Koulukuraattorit - Skolkuratorer ry Opetus- ja kulttuuriministeriön Lausuntopyyntö OKM/29/010/2016
|
|
- Maria Parviainen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Koulukuraattorit - Skolkuratorer ry Opetus- ja kulttuuriministeriön Lausuntopyyntö OKM/29/010/2016 Koulukuraattorit - Skolkuratorer ry:n Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta laeiksi perusopetuslain, lukiolain, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain, oppilas- ja opiskelijahuoltolain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 7 Opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalvelut Lakiluonnoksessa esitetään oppilas- ja opiskelijahuoltolakia muutettavaksi siten, että kuraattorin tehtävän kelpoisuusvaatimusta lievennettäisiin tällä hetkellä em. laissa säädetystä kelpoisuusvaatimuksesta (7 2 mom), jonka mukaan kuraattorin kelpoisuusvaatimuksena on vähintään sosiaalihuollon ammatillisista kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) 6 :n (sosiaaliohjaaja) mukainen kelpoisuus. Vastaavalta kuraattorilta edellytettäisiin edelleenkin sosiaalityöntekijän kelpoisuutta. Sosiaali- ja terveysministeriö esitti Hallituksen esitysluonnoksessa eduskunnalle sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain kumoamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ym., että kuraattorin kelpoisuutta koskeva 7 2 mom muutettaisiin vastaamaan sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) mukaisia ammattinimikkeitä seuraavasti: Kuraattorina toimivan henkilön on oltava vähintään sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 7 tai 8 :ssä tarkoitettu ammattihenkilö. Jokaisen oppilaitoksen käytettävissä on oltava sellaisen opiskeluhuollon vastaavan kuraattorin palveluja, joka on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 7 :ssä tarkoitettu ammattihenkilö sekä psykologin palveluja. Opetus- ja kulttuuriministeriö ei kuitenkaan antanut STM:n muutosesitykselle esittelylupaa, joten kuraattorin kelpoisuutta koskevaa muutosesitystä ei otettu lopulliseen hallituksen esitykseen sosiaalihuollon kelpoisuuslain kumoamiseksi (HE 14/2016 vp) helmikuussa Näin ollen kuraattorit ovat olleet laittomassa tilassa rekrytoinnin ja virallisten TVAasiakirjojen laatimisen osalta, koska 7 2 mom:ssa viitattu sosiaalihuollon kelpoisuuslaki on lailla (287/2016) kumottu alkaen. Nyt OKM esittää muutosta kuraattorin kelpoisuuteen siten, että kuraattorin tehtävään olisi kelpoinen henkilö, jolla on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto: 7 Opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalvelut Sen estämättä, mitä sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 8 :ssä säädetään, kuraattorin kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto. Jokaisen oppilaitoksen käytettävissä on oltava sellaisen opiskeluhuollon vastaavan kuraattorin palveluja, jolla on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 7 :n mukainen kelpoisuus sekä psykologin palveluja. Esityksen perusteluissa todetaan, että kuraattorin kelpoisuussäännöstä on arvosteltu liian kapea-alaiseksi. Mihin tämä väite perustuu? Kovin kapea-alaisesta osaamisesta ei voi olla
2 kysymys, koska kuraattorin tehtävää voi tehdä sekä sosionomin (AMK ja YAMK) että sosiaalityöntekijän tutkinnoilla. Sosiaalityöntekijöiden osaaminen on hyvin laaja-alaista, koska hyvin monet heistä ovat opiskelleet sivuaineina mm. sosiaalipsykologiaa, sosiologiaa, psykologiaa, kasvatustiedettä tai erityispedagogiikkaa. Tämän esityksen mukaan kuraattorin lakisääteistä tehtävää voisi tehdä monella eri korkeakoulututkinnolla täysin ilman mitään sosiaalityön/sosiaalialan opintoja, vaikka kysymyksessä on sosiaalihuoltolain (1301/2014) 14 :n mukaisesta sosiaalipalvelusta. Esityksessä viitataan esim. sosiologeihin, sosiaalipsykologeihin ja kasvatustieteen maistereihin. Toisin kuin sosiaalityön pääaineopiskelijoilla sosiologian, sosiaalipsykologian ja kasvatustieteen pääaineopintoihin ei sisälly asiakastyön menetelmien ja prosessien opiskelua eikä pakollista harjoittelua. Kun opettajat ovat pedagogeja, olisi kummallista, jos kuraattorikin olisi kasvatustieteen maisteri ilman sosiaalityön tai sosiaalialan koulutusta. Näin ollen koulusta ja koulun oppilashuoltoryhmästä puuttuisi kokonaan sosiaalityön/sosiaalialan asiantuntemus ja osaaminen. Kyseinen esitys on oppilas- ja opiskelijahuoltolakia koskevan hallituksen esityksen (HE 67/2013) ja eduskunnan hyväksymän oppilas- ja opiskelijahuoltolain (7 ) vastainen. HE 67/2013 mukaan kuraattorin kelpoisuuden säätäminen lain 7 :n mukaiseksi sosiaalialan ammatilliseksi koulutukseksi nähtiin tarpeelliseksi, jotta oppilaat ja opiskelijat saataisiin yhdenvertaiseen asemaan palvelujen laadun osalta eri kunnissa. Lisäksi sivistysvaliokunta korosti oppilas- ja opiskelijahuoltolakia koskevassa mietinnössään (14/2013 vp) erityisesti, että jatkossa on koulutettava riittävästi koulukuraattorin tarkennettuja kelpoisuusehtoja täyttävää henkilökuntaa eli sosiaalityöntekijöitä ja sosionomeja. Kyseinen esitys ei myöskään ole linjassa sosiaalihuollon ammattihenkilölain kanssa, joka määrittelee sosiaalityöntekijän (8 ) ja sosionomin (7 ) sosiaalihuollon laillistetuiksi ammattihenkilöiksi. Kyseinen esitys johtaisi siihen, että kouluissa ja oppilaitoksissa lisääntyisi sellainen kuraattorihenkilöstö, jolla ei ole laillistettua sosiaalihuollon ammattihenkilön pätevyyttä/kelpoisuutta. Esitys vesittäisi koko sosiaalihuollon ammattihenkilölain tarkoituksen. Voiko sosiaalihuollon ammattihenkilölakia edes sivuuttaa tässä kohdassa? Esitys on ristiriidassa myös sen kanssa, että kaikki opiskeluhuoltopalveluja antavat henkilöt (kuraattorit, psykologit, terveydenhoitajat, lääkärit) olisivat laillistettuja ammattihenkilöitä. Esityksestä seuraisi myös se, että oppilaiden, opiskelijoiden ja perheiden näkökulmasta yhdenvertaisuus kuraattorin palvelujen sisällön ja laadun suhteen ei toteutuisi eri kouluissa ja oppilaitoksissa. Vai onko jonkun mielestä ihan oikeasti tarkoitus, ettei kaikkien opiskeluhuollon kuraattorien tarvitsisikaan olla laillistettuja ammattihenkilöitä, mutta opiskeluhuollon psykologien, terveydenhoitajien ja lääkärien kylläkin. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa (7 ) säädetyillä kuraattorin kelpoisuuksilla (sosiaalityöntekijä ja sosiaaliohjaaja) on ollut tarkoitus päästä siihen, että kuraattoripalveluja antavilla henkilöillä on sosiaalialan ammatillinen koulutus aikaisemman koulutuksellisen kirjavuuden sijasta. Esitys kuraattorin kelpoisuuden muuttamisesta toisi koulutuksellisen kirjavuuden takaisin. Monenkirjavat ammattiryhmät tarjoaisivat erilaista palvelua riippuen koulutustaustasta. Nykyiselläänkään ei voida taata tasavertaista palvelua kautta Suomen, koska kuraattoripalvelua voi antaa joko sosionomi tai sosiaalityöntekijä. Tasavertaisuus kärsisi entisestään kelpoisuuden muutoksen myötä.
3 Esitys on vastoin oppilas- ja opiskelijahuoltolain sitä tarkoitusta (2, kohta 4), että lailla turvataan opiskelijoiden tarvitsemien opiskeluhuoltopalvelujen yhdenvertainen saatavuus ja laatu. Oikeuskansleri on huomauttanut useasti ennen oppilas- ja opiskelijahuoltolain voimaantuloa, ettei yhdenvertaisuus opiskeluhuoltopalvelujen saatavuudessa toteudu, mutta ongelmia on ollut myös palvelujen sisällön ja laadun osalta kuraattorien monenlaisen koulutuspohjan vuoksi. Esityksessä ei myöskään huomioida, mitä kelpoisuuden muutosesitys tarkoittaisi oppilasja opiskelijahuoltolain 28 2 mom:n siirtymäsäännösten osalta. Viimeisen kahden vuoden aikana esim. monet siirtymäsäännöksen perusteella kuraattorin työssä toimivat ovat työnsä ohessa lähteneet opiskelemaan sosiaalityöntekijän tai sosionomin tutkintoa kuraattorin tai vastaavan kuraattorin kelpoisuuden saamiseksi. Muutosesitys tarkoittaisi sitä, ettei heidän olisi tarvinnutkaan lähteä opiskelemaan. Kelpoisuuden muutosesitys näyttäytyy heidän näkökulmastaan kohtuuttomalta ja turhauttavalta. Esityksen perusteluissa todetaan, että kuraattoripalvelu on sosiaalihuoltolain (1301/2014) 14 :n mukaan sosiaalipalvelua. Näin ollen kuraattorilta tulee edellyttää sosiaalialan ammatillista koulutusta, sosiaalityöntekijää tai sosionomia. Nykyisin kuraattorin tehtäväkenttä on laaja ja haastava oppilaiden ja opiskelijoiden moninaisista ja vaikeista ongelmista johtuen. Kuraattorin työssä tarvitaan vankkaa, monipuolista ja laaja-alaista sosiaalityön sisällön osaamista sekä sosiaalityön menetelmien ja prosessien hallintaa kuraattorin toimiessa koulussa sosiaalityön ja lastensuojelutyön asiantuntijana. Toisella asteella varsinkin ammatillisella puolella kuraattorin on hallittava monenlaisia sosiaalityön aloja. Työnkuva on enemmän sosiaaliasiamiehen laaja työnkuva, jossa yhdistyy kaikki mahdolliset palvelujärjestelmät kuten esim. Kelan palvelut, TE-palvelut, sosiaali- ja terveystoimi, yksityiset ja kunnalliset lastensuojelulaitokset jne. ja käytännön työ opiskelijoiden ja henkilöstön parissa. Työ on jo nyt vastaavan kuraattorin määrittelyn mukaista ja jopa sen ylittävää toisella asteella. Esityksessä ei huomioida ammatillisen koulutuksen järjestäjien erilaisia järjestämismuotoja. Esim. koulutuksen järjestäjä sijaitsee seitsemän kunnan alueella ja opiskelijat tulevat noin 20 kunnasta. Lisäksi nuorisoasteeseen yhdistetään vuonna 2017 aikuispuolen koulutus. Tämä tarkoittaa sitä, että asiakaskunta muodostuu vuodesta 2017 alkaen yli 15-vuotiaista henkilöistä perheineen. Esityksessä ei myöskään huomioida niitä lisävelvoitteita, jotka tulevat nuorisolain (72/2006, 7 c ) alle 25 -vuotiaiden opintojen keskeytyksestä ja sosiaalihuoltolain 8-9 säädöksistä (kunnallisten viranomaisten on yhteistyössä seurattava ja edistettävä erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden hyvinvointia sekä poistettava epäkohtia ja ehkäistävä niiden syntymistä). Tukea tarvitsevat useat toisen asteen erityisopiskelijat. Myös maahanmuuttajia on yhä kasvava lukumäärä opiskelijoista, jotka ovat erityistä tukea tarvitsevia. Kuraattorin kelpoisuuden muutosta esityksessä perustellaan norminpurkutarpeella ja työvoimapulalla. Kelpoisuusehtojen muutos ei tuo säästöä, joten miksi se tehtäisiin, sillä nykyisellä koulutuspohjalla olevia kuraattoreita ja vastaavia kuraattoreita on saatavilla. Miksi kelpoisuuden muutosesitys kohdistuu taas ja vain kuraattoreihin? Oppilashuoltolain edellyttämät palveluketjut eivät ole kunnossa. Tällä hetkellä puuttuu esim. koko joukko psykologeja, eikä heidän pätevyyksiään ehdoteta alennettavaksi sen vuoksi, että olisi helpompi rekrytoida uusia työntekijöitä. Tässä mielessä koko esitys on syrjivä ja loukkaa oikeudenmukaisuuden käsitystä. Laajentamalla kuraattoreiden kelpoisuusehtoja vaarantuvat nuorten oikeudet palveluihin ja etuisuuksiin. Oppilashuoltokomitea (1973) teki tarkan tehtäväanalyysin kuraattorin tehtävistä ja päätyi
4 esittämään sosiaalityöntekijän koulutusta kuraattorin kelpoisuudeksi, joka sitten asetuksella vahvistettiin koulukuraattorin kelpoisuudeksi vuonna 1990 säädettäessä koulukuraattoreista lastensuojelulaissa ja -asetuksessa. Kuraattorin työ määriteltiin sosiaalityöntekijän tehtäväksi myös STM:n oppilashuollon lainsäädäntöä uudistavissa selvityksissä (2006 ja 2009). Oppilas- ja opiskelijahuoltolain säätämisen yhteydessä 2013 kuraattorin kelpoisuus kuitenkin madallettiin sosionomin (sosiaaliohjaajan) tutkintoon sosiaalityöntekijöiden työvoimapulan takia, ei siis tehtävän vaativuuden takia. Silloinen opetusministeri Krista Kiuru kertoi vastauksessaan ( ) kansanedustaja Jari Myllykosken kirjalliseen kysymykseen (KK74/2014 vp, ), että "Oppilas- ja opiskeluhuoltolain valmistelun aikana oli tiedossa, että sosiaalityöntekijöitä ei ole riittävästi, joten kelpoisuutta lievennettiin tietoisesti sosiaalialan AMK-tutkinnon suorittaneisiin sosionomeihin, koska heitä on saatavilla kaikkialla Suomessa." Sosiaalityöntekijäpula ei ratkea kelpoisuuksia madaltamalla vaan kouluttamalla sosiaalityöntekijöitä lisää. Sosiaalityöntekijöiden saatavuus on jo osin parantunut, koska koulutusmääriä on lisätty viime vuosina. Kyseisellä kuraattorin kelpoisuusesityksellä ei pitäisi lähteä heikentämään yhdenvertaisuutta kuraattorin palvelujen sisällön ja laadun osalta varsinkin, kun soveltuvan korkeakoulututkinnon suorittaneet eivät ole laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, jos heillä ei ole suoritettuna sosiaalityön yliopistollisia pääaineopintoja tai sosionomin tutkintoa. Esitys voisi myös johtaa kanteluihin siitä, että kuraattorin antama palvelu ei ole laillistetun sosiaalihuollon ammattihenkilön antamaa palvelua. Yleisesti koko kuraattoritoiminta on tehtävä läpinäkyväksi. Huoltajien ja asiakkaiden on tiedettävä, kuka heitä palvelee ja millä koulutuksella. 12 Opiskeluhuolto lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan esitetään kirjattavaksi vain se, miten kunnan alueella sijaitsevissa oppilaitoksissa opiskeluhuolto toteutuu. Olisi kuitenkin tärkeää kirjata suunnitelmaan myös arvio opiskeluhuollon kokonaistarpeesta ja käytettävissä olevista opiskeluhuoltopalveluista. Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta 35 a Menettely opiskeluoikeuden peruuttamista ja palauttamista koskevassa asiassa sekä kurinpitoasiassa Päätöksenteon siirtäminen rehtorin vastuulle 35 a :ssä esitetyissä asioissa on kyseenalainen siinä mielessä, että kun ammattiopistossa on vain yksi rehtori (ammatillisen koulutuksen johtaja) ja hänen johdettavanaan esim. 20 toimipistettä, päätöksenteon nopeus ei välttämättä toteudu, vaikka päätöksenteko siirtyisi rehtorille esitetyissä asioissa. On myös huolehdittava siitä, että opiskelijan oikeusturva toteutuu rehtorin tehdessä em. päätöksiä.
5 Lausunnon keskeinen sisältö Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki: 7 Opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalvelut Lakiluonnoksessa esitetään kuraattorin kelpoisuusvaatimuksen lieventämistä niin, että kuraattorin kelpoisuusvaatimuksena olisi tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto. Vastaavalta kuraattorilta edellytettäisiin edelleenkin sosiaalityöntekijän kelpoisuutta. Koulukuraattorit - Skolkuratorer ry ei kannata kuraattorin kelpoisuuden muuttamista soveltuvaksi korkeakoulututkinnoksi vaan esittää, että kuraattorin kelpoisuutta koskeva OHL:n 7 2 mom muutetaan vastaamaan voimaan astuneen sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) mukaisia ammattinimikkeitä sosiaalityöntekijä (7 ) ja sosionomi (8 ). Sosiaali- ja terveysministeriö on jo tehnyt tällaisen muutosesityksen Hallituksen esitysluonnoksessa eduskunnalle sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain kumoamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ym. Kuraattorin kelpoisuuden tulee olla linjassa sosiaalihuollon ammattihenkilölain kanssa, joka määrittelee sosiaalityöntekijän (7 ) ja sosionomin (8 ) sosiaalihuollon laillistetuiksi ammattihenkilöiksi. Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 14 määrittelee kuraattorin tehtävän sosiaalipalveluksi. Kuraattorin kelpoisuuden muutosesitys johtaisi siihen, että kouluissa ja oppilaitoksissa työskentelisi laillistettuja ja ei laillistettuja kuraattoreita. Kaikkien kuraattorien tulee olla laillistettuja ammattihenkilöitä kuten muutkin oppilashuoltopalveluja antavat henkilöt (psykologit, terveydenhoitajat ja lääkärit). Kuraattorin kelpoisuuden muutosesityksestä seuraisi se, että oppilaiden, opiskelijoiden ja perheiden näkökulmasta yhdenvertaisuus kuraattorin palvelujen sisällön ja laadun suhteen ei toteutuisi eri kouluissa ja oppilaitoksissa. Oikeuskansleri on huomauttanut useasti ennen oppilas- ja opiskelijahuoltolain voimaantuloa, ettei yhdenvertaisuus opiskeluhuoltopalvelujen saatavuudessa toteudu, mutta ongelmia on ollut myös palvelujen sisällön ja laadun osalta kuraattorien monenlaisen koulutuspohjan vuoksi. Esitys voisi myös johtaa kanteluihin siitä, että kuraattorin antama palvelu ei ole laillistetun sosiaalihuollon ammattihenkilön antamaa palvelua. Huoltajien ja asiakkaiden on tiedettävä, kuka heitä palvelee ja millä koulutuksella. 12 Opiskeluhuolto lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan esitetään kirjattavaksi vain se, miten kunnan alueella sijaitsevissa oppilaitoksissa opiskeluhuolto toteutuu. Olisi kuitenkin tärkeää kirjata suunnitelmaan myös arvio opiskeluhuollon kokonaistarpeesta ja käytettävissä olevista opiskeluhuoltopalveluista. Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta: 35 a Menettely opiskeluoikeuden peruuttamista ja palauttamista koskevassa asiassa sekä kurinpitoasiassa Päätöksenteon siirtäminen rehtorin vastuulle 35 a :ssä esitetyissä asioissa on kyseenalainen siinä mielessä, että kun ammattiopistossa on vain yksi rehtori (ammatillisen koulutuksen johtaja) ja hänen johdettavanaan esim. 20 toimipistettä, päätöksenteon nopeus ei välttämättä toteudu, vaikka päätöksenteko siirtyisi rehtorille esitetyissä asioissa. On myös huolehdittava siitä, että opiskelijan oikeusturva toteutuu rehtorin tehdessä em. päätöksiä. Koulukuraattorit - Skolkuratorer ry Hanna Gråsten-Salonen Puheenjohtaja Satu Jokelainen Varapuheenjohtaja
Koulukuraattorit Skolkuratorer ry
Koulukuraattorit Skolkuratorer ry 17.11.2016 Koulukuraattorit Skolkuratorer ry:n lausunto sivistysvaliokunnalle Hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi perusopetuslain 29 :n, lukiolain, ammatillisesta
LisätiedotLAUSUNTO Opetus- ja kulttuuriministeriö
LAUSUNTO 7.10.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite: OKM lausuntopyyntö hallituksen esitysluonnoksesta laeiksi perusopetuslain, lukiolain, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain, oppilas- ja
LisätiedotLisäksi keskusliitto kiinnittää lausunnossaan huomiota erityisesti seuraaviin näkökulmiin:
7.10.2016 [Sivu 1 / 5] Opetus- ja kulttuuriministeriö OKM/29/010/2016 Lastensuojelun Keskusliiton lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle hallituksen esitysluonnoksesta laeiksi perusopetuslain, lukiolain,
LisätiedotKoulukuraattorit Skolkuratorer ry 14.11.2013
Koulukuraattorit Skolkuratorer ry 14.11.2013 Sivistysvaliokunta Eduskunta Koulukuraattorit Skolkuratorer ry:n lausunto sivistysvaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi
LisätiedotLAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA
PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 11/2005 Tast 20.5.2005 Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ
LisätiedotTalentian linjaukset opiskeluhuollosta
1 Talentian linjaukset opiskeluhuollosta Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) tulee voimaan 1.8.2014. Lakikokonaisuus painottaa yhteisöllisyyttä ja yksilön oikeuksia. Uusi oppilas- ja opiskelijahuoltoa
LisätiedotLausunto hallituksen esityksestä (HE 67/2013 vp) oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta
Lausunto hallituksen esityksestä (HE 67/2013 vp) oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnan sivistysvaliokunta pyytää ehdotuksesta lausuntoa
LisätiedotOpiskeluhuoltosuunnitelmat
Opiskeluhuoltosuunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opiskeluhuollon suunnitelmat (OHL 12 ja 13 sekä POL 14, LL 10 ja AMPL 37 a ) Lastensuojelulain
LisätiedotSosiaalihuollon ammattihenkilölaki ja sen vaikutukset
Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki ja sen vaikutukset 24.11.2016 Työmarkkinalakimies Riitta Arko Yleistä Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusehdoista annettu laki Kelpoisuusehdot tiettyihin
LisätiedotOppilas- ja opiskelijahuoltolakiluonnos
Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiluonnos SORA-KOULUTUS 31.1.2013 Anne Heikinkangas Lyhennelty OKM:n ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhosen esityksestä Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki uudistuu Koskee esi- ja perusopetusta
LisätiedotSosiaalihuollon ammattihenkilölaki (817/2015)
Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki (817/2015) Ammattihenkilölain aluekierros, Kuopio Neuvotteleva virkamies 2.3.2016 Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki voimaan 1.3.2016 Lisäksi 1.3. voimaan asetukset:
LisätiedotSosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015
1 ( 5) Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015 Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkoston lausunto hallituksen esitykseen (HE 354/2014 vp) laiksi sosiaalihuollon ammattihenkilöistä
LisätiedotOppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden
LisätiedotMonialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa
Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa 25.9.2015 Tampere Käytännön kokemuksia yhteistyöstä Hanna Gråsten-Salonen Vastaava koulukuraattori Varhaiskasvatus ja perusopetus Tampere
LisätiedotHallituksen esitykset annettu Oppilas- ja opiskelijahuolto
Hallituksen esitykset annettu 6.6.2013 Oppilas- ja opiskelijahuolto Janne Öberg HE oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi Uusi laki kokoaa yhteen lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilasja opiskelijahuoltoa
LisätiedotHallituksen esitys oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Hallituksen esitys oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Oppilas- ja opiskeluhuollon kansalliset kehittämispäivät 28.11.2013 Järvenpää Hallintojohtaja Matti Lahtinen
LisätiedotKoulukuraattorit Skolkuratorer ry 12.9.2013
Koulukuraattorit Skolkuratorer ry 12.9.2013 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Eduskunta Koulukuraattorit Skolkuratorer ry:n lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi
LisätiedotOppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Marjaana Pelkonen, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden Opiskeluhuollolla tarkoitetaan hyvän oppimisen, hyvän fyysisen ja psyykkisen terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin
LisätiedotOpiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit
Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Opiskeluhuollon prosessit ja toimijat
LisätiedotOppilas- ja opiskelijahuoltolaki HE 67/2013
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki HE 67/2013 Opetushallitus Peltonen Heidi, opetusneuvos Suomen koulu- ja opiskeluterveyden yhdistyksen 50-vuotisjuhlaseminaari 11.10.2013, Hanasaari 18.10.2013 OPH/HP/YL/LU
LisätiedotOppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden
LisätiedotKuraattori- ja koulupsykologipalvelut Pirkanmaalla
Kuraattori- ja koulupsykologipalvelut Pirkanmaalla 6.5.2018 Lähtökohdat Yhteenveto on laadittu LAPE-hankkeen oppilas- ja opiskeluhuollon alatyöryhmässä kunnilta kerättyjen tietojen perusteella Oppilasmäärätiedot
LisätiedotSelvitysluonnoksesta annetut lausunnot
Selvitysluonnoksesta annetut lausunnot Lasten mielenterveysongelmien ehkäisy ja hyvinvoinnin tukeminen kouluterveydenhuollossa (3/2017) 318/54/2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö, OKM167/050/2017, 6.7.2017.
LisätiedotOpetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen
Lausunto 1 (5) Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi Lausuntopyyntö OKM/83/010/2014 Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen Koulutuksella hankitun tutkinnon
LisätiedotAsia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015
LAUSUNTO 2.4.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015 Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry lausuu hallituksen esitysluonnoksesta
LisätiedotTavoitteena opiskeluterveydenhuollon kokonaisuus haasteita ja ilon aiheita
Tavoitteena opiskeluterveydenhuollon kokonaisuus haasteita ja ilon aiheita Opiskeluterveydenhuollon toimivuus ja kokonaisuus opiskelijan terveys, hyvinvointi ja opiskelukyky seminaari 11.11.2015 Itä-Suomen
LisätiedotOppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Opiskeluhuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto - Ajankohtaista Kuopio 26.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden
LisätiedotValtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun
LisätiedotVarhaiskasvatuksen ajankohtaiskatsaus
Varhaiskasvatuksen ajankohtaiskatsaus Dekaanien ja yliopistojen opettajankoulutusyksiköiden johtajien kokous 21.3.2018 Tarja Kahiluoto, neuvotteleva virkamies Luonnos esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi
LisätiedotSalassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja moniammatillisessa yhteistyössä
Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja moniammatillisessa yhteistyössä 4.6.2015 Mikkeli Itä-Suomen opiskeluhuollon päivät Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opiskeluhuollon kokonaisuus ja määritelmät
LisätiedotKoulukuraattorit Skolkuratorer ry:n Lausunto luonnoksesta oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi
Koulukuraattorit Skolkuratorer ry 21.1.2013 Opetus- ja kulttuuriministeriö Koulukuraattorit Skolkuratorer ry:n Lausunto luonnoksesta oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi Yleistä Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiluonnoksen
LisätiedotKuraattori- ja psykologityö esi- ja perusopetuksessa Mikä muuttuu?
Kuraattori- ja psykologityö esi- ja perusopetuksessa Mikä muuttuu? Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät XIII 27.-28.11.2013 Vastaava koulukuraattori Hanna Gråsten-Salonen, Tampere
LisätiedotOppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa
Kasvatus- ja opetuslautakunta 39 18.06.2014 Kunnanhallitus 134 11.08.2014 Valtuusto 29 29.09.2014 Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa 1305/12.01.03/2014 Kasvope
LisätiedotMetropolia Ammattikorkeakoulun lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen varhaiskasvatuslakiesityksestä (HE 40/2018)
LAUSUNTO Eduskunta Sivistysvaliokunta Päiväys Asia Metropolia Ammattikorkeakoulun lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen varhaiskasvatuslakiesityksestä (HE 40/2018) Metropolia Ammattikorkeakoulu
LisätiedotOpiskeluterveydenhuoltoon oikeutetut opiskelijat
Opiskeluterveydenhuoltoon oikeutetut opiskelijat 19.11.2018 Maire Kolimaa SISÄLTÖ Terveydenhuoltolaki (1326/2010) Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta selkä lasten
LisätiedotSalassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja oppimisen tuessa
Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja oppimisen tuessa 17.11.2016 Helsinki Erkkaa verkossa -verkkoluento Hallintojohtaja Matti Lahtinen Oppilaalle annettavan yksilöllisen tuen vaihtoehtoja Monialainen
LisätiedotVALMA - säädösten valmistelu
VALMA - säädösten valmistelu Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.2013, Helsinki Congress Paasitorni Hallitusneuvos Piritta Väinölä Opetus-
LisätiedotLaki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä
Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015 HE 354/2014 Vp Lakiklinikka Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 lakimies Maria Porko Taustaa Lain valmistelu» Pohja valmistelulle pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmassa
LisätiedotOppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Helsingissä 27.2.2014 Hallitusneuvos Anne-Marie Brisson Järjestämisvastuut Koulutuksen järjestäjä vastaa 1. opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuoltosuunnitelman
LisätiedotOppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Kuopiossa 26.3.2014 Hallitusneuvos Anne-Marie Brisson Summa summarum Opiskeluhuoltoa järjestetään joko yhteisöllisenä tai yksilökohtaisena Yksilökohtaista
LisätiedotOppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu. Koulutuspäivä Oulussa
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Oulussa 6.2.2014 Järjestämisvastuut Koulutuksen järjestäjä vastaa 1. opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuoltosuunnitelman toteutumisesta 2. yhteistyön
LisätiedotVille Järvi
LSSAVI Lastensuojelukoulutus Ville Järvi 21.2.2017 Näkökulma päivän aiheeseen Millaisia oppilaan kasvua ja oppimista ja arjen hallintaa tukevia toimenpiteitä varhaiskasvatuksessa ja koulussa tehdään ennen
LisätiedotKirkkonummen kunnan opiskeluhuollon strategia
Kirkkonummen kunnan opiskeluhuollon strategia 1 Esipuhe Kirkkonummen kunnan opiskeluhuollon strategia perustuu Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiin(1287/2013), joka astui voimaan 1.8.2014. Strategian tavoitteena
LisätiedotKELPOISUUSLUETTELO. Kaikilta esimiesasemassa olevilta edellytetään riittävää johtamistaitoa.
1 KELPOISUUSLUETTELO Hallintosäännön mukaan kunnanhallitus ja lautakunta päättävät henkilöstöltä vaadittavista kelpoisuusehdoista. Henkilöstöltä vaadittavasta kelpoisuudesta pidetään erillistä luetteloa.
LisätiedotEsityksen lähtökohta ja tavoitteet
LAUSUNTO 1 (8) 21.1.2013 Dnro 18/000/2012 Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO Lausuntopyyntö 30.11.2012 Dnro 39/010/2012 LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLTOLAIKSI
LisätiedotValtioneuvoston asetus
16.11.2017 Asetusluonnos Lausuntoversio Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia koskevan asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen
LisätiedotEhdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2018.
Lausuntoversio 5.7.2017 Hallituksen esitys laiksi oppilas- ja opiskelijahuoltolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi oppilas- ja opiskelijahuoltolakia (1287/2013)
LisätiedotOpiskeluhuolto osana oppilaitosten kokonaistoimintaa
Opiskeluhuolto osana oppilaitosten kokonaistoimintaa Opiskeluhuollon XV kansalliset kehittämispäivät 25.11.2015 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Säädökset ja määräykset, hallituksen esitys ja eduskunta-asiakirjat
LisätiedotMiten uudet oh-lain vaatimukset pystytään täyttämään ja millaisia eroja eri kouluasteilla toteutuksessa
Miten uudet oh-lain vaatimukset pystytään täyttämään ja millaisia eroja eri kouluasteilla toteutuksessa Pori 30.10.2014 Opiskelijapalvelupäällikkö Fia Heino Länsirannikon koulutus Oy, WinNova Opiskeluhuollon
LisätiedotHE 116/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oppilas- ja opiskelijahuoltolain muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oppilas- ja opiskelijahuoltolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 116/2017 vp Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi oppilas- ja opiskelijahuoltolakia
Lisätiedotannetun lain muuttamisesta sekä Laki ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta
EV 35/1997 vp - HE 248/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta sekä Euroopan talousalueen
LisätiedotOppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät Helsingin Messukeskus
Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät 27.- 28.11.2014 Helsingin Messukeskus 28.11.2014 Päivän teema: Opiskeluhuollon monialainen yhteistyö ja yksilökohtaisen
LisätiedotLINJAUS Sosiaalihuollon ammattien säätely edistää asiakasturvallisuutta
LINJAUS 5.10.2018 TILAPÄISESTI LAILLISTETUN SOSIAALITYÖNTEKIJÄN AMMATISSA TOIMIVAN OSAAMINEN SEKÄ SEN VAIKUTUKSET TEHTÄVÄKUVAAN, TYÖN VAATIVUUTEEN JA PALKKAUKSEEN Sosiaalityöntekijät vastaavat sosiaalityön
LisätiedotSosiaalityö ammattina. Mikko Mäntysaari 6.2.2011
Sosiaalityö ammattina Mikko Mäntysaari 6.2.2011 Sosiaalityö tarkoittaa monia asioita: Sosiaalityö -käsitteellä viitataan ammattiin, oppialaan ja tutkimukseen. Eri maissa sosiaalityön koulutusratkaisut
LisätiedotYhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry
Yhteiset työvälineemme Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Uusi laki kokoaa yhteen lainsäädännössä
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) Opetuslautakunta NAL/1 14.10.2014
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) 214 Oikaisuvaatimus koskien tuntiopettajan määräaikaista virkasuhdetta (turvallisuusala, aikuiskoulutus, työavain 25-439-14) HEL 2014-005591 T 01 01 01 01 Päätös
LisätiedotVALMA - säädösmuutokset
VALMA - säädösmuutokset Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten aseman ja sisällön selkiyttäminen 16.1.2014, Opetushallitus Hallitusneuvos Piritta Väinölä Opetus- ja kulttuuriministeriö
LisätiedotLiperin kunnan sosiaali- ja terveystoimen kelpoisuusehdot 1.7.2015
Liperin kunnan sosiaali- ja terveystoimen kelpoisuusehdot 1.7.2015 Fysioterapeutti vastaava aikaisempi rekisteröinti. Sosiaali- ja terveysalan fysioterapeutin (AMK) ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi
LisätiedotJulkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen
Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa 29.4.2011 Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Julkisuutta ja tietosuojaa koskevia säädöksiä perusopetuksessa Perustuslaki (731/1999) 10 : Jokaisen yksityiselämä,
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 167. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 02.06.2014 Sivu 1 / 1 2420/00.01.01/2014 167 Sivistystoimen toimialan sekä lautakuntien ja johtokuntien johtosääntöjen muuttaminen (Kvasia) Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh.
LisätiedotVahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja. Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6.
Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6.2011 Sosiaalihuoltolain uudistaminen vahvistaa sosiaalityön asemaa Nostaa
LisätiedotLausunto koskien hallituksen esitystä eduskunnalle laiksi oppilas- ja opiskelijahuollosta. Viite: OKM 39/010/2012
YKSITYISKOULUJEN LIITTO ry Opetus- ja kulttuuriministeriö Yleissivistävän koulutuksen yksikkö PL 29 00023 Valtioneuvosto Lausunto koskien hallituksen esitystä eduskunnalle laiksi oppilas- ja opiskelijahuollosta.
LisätiedotPäätös. Laki. lukiolain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä
LisätiedotLausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015
3.4.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015 Viittomakielen Ohjaajat ry pyytää huomioimaan seuraavat kelpoisuusvaatimuksiin liittyvät
LisätiedotSOPIMUSLUONNOS 1 27.8.2014
SOPIMUSLUONNOS 1 Kannuksen kaupungin, Toholammin, Kaustisen, Perhon, Vetelin ja Halsuan kuntien, Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän ja Kaustisen evankelisen opiston keskeinen sopimus kuraattoripalvelujen
LisätiedotAmmatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Verkostoseminaari Opetushallitus
Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Verkostoseminaari 24.11.2009 Opetushallitus Kirsti Kupiainen Hallituksen esitys (107/2009) Eduskunnalle 26.6.2009 Ehdotetut muutokset -säädetään
LisätiedotSnellman-korkeakoutun lausunto hallituksen esityksen luonnoksesta varhaiskasvatuslaiksi
LAUSUNTO 30.3.2015 1(1) Opetus-ja kulttuuriministeriö Asia: Lausuntopyyntö OKM 15/010/2015 Snellman-korkeakoutun lausunto hallituksen esityksen luonnoksesta varhaiskasvatuslaiksi Lausunnon keskeinen sisältö
LisätiedotUuden varhaiskasvatuslain vaikutukset ja lastenhoitajien opintopolut
Uuden varhaiskasvatuslain vaikutukset ja lastenhoitajien opintopolut Varhaiskasvatuksen ilta: JHL, Super, TEHY, JYTY Tampere, 24.10.2018 janne.hernesniemi@jhl.fi Koulutuspoliittinen asiantuntija ry Uuden
LisätiedotEduskunta Sivistysvaliokunta. Liite 2 Lausuntoon HE 206/2016 vp. Luonnos pykälämuutoksiksi. Määräaikainen erottaminen perusopetuksessa
Liite 2 HE 206/2016 vp lausuntoon 1 (5) Eduskunta Sivistysvaliokunta Liite 2 Lausuntoon HE 206/2016 vp Luonnos pykälämuutoksiksi Määräaikainen erottaminen perusopetuksessa Muutetaan perusopetuslain 36
LisätiedotOpetussuunnitelman mukainen opiskeluhuolto
Heidi Peltonen 11.2.2014 1 (5) Eduskunnan tarkastusvaliokunta Eduskunta Miten kouluongelmat vaikuttavat nuorten syrjäytymiseen ja miten kouluterveydenhuollon avulla ehkäistään nuorten syrjäytymistä? Tarkastusvaliokunnan
LisätiedotOppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Opetushallitus Peltonen Heidi, opetusneuvos Hyvinvointi ja erilaiset oppimisympäristöt VI Uusi koulu- hyvinvointia tukeva yhteisöllinen toimintakulttuuri 31.3.-1.4.2015
LisätiedotYhteiset työvälineemme. opetusneuvos Elise Virnes, OKM verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry
Yhteiset työvälineemme opetusneuvos Elise Virnes, OKM verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry HE oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi Hallituksen esitys oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi annettiin
LisätiedotSosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen henkilöstön kelpoisuusehdot
INARIN KUNTA 30.9.2014 1/5 Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen henkilöstön kelpoisuusehdot Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 22.5.2007 60 Voimassa 1.7.2007 Muutos soteltk 13.11.2007 117,
LisätiedotKasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki
Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin
LisätiedotAJANKOHTAISTA OPETUSSUUNNITELMISTA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN NÄKÖKULMASTA
AJANKOHTAISTA OPETUSSUUNNITELMISTA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN NÄKÖKULMASTA Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki 16.9.2014 Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Opetussuunnitelman
LisätiedotOppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpanoon liittyvä seminaari 5.3.2014 Seinäjoki Opetuspäällikkö Merja Koivisto, Lapua
Tulevaisuuden koulu Kun unelmat on kohdallaan, voi jatkaa omia touhujaan. Vilma 3. lk Oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpanoon liittyvä seminaari 5.3.2014 Seinäjoki Opetuspäällikkö
LisätiedotAMHA eli Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä
AMHA eli Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä Miten tähän on tultu? Mikä muuttuu? Historiaa. Ammattitaitovaatimus ja koulutus kulkeneet käsi kädessä 1991 SOSTL esitti terv- ja sos.huollon ammatinharjoittamiseen
LisätiedotKansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 193/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä
LisätiedotSuoran valinnan palvelut.
28.5.2018 Muutosesitykset Hallituksen esitys HE 16 2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 18.
LisätiedotHelsingin kaupunki Esityslista 28/ (7) Kaupunginhallitus Asia/
Helsingin kaupunki Esityslista 28/2017 1 (7) Päätöshistoria Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala 3.8.2017 HEL 2017-008041 T 03 00 00 Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala antaa seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle:
LisätiedotAMHA eli Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä. Miten tähän on tultu? Mikä muuttuu?
AMHA eli Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä Miten tähän on tultu? Mikä muuttuu? Miten tähän on tultu? Ammattitaitovaatimus ja koulutus kulkeneet käsi kädessä 1991 SOSTL esitti terv- ja sos.huollon
LisätiedotUudistuva lainsäädäntö, opiskeluhyvinvointi ja asuntolatoiminta Elise Virnes OKM & Ville Virtanen SAKU ry
Uudistuva lainsäädäntö, opiskeluhyvinvointi ja asuntolatoiminta Elise Virnes OKM & Ville Virtanen SAKU ry Miksi ammatillinen koulutus uudistetaan? Työ- ja elinkeinoelämän osaamistarpeet muuttuvat yhä nopeammin.
LisätiedotOppilashuollosta hyvinvointia
Oppilashuollosta hyvinvointia Uudistuva esiopetus Joensuu 26.11.2014 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus Mihin oppilashuoltoa koskevaan kysymykseen haluaisit saada vastauksen tänään? Kristiina
LisätiedotOppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki yhden lainsäädännön piirissä nyt hajallaan olevat oppilas- ja opiskelijahuoltoa, henkilötietojen käsittelyä, kirjaamista, rekisteröimistä
LisätiedotYlijohtajan sijainen, Lausuntopyyntö OKM/47/010/ Jakelussa mainituille. Viite
Lausuntopyyntö OKM/47/010/2014 30.06.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia OKM lausuntopyyntö oppilas- ja opiskelijahuoltolain muuttamista koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta Opetus- ja kulttuuriministeriö
LisätiedotLastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta
Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta Seinäjoki 11.3.2014 Ville Järvi Erityisopetuksen rehtori Seinäjoen kaupunki Tehtävänanto 1. Yhteistyötä edistävät tekijät 2. Yhteistyön kannalta kehitettävää
LisätiedotOpintotukilaki 5 a, 2 mom.
Opintotukilaki 5 a, 2 mom. Lukio-opinnot ovat päätoimisia, jos niiden oppimäärän mukainen laajuus on yhteensä vähintään 75 kurssia tai jos ne suoritetaan ammatillisen perustutkinnon yhteydessä aikuisille
LisätiedotOppilashuollosta hyvinvointia
Oppilashuollosta hyvinvointia Uudistuva esiopetus Marraskuu 2014 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus Mihin oppilashuoltoa koskevaan kysymykseen haluaisit saada vastauksen tänään? Kristiina Laitinen
LisätiedotYhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry
Yhteiset työvälineemme Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen opiskelijahyvinvoinnin kehittämisessä
LisätiedotHelsingin kaupunki 1 (9) Opetusvirasto
Helsingin kaupunki 1 (9) n lausunto kaupunginhallitukselle esityksestä uudeksi oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi HEL 2012-016514 T 03 00 00 Esityksen pääasiallinen sisältö ja keskeiset muutosehdotukset
LisätiedotSIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI
Sivistyslautakunta 5 20.01.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI SIVLK 20.01.2016 5 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 103
27.08.2014 Sivu 1 / 1 2519/01.01.01/2014 103 Opiskeluhuoltoon liittyvien rekisterien rekisterinpitäjä ja vastuuhenkilöt Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846 Merja von Schantz, puh.
LisätiedotESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi pelastuslain 91 :n ja Pelastusopistosta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia ja Pelastusopistosta
LisätiedotPaltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto
2014 Paltamon kunta Paltamon lukio [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto PALTAMON KUNNAN NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS
LisätiedotYhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry
Yhteiset työvälineemme Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen opiskelijahyvinvoinnin kehittämisessä
LisätiedotAsian valmistelu ja tiedustelut: Sivistystoimenjohtaja Timo Ahvo, puh
Sivistys- ja 4 20.06.2017 hyvinvointivaliokunta Kaupunginhallitus 281 14.08.2017 Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta 21 19.09.2017 21 Koulukuraattoripalvelujen järjestäminen 218/12.01.03/2017 Sivhyval 20.06.2017
LisätiedotToimialan esitys Perustelut KJ päätösehdotus Kustannukset e. hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus lkm Kustannukset/ vuosi
UUDET VIRAT JA TOIMET Yhteenvedossa vasemmalla on toimialan esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut,
LisätiedotOpiskelijahuolto lisäopetuksessa
Opiskelijahuolto lisäopetuksessa Opetushallitus 17.3.2015 Kristiina Laitinen Opetusneuvos 1 Säädökset, eduskunta-asiakirjat sekä opetussuunnitelmien perusteet Lait Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013)
LisätiedotOsaaminen valvonnan näkökulmasta
Osaaminen valvonnan näkökulmasta Lastensuojelun maakunnallinen kehittäjäverkosto THL 3.5.2018 Pekka Ojaniemi Ylitarkastaja, Valvira Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (11) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/2017 1 (11) 752 Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi oppilas- ja opiskelijahuoltolain muuttamisesta HEL 2017-008041 T 03 00 00
Lisätiedot