Sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden käsitteellinen perusta

Transkriptio

1 Sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden käsitteellinen perusta Kaisa Herne Johdanto Sukupolvien välisessä distributiivisessa oikeudenmukaisuudessa on kyse resurssien jaosta eri sukupolvien kesken. Onko oikeudenmukaista, että nyt elävät ihmiset kuluttavat niin paljon maapallon resursseja, että tuleville sukupolville ei jää enää mitään kulutettavaa tai että heidän hyvän elämän edellytyksensä ovat oleellisesti nykyistä sukupolvea huonommat? Onko meillä nykisin elävillä oikeudenmukaisuuden nimissä velvollisuuksia tulevia sukupolvia kohtaan? Varhaisemmat kirjoittajat, esimerkiksi John Rawls, puhuivat lähinnä taloudellisten resurssien jaosta, kun taas nykyisin tärkeämpään asemaan on noussut ympäristöllisten resurssien jakaminen. Tosin viime aikojen julkinen keskustelu Suomessa on koskenut nimenomaan taloudellisten resurssien jakoa, liittyen etenkin eläkeikään. Tarkastelen seuraavassa joitakin käsitteitä, jotka ovat tärkeitä sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta pohdittaessa. Mikä on oikeudenmukaisuuden yhteisö? Minkä tyyppisissä suhteissa oikeudenmukaisuus velvoittaa yksilöitä? Velvoittaako oikeudenmukaisuus kahta henkilöä toisiaan kohtaan, jos he eivät tee yhteistyötä? Millaiseen oikeudenmukaisuuden yhteisöön eri sukupolvet voisivat kuulua? Jotkut perustavat oikeudenmukaisuuden yhteisön yhteiseen etuun. Näkemyksen mukaan moraali tai oikeudenmukaisuus koskee vain sellaisia ihmisten välisiä suhteita, joihin liittyy yhteistä etua. Oikeudenmukaisuus yhteisenä etuna kuuluu niin kutsuttuun sopimusteoreettiseen perinteeseen, jossa yhteiskuntajärjestystä, oikeudenmukaisuutta tai moraalia perustellaan sopimuksella, jonka yksilöt solmivat keskenään. Sopimusteoreettisen ajattelun ideana on selittää, miksi moraalia tai oikeudenmukaisuutta voi olla rationaalisten, (pääasiassa) omaa etuaan ajavien yksilöiden kesken. Sopimusteorian sopimus on kuvitteellinen. Se on argumentoinnin apuväline, joka perustelee tietyn väitteen. Lukijaa pyydetään asettautumaan kuvatun kaltaisessa tilanteessa olevien ihmisten asemaan ja kuvittelemaan, millaisista periaatteista he olisivat valmiita sopimaan. Argumentti perustuu seuraavaan ajatukseen: jos moraali tai oikeudenmukaisuus voidaan perustella omaa etuaan ajavien ihmisten välisissä suhteissa, se voidaan perustella myös kaikkien muiden ihmisten kesken. Omaa etuaan ajavien yksilöiden tapauksessa oikeudenmukaisuuden perusteleminen on kaikkein vaativinta. 1

2 Oikeudenmukaisuus yhteisenä etuna näkemyksen ohella on esitetty, että oikeudenmukaisuus koskee vain vastavuoroisia suhteita. Näkemyksen mukaan oikeudenmukaisuus velvoittaa kahta yksilöä, jos he ovat keskenään vastavuoroisessa suhteessa. Mitä vastavuoroisuus tarkkaan ottaen tarkoittaa? Yksilö toimii vastavuoroisesti, jos hän saatuaan itse tietyn määrän hyödykkeitä x, palauttaa vastavuoroisesti vastaavan määrän hyödykkeitä y. Hyödykkeet ymmärretään tässä laveasti, ne voivat tarkoittaa konkreettisia tavaroita, mutta myös esimerkiksi palveluja tai muita aineettomia etuja. Eri sukupolvien välillä ei kuitenkaan voi olla suoraa vastavuoroisuutta. Vastavuoroisuus ei välttämättä ole suoraa, vaan se voi olla myös epäsuoraa. Epäsuora vastavuoroisuus voi koskettaa myös eri sukupolvia. Voidaan ajatella, että edeltäneiden sukupolvien meille tekemät palvelukset velvoittavat meitä tekemään palveluksia tuleville sukupolville. Epäsuoraa vastavuoroisuutta voidaan ajatella ketjuna, jossa eri sukupolvien toimintaa velvoittaa edeltävän sukupolven toiminta. Sukupolvien välinen vastavuoroisuus on kuitenkin asymmetristä, koska tulevilla sukupolvilla ei ole mahdollisuutta reagoida suoraan nykysukupolven toimintaan. Puolueeton oikeudenmukaisuus on erityisesti englantilaisen politiikan teoreetikon Brian Barryn (1989, 1995) suosittama käsite. Barry arvostelee voimakkaasti oikeudenmukaisuutta yhteisenä etuna ja tarjoaa puolueetonta oikeudenmukaisuutta sen tilalle. Oikeudenmukaisuus puolueettomuutena ei perustele oikeudenmukaisuutta rationaalisuuden tai oman edun tavoittelun avulla. Se olettaa, että yksilöillä on tarve perustella toimintaansa sekä itselleen että muille ilman omaan etuun vetoamista. Barry nojaa käsityksessään T.M. Scanloniin (1982, 1998), jonka mukaan meillä on tarve oikeuttaa tekomme muille vedoten sellaisiin syihin tai perusteluihin, joita muut eivät voi perustellusti hylätä. Moraaliset perustelut ovat siis sellaisia, jotka toivomme voivamme esittää kaikille niille, joita kyseinen asia koskee. Perustelut eivät voi vedota puhtaasti omaan etuumme, koska muut voisivat hylätä sellaisen perustelun. Oikeudenmukaisuus tasa- arvona perustuu näkemykselle, jonka mukaan oikeudenmukaisuus koskee kaikkia keskenään tasa- arvoisten ihmisten välisiä suhteita. Tämän näkemyksen mukaan ihmisten kohteleminen tasa- arvoisina edellyttää oikeudenmukaisuutta. Jos hyväksyy tasa- arvon, on hyväksyttävä myös se, että oikeudenmukaisuus velvoittaa kaikkia ihmisiä heidän keskinäisissä suhteissaan. Oikeudenmukaisuus tasa- arvona on subjektikeskeinen (subject centered) oikeudenmukaisuusnäkemys (Buchanan 1990). Subjektikeskeiset oikeudenmukaisuusnäkemykset korostavat yksilön moraalisen statuksen riippumattomuutta kunkin yksilön kyvystä osallistua, samoin kuin eri yksilöiden perimmäistä moraalista tasa- arvoa. Yksilöt ovat arvokkaita sinänsä sekä keskenään samanarvoisia riippumatta heidän kyvyistään, lahjoistaan tai muista ominaisuuksistaan. Tämä näkemys korostaa myös yksilöiden perustarpeita ja niiden tyydyttämisen tärkeyttä oikeudenmukaisuuden kannalta. Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus saattaa olla helpoimmin perusteltavissa tasa- arvonäkemyksen pohjalta. 2

3 Tulevaisuuden yksilöt Merkittävä tekijä sukupolvien välisessä oikeudenmukaisuudessa on se, että tulevat sukupolvet eivät ole olemassa. Jotkut moraaliteoreetikot ovatkin sitä mieltä, että meillä ei voi olla moraalisia velvoitteita olemattomia yksilöitä kohtaan. Toisaalta nykyinen sukupolvi määrää, kuka tulevaisuudessa ylipäätään on olemassa. Voiko meillä olla velvollisuuksia tuleville sukupolville, joita ei ole olemassa ja joiden olemassa oleminen on meidän päätettävissämme? Voiko näillä ei olemassa olevilla yksilöillä olla oikeuksia ja intressejä, joita nyt olemassa olevan sukupolven pitää varjella? Jos tulevilla sukupolvilla katsotaan olevan tiettyjä oikeuksia, onko heillä myös oikeus olla olemassa tai syntyä? Sukupolven käsite on myös jo sinällään hankala, koska sukupolvet eivät ole erillisiä, vaan eri sukupolvet limittyvät toisiinsa ja ovat olemassa myös samanaikaisesti. John Rawlsin oikeudenmukaisen säästämisen periaate Rawls ottaa teoriassaan huomioon sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden lisäämällä eroperiaatteeseen oikeudenmukaisen säästämisen periaatteen. Rawlsin toisen oikeudenmukaisuusperiaatteen kohta (a) onkin lopullisessa muodossaan seuraava: sosiaaliset ja taloudelliset epätasa- arvoisuudet on järjestettävä siten, että ne hyödyttävät kaikkein heikoimmassa asemassa olevia eivätkä ole ristiriidassa oikeudenmukaisen säästämisen periaatteen kanssa. Oikeudenmukaisen säästämisen periaate tarkoittaa sitä, että tietyllä sukupolvella ei ole oikeutta käyttää kaikkea sen käytettävissä olevaa henkistä ja fyysistä pääomaa, vaan että sen on säästettävä osa tästä pääomasta tuleville sukupolville. Rawls lisää myös, että säästämisen aste riippuu yhteiskunnan kehityksen asteesta vaurailla yhteiskunnilla on mahdollisuus säästää enemmän, köyhillä vähemmän. Rawls perustelee oikeudenmukaisen säästämisen periaatteen hypoteettisella sopimuksella, joka solmitaan kaikkien mahdollisten sukupolvien kesken. Tietämättömyyden verhon takana olevat sopijaosapuolet tietävät kuuluvansa samaan sukupolveen, mutta he eivät tiedä, mikä tämä sukupolvi on. Tällöin heidän kannattaa sopia periaatteista, jotka jakavat resursseja tasa- arvoisesti eri sukupolville. Rawlsin teorian painopiste on taloudellisissa resursseissa, Rawls mainitsee resursseina myös esimerkiksi kulttuurisen pääoman, luonnonvarat ja ympäristön. Rawlsin käyttämä perus- hyödykkeiden käsite voidaankin hyvin ymmärtää kattavan myös ympäristölliset hyödykkeet. Siten tietämättömyyden verhoa voidaan käyttää argumentoinnin apuvälineenä myös silloin, kun tarkastellaan sukupolvien välistä ympäristöllistä oikeudenmukaisuutta. 3

4 Ympäristöllinen oikeudenmukaisuus Ympäristöllisessä oikeudenmukaisuudessa puhutaan luonnon resurssien, esimerkiksi puhtaan ilmakehän, jakamisesta eri sukupolvien kesken. Globaaleihin ympäristöllisiin hyödykkeisiin liittyy tiettyjä ominaisuuksia, jotka vaikuttavat hyödykkeiden jakoa koskevien oikeudenmukai- suuskysymysten tarkasteluun. Esimerkiksi ilmakehä on hyödyke, joka koskee kaikkia maapallolla eläviä ja jota ei voida jakaa osiin tiettyä ilmakehän osaa ei voida allokoida pelkästään jollekin tietylle toimijalle. Jossain tietyssä valtiossa tuotetut kasvihuonekaasut eivät jää vain tuon valtion alueelle, vaan ne vaikuttavat myös muihin valtioihin. Ilmakehä on myös melko homogeeninen. Vaikka kasvihuoneilmiön vaikutukset ovat erilaisia eri maapallon osissa, kyse on pikemminkin aste- eroista kuin siitä, että jotkut alueet olisivat kokonaan ilmastonmuutoksen vaikutuksen ulkopuolella. Ilmakehälle on tyypillistä myös se, että sitä voidaan pitää kollektiivi- tai yhteisvarantohyödykkeenä, jonka kaikki maapallon asukkaat omistavat (tai vaihtoehtoisesti: jota kukaan ei omista). Tämän ominaisuuden vuoksi globaaliin ilmastonmuutokseen liittyy vapaamatkustusongelma: vaikka joku yksittäinen valtio sanoutuisi irti kaikista kasvihuonekaasupäästöjen rajoituksista, se voisi silti nauttia kasvihuoneilmiön hidastumisesta, joka syntyy muiden päästörajoituksista. Koska puhdas ilmakehä on jakamaton hyödyke, sen yhteydessä ei myöskään voida puhua jaon oikeudenmukaisuudesta. Ei ole esimerkiksi menetelmää, jolla puhdasta ilmakehää voitaisiin jakaa ainoastaan niille valtioille, jotka ovat rajoittaneet omia kasvihuonekaasupäästöjään (lukuun ottamatta joitakin paikallisia vaikutuksia). Toisaalta kuitenkin puhtaamman ilmakehän tuottaminen on jaettavissa oleva hyödyke. Kukin valtio voi osallistua siihen jollain panoksella vähentämällä omia kasvihuonekaasupäästöjään tietyn määrän. Ilmakehän tapauksessa oikeudenmukaisuuskysymykset koskevatkin siten sitä, jakautuvatko hyödykkeen tuottamiseen käytetyt panokset oikeudenmukaisesti. Tällöin tarkastellaan esimerkiksi sitä, miten paljon kunkin valtion olisi rajoitettava omia kasvihuonekaasupäästöjään, jotta päästörajoitukset jakautuisivat oikeudenmukaisesti. Mitä oikeudenmukaisen säästämisen periaate sitten oikeastaan tarkoittaa? Miten paljon esimerkiksi nykyinen sukupolvi voi kuluttaa ja paljonko sen pitäisi säästää tuleville sukupolville? Rawls ei anna selkeää vastausta tähän kysymykseen, ja tässä mielessä oikeudenmukaisen säästämisen periaate on epämääräisempi kuin eroperiaate. Tarkastelen seuraavaksi Wissenburgin ehdotusta oikeudenmukaisen säästämisen periaatteen tulkinnaksi: mitään hyödykkeitä ei tulisi tuhota, ellei se ole välttämätöntä ja ellei hyödykkeitä korvata täydellisen identtisillä hyödykkeillä; jos tämä on fyysisesti mahdotonta, ne tulisi korvata vastaavilla hyödykkeillä, jotka muistuttavat alkuperäisiä niin paljon kuin mahdollista; ja jos tämäkin on mahdotonta, tulisi tarjota kunnollinen kompensaatio. (Wissenburg 1999) [Kursiivilla myös alkuperäisessä tekstissä.] 4

5 Wissenburgin ehdottama periaate siis edellyttää, että joko kulutetut hyödykkeet (jotka on ollut pakko kuluttaa ja joita ei voida korvata identtisillä hyödykkeillä) korvataan vastaavilla hyödykkeillä tai jos tämä ei ole mahdollista hyödykkeiden menetys kompensoidaan. Ympäristöllisen oikeudenmukaisuuden kannalta periaate tarkoittaa esimerkiksi sitä, että uusiutumattomien luonnonvarojen käyttäminen on sallittua vain, jos se on välttämätöntä ja jos kulutetut luonnonvarat korvataan joillain vastaavilla resursseilla. Wissenburgin ehdottama periaate siis asettaa melko tiukat vaatimukset nykyiselle sukupolvelle. Tosin sekin jättää joitakin kysymyksiä avoimeksi. Mikä esimerkiksi olisi riittävä kompensaatio jonkin uusiutumattoman (ja korvaamattoman) luonnonvaran loppuun kuluttamisesta? Entä mistä tiedämme, mitkä hyödykkeet voidaan tulevaisuudessa korvata, koska meillä ei ole tietoa teknologian tulevasta kehityksestä? Mitä tämän periaatteen noudattaminen sitten tarkoittaisi ympäristöllisten hyödykkeiden käytön kannalta? Kuten jo edellä todettiin, osa ympäristöllisistä hyödykkeistä voidaan varmastikin korvata vastaavilla. Esimerkiksi erilaiset (uusiutumattomat) energiantuotantomuodot ovat usein korvattavissa teknologisilla innovaatioilla. Ilmastonmuutokseen liittyvät ympäristölliset hyödykkeet, esimerkiksi puhdas ilmakehä ja ilmakehän otsonikerros, eivät kuitenkaan ole korvattavissa (ainakaan lähitulevaisuudessa). Myöskään niiden hävittämistä ei voida kompensoida, koska ne ovat ehdottomia edellytyksiä elämälle maapallolla. Toisin sanoen siis oikeudenmukaisen säästämisen periaate edellä esitetyllä tavalla tulkittuna tarkoittaisi sitä, että ilmakehää saastuttavien päästöjen rajoitukset ovat välttämättömiä. Lähteet Barry, Brian (1989). Theories of Justice. London: Harvester - Wheatsheaf. Barry, Brian (1995). Justice as Impartiality. Oxford: Clarendon Press. Buchanan, Allen (1990). Justice as Reciprocity versus Subject- Centered Justice. Philosophy and Public Affairs 19(3): Rawls, John (1973 [1971]) A Theory of Justice. Oxford: Oxford University Press. Scanlon, T. M. (1982). Contractualism and Utilitarianism. Teoksessa Amartya Sen ja Bernard Williams (toim.) Utilitarianism and Beyond. Cambridge: Cambridge University Press, s Scanlon, T. M. (1998). What We Owe to Each Other. Cambridge: The Belknap Press of Harvard University Press. Wissenburg, M. L. J. (1999) An Extension of the Rawlsian Savings Principle to Liberal Theories of Justice in General. Teoksessa: A. Dobson (toim.) Fairness and Futurity. Essays on Environmental Sustainability and Social Justice. Oxford: Oxford University Press. 5