Johtoaluetta koskien on tekeillä luontoselvitys.
|
|
- Jaakko Haavisto
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Varsinais-Suomi PÄÄTÖS Diaarinumero VARELY/51/07.04/2010 Nro 13/2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Pori Energia Sähköverkot Oy/ Eltel Networks Oy PL ESPOO HANKKEEN KUVAUS Hanke Pori Energia Sähköverkot Oy suunnittelee 110 kv voimajohtoyhteyden rakentamista Isosannan sähköasemalta uudelle Peittoon sähköasemalle. Hankkeen tarkoituksena on vahvistaa sähkönjakelua Pohjois-Porin alueella sekä siirtää Peittoon alueelle suunnitellun tuulipuistohankkeen sähköntuotanto Isosannan sähköasemalle. Voimajohdon pituus on 18 kilometriä ja se sijoittuu Porin kaupungin alueelle. Hankkeessa Peittoon alueelle tuleva siirtoyhteys on kahdella vaihtoehdolla tarkastelussa käynnissä olevassa TuuliWatti Oy:n Peittoon tuulivoimapuiston ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä. Ympäristö Voimajohto lähtee uudessa maastokäytävässä Isosannan sähköasemalta pohjoiseen Hyvelän länsipuolelle Toukarin alueelle ja etenee siitä olemassa olevan 440 kv voimajohdon rinnalla Kellahdenjokisuistoon, josta se erkanee uuteen maastokäytävään Peittoon tuulipuistoalueelle. Alue on alavaa peltoa ja tuoretta kangasmetsää, joka on talouskäytössä. Eläimistö ja linnusto edustavat metsille ja peltoalueille tyypillistä lajistoa. Toukarin peltoalue noin 2 km etäisyydellä johtoalueesta on mm. hanhien ja kurkien muuton aikaista kerääntymisaluetta. Suunnittelualue sijoittuu merkittävänä kosteikkoalueena tunnetun Kokemäenjokisuiston pohjoispuolelle. Voimajohtoalueen läheisyydessä ei ole tiedossa uhanalaisten lajien esiintymiä tai elinympäristöjä. Suunnittelualueesta noin 2 kilometrin etäisyydelle sijoittuu Kokemäenjoen suiston Natura-alue FI ja 1,2 kilometrin etäisyydelle valtakunnallisesti merkittävä lintuvesiensuojelualue (IBA-alue). Johtoaluetta koskien on tekeillä luontoselvitys. VARSINAIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS YMPÄRISTÖ JA LUONNONVARAT Vaihde kirjaamo.varsinais-suomi@ely-keskus.fi fax (02) Lemminkäisenkatu B, PL 523, Turku Valtakatu 6, Pori
2 2/5 Johto sivuaa itäpuolelta n. 450 m etäisyydellä on valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä, Kellahden kulttuurimaisemaa. Suunnittelualueella on vähän pintavesiä ja lähimmät luokitellut pohjavesialueet sijoittuvat noin 5 kilometrin etäisyydelle. Johtoreitit ylittävät Lappoonjoen ja Kellahdenjoen. Johtoreitin uuden maastokäytävän alueesta valtaosa on asumatonta, mutta voimajohtolinjaus ohittaa myös pieniä asuinrakennusten keskittymiä. Ennen Isosannan sähköasemaa olemassa olevalla voimajohtoalueella Porin keskustan pohjoispuolella johto sijoittuu asutuksen pariin. Satakunnan seutukaavassa ja vahvistettavana olevassa maakuntakaavassa voimajohtoalue sijoittuu tuulipuistoalueella erityistoimintojen alueelle (E) ja on muutoin pohjoisilta osiltaan maa- ja metsätalousvaltaista (M) tai maa- ja metsätalousaluetta (MT) samoin kuin voimajohtoalueen yleiskaavoissa. Maakunta- ja yleiskaavassa on voimajohtovaraus, jonka yhteyteen suunniteltu johto sijoittuu. Porin taajamaalueella johdon sijoittumisalue on asemakaavoitettu; johtokäytävä rajoittuu katu- ja asuinalueisiin varsinaisen johtokäytävän sijoittuessa valtaosin puistoalueelle. Hankkeen ympäristövaikutukset Pori Energia Sähköverkot Oy:n suunnitelma koskee 18 kilometrin mittaisen voimajohdon rakentamista. Hanke sijoittuu suurelta osin olemassa olevan 440 kv:n voimajohdon rinnalle. Isosannan sähköasemalta noin 2 km osuudella voimajohto sijoitetaan olemassa olevaan johtokujaan. Uutta voimajohtolinjaa raivataan välillä Peittoo-Furuholma/Sarkaniittu ja Perko-Hyvelä. Hankkeen ympäristövaikutukset kohdistuvat pääosin maisemaan ja luontoon. ASIAN KÄSITTELY Vireille tulo ja lisäselvitykset Kuuleminen Eltel Networks Oy on pyytänyt Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta harkitsemaan, tuleeko edellä esitettyyn hankkeeseen soveltaa ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. ELY-keskus on pyytänyt Porin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen lausunnon ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeesta hankkeessa annetussa lausunnossa ei ole pidetty ympäristövaikutusten arviointimenettelyä tarpeellisena, mikäli voimajohdon suunnittelu ja rakentaminen toteutetaan TuuliWatti Oy:n arviointimenettelyssä saatujen tulosten mukaisesti. Hankkeesta vastaavalle on ilmoitettu lausunnon sisältö mahdollisen vastineen antamista varten. Vastinetta ei ole annettu.
3 3/5 RATKAISU JA PERUSTELUT Hankkeeseen ei ole tarpeen soveltaa ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaista arviointimenettelyä. Perustelut Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (YVAL) 4 :n mukaan hankkeisiin ja niiden muutoksiin, joista Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen täytäntöön paneminen edellyttää arviointia taikka joista saattaa aiheutua merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia Suomen luonnon ja muun ympäristön erityispiirteiden vuoksi. Arviointimenettelyä sovelletaan lisäksi yksittäistapauksessa sellaiseen hankkeeseen tai jo toteutetun hankkeen muuhunkin kuin edellä tarkoitettuun olennaiseen muutokseen, joka todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, arviointimenettelyä edellyttävien hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Harkittaessa vaikutusten merkittävyyttä yksittäistapauksessa YVA-asetuksen 7 :n mukaisesti otetaan lisäksi huomioon hankkeen ominaisuudet ja sijainti sekä vaikutusten luonne. Hankkeen ominaisuudet. Suunniteltu voimajohto on 18 km pituinen. Voimajohdon tarvitsema johtokuja on leveydeltään uuden 110 kv voimajohdon osalta 26 m ja rakennusraja huomioon ottaen 46 m. Olemassa olevan 400 kv voimajohdon rinnalle sijoitettu 110 kv voimajohto edellyttää uutta johtoaluetta 23 m leveydeltä ja samaan pylväsrakenteeseen sijoitettavat kaksi 110 kv voimajohtoa lisäävät johtokujan leveyttä 6 m. Hankkeen sijainti. Hanke sijoittuu Porin kaupungin alueelle. Johtoalue on kaavoissa osoitettu pääasiallisesti maa- ja metsätalouskäyttöön ja sijoittuu suurelta osin olemassa olevan 440 kv johtolinjan viereen. Isosannasta lähtien voimajohto sijoittuu pääosin asemakaavan mukaiselle puistoalueelle Porin taajama-alueella. Hankkeen välittömässä läheisyydessä oleva asutus on Isosannan asemakaavoitettua aluetta lukuun ottamatta harvahkoa. Hanke sijoittuu osittain yksityismaille. Vaikutusten luonne. Hankkeen vaikutus on pysyvä. Voimajohto erottuu lähimaisemassa ja aiheuttaa yksityisille maanomistajille rajoituksia johtokujan alueella. Pori Energia Sähköverkot Oy:n Porin kaupungin alueelle suunniteltu 110 kv voimajohdon rakentamishanke aiheuttaa vaikutuksia mm. maisemaan, luontoon sekä tuo jonkin verran rajoituksia maankäyttöön. Voimajohdon rakentamishanke ei kuitenkaan kokonaisuutena arvioiden sen ominaisuudet, sijainti ja vaikutusten luonne huomioon ottaen aiheuta laadultaan ja laajuudeltaan sellaisia YVA-asetuksen hankeluettelon hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia, että arviointimenettelyä olisi tarpeen soveltaa. Peittoon tuulipuistohankkeen edellyttämän sähkönsiirron osalta voimajohdon sijoitusvaihtoehtoja ja niiden vaikutusta selvitetään TuuliWatti Oy:n Peittoon tuulipuistohankkeen jo käynnistyneessä ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä. Sovelletut säännökset Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994 muutoksineen) 4, 6 ja 19
4 4/5 Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (713/2006) 4, 5, 6 ja 7 Hallintolaki (434/2003) 60 MUUTOKSENHAKU Hankkeesta vastaava saa hakea tähän päätökseen muutosta valittamalla Turun hallinto-oikeuteen. Valituskirjelmä on toimitettava Turun hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa siitä, kun hankkeesta vastaava on saanut tiedon päätöksestä. Valitusosoitus on liitteenä. Tähän päätökseen ei saa muutoin erikseen hakea muutosta valittamalla. Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 17 :n 2 momentissa tarkoitetut tahot saavat kuitenkin hakea muutosta tähän päätökseen samassa järjestyksessä ja yhteydessä kuin hanketta koskevasta muun lain mukaisen lupa-asian ratkaisusta tai hankkeen toteuttamisen kannalta muusta olennaisesta päätöksestä valitetaan. Johtaja Risto Timonen Ylitarkastaja Seija Savo PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Pori Energia Sähköverkot Oy / Eltel Networks Oy, saantitodistuksin, suoritemaksutta Jäljennös päätöksestä Porin kaupunki Ympäristöministeriö Päätöksen nähtävillä olo Kuulutus on Porin kaupungin ilmoitustaululla ja päätös on nähtävänä Porin kaupungin yhteispalvelupiste Porinassa, Yrjönkatu 6 B, Pori sekä sähköisesti Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kotisivuilla alkaen. Liite Valitusosoitus
5 5/5 Liite elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Tähän päätökseen saa hakea muutosta Turun hallinto-oikeudelta kirjallisella valituksella. Valitusaika Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaantipäivästä, sitä päivää lukuun ottamatta. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Tavallisella kirjeellä toimitetussa tiedoksiannossa vastaanottajan katsotaan saaneen asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Asian katsotaan tulleen viranomaisen tietoon kuitenkin kirjeen saapumispäivänä. Todisteellisesti toimitetussa tiedoksiannossa tiedoksisaantipäivän osoittaa tiedoksianto- tai saantitodistus. Milloin kysymyksessä on sijaistiedoksianto, päätös katsotaan tiedoksi saaduksi kolmantena päivänä tiedoksiantotodistuksen osoittamasta päivästä. Valituskirjelmän sisältö ja allekirjoittaminen Valituskirjelmässä on ilmoitettava: * valittajan nimi ja kotikunta * jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, on myös tämän nimi ja kotikunta ilmoitettava * postiosoite, puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa * päätös, johon haetaan muutosta * miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi * perusteet, joilla muutosta vaaditaan Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava muutoin kuin sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitettava valituskirjelmä. Valituskirjelmän liitteet Valituskirjelmään on liitettävä: * elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätös alkuperäisenä tai jäljennöksenä * todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta * asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle * asiamiehen valtakirja, asianajajan ja yleisen oikeusavustajan tulee esittää valtakirja ainoastaan, jos valitusviranomainen niin määrää * toimitettaessa valituskirjelmä sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituskirjelmän toimittaminen perille Valituskirjelmä on toimitettava Turun hallinto-oikeuden kirjaamoon. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmän voi toimittaa perille henkilökohtaisesti, lähetin välityksellä, postitse tai sähköisesti. Postiin valituskirjelmä on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava käytettävissä hallinto-oikeuden vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä valitusajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 89 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä. Turun hallinto-oikeuden yhteystiedot: Postiosoite: PL 32, Turku Käyntiosoite: Sairashuoneenkatu 2-4 Puhelin: , Telekopio: Sähköposti: turku.hao@oikeus.fi Aukioloaika: (tavallinen / todisteellinen tiedoksianto)
Megatuuli Oy, Teknobulevardi Vantaa Ilmatar Somero Oy, Bulevardi 7, Helsinki Infinergies Finland Oy, Karppilantie 20, Kempele
Varsinais-Suomi PÄÄTÖS Diaarinumero VARELY/18/07.04/2012 17.1.2013 Nro 2/2013 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVAT Megatuuli Oy, Teknobulevardi 3-5 01530 Vantaa
Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen
PÄÄTÖS 8.3.2010 Diaarinumero VARELY/18/07.04/2010 Nro 6/2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Suomen Hyötytuuli Oy PL 9 28101 PORI EPV Tuulivoima Oy Frilundintie
Tuulivoima-alueella tuotettu sähköenergia voidaan syöttää 110 kv valtakunnanverkkoon Pyhärannan keskustan itäpuolella.
Varsinais-Suomi PÄÄTÖS 18.8.2010 Diaarinumero VARELY/39/07.04/2010 Nro 12/2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Suomen Hyötytuuli Oy PL 9 28101 PORI HANKKEEN
Airisto - Velkua Maanmittauslaitos, Esri Finland Liite ELY -keskuksen päätökseen VALITUSOSOITUS Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen saa hakea muutosta valittamalla kirjallisesti
Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland
Pielavesi-Nilakka Maanmittauslaitos, Esri Finland VALITUSOSOITUS Valitusaika Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siitä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitus on tehtävä kirjallisesti. Määräaika
PÄÄTÖS 1(5) Nro 3/2010. Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA
PÄÄTÖS Diaarinumero 1(5) VARELY/13/07.04/2010 Nro 3/2010 Päiväys 25.1.2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA TuuliWatti Oy c/o ST1 Oy PL 100 00381 HELSINKI
Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Tuulivoimapuiston rakentaminen Kotkan kaupungissa Rankinsaaren alueelle.
PÄÄTÖS KASELY/37/07.04/2010 Kaakkois-Suomi 4.5.2010 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Kotkan Energia Oy PL 232 48101 Kotka HANKE, JOTA PÄÄTÖS
Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.
VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä pääosa tässä päätöksessä tarkoitetusta alueesta sijaitsee. Toimivaltainen hallinto-oikeus
Radanvarsi 2 c/o St1Oy, PL PORI HELSINKI
Varsinais-Suomi PÄÄTÖS 8.11.2010 Diaarinumero VARELY/62/07.04/2010 Nro 14/2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVAT Pori Energia Oy TuuliWatti Oy Radanvarsi 2
PÄÄTÖS 1(5) Diaarinumero VARELY/2/07.04/2010. Nro 1/2010. Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen
PÄÄTÖS Diaarinumero 1(5) VARELY/2/07.04/2010 Nro 1/2010 Päiväys 7.1.2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA BroiCo Oy Nokkamäentie 390 32700 HUITTINEN HANKKEEN
Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ei ole antanut asiasta lausuntoa
PÄÄTÖS KAIELY/425/2018 Kainuu 3.10.2018 ASIA Raasakan voimalaitoksen kalatien rakentamiseen liittyvän työpadon luokittelu, Ii PADON OMISTAJA PVO-Vesivoima Oy Voimatie 23 91100 Ii ASIAN VIREILLETULO Raasakan
Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293.
Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. 1 Liite1b. Maankäytön vyöhykkeet Ylläs-Aakenustunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy,
Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän ja Piehingin alueille.
PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 31.05.2010 Pohjois-Pohjanmaa Dnro: POPELY/71/07.01/2010 HANKE Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut seuraavan päätöksen:
KUULUTUS Dnro 1863/5715/2014 Varsinais-Suomi Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut 4.11.2015 seuraavan päätöksen: Vesistöjen tai vesistönosien
PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa
Pohjois-Pohjanmaa 15.02.2010 POPELY/17/07.00/2010 PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa HANKE Pyhännän Kurkinevan, Hangasnevan ja Pahanevan turvetuotantohankkeiden
OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto
OIKAISUVAATIMUS Oikaisuvaatimuskielto VALITUSOSOITUS Valituskielto Pöytäkirjan 10, 11, 14, 15, 22 ja 23 : tehdystä päätöksestä ei kuntalain 91 mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätökset koskevat
Kuulutus 1 (1) Hakija: Tertiary Gold Limited (Y-tunnus: ) Siirron saaja: Aurion Resources Oy (Y-tunnus: )
Kuulutus 1 (1) Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2017 ML2012:0152 ML2011:0013 KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 3.2.2017 hyväksynyt seuraavia malminetsintälupahakemuksia
Päätös. Varausalueen sijainti: Salo Varauksen nimi: - Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0049.
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2012 1 (4) Lupatunnus Terho Kääriäinen VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 10.11.2011 kaivoslain (621/2011) mukainen varausilmoitus:
Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54
Muutoksenhakuohjeet Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä 13.4.2016 pykälät 39-54 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta
Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut kullanhuuhdontaluvan siirtoa koskeva hakemus. Sodankylä, Tankajoen länsipuoli
Päätös 1 (4) Annettu julkipanon jälkeen 18.10.2017 Lupatunnus HL2014:0039 Rautio Heikki KAIVOSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 12.9.2017 kullanhuuhdontaluvan
Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan alueelle.
PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 10.3.2011 Dnro: POPELY/5/07.04/2011 HANKE Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto
Kaupunginvaltuusto 1.9.2014 34 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 65, 66, 67, 72, 74, 75 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska
Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula
PÄÄTÖS Nro 67/07/1 Dnro ISY-2007-Y-141 Annettu julkipanon jälkeen 25.6.2007 ASIA Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula HAKIJA Eero Suomäki Suomäentie
PÄÄTÖS Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa VARELY/3068/2018
Jakelussa mainitut Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa 1. Päätös Varsinais-Suomen ELY-keskus antaa rautateiden ja maanteiden julkisista henkilöliikennepalveluista annetun Euroopan parlamentin
PÄÄTÖS 1(5) Kraftnät Åland Ab PL Maarianhamina
1(5) PÄÄTÖS Numero Diaarinumero 1/YVA LOS-2009-J-16-53 Päiväys 13.5.2009 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Kraftnät Åland Ab PL 71 22100 Maarianhamina HANKKEEN
Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus.
Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2016 ML2012:0168 FQM FinnEx Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 Asiat Kiellon peruste 19, 24, 33, 34, 35, 36, 37 Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain
Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Toikansuon jätevesipuhdistamon siirtolinja Lappeenranta-Imatra
PÄÄTÖS Dnro KASELY/3/07.04/2011 Kaakkois-Suomi 12.12.2011 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Lappeenrannan Lämpövoima Oy PL 191 53101 Lappeenranta
Pyhä-Luoston kansallispuisto
LIITE 1 Pyhä-Luoston kansallispuisto Maastoliikennelupaurat Lampivaara HKS-alue Retkeily- ja luontomatkailuvyöhyke Syrjävyöhyke Rajoitusvyöhyke Pyhä-Luosto 1 2 Lampivaara 3 4 1 Yrjölä Moottorikelkka: huoltoajo
PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden kunta
PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen 17.11.2004 HAKIJA Heinäveden kunta ASIA Kermajärven lauttasalmeen rakennetun moottorikelkkareitin penkereen leventämistä koskevassa päätöksessä
Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.
, Faksi 013 411 342 Muutoksenhakuohje Viranhaltija/lautakunta Ympäristölautakunta Päivämäärä 12.4.2017 Pykälä 35-46 Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen 13.4.2017 Muutoksenhakukiellot :t 35-36, 40-46 Valmistelua
ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710
Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Sijainti: Sodankylä
Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 21.10.2015 ML2012:0219 Pelkosenniemen Malminetsintä Oy c/o Prunus Asianajotoimisto Oy Ville Salonen Aleksanterinkatu 29 A 27 33100 TAMPERE MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA
PÄÄTÖS 1(5) Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA. Tuuliwatti Oy Purotie HELSINKI
1(5) PÄÄTÖS Numero Diaarinumero 6/YVA LOS-2009-R-18-53 Päiväys 7.9.2009 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Tuuliwatti Oy Purotie 1 00380 HELSINKI HANKKEEN KUVAUS
PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2016 1 (4) Lupatunnus HL2011:0037 Seppo Vikiö PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Luvanhaltija: Seppo Vikiö, Terttu Vikiö Siirron jälkeen luvanhaltijat: Hanna Makkonen
Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku
Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen.
98 Valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.40 sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. Loppurukouksen piti Minna Latvala. OIKAISUVAATIMUSOHJEET
Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.
Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 Oikaisuohje ja valitusosoitus ( 39) Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Päätös 1 (4) Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Jakelussa mainitut Päätös yksinoikeuden antamisesta hankinnassa PIRELY 2018/4 (), reittipohjaiset joukkoliikennepalvelut yhteysvälillä Pälkäne
MALMINETSINTÄLUPAA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN
Päätös 8.11.2017 1 (5) Lupatunnus Aurion Resources Oy c/o Ab Scandinavian GeoPool Ltd BOX 131 77623 Hedemora, Sweden MALMINETSINTÄLUPAA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Alkuperäinen
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Liikenne- ja infrastruktuuri vastuualue PL 636, TURKU
Varsinais-Suomi PÄÄTÖS 17.1.2011 Diaarinumero VARELY/73/07.04/2010 Nro 2/2011 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,
VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2012 1 (5) Lupatunnus Arctex Oy c/o Citco Finland Oy Mannerheimintie 16 A 3 00100 HELSINKI VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Turvallisuus-
PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 10.2.2017 1 (4) Antti Kalenius PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Luvanhaltija: Antti Kalenius, Eero Halonen, Jari Landén, Niko Kolkka Siirron jälkeen luvanhaltijat:
Oikeuksien aikaisempi haltija: Dragon Mining Oy (Y-tunnus: )
Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2016 KaivNro:t 9129, 9275, 9202, ML2016:0002, ML2016:0026, ML2016:0033 Dragon Mining Oy Kummunkuja 38 38200 Sastamala VALTAUKSIEN JA MALMINETSINTÄLUPAHAKEMUSTEN
PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti.
PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen 9.6.2004 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys on ympäristölupavirastolle
PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA
PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.11.2011 1 ASIA HAKIJA Osallistumistarjousmenettely Ruukinkosken voimalaitoksen rakentamishankkeessa, Siikajoki Koskienergia Oy
PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 12.12.2017 1 (4) Lupatunnus HL2011:0043 Heikki Rantala PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Luvanhaltija: Rantala Heikki Siirron jälkeen luvanhaltija: Hovilainen Tarmo
Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)
Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen
ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi
1 PÄÄTÖS Nro 7/2013/2 Dnro PSAVI/102/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2013 ASIA Virpiniemen venesataman aallonmurtajan rakentaminen, Oulu LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen
Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa
Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan
Päätös. Varausalueen sijainti: Perho, Vimpeli Varauksen nimi: Peltokangas 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0078.
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2013 1 (5) Lupatunnus Pauli Ylispangar Aapiskuja 86 62800 Vimpeli VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 25.5.2012 kaivoslain (621/2011)
ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos
1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu
1 PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2014 ASIA Kuivajätteen välivarastointi, Oulu HAKIJA Stora Enso Oyj PL 196 90101 Oulu 2 HAKEMUS Stora-Enso Oyj, Oulun tehtaat
Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f
Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen
Tuulipuiston rakentaminen Kalajoen Mustilankankaan alueelle.
PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 05.07.2010 Pohjois-Pohjanmaa Dnro: POPELY/79/07.04/2010 HANKE Tuulipuiston rakentaminen Kalajoen Mustilankankaan alueelle.
VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 12.10.2015 1 (5) Lupatunnus Karelian Diamond Resources Plc. c/o Roschier Asianajotoimisto Oy Keskuskatu 7 A 00100 Helsinki VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN
Karhu Mining Company Oy Karelian Diamond Resources Public Limited Company Kaivosrekisterinumerot: 7363/1
Kuulutus 1 (1) KaivNro 30.9.2016 7363 KUULUTUS Turvallisuus ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 30.9.2016 hyväksynyt seuraavan valtausoikeuden siirtoa koskevan hakemuksen:
VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 18.6.2012 1 (5) Lupatunnus Geologian tutkimuskeskus Betonimiehenkuja 2 02150 Espoo Suomi VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Turvallisuus-
OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, 41-43. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään
OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta :t 37, 39, 41-43 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan kaupungin
KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: VA2015:0012
Kuulutus 12.5.2015 1 (1) Lupatunnus KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 12.5.2015 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: AA Sakatti Mining
PÄÄTÖS. PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA-menettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAHANKKEESSA
PÄÄTÖS Pvm: 29.5.2019 Dnro: POPELY/899/2019 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA-menettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAHANKKEESSA HANKE Haapaveden
Päätös. Varausalueen sijainti: Kittilä. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0014.
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2012 1 (5) Lupatunnus Magnus Minerals Oy Knuutinlaakso 7 02400 Kirkkonummi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 23.1.2012 kaivoslain
Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai
Suunnittelualue sijoittuu noin 2 km Lokalahden taajaman länsipuolelle.
Varsinais-Suomi PÄÄTÖS 11.10.2011 Diaarinumero VARELY/15/07.04/2011 Nro 6/2011 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy Kluuvikatu
PÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
1 PÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen 25.4.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Kahden pienvoimalaitoksen rakentaminen Kalajanjoen sivu-uomaan, Haapajärvi Merja ja Pasi Tytärniemi Reisjärventie
VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 18.6.2012 1 (5) Lupatunnus Nordic Mines AB Ylipääntie 637 92220 Piehinki VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon
1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi
VALITUSOSOITUS Kunnanvaltuuston pöytäkirjan pykälien 83, 85-92 kohdalla tehdyistä päätöksistä saa tehdä kirjallisen kunnallisvalituksen sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjes
PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus
PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2005 HAKIJAT Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus ASIA Lehtolankosken - Muittarinkosken kalataloudellista kunnostamista
Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.9.2006 ASIA Myllykoski Paper Oy:lle Itä-suomen ympäristölupaviraston päätöksellä nro 122/05/1, 25.11.2005 myönnetyn ympäristöluvan täytäntöönpanokelpoisuutta
Päätös. Varausalueen sijainti: Pelkosenniemi, Salla, Savukoski. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0045.
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2012 1 (5) Lupatunnus Magnus Minerals Oy Knuutinlaakso 7 02400 Kirkkonummi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 7.11.2011 kaivoslain
Päätös. Varausalueen sijainti: Kuopio, Siilinjärvi Varauksen nimi: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0083.
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2013 1 (5) Lupatunnus Yara Suomi Oy PL 20 71801 Siilinjärvi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 4.6.2012 kaivoslain (621/2011) mukainen
PÄÄTÖS. Pvm: Dnro: POPELY/1028/2019
PÄÄTÖS Pvm: 12.6.2019 Dnro: POPELY/1028/2019 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVAmenettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN HANKILANNEVAN TUULIVOIMAHANKKEESSA HANKE Haapaveden
Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0003.
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 21.3.2012 1 (5) Lupatunnus BR Gold Mining Oy Lahnakankaantie 143 86800 Pyhäsalmi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 25.7.2011 kaivoslain
1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi
VALITUSOSOITUS Kunnanvaltuuston pöytäkirjan pykälien 99, 100, 102, 103, 105, 106, 107 kohdalla tehdyistä päätöksistä saa tehdä kirjallisen kunnallisvalituksen sillä perusteella, että päätös on syntynyt
Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Perusturvan hallintopäällikkö Yleinen päätös
Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) KIRDno-2017-35 SOL Palvelut Oy:n siivouspalveluiden hyväksyminen kunnan perusturvalautakunnan valvottavaksi yksityiseksi sosiaalipalveluksi Kun kunnan
Päätös. Varausalueen sijainti: Kittilä. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0011.
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 30.3.2012 1 (5) Lupatunnus Anglo American Exploration B.V. PL 38 99601 Sodankylä VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 23.8.2011 kaivoslain
OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 143. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään
OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta :t 143 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus tekniselle lautakunnalle. Oikeus oikaisuvaatimuksen
PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
1 PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Tuhkan käyttö Pirinsuon luonnonravintolammikon munkkien ja kanavien sulattamiseen, Taivalkoski Pekka Vääräniemi
PÄÄTÖS. Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 31.1.2013 ASIA Kemikaalien varastointi- ja käsittelytoimintaa harjoittavan laitoksen ympäristölupahakemuksen
Päätös 1 (12) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro Kipu Metals Corp. c/o Tapani Hyysalo Punametsäntie ESPOO
Päätös 1 (12) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 9.4.2015 9217 Kipu Metals Corp. c/o Tapani Hyysalo Punametsäntie 22 02920 ESPOO VALTAUSHAKEMUKSEN PERUUTUS Merkintä Kaivoslaki (503/1965) on kumottu 1.7.2011
Päätös. Varausalueen sijainti: Tervola. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0005.
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 17.9.2012 1 (5) Lupatunnus FQM FinnEx Oy Astropolistalo, Kaikutie 1 99600 SODANKYLÄ VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.1.2012 kaivoslain
KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO
1 (1) Ulvila Loukkurantie 1 28450 Vanha-Ulvila KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen on oltava nähtävillä kunnan ilmoitustaululla valitusajan
Päätös. Varauksen nimi: Ylivieska 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0030.
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 1.10.2012 1 (5) Lupatunnus Geologian tutkimuskeskus PL 77 96101 Rovaniemi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 20.2.2012 kaivoslain (621/2011)
Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2015:0005.
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 19.3.2015 1 (4) Lupatunnus Mawson Oy Lantontie 34 95680 LOHIJÄRVI VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 6.2.2015 ja 13.2.2015 täydennetty
Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät ,
Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain perusteet valmistelua
Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien siirtoa koskeva hakemus.
Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 8.3.2012 8212, 8549, 8559 Magnus Minerals Oy PL 3 33211 Tampere VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus on (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien
Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.2.2015 valtausoikeuden siirtoa koskeva hakemus.
Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 19.3.2015 8982, 9095 Geologian tutkimuskeskus PL 77 96101 ROVANIEMI VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes)
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta
Kulttuuri- ja liikuntalautakunta 24.4.2013 23 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto 34 37, 39-41 Kiellon peruste Kiellon peruste Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Ounasjoen alitse Alanivan kohdalla, Kittilä Tepaston Vesihuolto-osuuskunta 99150
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 Asiat 37, 38, 39, 40, 41, 46 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska
ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen,
Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2011/2 Dnro ESAVI/32/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2011 ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323
PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti.
PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen 28.9.2005 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys on ympäristölupavirastolle
Kuulutus 1 (1) Valtauksen ja malminetsintälupahakemusten aikaisempi haltija: Lappland Goldminers Oy:n konkurssipesä (Y-tunnus: )
Kuulutus 1 (1) Annettu julkipanon jälkeen 12.4.2017 9052/1 yms. KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 3.2.2017 hyväksynyt seuraavia malminetsintälupahakemuksia
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto
Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto 9.3.2011 7 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 16-19 Kiellon peruste Asiat Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91
Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.
Päätös Etelä-Suomi Nro 23/2013/1 Dnro ESAVI/41/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 5.2.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. LAITOS Heinolan Autopurkaamo
Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle
VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa
PÄÄTÖS Nro 21/07/2 Dnro ISY-2007-Y-42 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys
PÄÄTÖS Nro 21/07/2 Dnro ISY-2007-Y-42 Annettu julkipanon jälkeen 7.3.2007 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Kiinteistöjen myynti ja kauppahinnan käyttäminen, Lieksa. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys
Päätös. Varausalueen sijainti: Kuopio Varauksen nimi: Kuopio-Kaavi 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0001.
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 13.2.2014 1 (5) Lupatunnus Karelian Diamond Resources Plc. Keskuskatu 7 A 00100 Helsinki VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 7.1.2014
PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,