Kunnioitetut sotiemme veteraanit, hyvät kuulijat,
|
|
- Mikael Siitonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Itsenäisyyspäivän juhlapuhe , Jyväskylän Paviljonki Jari Ojala Kunnioitetut sotiemme veteraanit, hyvät kuulijat, Mitä on itsenäisyys? Itsenäisyys on abstrakti asia, joka muistetaan useimmiten vain kerran vuodessa, itsenäisyyspäivänä. Muulloin sitä pidetään valitettavan usein itsestäänselvyytenä. Historian muistelu kuuluu itsenäisyyspäivän perinteisiin - siksi varmaan tännekin on juhlapuhujaksi kutsuttu historian ja etnologian laitoksen johtaja. Historia kuuluu paitsi itsenäisyyspäivän perinteisiin myös itsenäisyyteen siksi, että historia opettaa. Historia opettaa kahdella tavalla: historiasta opitaan ja historian kanssa opitaan. Historiasta opimme mitä on tapahtunut ja miksi. Historian kanssa opimme soveltamaan tätä tietoa jokapäiväisissä toimissamme. Voisiko historia opettaa, mitä on itsenäisyys? HISTORIASTA OPITAAN itsenäisen Suomen tarina, se miten tähän on tultu ja miksi. Koulu, taide, media ja tutkimus ovat tuottaneet varsin samansuuntaisen käsityksen Suomen historian pitkästä linjasta, menestystarinan ryysyistä rikkauksiin, siitä kuinka alikehittynyt maa nousi tieteen, teknologian ja koulutuksen kärkeen. Kuinka sisällissodan repimästä kansakunnasta rakentui demokratian ja
2 2 hyvinvoinnin edelläkävijä, kansainvälisesti tunnustettu rauhansovittelija. Itsenäisyyden saaminen on osa tätä kertomusta. Suomen historiasta oppivat suomalaiset, mutta siitä halutaan ottaa oppia myös ulkomailla. Koskaan ei ole Suomen historia ollut niin kysyttyä maamme rajojen ulkopuolella kuin tänään. Suomen menestystarinan resepti halutaan kopioida mitä erilaisimpiin yhteiskuntiin ja sitä halutaan verrata oman maan kehitykseen. Esimerkiksi Jyväskylän yliopistoon on tullut pelkästään kuluneen syksyn aikana yhteydenottoja ja kysymyksiä Suomen historiaan liittyen Aasiaa, Australiaa, Afrikkaa ja Etelä-Amerikkaa myöden Eurooppaa ja Pohjois- Amerikkaa unohtamatta. Historiasta opitaan, että Suomen tarina ei ole irrallaan ympäröivästä maailmasta ei edes eksoottisimmista maailmankolkista. Suomi on ja on ollut erilaisten yhteyksien kautta vuorovaikutuksessa ympäröivään maailmaan läpi historian. Globalisaatio on pitkä historiallinen prosessi, jossa talous, kulttuuri ja politiikka ovat yhdentyneet ja yhdenmukaistuneet yli kansallisten rajojen. Tämä yhdentyminen on keskeinen osa myös Suomen tarinaa. Suomen tarina on haluttu nähdä lännettymisen pitkänä historiana ristiretkistä nykypäivään; kertomuksena siitä, kuinka Suomesta tuli uskonnollisesti, poliittisesti, kulttuurisesti, taloudellisesti ja kenties sotilaallisestikin osa läntistä Eurooppaa viimeisen noin tuhannen vuoden aikana. Unohtamatta
3 3 kuitenkaan täysin niitä itäisiä vaikutteita, jotka ovat olleet keskeisellä tavalla rakentamassa suomalaisuutta. Niin tänä päivänä kuin satoja vuosia sitten yhteydet maiden ja kansojen välillä ovat muokanneet yhteiskuntia ja talousjärjestelmiä, jopa enemmän kuin valtiot ja imperiumit viikinkien aikaan purjelaivan nopeudella, tänä päivänä lähes silmänräpäyksessä. Yhteydet ovat mahdollistaneet kaupan, investointien, sodan, uskonnon, muuttoliikkeiden, tietämyksen siirron, lajien ja kasvien sekä tautien liikkumisen paikasta toiseen. Yhteyksiin tarvitaan välineitä; ovat ne sitten konkreettisia ihmisten ja tavaroiden liikuttamiseen tarvittavia laitteita maalla, merellä ja nyttemmin myös ilmassa tai tietoliikenteen radioaaltoja ja kaapeleita. Historia on muutosta. Etenkin suurten muutosten moottoreita läpi historian ovat olleet yhteydet ulkopuoliseen maailmaan. Nämä yhteydet ovat muuttaneet myös Suomea niin uskonnon, talouden, sosiaalisten olojen, politiikan, sotalaitoksen, kulttuurin, kuin teknologiankin osalta. Muutoksen kääntöpuolella on pysyvyys, kuten suomalainen kulttuurinen yhtenäisyys, joka on joko säilynyt tai muuttunut vain vähän ulkoisista yhteyksistä huolimatta. Kaikkina aikoina yhteyksien tuomaa muutosta ja sen nopeutta on pelätty ja kritisoitu. Mutta kaikkina aikoina on myös huomattu yhteyksien aiheuttaman muutoksen välttämättömyys pienelle maalle ja kansakunnalle haluttiin sitä tai ei. Tätä
4 4 korostivat muiden muassa Anders Chydenius 1700-luvulla ja J.V. Snellman ja Uno Cygnaeus 1800-luvulla. Kaikkia yhteyksien tuomia muutoksia ei tarvitse ottaa sellaisenaan vastaan eikä niin ole koskaan tehtykään. Muutos on muokattu suomalaiseen muottiin. Kukaan ei rakenna Suomea puolestamme. Oman yhteiskuntamme olemme rakentaneet ja rakennamme tulevaisuudessakin ihan itse, itsenäisenä kansakuntana. Yhteys ulkopuoliseen määrittää myös itsenäisyyttä: maa ei ole itsenäinen, jos muut valtiot eivät ole sitä itsenäiseksi tunnustaneet. Historiasta opimme, että Suomen itsenäistyminen vuonna 1917 ei tapahtunut irrallaan ympäröivästä maailmasta. Päinvastoin, itsenäistyminen tapahtui osana ensimmäistä maailmansotaa, Venäjän vallankumouksia, kansainvälisten aatteiden leviämistä ja osana jo verrattain pitkälle kansainvälistyneen suomalaisen talouden tarpeita. HISTORIAN KANSSA OPPIMINEN on hieman eri asia kuin historiasta oppiminen. Historian kanssa oppiminen tarkoittaa yksinkertaistaen sitä, että ymmärrämme kuinka aikaisemmin tehdyt valinnat ja päätökset ovat johtaneet niin yksittäisiä ihmisiä kuin kokonaisia kansakuntia siihen, missä ne nyt ovat. Tämä historian ymmärtäminen auttaa myös ymmärtämään omaa toimintaamme tässä hetkessä ja tulevaisuudessa. Historian kanssa opimme, että kaikilla tänään tekemillämme valinnoilla ja
5 5 päätöksillä on seurauksia tulevaisuudessa; toisilla valinnoilla enemmän, toisilla kenties vähemmän kuin toisilla. Historian kanssa opimme itseämme, yhteiskuntaa ja toimintamme seurauksia ymmärtäviksi, vastuullisiksi, aktiivisiksi kansalaisiksi. Valintojen seuraukset eivät aina ole sitä mitä alun perin ajateltiin tai suunniteltiin. Historioitsija voi toki selittää jälkikäteen tehdyt valinnat joko järkeviksi tai typeriksi. Jokainen valinta on kuitenkin tehty kussakin tilanteessa juuri sen hetken tietämyksen varassa - eikä kukaan tee tarkoituksella tyhmiä valintoja ja päätöksiä, eivät edes poliitikot. Suomalaisilla päättäjillä oli joulukuun alussa 1917 raskaita ja kauaskantoisia valintoja tehtävänään. Julistaako Suomi itsenäiseksi, ja jos julistaa, mitä siitä seuraa? Kukaan ei osannut ennustaa tulevaa, ainoastaan arvuutella mahdollisia tulevaisuuksia. Taloutta ajattelevat taatusti tiesivät mitä irtautuminen Venäjästä pahimmillaan tarkoittaa. Suomen talous oli autonomian aikana integroitunut tiiviisti osaksi keisarikuntaa, viennistä kolmannes suuntautui Venäjälle, joka oli Suomen tärkein yksittäin kauppakumppani. Merkittävä osa uutta teollisuutta ja maan suurimmat teollisuusyritykset oli rakennettu Venäjän viennin varaan, mukaan lukien metalli-, tekstiili- ja paperiteollisuus. Maan tärkein elinkeino, maatalous, oli maitotalouden osalta pitkälti riippuvainen Venäjän viennistä; ja mikä tärkeintä, maan ruokahuolto oli vahvasti sidoksissa Venäjältä tuotavaan viljaan.
6 6 Tilannetta ei ollenkaan helpottanut se, että ensimmäisen maailmansodan myötä vienti länteen perinteinen lankkusilta - oli käytännössä tyrehtynyt ja näin Suomi oli taloudellisesti täysin riippuvainen viennistä Venäjälle. Kansantalouden, ulkomaankaupan ja useiden liikeyritysten näkökulmasta julistautuminen itsenäiseksi oli katastrofi. Maan sisäpolitiikkaa ja sosiaalisia oloja seuraavat olivat varmasti tietoisia joulukuussa 1917 maassa jo pitkään jatkuneesta kahtiajaosta, tuloerojen rajusta kasvusta, ruokahuollon ongelmien aiheuttamista levottomuuksista, ääriryhmien aseistautumisesta, ja siitä, että itsenäistyminen voi johtaa levottomuuksien eskaloitumiseen, jos järjestysvalta murenee. Joulukuuna alussa 1917 Suomi oli kiinni suurlakon vuoksi. Vasemmisto ja oikeisto olivat kyllä yhtä mieltä siitä, että maan oli itsenäistyttävä keinoista oltiin eri mieltä. Venäjän vallankumouksen aallot läiskyivät Suomessakin ja agitaatio kärjisti tilannetta jo valmiiksi epävarmassa tilanteessa. Maassa oleva venäläinen sotaväki teki asian vielä vaikeammaksi. Yhteiskuntarauhaa turvaamaan tarkoitettu sotaväki oli jo aiheuttanut paikallisesti ongelmia, mitä tapahtuisi itsenäistymisen jälkeen? Yhteiskunta oli jo ennen itsenäisyysjulistusta hajoamisen partaalla; ilman sisäistä järjestystä yhteiskunta ei toimi, eikä maa ole suvereeni suhteessa ulkovaltoihin. Sisäpoliittisesti ja sosiaalisesti itsenäiseksi julistautuminen oli katastrofi.
7 7 Ulkopolitiikkaa ja sotilaallista tilannetta seuraavat olivat varmasti tietoisia ajan haasteista joulukuussa 1917; kenelläkään ei ollut tietoa ensimmäisen maailmansodan lopputuloksesta, Venäjän keisarikunta oli syvällä mukana tässä sodassa, josta Suomi oli toistaiseksi välttynyt. Ei ollut mitään takeita, että ulkomaat tunnustaisivat Suomen itsenäisyyden ja ilman ulkomaiden tunnustusta maa ei oikeasti ole itsenäinen. Kaiken lisäksi olot Venäjällä olivat sisäpoliittisesti kaikkea muuta kuin selvät, eikä emämaan ja Suomessa olevan venäläisen sotaväen reaktioista ollut mitään takeita. Ulkopoliittisesti ja sotilaallisesti itsenäiseksi julistautuminen oli uhkapeliä ja näin potentiaalinen katastrofi. Suomen eduskunnan päätös julistaa maa itsenäiseksi oli siis vähintään uhkarohkea. Monet potentiaalisista haasteista toteutuivat: taloudellinen seuraus oli katastrofi ulkomaankaupan tyrehtymisen myötä; ulkovaltojen tunnustuksen saaminen osoittautui konstikkaaksi; sisäpoliittisesti ajauduttiin yhteen Euroopan historian verisimmistä sisällissodista; venäläissotilaiden riisuminen aseista ei sujunut konflikteitta ja lopulta Saksan intervention myötä Suomi tuli tempautuneeksi mukaan maailmanpaloon. Tänään täällä on paikalla paljon yhteiskunnan päättäjiä.
8 8 Moniko olisi valmis vastaavassa tilanteessa, edellä esitetyin uhkakuvin ottamaan riskin, ja olemaan mukana julistamassa maata itsenäiseksi? Onneksi ennen on eri kuin nyt. Tänään meidän ei tarvitse tehdä tuollaisia päätöksiä. Tänään itsenäinen Suomi on historiallisesti katsottuna lähes kaikilla mittareilla paremmassa kunnossa kuin koskaan ennen. Lämpimällä kotisohvalla loikoillessa ei voi kuin ihmetellä sitä, missä tilanteessa vaikeita päätöksiä on aikanaan tehty. Suomen eduskunnan päätös joulukuulta 1917 on esimerkki historian kanssa oppimisesta. Siitä kuinka valinnoilla ja päätöksillä on seurauksia. Historian kanssa oppiminen tarkoittaa myös sitä, että ymmärrämme sen tilanteen, missä päätöksiä on tehty. Vuoden 1917 päättäjien usko siihen, että Suomi on pitkällä aikavälillä lopulta vahvempi omillaan kuitenkin voitti ja hyvä niin. Ilman tuota kauaskantoista päätöstä Suomi ei olisi itsenäisyyttä saanut, todennäköisesti pitkään aikaan. Ehkäpä olisimme irtautuneet Venäjästä vasta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tai olisimme yhä osa Venäjää, kovin toisennäköisenä kansana ja yhteiskuntana kuin mitä olemme nyt. Historian kanssa oppiminen auttaa etenkin nuoria oppimaan historialliseen ja yhteiskunnalliseen ajatteluun; tekemään heistä aktiivisia kansalaisia. Pisa-Suomessa nuorten yhteiskunnallisen osallistumisen taso ei ole mairitteleva vaikka hyvän historia- ja yhteiskuntatiedon
9 9 opetuksen myötä tiedolliset valmiudet ovatkin kohdallaan, kuten kansainväliset civic -kyselyt ovat osoittaneet. Tutkimusten mukaan näyttäisi siltä, että historiasta oppiminen tapahtuu kouluissa; siis tietämys Suomen ja maailman historian myllerryksissä. Sen sijaan historian kanssa oppiminen tapahtuu kodeissa, elokuvien, musiikin ja tarinoiden kautta siis kansalaisuuteen kasvaminen ja ymmärrys siitä, että olemme itse osa historian prosesseja ja valintoja ja että omat valintamme vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen. Kunnioitetut sotiemme veteraanit, hyvät kuulijat, Historiasta oppiminen ja historian kanssa oppiminen ovat aina ajankohtaisia. Oman maan ja kansan historia ja sen ymmärtäminen osana kansainvälisiä yhteyksiä tulee olla tulevaisuudessakin keskeinen osa koulujen oppimäärää. Historiasta oppiminen ja historian kanssa oppiminen ovat tärkeitä yhteiskunnille ja yhteisöille. Myös se on tärkeää, kuka tarinan menneestämme kertoo ja miten. Maailmassa on surullisia esimerkkejä menneisyyden tietoisesta manipuloinnista. Oman yhteiskunnan ja yhteisön historiatietoisuuden vahvistaminen koskee niin valtioita, kuin vaikkapa kaupunkeja, kuntia tai yrityksiä. Historian kanssa opimme omasta yhteisöstämme, sen tekemistä valinnoista ja niiden vaikutuksista tämän päivän toimintaan. Yhteiskunnat ja yhteisöt ovat rakentuneet historiansa kautta: siksi niitä on mahdotonta ymmärtää ilman historian näkökulmaa.
10 10 Historiasta oppimisen ja historian kanssa oppimisen myötä opimme myös ymmärtämään niitä tilanteita, joissa aikaisempia päätöksiä on tehty, ja sitä kautta kunnioittamaan entistäkin enemmän menneiden sukupolvien työtä. Historia auttaa ymmärtämään ja ottamaan vastuuta tänä päivänä tekemistämme päätöksistä. Historian kanssa opimme, mitä valintoja itsenäisyys on vaatinut ennen ja mitä se vaatii tulevaisuudessa. Historiasta oppiminen ja historian kanssa oppiminen auttavat myös ymmärtämään Suomen itsenäisyyden merkitystä osana ihmiskunnan historiaa. Hyvää itsenäisyyspäivää!
HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta. Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku)
HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku) 1. Historia ja tulevaisuuden valmiudet Lähtökohtakysymyksiä: MIKSI historiaa opetetaan,
LisätiedotSuomesta tulee itsenäinen valtio
Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjän valtakunta romahtaa ja Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjällä kansan tyytymättömyys tsaari Nikolai II:a kohtaan oli kasvanut koko 1900-luvun alun. Suurin osa
LisätiedotEuroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017
Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 1.3.2017 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto 28.2.2017 1 Teemat EU:n
LisätiedotMIKÄ USKONNONOPETUKSESSA
MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA MUUTTUU UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN MYÖTÄ? Seminaari perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista Opetushallitus 13.3.2015 FT tutkija Kati Mikkola, (HY, SKS) kati.m.mikkola@helsinki.fi
LisätiedotAnkeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon!
Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon! Pirkanmaan ympäristökasvatuspäivä 2.6.2015 Päivi Ikola Aluejohtaja Uutta vai vanhaa? 2.6.2015 Päivi Ikola Perusopetuksen
LisätiedotTERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA
TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET
LisätiedotHYOL:n lukioryhmä on laatinut oheisen ehdotuksen lukion historian opetussuunnitelmatyötä varten.
Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry Lukion opetussuunnitelma / historia Tammikuu 2015 HYOL:n lukioryhmä on laatinut oheisen ehdotuksen lukion historian opetussuunnitelmatyötä varten.
LisätiedotSuomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa
Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa Eduskunnan suuri valiokunta 28.9.2016 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto Network for European Studies
LisätiedotGLOBALISAATIO A R K - C T U L E V A I S U U D E N S U U N N I T T E L U R Y H M Ä
GLOBALISAATIO ARK-C5005 TULEVAISUUDEN SUUNNITTELU RYHMÄ 1 1.3.2017 GLOBALISAATIO "maapalloistuminen tai maailmanlaajuistuminen" ihmisten ja alueiden jatkuvaa maailmanlaajuista yhtenäistymistä kansainvälisen
LisätiedotTURVALLISUUS JA KOETUT UHKATEKIJÄT (%).
Suomi/Nyt-kysely Osa Demokratian kohtalo -hanketta, jota johtaa ajatushautomo Magma Taloustutkimus Oy kokosi 7.2. 8.3.207 kaksi valtakunnallisesti edustavaa kyselyaineistoa 8 79 -vuotiaista suomalaisista.
LisätiedotGlobal Mindedness kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijan asenteita? Kv päivät Tampere May- 14
Global Mindedness kysely Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijan asenteita? Kv päivät Tampere 13.5. May- 14 Mistä olikaan kyse? GM mittaa, kuinka vastaajat suhtautuvat erilaisen kohtaamiseen ja muuttuuko
LisätiedotSuomen tulevaisuus 100 vuotta sitten
Suomen tulevaisuus 100 vuotta sitten Sakari Heikkinen Helsingin yliopisto Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos OP Ryhmän tutkimussäätiön teemapäivä 8.2.2017 Esityksen rakenne Suomi sata vuotta sitten
LisätiedotHISTORIAN TAITAJA uusi sarja yläkoulun historiaan! Historian opetuksen tavoitteet. Historian taitaja 7 ja 8
HISTORIAN TAITAJA uusi sarja yläkoulun historiaan! Historian opetuksen tavoitteet Merkitys, arvot ja asenteet T1 vahvistaa oppilaan kiinnostusta historiasta tiedonalana ja identiteettiä rakentavana oppiaineena
LisätiedotFysiikan opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet. Merkitys, arvot ja asenteet
Fysiikan opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9 Merkitys, arvot ja asenteet T3 ohjata oppilasta ymmärtämään fysiikan osaamisen merkitystä omassa elämässä, elinympäristössä ja yhteiskunnassa L6, Tutkimisen
LisätiedotOPS Minna Lintonen OPS
26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin
LisätiedotTalouskasvua ja materiaalivirtaa vai kohtuutta. Eija Koski Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy
Talouskasvua ja materiaalivirtaa vai kohtuutta Eija Koski Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy Ranskalainen arvoitus: Vesihyasintti Huomaat lammessa vesihyasintin Sen määrä kaksinkertaistuu joka päivä
LisätiedotKauppakamarin kysely: Miten Venäjä-pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 14.8.2014
Kauppakamarin kysely: Miten Venäjä-pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 14.8.2014 Laaja valtakunnallinen otanta Vastaajat ovat suuria, keskisuuria ja pieniä yrityksiä koko Suomesta. Yhteensä
LisätiedotKeravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite
Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Saksa Euroopan sydämessä on yli sata miljoonaa ihmistä, jotka puhuvat saksaa äidinkielenään, ja yhä useampi opiskelee sitä. Saksa on helppoa: ääntäminen on
LisätiedotMikä ihmeen Global Mindedness?
Ulkomaanjakson vaikutukset opiskelijan asenteisiin ja erilaisen kohtaamiseen Global Mindedness kyselyn alustavia tuloksia Irma Garam, CIMO LdV kesäpäivät 4.6.2 Jun- 14 Mikä ihmeen Global Mindedness? Kysely,
LisätiedotKauppakamarin kysely: Miten Venäjä-pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 14.8.2014
Kauppakamarin kysely: Miten Venäjä-pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 14.8.2014 Kauppakamarien kysely Venäjä-pakotteista Kohderyhmä: Suomen 19 kauppakamarin jäsenyritykset Kysely lähetetty:
LisätiedotKommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke
Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys
LisätiedotMIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO?
MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO? Uskonto voidaan määritellä monella eri tavalla... Mitkä asiat tekevät jostain ilmiöstä uskonnon? Onko jotain asiaa, joka olisi yhteinen kaikille uskonnoille? Uskontoja voidaan
LisätiedotVIHREÄ IDEOLOGIA SOLIDARITEETTIA KÄYTÄNNÖSSÄ Lyhyt tiivistelmä Ympäristöpuolue Vihreiden puolueohjelmasta
VIHREÄ IDEOLOGIA SOLIDARITEETTIA KÄYTÄNNÖSSÄ Lyhyt tiivistelmä Ympäristöpuolue Vihreiden puolueohjelmasta Tämä teksti on lyhyt tiivistelmä Ympäristöpuolue Vihreiden puolueohjelmasta. Kun puolueohjelma
LisätiedotEnemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa
Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa Enemmistö ( %) suomalaisista arvioi ymmärtävänsä hyvin tärkeitä poliittisia kysymyksiä, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.
Lisätiedot10 12 2012 Mauri Kontu. Arvoisa Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja, Hyvät maakuntavaltuuston jäsenet naiset ja herrat
1 10 12 2012 Mauri Kontu Arvoisa Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja, Hyvät maakuntavaltuuston jäsenet naiset ja herrat Tänään valtuustomme kokoontuu viimeisen kerran tässä kokoonpanossa, kun
Lisätiedotkertomusta, tarinaa tai tutkimusta menneisyydestä selittää ja kuvaa ihmisen toimintaa
Mitä historia on? historia on kreikkaa ja tarkoittaa kertomusta, tarinaa tai tutkimusta menneisyydestä humanistinen aine, joka selittää ja kuvaa ihmisen toimintaa eri aikakausina ja eri ilmiöissä tiedot
LisätiedotTulevaisuuden haasteet ja opetussuunnitelma
Tulevaisuuden haasteet ja opetussuunnitelma Eero Ropo Tampereen yliopisto Identiteetin rakentuminen koulukasvatuksessa Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että kouluopetus ei vahvista optimaalisella
LisätiedotSiirtolaisuus ennen ja nyt. Tuomas Martikainen
Siirtolaisuus ennen ja nyt Tuomas Martikainen Siirtolaisuusinstituutti Siirtolaisuusinstituuttisäätiö perustettu vuonna 1974 Juuret Turun yliopiston kaukosiirtolaisuustutkimuksessa Ainoa muuttoliikkeiden
LisätiedotJÄLJET. Aika, esineet, muisti
JÄLJET Aika, esineet, muisti JÄLJET - Aika, esineet, muisti Mitä jälkiä lääninmuseo on kerännyt tai jättänyt keräämättä? Mitä jälkiä olemme esitelleet ja mitä emme? Mitä jälkiä meidän pitäisi kerätä tänään
LisätiedotEUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU
EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN
LisätiedotGlobaalin talouden murros. Leena Mörttinen 22.1.2015
Globaalin talouden murros Leena Mörttinen 22.1.2015 Globaalin talouden murros: kolme näkökulmaa 1. Teollisuuden murros: uudet teknologiat sekä tuhoavat että luovat uutta 2. Politiikan murros: poliittiset
LisätiedotMaahanmuuttajien integroituminen Suomeen
Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen Matti Sarvimäki (yhdessä Laura Ansalan, Essi Eerolan, Kari Hämäläisen, Ulla Hämäläisen, Hanna Pesolan ja Marja Riihelän kanssa) Viesti Maahanmuutto voi parantaa
LisätiedotKUVATAIDE KOULUN OPPIAINEENA PIIRUSTUKSESTA VISUAALISEEN KULTTUURIKASVATUKSEEN
KUVATAIDE KOULUN OPPIAINEENA PIIRUSTUKSESTA VISUAALISEEN KULTTUURIKASVATUKSEEN,,, Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako -työryhmä 18.11.2009 Pirkko Pohjakallio
LisätiedotPoikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta.
Kouvolan taidemuseo aloitti toimintansa 1.8.1987 Kouvola-talon toisen osan valmistuttua. Taidemuseo keskittyy moderniin ja uuteen suomalaiseen taiteeseen. koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan
LisätiedotSuomalaisten yritysten kokemuksia Kiinasta liiketoiminta-alueena
Suomalaisten yritysten kokemuksia Kiinasta liiketoiminta-alueena KTT, KM Arja Rankinen Suomen Liikemiesten Kauppaopisto 4.6.2010 Kulttuurinen näkökulma Kulttuurin perusta Kulttuuri Sosiaalinen käyttäytyminen
LisätiedotYHTEISKUNTAOPPI PERUSOPETUKSESSA
YHTEISKUNTAOPPI PERUSOPETUKSESSA Katsaus 16.12 2009 OPH Tom Gullberg, akademilektor i historiens och samhällslärans didaktik (Åbo Akademi i Vasa) 16.12.2009 Åbo Akademi - Strandgatan 2-65101 Vasa 1 Yhteiskuntaoppi
LisätiedotSadonkorjuujuhlat. Muutoksessa. Vilja-asiamies Max Schulman, MTK
Sadonkorjuujuhlat Viljamarkkinat Muutoksessa Vilja-asiamies Max Schulman, MTK Viljamarkkinat muutoksessa Viljamarkkinat ennen Nykytilanne y Muuttuvat maailman markkinat Eurooppa muutoksen kourissa Itämeren
LisätiedotKASVATETTAVAN OSALLISTAMINEN JA KASVUN ARVIOINTI
KASVATETTAVAN OSALLISTAMINEN JA KASVUN ARVIOINTI VTT/ Sosiologi Hanna Vilkka Opetusmenetelmät ja opetuksen arviointi -seminaari/ Turun kesäyliopisto 11.12.2010 RAKENTEISTA TOIMIJAAN Oma kasvu merkityksissä,
LisätiedotMiten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio
A1 Suomen valtio 1917 2017 1 Kuinka suuri Suomi oli? Mikä oli Suomen pinta-ala? km 2 2 Mikä oli Suomen 4. suurin kaupunki? 3 Kuinka paljon Suomessa oli asukkaita? 4 Kuinka monta ihmistä asui neliökilometrin
LisätiedotHISTORIATIETEIDEN OPISKELU OULUN YLIOPISTOSSA
HISTORIATIETEIDEN OPISKELU OULUN YLIOPISTOSSA Abipäivät 2018 MIKSI HISTORIA & OULUN YLIOPISTO? Huippuopetusta Huippututkimusta Kansainvälinen Hyvä henki Tiedeyhteisön jäseneksi heti Verkostoidut tulevaisuutta
LisätiedotMiten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen?
Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen? Donetsk Luhansk Donetskin ja Luhanskin alueella asuu 6,5 milj. ihmistä eli 15% Ukrainan väkiluvusta. Krimin niemimaalla, ml. Sevastopol, asuu lähes 2,5
LisätiedotRuokarukous Uskonnonharjoitusta vai uskonnonopetusta? Pekka Iivonen
Ruokarukous Uskonnonharjoitusta vai uskonnonopetusta? Pekka Iivonen Uskonnon opetus kouluissa Uskontokasvatus kouluissa Uskonnon harjoittaminen kouluissa Uskonnon opetusjärjestelyiden ja koulun muun toiminnan
LisätiedotNUORTEN TALOUSOSAAMINEN. Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista.
NUORTEN TALOUSOSAAMINEN Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista. 1 Taloudellinen tiedotustoimisto TAT tarjoaa tietoa sekä kokemuksia taloudesta, työelämästä ja yrittäjyydestä.
LisätiedotOsallisuuden pedagogiikka - kohti uudenlaista toimintakulttuuria. Elina Kataja, LTO, KM, Päiväkoti Kuusimäki, Lempäälä
Osallisuuden pedagogiikka - kohti uudenlaista toimintakulttuuria Elina Kataja, LTO, KM, Päiväkoti Kuusimäki, Lempäälä elina.kataja@lempaala.fi Kasvatuksen ydinkysymykset Millaisia lapsia haluamme kasvattaa?
LisätiedotFINNSIGHT 2016 TULEVAISUUDEN OSAAVA JA SIVISTYNYT SUOMI Seminaari
FINNSIGHT 2016 TULEVAISUUDEN OSAAVA JA SIVISTYNYT SUOMI Seminaari 13.9.2016 MIKÄ OSAAMISESSA JA SIVISTYKSESSÄ ON MUUTTUNUT? Lukutaidot: medialukutaito, informaatiolukutaito, teknologialukutaito. 21st Century
LisätiedotI johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä?
Sisällys I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä? Kysymyksenasettelut ja lähteet 12 Venäjän-tutkimuksen vaiheita meillä ja muualla 21 Suomalainen Venäjä-tieto 24 Tapaus Aleksanteri-instituutti 32 Entä
LisätiedotKulttuurit ja yhteisöt muuttuvassa maailmassa (KUMU)
Kulttuurit ja yhteisöt muuttuvassa maailmassa (KUMU) Etnologia, antropologia & kulttuuripolitiikka 1 Kuva: Pixabay Mikä on KUMU? Jyväskylän yliopiston uusi, täysin uniikki tutkinto-ohjelma, jossa yhdistyvät
LisätiedotMaailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa
Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Globaaliin ja lokaaliin (glokaaliin) vastuuseen kasvaminen Globaalikasvatuksellinen iltapäivä Turussa 12.10.2011 Jari Kivistö, Innoline Group Maailmankansalainen?
LisätiedotOpetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen
Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin
LisätiedotAikuiset maahan muuttaneet - seksuaaliterveys, -oikeudet ja -kasvatus
e Aikuiset maahan muuttaneet - seksuaaliterveys, -oikeudet ja -kasvatus Suomen laki Suomen lainsäädännön perusperiaatteet kuuluvat kotoutuvan henkilön yleisinformaation tarpeeseen. Valitettavan usein informaatio
LisätiedotHISTORIA VUOSILUOKAT 7-8
HISTORIA VUOSILUOKAT 7-8 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 7 ja 8 Vuosiluokilla 7 ja 8 historian opetuksen tehtävänä on syventää oppilaiden käsitystä historiallisen tiedon luonteesta. Opetus tukee oppilaiden
LisätiedotYritysten kansainvälistyminen ja Team Finland-palvelut. EK:n yrityskyselyn tulokset
Yritysten kansainvälistyminen ja Team Finland-palvelut EK:n yrityskyselyn tulokset Vientiyritysten määrä kasvussa 25 2 Kansainvälistä kauppaa tekevien yritysten lukumäärä* 22 21 2 19 23 15 16 1 5 28 212
Lisätiedot5.12 Elämänkatsomustieto
5.12 Elämänkatsomustieto Elämänkatsomustieto oppiaineena on perustaltaan monitieteinen. Filosofian ohella se hyödyntää niin ihmis-, yhteiskunta- kuin kulttuuritieteitäkin. Elämänkatsomustiedon opetuksessa
LisätiedotYHTEISKUNTAOPPI. Opetuksen tavoitteet: Yhteiskuntaopin opetuksen tavoitteena on, että opiskelija
YHTEISKUNTAOPPI Yhteiskuntaopin opetus syventää opiskelijoiden käsitystä ympäröivästä yhteiskunnasta. Yhteiskunnan rakennetta ja keskeisiä ilmiöitä, valtaa, taloutta ja vaikuttamista tarkastellaan suomalaisen
LisätiedotOsaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna
Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen
LisätiedotHistoria ja yhteiskuntaoppi
Historia ja yhteiskuntaoppi Historian opetuksen tehtävänä on ohjata oppilasta kasvamaan vastuulliseksi toimijaksi, joka osaa käsitellä oman ajan ja menneisyyden ilmiöitä kriittisesti. ta ohjataan ymmärtämään,
LisätiedotHISTORIA. Vuosiluokat 7 ja 8 Historian tavoitteet ja sisällöt. Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 7 ja 8
HISTORIA Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 7 ja 8 Vuosiluokilla 7 ja 8 historian opetuksen tehtävänä on syventää oppilaiden käsitystä historiallisen tiedon luonteesta. Opetus tukee oppilaiden oman identiteetin
LisätiedotMEKSIKON 1900-LUKU MEKSIKON 1900-LUKU. Vallankumouksellisen maan politiikka, talous ja ulkopolitiikka KAKTUS KAKTUS.
VTT Petri Minkkisen Meksikon 1900-luku Vallankumouksellisen maan politiikka, talous ja ulkopolitiikka on ensimmäinen suomenkielinen Meksikon historiaan keskittyvä teos. Minkkinen on tehnyt Meksikoon liittyvää
LisätiedotKasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 13
Kasvatus- ja opetuslautakunta 20.6.2017 Liite 1 13 Mikkelin kaupungissa 7-9 luokkien islamin uskonnon opetus järjestetään 7-9-luokkien yhdysryhmissä. Opiskelu tapahtuu vuorokurssiperiaatteella siten, että
LisätiedotEU27-PÄÄMIESTEN TULEVAISUUSPOHDINNAN JA ROOMAN JULISTUKSEN SEURANTA
EU27-PÄÄMIESTEN TULEVAISUUSPOHDINNAN JA ROOMAN JULISTUKSEN SEURANTA TIMO MIETTINEN, FT, YLIOPISTOTUTKIJA EUROOPPA-TUTKIMUKSEN VERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTO E 29/2017 vp Valtioneuvoston selvitys: EU27-päämiesten
LisätiedotKulttuurin ja vapaa-ajan hyvinvointivaikutukset
Kulttuurin ja vapaa-ajan hyvinvointivaikutukset Esa Pirnes Kulttuuriasiainneuvos, YTT Iisalmi 5.2.2013 Kulttuuri ja hyvinvointi (Tilasto)tieto Vakuuttava / Vaikuttava Uskottava / Uskouttava Kattava / Syventävä
LisätiedotETIIKKA ERI KIRKOISSA IR
ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR Kristinuskon mukaan niin sanottu kristillinen etiikka on yleispätevä etiikka. Tämä ei tarkoita sitä, että olisi olemassa joku tietty kristinuskoon pohjautuva etiikka. Kristillisen
LisätiedotKäytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Toimintatutkimus? Toimintatutkimus on sosiaalinen prosessi,
LisätiedotKeskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen
Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen Toimijat Kansanmusiikin ja - tanssin alan toimijat voidaan jakaa kolmeen suurempaan kategoriaan, yksityiset toimijat,
LisätiedotISBN Nimi Alv Hinta
Hinnat ovat 1.1.2017 voimaan tulleita kustantajan hintoja. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin. TILAUKSET: www.oppinet.fi, asiakaspalvelu.publishing@edita.fi, 020 450 010 PALAUTUKSET: Tilatuilla tuotteilla
LisätiedotUSKONTO. Oppiaineen tehtävä
1 USKONTO Oppiaineen tehtävä Uskonnon opetuksen tehtävänä on antaa oppilaalle laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. Opetus perehdyttää oppilasta opiskeltavaan uskontoon ja sen monimuotoisuuteen,
LisätiedotASUNNOTTOMUUS HYVINVOINTIVALTIOSSA
ASUNNOTTOMUUS HYVINVOINTIVALTIOSSA Juho Saari, sosiaali- ja terveyspolitiikan professori, selvityshenkilö (TOIMI-Hanke) Esityksen rakenne Sosiaalisten riskien ja sosiaalisten ongelmien hallinta hyvinvointivaltiossa;
LisätiedotNyt tämä vapaus on uhattuna, kaikki arvot, jotka
V - 2-33 ten vaikutuksesta ulkopoliittisten vaatimusten toteuttamisessa, sillä sen ruvetessa tuntumaan ulkopoliittisen johdon merkitys vähenee, puolustusministerin vaikutus kasvaa. Mutta minä puhun eräästä
LisätiedotArvoisa herra pääministeri, arvoisat MTS:n entiset ja nykyiset jäsenet sekä MTS:n ystävät, hyvät naiset ja herrat,
1 MTS:n 40-vuotisjuhlaseminaari 22.11.2016 Kansallismuseon auditorio MTS:n puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Vikman Arvoisa herra pääministeri, arvoisat MTS:n entiset ja nykyiset jäsenet sekä MTS:n ystävät,
LisätiedotUSKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia)
USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia) TAVOITTEET tapoihimme, lakeihimme jne. ymmärtää, että erilaiset uskonnot muissa kulttuureissa määrittävät niiden
LisätiedotVaikeaa, niin vaikeaa
Vaikeaa, niin vaikeaa Alueellistaminen median silmin Alueellistaminen puolimatkan krouvissa -seminaari Helsingissä 13.5.2009 Alma Media Corporation / Presentation name / Author 14/05/2009 1 Termeillä politiikkaa
LisätiedotTULEVAISUUDEN KYLÄ 2030?
TULEVAISUUDEN KYLÄ 2030? TUTKIJA JUSSI LEHTONEN JUSSI.LEHTONEN@UTU.FI TOHTORIKOULUTETTAVA MAIJA MÄKI MAIJA.J.MAKI@UTU.FI KANSATIEDE, TURUN YLIOPISTO VARSINAIS-SUOMEN KYLÄT RY:N 15-VUOTISJUHLASEMINAARI
LisätiedotPerusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?
LisätiedotLAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi.
LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi Vastaajan nimi: Valintakokeesta saatu pistemäärä: / 40 pistettä Vastaa selvällä
LisätiedotNeljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita
TUTKIMUSOSIO Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita Suomalaisista vain reilu neljännes ( %) arvioi, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita on erittäin tai melko hyvä,
LisätiedotKansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu
Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu Kansalaisten mielestä tärkein puoluevalintaan vaikuttava tekijä on puolueen aatteellinen linja.
LisätiedotUusi maisteriohjelma Uusi kandiohjelma
Vastaavuuksia uusiin koulutusohjelmiin siirtyville (polhis & talsoshist) [luonnos] Uusi maisteriohjelma Kandiksi valmistuneen tai juuri maisteriopinnot aloittaneen kannattaa siirtyä Gradu 30 op Työharjoittelusta
LisätiedotPALJON RINNAKKAISIA JUONIA
PALJON RINNAKKAISIA JUONIA Talousennustaminen (suhdanne / toimialat) Mitä oikeastaan ennustetaan? Miten ennusteen tekeminen etenee? Miten toimialaennustaminen kytkeytyy suhdanne-ennusteisiin? Seuranta
LisätiedotMaailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %
Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu
LisätiedotKOLIN ARVOISESTI. Nyt ja tulevaisuudessa
KOLIN ARVOISESTI Nyt ja tulevaisuudessa Kolin arvo-ohjeet 2014 1 HUOLEHDI PARHAASTA LAADUSTA Asetamme riman entistäkin korkeammalle! YRITTÄJÄ Ota omat arvosi näkyväksi osaksi toimintaasi. Kerro ne nettisivuillasi
LisätiedotTarkoituksenani oli pitää varhaiskasvatuskerholaisten kanssa kieliviikko. Olin suunnitellut toimintaa kolmelle kerho kerralle, mutta
Kehittämistehtävä: Kieliviikko varhaiskasvatuskerhossa Tarkoituksenani oli pitää varhaiskasvatuskerholaisten kanssa kieliviikko. Olin suunnitellut toimintaa kolmelle kerho kerralle, mutta Sitten tuli mutkia
LisätiedotPelin kautta opettaminen
Pelin kautta opettaminen Pelin kautta opettaminen Pelaamaan oppii vain pelaamalla?? Totta, mutta myös harjoittelemalla pelinomaisissa tilanteissa havainnoimista, päätöksentekoa ja toimintaa. Pelikäsitystä
LisätiedotHistoria. Pakolliset kurssit. 1. Ihminen, ympäristö ja kulttuuri (HI1)
Historia Pakolliset kurssit 1. Ihminen, ympäristö ja kulttuuri (HI1) Kurssi tarkastelee ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta sekä tämän tuloksena tapahtunutta kulttuuriympäristön rakentumista ja kehittymistä
LisätiedotUlkomaalaistaustaiset lapset ja perheet pääkaupunkiseudulla
Ulkomaalaistaustaiset lapset ja perheet pääkaupunkiseudulla Lapsen paras yhdessä enemmän -kehittämispäivä 11.10.2017 Pasi Saukkonen Ulkomaalaistaustaisten väestöryhmien kehitys Helsingissä 1991-2017 100
LisätiedotYksi mielikirjailijoistani on brittiläinen Jeannette Winterson, joka on kirjoittanut tarinoiden merkityksestä tähän tapaan:
YTT, Katri Pynnöniemi Vanhempi Tutkija, Ulkopoliittinen instituutti I TARINAT JA KUUNTELEMISEN TAITO Yksi mielikirjailijoistani on brittiläinen Jeannette Winterson, joka on kirjoittanut tarinoiden merkityksestä
LisätiedotKuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-3) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2017 2 SUOMEN JA
LisätiedotKuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-6) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.8.2017 2 SUOMEN JA
LisätiedotKuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-9) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 30.11.2017 2 SUOMEN
LisätiedotAikuisten perusopetus
Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman
LisätiedotEdustuksellisen demokratian uhat ja mahdollisuudet
Edustuksellisen demokratian uhat ja mahdollisuudet Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman avausseminaari 16.3.2004 Heikki Paloheimo Valtio-opin laitos 20014 Turun yliopisto heikki.paloheimo@utu.fi Äänestysaktiivisuus
LisätiedotKestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta
Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Teollisuusneuvos Mika Aalto Elinkeino- ja innovaatio-osasto Strategiset kasvualat-ryhmä 2.9.2014 Teollisuuspolitiikan visio Teollisuuspolitiikan
LisätiedotSimppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma
Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina
LisätiedotULKOPOLITIIKAN HOITO SUOMESSA
ULKOPOLITIIKAN HOITO SUOMESSA Miten hyvin tai huonosti Suomen ulkopolitiikkaa on mielestänne viime vuosina hoidettu? 01 lokakuu 1- v. - v. - v. 0- v. ylioppil/opisto Yliopist/Ammatikork koulu Toimihenk.Yritt/Johtava
LisätiedotMetsäbiotalous 2020 Päättäjien Metsäakatemia Majvik,
Metsäbiotalous 2020 Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 7.5.2014 Hannu Raitio Projektinjohtaja, Prof. Metsäbiotalous suunnaton mahdollisuus Globaalit toimintaympäristöä muuttavat megatrendit pakottavat meidät
LisätiedotMiltä maailma näyttää?
Miltä maailma näyttää? Globaali näkökulma lasten ja nuorten tulevaisuuteen (Jari Kivistö) Kasvava ihminen ja tulevaisuuden koulu -seminaari Kokkolassa 7.8.2013 Globaalikasvatuksen tehtävä on
LisätiedotRiittääkö seutukuntien vetovoima?
Riittääkö seutukuntien vetovoima? Maakuntavaltuuston ja maakunnan yhteistyöryhmän -seminaari 15.5.2017 Sulevi Komulainen Sisältö Työn murros Kolme näkökulmaa työn tulevaisuuteen Tulevaisuuden osaamistarpeet
LisätiedotKestävä hyvinvointi ja sen edistäminen
Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 21.4.2017 ESITYS VALIOKUNNASSA Professori Marja Vaarama, Itä-Suomen yliopisto marja.vaarama@uef.fi Marja Vaarama 20.4.2017 1 Kestävä
LisätiedotTalouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla. Leena Mörttinen/EK 6.5.2014
Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla Leena Mörttinen/EK 6.5.2014 Suomen rakennemuutoksessa kasvun eväät luotava yhdessä uudestaan 1. Suomen tehtävä oma rankka rakennemuutoksensa samalla kun globalisoitunutta
LisätiedotIisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi
Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma
LisätiedotNuoret ja turvallisuus , Eduskunta
Nuoret ja turvallisuus 12.10.2018, Eduskunta Jarno Limnéll Professori, kyberturvallisuus, Aalto-yliopisto Toimitusjohtaja, TOSIBOX OY Dosentti, kyberturvallisuuden johtaminen, Maanpuolustuskorkeakoulu
Lisätiedot