ELÄKETURVAKESKUS LAUSUNTO 1 (15)

Transkriptio

1 ELÄKETURVAKESKUS LAUSUNTO 1 (15) Valtiovarainministeriö Kansantalousosasto Lausuntopyyntö VM028:00/2010 ARVIOITA ELÄKERYHMIEN EHDOTUSTEN VAIKUTTAVUUDESTA Eläkkeellesiirtymisikä ja työurien pituus Valtiovarainministeriö on pyytänyt Eläketurvakeskukselta lausuntoa hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen allekirjoittaman sopimuksen mukaisesti asetettujen työryhmien ehdotuksista, joiden tavoitteena on nostaa keskimääräistä eläkkeellesiirtymisikää uskottavasti vähintään kolmella vuodella vuoteen 2025 mennessä. Lausunnossa nostetaan aluksi esille eläkkeellesiirtymisikää ja työurien pituutta koskevien tavoitteiden väliset erot. Ehdotusten oikeasuuntaisuuden arvioimista varten tuodaan esille tutkimuksiin perustuvaa tietoa työuran pituuteen ja eläkkeelle siirtymiseen vaikuttavista tekijöistä. Eläketurvakeskus arvioi Ahtelan työelämäryhmän ehdotuksia omaan tutkimustoimintaansa ja eläkelaitoksilta pyytämäänsä materiaaliin perustuen. Rantalan eläketyöryhmää varten Eläketurvakeskus on aikaisemmin tuottanut runsaasti arvioita ja laskelmia, jotka on julkaistu ETK:n Selvityksiä sarjan julkaisuna 1/2010 (Uusitalo ym. 2010: Myöhemmin eläkkeelle Nämä jo tehdyt arviot ovat eläkkeellesiirtymisiän kannalta relevantteja mutta koska julkaisu on laaja ja saatavilla erikseen, tässä lausunnossa ETK keskittyy arviointipyynnön liitteinä olleisiin eläkejärjestelmää koskeviin ehdotuksiin. Lausunnossa esiintyvät lähdeviitteet löytyvät em. julkaisusta. Koska lausunto on pitkähkö, ydinkohdat on lihavoitu. ETK:n yleisarvio on, että esitetyt toimet kohdistuvat tutkimuksissa tärkeiksi todettuihin työssä jatkamiseen ja eläkkeelle siirtymiseen vaikuttaviin tekijöihin. Esitetyille toimille on laaja eläkelaitosten taustatuki, joka perustuu näiden kokemuksille vastaavien toimien vaikuttavuudesta. Erityisesti työelämäryhmän esitykset ovat lähtökohtaisesti suunnattu laajalle joukolle toimijoita ja niiden vaikuttavuus riippuu työpaikkatason toiminnasta ja toimeenpanossa onnistumisesta. Toimien implementaation tehokkuuden ja edelleen vaikuttavuuden määrällinen arviointi ei ole helposti tehtävissä. Sikäli kuin ehdotusten vaikutuksia on ollut mahdollista verrata aihepiiriin liittyviin yksittäisiin arviointitutkimuksiin tai laskelmiin, erityisesti työhyvinvointiin, hoidon oikea-aikaisuuteen ja työkyvyttömyyden arviointiin liittyvien prosessien kehittäminen nousevat ETK:sta katsottuna keskeisiksi. On syytä tehdä ero eläkkeellesiirtymisiän ja työuran pituuden välillä. Eläkkeellesiirtymisikä mittaa elämänkulun yhtä pistettä, eli sitä ikää tai kohtaa jossa henkilö siirtyy työeläkevarojen kartuttajasta niiden kuluttajaksi. Työuran pituus mittaa henkilön koko elämänkulun aikana tekemää työpanosta, tavallisemmin työvuosien määrää. Vaikka eläkkeellesiirtymisiän nousua on syytä tavoitella

2 Vuotta ELÄKETURVAKESKUS LAUSUNTO 2 (15) Eläkkeelle siirtymisikä ja elinajanodote pidentyvän elinajan oloissa, jälkimmäinen tavoite on erityisesti julkisen talouden rahoituksen kestävyyden kannalta olennainen. Työurat voivat pidentyä ilman, että eläkkeellesiirtymisikä nousee. Näin käy jos esimerkiksi työnteko aloitetaan aikaisempaa nuorempana tai työuran katkokset vähenevät. Eläkkeellesiirtymisikä voi puolestaan nousta tai laskea vaikka työuran pituudessa ei tapahtuisi muutoksia. Mittareihin liittyy erilaisia ominaisuuksia ja teknisiä varauksia, joita on tuotu esille em. ETK:n julkaisussa. Esimerkiksi kaikki eläkkeen rinnalla tehty työ ei näy eläkkeellesiirtymisiän mittarissa. Osa-aikaeläkkeellä, (osa)työkyvyttömyyseläkkeellä ja vanhuuseläkkeellä tehty työ voi vaihdella mutta ne näkyvät eri tavoin odotteessa. Eläketurvakeskus laskee rekisteriensä pohjalta eläkkeelle siirtymisiän odotetta. Laskentatapa vastaa periaatteeltaan elinajan odotteen laskemista. ETK:n laskema odote kuvaa keskimääräistä eläkkeellesiirtymisikää, jos eläkealkavuus ja kuolevuus säilyvät tilastovuoden tasolla. Laskenta ottaa huomioon ikärakenteiden vaikutuksen ja tulos kuvaa kyseessä olevaa vuotta, joten se ei ole ennuste. Odote on laskettu yksityisalojen osalta vuodesta 1983 alkaen, ja koko työeläkejärjestelmässä vuodesta 1996 lähtien. Vuoden 2005 eläkeuudistuksen yhtenä tavoitteena oli myöhentää eläkkeelle siirtymistä 3 vuodella vuoteen 2050 mennessä. Seuraavassa kuvassa on kaavamaisesti esitetty tavoite lineaarisesti ja toteutuneen kehityksen mukaan lasketut odotteet 25 ja 50 vuoden iässä. Eläkkeellesiirtymisiän odote Kaikki työeläkkeelle siirtyneet (toteutunut kehitys ja oletus) 1 62,5 62,0 61,5 61,0 60,5 60,0 59,5 59,0 58,5 58,0 25-iästä 50-iästä Arvio 2005 uud. yhteydessä Eläkkeellesiirtymisikää kannattaa verrata elinajanodotteen kehittymisestä tehtyihin laskelmiin. Tilastokeskuksen 2009 väestöennusteen mukaan 62- vuotiaan elinajanodote nousee vuoden 2000 tasosta (19,8 vuotta) kahdella vuodella vuoteen 2010, viidellä vuodella vuoteen 2025 mennessä ja lähes yhdeksällä vuodella vuoteen 2050 mennessä. Elinajanodotteesta on eri tahojen väestöennusteissa tehty eri aikoina varsin erilaisia oletuksia ja niihin liittyy paljon epävarmuutta. Tilastokeskuksen elinajan odotteet ovat ns. periodikohtaisia

3 ELÄKETURVAKESKUS LAUSUNTO 3 (15) Ehdotusten arvioinnista odotteita, jotka perustuvat aina kyseisten vuosien kuolevuuksiin. Ne aliarvioivat kunkin kohortin todellista elinajan odotetta, kun kuolevuus on laskussa. Kohorttikohtaiset elinajan odotteet, joissa tuleva kuolevuuden aleneminen otetaan huomioon, olisivat todennäköisesti yllä mainittuja lukuja 2-3 vuotta suurempia. Toisaalta kaikki vakuutetut eivät saavuta 62 vuoden ikää. On mahdollista hahmotella skenaariota, jossa työurien keskimääräiset pituudet kasvavat siten, että työssä vietetyn ajan suhde eläkkeelläoloaikaan ei muutu. Käytännön vaikeutena on, että eri kohortit ja kohorttien sisällä eri yksilöt aloittavat ja päättävät työuransa eri ajankohtina. Jos kuitenkin yksinkertaistaen pidetään työuran alkuhetkenä 24 vuotta kaikille, työuran päätehetkeksi oletetaan eläkkeellesiirtymisiän odote ja kuolinhetken määrittää 62-vuotiaan elinajan odote, niin työuran pituus oli vuonna vuotta ja eläkkeellä oltiin 23 vuotta, jolloin eläkeaika oli kaksi kolmasosaa työajasta. Työajan ja eläkeajan suhteen säilyminen näin lasketulla tasolla edellyttäisi, että eläkkeellesiirtymisiän odote nousisi vuoteen 2025 mennessä 61,8 vuoteen ja 2050 mennessä 64,1 vuoteen. ETK:n peruslaskelmassa (PTS09) eläkkeellesiirtymisiän odote vuonna 2025 on 61,0 vuotta ja vuonna ,9 vuotta. Erityisesti työelämätyöryhmän tekemissä ehdotuksissa on paljon sellaisia toimia, jotka voivat vaikuttaa työurien pidentymiseen ja eläkkeelle siirtymisen myöhentymiseen. Vaikutusten etukäteinen määrällinen arviointi on kuitenkin hankalaa. Tämä liittyy itse ilmiöön, ei työryhmien esityksiin. Työurien pidentämistavoite koskee koko työikäistä väestöä ja sen käyttäytymistä. Työvoiman tarjontaan vaikuttavat monet eri mikro- ja makrotason tekijät kuten yksilön valinnat, yritysten käyttäytyminen, lainsäädäntö ja taloudelliset suhdanteet. Työllisten valintojen kannalta ei vähiten merkityksellistä ole se kuinka tehtyjen esitysten toimeenpanossa työpaikoilla ja työterveyshuollossa ja lukuisten muiden toimijoiden käytännöissä onnistutaan. Kysymys on viime kädessä työnantajien ja työntekijöiden sekä työpaikkatason toiminnan muuttamisesta haluttuun suuntaan systemaattisella ja pitkäjänteisellä tavalla. Hyviin käytäntöihin tähtäävien keinojen toimeenpanossa onnistumisen arviointiin ei ole olemassa yksinkertaisia laskelmakehikkoja tai kattavia työpaikkatason aineistoja. Uskottavuusarvioinnin kannalta tämä tarkoittaa sitä, että työelämäryhmän ehdotusten vaikutusta ei ole helposti käännettävissä eläkkeellesiirtymisiässä nähtävissä olevalle kuukausitasolle. Tarkan numeerisen arvion sijaan voi olla mielekästä yrittää arvioida sitä kohdistuvatko esitetyt toimet tutkimuksissa todettuihin kriittisiin kohtiin ja tuovatko ne lisäarvoa esimerkiksi luomalla uusia toimintamalleja tai levittämällä jo käytössä olevia hyviä ja vaikuttavia käytäntöjä. Eläkejärjestelmää koskevat esitykset ovat tässä suhteessa helpommin arvioitavissa vaikka niidenkin arviointiin liittyy pitkästä aikajänteestä johtuen paljon epävarmuutta. Eläkejärjestelmän toimintaa koskevissa keinoissa on usein kyse lainsäädäntömuutoksista, jotka tulevat voimaan tiettyyn aikaan ja kaikkia

4 ELÄKETURVAKESKUS LAUSUNTO 4 (15) vakuutettuja (tai vakuutettujen jotakin osajoukkoa) koskien yhdenmukaisella tavalla. Rekisteritiedot mahdollistavat monesti kattavan arvioinnin ja määrällisen vaikutusarvion. Pitkän ajan vaikutusten arviointiin ETK:ssa on käytetty pitkän aikavälin laskentamallia, jossa eläkejärjestelmään tehtyjen muutosten vaikutuksia voidaan arvioida kohtuullisen monipuolisesti. Näilläkin välineillä asetelmat ovat lähtökohtaisesti staattisia, eli verrataan nykytilaa vaihtoehtoon mutta dynaamisia vaikutuksia käyttäytymiseen ei oleteta. Työurien pituuteen vaikuttavista tekijöistä tutkimusten perusteella Tutkimusten mukaan työssä jatkamiseen ja eläkkeelle siirtymiseen vaikuttaa keskeisesti terveydentila. Terveyden ohella työ määrittää työkykyä. Töissä, joissa on vähintään puolet ajasta epäsuotuisia työn piirteitä on suuri riski kokea työkyky rajoittuneeksi. Toisaalta esimies- ja työyhteisötuki, työn itsenäisyys ja kehittävyys sekä työn ilon kokeminen liittyvät hyväksi koettuun työkykyyn. Varsinkin ikääntyneiden työkyvyn edistämisessä työntekijän voimavaroista huolehtimisen ohella työn hyvien piirteiden lisääminen on tärkeää, sillä työn merkitys koetulle työkyvylle voimistuu iän myötä. Työeläkejärjestelmän keinoin työssä jatkamista tuetaan mm. työeläkekuntoutuksen avulla. Kuntoutuksen oikea-aikaisuus lisää työssä jatkamisen todennäköisyyttä. Yhtenä haasteena on mielenterveyskuntoutuksen saatavuus ja oikea-aikaisuus. Jos terveyden ja työkyvyn ylläpidossa onnistutaan paremmin, virta työeläkekuntoutukseen ja eläkehakemuksiin pienenee ja työkyvyttömyyseläkealkavuus laskee. Terveydentilan lisäksi monilla työhön ja työelämään liittyvillä tekijöillä on merkitystä ikääntyvien eläkkeelle siirtymistä ja työssä jatkamista koskevissa suunnitelmissa. Epävarmuus tulevaisuudesta työpaikalla lisää työntekijöiden eläkesuunnitelmia. Suurissa toimipaikoissa kiinnostusta työssä jatkamiseen on vähemmän kuin pienissä. Työkiireet ja henkinen paine lisäävät eläkkeellesiirtymishalukkuutta. Työssäjatkamishalukkuutta lisäävät puolestaan työnantajan tuki jatkamiselle ja työntekijän vaikutusmahdollisuudet omaan työhönsä. Taloustieteen lähtökohdista rakennettuun simulointimalliin perustuva tutkimus (Hakola & Määttänen 2007) arvioi vuonna 2005 toteutetun eläkeuudistuksen nostavan nyt työelämään astuvan ikäpolven keskimääräistä eläkkeellesiirtymisikää noin kahdeksalla kuukaudella. Keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä nousee pitkällä ajanjaksolla enimmillään noin puolitoista vuotta sillä edellytyksellä, että työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen ei vastaavasti lisäänny yksilöllisen varhaiseläkkeen poistumisen johdosta. Elinkaarimallin mukaan yleisin eläkkeellesiirtymisikä on uudistuksen jälkeen 63 vuotta. Samalla uudistus nostaa vuotiaiden työllisyysastetta yhdellä prosenttiyksiköllä. Vaikutukset tulevat lähinnä ikärajojen korotuksista. Taloudellisten kannustimien muutoksilla ei tulosten mukaan olisi juuri vaikutusta. Samansuuntaisia arvioita ikärajan korotusten vaikutuksista on saatu mm. aikaisemmissa työttömyysturvaa koskevissa tutkimuksissa. Ikääntyneiden työllisyys on eri syistä johtuen kehittynyt Suomessa erittäin hyvin. Viimeisimmät työllisyystilastot osoittavat, että 1990-luvun lamavuosiin verrattuna työllisyys on säilynyt nykyisessä taantumassa ikääntyneiden palkan-

5 ELÄKETURVAKESKUS LAUSUNTO 5 (15) saajien keskuudessa kohtuullisen hyvänä. Tutkimusten mukaan ihmisten eläkeaikomukset ennustavat tosiasiallista eläkkeelle siirtymistä. Viimeisten viiden vuoden aikana vuotiaiden palkansaajien suunnitelmat varhaisesta eläkkeelle jäämisestä ovat merkittävästi vähentyneet. Enää joka kolmas suunnittelee eläkkeelle jäämistä ennen 63 vuoden ikää, kun viisi vuotta aikaisemmin osuus oli hieman yli puolet. Vastaavasti halukkuus jatkaa työssä 63 vuoden ikään asti on kasvanut. Kannustinkarttuman vetovoima ei näytä lisääntyneen eläkeuudistuksen voimassaoloaikana, sillä työssä jatkamista vanhuuseläkkeen alaikärajan jälkeen suunnittelevien osuus ei ole kasvanut. Runsas neljäsosa olisi halukas jatkamaan työssä 63 iän jälkeen. Eläkkeelle siirtymisen odotteen ja työurien pitenemisen kannalta merkillepantavia eläkeaikaisen työnteon muotoja ovat osa-aikaeläke ja osatyökyvyttömyyseläke. Osa-aikaeläkettä koskevan tutkimuksen mukaan osa-aikaeläke auttaa työssä jaksamisessa, mutta selvää työuraa pidentävää vaikutusta sillä ei ole. Osatyökyvyttömyyseläkeläisistä kaksi kolmasosaa tekee ansiotyötä ja yleisin työaika on 20 tunnin kummallakin puolen. Myös muu eläkeaikainen työnteko kiinnostaa, mutta halukkuutta on lähinnä vain osa-aikaiseen tai tilapäiseen työhön. Työssä käyvien noin työkyvyttömyyseläkeläisen työ on yleensä osa-aikaista. Myös työhön halukkaista noin työkyvyttömyyseläkeläisestä valtaosa haluaisi vain satunnaista työtä. Kiinnostusta vanhuuseläkeaikaiseen työntekoon on runsaasti. Noin joka toinen vuotias palkansaaja olisi halukas tekemään ansiotyötä vielä vanhuuseläkkeelle jäätyään. Merkittävää työvoimapotentiaalia vanhuuseläkeikäisissä ei kuitenkaan ole odotettavissa, sillä valtaosaa vuotiaista palkansaajista kiinnostaisi tilapäinen tai osa-aikainen työskentely. Vanhuuseläkeikäisiä (63 67-v.) työssä käyviä eläkeläisiä on nykyisin noin Työelämään liittyvien ehdotusten arviointia tutkimusten perusteella Tutkimusten perusteella ihmisten eläkeaikomuksiin vaikuttavat eniten oma koettu terveys ja työkyky sekä työpaikan tilanne, siihen liittyvät erilaiset kuormitustekijät ja johtamiseen liittyvät seikat. Monet Ahtelan työryhmän esitykset kohdistuvat potentiaalisesti erityisen vaikuttaviin kohtiin koska niiden tavoitteena on sekä työkyvyn että työhyvinvoinnin kohentaminen. Seuraavassa arvioidaan aluksi tutkimuksen näkökulmasta toimenpiteitä työkyvyn edistämiseksi ja työhyvinvoinnin parantamiseen liittyen. Tämän jälkeen tuodaan tiivistetysti esille eläkelaitoksista saatuja kokemuksia esitettyihin toimenpiteisiin liittyen. Eläkelaitosten kokemuksiin ja arvioihin työhyvinvoinnin kehittämisestä voi tutustua tarkemmin liitteessä. 1. Toimenpiteet työkyvyn edistämiseksi Hoidon nopeuttaminen Tutkimusten mukaan hoidon saamiseen, oikea-aikaisuuteen ja vaikuttavuuteen liittyy ongelmia. Tutkimusten mukaan varsinkin mielenterveyspotilaiden työkyvyttömyys helposti pitkittyy. Tämän on nähty osaltaan johtuvan siitä, ettei psykiatrisen hoidon mahdollisuuksia ole työkyvyttömyyden ehkäisemisessä kyetty täysin hyödyntämään (Isometsä ja Katila 2004; Lönnqvist 2005). Eten-

6 ELÄKETURVAKESKUS LAUSUNTO 6 (15) kin masennuksen vuoksi alkaneiden työkyvyttömyyseläkkeiden kasvu on liitetty hoito- ja kuntoutuskäytäntöjen ongelmiin (Gould ym. 2007). Honkosen ym. (2007) tutkimuksessa verrattiin hoidon laatua 2000-luvun alkupuolella ja kymmenen vuotta aikaisemmin masennuksen vuoksi eläkkeelle siirtyneillä. Tutkimuksessa todettiin, ettei hoidon laatu ollut juuri parantunut. Lääkehoidon mahdollisuuksia ei ollut selvitetty riittävästi ja kumpanakin ajankohtana vain noin 10 prosenttia oli saanut psykoterapiaa. Rytsälän (2006) tutkimustulokset viittasivat siihen, että masennuksen hoidossa sairauspoissaololla voi olla työkyvyttömyyttä vahvistava rooli. Ahtelan ryhmän ehdotukset hoitopalvelujen saatavuuden parantamiseksi voisivat siten osaltaan vaikuttaa työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen vähenemiseen ja eläkkeellesiirtymisiän nousuun. Eläketurvakeskuksen laskelmien mukaan mielenterveyssyistä myönnettyjen eläkkeiden frekvenssin puolittuminen nostaisi eläkkeellesiirtymisikää noin 0,5 vuotta. Jos pelkästään masennuksen perusteella myönnettyjen eläkkeiden määrä puolittuisi, eläkkeellesiirtymisikä kasvaisi noin 0,3 vuotta. Vastaava kasvu tuki- ja liikuntaelinsairauksien perusteella myönnettyjen eläkkeiden puolittuessa olisi samoin 0,3 vuotta (Kannisto ja Risku 2010). Se kuinka suuri vaikutus esitetyillä toimilla hoidon nopeuttamiseksi lopulta on, riippuu monesta tekijästä, mm. toimien intensiivisyydestä, leviämisestä ja kohdentumisesta. Työttömien työkyvyn ja terveyden edistäminen Työttömät arvioivat terveytensä ja työkykynsä huonommaksi kuin vastaavanikäiset työlliset. Holmin ym. (2006) tutkimuksessa todettiin, että työttömillä oli selvästi enemmän lääkärin toteamia sairauksia kuin palkansaajilla. Terveys 2000-tutkimuksen mukaan esimerkiksi vuotiaista työttömistä runsas kolmasosa ja työllisistä noin kymmenesosa arvioi olevansa osittain tai kokonaan työkyvytön (Gould ym. 2006). Tässä ikäryhmässä työttömien riski siirtyä työkyvyttömyyseläkkeelle olikin 2000-luvun alkuvuosina selvästi suurempi kuin työllisten työkyvyttömyyseläkeriski (Rantala 2008). Työttömät itse arvioivat, että työkyvyllä on suuri merkitys työllistymiselle (Holm ym. 2006). Tähän viittaa myös se havainto, että työttömänä olleiden, mutta uudelleen työllistyneiden työkyky ei poikennut työllisten työkyvystä (Pensola ym. 2006). Hyvä työkyky auttaa työttömien työllistymisessä ja työllistyminen puolestaan edelleen tukee työkykyä. OECD:n (2008) useita maita koskevassa selvityksessä havaittiin, että erityisesti työttömyydestä normaalityösuhteeseen palaaminen edisti psyykkistä terveyttä. Ahtelan ryhmän ehdotukset työttömien työkyvyn ja terveyden edistämiseksi todennäköisesti vähentäisivät työttömyydestä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä ja lisäisivät työttömyydestä työhön siirtymistä. Vaikka vaikutus olisi työllisyyttä lisäävä, sen arvioiminen miten paljon muutokset edelleen jossain vaiheessa vaikuttaisivat eläkkeellesiirtymisikään, on vaikeaa. On vaikea etukäteen arvioida missä sairausryhmissä tai ikäryhmissä muutoksia tapahtuisi ja kuinka suuria ne työllistymisedellytysten kannalta olisivat. Ikääntyneiden osalta on kyse myös siitä olisiko työkyvyttömyyseläkkeille vaihtoehtoista eläkereittiä.

7 ELÄKETURVAKESKUS LAUSUNTO 7 (15) Työkyvyttömyysarvioinnin prosessin kehittäminen Eläketurvakeskus toteutti joulukuussa 2009 eläkelaitosten asiantuntijoille suunnatun kyselyn, jonka tulosten mukaan ennen eläkehakemusajankohtaa tapahtuva kuntoutusmahdollisuuksien selvittely ei toimi hyvin. Yleinen näkemys oli, että mikäli sairauspäivärahakaudella tapahtuva selvittely toimisi, kuntoutus varhentuisi. Varhaisessa kuntoutusmahdollisuuksien selvittelyssä oli erityisesti puutteita mielenterveyden häiriöiden sairausryhmässä. Kun esimerkiksi vuonna 2008 tuki- ja liikuntaelinsairauksien ryhmässä oli alle 45-vuotiailla yksi kuntoutushakemus yhtä eläkehakemusta kohden, mielenterveyden häiriöiden ryhmässä suhdeluku oli yksi kuntoutushakemus viittä eläkehakemusta kohden. Lisäksi mielenterveyden häiriöiden ryhmässä kuntoutushakemus tehdään usein vasta kun työkyvyttömyyseläke on jo alkanut (Gould ym. 2010). Kuntoutuksen riittävä varhaisuus on tärkeää, sillä se edistää työssä jatkamista ja vähentää tarvetta siirtyä työkyvyttömyyseläkkeelle. Työeläkekuntoutuksen toimivuus -tutkimuksen mukaan niillä kuntoutujilla, jotka kuntoutuksen alkaessa arvioivat käynnistymisen oikea-aikaiseksi, työhön palaaminen oli 2,3- kertaista verrattuna liian myöhään aloittaneisiin (Gould ym. 2009b). Ylipäänsä työeläkekuntoutuksesta palataan työhön hyvin. Niistä vuonna 2008 kuntoutuksen päättäneistä, jotka tulivat kuntoutukseen työvoimasta, työhön palasi lähes 70 prosenttia ja eläkeaikana kuntoutetuista lähes puolet (Saarnio 2009). Myös mielialahäiriöisen työntekijän ammatillinen kuntoutus useimmiten johtaa työhön paluuseen (Kivekäs ym. 2008). Työeläkekuntoutuksen jälkeen työhön palanneet ovat myös pysyneet työllisinä varsin hyvin. Kolmen vuoden seurannassa kuntoutuksen jälkeinen työllisyys pysyi hyvin vakaana (Saarnio 2008). Aiheeseen liittyvän tutkimustiedon perusteella Ahtelan ryhmän ehdotuksia työkyvyttömyysarviointiin liittyvien prosessien parantamiseksi voidaan pitää oikeaan osuvina. Esitysten vaikutuksen tarkka arviointi on tietenkin vaikeaa ja riippuu toimista ja niiden kohdentumisesta. Suuntaaantavasti on viitattavissa ETK:ssa käynnissä olevan työeläkekuntoutuksen toimivuus -tutkimuksesta saatujen kuntoutuksen koettuun oikeaaikaisuuteen ja kuntoutuksen jälkeiseen työllisyyteen liittyvien tietojen avulla tehtyyn arviolaskelmaan. Aineiston pohjalta on arvioitu koetun oikea-aikaisuuden merkitystä vuonna 2008 kuntoutuksen päättäneiden työllisyydelle. Jos kaikki kuntoutuksen päättäneet olisivat työllistyneet yhtä hyvin kuin kuntoutuksensa oikea-aikaiseksi kokeneet, niin työhön palanneiden lukumäärä olisi noin kolmanneksen suurempi kuin toteutunut lukumäärä. 2. Toimenpiteet työhyvinvoinnin edistämiseksi Kattavaan väestöaineistoon ja laajaan tutkimukseen perustuvassa Työkyvyn ulottuvuudet -tutkimuksen johtopäätöksissä todettiin, että parhaiten hyviä työvuosia lisätään edistämällä työkykyä jo työuran varhaisissa vaiheissa. Työntekijän voimavarojen lisäksi työkyvyn edistämisen toinen keskeinen tekijä on työ, jonka merkitys koetulle työkyvylle kasvaa iän myötä. Työn positiivisten piirteiden lisääminen on työkyvyn edistämisen kannalta tärkeää (Gould ym. 2006).

8 ELÄKETURVAKESKUS LAUSUNTO 8 (15) Myös von Bonsdorff (2009) nosti eläke- ja työssä jatkamisaikeita käsittelevässä väitöskirjatutkimuksessaan esille koko työuran tärkeyden: terveyteen, työoloihin ja työn hallintaan tulisi kiinnittää huomiota jo varhaisessa vaiheessa työuraa. Kyseisen tutkimuksen mukaan varhaiseläkeaikeita ennakoivat tekijät ovat havaittavissa jo keski-iässä. Työhyvinvoinnin kääntöpuoleen liittyvät tekijät kuten työn rasittavuus, työn hallinnan puute, tunne epäoikeudenmukaisesta kohtelusta työssä yms. lisäävät työkyvyttömyyseläkeriskiä (Harkonmäki 2007). Samoin työuupumuksen kokeminen lisää eläkeriskiä. Aholan ym. (2008) seurantatutkimuksen mukaan mitä voimakkaampaa työuupumus oli, sitä todennäköisemmin työntekijä jäi työkyvyttömyyseläkkeelle neljän vuoden kuluessa. Eläkediagnoosina oli useimmiten jokin mielenterveyden häiriö tai liikuntaelinsairaus. Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisessä on myös selviä sosioekonomisten ryhmien välisiä eroja. Vähemmän koulutetut ja työntekijäammateissa toimineet siirtyvät työkyvyttömyyseläkkeelle yleisemmin kuin korkeamman koulutusasteen omaavat ja asiantuntija-ammateissa toimivat (esim. Kaikkonen ym. 2008, Polvinen 2009, Pensola ja Gould 2009). Lisäksi työntekijäammateissa siirrytään työkyvyttömyyseläkkeelle nuorempana kuin asiantuntija-ammateissa. Vuosia koskevassa seurannassa useissa asiantuntija-ammateissa työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen keskiarvoikä oli miehillä vuotta, kun se työntekijäammateissa oli lähempänä 50 vuotta tai jopa sen alle (Polvinen ja Gould 2010). Erot voivat johtua mm. ammattiin valikoitumisesta tai ammattien erilaisesta kuormittavuudesta. Ne voivat myös kertoa työpaikkojen erilaisista työhyvinvointitoiminnan mahdollisuuksista ja tarpeista. Ahtelan ryhmän esityksiä työhyvinvoinnin parantamiseksi voidaan siten pitää oikeansuuntaisina. Toimien vaikuttavuuden arvioinnissa on jälleen vaikeutena kysymys siitä, kuinka hyvin toimeenpanossa onnistuttaisiin erilaisilla työpaikoilla. Kanniston ja Riskun (2010) laskelman mukaan yli sadan työntekijän TyEL-työnantajien työkyvyttömyyseläkeriskissä oli yrityskohtaisia eroja. Jos keskimääräinen työkyvyttömyyseläkealkavuus alenisi parhaan yrityspuolikkaan tasolle (ne yritykset, joissa riski oli pienempi kuin koko työkyvyttömyysriskin mediaani), työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuuden taso lähes puolittuisi. Tämä nostaisi eläkkeelle siirtymisiän odotetta runsaalla vuodella. Työhyvinvointia kohentavien toimien vaikutus voi siten parhaimmillaan olla merkittävä. Työelämään liittyvien ehdotusten arviointia eläkelaitosten kokemusten ja niiden tekemien ohjelmaarvioiden perusteella Eläketurvakeskus pyysi lausuntoaan varten eläkelaitosten kokemuksia Ahtelan ryhmän esityksiin liittyen. Laitoksilta lyhyessä ajassa saadut vastaukset on tässä tiivistetty; laajempi kooste niistä on lausunnon liitteenä. Valtionhallinnossa ja Valtiokonttorilla on yli 20-vuotinen kokemus ja arviointiin perustuvia tuloksia valtion henkilöstön työkyvyn ja työhyvinvoinnin edistämisohjelmista. Valtiokonttorin koordinoimana ja rahoittamana toteutettiin vuosina koko hallinnon laajuisesti henkilöstön varhaiskuntoutusta, ja vuo-

9 ELÄKETURVAKESKUS LAUSUNTO 9 (15) desta 2002 alkaen valtion henkilöstön työhyvinvoinnin edellytyksiä on kehitetty Kaiku-ohjelman, (myöhemmin pysyvien Kaiku-työhyvinvointipalveluiden) tuella. Varhaiskuntoutuksesta suoritetun laajan arvioinnin mukaan varhaiskuntoutuksella oli myönteistä vaikutusta koettuun työkykyyn sekä sairastavuuden alenemiseen ja ennenaikaisen eläkkeelle siirtymisen myöhentymiseen. Näitä ilmiöitä tukivat varhaiskuntoutuksen myönteiset vaikutukset työyhteisöjen toimivuuteen. Koska varhaiskuntoutus toteutettiin avokuntoutuksena, sekä suorat kustannukset että työajan menetyksestä johtuvat kustannukset olivat kuntoutujaa kohti varsin kohtuullisia. Kun tarkasteltiin varhaiskuntoutuksen tuloksia suhteessa kustannuksiin kaikkien kuntoutuksiin osallistuneiden osalta, oli saatu hyöty ryhmäkuntoutuksissa yli kaksinkertainen ja yksilökuntoutuksissa lähes viisinkertainen kuntoutuskustannuksiin verrattuna. Vuonna 2008 toteutetun Kaiku-ohjelman arvioinnin mukaan se on ollut vaikuttava. Kaikkiaan Kaiku on hankkeiden, kehittäjien ja koulutusten kautta tavoittanut noin 2/3 valtion henkilöstöstä. Kaiku on tukenut valtion kilpailukykyä työnantajana ja mallintanut hyvinvointia. Se on myötävaikuttanut työurien pidentymiseen eläkeuudistuksen jälkeen ja mm. työkyvyttömyyksien vähenemiseen ja subjektiivisen työhyvinvoinnin lievään paranemiseen valtionhallinnossa. Työhyvinvointi on noussut johtamisen strategisten tavoitteiden joukkoon ja se on ankkuroitunut kohtalaisesti eri hallinnonalojen käytännön toimintaan. Arvioijat löysivät myös useita hyviä esimerkkejä Kaiku-kehittäjien ja hankkeiden kytkeytymisestä strategiseen johtamiseen. Kaiku arvioinnin jälkeen on edelleen syksyllä 2008 toteutettu koko valtionhallintoa edustava Kaikki hyvin työssä? kysely. Se vahvisti myös, että työhyvinvoinnin edistämishankkeilla oli syy sitten hankkeiden onnistuneisuus tai se, että hanke ilmensi yleisiä pyrkimyksiä edistää työhyvinvointia oli merkitystä sekä työhyvinvoinnin ja tuottavuuden että työssä jatkamisen kannalta. Kaikutai muuta työhyvinvointiohjelmaa soveltaneilla työpaikoilla mm. oma arvio työhyvinvoinnista ja usko työssä jatkamisen mahdollisuuksiin olivat merkittävästi korkeammat kuin sellaisilla työpaikoilla, joilla ei ollut käytössä työhyvinvointia edistäviä toimia. Myös Kuntien eläkevakuutuksen strategiassa työssä jatkamisen tukeminen on keskeisellä sijalla. Tavoitteena on erityisesti työkyvyttömyyseläkkeiden alkamisen ehkäiseminen. Ahtelan työryhmän raportin taustalla olevat ajatukset ovat Kevan työssä jatkamista tukevan toiminnan näkökulmasta samansuuntaisia. Tärkeitä ovat KEVAn mukaan mm. keskittyminen työkyvyttömyyseläkkeisiin, varhainen ja nopea puuttuminen työkyky- ja työhyvinvointiongelmiin, työterveyshuollon kehittäminen sekä huomion kiinnittäminen työkyvyttömyyden ja työhyvinvoinnin edistämisen taloudellisiin vaikutuksiin. Lisäksi KEVAn näkökulmasta on myönteistä huomion kiinnittäminen toiminnan vaikuttavuuteen määrällisten suoritteiden tarkastelemisen sijaan. Kevan erilaisista työssä jatkamista tukevista toiminnoista on vuoden 2009 aikana toteutettu vaikuttavuuden arviointi. Tässä vaikuttavuusarvioinnissa Kevan tutkimukset koettiin ajankohtaisiksi, laadukkaiksi ja niiden koettiin auttaneen työhyvinvointiin liittyvien ongelmien hahmottamisessa. Kevan järjestämät

10 ELÄKETURVAKESKUS LAUSUNTO 10 (15) tilaisuudet koettiin hyödyllisiksi ja niiden sanoma on ollut helposti ymmärrettävissä. Vaikuttavuusarvioinnissa työhyvinvoinnin merkitys työssä jatkamisen kannalta korostui useissa eri yhteyksissä. Ammatillista kuntoutusta pidetään Kevassa erittäin merkittävänä toimintatapana työssä jatkamisen tukemisessa. Vuoden 2009 aikana uusia kuntoutusasiakkaita oli yhteensä Ansiotyöhön palasi 841 henkilöä, joka on 83 % kuntoutusohjelman loppuun vieneistä, joten ansiotyöhön palaaminen onnistui erinomaisesti. Edelleen vaikuttavuusarvioinnissa tuli esiin, että viestinnällä on oma tärkeä roolinsa; Kevan perusviesti työssä jatkamisen taloudellisista näkökulmista on mennyt hyvin läpi kunta-alan organisaatioissa. Yksityisen sektorin eläkelaitoksissa panostetaan asiakasyritysten työhyvinvoinnin kehittämiseen, jotta eläkkeelle siirryttäisiin mahdollisimman myöhään. Työhyvinvointiin panostaminen on yhtiöiden näkökulmasta tärkeää ja yhteinen etu, toisaalta se on myös yksi kilpailutekijä yhtiöiden välillä. Työeläkeyhtiöt tarjoavat asiakasyrityksilleen erityyppisiä palveluja yrityksen tarpeesta ja koosta riippuen. Verkkopalvelut ja työhyvinvointiseminaarit ovat kaikkien asiakasyritysten käytössä. Suurille yrityksille tarjotaan räätälöityjä palveluja, koska niillä on myös suurimmat henkilöstökulut ja sitä kautta suurimmat riskit, jos työssä jaksaminen vaarantuu. Työhyvinvoinnin kehittämiseen tarkoitettua tukea ei myönnetä automaattisesti, vaan se edellyttää konkreettista kehittämissuunnitelmaa ja panostuksia myös yritykseltä. Hankkeiden tulee edistää henkilöstön työhyvinvointia ja työyhteisön toimivuutta ja tuottavuutta. Tyypillisesti hankkeilla pyritään kehittämään yritysten johtamiskäytäntöjä, esimiestyötä tai yhteistyön sujuvuutta. Useimmiten yhteisen hankkeen jälkeen asiakas jatkaa kehittämistä omin kustannuksin. Toimenpiteiden toteutumista seurataan vuosittain ja valmennuksista kerätään palautetta. Työeläkeyhtiöiden kokemusten mukaan työhyvinvoinnin kehittämisrahalla on saavutettu tuloksia, ja hyödyt ylittävät panokset. Eläkeyhtiöt teettävät ajoittain omia tutkimuksiaan työhyvinvoinnin edistämisestä ja sen tuloksellisuudesta. Esimerkiksi keskinäinen työeläkeyhtiö Varmalla (tuolloin Varma-Sammolla) oli Kuntoutusselvittely oikeudeksi? - pilottihanke Oulun ja Helsingin seudulla Kyseessä oli ammatillisen kuntoutuksen varhentamiskokeilu, jossa todettiin mm. että - kuntoutuksen varhentaminen edellyttää aikaisempaa parempaa yhteistyötä yritysten ja työterveyshuollon välillä, - pienilläkin työpaikoilla on mahdollisuuksia työjärjestelyihin, kun ne ovat siihen motivoituneita, - toimintaa koordinoivalla taholla on keskeinen merkitys. Varma-Sampo toteutti vuonna 2002 kysely- ja haastattelututkimuksen Työ tekijäänsä kantaa - tuhansia vuosia työtä ja hyvinvointia. Tutkimuksessa kerättiin 65 vuoden ikään työskennelleiden kokemuksia työelämästä. Vaikutelma oli mm. että työssä jaksamista tukevat - henkilökohtaiset tekijät (hyvä terveys, velvollisuuden- ja vastuuntunto, vahva elämänhallinta, positiivinen minäkuva ja yleinen aktiivisuus ja vireys), - työhön liittyvät tekijät (koettu arvostus työyhteisöltä ja esimieheltä, tasavertaisuus työyhteisössä, vaikutusmahdollisuudet omaan työhön, hyvä työilmapiiri ja työn varmuus).