kivennäismaalajeihin eloperäisiin maalajeihin sedimentteihin
|
|
- Helena Lahtinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MAALAJIT Pääosa Suomen maalajeista on syntynyt jääkauden loppuvaiheessa tai sen jälkeen. Syntytapansa perusteella maalajit jaetaan kivennäismaalajeihin (minerogeenisiin maalajeihin), eloperäisiin maalajeihin (organogeenisiin maalajeihin) ja kemiallisiin sedimentteihin
2 Kivennäismaalajit ovat syntyneet kallioperästä irronneesta ja hienontuneesta kiviaineksesta. Suomessa ja muilla mannerjäätikön aikoinaan peittämillä alueilla tämä on pääosin tapahtunut jäätikön ja sen sulamisen vaikutuksesta. Kivennäismaalajit voidaan edelleen jakaa lajittumattomiin moreeneihin sekä lajittuneisiin maalajeihin. Lajittuneessa maalajissa on vallitsevana yksi tai kaksi maalajitetta. Eloperäisissä maalajeissa on vähintään 20 painoprosenttia eloperäistä ainesta (liejuissa >6 %), loppuosa on kallioperän rapautuessa syntyneitä kivennäismaalajeja. Eloperäistä ainesta kertyy maahan kasvien kuolleista lehdistä, oksista, kuolleiden kasvien juurista ynnä muusta karikkeesta. Kasvien kuollessa alkaa kasvisolun hajoaminen, ja osittain hajonneita kasvinosia kertyy maahan. Samoin kuolleiden eläinten hajoamistuotteista syntyy maahan eloperäistä ainesta. Näissä maalajeissa eloperäisen aineksen osuus on vallitseva, sillä sen tiheys on paljon pienempi kuin kivennäisaineksen. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa, samoin kuin muilla mannerjäätikön aiemmin peittämillä alueilla suuri osa eloperäistä maalajeista on syntynyt viimeisen jääkauden jälkeen. Sedimentti tarkoittaa kerrostuvaa maaainesta, joka on siirtynyt paikalle veden, tuulen tai jäätikön vaikutuksesta. Tavallisimmin sedimenttejä syntyy merien, järvien ja jokien pohjiin. Aavikonhiekkadyynit ja lössi, hienojakoinen pöly, kulkeutuvat tuulen mukana.
3 MAALAJIEN VILJELY OMINAISUUDET Viljelyskelpoisuus LAJITTUMATTOMAT Soramoreeni SrMr kuiva, viljelyyn sopimaton hiekkamoreeni HkMr kuivahko hietamoreeni HtMr hikevä, kuohkea hiesumoreeni HsMr vaalea, juokseva, huonohko vilj.maa savimoreeni SMr harvinainen, hyvä viljelysmaa LAJITTUNEET KIVENNÄISMAA sora Sr kuiva, viljelyyn sopimaton karkea hiekka KHk kuiva, viljelyyn sopimaton hieno hiekka HHk poutiva karkea hieta KHt kuohkea, lievästi poutiva hieno hieta HHt hikevä, hyvä viljelysmaa hiesu Hs vaalea, juokseva, kovettuva useimmiten hankala viljellä hietasavi HtS hikevä, murevahko hiesusavi HsS kuorettuva, vaaleahko aitosavi AS vaikea viljellä, hyvä viljelysmaa liejusavi LjS vakea viljellä, vähäravinteinen hiue He kohtalainen viljelysmaa hiuesavi HeS kohtalainen viljelysmaa hietasavi Ht hikevä, hyvä viljelysmaa ELOPERÄISET MAAT lieju Lj helppohoitoinen viljelysmaa järvimuta Jm helppohoitoinen viljelysmaa muta Mt helppohoitoinen viljelysmaa saraturve Ct viljelyskelpoinen metsäsaraturve LCt viljelyskelpoinen rahkasaraturve SCt viljelyskelpoinen ruskosammalsaraturve BCt viljelyskelpoinen rahkaturve St vähäravinteinen, hapan sararahkaturve CSt vähäravinteinen, hapan metsärahkaturve LSt vähäravinteinen, hapan
4 Saraturpeet Saraturvetyyppejä on neljä: ruskosammalsaraturve (BCt), saraturve (Ct), metsäsaraturve (LCt) ja rahkasaraturve (SCt) Sarojen jäännökset ovat vallitsevia, mutta esimerkiksi rahkasaraturve sisältää myös paljon rahkasammalten jäännöksiä. Rahkaturpeet Rahkaturpeita puolestaan on kolmea erilaista: sararahkaturve (CSt), metsärahkaturve (LSt) ja rahkaturve (St). Sararahkaturpeessa rahkasammalten jäännökset ovat vallitsevia, mutta se sisältää myös paljon sarojen jäännöksiä. Rahkaturpeessa rahkasammalien jäännökset ovat vallitsevia. Saraturve (Ct) Rahkaturve (St) B = Bryales, joka on tärkein lehtisammallahko C = Cyperaceae, heimo sarakasvit L = lignidi eli puuvartinen kasvi. Turve sisältää puun kappaleita ja juuria, koska se on syntynyt metsämaan soistuessa. S = Sphagnales, rahkasammallahko t = turve
5 PODSOLIMAANNOS, on maaperän ylin osa kylmänlauhkeassa ilmastossa havumetsävyöhykkeessä, kuten Suomessa. Metsän kasvillisuus ja ilmasto vaikuttavat maannoksen rakenteeseen. Maannos alkaa muodostua metsän pohjalle puista pudonneista neulasista ja kasvijätteistä. Tämä on kerros on varsin ohut ja nimeltään karikekerros (0horisontti). Varsinaisessa podsolissa on selvästi toisistaan erottuvia vyöhykkeitä. Karikkeen alla on vähäravinteinen, hapan ja hitaasti lahoava humuskerros, kangashumuskerros (A1horisontti). Lahoamisen hitaus johtuu ilmanalan viileydestä. Humusta (kangasturvetta, kunttaa) hajottavat sienirihmastot. Sen alla on lahoamisjätteitä sisältävä vaaleanharmaatuhkanharmaa huuhtoutumiskerros (uute eli valkomaa, A2horisontti). Se on kehitynyt kun sadevesi on huuhtonut ravinteita alemmas. Podsolissa syvemmällä maassa on rikastumiskerros (Bhorisontti), joka toisinaan on iskostunut anturamaaksi ja sisältää humusaineiden sekä rauta ja alumiinihydroksidien saostumia. Rautapodsolimaannoksen Bhorisontti on ruosteenvärinen, humuspodsolimaannoksen miltei musta. Vielä syvemmällä on muuttumaton pohjamaa (Chorisontti).
6 Maannokseen ei aina lueta maaperän alempia osia, jossa ovat mm. pohjavesi ja peruskallio, vaikka niiden laatu voikin vaikuttaa maannoksen sisältämiin ravinteisiin. Podsoli on niukkaravinteista melko runsaiden sateiden takia. Uusia ravinteita syntyy lahoamisen tuloksena melko hitaasti. 00) karikekerros 01) humuskerros a) uuttumiskerros b) rikastumiskerros b+c) heikosti muuttunut kerros c) muuttumaton pohjamaa d) pohjavesi e) peruskallio
7 JYVITYS Tilukset jyvitetään eli niiden arvot verrataan keskenään: pjakamista varten tilan halkomisessa ja yhteisen alueen jaossa; pvaihtamista varten uusjaossa, tilusvaihdossa ja muissa järjestelytoimituksissa. Jyvitystä varten erilaiset tilukset erotellaan toimituksen tarkoituksen vaatimalla tavalla (= tilusten kuviointi). Sen jälkeen kullekin tilukselle määritellään jyväluku, joka osoittaa tiluksen arvon verrattuna toisten tilusten arvoihin (KML 195 ).
8 Jyväluku määrätään tiluksen: p kauppaarvon, p tuottoarvon tai p kestävän tuottokyvyn perusteella. Jyväluvun määrittämisessä otetaan huomioon tiluksen käyttötarkoitus, käyttömahdollisuudet, laatu, sijainti sekä mahdollisesti muut sen arvoon vaikuttavat tekijät. Eri perusteiden mukaan jyvitetyt tilukset verrataan keskenään kauppaarvon tai tuottoarvon mukaan eli saatetaan samaan sarjaan.
9 Tiluksen jyväluku ilmoitetaan kokonaislukuna pintaalayksikköä kohden joko suhdelukuasteikolla (esim jyvää) tai käytettäessä kauppaarvoon perustuvaa jyvitystä rahaarvona (esim /ha). RUNKOJYVITYS MAAPERÄNÄYTTEET VILJAVUUSPALVELU Oy
10 MAANKÄYTTÖLAJIT Viljelty maa puutarha pelto peltotyypit laidun Kivennäispelto Turvepelto Suopelto Metsämaa (kasvu min 1 m 3 /ha) metsä ja suotyypit Kitu ja joutomaa (kasvu alle m 3 /ha) Erityismaa Vesialue
11 PELTOTILUSTEN JYVITYS: Maataloustuoton perusteella perusjyväluku tuottokyky viljelykustannukset Luontaisia ominaisuuksia pmaan laatu pruokamultakerroksen paksuus pruokamullan mullaspitoisuus pmaan luontaisen vesitalouden edullisuus pmaan happamuus pperuskuivatusvaikeus pviettävyys ja epätasaisuus pkivisyys ja lohkareisuus phallanarkuus
12 PELTOJEN JYVITYSTAULUKOT Peltotyyppi ja päämaalaji Kivennäis ja multapellot ruokamullan humusprosentin ollessa alle ruokamultakerroksen paksuuden ollessa KHk, Sr, SrMr Hs HHk ja HsMr HkMr, Mt KHt, HsS, LjS, He, HeS SMr ja Lj HtMr, Ht ja As HHt ja HtS Peltotyyppi ja päämaalaji Turve ja suopellot turvekerroksen paksuuden olessa (cm) alle yli 60 maatumisasteen ollessa r s y r s y r s y r s y St LSt CSt SCt LCt, Ct, BCt ja Jm Viljelyskelpoisuus LAJITTUMATTOMAT Soramoreeni SrMr hiekkamoreeni HkMr hietamoreeni HtMr hiesumoreeni HsMr savimoreeni SMr LAJITTUNEET KIVENNÄISMAA sora karkea hiekka hieno hiekka karkea hieta hieno hieta hiesu hietasavi hiesusavi aitosavi liejusavi hiue hiuesavi hietasavi ELOPERÄISET MAAT lieju järvimuta muta saraturve metsäsaraturve rahkasaraturve ruskosammalst. rahkaturve Sr KHk HHk KHt HHt Hs HtS HsS AS LjS He HeS Ht Lj Jm Mt Ct LCt SCt BCt St CSt sararahkaturve metsärahkaturve LSt
13 Muokkauskerroksen orgaanisen aineksen pitoisuus, % Nimitys Lyhenne Taulukko 2. Multavuuden luokitus (ANON a, s. 7). alle yli 40 vähämultainen multava runsasmultainen erittäin runsasmultainen multamaa turvemaa vm m rm erm Mm esim. Ct, St jne. Maatumisaste Visuaalinen arviointi Puristustulos Raakaa Maatumatonta turvetta, kasvirakenne selvästi erotettavissa. Kirkasta vettä, enintään hieman puuromaista. Sopivasti maatunutta Ylimaatunutta Selvästi maatunutta turvetta, kasvirakennetta vielä erotettavissa. Maatunutta turvetta, kasvirakennetta ei erotettavissa. Sameata vettä, osa turpeesta menee sormien välistä. Puristettaessa turvetta suurin osa menee sormien välistä. Taulukko 3. Turpeen maatumisasteet (ANON 1954, s. 1314).
14 Erikoistekijät positiivine n vaikutus, % negatiivine n vaikutus, % jankon ja pohjamaan poikkeuksellinen laatu poikkeuksellinen happamuusaste ruokamullan kivisyys ja lohkareisuus kyntökerroksen kantoisuus ja liekoisuus haitallinen viettävyys kumpuileva maasto hallanarkuus, rajoittuminen metsään tai suohon valaistussuhteet, varjostus
15 Taloudellisia tekijöitä ppellon sijainti phaitallinen varjostus Teknisiä tekijöitä p Peltokappaleen muoto ja koko Vyöhyke, min < Vyöhyke, km, kun nopeus 12,5 km/h 0 0,2 0,2 0,4 0,4 12,5 12,5 < Korjaus peruspisteluku un, % / Taulukko 5. Peltolohkon etäisyyden vaikutus peruspistelukuun.
16 Jyvityksen ongelmia: Jyvityksen lähtökohtana on eräänlainen tiluksen palstaarvo eli tiluksen kyky joko itse muodostaa maankäyttöyksikkö tai tulla sellaisen osaksi. Tällöin se edustaa eräänlaista keskimääräistä vaihtoarvoa.
17 Yleisesti katsotaan, että jyvityksen tulee nojautua jaon jälkeiseen olotilaan (vrt. kaksinkertainen jyvitys) kaikkien osakkaiden tulee jaon jälkeisessä tilanteessa omistaa osuutensa mukainen arvoosuus. Tilusjärjestelyssä syntyvän hyödyn tulee jakautua tasapuolisesti kaikille. Jyvitys kohdistuu vain osaan koko jaettavasta omaisuudesta eli maapohjaan. Muiden omaisuusosien oikeudenmukainen jakautuminen joudutaan turvaamaan lähes kokonaan tileissä vaarana suuret tilikorvaukset. Maatalouden harjoittaminen tulee kyseeseen yhä harvemmalle jakoosakkaalle. Usein jakoosakkaan kannalta ovat tärkeämpiä kauppaarvot ja virkistysarvot.
18 Maataloudellinen arvo sisällöltään on myös hyvin ongelmallinen ja epävarmakin. Erilaiset tuet sotkevat arvonmääritystä ja tuleva kehitys on epäselvä.
19 METSÄMAAN JYVITYS Pääsääntöisesti metsämaa jyvitetään metsätyyppien perusteella. Mutta myöhempää puuston lukua ajatellen metsämaa voidaan jyvittää myös puustokuvioittain. Tällöin puustotili on helpompi laatia. Eri metsä ja suotyyppien keskimääräiset jyväluvut paikkakunnalla voidaan laskea seuraavilla tavoilla: A. Puuston metsätyypeittäisten kehityssarjojen avulla. B. Metsän arvo/tapion taskukirjasta saatavien metsämaan maapohjan arvojen avulla. Taulukoissa on esitetty kunkin metsäkeskuksen kohdalla metsätyypeittäiset maapohjan arvot. Näistä saa helposti selville eri metsätyyppien hintasuhteen.
20
21 Kasvillisuusvyöhyke Kasvupaikkatyyppi EteläSuomi PohjanmaaKainuu PeräPohjola MetsäLappi Karukkokangas Jäkälätyyppi (CIT) Jäkälätyyppi (CIT) Jäkälätyyppi (CIT) Jäkälätyyppi (CIT) Kuiva kangas Kanervatyyppi (CT) Variksenmarjakanervatyyppi (ECT) Mustikkakanervajäkälätyyppi (MCCIT) Juolukkapuolukkavariksenmarja tyyppi (UVET) Kuivahko kangas Puolukkatyyppi (VT) Variksenmarjapuolukkatyyppi (EVT) Variksenmarjamustikkatyyppi (EMT) Juolukkavariksenmarjatyyppi (UVET) Tuore kangas Mustikkatyyppi (MT) Puolukkamustikkatyyppi (VMT) Seinäsammalmustikkatyyppi (HMT) Juolukkavariksenmarjamustikkatyyppi (UVET) Lehtomainen kangas Käenkaalimustikkatyyppi (OMT) Kurjenpolvikäenkaalimustikkatyyppi (GOMT) Kurjenpolvimustikkatyyppi (GMT) Lehto Käenkaalioravanmarjatyyppi (OMaT) Kurjenpolvimetsäimarretyyppi (GDT) + SUOTYYPIT [korpi, räme, neva,]
22 Metsätyyppien nimien lyhenteet tulevat nimikkokasvien tieteellisistä nimistä. Nimikkokasvit ovat: O Oxalis Käenkaali M Myrtillus mustikka De Deschampsia metsälauha L Ledum suopursu E Empetrum variksenmarja U Vaccinium uliginosum juolukka C Calluna kanerva Cl Cladina Poronjäkälä D Gymnocarpium dryopteris metsäimarre V Vaccinium puolukka Ma Maianthemum oravanmarja F Filices saniaiset He Hepatica sinivuokko G Geranium kurjenpolvi Fi Filipendula angervo Py Pyrola talvikki H Hylocomium seinäsammal
23 Jäkälätyyppi (ClT) Maa on yhtenäisen jäkäläkerroksen peitossa. Muu kasvillisuus muistuttaa kanervatyyppiä. Jyvitysasteikko Kanervatyyppi (CT) Erilaiset poronjäkälät sekä seinä ja kynsisammaleet ovat suurin piirtein yhtä yleisiä. Kanervan ja puolukan varpuja on runsaasti. Lisäksi alueella kasvaa kieloa, kultapiiskua, kissankäpälää ja kangasmaitikkaa. Uudistusalat ovat kanervavaltaisia, usein esiintyy myös variksenmarjaa
24 Puolukkatyyppi (VT) Paikoitellen kasvaa poronjäkälää pieninä laikkuina. Seinä ja kynsisammaleet muodostavat yhtenäisiä mattoja. Puolukan sekä mustikan varpuja on runsaasti yhdessän kangasmaitikan kanssa. Opaskasveja ovat metsätähti, lillukka, nuokkutalvikki, oravanmarja ja kevätpiippo. Uudistusalat ovat puolukkavaltaisia ja niillä voi myös kasvaa kanervaa. Heinäkasvillisuus lisääntyy vähitellen
25 Mustikkatyyppi (MT) Sammalpeite on yhtenäinen ja siinä kasvaa kerros ja sulkasammalia. Mustikan ja puolukan varpuja on runsaasti. Kanervaa ei esiinny juuri lainkaan. Avoimemmat paikat ovat ruoho ja heinävaltaisia. Oravanmarja, vanamo ja metsälauha ovat tavallisia lajeja. Opaskasveja ovat metsäkurjenpolvi, metsäimarre, isotalvikki ja metsäkorte. Eri ruohokasvit, erityisesti metsälauha, valtaavat nopeasti uudistusalan. Kosteammilla kasvupaikoilla alueelle leviävät vadelma ja maitohorsma
26 Käenkaalimustikkatyyppi (OMT) Sammalpeite ei yleensä ole täysin yhtenäinen ja se koostuu kerros, seinä ja kynsisammalista. Joskus tavataan myös metsäliekosammalta. Mustikanvarvut ovat korkeita ja reheviä, mutta eivät erityisen marjaisia. Avoimemmilla paikoilla kasvillisuus on erittäin rehevää, valtalajina yleensä vadelma. Opaskasveja ovat käenkaali, nuokkuhelmikkä, kevätlinnunherne, sinivuokko ja metsäorvokki. Uudistusalojen valtalajeja ovat korkeat heinät, vadelma, maitohorsma ja mesiangervo. Pensaat ja vesakko kasvavat erittäin nopeasti
27 Lehto Lehdot ovat reheviä kasvupaikkoja, joiden maaperä on multamaata. Niiden tunnusomaista kasvillisuutta ovat leveälehtiset lehtosammalet, monipuolinen ja runsas heinä ja ruohokasvillisuus sekä saniaiset. Lehtoja esiintyy purojen varsilla, rehevillä rinn la sekä erityisesti kalkkirikkailla mailla
28 Korpi Räme Korpi I Räme I Korpi II Räme II 5 10 Neva
29 Taulukko 8. Sijainnin vaikutus metsä ja kitumaiden peruspistelukuun prosenttia (ANON 1983 b). Erikoistekijöiden vaikutus metsämaiden peruspistelukuun prosenttia (ANON 1983 b, WIIALA 1976). Etäisyys tiehen, m Positiivi nen vaikutus, % Negatiivi nen vaikutus, % Erikoistekijät Positiivi nen vaikutus, % Negatiivi nen vaikutus, % yli kallioperäisyys kivisyys ja louhikkoisuus soistuneisuus ja vetisyys haitallinen kaltevuus ja kumpuilevuus tuulen, lumen ja metsäpalon vaikutus uudistusalan auraus tai mätästys Pellon ja metsän arvosuhteen määrittäminen Pellon ja metsän arvosuhteen tunteminen on tarpeen silloin kun viljelykset ja metsätilukset jyvitetään samaan sarjaan. Arvosuhde määritetään tiluslajiensa puitteissa keskinkertaisia olosuhteita edustavien pelto ja metsätiluksen osalta. Pellon ja metsän arvosuhdetta voidaan tutkia esim. seuraavista näkökohdista:
30 KAUPPAARVON PERUSTEELLA Pellon kauppahinta paikkakunnalla on /ha. Jaettavan alueen pellot vastaavat paikkakunnan keskimääräisiä peltoja ja niiden keskijyväluku on 90. Metsätyypit on suhteutettu omaan sarjaansa Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion summaarvotaulukon (EteläSavo) maapohjaarvojen mukaan. Kun metsän arvo tuottopuustoineen oletetaan olevan 5 kertaa maapohjan arvo, saadaan seuraavat euromääräiset ja suhteelliset arvot: Maankäyttölaji Metsäveroluokka Maapohja (summaarvotaul.) /ha /ha suht. arvo Pelto Metsä " " " " IA (OMT) IB (MT) II(VT) III(CT) IV(R1)
MAALAJIEN EROJA: TUOTTOKYKY & VILJELY- OMINAISUUDET RAKENTAMISKELPOISUUS
Viljelyskelpoisuus LAJITTUMATTOMAT 1 2 3 4 5 Soramoreeni SrMr kuiva, viljelyyn sopimaton hiekkamoreeni HkMr kuivahko hietamoreeni HtMr hikevä, kuohkea hiesumoreeni HsMr vaalea, juokseva, huonohko vilj.maa
Metsänhoidon perusteet
Metsänhoidon perusteet Kasvupaikkatekijät, metsätyypit ja puulajit Matti Äijö 18.9.2013 1 KASVUPAIKKATEKIJÄT JA METSÄTYYPIT kasvupaikkatekijöiden merkitys puun kasvuun metsätalousmaan pääluokat puuntuottokyvyn
Kasvupaikkatekijät ja metsätyypit
Kasvupaikkatekijät ja metsätyypit Sisältö Kasvupaikkatekijöiden merkitys metsänkasvuun Metsätalousmaan pääluokat puuntuottokyvyn ja kasvupaikan (kivennäismaa/turvemaa) perusteella Metsätyyppien merkitys
J Y V I T Y S. AALTO-YLIOPISTO PÄIVÖLÄ 2016 Maa Kiinteistöopin maastoharjoitukset Arvo Vitikainen 1(12) 1 Jyvityksen käsite
Arvo Vitikainen 1(12) J Y V I T Y S 1 Jyvityksen käsite Jyvitys toimii arvioinnin ja suunnittelun apuvälineenä sekä maa- tai vesitilusten jakamista (esim. halkominen, uusjako, yhteisen alueen jako) että
Tällaisissa tapauksissa on käsiteltävä korvaukset yleisimmin:
TILIKORVAUKSET Jyvitykseen perustuvissa jako- ja järjestelytoimituksissa q kiinteistö jaetaan tai kiinteistön tiluksia vaihdetaan maapohjan arvoa kuvaavan jyvityksen mukaan. q Tällöin muut kiinteistöön
Metsänkasvatuksen biologiaa. Kasvutekijät Maaperä Puulajit Kasvupaikkatyypit
Metsänkasvatuksen biologiaa Kasvutekijät Maaperä Puulajit Kasvupaikkatyypit Edunvalvontaa puunjuurelta Brysseliin. Metsänhoitoyhdistykset, Metsänomistajien liitot ja MTK Pohjoinen havumetsävyöhyke Sataa
Metsätyyppien opaskasvit Etelä-Suomessa. Koulutuskeskus Salpaus Hanna Salminen
Metsätyyppien opaskasvit Etelä-Suomessa Koulutuskeskus Salpaus Hanna Salminen Opaskasvit kasvupaikkatyypin määrittämisessä Kasvupaikkatyypeillä tarkoitetaan ravinteisuudeltaan, rakenteeltaan ja kosteudeltaan
MAANMUOKKAUSMENETELMÄT VESIENSUOJELU JA YMPÄRISTÖNHOITO
MAANMUOKKAUSMENETELMÄT VESIENSUOJELU JA YMPÄRISTÖNHOITO Jouni Räty 29.3.2012 1 SISÄLTÖ Maalajin merkitys maanmuokkauksessa Muokkausmenetelmän valinta Vesiensuojelu ja ympäristönhoito 2 1 Maalajit ja kasvupaikat
VILJAVUUSTUTKIMUKSEN TULKINTA PELTOVILJELYSSÄ
08 VILJAVUUSTUTKIMUKSEN TULKINTA PELTOVILJELYSSÄ VILJAVUUSTUTKIMUS JA SEN HYVÄKSIKÄYTTÖ Perustutkius Varsinaisessa viljavuustutkiuksessa eli perustutkiuksessa ääritetään aalaji, ultavuus, happauus, johtoluku,
Motit liikkeelle. Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen
Motit liikkeelle Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen Motit liikkeelle -hankeen tavoitteena on: Lisätä metsänomistajien tietoisuutta omistamiensa metsien
Puu- ja Pensaskerros
Puu- ja Pensaskerros Kasvin nimi: Hieskoivu Keräyspäivä: 12.8.2007 Kasvupaikka: Kotipiha Kasvin nimi: Rauduskoivu Keräyspäivä: 30.5.2007 Kasvupaikka: Kotipiha Kasvin nimi: Harmaaleppä Keräyspäivä:1.10.2007
KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017
Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN
1. Maalajin määritys maastossa
1. Maalajin määritys maastossa Maalajit voidaan erottaa kenttäolosuhteissa pääpiirteissään aistihavaintojen perusteella. Tällöin kiinnitetään huomiota maalajin väriin, kovuuteen, sitkeyteen, rakenteeseen
Torstai 27.8. teema: erilaiset kasvupaikat kivennäis- ja turvemailla
Torstai 27.8. teema: erilaiset kasvupaikat kivennäis- ja turvemailla 8-9 luento 9-11 maastokohteita + esityksiä 11.30 lounas 12-16 maastokohteita + esityksiä 16.30 päivällinen ilta sauna (naiset 18-20,
KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017
Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi
ARVIOKIRJAMALLI. Metsäarvio. Pyy, Mäntyharju / 8
1 / 8 Metsäarvio Pyy, Mäntyharju 507-412-1-73 Tämä metsäarvio kertoo kiinteistön metsätaloudellisen arvon, jota voidaan käyttää omistajanvaihdostilanteissa, kuten perunkirjoitus, perintö- ja lahjaveroarvon
Hyvä maanmuokkaus onnistuneen koneistutuksen edellytys
Hyvä maanmuokkaus onnistuneen koneistutuksen edellytys Jaana Luoranen, Metsäntutkimuslaitos Konetaimi: koneistutuksen taimituotanto- ja huoltoketju Maanmuokkaus: tavoitteet Metsänuudistamisen onnistumisen
A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy. Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston kasvillisuusselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY
A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston kasvillisuusselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY Raportteja 101/2014 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen
ARVIOKIRJAMALLI. Metsäarvio+ Saarnivaara, Saarijärvi / 8
1 / 8 Metsäarvio+ Saarnivaara, Saarijärvi 729-407--496 OP Metsäarvio+ kertoo kiinteistön metsätaloudellisen arvon, jota voidaan käyttää vakuusarvon määrityksessä ja omistajanvaihdostilanteissa, kuten perunkirjoitus,
T e h t ä v ä t l u o k i l l e 7-9 L y h y t v e r s i o
KEIDAS Luontonäyttely T e h t ä v ä t l u o k i l l e 7-9 L y h y t v e r s i o 1 Luontomuseo KEIDAS Tehtävät 7-9 luokille, Laatinut Hannu Tuomisto lyhyt versio nimi: Opettaja: jos tulostat luokallesi
Myllyniemen ranta-asemakaavan kumoaminen Hyrynsalmen kunnan Hyrynjärvi. Luontoselvitys
Myllyniemen ranta-asemakaavan kumoaminen Hyrynsalmen kunnan Hyrynjärvi Luontoselvitys Myllyniemen ranta-asemakaavan kumoaminen Hyrynsalmen kunnan Hyrynjärvi Luontoselvitys 1. Tausta Myllyniemen suunnittelutyön
6. MAAPERÄN VUOKSI SELLAISENAAN RAKENTAMISEEN SOVELTUMATTOMAT ALUEET KAAKKOIS-PIRKANMAAN SEUTUKUNNAN ALUEELLA Yleistä etoa maaperästä
6. MAAPERÄN VUOKSI SELLAISENAAN RAKENTAMISEEN SOVELTUMATTOMAT ALUEET KAAKKOIS-PIRKANMAAN SEUTUKUNNAN ALUEELLA Yleistä etoa maaperästä Maaperä on syntynyt geologisten prosessien tuloksena. Näitä ovat rapautuminen
TIPASJÄRVIEN RANTA-ASEMAKAAVA
1 liite alkuperäiseen selvitykseen TIPASJÄRVIEN RANTA-ASEMAKAAVA 1. LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENTÄMINEN LISÄALUEIDEN OSALTA Lisäysalueet käsittävät kaksi pienialaista aluetta. Toinen alueista sijaitsee Pienen
TAALERITEHTAAN TUULITEHDAS I KY MISSKÄRRIN TUULIVOIMAPUISTON KASVILLISUUSSELVITYS
Vastaanottaja Taaleritehtaan Tuulitehdas I Ky Asiakirjatyyppi Kasvillisuusselvitys Päivämäärä 12.9.2012 TAALERITEHTAAN TUULITEHDAS I KY MISSKÄRRIN TUULIVOIMAPUISTON KASVILLISUUSSELVITYS TAALERITEHTAAN
KEMPELEEN LINNAKANKAAN POHJOISOSAN LUONTOSELVITYS
KEMPELEEN LINNAKANKAAN POHJOISOSAN LUONTOSELVITYS 21.3.2011. Tark. 8.1.2013 Outi Tuomivaara, maisemasuunnittelija Kempeleen kunta 2 JOHDANTO Kempeleen Linnakankaan alueelle laaditaan asemakaavaa ja sen
EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 2009
Pälkäneen kunta Keskustie 1 36600 PÄLKÄNE EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 2009 Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net SISÄLLYS TYÖN TAUSTAA 2 ALUEEN
Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos
Kantakaupungin yleiskaava Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Skolbackavägen 70 GSM: 050-5939536 68830 Bäckby info@essnature.com Finland 9. Biskop- Fattigryti
Kuviokirja 2014. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Kasvu m³/ha/v. Kui- tua. Hakkuu. tua 4,0. Kasvu. Kui- Hakkuu. tua.
Kunta Alue Ms 90 828 70 kirja 2014 Osa 8 Sivu 1 / 8 paikka Kunta 90 Alue 828 Ms 70 SIRKKALA Vallitseva jakso 16 5 1800 6 5 19 4,0 16 4 1600 6 5 16 3,4 Rauduskoivu 14 1 200 6 7 2 0,5 Nuoren metsän kunnostus
KOLMENKULMAN KESKIOSAN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2016
Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMAN KESKIOSAN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2016 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi
KYYNIJÄRVEN ALUEEN KASVILLISUUSSELVITYS 2016
Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KYYNIJÄRVEN ALUEEN KASVILLISUUSSELVITYS 2016 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi
Kasvioppi 2. Metsätyyppien lajisto Lajien määritys. MAR-C1002 Maisema-arkkitehtuurin perusteet 2A, Luontotekijät FM Ahti Launis
Kasvioppi 2 Metsätyyppien lajisto Lajien määritys MARC1002 Maisemaarkkitehtuurin perusteet 2A, Luontotekijät FM Ahti Launis 16.11.2016 Metsätyyppien määrittäminen Käytännön määritysopas: Hotanen ym. 2008:
Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011
Akaan kaupunki Maankäyttö- ja kaavoitusyksikkö PL 34 37801 TOIJALA Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Tmi Mira Ranta Isorainiontie 8 38120 SASTAMALA p. 050-5651584
TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE MAAKAAPELIREITIN MAASTOTARKISTUS
Vastaanottaja Smart Windpower Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 27.5.2016 TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE 1 Päivämäärä 27.5.2016 Laatija Tarkastaja Ville Yli-Teevahainen Merja Isteri Viite 1510021396
ls YMPARISTOPALVELUor
ljlsuomen ls YMPARSTOPALVELUor Saonkatu 8, Oulu p. 0851450 1.08319 VLJAVUUSTUTKMUS Pv Tyo As.nro nro 4.06.13 94894 5 MTY Hyvaaki KOssintie 1 018 LEPSAMA Tulospalvelu Kliyttajatunnus:. Salasana: 11 Tilatunnus
LIITE. Louhunkankaan suunnittelualueen tuulivoimaloiden alueiden ja huoltotieyhteyksien rakentamisaluekuvaukset.
LIITE. Louhunkankaan suunnittelualueen tuulivoimaloiden alueiden ja huoltotieyhteyksien rakentamisaluekuvaukset. Voimala 1 Alueella kasvaa nuorta ja varttuvaa kalliomännikköä. Sekapuuna kasvaa hieman kuusta
Typpi porraskokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT)
Typpi porraskokeen tuloksia 213-216 Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Mihin juurikas tarvitsee typpeä? - Lehtivihreän määrä kasvaa - Lehtiala kasvaa - Kasvin yleinen elinvoima / lehtialan kesto kasvaa
Äkäslompolon asemakaavan laajennus, Röhkömukanmaa, Kolari. Luontoselvitys
Sami Mäkikyrö 13.8.2013 Äkäslompolon asemakaavan laajennus, Röhkömukanmaa, Kolari Luontoselvitys 2 SISÄLLYS 1. Johdanto.. 3 2. Suojelualueet ja -ohjelmat 3 2.1. Luonnonsuojeluohjelmat.. 3 2.2. Luonnonsuojelu-,
Maa-ainesmuodostuma. !. GM200 -kairaus. !. GM50 -kairaus !. KP2 LIITE
526000 527000 528000 LIITE 529000!. AP9 ALAPITKÄ Tutkimuspistekartta!. GM200 -kairaus 7009000!. AP8!. KP_10!. GM50 -kairaus Pohjaveden havaintoputki Maatutkaluotauslinja 7009000 Painovoimamittauslinja
Kuviokirja Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuu. Kasvu m³/ha/v. Kui- tua. tua 9,8. Hakkuu. Kasvu. Kui- tua.
Kunta Alue Ms 420 599 517 kirja 2015 Osa 8 Sivu 1 / 5 paikka Kunta 420 Alue 599 Ms 517 HEIKKIMÄKI Vallitseva jakso 44 17 600 20 17 136 43 90 9,8 35 0 14 19 15 3 1 2 0,3 45 7 232 20 15 54 29 24 3,7 45 7
KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS
KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS 2.7.2014 Outi Tuomivaara, hortonomi ylempi AMK Kempeleen kunta 2 JOHDANTO Kempeleen Riihivainiolle on käynnistynyt asemakaavan laajennus, jonka pohjaksi on
Rantayleiskaavan muutoskohde VAHVAJÄRVI
Rantayleiskaavan muutoskohde VAHVAJÄRVI 892-401-5-100 Uurainen 2017 Mia Rahinantti Sisällys... 0 1. Taustaa... 2 2. Maastoinventointi... 2 2.1. M-alue... 2 2.2. MY-alue... 3 3. Vaikutusarviointi... 3 4.
Mäntytukkipuu 58,5 48,1 11,8. Mäntykuitupuu 18,5 15,5 11,8. Kuusitukkipuu 60,2 48,7 11,1. Kuusikuitupuu 19,1 15,5 11,1. Koivutukkipuu 45,8 37,7 11,6
TILA-ARVIO Sivu 1 / 5 TILA-ARVIO TILA-ARVION KÄYTTÖTARKOITUS Kiinteistökauppa ASIAKKAAN TIEDOT Tilat/määräalat Kiinteistötunnus JOKELA 422-432-7-57 Omistaja Puhelin Osoite LASKENNAN TIEDOT Laskennassa
Mäntytukkipuu 55,9 46,3 11,3. Mäntykuitupuu 17,8 15,0 11,3. Kuusitukkipuu 57,2 46,6 10,6. Kuusikuitupuu 18,1 14,8 10,6. Koivutukkipuu 44,2 36,7 10,9
TILA-ARVIO Sivu 1 / 5 TILA-ARVIO TILA-ARVION KÄYTTÖTARKOITUS Kiinteistökauppa ASIAKKAAN TIEDOT Tilat/määräalat Kiinteistötunnus EEROLA 167-431-2-4 Omistaja Puhelin Osoite LASKENNAN TIEDOT Laskennassa käytettävät
w metsänhoitoyhdistys
w metsänhoitoyhdistys Lausunto metsän arvosta Toimeksiantaja Arvion tarkoitus Kohde ja omistus Pinta-ala ja tietolähde Arviokäynti Kuvaus arviomenetelmästä Kehitysluokkien rakenne Puustotiedot Muut arviossa
Rantayleiskaavan muutoskohteet MARJONIEMI
Rantayleiskaavan muutoskohteet MARJONIEMI 892-405-1-123 Uurainen 2016 Mia Rahinantti Sisällys 1. Taustaa... 2 2. Maastoinventointi... 2 3. Vaikutusarviointi... 3 4. Kuvia kohteesta... 3 5. Kasvillisuusluettelo...
SUOMUSSALMEN KUNTA KAUNISNIEMEN HUVILAKORTTELIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
SUOMUSSALMEN KUNTA KAUNISNIEMEN HUVILAKORTTELIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KimmoKaava Ekotoni Ky 1. Tausta ja lähtökohdat Huvilakorttelin alueelle on SKOY:n toimesta laadittu ranta-asemakaava
Mäntytukkipuu 55,9 46,3 11,3. Mäntykuitupuu 17,8 15,0 11,3. Kuusitukkipuu 57,2 46,6 10,6. Kuusikuitupuu 18,1 14,8 10,6. Koivutukkipuu 44,2 36,7 10,9
TILA-ARVIO Sivu 1 / 4 TILA-ARVIO TILA-ARVION KÄYTTÖTARKOITUS Tilakauppa ASIAKKAAN TIEDOT Tilat/määräalat Kiinteistötunnus PYSTYKIVENAHO 422-406-8-37 RIMPIAHO 422-406-8-42 Omistaja Puhelin Osoite LASKENNAN
KEMPELEEN SARKKIRANNAN KASVIHUONEENTIEN LUONTOSELVITYS
KEMPELEEN SARKKIRANNAN KASVIHUONEENTIEN LUONTOSELVITYS 2.7.2014 Outi Tuomivaara, hortonomi ylempi AMK Kempeleen kunta 2 JOHDANTO Kempeleen Sarkkirannan osa-alueen Kasvihuoneentielle laaditaan asemakaavan
Kuviokirja Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuuv. Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. tua 18,9. Kasvu. Kui- Hakkuu. tua.
Kunta Alue Ms 420 558 502 kirja 2015 Osa 8 Sivu 1 / 9 paikka Kunta 420 Alue 558 Ms 502 TYRYNLAHTI Vallitseva jakso 31 40 2151 15 13 275 11 243 31 40 2151 15 13 275 11 243 18,9 18,9 Ensiharvennus 2015 2017
AALTO-YLIOPISTO PÄIVÖLÄ 2016 Kiinteistöoppi Arvo Vitikainen 1(6)
Arvo Vitikainen 1(6) H A L K O M I N E N 1 Tehtävänanto Tehtävänä on lkomalla jakaa yhteisomistuksessa oleva tila omistajaosakkaiden kesken. Halottavaan tilaan kuuluu oheisista kartoista (liite 1) ilmenevät
ARVOMETSÄ METSÄN ARVO 15.3.2016
SISÄLTÖ MAA JA PUUSTO NETTONYKYARVO NETTOTULOT JA HAKKUUKERTYMÄT ARVOMETSÄ METSÄN ARVO 15.3.2016 KUNTA TILA REK.NRO 1234567892 LAATIJA: Antti Ahokas, Metsäasiantuntija 2 KASVUPAIKKOJEN PINTAALA JA PUUSTO
Maiseman perustekijät Maisemarakenne
Maiseman perustekijät Maisemarakenne Sirpa Törrönen 14.9.2015 Maisemaelementit Maiseman perustekijät Maiseman eri osat - Kartoituksessa tuotettua materiaalia kutsutaan usein perusselvityksiksi - Myös maisemainventointi
Maaperän rakennettavuusselvitys - Östersundom
telä-suomen yksikkö spoo 28.11.2011 Maaperän rakennettavuusselvitys - Östersundom Hilkka Kallio & Ossi Ikävalko telä-suomen yksikkö spoo Sisällysluettelo Kuvailulehti 1 TOIMKSIANTO 1 2 JOHDANTO 1 3 TUTKIMUSMNTLMÄT
Metsän uudistaminen. Mänty. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin
Metsän uudistaminen Mänty Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu Harvinaisemmat
Tiistai Teema: erilaiset kasvupaikat kivennäis- ja turv la, luontokohteet
Tiistai 29.8. Teema: erilaiset kasvupaikat kivennäis- ja turvemailla, luontokohteet 8-9 luento 9-11 maastokohteita + esityksiä 11.15 lounas 12 luento n. 12:30-> maastokohteita + esityksiä n. 16.30 kotiin
Rantayleiskaavan muutoskohteet VAHVAJÄRVI 892-401-1-133
Rantayleiskaavan muutoskohteet VAHVAJÄRVI 892-401-1-133 Uurainen 2016 Mia Rahinantti Sisällys 1. Taustaa... 2 2. Maastoinventointi... 2 3. Vaikutusarviointi... 3 4. Kuvia kohteesta... 4 5. Kasvillisuusluettelo...
MTTK MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS. Tiedote 9/88. Maaperäkarttaselitys LAHTI. RAIMO ERVIÖ ja ILPO HÄMÄLÄINEN Maantutkimusosasto
MTTK MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS Tiedote 9/88 RAIMO ERVIÖ ja ILPO HÄMÄLÄINEN Maantutkimusosasto Maaperäkarttaselitys LAHTI JOKIOINEN 1988 ISSN 0359-7652 MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS TIEDOTE 9/88 RAIMO ERVIÖ
Kehitysluokat ja metsän uudistamisen perusteet. Ari Lemetti 25.9.2013
Kehitysluokat ja metsän uudistamisen perusteet Ari Lemetti 25.9.2013 1 KEHITYSLUOKAT JA UUDISTAMINEN OSIO 3 kehitysluokkien merkitys metsänhoidossa, tuntomerkit ja keskeiset toimenpiteet kussakin kehitysluokassa
Maarakentaminen, maa-ainekset
Maarakentaminen, maa-ainekset Maisemarakentamisen tekniikka ja materiaalit kurssi 26.9.2016 mm paikalliset materiaalit: Islanti paikalliset materiaalit: Espanja paikalliset materiaalit: Suomi Kuvalähde:
Akaan kaupungin Toijalan SAVIKON ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVA- JA LUONTOSELVITYS 2008
Akaan kaupunki Maankäyttö- ja kaavoitusyksikkö PL 34 37801 TOIJALA Akaan kaupungin Toijalan SAVIKON ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVA- JA LUONTOSELVITYS 2008 Tmi Mira Ranta Karkunkyläntie 179 38140 KÄRPPÄLÄ
ELIÖKOKOELMAN LAATIMINEN
ELIÖKOKOELMAN LAATIMINEN Lajien tunnistaminen on biologinen perustaito, jonka oppii parhaiten lajeja tutkimalla, keräämällä tai kuvaamalla. Eliökokoelman voit laatia joko perinteisessä tai digitaalisessa
Halkominen on jakotoimitus, jolla puretaan tilan yhteisomistus. Yhteisomistus on voinut syntyä esim. perikunnalle.
26.5.2016/av Halkominen on jakotoimitus, jolla puretaan tilan yhteisomistus. Yhteisomistus on voinut syntyä esim. perikunnalle. KML 49.1 Jakoperusteena halkomisessa on osakkaan omistama osuus [esim 1/3
Sastamalan kaupungin metsäomaisuus. Katariina Pylsy 30.9.2015
Sastamalan kaupungin metsäomaisuus Katariina Pylsy 30.9.2015 Metsäomaisuuden laajuus 2013 Vammala Mouhijärvi Suodenniemi Kiikoinen Äetsä Ritajärvi Yhteensä Metsämaa 823 568 289 108 203 192 Kitumaa 81 54
KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS
Vastaanottaja Voimavapriikki Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 7.9.2012 KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS KIIMASSUON TUULIPUISTO TÄYDENTÄVÄ LUONTOSELVITYS Tarkastus Päivämäärä 07/09/2012
Maaperäkarttojen vertailu - Helsinki, Espoo, Vantaa, GTK
Maaperäkarttojen vertailu - Helsinki, Espoo, Vantaa, GTK MAKU digi pilottialueilta pääkaupunkiseudulta ja Tampereelta on esitetty Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkien omat maaperäkartat. Kaikista tutkimuskohteista
LAPUAN KESKUSTAAJAMAN TUOTANTO- JA LOGISTIIKKA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA MUUTTUNEIDEN TUULIVOIMALAPAIKKOJEN TARKISTUS
Vastaanottaja Lapuan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 18.3.2014 Viite 1517874 LAPUAN KESKUSTAAJAMAN TUOTANTO- JA LOGISTIIKKA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA MUUTTUNEIDEN TUULIVOIMALAPAIKKOJEN TARKISTUS
Metsäarvio. ~ metsänhoitoyhdistys. Toimeksiantaja Arvion tarkoitus Kohde ja omistus
~ metsänhoitoyhdistys Metsäarvio 1(2) Toimeksiantaja Arvion tarkoitus Kohde ja omistus Pinta-ala ja tietolähde Maaperätiedot Kasvupaikat Arviokäynti Kuvaus arviomenetelmästä Kehitysluokkien rakenne Puustotiedot
Laskelma metsäkiinteistön arvosta
Laskelma metsäkiinteistön arvosta Laskelman nimi: Kivelä Arvioidut tilat Kunta Pinta-ala, ha Kok. ala, ha KIVELÄ 707-414-7-14 RÄÄKKYLÄ 25,37 42,56 Yhteensä 25,37 42,56 Yhteenveto ha / m3, yht /ha 1. Metsämaan
Puustoisten perinneympäristöjen kasvillisuudesta
Puustoisten perinneympäristöjen kasvillisuudesta Esko Vuorinen, Silvestris luontoselvitys oy "Puustoisten perinneympäristöjen monimuotoisuuden ja monikäytön turvaaminen" maastoseminaari 31.8.-1.9.2010
VALUMAVESIEN HALLINTA
VALUMAVESIEN HALLINTA Tämän raportin tarkoituksena on esitellä paikkatietoanalyysi, jossa pyritään osoittamaan optimaalinen sijainti valumavesien hallinnan menetelmille. Esitelty paikkatietoanalyysi on
Laskelma metsäkiinteistön arvosta
Laskelma metsäkiinteistön arvosta Laskelman nimi: Ellola Arvioidut tilat Kunta Pinta-ala, ha Kok. ala, ha Ellola 260-409-1-8 KITEE 34,85 34,85 Yhteensä 34,85 34,85 Yhteenveto ha / m3, yht /ha 1. Metsämaan
Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen
Metsänuudistaminen Kari Vääränen 1 Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen 2 1 Metsän kehittyminen luonnontilassa 3 Vanhan metsäpalon merkkejä 4 2 Metsään Peruskurssilta opit kannattavaan 5 Luonnontilaisessa
LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu
TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA : KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT
Maaluokka. Kasvupaikkatyyppi km 2
Liitetaulukko 6. Maalajit metsä-, kitu- ja joutomaan kankailla. Metsämaa Ahvenanmaa Orgaaninen 1 1 3 1 0 0 0 7 1,1 0 0,0 0 0,0 7 0,6 Kallio 0 0 38 25 9 0 12 85 13,9 234 94,1 273 94,5 592 51,6 Kivikko 1
Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla
Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla Tämä suunnitelma koskee seuraavia kartalla näkyviä tiloja. Tarkemmat tiedot esitellään tarkempina kuviokarttoina, joiden sivujako näkyy tällä yleiskartalla.
Luentomateriaali: Esa Etelätalo
Luentomateriaali: Esa Etelätalo Metsänhoidon perusteet Metsämaa; maannos, metsämaan ominaisuuksien parantaminen metsätaloudessa Metsämaan maannos 3 Maannostuminen: - Ilmasto määrää kasvillisuuden ja kasvillisuus
Hakkuutähteiden korjuun vaikutukset kangasmetsäekosysteemin ravinnemääriin ja -virtoihin. Pekka Tamminen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa 26.3.
Hakkuutähteiden korjuun vaikutukset kangasmetsäekosysteemin ravinnemääriin ja -virtoihin Pekka Tamminen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa 26.3.2009 / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest
Luontoselvitys. Lempäälän Pitkäkalliolla
Luontoselvitys Lempäälän Pitkäkalliolla Ympäristönsuunnittelu Oy 2013 Luontoselvitys Lempäälän Pitkäkalliolla Luontoselvitys Tarve luontoselvitykselle on syntynyt alustavasta suunnitelmasta ottaa maa-ainesta
Liite 2. Rakentamisalueiden kasvillisuus- ja luontotyyppikuvaukset
Liite 2. Rakentamisalueiden kasvillisuus- ja luontotyyppikuvaukset Tuulivoimala 1 Rakentamisalueen puusto on pääosin vanhaa mäntyvaltaista kalliolakimetsää. Kallioalueiden välissä esiintyy kangasmaita
Mustikka Blåbär. Mustikka Blåbär. Sananjalka Örnbräken. Sananjalka Örnbräken. 15 45 cm. 15 45 cm. Moskog. Kangasmetsä. Moskog. Kangasmetsä.
Mustikka Blåbär 15 45 cm Mustikka Blåbär 15 45 cm Kangasmetsä. Moskog. Kangasmetsä. Moskog. Varpu, pudottaa lehtensä talveksi, mutta vihreänä säilyvä varsi on tärkeää ravintoa eläimille. Ett ris som fäller
METSÄVISA 2001. 12 p. 1. Nimeä lajit. Määritä metsätyypit. b c. g h. 5-8 cm. Nimi. Koulu. Kunta. metsätyyppi: metsätyyppi:
METSÄVISA 2001 1. Nimeä lajit. Määritä metsätyypit. 1 Nimi Koulu Kunta a b c d metsätyyppi: e f g h 5-8 cm i metsätyyppi: j 2. Tunnista suurpetojen jäljet. a b c d Esimerkki 3. Rastita oikeat vastaukset,
Nokian kaupungin KOHMALAN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013
Nokian kaupunki Tekninen keskus Harjukatu 21 37100 NOKIA Nokian kaupungin KOHMALAN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013 Luontoselvitys M. Ranta Talaskuja 14 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 miraranta@hotmail.fi TAUSTATIETOJA
takaisin Metsäekologia Metsäekologian perusteet 1 Metsäekologian perusteet 2 Metsä- ja suotyyppijärjestelmä Metsätyypit Suotyypit
Tämä metsäekologian perusteita, metsä- ja suotyyppejä sekä metsäluonnon monimuotoisuutta käsittelevä verkko-opetusmateriaali on tehty erityisesti Pohjois- Karjalan olosuhteisiin soveltuvaksi. Kirjallisina
RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSKOHTEET 2015
RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSKOHTEET 2015 UURAINEN LUONTOSELVITYKSET 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. KUKKAROINEN 3 2.1.Lomarakennuspaikan siirto AM- alueen sisälle 3 3. SÄÄKSPÄÄ 5 3.1.Saunan rakennuspaikan
Mäntytukkipuu 58,5 48,1 11,8. Mäntykuitupuu 18,5 15,5 11,8. Kuusitukkipuu 60,2 48,7 11,1. Kuusikuitupuu 19,1 15,5 11,1. Koivutukkipuu 45,8 37,7 11,6
TILA-ARVIO Sivu 1 / 4 TILA-ARVIO TILA-ARVION KÄYTTÖTARKOITUS Kiinteistökauppa ASIAKKAAN TIEDOT Tilat/määräalat Kiinteistötunnus Louhikko 422-414-14-14 Omistaja Puhelin Osoite LASKENNAN TIEDOT Laskennassa
ME101 - Metsien kasvillisuus ja kasvupaikat
ME101 - Metsien kasvillisuus ja kasvupaikat Sisältö (oppimistavoitteet) 1) Motivointi aiheeseen 2) Kasvillisuus ja kasvupaikat Suomessa Kasvimaantieteen pikakatsaus 3) Kasvit kasvualustansa indikaattoreina
Maan tarkastelu paljastaa kasvukunnon Osa 1
Maan tarkastelu paljastaa kasvukunnon Osa 1 Jukka Rajala Anu Ellä erikoissuunnittelija hankevastaava Helsingin yliopisto ProAgria Etelä-Savo Ruralia-instituutti Nurmesta Tankkiin -hanke 2.6.2010 Maan kasvukunto
Rauman kaupungin. Fere-Centerin, Papinpellon, Jussoilan, Unajantien ja Nikulanmäen. asemakaava-alueiden. luontoselvitys
Rauman kaupungin Fere-Centerin, Papinpellon, Jussoilan, Unajantien ja Nikulanmäen asemakaava-alueiden luontoselvitys 2006 2 1. JOHDANTO Luontoselvitykset on tehty Rauman kaupungin kaavoitusosaston toimeksiantona
SUOMEN HYÖTYTUULI OY PESOLAN TUULIPUISTON KASVILLISUUS- JA LUONTOTYYPPISELVITYS
Vastaanottaja Suomen Hyötytuuli Oy Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 16.12.2013 Viite 1510005264-003 SUOMEN HYÖTYTUULI OY PESOLAN TUULIPUISTON KASVILLISUUS- JA LUONTOTYYPPISELVITYS SUOMEN HYÖTYTUULI
SODANKYLÄN KUNTA. Sodankylän Metsävainion asemakaava-alueen luonto- ja eläinselvitys. Hanna Suominen
SODANKYLÄN KUNTA Sodankylän Metsävainion asemakaava-alueen luonto- ja eläinselvitys Hanna Suominen 26.9.2016 SODANKYLÄN KUNTA 26.9.2016 3 (12) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 5 2 MENETELMÄT... 5 3 ALUEEN YLEISKUVAUS...
1. Saaren luontopolku
1. Saaren luontopolku Ulvilan Saarenluoto on vanhaa Kokemäenjoen suistoa, joka sijaitsi tällä seudulla 1300-luvulla. Maankohoamisen jatkuessa jääkauden jälkeen suisto on siirtynyt edemmäs, Porin edustalle.
Mäntytukkipuu 58,5 48,1 11,8. Mäntykuitupuu 18,5 15,5 11,8. Kuusitukkipuu 60,2 48,7 11,1. Kuusikuitupuu 19,1 15,5 11,1. Koivutukkipuu 45,8 37,7 11,6
Sivu 1 / 4 ASIAKKAAN TIEDOT Tilat/määräalat Kiinteistötunnus KOIVUNIEMI 426-405-182-3 Omistaja Puhelin Osoite LASKENNAN TIEDOT Laskennassa käytettävät hinnat Avohakkuu Harvennus Ensiharvennus /m³ /m³ /m³
KIPSIN LEVITYS. Kipsin levityksessä huomioitavaa. Kipsin levitys ei ole sallittua
KIPSIN LEVITYS Tässä analyysissa käytetään SAVE- hankkeessa kipsinlevitykseen käytettyjä kriteerejä. SAVE-hankkeessa testataan kipsinlevityksen vaikutusta fosforin valuntaan. Kipsin levitystä rajoittaa
KASVIEN KERÄÄMINEN LEMPÄÄLÄN KOULUISSA
KASVIEN KERÄÄMINEN LEMPÄÄLÄN KOULUISSA ARVIOINTI Kerättyjen kasvien vaikutus biologian kurssiarvosanaan 7.- 8. luokilla Hakkarin ja Sääksjärven kouluissa: Kasvio tulee palauttaa kolmen viikon kuluessa
Teernijärvi (Nokia) rantakaava
RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUSLIITTEET 2.12.2015 Biologitoimisto Jari Venetvaara Ky LIITE 3 Karrakuja 6, 66400 LAIHIA gsm 0405145359 jari.venetvaara@svk.fi www.venetvaara.fi Teernijärvi (Nokia) rantakaava
Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee
25.05.2016 Luontoselvitys, Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee kiinteistön 635 432-3-108 Kalliomäki muinaisjäännösinventointi
HARTOLAN PURNUVUO- REN LIITO-ORAVA- JA KASVILLISUUSSELVITYS
Purnuvuoren ranta-asemakaava selostus 8.1.2014, liite 10 Vastaanottaja Ilmatar Oy Asiakirjatyyppi Liito-orava- ja kasvillisuusselvitys Päivämäärä 30.7.2012 Viite 82142499-05 HARTOLAN PURNUVUO- REN LIITO-ORAVA-
EERIKKILÄN URHEILUOPISTON ALUEEN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS. 1. Tausta ja tavoitteet
1 EERIKKILÄN URHEILUOPISTON ALUEEN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 1. Tausta ja tavoitteet Eerikkilän urheiluopiston osayleiskaava-alueen luontoselvitys laadittiin kesällä 2008 ja se liittyy alueen tulevan
Suometsien ravinnehäiriöt ja niiden tunnistaminen. Suometsäseminaari 25.4.2013, Seinäjoki Jyrki Hytönen, Metla Kannus
Suometsien ravinnehäiriöt ja niiden tunnistaminen Suometsäseminaari 25.4.2013, Seinäjoki Jyrki Hytönen, Metla Kannus Sisältö Ravinteet Arviointi Ravinnevarat Turpeen laatu (maatuneisuus, turvelaji, turvekerroksen
- Opettele ilmansuunnat (s. 17) ja yleisimmät karttamerkit (s. 20).
1 Kartat (kpl 2) - Opettele ilmansuunnat (s. 17) ja yleisimmät karttamerkit (s. 20). - Mittakaava kertoo, kuinka paljon kohteita on pienennetty. Mittakaava 1: 20 00 tarkoittaa, että 1 cm kartalla on 20