Turvallisuusjärjestelmä
|
|
- Esa Jääskeläinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Turvallisuusjärjestelmä
2 Turvallisuusjärjestelmä Ensimmäinen Hedengren Securityn suunnittelema HHL-keskus näki päivänvalon vuonna Sen jälkeen maailma on kovasti muuttunut ja tekniset ratkaisut menneet vauhdilla eteenpäin, mutta HHL-keskusten hyvät perusratkaisut ovat säilyneet muuttumattomina. Esimerkiksi hyväksi ja häiriösietokykyiseksi todettu väyläratkaisu on sellaisenaan pitänyt pintansa. Väylän osoitekapasiteetti on kasvanut vuosien varrella kahdeksasta osoitteesta kolmeenkymmeneenkahteen osoitteeseen. HHL-keskukset ovat aina olleet edelläkävijöitä mm. väylätekniikan käytössä, integroitaessa murtohälytysjärjestelmä kulunvalvontajärjestelmään jne. HHL-perheen viides sukupolvi on turvallisuusjärjestelmä, joka kattaa kiinteistön kaikki talotekniset turvallisuustarpeet. Keskusperheessä on mm. huomioitu TCP/IP-maailman tuomat tarpeet hälytyksensiirrossa, etävalvonnassa ja ylläpidossa. Monipuolisuutensa lisäksi HHL+ tarjoaa markkinoiden parhaan käytettävyyden. Valikkopohjainen hallinta, selkeälukuinen graafinen näyttö sekä selkeästi ryhmitellyt näppäimet antavat varman ja visuaalisen käyttötuntuman. Mahdollisuudet virheelliseen käyttöön on eliminoitu selkeän ja opastavan näytön avulla. HHL+ on turvallinen valinta nykyaikaisen, nopeasti muuttuvan yrityksen tarpeisiin pitkälle tulevaisuuteen. HHL+ turvallisuusjärjestelmä yhdistää eri järjestelmät: murtohälytys palovaroitus ryöstöhälytys kulunvalvonta valaistuksen ohjaus lukituksen ohjaus lämpötilahälytykset päällekarkaus esinesuojaus Ensimmäisenä pohjoismaissa HHL+ keskukset on suunniteltu soveltumaan erilaisiin kohteisiin. Niinpä myös hyväksynnät keskuksille on haettu siten, että keskukset täyttävät En turvallisuustasojen 2-4 vaatimukset ensimmäisenä pohjoismaissa. HHL+ täyttää vaativimman EN tason 4 vaatimukset, ja siksi se soveltuu kaikkein vaativimpiinkin kohteisiin - turvallisuudesta tinkimättä. 2
3 3
4 Murtohälytysjärjestelmä HHL+ mallisto sisältää kolme keskusmallia: HHL- 32+, HHL-256+ ja HHL-PRO+. Kaikissa keskuksissa on sama osoiteväylärakenne. Yhteen johtopariin, jonka pituus saa olla maksimissaan 1,5 km, voidaan laittaa kolmekymmentäkaksi yksilöityä osoitepäätettä MW HHL-32+ keskuksessa on yksi osoiteväylä ja 32 osoitetta. HHL-256+ keskuksessa on 256 osoitetta ja HHL-PRO+ keskukseen saadaan peräti 999 osoitetta. Kaikissa keskuksissa on 32 ilmaisinryhmää, 8 lähtöä, 3 sarjaporttia, 256 käyttäjäkoodia ja 500 tapahtuman muisti. Keskuksiin saadaan liitettyä mm. 16 käyttölaitetta tai rinnakkaisnäyttöä, 16 relekorttia ja muita lisälaitteita esim. hälytyksensiirtoon ja etäylläpitoon puhelinverkossa, GSM-verkossa ja TCP/IP-maailmassa. HHL+ keskusten suunnittelussa huomioitiin HHL- 32, HHL-128 ja HHL-256 järjestelmien päivitysmahdollisuudet uuteen sukupolveen. Perusperiaate on, ettei väylien osoitepäätteitä tarvitse vaihtaa kun keskus päivitetään uudempaan versioon. Jos halutaan toimia vanhoilla HHL-KLS käyttölaitteilla ja vanhalla käyttäjäprofiililla, se onnistuu uudella keskuksella ja erikoisohjelmalla. HHL+ keskuksessa voi olla yhtä aikaa sekä 16-osoitteellisia että 32-osoitteellisia väyliä. Osoitepääte MW-9132 Käyttölaite HHL-KLG Rinnakkaisnäyttö HHL-LCD osoitepäätteillä liitetään kaikki ilmaisimet ja anturit HHL+ -järjestelmään mitat: 14 x 18 x 4 mm graafinen näyttö 128 x 64 pikseliä erilliset numero-, nuoli- ja menunäppäimet selkeä ja helppo menupohjainen käyttö mitat: 146 x 143 x 31 mm Silmukkakeskitin KMW-SP8/2 näyttö ilmoittaa hälytystapahtumat äänimerkki hälytyksen yhteydessä painikkeet kuittaukselle, ryöstöhälytykselle ja sisäiselle kutsulle voidaan liittää 8 päätevastuksellista silmukkaa vastusarvo väliltä 0 10 kohm mitat: 74 x 100 x 15 mm Kuituvalvontayksikkö HHL-FSU/Z Merkkilampputaulu HHL-LED8 8 merkkivaloa, valittavissa punainen tai vihreä toimii ja ohjelmoidaan kuten EXTOUT-8 mitat: 125 x 150 x 30 mm Passiivinen infrapunailmaisin RX-40QZ valvoo valokuitulenkkiä, joka on pujotettu tai kiinnitetty valvottaviin laitteisiin kuitukiinnikkeellä kuitulenkin maksimipituus 100 m liitetään suoraan osoiteväylään voidaan käyttää myös ilman HHL+ keskusta mitat: 110 x 110 x 45 mm valvonta-alue 12 x 12 m ilmaisin hyödyntää nelikkokeilajärjestelmää, joka estää vikahälytysten syntyä lisävarusteena seinä- / kattojalka FA-3 mitat: 97 x 62 x 44 mm Relekortti EXTOUT-8 8 relelähtöä valittavissa joko avautuva tai sulkeutuva kosketin keskukseen voidaan liittää jopa 16 EXTOUT-8 korttia mitat: 75 x 110 x 50 mm Passiivinen infrapunailmaisin CX-502 AM valvonta-alue 15 x 15 m ilmaisin hyödyntää nelikkokeilajärjestelmää, joka estää vikahälytysten syntyä peittämissuojattu malli lisävarusteena seinä- / kattojalka FA-3 mitat: 115 x 70 x 55 mm 4
5 KWM- SP8/2 HHL- FSU/Z Kuunteleva lasirikkoilmaisin GLASSTREK BX-100PLUS valokennolinja valvonta-alue 9 m digitaalinen ilmaisumenetelmä 7 erilaista digitaalista suodinta erheellisten hälytysten ehkäisemiseksi iskun ja paineaallon analysointi kantama 40 m ulkona kaksilinjainen IP 54 käyttölämpötila-alue -35 ºC ºC käyttöjännite 10,5-28 V DC virrankulutus 75 ma LX-402 VX-402 valvonta-alue 12 x 15 m maskiliuskat PET-asento herkkyyden säätö pulssilaskuri valokenno IP 54 käyttölämpötila C käyttöjännite 10,8-13,2 V DC maksimivirrankulutus 25 ma valvonta-alue 12 x 12 m kaksi tunnistinta herkkyyden säätö valokenno vaihtokosketinrele IP 54 käyttölämpötila C käyttöjännite 9,5-18 V DC maksimivirrankulutus 25 ma AX-650HD-MK3 valokennolinja täysin digitaalinen kantama 200 m ulkona (saatavana 100 m:n malli) kaksilinjainen IP 65 käyttölämpötila-alue -35 ºC ºC (lämmitin lisävarusteena) käyttöjännite 10,5-30 V DC virrankulutus 110 ma LPR-3020SH valvonta-alue 30 x 20 m sisäänrakennettu lämmitin metallinen kotelo, IP 65 hälytyskosketin 30 V 1 A vaihto käyttöjännite V DC, 200 ma (ilman lämmitintä 25 ma) käyttölämpötila -40 C C 5
6 Palovaroitinjärjestelmä Nykyaikana palovaroittimet ovat luonnollinen osa kiinteistön turvajärjestelmää. HHL+ järjestelmässä palovaroittimet voidaan liittää järjestelmään saumattomasti muiden kiinteistöä valvovien ilmaisimien rinnalle. Palohälytykset voidaan erotella erilliselle HHL-KLG/F käyttölaitteelle, jolloin järjestelmän käytöstä hätätilanteessa saadaan helppoa ja nopeaa. Ennen kaikkea hälytysten käsittely on havainnollista ja yksinkertaiset toimenpiteet takaavat virheettömän operoinnin. Pienemmissä järjestelmissä ei kuitenkaan välttämättä tarvita erillistä käyttölaitetta, vaan haluttaessa voidaan käyttää yhteisiä käyttölaitteita kaikille hälytyslajeille. Palovaroittimia saadaan liitettyä HHL+ järjestelmään usealla eri tavalla. Jos ilmaisimessa on potentiaalivapaa kosketin, voidaan se liittää osoiteväylään MW-9132 osoitepäätteellä. Samalla tavoin saadaan liitettyä myös mm. vesivuoto- ja yli-/alilämpöhälytysantureita. Hochikin konventionaalisia paloilmaisimia on mahdollista liittää järjestelmään FDA-9116 osoitepäätteen avulla. Palohälytystilanteessa aktivoituu osoitekohtainen hälytyssummeri (huonekohtainen hälytys), ja osoitekohtainen hälytystieto välittyy käyttölaitteelle. Jos halutaan liittää koko konventionaalinen paloilmaisinsilmukka yhdellä osoitteella HHL+ keskukseen, se toteutetaan HHL-HOCO1 silmukkakortilla. HHL+ keskuksella voidaan toteuttaa palovalvonta myös erittäin hankaliin ATEX-luokiteltuihin tiloihin. ATEX-tilojen konventionaalinen paloilmaisinsilmukka voidaan toteuttaa HHL-HOCO1 silmukkakortilla, erottimella ja Hochikin IS-paloilmaisimilla. Yhdellä HHL+ keskuksella sekä murtoilmaisimia ja palovaroittimia käyttämällä saadaan toteutettua esimerkiksi päiväkodin täydellinen turvallisuusjärjestelmä kustannustehokkaasti ja samalla turvaten järjestelmän käyttäjäystävällinen toiminta. Osoitepääte FDA-9116 voidaan liittää 1-5 ilmaisinta sisäänrakennettu sireeni ilmaisimen kuittaus keskukselta maksimissaan 10 kpl yhteen osoiteväylään mitat: Ø 115 x 32 mm DM-ilmaisin DCD-AE3 hälytys suuresta lämpötilan nousunopeudesta ja maksimilämpötilan +60 C ylityksestä käy yleensä tiloihin, joihin savuilmaisin ei sovellu mitat: Ø 100 x 38 mm Silmukkakortti HHL-HOCO1 voidaan liittää konventionaalinen 32 ilmaisimen silmukka käyttöjännite 12 VDC keskukselta ilmaisimen kuittaus keskukselta voidaan käyttää myös ATEXtiloissa erottimen ja Hochikin IS-ilmaisinsarjan kanssa mitat: 110 x 110 x 40 mm Ilmaisinkanta YBN-R/6 matala ilmaisinkanta ilman elektroniikkaa käytetään yhdessä FDA-9116 osoitepäätteen kanssa mitat: Ø 100 x 8 mm Lämpöilmaisin DFJ-AE3 hälytys maksimilämpötilan +60 C ylityksestä soveltuu yleensä tiloihin, joissa DM-ilmaisinta ei voida käyttää mitat: Ø 100 x 47 mm Optinen savuilmaisin SLR-E3 Flat Responce tunnistaa kaikentyyppiset savut yhtä herkästi puhdistus helposti savukammiota vaihtamalla mitat: Ø 100 x 38 mm 6
7 räjähdysvaarallinen tila ATEX-tilojen tuotteet KDFO-CS-EX1.51P/PN ATEX-tilan erotin galvaaninen erotin yhdelle konventionaaliselle palosilmukalle silmukassa on käytettävä Hochikin IS-sarjan tuotteita mitat: 117 x 115 x 20 mm DCD-1E-IS DM-ilmaisin ATEX-tiloihin räjähdysvaarallisiin tiloihin yhdessä YBN-R/4IS kannan kanssa hälytys suuresta lämpötilan nousunopeudesta ja +60 C ylityksestä käy yleensä tiloihin, joihin savuilmaisin ei sovellu mitat: Ø 100 x 47 mm YBN-R/4IS ilmaisinkanta ATEX-tilaan ilmaisinkanta IS-sarjan ilmaisimille hyväksytty täyttämään uusien ATEX-direktiivien luokka II 1 G E Ex ia II C T5 kun Tamb=55 C mitat: Ø 100 x 10 mm Relekanta ilmaisimille YBO-R/6R relelähtö, joko avautuvalla tai sulkeutuvalla koskettimella käytetään yhdessä MW-9132 osoitepäätteen kanssa jännitesyöttö 12 VDC keskukselta mitat: Ø 100 x 14 mm SLR-E-IS optinen savuilmaisin ATEX-tiloihin räjähdysvaarallisiin tiloihin yhdessä YBN-R/4IS kannan kanssa Flat Response ilmaisin tunnistaa kaikentyyppisen savun yhtä herkästi puhditus helposti savukammio vaihtamalla mitat: Ø 100 x 38 mm Vesivuotoilmaisin ja relekortti GRI2800+SDR-888/12 kun anturi kastuu, aiheutuu hälytys relekortilta saadaan hälytystieto MW-9132 osoitepäätteelle jännitesyöttö 12 VDC keskukselta 7
8 Langaton järjestelmä HHL+ järjestelmään saadaan integroitua Visonicin valmistamat langattomat infrapunailmaisimet, hälytyspainikkeet, paloilmaisimet, tauluilmaisimet, lasirikkoilmaisimet, magneettikoskettimet jne. Järjestelmä valvoo koko ajan tietoliikenneyhteyttä, ilmaisimien toimintaa ja paristojen kuntoa. Normaalikäytössä paristojen vaihdantaväli on luokkaa 3-5 vuotta. Vastaanottimilla HHL-MCR, MCR-304 ja MCR-303 järjestelmästä saadaan osoitteellinen kokonaisuus hälytysten paikannuksella. Paikannusta voidaan hyödyntää HedGraphics grafiikkaohjelmassa. Visonicin langattomat ilmaisimet ohjelmoidaan, jokainen erikseen, yleisvastaanottimiin MCR-304 ja MCR-303. Vastaanottimissa on kanavakohtaiset lähdöt osoitepäätteen MW-9132 liittämistä varten. Toinen tapa liittää langattomia ilmaisimia suurissa järjestelmäratkaisuissa, kuten museoissa, pankeissa, lääkäriasemilla ja sosiaalitoimistoissa, on käyttää HHL-MCR vastaanottimia ja MCR-SRV keskitintä. Tällöin saadaan jopa 16 vastaanotinta liitettyä keskittimeen, joka hoitaa vastaanottimien ja HHL+ keskuksen välisen liikennöinnin sarjaliikenneyhteyksin. Ilmaisimet ohjelmoidaan järjestelmään yhdelle vastaanottimelle ja jokainen ilmaisin varaa yhden osoitepaikan keskuksen osoiteavaruudesta. Näin pystytään hälytystilanteessa tunnistamaan hälyttänyt ilmaisin yksilöllisesti. Vastaanotin HHL-MCR sarjaväylä keskittimelle jopa 16 vastaanotinta järjestelmässä ilmaisinmäärälle ei rajoitusta, vain keskuksen koko rajoittaa mitat: 110 x 110 x 45 mm Vastaanotin MCR ilmaisinta, 1 relelähtö paristovika-, kansikosketin-, yhteystesti- ja häirintähälytys mitat: 110 x 63 x 25 mm Keskitin MCR-SRV ylläpitää jopa 16 HHL-MCR vastaanotinta tarkkailee kaikkien ilmaisimien tilatietoja (paristovika, kansikosketin, yhteysvika, häirintä) mitat: 270 x 225 x 60 mm Vastaanotin MCR relelähtöä, jokaiseen 4 ilmaisinta lähtöjen määrä laajennettavissa aina 28 lähtöön (112 ilmaisinta) paristovika-, kansikosketin-, yhteys-, testi- ja häirintähälytys mitat: 108 x 165 x 38 mm Liikeilmaisin MCPIR-3000 passiivinen infrapunailmaisin valvonta-alue 12 x 12 m sisältää 3,6V pariston mitat: 104 x 60 x 40 mm 8
9 Ovimagneettikosketin MCT-302 sisältää ovimagneetin lisäksi myös liitännän ulkoiselle hälytyskoskettimelle pitkäikäinen lithium-paristo mitat: 81 x 22 x 23 mm Tauluilmaisin SPD-1000 magneettikentän muutoksiin perustuva taide-esineiden suojaamiseen tarkoitettu ilmaisin herkkyys 0,1 mm pitkäikäinen lithium-paristo mitat: 96 x 28 x 22 mm Optinen savuvaroitin MCT-425 sisältää summerin 85 db/3 m pitkäikäinen paristo helppo asennus mitat: Ø 130 x 75 mm Painikkeet Kuunteleva lasirikkoilmaisin MCT-501 valvonta-alue 6 m pitkäikäinen lithium-paristo mitat: 80 x 108 x 43 mm MCT-201, 201WP, 211, 101, 102, 104 monia painikkeita taskuun, kaulaan tai ranteeseen toimivat esim. ryöstöpainikkeina, ovien avauksiin, ym. 9
10 Hälytystensiirto ja etävalvonta HHL+ turvallisuusjärjestelmän hälytysten ilmaisemiseen ja edelleen siirtämiseen on tarjolla useita eri vaihtoehtoja. Paikallishälyttimiksi löytyy lukuisia sireeneitä, summereita ja vilkkuja. Näillä tuotteilla voidaan toteuttaa aina käyttötarkoitukseen sopivin ääni- ja/tai valohälytys. Hälytysten siirtoon ja etävalvontaan löytyy samoin useita vaihtoehtoja. HHL+ järjestelmä pystyy kommunikoimaan suoraan TeliaSoneran Alerta-palvelun kanssa. HHL-LAN verkkokortin avulla keskus on liitettävissä lähiverkkoon ja tällöin järjestelmää voidaan valvoa ja konfiguroida verkon välityksellä. Mikään ei tietenkään estä kiinteiden kupari- tai valokaapeliyhteyksien käyttöä siirtotienä. HHL+ etäkäyttö- ja valvontaohjelma tukee näitä kaikkia siirtotapoja. Hälytyksiä voidaan lähettää myös GSM-lähettimillä, modeemeilla ja robottipuhelimilla. Verkkokortti HHL-LAN liittää HHL+ keskuksen lähiverkkoon liitännät: 10/100base-TX ja RS-232 mitat: 65 x 35 x 17 mm SM-01 sireeni äänenvoimakkuus 110 db virrankulutus 250 ma (12 VDC) kotelon mitat 110 x 110 x 40 mm Ilmoituksensiirtolaite VT-10 GSM ilmoitus tekstiviestillä ja soitolla kahdesta hälytystulosta kaksi tekstiviestein tai soitoin ohjattavaa lähtöä simuloitu puhelinlinja mitat: 100 x 75 x 25 mm ROLP/W/S sireeni 32 eri äänimahdollisuutta äänen voimakkuus max. 105 db valkoinen IP 54 käyttöjännite 9-28 V DC, 17 ma Ilmoituksensiirtolaite DMC-8 SIA-protokolla analogisen puhelinverkon välityksellä välittää kaikki keskuksen tiedot vartiointiliikkeen valvomoon etäohjelmointi HHL+ keskukseen RS-120 ilmoituksensiirtolaite useita eri protokollia analogiseen puhelinverkkoon 8 hälytystuloa 8 puhelinnumeroa FLASHNI-12V vilkkusireeni runko valkoinen punainen vilkku sireeni 101 db soveltuu ulos, IP 65 käyttöjännite 9-15 V DC, 150 ma 10
11 LT4XMV/5PUNAINEN hälytysvilkku punainen 5 W xenon-putki, 75 välähdystä/min käyttöjännite V DC tai V AC tehonkulutus 3 VA ATM-EZ/IP hälytyslähetin IP-verkkoon lähettää hälytykset IP-verkon välityksellä valvomoon sarjaliitäntä HHL-keskuksen hälytyksen siirtoon sarjaliitäntä ohjelmointia ja etäkäyttöä varten 12 hälytystuloa, 4 ohjattavaa lähtöä liitäntä robottipuhelinta varten RX-5000 hälytysvastaanotin moniprotokollavastaanotin useita liitäntätapoja laajennettavissa modulaarisesti HHL-ACCESS HHL+ turvallisuusjärjestelmän etäkäyttö ja ohjelmointi suoritetaan HHL-ACCESS -ohjelmistolla. Tietokoneella voidaan konfiguroida koko keskus alusta loppuun saakka. Lisäksi samalla ohjelmistolla pystytään monitoroimaan järjestelmän toimintaa reaaliaikaisesti. HHL-ACCESS -ohjelmiston avulla on helppo keskittää valvomoon useiden keskusten seuranta. Seurantaa helpottamaan on kehitetty HedGraphics -hälytysgrafiikkaohjelma. Grafiikalla saadaan havainnollistettua hälytyksen sijainti ja siitä pystytään tekemään erilaisia käyttöön liittyviä ohjauksia. HedGraphics -ohjelmaan voidaan tuoda myös tietoja Neptolux-turvavalo-, Hedsam-kulunvalvonta-, Prodex-paloilmoitin- ja Smartti-henkilöturvajärjestelmistä. 11
12 Kulunvalvontajärjestelmä HHL+ turvallisuusjärjestelmään voidaan liittää kaksi kulunvalvontajärjestelmää, joko Intre tai Hedsam. Näistä pienempi on Intre-kulunvalvontajärjestelmä, joka muodostuu yhdestä Intre-16 palvelinkortista ja 16 oviympäristöstä. Oviympäristö muodostuu puolestaan oven ohjainkortista Intre-NP:stä sekä kortinlukijoista. Intre-kulunvalvontajärjestelmään on saatu luotua monipuolisia ominaisuuksia, mm. murtohälyttimien päälle/pois-ohjaus, useamman oven lukon samanaikainen ohjaus ja laajat GSMtoiminnot. Tietokonetta tarvitaan ainoastaan käyttöönotossa ja järjestelmän ylläpidossa. Liitäntä Hedsam-kulunvalvonta/työajanseurantajärjestelmään tapahtuu Hedsam Cluster Controllerin keskitinyksikön kautta. Keskitinyksikkö mahdollistaa reaaliaikaiset, PC:stä riippumattomat ohjaukset kulunvalvonnan ja murtohälytysjärjestelmän välille. Hedsam-järjestelmä käsittää satoja oviympäristöjä ja kymmeniä tuhansia käyttäjiä. Järjestelmä voi olla hajautettu useammalle paikkakunnalle. Hälytykset HHL+ keskuksesta voidaan siirtää myös ATM-EZ/IP-hälytyksensiirtolaitteella. ATM-EZ/IP liittää keskuksen IP-verkkoon ja siirtää hälytykset varmalla tavalla vartiointiliikkeen valvomon vastaanottimelle. Tarvittaessa hälytyksen perillemeno voidaan varmistaa GSM/GPRS-liitännän avulla. Samaa yhteyttä pitkin voidaan toteuttaa myös HHL-keskuksen etäkäyttö. ATM-EZ/IPhälytyslähetintä voidaan käyttää myös muiden hälytyskeskusten kanssa käyttämällä keskuksen omaa robottipuhelinta tai I/O-liitäntöjen avulla. Ovipalvelin INTRE-16 voidaan liittää 16 oviyksikköä liitäntä oviväylälle ja HHLkeskukselle tai GSM-modeemille mitat: 180 x 105 x 25 mm Oviyksikkö INTRE-NP liitännät 2 kortinlukijalle, 2 lukolle, 1 ohitukselle, 3 hälytyskoskettimelle ja poistumispainikkeelle mitat: 180 x 105 x 25 mm 12
13 Hedsam Cluster Controllerin avulla voidaan HHL-keskus ja Hedsam-järjestelmä integroida älykkäästi siten, ettei tietokonetta tarvita. Integrointi voidaan toteuttaa suoraan kohteessa eikä päätöksentekoon tarvita palvelinta, joka voi sijaita kaukanakin. Hedsam-CC:ssä on omat liitännät oviväylälle (RS-485) ja HHL-keskukselle (RS-232) sekä verkkoliitäntä. Etälukija P-300 CASCADE lukuetäisyys: kortti 10 cm, tagi 6 cm käyttölämpötila -40 C C monivärinen led ja summeri mitat: 80 x 43 x 17 mm väri: musta Etälukija näppäimistöllä P-640 PATAGON Avaimenperätunniste PSK-3 lukuetäisyys: kortti 10 cm, tagi 6 cm käyttölämpötila -40 C C taustavalaistu näppäimistö, monivärinen led ja summeri mitat: 117 x 77 x 18 mm väri: musta lukuetäisyys: 5,5 cm käyttölämpötila -40 C C mitat: 36 x 29 x 3,8 mm väri: harmaa Akkuvarmennettu virtalähde HEDSAM-POW5 varmatoiminen, hyvin häiriösuojattu, hälytyksillä varustettu virtalähde verkkoliitäntä 230 VAC, shuko-pistoke 24 V DC, 5 A akusto 24 V; 7,2 Ah saatavana myös muita kokoja Akkuvarmennettu virtalähde ADA-8040 virtalähde varustettu kahdella jännitelähdöllä verkkoliitäntä 230 VAC, shuko-pistoke 12 V DC 2 A ja 24 V DC 2 A samanaikaisesti akusto 24 V DC, 7,2 Ah Ovikotelo BOX-1 kotelo ovielektroniikkakortille mitat: 270 x 225 x 60 mm väri: valkoinen 13
14 HedGraphics grafiikkaohjelma HedGraphics on monipuolinen usean järjestelmän yhteinen hälytysgrafiikkaohjelmisto. Siihen voidaan liittää hälytykset HHL-rikosilmoitus-, Prodex-paloilmoitus-, Hedsam-kulunvalvonta- ja Neptolux-turvavalojärjestelmistä. Hälytysten lisäksi HedGraphics -grafikkaohjelmasta voidaan suorittaa yksinkertaisia hälytysten kuittaus- ja kytkentätoimenpiteitä. HedGraphics grafiikkaohjelmassa voidaan grafiikkapohjiin liittää linkkejä toisiin kuviin. Klikkaamalla ohjelmoitua aluetta siirrytään seuraavaan kuvaan. Kaikkia kuvia voidaan zoomata sisään ja ulos lähes rajattomasti. Ohjelmoimalla kuvista ja hälytyspisteistä saadaan luotua hierarkinen kuvaus koko rakennuksen turvajärjestelmistä. Hälytyksen tullessa päästään yleisen tason kuvasta pureutumaan tarkkoihin yksityiskohtiin. Kuvien määrällä ei ole rajoitusta. HedGraphics-ohjelmiston käyttöönotto on tehty todella helpoksi. Järjestelmän osoitetiedot siirretään automaattisesti HedGraphics-ohjelmaan kohteen asennuksen yhteydessä syntyneistä projekteista. Osoitteet ja alueet raahataan projektin ohjelmointia noudattelevasta puunäkymästä grafiikkaan - toista ohjelmointia ei tarvita. Kun kaikille pisteille on annettu sijainti kuvapohjassa, on ohjelmointi valmis. Esimerkki aluekarttapohjasta, jossa voidaan paikallistaa tietty rakennus, jossa hälytys tapahtuu Asemakuva Kerrokset 2. Kerros 14
15 Muut liitännät HHL+ turvallisuusjärjestelmä on myös monipuolinen liitäntöjensä suhteen. Aiemmin mainittujen lisäksi järjestelmästä löytyy liitännät videovaihteeseen, monipuolinen Alerta SafeNet-liitäntä sekä HedBus-väylä. Videovaihteen ohjaus HHL+ keskus pystyy ohjaamaan videovaihdetta ilmaisimiltaan saamiensa hälytysten mukaan, jolloin järjestelmä siirtyy seuraamaan tai tallentamaan hälyttäneen alueen kameran kuvaa. Alerta-palvelu Alerta-palvelu on TeliaSoneran kiinteästi kytketty, erittäin turvallinen ilmoitustensiirtojärjestelmä. Sen kautta kaikki keskuksen tapahtumat saadaan siirrettyä turvallisesti vartiointiliikkeen tai hätäkeskuksen valvomoon. HedBus-väylä HedBus-väylällä useita HHL+ keskuksia voidaan liittää yhdeksi järjestelmäkokonaisuudeksi muiden taloteknisten turvajärjestelmien kanssa. Väylään voidaan liittää myös HedGraphics-grafiikkaohjelmalla varustettu PC ja GSM-Router. GSM-Router GSM-Router toimii tekstiviestien välittäjänä ja huolehtii siitä, että kaikki viestit menevät oikealle vastaanottajalle oikeaan aikaan. Viestin vastaanottaja voidaan valita työvuorojen mukaan. 15
16 Tekniset tiedot HHL-32+ HHL-256+ HHL-PRO+ Osoitteellisia silmukoita Ilmaisinryhmiä/alueita Käyttölaitteita Käyttäjäkoodeja Käyttötasoja Lähtöjä runko/maksimi 8/152 8/152 8/152 Tapahtumamuisti Hälytysmuisti Kellokytkentöjä päivässä Pyhäohjelmia Turvallisuusluokka (vakio) Turvallisuusluokka (suurin) Ympäristöluokka sisätilat 5 40 C Kieli suomi, ruotsi, norja, englanti, venäjä, viro Liitännät: Muuntaja 60 VA/24 VAC 150 VA/29 VAC 150 VA/29 VAC Akku (keskus / maks.) 7,2 Ah / 40 Ah 20 Ah / 80 Ah 2 x 20 Ah / 80 Ah Jännitelähdöt 2 kpl yht. 1,0 A 3 kpl yht. 2,5 A 3 kpl yht. 3,0 A Osoiteväylät 1 kpl 8 kpl 4 x 8 kpl Sarjaväylät 2 RS-232, 1 RS RS-232, 1 RS RS-232, 1 RS-485 Laajennukset 2 RS-232/485 (DIL128) 4 RS-232/485 (2 DIL-128) 4 RS-232/485 (2 DIL-128) Väri valkoinen valkoinen valkoinen Mitat: Keskus 348 x 270 x 82 mm 470 x 290 x 100 mm 720 x 400 x 145 mm Käyttölaite 143 x 146 x 31 mm 143 x 146 x 31 mm 143 x 146 x 31 mm Osoitepääte 14 x 18 x 4 mm 14 x 18 x 4 mm 14 x 18 x 4 mm Lauttasaarentie 50, Helsinki Puh Fax security@hedengren.fi
GSM -tuotteet. HUIPPULUOTETUN STD-32:n UUSI MALLI! Uutuutena: Musta ulkokotelo Uusittu piirilevy Pulssilaskuri Sähköpostilähetys
Siitek Security Oy:n JM -hinnasto. Tarvikkeet & GSM -tuotteet. Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. Tämä hinnasto on toistaiseksi voimassa ja Siitek Security Oy pidättää oikeuden hinnan muutoksiin. Kaikki
TURVALLISUUS- JÄRJESTELMÄ
TURVALLISUUS- JÄRJESTELMÄ Jukka Routtu + -historia Osoitteellinen vuodesta 1987 edelliset keskusmallit - HHL-10,30,70,160, 320 - HHL-16,32,128,256,512 - PAK-3000, PAK-30, PAK-100 Laitteiden ja ohjelmistojen
MICRA HÄLYTYSJÄRJESTELMÄ SMS-VIESTEILLÄ
1 (8) MICRA HÄLYTYSJÄRJESTELMÄ SMS-VIESTEILLÄ Made in EU Poland, valmistaja Satel. Micra on aito ammattitason hälytysjärjestelmä omakotitaloihin, verstaisiin, maatalouteen ja muihin pienempiin kohteisiin.
metis GSM-ilmoituksensiirtolaite ja kauko-ohjain
metis GSM-ilmoituksensiirtolaite ja kauko-ohjain Tuotekuvasto 27.7.2006 metis A106 metis on ilmoituksensiirtolaite GSM-verkkoon. Laitteessa on liitännät neljälle ilmaisimelle, ohituskytkimelle, lämpötila-anturille,
VERSA. monipuolinen hälytinkeskus. Versa
VERSA monipuolinen hälytinkeskus VERSA on nykyaikainen hälytinkeskus. Edullinen VERSA soveltuu suurenkin kohteen järjestelmäksi. Keskukseen sopii laaja valikoiman langattomia ilmaisimia. Hälytyksensiirto
Taito Tehdä Turvallisuutta. Kotimainen GSM-pohjainen ohjaus ja valvontajärjestelmä PRO CONTROLLER
Taito Tehdä Turvallisuutta Kotimainen GSM-pohjainen ohjaus ja valvontajärjestelmä PRO CONTROLLER PRO CONTROLLER PC-8016 KAMEROILLA VARUSTETTU KOTIAUTOMAATIOKESKUS Käyttö ja ohjelmointi helposti näytöllä
metis GSM-ilmoituksensiirtolaitteet
metis GSM-ilmoituksensiirtolaitteet metis -tuoteperhe metis -tuotteet ovat helppokäyttöisiä ja toimintavarmoja GSM-valvonta- ja ohjauslaitteita. Ne voivat lähettää viestejä ilmaisimien ja antureiden tilan
metis GSM-ilmoituksensiirtolaitteet
metis GSM-ilmoituksensiirtolaitteet Metis -tuoteperhe metis -tuotteet ovat helppokäyttöisiä ja toimintavarmoja GSM-valvonta- ja ohjauslaitteita. Ne voivat lähettää viestejä ilmaisimien ja antureiden tilan
WT-1010. KÄYTTÖOHJE WT-1010_käyttöohje_080714.pdf. GSM-välitin hälytysjärjestelmille
KÄYTTÖOHJE WT-1010 GSM-välitin hälytysjärjestelmille WT-1010 on langaton laite, jonka avulla voidaan varmistaa hälytysjärjestelmien analogisten puhelinlinjojen (PSTN) toiminta GSM-verkkoa käyttäen. Laite
metis GSM-ilmoituksensiirtolaite
metis GSM-ilmoituksensiirtolaite Tuotekatalogi metis tilausnumero: A106 metis on ilmoituksensiirtolaite GSM - verkkoon. Laitteessa on liitännät neljälle ilmaisimelle, ohituskytkimelle, lämpötilaanturille,
TIDOMAT smartone - etälukija MIFARE
TIDOMAT smartone - etälukija MIFARE SO-3393 (Mifare ) Tyylikkäästi muotoiltu etälukija taustavalaistulla kosketusnäppäimistöllä. MIFARE tyyppisille etälukutunnistimille. Vihreä, keltainen tai punainen
Paristokäyttöiset palovaroittimet ovat yksinkertaisin sekä edullisin paloturvallisuuslaite
Kotihälyttimet Paristokäyttöiset palovaroittimet ovat yksinkertaisin sekä edullisin paloturvallisuuslaite asunnoissa. Turvallisuustaso lisääntyy kytkemällä palovaroittimet yhteen ja mielellään keskukseen
PALOVAROITINKESKUS ICAS. Käyttö- ja asennusohje ICAS. Zone 1. Zone 2. Relay/Siren. Mains. BL-Palontorjunta Oy. Snro: 71 231 40.
ver.1/9.11.2001/ms PALOVAROITINKESKUS IMC-M Käyttö- ja asennusohje Snro: 71 231 40 BL-Palontorjunta Oy PALOVAROITINKESKUS IMC-M ovi ovi YLEISTÄ IMC-M palovaroitinkeskus on kaksisilmukkainen palovaroitinkeskus
TTA Finland Oy Tuotekatalogi GSM-ohjaimet Hirvialhonkatu 3 1.1.2009 37830 Viiala www.ttafinland.fi urakointi@ttafinland.fi p.
TTA Finland Oy Tuotekatalogi GSM-ohjaimet Hirvialhonkatu 3 1.1.2009 37830 Viiala www.ttafinland.fi urakointi@ttafinland.fi p. +358 440 410 344 Malli Kuvaus Kuva Hinta (EUR) GsmAlarm-220 GsmAlarm-220 14
Taito Tehdä Turvallisuutta
Taito Tehdä Turvallisuutta Kotimainen GSM-pohjainen ohjaus ja valvontajärjestelmä HOME CONTROLLER HOME CONTROLLER HC-0016, HC-WF HELPPOKÄYTTÖINEN KODINOHJAUSJÄRJESTELMÄ Käyttö ja ohjelmointi helposti näytöllä
FC1008, FC1012 Paloilmoituskeskukset
FC1008, FC1012 Paloilmoituskeskukset Kahdeksan tai 12 ryhmää yhteensopiva kaikkien Siemensin kollektiivisten paloilmaisimien kanssa kattava yhteensopivuus kahdella valittavissa olevalla ilmaisinlinja-asetuksella
Lähettimet. Vastaanotin Hälytykset. OV-yksikkö DPR990
Vastaanottimet Omavalvontyksikkö DPR990 PromoLog-omavalvontaohjelma asennettuna Webserver-ohjelmisto asennettuna Yksinkertainen käyttöönotto, ei ohjelmien asennusta PromoLog-ohjelma käynnistyy automaattisesti
OHJAUSKESKUKSET ESMART 310 JA ESMART 320
KÄYTTÖOHJE PEM 248 20.02.2006 OHJAUSKESKUKSET ESMART 310 JA ESMART 320 Ohjauskeskukset ESMART 310 ja ESMART 320 Ohjauskeskuksia ESMART 310 ja 320 käytetään ohjauslaitteen ESMART 100 laajennusyksikkönä.
NSS sähköteleturvaseminaari
NSS sähköteleturvaseminaari 7-8.9. 2017 Hedengren Historia 1918- Antinkatu Lönnrotinkatu Erottaja Lauttasaarentie Tennispalatsi Mänkimiehentie Palo/valo Historia 2017 Prodex Firescape Uudet älykkäät ohjelmoitavat
FC121-ZA, FC122-ZA, FC123-ZA, FC124-ZA Paloilmotuskeskus
FC121-ZA, FC122-ZA, FC123-ZA, FC124-ZA Paloilmotuskeskus Series FC120 Cerberus FIT Kompakti, esiohjelmoitu mikroprosessori-ohjattu paloilmoituskeskus Voidaan käyttää palovaroitinkeskuksena kaksi, neljä,
PROBYTE CONTROL GSM. GSM/SMS-hälytys- ja ohjauslaite. GSM Control 7/11/01 sivu 1/5
PROBYTE CONTROL GSM GSM/SMS-hälytys- ja ohjauslaite GSM Control 7/11/01 sivu 1/5 Yleistä l - PROBYTE CONTROL GSM on hälytys- ja kauko-ohjauslaite, joka käyttää GSM/SMStekniikkaa viestien välitykseen GSM
LISÄLAITTEET JA KYTKENTÄOHJEET HOME CONTROLLER PRO CONTROLLER GSMGATE CENTRO
LISÄLAITTEET JA KYTKENTÄOHJEET HOME CONTROLLER PRO CONTROLLER GSMGATE CENTRO LISÄLAITTEIDEN KYTKENTÄ 1. NTC-lämpötila-anturi (tuotenro 800-023) Lämpötila-anturi on integroitu käyttövalmiiksi n. 4 m pitkän
Hälytyskeskus SÄLE 10 plus järjestelmä
Hälytyskeskus SÄLE 10 plus järjestelmä SÄLE 10 plus hälytyskeskus Sno.71 150 20 SLY 10 plus silmukkakortti Sno.71 150 22 SA 10 akkuyksikkö Sno.71 150 24 SL 11 alahälytyskoje Sno.71 150 25 SL 12 alahälytyskoje
FT2040 Käyttölaite. Building Technologies. Sinteso. Sarjan FS20 paloilmoituskeskuksille (MP2.1)
FT2040 Käyttölaite Sarjan FS20 paloilmoituskeskuksille (MP2.1) Sinteso Paloilmoitusjärjestelmän operointi ja valvonta Suuri taustavalolla varustettu näyttö (8 riviä, 40 merkkiä kussakin) Selvätekstinen
Melody - ovikellotuotteet Langattomaan merkinantoon
Melody - ovikellotuotteet Langattomaan merkinantoon Ovikelloratkaisut langattomasti Melody Pitkä radiokantama tuo lisäetuja Hagerin langattomat ovikellotuotteet soveltuvat merkinantoon suurimpaan osaan
Asennusohje. EasyLine GSM
Asennusohje EasyLine GSM Laitteen kuvaus EasyLine GSM on puhelinlijasimulaattori, joka simuloi analogista PSTN linjaa GSM verkossa ja sitä voidaan käyttää ContactID protokollan lähettämiseen hälytinjärjestelmiltä.
KÄYTTÖ- JA ASENNUSOHJE OHJAUS- JA VALVONTAJÄRJESTELMÄ CENTRO
KÄYTTÖ- JA ASENNUSOHJE OHJAUS- JA VALVONTAJÄRJESTELMÄ CENTRO Centro käyttö- ja asennusohje 2 1. Yleistä Celotron Centro on monikäyttöinen etäohjausjärjestelmä, johon voidaan kytkeä - valvontoja (esim.
Arvo-Tec T Drum 2000 ruokintalaite
Arvo-Tec T Drum 2000 ruokintalaite -tarkka ruokintalaite nykyaikaiseen kalanruokintaan Ruokintalaitteen kehitystyössä on kiinnitetty huomiota annostelun tarkkuuteen ja helppokäyttöisyyteen. Tekniset tiedot:
PROBYTE CONTROL GSM GSM/SMS-hälytys- ja ohjauslaite
PROBYTE CONTROL GSM GSM/SMS-hälytys- ja ohjauslaite GSM Control 3/5/03 sivu 1/6 Yleistä l - PROBYTE CONTROL GSM on hälytys- ja kauko-ohjauslaite, joka käyttää GSM/SMStekniikkaa viestien välitykseen GSM
Esmi Sense FDP-paloilmoitinkeskus ALC2-silmukkayksiköllä
Esmi Sense FDP-paloilmoitinkeskus Älykäs ja modulaarinen Esmi Sense FDPpaloilmoitinkeskus tarjoaa monia uusia ominaisuuksia tehokasta ja luotettavaa paloturvallisuutta varten. Esmi Sense FDPpaloilmoitinkeskuksesta
Hälytyskeskus SÄLE 10 järjestelmä. Tekniset tiedot:
Hälytyskeskus SÄLE 10 järjestelmä SÄLE 10 hälytyskeskus S.no.71 150 01 SLY 10 silmukkakortti S.no.71 150 19 SA 2 akkuyksikkö S.no.71 150 11 SL 1 alahälytyskoje S.no.71 150 05 SL 2 alahälytyskoje S.no.71
PALOVAROITINKESKUS ICAS IMC ME
BL-Palontorjunta Oy ICAS PALOVAROITINKESKUS ICAS IMC ME Snro: 71 231 40 Käyttö- ja asennusohje Huom: Päätevastukset 2 kpl 22 kohm kotelon sisällä PALOVAROITINKESKUS ICAS IMC ME YLEISTÄ: ICAS IMC ME on
AVACK SIP-Ovipuhelimet. Avain verkosta. Avack Oy Opiskelijankatu 5, Tampere p ,
AVACK SIP-Ovipuhelimet Avain verkosta 19.2.2019 1 Avack sisäpuhelin i10 Tyylikäs helppokäyttöinen sisäpuhelin ääniviestintään. Pienet asennuskustannukset, toimii tietoverkossa. Uutuustuote tulossa markkinoille
1-Suuntainen Moottoripyörähälytin. Käyttö- ja asennusohje
1-Suuntainen Moottoripyörähälytin Käyttö- ja asennusohje Sisällysluettelo Käyttöohje 2. Huomattavaa 2. Tekniset tiedot 3. Tärkeimmät ominaisuudet 3. Pikaohje 4. Toiminnot Asennusohje 7. Asennusopas 9.
Kaba mini delta 5:11. - Ohjauskeskus valittavissa (DC-1 tai DC-3) vastaamaan eri asennusvaatimuksia.
R Kaba mini delta Moottorilukko Motorisoitu vastarauta, joka tarjoaa joustavan vakio lukitusratkaisun. Erilaiset lukkorungot voidaan voidaan sovittaa -erilaisten lukitus- ja ovitoimintojen kanssa (profiiliovet,
Sovellutukset. Kylmävarastojen lämpötilan valvonta langattomilla lähettimillä. Keskitetty lämpötilan valvonta
Kylmävarastojen lämpötilan valvonta langattomilla lähettimillä Keskitetty lämpötilan valvonta Kylmähuoneet ja pakastimet Suurkeittiöiden omavalvonta Uunit ja jäähdytyskaapit Astianpesukoneet Lääketeollisuuden
Älykästä. kulunvalvontaa. toimii asiakkaan omassa tietoverkossa
Älykästä kulunvalvontaa e Acces toimii asiakkaan omassa tietoverkossa Perinteisen kulunvalvonnan seitsemän pullonkaulaa eli miksi useat yritykset eivät ole hankkineet kulunvalvontajärjestelmää? 1. Koska
1. TEKNISET TIEDOT 2. LED-TOIMINNOT JA SÄÄDÖT
KÄYTTÖOHJE LITHOS SISÄLLYSLUETTELO: 1. TEKNISET TIEDOT...3 2. LED-TOIMINNOT JA SÄÄDÖT...3 3. OVIPANEELIEN OHJELMOINTI VAS/01 KANSSA...4 3.1 Kytkentäesimerkkejä...4 3.2 Liitinrima...4 3.3 Ovipaneelin manuaalinen
MODULIPOHJAINEN OHJAUSKOTELO HUONETILOIHIN
MODULIPOHJAINEN OHJAUSKOTELO HUONETILOIHIN Busch-Installationsbus EIB Ensto Busch-Jaeger Oy 2 Modernia taloautomaatiota Busch-Installationsbus EIB-väylätekniikalla EIB European Installation Bus on väyläpohjainen
VT-Turva oy VT GSM S. 1 VT GSM. käyttöohje v.1b. Maahantuoja VT-Turva Oy Teollisuuskatu 15 Joensuu vt@vt.fi ncf / 09
VT-Turva oy VT GSM S. 1 VT GSM käyttöohje v.1b VT-Turva oy VT GSM S. 2 Sisällysluettelo 1 Laitteen toiminnat...3 1.1 Toiminnot...3 1.2 Ominaisuudet...3 1.3 Toiminnot ja valinnat...4 2 Ohjelmointi...6 2.1
FDSB221, FDSB229 Hälytinkanta, Yhdistelmähälytinkanta osoitteellinen (FDnet)
FDSB221, FDSB229 Hälytinkanta, Yhdistelmähälytinkanta osoitteellinen (FDnet) Sinteso Hälytinkanta FDSB221 ja Yhdistelmähälytinkanta FDBS229 11 valittavaa ääntä, 2 ohjelmoitavaa aktivointitasoa Äänen voimakkuus
1.1. Järjestelmän käynnistys
1.1. Järjestelmän käynnistys 1. Käyttölaitteen käynnistys Kytke verkkojännite keskuksen virtalähteeseen ja odota noin yksi minuutti. Jos käyttölaitteessa ei ole merkkivaloja tai näytössä on teksti keybus
hälytysjärjestelmä Asennus
akdkh hälytysjärjestelmä Asennus Hedengren yhtiöt, puh. (09) 682 841, fax (09) 673 576, security@hedengren.fi, www.hedengrensecurity.fi SISÄLLYSLUETTELO 1. OHJEEN MUUTOSHISTORIA... 6 2. YLEISTÄ... 7 3.
Esittely. Tuote. HomeSecure Smart Ulkosireeni:
Esittely Langaton ulkosireeni ennalta ehkäisee murtoja jo pelkällä näkyyvydellään, karkottaa tunkeutujat paikalta ja herättää huomiota mikäli hälytys laukaisee. Ulkosireeni toimii osana hälytysjärjestelmää,
Turvallisuus. Kodin suojaaminen ei ole koskaan ennen ollut näin helppoa. Hälytinjärjestelmä S3b-SV IP HD kameralla
Turvallisuus Kodin suojaaminen ei ole koskaan ennen ollut näin helppoa. Hälytinjärjestelmä S3b-SV IP HD kameralla S3b -SV GSM Hälytinjärjestelmä Sopii kotiin ja pienyrityksiin. Vaatii SIM -kortin 1 Suojaa
TIDOMAT smartone. Turvallisuus verkossa
TIDOMAT smartone Turvallisuus verkossa Kulunvalvontajärjestelmä smartone: Järjestelmä koostuu keskusyksiköstä, oviohjaimista ja etälukijoista ja helposti asennettavasta GSM-modeemista, laajennuskortista
BARON 20 - Murtohälytin
KESKUKSET 868 MHz Valinnaisesti lisä käyttöpaneeli 433 MHz Virranohjaus SMS:n kautta BARON 20 GSM MURTOHÄLYTINKESKUS LANGATON, 20 ryhmää BARON 20-sarja on yhdistynyt keskus kotiin ja asuntoon. Keskus voi
lokasäiliön langaton pintavahti
03/15 Labko LOKA alarm lokasäiliön langaton pintavahti Asennus- ja käyttöohjeet Luotettavat ratkaisut Jätevesien käsittelyjärjestelmät Sisällysluettelo 1 ASENNUSOHJE... 3 1.1 RADIOLINKIN JA ANTURIN TESTITOIMINTO...
GSM robottimodeemi GSM-4S KÄYTTÖOHJE
GSM robottimodeemi GSM-4S KÄYTTÖOHJE 1. GSM-4 MODULIN OMINAISUUDET Analogisen puhelinlinjan simulointi GSM yhteyden avulla mahdollistaa hälytyksen siirron kohteesta silloinkin kun puhelinlinjassa on vikaa
GROTHE-OVIKELLOT. Sivu 1/7 TUOTEINFO. Luettelo 2 / I LANGATTOMAT MISTRAL-OVIKELLOT
Sivu 1/7 TUOTEINFO GROTHE-OVIKELLOT LANGATTOMAT MISTRAL-OVIKELLOT MISTRAL 300 SSTL: 7025708 Koodi: G43300 Radiotaajuustoiminen, maks.etäisyys 200 m Ketjutettavissa 7 melodiaa, hälytys, hiljennys ja vilkkuvalo
Vihreän elinkaaren turvavalojärjestelmä.
Vihreän elinkaaren turvavalojärjestelmä. Neptolux on turvavalojärjestelmien ympäristömyönteisen tuotesuunnittelun (Design for Environment, DfE) edelläkävijä maailmassa ottaessaan tuotekehityksessään ensisijaisesti
RIKOSILMOITINJÄRJESTELMÄT SEKÄ RAKENTEELLINEN MURTOSUOJAUS
RIKOSILMOITINJÄRJESTELMÄT SEKÄ RAKENTEELLINEN MURTOSUOJAUS Rikosilmoitinjärjestelmät sekä rakenteellinen murtosuojaus Rikosilmoitin valvoo tiloja, paljastaa tunkeutumisen paikan tai muun hälytystilanteen
GSM ALOITUSKITIN PIKAOHJELMOINTIOHJE
GSM ALOITUSKITIN PIKAOHJELMOINTIOHJE Sivu 2/8 Johdanto Tämä ohje on tarkoitettu helpottamaan Infinite Prime keskuksen ohjelmallista käyttööottoa. Syötä Infinite Prime keskukseesi tässä ohjeessa luetellut
Etälukija PR 1000. Käyttäjäopas. Global Safety & Security Solutions Oy E-mail: info@globalsafety.fi. PR1000v.2
Etälukija PR 1000 Käyttäjäopas PR1000v.2 Global Safety & Security Solutions Oy E-mail: info@globalsafety.fi Sivu 2 PR 1000 Rajoitukset Kaikki oikeudet tähän ohjekirjaan ovat Global Safety & Security Solutions
KÄYTTÖOHJE RIKOSILMOITINKESKUS AV-GAD 2016P. V 2.11 30.11.2000 / JSi Vastaa aiempaa keskustyyppiä AV-GAD 8616P
RIKOSILMOITINKESKUS AV-GAD 2016P V 2.11 30.11.2000 / JSi Vastaa aiempaa keskustyyppiä AV-GAD 8616P SISÄLLYSLUETTELO JÄRJESTELMÄN OSAT... 3 JÄRJESTELMÄN VALVONTATILAT... 3 SILMUKKATYYPIT... 4 KANSISUOJAHÄLYTYS...5
Ympäristö Ekologinen valmistusprosessi Kierrätettävät materiaalit Elektroniset ja synteettiset materiaalit helposti erotettavissa
OH110, OP110, HI110, HI112 Automaattiset paloilmaisimet Kollektiivisiin ja perinteisiin ilmaisinlinjoihin Cerberus PRO Signaalin käsittely ilmaisinalgoritmeilla Valinnaiset parametriasetukset Kolmivärinen
FT2040 Käyttölaite. Building Technologies. Sinteso. FS20 paloilmoituskeskuksille (MP5.0)
FT2040 Käyttölaite FS20 paloilmoituskeskuksille (MP5.0) Sinteso Paloilmoitusjärjestelmän operointi ja valvonta Suuri taustavalolla varustettu näyttö (8 riviä, 40 merkkiä kussakin) Selvätekstinen näyttö
Uuden kulunvalvonnan tuotteet
1 Markkinoiden energiatehokkain turvavalojärjestelmä Huippuluokan toimintavarmuutta ja taloudellisuutta 2 Neptolux-turvavalojärjestelmä Markkinoiden energiatehokkaimmat opaste- ja turvavalaisimet Kustannustehokas
Käyttöohje. GSM-A22 HeatLink. Neljä ohjauskanavaa langattomille sähkölaiteohjaimille. Jokaisessa kanavassa voi olla useita sähkölaiteohjaimia
Käyttöohje GSM-A22 HeatLink Neljä ohjauskanavaa langattomille sähkölaiteohjaimille Jokaisessa kanavassa voi olla useita sähkölaiteohjaimia Automaattinen pakkasvahtitoiminta Lämpötilanvalvonta Optiona myös
PALOVAROITINKESKUS ICAS IMC ME
BL-Palontorjunta Oy ICAS PALOVAROITINKESKUS ICAS IMC ME Snro: 71 231 40 Käyttö- ja asennusohje Huom: Päätevastukset 2 kpl 22 kohm kotelon sisällä PALOVAROITINKESKUS ICAS IMC ME YLEISTÄ: ICAS IMC ME on
GSM robottimodeemi. Versio 4.06. GSM-4 Ohjelma PIKAKÄYTTÖOHJE GDAŃSK
GSM robottimodeemi Versio 4.06 GSM-4 Ohjelma PIKAKÄYTTÖOHJE GDAŃSK 1. GSM-4 MODULIN OMINAISUUDET Analogisen puhelinlinjan simulointi GSM yhteyden avulla mahdollistaa hälytyksen siirron kohteesta silloinkin
HÄLYTYSJÄRJESTELMÄT. Palohälytysjärjestelmät Rikosilmoitinjärjestelmät Kulunvalvonta Lukitusjärjestelmät
HÄLYTYSJÄRJESTELMÄT Palohälytysjärjestelmät Rikosilmoitinjärjestelmät Kulunvalvonta Lukitusjärjestelmät YLEISTÄ Kulunvalvontaa käsitellään myös tässä osiossa, koska rikosilmaisinjärjestelmä integroidaan
3.06.26 SAVUNPOISTOKESKUKSET EDULLISET KOTIMAISET HELPPO ASENTAA 03/05
3.06.26 SAVUNPOISTOKESKUKSET EDULLISET KOTIMAISET HELPPO ASENTAA 03/05 YLEISTÄ Kotimaisilla, akkuvarmennetuilla 1S5-01 savunpoistokeskuksilla ja niiden lisälaitteilla ohjataan seinä- ja lasikateikkunoiden
TiiMi 5500 Perunavaraston ilmastoinnin säätöjärjestelmä Käyttäjän käsikirja
TiiMi 5500 Perunavaraston ilmastoinnin säätöjärjestelmä Käyttäjän käsikirja V1.1 25.04.2008 25.04.2008 TiiMi 5500ohjekirja v1.1 1/ 4 TiiMi 5500 järjestelmä on kehitetty erityisesti perunan varastoinnin
S85 laseretäisyysanturi
Anturi Valokennot Etäisyysanturit S85 laseretäisyysanturi Laser 2-luokan näkyvä valo helpottaa asennusta Tunnistusetäisyys 10 tai 20 m, tarkkuus 7 mm, toistotarkkuus 1 mm 4-20 ma tai 0-10 V skaalattava
Suojaa Elämäsi. l Helppo asentaa. l Euroopan markkinajohtaja. l Ilmaisimet ketjutettavissa. l Eurooppalaista laatua
Suojaa Elämäsi l Helppo asentaa l Euroopan markkinajohtaja l Ilmaisimet ketjutettavissa l Eurooppalaista laatua Palovaroitin Palovaroitin on lakisääteinen turvalaite, joka tulee asentaa jokaiseen asuinhuoneistoon
L-sarjan mittamuuntimet
Keskus Signaalimuuntimet Signaalimuuntimet standardisignaalille L-sarjan mittamuuntimet Sisäänmenoviesti (virta, jännite, lämpötila, vastus) sekä vakioidut sisäänmenoviestialueet Ulostuloviesti 4-20 ma,
selainpohjainen kulunvalvontaja työajanseurantajärjestelmä hedsam Jouluaatto Perus ma-pe 8:00-16:00 Joulupäivä Siivoojat ma-pe 5:30-17:00
hedsam Jouluaatto Joulupäivä Uudenvuoden päivä Loppiainen Pitkäperjantai 2.Pääsiäispäivä Helatorstai Juhannusaatto Perus ma-pe 8:00-16:00 Siivoojat ma-pe 5:30-17:00 Varasto ma-pe 6:15-18:00 Toimisto ma-pe
MD-1 ASENNUSOHJE. 20 ma virtasilmukka / RS-232 muunnin
Labkotec Oy Myllyhaantie 6 33960 PIRKKALA Vaihde: 029 006 260 Fax: 029 006 1260 11.02.2010 Sähköposti: info@labkotec.fi Internet: www.labkotec.fi 1/5 20 ma virtasilmukka / RS-232 muunnin ASENNUSOHJE Copyright
TeleCare Solution PALVELUKODEILLE JA KOTIHOIVAAN
PALVELUKODEILLE JA KOTIHOIVAAN 02/2014 Miksi kukaan ei vastaa puhelimeen? Elsi Technologies on johtava ammatillisten hoivaratkaisujen tarjoaja ikäihmisten hoivatyön sektorilla. Perustamisvuodestaan 2005
838E Hands Free Varashälytin
838E Hands Free Varashälytin Huom! - Järjestelmän saa asentaa vain ammattilainen. - Älä anna laitteen tai vastaanottimen kastua. - Lue käyttöohje kokonaan ennen laitteen asennusta. - Tämän laitteen tarkoitus
ASENNUS GOLDen GATE, TBLZ-1/2-1-3-41
ASENNUS GOLDen GATE, TBLZ-1/2-1-3-41 1. YLEISTÄ Tiedonsiirtoyksikkö TBLZ-1/2-1-3-41 on tarkoitettu GOLDilmankäsittelykoneeseen malleihin 4, A ja B. Yksikkö koostuu seuraavista osista: 1. 4-moduulinen standardikotelo
Osoitteelliset turvavalokeskukset
CPS100 Osoitteelliset turvavalokeskukset rev. 1/14 Plansafe CPS100 Plansafe CPS100 Osoitteellinen turvavalojärjestelmä valvoo automaattisesti normaalikäytön aikana keskuksien ja valaisimien toimintaa.
Parempi tapa jonottaa. Vuoronumerojärjestelmät
Parempi tapa jonottaa Vuoronumerojärjestelmät Vuoronumerojärjestelmät Jonoja syntyy kaikkialla, missä palvellaan asiakkaita kaupoissa, pankeissa, apteekeissa, vakuutusyhtiöissä ja virastoissa. AKIS-vuoronumerojärjestelmät
TiiMi Talotekniikka. LATTIALÄMMITYS- TERMOSTAATTI TiiMi 7250TL. v. 1.0
TiiMi Talotekniikka LATTIALÄMMITYS- TERMOSTAATTI TiiMi 7250TL v. 1.0 TiiMi Lattialämmitys on monipuolinen vesikiertoisen lattialämmityksen säätöjärjestelmä jota voidaan soveltaa myös sähköiseen lattialämmitykseen.
PALOVAROITINKESKUS ICAS IMC ME
BL-Palontorjunta Oy ICAS PALOVAROITINKESKUS ICAS IMC ME Snro: 71 231 40 Käyttö- ja asennusohje Huom: Päätevastukset 2 kpl 22 kohm kotelon sisällä PALOVAROITINKESKUS ICAS IMC ME YLEISTÄ: ICAS IMC ME on
Ohjelmoitava päävahvistin WWK-951. Anvia TV Oy Rengastie Seinäjoki
Ohjelmoitava päävahvistin WWK-951 Käyttöohje Anvia TV Oy Rengastie 10 60100 Seinäjoki 020 7420 100 Sisällysluettelo 1. Yleistä tietoa... 2 2. Liitännät ja toiminnat... 3 3. Painikkeet... 3 3. Painikkeet...
Savuilmaisimet VdS (9 V DC / 230 V AC)
avuilmaisimet Vd (9 V DC / 230 V AC) TG501 1 3 2 1 Käyttöpainike ED-valolla 2 avuilmaisin savuntunnistuskammiolla 3 Asennuslevy Ketjutus kaapelilla avuilmaisimien ketjutukseen on käytettävä erillistä kaapelia
FT2040 Käyttölaite. Building Technologies. Sinteso. FS20 paloilmoituskeskuksille (MP3.0)
FT2040 Käyttölaite FS20 paloilmoituskeskuksille (MP3.0) Sinteso Paloilmoitusjärjestelmän operointi ja valvonta Suuri taustavalolla varustettu näyttö (8 riviä, 40 merkkiä kussakin) Selvätekstinen näyttö
Näppäimistö CT 1000. Käyttäjäopas. Global Safety & Security Solutions Oy E-mail: info@globalsafety.fi. CT1000v.5
Näppäimistö CT 1000 Käyttäjäopas CT1000v.5 Global Safety & Security Solutions Oy E-mail: info@globalsafety.fi Sivu 2 CT 1000 Rajoitukset Kaikki oikeudet tähän ohjekirjaan ovat Global Safety & Security
Ohjelmoitava päävahvistin WWK-951LTE
Ohjelmoitava päävahvistin WWK-951LTE Käyttöohje Finnsat Oy Yrittäjäntie 15 60100 Seinäjoki 020 7420 100 Sisällysluettelo 1. Yleistä tietoa... 2 2. Liitännät ja toiminnat... 3 3. Painikkeet... 4 4. Vahvistimen
Tuote-esite I/O-järjestelmä
DF8000 MP4.x Tuote-esite I/O-järjestelmä Joustava I/O-järjestelmä helppoon ja kustannustehokkaaseen integrointiin DMS8000 järjestelmään Joustava I/O-järjestelmä on suunniteltu helppoon ja kustannustehokkaaseen
Öljysäiliöiden palosammutusjärjestelmien webpohjainen
Öljysäiliöiden palosammutusjärjestelmien webpohjainen tilavalvonta PHOENIX CONTACT OY Niittytie 11 FI-01300 Vantaa Contact Center: +358 (0)9 3509 0290 Tekninen asiakaspalvelu: +358 (0)9 3509 0260 26.10.2016
Huonesäädin STRA-04. Sovellusesimerkki
Huonesäädin STRA-04 STRA-04 on valmiiksi ohjelmoitu kommunikoiva huonesäädin lämmityksen ja jäähdytyksen ohjaukseen jälkikäsittelyjärjestelmissä. Se soveltuu toimistoihin, kouluihin, sairaaloihin, hotelleihin,
G Kytkentäohje. 1.1 Yleistä. 1.4 Pellin toimilaite. 1.5 Savunilmaisin/Palotermostaatti. 1.2 Tulot. 1.3 Lähdöt
G5996.3 Fi Asennusohjeet Valvonta- ja liikuttelujärjestelmä 1 Kytkentäohje 1.1 Yleistä Ohjausyksikkö sisältää elektronisia komponentteja, jotka voivat vahingoittua, jos niitä käsitellään väärin. Kaikkien
määrä Turvapiirien määrä Turvapiirien määrä Turvapiirien määrä Turvapiirien määrä Turvapiirien määrä
UTUSAFE tuotteet: Riese hätä-seis- ja turvareleet www.utupowel.fi UTU Powel Oy Komponentit puh. (09) 274 6411 fax. (09) 274641 Hätä-seisrele, turvaluokka 4 3565201 SAFE 4 24 V AC/DC 3 av. 1 s. 3565202
WehoFloor RF LCD 868MHz & laajennusmoduuli 4 tai 6 kanavalle
WehoFloor RF LCD 868MHz & laajennusmoduuli 4 tai 6 kanavalle KÄYTTÖOHJE WehoFloor RF LCD langaton kytkentäyksikkö (6 kanavalle) & laajennusmoduuli (4 tai 6 kanavalle) 868 MHz 2-6 1. KÄYTTÖOHJE WFHC langaton
Ohjauspaneeli jännitteettömällä lähdöllä (NO) ja radiomoduuli Chor-palovaroittimen CHOR-WS/WAC-alustaan. Avaa kansi, paina nuolen suuntaan
Ohjauspaneeli jännitteettömällä lähdöllä (NO) ja radiomoduuli Chor-palovaroittimen CHOR-WS/WAC-alustaan Valodiodit Avaa kansi, paina nuolen suuntaan Testipainike Resetointipainike Kytke paristo kytkemällä
KSH-Valvonta Oy 30.7.2012 Punasillantie 4 40950 Muurame Hannu Inkinen
Tarjous 300712.1 KSH-Valvonta Oy 30.7.2012 Punasillantie 4 40950 Muurame Hannu Inkinen Urpo Manninen FarmiPeli Oy Tarjous/TB Johtokatu Kiitämme mielenkiinnostanne tuotteitamme ja palvelujamme kohtaan ja
A10 GSM vanhusvahti. Asennusohje. Ver 1.1 Päiväys: 2013 05 01 Viimeisin versio tästä ohjeesta löytyy:
A10 GSM vanhusvahti Asennusohje Ver 1.1 Päiväys: 2013 05 01 Viimeisin versio tästä ohjeesta löytyy: http://www.microdata.fi/pdf/kingpigeon/kingpigeon_a10_asennusohje.pdf Laitteen maahantuoja: Microdata
GSM LITE. Asennus- ja Ohjelmointiohje. GSM Lite Ver: 1.0 Fi
GSM LITE Asennus- ja Ohjelmointiohje HUOMIOITAVAA: Laite on STS EN 55022 normin A luokan mukainen. Se on suunniteltu kytkettäväksi STN EM 60950 mukaiseen keskusyksikköön. Laitteen käyttö ohjeista poiketen
Valvontajärjestemä FICO-2
Valvontajärjestelmä FICO-2 Valvontajärjestemä FICO-2 Valvontajärjestelmä FICO-2 on tarkoitettu moottoroitujen palopeltien valvontaan ja testaukseen. Järjestelmä voi ohjata yhtä tai kahta palopeltiä sekä
SAVUKAASUJEN VALVONTAKESKUS 1/6 HYDROSET ER - O2
SAVUKAASUJEN VALVONTAKESKUS /6 ER-O2- valvontakeskus on tarkoitettu höyry- ja vesikattiloiden savukaasujen valvontaan ja säätöön. Keskus tunnustelee savukaasuja Lambda-anturin ja Pt - anturin välityksellä.
I-Vinssi LM.60i 24V / I/O-net / 60NM. Sisältö Sovellukset 1 Ominaisuudet 1 Mitoitus 3 Varavirtalähde 3 Varusteet 4 Johdotus 5 Tekninen erittely 5
I-Vinssi LM.60i 24V / I/O-net / 60NM A5332020 Sisältö Sovellukset 1 Ominaisuudet 1 Mitoitus 3 Varavirtalähde 3 Varusteet 4 Johdotus 5 Tekninen erittely 5 Sovellukset Käyttölaite ohjaa ilman sisääntuloluukkuja.
Wöhler VIS 700 HD tarkastuskamera
HOCHAUFLÖSENDER TOUCHSCREEN UUTTA KOSKETUS- NÄYTTÖ Wöhler VIS 700 HD tarkastuskamera teräväpiirtoa tarkastuksiin Technik nach Maß Made in Germany Wöhler VIS 700 HD tarkastuskamera HD-kosketusnäyttö ja
ASENNUSOHJE RIKOSILMOITINKESKUS AV-GAD 2016P. Vastaa aiempaa keskustyyppiä AV-GAD 8616P
ASENNUSOHJE RIKOSILMOITINKESKUS AV-GAD 2016P Ohjelmaversio 2.11 30.11.2000 / JSi Vastaa aiempaa keskustyyppiä AV-GAD 8616P SISÄLLYSLUETTELO 1. OMINAISUUDET...3 1.1 SILMUKAT...3 1.2 KÄYTTÖLAITTEET...4 1.3
PUHELINNUMEROT KOTI: TYÖ: PUH:
ASENNUSKOHDE: OSOITE: YHTEYSHENKILÖ PUHELINNUMEROT KOTI: TYÖ: PUH: ASENNUSLIIKE: ASENTAJA: ASENNUSPÄIVÄ: HÄLYTYSKESKUS: ASENTAJAKOODI TAKUU PÄÄTTYY: PUHELIN: KOODIEN OHJELMOINTI Koodi 1 on pääkäyttäjäkoodi,
Lokaset 20. Käyttö- ja asennusohje. Lokasäiliön täyttymishälytin
Labkotec Oy Myllyhaantie 6 33960 PIRKKALA Vaihde: 029 006 260 Fax: 029 006 1260 03.06.2010 Sähköposti: info@labkotec.fi Internet: www.labkotec.fi 1/7 Lokaset 20 Lokasäiliön täyttymishälytin Copyright 2010
20 LOKASÄILIÖN TÄYTTYMISHÄLYTIN
Wavin-Labko Oy Labkotie 1 36240 KANGASALA Vaihde 020 1285 200 Fax 020 1285 530 E-mail level@wavin-labko.fi 23.11.2006 D18016Fs Lokaset 20 LOKASÄILIÖN TÄYTTYMISHÄLYTIN Käyttö- ja asennusohje Käyttö- ja
Älykkään rakennusautomaation järjestelmäkomponentit
Älykkään rakennusautomaation järjestelmäkomponentit Käyttäjäystävällisyyttä ja asennuksen & ohjelmoinnin helpoutta aina kilpailukykyiseen hintaan. Avoimet standardit tuovat yhteensopivuutta FDX Compact