut itsensä myönteisellä tavalla. (Huttunen 2000, 4.) Isien osallistumisen lasten hoitoon ja kasvatukseen voidaan sanoa viime vuosikymmenien aikana selvästi lisääntyneen erityisesti, mitä tulee lasten kanssa vietettyyn aikaan. Osallistumisen lisäys muilla perhe- elämän alueilla on vähäisempää. Isien ja äitien tavassa olla lastensa kanssa onkin havaittavissa tyylillisiä eroja. Isien vuorovaikutus on toiminnallisempaa ja fyysisempää kuin äitien, jotka suuntautuvat huolenpidon ohella isiä enemmän verbaaliseen kommunikointiin. Tyylilliset erot eivät näytä hävinneen, vaikka miesten osuus lastenhoidossa onkin lisääntynyt. Useissa tutkimuksissa on osoitettu tyylierojen kulttuurisidonnaisuus. Isän roolia ei ole edelleenkään käsikirjoitettu yhtä tarkasti kuin äidin, eivätkä kulttuuriset odotukset tästä syystä kohdistu miehiin yhtä vaativina kuin naisiin. Tämä osaltaan selittää sitä vaihtelua,

15 joka luonnehtii miesten toimimista isinä. Kuitenkin myös isän rooliin vaikuttavat yksilöllisten tekijöiden ohella laajemmat institutionaaliset tekijät ja kulttuuriset odotukset. (Korhonen 1999,98.) Isän osallistumista synnytykseen ja isyysloman pitämistä pidetään isyyden hyväksymiselle tärkeänä (Karila 1989, 15). 10 Uudenlainen isyys antaa äidille entistä paremmat mahdollisuudet osallistua työelämään vanhemman tehtäviensä ohella. Lasten kanssa oleminen tyydyttää isän tunne- elämää ja kehittää hänessä hoivaominaisuuksia. Lapset saavat uudenlaisen isän perheessä henkisesti ja emotionaalisesti rikkaamman kasvuympäristön ja monipuolisemmat roolimallit. Samalla lasten liiallinen riippuvuus äidistä vähenee. (Kauhanen 1998, ) 2.2. Perhevalmennus Perhevalmennuksen tarkoituksena on valmentaa äitiä ja isää sekä sisaruksia lapsen odotukseen ja synnytykseen ja synnytyksen jälkeiseen aikaan (Vehviläinen-Julkunen 1999, 169). Tärkeimpinä asioina valmennuksessa pidetään tietoja synnytyksen kulusta, käyttäytymisestä synnytyksen aikana, sikiön kehityksestä ja lapsen hoidosta sekä psyykkisten seikkojen käsittelemistä. Perhevalmennuksen edut ovat selvät. Valmennuksessa saa tietoa raskauden fyysistä, psyykkisistä ja sosiaalisista vaikutuksista. Valmennus antaa myös tietoa ja harjoitusta synnytyskivun hallintamenetelmistä: rentoutuksesta ja hengitystekniikoista. (Leinonen, Sjögren, Vehviläinen-Julkunen 1992, ) Perhevalmennuksen merkityksiä asiakkaille ovat lisäksi myönteinen tuki vanhemmuuteen kasvussa sekä vanhempi-lapsi-suhteen luomisessa (Vehviläinen-Julkunen &Teittinen 1993, 6). Odotusaika on muutosvaihe perheen elämässä. Perhevalmennus voi antaa myönteistä tukea muutosvaiheessa Perhevalmennuksen sisällön ja toteutuksen suunnittelun lähtökohtana tulisi olla sekä äidin että isän tarpeet ja odotukset. Vanhemmat halutaan ottaa yhä enemmän mukaan suunnitteluprosessiin tasaveroisena asiantuntijana. Synnytys- ja perhevalmennuksen ohjaajan rooli on muuttumassa tiedon jakajasta vanhempien kanssa yhteistyössä toimivaksi ohjaajaksi ja tiedon lähteeksi. Jokainen valmennus rakentuu erilaiseksi osallistujien tarpeiden mukaan. (Vehviläinen-Julkunen & Teittinen 1993, 6-11.)

16 Perhevalmennuksessa vanhemmat voivat käyttää hyödyksi samassa elämäntilanteessa olevan vertaisryhmän tukea (Vehviläinen-Julkunen & Teittinen 1993, 6-11). Vanhemmat ja perheet tarvitsevat enemmän kuin asiantuntijajohtoista, ylhäältä päin tulevaa opastusta tukea, kokemusten-, tietojen- ja taitojen vaihtoa sekä yhdessä oppimista samassa elämäntilanteessa olevilta ihmisiltä (Löytöretki vanhemmuuteen 2000, 1). Jos vanhemmat ryhmäytyvät keskenään, he saattavat tavata toisiaan vielä lapsen syntymän jälkeenkin joko virallisena terveydenhuoltojärjestelmän järjestämänä tai epävirallisesti (Vehviläinen-Julkunen & Teittinen 1993, 6-11). Koska isien ja äitien tiedon tarve on erilaista, myös isäryhmien merkitystä tulisi arvioida (Juopperi, Puijola & Ylifrantti 1998, 10). 11 Vanhemmuus on aikuisen elämän suurimpia haasteita, johon useimmiten kuitenkin ollaan valmentauduttu huonosti. Tämä asettaa käytännön hoitotyölle suuria vaatimuksia. On vanhempia, joille vanhemmuuteen siirtyminen on helppoa, eivätkä he koe tarvitsevansa ryhmän tukea. Joillekin vanhemmille keskusteluun osallistuminen on vaikeaa, ja heille sopii parhaiten kahdenkeskinen keskustelu. Monille vanhemmille perhevalmennusryhmät tarjoavat kaivatun tuen kriittisenä aikana. (Leinonen, Sjögren, Vehviläinen-Julkunen 1992, 63.) Perhevalmennuksen merkitys ensimmäistä lastaan odottaville vanhemmille on merkittävä. Perhevalmennusta kehitettäessä sen suunnitteluun ja toteutukseen tulisi käyttää eri ammattiryhmiltä saatavaa monipuolista tietoa ja taitoa, että vanhempien tarpeet ja odotukset voitaisiin huomioida entistä paremmin. (Juopperi, Puijola & Ylifrantti 1998, 11.) Perhe Perheellä on suuri vaikutus omiin jäseniinsä. Se toimii välittäjänä yksilön ja yhteiskunnan kesken. Perhetyyppejä on useita: ydinperhe, suurperhe, uusperhe sekä yksinhuoltajat lapsineen. Perheen määrittely on sidoksissa yhteiskunnalliseen muutokseen ja kulttuuriin. Perheelle kuuluvat edelleen keskeiset tehtävät, kuten suvun jatkaminen, lasten kasvatus ja sosialisaatio ja perheenjäsenten tunne-elämän säätely. Eräät perheen aiemmista tehtävistä ovat muutoksen myötä siirtyneet osin yhteiskunnalle.

17 Yhteiskunta huolehtii opetuksesta, kasvatuksesta ja koulutuksesta yhä enenevissä määrin. (Kalliopuska & Karjalainen 1998, 38.) 12 Perheet ovat pienentyneet ja yksinhuoltajaperheiden osuus on kasvanut. Isovanhemmat kuuluvat nykyään enää harvoin ydinperheeseen. Vanhemmat joutuvat yhä enemmän huolehtimaan lapsistaan kahden. Roolijako perheissä ja työn osittaminen on muuttunut. (Paunonen & Vehviläinen-Julkunen 1999, 15.) Jokaisessa perheessä on oma kulttuurinsa ja omat arvonsa (Löytöretki vanhemmuuteen 2000, 1). Perheen määrittelyn muutokset heijastuvat myös hoitotyöhön. Tämä vaatii perhekeskeisyysajattelun muuttamista joustavasti. Perhettä voidaan käsitellä kokonaisuutena tai yhden perheenjäsenen kautta. Perhettä ei tarvitse välttämättä määritellä biologisen yhteenkuuluvuuden kautta vaan emotionaalisen yhteenkuuluvaisuuden tunne on määrittelyssä tärkein. (Paunonen ym. 1999, 16.) Ihanteellinen perheen toimintamalli on selvärajainen ja toiminta joustavaa. Äiti ja isä huolehtivat perheen toiminnoista ja johtavat toimintoja. Selvärajaisessa perhemallissa perheenjäsenten minälle muodostuu rajat ja minän kehitys edistyy. Perheen vuorovaikutussuhteista löytyy myös avoimuutta ja erilaiset tunteet saavat tilaa. Myös kielteiset tunteet ovat sallittuja, ja perheen ilmapiiriä leimaa lämpimyys, ymmärtämys ja huumori. Ihanteellisessa perhemallissa parisuhteessa ja vanhemmuudessa hallitsee yhteenkuuluvuus. Ihanteelliseen vanhemmuuteen kuuluu huolenpito lapsen tarpeista ja läheinen ja lämmin äiti isä - lapsi -vuorovaikutussuhde. Parisuhde ja vanhemmuus on kuitenkin erotettava toisistaan, ettei lapsi joudu mukaan parisuhteen vuorovaikutusristiriitoihin. Perheen sisäiset toimintahäiriöt heijastuvat lapsen psyykkisiin häiriöihin. (Paunonen 1999, ) Perhekeskeisyys perhevalmennuksessa Kotisynnytysten aikana perheenjäsenet ja etenkin isät olivat auttamassa ja osallisina synnytystapahtumassa. Synnytysten siirryttyä sairaaloihin he jäivät ulkopuolelle luvun lopulla ja 1970-luvun alussa isät jälleen keksittiin, ja heidät otettiin mukaan synnytysvalmennukseen ja itse synnytykseen. Nykyisin lähes kaikki ensimmäistä lastaan

18 odottavat isät osallistuvat neuvolassa järjestettävään perhevalmennukseen ja näin myös synnytykseen. Isien näkemyksiä äitiyshuollosta on selvitetty vähän. (Vehviläinen- Julkunen & Teittinen 1993, 9-11.) 13 Erityisesti 1980-luvulla kehittynyt vierihoito on taannut perhekeskeisyyden jatkumisen myös synnytyksen jälkeen. Myös valmennus-käsitteen muuttuminen kuvaa perhekeskeisyyttä tai ainakin pyrkimystä siihen luvun lopulla puhuttiin äitiysvalmennuksesta luvulla käsite muuttui synnytysvalmennukseksi ja luvulta lähtien on käytetty käsitettä perhevalmennus, jolla korostetaan synnytykseen valmentamisen lisäksi koko perheen valmentamista uuteen elämänvaiheeseen. (Paunonen & Vehviläinen-Julkunen 1999, 18.) Isien aktiivisuus ja halu osallistua perheen tapahtumiin lisää tarvetta kehittää perhevalmennusta entistä perhekeskeisempään suuntaan. Perhevalmennuksen kriittinen sisällön ja menetelmien tarkastelu on tärkeää myös siksi, että nykyisin syntymä koetaan useimmiten vain kerran tai kaksi perheen elämässä. (Vehviläinen-Julkunen 1999, 172.) Myös vanhemmuuteen ja parisuhteeseen liittyvät teemat ovat tärkeitä keskustelun aiheita perhevalmennuksessa (Vehviläinen-Julkunen & Teittinen 1993, 11) Perhevalmennuksen suunnitteluun vaikuttavia tekijöitä Perhevalmennus on useimmiten ollut terveydenhoitajien suunnittelemaa. Sen sisältöä ovat ohjanneet synnytys- ja perhevalmennukseen liittyvät suuntaukset vuosikymmenten myötä ja esimerkiksi lääkintöhallituksesta annetut suositusohjelmat. Ohjaajat ovat suunnitelleet ja toteuttaneet perhevalmennustilaisuudet. Valmennuksen suunnittelua ovat ohjanneet myös aikataulut. Perhevalmennuksen suunnittelu ja toteutus vaatii aikaa ja ammattikokemusta. Vaihtoehdot vaativat terveydenhoitajilta innovatiivisuutta ja rohkeutta kokeilla uutta. Uudistukset aiheuttavat usein ahdistusta ja vastarintaa. (Vehviläinen-Julkunen & Teittinen 1993, 12.) Lääkäreiden, psykologien ja muiden asiantuntijoiden käyttö on perhevalmennuksen kehittämisessä tärkeää (Vehviläinen- Julkunen 1996, 9). Asiakkaiden toiveiden sekä työntekijöiden aktiivisuuden ja kehittämisideoiden lisäksi perhevalmennuksen suunnitteluun ja toteutukseen vaikuttaa se, kuinka organisaation

19 johdossa arvostetaan perhevalmennusta osana kokonaistoimintaa. Siihen vaikuttavat myös näkemykset taloudellisista tekijöistä. Menestyksekkäällä tulevien vanhempien ohjaamisella on yleisiä vaikutuksia terveydenhuoltojärjestelmään. Kun tiedon ja tuen puutteesta johtuvat käynnit vähenevät, terveydenhuollon kustannukset laskevat. (Vehviläinen-Julkunen &Teittinen 1993, 13.) Lapsen odotuksen aikoihin perheiden terveyteen voidaan vaikuttaa myönteisesti. Tuona ajankohtana tavoitetaan molemmat perheenjäsenet yhteisessä tilanteessa. (Vehviläinen-Julkunen 1996, 8.) Perhevalmennuksen kehityssuuntia ja haasteita Perhevalmennukseen osallistuminen oli aiemmin sairaalan asettama edellytys miehen osallistumiselle synnytykseen. Perhevalmennuksen kehittäminen nykyisen kaltaiseksi onkin ollut yhteydessä perhesynnytysten lisääntymiseen. (Kuronen 1994, 54.) Vaikka valmennuskurssit on laadittu lähinnä odottavien äitien tarpeisiin, on niistä selvää hyötyä isillekin (Huttunen 2000, 3). Perhevalmennus antaa isille mallin, kuinka tukea ja auttaa äitiä synnytyksen aikana. Valmennukseen osallistuneiden isien kokemukset synnytyksestä ovat olleet parempia kuin ei-osallistuneiden isien. He kokevat synnytyksen myönteiseksi ja myös puhuvat siitä mielellään. Isän läsnäolo synnytyksessä rauhoittaa ja lohduttaa äitiä, lievittää kipua ja tuo äidille turvaa ja henkistä tukea. Joitakin isiä synnytys kuitenkin ahdistaa, ja äideiltä kuluu aikaa ahdistuksen käsittelyyn. Isät tarvitsevat sosiaalisen tukiverkoston, jossa voi käsitellä isäksi tulemiseen liittyviä kysymyksiä. Perhevalmennuksen pienryhmätoiminta voi olla ratkaisu tähän; samassa elämäntilanteessa olevat isät kohtaavat toisensa. (Vehviläinen-Julkunen & Teittinen 1993, 46.) Perhevalmennuksessa on korostettu isän osallistumista synnytykseen puolison tukena, samoin tiedotusvälineissä. Läheiset ja äitiyshuollon työntekijät saattavat jopa ihmetellä, jollei isä aio osallistua synnytykseen. Se, kuinka isä osallistuu synnytykseen, ja isän omat tarpeet ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Isä voi synnytyksessä haluta olla muutakin kuin tukihenkilönä puolisolle ja avustaja kätilölle. Myös isän tarpeet synnytyksen aikana tulisi ottaa huomioon. (Kaila-Behm 1998, 165.)

20 Valmennuksen tulee olla laaja-alaista, ei vain synnytystapahtumaan liittyvää. Tavoitteeksi tässä voitaisiin ottaa perheen koko elämäntilanteen huomioon ottaminen, todellinen luottamuksellinen yhteistyö vanhempien kanssa. Lapsen fyysisen hoidon opettelun lisäksi erityisesti ensisynnyttäjien kohdalla olisi tärkeää ja hedelmällistä sisällyttää ohjelmaan tietoa lapsen psyykkisistä tarpeista sekä lapsen ja vanhempien- ja mahdollisten sisaruksien välisestä vuorovaikutussuhteesta, vanhemmuuden iloista ja suruista. Tieto ja taito vanhempana olemisesta vähentävät huolta ja epävarmuutta, jolloin ilo ja tyytyväisyys vanhemmuudesta ja suhteesta lapseen painottuvat. (Vehviläinen- Julkunen 1994, ) 15 Perhevalmennuksen ohjaus- ja neuvontamenetelmien olisi perheiden toiveiden mukaan tuettava omatoimisuutta ja mahdollisuutta tavata samassa elämäntilanteessa olevia perheitä. Jo pitkään on keskusteltu valmennuksessa käytettävien opetusmenetelmien muuttamisesta luennoinnista ryhmätyyppiseksi keskusteluksi toisten pariskuntien sekä ryhmän ohjaajan kanssa. Pienryhmien käytöstä on keskusteltu ja niitä on myös arvioitu tutkimuksissa. Tämä on haaste perhevalmennuksen ohjaajille, sillä asiakkaat toivovat aikaa keskustelulle samassa elämäntilanteessa olevien perheiden kanssa. Lisäksi työntekijän tulisi tukea vanhempien itseluottamusta. Synnytys- ja perhevalmennuksen ohjaajana toimivien ammattilaisten (kätilö, terveydenhoitaja, psykologi, lääkäri) roolin onkin todettu olevan muuttumassa pelkästä tiedon jakajasta vanhempien kanssa yhteistyössä toimivaksi ohjaajaksi ja tiedon lähteeksi. (Vehviläinen- Julkunen 1994, ) Perhevalmennus ja pienryhmät tarjoavat mahdollisuuden tutustua toisiin saman asumaalueen vanhempiin. Tämä on merkittävää, sillä tutkimukset nuorten perheiden elämäntilanteesta kertovat heidän sosiaalisten suhteidensa rajoittuneisuudesta ja niukkuudesta. Jos ryhmäytyminen on onnistunut, ryhmä saattaa jatkaa lapsen syntymän jälkeen joko virallisena terveydenhuoltojärjestelmän järjestelmänä tai epävirallisesti. Tutkimusten mukaan jatkoryhmän tarve on suurimmillaan vasta noin neljä viikkoa lapsen syntymän jälkeen. Ryhmää kaivataan helpottamaan siirtymistä vanhemmuuteen, lapsen hoitoon liittyvissä käytännön ongelmissa ja lisäämään sosiaalista kanssakäymistä. (Vehviläinen- Julkunen 1994, 24.)

21 Yhteenvetona tutkimustiedon perusteella voi todeta, että perhevalmennuksen sisällön ja toteutuksen suunnittelun lähtökohtana tulisi olla vanhempien tarpeet ja odotukset mahdollisuuksien mukaan. Perhevalmennuksen toteuttamistavat voivat olla monentyyppisiä, mutta mahdollisuuksien mukaan olisi käytettävä pieniä ryhmiä siten, että perheillä on mahdollisuus keskustella samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Synnytys ja sen kulku sekä lapsen kehitys ja hoito, sekä vanhemmuuteen ja parisuhteeseen liittyvät teemat ovat tärkeitä asioita asiakkaille. Valmennuksessa olisi puhuttava myös poikkeavasta raskauden ajasta ja erilaisista synnytyksen hoidon vaihtoehdoista. Lisäksi on todettu, että perhevalmennus ei saisi olla liian äitipainotteista. Synnytystä koskevien tietojen tulisi olla ajan tasalla. Se merkitsee synnytyssairaalan ja neuvolan aktiivista tietojen vaihtoa, jotta perheet välttyvät turhilta pettymyksiltä. (Vehviläinen- Julkunen 1994, 24.) 16 Isyysvalmennus. Neuvoloissa isille on järjestetty myös omaa isyysvalmennusta, joissa on ollut vain miehiä tai isien ryhmiä osana perinteistä perhevalmennusta. Lapsen odotuksen alussa isiä kiinnostavat konkreettiset ja tekniset kysymykset, jotka ovat selkeitä ja helposti ilmaistavia. Näitä voivat olla vakuutuksiin, sosiaaliturvaan, turvaistuimiin ja raskaana olevan puolison turvalliseen liikkumiseen liittyvät isää askarruttavat kysymykset, samoin isän osallistuminen konkreettisiin lapsen käsittely- ja vaipanvaihtoharjoituksiin. (Kaila - Behm 1998, 164.) Ryhmässä pohditaan myös kotitöiden tehtäväjakoa (Reiman - Salminen 1997, 6). Isiä kiinnostaa myös tieto siitä, kuinka auttaa konkreettisesti puolisoa synnytyksessä. Puolison kädestä kiinni pitäminen ei tunnu isästä riittävältä tekemiseltä synnytyksessä. Isällä ei tässä vaiheessa ole vielä todellista kuvaa tulevasta arkipäivän elämästä lapsen synnyttyä. Miehiä kiinnostaa myös, mitä muut miehet ajattelevat, ja mitä he kokevat raskausaikana. (Kaila - Behm 1998, 164.) Isyysvalmennus voi toimia myöskin sosiaalisen tukiverkon luojana samassa elämäntilanteessa oleville miehille. Ryhmässä keskustelu voi helpottaa omien tunteiden tunnistamista ja niiden esille tuomista, etenkin kun mies huomaa toisilla miehillä voivan olla samanlaisia kokemuksia. Isäkin voi kokea raskausaikana avuttomuutta, tietämättömyyttä, voimakkaita tunteita, ja hän voi pelätä mokaamista. Tällaisista tunteista puhuminen voi olla tärkeää, etenkin, kun perinteisesti miesten kulttuuriin

22 kuuluvana mieheltä on odotettu koneenkaltaista toimintaa ja vastuuta heikommista, naisista ja lapsista. Heikkouden osoituksen ei ole katsottu kuuluvan asiaan. Näin ollen miesporukassa voi olla helpompaa kysyä asioista, joita muuten ei kysyttäisi nolatuksi tai naurunalaiseksi tulemisen pelosta. Naiskätilön tai terveydenhoitajan kanssa voi keskustella intiimeistäkin asioista ja heitä arvostetaan. (Kaila - Behm 1998, 164.) Joskus vetäjän edustamasta naisnäkökulmasta on hyötyä. Kurssilaiset voivat kysellä ohjaajien omia kokemuksia. (Reiman - Salminen 1997, 7.) 17 Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tampereen osasto käynnisti vuonna 1994 kokeilumielessä isyysvalmennus- kurssin. Miehiä haluttiin enemmän mukaan perhetoimintaan. Vuonna 1997 Tampereella oli jo järjestetty yli kymmenen kurssia, joihin osallistui reilut sata odottavaa isää. (Reiman - Salminen 1997, 7.) Isyysvalmennusryhmä kokoontuu viisi kertaa viikon välein noin pari tuntia kerrallaan. Ensimmäisellä kerralla isät saavat eteensä valmiin aiheluettelon, johon he merkitsevät heitä eniten kiinnostavat aiheet ja ehdottavat omia aiheita. Isyysvalmennukseen osallistujat ovat pääasiassa ensikertalaisia. (Reiman - Salminen 1997, 7.) Tampereen osaston isyysvalmennus ei ole koulutusta vaan pikemminkin keskustelemalla orientoitumista uuteen elämänvaiheeseen. Vetäjät ovat alansa vankkoja ammattilaisia; heidän tulee avoimesti nähdä ja ymmärtää kurssilaisten toiveita ja mukailla niitä joustavasti. Joillakin kursseilla on ollut ulkopuolisia asiantuntijoita. Kursseihin on useimmiten sisältynyt yksi kerta, jolloin mukana on ollut miesgynegologi. Silloin miehet ovat olleet keskenään. Tärkeintä on ollut, että on voitu esittää kysymyksiä synnytyksiä hoitavalle lääkärille. Muita asiantuntijavieraita ovat olleet isät ja neuvolan terveydenhoitajat. Kurssilaisille ja heidän puolisoilleen on järjestetty myös yhteisiä te toja esimerkiksi vauvahieronnasta tai imetyksestä. Kurssin jatkoksi on toivottu usein jotain vanhemmille yhteistä. (Reiman - Salminen 1997, 7.) Isyysvalmennus-kurssit on otettu innolla vastaan. Isyysvalmennus ei kilpaile perinteisen valmennuksen kanssa. Perhevalmennuskerrat ovat kuitenkin vähentyneet resurssien puutteessa ja ryhmät ovat usein suuria. Ajan puutteen vuoksi perhevalmennuksessa keskitytään enemmän odottavaan äitiin ja synnytykseen. (Reiman - Salminen 1997, 7.)

23 Vauvan perushoidon käytännön harjoitukset isyysvalmennuksessa ovat saaneet paljon kiitosta. Positiivisena on pidetty myös sitä, että miesporukassa on hyvä vaihtaa kokemuksia ja opetella tunnistamaan omia tunteitaan. Joidenkin mielestä kurssi on ollut liian lyhyt, koska kestää aikansa ennen kuin ryhmä avautuu ja keskustelu syvenee. Suuntauksena on kuitenkin ollut se, että ryhmä lopettaa viiden kerran jälkeen, mutta kokoontuu uudelleen lasten synnyttyä. Näin ajatus sosiaalisen verkon luomisesta isien kesken on onnistunut: Ryhmässä on saatu uusia tuttavuuksia. (Reiman - Salminen 1997, 7.) 18 Äitiysneuvolat ovat suhtautuneet myönteisesti miehille tarkoitettuun ryhmään. Yhteistyötä neuvoloiden kanssa tulisi parantaa tiedonvälityksen ja resurssien jakamisen osalta. Kenties neuvolapiirikohtaiseen perhevalmennukseen voisi liittää yhden oman kerran miehille. Toisaalta neuvolan ohjaajavierailut tuovat isyysvalmennusryhmiin tervetullutta vaihtelua. Yhteistyön kautta korostuu pohjimmainen tavoite: tukemalla isää tai äitiä tuemme samalla koko perhettä. (Reiman - Salminen 1997, 7.) Hyvän perhevalmennuksen kriteerit ja lähtökohdat Suositus perhe- ja synnytysvalmennuksen toteutuksesta ja sisällöstä Helsingin terveysvirastossa (Luonnos, Helsingin kaupunki, terveysvirasto, Terveysasemaprojekti 12/2000) Asiasisällöt. Osallistujat toivovat saavansa käytännönläheistä ja samalla asiantuntevaa ja ajantasaista tietoa - raskauden kulusta ja kehityksestä sekä siihen liittyvistä tunne- elämän muutoksista - synnytyksen kulusta ja synnytystavoista - kivun lievityksestä synnytyksessä - poikkeavista synnytyksistä ja synnytyspeloista - lapsivuodeajasta - lapsen hoidosta ja imetyksestä - isän roolista raskauden aikana, synnytyksessä ja lapsen hoidossa - sosiaalisen tuen merkityksestä raskauden ja synnytyksen aikana sekä pienen lapsen hoidossa

24 - perheen, vanhempien välisen suhteen ja varhaisen vuorovaikutuksen merkityksestä lapsen kehitykselle 19 Haasteet. Paras tapa parantaa terveydenhuollon asiakaslaatua, on siirtää toiminnan painotusta järjestelmä- ja työntekijäkeskeisyydestä suuntaan, jossa asiakastarpeet on tiedostettu ja asiakkaat osallistuvat palvelun suunnitteluun. Kuitenkaan asiakkaiden odotukset eivät ole yksiselitteisiä ja ne voivat myös nopeasti muuttua. Mikäli palvelujen tarjoaja haluaa asiakkaan olevan tyytyväinen tarjottuun palveluun, tulee palvelun laadun ylittää asiakkaan odotukset. Seuraavien tekijöiden on havaittu vaikuttavan perhevalmennuksen onnistumiseen - asiakkaiden tarpeiden tunnistaminen; tarpeet ovat erilaisia ja jäävät usein kartoittamatta. - valmennuksen laatu jää valmennuksen vetäjältä arvioimatta, vaikka valmennukseen käytetään suhteellisen paljon aikaa/ resursseja. - ryhmäohjauksen osaamista tulee lisätä sekä hyödyntää vertaisarviointia (mittari: terveydenhoitajat käyvät kerran vuodessa seuraamassa oman alueensa ulkopuolella järjestettävää synnytysvalmennusta. - isät osallistuvat aktiivisesti valmennustilaisuuksiin. Tätä tilaisuutta tulee hyödyntää kehittämällä erilaisia lähestymistapoja ja huomiointikeinoja isien aktivoimiseksi. Isien on todettu hyötyvän keskusteluista samassa tilanteessa olevien kanssa. 3. KIRJALLISUUSKATSAUS 3.1. Tutkimuksia perhevalmennuksesta Perhevalmennuksen systemaattinen arvioinnin puute on osin johtunut toimivan palautejärjestelmän puuttumisesta. Anne- Marie Hovin (1998) tutkielman tarkoituksena on ollut kehittää Hyvä Perhevalmennus laatumittari, jonka avulla perhevalmennuksen pitäjä, toiminnasta vastaava henkilö tai ulkopuolinen tutkija voi arvioida perhevalmennuksen laatua valmennettavien näkökulmasta, ja tulosten pohjalta kehittää perhevalmennusta vastaamaan valmennettavien tarpeita. (Hovi 1998, 10.)

25 20 Hän suoritti haastattelut marraskuussa Ensimmäiset kaksi haastattelua hän teki terveyskeskuksessa kahdelle väestövastuiselle kätilö/terveydenhoitajalle heidän toimipisteissään. Tämän jälkeen hän haastatteli neljää kätilöä heidän toimipisteissään synnytyssalissa ja lapsivuodeosastolla. Haastattelut kestivät puolestatoista tunnista kahteen tuntiin ja ne nauhoitettiin. (Hovi 1998, 40.) Aineiston analysoinnissa hän käytti sisältöanalyysia. (Hovi 1998, 41.) Tutkimustulosten mukaan tärkeimmäksi perhevalmennuksen pitäjän ominaisuudeksi kaikki haastateltavat nimesivät valmentajan asiantuntijan roolin omaksumisen. Valmentajan tulee tuntea opettamansa asiat, kuten eräs haastateltava ilmaisi kuin omat taskunsa. Valmentajan tulee tuntea myös synnytyssairaaloiden nykykäytäntö ja tietää ajan trendit, eli asiat, jotka valmennettavia kiinnostavat juuri valmennushetkellä. (Hovi 1998, 56.) Pirkko Mikkasen (2000) tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja selittää terveydenhoitajien näkemyksiä perhevalmennuksen järjestämisestä, nykyisistä perhevalmennuksen sisällöistä, toteutusmenetelmistä ja kehittämisehdotuksista (Mikkanen 2000, 39). Tutkimuksen perusjoukon muodostivat kaikki Suomen pääterveyskeskusten terveydenhoitajat (Mikkanen 2000, 40). Tutkimusaineiston keruumenetelmänä oli kysely. Tutkimuksen aineistonkeruumenetelmäksi valittiin kysely, koska se on taloudellinen tapa aineistonkeruuseen suurella ja laajalla maantieteellisellä alueella olevalta kohdejoukolta. Kyselylomake sisälsi 39 strukturoitua kysymystä ja kuusi niitä täydentävää avointa kysymystä. (Mikkanen 2000, 42.) Kyselylomakkeella saatu kvantitatiivinen tutkimusaineisto käsiteltiin SPSS for Windows- ohjelmalla. Tutkimustuloksia ristiintaulukoitiin vastaajien iän, ammatillisen koulutuksen, äitiysneuvolakokemuksen ja ensisynnyttäjien lukumäärän mukaan. (Mikkanen 2000, 43.) Terveydenhoitajat näkivät perhevalmennuksen tärkeänä perheiden tukiverkostojen lisäämisessä. Näin voidaan vaikuttaa pelkojen vähentämiseen ja luoda turvallisuuden

26 tunnetta ja lisätä perheiden rohkeutta. Perhevalmennuksessa perheet voivat tutustua toisiin perheisiin ja jakaa yhteisiä kokemuksia muiden kanssa. Terveydenhoitajien mielestä perhevalmennus on tärkeä myönteisen antamisessa vanhemmuudelle ja siihen kasvulle. Myös parisuhteen tukeminen nähtiin yhtenä tärkeänä tekijänä perhevalmennuksessa. (Mikkanen 2000, 92.) 21 Elisabeth Leinosen, Auli Sjögrenin ja Katri Vehviläinen- Julkusen (1992) tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata tällä hetkellä perhevalmennuksessa olevaa opetuskäytäntöä. Tarkoituksena oli myös kuvata terveydenhoitajien kokemuksia perhevalmennuksen ohjaajana toimimisesta ja kartoittaa työnohjaus- ja täydennyskoulutustarvetta. (Leinonen, Sjögren & Vehviläinen- Julkunen 1992, 38.) Tutkimusaineisto koottiin havainnoimalla ja teemahaastattelulla kolmen Sisä-Suomen kaupungin ja viiden kunnan terveyskeskuksissa. Tutkimuksessa kerättiin sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista aineistoa (Leinonen, Sjögren & Vehviläinen- Julkunen 1992, 39.) Terveydenhoitajan rooli perhevalmennuksen ohjaajana on muuttumassa yksinomaan yksisuuntaisesta tiedonjakajasta vanhempien kanssa yhteistyössä toimivaksi ohjaajaksi ja tiedon lähteeksi. (Leinonen, Sjögren & Vehviläinen- Julkunen 1992.) 3.2. Tutkimuksia isien kokemuksista perhevalmennuksesta Tarja Kinnaslammen (1998) tutkielman tarkoituksena oli selvittää isyyteen siirtymää haasteena perhekeskeisyyden toteutumiselle äitiysneuvolatyössä. Yleisenä tavoitteena oli saada tietoa miesten isyyteen siirtymän aikana kokemasta terveydentilasta, hoitoon osallistumisesta ja tarvitsemasta sosiaalisesta tuesta sekä niitä selittävistä tekijöistä (Kinnaslampi 1998, 5). Tutkimuksen kohdeperusjoukkona (52) olivat helsinkiläiset miehet, joiden puoliso oli raskaana tai lapsivuoteisena, ja jotka tuolloin käyttivät Helsingin kaupungin äitiysneuvoloiden palveluja. Miehet olivat joko ensi kertaa tai uudelleen isiksi tulevia.