Valitusperuste liittyen alijäämän kattamiseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valitusperuste liittyen alijäämän kattamiseen"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Lausunto kunnallisvalituksen johdosta / Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille 146/ /2016 Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto päätti antaa Kirkkonummen kunnasta kuntapaikan ELY-keskuksen osoittaman laskennallisen osuuden (92) mukaisesti kansainvälistä suojelua saaville henkilöille (kiintiöpakolaisia, oleskeluluvan saaneita alaikäisiä turvapaikanhakijoita ja muita oleskeluluvan saaneita turvapaikanhakijoita). Samalla kunnanvaltuusto päätti, että kuntapaikkojen antamisessa asetetaan etusijalle Kirkkonummen kunnan alueella sijaitsevissa vastaanottokeskuksissa asuvat. Helsingin hallinto-oikeuteen on saapunut kunnallisvalitus kunnanvaltuuston edellä mainitusta päätöksestä ja Helsingin hallinto-oikeus on pyytänyt lausuntoa valituksen johdosta. Lausunto on annettava hallinto-oikeudelle mennessä. Kunnanhallituksen johtosäännön 4 :n 16 kohdan nojalla kunnanhallitus antaa selityksen kunnanvaltuuston puolesta valtuuston päätöstä koskevaan valitukseen, jos kunnanhallitus katsoo, että kunnanvaltuuston päätöstä ei ole kumottava. Kunnanhallitus antaa johtosäännön nojalla kunnanvaltuuston päätöksestä tehdyn kunnallisvalituksen johdosta lausunnon hallinto-oikeudelle, jos kunnanhallitus katsoo, ettei kunnanvaltuuston päätöstä ole kumottava. Muussa tapauksessa hallinto-oikeudelle toimitettavan kunnan lausunnon antaminen saatetaan kunnanvaltuuston päätettäväksi. Kirkkonummen kunnan vuosittainen pakolaiskiintiö on kunnanvaltuuston päätöksen mukaisesti 15 henkilöä vuonna 2015 ja sen jälkeen 15 henkilöä joka toinen vuosi. Kirkkonummen kunnan vuosittainen pakolaiskiintiö on kuitenkin vuonna 2016 kunnanvaltuuston päätöksen mukaisesti yhteensä 92 kuntapaikkaa. Pakolaiskiintiö on vuodesta 2017 alkaen kunnanvaltuuston tekemän päätöksen mukaisesti 15 henkilöä joka toinen vuosi. Valitusperuste liittyen alijäämän kattamiseen Valittaja on esittänyt, että kunnanvaltuuston päätös vastaanottaa Kirkkonummen kuntaan 92 pakolaista, vie kunnan talouden vuonna 2016 vähintään euroa alijäämäiseksi ja on näin ollen lainvastainen ottaen huomioon, että talous tulee olemaan alijäämäinen viidettä vuotta yhtäjaksoisesti. Kuntalain (410/2015) :n nojalla taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan. Kuntalain 148 nojalla 110 :n 3 momentissa säädettyä

2 velvollisuutta kattaa kunnan taseeseen kertynyt alijäämä sovelletaan ensimmäisen kerran tilikauden 2015 tilinpäätöksessä taseeseen kertyneeseen alijäämään. Sen estämättä, mitä 110 :n 3 momentissa säädetään velvollisuudesta kattaa kunnan taseeseen kertynyt alijäämä, alijäämän tulee olla katettu viimeistään tilikauden 2022 tilinpäätöksessä, jos kunnan taseeseen kertynyt alijäämä on tilikauden 2015 tilinpäätöksessä yli 500 euroa asukasta kohden. Uuden kuntalain voimaan tullessa voimassa olleen kuntalain 65 :n 3 momentin säännöksiä taloussuunnitelman yhteydessä alijäämän kattamiseksi päätetyistä yksilöidyistä toimenpiteistä sovelletaan vuoden 2016 loppuun. Alijäämän kattamisvelvollisuutta koskevaa uutta kuntalain (410/2015) :n säännöstä sovelletaan ensimmäisen kerran lain voimaantulovuoden eli tilikauden 2015 taseeseen kertyneeseen alijäämään. Mainitun tilikauden taseeseen kertynyt alijäämä tulee siten kattaa viimeistään vuoden 2020 tilinpäätöksessä. Jos vuoden 2015 taseeseen kertynyt alijäämä on yli 500 euroa asukasta kohden, alijäämän kattamisvelvollisuutta lykätään vielä niin, että alijäämän tulee olla katettu vasta viimeistään tilikauden 2022 tilinpäätöksessä. Tällä halutaan turvata lain voimaan tullessa kaikkein alijäämäisimmille kunnille riittävä aika sopeutua tiukempaan alijäämän kattamisvelvollisuuteen. Uuden säännöksen mukaan kunnan tulee päättää suoraan taloussuunnitelmassa yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä katetaan enintään neljän vuoden kuluessa. Siirtymäsäännöksen 1 momentin mukaan :n velvollisuutta sovelletaan ensimmäisen kerran tilikauden 2015 taseeseen kertyneeseen alijäämään. Nämä alijäämät ovat tiedossa vuonna 2016, ja ne tulee kattaa viimeistään vuoden 2020 tilinpäätöksessä. (Kuntalaki-tausta ja tulkinnat, Harjula ja Prättälä 2015 s. 972). Kirkkonummen kunnan tulos on ollut alijäämäinen vuosina Vuonna 2015 kunnan taseen ylijäämä oli kuitenkin vielä 20,6 milj. euroa. Kuntalaissa tarkoitettu taseen alijäämän kattaminen suunnittelukautena ei siis tältä osin ainakaan vielä kosketa Kirkkonummen kuntaa. Valittajan väite siitä, että tilanne, jossa kunnan talous olisi alajäämäinen viidettä vuotta peräkkäin olisi voimassa olevan uuden kuntalain taloutta (410/2015) koskevan :n säännöksen vastainen ei pidä paikkaansa edellä mainituilla perusteluilla. Pakolaistoiminnan kustannukset vuonna 2015 ja arviolaskelma lisäkiintiön osalta Valittaja on myös esittänyt, että perusturvalautakunnan päätösesitys kunnanhallitukselle olisi puutteellisesti valmisteltu, koska päätösesityksessä ei ollut esitystä toimintakatteen muutoksesta, johon pakolaisten vastaanottaminen johtaa. Vuoden 2015 viimeisellä neljänneksellä Kirkkonummella oli kolme alle 7 vuotiasta sekä 19 seitsemän vuotta täyttänyttä peruskorvaukseen oikeuttavaa pakolaista. Peruskorvausta saatiin lapsista euroa ja 7 vuotta täyttäneistä euroa kuukaudessa. Keskimäärin tulot olivat 4453 /pakolainen/vuosi.

3 Kiinteät pakolaistoiminnan kulut 2015: eli 3711 /pakolainen/v. Muuttuvat kulut : eli 3936 /pakolainen/v. Menot yhteensä: Tulot: Nettomenot: Seuraava laskelma, jossa pakolaisten määrää lisätään 92 nykyisestä, perustuu keskimääräisiin kustannuksiin vuodelta 2015 ja keskimääräisiin tuloihin vuoden 2015 pakolaisten ikäjakaumalla. Mikäli pakolaisia olisi 22+92=114, peruskorvausta eli tuloja kertyisi /v ja muuttuvat menot olisivat /v. Edellisten ylijäämä, euroa, ei aivan kattaisi kiinteitä menoja, mutta vuoden 2015 alijäämä, euroa, pienenisi euroon. Valituksen liitteessä 4 on käytetty Kuntaliiton lausunnosta otettuja kuntien laskennallisia keskimääräisiä kustannuksia, mutta siinä ei ole otettu huomioon lainkaan valtionkorvauksia. Kuntien kiinteät pakolaishuollon kustannukset voivat vaihdella suuresti kunnittain, joka olennaisesti vaikuttaa kustannuseroihin. Peruskorvausten lisäksi kunta sai erityiskorvauksina (lähinnä erikoissairaanhoidon kustannuksista kolmesta henkilöstä) viime vuodelta euroa (maksettu kunnalle tänä vuonna). Pakolaisten kustannukset korvataan valtion toimesta lähes täysimääräisesti kolmen ensimmäisen vuoden ajalta kuntaan muuttamisesta. Jos henkilö työllistyy ennen sitä, ei luonnollisestikaan synny korvattavaa. On mahdotonta arvioida, millaisia kustannuksia pakolaisten vastaanottamisesta syntyy kolmen vuoden jälkeen. Tilanne riippuu (samoin kuin kantasuomalaistenkin kohdalla) siitä, miten henkilö työllistyy, liittyykö elämään jotain yllättävää sairastumista jne. Pakolaiset ovat useimmiten nuoria ja terveitä aikuisia, joiden työmotivaatio on korkea. Kunnanvaltuuston päätöksen täytäntöönpano Eurooppaan ja Suomeen on saapunut poikkeuksellisen paljon turvapaikanhakijoita. Jotta Kirkkonummen kunta voi tehdä myös osansa oleskeluluvan saaneiden turvapaikan hakijoiden tukemisessa on tärkeää, että kunta toteuttaa kunnanvaltuuston hyväksymän päätöksen, jolla 92 henkilölle osoitetaan kuntapaikka. Tämän haasteen edessä ovat monet kunnat eri puolilla Suomea ja Eurooppaa. Kuntalain (365/1995) 98 :n nojalla päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon. Käytännössä säännöstä on tulkittu niin, että täytäntöönpanoon voidaan ryhtyä, jos täytäntöönpanon peruuttamisesta ei valituksen menestyessä aiheudu kovin suurta vahinkoa. Täytäntöönpanoa suoritettaessa voidaan myös varautua päätöksen mahdolliseen kumoutumiseen. Lisäksi täytäntöönpanoon on katsottu voitavan ryhtyä, jos erittäin painavat syyt ovat tätä vaatineet. Täytäntöönpanoon ryhtyminen on usein etujen ja haittojen vertailua. Jos

4 täytäntöönpanon edut katsotaan selvästi haittoja suuremmiksi, täytäntöönpanoon saatetaan ryhtyä. Näin on usein tilanne silloin, kun täytäntöönpanon lykkääminen aiheuttaa päätöksen käymisen hyödyttömäksi (Harjula ja Prättälä, Kuntalaki-tausta ja tulkinnat 2012 s ) Jollei kunnanvaltuuston päätöstä 92 kuntapaikan myöntämisestä vuodelle 2016 laiteta täytäntöön, menettää kunnanvaltuuston päätös merkityksensä. Koska kunnalla on voimassa oleva sopimus vuodelta 2014 ELY-keskuksen kanssa ja kunnanvaltuusto on tehnyt päätöksen kuntapaikkojen osoittamisesta, on mahdollista lisäksi hankkia erillisiä hankerahoituksia pakolaisten kotouttamiseen. Esimerkiksi Kirkkonummen kunta tulee tällöin saamaan erillisrahoitusta ns. Sylvia 2-hankkeesta vuonna Kotouttamislain 44 :n (1386/2010) nojalla elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskus korvaa kunnalle valtion talousarvion rajoissa kotouttamislaissa tarkoitettujen toimenpiteiden järjestämisestä aiheutuvat kustannukset sen mukaan miten kotouttamislain 6 luvussa säädetään. Kustannukset korvataan laskennallisen perusteen tai todellisten kustannusten mukaan. Korvausta maksetaan siitä alkaen, kun henkilölle, jonka kunnassa asumisen perusteella korvaus maksetaan, on rekisteröity ensimmäinen kotikunta väestötietojärjestelmään. Jos henkilöllä, jonka kunnassa asumisen perusteella korvaus maksetaan, ei ole oleskelulupaa maahan tullessaan eikä hän voi oleskeluluvan saatuaan saada kotikuntalain mukaista kotikuntaa, korvausta maksetaan siitä alkaen, kun hänelle on myönnetty oleskelulupa. Kustannusten korvaamisen edellytyksenä on, että kunta on laatinut kotouttamislain 32 :ssä tarkoitetun kotouttamisohjelman ja tehnyt kotouttamislain 41 :ssä tarkoitetun sopimuksen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa. Oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat tulevat muuttamaan kuntiin joko suunnitelmallisesti tai hankkimalla asunnon jostain kunnasta. Mikäli ELY-keskus osoittaa oleskeluluvan saaneille etukäteen kuntapaikat ELY-keskuksen ja Kirkkonummen välisen kuntapaikkoja koskevan sopimuksen perusteella luetaan nämä oleskeluluvan saaneet kunnanvaltuuston hyväksymään 92 kuntapaikkaan. Kuntalain (365/1995) 23 :n nojalla kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten täytäntöönpanosta. Kunnanhallitus käsitteli kunnanvaltuuston tekemien päätösten laillisuutta ja täytäntöönpanoa. Kunnanhallitus totesi kuntalain 56 :n tarkoittamassa mielessä, että kunnanvaltuuston tekemät päätökset ovat syntyneet oikein eivätkä ole muutenkaan lain eivätkä asetusten vastaisia, joten ne voidaan esteettä panna täytäntöön. Uudenmaan Ely-keskuksen alkuperäinen tarkoitus oli, että kuntapaikkoja vuodelle 2016 myöntäneiden kuntien kanssa tehtäisiin uudet, toistaiseksi voimassa olevat sopimukset. Ely-keskus on ilmoittanut, että sopimuksia ei tarvitse uusia, vaan kunnanvaltuuston päätökset vuodelle 2016 ovat valideja sellaisenaan.

5 Kirkkonummen kunnanvaltuuston hyväksymän, toistaiseksi voimassa olevan, sopimuksen mukaisesti pakolaisia vastaanotetaan 15 henkilöä joka toinen vuosi ja ensimmäinen ryhmä vastaanotetaan vuonna Kunnanvaltuuston tekemä päätös edellyttää sitä, että vastaanotettavien määrä vuodelle 2016 on 92 pakolaista. Vuodesta 2017 alkaen pakolaiskiintiö on kunnanvaltuuston tekemän päätöksen mukaisesti 15 henkilöä joka toinen vuosi. Kirkkonummen kunta vaatii, että Helsingin hallinto-oikeus 1. hylkää valituksen edellä mainituilla perusteilla, 2. ei kiellä kunnanvaltuuston päätöksen täytäntöönpanoa valituksen käsittelyn ajaksi edellä mainituilla perusteilla. Oheismateriaalit - Kunnanhallituksen esityslistalla ollut pykäläpohja, poistettu pykälä. Pykälä korvattu tällä uudella pykälällä. - Kunnallisvalitus Helsingin hallinto-oikeudelle, Helsingin hallinto-oikeuden lausumapyyntö, päivätty Keha-keskuksen ohje kotoutumisen edistämistä koskevan lain (1386/2010) mukaisten kustannusten korvaamisesta kunnille : linkki - Kotoutumisen_edistmist_koskevan_lain_mukaiset_ kuntakorvaukset.pdf Ehdotus Valmistelijat: kunnanlakimies Tanja Mansikka, talousjohtaja Anne Arvola, sosiaalipalveluiden tulosalueen johtaja Sirkku Pekkarinen-Keto, talouspäällikkö Esa Lindell, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi Kunnanjohtaja Kunnanhallitus päättää 1 antaa edellä mainitun lausunnon kunnanvaltuuston päätöksestä tehdyn kunnallisvalituksen johdosta 2 tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa Käsittely

6 Toimialajohtajat Hannele Kujala, Liisa Ståhle ja Jari Tirkkonen olivat kokouksessa läsnä tämän pykälän käsittelyn aikana vastaamassa kunnanhallituksen kysymyksiin. Keskustelun aikana jäsen Matti Kaurila teki seuraavat kaksi muutosehdotusta: (1) antaa edellä mainitun lausunnon kunnanvaltuuston päätöksestä tehdyn kunnallisvalituksen johdosta seuraavin muutoksin; lausunnosta poistetaan kohdan Pakolaistoiminnan kustannukset vuonna 2015 ja arviolaskelma lisäkiintiön osalta, kohdan 5 kappale, joka on ristiriitainen esityslistan liitteenä olevan kuntaliiton lausunnon kanssa (2) kunta ei vaadi Helsingin hallinto-oikeutta panemaan täytäntöön päätöstä ennen kuin se on lainvoimainen, koska valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi. Puheenjohtaja Raija Vahasalo ja jäsen Timo Haapaniemi kannattivat Kaurilan ehdotusta. Jäsen Anders Adlercreutz kannatti pohjaehdotusta. I varapuheenjohtaja Ari Harinen ehdotti, että kunnanhallitus palauttaa asian valmisteltavaksi. Jos lausunnon antamiselle ei saada lisäaikaa, kunnanhallitus pitää ylimääräisen kokouksen ennen valtuuston kokousta Jäsenet Matti Kaurila ja Pirkko Lehtinen kannattivat Harisen ehdotusta. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti Harisen ehdotuksen. Päätös Kunnanhallitus päätti palauttaa asian valmisteltavaksi. Jos lausunnon antamiselle ei saada lisäaikaa, kunnanhallitus pitää ylimääräisen kokouksen ennen valtuuston kokousta Tiedoksi Muutoksenhakuohje Ei muutoksenhakua.

Kunnanhallitus. Valitusperuste liittyen alijäämän kattamiseen

Kunnanhallitus. Valitusperuste liittyen alijäämän kattamiseen Lausunto kunnallisvalituksen johdosta / Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille ja sopimus pakolaisten kuntaan osoittamisesta sekä kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

Kh 2/ , kunnanhallituksen päätös

Kh 2/ , kunnanhallituksen päätös Dnro 146/04.03.01/2016 Kh 2/27.6.2016 211, kunnanhallituksen päätös Lausunto kunnallisvalituksen johdosta / Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille Kunnanhallitus

Lisätiedot

Valitusperuste liittyen alijäämän kattamiseen

Valitusperuste liittyen alijäämän kattamiseen Kunnanhallitus 187 13.06.2016 Kunnanhallitus 211 27.06.2016 Lausunto kunnallisvalituksen johdosta / Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille 146/04.03.01/2016

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen Kunnanhallitus 29 01.02.2016 Kunnanhallitus 66 21.03.2016 Kunnanvaltuusto 15 05.04.2016 Perusturvalautakunta 46 11.05.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen Khall

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 59 4.08.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi (Kv) 30/0.0.05/03

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille (kv)

Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille (kv) Perusturvalautakunta 31 17.03.2016 Kunnanhallitus 103 11.04.2016 Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille (kv) 146/04.03.01/2016 Perusturvalautakunta 17.03.2016

Lisätiedot

SOPIMUS PAKOLAISTEN KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS PAKOLAISTEN KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ 146/04.03.01/2016 SOPIMUS PAKOLAISTEN KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kirkkonummen kunta (jäljempänä kunta/kaupunki)

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 59 4.08.05 Kunnanvaltuusto 87 07.09.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi

Lisätiedot

Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015. Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla 557/042/2015

Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015. Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla 557/042/2015 Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015 Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla Kunnanhallitus 19.10.2015 187 557/042/2015 Sisäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja Suomen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ X:n elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja [kunta/kaupunki] (jäljempänä kunta/kaupunki) sopivat kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille

Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille Perusturvalautakunta 31 17.03.2016 Kunnanhallitus 103 11.04.2016 Kunnanvaltuusto 38 18.04.2016 Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille 146/04.03.01/2016

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kemin kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Mynämäen kunta SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja Lapuan kaupunki jäljempänä kaupunki) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

Kauniaisten kaupungin kotouttamisohjelma on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.10.2013.

Kauniaisten kaupungin kotouttamisohjelma on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.10.2013. SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kauniaisten kaupunki (jäljempänä kaupunki) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ [Diaarinumero] SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kouvolan kaupunki (jäljempänä kaupunki) sopivat

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ POPELYxxx/2015 SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja Utajärven kunta (jäljempänä kunta) sopivat

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kittilän kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ KASELY 1306/05.13.05/2013 SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Luumäen kunta (jäljempänä kunta)

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS Etelä-Savo xxpv xxkk 2014 SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja :n kunta/kaupunki (jäljempänä kunta)

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Sopimus SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Kauhavan kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja Pyhäjoen kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Karkkilan kaupunki (jäljempänä kaupunki) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja [kunta/kaupunki] (jäljempänä kunta/kaupunki) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino -, liikenne - ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Vihdin kun#a Qäljempänä

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaupunginhallitus 175 16.05.2016 Kaupunginhallitus 195 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto 43 13.06.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki Varsinais-Suomen elinkeino-,

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Luonnos/Malli POPELYXXXXXXXX SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja ---- kunta/kaupunki (jäljempänä

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ LUONNOS SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Salon kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ 1. KOTOUTUMISEN EDISTÄMINEN PAIKALLISTASOLLA

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ 1. KOTOUTUMISEN EDISTÄMINEN PAIKALLISTASOLLA HAMELY/195/05.13.05/2010 SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Heinolan kaupunki sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kempeleen kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja Ylivieskan kaupunki (jäljempänä kunta/kaupunki) sopivat

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS Dnro Etelä-Savo xx.xx.xxxx. SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Hämeenkyrön kunta (jäljempänä

Lisätiedot

HE 336/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen

HE 336/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen HE 336/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain 45 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi Rakennus- ja 111 09.06.015 ympäristölautakunta Kunnanhallitus 346 0.11.015 Rakennusjärjestys 5 ja 6 uusiminen ja muuttaminen (kv) 605/00.01.01/01 Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.06.015 111 Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 ) Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄ- MISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄ- MISESTÄ SOPIMUS Etelä-Savo SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄ- MISESTÄ Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Sastamalan kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys (kv) Yleinen taloudellinen tilanne

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys (kv) Yleinen taloudellinen tilanne Kunnanhallitus 79.0.0 Kunnanhallitus 0 0.0.0 Perusturvalautakunta 8.0.0 Vuoden 0 talousarvion ja vuosien 07-08 taloussuunnitelman laadintakehys (kv) 8/0.0.00/0 Kunnanhallitus.0.0 79 Kuntalain (8, ) mukaan

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja kunta/kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain 2 :n 2 ja 3 momentissa

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 13/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 13/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 13/2016 1 Kunnanhallitus Aika 27.06.2016 klo 18:00-20:40 Paikka Villa Hummerheim, Porkkala Läsnäolijat Vahasalo Raija puheenjohtaja Harinen Ari I varapuheenjohtaja Sinisalo

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi

Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi Perusturvalautakunta 17 02.03.2017 Kunnanhallitus 84 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 19 13.03.2017 Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi 129/03.00/2017

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Pöytyän kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

HE 49/11 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen

HE 49/11 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen HE 49/11 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen edistämisestä annettua lakia. Ehdotettu

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2017 Kokousaika: 19.4.2017 klo 12.00 15.45 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Minna Yli-Kujala, varajäsen

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2015 Kokousaika: 20.4.2015 klo 13.00 16.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Valmistelu: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio

Valmistelu: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio Kunnanhallitus 70..05 Kunnanhallitus 80.0.06 Rakennusjärjestyksen uusiminen, väliraportti 605/00.0.0/0 Kunnanhallitus..05 70 Kunnanhallitus päätti..05 6 ehdottaa kunnanvaltuustolle että kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Vammaisneuvosto 3 5.04.07 Kunnanhallitus 79 5.05.07 Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta 0.03.07 9 Perusturvan

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Vaihtoehdot ovat seuraavat: - Vaihtoehto I perustuu kolmen palvelukeskittymän malliin ei sairaansijoja - Vaihtoehto II

Vaihtoehdot ovat seuraavat: - Vaihtoehto I perustuu kolmen palvelukeskittymän malliin ei sairaansijoja - Vaihtoehto II Perusturvalautakunta 8 0.0.05 Kunnanhallitus 344 0..05 Hyvinvointikeskushankkeen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv) 50/0.03.0.0/0 Perusturvalautakunta 0.0.05 8 Kunnanvaltuusto päätti 4.4.04 34 jatkaa

Lisätiedot

Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan

Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan Kunnanhallitus 49 24.02.2014 Kunnanvaltuusto 19 10.03.2014 Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen 19.12.2011 454 etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan 1710/10.00.01/2011

Lisätiedot

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Kunnanhallitus 00 0.03.07 Vanhusneuvosto 4 09.05.07 Kunnanhallitus 80 5.05.07 Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012 salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen,

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ (10) Kunnanhallitus

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ (10) Kunnanhallitus Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2017 1 (10) Aika 04.09.2017, klo 17:50-18:06 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, kokoustila Ervast Käsitellyt asiat 101 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 102 Pöytäkirjan

Lisätiedot

PÄÄTÖS OLESKELULUVAN SAANEIDEN TURVAPAIKANHAKIJOIDEN VASTAANOTTAMISESTA HAMINAAN

PÄÄTÖS OLESKELULUVAN SAANEIDEN TURVAPAIKANHAKIJOIDEN VASTAANOTTAMISESTA HAMINAAN PÄÄTÖS OLESKELULUVAN SAANEIDEN TURVAPAIKANHAKIJOIDEN VASTAANOTTAMISESTA HAMINAAN Sosiaali- ja terveyslautakunta 14.12.2016 116 Haminassa ei ole vielä tehty päätöstä oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Sopimus SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Laukaan kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Sopimusmalli SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja :n kunta/kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ UUDELY/1512/05.13.05/2012 Luonnos 16.4.2014 SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ 1. SOPIJAPUOLET Uudenmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jälj. myös ELY-keskus ) Y-tunnus

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 2/2016 KUUMA-johtokunta

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 2/2016 KUUMA-johtokunta Dnro KUUMA: 240 /2016 24 PAKOLAISTEN VASTAANOTTO - PYYNTÖ KUNTAPAIKKOJEN KÄSITTELYSTÄ KUNNANHALLITUKSISSA JA VALTUUSTOISSA KUUMA-komissio 29.2.2016 / 8 9.3.2016 / 24 KUUMA-komissio 29.2.2016 / 8 Kuntapaikkoja

Lisätiedot

Irene Toppinen on tehnyt valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen Oulun hallinto-oikeuden päätöksistä

Irene Toppinen on tehnyt valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen Oulun hallinto-oikeuden päätöksistä Kunnanhallitus 251 24.09.2013 Selitys korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen koskien Irene Toppisen valitusta Oulun hallinto-oikeuden päätöksistä 00733/13/2299, 00734/13/2204, 00735/13/2204 ja 00736/13/2204

Lisätiedot

ELY-KESKUS - ESITYS PAKOLAISTEN VASTAANOTTAMISESTA KUNTAPAIKOILLE. Sosiaali- ja terveysjohtaja Merja Honkanen (puhelin ):

ELY-KESKUS - ESITYS PAKOLAISTEN VASTAANOTTAMISESTA KUNTAPAIKOILLE. Sosiaali- ja terveysjohtaja Merja Honkanen (puhelin ): Kunnanhallitus 264 22.08.2016 Valtuusto 52 29.08.2016 ELY-KESKUS - ESITYS PAKOLAISTEN VASTAANOTTAMISESTA KUNTAPAIKOILLE Khall 22.08.2016 264 Sosiaali- ja terveysjohtaja Merja Honkanen (puhelin 044 497

Lisätiedot

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17 16.02.2017 Kunnanhallitus 61 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 12 13.03.2017 Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 49 PERUSTURVAPALVELUT / VUODEN 2015 TALOUSARVIO JA VUOSIEN

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 49 PERUSTURVAPALVELUT / VUODEN 2015 TALOUSARVIO JA VUOSIEN PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 8/2014 Kokousaika 22.10.2014 klo 16.00 21.35 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/2017 1 (6) Kunnanhallitus, 51, 26.06.2017 Kunnanhallitus, 87, 28.08.2017 Kunnanvaltuusto, 35, 04.09.2017 35 Kuntalaisaloite: kuntarajan siirto Siikajärven kylässä,

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA) Kunnanhallitus 263 10.10.2018 Kunnanhallitus 302 05.11.2018 Kunnanhallitus 317 21.11.2018 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 6.2.2017 alkaen kello 19.30. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Veikkolan keskustan korttelin 39 asemakaavan muutoksen (piir.nro 3279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv)

Veikkolan keskustan korttelin 39 asemakaavan muutoksen (piir.nro 3279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv) Yhdyskuntatekniikan lautakunta 9 08.2.206 Kunnanhallitus 9 2.0.207 Veikkolan keskustan korttelin 9 asemakaavan muutoksen (piir.nro 279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv) 8/0.02.0/206 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kokousaika 25.5.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 141 142 143 144 145 146 147 148 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kunta-paikkojen tarjoaminen kansainvälistä suojelua saaville vuonna 2016, ELY-keskuksen esityksen perusteella

Kunta-paikkojen tarjoaminen kansainvälistä suojelua saaville vuonna 2016, ELY-keskuksen esityksen perusteella Valtuusto 17 11.04.2016 Kunta-paikkojen tarjoaminen kansainvälistä suojelua saaville vuonna 2016, ELY-keskuksen esityksen perusteella 431/05.11.00/2013, 1420/05.11.00/2016 SOSTEVLK 13 Sosiaali- ja terveysvaliokunta

Lisätiedot

Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää

Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää Yhdyskuntatekniikan lautakunta 60 25.08.2016 Kunnanhallitus 269 12.09.2016 Kunnan lausunto HSL- kuntayhtymän alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta 538/08.01.00/2014 Yhdyskuntatekniikan lautakunta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2016 1 (6) 815 Helsingin kaupungin linjaus kansainvälistä suojelua saavien vastaanoton täsmentämiseksi ja alaikäisten ilman huoltajaa saapuneiden turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

Ely-keskuksen kirje Uudenmaan alueen kunnille

Ely-keskuksen kirje Uudenmaan alueen kunnille Perusturvalautakunta 37 30.03.2017 Kunnanhallitus 131 10.04.2017 Uudenmaan ELY-keskuksen pyyntö pakolaisten kuntapaikkojen käsittelystä kunnanhallituksissa ja valtuustoissa (kv) 146/04.03.01/2016 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto

Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto Kempele 22.8.2016 Sisäministeriö Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Työ- ja elinkeinoministeriö Migri Kiintiöpakolaiset ELY-keskus OLE Kunnat Kotouttaminen

Lisätiedot

Vaihemaakuntakaavan tavoitteet ja teemat

Vaihemaakuntakaavan tavoitteet ja teemat Yhdyskuntatekniikan lautakunta 8 21.01.2016 Kunnanhallitus 51 29.02.2016 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta 999/10.02.00/2013 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 21.01.2016

Lisätiedot

KUNNANHALLITUKSEN SELITYS HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE OLAVI MERIHAARAN TEKEMÄSTÄ KUNNALLISVALITUKSESTA. Päätösehdotus (kunnanjohtaja):

KUNNANHALLITUKSEN SELITYS HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE OLAVI MERIHAARAN TEKEMÄSTÄ KUNNALLISVALITUKSESTA. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus 38 04.02.2015 KUNNANHALLITUKSEN SELITYS HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE OLAVI MERIHAARAN TEKEMÄSTÄ KUNNALLISVALITUKSESTA KHALL 38 Valmistelija: kunnanjohtaja Esko Rautiainen Valtuusto hyväksyi

Lisätiedot

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat:

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat: Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus 9 0..05 Henkilöstöjohtajan viran, vakanssinumero 00000089, täyttäminen 68/0.0.00/05 Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan 0.8.05 henkilöstöjohtajan

Lisätiedot

Kotouttamisen sopimukset ja kuntakorvaukset (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) Keski-Suomen ELY-keskus, Sari Jokinen, 12.1.

Kotouttamisen sopimukset ja kuntakorvaukset (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) Keski-Suomen ELY-keskus, Sari Jokinen, 12.1. Kotouttamisen sopimukset ja kuntakorvaukset (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) Keski-Suomen ELY-keskus, Sari Jokinen, 12.1.2016 Turvapaikanhakijat ja kiintiöpakolaiset (Laki kotoutumisen edistämisestä,

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (10) Kunnanhallitus

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (10) Kunnanhallitus Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2017 1 (10) Aika 19.06.2017, klo 17:32-17:43 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, kokoustila Ervast Käsitellyt asiat 45 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 46 Pöytäkirjan

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.11.2016 Taltionumero 4668 Diaarinumero 2984/3/15 1 (6) Asia Valittaja Kunnallisasiaa koskeva valitus Hämeenkyrön kunnanhallitus Päätös,

Lisätiedot

OHJE KUNNILLE VUONNA 2018 TEHDYISTÄ KUNTAPAIKKAPÄÄTÖKSISTÄ MAKSETTAVAN BONUSRAHAN HAKEMISEEN

OHJE KUNNILLE VUONNA 2018 TEHDYISTÄ KUNTAPAIKKAPÄÄTÖKSISTÄ MAKSETTAVAN BONUSRAHAN HAKEMISEEN Ohje kunnille 16.10.2018 Sylvia/Bonus/Ohje2018 1/6 OHJE KUNNILLE VUONNA 2018 TEHDYISTÄ KUNTAPAIKKAPÄÄTÖKSISTÄ MAKSETTAVAN BONUSRAHAN HAKEMISEEN Hakuaika 1.1. 31.3.2019 Kunnat voivat hakea bonusrahaa ajalla

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kuntastrategian hyväksyminen (kv) 642/ /2015

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kuntastrategian hyväksyminen (kv) 642/ /2015 Kunnanhallitus 225 22.06.2015 Kunnanhallitus 243 10.08.2015 Kuntastrategian 2015-2017 hyväksyminen (kv) 642/00.01.03/2015 Kunnanhallitus 22.06.2015 225 Kirkkonummen kunnan voimassaoleva strategia on vuodelta

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Ote: Kuntayhtymähallitus Hallituksen vastaus tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2015 esitettyyn yhteenvetoon

SISÄLLYSLUETTELO. Ote: Kuntayhtymähallitus Hallituksen vastaus tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2015 esitettyyn yhteenvetoon LIITE 1 Tarkastuslautakunta 8.11.2016 56 SISÄLLYSLUETTELO Ote: Kuntayhtymähallitus 13.10.2016 103 Hallituksen vastaus tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2015 esitettyyn yhteenvetoon 103 Hallituksen

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta Palvelutuotannon lautakunta 117 21.10.2015 Kunnanhallitus 345 02.11.2015 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta 2016-2019 701/08.00.01/2015 Palvelutuotannon

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27.02.20 Kunnanhallitus 9 7.0.20 Kunnanvaltuusto.0.20 Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen 6/0.00.02/20 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys. Yleinen taloudellinen tilanne

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys. Yleinen taloudellinen tilanne Kunnanhallitus 179 25.05.2015 Kunnanhallitus 202 01.06.2015 Kunnanvaltuusto 60 15.06.2015 Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintakehys 528/02.02.00/2015 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille Kunnanvaltuusto 65 25.06.2013 Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille KVALT 65 Khsal 31 Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Ely-keskuksen kirje Uudenmaan alueen kunnille

Ely-keskuksen kirje Uudenmaan alueen kunnille Perusturvalautakunta 37 30.03.2017 Kunnanhallitus 131 10.04.2017 Kunnanvaltuusto 38 24.04.2017 Uudenmaan ELY-keskuksen pyyntö pakolaisten kuntapaikkojen käsittelystä kunnanhallituksissa ja valtuustoissa

Lisätiedot

Loviisan kaupungin kyky vastaanottaa kiintiöpakolaisia ja oleskeluluvan saaneita turvapaikan hakijoita

Loviisan kaupungin kyky vastaanottaa kiintiöpakolaisia ja oleskeluluvan saaneita turvapaikan hakijoita Perusturvalautakunta 83 15.09.2015 Kaupunginhallitus 228 05.10.2015 Kaupunginvaltuusto 101 14.10.2015 Loviisan kaupungin kyky vastaanottaa kiintiöpakolaisia ja oleskeluluvan saaneita turvapaikan hakijoita

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

valmistelija: Esityslistan liite: vaihtokirja liitekarttoineen Oheismateriaali: yleiskartta vaihdon kohteista

valmistelija: Esityslistan liite: vaihtokirja liitekarttoineen Oheismateriaali: yleiskartta vaihdon kohteista Kunnanhallitus 34 0..05 Kunnanvaltuusto 5 6..05 Maa-alueiden vaihto Helsingin kaupungin kanssa Strömsbyssä 880/0.00.0/05 Kunnanhallitus 0..05 34 Kunta ja Helsingin kaupunki ovat neuvotelleet maa-alueiden

Lisätiedot

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen. MUUTOKSENHAKUOHJEET HENKILÖSTÖJAOSTO Muutoksenhakukielto Päätöstä koskeva muutoksenhakukielto liitetään oikaisuvaatimusta varten pyydettyyn pöytäkirjanotteeseen. Seuraaviin päätöksiin, jotka koskevat vain

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan Palvelutuotannon lautakunta 88 7.08.05 Kunnanhallitus 80 4.09.05 Kunnanvaltuusto 97.0.05 Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen

Lisätiedot

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 Kunnanhallitus 111 27.03.2013 Kunnanhallitus 134 15.04.2013 Kunnanvaltuusto 38 25.04.2013 JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 179/02.05.01/2013 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Poissa Pitkänen Jyrki 1. varapuheenjohtaja. Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1.

Poissa Pitkänen Jyrki 1. varapuheenjohtaja. Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Iitin kunta Pöytäkirja 24/2014 605 Kunnanhallitus 27.10.2014 Aika Maanantai 27.10.2014 klo 17:30-18:56 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Salonen Jarkko Drockila Leif Alestalo

Lisätiedot

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Uudenmaan liiton tilinpäätös 2013; tilinpäätöksen hyväksyminen 69/00.00.03.00/2014 MHS 10.03.2014 17 Kuntalain

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain 44 ja 46 :n muuttamisesta Kotoutumisen edistämisestä annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että Ahvenanmaan maakunnan

Lisätiedot

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/ (5) Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus, 42, Kunnanvaltuusto, 21,

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/ (5) Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus, 42, Kunnanvaltuusto, 21, Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/2015 1 (5) Kunnanhallitus, 42, 30.03.2015 Kunnanvaltuusto, 21, 15.06.2015 21 Kangasniemen kunnan tilinpäätös vuodelta 2014 KNGDno-2015-79 Kunnanhallitus, 30.03.2015, 42

Lisätiedot