YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN. Oxford Intercon Finland Oy

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN. Oxford Intercon Finland Oy"

Transkriptio

1 PÄÄTÖS LAPELY/57/07.04/2010 Lappi ASIA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN HANKKEESTA VASTAAVA Oxford Intercon Finland Oy Iltatie 11 A ESPOO HAKEMUS HANKE Oxford Intercon Finland Oy on pyytänyt Lapin ELY-keskukselta päätöstä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta YVA-lain (468/1994 ja muutos 458/2006) 6 :n mukaisesti Kemijärven kaupungin alueelle suunnitteilla olevaan Iso Severivaaran ja Kuusivaara - Mömmövaaran tuulipuistohankkeeseen. Hankkeeseen kuuluvat Kemijärven kaupungin alueelle Luusuan kylän länsipuolelle viiden kilometrin etäisyydelle sijoittuva Iso Severivaaran ja Lehtolan kylän eteläpuolelle neljän kilometrin etäisyydelle sijoittuva Kuusivaara Mömmövaaran suunnitteluvaiheessa olevat tuulipuistot. Hankkeeseen kuuluu rakennettavien tuulipuistojen lisäksi myös niiden liitäntävoimajohdot ja sähköasema valtakunnan verkkoon. Iso Severivaaran tuulipuiston kapasiteetti on maksimissaan 9 MW ja tämä tuotettaisiin kolmella 3 MW:n tuulivoimalaitoksella. Tuulipuisto liitetään sähköverkkoon uudella 5,1 kilometrin ja 20 kv tai 110 kv voimajohdolla, joka sijoittuu Luusua Misi paikallistien pohjoispuolelle. Kuusivaara Mömmövaaran tuulipuiston kapasiteetti on maksimissaan 27 MW, joka tuotetaan yhdeksällä (9) 3 MW:n tuulivoimalaitoksella. Tuulipuisto liitetään alueen kautta kulkevaan voimajohtoon Kuusivaaraan rakennettavalla uudella sähköasemalla. ASIAN KÄSITTELYN VAIHEET Asia on tullut vireille Lapin ELY-keskukseen Oxford Intercon Finland Oy:n pyynnöllä, jota täydennettiin Viranomaisten kuulemiseksi kutsuttiin YVA-lain 6 :n mukaiseen arviointimenettelyn tarpeellisuutta koskevaan neuvotteluun seuraavat tahot: Kemijärven kaupunki, Lapin liitto, Lapin LAPIN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero PL Rovaniemi Asemakatu Kemi

2 LAPELY/57/07.04/2010 2/7 maakuntamuseo, Lapin aluehallintovirasto, Metsähallitus, Museovirasto, Finavia ja Puolustusvoimat (Lapin lennosto). Lapin liitto: Tuulivoimapuisto sijoittuu maakuntakaavassa M-alueelle eli maa- ja metsätalousvaltaiselle alueelle. Lapin liitto totesi, että Juujärven kylä, joka sijoittuu noin 10 kilometriä etelä-kaakkoon, on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi ja valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi. Lapin liitto pitää YVA menettelyä mahdollisesti tarpeellisena. Kemijärven kaupunki: Kuusivaara Mömmövaaran tuulipuistoaluetta koskeva yleiskaavoitus käynnistyy viikolla 25. Tuulipuistoalueen rajaukseen kuuluu yleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmavaiheessa (OAS) myös viereisen Ailangan Askantunturin tuulipuistoalue, joka on esitelty Kemijärven kaupungille jo alkuvuodesta. Hanke ei ole toistaiseksi käynnistynyt. Askanselän etelä- ja itärantoja koskeva rantayleiskaava on laadittu vuonna Museovirasto, rakennushistorian yksikkö, sähköposti Museovirasto ei ole ottanut kantaa Iso Severivaara ja Kuusivaara Mömmövaaran tuulipuistohankkeen YVA menettelyn soveltamistarpeeseen. Lapin maakuntamuseo, neuvottelussa : YVA-menettely on tarpeellinen. Muinaismuistojen selvittäminen maastossa on tarpeellista tehdä alueelta tuulivoimayksiköiden, sähkönsiirtolinjojen ja tuulipuisto-alueelle rakennettavien metsäteiden osalta. Selvitykset maastossa tehdään syys lokakuussa, kun tuulipuistoalueen tiesuunnitelmat ovat käytettävissä. Maakuntamuseo pitää YVAmenettelyä tarpeellisena. Lapin aluehallintovirasto: YVA-menettely on tarpeellinen sosiaalisten ja lähinnä visuaalisten vaikutusten perusteella. Lapin lennosto, neuvottelussa : Tuulipuistojen tutkahäirintää koskeva VTT:n selvitys on tarpeellinen, jotta voidaan ottaa kantaa tuulipuistojen aiheuttamiin ilma- ja rannikkovalvontaa sekä -puolusta koskeviin vaikutuksiin. Selvitys valmistunee kesään 2011 mennessä. Oxford Intercon Oy:n Markku Tarkiainen, Hankkeesta vastaava pyytä lausunnon VTT:ltä tuulipuiston rakennusluvan hakemisasiakirjaan. Lapin ELY-keskus, L-vastuualue: Liikenteellisten syiden perusteella tuulipuistojen YVA -menettelyä ei pidetä tarpeellisena.

3 LAPELY/57/07.04/2010 3/7 Metsähallitus Lapin luontopalvelut: ei osallistunut neuvotteluun eikä ole kommentoinut YVA -menettelyn on tarpeellisuutta. HANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET Tuulipuistot eivät kuulu ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun valtioneuvoston asetuksen (713/2006) 6 :n hankeluetteloon, jonka mukaisiin hankkeisiin sovelletaan aina arviointimenettelyä ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 4 :n 1 momentin nojalla. Harkittaessa arviointimenettelyn soveltamista yksittäistapauksessa ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (458/2006) 4.2 :ssä tarkoitettuun hankkeeseen on edellä mainitun asetuksen 7 :n mukaan tarkasteltava erityisesti hankkeen ominaisuuksia, sijaintia ja vaikutusten luonnetta. Tarkasteltavia seikkoja ovat näin ollen mm. hankeen koko, yhteisvaikutus muiden hankkeiden kanssa, vaikutusalueen laajuus. Hanke sijoittuu Kemijärven kaupungin alueelle, Luusuan kylän länsipuolelle viisi kilometriä. Alue on yhdessä uuden rakennettavan voimajohdon kanssa noin viisi ja puoli kilometriä pitkä luode kaakko suunnassa. Hanke on kokoluokaltaan pieni. Tuulivoimaloiden lukumäärä on kolme tuulivoimalaitosta. Itä-lapin maakuntakaavassa Kemijärven tuulipuistoja ei ole osoitettu tuulivoimaloille soveltuviksi alueiksi (tv2200). Maakuntakaavassa alue on M-aluetta eli maa- ja metsätalousvaltaista aluetta. Iso Severivaaran eteläpuolella on runsaan kilometrin etäisyydellä luontodirektiivin liitteen II ja IV lajin lapinleinikin esiintymä. Kuusivaara Mömmövaaran tuulipuistoalueesta neljä kilometriä pohjois-koilliseen sijoittuu Lehtolan kylä ja Rytilahden kylä samaan suuntaan kuusi kilometriä. Askanselän ranta-alueet tuulipuiston itäpuolella on kolmen kilometrin etäisyydellä, Askanselän keskiosan veneväylä noin viiden kilometrin etäisyydellä. Suomun ladut sijoittuvat lähimmillään noin 10 kilometriä ja matkailukeskus 17 kilometriä itä-koilliseen. Tuulipuistot eivät näy Suomun laskettelurinteille. Tuulipuistoalueesta 7,5 km pohjoiseen on Kauhaselän venereitti. Ottavaaran Natura-alue (FI ) sijoittuu runsaan sadan metrin etäisyydelle tuulipuiston voimaloista kahdeksan ja yhdeksän. Naturaalue on tyypiltään luontotyypin suojelualue (SCI). Iso-Haukijärvi kuuluu luontodirektiivin mukaiseen luontotyyppiin humuspitoiset lammet ja järvet. Muuten Natura-alue koostuu boreaalisesta luonnonmetsästä ja puustoisesta suosta, jotka ovat priorisoituja luontotyyppejä. Alueella esiintyy todennäköisesti useita

4 LAPELY/57/07.04/2010 4/7 lintudirektiivin liitteen I lintuja mm. Iso-Haukijärven koillisrannalla kuikka ja liro ovat mahdollisia lajeja. Alueen linnuston elinolosuhteisiin, etenkin voimaloiden 8 ja 9 toteuttamisella, olisi todennäköisesti vaikutusta. Silmälläpidettävän korpiludekäävän esiintymä sijoittuu 2,2 kilometriä länteen Mömmövaaran tuulipuistoalueesta. Tuulipuistot lisäävät lintujen törmäysriskiä huonoissa näkyvyysolosuhteissa. Alue ei ole lähellä vesilintujen ja kahlaajien tärkeiää Kemijoen muuttoreittiä. Linnustovaikutus voi olla merkittävästi haitallinen petolintujen osalta. Muut tuulipuistohankkeet Kemijärven alueelle ei ole rakennettu tuulipuistoja eikä muita suunnitteilla olevia puistoja kuin Kangaslamminvaaran ja Untamovaaran tuulipuistot. Kittilän ja Sodankylän kuntien rajoilla Kuolavaara Keulakkopään alueella on ympäristövaikutusten arviointimenettely YVA-selvityksen laatimisvaiheessa. YVA menettelyn soveltamista koskeva harkinta on vireillä Lapin ELY -keskuksessa Sodankylän Joukaisentunturin alueelle ja Sallan Jalkavaaran, Jaurutunturin ja Suvastunturin alueelle. Yhteisvaikutusta muiden tuulipuistohankkeiden kanssa ei ole esitetty ympäristöselvityksessä. Yhteisvaikutusten arvioinnilla voidaan selvittää tarkemmin mm. linnustoon kohdistuvia muutonaikaisia vaikutuksia ja laajempia maisemavaikutuksia sekä vaikutuksia luontomatkailuun mm. erämaaluonnon vetovoimaan. Hankkeesta vastaava on konsultin laatimassa ympäristöselvityksessä arvioinut hankkeen vaikutusten kohdistuvan seuraaviin seikkoihin: - Melu - Välkkyminen - Maisemavaikutus - Alueen eläimille, virkistyskäytölle ja biotoopeille aiheutuvat vaikutukset - Luonnonsuojelualueille aiheutuvat vaikutukset; Ottavaaran Naturaalue - Lentotoimintaan aiheutuvat vaikutukset

5 LAPELY/57/07.04/2010 5/7 YMPÄRISTÖKESKUKSEN PÄÄTÖS Päätös Lapin ELY-keskus päättää, että hankkeeseen sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Hankkeen vaikutukset Natura-arvoihin voidaan arvioida ympäristövaikutusten arviointimenettelyn yhteydessä. Perustelut Tuulipuistohanke Kuusivaara - Mömmövaara yksinään on kooltaan pieni, mutta sen yhteisvaikutus lähialueelle suunnitteilla olevan toisen tuulipuistohankkeen kanssa on alueen luonnetta merkittävästi muuttava. Tuulipuistoalueet yhdessä muodostavat keskisuuren tuulipuiston ja sijoittuvat korkeiden vaarojen ( m mpy) lakialueelle. Niiden yhteistä vaikutusaluetta voidaan pitää varsin laaja-alaisena. Maiseman ja luonnonolojen kannalta hanke saattaa aiheuttaa vaikutuksia, joita voidaan pitää pitkäkestoisina tai pysyvinä. Hankkeella on vaikutuksia alueen nykyiseen käyttöön, kuten loma-asutukseen, veneilyyn, linnustoon, metsästykseen ja muuhun luonnon virkistyskäyttöön sekä porotalouteen. Askanselän etelä- ja itärantoja koskevassa rantayleiskaavassa (Töllinniemen-Ritaniemen-Jumiskonperän-Askankanavan ryk, 2001) on osoitettu uusia loma-asuntojen rakentamiseen soveltuvia tontteja noin 100. Alueella on myös jonkin verran vanhempia asuinpientaloja ja loma-asuntoja. Tuulipuistoalue näkyy suurimmalle osalle kaavaan merkityistä loma-asuntoalueista. Loma-asunnot sijaitsevat viiden yhdeksän kilometrin etäisyydellä itään tuulipuistosta. Vaikutukset kohdistuvat maisema-arvojen vähenemiseen, metsästysolosuhteiden muutokseen ja mahdollisuuksien vähenemiseen, virkistyskäyttöarvon, luontokokemuksen ja viihtyisyyden vähenemiseen sekä linnustoon. Vaikutukset ovat lähinnä paikallisia maisemavaikutusten muutoksia, mutta yhteisvaikutukset muiden tuulipuistojen kanssa muodostavat laajempia jopa seudullista maisemakuvaa muuttavia piirteitä. Iso Severivaaran tuulipuisto yhdessä Kuusivaara Mömmövaaran tuulipuiston kanssa saattaa aiheuttaa merkittävästi haitallisia maisemavaikutuksia lähinnä maisemavaikutusalueen (maisemasektorien) laajentumisen perusteella. Myös Iso Severivaaran tuulipuiston sijainti noin 10 kilometrin etäisyydellä Juujärven kylästä, joka on valtakunnallisesti arvokas maisema-alue ja valtakunnallisesti merkittävä kulttuurihistoriallinen ympäristö, puoltaa YVA -menettelyn soveltamista tälle alueelle. Rakennettavaksi aiottu Kuusivaara - Mömmövaaran tuulivoiman tuotantoalue aiheuttaa alustavasti suunnitteilla olevan Ailangantunturin - Askantunturin tuulipuistoalueen kanssa

6 LAPELY/57/07.04/2010 6/7 yhteisvaikutusten kautta todennäköisesti laadultaan ja laajuudeltaan YVA-asetuksen hankeluettelon hankkeiden vaikutuksiin verrattavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Näin ollen hankkeessa on tarpeen soveltaa ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Sovelletut oikeusohjeet Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994 ja muutos 458/2006) 4, 6, 17 ja 19. Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (713/2006) 6 ja 7. Hallintolaki (434/2003) 60. MUUTOKSENHAKU Hankkeesta vastaava saa hakea tähän päätökseen muutosta valittamalla Rovaniemen hallinto-oikeuteen. Tähän päätökseen ei saa muutoin erikseen hakea valittamalla muutosta. Valitusosoitus on liitteenä (LAP 01 R). Johtajan sijainen, luonnonsuojelupäällikkö Päivi Lundvall Ylitarkastaja Pekka Herva PÄÄTÖKSEN NÄHTÄVILLÄOLO Kuulutus Kemijärven kaupungin ilmoitustaululla Päätös nähtävänä saman ajan kunnanvirastolla ja toistaiseksi sähköisesti internetissä osoitteessa hakupolkuna Lappi > ympäristönsuojelu> ympäristövaikutusten arviointi YVA ja SOVA > YVA-päätökset. JAKELU JA MAKSUT Päätös Maksu Hakijalle saantitodistuksin maksutta

7 LAPELY/57/07.04/2010 7/7 Tiedoksi Ympäristöministeriö, Seija Rantakallio, Antti Irjala, Lasse Tallskog, sähköpostilla Suomen ympäristökeskus, Anna-Leena Manner, Jorma Jantunen, sähköpostilla Kemijärven kaupunki Lapin liitto Lapin aluehallintovirasto Lapin maakuntamuseo Metsähallitus, Lapin luontopalvelut Museovirasto, Sinikka Joutsalmi Finavia Oyj, Mikko Viinikainen, PL 50, VANTAA Finavia Oyj, Tapio Nurmela, Rovaniemen lentoasema, PL 8182, ROVANIEMI Puolustusvoimat, Pääesikunta, Arto Ikonen, PL 919, HELSINKI Lapin lennosto, Pasi Hakala Trafi, Ratahallinto MHe, PL, TJ, TKä, EL, EJ ja YVA-ryhmä, sähköpostilla

HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN HANKKEESTA VASTAAVA. Oxford Intercon Finland Oy. Iltatie 11 A ESPOO

HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN HANKKEESTA VASTAAVA. Oxford Intercon Finland Oy. Iltatie 11 A ESPOO LIITE Yhteysviranomaisen lausunto ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Iso Severivaaran ja Kuusivaara - Mömmövaaran tuulivoimahankkeisiin. PÄÄTÖS LAPELY/57/07.04/200 Lappi 22.6.200 07.04.02.00

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN. Oxford Intercon Finland Oy

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN. Oxford Intercon Finland Oy PÄÄTÖS LAPELY/64/07.04/2010 Lappi 22.6.2010 07.04.02.00 ASIA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN HANKKEESTA VASTAAVA Oxford Intercon Finland Oy Iltatie 11 A 1 02210 ESPOO HAKEMUS HANKE

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN. Fortum Power and Heat Oy PL FORTUM

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN. Fortum Power and Heat Oy PL FORTUM PÄÄTÖS 28.10.2009 LAP-2009-R-35-531 ASIA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN HANKKEESTA VASTAAVAT Metsähallitus Laatumaa PL 94 01301 VANTAA Fortum Power and Heat Oy PL 1 00048 FORTUM

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN PÄÄTÖS LAPELY/1/07.04./2011 07.04.02.00 Lappi 24.2.2011 ASIA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN HANKKEESTA VASTAAVA wpd Finland Oy Keilaranta 13 02150 ESPOO HAKEMUS HANKE wpd Finland

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN. Rajakiiri Oy c/o Etelä-Pohjanmaan Voima Oy Frilundintie VAASA

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN. Rajakiiri Oy c/o Etelä-Pohjanmaan Voima Oy Frilundintie VAASA PÄÄTÖS 6.3.2009 LAP-2008-R-21-531 ASIA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN HANKKEESTA VASTAAVA Rajakiiri Oy c/o Etelä-Pohjanmaan Voima Oy Frilundintie 7 65170 VAASA HAKEMUS HANKE Rajakiiri

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; PERNAJAN SAARISTON VESIHUOLTOPROJEKTI, LOVIISA

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; PERNAJAN SAARISTON VESIHUOLTOPROJEKTI, LOVIISA Päätös Dnro UUDELY/20/07.04/2011 14.11.2011 Julkinen Pernajan saariston vesiosuuskunta c/o Juhani Räty (saantitodistus) Sarvisalontie 1055 07780 Härkäpää PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN, YLI-KAAKAMON TUULIVOIMAPUISTO, TORNIO

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN, YLI-KAAKAMON TUULIVOIMAPUISTO, TORNIO PÄÄTÖS LAPELY/16/07.04./2013 07.01.04.00 Lappi 17.12.2013 ASIA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN, YLI-KAAKAMON TUULIVOIMAPUISTO, TORNIO HANKKEESTA VASTAAVA Rajakiiri Oy Frilundintie

Lisätiedot

Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän ja Piehingin alueille.

Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän ja Piehingin alueille. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 31.05.2010 Pohjois-Pohjanmaa Dnro: POPELY/71/07.01/2010 HANKE Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän

Lisätiedot

Viite OX2:n YVA-tarveharkintahakemus ( , KESELY/322/2019), joka koskee Korkeakankaan (entinen Vihisuo) tuulivoimahanketta Karstulassa.

Viite OX2:n YVA-tarveharkintahakemus ( , KESELY/322/2019), joka koskee Korkeakankaan (entinen Vihisuo) tuulivoimahanketta Karstulassa. Päätös 1/5 2.4.2019 KESELY/322/2019 OX2 kirsi.koivunen@ox2.com Lapinlahdenkatu 1 C 00180 Helsinki Viite OX2:n YVA-tarveharkintahakemus (18.2.2019, KESELY/322/2019), joka koskee Korkeakankaan (entinen Vihisuo)

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN LAAJENTAMINEN, HANKO

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN LAAJENTAMINEN, HANKO PÄÄTÖS UUDELY/1/07.04/2012 9.1.2013 Hangon Satama Länsisatama 10900 Hanko SAANTITODISTUKSELLA PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN

Lisätiedot

Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan alueelle.

Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan alueelle. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 10.3.2011 Dnro: POPELY/5/07.04/2011 HANKE Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan

Lisätiedot

Tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin alueelle.

Tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin alueelle. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pohjois-Pohjanmaa Pvm.: 29.10.2010 Dnro: POPELY/95/07.04/2010 HANKE Tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin alueelle.

Lisätiedot

Tuulipuiston rakentaminen Kalajoen Mustilankankaan alueelle.

Tuulipuiston rakentaminen Kalajoen Mustilankankaan alueelle. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 05.07.2010 Pohjois-Pohjanmaa Dnro: POPELY/79/07.04/2010 HANKE Tuulipuiston rakentaminen Kalajoen Mustilankankaan alueelle.

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN PÄÄTÖS 17.11.2008 LAP 2008 R 18 531 ASIA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN HANKKEESTA VASTAAVA wpd Finland Oy Tapiolan keskustorni 02100 ESPOO Hankkeesta vastaavina toimivat Metsähallitus

Lisätiedot

Luonnonsuojelulain 65 :n mukainen lausunto Murtotuulen tuulivoimapuiston Natura-arvioinnista, Posio

Luonnonsuojelulain 65 :n mukainen lausunto Murtotuulen tuulivoimapuiston Natura-arvioinnista, Posio Lausunto LAPELY/10/07.04/2012 8.11.2013 Taaleritehdas Oy Tamiir Fareed Tapionkatu 4 A 11 40400 Jyväskylä Luonnonsuojelulain 65 :n mukainen lausunto Murtotuulen tuulivoimapuiston Natura-arvioinnista, Posio

Lisätiedot

Soidinmäen tuulivoimahanke

Soidinmäen tuulivoimahanke KESELY/14//07.04/2013 Keski-Suomi 17.1.2014 Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy/Megatuuli Oy Teknobulevardi 3-5 01530 VANTAA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Hanke: Soidinmäen

Lisätiedot

Hanketta koskevat luvat

Hanketta koskevat luvat Helsinki Helsingfors Dnro Dnr 31.8.2009 UUS-2008-R-22-531 PL 50 01531 Vantaa Viite / Hänvisning Veromiehenkylän maa-ainesten ottohankeet Asia / Ärende PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIME- NETTELYN

Lisätiedot

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Dnro: POPELY/35/07.04/2013 HANKE

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Dnro: POPELY/35/07.04/2013 HANKE PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 3.1.2014 Dnro: POPELY/35/07.04/2013 HANKE Murtomäen tuulivoimahanke, Pyhäjärvi HANKKEESTA VASTAAVA YIT Rakennus Oy

Lisätiedot

Tuulipuiston rakentaminen Iin Myllykankaan alueelle.

Tuulipuiston rakentaminen Iin Myllykankaan alueelle. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 12.08.2010 Pohjois-Pohjanmaa Dnro: POPELY/82/07.04/2010 HANKE Tuulipuiston rakentaminen Iin Myllykankaan alueelle.

Lisätiedot

VISUAALISET VAIKUTUKSET OSANA TUULIVOIMAHANKKEIDEN YVA-MENETTELYÄ. 7.5.2013 Terhi Fitch

VISUAALISET VAIKUTUKSET OSANA TUULIVOIMAHANKKEIDEN YVA-MENETTELYÄ. 7.5.2013 Terhi Fitch VISUAALISET VAIKUTUKSET OSANA TUULIVOIMAHANKKEIDEN YVA-MENETTELYÄ 7.5.2013 Terhi Fitch YVA-menettely lakisääteinen menettely Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994 muutoksineen) Valtioneuvoston

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Tuulivoimapuiston rakentaminen Kotkan kaupungissa Rankinsaaren alueelle.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Tuulivoimapuiston rakentaminen Kotkan kaupungissa Rankinsaaren alueelle. PÄÄTÖS KASELY/37/07.04/2010 Kaakkois-Suomi 4.5.2010 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Kotkan Energia Oy PL 232 48101 Kotka HANKE, JOTA PÄÄTÖS

Lisätiedot

Siikajoen edustan merialueelle rakennettava tuulipuisto.

Siikajoen edustan merialueelle rakennettava tuulipuisto. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 22.04.2010 Pohjois-Pohjanmaa Dnro: POPELY/67/07.04/2010 HANKE Siikajoen edustan merialueelle rakennettava tuulipuisto.

Lisätiedot

PÄÄTÖS. PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA-menettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAHANKKEESSA

PÄÄTÖS. PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA-menettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAHANKKEESSA PÄÄTÖS Pvm: 29.5.2019 Dnro: POPELY/899/2019 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA-menettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAHANKKEESSA HANKE Haapaveden

Lisätiedot

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 28.11.2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Laki ympäristövaikutusten

Lisätiedot

UUS 2008 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVAT

UUS 2008 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVAT PÄÄTÖS Helsinki Dnro 11.12.2008 UUS 2008 R 19 531 1. ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVAT Lemminkäinen Infra Oy Esterinportti 2

Lisätiedot

EverGreen Investment Oy:n hankkeen projektivastaavana toimii Green Team Nordic Oy.

EverGreen Investment Oy:n hankkeen projektivastaavana toimii Green Team Nordic Oy. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pohjois-Pohjanmaa Pvm.: 8.11.2010 Dnro: POPELY/96/07.04/2010 HANKE Raahen tuulivoimapuiston laajentaminen kahdella tuulivoimalalla

Lisätiedot

YVA-harkintapyyntö YVA-menettelyn tarpeesta (KESELY/21/2019), Winda Power Oy, Hallakankaan tuulivoimapuisto, Kyyjärvi

YVA-harkintapyyntö YVA-menettelyn tarpeesta (KESELY/21/2019), Winda Power Oy, Hallakankaan tuulivoimapuisto, Kyyjärvi Päätös 1/5 13.5.2019 KESELY/21/2019 Winda Power Oy Tekniikantie 14 02150 Espoo Viite YVA-harkintapyyntö YVA-menettelyn tarpeesta (KESELY/21/2019), Winda Power Oy, Hallakankaan tuulivoimapuisto, Kyyjärvi

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN, TUULIWATTI OY, TUULIVOIMAPUISTO, VAREVAARA, TERVOLA

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN, TUULIWATTI OY, TUULIVOIMAPUISTO, VAREVAARA, TERVOLA PÄÄTÖS 17.12.2009 LAP-2009-R-40-531 ASIA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN, TUULIWATTI OY, TUULIVOIMAPUISTO, VAREVAARA, TERVOLA HANKKEESTA VASTAAVA TuuliWatti Oy c/o Stl Oy Purotie

Lisätiedot

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Dnro: POPELY/6/07.04/2012 HANKE. Pyhäjärven Vuohtomäen tuulipuisto

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Dnro: POPELY/6/07.04/2012 HANKE. Pyhäjärven Vuohtomäen tuulipuisto PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 16.5.2012 Dnro: POPELY/6/07.04/2012 HANKE Pyhäjärven Vuohtomäen tuulipuisto HANKKEESTA VASTAAVA Puhuri Oy c/o Kanteleen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Pvm: Dnro: POPELY/1028/2019

PÄÄTÖS. Pvm: Dnro: POPELY/1028/2019 PÄÄTÖS Pvm: 12.6.2019 Dnro: POPELY/1028/2019 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVAmenettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN HANKILANNEVAN TUULIVOIMAHANKKEESSA HANKE Haapaveden

Lisätiedot

ESITYS OSAYLEISKAAVAN KÄYNNISTÄMISESTÄ RISTINIITYN TUULIVOIMAPUISTOA VARTEN

ESITYS OSAYLEISKAAVAN KÄYNNISTÄMISESTÄ RISTINIITYN TUULIVOIMAPUISTOA VARTEN Haapajärven kaupunki Tekninen lautakunta Kirkkokatu 2 85800 Haapajärvi Infinergies Finland Oy Karppilantie 20 90450 Kempele Puh. 044 7595 050 sisko.kotzschmar@infinergiesfinland.com www.infinergies.com

Lisätiedot

Winda Power Oy Tekniikantie Espoo

Winda Power Oy Tekniikantie Espoo Päätös 1/5 13.5.2019 KESELY/18/2019 Winda Power Oy Tekniikantie 14 02150 Espoo Viite YVA-harkintapyyntö YVA-menettelyn tarpeesta (KESELY/18/2019), Winda Power Oy, Hautakankaan tuulivoimapuisto, Kinnula

Lisätiedot

Helsinki Dnro UUS 2008 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta

Helsinki Dnro UUS 2008 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta PÄÄTÖS 1. ASIA Helsinki Dnro 13.3.2009 UUS 2008 R 8 531 Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVA Tiehallinto Uudenmaan tiepiiri PL 70 00521

Lisätiedot

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Dnro: POPELY/83/07.04/2010 HANKE. Jokelan tuulipuisto, Kalajoki

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Dnro: POPELY/83/07.04/2010 HANKE. Jokelan tuulipuisto, Kalajoki PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pohjois-Pohjanmaa Pvm.: 23.08.2010 Dnro: POPELY/83/07.04/2010 HANKE Jokelan tuulipuisto, Kalajoki HANKEVASTAAVA wpd Finland

Lisätiedot

Kemijärven tuulipuistohankkeet. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma. Iso Severivaara, Kuusivaara-Mömmövaara, Kangaslamminvaara, Untamovaara,

Kemijärven tuulipuistohankkeet. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma. Iso Severivaara, Kuusivaara-Mömmövaara, Kangaslamminvaara, Untamovaara, Kemijärven tuulipuistohankkeet Ympäristövaikutusten arviointiohjelma Iso Severivaara, Kuusivaara-Mömmövaara, Kangaslamminvaara, Untamovaara, Tunturipalo Joulukuu 2010 2 (97) YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA

Lisätiedot

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Pohjois-Pohjanmaa. Dnro: POPELY/26/07.

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Pohjois-Pohjanmaa. Dnro: POPELY/26/07. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 2.1.2013 Pohjois-Pohjanmaa Dnro: POPELY/26/07.04/2012 HANKE Pajukosken Tuulivoimapuisto, Ylivieska HANKKEESTA VASTAAVA

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1(5) Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA

PÄÄTÖS 1(5) Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA 1(5) PÄÄTÖS Numero Diaarinumero 7/YVA LOS-2009-R-27-53 Päiväys 20.10.2009 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Honkajoen kunta Porhontie 5 38950 HONKAJOKI HANKKEEN

Lisätiedot

PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa

PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa Pohjois-Pohjanmaa 15.02.2010 POPELY/17/07.00/2010 PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa HANKE Pyhännän Kurkinevan, Hangasnevan ja Pahanevan turvetuotantohankkeiden

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen PÄÄTÖS 8.3.2010 Diaarinumero VARELY/18/07.04/2010 Nro 6/2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Suomen Hyötytuuli Oy PL 9 28101 PORI EPV Tuulivoima Oy Frilundintie

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISES- TA YKSITTÄISTAPAUKSEEN

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISES- TA YKSITTÄISTAPAUKSEEN Päätös PIRELY/8/07.04/2012 Pirkanmaa 18.6.2012 Julkinen Pirkanmaan sairaanhoitopiiri PL 2000, 33521 TAMPERE PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISES- TA YKSITTÄISTAPAUKSEEN Pirkanmaan

Lisätiedot

Tuulivoima-alueella tuotettu sähköenergia voidaan syöttää 110 kv valtakunnanverkkoon Pyhärannan keskustan itäpuolella.

Tuulivoima-alueella tuotettu sähköenergia voidaan syöttää 110 kv valtakunnanverkkoon Pyhärannan keskustan itäpuolella. Varsinais-Suomi PÄÄTÖS 18.8.2010 Diaarinumero VARELY/39/07.04/2010 Nro 12/2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Suomen Hyötytuuli Oy PL 9 28101 PORI HANKKEEN

Lisätiedot

Hankkeen kuvaus Eläinmäärän muutos ja eläinsuojan maksimikapasiteetti: Lietelannan varastointitilan muuttaminen:

Hankkeen kuvaus Eläinmäärän muutos ja eläinsuojan maksimikapasiteetti: Lietelannan varastointitilan muuttaminen: KESELY/7/07.04/2012 Keski-Suomi 11.6.2012 Tiina ja Petri Vammelvirta Ridantie 55 41580 Sauvamäki Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Lausuntopyyntö YVA -menettelystä Länsi- ja

Lisätiedot

Tilastokatsaus YVA-menettelyihin

Tilastokatsaus YVA-menettelyihin Sofia Lakka Jorma Jantunen 23.1.217 Tilastokatsaus YVA-menettelyihin 1994-216 Laki ja asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä tulivat voimaan 1.9.1994. YVA-lain mukaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä

Lisätiedot

Hakemus päätöksestä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta

Hakemus päätöksestä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta PÄÄTÖS Dnro KASELY/13/07.04/2012 Kaakkois-Suomen ELY-keskus 11.4.2012 11.4.2013 TuuliSaimaa Oy Snellmaninkatu 3 B 53100 LAPPEENRANTA ASIA Hakemus päätöksestä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuusiselän osayleiskaava

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuusiselän osayleiskaava 17.10.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuusiselän osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa (MRL 63 ) kuvataan kaavatyön tavoitteet ja lähtökohdat, valmistelun ja päätöksenteon eteneminen,

Lisätiedot

ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA

ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA Ympäristövaikutusten arviointiohjelma Yleisötilaisuus 8.9.2015 Leena Eerola Uudenmaan ELY-keskus Uudenmaan ELY-keskus. Leena Eerola 8.9.2015 1 Hankkeen toimijat Hankkeesta vastaava:

Lisätiedot

Merituulipuiston rakentaminen Iin ja Haukiputaan Suurhiekalle.

Merituulipuiston rakentaminen Iin ja Haukiputaan Suurhiekalle. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 22.5.2007 Dnro: PPO-2007-L-308-53 HANKE Merituulipuiston rakentaminen Iin ja Haukiputaan Suurhiekalle. HANKKEESTA

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1(5) Nro 3/2010. Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA

PÄÄTÖS 1(5) Nro 3/2010. Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA PÄÄTÖS Diaarinumero 1(5) VARELY/13/07.04/2010 Nro 3/2010 Päiväys 25.1.2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA TuuliWatti Oy c/o ST1 Oy PL 100 00381 HELSINKI

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA LAUSUNTO POPELY/4343/2015 Pohjois-Pohjanmaa 1.7.2016 Raahen kaupunki Kaupunginhallitus Raahen kaupungin kirjaamo (sähköinen) Lausuntopyyntönne 4.3.2016 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n

Lisätiedot

Konnevesi Wind Farm Oy/Megatuuli Oy Teknobulevardi 3-5 01530 VANTAA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta

Konnevesi Wind Farm Oy/Megatuuli Oy Teknobulevardi 3-5 01530 VANTAA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Keski-Suomi Konnevesi Wind Farm Oy/Megatuuli Oy Teknobulevardi 3-5 01530 VANTAA 28.11.2013 KESELY/19//07.04/2013 07.01.10.01 07.04.02.00 ELY-2009-R-xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx Päätös ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Raahen ja Pyhäjoen edustan merituulipuistohanke

Raahen ja Pyhäjoen edustan merituulipuistohanke PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 12.12.2008 Dnro: PPO 2008 R 28 531 HANKE Raahen ja Pyhäjoen edustan merituulipuistohanke HANKKEESTA VASTAAVA Rajakiiri

Lisätiedot

Kukonahon tuulivoimapuiston osayleiskaava

Kukonahon tuulivoimapuiston osayleiskaava S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NIVALAN KAUPUNKI Kukonahon tuulivoimapuiston osayleiskaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20737 Lausuntojen vastineet, 1 (4) Sisällysluettelo 1 Pääesikunta, logistiikkaosasto...

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2005 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden ohjelma

Yleisötilaisuuden ohjelma Yleisötilaisuuden ohjelma 1) Tilaisuuden avaus 2) YVA-menettely ja YVA-selostuksen sisältö - Yhteysviranomaisen edustaja 3) Kemijärven biojalostamohankkeen tilannekatsaus - Boreal Bioref Oy 4) Hankkeeseen

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Toikansuon jätevesipuhdistamon siirtolinja Lappeenranta-Imatra

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Toikansuon jätevesipuhdistamon siirtolinja Lappeenranta-Imatra PÄÄTÖS Dnro KASELY/3/07.04/2011 Kaakkois-Suomi 12.12.2011 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Lappeenrannan Lämpövoima Oy PL 191 53101 Lappeenranta

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1(5) Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA. Tuuliwatti Oy Purotie HELSINKI

PÄÄTÖS 1(5) Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA. Tuuliwatti Oy Purotie HELSINKI 1(5) PÄÄTÖS Numero Diaarinumero 6/YVA LOS-2009-R-18-53 Päiväys 7.9.2009 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Tuuliwatti Oy Purotie 1 00380 HELSINKI HANKKEEN KUVAUS

Lisätiedot

Tilastokatsaus YVA-menettelylyihin

Tilastokatsaus YVA-menettelylyihin Kimmo Heikkinen Jorma Jantunen 23.8.216 Tilastokatsaus YVA-menettelylyihin 1994-215 Laki (468/1994)- ja valtioneuvoston asetus (792/1994) ympäristövaikutusten arviointimenettelystä tulivat voimaan 1.9.1994.

Lisätiedot

Megatuuli Oy, Teknobulevardi Vantaa Ilmatar Somero Oy, Bulevardi 7, Helsinki Infinergies Finland Oy, Karppilantie 20, Kempele

Megatuuli Oy, Teknobulevardi Vantaa Ilmatar Somero Oy, Bulevardi 7, Helsinki Infinergies Finland Oy, Karppilantie 20, Kempele Varsinais-Suomi PÄÄTÖS Diaarinumero VARELY/18/07.04/2012 17.1.2013 Nro 2/2013 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVAT Megatuuli Oy, Teknobulevardi 3-5 01530 Vantaa

Lisätiedot

Tilaisuuden avaus ja YVA-menettelyn esittely. Hankkeen ja hankkeesta vastaavan esittely

Tilaisuuden avaus ja YVA-menettelyn esittely. Hankkeen ja hankkeesta vastaavan esittely Balticconnector maakaasuputki Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) yleisötilaisuus Inkoossa 27.5.2015 Tilaisuuden avaus ja YVA-menettelyn esittely Leena Eerola, Uudenmaan ELY-keskus Hankkeen ja hankkeesta

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. PÄÄTÖS Dnro KASELY/18/07.04/2011 Kaakkois-Suomi 25.11.2011 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEISTA VASTAAVAT Stora Enso Oyj SG-Power Oy Kotkan kaupunki Sunilan

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMI- SESTA, VÄSTERVIKIN TUULIVOIMAPUISTO, KRISTIINANKAUPUNKI

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMI- SESTA, VÄSTERVIKIN TUULIVOIMAPUISTO, KRISTIINANKAUPUNKI PÄÄTÖS Dnro EPOELY/989/2018 17.4.2018 Asia PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMI- SESTA, VÄSTERVIKIN TUULIVOIMAPUISTO, KRISTIINANKAUPUNKI Hankkeesta vastaava Ramboll Hovioikeudenpuistikko

Lisätiedot

Radanvarsi 2 c/o St1Oy, PL PORI HELSINKI

Radanvarsi 2 c/o St1Oy, PL PORI HELSINKI Varsinais-Suomi PÄÄTÖS 8.11.2010 Diaarinumero VARELY/62/07.04/2010 Nro 14/2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVAT Pori Energia Oy TuuliWatti Oy Radanvarsi 2

Lisätiedot

Muistio LÄHITUULI OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTOLUPA (METSÄLAMMINKANGAS VUOLIJOKI)

Muistio LÄHITUULI OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTOLUPA (METSÄLAMMINKANGAS VUOLIJOKI) Muistio 7.2.2017 TEM/1498/05.03.03/2015 LÄHITUULI OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTOLUPA (METSÄLAMMINKANGAS VUOLIJOKI) Lunastuksen tarkoitus Keskeiset oikeussäännökset LähiTuuli Oy (jäljempänä

Lisätiedot

YVA-lain mukainen vaikutusten arviointitarve kalankasvatushankkeissa. Ylitarkastaja Seija Savo

YVA-lain mukainen vaikutusten arviointitarve kalankasvatushankkeissa. Ylitarkastaja Seija Savo YVA-lain mukainen vaikutusten arviointitarve kalankasvatushankkeissa Ympäristövaikutusten arviointi hankkeissa - Hankkeiden/toimintojen vaikutuksia ympäristöönsä arvioidaan hankkeen/toiminnan edellyttäessä

Lisätiedot

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Dnro: POPELY/87/07.04/2010 HANKE

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Dnro: POPELY/87/07.04/2010 HANKE PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 15.10.2010 Pohjois-Pohjanmaa Dnro: POPELY/87/07.04/2010 HANKE Toppilan tuulipuisto, Siikajoki, Siikajoen kylä HANKKEESTA

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTA KOSKEVA PÄÄTÖS. Hämeenlinnan kaupunki, Liikuntatoimisto, Poltinahontie 9 A, Hämeenlinna

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTA KOSKEVA PÄÄTÖS. Hämeenlinnan kaupunki, Liikuntatoimisto, Poltinahontie 9 A, Hämeenlinna 2.4.2009 HAM-2009-R-5-531 JOT/10A/2009 Jakelun mukaan Ahveniston moottoriradan ympäristöluvan tarkistaminen, Hämeenlinna YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTA KOSKEVA PÄÄTÖS 1. HANKETIEDOT

Lisätiedot

Satakunnan vaihemaakuntakaava 2, Tausta-aineisto

Satakunnan vaihemaakuntakaava 2, Tausta-aineisto Satakunnan vaihemaakuntakaava 2, Tausta-aineisto Tuulivoimatuotanto Maakuntainsinööri Anne Nummela Kuvat: Sami Suominen, Visa Vehmanen TUULIVOIMA VAIHEMAAKUNTAKAAVASSA 2 Vaihemaakuntakaava 2 täydentää

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. PÄÄTÖS Dnro KASELY/11/07.04/2011 Kaakkois-Suomi 21.10.2011 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Virolahden kunta PL 14 49901 Virolahti HANKE, JOTA

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. PÄÄTÖS KASELY/33/07.04/2010 Kaakkois-Suomi 4.5.2010 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA TuuliSaimaa Oy Laserkatu 6 53850 Lappeenranta HANKE, JOTA

Lisätiedot

Kaavoitusaloite tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen aloittamiseksi Vaalan Naulakankaan alueella

Kaavoitusaloite tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen aloittamiseksi Vaalan Naulakankaan alueella Vaalan kunta Vaalantie 14 91700 Vaala c/o St1 Oy PL 100 00381 Helsinki : Kaavoitusaloite tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen aloittamiseksi Vaalan Naulakankaan alueella on käynnistänyt hankkeen kuusi (6)

Lisätiedot

Kuva 28. Untamovaaran muistomerkit, tuulivoimalat VE1 musta- ja VE2 punainen ympyrä, sekä uudet tielinjaukset. 77 (241)

Kuva 28. Untamovaaran muistomerkit, tuulivoimalat VE1 musta- ja VE2 punainen ympyrä, sekä uudet tielinjaukset. 77 (241) Kuva 28. Untamovaaran muistomerkit, tuulivoimalat VE1 musta- ja VE2 punainen ympyrä, sekä uudet tielinjaukset. 77 (241) Kuva 29. Untamovaaran lakialueen ikimetsä. Alkuperäinen kuva Jaakko Ojaniemi. Kuvassa

Lisätiedot

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 SODANKYLÄ KAKSLAUTTASEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS ASEMAKAAVAKSI JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. PÄÄTÖS Dnro KASELY/8/07.04/2013 Kaakkois-Suomi 14.5.2013 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Palin Granit Oy PL 55 20101 Turku HANKE, JOTA PÄÄTÖS

Lisätiedot

Inari. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos Korttelit 79 ja 80 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.01.2016

Inari. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos Korttelit 79 ja 80 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.01.2016 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos Korttelit 79 ja 80 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.01.2016 Inarin kunta Seitap Oy 2016 Seitap

Lisätiedot

Pohjois-Savon tuulivoimaselvitys lisa alueet

Pohjois-Savon tuulivoimaselvitys lisa alueet Merja Paakkari 28.07.2011 1(7) Pohjois-Savon tuulivoimaselvitys lisa alueet Kunta Alue Tuulisuus/ tuuliatlas [m/s] Tuulisuus/ WAsP [m/s] Vuosituotanto/ WAsP [GWh] maksimikoko [MW] [M /MW] Etäisyys 110kV

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. PÄÄTÖS Dnro KASELY/3/07.04/2010 Kaakkois-Suomi 24.2.2010 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA PVO-Innopower Oy Töölönkatu 4 PL 40 00101 Helsinki

Lisätiedot

PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET

PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET Kohdekuvaukset 19.10.2017 2 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Perämeren rannikkoalue... 4 2 Tarkasteltavat alueet... 4 3 Kohdekuvaukset...

Lisätiedot

Johtoaluetta koskien on tekeillä luontoselvitys.

Johtoaluetta koskien on tekeillä luontoselvitys. Varsinais-Suomi PÄÄTÖS 13.9.2010 Diaarinumero VARELY/51/07.04/2010 Nro 13/2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Pori Energia Sähköverkot Oy/ Eltel Networks

Lisätiedot

Oulunsalo-Hailuoto tuulipuisto. YVAn yleisesitys, ohjelmavaihe

Oulunsalo-Hailuoto tuulipuisto. YVAn yleisesitys, ohjelmavaihe Oulunsalo-Hailuoto tuulipuisto YVAn yleisesitys, ohjelmavaihe Hanke Suunnitteluperusteena Syvyys rakennuspaikalla oltava >3,5 m Tuulisuus sopiva Voimaloiden väliset etäisyydet riittävät Tuulivoimalan napakorkeus

Lisätiedot

Tuulikolmio Oy Palkisvaara Kannusvaaran tuulipuistohanke, YVA-ohjelma Yleiskaava

Tuulikolmio Oy Palkisvaara Kannusvaaran tuulipuistohanke, YVA-ohjelma Yleiskaava 6.2.3 Yleiskaava 31 Tuulivoimapuisto sijoittuu kokonaan Sodankylän kunnan Kelujärvi-Rajala osayleiskaavan alueelle. Sodankylän kunnanhallitus on 22.5.2012 162 päättänyt käynnistää Kelujärvi-Rajala osayleiskaavan

Lisätiedot

PL Sipoo. Saantitodistuksella. PL Helsinki 1. HANKKEESTA VASTAAVAT. Sipoon kunta ja Rudus Oy 2. HANKKEEN KUVAUS JA ALUEEN KAAVOITUS

PL Sipoo. Saantitodistuksella. PL Helsinki 1. HANKKEESTA VASTAAVAT. Sipoon kunta ja Rudus Oy 2. HANKKEEN KUVAUS JA ALUEEN KAAVOITUS Päätös Dnro UUDELY/12/07.04/2012 19.3.2013 Sipoon kunta PL 7 04131 Sipoo Rudus Oy PL 49 00441 Helsinki Saantitodistuksella Saantitodistuksella PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTA

Lisätiedot

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-

Lisätiedot

PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA 130/10.02.02/2017 Tela 16.4.2019 40 Nähtävillä 25.4. - 27.5.2019 IITIN KUNTA SOLARWIND BY JANNENISKA OY PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA nitelmasta annettujen lausuntojen P32718 nitel man lausuntojen

Lisätiedot

Kymenlaakson Liitto. Tuulivoimaselvitys 2010

Kymenlaakson Liitto. Tuulivoimaselvitys 2010 Kymenlaakson Liitto Tuulivoimaselvitys 2010 Tuulivoimaselvitys 2010 Tavoitteena löytää riittävän laajoja, tuulisuudeltaan ja maankäytöltään tuulivoimatuotantoon parhaiten soveltuvia alueita 2005 laadittu

Lisätiedot

KYSELY LÄHIYMPÄRISTÖN ASUKKAILLE JA LOMA-ASUKKAILLE

KYSELY LÄHIYMPÄRISTÖN ASUKKAILLE JA LOMA-ASUKKAILLE Mikonkeitaan tuulivoimapuiston YVA-menettely KYSELY LÄHIYMPÄRISTÖN ASUKKAILLE JA LOMA-ASUKKAILLE UPM-Kymmene Oyj (Otsotuuli Oy) suunnittelee Mikonkeitaan tuulivoimapuistoa Pohjanmaalle Kristiinankaupungin

Lisätiedot

Metsähallitus Laatumaa ja keskusosuuskunta Oulun Seudun Sähkö

Metsähallitus Laatumaa ja keskusosuuskunta Oulun Seudun Sähkö PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 8.1.2009 Dnro: PPO 2008 R 29 531 HANKE Oulunsalon Hailuodon merituulipuisto HANKKEESTA VASTAAVAT Metsähallitus Laatumaa

Lisätiedot

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT 1 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT Sisältö JOHDANTO... 2 HÄÄHINMÄKI, HANKASALMI/KONNEVESI... 3 KÄRKISTENSALMI, JYVÄSKYLÄ... 5 JÄMSÄNNIEMI, JÄMSÄ... 8 VEKKULA, JÄMSÄ...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (6) 232 Lausunnon antaminen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle Helsingin Sataman meriläjityksen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta Viite:

Lisätiedot

Tuulivoima ja maankäytön suunnittelu. Maakuntasuunnittelija Janne Nulpponen Etelä-Savon maakuntaliitto

Tuulivoima ja maankäytön suunnittelu. Maakuntasuunnittelija Janne Nulpponen Etelä-Savon maakuntaliitto Tuulivoima ja maankäytön suunnittelu Maakuntasuunnittelija Janne Nulpponen Etelä-Savon maakuntaliitto Maankäytön suunnittelu Maakuntakaavoituksessa on osoitettava tuulivoiman hyödyntämiseen parhaiten soveltuvat

Lisätiedot

Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta

Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta - Tiedotus kaavan etenemisestä Fingrid Oyj / Mika Penttilä. Trafi - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta Ilmatieteen

Lisätiedot

05/2013. Tuulivoima kehitys Alavieska Kytölä. K Tahkoniemi

05/2013. Tuulivoima kehitys Alavieska Kytölä. K Tahkoniemi 05/2013 Tuulivoima kehitys Alavieska Kytölä K Tahkoniemi 1 Hanketiedot 2 Kehittäjä TM Voima OY / TM Voima Kytölä Oy Tavoitteena rakentaa Alavieskan Kytölän alueelle 4-9 tuulivoimalaa. Tavoitteena on, että

Lisätiedot

Muistio. EPV TUULIVOIMA OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTO- LUPA (NORRSKOGEN 110 kv)

Muistio. EPV TUULIVOIMA OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTO- LUPA (NORRSKOGEN 110 kv) Muistio 31.3.2017 TEM/2453/05.03.03/2015 EPV TUULIVOIMA OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTO- LUPA (NORRSKOGEN 110 kv) Lunastuksen tarkoitus Keskeiset oikeussäännökset EPV Tuulivoima Oy

Lisätiedot

TUULIVOIMAHANKKEIDEN VIRANOMAISPROSESSEISTA

TUULIVOIMAHANKKEIDEN VIRANOMAISPROSESSEISTA TUULIVOIMAHANKKEIDEN VIRANOMAISPROSESSEISTA Pirkanmaan tuulivoimaseminaari Tampere, Komediateatteri Pirkanmaan ELY-keskus, yks.pääll. Hannu Wirola Viranomaisprosesseihin vaikuttavia seikkoja Suurten tuulivoimalayksiköiden

Lisätiedot

Leppävirran kunta Taajaman asemakaava hankkeet, Kirkkokaarre ja Matinkuja. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Leppävirran kunta Taajaman asemakaava hankkeet, Kirkkokaarre ja Matinkuja. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LEPPÄVIRRAN KUNTA LEPPÄVIRRAN KYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa

Lisätiedot

AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOI- MAOSAYLEISKAAVA, PORI MAISEMAN YHTEISVAIKUTUSTEN ARVIOINNIN TÄYDENNYS

AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOI- MAOSAYLEISKAAVA, PORI MAISEMAN YHTEISVAIKUTUSTEN ARVIOINNIN TÄYDENNYS Vastaanottaja Satawind Oy A. Ahlström Kiinteistöt Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 21.3.2016 Viite 1510006584 AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOI- MAOSAYLEISKAAVA, PORI MAISEMAN YHTEISVAIKUTUSTEN ARVIOINNIN

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA Päätös PIRELY/9/07.04/2011 6.3.2012 Julkinen Nokian kaupunki PL 2 37100 Nokia PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA Nokian kaupunki hakee ympäristölupaa Nokian yhteispuhdistamolle,

Lisätiedot

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.2.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Dnro: POPELY/4/07.04/2013 HANKE. Kivinevan tuulipuisto, Nivala

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Dnro: POPELY/4/07.04/2013 HANKE. Kivinevan tuulipuisto, Nivala PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 14.3.2013 Dnro: POPELY/4/07.04/2013 HANKE Kivinevan tuulipuisto, Nivala HANKKEESTA VASTAAVA TM Voima Oy Aurakatu 8

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIME- NETTELYSTÄ

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIME- NETTELYSTÄ PÄÄTÖS LAPELY/1250/2015 Etelä-Savo 25.3.2015 Asia PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIME- NETTELYSTÄ HANKKEESTA VASTAAVA Inarin kunta Piiskuntie 2 99800 IVALO HAKEMUS Inarin kunnanhallitus on kokouksessaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Harju-Härkälä 2:n asemakaava 1(1) Kohde ja suunnittelualue Kaavoitettava alue sijaitsee Someron Harjun kaupunginosassa Paimionjoen ja Härkäläntien eteläpuolella noin 1 kilometri keskustasta etelään. Alueen

Lisätiedot