Kh 2/ , kunnanhallituksen päätös

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kh 2/ , kunnanhallituksen päätös"

Transkriptio

1 Dnro 146/ /2016 Kh 2/ , kunnanhallituksen päätös Lausunto kunnallisvalituksen johdosta / Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille Kunnanhallitus , Kunnanvaltuusto päätti antaa Kirkkonummen kunnasta kuntapaikan ELY-keskuksen osoittaman laskennallisen osuuden (92) mukaisesti kansainvälistä suojelua saaville henkilöille (kiintiöpakolaisia, oleskeluluvan saaneita alaikäisiä turvapaikanhakijoita ja muita oleskeluluvan saaneita turvapaikanhakijoita). Samalla kunnanvaltuusto päätti, että kuntapaikkojen antamisessa asetetaan etusijalle Kirkkonummen kunnan alueella sijaitsevissa vastaanottokeskuksissa asuvat. Helsingin hallinto-oikeuteen on saapunut kunnallisvalitus kunnanvaltuuston edellä mainitusta päätöksestä ja Helsingin hallinto-oikeus on pyytänyt lausuntoa valituksen johdosta. Lausunto on annettava hallinto-oikeudelle mennessä. Lausuntoaikaa on pidennetty saakka. Kunnanhallituksen johtosäännön 4 :n 16 kohdan nojalla kunnanhallitus antaa selityksen kunnanvaltuuston puolesta valtuuston päätöstä koskevaan valitukseen, jos kunnanhallitus katsoo, että kunnanvaltuuston päätöstä ei ole kumottava. Kunnanhallitus antaa johtosäännön nojalla kunnanvaltuuston päätöksestä tehdyn kunnallisvalituksen johdosta lausunnon hallinto-oikeudelle, jos kunnanhallitus katsoo, ettei kunnanvaltuuston päätöstä ole kumottava. Muussa tapauksessa hallinto-oikeudelle toimitettavan kunnan lausunnon antaminen saatetaan kunnanvaltuuston päätettäväksi. Kirkkonummen kunnan vuosittainen pakolaiskiintiö on kunnanvaltuuston päätöksen mukaisesti 15 henkilöä vuonna 2015 ja sen jälkeen 15 henkilöä joka toinen vuosi. Kirkkonummen kunnan vuosittainen pakolaiskiintiö on kuitenkin vuonna 2016 kunnanvaltuuston päätöksen mukaisesti yhteensä 92 kuntapaikkaa. Pakolaiskiintiö on vuodesta 2017 alkaen kunnanvaltuuston tekemän päätöksen mukaisesti 15 henkilöä joka toinen vuosi. Valitusperuste liittyen alijäämän kattamiseen Valittaja on esittänyt, että kunnanvaltuuston päätös vastaanottaa Kirkkonummen kuntaan 92 pakolaista, vie kunnan talouden vuonna 2016 vähintään euroa alijäämäiseksi ja on näin ollen lainvastainen ottaen huomioon, että talous tulee olemaan alijäämäinen viidettä vuotta yhtäjaksoisesti. Kuntalain (410/2015) :n nojalla taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä

2 mainittuna ajanjaksona katetaan. Kuntalain 148 nojalla 110 :n 3 momentissa säädettyä velvollisuutta kattaa kunnan taseeseen kertynyt alijäämä sovelletaan ensimmäisen kerran tilikauden 2015 tilinpäätöksessä taseeseen kertyneeseen alijäämään. Sen estämättä, mitä 110 :n 3 momentissa säädetään velvollisuudesta kattaa kunnan taseeseen kertynyt alijäämä, alijäämän tulee olla katettu viimeistään tilikauden 2022 tilinpäätöksessä, jos kunnan taseeseen kertynyt alijäämä on tilikauden 2015 tilinpäätöksessä yli 500 euroa asukasta kohden. Uuden kuntalain voimaan tullessa voimassa olleen kuntalain 65 :n 3 momentin säännöksiä taloussuunnitelman yhteydessä alijäämän kattamiseksi päätetyistä yksilöidyistä toimenpiteistä sovelletaan vuoden 2016 loppuun. Alijäämän kattamisvelvollisuutta koskevaa uutta kuntalain (410/2015) :n säännöstä sovelletaan ensimmäisen kerran lain voimaantulovuoden eli tilikauden 2015 taseeseen kertyneeseen alijäämään. Mainitun tilikauden taseeseen kertynyt alijäämä tulee siten kattaa viimeistään vuoden 2020 tilinpäätöksessä. Jos vuoden 2015 taseeseen kertynyt alijäämä on yli 500 euroa asukasta kohden, alijäämän kattamisvelvollisuutta lykätään vielä niin, että alijäämän tulee olla katettu vasta viimeistään tilikauden 2022 tilinpäätöksessä. Tällä halutaan turvata lain voimaan tullessa kaikkein alijäämäisimmille kunnille riittävä aika sopeutua tiukempaan alijäämän kattamisvelvollisuuteen. Uuden säännöksen mukaan kunnan tulee päättää suoraan taloussuunnitelmassa yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä katetaan enintään neljän vuoden kuluessa. Siirtymäsäännöksen 1 momentin mukaan :n velvollisuutta sovelletaan ensimmäisen kerran tilikauden 2015 taseeseen kertyneeseen alijäämään. Nämä alijäämät ovat tiedossa vuonna 2016, ja ne tulee kattaa viimeistään vuoden 2020 tilinpäätöksessä. (Kuntalakitausta ja tulkinnat, Harjula ja Prättälä 2015 s. 972). Kirkkonummen kunnan tulos on ollut alijäämäinen vuosina Vuonna 2015 kunnan taseen ylijäämä oli kuitenkin vielä 20,6 milj. euroa. Kuntalaissa tarkoitettu taseen alijäämän kattaminen suunnittelukautena ei siis tältä osin ainakaan vielä kosketa Kirkkonummen kuntaa. Valittajan väite siitä, että tilanne, jossa kunnan talous olisi alajäämäinen viidettä vuotta peräkkäin olisi voimassa olevan uuden kuntalain taloutta (410/2015) koskevan :n säännöksen vastainen ei pidä paikkaansa edellä mainituilla perusteluilla. Pakolaistoiminnan kustannukset vuonna 2015 ja arviolaskelma lisäkiintiön osalta Vuoden 2015 kirjanpidon mukaan pakolaishuollon kustannuspaikalle on kirjattu toimintatuottoja euroa ja toimintakuluja euroa. Henkilöstökuluista ( euroa) noin 50 prosenttia kohdistui muuhun maahanmuuttajatyöhön (esimerkiksi avioliiton tai työn kautta kuntaan muuttaneet) kuin pakolaisten asioiden hoitoon. Näin ollen pakolaisten nettokustannukset olivat euroa. Lisäksi erikoissairaanhoitoon on kirjattu vuodelle 2015 tuloksi KEHA-keskuksen ohjeen mukaisesti täysimääräisesti korvattavista erikoissairaanhoidon menoista saatu korvaus eli ,67 euroa. Toimintatuottoihin sisältyvää laskennallista korvausta saatiin vuonna euroa per lapsi per vuosi ja seitsemän vuotta täyttäneistä 2

3 300 euroa per vuosi. Laskennallisia korvauksia saadaan neljä vuotta kiintiössä tulevista henkilöistä ja kolme vuotta turvapaikkamenettelyn kautta tulevista henkilöistä. Laskennallisten korvausten lisäksi kunnat saavat erityiskustannusten korvausta enintään kymmeneltä vuodelta mm. huomattavista sairaanhoitokustannuksista, jos henkilö on ollut hoidon tarpeessa jo Suomeen saapuessaan, sekä lastensuojelun palveluihin rinnastettavista toimenpiteistä. Myös tulkkauskustannukset ja toimeentulotukikustannukset korvataan täysimääräisesti. On mahdotonta arvioida, millaisia kustannuksia pakolaisten vastaanottamisesta syntyy kolmen vuoden jälkeen. Tilanne riippuu (samoin kuin kantasuomalaistenkin kohdalla) siitä, miten henkilö työllistyy, liittyykö elämään jotain yllättävää sairastumista tai muita elämäntilanteen muutoksiin liittyviä haasteita. Pakolaiset ovat useimmiten nuoria ja terveitä aikuisia, joiden työmotivaatio on korkea. Mikäli kuntaan tulevista 92 pakolaisesta viisi olisi alle seitsemän vuotiasta ja 87 aikuista henkilöä, kunta saisi laskennallisia korvauksia euroa vuodessa. Ja kuten edellä on todettu toimeentulotuki- ja tulkkauskustannukset korvataan täysimääräisesti sekä erityiskustannukset siltä osin kuin niitä aiheutuu kymmenen vuoden ajalta. Perusturvan toimialan nettokustannukset vuonna 2015 olivat 97,348 miljoonaa euroa. Varhaiskasvatuksessa kunnallinen päiväkotihoito lapsikohtainen kustannus maksimissaan noin /lapsi, perusopetuksessa noin / oppilas (kun huomioidaan saatavat tuet/ avustukset). Kunnan kustannusten lisäykset (tai kustannusten muutokset ylipäätään) riippuvat kuitenkin paljolti siitä, joutuuko kunta palveluita asiakkaalle (riippumatta siitä onko asiakas pakolaistaustainen vai ei) järjestäessään laajentamaan palveluverkkoaan (esim. järjestämään uusia tiloja palvelun järjestämiseksi) tai rekrytoimaan lisää esimerkiksi henkilöstöä vai ei. Mikäli palvelut uusille asiakkaille kyetään järjestämään em. tuotannontekijöitä lisäämättä, kertyvät todelliset syntyvät lisäkustannukset edellä esitettyjä pienempinä, mutta toisaalta jos joudutaan em. tuotantotekijöitä lisäämään ovat kertyvät lisäkustannukset edellä esitettyjä suuremmat. Kunnanvaltuuston päätöksen täytäntöönpano Eurooppaan ja Suomeen on saapunut poikkeuksellisen paljon turvapaikanhakijoita. Jotta Kirkkonummen kunta voi tehdä myös osansa oleskeluluvan saaneiden turvapaikan hakijoiden tukemisessa on tärkeää, että kunta toteuttaa kunnanvaltuuston hyväksymän päätöksen, jolla 92 henkilölle osoitetaan kuntapaikka. Tämän haasteen edessä ovat monet kunnat eri puolilla Suomea ja Eurooppaa. Kuntalain (365/1995) 98 :n nojalla päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon. Käytännössä säännöstä on tulkittu niin, että täytäntöönpanoon voidaan ryhtyä, jos täytäntöönpanon peruuttamisesta ei valituksen menestyessä aiheudu kovin suurta vahinkoa. Täytäntöönpanoa suoritettaessa voidaan myös

4 varautua päätöksen mahdolliseen kumoutumiseen. Lisäksi täytäntöönpanoon on katsottu voitavan ryhtyä, jos erittäin painavat syyt ovat tätä vaatineet. Täytäntöönpanoon ryhtyminen on usein etujen ja haittojen vertailua. Jos täytäntöönpanon edut katsotaan selvästi haittoja suuremmiksi, täytäntöönpanoon saatetaan ryhtyä. Näin on usein tilanne silloin, kun täytäntöönpanon lykkääminen aiheuttaa päätöksen käymisen hyödyttömäksi (Harjula ja Prättälä, Kuntalaki-tausta ja tulkinnat 2012 s ) Jollei kunnanvaltuuston päätöstä 92 kuntapaikan myöntämisestä vuodelle 2016 laiteta täytäntöön, menettää kunnanvaltuuston päätös merkityksensä. Koska kunnalla on voimassa oleva sopimus vuodelta 2014 ELYkeskuksen kanssa ja kunnanvaltuusto on tehnyt päätöksen kuntapaikkojen osoittamisesta, on mahdollista lisäksi hankkia erillisiä hankerahoituksia pakolaisten kotouttamiseen. Esimerkiksi Kirkkonummen kunta tulee tällöin saamaan erillisrahoitusta ns. Sylvia 2-hankkeesta vuonna Kotouttamislain 44 :n (1386/2010) nojalla elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskus korvaa kunnalle valtion talousarvion rajoissa kotouttamislaissa tarkoitettujen toimenpiteiden järjestämisestä aiheutuvat kustannukset sen mukaan miten kotouttamislain 6 luvussa säädetään. Kustannukset korvataan laskennallisen perusteen tai todellisten kustannusten mukaan. Korvausta maksetaan siitä alkaen, kun henkilölle, jonka kunnassa asumisen perusteella korvaus maksetaan, on rekisteröity ensimmäinen kotikunta väestötietojärjestelmään. Jos henkilöllä, jonka kunnassa asumisen perusteella korvaus maksetaan, ei ole oleskelulupaa maahan tullessaan eikä hän voi oleskeluluvan saatuaan saada kotikuntalain mukaista kotikuntaa, korvausta maksetaan siitä alkaen, kun hänelle on myönnetty oleskelulupa. Kustannusten korvaamisen edellytyksenä on, että kunta on laatinut kotouttamislain 32 :ssä tarkoitetun kotouttamisohjelman ja tehnyt kotouttamislain 41 :ssä tarkoitetun sopimuksen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa. Oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat tulevat muuttamaan kuntiin joko suunnitelmallisesti tai hankkimalla asunnon jostain kunnasta. Mikäli ELY-keskus osoittaa oleskeluluvan saaneille etukäteen kuntapaikat ELY-keskuksen ja Kirkkonummen välisen kuntapaikkoja koskevan sopimuksen perusteella luetaan nämä oleskeluluvan saaneet kunnanvaltuuston hyväksymään 92 kuntapaikkaan. Kuntalain (365/1995) 23 :n nojalla kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten täytäntöönpanosta. Kunnanhallitus käsitteli kunnanvaltuuston tekemien päätösten laillisuutta ja täytäntöönpanoa. Kunnanhallitus totesi kuntalain 56 :n tarkoittamassa mielessä, että kunnanvaltuuston tekemät päätökset ovat syntyneet oikein eivätkä ole muutenkaan lain eivätkä asetusten vastaisia, joten ne voidaan esteettä panna täytäntöön. Uudenmaan Ely-keskuksen alkuperäinen tarkoitus oli, että kuntapaikkoja vuodelle 2016 myöntäneiden kuntien kanssa tehtäisiin uudet, toistaiseksi voimassa olevat sopimukset. Ely-keskus on ilmoittanut, että sopimuksia ei tarvitse uusia, vaan kunnanvaltuuston päätökset vuodelle 2016 ovat valideja sellaisenaan.

5 Kirkkonummen kunnanvaltuuston hyväksymän, toistaiseksi voimassa olevan, sopimuksen mukaisesti pakolaisia vastaanotetaan 15 henkilöä joka toinen vuosi ja ensimmäinen ryhmä vastaanotetaan vuonna Kunnanvaltuuston tekemä päätös edellyttää sitä, että vastaanotettavien määrä vuodelle 2016 on 92 pakolaista. Vuodesta 2017 alkaen pakolaiskiintiö on kunnanvaltuuston tekemän päätöksen mukaisesti 15 henkilöä joka toinen vuosi. Kirkkonummen kunta katsoo, että kunnanvaltuuston päätöksen täytäntöönpanoa ei tule viivästyttää, koska mitä nopeammin myönteisen oleskeluluvan saaneiden pakolaisten suunnitelmallinen kotouttaminen voidaan aloittaa kunnassa, se tuottaa parhaan hyödyn pakolaisille sekä suomalaiselle yhteiskunnalle. Silloin kun kunta voi aloittaa suunnitelmallisen kotouttamisen varhemmin, sillä olisi suuri merkitys mm. vastaanotettavien pakolaisten elämänlaadun kannalta. Kotoutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan alkaa varhemmin ja integroituminen pääsisi alkamaan aiemmin ja suunnitelmallisemmin. Tämä luo enemmän edellytyksiä yhteiskuntaan sopeutumiselle, kielen oppimiselle, työhön pääsylle ja ehkäisisi mm. turhautumisesta aiheutuvia ongelmia. Kuntapaikkojen odottamisen pitkittyminen voi koitua kunnalle ja laajemmin yhteiskunnalle pitkässä juoksussa kalliiksi, koska se viivästyttää kotouttamisen aloitusta ja merkinnee näin ongelmien monimutkaistumista sekä kasvattaa korjaavien palvelujen tarvetta ja kustannuksia. Yhteenvetona voidaan todeta, että pakolaisten kotouttamisesta aiheutuvat kustannukset on tällä hetkellä mahdotonta arvioida luotettavasti ja kunta joutuu tukeutumaan Kuntaliiton laskelmiin ja selvityksiin liitteen 5 mukaisesti, jonka perusteella kulut ovat keskimäärin alle 7-vuotiaiden osalta (korvaus tällä hetkellä 6845 ) ja 7 vuotta täyttäneiden osalta 3319 (korvaus tällä hetkellä 2300 ). Voidaan kuitenkin arvioida, että kunnan talouden tasapainottamisen suhteen tällä ei ole suurta euromääräistä merkitystä. Vaikka tarkkoja kustannuksia ei voi arvioida on kuitenkin todennäköistä, että kuntaan muuttaa pakolaisia ja heidän hyvä etupainotteinen integroimisensa yhteiskuntaan on aina edullisempaa kustannusten syntymisen kannalta. Kuntapaikkojen odottamisen pitkittyminen voi koitua pitkässä juoksussa kalliiksi, koska se viivästyttää kotouttamisen aloitusta ja merkinnee näin ongelmien monimutkaistumista sekä kasvattaa korjaavien palvelujen tarvetta ja kustannuksia. Valmistelijat: kunnanlakimies Tanja Mansikka, talousjohtaja Anne Arvola, perusturvan johtaja Liisa Ståhle, sosiaalipalveluiden tulosalueen johtaja Sirkku Pekkarinen-Keto, hallintopäällikkö Kati Kupiainen, talouspäällikkö Esa Lindell, talouspäällikkö Ari Hasu. etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi Kirkkonummen kunta vaatii, että Helsingin hallinto-oikeus 1. hylkää valituksen edellä mainituilla perusteilla, 2. ei kiellä kunnanvaltuuston päätöksen täytäntöönpanoa valituksen käsittelyn ajaksi edellä mainituilla perusteilla.

6 Oheismateriaalit - Kunnanhallituksen esityslistalla ollut pykäläpohja, poistettu pykälä. Pykälä korvattu tällä uudella pykälällä. - Kunnallisvalitus Helsingin hallinto-oikeudelle, Helsingin hallinto-oikeuden lausumapyyntö, päivätty Keha-keskuksen ohje kotoutumisen edistämistä koskevan lain (1386/2010) mukaisten kustannusten korvaamisesta kunnille : linkki: Kotoutumisen_edistmist_kos kevan_lain_mukaiset_kuntakorvaukset.pdf -Sivistystoimen laskentaselvitys

Kunnanhallitus. Valitusperuste liittyen alijäämän kattamiseen

Kunnanhallitus. Valitusperuste liittyen alijäämän kattamiseen Lausunto kunnallisvalituksen johdosta / Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille ja sopimus pakolaisten kuntaan osoittamisesta sekä kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

Valitusperuste liittyen alijäämän kattamiseen

Valitusperuste liittyen alijäämän kattamiseen Kunnanhallitus 187 13.06.2016 Lausunto kunnallisvalituksen johdosta / Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille 146/04.03.01/2016 Kunnanhallitus 13.06.2016

Lisätiedot

Valitusperuste liittyen alijäämän kattamiseen

Valitusperuste liittyen alijäämän kattamiseen Kunnanhallitus 187 13.06.2016 Kunnanhallitus 211 27.06.2016 Lausunto kunnallisvalituksen johdosta / Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille 146/04.03.01/2016

Lisätiedot

SOPIMUS PAKOLAISTEN KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS PAKOLAISTEN KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ 146/04.03.01/2016 SOPIMUS PAKOLAISTEN KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kirkkonummen kunta (jäljempänä kunta/kaupunki)

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen Kunnanhallitus 29 01.02.2016 Kunnanhallitus 66 21.03.2016 Kunnanvaltuusto 15 05.04.2016 Perusturvalautakunta 46 11.05.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen Khall

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS Dnro Etelä-Savo xx.xx.xxxx. SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Hämeenkyrön kunta (jäljempänä

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ X:n elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja [kunta/kaupunki] (jäljempänä kunta/kaupunki) sopivat kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Sopimus SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Kauhavan kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ LUONNOS SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Salon kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja [kunta/kaupunki] (jäljempänä kunta/kaupunki) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Karkkilan kaupunki (jäljempänä kaupunki) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kempeleen kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino -, liikenne - ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Vihdin kun#a Qäljempänä

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS Etelä-Savo xxpv xxkk 2014 SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja :n kunta/kaupunki (jäljempänä kunta)

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kittilän kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja Pyhäjoen kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Luonnos/Malli POPELYXXXXXXXX SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja ---- kunta/kaupunki (jäljempänä

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ [Diaarinumero] SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kouvolan kaupunki (jäljempänä kaupunki) sopivat

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Pöytyän kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

Kauniaisten kaupungin kotouttamisohjelma on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.10.2013.

Kauniaisten kaupungin kotouttamisohjelma on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.10.2013. SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kauniaisten kaupunki (jäljempänä kaupunki) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kemin kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja kunta/kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain 2 :n 2 ja 3 momentissa

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ 1. KOTOUTUMISEN EDISTÄMINEN PAIKALLISTASOLLA

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ 1. KOTOUTUMISEN EDISTÄMINEN PAIKALLISTASOLLA HAMELY/195/05.13.05/2010 SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Heinolan kaupunki sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja Ylivieskan kaupunki (jäljempänä kunta/kaupunki) sopivat

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ POPELYxxx/2015 SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja Utajärven kunta (jäljempänä kunta) sopivat

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ KASELY 1306/05.13.05/2013 SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Luumäen kunta (jäljempänä kunta)

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄ- MISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄ- MISESTÄ SOPIMUS Etelä-Savo SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄ- MISESTÄ Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Sastamalan kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja Lapuan kaupunki jäljempänä kaupunki) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Mynämäen kunta SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä

Lisätiedot

HE 336/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen

HE 336/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen HE 336/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain 45 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015. Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla 557/042/2015

Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015. Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla 557/042/2015 Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015 Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla Kunnanhallitus 19.10.2015 187 557/042/2015 Sisäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja Suomen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2016 1 (6) 815 Helsingin kaupungin linjaus kansainvälistä suojelua saavien vastaanoton täsmentämiseksi ja alaikäisten ilman huoltajaa saapuneiden turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ UUDELY/1512/05.13.05/2012 Luonnos 16.4.2014 SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ 1. SOPIJAPUOLET Uudenmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jälj. myös ELY-keskus ) Y-tunnus

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille (kv)

Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille (kv) Perusturvalautakunta 31 17.03.2016 Kunnanhallitus 103 11.04.2016 Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille (kv) 146/04.03.01/2016 Perusturvalautakunta 17.03.2016

Lisätiedot

HE 49/11 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen

HE 49/11 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen HE 49/11 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen edistämisestä annettua lakia. Ehdotettu

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Sopimusmalli SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja :n kunta/kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 13/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 13/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 13/2016 1 Kunnanhallitus Aika 27.06.2016 klo 18:00-20:40 Paikka Villa Hummerheim, Porkkala Läsnäolijat Vahasalo Raija puheenjohtaja Harinen Ari I varapuheenjohtaja Sinisalo

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Sopimus SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Laukaan kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaupunginhallitus 175 16.05.2016 Kaupunginhallitus 195 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto 43 13.06.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki Varsinais-Suomen elinkeino-,

Lisätiedot

Kotouttamisen sopimukset ja kuntakorvaukset (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) Keski-Suomen ELY-keskus, Sari Jokinen, 12.1.

Kotouttamisen sopimukset ja kuntakorvaukset (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) Keski-Suomen ELY-keskus, Sari Jokinen, 12.1. Kotouttamisen sopimukset ja kuntakorvaukset (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) Keski-Suomen ELY-keskus, Sari Jokinen, 12.1.2016 Turvapaikanhakijat ja kiintiöpakolaiset (Laki kotoutumisen edistämisestä,

Lisätiedot

Kotoutumisen edistämistä koskevan lain (1386/2010) mukaisten kustannusten korvaaminen kunnalle. Työ- ja elinkeinoministeriön ohje

Kotoutumisen edistämistä koskevan lain (1386/2010) mukaisten kustannusten korvaaminen kunnalle. Työ- ja elinkeinoministeriön ohje Kotoutumisen edistämistä koskevan lain (1386/2010) mukaisten kustannusten korvaaminen kunnalle Työ- ja elinkeinoministeriön ohje 29.10.2013 4.4.2016 Säädöspohja Laki kotoutumisen edistämisestä (1386/2010)

Lisätiedot

ELY-KESKUS - ESITYS PAKOLAISTEN VASTAANOTTAMISESTA KUNTAPAIKOILLE. Sosiaali- ja terveysjohtaja Merja Honkanen (puhelin ):

ELY-KESKUS - ESITYS PAKOLAISTEN VASTAANOTTAMISESTA KUNTAPAIKOILLE. Sosiaali- ja terveysjohtaja Merja Honkanen (puhelin ): Kunnanhallitus 264 22.08.2016 Valtuusto 52 29.08.2016 ELY-KESKUS - ESITYS PAKOLAISTEN VASTAANOTTAMISESTA KUNTAPAIKOILLE Khall 22.08.2016 264 Sosiaali- ja terveysjohtaja Merja Honkanen (puhelin 044 497

Lisätiedot

PÄÄTÖS OLESKELULUVAN SAANEIDEN TURVAPAIKANHAKIJOIDEN VASTAANOTTAMISESTA HAMINAAN

PÄÄTÖS OLESKELULUVAN SAANEIDEN TURVAPAIKANHAKIJOIDEN VASTAANOTTAMISESTA HAMINAAN PÄÄTÖS OLESKELULUVAN SAANEIDEN TURVAPAIKANHAKIJOIDEN VASTAANOTTAMISESTA HAMINAAN Sosiaali- ja terveyslautakunta 14.12.2016 116 Haminassa ei ole vielä tehty päätöstä oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

OHJE KUNNILLE VUONNA 2018 TEHDYISTÄ KUNTAPAIKKAPÄÄTÖKSISTÄ MAKSETTAVAN BONUSRAHAN HAKEMISEEN

OHJE KUNNILLE VUONNA 2018 TEHDYISTÄ KUNTAPAIKKAPÄÄTÖKSISTÄ MAKSETTAVAN BONUSRAHAN HAKEMISEEN Ohje kunnille 16.10.2018 Sylvia/Bonus/Ohje2018 1/6 OHJE KUNNILLE VUONNA 2018 TEHDYISTÄ KUNTAPAIKKAPÄÄTÖKSISTÄ MAKSETTAVAN BONUSRAHAN HAKEMISEEN Hakuaika 1.1. 31.3.2019 Kunnat voivat hakea bonusrahaa ajalla

Lisätiedot

Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto

Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto Kempele 22.8.2016 Sisäministeriö Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Työ- ja elinkeinoministeriö Migri Kiintiöpakolaiset ELY-keskus OLE Kunnat Kotouttaminen

Lisätiedot

Liite 6, Rovaniemen kaupungin saamat pakolaiskorvaukset vuosina

Liite 6, Rovaniemen kaupungin saamat pakolaiskorvaukset vuosina 36 Liite 6, Rovaniemen kaupungin saamat pakolaiskorvaukset vuosina 2008-2012 Korvaus 2012 2011 2010 2009 2008 Laskennallinen 649 645 816 519 841 709 630 813 480 158 korvaus Toimeentulotuki 522 620 917

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotouttamisen edistämisestä 923/04.03.

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotouttamisen edistämisestä 923/04.03. Kaupunginhallitus 50 22.02.2016 Kaupunginhallitus 119 02.05.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotouttamisen edistämisestä 923/04.03.01/2015 Kh 22.02.2016 50 Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala,

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 2/2016 KUUMA-johtokunta

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 2/2016 KUUMA-johtokunta Dnro KUUMA: 240 /2016 24 PAKOLAISTEN VASTAANOTTO - PYYNTÖ KUNTAPAIKKOJEN KÄSITTELYSTÄ KUNNANHALLITUKSISSA JA VALTUUSTOISSA KUUMA-komissio 29.2.2016 / 8 9.3.2016 / 24 KUUMA-komissio 29.2.2016 / 8 Kuntapaikkoja

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille

Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille Perusturvalautakunta 31 17.03.2016 Kunnanhallitus 103 11.04.2016 Kunnanvaltuusto 38 18.04.2016 Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille 146/04.03.01/2016

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain 44 ja 46 :n muuttamisesta Kotoutumisen edistämisestä annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että Ahvenanmaan maakunnan

Lisätiedot

KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA. Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut

KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA. Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut Organisaatiokaavio (toiminnot) Maahanmuuttajapalvelut InEspoo Monikulttuurinen neuvonta

Lisätiedot

ELY-keskuksen rooli laajamittaisessa maahantulossa ja pakolaisten kuntiin sijoittamisessa

ELY-keskuksen rooli laajamittaisessa maahantulossa ja pakolaisten kuntiin sijoittamisessa ELY-keskuksen rooli laajamittaisessa maahantulossa ja pakolaisten kuntiin sijoittamisessa 9.11.2015 Suomeen saapunut 27 070 turvapaikanhakijaa viime vuonna 3651 tulijaa Alaikäisenä yksin tulleita 2028

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 6.2.2017 alkaen kello 19.30. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Varsinais- Suomessa vuonna 2016 Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Rusko

Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Varsinais- Suomessa vuonna 2016 Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Rusko Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Varsinais- Suomessa vuonna 2016 Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Rusko Kalle Myllymäki 21.3.2016 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 Turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Kunnanhallitus 00 0.03.07 Vanhusneuvosto 4 09.05.07 Kunnanhallitus 80 5.05.07 Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2017 1 (6) 4 Helsingin kaupungin linjaus kansainvälistä suojelua saavien vastaanoton täsmentämiseksi Pöydälle 09.01.2017 HEL 2016-009812 T 00 01 06 Päätösehdotus Esittelijän

Lisätiedot

Kunnille pakolaisten vastaanotosta maksettavat korvaukset

Kunnille pakolaisten vastaanotosta maksettavat korvaukset Kunnille pakolaisten vastaanotosta maksettavat korvaukset 1. Laskennallinen korvaus Alle 7-vuotiaat 6 845 / hlö / vuosi 7 -vuotta täyttäneet 2 300 / hlö / vuosi Maksetaan kolmen vuoden ajan 2. Korvaus

Lisätiedot

Kemin kaupunki/ pakolaistyö Hajautetun tukiasumisyksikön toimintasuunnitelma

Kemin kaupunki/ pakolaistyö Hajautetun tukiasumisyksikön toimintasuunnitelma 1(6) Kemin kaupunki/ pakolaistyö Hajautetun tukiasumisyksikön toimintasuunnitelma 2(6) Sisällys 1. Yleistä 2. Toiminta-ajatus ja arvot 3. Tilat ja ympäristö 4. Asiakkaat 5. Palvelut - sosiaalipalvelut

Lisätiedot

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012 salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Kaupunginhallitus Kj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Kaupunginhallitus Kj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (7) 14 Helsingin kaupungin linjaus kansainvälistä suojelua saavien vastaanoton täsmentämiseksi HEL 2016-009812 T 00 01 06 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle.

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2015 Kokousaika: 20.4.2015 klo 13.00 16.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Maahanmuutto Pirkanmaalla Ahjolan kansalaisopisto, yleisluento Paula Kuusipalo, Pirkanmaan ELY-keskus / Tampereen yliopisto

Maahanmuutto Pirkanmaalla Ahjolan kansalaisopisto, yleisluento Paula Kuusipalo, Pirkanmaan ELY-keskus / Tampereen yliopisto Maahanmuutto Pirkanmaalla 4.2.2016 Ahjolan kansalaisopisto, yleisluento Paula Kuusipalo, / Tampereen yliopisto Turvapaikanhakijat 31.12.2015 Ulkomaan kansalaiset ja kotouttaminen Kunnan ja ELY-keskuksen

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2017 Kokousaika: 19.4.2017 klo 12.00 15.45 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Minna Yli-Kujala, varajäsen

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.11.2016 Taltionumero 4668 Diaarinumero 2984/3/15 1 (6) Asia Valittaja Kunnallisasiaa koskeva valitus Hämeenkyrön kunnanhallitus Päätös,

Lisätiedot

Kauhava Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Kauhava Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Kauhava 2.11.2015 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Mauno Salmela Ylitarkastaja Mauno Salmela 18.12.2015 1 Säädöspohja Kotolaki (1386/2010) astui voimaan 1.9.2011 Valtioneuvoston asetus (1393/2011) kunnan kustannusten

Lisätiedot

Ajankohtaista pakolaisten kuntaanohjaamisessa. Katja Vänskä-Rajala Työ- ja elinkeinoministeriö Kuntamarkkinat

Ajankohtaista pakolaisten kuntaanohjaamisessa. Katja Vänskä-Rajala Työ- ja elinkeinoministeriö Kuntamarkkinat Ajankohtaista pakolaisten kuntaanohjaamisessa Katja Vänskä-Rajala Työ- ja elinkeinoministeriö Kuntamarkkinat 11.9.2019 Kansainvälisessä yhteisössä uudelleensijoittamista ja pakolaisten laillisia maahantuloreittejä

Lisätiedot

Ilman huoltajaa olevan lapsen edustajalle maksettava palkkio ja kulukorvaus. Lainsäädäntöneuvos Jutta Gras SM/MMO

Ilman huoltajaa olevan lapsen edustajalle maksettava palkkio ja kulukorvaus. Lainsäädäntöneuvos Jutta Gras SM/MMO Ilman huoltajaa olevan lapsen edustajalle maksettava palkkio ja kulukorvaus Lainsäädäntöneuvos Jutta Gras SM/MMO 23.7.2012 Taustaksi Sisäasiainministeriön asetus ilman huoltajaa olevan lapsen edustajalle

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

ELY-keskuksen aluetapaaminen Porvoossa

ELY-keskuksen aluetapaaminen Porvoossa ELY-keskuksen aluetapaaminen Porvoossa 3.3.2016 2 Ennen tulijoiden määrän kasvua: Ensimmäiset oleskeluluvat ja EU-oleskeluoikeuden rekisteröinnit 2014 Oleskeluluvat vuonna 2015 Yhteensä 20 709 oleskelulupaa

Lisätiedot

Pakolaisten vastaanottaminen Lohjalle

Pakolaisten vastaanottaminen Lohjalle Kaupunginhallitus 144 04.04.2016 Kaupunginvaltuusto 34 13.04.2016 Pakolaisten vastaanottaminen Lohjalle 978/05.11.00/2013 KH 04.04.2016 144 Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

KOTOLAKI TULEE OLETKO VALMIS? Vanhempi hallitussihteeri Juha-Pekka Suomi

KOTOLAKI TULEE OLETKO VALMIS? Vanhempi hallitussihteeri Juha-Pekka Suomi KOTOLAKI TULEE OLETKO VALMIS? Vanhempi hallitussihteeri Juha-Pekka Suomi Miksi kotolaki uudistetaan? Maakunta-, sosiaali- ja terveydenhuolto- sekä aluekehitys- ja kasvupalvelu-uudistukset vaikuttavat merkittävästi

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 59 4.08.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi (Kv) 30/0.0.05/03

Lisätiedot

KUNTALIITOS. TALOUS/TASE JA TASEEN TUNNUSLUVUT Avaavan taseen muodostaminen

KUNTALIITOS. TALOUS/TASE JA TASEEN TUNNUSLUVUT Avaavan taseen muodostaminen KUNTALIITOS SAVONLINNA, PUUMALA, PUNKAHARJU JA KERIMÄKI TALOUS/TASE JA TASEEN TUNNUSLUVUT Avaavan taseen muodostaminen Toimintaa jatkavan kunnan avaavan taseen muodostamisessa noudatetaan pääsääntöisesti

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUS 14.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN?

KAUPUNGINHALLITUS 14.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN? KAUPUNGINHALLITUS 14.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN? TURVAPAIKANHAKIJOIDEN MÄÄRÄ KASVAA NOPEASTI Euroopassa on meneillään suurin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan. Suomeen arvioidaan tulevan

Lisätiedot

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Vammaisneuvosto 3 5.04.07 Kunnanhallitus 79 5.05.07 Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta 0.03.07 9 Perusturvan

Lisätiedot

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 109 31.3.2014 Asianro 337/02.02.01/2014 52 Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Lisätiedot

HENKILÖSTÖN INFO- JA KESKUSTELUTILAISUUS 25.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN?

HENKILÖSTÖN INFO- JA KESKUSTELUTILAISUUS 25.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN? HENKILÖSTÖN INFO- JA KESKUSTELUTILAISUUS 25.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN? TURVAPAIKANHAKIJOIDEN MÄÄRÄ KASVAA NOPEASTI Euroopassa on meneillään suurin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan.

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015» siirtymäsäännöksiä

Lisätiedot

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/ (5) Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus, 42, Kunnanvaltuusto, 21,

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/ (5) Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus, 42, Kunnanvaltuusto, 21, Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/2015 1 (5) Kunnanhallitus, 42, 30.03.2015 Kunnanvaltuusto, 21, 15.06.2015 21 Kangasniemen kunnan tilinpäätös vuodelta 2014 KNGDno-2015-79 Kunnanhallitus, 30.03.2015, 42

Lisätiedot

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen. MUUTOKSENHAKUOHJEET HENKILÖSTÖJAOSTO Muutoksenhakukielto Päätöstä koskeva muutoksenhakukielto liitetään oikaisuvaatimusta varten pyydettyyn pöytäkirjanotteeseen. Seuraaviin päätöksiin, jotka koskevat vain

Lisätiedot

Kuntalain mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

Kuntalain mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2016 Kokousaika: 13.4.2016 klo 13.00 16.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Kotouttaminen

Asiakirjayhdistelmä Kotouttaminen 70. Kotouttaminen Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) S e l v i t y s o s a : Vahvistetaan kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010) toimeenpanoa tavoitteena tukea ja edistää maahanmuuttajien

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Perusturvan hallintopäällikkö Yleinen päätös

Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Perusturvan hallintopäällikkö Yleinen päätös Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) KIRDno-2017-35 SOL Palvelut Oy:n siivouspalveluiden hyväksyminen kunnan perusturvalautakunnan valvottavaksi yksityiseksi sosiaalipalveluksi Kun kunnan

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 58/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi kuntalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 58/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi kuntalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely EDUSKUNNAN VASTAUS 58/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi kuntalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi kuntalain ja eräiden siihen

Lisätiedot

Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu, vastaanottokeskukset ja kuntapaikat. Pohjanmaan ELY-keskus (Lähteet ELY-keskus ja Maahanmuuttovirasto)

Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu, vastaanottokeskukset ja kuntapaikat. Pohjanmaan ELY-keskus (Lähteet ELY-keskus ja Maahanmuuttovirasto) Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu, vastaanottokeskukset ja kuntapaikat Pohjanmaan ELY-keskus (Lähteet ELY-keskus ja Maahanmuuttovirasto) Käsitteitä Turvapaikanhakija Henkilö joka hakee suojelua ja oleskeluoikeutta

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 28/ (4) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 28/ (4) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 28/2017 1 (4) Sosiaali- ja terveysministeriö Holopainen Liisa PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO 753 Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle sosiaalihuoltolain muuttamista

Lisätiedot

Katsaus kansainvälisyyteen Pudasjärvellä

Katsaus kansainvälisyyteen Pudasjärvellä Katsaus kansainvälisyyteen Pudasjärvellä Käsitteet Turvapaikanhakija Henkilö, joka hakee suojelua ja oleskeluoikeutta vieraasta valtiosta. Henkilöllä ei ole vielä oleskelulupaa Suomessa. Kiintiöpakolainen

Lisätiedot

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ulkomaalaislain (301/2004) 200 a, sellaisena kuin se on laissa 674/2015, muutetaan 172, 192, 196, 198 b ja 199 202, sellaisina

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Uudenmaan liiton tilinpäätös 2013; tilinpäätöksen hyväksyminen 69/00.00.03.00/2014 MHS 10.03.2014 17 Kuntalain

Lisätiedot

Ajankohtaista kotimaan kotouttamispolitiikassa

Ajankohtaista kotimaan kotouttamispolitiikassa Ajankohtaista kotimaan kotouttamispolitiikassa Ylitarkastaja Tiina Pesonen SM/MMO/Kotouttamisyksikkö Oulu 18.3.2010 18.3.2010 Kotouttamislain kokonaisuudistus - soveltamisala Soveltamisala koskisi kaikkia

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Kokousaika Kokouspaikka 4/2018 klo 17:00 Hämeenlinnan kaupungintalo 6.krs kokoustila Käsiteltävät asiat 47 Sako- ja umpikaivolietteen sekä tapahtumakäymäläjätteen vastaanottomaksut 2019, HS-Vesi...

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 50 22.02.2016 Kaupunginhallitus 119 02.05.2016 Kaupunginhallitus 135 16.05.2016 Kaupunginvaltuusto 25 23.05.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotouttamisen edistämisestä 923/04.03.01/2015

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan maahanmuuttajien

Lisätiedot

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015»

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kokousaika 25.5.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 141 142 143 144 145 146 147 148 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot