KASVATUSTIETEIDEN LAITOS. Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Marjatta Lairio

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KASVATUSTIETEIDEN LAITOS. Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Marjatta Lairio"

Transkriptio

1 KASVATUSTIETEIDEN LAITOS Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Marjatta Lairio

2 Tiedekunnan tutkimustoiminta Tutkimuksen asema Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan toiminnassa on selkeästi vahvistunut ja tutkimusprofiili terävöitynyt. Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta on Turun koulutussosiologien tekemän vertailun mukaan (KOTA) tieteellisen toiminnan alueella kasvatustieteellisen alan tuloksellisin yksikkö Suomessa vuosina

3 Tiedekunta on myös täyttänyt hyvin sille asetetut väitöskirjatutkimuksen tavoitteet (11) ja tulee jatkossakin pysymään vähintään samalla tasolla. Tiedekunnassa on entistä enemmän tieteenalarajat ylittäviä, poikkitieteellisiä tutkimushankkeita kuten allianssiyhteistyönä toteutettava tutkimuksen kärkihanke: Työ oppiminen ja hyvinvointi ja myös allianssiyhteistyöhön pohjautuva ESRhanke Ohjauksen ja työelämätaitojen kehittäminen korkea-asteella. Näissä kummassakin on koordinaatiovastuu Jyväskylän yliopistolla.

4 Allianssiyliopistojen yhteisenä hankkeena on myös laadittu monitieteinen tutkijakouluhakemus Työ, oppimisyhteisöt ja ohjaus. Kasvatustieteiden laitoksen koordinoimana meiltä lähti myös Marie Curie-tutkijakouluhakemus. Hankkeessa on mukana Jyväskylän yliopiston lisäksi 17 muuta eurooppalaista yliopistoa sekä 8 ns. industry partneria. Tiedekunta on aktiivinen kansainvälisten tieteellisten kongressien järjestäjä (mm. EARLI SIG elokuu 2008, IAEVG kesäkuu 2009, ISER symposium kesäkuu 2009).

5 Miten tiedekunnan tutkimusaktiivisuus näkyy tulossopimuksessa 2009? Rehtori myönsi: Tiedekunnalle TULOKSELLISUUSPALKINTONA euroa erinomaisesta menestyksestä valtakunnallisessa tieteenalavertailussa. Tiedekunnan kolmannelle tutkimuksen vahvuusalueelle Ammatillinen kasvu ja oppimisen ohjaaminen post doc-tutkijan rahoituksen (v. 2009). Tiedekunnan tutkimusstrategian toteuttamiseen euroa (v. 2009).

6 Kehitettävää: Tiedekunta ei saavuttanut julkaisemisessa vuosille asetettuja määrällisiä tavoitteita sopimuskauden ensimmäisenä vuonna (80 tieteellistä referoitua artikkelia ja 8 monografiaa). Tohtorintutkinnon suorittamisikää pyrittävä alentamaan siten, että väittelijöiden keski-ikä laskee ja tutkijakouluihin rekrytoidaan ulkomaalaisia opiskelijoita.

7 Tiedekunnan koulutustoiminta Tiedekunta vahvistaa edelleen asemaansa maamme johtavana opettajankouluttajana ja kasvatusalan asiantuntijakouluttajana. Koulutuksen kehittämisen ohjaavana tavoitteena on opetuksen ja tiede- ja tutkimuspohjaisuus jota pyritään erityisesti opettajankoulutuksessa edelleen vahvistamaan. Opettajakoulutus tulee säilyttää edelleen yliopiston yhtenä painoalana. Kasvatustieteiden tiedekunta on opiskelijoiden hakutilastojen valossa tavoiteltu, kasvatustieteellisen alan suosituin koulutusyksikkö.

8 Tiedekunnan perus- ja jatkokoulutuksen tavoitteet on saavutettu. Sekä maisterit että tohtorit ovat työllistyneet erinomaisesti. Opintojen keskeyttäminen jää alle 5%. Opetuksen kehittämiseen liittyvää laatutyön tasoa kuvaa korkeakoulujen arviointineuvoston (KKA) arvioima tiedekunnan yhteisen opetuksen laatuhanke.

9 Kehitettävää: Vuoden 2007 hyväksytyistä opiskelijoista 21% oli samana vuonna tai edellisenä syksynä toisen asteen koulutuksen päättäneitä (OPM:n tavoite 50%). Vuonna 2007 valmistuneista 49% suoritti ylemmän korkeakoulututkinnon viidessä vuodessa (valtioneuvoston kehittämissuunnitelman tavoite 75%).

10 Valtioneuvoston kannanotto ( ) Uusien ylioppilaiden siirtymistä korkeakouluasteen opintoihin nopeutetaan Sähköistä hakujärjestelmää ja ylioppilastutkintoa hyödynnetään nykyistä tehokkaammin

11 Koulutuksen rakenteellinen kehittäminen (2009) Kasvatustieteiden tiedekunta laatii mennessä rakenteellisen kehittämisen ohjelman, jonka tavoitteena on synergiaetujen avulla vähentää laitosten valintayksiköiden lukumäärää, tiivistää opetussuunnitelmia ja samalla edistää kaksiportaisen tutkintojärjestelmän toteuttamista tiedekunnassa. Suunnitelman valmistuttua rehtori osoittaa tiedekunnalle rakenteellisen kehittämisen rahaa euroa. Kasvatustieteiden tiedekunta ja Kokkolan yliopistokeskus Chydenius laativat toukokuun 2009 loppuun mennessä yhteisen opettajankoulutusstrategian sekä suunnitelman koulutustarjonnan kehittämisestä ja voimavarojen käytöstä.

12 Erillisraportointia edellytetään yliopiston opettajankoulutuksen tilanteesta ja suunnitelmista. Tästä tulee ilmetä: 1. Opettajankoulutuksen asema yliopiston strategiatyössä ja rakenteellisessa kehittämisessä 2. Opettajankoulutuksen sisältöjen kehittäminen: tulevien opettajien valmiudet erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opetukseen, maahanmuuttajien koulutustarpeisiin vastaaminen sekä tieto- ja viestintätekniikan käyttövalmiudet 3. Tutkimuksen vahvistaminen opettajankoulutuksessa

13 Kansainvälistyminen Luonnos korkeakoulujen kansainvälistymisstrategiaksi Tavoitteena on pyrkiä: Aidosti kansainväliseen korkeakouluyhteisöön Korkeakoulujen vetovoiman lisäämiseen Osaamisen tunnetuksi tekemiseen ja viennin edistämiseen Monikulttuurisen yhteiskunnan tukemiseen ja globaalin vastuun edistämiseen

14 Korkeakoulut määrittelevät kansainvälisen toiminnan painopisteensä kansallisen strategian tavoitteiden pohjalta uudistaessaan strategiansa vuoteen 2010 mennessä. Kansainvälisyys ei ole erillistä toimintaa, vaan se on nähtävä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen koko toiminnan ytimessä.

15 Toimenpide-ehdotuksia Opiskelijoiden kansainvälisten valmiuksien luominen on otettava huomioon opintojen suunnittelussa kaikilla tasoilla. Tutkintoihin on sisällytettävä kansainvälistymistä tukeva osio (HOPSkeskustelujen merkitys). Voimavaroja on varattava riittävästi tukemaan kvopiskelijoiden ohjausta. Osaamisen tunnistamisen merkitys on huomioitava. Vieraskielistä opetusta antavilta edellytetään kielitutkintoa.

16 Opetusministeriö esittää: Kv-tutkinto-opiskelijoiden määrä (perus- ja jatko-opiskelijat): 650 Lähteneiden tai Suomeen saapuvien vaihto-opiskelijoiden määrä (yli 3 kk): 950

17 Koulutusvienti Suomalaiseen koulujärjestelmään kohdistuva kansainvälinen mielenkiinto avaa koulutusviennille, erityisesti opettajankoulutukselle erinomaiset mahdollisuudet. Avauksia on jo tehty Japanin ja Kosovon suuntaan. Koulutusviennissä edetään hallitusti ottaen huomioon yliopiston sisäiset linjaukset ja resurssit. Hallituksen kannanotto ( ): Koulutuksen ja suomalaisen osaamisen vientiä tulee edistää.

18 Kehitettävää: Opetusvierailujen määrä on ollut laskeva (46/2007, 54/2006, 74/2005). KOTA-tietokannan mukaan Jyväskylän yliopiston opettaja- ja tutkijaliikkuvuus on maan keskiarvon alapuolella. Vieraskielisen opetuksen lisääminen.

19 Koulutuksen kehittäminen Yliopistoallianssissa Tavoitteena kartoittaa Jyväskylän yliopiston ja Tampereen yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnista koulutuksen rakenteellisen kehittämisen mahdollisuudet ja tarpeet eri oppiaineissa ja näiden yhdistelmissä. Erityisesti toivotaan poikkitieteellisyyden vahvistamista.

20 Allianssiyhteistyön kohteena ovat suunnittelussa: Kansainväliset tohtoriohjelmat Luokanopettajakoulutuksen kehittäminen Opettajien yliopistolliset täydennyskoulutusmallit Varhaiskasvatuksen tohtorikoulutus Kasvatustieteen yhteiset perusopinnot Yliopisto-opettajana Yliopistoallianssissa (opettajien pedagoginen koulutus)

21 Yliopistoallianssin hallitus päätti rahoittaa kasvatustieteiden yhteisten perusopintojen ja verkko-opetuksen kehittämistä eurolla. Lisäksi Yliopistoallianssi varautuu opettajien pedagogisen opetuksen suunnitteluun ja kehittämiseen yhteistyössä eurolla. Suunnitelmat tulee toimittaa Yliopistoallianssin hallitukselle mennessä.

22 Kasvatustieteiden tiedekuntien perusopintojen kehittämistyön johtoryhmä: Tiedekuntien dekaani (2) Yliopiston kummastakin laitoksesta kaksi edustajaa (4) Tiedekuntien opintoasiain päälliköt (2) Opiskelijajäsenet; kasvatustieteiden laitos (JY) ja OKL (TaY) (2) Projektikoordinaattorit (2) Johtoryhmä voi asettaa omia alatyöryhmiä erityiskysymysten selvittämiseksi sekä nimetä ulkopuolisia asiantuntijoita ryhmän jäseniksi. Lisäksi edellytetään 5-10 vuoden aikajänteelle sijoittuvan koulutusstrategian laatimista.

23 Suunnittelun kuluessa tulee Selvittää nykyisessä koulutuksessa olevia alakohtaisia vahvuuksia ja heikkouksia Tehdä kansallisia vertailuja koulutustarjontaan omalla alallaan ja analysoida koulutuksen onnistumis- ja kilpailukykytekijöitä Täsmentää tältä pohjalta suunnitelmaa koulutuksen vahvistamiseksi Esittää uusia rakenteellisia organisointimalleja koulutukselle Tarkastella koulutuksen profilointi- ja painopistevaihtoehtoja Pohtia yliopistojen työnjakoa kandidaatti- maisteri- ja jatkokoulutustasojen välillä Esittää ehdotus mahdolliseksi sisäänottojen koordinoimiseksi allianssiyhteistyönä Arvioida suunnitelman kustannuksia ja säästöjä

24 Tutkimuksen kärkihankkeita 2009: Hakuaika päättyy ja haku kohdistuu erityisesti tutkimuksen temaattisille prioriteettialueille, mutta esityksiä voi tehdä näiden alueiden ulkopuolelta. Prioriteettialueet: Ihmislähtöinen teknologia Ikääntymisen tutkimus Kestävä energia Koulutus- ja osaamispolitiikka Kulttuuri ja yhteiskunta Lääketieteellinen teknologia ja terveys Nanoteknologia ja tieteen metodologiat

25 Hankkeita arvioitaessa huomio kiinnitetään: Minkälainen on hankkeen arvioitavissa oleva laatu sekä tieteellinen ja/tai yhteiskunnallinen relevanssi ja tätä kautta muotoutuva tulevaisuuspotentiaali Miten hanke edistää allianssille asetettuja päämääriä Miten se suhtautuu yliopistojen voimassa oleviin strategisiin linjauksiin Miten se tukee allianssissa harjoitettavan tutkimuksen profiloitumista

26 Hankkeiden toivotaan olevan laajoja allianssiyliopistojen tutkimuksellisia vahvuuksia yhdistäviä kokonaisuuksia. Etusija annetaan kolmen yliopiston monitieteisille hankkeille. Kyse ei ole pysyvästä, vaan määräaikaisesta laadun vahvistamiseen ja synergiaedun saavuttamiseen suunnatusta rahoituksesta. Hankkeiden tulisi sisältää myös yhteisiä rakenteita, joiden varassa toimitaan pitkällä aikajänteellä. Tiedekuntien dekaanit kokoavat ja koordinoivat laitosten, yksiköiden ja tutkijoiden hanke-esitykset ja toimittavat ne Yliopistoallianssin hallitukselle.

27 JY / Opetus- ja tutkimushenkilökunnan tehtävänimikkeet alkaen Tutkijat/ tutkijanura Tohtorikoulutettava (nuorempi tutkija) Tutkijatohtori Yliopistotutkija (yliopistonlehtori) Professori, tutkimusprofessori ja tutkimusjohtaja Tutkimusavustaja Muut opetus- ja tutkimustehtävät Projektitutkija Tutkimuskoordinaattori Yliopistonopettaja

TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009

TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009 1 TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009 Yliopistoallianssin hallitus julistaa avoimeksi allianssin tutkimuksen kärkihankehaun 5.1.2009. Hakuaika päättyy 30.4.2009. Haku kohdistuu erityisesti allianssin tutkimuksen

Lisätiedot

YLIOPISTOALLIANSSIN KASVATUSTIETEELLISEN ALAN KOULUTUSSTRATEGIA ( )

YLIOPISTOALLIANSSIN KASVATUSTIETEELLISEN ALAN KOULUTUSSTRATEGIA ( ) YLIOPISTOALLIANSSIN KASVATUSTIETEELLISEN ALAN KOULUTUSSTRATEGIA (2009 2014) Yliopistoallianssi: kasvatustieteellisen alan koulutuksen kehittämisen johtoryhmä Kesäkuu 2009 2 TAUSTAA Globaalistuvassa ja

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010

Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010 Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä Maija Innola 17.11.2010 Ulkomaisten opiskelijoiden määrä kasvanut suomalaisissa korkeakouluissa Vuonna 2009 ulkomaisia

Lisätiedot

URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA

URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Hyväksytty kasvatustieteiden johtokunnan kokouksessa 3.12.2014 Tekniset korjaukset 20.1.2017 URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA Tampereen yliopistossa on tavoitteena

Lisätiedot

Kansainvälistymisen haasteet. Marja-Liisa Niemi TerveysNet, Turku

Kansainvälistymisen haasteet. Marja-Liisa Niemi TerveysNet, Turku Kansainvälistymisen haasteet Marja-Liisa Niemi 25.11.2010 TerveysNet, Turku Tausta ja tavoitteet Hallitusohjelma "Korkeakoulutuksen kansainvälistymiselle luodaan kansallinen strategia, jolla opiskelijoiden,

Lisätiedot

Liikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa

Liikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa Liikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa Elise Pinta, tutkijakoulukoordinaattori, Turun yliopiston tutkijakoulu Anne Tuittu, tutkimus- ja jatkokoulutussuunnittelija,

Lisätiedot

Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen. Birgitta Vuorinen

Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen. Birgitta Vuorinen Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen Birgitta Vuorinen Hallitusohjelma Painopistealueet köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen julkisen talouden vakauttaminen kestävän

Lisätiedot

Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus

Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus On yksi Suomen kuudesta yliopistokeskuksesta. Kokkolan yliopistokeskuksessa yhteistyötä tekevät Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistot, jotka tuovat alueelle

Lisätiedot

KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto. Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto

KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto. Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto Itä-Suomen yliopiston strategia Uusi Itä-Suomen yliopisto aloitti

Lisätiedot

MUUTOKSELLA MAINETTA Jyväskylän yliopiston kasvatusalan kehittämisen

MUUTOKSELLA MAINETTA Jyväskylän yliopiston kasvatusalan kehittämisen 1 MUUTOKSELLA MAINETTA Jyväskylän yliopiston kasvatusalan kehittämisen suunnitelma 2012 2013 Jyväskylän yliopiston kasvatusalan kehittämisen tavoitteena on edistää alan tutkimuksen kansainvälistä tasoa

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kutsu KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kutsu kuulemaan niitä julkisia esitelmiä, jotka Oulun yliopiston nimitetyt professorit pitävät Linnanmaalla Yliopistokatu 9 (KTK122), 10. toukokuuta 2016 klo 12.15 alkaen.

Lisätiedot

KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA"

KOHTI UUTTA KOULUTUSSTRATEGIAA KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA" Humanistisen tiedekunnan koulutuksen kehittämisen aamupäivä 26.8.2015 Minna-Riitta Luukka Hallitusohjelma OKM:n linjaukset Kesu Suomi osaamisen kasvu-uralle Miten kehitämme

Lisätiedot

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella Jyväskylän yliopisto 28.4.2016 Humanistinen tiedekunta 31.12.2016 asti Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 1.1.2017 alkaen HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty

Lisätiedot

PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ. Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen

PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ. Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen OPETUSSUUNNITELMA OPISKELIJALLE Opetussuunnitelma on tärkeä asiakirja koko korkeakouluyhteisölle. Sen tulee osoittaa opiskelijalle, minkälainen

Lisätiedot

Rehtorin asettama tenure track ryhmä asettaa yleiset tavoitteet kullekin vakinaistamispolun vaiheelle.

Rehtorin asettama tenure track ryhmä asettaa yleiset tavoitteet kullekin vakinaistamispolun vaiheelle. 1 (5) VAKINAISTAMISPOLKU JA ARVIOINTIMENETTELY YHTEISKUNTATIETEIDEN TIEDEKUNNASSA Vakinaistamispolkua koskevat ohjeet Rehtori on antanut vakinaistamispolkua koskevan menettelyohjeen 6.2.2013. Tämä ohje

Lisätiedot

HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA

HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA TAUSTAA JA VALMISTELUTYÖTÄ KOULUTUKSEN ALOITTAMISEKSI Kansainvälinen yhteistyö Ulkomailta

Lisätiedot

OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTANEUVOS- TON TEKEMÄ PÄÄTÖS OPETUSTAIDON HUOMI- OONOTTAMISESTA OPETUSTEHTÄVIEN TÄYTÖSSÄ

OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTANEUVOS- TON TEKEMÄ PÄÄTÖS OPETUSTAIDON HUOMI- OONOTTAMISESTA OPETUSTEHTÄVIEN TÄYTÖSSÄ OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTANEUVOS- TON 28.9.2010 TEKEMÄ PÄÄTÖS OPETUSTAIDON HUOMI- OONOTTAMISESTA OPETUSTEHTÄVIEN TÄYTÖSSÄ Opetustehtävillä tarkoitetaan tässä päätöksessä opetus- ja tutkimustehtäviä

Lisätiedot

Professorin työsuhteinen tehtävä, jonka ala on kielipedagogiikka (vieraat kielet)/ Kasvatustieteiden tiedekunta

Professorin työsuhteinen tehtävä, jonka ala on kielipedagogiikka (vieraat kielet)/ Kasvatustieteiden tiedekunta 1 Professorin työsuhteinen tehtävä, jonka ala on kielipedagogiikka (vieraat kielet)/ Kasvatustieteiden tiedekunta JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA on haettavana Kasvatustieteiden tiedekunta, opettajankoulutuslaitos

Lisätiedot

Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus. Ritva Dammert 12.3.2014

Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus. Ritva Dammert 12.3.2014 Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus Ritva Dammert 12.3.2014 Tohtorikoulutuksen organisoinnin periaatteita Helsingin yliopistossa Uusi tohtorikoulutusjärjestelmä on mittasuhteiltaan suuri muutos

Lisätiedot

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma 1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala

Lisätiedot

TOHTORINKOULUTUKSEN TUTKIMUSPERUSTAINEN KEHITTÄMINEN OULUN YLIOPISTOSSA

TOHTORINKOULUTUKSEN TUTKIMUSPERUSTAINEN KEHITTÄMINEN OULUN YLIOPISTOSSA 1 TOHTORINKOULUTUKSEN TUTKIMUSPERUSTAINEN KEHITTÄMINEN OULUN YLIOPISTOSSA Prof. Kirsi Pyhältö TAUSTAA: TOHTORINKOULUTUKSEN TUTKIMUSPERUSTAISELLE KEHITTÄMISELLE 2 Tohtorikoulutus on yliopiston toiminnan

Lisätiedot

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa 12.5.2014 Pitkät perinteet Kohti toimenpideohjelmaa Ohjelman sisältö, toteutus ja seuranta Pitkät perinteet kehitysyhteistyössä Ensimmäiset kehitysyhteistyöhankkeet

Lisätiedot

Lukiouudistus Kasvatustieteen alan dekaanien ja yliopistojen opettajankoulutusyksiköiden johtajien kokous

Lukiouudistus Kasvatustieteen alan dekaanien ja yliopistojen opettajankoulutusyksiköiden johtajien kokous Lukiouudistus Kasvatustieteen alan dekaanien ja yliopistojen opettajankoulutusyksiköiden johtajien kokous 25.10.2017 Tausta Hallituksen päätös lukiouudistuksen toteuttamisesta keväällä 2017. Lukiouudistus

Lisätiedot

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu

Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu www.jyu.fi/tutkijakoulu Tutkijakoulukoordinaattori Tuula Oksanen Opintoasiainpäivät 9.2.2012 Tutkijakoulujärjestelmä muutoksessa Perustettu 1995 Opetusministeriön toimesta

Lisätiedot

Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012

Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012 Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012 Elokuu 2012 Suomen toiseksi suurin ammattikorkeakoulu sijaitsee Kaupin kampuksella yli 10 000

Lisätiedot

Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa

Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa Markku Ihonen Tutkijakoulu Tohtorikoulutus tutkimuksen arvioinnissa YLEISHUOMIO yksikköjen, ohjelmien ja tohtoriopiskelijoiden välinen vaihtelu suurta

Lisätiedot

Lapin korkeakoulukonserni

Lapin korkeakoulukonserni Lapin korkeakoulukonserni LAPIN YLIOPISTO Lapin yliopisto (1/2) 4 491 Opiskelijaa 5 044 Aikuisopiskelijaa 638 Työntekijää 48 Professoria 8 Tutkimusprofessoria 10 Apulaisprofessoria 171 Dosenttia Vuoden

Lisätiedot

Kasvatustieteiden tiedekunnan tarkistettu vuosien toiminta- ja taloussuunnitelma

Kasvatustieteiden tiedekunnan tarkistettu vuosien toiminta- ja taloussuunnitelma JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA 30.6.2010 Kasvatustieteiden tiedekunnan tarkistettu vuosien 2010 2012 toiminta- ja taloussuunnitelma Sisältö 1. Kasvatustieteiden tiedekunnan visio..2

Lisätiedot

Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa

Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa Kaisa Kurki, kansainvälisten asioiden päällikkö Tampereen yliopisto, strateginen kansainvälinen kehittäminen Sessio: Miten ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio

Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät 23.8.2011, Kuopio Kehittämislinjaukset - hallitusohjelma Painopistealueet köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen

Lisätiedot

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely: Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 14 17.02.2016 Tiedekunnassa vapautuneiden tehtävien tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleenmäärittelyn hyväksyminen Valmistelija hallintopäällikkö Kari Korhonen

Lisätiedot

1 Yleiset periaatteet. Jyväskylän yliopisto Vieraskieliset maisteriohjelmat Hallituksen periaatepäätös 4.5.2005

1 Yleiset periaatteet. Jyväskylän yliopisto Vieraskieliset maisteriohjelmat Hallituksen periaatepäätös 4.5.2005 Vieraskielisten maisteriohjelmien käynnistämistä ja toteuttamista koskevat yleiset periaatteet ja vieraskielisiä maisteriohjelmia koskevat laadunvarmistuskriteerit 1 Yleiset periaatteet Maisteriohjelmilla

Lisätiedot

Lapin yliopiston tutkijakoulun toimeenpanosuunnitelma vuosille

Lapin yliopiston tutkijakoulun toimeenpanosuunnitelma vuosille Liite hallituksen kokous 12.3.2012 Lapin yliopiston tutkijakoulun toimeenpanosuunnitelma vuosille 2012 2016 1 1. Tutkijakoulun toimeenpanosuunnitelman strategiset lähtökohdat Lapin yliopiston tutkijakoulun

Lisätiedot

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus 1 TAMPEREEN YLIOPISTO Johtamiskorkeakoulu TEHTÄVÄNTÄYTTÖSUUNNITELMA VAKUUTUSTIETEEN PROFESSORI Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus

Lisätiedot

I KOKO YLIOPISTOYHTEISÖÄ KOSKEVAT KRIITTISET EDELLYTYSTEKIJÄT

I KOKO YLIOPISTOYHTEISÖÄ KOSKEVAT KRIITTISET EDELLYTYSTEKIJÄT LIITE JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KANSAINVÄLISEN KAMPUKSEN KRIITTISET MENESTYS- JA EDELLYTYSTEKIJÄT JA NIIDEN TOTEUTUS I KOKO YLIOPISTOYHTEISÖÄ KOSKEVAT KRIITTISET EDELLYTYSTEKIJÄT 1. Kansainvälisten asioiden

Lisätiedot

Hyvinvointiin ja opintojen ohjaukseen panostaminen kannattaa Maanpuolustuskorkeakoulussa

Hyvinvointiin ja opintojen ohjaukseen panostaminen kannattaa Maanpuolustuskorkeakoulussa Hyvinvointiin ja opintojen ohjaukseen panostaminen kannattaa Maanpuolustuskorkeakoulussa Johanna Anttonen ja Satu-Tuulia Vuoksenranta Maanpuolustuskorkeakoulu 23.8.2016 1 Esityksen sisältö Maanpuolustuskorkeakoulu

Lisätiedot

OPINTO-OPAS. Tampereen yliopisto (päärakennus, Kalevantie 4) 33014 Tampereen yliopisto

OPINTO-OPAS. Tampereen yliopisto (päärakennus, Kalevantie 4) 33014 Tampereen yliopisto KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA OPINTO-OPAS 2003 2004 2004 2005 Kasvatustieteen kandidaatin ja maisterin tutkinnot Kasvatustieteiden tieteenalaohjelma Lastentarhanopettajan koulutus Luokanopettajan koulutus

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja Uusi peruskoulu -visiotyöpaja Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen Oulu 6.3.2017 #uusiperuskoulu Suomi on koulutuksen, osaamisen ja modernin oppimisen kärkimaa (Hallituksen strateginen ohjelma)

Lisätiedot

Opetusministeriön asetus

Opetusministeriön asetus Opetusministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Annettu Helsingissä 15 päivänä lokakuuta 2009 Opetusministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 24 päivänä heinäkuuta 2009 annetun

Lisätiedot

Opetus ja kulttuuriministeriön palaute Lapin yliopiston vuoden 2009 toiminnasta Lapin yliopiston analyysi ja siitä johdetut toimenpiteet

Opetus ja kulttuuriministeriön palaute Lapin yliopiston vuoden 2009 toiminnasta Lapin yliopiston analyysi ja siitä johdetut toimenpiteet Opetus ja kulttuuriministeriön palaute Lapin yliopiston vuoden 2009 toiminnasta Lapin yliopiston analyysi ja siitä johdetut toimenpiteet Yleistä Palautteessa esitetty kuvio yliopistojen määrällisten tavoitteiden

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon rakenne

Kandidaatin tutkinnon rakenne Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2016 2020 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op Kieli-, viestintä ja orientoivat opinnot 20 Kvo Orientoituminen opintoihin (HOPS) ja opiskelutaitojen

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-

UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017- UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-24.9.2015 Opetussuunnitelmatyön aikataulu Syyskuu 2015: Rehtorin päätös opetussuunnitelmatyön yhteisiksi tavoitteiksi / linjauksiksi 24.9.2015: opetussuunnitelmatyön aloitusseminaari

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin

Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin Päivi Karttunen vararehtori 16.6.2009 Päivi Karttunen 1 Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen (1) OPM 2008: Rakenteellisen kehittämisen

Lisätiedot

5/6/2010. www.ucpori.fi

5/6/2010. www.ucpori.fi 5/6/2010 www.ucpori.fi PORIN YLIOPISTOKESKUS UNIVERSITY CONSORTIUM OF PORI www.ucpori.fi 6 PORIN YLIOPISTOKESKUS 2010 4300 koulutukseen osallistuvaa 1565 tutkinto-opiskelijaa Perustutkinto-opiskelijoita

Lisätiedot

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 Krisse Sulonen ja Minna Taivassalo-Salkosuo Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen -yksikkö Opetushallitus RAHOITUSKEHYKSET 2011 RAHOITUSALUE VASTUUVIRANOMAINEN

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAPIN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAPIN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAPIN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011 1. YLIOPISTON TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Yliopisto on laatinut strategiansa toimeenpanosuunnitelman

Lisätiedot

KOULUTUKSEN TUTKIMUSLAITOKSEN JA REHTORIN VÄLILLÄ SOLMITTU TULOSSOPIMUS VUOSIKSI

KOULUTUKSEN TUTKIMUSLAITOKSEN JA REHTORIN VÄLILLÄ SOLMITTU TULOSSOPIMUS VUOSIKSI 9.11.2004 KOULUTUKSEN TUTKIMUSLAITOKSEN JA REHTORIN VÄLILLÄ SOLMITTU TULOSSOPIMUS VUOSIKSI 2005 2006 TOIMINTA-AJATUS Koulutuksen tutkimuslaitoksen toiminta-ajatuksena on harjoittaa tieteellisesti korkeatasoista,

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta 24.3.2015 Lukuvuoden 2015 2016 työsuunnitelmat YKSITYISKOHTAINEN OHJE SoleTM:n lomakepohja on käytettävissä 30.3.2015. Numerointi vastaa SoleTM:n lomakkeen

Lisätiedot

Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM

Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen 2017-2019 ja 2018-2020 OKM 22.8.2017 Erityisavustukset korkeakoulutuksen kehittämishankkeisiin 2017-2019 Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulun panostaminen kansainvälisessä yhteistyössä erityisesti kehittyvien maiden suuntaan tukee korkeakoulun profiilia.

Ammattikorkeakoulun panostaminen kansainvälisessä yhteistyössä erityisesti kehittyvien maiden suuntaan tukee korkeakoulun profiilia. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE DIAKONIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot

TIEDONHANKINNAN JA HALLINNAN OPETUS AVOIMEN TIEDON KESKUKSESSA

TIEDONHANKINNAN JA HALLINNAN OPETUS AVOIMEN TIEDON KESKUKSESSA TIEDONHANKINNAN JA HALLINNAN OPETUS AVOIMEN TIEDON KESKUKSESSA Mirja Laitinen Tietopalvelupäällikkö, pedagoginen johtaja 4.10.2016 Tiedonhankinnan ja hallinnan opetuksen tavoitteet OPS2017 Rehtorin linjaukset:

Lisätiedot

OHJAUSSUUNNITELMA. Historian tutkinto-ohjelma. Ohjaus historian tutkinto-ohjelmassa

OHJAUSSUUNNITELMA. Historian tutkinto-ohjelma. Ohjaus historian tutkinto-ohjelmassa OHJAUSSUUNNITELMA Historian tutkinto-ohjelma Ohjaus historian tutkinto-ohjelmassa Historian tutkinto-ohjelmassa annettava ohjaus kohdistuu sekä opiskelijan opintojen ohjaukseen että opinnäytetöiden ohjaukseen.

Lisätiedot

Toinen auditointikierros ja katse kohti kolmatta

Toinen auditointikierros ja katse kohti kolmatta Toinen auditointikierros ja katse kohti kolmatta KORKEAKOULUJEN LAATUTYÖ MITEN MENEE? Korkeakoulujen laatujärjestelmien seuranta ja kehittämisseminaari 31.10.2018 Finlandia-talo Helka Kekäläinen, FT Yksikön

Lisätiedot

liikkuvuus ja kielitaitotarpeet

liikkuvuus ja kielitaitotarpeet Korkeakoulujen kansainvälinen liikkuvuus ja kielitaitotarpeet Kv-kevätpäivät, Vaasa 10.5.2017 Riitta Pyykkö Sisältö Kielivarannon monipuolisuus ja kielitaitotarpeet -selvityshanke Kielivaranto: mikä siihen

Lisätiedot

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti.

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Turun

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole

Lisätiedot

Näkökulmia verkostoituneen opetuksen tuottamiseen & toteuttamiseen

Näkökulmia verkostoituneen opetuksen tuottamiseen & toteuttamiseen Näkökulmia verkostoituneen opetuksen tuottamiseen & toteuttamiseen Torus-verkosto www.torus.oulu.fi Oulun yliopisto Historian laitos suunnittelija & koordinaattori Anita Honkala anita.honkala@oulu.fi Mikä

Lisätiedot

Laatutyö ja opetuksen kehittäminen

Laatutyö ja opetuksen kehittäminen Laatutyö ja opetuksen kehittäminen Kauko Hämäläinen Johtaja, professori Tievie-koulutus 26.10.2006 Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Esityksen tavoitteet Esitellä, miltä yliopisto-opetus näyttää arviointien

Lisätiedot

Opettajankoulutus Suomessa

Opettajankoulutus Suomessa Opettajankoulutus Suomessa Opettajan työ rakentaa tulevaisuuden perustaa Yleistä opettajankoulutuksesta Opettajankoulutus yliopistoissa Opettajankoulutus ammatillisissa opettajakorkeakouluissa 4 Varhaiskasvatus

Lisätiedot

KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016

KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö Kansallisen metsäohjelman määräaikainen työryhmä

Lisätiedot

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Pohjoisen puolesta maailmaa varten l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta pohjoisen puolesta Kasvatuksen ja koulutuksen pohjoiset maisemat piirtyvät eteesi Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa.

Lisätiedot

Selvitys opettajankoulutuksen rakenteesta yliopistoissa

Selvitys opettajankoulutuksen rakenteesta yliopistoissa Selvitys opettajankoulutuksen rakenteesta yliopistoissa Opettajankoulutusfoorumi 16.4.2019 Kasvatustieteellisen alan dekaanikokous 20.5.2019 Jouni Pursiainen Eva Raudasoja Professori Jouni Pursiainen Professori

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Satakunnan

Lisätiedot

Porin yliopistokeskus 2015. Jari Multisilta, johtaja, professori

Porin yliopistokeskus 2015. Jari Multisilta, johtaja, professori Porin yliopistokeskus 2015 Jari Multisilta, johtaja, professori Suomalaisen yliopistokentän ajankohtaisia asioita Yliopistojen profiloituminen (Suomen Akatemia) Tutkimuksen strategiset painoalueet (Strategisen

Lisätiedot

Hyvinvointi uhattuna!

Hyvinvointi uhattuna! Uusien hyvinvointipalvelujen kehittämisen eturintamassa Agora Päivä 23.10.2013 Antti Hautamäki Johtaja Tutkimusprofessori Agora Center 2 Hyvinvointi uhattuna! Hyvinvointivaltiota uhkaa palvelujen rapautuminen

Lisätiedot

2.7.2015 KASVATUSTIETEEN PROFESSORIN, ERITYISALANA VERTAILEVA KOULUTUS- TUTKIMUS JA KOULUTUSPOLITIIKAN TUTKIMUS TEHTÄVÄ

2.7.2015 KASVATUSTIETEEN PROFESSORIN, ERITYISALANA VERTAILEVA KOULUTUS- TUTKIMUS JA KOULUTUSPOLITIIKAN TUTKIMUS TEHTÄVÄ Dekaanin päätös 1 (5) TEHTÄVÄSELOSTE KASVATUSTIETEEN PROFESSORIN, ERITYISALANA VERTAILEVA KOULUTUS- TUTKIMUS JA KOULUTUSPOLITIIKAN TUTKIMUS TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun yliopiston kasvatustieteiden

Lisätiedot

Sihteeri: Olli Nuutinen, puh. 3648,

Sihteeri: Olli Nuutinen, puh. 3648, JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 2/2009 Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Asia: laitosneuvoston kokous Aika: tiistai 10.2.2009 klo 9.00 Paikka: MaB 305 Läsnä: Jäsen Asiat: Varajäsen Asiat: Professori

Lisätiedot

Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan?

Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Ritva Jakku-Sihvonen projektinjohtaja, Vokke-projekti, Helsingin yliopisto Maisterin tutkinto voimassa olevan asetuksen mukaan Pääaineen hyvä tuntemus, sivuaineiden

Lisätiedot

Selvitys opettajankoulutuksen rakenteesta yliopistoissa

Selvitys opettajankoulutuksen rakenteesta yliopistoissa Selvitys opettajankoulutuksen rakenteesta yliopistoissa Opettajankoulutusfoorumi 16.04.2019 Jouni Pursiainen Eva Raudasoja Professori Jouni Pursiainen Professori Jarmo Rusanen Johtaja, KT Eva Maria Raudasoja

Lisätiedot

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06 LAPIN YLIOPISTO 1 Läsnä + (pj) +Päivi Naskali(vpj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään

Lisätiedot

Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen

Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari 18.8.2016 Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen 1 Opetushallituksen ennakoinnista Osaamistarpeiden valtakunnallinen ennakointi Työvoima- ja koulutustarpeiden

Lisätiedot

Kokouksen 12 / 2009 asialista

Kokouksen 12 / 2009 asialista Kokouksen 12 / 2009 asialista 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Kasvatustieteiden tiedekunnan esitys yliopiston rehtorille dekaanin nimeämisestä 4. Esitys lisäjäsenten määräämiseksi

Lisätiedot

Kirkkohistorian laitoksen pedagoginen kärkihanke

Kirkkohistorian laitoksen pedagoginen kärkihanke Pedagoginen yksikkö Hallintopalvelut Teologinen tiedekunta Kirkkohistorian laitoksen pedagoginen kärkihanke 2007 2009 Hankkeen pääteema: Jatko-opiskelijoiden ohjaaminen erityisesti kansainvälistyminen

Lisätiedot

UNIPOLI TAMPERE -SOPIMUS

UNIPOLI TAMPERE -SOPIMUS UNIPOLI TAMPERE TAMPEREEN YLIOPISTO TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO Krista TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU Varantola PIRKANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU 2.10.2007 UNIPOLI TAMPERE -SOPIMUS Allekirjoitettu 16.8.2006

Lisätiedot

Tutkimusjohtajan työsuhteisen tehtävän täyttösuunnitelma alkaen toistaiseksi

Tutkimusjohtajan työsuhteisen tehtävän täyttösuunnitelma alkaen toistaiseksi JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Tutkimusjohtajan työsuhteisen tehtävän täyttösuunnitelma 1.8.2013 alkaen toistaiseksi Tehtävä on sijoitettu liikuntatieteelliseen tiedekuntaan

Lisätiedot

Opiskelijapalaute on myönteistä erityisesti työelämäyhteyksien ja harjoittelun järjestämisen osalta.

Opiskelijapalaute on myönteistä erityisesti työelämäyhteyksien ja harjoittelun järjestämisen osalta. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT HUMAK ja sen ylläpitäjät

Lisätiedot

Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa

Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa Opettajankoulutusfoorumin alueellinen tilaisuus 18.5.2017 18.5.2017 Pertti Väisänen, professori, varadekaani UEF, 4 tiedekuntaa: Filosofinen tiedekunta

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012

OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

Tulossopimus KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

Tulossopimus KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tulossopimus 2010-2012 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Opetusministeriö ja Lapin yliopisto ovat neuvotelleet yliopiston ja ministeriön välisen sopimuksen vuosille 2010-2012. Rehtori ja kasvatustieteiden tiedekunnan

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole

Lisätiedot

Kasvatustieteiden tiedekunnan rakenteellisen kehittämisen ohjelma Hyväksytty kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvostossa 19.5.

Kasvatustieteiden tiedekunnan rakenteellisen kehittämisen ohjelma Hyväksytty kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvostossa 19.5. Kasvatustieteiden tiedekunnan rakenteellisen kehittämisen ohjelma Hyväksytty kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvostossa 19.5.2009 Kasvatustieteiden tiedekunta sai tulosneuvotteluissa 30.10.2009

Lisätiedot

7.3.2005. Helsingissä 7. maaliskuuta 2005 SUOMEN YLIOPISTOJEN REHTORIEN NEUVOSTO. Puolesta. Tapio Markkanen Pääsihteeri.

7.3.2005. Helsingissä 7. maaliskuuta 2005 SUOMEN YLIOPISTOJEN REHTORIEN NEUVOSTO. Puolesta. Tapio Markkanen Pääsihteeri. 7.3.2005 Yliopistojen rehtorien neuvoston työryhmä on rehtori Perttu Vartiaisen puheenjohdolla pohtinut yliopistojen opetus- ja tutkimusvirkarakennetta. Työryhmän raportti valmistui tammikuussa 2004, ja

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta 3/2008, 19.3.2008 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 3. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA 2015 2016 Rehtorin päätös 22.4.2015 SISÄLTÖ 1 Yliopisto työympäristönä...1 2 Yliopisto opiskeluympäristönä...4 3 Yliopisto yhteiskunnallisena vaikuttajana...6

Lisätiedot

Taso Työn luonne ja vastuu Vuorovaikutustaidot Tiedolliset ja taidolliset valmiudet

Taso Työn luonne ja vastuu Vuorovaikutustaidot Tiedolliset ja taidolliset valmiudet Opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasokartta Liite 1 VAATIVUUSTASOKARTTA Tehtävän kuvaus / dokumentointi liitteenä olevaa tehtäväkuvauslomaketta käyttäen Vaativuustasokartalle on kuvattu tyypillisesti

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA TAMPEREEN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ULKOINEN AUDITOINTI. Laatuvastaavat ja muu yliopistoyhteisö

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ULKOINEN AUDITOINTI. Laatuvastaavat ja muu yliopistoyhteisö ULKOINEN AUDITOINTI Laatuvastaavat ja muu yliopistoyhteisö 12.5.2014 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 13. 15.1.2015 13.5.2014 Pirjo Halonen 2 TOTEUTTAJAORGANISAATIO Kansallinen koulutuksen arviointikeskus

Lisätiedot

Tieteenalaa tukevien opintokokonaisuuksien hakuohjeet ja valintaperusteet, kevät 2018

Tieteenalaa tukevien opintokokonaisuuksien hakuohjeet ja valintaperusteet, kevät 2018 Tieteenalaa tukevien opintokokonaisuuksien hakuohjeet ja valintaperusteet, kevät 2018 Sisällys 1. Yleistietoa tieteenalaa tukevista opintokokonaisuuksista... 1 2. Hakuohjeet... 1 3. Valintamenettely...

Lisätiedot

LUKUVUODEN PRO GRADU -SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN. Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos

LUKUVUODEN PRO GRADU -SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN. Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos LUKUVUODEN 2019-2020 PRO GRADU -SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos Tutkimusalueet Suositellaan opinnäytetutkielman sijoittumista kasvatustieteiden tutkimuksen vahvuusalueille

Lisätiedot

Koulutuksen arviointisuunnitelman valmistelu

Koulutuksen arviointisuunnitelman valmistelu Koulutuksen arviointisuunnitelman valmistelu Sisältää: - Arviointisuunnitelman valmistelun taustaa - Koulutuksen arviointisuunnitelma 2016 2019 - Arviointisuunnitelman valmistelu - Karvin määrittämät arviointitoiminnan

Lisätiedot

Pienryhmätyöskentely

Pienryhmätyöskentely Pienryhmätyöskentely Miten oppiaineesi/yksikkösi opetussuunnitelmissa aiotaan konkretisoida JY:n linjaukset osaksi tutkintojen, opintokokonaisuuksien ja opintojaksojen osaamistavoitteita? tullaan varmistamaan

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Anita Lehikoinen Koulutukseen siirtymistä ja tutkinnon suorittamisen nopeuttamista pohtivan työryhmän puheenjohtaja Nopeuttamisryhmän n toimeksianto Työryhmä ja ohjausryhmä

Lisätiedot

Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos LUKUVUODEN PRO GRADU- SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN

Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos LUKUVUODEN PRO GRADU- SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN Opettajankoulutuslaitos LUKUVUODEN 2018-2019 PRO GRADU- SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN TUTKIMUSALUEET Suositellaan opinnäytetutkielmien sijoittumista Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan tutkimuksen

Lisätiedot

TOIMINTOKOHTAISTEN TALOUSTIETOJEN KÄYTTÖ KORKEAKOULUJEN OHJAUKSESSA

TOIMINTOKOHTAISTEN TALOUSTIETOJEN KÄYTTÖ KORKEAKOULUJEN OHJAUKSESSA TOIMINTOKOHTAISTEN TALOUSTIETOJEN KÄYTTÖ KORKEAKOULUJEN OHJAUKSESSA ULLA MÄKELÄINEN & JUKKA HAAPAMÄKI 4.6.2018 Toimintokohtainen erittely Korkeakoulujen tulee laatia toimintokohtainen erittely, joka täsmää

Lisätiedot

Tulossopimus 2011 Matkailualan tutkimus ja koulutusinstituutti

Tulossopimus 2011 Matkailualan tutkimus ja koulutusinstituutti Tulossopimus 2011 Matkailualan tutkimus ja koulutusinstituutti Tällä sopimuksella Lapin yliopisto, Rovaniemen ammattikorkeakoulu ja Matkailualan tutkin1us- ja koulutusinstituutti sopivat instituutin tavoitteista,

Lisätiedot