T&K, TUOTTAVUUS JA TALOUDELLINEN KASVU

Transkriptio

1 VATT-TUTKIMUKSIA 121 VATT RESEARCH REPORTS Elina Berghäll Teuvo Junka Jaakko Kiander T&K, TUOTTAVUUS JA TALOUDELLINEN KASVU Tekes Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Government Institute for Economic Research Helsinki 2006

2 ISBN (nid.) ISBN (PDF) ISSN (nid.) ISSN (PDF) Tekes PL 69 (Kyllikinportti 2) Helsinki, Finland [email protected] Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Government Institute for Economic Research Arkadiankatu 7, Helsinki, Finland [email protected] Oy Nord Print Ab Helsinki, toukokuu 2006

3 BERGHÄLL, ELINA JUNKA, TEUVO KIANDER, JAAKKO: T&K, TUOTTAVUUS JA TALOUDELLINEN KASVU. Helsinki, VATT, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus, Government Institute for Economic Research, 2006, (B, ISSN (nid.), ISSN (PDF), No 121). ISBN (nid.), (PDF). Tiivistelmä: Tässä raportissa pyritään arvioimaan T&K-toiminnan kansantaloudellisia hyötyjä. Kyseessä on kokoava tutkimus, jossa kartoitetaan jo olemassa olevaa tutkimustietoa T&K-rahoituksen vaikuttavuudesta projekti- ja yritystasolla ja jossa laajennetaan vaikuttavuusarviota toimiala- ja kansantalouden tasoille. Tutkimuksessa kartoitetaan paitsi suomalaisia myös ulkomaisia ekonometrisia evaluaatiotutkimuksia ja niiden tuottamia tuloksia. T&K-sijoitusten kokonaisvaikutusten arvioimiseksi avainasemassa on toimialoitteinen tarkastelu. Eri toimialat poikkeavat suuresti toisistaan teknologia- ja T&K-intensiivisyytensä suhteen. Tämän vuoksi on tärkeää tarkastella toimialoja erikseen ja huomioida niiden erilainen tilanne ja kehitysdynamiikka. Tutkimushankkeessa arvioidaan tuottavuuskehityksen erilaisten taustatekijöiden vaikutusta. Asiasanat: T&K, tuottavuus, vaikuttavuus, kasvu BERGHÄLL, ELINA JUNKA, TEUVO KIANDER, JAAKKO: T&K, TUOTTAVUUS JA TALOUDELLINEN KASVU. Helsinki, VATT, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus, Government Institute for Economic Research, 2006, (B, ISSN (nid.), ISSN (PDF), No 121). ISBN (nid.), (PDF). Abstract: This report is a study of the economic benefits of research and development. Finland is one of the countries which invest most in R&D. Yet the economic benefits of these investments are not understood very well. This report reviews the process of economic growth and convergence, and the role of different productivity improving factors in that process. In addition to R&D also economies of scale and cathing up the global technology frontier are discussed. The study proceeds to review the different regimes of Finnish growth policies and productivity developments in main industries. The main conclusion is that in spite of relatively high R&D spending levels, most industries in Finland are still characterized by low productivity and low R&D intensity. It follows that the average productivity could be improved by faster catching up processes in industries and regions with productivity levels below average. Key words: R&D, productivity, economic growth, Finland

4

5 Esipuhe Tämä julkaisu on Tekesin tilaaman T&K-hankkeiden vaikuttavuutta kartoittaneen tutkimusraportin loppuraportti. Hankkeen tavoitteena oli kuvata vaikuttavuuden portaita eli sitä, miten yksittäiset T&K-hankkeet saavat aikaan taloudellista kasvua. Projektin alkuvaiheessa muodostui näkemys siitä, että T&K:n kansantaloudellista vaikuttavuutta voidaan parhaiten kuvata toisaalta kasvuteorian ja kasvutilinpidon avulla sekä toisaalta tukeutumalla niihin lukuisiin empiirisiin tutkimuksiin, joita T&K-investointien vaikuttavuudesta on tehty. VATT:ssa tutkimushankkeeseen osallistuivat Elina Berghäll, Teuvo Junka ja Jaakko Kiander. Lisäksi heitä avusti tutkimussihteeri Sari Virtanen. Tekesin puolella tutkimushanketta ovat aktiivisesti seuranneet ja tukeneet Eija Ahola ja Jari Hyvärinen. Heidän lisäkseen hankkeen seurantaryhmässä ovat olleet mukana Juha Kilponen (Suomen Pankki) ja Mika Maliranta (ETLA) sekä Markus Koskenlinna (Tekes). Esitän parhaat kiitokseni heille kaikille. Helsingissä Reino Hjerppe Ylijohtaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus

6

7 Yhteenveto Tässä raportissa arvioidaan T&K-toiminnan kansantaloudellisia hyötyjä. Raportissa kartoitetaan jo olemassa olevaa tutkimustietoa T&K-rahoituksen vaikuttavuudesta projekti- ja yritystasolla ja laajennetaan vaikuttavuusarviota toimiala- ja kansantalouden tasoille. Teknologisen kehityksen avulla saadaan aikaan tuottavuutta parantavia innovaatioita. Tuottavuuden kasvu on taas pitkällä aikavälillä kaikkein tärkein taloudellisen kasvun taustatekijä. Tuottavuuden kasvu muodostuu teknologisesta kehityksestä sekä tehokkuutta ja skaalaetuja lisäävistä organisatorisista, hallinnollisista, rakenteellisista, johtamistapojen ja teknisten muutoksista aiheutuvista vaikutuksista Kasvua tapahtuu, kun otetaan käyttöön parempaa tekniikkaa tai kun työ organisoidaan entistä tehokkaammalla tavalla. Usein teknologinen kehitys on asteittaista ja se perustuu jo olemassa olevan teknologian hyödyntämiseen. Pitkällä aikavälillä tärkein teknologisen kehityksen lähde ovat kuitenkin innovaatiot eli uudet tuotteet ja tuotantotavat. Teknologian eturintamaa ei kuitenkaan määritä uusin vaan kaikkein tuottavin teknologia. Teknologiapolitiikalla tähdätään viime kädessä taloudelliseen kasvuun. Kasvuteoria selittää taloudellista kasvua kolmen tuotannontekijän avulla. Näitä ovat pääomakanta, koulutettu työvoima ja teknologia. Teknologinen kehitys ja sen edellytyksenä olevat uuden teknologian omaksuminen ja teknologian välittyminen maasta toiseen ovat tuottavuuden ja hyvinvoinnin kasvun kannalta keskeisiä tekijöitä. Teknologian siirtyminen tai käyttöönotto ei ole helppoa tai itsestään selvää. Se edellyttää suotuisia olosuhteita. Sellaisia ovat talouden avoimuus kansainväliselle kaupalle ja ulkomaisille investoinneille, riittävä poliittinen vakaus ja toimiva infrastruktuuri sekä ennen kaikkea työvoiman ja organisaatioiden riittävä osaaminen ja omaksumiskyky. Taloudellinen kasvu edellyttää myös sellaista talouspolitiikkaa ja sellaisia instituutioita, jotka tukevat investointeja fyysiseen pääomaan ja koulutukseen ja jotka mahdollistavat käytettävissä olevien resurssien tehokkaan hyödyntämisen. Julkisella sektorilla ja talouspolitiikalla on tärkeä tehtävä näiden edellytysten luomisessa. T&K-sijoitusten kokonaisvaikutusten arvioimiseksi avainasemassa on toimialoitteinen tarkastelu. Eri toimialat poikkeavat suuresti toisistaan teknologia- ja T&K-intensiivisyytensä suhteen. Tämän vuoksi on tärkeää tarkastella toimialoja erikseen ja huomioida niiden erilainen tilanne ja kehitysdynamiikka. Tutkimushankkeessa arvioidaan tuottavuuskehityksen erilaisten taustatekijöiden vaikutusta. Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä Suomen taloudellinen kehitys oli valtiojohtoista ja investointeja painottavaa. Julkinen sektori kanavoi eri tavoin kansantalouden resursseja teollisiin investointeihin. Valtiovetoisen kasvupolitii-

8 kan tukena oli erilaisia talouden säätelyjärjestelmiä, joilla rajoitettiin yritysten ja kotitalouksien valintamahdollisuuksia. Järjestelmä toimi pitkään odotetulla tavalla. Se tuotti erittäin korkean investointiasteen, mikä vuorostaan johti nopeaan talouskasvuun ja tuotannon pääomaintensiivisyyden nousuun. Suomen talouden kriisi ja sitä seurannut murros 1990-luvun aikana merkitsivät Suomen talouden siirtymistä uuteen vaiheeseen. Valtion vaikutusmahdollisuudet vähenivät selvästi ja vanha valtiojohtoinen kasvupolitiikka päättyi. Suomen voi katsoa 21. vuosisadan alussa siirtyneen monilta osin uuteen talouden toiminta- ja hallintamalliin. Se merkitsee sitä, että julkisen sektorin perinteinen rooli taloudellisen kasvun edistäjänä on muuttunut olennaisesti aiempiin vuosikymmeniin verrattuna, jolloin valtio oli aktiivinen kasvun vauhdittaja ja investointien ohjaaja. Kasvun kannalta tärkeät investointipäätökset tehdään nyt lähes kokonaan yritysten ja niiden omistajien ehdoilla. Julkinen talous voi edistää investointeja vain parantamalla yritysten toimintaympäristöä, huolehtimalla talouden vakaudesta ja turvaamalla riittävän osaamispohjan. Kansainvälisissä vertailuissa Suomi sijoittuu hyvin T&K-sijoituksissa, teknologiaosaamisessa, koulutuksessa, infrastruktuurissa ja julkisen hallinnon toimivuudessa. Suomalaisen tuotannon korkeasta teknologisesta tasosta huolimatta työn tuottavuus on maailman huippuluokkaa vain muutamilla joskin keskeisillä vientiteollisuuden toimialoilla. Kansantalouden keskimääräistä työn tuottavuutta alentaa se, että suurin osa työvoimasta ja yrityksistä sijoittuu matalan tuottavuuden toimialoille. Suomessa teollisuuden korkea keskimääräinen T&K-intensiteetti on käytännössä yhden toimialan varassa. Elektroniikkateollisuus tuottaa yksinään yli 55 % kaikesta yrityssektorin T&K-toiminnasta. Summa on 1,4 % bruttokansantuotteesta. Ilman elektroniikkateollisuuden vahvaa panosta Suomi ei olisi korkean teknologian talous eikä kansainvälisten T&K-vertailujen kärkimaa. Ilman Nokiaklusterin korkeaa T&K-panostusta Suomen yrityssektorin T&K-menot olisivat vain noin yksi prosentti bruttokansantuotteesta ja yhteenlasketut T&K-menot noin kaksi prosenttia. Ilman Nokia-klusteria Suomi olisi varsin keskinkertainen eurooppalainen maa ja kaukana Lissabonin ohjelman tavoitteista. Ilman elektroniikkateollisuuden vahvaa T&K-panosta Suomi olisi myös korkean teknologian teollisuuden suhteellisessa osuudessa eurooppalaisen keskiarvon alapuolella. Kansantalouden keskimääräisessä tuottavuuden tasossa ja henkeä kohti lasketussa bruttokansantuotteessa Suomi on myös lähellä EU-maiden ja eurooppalaisten OECD-maiden keskiarvoja. Suomen tulotaso on hieman keskiarvon yläpuolella mutta keskimääräinen työn tuottavuus taas selvästi keskiarvon alapuolella. Suurin osa matalan tuottavuuden aloista on palvelutoimialoja ja useat niistä ovat aiemmin toimineet kansainväliseltä kilpailulta suojattuina. Toiminta pienillä ja suojatuilla kotimarkkinoilla on rajoittanut markkinoiden kilpailullisuutta ja samalla myös estänyt mittakaavaetujen tehokkaan hyödyntämisen. Kansantalouden

9 keskimääräisen tuottavuuden parantaminen edellyttää matalan tuottavuuden alojen tuottavuuden tason selvää parantumista. Tällöin teollisuuspolitiikassa ei voida keskittyä pelkästään huippuihin vaan on myös yritettävä tukea koko yrityssektorin laajaa teknologista kiinniotto- eli catching up -prosessia. Erityisen tärkeää tämä on palvelualoilla. Markkinoiden avoimuus ja säätelyn purkaminen ovat keinoja parantaa sekä työn että pääoman tuottavuutta näillä matalan tuottavuuden toimialoilla. Toisaalta myös osaamispääoman kasvattaminen ja nykyistä laajempi tuotekehitys voisivat parantaa tuottavuutta. Uuden teknologian käyttöönoton ja innovaatioiden synnyn kannalta tärkeää ei ole vain tutkimus ja kehitys vaan myös talouden kyky omaksua uutta muualla kehitettyä teknologiaa. Talouden kasvuedellytysten parantamiseksi on siksi tärkeää pitää huolta riittävästä adaptaatiokyvystä. T&K-toiminnan lisäksi koulutus ja työvoimapolitiikka ovat tällöin avainasemassa. Osaava työvoima ja joustavat työmarkkinat ovat avainasemassa silloin, kun yritykset tekevät tuotannontekijäetuja hakevia sijoittumispäätöksiä. Investoinnit inhimilliseen pääomaan sekä tutkimus- ja kehitystoimintaan voivat johtaa pysyvästi nopeampaan talouden kasvuvauhtiin. Siten investoinnit ja osaamisen karttuminen sekä niihin vaikuttavat tekijät ovat talouskasvun kannalta keskeisiä tekijöitä. Inhimilliseen pääomaan tehtävien investointien yhteiskunnallinen tuotto on todennäköisesti suurempi kuin niiden yksilöllinen tuotto. Tästä seuraa, että yhteiskunnan kannattaa tukea osaamispääoman kasvua. Tuottavuuden tasossa ja kasvuvauhdissa on suuria eroja eri kansantalouksien, alueiden, toimialojen ja yritysten välillä. Esimerkiksi Suomessa on suuria eroja eri toimialojen tuottavuudessa. Parhaat toimialat kuten paperiteollisuus ja elektroniikkateollisuus ovat Suomessa tuottavuudeltaan lähellä maailman huippua. Toiset taas kuten vähittäiskauppa ja maatalous ovat prosenttia globaalin tuottavuusrintaman alapuolella. Lisäksi toimialojen sisällä on suuria yritysten välisiä tuottavuuseroja. Näihin eroihin on useita eri syitä. Tässä raportissa tarkastellaan eri tekijöiden vaikutusta toimialojen tuottavuuden tasoon. Lähtökohtana on ajatus, että on olemassa erilaisia rakenteellisia tekijöitä, joiden vuoksi jokin tietty toimiala tai yritys ei ole onnistunut saavuttamaan oman alansa globaalia tuottavuuden eturintamaa. Tuottavuus voi kasvaa esimerkiksi sen vuoksi, että kohoavat kustannukset ja toimialan heikko tuotannon kasvu pakottavat taantuvan toimialan supistamaan ja rationalisoimaan tuotantoaan. Tällöin ei ole kyse teknologisen kehityksen aikaansaamasta harppauksesta eteenpäin vaan sopeutumisesta heikentyviin olosuhteisiin. Maatalouden sopeutuminen Suomen EU-jäsenyyteen on esimerkki tästä. Lopputuloksena on ollut toimialan erittäin nopea tuottavuuden kasvu, vaikka kyseessä ei olekaan korkeaa teknologiaa hyödyntävä kasvuala.

10 Toimialat, jotka ovat esim. vähäisen kilpailun tai aiempien tullimuurien vuoksi kaukana globaalista tuottavuusrintamasta, voivat kasvattaa suhteellisen helposti tuottavuuttaan kopioimalla olemassa olevia teknologioita ja toimintatapoja. Esimerkkeinä tällaisesta toimialasta voidaan mainita elintarviketeollisuus ja vähittäiskauppa. Muutokset yritysten organisaatiossa ja toimintatavoissa voivat myös kasvattaa kokonaistuottavuutta ilman T&K-panostuksia. Usein tällaisia etuja saadaan kilpailun lisääntymisen tai ulkomaisen omistuksen seurauksena. Toinen potentiaalisesti merkittävä kokonaistuottavuutta kasvattava tekijä on skaalaetujen entistä parempi hyödyntäminen. Tällöin avainasemassa voivat olla alueellinen keskittyminen ja toimialarationalisoinnit. Globalisaation tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntäminen tarjoaa houkuttelevan vaihtoehdon yritysten omalle T&K-toiminnalle. Tuottavuuden ja kannattavuuden kasvua voi olla saavutettavissa toiminnan siirroilla halvemman kustannustason maihin. Tämä voi olla yrityksille edullisempi ja riskittömämpi vaihtoehto kuin entistä kehittyneemmän tuotantoteknologian kehittäminen. Tällöin yritysten omien T&K-investointien suhteellinen kannattavuus voi heikentyä. Tilanne oli vanhoissa läntisissä teollisuusmaissa aiemmin toinen, kun mahdollisuuksia tuotannon siirtämiseen kehittyville markkinoille ei kovin laajasti ollut pääomaliikkeiden säätelyn ja kehittyvien talouksien vähäisemmän määrän vuoksi. Silloin ainoa tapa turvata tuotannon kannattavuus oli tuottavuuden kasvattaminen korkeamman pääomaintensiteetin ja teknologisen tason avulla. Tämä piti yllä nopeaa tuottavuuskehitystä myös Suomessa. Jos yritysten halukkuus sijoittaa T&K-toimintaan on vähentynyt tai jos näiden sijoitusten tuottovaatimus on kasvanut, on julkisen T&K-tuen tarve entistä suurempi. Yritysten oman T&K-panostuksen tuottoa voidaan kasvattaa lisäämällä julkisen tuen osuutta. Globalisaation myötä hintakilpailukykyään menettäneiden vanhojen teollisuusmaiden kannalta tämä voi olla järkevää, jos T&K tuottaa positiivisia ulkoisvaikutuksia ja verotuloja ja jos se vaikuttaa tietointensiivisten toimintojen sijoittumiseen ja pysymiseen. Samalla julkisen tuen motivointi on kuitenkin entistä vaikeampaa poliitikkojen ei ole helppo selittää äänestäjille miksi täytyy maksaa T&K-tukea hyvin kannattaville yrityksille, jotka jakavat omistajilleen osinkoina T&K-panostuksiin verrattuna moninkertaisia summia tai siirtävät tuotantonsa myöhemmin ulkomaille. T&K-toiminnan vaikuttavuutta ja innovaatiotoimintaa ymmärretään edelleen verraten heikosti alan kasvaneesta tutkimuksesta huolimatta. Vaikutukset vaihtelevat paljon tutkimuksesta ja aineistosta toiseen ja tulokset ovat joskus ristiriitaisia. Toisaalta T&K-politiikkaan kohdistetaan yhä enemmän odotuksia. T&Kpolitiikan vaikuttavuustutkimusta tulisi suunnata T&K-hankkeiden yrityskohtaisen vaikuttavuuden lisäksi laajempiin teemoihin. Tavoitteena tulisi olla entistä

11 paremmat ekonometriset tutkimukset laajoilla ja kehittyvillä innovaatioaineistoilla. Tutkimuksen tulisi analysoida esim. perustutkimuksen ja tutkimusinfrastruktuurin vaikutusta yrityksiin ja innovaatiojärjestelmän eri toimijoiden välistä teknologiayhteistyötä. Tutkimuksen pitäisi pystyä vastaamaan siihen, millainen on hyvä yritysympäristö ja miten innovaatiojärjestelmä ja muut tekijät siihen vaikuttavat. Millä politiikkatoimenpiteillä pystytään tehokkaimmin säilyttämään ja kasvattamaan korkean lisäarvon tuotantoa Suomessa. Suomen T&K-toiminta, teknologian korkea taso ja korkea tuottavuus ovat edelleen varsin kapealla pohjalla. T&K-toiminta keskittyy pitkälti elektroniikkateollisuuteen ja korkea tuottavuus rajoittuu vientiteollisuuteen. Tämä antaa toisaalta aihetta huoleen, mutta toisaalta se myös kertoo hyödyntämättömästä potentiaalista. Jos ne suuret toimialat, jotka tällä hetkellä ovat kaukana globaalista tuottavuusrintamasta, onnistuisivat saavuttamaan kiinni edistyneimpien maiden etumatkaa tuottavuudessa, voisi koko kansantalouden tuottavuus kasvaa edelleen verrattain nopeasti. Tämä edellyttää todennäköisesti paitsi lisääntyvää kilpailua ja markkinoiden avautumista edelleen, myös kasvavaa T&K-panostusta teknologian ja liiketoimintamallien kehittämiseen. Alueiden väliset tuottavuuserot ovat Suomessa myös huomattavan suuria. Niiden kaventaminen voi puolestaan edellyttää paitsi aluerakenteen muutosta ja asutuksen keskittymistä (nämä muutokset ovat käynnissä jatkuvasti) myös investointeja liikenneinfrastruktuuriin, joiden avulla työssäkäynti- ja talousalueita voidaan laajentaa ja kasvukeskusten vaikutusta levittää kauemmas.

12

13 Sisällys 1 Johdanto tutkimuksen taustaa 1 2 Taloudellinen kasvu ja kasvutekijät Taloudellinen kasvu tavoitteena Kasvuteoria ja teknologinen kehitys Kokemuksia talouskasvusta 17 3 T&K kasvutekijänä T&K, teknologinen kehitys ja kokonaistuottavuus Vaikutusten arviointi mikrotasolta makrotasolle Tutkimustuloksia T&K:n vaikuttavuudesta Suomessa Julkinen T&K-tuki 38 4 Toimialoittaisen tuottavuuskehityksen mallittaminen Epäyhtenäinen tuottavuuskehitys ja sen selittäminen Pääomaintensiivisyyden kasvu Tuotantokapasiteetin optimaalinen hyödyntäminen Pääomakantaan sitoutunut teknologia ja tuottavuus Teknologisen kehityksen taso ja tuottavuus Kilpailun merkitys Yhteenveto 54 5 Tuottavuus ja tuotannon kasvu Suomessa toimialoittain vuosina Työn tuottavuus Tuotannon kasvu Tuottavuuden ja tuotannon kasvu toimialatasolla Työllisyyden kehitys ja Baumolin tauti: kohti jälkiteollista yhteiskuntaa Toimialojen kilpailullisuus Yritysten tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot toimialoittain Toimialat teknologiatason mukaan 76

14 6 Kansantalouden tuottavuuskehitys, T&K ja teknologiapolitiikka Suomen kansantalouden pitkä kehityslinja Uusi teknologia, T&K ja globalisaatio 91 7 Johtopäätöksiä 94 Lähteet 99 Liitetaulukot 113

15 1 Johdanto tutkimuksen taustaa Tutkimus ja kehitystyö eli T&K on viimeisen 20 vuoden aikana noussut entistä tärkeämpään asemaan taloudellisen kasvun tekijänä ja talouspolitiikan välineenä. T&K-toimintaan ja sen tuloksiin kohdistetaan entistä enemmän odotuksia; sen toivotaan edistävän tuottavuutta, innovaatioita, kestävää talouskasvua ja kilpailukykyä. Hyvän esimerkin tällaisesta ajattelusta tarjoaa Euroopan unioni, joka vuonna 2000 päätetyssä Lissabonin strategiassaan asetti tavoitteekseen Euroopan kilpailukyvyn olennaisen parantamisen vuoteen 2010 mennessä; tavoite on määrä saavuttaa kasvattamalla EU-maiden T&K-menoja vähitellen kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta. T&K-panostuksen toivotaan luovan tietointensiivistä kasvua ja vauhdittavan innovaatioiden syntyä. T&K:n merkitys on viime vuosina korostunut myös selvästi OECD:n dokumenteissa ja tutkimuksissa. Muuttuneen ajattelun taustalla vaikuttavat teknologinen murros, Euroopan talouden integraatio ja globalisaatio. Nopea teknologinen kehitys ja varsinkin 1990-luvun lopun informaatioteknogian siivittämä nopea kasvu ovat kasvattaneet teknologiaan kohdistettuja odotuksia. Samalla kun teknologian ja innovaatioiden tarjoamat kasvumahdollisuudet näyttävät parantuneen, ovat perinteiset kansallisen kasvupolitiikan keinot rapautuneet. Innovaatioiden, osaamisen ja alueellisen kilpailukyvyn merkitys kansallisessa talouspolitiikassa on Euroopan integraation myötä korostunut. Yhteinen raha ja talouspolitiikan koordinaatio yhdessä sisämarkkinoiden kanssa on merkinnyt sitä, että perinteinen makrotalouspolitiikka (raha-, valuuttakurssi- ja finanssipolitiikka) samoin kuin kansallinen teollisuuspolitiikka (investointien ohjailu, yritystuet ja protektionismi) ovat pitkälti menettäneet merkityksensä kansallisen kasvupolitiikan välineinä. Jäljelle on jäänyt houkuttelevien toimintaympäristöjen luominen ja osaamispohjan vahvistaminen. Samalla T&K:n strateginen merkitys on kasvanut. Globalisaatiolla on ollut samanlainen vaikutus. Perinteisen teollisen tuotannon siirtyminen yhä laajemmin matalan kustannustason maihin on luonut vanhoihin teollisuusmaihin voimakkaan paineen tukea omaa kilpailukykyä ja työllisyyttä teknologista tasoa kohottamalla. Toisaalta myös monet uudet teollisuusmaat kuten Kiina ja Korea pyrkivät samaan. Tätä taustaa vasten ei olekaan yllättävää, että T&K-toimintaa tuetaan julkisista varoista verraten avokätisesti kaikissa teollisuusmaissa. Tukea pidetään tärkeänä ja hyväksyttävänä, koska T&K-sijoitusten uskotaan johtavan tuottavuutta kasvattaviin innovaatioihin ja teknologiseen kehitykseen. Teknologiapolitiikan ja siihen liittyvien T&K-sijoitusten kasvutavoitteiden ongelma on se, että useimmiten erilaisissa vertailuissa keskitytään vain mittaamaan T&K-panoksia, ei tuotoksia. Tämä johtuu tietysti siitä, että panosten mittaaminen on paljon helpompaa kuin tuotosten. Koska tuotoksia ei pystytä luotettavasti mit-

16 2 Johdanto tutkimuksen taustaa taamaan, on mahdollista, että suuret T&K-panostukset johtavat huomattaviin hyvinvointitappioihin. Tämä ongelma ei ole kovin merkittävä yrityssektorin omien T&K-sijoitusten kohdalla. Huomattava osa (25 50 %) teollisuusmaiden T&K-sijoituksista rahoitetaan kuitenkin julkisilla varoilla. Globaalissa markkinataloudessa T&K-hyötyjen paikallistaminen ei ole helppoa. Viime kädessä uudet tuotteet ja tuottavuuden kasvu hyödyttävät kuluttajia. Avoimessa taloudessa nämä hyödyt leviävät nopeasti ympäri maailman. Teknologian diffuusion ja kilpailun vuoksi varsinkaan pienen kansantalouden ei ole helppoa pitää omien T&K-panostusten hyötyjä itsellään. Kuvio 1.1. T&K:n vaikuttavuuden portaat T&k:n vaikuttavuuden portaat Uusi yrityslogiikka Joustava tuotannonjako Uudet teknologiat Mikä on t&k:n vaikutus yritysten suorituskykyyn? Mikä on Tekesrahoituksen vaikutus Yritystaso yrityksen toimintaan? Projektitaso Megatrendit Talousjärjestelmien uudistuminen Verkostotalous Luottamustalous Mikä on t&k:n vaikutus toimialan tuottavuuden paranemiseen? Mikä on tuottavuuden kautta tuleva t&k:n vaikutus BKT:hen? Toimialataso Kansantalouden taso T&K:n vaikuttavuus Uusi markkinakäyttäytyminen Yksilöllinen kulutus Mikä on t&k:n vaikutus tuotteiden markkinaosuuteen kansainvälisillä markkinoilla? Globaalitaso DM JHY/ Copyright Tekes Tässä raportissa arvioidaan suomalaisten yritysten ja Suomen julkisen sektorin T&K-rahoituksen kansantaloudellisia hyötyjä. Kyseessä on politiikka-arvioinnin peruskysymys: kuinka suuria taloudellisia hyötyjä toteutetut teknologiapanostukset ovat saaneet aikaan tuottavuuden kasvun kautta? Onnistuneen T&K-toiminnan pitäisi johtaa innovaatioihin, jotka parantavat tuottavuutta. Kuvion 1.1 mukaisesti tuloksellisen T&K-hankkeiden tuottamien innovaatioiden tulisi johtaa yritystason kannattavuuden parantumiseen ja uuden teknologian levitessä myös toimialojen keskimääräisen tuottavuuden kasvuun.

17 Johdanto tutkimuksen taustaa 3 Tämä raportti on luonteeltaan kokoava tutkimus, jossa kartoitetaan jo olemassa olevaa tutkimustietoa T&K-rahoituksen vaikuttavuudesta projekti- ja yritystasolla ja jossa laajennetaan vaikuttavuusarviota toimiala- ja kansantalouden tasoille. Tutkimuksessa raportoidaan aiemmin aiheesta tehtyjen empiiristen tutkimusten tuloksia. Tutkimusraportissa tarkastellaan T&K:n vaikutuksia eri tasoilla. Raportissa kuvataan niitä prosesseja ja tekijöitä, jotka johtavat toimialojen ja siten myös kansantalouden teknologisen kehityksen tason ja tuottavuuden kohoamiseen. Keskeinen kysymys on T&K:n roolin selkiyttäminen tuottavuuden kasvussa. Suomessa T&K-toiminta on keskittynyt muutamille toimialoille, varsinkin elektroniikkateollisuuteen. Muilla toimialoilla tapahtunutta tuottavuuskehitystä on selitettävä myös muilla tekijöillä. Lisäksi suurin osa työvoimasta Suomessa työskentelee aloilla, jotka ovat verraten kaukana globaalista tuottavuusrintamasta. Seuraavassa luvussa tarkastellaan taloudellista kasvua ja siihen vaikuttavia tekijöitä sekä kuvataan Suomen talouden perinteistä kasvumallia ja sen muuttumista kohti teknologiaintensiivisempää kasvua. Luvussa 3 kartoitetaan tutkimuskirjallisuuden tuloksia T&K-toiminnan vaikuttavuudesta. Luvussa 4 keskustellaan toimialojen tuottavuuteen vaikuttavista tekijöistä. Teknologinen taso ja T&K ovat niiden joukossa. Ne eivät kuitenkaan yleensä ole tärkeimpiä. Luvussa 5 kuvataan Suomen kansantalouden päätoimialojen tuottavuuskehitystä viimeisen 30 vuoden aikana. Luvussa 6 arvioidaan tätä kehitystä. Raportin viimeinen luku sisältää johtopäätöksiä ja ehdotuksia jatkotutkimuksesta.

18 4 Taloudellinen kasvu ja kasvutekijät 2 Taloudellinen kasvu ja kasvutekijät Teknologiapolitiikalla tähdätään viime kädessä taloudelliseen kasvuun. Teknologisen kehityksen avulla saadaan aikaan tuottavuutta parantavia innovaatioita. Tuottavuuden kasvu on taas pitkällä aikavälillä kaikkein tärkein taloudellisen kasvun taustatekijä. Tässä luvussa tarkastellaan taloudellista kasvua ja sen tekijöitä taloustieteellisen kasvuteorian valossa. Luvussa luodaan myös katsaus Suomen talouden pitkän ajan kasvuun ja kasvupolitiikkaan. 2.1 Taloudellinen kasvu tavoitteena Taloudellisella kasvulla tarkoitetaan markkinoilla tapahtuvan tuotannon kasvua. Taloudellista kasvua voi toki tapahtua myös omavaraistaloudessakin, mutta mitattavissa oleva talouskasvu tapahtuu rahatalouden piirissä. Kasvun mittaaminen perustuu kansantalouden tilinpitoon ja kansantulotilastoihin. Siksi taloudellisella kasvulla yleensä tarkoitetaankin kokonaistuotantoa mittaavan bruttokansantuotteen määrän kasvua. Teollisuusmaissa bruttokansantuote mittaa suhteellisen hyvin todellista kokonaistuotantoa, koska suurin osa taloudellisesta toiminnasta tapahtuu virallisen talouden piirissä markkinoilla. Periaatteessa kansantuotteen määrä voi vaihdella suuntaan ja toiseen vuosittain. Kansantuotteen muutosten sijasta tapana on puhua kuitenkin kasvusta; tämä johtuu siitä, että kokonaistuotanto ja myös henkeä tai työtuntia kohden laskettu tuotannon määrä on kaikissa teollisuusmaissa pääsääntöisesti kasvanut vuodesta toiseen viimeisen vuosisadan ajan luvun aikana kokonaistuotannon määrä kymmenkertaistui monessa maassa, myös Suomessa. Vuotuinen kasvuvauhti on keskimäärin ollut kahdesta kolmeen prosenttia. Taloudellinen kasvu asetetaan yleisesti talouspolitiikan keskeiseksi tavoitteeksi. Tämä on sikäli luontevaa, että tuotannon kasvu on aineellisen elintason nousun välttämätön edellytys. Toisaalta jatkuvan taloudellisen kasvun tavoittelu on asetettu kyseenalaiseksi sillä perusteella, että aineellisen elintason kasvu ei välttämättä merkitse hyvinvoinnin kasvua ja siksi, että jatkuvan kasvun ei uskota olevan pitkällä tähtäimellä ekologisesti kestävää. Onkin totta, että bruttokansantuotteen kasvu ei ole sama asia kuin hyvinvoinnin kasvu. On myös selvää, että materiaalisen tuotannon kasvu ei voi jatkua loputtomiin rajallisessa maailmassa. Toisaalta taloudellisen kasvun kritiikki perustuu osin harhakäsityksiin. Erilaiset hyvinvointia mittaavat indikaattorit korreloivat positiivisesti henkeä kohti lasketun tuotannon tason kanssa. Vaikka kasvu tai korkea tuotannon taso ei sinänsä riitä tuottamaan onnea tai hyvinvointia, kohtuullisen hyvinvoinnin tason turvaaminen edellyttää kuitenkin riittävää aineellisen tuotannon tasoa.

19 Taloudellinen kasvu ja kasvutekijät 5 Tuotannon jatkuva kasvu ei ole looginen mahdottomuus, jos ymmärretään se, ettei tuotannon kasvun tarvitse merkitä jatkuvaa materiaalisen tuotannon lisääntymistä. Tulotason noustessa palvelujen osuus tuotannosta kasvaa. Palvelutuotannon kasvu ei taas välttämättä edellytä vastaavaa aineellisten resurssien käyttöä kuin tavaratuotannon kasvu. Teknologinen kehitys puolestaan mahdollistaa sen, että entinen tuotannon määrä voidaan tuottaa tehokkaammin eli käyttämällä entistä vähemmän resursseja tuotettua yksikköä kohden. Siten aitoon tehokkuuden kasvuun sekä palvelutuotannon suhteellisen osuuden nousuun perustuva taloudellinen kasvu on mahdollista ja kestävää myös pitkällä tähtäimellä. Tuotannon kasvun mittaaminen ei ole ongelmatonta. Markkinatuotannon arvo tiedetään suhteellisen tarkasti. Tuotannon määrän arviointi edellyttää arvioita tuotannon hinnan muutoksesta. Käytännössä tämä edellyttää talouden keskimääräisen hintatason muutoksen mittaamista. Koska hinnat ovat keskimäärin olleet nousussa 1940-luvulta lähtien, on tapana puhua inflaatiosta. On todennäköistä, että inflaatiovauhtia yliarvioidaan. Tämä johtuu muun muassa siitä, että nopean tuotekehityksen ja tuotteiden laadun parantumisen ansioista hintojen nousussa on vaikea erottaa toisistaan toisaalta tuotteiden parantumisesta johtuvaa hinnan nousua ja toisaalta hintatason yleistä nousua. Tuotannon ja tuottavuuden kasvun arviointia vaikeuttaa myös julkisen sektorin tuotannon arviointi. Yrityssektorin tuotanto lasketaan käyttämällä tietoja arvonlisäyksestä ja hintatason muutoksesta. Julkisen sektorin tuotannossa tuotoksia ei kuitenkaan myydä markkinoilla; niiden arvo määritetäänkin tuotantokustannusten mukaan. Toisaalta julkisen tuotannon hintatason muutos on myös sama kuin tuotantokustannusten muutos. Tästä seuraa, että julkisen tuotannon arvo on aina yhtä suuri kuin tuotantokustannukset. Tällöin julkisessa tuotannossa ei voi tapahtua mitattavissa olevaa tuottavuuden kasvua ei ainakaan kansantalouden tilinpidon mukaan. Julkisen sektorin tuotannon tuottavuuskehitystä voidaan kuitenkin arvioida epäsuorasti vertaamalla suoritteiden lukumäärää erilaisiin panosindikaattoreihin, esim. sairaalassa leikkausten määrää päivässä tai kouluissa oppilaiden määrää opettajaa kohden. Vaarana on kuitenkin, että näin arvioitu julkisen tuotannon tehokkuuden kasvu voi samalla merkitä asiakkaiden kannalta julkisten palvelujen laadun heikkenemistä suurempia ryhmäkokoja, niukempaa hoitoa. Julkisen toiminnan tuloksellisuutta onkin parempi arvioida sen vaikuttavuuden kautta. 2.2 Kasvuteoria ja teknologinen kehitys Talouden kasvutekijöitä analysoitaessa hyvän käsitteellisen lähtökohdan tarjoaa 1950-luvulla kehitetty niin kutsuttu neoklassinen kasvumalli. Neoklassiseksi kasvuteoriaksi kutsutaan ajattelumallia, jonka 1950-luvulla Robert Solow kehitti neoklassisen talousteorian pohjalta. Solowin kasvumallin lähtökohtana on koko-

20 6 Taloudellinen kasvu ja kasvutekijät naistuotannon tason ja sen kasvun selittäminen yksinkertaisen tuotantofunktion avulla. Sen mukaan talouden kasvutekijöitä ovat työpanos, pääoma ja teknologinen kehitys. Neoklassinen malli korostaa perinteisten tuotannontekijöiden eli työn ja pääoman merkitystä. Niitä lisäämällä kasvaa myös tuotanto; ts. työpanosta lisäämällä ja pääomakantaa kasvattavilla investoinneilla saadaan aikaan taloudellista kasvua. Neoklassisen kasvumallin mukaan kasvun tekijöitä ovat viime kädessä väestönkasvu ja säästäminen, koska ne määrittivät reunaehdot työ- ja pääomapanosten kasvulle. Väestönkasvu mahdollistaa jatkuvan työpanoksen kasvattamisen. Säästäminen puolestaan rahoittaa investoinnit, joilla pääomakantaa voidaan kasvattaa. Teknisten keksintöjen ja innovaatioiden vaikutusta kasvuun voitiin neoklassisessa mallissa arvioida vain selittämättä jääneen jäännöksen (nk. Solowin residuaalin) avulla luvulla talousteoreettinen kasvuajattelu uudistui tältä osin niin sanotun uuden kasvuteorian myötä. Tuotantofunktio Tuotantofunktiossa tuotannontekijöinä ovat työvoima (L) ja pääoma (inhimillinen (H) ja fyysinen pääoma (K)) sekä teknologian tasoa (tai muutosta) kuvaava parametri (A): (2.1) Y(t) = A(t)F[HL(t),K(t)]; ts. tuotannon määrä hetkellä t (eli Y(t)) riippuu teknologisesta kehityksestä (teknologia-parametri A:n oletetaan kasvavan ajassa) ja on lisäksi kasvava funktio työvoimasta ja pääomasta. Teknologinen kehitys on perinteisessä kasvutilinpidossa se osa toteutuneesta tuotannon kasvusta, jota ei voida selittää työ- ja pääomapanosten kasvulla: jos käytetään yleisen Cobb-Douglas -tuotantofunktion logaritmista versiota, saadaan teknologisen kehityksen lausekkeeksi (2.2) d[loga(t)] = d[logy(t)] bd[loghl(t)]-(1-b)d[logk(t)], eli havaitun tuotannon muutoksen ja tuotanto-osuuksilla painotettujen tuotannontekijöiden muutosten erotus. Alenevien rajatuottojen oletus Neoklassisen kasvumallin samoin kuin taloustieteen klassikkojenkin (mm. David Ricardon ja Alfred Marshallin) lähtökohtana on oletus tuotantopanosten laskevasta rajatuottavuudesta. Työvoiman ja pääoman kasvu johtaa väistämättä näiden tekijöiden aikaansaamien tuotannonlisäysten vähenemiseen. Ajatuksena on, että

21 Taloudellinen kasvu ja kasvutekijät 7 työtuntien lisääminen tietyn rajan jälkeen alkaa heikentää rajatuottavuutta. Samoin ajatellaan, että pääomakannan lisäyksestä saadut rajatuotot alkavat jossain vaiheessa supistua. Kuvio 2.1. Nousevat ja laskevat rajatuotot (dy) Tuotanto ja rajatuotos Y, dy Y dy L, K Laskevista rajatuotoista seuraa, että pääomakannan kasvattaminen investoimalla sen enempää kuin väestönkasvukaan eivät voi loputtomiin johtaa jatkuvaan bruttokansantuotteen kasvuun. Pääomakannan optimaalinen taso voi toki olla varsin korkea, mutta teoria olettaa, että jossain vaiheessa rajatuotot kuitenkin kääntyvät laskuun. Ilman teknologista kehitystä neoklassinen kasvumalli saavuttaa ennen pitkää stagnaation, eli tilan, jossa tuotantoa ei pystytä enää lisäämään. Pääomakanta kasvaa vähitellen niin suureksi, että poistot saavuttavat bruttoinvestointien tason. Tällöin nettoinvestoinnit vähenevät nollaan ja pääomakannan kasvu pysähtyy. Ainoa tapa jatkaa kasvua on nostaa jatkuvasti investointi- ja säästämisastetta. Tässäkin tulee raja vastaan. Jatkuva kasvu tarvitseekin käyttövoimakseen uusia keksintöjä, jotka tekevät työpanoksen entistä tuottavammaksi. Toisin sanoen jatkuva kasvu edellyttää teknologisen kehityksen aikaansaamaa kokonaistuottavuuden jatkuvaa kasvua. Tällainen kasvu on luonteeltaan myös kestävää, koska se ei edellytä entistä suurempaa resurssien käyttöä. Vaikka neoklassinen kasvumalli myöntääkin teknologisen kehityksen merkityksen, se ei erittele niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat teknologiseen kehitykseen. Koska teknologisen kehityksen lähdettä ei mallissa selitetä, kutsutaan neoklassisen kasvuteorian malleja myös eksogeenisen kasvun malleiksi. Neoklassinen kasvumalli on hyvä kasvutilinpidon väline. Eri maissa toteutuneen erilaisen kas-

22 8 Taloudellinen kasvu ja kasvutekijät vukehityksen selittäjänä se ei ole kovinkaan hyvä. Se ei tarjoa vastauksia siihen, miksi tuotanto ja tuottavuus ja pääomakanta kasvavat toisissa maissa nopeammin kuin toisissa ja miksi teknologista kehitystä ei pystytä kaikkialla hyödyntämään. Yksi teorian keskeinen heikkous liittyy epäilemättä sen rajoittaviin oletuksiin. Neoklassisen mikrotalousteorian tapaan neoklassinen kasvumalli olettaa, että markkinoiden toiminta on täydellistä ja että kansainväliset pääomaliikkeet ovat vapaat. Todellisuudessa nämä oletukset ovat voimassa vain ajoittain ja vain tietyissä osissa maailmaa. 1 Neoklassisessa kasvumallissa talouden pitkän aikavälin kasvuvauhti on riippumaton useimmista talouspolitiikan keskeisistä muuttujista ja säästämisasteesta. Niiden avulla voidaan vaikuttaa siihen, kuinka tehokkaasti talouden potentiaali saadaan käyttöön, mutta ei siihen, kuinka nopeasti potentiaalinen tuotannon taso kasvaa. Tämän kasvuvauhdin määrää teknologinen kehitys, jota malli taas ei selitä. Yksinkertaisuuden vuoksi voidaan olettaa, että investoinnit rahoitetaan säästämisellä ja että kaikki säästöt investoidaan. Jos säästämisaste on vakio, talouden kasvuvauhti riippuu vain teknologisesta kehityksestä ja väestönkasvusta. Jos työikäinen väestö ei kasva, ainoaksi kasvutekijäksi jää teknologinen kehitys. Säästämisasteen nousu siirtää pääomakannan ja kokonaistuotannon aiempaa korkeammalle tasolle, mutta ei tämän siirtymän toteutumisen jälkeen kiihdytä enää talouskasvua, koska pääoman ja työpanoksen rajatuotos on aleneva. Toisin sanoen muita maita nopeampaa talouskasvua voidaan neoklassisessa kasvumallissa ylläpitää vain jatkuvasti muita maita korkeamman investointiasteen avulla, mikä taas lyhyellä aikavälillä merkitsee tinkimistä kulutuksesta. Lopulta suuret investoinnit johtavat kuitenkin pääoman rajatuotoksen laskuun. Kasvu nopeutuu kuitenkin silloin kun investointiaste nousee, ja pysyy nopeana niin kauan kuin nettoinvestoinnit (eli pääomakannan kasvuvauhti) pysyvät korkeina. Kuviossa 2.2 on esitetty investointiasteen nousun vaikutus tuotannon kasvuun. Pääoman kasautumiseen ja työvoiman tarjontaan ja kysyntään vaikuttavat tekijät määräävät sen, kuinka suuri osa talouden potentiaalista hyödynnetään. Kasvua voidaan kiihdyttää ja tuotannon suhteellista tasoa nostaa myös lisäämällä työvoiman tarjontaa. Talous voi siten työvoiman tarjontaa ja investointeja kasvattamalla kohota aiempaa korkeammalle bruttokansantuotteen tasolle, mutta kun tuo taso on saavutettu, kasvuvauhti palautuu muiden maiden tasolle. On tietysti selvää, että (henkeä kohden laskettua) työpanostakaan ei voida jatkuvasti kasvattaa. Kasvuteoria ei siten jätä sijaa kasvuihmeille (pitkäaikainen muita maita nopeam- 1 Neoklassinen kasvuteoria olettaa talouksien ja yhteiskuntien toimivan markkinatalouden oppien mukaan. Näin ei kuitenkaan useinkaan ole. Esim. säännöstely, erilaiset kaupan esteet sekä raskas byrokratia, korruptio ja huonosti määritellyt omistusoikeudet muodostuvat monissa kehitysmaissa kasvun esteiksi. Ks. esim. De Soto (2000).

23 Taloudellinen kasvu ja kasvutekijät 9 pi talouskasvu) eikä liioin kyydistä putoajille (pitkäaikainen muita maita hitaampi kasvuvauhti). Kuvio 2.2. Investointiasteen vaikutus talouden kasvuun Tuotannon kehitys ajassa: erilaisten investointiasteiden vaikutus tuotanto per capita Y(matala investointiaste) Y(nouseva investointiaste) Y(korkea investointiaste) Konvergenssi Eri maiden erilaista menestystä voidaan yrittää selittää tuotannontekijöiden määrällä, kapasiteetin käyttöasteella ja myös ns. konvergenssilla. Konvergenssilla tarkoitetaan sitä, että aikaa myöten eri maiden tulotasojen pitäisi lähestyä toisiaan, jos ne pystyvät hyödyntämään samaa teknologista tietämystä ja kaventamaan eroja pääomakannan tasossa. Tätä hypoteesia kasvuerojen selittämisessä kutsutaankin konvergenssihypoteesi. Sen mukaan korkeammalla bruttokansantuotteen tasolla olevat kansantaloudet kasvaisivat keskimäärin hitaammin kuin alhaisella bruttokansantuotteen tasolla olevat kansakunnat. 2 Juurensa tällä näkemyksellä on niin sanotun neoklassisen kasvuteorian malleissa. Ajatus konvergenssista on luonteva sen vuoksi, että periaatteessa sama teknologinen tietämys on nykyään kaikkien saatavilla. Neoklassisen talousteorian mukaan alhaisen pääomakannan maissa (kehitysmaissa ja siirtymätalouksissa) pääoman rajatuotto on korkeampi kuin rikkaissa maissa, minkä pitäisi houkutella sijoituksia näihin maihin ja vähitellen johtaa maiden välisten erojen kaventumiseen. Tällä tavoin köy- 2 Katso esimerkiksi Abramovitz 1986.

24 10 Taloudellinen kasvu ja kasvutekijät hempien maiden pitäisi vähitellen saada rikkaat maat kiinni. Konvergenssihypoteesista seuraa myös se, että rikkaimpien maiden talouskasvun tulisi olla muita hitaampaa, koska ne ovat jo omaksuneet edistyneimmän teknologian ja koska niissä pääomakannan rajatuoton pitäisi olla alhainen. Kokemukset eri maiden taloudellisesta kasvusta eivät kuitenkaan anna kovin selvää tukea konvergenssihypoteesille. Konvergenssia eri maiden välillä on toki tapahtunut: parhaita esimerkkejä tästä ovat useat Itä-Aasian maat (Japani, Korea, Kiina, Taiwan, Malesia), jotka ovat muutamassa vuosikymmenessä kohonneet kehitysmaista teollisuusmaiksi. Toisaalta samaan aikaan maailman rikkaimpien ja köyhimpien maiden väliset tuloerot ovat kasvaneet. Tämä on johtunut siitä, että rikkaiden maiden (ts. verrattain hitaasti kasvaneiden läntisten teollisuusmaiden) talouskasvu on ollut nopeampaa kuin köyhimpien maiden konvergenssia ei ole siis tapahtunut. Kaikkein köyhimmissä maissa henkeä kohti lasketun tulotason kasvu on ollut ja 1990-luvuilla jopa negatiivista. Joissain tapauksissa on tapahtunut myös käänteistä konvergenssia. Konvergenssihypoteesin mukaan rikkaimpien maiden kasvuvauhdin tulisi olla muita hitaampaa, niin että ero muihin maihin kapenee vähitellen. Joissain tapauksissa näin on käynytkin, mutta kasvuero on säilynyt ennallaan sen jälkeenkin kun muut maat ovat saaneet entisen rikkaimman maan kiinni. Esimerkkejä tällaisesta kehityksestä tarjoavat Iso-Britannia, joka 1800-luvulla oli maailman johtavin teollisuusmaa, Argentiina, Ruotsi ja Japani. Argentiina kuului maailman rikkaimpien maiden joukkoon 1920-luvulla, Ruotsi 1960-luvulla ja Japani 1980-luvulla. Kaikkien näiden maiden suhteellinen asema maailman bkt-tilastossa on kuitenkin sittemmin heikentynyt. Kuvio 2.3 Konvergenssi BKT henkeä kohden eräissä maissa vuosina USD v hinnoin Suomi Argentiina USA Britannia Japani Kiina

25 Taloudellinen kasvu ja kasvutekijät 11 Konvergenssinäkemys on siten riittävän empiirisen evidenssin puutteessa joutunut kritiikin kohteeksi. On esitetty sekä empiiristä näyttöä että teoreettisia malleja sille, miksi konvergenssi tapahtuisikin lähinnä samalla bruttokansantuotteen tasolla olevien maiden kesken. Tällöin puhutaan niin sanotusta klubikonvergenssista. Samalla on perusteltu sitä, miksi rikkaat maat voivat jatkuvasti kasvaa vähintään yhtä nopeasti kuin muut niin että tuloero ei kavennu. Uusi kasvuteoria Neoklassista kasvuteoriaa seurasi 1980-luvulla ns. uusi kasvuteoria tai endogeenisen kasvun teoria. Siinä pyrittiin selittämään aiempaa paremmin teknologista kehitystä ja tiedon ja osaamisen merkitystä kasvutekijöinä. 3 Neoklassisen kasvuteorian keskeiset artikkelit julkaistiin jo 1950-luvulla. Tämän jälkeen kasvuteoria eli pitkään hiljaiseloa. Suunta kuitenkin muuttui 1980-luvulla Paul Romerin ja Robert Lucasin tekemien uusien teoreettisten avausten ansiosta. 4 He olivat tyytymättömiä taloudellisen kasvun selittämiseen eksogeenisten tekijöiden eli mallin ulkopuolelta määrittyvän teknologisen kehityksen perusteella ja alkoivat etsiä tapoja mallittaa teknologisen kehityksen aikaansaama kasvu. Heidän alullepanemansa uusi kasvuteoria perustuu ajatukselle, että innovaatioita syntyy tutkimusinvestointien ja työssä oppimisen kautta, ja että tämä johtaa periaatteessa rajattomaan tiedon kasaantumiseen. Idean tekemällä oppimisesta ( learning by doing ) oli alun perin esittänyt Kenneth Arrow jo vuonna 1962, mutta ajatusta ei oltu aikaisemmin sovellettu kasvuteoriaan. Endogeeninen kasvuteoria hylkää ajatuksen laskevista rajatuotoista. Syynä tähän on se, että innovaatioiden ansioista tietopääoma voi kasvaa rajatta eikä ole mitään syytä, miksi tulevaisuuden innovaatioiden tuotto olisi vähäisempi kuin aiempien innovaatioiden. Tämän johdosta talous voi kasvaa myös ilman työ- ja pääomapanoksen kasvua tai jopa tilanteessa jossa, työ- ja pääomapanokset määrällisesti supistuvat. Työpanoksen käytön tuottavuus lisääntyy sekä teknologian kehittymisen että tiedon kasautumisen johdosta. Seurauksena on taloudellinen kasvu. Endogeenisen kasvun mallissa inhimillisen pääoman kasautumisen vaikutukset heijastuvat koko talouteen. Tieto on hyödyke, jonka käyttäminen ja omaksuminen ei vähennä toisten mahdollisuuksia käyttää samaa tietoa. Siten tietopääoman kasvun kerrannaisvaikutukset voivat olla suuret. Yhden henkilön henkisen pääoman kasvu kasvattaa myös muiden henkilöiden tuottavuutta. Kyseessä on ulkoisvaikutus. Uusi kasvuteoria poikkeaa vanhemmasta, neoklassisesta kasvuteoriasta monessa suhteessa. Tärkein ero on se, että kasvu voi jatkua ainakin periaatteessa rajatta, 3 Uuden kasvuteorian keskeisin kehittäjä on Paul M. Romer; ks. esim. Romer (1986). 4 Romer (1986) ja Lucas (1988).

26 12 Taloudellinen kasvu ja kasvutekijät koska rajatuotos ei ole laskeva. Tästä seuraa myös se, että eri maiden välillä ei välttämättä tapahdu lainkaan konvergenssia; onhan mahdollista, että rikkaat maat rikastuvat ja kasvattavat etumatkaansa muihin maihin, jos ne pystyvät paremmin hyödyntämään osaamista ja uusia innovaatioita. Uusi kasvuteoria opettaa myös, että talouden kasvuedellytyksiin voidaan vaikuttaa edistämällä innovaatioita, tutkimusta, inhimillisen pääoman kasvua ja tiedon kasautumista. Uuden kasvuteorian malleissa T&K-toiminta voi teknologista kehitystä kiihdyttäessään johtaa pysyvästi nopeampaan talouden kasvuvauhtiin. Erot teknologisessa kehityksessä ja tiedon kumuloitumisessa voivat myös johtaa jatkuvasti kasvaviin maiden välisiin tuloeroihin seikka, jota vanhempi kasvuteoria ei kyennyt tyydyttävästi selittämään. Endogeenisen kasvun teoriassa investoinnit sekä fyysiseen että inhimilliseen pääomaan (eli koulutukseen ja osaamiseen) saattavat vaikuttaa pysyvästi kasvuvauhtiin. Vaikka yksilön kannalta näilläkin investoinneilla voi olla laskevat rajatuotot, koko yhteiskunnan kannalta tietotason ja osaamisen kasvulla samoin kuin liikenneyhteyksien parantamisella voi kuitenkin olla positiivisten ulkoisvaikutusten takia jopa kasvavat rajatuotot. Perinteisen kasvuteorian mukaan näin ei voi olla, koska pääomakannan rajatuotos on vähenevä. Endogeenisen kasvun teoriat korostavat inhimillisen pääoman merkitystä talouskasvulle. Empiiriset tutkimukset myös vahvistavat tätä 5. Koulutus onkin ehkä julkisen sektorin tehtävistä vähiten kiistanalainen. Empiirisissä tutkimuksissa julkisen koulutuspanoksen merkitys kasvulle onkin yleensä selvästi positiivinen 6. Julkisten investointien ja infrastruktuurin lisäksi julkinen sektori voi rahoittaa käynnistyvää yritystoimintaa sekä osallistua tutkimus- ja kehitystoimintaan suoralla tuella ja julkisesti rahoitetulla tutkimustoiminnalla. Näillä panostuksilla on usein havaittu olevan positiivisia vaikutuksia talouskasvuun. 7 Tähän kysymykseen palataan luvussa 3. Kasvu, tuottavuus ja innovaatiot Hyvinvointitavoitteiden kannalta tärkein tavoite on henkeä kohden lasketun bruttokansantuotteen kasvattaminen mahdollisimman suureksi kuitenkin niin, että kasvun edellyttämät uhraukset (säästäminen ja menetetty vapaa-aika) eivät muodostu kohtuuttomiksi. Henkeä kohti laskettu bruttokansantuotteen arvo kertoo kuinka paljon kansakunnalla on käytettävissään resursseja kansalaistensa hyvinvoinnin ylläpitoon ja edistämiseen, vaikka se ei kerrokaan mitään tulojen jakautumisesta. Kasvutilinpito osoittaa, että pitkällä aikavälillä kaikkein keskeisin kasvutekijä on työn tuottavuuden kasvu. Henkeä kohden lasketut työtunnit eivät 5 Katso esimerkiksi Mankiw et al. (1992) sekä Barro (1991 ja 1999). 6 Katso esimerkiksi Hansson & Henrekson (1994). 7 Katso esimerkiksi Cashin (1994).

27 Taloudellinen kasvu ja kasvutekijät 13 ole lisääntyneet. Taloudelliseen kasvuun on 1900-luvun aikana monissa maissa myös Suomessa liittynyt työpanoksen kasvua kohonneen työhönosallistumisasteen vuoksi. Käytännössä tämä on johtunut siitä, että työvoimaa on siirtynyt omavaraistaloudesta ja kotityöstä avoimille markkinoille. Suurin muutos on ollut naisten työhönosallistumisen voimakas kasvu kaikissa länsimaissa 1960-luvulta lähtien. Toisaalta keskimääräiset vuosityöajat lyhentyivät teollisuusmaissa jatkuvasti aina 1980-luvulle asti lyhyempien työviikkojen ja pidentyneiden vuosilomien vuoksi. Kuvio 2.4. Tuottavuus ja tuotannon kasvu Suomessa prosenttia Tuotannon ja työn tuottavuuden kasvu kasvu tuottavuus Kuvio 2.4 osoittaa, että vaihtelut sekä tuotannon että tuottavuuden kasvuvauhdissa ovat olleet suuria. Merkittävin epäjatkuvuus taloudellisessa kehityksessä oli 1990-luvun alun syvä lama, jolloin kokonaistuotanto supistui kolmena peräkkäisenä vuotena. Lama ei kuitenkaan johtanut pysyvään taloudellisen kasvun hidastumiseen. Sen sijaan näyttää siltä, että lama toimii taloushistoriallisena vedenjakajana tuottavuuskehityksessä. Työn tuottavuus kasvoi Suomessa nopeasti lähes koko 1900-luvun ajan aina 1990-luvun lamavuosiin asti. Vuoteen 1994 asti eripituisille ajanjaksoille mitatut keskimääräiset tuottavuuden kasvuvauhdit olivat vähintään kolme prosenttia vuodessa. Vuosien aikana tuottavuuden kasvu on sen sijaan ollut vain kaksi prosenttia vuodessa. Pitkällä aikavälillä taloudellinen kasvu on Suomessa samoin kuin muissakin maissa perustunut lähes yksinomaan tuottavuuden kasvuun. Tästä havainnosta

28 14 Taloudellinen kasvu ja kasvutekijät voidaan helposti tehdä se johtopäätös, että tuottavuuden kasvattaminen on ainoa mielekäs talouspolitiikan tavoite. Näin ei kuitenkaan ole silloin, jos samaan aikaan on merkittävää vajaatyöllisyyttä. Laskevien rajatuottojen vallitessa työn tuottavuutta voidaan aina lisätä vähentämällä työpanoksen määrää. Korkein mahdollinen hyvinvoinnin taso saavutetaan kuitenkin todennäköisesti korkean työllisyysasteen avulla, vaikka tämä hiukan alentaisikin keskimääräistä tuottavuutta. Henkeä kohden laskettu tuotannon määrä on yhtä kuin keskimääräinen tuottavuus (q) kerrottuna työllisyysasteella (e): (2.3) Y/POP = (Y/L) * (L/POP) = qe. Jos työllisyysaste on alhainen ja jos myös pääomakanta on vajaakäytössä, kasvua saadaan nopeimmin aikaan työllisyysastetta kasvattamalla. Jos taas työllisyysaste on korkealla tasolla, ainoa tapa saada aikaan kestävää kasvua on pyrkiä tuottavuuden kasvuun. Mikä sitten saa aikaan tuottavuuden kasvua? Kasvumalli tuottaa alustavan vastauksen tähän kysymykseen. Työn tuottavuus eli työntekijää (tai työtuntia) kohden laskettu tuotannon määrä riippuu pääomakannasta, teknologisesta kehityksestä ja inhimillisen pääoman tasosta: (2.4) q = Y/L = G[K/L, A, H]. Tuottavuutta voidaan siten kasvattaa investoimalla sekä fyysiseen että inhimilliseen pääomaan. Nopein tapa tuottavuuden kasvattamiseen onkin korkean säästämisasteen ylläpitäminen ja säästöjen kanavoiminen kotimaisiin investointeihin. Niin kauan kuin valtiot säätelivät pääomaliikkeitä, niiden oli mahdollista vaikuttaa suoraan investointeihin. Nykyisin kun kansainvälisiä pääomaliikkeitä ei enää juurikaan rajoiteta, tärkeämpi keino investointien kannustamiseksi on ulkomaisten suorien sijoitusten houkuttelu. Investoinnit saavat aikaan työntekijää kohden lasketun pääomakannan ja pääomaintensiteetin kasvun, mikä nostaa työn tuottavuutta. Pääomakannan kasvu mahdollistaa yksinkertaisten työtehtävien korvaamisen automaatiolla. Nopea pääomakannan kasvattaminen voi kuitenkin johtaa tehottomuuksiin ja potentiaalia heikompaan kokonaistuottavuuskehitykseen (ks. esim. Pohjola, 1996). Kansantalouden tasolla tällaiset vääristymät tarkoittavat resurssien allokatiivista tehottomuutta. Merkittävä osa kiinteistä investoinneista on vanhan teknologian korvaamista uudemmalla tuottavammalla teknologialla, jolloin korvausinvestoineihin sisältyy teknologista kehitystä. Koneisiin ja laitteisiin sitoutuneen teknologian merkittä-

29 Taloudellinen kasvu ja kasvutekijät 15 vyyden johdosta liian alhaiset investoinnit voivat merkitä jälkeenjäämistä teknologian eturintamasta. Toinen tärkeä tuottavuuden taustatekijä on inhimillisen pääoman kasvattaminen mahdollisimman kattavan koulutusjärjestelmän avulla. Työvoiman koulutustason nousun on monissa tutkimuksissa havaittu kasvattavan työn tuottavuutta 8. Koulutuksen ja myös muun työhön liittyvän osaamisen merkitys on suuri. Työvoiman laadun paraneminen tietojen ja taitojen kautta on työvoimaan sitoutunutta teknologista kehitystä. Koulutuksella voidaan nostaa työvoiman kykyä omaksua ja käyttää kiinteään pääomaan sidottua uutta teknologiaa, eli tyypillisesti pääomakannan ja koulutuksen laadun parantaminen ovat komplementtejä teknologisessa kehityksessä. Tuottavuusyhtälön hankalin muuttuja on teknologinen kehitys. Sen tasoa ja muutoksia voidaan mitata kasvutilinpidon avulla, mutta kovin selkeää käsitystä siihen vaikuttavista tekijöistä ei ole. Eri maiden välillä on suuria eroja teknologisessa kehityksessä ja ne selittävätkin suurimman osan maiden välisistä tuloeroista. Havaittujen erojen selittäminen on sen sijaan vaikeaa. Periaatteessa paras olemassa oleva teknologiahan on kaikkien omaksuttavissa. Teknologian siirtyminen ja omaksuminen (diffuusio) ei ole kuitenkaan helppoa ja siihen liittyy kustannuksia. Periaatteessa jokaisella toimialalla on olemassa teknologian eturintama (frontier), jossa käytetään kaikkein tuottavinta olemassa olevaa teknologiaa ja tarjolla olevia tuotantopanoksia tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Useilla aloilla korkein teknologian taso ja korkein tuottavuus on saavutettu joko Yhdysvalloissa tai jossain läntisen Euroopan maassa. Koska tuottavuudessa on paitsi maitten välillä myös toimialojen sisällä suuri hajonta, ovat useimmat kansantaloudet ja niiden useimmat toimialat tuottavuusrintamasta selvästi jäljessä. Toisin sanoen useimmiten on niin, että yksittäisen toimialan tai yrityksen teknologisen kehityksen taso ja siten myös tuottavuus on selvästi parhaan mahdollisen tason alapuolella (ts. yritykselle i toimialalla j pätee hetkellä t: A(ijt)<A*). Tästä seuraa, että tuottavuutta voidaan parantaa imitoimalla eli jäljittelemällä kaikkein tuottavimpien yritysten toimintatapoja. Käytännössä jäljittely ja parhaiden toimintatapojen omaksuminen ei ole helppoa. Se edellyttää usein yritysten kansainvälistymistä ja organisatorisia muutoksia, riittävää kilpailun luomaa painetta sekä koulutuksen ja oman T&K:n vahvistamaa uusien teknologioiden omaksumiskykyä. Teknologian eturintaman kiinniottamisessa koulutukseen perustuva inhimillinen pääoma on keskeisessä asemassa, kun taas rintaman siirtämisessä innovaatioilla on T&K avainasemassa 9. Suomen tapaisessa kehittyneessä taloudessa, missä monet yritykset useilla toimialoilla lähinnä teollisuudessa ovat globaalin tuottavuus- ja teknologiarinta- 8 Ks. esim. OECD (2004). 9 Piekkola (2006).

30 16 Taloudellinen kasvu ja kasvutekijät man tuntumassa (ts. A(ijt) = A*) kokonaistuottavuudella mitattuna, mielenkiinto kohdistuu mahdollisuuksiin kasvattaa teknologian tasoa ohi nykyisen frontiertason innovoimalla. Innovaatioiden merkitystä taloudellisen kasvun lähteenä korosti jo 1900-luvun alkupuolella Joseph Schumpeter. Hänen kirjoituksensa vaikka ovatkin taloustieteen klassikkoja eivät kuitenkaan saaneet osakseen merkittävää huomiota. Taloustieteessä innovaatioiden syntyyn on alettu kiinnittää huomiota kasvavassa määrin vasta viimeisen vuoden aikana. Innovaatioiden synty ei ole kuitenkaan samaan tapaan determinististä kuin tuotannontekijöiden muuntuminen tuotannoksi teknologiaa kuvaavassa tuotantofunktiossa ja siksi innovaatioiden tuotantoprosessin kuvaaminen on vaikeampaa. Innovaatioiden tuottaminen on kuitenkin muuttunut suunnitelmalliseksi toiminnaksi, joten yritykset ovat valmiita sijoittamaan varojaan. Keskeinen innovaatioita tuottava toiminta on tutkimus ja tuotekehitys. Innovaatioiden synty edellyttää usein myös erikoisosaamista, jonka määrä kasvaa koulutuksen ja inhimillisen pääoman myötä. Innovaatiot syntyvät usein ideoista. Ideoita eli uusia ajatuksia syntyy taas sitä enemmän, mitä enemmän on ajattelijoita. Mitä suurempi on väestö, sitä suurempi on myös innovaatiotoiminnan käytettävissä oleva lahjakkuusreservi. Globaalilla tasolla teknologisen kehityksen vauhti on kiihtynyt väestön kasvun myötä. Ei tule myöskään väheksyä kilpailun ja markkinoiden toiminnan vaikutusta innovaatioiden syntyyn. Schumpeterin dynaamisen teorian mukaan yritykset pyrkivät jatkuvasti saavuttamaan kilpailuetuja, joiden avulla ne pääsevät käsiksi monopolivoittoihin. Innovaatioiden avulla tämä on mahdollista. Täydellisen kilpailun markkinoilla yritysten tuotteet ovat identtisiä, mikä johtaa vähitellen siihen, että kilpailun vuoksi yritysten voitot painuvat lähes olemattomiksi. Innovaatioilla pyritään kilpailuedun saavuttamiseen tuotteita erilaistamalla ja uusilla tuotteilla. Yritysten tavoitteena ei ole kansantalouden tai kokonaistuottavuuden kasvu vaan pääsy pois täydellisestä kilpailusta ja kannattavuuden parantaminen kilpailuedun avulla. Uusien tuotteiden kehittäminen ei välttämättä ole mahdollista, jos kireän kilpailun vuoksi yritysten kannattavuus on kovin huono. Tämän vuoksi Schumpeter pitikin tärkeänä, että yritysten sallittiin hankkia riittävästi markkinavoimaa. Toisaalta kilpailu luo painetta kilpailuedun ja väliaikaisen monopoliaseman saavuttamiseen innovaatioiden ja uusien tuotteiden avulla. Uusien yritysten tulo markkinoille ja samalla tehottomien yritysten poistuminen nostavat myös toimialojen keskimääräistä tuottavuutta ja voivat nopeuttaa teknologista kehitystä. Schumpeterin teorian mukaan suuryritykset ovat innovatiivisempia ja paremmassa asemassa tuottavuutensa nostamiseen. Näkemys on myöhemmin saanut jonkin verran tukea empiirisistä tutkimuksista. Schumpeteria tukevia tuloksia suuryritysten innovatiivisuudesta ovat saaneet mm. Link (1981), Cohen ja Klepper

31 Taloudellinen kasvu ja kasvutekijät 17 (1996), kun taas toiset eivät ole tällaista yhteyttä löytäneet 10. Levin et al. (1985) eivät nähneet mitään yhteyttä markkinavoiman ja innovaatiotoiminnan välillä. He katsoivat innovaatioiden korreloivan muiden tekijöiden kanssa, kuten teknologisten mahdollisuuksien ja niistä hyötymismahdollisuuksen kanssa. Voimakkaimmin schumpeteriläinen ajattelu on viime aikoina noussut esiin Philippe Aghionin ja hänen yhteistyökumppaneidensa tutkimustyössä. He ovat mallittaneet eksplisiittisesti kilpailullisuuden ja innovaatioiden välistä suhdetta. 11 He ovat päätyneet siihen, että innovaatioiden ja kilpailun välillä vallitsevaa riippuvuutta kuvaa parhaiten käänteisen U:n muotoinen käyrä 12. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sekä liian kova että liian vähäinen kilpailu alentaa innovaatiotoimintaa. Muutamia kärkiyrityksiä lukuun ottamatta tuottavuuden kasvun kannalta innovaatioita tärkeämpää on tyypillisesti kuitenkin uusimpien teknologioiden leviäminen. Teknisestä tehottomuudesta kärsivät yritykset voivat innovaatioita vaativia panostuksia helpommin parantaa tuottavuuttaan omaksumalla edistyneempien yritysten teknologiaa. 2.3 Kokemuksia talouskasvusta Taloushistorialliset kokemukset eri maista tuottavat abstraktia talousteoriaa monisyisemmän kuvan talouskasvua edistäneistä tekijöistä. Juuri mikään maa ei ole omassa kehityshistoriassaan kasvanut puhtaan markkinaehtoisesti ilman julkisen sektorin ohjaavaa panosta. Toisaalta monissa maissa julkiset interventiot ovat myös epäonnistuneet ja johtaneet taloudellisiin ongelmiin. Suomen taloushistoria tarjoaa esimerkkejä julkisen sektorin vaihtuvasta roolista nopean taloudellisen kasvun taustatekijänä. 13 Suomalainen kasvumalli Suomen talous kasvoi nopeasti koko 1900-luvun ajan sodista ja lamakausista huolimatta. Suomen kehitystä voi syystä pitää menestystarinana. Kasvu perustui pitkälti investointeihin. Pääomakantaa kasvattamalla onnistuttiin ylläpitämään nopeaa tuotannon ja työn tuottavuuden kasvua ja saavuttamaan muiden teollisuusmaiden etumatkaa. Samalla panostettiin merkittävästi myös koulutukseen. Toisen maailmansodan jälkeisenä kautena vuosina Suomen talouskasvun voi katsoa olleen valtiojohtoista ja investointeja painottavaa. Erilaisten 10 Ks. esim. Kafouros (2004); Lichtenberg & Siegel (1991); Griliches (1980); Wang ja Tsai (2003). 11 Ks. esim. Kilponen ja Santavirta (2004). 12 Ks. Aghion et al. (2005). 13 Suomalaisen talouspolitiikan historiasta, ks. esim. Pekkarinen ja Vartiainen (1992), Pohjola (1996), Kiander ja Vartia (1998).

32 18 Taloudellinen kasvu ja kasvutekijät politiikkainterventioiden avulla valtiovalta pyrki kanavoimaan resursseja teollisiin investointeihin ja samalla turvaamaan viennin riittävän hyvän kilpailukyvyn. Valtiovetoisen kasvupolitiikan tukena oli erilaisia talouden säätelyjärjestelmiä. Teollisia investointeja tuettiin epäneutraalilla investointeja ja velkarahoitusta suosivalla ja voitonjakoa rajoittavalla verotuksella ja pääomamarkkinoiden säätelyllä. Kotitalouksien kulutusmahdollisuuksia rajoitettiin luotonsäännöstelyllä ja näin kertyneitä säästöjä kanavoitiin investointien rahoitukseen. Teollistamispolitiikan välineenä olivat myös valtionyhtiöt, joihin valtio kanavoi tuloylijäämiään. Investointien ja viennin kannattavuus pyrittiin turvaamaan tulopolitiikalla ja viime kädessä joustavalla valuuttakurssipolitiikalla. Osana valtiojohtoista talousjärjestelmää voi pitää myös Neuvostoliiton kanssa harjoitettua poliittisesti ohjattua bilateraalikauppaa, joka tuotti teollisuudelle runsaasti tilauksia. Kuvio 2.5. Tulotason ja tuottavuuden kehitys Suomessa BKT työtuntia ja asukasta kohden indeksi 1900= tuottavuus bkt/asukas Pääomaliikkeiden säätely oli tärkeä osa suomalaisen kasvupolitiikan vanhaa mallia. Ulkomainen omistus oli rajoitettua ja säädeltyä samoin kuin sijoitukset ulkomaille. Tästä seurasi, ettei yrityksillä ollut juuri muuta vaihtoehtoa kuin pyrkiä maksimoimaan investointinsa kotimaahan. Investoiminen ulkomaille oli luvanvaraista ja voitonjako omistajille taas raskaan verotuksen vuoksi kannattamatonta. Tämän seurauksena omistajien asema yrityksissä oli heikko; valtaa käyttivät managerit ja yrityksiä rahoittavat pankit. Sekä managerien että pankkien intressien mukaista oli tavoitella maksimaalista kasvua ja markkinaosuutta. Kannattavuuden ja pörssiarvon merkitys oli toissijainen. Järjestelmä toimi odotetulla tavalla. Se tuotti erittäin korkean investointiasteen, mikä vuorostaan johti nopeaan talouskasvuun ja tuotannon pääomaintensiivisyyden nousuun. Edullisen pääoman ansiosta työn tuottavuus nousi kuin itsestään.

33 Taloudellinen kasvu ja kasvutekijät 19 Kuvio 2.6. Investointiaste Investointiaste ja sen liukuva keskiarvo Suomessa prosenttia bkt:sta INV MA Hyvistä saavutuksista huolimatta vanha malli aiheutti myös ongelmia. Ne tosin kehittyivät hitaasti. Investointien tuotto jäi heikoksi ja pääoman tuottavuus aleni trendinomaisesti. Korkea investointiaste ja nopea talouskasvu ylläpitivät jatkuvasti korkeaa työllisyyttä ja jatkuvaa liikakysyntää. Tuontirajoitusten ja kilpailun puutteen vuoksi nämä tekijät johtivat krooniseen inflaatioon ja vaihtotaseen vajeeseen. Säätely ja siitä seurannut kilpailun puute yhdessä kroonisen ylikysynnän kanssa loivat palkka- ja hintakierteen, josta seuranneita kilpailukykyongelmia jouduttiin korjaamaan toistuvilla devalvaatioilla. Devalvaatiot puolestaan söivät järjestelmän luomia taloudellisia hyvinvointivaikutuksia hidastaen elintason nousua tuottavampien kansantalouksien tasolle. Järjestelmä ei tässä mielessä ollut kestävällä pohjalla. Vanhassa mallissa oli myös protektionistisia elementtejä, jotka eivät olleet enää 1980-luvulla sopusoinnussa maailmantalouden liberalisoitumisen kanssa. Suomen talouden vanha malli ei ollut mitenkään ainutlaatuinen teollisuusmaiden piirissä. Useimmat muutkin teollisuusmaat harjoittivat 1950-, 60- ja 70- luvuilla samansuuntaista politiikkaa. Niille kaikille olivat tyypillisiä rajoitetut pääomaliikkeet, talouden säätely, laaja julkinen omistus yrityssektorilla ja kilpailunrajoitukset sekä epäneutraali ja jyrkän progressiivinen verotus. Näitä piirteitä oli myös Yhdysvaltain taloudessa.

34 20 Taloudellinen kasvu ja kasvutekijät Samantapainen valtiojohtoinen teollisuus- ja kasvupolitiikka on ollut tyypillistä myös Aasian nopeasti kasvaneille talouksille. Japani, Korea, Taiwan, Singapore ja Kiina ovat kaikki tukeneet vientiä ja suosineet investointeja. Ne ovat myös ohjanneet pankkijärjestelmiään rahoittamaan teollisia investointeja. Hallitusten tiukka ohjaus on näissä maissa myös pakottanut kuluttajat ja työntekijät tinkimään eduistaan lyhyellä tähtäimellä kansantalouden pitkän tähtäimen kasvutavoitteiden hyväksi. Valtiojohtoisen mallin murentuminen Vanha markkinoiden säätelyyn ja aktiiviseen teollisuuspolitiikkaan perustuva kasvumalli mureni kaikissa teollisuusmaissa 1980-luvulla. Muutoksen taustalla oli monia tekijöitä, tärkeimpinä pitkäaikainen pyrkimys vapaakaupan edistämiseen (EEC:n, EFTA:n ja GATT:n puitteissa) ja kansainvälisten pääomaliikkeiden vapauttaminen (tätä edistivät EU, OECD ja IMF). Euroopassa painetta markkinoiden vapauttamiseen loi osaltaan tiivistyvä taloudellinen integraatio. Ei voi myöskään vähätellä sen ideologis-poliittisen vallankumouksen merkitystä, joka seurasi Ronald Reaganin valintaa Yhdysvaltain presidentiksi 1980-luvun alussa. Yhdysvalloista alkoi tuolloin talouden deregulaatioon ja verotuksen alentamiseen tähdännyt uudistusaalto, joka pian levisi muihin maihin. Näiden muutosten voimaa heijastaa hyvin 1990-luvulla muodostunut ns. Washingtonin konsensus eli verrattain yleisesti hyväksytty käsitys siitä, millaista hyvä kasvupolitiikka on. Sen mukaan markkinat pitää avata vapaalle kilpailulle, erilaisista tukijärjestelmistä ja kaupan esteistä tulee luopua ja pääomaliikkeet vapauttaa. Talouspolitiikan tehtävänä on huolehtia hintavakaudesta ja budjettitasapainosta. Tällainen ajattelu oli radikaalia vielä 1980-luvun alussa, mutta 1990-luvun puolivälissä siitä oli tullut jo osa kansainvälistä konsensusta. Nykyään tämän mukaisia politiikkasuosituksia antavat rutiininomaisesti EU:n komissio, OECD ja IMF. Malli ei jätä juurikaan sijaa muille kansallisille kasvua vauhdittaville perinteisille makrotalouspolitiikkainterventioille kuin verokilpailulle. Suomen talouden vanha malli törmäsi kansainvälisiin liberalisointipaineisiin 1980-luvun lopulla. Poliittisesti ohjattu idänkauppa supistui öljyn hinnan alennuttua ja muiden maiden vanavedessä pääomaliikkeitä oli vapautettu asteittain jo 1980-luvun alusta. Integraatiokehityksen myötä 1990-luvun alussa vapautettiin myös ulkomainen omistus. Verotusta uudistettiin vuosien 1989 ja 1993 uudistuksissa entistä neutraalimpaan suuntaan ja investointien vanhat verokannustimet poistuivat. Varsinkin eriytetyn tuloverojärjestelmän käyttöönoton vaikutukset olivat suuria. Suomen kohdalla siirtyminen vanhasta talouspolitiikan säätelyjärjestelmästä uuteen markkinaehtoisempaan ja avoimempaan regiimiin ei sujunut ongelmitta. Pääomaliikkeiden ja rahamarkkinoiden vapauttaminen johti ylilyönteihin. Inves-

35 Taloudellinen kasvu ja kasvutekijät 21 toinnit ja yksityinen kulutus kasvoivat voimakkaasti. Kasvu rahoitettiin ulkomaisella velalla. Suuri osa investoinneista kohdistui talonrakennusalalle, joka ylikuumeni voimakkaasti. Kiinteistöjen ja muun varallisuuden hinnat nousivat. Hintakuplan puhkeamista seurasivat valuutta- ja pankkikriisit, lama ja suurtyöttömyys. Muutosten seurauksena vanha investointeja suosinut kasvumalli mureni. Investointiaste aleni jyrkästi ja pääoman käyttö tehostui. Investointien supistaminen ajoi talouden kuitenkin aluksi lamaan. Samanlaisia vaiheita koettiin muissakin maissa. Liberalisointia seurasivat pankki- ja valuuttakriisit myös Norjassa ja Ruotsissa. Myöhemmin sama toistui monissa Aasian maissa vuoden 1997 talouskriisin yhteydessä. Kriisi ja murros 1990-luvun aikana merkitsivät Suomen talouden siirtymistä uuteen vaiheeseen. Rahamarkkinoiden vapauttaminen merkitsi sitä, että julkinen valta ei voinut enää ohjata resursseja teollisiin investointeihin. Valtio ryhtyi myös yksityistämään yhtiöitään ja lakkasi käyttämästä niitä teollisuuspolitiikan välineinä. Pääomaliikkeiden vapauttaminen avasi yrityksille ulkomaiset investointimahdollisuudet. Yritys- ja pääomatuloverotuksen uudistaminen poisti aiemmat investointien verokannustimet ja teki voitonjaon houkuttelevammaksi. Muutoksen huipensi ulkomaisen omistuksen rajoitusten purkamista seurannut nopea suomalaisyritysten siirtyminen ulkomaiseen omistukseen. Yritysten kansainvälistyminen merkitsi puolestaan omistajaintressin voimistumista ja voiton maksimoinnin korostumista kasvun sijaan yritysten keskeisenä tavoitteena. Siirtyminen uuteen regiimiin 2000-luvun alkuun mennessä Suomen voi katsoa siirtyneen kaikilta osin uuteen talouden toiminta- ja hallintamalliin eli regiimiin. Sen peruspilareina ovat jäsenyydet EU:ssa ja sen rahaliitossa. Koska itsenäistä kansallista talouspolitiikkaa ei juurikaan ole, ei uudessa mallissa ole mahdollista enää käyttää makrotalouspolitiikkaa talouskasvun tukemiseen. Julkinen valta ei voi myöskään harjoittaa enää aktiivista teollisuuspolitiikkaa eikä edes omistajapolitiikkaa. Julkisen sektorin rooli taloudellisen kasvun edistäjänä on siten muuttunut olennaisesti aiempiin vuosikymmeniin verrattuna, jolloin valtio oli aktiivinen kasvun vauhdittaja ja investointien ohjaaja. Suomen jäsenyys Euroopan rahaliitossa merkitsee sitä, että kansallisen talouspolitiikan käytössä ei ole raha- ja valuuttakurssipolitiikan välineitä, joilla voitaisiin vaikuttaa nopeasti kokonaiskysyntään ja hintakilpailukykyyn. Kansallisesta makrotalouspolitiikasta on jäljellä finanssipolitiikka. Siinäkin tosin tärkeimpiä tavoitteita ovat pitkän ajan vakauteen ja kestävyyteen liittyvät asiat, ei niinkään talouskasvun vauhdittaminen.

36 22 Taloudellinen kasvu ja kasvutekijät Talouden vapautuminen säätelystä, ulkomaisen omistuksen kasvu ja yritysten kansainvälistyminen on merkinnyt sitä, että kasvun kannalta tärkeät investointipäätökset tehdään yritysten ehdoilla. Julkinen talous voi edistää investointeja parantamalla yritysten toimintaympäristöä, huolehtimalla talouden vakaudesta ja turvaamalla riittävän osaamispohjan. Poliittisin päätöksin voidaan luoda edellytyksiä ja (rajoitetusti) kannustaa investointeja, mutta pääomia ei voida enää ohjailla. Valtionyhtiöitä ei voida enää käyttää aktiivisen teollisuuspolitiikan välineinä. Tällaisissa oloissa talouspolitiikan painopiste siirtyy tarjontapuolen tekijöihin. Kasvupolitiikassa korostuvat talouden pitkän ajan kasvuedellytyksiin vaikuttavat tekijät; näitä ovat kansallisen innovaatiojärjestelmän rakentaminen, tutkimuksen ja tuotekehityksen edistäminen, koulutus ja työvoimapolitiikka sekä kilpailupolitiikka ja markkinoiden toimivuudesta huolehtiminen. Kuvio 2.7. Ulkomainen omistus Helsingin pörssissä Milj. euroa Ulkomaalaiset, milj. euroa Suomalaiset, milj. euroa Ulkomaalaiset, % % tammi.94 tammi.95 tammi.96 tammi.97 tammi.98 tammi.99 tammi.00 tammi.01 tammi.02 tammi.03 tammi.04 tammi.05

37 Taloudellinen kasvu ja kasvutekijät 23 Kuvio 2.8. Suomalaisten teollisuusyritysten työpaikat Suomessa ja ulkomailla vuosina , henkeä Henkeä Suomessa Ulkomailla Lähde: Tilastokeskus, Suomen Pankki. Modernin talouden kasvutekijät Uusi kasvuteoria korostaa sitä, että talouden pitkän aikavälin kasvuvauhti määräytyy endogeenisesti. Investoinnit inhimilliseen pääomaan sekä tutkimus- ja kehitystoimintaan voivat johtaa pysyvästi nopeampaan talouden kasvuvauhtiin. Siten investoinnit ja osaamisen karttuminen sekä niihin vaikuttavat tekijät ovat talouskasvun kannalta keskeisiä tekijöitä. Inhimilliseen pääomaan tehtävien investointien yhteiskunnallinen tuotto on todennäköisesti suurempi kuin niiden yksilöllinen tuotto. Tästä seuraa, että yhteiskunnan kannattaa tukea osaamispääoman kasvua. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että julkisen sektorin kannattaa tukea koulutusta ja tutkimusta. Samalla myös talouden instituutioiden merkitys korostuu. Eri maiden välisiä kasvueroja voidaan selittää sillä, miten hyvin eri maiden instituutiot tukevat osaamispääoman kasvua. Näihin tekijöihin luetaan mukaan myös julkinen sektori. Talouden kasvua edistää agglomeraatio eli tuotannon alueellinen keskittyminen. Tuottavuus on kasvukeskuksissa yleensä korkeampi kuin muilla alueilla, ja myös innovaatiotoiminta on monesti alueellisesti keskittynyttä. 14 Globalisoituneessa 14 Fujita et al (1999).

38 24 Taloudellinen kasvu ja kasvutekijät maailmantaloudessa on tärkeää, että kansallinen politiikka ottaa huomioon alueellisen kasvudynamiikan ja pitää huolta kasvukeskusten elinvoimasta ja kilpailukyvystä. Infrastruktuurilla on tässä huomattava merkitys. Hyvien liikenneyhteyksien avulla kasvukeskusten alueellista vaikutuspiiriä voidaan myös laajentaa. 15 Maantieteellisen läheisyyden lisäksi keskeinen ulottuvuus uudessa järjestelmässä on teknologioiden läheisyys. Mitä lähempänä teknologiat ovat toisiaan, sitä helpommin uusi tieto ja vähittäiset parannukset omaksutaan puolin ja toisin. Erikoistuminen on pienen avoimen talouden menestyksen elinehto. Se voi toimia myös alueellisina klustereina. Kuvio 2.9. T&K-panostus T&K-menot Suomessa ,5 3 prosenttia bkt:sta 2,5 2 1,5 julkiset T&K-menot T&K-menot yhteensä 1 0, Uuden teknologian käyttöönoton ja innovaatioiden synnyn kannalta tärkeää ei ole vain tutkimus ja kehitys vaan myös talouden kyky omaksua uutta muualla kehitettyä teknologiaa. Talouden kasvuedellytysten parantamiseksi on siksi tärkeää pitää huolta riittävästä adaptaatiokyvystä. T&K-toiminnan lisäksi koulutus ja työvoimapolitiikka ovat tällöin avainasemassa. Osaava työvoima ja joustavat 15 Aschauer (1989) havaitsi tutkimuksessaan julkisten infrastruktuuri-investointien rajatuottavuuden olevan merkittävästi suurempi kuin yksityisten investointien rajatuotot ovat. Eräät myöhemmät tutkimustulokset ovat olleet ristiriidassa Aschauerin tulosten kanssa, lukuun ottamatta joitakin uusimpia tutkimuksia, jossa infrastruktuuri on sisällytetty osaksi teknologiaindeksiä. Aineistoilla ja muuttujavalinnoilla on ilmeisesti merkittävä vaikutus tuloksiin (ks. Duggal & al., 1999).

39 Taloudellinen kasvu ja kasvutekijät 25 työmarkkinat ovat avainasemassa silloin, kun yritykset tekevät tuotannontekijäetuihin perustuvia sijoittumispäätöksiä. Suomen talouden kasvumallin ja talouspolitiikan toimintatapojen ja välineiden muutos näkyy selvästi 1990-luvulla tapahtuneissa muutoksissa. Muutos ei ole merkinnyt kasvuvauhdin hidastumista ainakaan toistaiseksi ellei sitten katsota 1990-luvun lamavuosien kuuluvan uuden hallinnan kauteen. Laman jälkeen kasvu on kuitenkin ollut yhtä nopeata kuin 1980-luvulla. Kasvutilinpito osoittaa kuitenkin selviä muutoksia tapahtuneen talouden kasvutekijöiden keskinäisissä suhteissa. Merkittävin niistä on muutos pääomaintensiivisyyden kehityksessä. Entiseen verrattuna pääomakannan kasvu on selvästi hidastunut. Tämä on tietysti luonnollinen seuraus siitä, että investointiaste on alentunut entiseen verrattuna olennaisesti. Kun vielä 1980-luvulla kansantuotteesta noin 25 % käytettiin investointeihin, on 1990-luvun alun jälkeen investointien bruttokansantuoteosuus jäänyt nopean kasvun vuosinakin selvästi alle 20 prosentin. Samalla tehokkuus ja pääoman tuottavuus ovat kohonneet. Lisäksi vaihtotase on muuttunut ylijäämäiseksi ja hintavakaus saavutettu. Suomen voi katsoa sopeutuneen hyvin uuteen globalisoituneeseen talousjärjestelmään. Teollisuuden rakenne on monipuolistunut ja korkean teknologian tuotannon osuus kasvanut. T&K-menot ovat nousseet yli 3 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen. Suomalaisyritykset ovat myös olleet innovatiivisia ja patentoineet runsaasti. Aineetonta tietopääomaa kasvattavat T&K-investoinnit ovat näyttäneet osittain korvaavan samanaikaisesti alentuneita kiinteitä investointeja, mutta vain osittain. Kasvua on tukenut myös työpanoksen kasvu. Samalla kun pääomakannan kasvu on hidastunut, on talouskasvusta tullut entistä työintensiivisempää. Työajan lyhentyminen päättyi laman myötä. Työajat jopa kasvoivat, kun ylitöitä tehtiin aiempaa enemmän. Samalla kun työpanoksen käyttö on vuodesta 1994 lähtien ollut kasvussa, on työn kansantulo-osuus supistunut ts. palkat ovat nousseet hitaammin kuin tuottavuus luvun alussa syntyneen työttömyysongelman ratkaisun kannalta tällainen työtä suosiva kehitys on ollut hyvä, joskin ehkä parempiin tuloksiin olisi päästy, jos tehdyt työtunnit olisivat jakaantuneet tasaisemmin. Työn tuottavuuden kasvattaminen ei välttämättä ole tärkein tavoite silloin kun ongelmana on suurtyöttömyys. Pitemmän ajan kehitysnäkymien kannalta on kuitenkin tärkeää, että myös työn tuottavuuden kasvu voisi jatkua nopeana. Työttömyyden aleneminen ja arviot tulevasta väestökehityksestä korostavat tämän tavoitteen merkitystä. Tämä edellyttää kokonaistuottavuuden kasvua. Talouskasvu ei voi kuitenkaan perustua pelkästään kokonaistuottavuuden kasvattamiseen tehokkuushyötyjä saavuttamalla tai muita maita nopeammalla teknolo-

40 26 Taloudellinen kasvu ja kasvutekijät gisella kehityksellä (ei varsinkaan silloin kun useilla toimialoilla lähestytään jo globaalia tuottavuusrintamaa). Tämän vuoksi tarvitaan myös nykyistä korkeampaa investointi- ja työllisyysastetta. Avoimessa kilpailutaloudessa investointien kasvattaminen julkisen sektorin toimenpiteillä ei ole helppoa; aktiivinen kotimaista tuotantoa suosiva teollisuuspolitiikka ja pääomien ohjailu osoittautui jo 1970-luvulla vaikeaksi. Nykyisin ei ole enää edes kovin sopivaa, että valtio olisi aktiivinen toimija edes omistajana; pyrkimyksenä kaikkialla on pikemminkin yksityistää valtion omistukset. Kasvupolitiikan keskeiseksi ongelmaksi on pääomaliikkeiden vapautumisen jälkeen kaikkialla muodostunut investointien houkuttelu.

41 T&K kasvutekijänä 27 3 T&K kasvutekijänä Teknologinen kehitys parantaa tuottavuutta ja saa aikaan taloudellista kasvua. Teknologista kehitystä tapahtuu, kun otetaan käyttöön parempaa tekniikkaa tai kun työ organisoidaan entistä tehokkaammalla tavalla. Usein teknologinen kehitys on asteittaista ja se perustuu jo olemassa olevan teknologian hyödyntämiseen. Pitkällä aikavälillä tärkein teknologisen kehityksen lähde ovat kuitenkin innovaatiot eli uudet tuotteet ja tuotantotavat. Prosessi-innovaatiot alentavat tuotantokustannuksia. Tuoteinnovaatiot taas laajentavat väli- ja lopputuotteiden tarjontaa ja tuottavat siten kustannussäästöjä lopputuotteiden valmistajille ja uusia tuotteita kuluttajille. Innovaatioiden synty on usein satunnaista. Innovaatiot perustuvat usein kokeiluun jotkut kokeilut onnistuvat, toiset taas eivät. Innovaatioiden syntyä voidaan edistää systemaattisella tutkimus- ja kehitystoiminnalla (T&K). 3.1 T&K, teknologinen kehitys ja kokonaistuottavuus Pitkän ajan talouskasvussa on kyse ennen muuta kokonaistuottavuuden kasvusta (total factor productivity, TFP), eli tuotannontekijöiden (kuten pääomakannan, työn määrän, koulutustason tai muiden tuotantopanosten) lisäämisestä riippumattomasta kasvusta. Kokonaistuottavuuden kasvu mittaa teknologisen kehityksen sekä tehokkuutta ja skaalaetuja lisäävien organisatoristen, hallinnollisten, rakenteellisten, johtamistapojen ja teknisten muutosten vaikutusta tuottavuuteen. Kokonaistuottavuuden kasvun arvioidaan selittävän vähintään puolet OECD-maiden taloudellisesta kasvusta pitkällä aikavälillä (Easterly, 1999). Sellainen kansallinen talouspolitiikka, joka nostaa pääoman ja työvoiman tehokkuutta tai lisää endogeenisen teknisen kehityksen vauhtia, voi kiihdyttää tuottavuuden kasvua ja siten pitkän aikavälin talouskasvua (Easterly & Levine, 2001). Mikäli markkinat toimivat tehokkaasti, ne ohjaavat yritykset optimoimaan toimintatapansa ja tuotantokapasiteettinsa ja omaksumaan taloudellisimman teknologian; tämän jälkeen tuottavuuden ja tuotannon kasvu määräytyy oppimisen ja innovaatioiden aikaansaaman teknologisen kehityksen mukaan. Yritysten investoinnit T&K-toimintaan tuottavat innovaatioita, parantavat niiden kilpailukykyä ja vauhdittavat taloudellista kasvua. Tätä laajasti levinnyttä käsitystä tukevat sekä teoreettiset että empiiriset tutkimustulokset. 16 Esimerkiksi EU:n tasolla vallitsevaa vahvaa luottamusta T&K-toiminnan keskeiseen taloudelliseen rooliin kuvastaa komission myönteinen suhtautuminen jäsenvaltioiden T&K-tukipolitiikkaan (toisin kuin muihin yritystukiin, joihin suhtautuminen on kriittistä) sekä T&K-tukien olematon säätely. Tälle myönteiselle suhtautumiselle 16 European Commission (2002), OECD (2002), Tekes (2002) sekä Valtiovarainministeriö (2002).

42 28 T&K kasvutekijänä löytyy toki monta perustelua: T&K-toimintaan kohdistuvan tuen tavoitteet, erityisesti yksityisen T&K-toiminnan merkittävät yleishyödylliset ulkoisvaikutukset, T&K-investointeihin usein liittyvät huomattavat rahoitusvaatimukset ja riskit, sekä T&K-rahoituksen vähäinen kilpailua ja kauppaa vääristävä efekti tukevat liberaalia suhtautumista T&K-tukiin. Lisäksi T&K-investointien ja niistä syntyvien tuotteiden kaupallistamisen välinen aikajänne on usein suhteellisen pitkä. 17 Yritykset uskovat myös itse omien T&K-investointiensa tuottavuutta ja kannattavuutta edistävään vaikutukseen. Tämä näkyy yrityssektorin T&K-menoissa, jotka kasvoivat OECD-alueella reaalisesti yli 50 prosenttia 1990-luvun aikana (OECD, 2002). Investointien kasvu kertoo T&K-hankkeiden vaikuttavuudesta, koska yritysten voi olettaa arvioivan omien T&K-investointiensa tuoton oikein. Kilpailu pitää huolen siitä, että pitkällä aikavälillä ne yritykset, jotka sijoittavat T&K-menoihin joko liikaa tai liian vähän, joutuvat poistumaan markkinoilta joko yli-investointien tai tuotteiden (tai tuotantoprosessien) kilpailukyvyttömyyden takia. T&K-investoinnit ovat menoja, jotka sellaisenaan eivät saa aikaan tuotannonlisäyksiä tai tuottavuuden kasvua. T&K-investointeja voivat koskea myös alenevat skaalatuotot samalla tavalla kuin muitakin investointeja. 3.2 Vaikutusten arviointi mikrotasolta makrotasolle Empiirinen tutkimustieto T&K:n vaikuttavuudesta on kasvanut nopeasti viime vuosina. Tutkimustulokset sekä yritys- että toimialatasolta osoittavat selvästi vahvaa ja positiivista suhdetta T&K-menojen ja tuotannon kasvun tai kokonaistuottavuuden kehityksen välillä. Tutkimustulokset vaikutusten suuruudesta vaihtelevat paljon, mutta eri tutkimuksista kerättyjen keskiarvojen mukaan T&K-investointien tuotto yrityksille olisi keskimäärin 28 %; tulosten vaihtelu on tosin suurta, eri tutkimuksista saadut tuottoarviot vaihtelevat seitsemän ja noin 70 prosentin välillä. 18 T&K-toiminnan tuotot ovat jakautuneet hyvin epätasaisesti. Esimerkiksi Scherer ja Harhoff (2000) korostavat, että T&K-toiminnan hyvät keskimääräiset tuotot ovat syntyneet todennäköisesti muutamista onnistuneista innovaatioista. Heidän aineistossaan paras kymmenesosa kaikista tutkituista hankkeista tuotti % koko havaintoaineiston tuotoista; toisin sanoen yli puolet hankkeista oli tappiollisia. Onkin kiinnostavaa tutkia, onko olemassa jotain yhteisiä tekijöitä, jotka 17 Käytännössä tämä myönteinen suhtautuminen näkyy muun muassa sadoissa Euroopan yhteisön perussäännöstä poikkeavissa T&K-tuen myöntämistä sallivissa päätöksissä. Ks. European Commission (2002d). 18 Katsauksia aiheesta ovat laatineet esim. Mohnen (1990), Griliches (1992), Nadiri (1993), Cameron (1998) ja Wieser (2005).

43 T&K kasvutekijänä 29 edesauttavat tuottavien innovaatioiden syntyä. Innovaatiotoiminnan kokeilevan luonteen vuoksi sellaisten tekijöiden löytäminen on kuitenkin vaikeaa. Monesti turvaudutaan myös laajempiin kyselytutkimuksiin vaikutusten arvioimiseksi. T&K:n ulkoisvaikutukset eli T&K-toiminnan kokonaistaloudelliset hyödyt on usein arvioitu huomattavasti suuremmiksi kuin T&K-toimintaa harjoittavien yritysten siitä itselleen saamat suorat yksityiset hyödyt (Wieser, 2005). Tyypillisesti nämä koko yhteiskunnan (kuluttajien, kilpailijoiden, muiden toimialojen jne.) saamat tuotot ovat kaksinkertaisia verrattuna yritysten saamiin yksityisiin tuottoihin. Kansantaloudellisten ja yksityisten tuottojen suhde on vahva ja pysyväisluontoinen, vaikka T&K-toiminnan tutkitut vaikutukset muuten vaihtelevat voimakkaasti eri yrityksissä, toimialoilla ja maissa. On kuitenkin syytä muistaa, että T&K on vain yksi innovaatioita ja teknologista kehitystä kiihdyttävä tekijä, joskin esim. Hagedoorn ja Cloodt (2003) ovat havainneet innovaatioiden korreloivan voimakkaasti T&K-toiminnan kanssa. Tutkimustuloksia arvioitaessa on muistettava, että tieteelliselle julkaisutoiminnalle tyypillinen nk. julkaisuharha (publication bias) voi korostaa liiaksi näitä positiivisia vaikutuksia. Tällä tarkoitetaan sitä, että tilastollisesti merkittävät ja tutkimuksen taustalla olevaa teoriaa (jonka mukaan T&K kiihdyttää kasvua) tukevat tulokset julkaistaan todennäköisemmin kuin sellaiset havainnot, joissa tilastollisesti merkitseviä riippuvuuksia ei ole kyetty löytämään (Rosenthal, 1979; Begg & Berlin, 1988) tai joissa tulokset eivät ole odotetun kaltaisia. 19 T&K:n vaikutus yritystasolla ja yksityiset hyödyt Yritys- ja toimipaikkatason tutkimuksissa voidaan selvittää ns. yksityisiä tuottoja, eli niitä T&K:n tuottoja, jotka yritys voi täysimääräisesti sisäistää. 20 Tällä tarkoitetaan sitä tuottavuuden tai kannattavuuden paranemista, joka voidaan yhdistää T&K-menoihin. Avoimessa kilpailutilanteessa toimivat yritykset pyrkivät investoimaan juuri sen verran T&K-hankkeisiin kuin mitä niistä voidaan odottaa saatavan takaisin tulevina voittoina, tuottavuuden tai myyntitulojen nousuna. Eri alojen erilaiset T&K-intensiteetit kertovat siten teknologisista mahdollisuuksista ja kaupallisista tuotoista sektoreilla. Toimialoittaisen T&K-intensiteetin on havaittu korreloivan toimialojen tuottavuuden kanssa (ks. Adams & Jaffe, 1996) sekä Jaffe, 1986), ja vaikutusten vahvistuvan korkean teknologian toimialoilla Toimialan taloustieteessä julkaisuharha voi toimia myös niin, että markkinoiden vapautta korostavat (ja siten vallitsevaa taloustieteen neoklassista paradigmaa tukevat) merkittävät tulokset julkaistaan todennäköisemmin kuin markkinoiden vapaan toiminnan rajoittamista tukevat tulokset. 20 Mikäli myös muiden saman alan tai jotenkin liitoksissa olevien toimijoiden T&K otetaan huomioon, niin myös ulkoisvaikutukset voidaan liittää selvitykseen. 21 Ks. Harhoff (2000), Griliches (1980), Adams & Jaffe (1996), Goto & Suzuki (1989), Hall (1993), Griliches & Mairesse (1984) sekä Wang and Tsai (2003).

44 30 T&K kasvutekijänä Varsinaista tutkimukseen perustuvaa konsensusta ei kuitenkaan vallitse siitä, mitkä toimialat ovat tuottavimpia. T&K:n tuottavuus ei esimerkiksi ole selkeästi muita toimialoja korkeampi ns. tiedeintensiivisillä toimialoilla (Wieser, 2005) näillä aloilla korkea T&K-intensiteetti voi tietysti lähestyä jo laskevien rajatuottojen aluetta. Yksittäisten T&K-hankkeiden kannattavuutta ja vaikutuksia kartoitetaan uusien tapaustutkimusten avulla. Tapaustutkimusten arvo perustuu etupäässä ns. parhaiden käytäntöjen (best practice) selvittämiseen, eli niiden olosuhteiden laajempaan tutkimukseen, jotka ovat johtaneet merkittäviin tai jatkuviin merkittävästi kumuloituneisiin innovaatioihin. Ekonometrisessa vaikuttavuustutkimuksessa menetelmät ja kysymyksenasettelut keskittyvät mahdollisimman kattavan yritysjoukon vertailuun. Useimmat T&Ktoiminnan tuottavuutta mittaavat ekonometriset tutkimukset ovat soveltaneet T&K:lla laajennettua Cobb-Douglas -tuotantofunktiota 22. Osaa näistä tutkimuksista vaivaavat epärealistisen voimakkaat oletukset tuotantoteknologioiden vertailukelpoisuudesta yli sektoreiden tai tuotannontekijöiden keskinäisestä korvattavuudesta. Estimoitavat mallit ovat tyypillisesti Cobb-Douglas -tuotantofunktion sovelluksia, joilla eri tuotannontekijöiden joustot summautuvat yhteen. T&K-panokselle estimoidut joustot vaihtelevat 0,03:n ja 0,38:n välillä mediaanin ollessa n. 0,10. (Wieser, 2005). Mikäli muista panoksista ei vähennetä vastaavia T&Kpanostuksia, tulokset osoittavat liian alhaista tuottoa T&K:lle, koska T&Kpanostus tulee lasketuksi kahteen kertaan (Hall & Mairesse, 1995 ja Bartelsman et al., 1996). Estimoidut T&K-tuotot alenevat myös, jos selittäjien joukkoon lisätään toimialoittaisia dummy-muuttujia (Griliches & Mairesse, 1984; Odagiri & Iwata, 1986; Sassenou, 1988; Griliches & Mairesse, 1990; Wakelin, 2000). Poikkileikkausaineistot antavat tyypillisesti T&K-pääomalle (eli kumuloituneille T&K-menoille) suuren ja merkitsevän jouston, jopa yhtä suuren kuin fyysiselle pääomalle. Sen sijaan aikasarja-aineistot, joissa kontrolloidaan yritysten pysyviä eroja, antavat tyypillisesti T&K:lle jouston, joka on vain yksi kolmasosaa tai puolet fyysisen pääoman joustosta, ja usein ei-merkitsevä. (Hall & Mairesse, 1995). 22 Ks. Griliches (1984, 1986), Goto & Suzuki (1989), Lichtenberg & Siegel (1991), Hanel (2000), Wakelin (2001).

45 T&K kasvutekijänä 31 Taulukko 3.1. Suorat (yritysten sisäistämät) T&K:n tuotot, meta-analyysin tulokset Estimaatti Hav. lkm Keskiarvo Keskipoikk. Mediaani Min. Max. Tuotto (%) Merkitseviä 31 28,3 13,2 27,0 7,0 69,0 Kaikki havainnot 52 16,4 22,4 19,5 55,0 69,0 Joustot: poikkileikkausja aikasarjat Merkitseviä 81 0,132 0,094 0,104 0,027 0,380 Kaikki havainnot 102 0,118 0,090 0,100 0,016 0,380 Joustot: poikkileikkausaineistot Merkitseviä 44 0,121 0,064 0,104 0,027 0,292 Kaikki havainnot 48 0,117 0,073 0,104 0,008 0,292 Joustot: aikasarjat Merkitseviä 37 0,179 0,104 0,170 0,028 0,380 Kaikki havainnot 54 0,130 0,110 0,100 0,016 0,380 Lähde: Wieser (2005). Yhdysvalloissa T&K-menojen aikaansaamat tuottavuusparannukset ovat olleet useiden tutkimusten mukaan huomattavia, joskin tulosten vaihtelu tutkimuksesta toiseen on myös huomattavaa. 23 Poikkeuksiakin on. Esimerkiksi Link (1982) ei löytänyt merkittäviä T&K-vaikutuksia 1970-luvulta, kuten ei myöskään Scherer (1983). Comin (2004) laajensi malliaan ottamaan huomioon uudet yritykset ja pääomaan sidotun uuden teknologian, muttei siitä huolimatta saanut kuin marginaalisia T&K-vaikutuksia. Hänen johtopäätöksensä oli, että mikäli teknologia ottaa kirjallisuudessa esitetyn muotonsa, T&K-intensiteetti saattaa Yhdysvalloissa olla jo optimaalisella tasollaan. Liitetaulukoissa on esitetty suuri joukko tutkimustuloksia T&K-menojen tuotoista keskisuurissa ja pienissä maissa. Vaikka arvioitujen tuottoasteiden vaihtelu on suurta ja niihin liittyy huomattavaa epävarmuutta, ovat arvioidut tuottoasteet kuitenkin varsin korkeita. Wieserin (2005) meta-analyysin perusteella näyttää siltä, ettei maiden välillä ole merkittäviä eroja T&K:n tuottavuudessa. Monet tutkimukset, kuten Hall (1993), ovat havainneet T&K:n tuottavuuskontribuution laskeneen ajassa. Hallin (1993) mukaan T&K:n tuotto Yhdysvalloissa oli % luvuilla, mutta T&K-sijoitusten tuottavuusvaikutus laski keskimäärin 2 prosenttiyksikköä 1980-luvulla. Mairessen ja Hallin (1996) mukaan lasku jatkui 1980-luvulla sekä Yhdysvalloissa että Ranskassa. Hall & Mai- 23 Griliches (1980) ja Schankerman (1981) saivat Yhdysvaltain datalla 7 %:n ja 10 %:n tuottavuusjoustot T&K:lle. T&K-intensiteetti malli antoi prosentin tuottavuuden Yhdysvaltalaisten teollisuusyritysten T&K-menoille (Clark & Griliches, 1984; Griliches, 1986; Lichetenberg & Siegel, 1991). Terleckyj (1974), Griliches & Lichtenberg (1984), Scherer (1993) ja Griliches (1994) saivat taas yksityisesti rahoitetulle T&K:lle prosentin tuoton Yhdysvaltalaisilla teollisuussektoreilla.

46 32 T&K kasvutekijänä resse (1995) saivat T&K:n tuottavuudeksi ranskalaisella teollisuusyritystason aineistolla vuosilta tuotantojoustot, jotka vaihtelivat välillä 5 25 % riippuen käytetystä metodologiasta. Nämä tulokset koskevat kuitenkin 1980-lukua. Uudemmissa tutkimuksissa ei tällaista ole havaittavissa. Päinvastoin, Wieserin (2005) meta-analyysin tulokset osoittavat huomattavasti korkeampia joustoja T&K:lle 1990-luvulla kuin 1980-luvulla ja edelleen 1970-luvulla. Tämä havainto voi selittyä sillä, että ja 1980-lukujen panostukset uusien teknologioiden kehittämiseen alkoivat tuottaa merkittäviä kaupallisia tuloksia vasta 1990-luvun jälkipuoliskolla. Liitetaulukossa 3.3 on lueteltu joukko T&K-investointien vaikutusten suuruusluokista kertovia empiirisiä tuloksia yritys- ja toimialatasolla. Vaikutusten arviointi toimialatasolla ja ulkoisvaikutukset Yritykset sijoittavat resurssejaan T&K-toimintaan saadakseen sen avulla kehitettyä uusia tuotteita tai entistä tehokkaampia tuotantoprosesseja, jotka parantavat kannattavuutta. Yritysten omien tuottavuus- ja kannattavuushyötyjen lisäksi innovaatioilla ja T&K-varannon karttumisella on kuitenkin usein merkittäviä ulkoisvaikutuksia (spillovers) toisin sanoen T&K-toiminta hyödyttää usein myös yritysten ulkopuolisia tahoja kuten muita yrityksiä ja viime kädessä kuluttajia. Näiden ulkoisvaikutusten huomioiminen parantaa T&K-hankkeiden yhteiskunnallista tuottoa. Ulkoisvaikutukset ovat tyypillisesti kaksi kertaa yksityisiä tuottoja suurempia (Wieser, 2005). Nämä ulkoisvaikutuksista aiheutuvat kansantaloudelliset hyödyt (social returns) ovat tärkeä teknologiapolitiikan motivaatio. Ulkoisvaikutuksilla on keskeinen rooli endogeenisessä kasvuteoriassa. T&K voi johtaa uusiin tuotteisiin, joilla innovaattori saa väliaikaisia monopolivoittoja. Innovaattorin saamien hyötyjen lisäksi innovaatio voi kuitenkin myös tuottaa uutta tietoa, joka puolestaan helpottaa uusia innovaatioita tai alentaa tuotantokustannuksia ja siten hyödyttää kaikkia samalla kun uusi teknologia leviää. T&K:n ulkoisvaikutusten mittaaminen on osoittautunut käytännössä vaikeaksi. 24 Tapaustutkimuksiin perustuvia tuloksia vaivaa niiden yleistämättömyys. Aggregaattitason tarkasteluissa on taas vaikea erottaa vaikutusten lähdettä. Eri toimialat poikkeavat suuresti toisistaan teknologia- ja T&K-intensiivisyytensä suhteen. Myös toimialoittaiset erot tuottavuuden kehityksessä ovat huomattavan suuria. Voimakas ja vaikuttava T&K-panostuskin voi jäädä kansantalouden tasolla näkymättömäksi, jos taloudessa on suuria toimialoja, joilla tuottavuuskehitys on esim. kilpailun puutteen vuoksi heikkoa. Tämän vuoksi on tärkeää tarkastella toimialoja erikseen ja huomioida niiden erilainen tilanne ja kehitysdynamiikka. Olennainen osa vertailua on myös sen arvioiminen, kuinka kaukana eri toimialat ovat nk. global frontier -tasosta tuottavuudessa. 24 Ks. Griliches (1992) ja Klette et al. (1999).

47 T&K kasvutekijänä 33 Empiiriset tutkimustulokset ovat lähes yksimielisiä siitä että T&K:n sosiaaliset hyödyt voivat olla huomattavasti (noin kaksi kertaa) yksityisiä hyötyjä suuremmat, mutta tulokset vaihtelevat jonkin verran vuotomuuttujan rakenteen mukaan. Esim. Griliches (1992) on päätellyt ulkoisvaikutusten olevan merkittäviä ja huomattavasti suurempia kuin yksityisten hyötyjen. Nadirin (1993) tulokset tukevat tätä väitettä. Hänen mukaansa T&K:n yhteiskunnalliset hyödyt vaihtelevat 20 prosentista yli 100 prosenttiin, ja keskimäärinkin sosiaalinen tuottoaste olisi jopa 50 %. Mairesse & Mohnen (2003) estimoivat yksityiset tuotot prosenttiin ja sosiaaliset tuotot jopa 50 tai 100 prosenttia tätä suuremmiksi. Empiirisissä sovelluksissa on pääsääntöisesti käytetty kolmea eri tapaa painottaa T&K:n ulkoisvaikutuksia. Niissä on pyritty mittaamaan toimialojen välisiä kauppa- ja investointivirtoja 25, niiden välistä teknologista etäisyyttä 26 sekä näiden yhdistelmiä. 27 Lisäksi ulkoisvaikutuksia on mitattu yksinkertaisesti lisäämällä tuotantofunktioon yhdeksi tuotannontekijäksi yrityksen oman T&K-panoksen lisäksi muiden samalla alueella tai toimialalla toimivien yritysten T&K-panos. Globaalit ulkoisvaikutukset Useat tutkijat (ks. esim. Quah, 2002) ovat korostaneet tiedon paikkaan sitoutumattomuutta. Vaikka tietoa periaatteessa onkin kaikkialla saatavissa, käytännössä sijainnilla on kuitenkin suuri merkitys. Tiedon siirtyminen on sitä suurempaa mitä läheisempiä teknologiat ovat ja mitä lyhyempiä ovat maantieteelliset etäisyydet. 28 Vaikka voisi kuvitella, että tieto on nykyään helposti siirrettävissä minne tahansa, uuden tiedon hyödyntäminen edellyttää ennen kaikkea riittävää absorptiokykyä. 29 Absorptio- eli omaksumiskyky edellyttää taas riittävää osaamista. Osaaminen on jakautunut alueellisesti hyvin epätasaisesti. Vaikka suurin osa tiedosta ja teknologiasta on periaatteesta lähes vapaasti omaksuttavissa, ei teknologian siirtyminen kuitenkaan käytännössä näytä olevan helppoa tai itsestään selvää. Taloudellinen kehitys edellyttää suotuisia olosuhteita, jotka edistävät teknologian diffuusiota. Tällaisia ovat talouden avoimuus kansainväliselle kaupalle ja ulkomaisille investoinneille, riittävä poliittinen vakaus ja 25 Kyseessä ovat ns. transaktiopainot; ks. van Meijl (1995), Sveikauskas (1981), Terleckyj (1974, 1982), Wolf & Nadiri (1993) ja Sakurai et al. (1997). 26 Teknologista etäisyyttä voidaan mitata T&K-tyypillä (Goto & Suzuki, 1989), tutkijoiden kvalifikaatioilla (Adams, 1990), the patenttien luokkajakaumilla (Jaffe, 1986) tai patenttien luokituksilla ja viittauksilla (Verspagen, 1997a, b). 27 Teknologiavirtamatriisit yhdistävät teknologia- ja markkinaläheisyyskonseptit identifioimalla uuden teknologian tai innovaation luojat ja mahdolliset käyttäjät; ks. esim. Scherer (1982) ja Putnam & Evenson (1994). 28 Ks. Adams & Jaffe (1996), Keller (2002), Grünfeld (2002), Jaffe et al. (1993), Maurseth & Verspagen (2002), Orlando (1999), Jaffe, Trajtenberg & Henderson (1996), Sjöholm (1996), Lehto (2004). 29 Harhoff (2000), Mohnen (1999), Griffith, Redding & Reenen (2000), Leiponen (2000), Cohen & Levinthal (1989).

48 34 T&K kasvutekijänä toimiva infrastruktuuri sekä ennen kaikkea työvoiman ja organisaatioiden riittävä osaaminen ja omaksumiskyky. Alueellinen läheisyys ja samantasoinen teknologinen osaaminen edistävät tiedon siirtymistä. Samanlainen vaikutus on kaupalla ja investoinneilla. Kansainvälinen kauppa tarjoaa mahdollisuuksia laajentaa tuotantopanoksien hankintamahdollisuuksia ja ostaa halvemmalla hinnalla, ml. eturintaman teknologioita, ja ottaa kiinni tuottavuudessa edellä olevia maita (Fagerberg, 1987; Abramovitz, 1986). Taulukko 3.7. Empiirisiä tuloksia T&K:n ulkoisvaikutuksista Yritystasolla Tuotto Toimialatasolla Tuotto USA USA Jaffe (1986) 10 % S (30 % within/ from Terleckyj (1974) % outside) Bernstein-Nadiri 9 14 % S (9 27 within and Terleckyj (1980) 183 % (1989b) from outside dep. on industry) Sveikauskas (1981) 50 % Kanada Scherer (1982, 1984) % Bernstein (1988) % S Griliches-Lichtenberg % (1984b) Japani Wolff-Nadiri (1987) % Sassenou (1988) 10 % e omasta Bernstein-Nadiri % S Belgia Fecher (1989) 0,50 % (1988) Bernstein-Nadiri (1991) % S Kanada Postner-Wesa (1983) (26 %) 18 % e Hanel (1988) 100 % Sterlacchini (1988) % Mohnin-Lepine (1988) % S Bernstein % S Japani Odagiri (1985) n.s. Goto-Suzuki (1989) 80 % e : jousto; S : social rate of return (suorat + epäsuorat tuotot); n.s.: ei-merkitsevä. Lähde: Nadiri (1993). Innovaatioiden, tiedon ja teknologian omaksuminen ja välittyminen maasta toiseen ovat taloudellisen kasvun kannalta keskeisiä tekijöitä. T&K:n ulkoisvaikutukset leviävät innovaatioina maasta toiseen. Lopulta ne hyödyttävät eniten kuluttajia, jotka saavat käyttöönsä uusia ja entistä edullisempia tuotteita. Tästä syystä yhdessä maassa tehdyt T&K-panostukset nostavat tuottavuutta myös

49 T&K kasvutekijänä 35 muissa maissa. Merkittävistä maiden välillä tapahtuvasta teknologian ja osaamisen siirrosta johtuvista tuottavuusvaikutuksista ovat raportoineet mm. Lichtenberg (1993) ja Park (1995). Taulukko 3.9. T&K:n ulkoisvaikutuksia toimialatasolla selvittäneitä ekonometrisia tutkimuksia Tutkimus Maa Ajanjakso Toimiala** Muiden Maat*** toimialojen yritykset Tuotto* Tuotto* Tuotto* Bernstein and Nadiri (1989) USA Bernstein and Nadiri (1991) USA Griliches and Lichtenberg (1984) USA Scherer (1982) USA Scherer (1984) USA Sveikauskas (1981) USA Terleckyi (1974) USA Terleckyi (1980) USA Wolff and Nadiri (1987) USA Bernstein (1989) Canada Hanel (1988) Canada Mohnen and Lépine (1988) Canada Goto and Suzuki (1989) Japan Sterlacchini (1989) UK Painottamaton keskiarvo Keskivirhe Merkkien selitykset: * Bruttotuotto. [Joissain tapauksissa nettotuotot on muunnettu bruttotuotoiksi 10 %:n poistoprosentti -oletuksella. Ks. Australian Industry Commission (1995)]. **Toimialatuotoissa on mukana sekä T&K:stä harjoittavien yritysten tuotot että muiden saman toimialan yritysten tuotot. ***Maiden/ valtioiden tuotot sisältävät sekä toimialan tuotot että muiden toimialojen yritysten tuotot. Koska vähiten (eniten) tuottavat toimialat eivät välttämättä ole samoja, jotka tuottavat vähiten (eniten) yrityksille muilla toimialoilla, maan kokonaistulos ei välttämättä vastaa vaihteluvälien summaa. Lähde: Wieser (2005), Australian Industry Commission (1995). Pienet avoimet taloudet hyötyvät suhteellisesti eniten muissa maissa tehdyistä innovaatioista. Verspagen (1997) on arvioinut ulkomaisen T&K:n vastaavan keskimäärin noin kahta kolmannesta T&K:n vaikutuksista kokonaistuottavuuden kasvuun. Pienissä maissa tämä osuus on pienempi kuin suurissa. Mohnenin (1992b) mukaan ulkomainen T&K selitti vain 25 % kokonaistuottavuuden kasvusta Yhdysvalloissa, mutta noin 45 % Saksassa, Japanissa, Ranskassa ja Iso- Britanniassa. Yhdysvallat näyttäisi siten olevan ainoa maa, joka on edes jossain määrin omavarainen T&K-toiminnan suhteen. Kaikki muut maat ovat riippuvaisia globaalitaloudesta ja muualla tehdyistä innovaatioista teknologisessa kehityksessään.

50 36 T&K kasvutekijänä Pienten maiden T&K-panostukset ovat globaalilla tasolla yleensä aina pieniä. Varsinkin pienissä maissa innovaatioiden tuottamisen edellyttämä kriittinen massa voidaan saavuttaa vain keskittämällä resursseja, mikä puolestaan nostaa tällaisiin T&K-sijoituksiin liittyviä riskejä. Pienten maiden onkin yleensä keskityttävä T&K-toiminnassaan vain tietyille aloille, joilla niillä on vahvuuksia. Pienten maiden strategiana voi myös olla tukeutuminen muualla tehtyihin innovaatioihin ja keskittyminen pelkästään teknologisen omaksumiskyvyn kehittämiseen. 3.3 Tutkimustuloksia T&K:n vaikuttavuudesta Suomessa Suurin osa T&K:n vaikuttavuutta mitanneista suomalaistutkimuksista on pääsääntöisesti keskittynyt julkisen tuen vaikuttavuuden arviointiin. Siitä huolimatta perusteellista tutkimusta julkisen tuen kokonaishyödyistä ja kustannuksista, joilla vastattaisiin tyhjentävästi ym. julkisen tuen edellytyksiin, ei ole suoritettu. Niinisen (1999, 2000) tulokset osoittivat julkisen ja yksityisen T&K:n nostavan tuottavuutta suomalaisilla teollisuustoimialoilla vuosina T&K-menot saivat aikaan kuitenkin vain 8 9 % teollisuusyritysten kokonaistuottavuuden kasvusta, kun yksi neljäsosa syntyi jäännösterminä teknisestä kehityksestä, ja yksi kolmasosa eksogeenisesta kysynnästä. Kaikkiaan T&K näyttää kasvattavan kokonaistuottavuutta ja tuottavan hyviä tuloksia (esim. Rouvinen, 1999; Takalo et al., 2004; Niininen, 2000). Vaikutusten synty ulkoisvaikutusten kautta tukee julkisen tuen perusteluita, koska se rajoittaa yritysten mahdollisuuksia omia kokonaan tuen synnyttämät hyödyt. Niinisen (2000) tutkimusta lukuun ottamatta, T&K:n vaikutuksien tutkimiseen keskittyvät selvitykset jättävät usein huomiotta muut tuottavuuteen vaikuttavat tekijät. Tällöin on vaikea erottaa mikä johtuu mistäkin tai mikä olisi paras tapa nostaa tuottavuutta. Esim. Berghäll (2006b) täydentää T&K:n tuottavuustutkimuksia keskeisen elektroniikkateollisuuden osalta dekomponoimalla tuottavuuden kasvu sen tärkeimpiin osa-alueisiin, joita ei tulisi sekoittaa keskenään. Rantalan (2004) mukaan suurimmat tuotot julkisille T&K-investoinneille on saatu elektroniikkateollisuudesta. Tulokset eivät kuitenkaan olleet tilastollisesti merkitseviä elektroniikkateollisuuden osalta sen vuoksi, että sektorin omat T&Kpanostukset olivat suuria verrattuna saatuihin tukiin. Korkein rajatuotos julkisille T&K-tuille saatiin niillä sektoreilla, joilla T&K-intensiivisyys oli vähäistä. Tällaisia olivat mm. rakentaminen ja liike-elämän palvelut. Rantalan mukaan yritysten tuottavuuden kasvu 1990-luvun lopulla johtui ensi sijassa elektroniikkateollisuuden suurista T&K-investoinneista. Tukea saaneiden ja ilman tukea toimineiden yritysten vertailu osoitti Tekesin rahoitusta saaneiden yritysten tuottavuuden ja sen kasvun olleen 1990-luvulla keskimääräistä korkeampi (Lehtoranta, 2000). Tekesin myöntämän rahoituksen ja tuottavuuden välinen yhteys näytti vahvistuneen erityisesti palvelualojen yri-

51 T&K kasvutekijänä 37 tyksissä. Kausaliteetti jää selektiivisyysharhan johdosta kuitenkin avoimeksi ja johtopäätökset epävarmoiksi. Maliranta (2000) löysi julkiselle tuelle vain heikkoja jos mitään vaikutuksia. Välillisiä vaikutuksia sen sijaan saattoi syntyä toimialan T&K-intensiteetin kasvun kautta. Venetoklis (2001) ei myöskään löytänyt merkittäviä eroja Tekesiltä tukea saaneiden ja saamatta jääneiden yritysten välillä. Ali-Yrkön (1998) ja Toivasen ja Niinisen (1998/2000) mukaan julkinen T&Krahoitus nostaa T&K:ta eniten rahoitusvaikeuksissa olevissa yrityksissä. Tämä on luonteva tulos, koska varsinkin pienissä yrityksissä on usein vaikeuksia löytää rahoitusta riskipitoisille kehityshankkeille. Suurissa ja vakavaraisissa yrityksissä vastaavia ongelmia ei yleensä ole. Ei-syrjäytysvaikutuksia -tuloksen on saanut Lehto (2000). Endogeenisuusongelman huomioonottaminen kuitenkin puolitti julkisen tuen kerroinestimaatin verrattuna tavalliseen regressiomalliin; saatu tuki ei osoittautunut substituutiksi eikä komplementiksi yrityksen omalle T&K-rahoitukselle. Myös Ali-Yrkkö & Pajarinen (2003) ottivat huomioon endogeenisuusongelman käyttämällä julkisia T&Kmenoja instrumenttimuuttujana. Heidän tuloksensa osoittavat, että ainakin metalli- ja elektroniikkateollisuudessa syrjäytysvaikutusta ei ollut havaittavissa vuosina , mutta tuen vaikutuksen suuruutta ei voitu arvioida käytetyillä muuttujilla. Suuri osa T&K:ta käsittelevistä suomalaistutkimuksista käyttää muita näkökulmia tarkastelussaan. Esim. Beers et al. (2004) vertailivat Suomen ja Hollannin innovaatiojärjestelmiä tarkastelemalla innovaatiokatsausaineistoilla (CIS) ulkomaisten yritysten ja paikallisten tutkimuslaitosten yhteistyöhalukkuutta. Suomalainen innovaatiojärjestelmä osoittautui hollantilaista tehokkaammaksi tässä suhteessa, ja julkisella T&K-tuella voi olla asiassa osuutensa. Tanayama (2002) on tarkastellut teknologiselta luonteeltaan erityyppisten innovaatioiden kehittämisprosesseja. Tiede- ja teknologiayhteistyöllä esim. yliopistojen ja korkeakoulujen kanssa ja julkisilla tuilla on merkitystä erityisesti radikaalien ja monimutkaisten innovaatioiden kehittämisessä. Kilpailullisista paineista syntyneet innovaatiot ovat useimmiten inkrementaalisia. Hän löysi teknologisissa mahdollisuuksissa sektorikohtaisia eroja, jotka heijastuvat innovaatiotoiminnan luonteeseen erityisesti innovaatioiden kompleksisuuteen. Sektorin suotuisa taloudellinen kehitys näyttäisi edesauttavan monimutkaisten innovaatioiden kehittämistä ja tarjoavan laajemman tuotedifferentaation kautta tilaa inkrementaalisille innovaatioille. VTT:llä on selvitetty myös laajassa Sfinnoprojekteissa rakennemuutoksen syitä ja innovaatioiden syntymistä mikrotasolla (Palmberg et al., 2000).

52 38 T&K kasvutekijänä Useat OECD-maat huomioonottavassa toimialatutkimuksessa Rouvinen (2002) on osoittanut kausaliteetin kulkevan selkeästi T&K:sta tuottavuuteen, eikä päinvastoin. Hänen mukaansa T&K:n tuottavuusvaikutukset ilmenevät huomattavalla jopa neljän vuoden viiveellä, mutta vaihtelu ajoituksen ja voimakkuuden suhteen on merkittävää. Tuloksien kirjo osoittaa vahvasti tutkimuksen ja seurannan tarpeen. Panosten ja tuotosten suhteen epätyydyttävä kokonaistulos näyttää johtuvan useiden toimialojen heikosta teknologian diffuusiosta tai muista tuottavuuden kasvua rajoittavista tekijöistä. Korkeat T&K-sijoitukset eivät välttämättä ole epäonnistuneita, vaan havaitut erot makrotaloudellisessa kehityksessä voivat johtua suhdannevaihteluiden lisäksi toimialarakenteesta. 3.4 Julkinen T&K-tuki Innovaatioiden ja T&K-panostusten yhteiskunnallinen hyöty voi olla suuri, mutta yrityksille jäävä hyöty (tai sen odotusarvo) taas niin pieni, ettei hankkeiden yksityinen rahoitus ole kannattavaa. Tällöin tarvitaan julkista T&K-rahoitusta. Toinen perustelu julkiselle T&K-tuelle on se, että innovatiiviset mutta pienet kasvuyritykset eivät syystä tai toisesta kykene hankkimaan riittävästi markkinaehtoista rahoitusta riskipitoisille kehityshankkeilleen. Julkinen tuki T&K-hankkeille on kannattavaa, mikäli tuen seurauksena syntyvä T&K-menojen kasvu tuottaa sellaisia positiivisia ulkoisvaikutuksia, joita tuen saajat eivät pysty omimaan. Julkisen T&K-tuen tuottavuus Empiiriset tutkimustulokset ovat lähes yksimielisiä siitä, että T&K:n sosiaaliset hyödyt voivat olla huomattavasti yksityisiä hyötyjä suuremmat (liitetaulukoissa on listattu joukko alan tutkimuksia). Yritysten tuottavuuden kasvu näyttää olevan herkkä yritysten oman toimialan T&K-intensiivisyyden tasolle, eli julkisen teknologiapolitiikan ja valtion interventioiden vaikutus näyttää välittyvän yrityksiin erityisesti T&K-myönteisen toimintaympäristön kautta. Toimialan lisäksi yritystä lähellä sijaitsevien toisten yritysten T&K-toiminta vaikuttaa myönteisesti yrityksen T&K:n tuottavuuteen. Tällaisia positiivisia ulkoisvaikutuksia yritykset eivät pysty kokonaan sisäistämään (vaikka ne esimerkiksi patenttisuojan avulla pyrkivät siihen), minkä johdosta yksityisten T&K-menojen taso voi jäädä sosiaalista optimia alhaisemmaksi. Mikäli markkinat eivät tarjoa riittäviä kannustimia sosiaalisesti optimaalisen innovaatiotason ja teknologian siirron syntymiselle, julkiset T&K-tuet ovat perusteltavissa taloudellista tehokkuutta ja hyvinvointia edistävinä.

53 T&K kasvutekijänä 39 Toisaalta useat tulokset osoittavat myös, että julkisesti rahoitettu T&K ei välttämättä tuota yhtä hyvin kuin yksityisesti rahoitettu. Esimerkiksi Levyn ja Terleckyjn (1983) mukaan T&K-menojen aikaansaama tuottavuusvaikutus oli 28 % yksityiselle menoille ja vain 6 % julkisille menoille. 30 Hall ja Mairesse (1995) saivat jopa negatiivisen tuottavuusvaikutuksen julkisesti rahoitetulle T&K:lle. Käyttämällä aggregaattitason tietoja useammasta maasta Lichtenberg (1993) päätteli, että julkisilla varoilla rahoitetun tutkimuksen rajatuotto on yksityisillä varoilla rahoitetun tutkimuksen rajatuottoa pienempi. Samaan tulokseen tuli Park (1995) tutkiessaan 10 OECD-maata. Päinvastaisen tulokseen ovat tulleet makrotason tutkimuksessaan Guellec ja van Pottelsberghe de la Potterie (2001) jotka raportoivat, että yhden prosentin lisäys julkisissa T&K-menoissa lisää kokonaistuottavuuden kasvua 0,17 prosenttia, mikä hieman ylittää yksityisille T&Kmenoille saadun 0,13 prosentin kokonaistuottavuuden kasvun. Tulokset julkisen ja yksityisen T&K:n komplementaarisuudesta tai niiden keskinäisestä korvattavuudesta (substituutiosta) ovat ristiriitaisia 31. Komplementaarisuutta puoltavia tutkimustuloksia ovat esittäneet Link (1982), Scott (1984), Levy & Terleckyj (1983) ja Mansfield (1984). Substituution puolesta taas puhuvat Lichtenberg (1984, 1988) sekä Mamuneas & Nadiri (1996). OECD:n (1999b) laaja useita maita käsittelevä Guellecin ja van Pottelsberghe de la Potterien (1997) tutkimusta laajentava tutkimus päätteli, että julkisella T&K-rahoituksella voi olla tietyn pisteen jälkeen aleneva vaikutus, riippuen sekä tuen määrästä, laadusta että sen kohdentumisesta. Klette & Moen (1999) ja Bergström (1998) ovat norjalaista ja ruotsalaista aineistoa hyödyntäneissä tutkimuksissaan havainneet julkiset T&K-tuet varsin tehottomiksi. Julkisesti rahoitettujen T&K-hankkeiden vaikutukset tuottavuuteen näyttävät siis useiden tutkimusten mukaan jäävän selvästi vähäisemmiksi kuin yritysten omien T&K-hankkeiden vaikutukset. Tällainen tulos on kuitenkin varsin odotettu seuraus julkisesti tuettujen T&Khankkeiden erilaisesta luonteesta. Monesti niiden avulla tehdään hitaasti vaikuttavaa ja tuloksiltaan epävarmaa perustutkimusta ja samalla parannetaan absorptiokapasiteettia. García-Quevedon (2004) meta-analyysi empiirisistä tutkimuksista toteaakin, että julkisen tuen yksityistä tukea nostava vaikutus jää epäselväksi. Kaikkien tutkimuksien luetteleminen metodeiltaan, mallinnuksiltaan ja aineistoiltaan ei ole tarkoituksenmukaista, koska mikään tutkimuksen erityispiirre ei johda tietyn tyyppiseen tulokseen, eikä laajuuden huomioon ottaen ole mahdollistakaan. Yhteenvetona voidaan todeta, että julkinen tuki on perusteltua vain, jos: (a) tuki nostaa yritysten omaa T&K:ta syrjäyttämättä sitä; 30 Ks. myös Griliches (1980 ja 1986), Griliches & Lichtenberg 1984, Lichtenberg & Siegel 1991 sekä Dilling-Hansen et al. 2000, jotka ovat saaneet saman suuntaisia tuloksia. 31 David et al

54 40 T&K kasvutekijänä (b) (c) T&K:n nousu aiheuttaa sellaisia positiivisia ulkoisvaikutuksia, joita yritykset eivät pysty sisäistämään, ja ulkoisvaikutukset riittävät kattamaan niin suoran T&K-tuen määrän kuin sen epäsuorasti aiheuttamat kustannuksetkin. Koska julkinen interventio aiheuttaa hallinnollisia ja muita kustannuksia ja vääristää kilpailua, tehokas interventio edellyttää, että kokonaishyödyt ylittävät kokonaishaitat. Näiden ehtojen toteutuminen ei ole itsestään selvää ja todennäköisesti vaihtelee suuresti yli ajan ja toimialojen. Sen johdosta jatkuva seuranta ja evaluaatio on tärkeää. Ne tulee sisäistää tuen jakoprosessiin niin, että muutoin tarpeettomatkin tiedot ovat helposti tutkijoiden käytettävissä. Tyypillisiä puutteita on riittävien kontrolliryhmien puute, havaintojen lukumäärän puutteellisuus, suoranaiset virheet, eri aineistojen erilaiset tilastointitavat ja aineistojen yhteensovittamattomuus, tietojen päällekkäisyyksien tai puutteiden vaikea havainnointi, jne. On todennäköistä, että T&K:ta ja siihen liittyvää julkista tukea koskee alenevien rajatuottojen laki, vaikka T&K-menojen nykyisellä tasolla niiden kansantaloudelliset vaikutukset voivat olla jopa kasvavia. T&K-tukiin investoimalla ei voida kuitenkaan rajattomasti nostaa tuottavuutta. Meister & Verspagen (2004) simuloivat EU-alueen mahdollisuuksia saavuttaa EU:n Lissabonin agendan (European Council, 2002) tavoite, eli USA:n tuottavuusrintaman saavuttaminen, nostamalla T&K-menot EU-valtioiden tuella asetettuun 3 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tulokset osoittavat selkeästi, että ceteris paribus T&K-tavoitteen saavuttaminen ei riitä nostamaan Eurooppaa USA:n ohi kokonaistuottavuudessa. Tämä johtuu siitä, että tuottavuuseroon vaikuttavat monet muutkin tekijät kuin T&K-intensiteetti. Investoinnit fyysiseen ja inhimilliseen pääomaan, omaksumiskyky, yksityisen ja julkisen sektorin tutkijoiden vuorovaikutus, oikea teollisoikeuksien ja aineettomien oikeuksien suojataso yms. voivat olla T&K:n veroisia tekijöitä Lissabonin tavoitteen saavuttamisessa. T&K-tuen tuottavuus Suomessa Julkisen T&K-tuen vaikuttavuutta on tutkittu jonkin verran myös Suomessa vaihtelevin tuloksin. Niinisen (1999, 2000) tulokset osoittivat julkisen ja yksityisen T&K:n nostaneen tuottavuutta suomalaisilla teollisuustoimialoilla vuosina T&K-menot saivat aikaan kuitenkin vain 8 9 % teollisuusyritysten kokonaistuottavuuden kasvusta. Samansuuntaisia positiivisia tuloksia on saanut Lehto (2000). Ali-Yrkön (1998) ja Toivasen ja Niinisen (2000) mukaan julkinen T&K-rahoitus nostaa T&K:ta eniten rahoitusvaikeuksissa olevissa yrityksissä. Tämä on luonteva tulos, koska varsinkin pienissä yrityksissä on usein vaikeuksia löytää rahoitusta riskipitoisille kehityshankkeille. Suurissa ja vakavaraisissa yri-

55 T&K kasvutekijänä 41 tyksissä vastaavia ongelmia ei yleensä ole. Piekkolan (2006) tulosten mukaan likviditeettiargumentilla ei kuitenkaan voida perustella julkista T&K-tukea. Suomalaisten tutkimusten valossa T&K-toiminta näyttää kasvattavan kokonaistuottavuutta ja tuottavan siten hyviä tuloksia (esim. Rouvinen, 1999; Takalo et al., 2004; Niininen, 2000). Vaikutusten synty ulkoisvaikutusten kautta tarjoaa tukea julkisen tuen perusteluille, koska se rajoittaa yritysten mahdollisuuksia omia kokonaan tuen synnyttämät hyödyt. Vaikka suuri osa tutkimuksista keskittyy julkisen tuen yksityisiä T&K-investointeja nostavaan vaikutukseen, perusteellista tutkimusta julkisen tuen kokonaishyödyistä ja kustannuksista ei ole kuitenkaan suoritettu. T&K:n vaikutuksien tutkimiseen keskittyvät selvitykset eivät aina huomioi riittävästi muita tuottavuuteen vaikuttavia tekijöitä. Piekkolan (2006) tutkimustulokset täydentävät kuvaa, ja osoittavat T&K-tuen nostavan tuottavuutta erityisesti tuottavuusrintaman tuntumassa olevissa pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. Suurissa yrityksissä ei vastaavaa tuottavuusvaikutusta havaittu. Työpaikkojen luonnissa varsinkaan aluepoliittisena keinona tuet eivät ole tehokkaita, vaan tuki saattaa valua kokonaan palkkoihin.

56 42 Toimialoittaisen tuottavuuskehityksen mallittaminen 4 Toimialoittaisen tuottavuuskehityksen mallittaminen 4.1 Epäyhtenäinen tuottavuuskehitys ja sen selittäminen Tuottavuuden tasossa ja kasvuvauhdissa on suuria eroja eri kansantalouksien, alueiden, toimialojen ja yritysten välillä. Esimerkiksi Suomessa on suuria eroja eri toimialojen tuottavuudessa. Parhaat toimialat kuten paperiteollisuus ja elektroniikkateollisuus ovat Suomessa tuottavuudeltaan lähellä maailman huippua. Toiset taas kuten vähittäiskauppa ja maatalous ovat prosenttia globaalin tuottavuusrintaman alapuolella. Lisäksi toimialojen sisällä on suuria yritysten välisiä tuottavuuseroja. Näihin eroihin on useita eri syitä. Tässä luvussa tarkastellaan eri tekijöiden vaikutusta toimialojen tuottavuuden tasoon. Lähtökohtana on ajatus, että on olemassa erilaisia rakenteellisia tekijöitä, joiden vuoksi jokin tietty toimiala tai yritys ei ole onnistunut saavuttamaan oman alansa globaalia tuottavuuden eturintamaa. Tuottavuus voi kasvaa esimerkiksi sen vuoksi, että kohoavat kustannukset ja toimialan heikko tuotannon kasvu pakottavat taantuvan toimialan supistamaan tuotantoaan ja rationalisoimaan tuotantoaan. Tällöin ei ole kyse teknologisen kehityksen aikaansaamasta harppauksesta eteenpäin vaan sopeutumisesta heikentyviin olosuhteisiin. Maatalouden sopeutuminen Suomen EU-jäsenyyteen on esimerkki tästä. Lopputuloksena on ollut toimialan erittäin nopea tuottavuuden kasvu, vaikka kyseessä ei olekaan mikään kasvuala. Toimialat, jotka ovat esim. vähäisen kilpailun tai aiempien tullimuurien vuoksi kaukana globaalista tuottavuusrintamasta, voivat kasvattaa suhteellisen helposti tuottavuuttaan kopioimalla olemassa olevia teknologioita ja toimintatapoja. Esimerkkeinä tällaisesta toimialasta voidaan mainita elintarviketeollisuus ja vähittäiskauppa. T&K-toiminnan kannalta ja samalla pitkän aikavälin hyvinvoinnin kasvun kannalta keskeistä onkin kokonaistuottavuuden kasvu, eli sellainen kasvu, joka ei johdu pääoman ja työvoiman tai muiden tuotantopanosten käytön lisäämisestä. Muutokset yritysten organisaatiossa ja toimintatavoissa voivat myös kasvattaa kokonaistuottavuutta tehostumisen kautta ilman T&K-panostuksia. Usein tällaisia etuja saadaan kilpailun lisääntymisen tai ulkomaisen omistuksen seurauksena. Toinen potentiaalisesti merkittävä kokonaistuottavuutta kasvattava tekijä on skaalaetujen entistä parempi hyödyntäminen. Tällöin avainasemassa voivat olla alueellinen keskittyminen ja toimialarationalisoinnit. T&K-politiikan arvioinnin kannalta kiinnostavaa on tietysti teknologisen kehityksen aikaansaama kokonaistuottavuuden kasvu. Tällaista kehitystä voidaan

57 Toimialoittaisen tuottavuuskehityksen mallittaminen 43 havaita eri toimialoilla. Osin taustalla on yleinen teknologian diffuusio, osin taas oma T&K-toiminta. Toimialoittaisella tarkastelulla identifioidaan T&Kintensiiviset toimialat ja arvioidaan niiden kautta saatuja kansantaloudellisia hyötyjä. 4.2 Pääomaintensiivisyyden kasvu Sodanjälkeisinä vuosikymmeninä aina 1990-luvun alkuun asti keskeinen työn tuottavuuden kasvua ylläpitänyt tekijä Suomessa oli työntekijää kohti lasketun pääomakannan (K/L) jatkuva kasvu, jota korkea investointiaste piti yllä. Tällöin kyse ei ollut T&K-toiminnan tuotoista vaan siitä, että uuteen pääomakantaan sitoutunut uusi teknologia tuli nopeasti käyttöön. Myös pelkkä työntekijää kohden lasketun pääomakannan eli tuotannon pääomaintensiivisyyden kasvu saa aikaan tuottavuuden kasvua. Yrityksen tai toimialan tuotanto (Y) on funktio tuotannontekijöistä eli teknologisesta kehityksestä (A), pääomasta (K) ja työpanoksesta (L): (4.1) Y = AF(K,L). Työn tuottavuus on taas tuotannon määrä jaettuna työpanoksella: (4.2) Y/L = AF(K/L). Toisin sanoen tuottavuus kasvaa, kun pääomakanta kasvaa suhteessa työpanokseen luvun aikana aina 1990-luvun alkuun asti pääomaintensiivisyyden kasvu oli keskeinen työn tuottavuutta kasvattanut tekijä kaikilla toimialoilla. Kehitys johti lopulta siihen, että hyvästä työn tuottavuuden kehityksestä huolimatta kokonaistuottavuuden kehitys jäi heikommaksi, koska pääoman tuottavuus jopa aleni runsaiden investointien vuoksi. 4.3 Tuotantokapasiteetin optimaalinen hyödyntäminen Tuottavuuteen vaikuttavat myös sellaiset yksinkertaiset tekijät kuin kapasiteetin käyttöaste ja tuotannon mahdolliset mittakaavaedut. Taloustieteellisessä kirjallisuudessa ajatellaan usein kaavamaisesti, että skaalatuotot ovat laskevia. Tällä tarkoitetaan tilannetta, jossa tuotantokapasiteetin (pääomakannan) kasvattaminen tai työpanoksen lisääminen johtavat rajatuottavuuden heikkenemiseen. Taustalla on oletus siitä, että yritykset ovat jo lähtökohtaisesti saavuttaneet tehokkuuden kannalta optimaalisen kokonsa. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Tarkastellaan toimialaa j. Toimialalla toimii n yritystä ja toimialan tuotannon määrä (Q) on yritysten tuotantomäärien (Y) summa:

58 44 Toimialoittaisen tuottavuuskehityksen mallittaminen (4.3) Q Y A F K, L ). it ijt ijt ( ijt ijt Oletetaan käytettävissä olevan teknologian olevan luonteeltaan sellainen, että aluksi tuotannon skaalatuotot ovat kasvavia ja tietyn rajan jälkeen laskevia: F, F K L 0 ;, F KK LL 0 F kun K K, K, L L, L F, F KK LL 0 muutoin. Periaatteessa voittoa maksimoivien tai kustannuksiaan minimoivien yritysten kannattaa valita sellainen tuotantokapasiteetin taso, joka hyödyntää täysimääräisesti kasvavien skaalatuottojen tarjoaman tuottavuuspotentiaalin. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan aina käy. Usein teknologia mahdollistaisi tuottavuuden parantamisen tuotantoa kasvattamalla ja suurempien tuotantolaitosten käyttöönotolla. Syystä tai toisesta näin ei kuitenkaan tapahdu. Kuvio 4.1. Kasvavat ja laskevat skaalatuotot Y K,L 45 Y Mikä sitten voi estää skaalaetujen täysimääräisen hyödyntämisen? Tarkastellaan edelleen toimialaa i, jolla on n yritystä. Oletetaan yksinkertaisuuden vuoksi, että yritykset ovat yhtä suuria ja muutoinkin samanlaisia. Tällöin toimialan tuotanto on yksinkertaisesti tyypillisen yrityksen tuotanto kerrottuna yritysten lukumäärällä: (4.4) Qit nyijt.

59 Toimialoittaisen tuottavuuskehityksen mallittaminen 45 Tästä taas seuraa, että kunkin yrityksen tuotanto on tietty osa koko toimialan tuotannosta; jos markkinat eivät syystä tai toisesta kasva, toimialan tuotanto määrittää ylärajan yritysten tuotannolle: Qit (4.5) Yijt Ait F( K ijt, Lijt ). n Jos ajatellaan, että lyhyellä aikavälillä (ja annetulla teknologialla) tuotantokapasiteetin ja työpanoksen suhde on vakio (eli olemassa olevan tuotantokapasiteetin käyttämiseen tarvitaan jokin tietty määrä työntekijöitä), tuotannon määrä määrittää (tuotantofunktion käänteisfunktion avulla) sen, kuinka paljon tuotantokapasiteettia kussakin yrityksessä tarvitaan: Q (4.6) 1 it K ijt F ( ). n Yhtälöstä voidaan nähdä, että kunkin yrityksen koko riippuu markkinoiden koosta ja yritysten lukumäärästä markkinoilla. Periaatteessa käytettävissä oleva paras teknologia voi hyvin olla luonteeltaan sellaista, että korkein mahdollinen tuottavuus saavutetaan vasta jollain riittävän suurella yksikkökoolla tällaista optimaalista kokoa vastaavaa pääomakannan määrää voidaan merkitä symbolilla K*. Optimaalisen yrityskoon saavuttaminen ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Se on mahdollista vain silloin, kun (i) toimialan yhteenlaskettu koko on riittävän suuri ja kun (ii) toimialalla olevien yritysten lukumäärä on riittävän pieni. Toimialan koko voi joskus jäädä maksimaalisen tuottavuuden kannalta liian pieneksi. Näin käy, jos markkinat ovat alueellisesti rajoittuneet tai jos markkinat ovat syystä tai toisesta suljetut. Monilla palvelualoilla maantieteellinen etäisyys ja alueiden asukasluku määrittävät markkinoiden koon. Tällöin harvaan asutulla alueella ja pienillä paikkakunnilla ei ole mahdollista saavuttaa riittävän suurta yksikkökokoa. Markkinoiden koko voi olla rajoitteena myös teollisuudessa, jos toimialan ulkomaankauppaa rajoitetaan kaupan esteillä. Aiemmin esimerkiksi suomalainen elintarviketeollisuus oli tällaisessa tilanteessa. Tällöin markkinoiden pieni koko estää yrityskoon kasvun tehokkuuden kannalta riittävän suureksi. Tilanne on samanlainen myös silloin, jos pienillä markkinoilla on runsaasti tasaväkisiä kooltaan liian pieniä yrityksiä. Usein pienilläkin markkinoilla tuottavuutta voidaan parantaa ja skaalaetuja hyödyntää yrityskokoa kasvattamalla. Pienillä markkinoilla tämä johtaa kuitenkin yritysten lukumäärän vähenemiseen ja epätäydelliseen kilpailuun. Tuloksena voi olla oligopoli tai jopa alueellinen monopoli. Tällöinkin ainakin potentiaalinen tuottavuus nousee, mutta tuottavuuden nousu voi jäädä osin hyödyntämättä alhaisen kapasiteetin käyttöasteen vuoksi tai kilpailun puute voi johtaa monopolihinnoitteluun, jolloin kuluttajat eivät hyödy tuottavuuden noususta.

60 46 Toimialoittaisen tuottavuuskehityksen mallittaminen Kestävämpi ratkaisu onkin markkinoiden avaaminen ja kaupan esteiden purkaminen. Tästä on kyse esimerkiksi Euroopan taloudellisessa integraatiossa, jossa luodaan mahdollisimman laajat ja vapaat markkinat. Markkinoiden suuri koko mahdollistaa samanaikaisen yrityskoon kasvun (eli maksimaalisen skaalaetujen hyödyntämisen) ja riittävän kilpailun, koska suurilla markkinoilla on yleensä aina riittävästi yrityksiä aidon kilpailutilanteen luomiseksi. Yhdysvaltain korkean keskimääräisen tuottavuuden arvioidaan usein olevan seuraus markkinoiden suuresta koosta. Eurooppalaisten yhteismarkkinoiden luomisen toivotaan myös johtavan vähitellen samanlaiseen tulokseen. Euroopan sisämarkkinat tarjoavat paremmat mahdollisuudet samanaikaiselle mittakaavaetujen hyödyntämiselle ja riittävälle kilpailulle kuin pienten maiden kansalliset markkinat. Tuotannon mittakaavaedut ovat usein merkittäviä teollisuudessa ja kaupassa mutta myös maataloudessa. Markkinoiden koon ja kaupan esteiden lisäksi myös muu säätely voi rajoittaa näiden tehokkuusetujen hyödyntämistä. Ulkomaankaupan esteet ja joidenkin yritysten vahva markkina-asema voivat estää uusien yritysten markkinoille tulon. Myös kapasiteetin käyttöaste voi vaikuttaa yritysten keskimääräiseen tuottavuuteen. Ajatellaan tilannetta, jossa yrityksillä on jonkin verran kiinteitä (käyntiajasta riippumattomia) työvoimakustannuksia ja tietty pääomakanta. Kapasiteetin käyttöaste voi vaihdella nollan ja ykkösen välillä (0<c<1). Tällöin työn tuottavuudeksi saadaan: (4.7a) Y L ijt ijt c ijt A c ijt ijt F( K L A ijt ijt L, L B ijt A ijt ) ; kiinteiden työvoimakulujen ( L B ijt ) vuoksi työn tuottavuus kasvaa kapasiteetin käyttöasteen noustessa, koska Y ( L c ijt ijt ijt ) 0. Vastaavasti pääoman tuottavuudeksi saadaan: (4.7b) Y c A F( K, L ) K ijt ijt A ijt ijt ijt ijt. K ijt Pääoman tuottavuus kasvaa suoraan suhteessa kapasiteetin käyttöasteeseen. Tämän vuoksi varsinkin pääomaintensiivisissä yrityksissä käyntiaikoja yleensä yritetäänkin pitää mahdollisimman pitkinä. Jos kapasiteetin käyttöaste on alhainen, nopein ja helpoin tapa saada aikaan merkittäviä tuottavuusparannuksia on käyttöasteen nostaminen.

61 Toimialoittaisen tuottavuuskehityksen mallittaminen 47 Mikä sitten voi estää taloudellisesti ja teknologisesti optimaalisen käyttöasteen saavuttamisen? Tärkeimmät esteet ovat toiminnan säätely tai toimialan ylikapasiteetti. Korkeita käyntiaikoja voidaan rajoittaa lainsäädännöllä (esim. kauppojen aukioloaikojen säätely) tai työmarkkinasopimuksilla. Yö- ja viikonlopputyö voidaan työehtosopimuksilla hinnoitella niin kalliiksi, että mahdolliset tuottavuushyödyt eivät riitä kompensoimaan korkeampien käyntiaikojen kustannuksia. Toimialan ylikapasiteetti ja epätäydellinen kilpailu voi taas johtaa siihen, että kapasiteettia ei kannata täysimääräisesti hyödyntää, koska tuotteille ei ole riittävästi kysyntää tai koska monopolistiset yritykset pelkäävät tuotannon kasvun johtavan hintojen laskuun. Tällöin ratkaisuna on joko ylikapasiteetin purku yritysjärjestelyjen tai konkurssien kautta, tai kaupan esteiden purkaminen ja uusien toimijoiden tulo markkinoille. 4.4 Pääomakantaan sitoutunut teknologia ja tuottavuus Käytännössä teknologia on usein sitoutunut pääomakantaan ts. tuotantoprosessissa käytettäviin koneisiin ja laitteisiin. Varsinkin teollisuudessa pääomakannan merkitys on suuri. Tuotantovälineiden vaihtaminen uudempiin tarjoaa usein parhaiten mahdollisuuden hyödyntää uutta teknologiaa ja parantaa tuottavuutta. Uudet koneet ja laitteet ovat ominaisuuksiltaan parempia kuin vanhat ja siten myös tehokkaampia. Tehokkaampi tuotantokoneisto nostaa taas tuottavuutta. 32 Uuden sukupolven pääomakannan (v+1 -sukupolvi) käyttöönotto nostaa tuotannon suuremmaksi ilman tuotantopanosten määrällistä lisäystä: v 1 v (4.8) F( K, L ) F( K, L ). ijt ijt ijt ijt Yksinkertaisuuden vuoksi voimme kirjoittaa yrityksen j tuotannon riippuvan tuotannontekijöiden määrän lisäksi myös käytössä olevan pääomakantaan sitoutuneen tuotantoteknologian uutuudesta. Tätä tekijää kuvaa sukupolvimuuttuja Z: v v 1 v (4.9) Y Z F K, L ), Z Z. ijt ijt ( ijt ijt Toimialan i tuotanto on toimialan yritysten tuotantojen summa: v (4.10) Q Z F K, L ). it ijt ( ijt ijt ijt Toimialan keskimääräisen tuottavuuden kehitystä teknologiasukupolvien funktiona voidaan kuvata yksinkertaisella tavalla, jos oletetaan, että toimiala jakaantuu saman suuruisiin yrityksiin, joista osa käyttää uutta teknologiaa ja osa vanhaa teknologiaa (ts. käytössä on kaksi vaihtoehtoista teknologiasukupolvea). Tällöin ijt 32 Tämä ajatus perustuu jo kauan sitten esitettyihin ns. vintage capital -malleihin, joilla selitettiin teknologista muutosta (ks. Johansen, 1959 ja Solow, 1960). Uusi kontribuutio tähän kirjallisuuteen on Comin ja Hobjin (2004).

62 48 Toimialoittaisen tuottavuuskehityksen mallittaminen toimialan keskimääräinen työn tuottavuus voidaan kirjoittaa muotoon (vastaavalla tavalla voidaan ilmaista myös pääoman tuottavuus): Q F( K, L ) it (4.11) z ( 1 ) L it ijt ijt, Lijt missä muuttuja on niiden yritysten (tai tuotantolaitosten) markkinaosuus, jotka ovat ottaneet käyttöönsä uusimman teknologiasukupolven. Muuttuja z kuvaa taas uuden teknologiasukupolven suhteellista tuottavuutta vanhempaan sukupolveen verrattuna (z>1). On helppo nähdä, että toimialan tuottavuus kasvaa, kun uusimman teknologian omaksuminen yleistyy: Qit ( ) Lit 0. Pääomakannan uusiutuminen ei kuitenkaan käy kädenkäänteessä. Vaikka uusi pääomakanta onkin tuottavampaa kuin vanhempi, sen omaksuminen ei kuitenkaan ole välttämättä edullista kaikille toimialan yrityksille. Vanhan teknologian käyttäjät (ja vanhojen tuotemallien tuottajat) voivat jatkaa toimintaansa niin kauan kuin yritystoiminta säilyy kannattavana (Comin ja Hobjin, 2004). Koska vanhan teknologian käyttäjät säästävät pääomakuluissa verrattuna uuden teknologian omaksujiin, on varsin mahdollista, että markkinoilla toimii rinnakkain ja kannattavasti sekä uuden että vanhan teknologian käyttäjiä. Uusimman teknologian nopea hyödyntäminen ei välttämättä ole aina liiketaloudellisesti kannattavin vaihtoehto. Toimialan keskimääräinen tuottavuus määräytyy sen mukaan, kuinka nopeasti vanhan teknologian käyttäjät poistuvat markkinoilta. Mitkä tekijät sitten vaikuttavat pääomakannan uusiutumisvauhtiin ja siten myös toimialan keskimääräiseen tuottavuuden kasvuvauhtiin? Tärkeä tekijä on pääomakannan keskimääräinen pitoaika. Yleensä raskaassa teollisuudessa pitoajat ovat pitkiä. Tähän vaikuttaa sekä investointitavaroiden suuruus ja kalleus, mutta myös se, että monilla aloilla teknologia on verrattain kypsää eikä uusimman teknologian käyttöönotto välttämättä tuota kovin suuria tehokkuushyötyjä. Esimerkkejä tällaisista aloista ovat paperi-, teräs- ja kemian teollisuus mutta myös liikenne, missä pääomatavaroiden pitoajat voivat olla 30 tai 50 vuotta. Kevyemmän teknologian aloilla ja palveluissa pääomakanta taas uusiutuu nopeammin. Esimerkiksi tietotekniikassa teknologiasukupolvet vaihtuvat nopeasti ja pääomakannan pitoajat ovat lyhyitä. Toinen pääomakannan uusiutumiseen vaikuttava tekijä on toimialan investointiaste. Jos alalla investoidaan jatkuvasti paljon, uuden teknologian osuus pysyy korkeana pitoajoista riippumatta. Tämä on kuitenkin mahdollista vain, jos toimialan tuotannon määrä kasvaa myös nopeasti. Tällöin kasvu luo kasvua: pääoma-

63 Toimialoittaisen tuottavuuskehityksen mallittaminen 49 kanta uusiutuu nopeasti ja tuottavuuden kasvu nopeutuu, mikä taas johtaa tuotteiden hintojen laskuun ja myynnin ja tuotannon kasvuun. Merkittävät innovaatiot vaikuttavat tuottavuuden kasvuun tietysti myös silloin, kun teknologia on sitoutunut pääomakantaan. Innovaatio on taloudellisesti merkittävä silloin, kun se johtaa niin suureen tuottavuuden muutokseen (tai niin paljon parantuneisiin tuotteisiin), että vanhaa teknologiaa käyttävät yritykset eivät enää selviä kilpailussa (ts. yhtälössä (4.11) muuttuja z saa suuren arvon). Tällöin toimialan pääomakanta ja tuotantoteknologia uusiutuvat nopeasti luovan tuhon kautta. 4.5 Teknologisen kehityksen taso ja tuottavuus Pitkällä aikavälillä merkittävin ja loppujen lopuksi myös ainoa tuottavuuden kasvun lähde ja siten myös kestävän talouskasvun lähde on teknologinen kehitys ja sen edistäminen. Tämän luvun edellisissä jaksoissa ( ) on käsitelty muita tuottavuuteen vaikuttavia tekijöitä: niitä ovat tuotannon pääomaintensiteetin kasvattaminen (mikä kasvattaa työn mutta ei välttämättä pääoman tuottavuutta), tuotannon mittakaavaetujen ja kapasiteetin tehokkaan hyödyntämisen vaikutus sekä pääomakannan uudistuminen. Useimmille maailman maille ja yrityksille nämä ovat kaikkein tärkeimpiä keinoja kasvattaa tuottavuutta. Suurin osa maailman tuotannosta tapahtuu kaukana tuottavuuden eturintamasta. Tällöin on mahdollista kasvattaa tuottavuutta hyödyntämällä kiinniottajan asemaa. Tuottavuutta voidaan parantaa toimintoja järkeistämällä, kopioimalla parempia toimintatapoja ja ottamalla käyttöön parempaa olemassa olevaa teknologiaa. Kun markkinat toimivat mahdollisimman vapaasti ja talous on avoin kilpailulle, pääomaintensiteetin samoin kuin mittakaavaetujen hyödyntämisen ja kapasiteetin käyttöasteen voi odottaa hakeutuvan endogeenisesti optimaaliselle tasolle. Tällöin olemassa olevan teknologian tarjoama tuottavuuspotentiaali saadaan täysimääräisesti hyödynnettyä. Tämän jälkeen tuottavuutta voidaan kasvattaa innovaatioiden avulla, jotka siirtävät teknologian eturintamaa. Vaikka pääomakannan ja työvoiman koulutustason muutosten vaikutus tuottavuuden kasvuun huomioidaan, jää kansainvälisissä kasvuvertailuissa jäljelle suuria selittämättömiä tuottavuuseroja. Niiden voi katsoa johtuvan eroista teknisessä kehityksessä. Karkeasti kansantaloudet ja niiden toimialat ja toimialoilla toimivat yritykset voidaan jakaa niihin, jotka ovat globaalin tuottavuuseturintaman tuntumassa ja toisaalta niihin, jotka ovat kaukana tästä tasosta. Pääsääntöisesti tuottavuuseturintaman tuntumassa ovat keskeisten teollisuusmaiden kansainvälisessä kilpailussa menestyneet toimialat. Mutta usein näidenkin toimialojen sisällä on suuria tuottavuuseroja.

64 50 Toimialoittaisen tuottavuuskehityksen mallittaminen Koska suurin osa maailman ja myös johtavien teollisuusmaiden kuten Suomen yrityksistä on kiinniottajan asemassa suhteessa globaaliin tuottavuuden eturintamaan, on paremman teknologian ja tehokkaampien toimintatapojen omaksuminen tärkein tapa tuottavuuden parantamiseen. Kilpailu luo jatkuvan paineen pitää yllä tätä adaptaatioprosessia. Sitä voidaan myös vauhdittaa koulutuksen avulla ja luomalla kannustimia T&K-toiminnalle. Avoimessa kilpailussa tuottavimmista yrityksistä tulee markkinajohtajia. Ennen pitkää niiden tuottavuusetu johtaa lopputuotteiden hintojen laskuun, joka pakottaa toimialojen heikoimmat yritykset lopettamaan toimintansa. Tuloksena on toimialan keskimääräisen tuottavuuden kasvu. Tuottavuusrintaman tuntumassa toimivat yritykset voivat parantaa tuottavuuttaan merkittävästi vain tuottavuusrintamaa siirtävien innovaatioiden avulla. Asteittaista edistymistä tapahtuu tosin jatkuvasti kokemuksen karttuessa. Learning-bydoing eli tekemällä oppiminen auttaa myös tuottavuuden huipputasolla olevia yrityksiä löytämään jatkuvasti pieniä parannuksia tuotantoprosesseihin ja tuotteiden laatuun, jotka parantavat tuottavuutta. 33 Tällöin kyseessä ovat vähittäiset (incremental) innovaatiot. Suuremmat läpimurrot ja niitä seuraavat suuret tuottavuusparannukset ja pitkään jatkuvat innovaatioketjut edellyttävät kuitenkin merkittäviä innovaatioita; näitä kutsutaan radikaaleiksi innovaatioiksi ja ne laajentavat teknologiamahdollisuuksia. Tarkastellaan prosessi-innovaatiota, joka parantaa tuotantoteknologiaa ja tuottavuutta. Prosessi-innovaation tuottamiseen voidaan pyrkiä tutkimuksen ja kehitystyön avulla. T&K-investointeja arvioitaessa niiden aikaansaama odotettavissa oleva kannattavuuden paraneminen pitää suhteuttaa kehityshankkeen odotettuihin kuluihin. T&K-hankkeet ovat luonteensa vuoksi lähes aina epävarmoja, mutta jollain positiivisella todennäköisyydellä ne onnistuvat tai ainakin joku hanke onnistuu, jos hankkeita on riittävän paljon. Onnistumista voidaan kuvata kasvumallissa siten, että T&K-panostus (merkitään sitä muuttujalla X) vaikuttaa positiivisesti teknologiseen kehitykseen. Samanlainen vaikutus on myös vähitellen tapahtuvalla oppimisella ja prosessien tehostumisella. Tällöin teknologisen kehityksen taso voidaan kuvata ajan ja T&K-investointien kasvavana funktiona: (4.12) A* A( t, X ). Yritysten voi otaksua sijoittavan T&K-toimintaan niin paljon resursseja kuin se voiton maksimoinnin kannalta on perusteltua. Tarkastellaan yksinkertaista mallia, jossa yrityksen odotettavissa olevat voitot riippuvat työ- ja pääomapanosten käytön lisäksi myös T&K-panostuksista. Jälkimmäiset nostavat teknologista tasoa mutta toisaalta aiheuttavat myös kasvavia kustannuksia: 33 Ks. esim. Bahk & Gort (1993), Irwin & Klenow (1994), Jovanovic & Nyarko (1995).

65 Toimialoittaisen tuottavuuskehityksen mallittaminen (4.13) E ( ) pe[ A( X )] F( K, L) C( K, L) q( X X ) Y. 2 T&K-hankkeisiin liittyvää epävarmuutta voidaan kuvata yksinkertaisimmillaan niin, että hanke joko onnistuu tai ei onnistu. Onnistumisen todennäköisyys ( ) on etukäteen tiedossa, samoin kehityshankkeen vaikutus teknologian tasoon: (4.14) E[ A( X )] (1 X ) A0 (1 ) A0 (1 X ) A0. Ratkaisemalla voittofunktion (4.13) maksimoiva X:n arvo saadaan sääntö yrityksen kannalta optimaaliselle T&K-panostukselle: p (4.15) X* max{0, 1}. q Jos X* saa negatiivisen arvon, hanketta ei kannata toteuttaa lainkaan. Hankkeen toteuttaminen on taas kannattavaa, jos sen onnistumistodennäköisyys on riittävän suuri suhteessa hankkeen aiheuttamiin kustannuksiin: q (4.16). p Yksinkertainen esimerkkimme osoittaa, että T&K-hankkeen onnistumistodennäköisyys on keskeinen tekijä sen toteuttamisen kannalta. Usein ongelmana kuitenkin on, että todellisuudessa yrityksen päätöksentekijät sen enempää kuin muutkaan teknologiarahoittajat eivät tunne T&K-hankkeiden onnistumisen todennäköisyysjakaumaa. Toisaalta päätöksentekijöillä täytyy kuitenkin olla joku subjektiivinen arvio hankkeen mahdollisuuksista. Todellisuudessa asetelma ei useinkaan ole deterministinen ei ainakaan useimmissa tapauksissa. T&K-hankkeiden onnistumistodennäköisyyttä ei tiedetä eikä myöskään tiedetä niiden lopullista vaikutusta tuottavuuteen. Usein myös hankkeiden vaatimiin kehittämiskustannuksiin liittyy suurta epävarmuutta. Tiettyä säännönmukaisuutta ja mielekkäitä onnistumistodennäköisyyksiä (todennäköisyysjakaumia) esiintyy silloin, kun yrityksillä on useita T&K-hankkeita, jolloin niiden keskimääräinen tuotto ja onnistumistodennäköisyys alkavat konvergoitua johonkin arvoon. Tämä on kuitenkin mahdollista vain sellaisissa riittävän suurissa yrityksissä, joilla on runsaasti T&K-hankkeita. Toinen seikka, joka käy tarkastelustamme ilmi, on kehittämiskustannusten merkitys. Yrityksen ei kannata aloittaa T&K-hanketta, vaikka sillä olisi siihen varaakin, jos kannattavuusehto ei täyty. Käytännön sovellus tästä säännöstä on, että yritys ei rahoita T&K-hanketta, jos sen odotettu tuottoaste ei yllä yrityksen asettamaan pääoman tuottovaatimukseen. Tähän seikkaan liittyy julkisen T&K-tuen rooli. Julkinen tuki alentaa T&K-hankkeiden kustannuksia (muuttuja q pienenee)

66 52 Toimialoittaisen tuottavuuskehityksen mallittaminen ja myös hankkeisiin liittyvää riskiä. Joskus tuki voi myös lisätä hankkeiden onnistumistodennäköisyyttä esim. tuomalla hankkeisiin mukaan ulkopuolista asiantuntemusta (verkostoitumishyöty). Julkinen T&K-tuki alentaa yritysten T&Kkuluja ja parantaa siten kehityshankkeiden odotettua tuottoa, jolloin ne ylittävät helpommin sijoituksille asetetun tuottovaatimuksen. Usein innovaatioita tehdään pienissä yrityksissä, jolloin kyseessä on suuri riskinotto, joka joko onnistuu tai epäonnistuu. Jos hanke epäonnistuu, voi myös yrityksen toiminta loppua. Prosessi-innovaation vaihtoehtona voidaan tarkastella tuoteinnovaatiota. Uusi tuote, jollaista kilpailijoilla ei ole, tuo valmistajalleen markkinavoimaa, joka vuorostaan mahdollistaa voittojen kasvattamisen paremman katteen avulla. Tuoteinnovaatiot eivät vaikuta suoraan tuottavuuteen. Sen sijaan uudet tuotteet tarjoavat kehittäjälleen mahdollisuuden hyötyä jonkin aikaa monopolivoimasta. Uuden tuotteen myötä tuleva hinnoitteluvoima antaa yritykselle mahdollisuuden kasvattaa suhteellista arvonlisäystään, mikä usein tilastoidaan tuottavuuden nousuna. Tämä kilpailuetu katoaa kuitenkin nopeasti, koska kilpailijat pyrkivät jäljittelemään innovaattoria. Patenttisuojan avulla tuoteinnovaatioiden kannattavuutta voidaan parantaa ja siten luoda kannustimia innovaatioinvestointeihin. Patenttipolitiikan haasteena on luoda järjestelmä, joka tukee riittävästi innovaatiotoimintaa kuitenkaan rajoittamatta liikaa tuottavuutta kohottavan tiedon ja teknologian leviämistä. Tuoteinnovaatioihin liittyy usein vielä enemmän epävarmuutta kuin prosenssiinnovaatioihin. Tuoteinnovaatiot edellyttävät kokeilua. Niiden kohdalla epävarmuutta ei liity ainoastaan uuden tuotteen tekniseen kehittämiseen vaan myös siihen, menestyykö se markkinoilla. Yleensä on etukäteen hyvin epäselvää haluavatko kuluttajat ottaa uuden tuotteen käyttöönsä ja mitä he ovat valmiita siitä maksamaan. Käytännössä tämä selviää vain kokeilemalla. Tämä taas edellyttää yrityksiltä huomattavaa riskinkantokykyä. Pienet yritykset joutuvatkin tämän vuoksi usein myymään tuoteinnovaationsa suurille yrityksille. Suuret yritykset ostavat usein pieniä yrityksiä niiden kehittämien innovaatioiden omistusoikeuden hankkimiseksi. Siksi kehittyvillä ja hyvin toimivilla markkinoilla poistuvat yritykset eivät aina ole heikosti tuottavia tai epäonnistuneita yrityksiä, vaan ne voivat edustaa jopa teknologian eturintamaa. 4.6 Kilpailun merkitys Kilpailu on keskeinen innovaatiotoimintaa eteenpäin vievä tekijä. Keksijät voivat tehdä keksintöjä pelkästä keksimisen ilosta, mutta yritykset jalostavat niitä innovaatioiksi saadakseen taloudellista hyötyä.

67 Toimialoittaisen tuottavuuskehityksen mallittaminen 53 Innovaatioiden ja kilpailun väliseen suhteeseen liittyy paradoksi. Jos kilpailua ei ole lainkaan, monopoliyrityksellä ei ole suurta motivaatiota tuottaa innovaatioita (ellei yrityksen johto muodostu kokeilunhaluisista insinööreistä). Toisaalta täydellinen kilpailu voi myös estää innovaatiot. Täydellisessä kilpailussa markkinoilla on monta yritystä, jotka tuottavat lähes identtisiä tuotteita. Kilpailu ajaa vähitellen hinnat niin alas, että yrityksille ei jää ylimääräisiä varoja käytettäväksi T&K-investointeihin. Tällöin innovaatiotoiminta voi kuihtua resurssien puutteeseen. Taloustieteen klassikoihin lukeutuva Joseph Schumpeter pohti kirjoituksissaan tätä ongelmaa jo kauan sitten. Hänen mukaansa pyrkimys monopoliaseman saavuttamiseen on keskeinen taloudellinen motiivi T&K-toiminnan ja innovaatioiden synnyttämisen taustalla. Menestyksekkäät innovaattorit onnistuvat uusien tuotteidensa avulla saavuttamaan monopolivoimaa, mutta niiden monopoliasema on jatkuvasti uhattuna sen vuoksi, että monopolistien kilpailijat pyrkivät myös kehittämään uusia tuotteita. Tämän innovaatiodynamiikan vuoksi Schumpeter ei ollut huolissaan monopoliaseman aiheuttamasta kilpailun puutteesta. Hän piti suurempana riskinä sitä, että täydellinen kilpailu heikentää kannattavuutta niin paljon, ettei innovaatiotoimintaan riitä enää resursseja. Kuvio 4.2. Käännetty U: innovatiivisuuden ja kilpailun välinen suhde Innovaatiot ja markkinavoima innovaatiot ,1 0,2 0,3 0,4 0,5 0,6 0,7 0,8 0,9 1 yrityksen hinnoitteluvoima Schumpeterin ajatukset innovaatioiden ja kilpailun välisestä yhteydestä löydettiin uudelleen 1990-luvulla. Philippe Aghion kollegoineen alkoi kehittää moderneja taloustieteellisiä malleja, joissa innovaatioiden tuottaminen oletettiin osaksi mo-

68 54 Toimialoittaisen tuottavuuskehityksen mallittaminen nopolistista kilpailua. Aghionin ja kumppaneiden malleissa 35 yritykset käyttävät resursseja tuottaakseen innovaatioita, joiden avulla ne pystyvät saavuttamaan kilpailuetua. Kilpailuetu ei ole kuitenkaan pysyvä, koska kilpailijat oppivat nopeasti imitoimaan markkinajohtajaa. Uusien tuotesukupolvien kehittäminen on siten tulos markkinadynamiikasta. Jos kilpailua on äärimmäistä tai jos kilpailua ei ole lainkaan, innovaatioita ei tuoteta. Aghionin ja Howittin malleissa esitetäänkin käännetyn U-kirjaimen muotoinen riippuvuus toimialan kilpailullisuuden ja innovatiivisuuden välille. Suomessa tämän riippuvuuden ovat estimoineet Kilponen ja Santavirta (2004). Heidän mukaansa vastaava riippuvuus on löydettävissä myös suomalaisilla toimialoilla. 4.7 Yhteenveto Todellisuudessa vain harvat maat, toimialat ja yritykset ovat tuottavuudeltaan huipputasoa. Suurin osa on selvästi globaalin tuottavuusrintaman alapuolella ja siten kiinniottajan asemassa suhteessa tuottavuushuippuun. Kiinniottamisen pitäisi periaatteessa olla yksinkertaista, koska kyse on viime kädessä kaikkein parhaiden toimintatapojen imitoinnista. Käytännössä kiinniottaminen on kuitenkin osoittautunut hitaaksi ja vaikeaksi. Mahdollisia syitä heikkoon tuottavuuteen on useita. Toimialan kilpailu voi olla epätäydellistä. Yritysten toimintatavat eivät välttämättä ole tehokkaimpia mahdollisia. Syynä tähän voivat olla institutionaaliset rajoitukset tai liiketoimintaosaamisen puutteet. Heikko tuottavuus voi johtua myös siitä, että teknologia tarjoaisi mahdollisuudet kasvaviin skaalatuottoihin, mutta niitä ei pystytä markkinoiden rakenteen tai pienuuden tai kilpailutilanteen vuoksi hyödyntämään. Osaamisen merkitys tuottavuuden taustatekijänä on myös keskeinen. Useimmissa maissa pullonkaulana on teknologisen osaamisen puute. Suomen kaltaisessa maassa kriittisempi tekijä voi olla liiketoimintaosaaminen. Toimialojen tuottavimmat yritykset ovat usein paitsi teknologisesti edistyneitä myös tehokkaimpia organisaatioiden toimivuuden kannalta. Yritysten kansainvälistyminen tai siirtyminen ulkomaiseen omistukseen edistää usein organisaatio-osaamisen ja muiden tehokkaiden toimintatapojen diffuusiota. Yritysten tuottavuuteen vaikuttaa ratkaisevasti myös niitä ympäröivän yhteiskunnan toimivuus. Monissa kehittymättömissä maissa tuottavuutta alentaa heikko infrastruktuuri, yrityspalvelujen heikko saatavuus, tehoton byrokratia ja siihen liittyvä korruptio sekä osaavan työvoiman puute. Suomen kaltaisessa kehittyneessä maassa tällaisia ongelmia ei juuri ole, vaikka myös Suomessa voidaan 35 Ks. Aghion et al. (2005).

69 Toimialoittaisen tuottavuuskehityksen mallittaminen 55 havaita syrjäseutujen yritysten olevan tuottavuudeltaan keskimäärin noin kymmenyksen heikompia kuin suurissa keskuksissa sijaitsevat yritykset. 36 Kansantalouden keskimääräisen tuottavuuden kohottamisessa avainasemassa ovat ne toimialat, jotka eivät ole saavuttaneet globaalia tuottavuusrintamaa. Suomessa näillä, erityisesti palvelualoilla työskentelee valtaosa työvoimasta. 37 Näillä aloilla tuottavuuden kasvattamisen pitäisi olla mahdollista ilman uusia innovaatioita tai merkittävää teknologista muutosta. Keskeistä on olemassa olevien teknologioiden leviäminen, käyttöönotto ja tehostaminen. Monilla palvelualoilla tämä tarkoittaa uusia organisaatiomalleja, toimintatapoja ja työtehtävien rationalisoimista. Uuden teknologian käyttöönotto ei välttämättä nosta teknistä tehokkuutta, jos muut asiat eivät muutu. Tuottavuutta voidaan kasvattaa lisäämällä kapasiteetin käyttöastetta. Tämä vaikuttaa varsinkin pääoman tuottavuuteen, mutta myös työn tuottavuus kasvaa, koska toimintojen ylläpito vaatii aina myös kiinteää työpanosta. Toinen tapa on mittakaavaetujen entistä parempi hyödyntäminen. Käytännössä tämä voi merkitä yritysten tai niiden yksiköiden keskimääräisen koon kasvattamista mutta myös tukitoimintojen ulkoistamista ja tuottamista suurissa yksiköissä. Mittakaavaetujen hyödyntämisen esteinä voivat olla rajoitukset työvoiman käytössä tai kaavoituksessa. Lisäksi Suomen tapaisessa pienessä maassa rajoittavia tekijöitä voivat olla markkinoiden ja siten myös yritysten liian pieni koko sekä mm. aluerakenteesta johtuvat markkinoille pääsyn esteet. Kaikkein kehittyneimmissä talouksissa useat toimialat ja yritykset ovat globaalin tuottavuushuipun tuntumassa. Ne eivät voi kasvattaa tuottavuuttaan muita jäljittelemällä. Innovaatiot ovat niille keskeinen keino kilpailuedun saavuttamisessa ja ylläpitämisessä. Innovaatiot ovat tällöin myös keskeinen tuottavuuden kasvun lähde. Innovaatioiden systemaattinen tuottaminen edellyttää taas jatkuvaa panostusta T&K-toimintaan. Tuottavuuden kasvun hyödyt riippuvat suurimmaksi osaksi toimialan kasvusta ja sen luomista mahdollisuuksista. Siten näivettyvillä aloilla, innovaatioilla, tehostamisella tai yritystoiminnan skaalauksen optimoinnilla voidaan saavuttaa korkea tuottavuus, mutta vain mitättömiä tuloksia kansantalouden tasolla, samaan aikaan kun voimakkaasti kasvavat toimialat luovat huikeita mahdollisuuksia myös tuottavuusrintamasta pahasti jälkeenjääneille yrityksille. Tästä Suomen elektroniikkateollisuus tarjoaa loistavan esimerkin (Berghäll, 2006a ja 2006b). Teknologian eturintamaa ei määritä uusin vaan kaikkein tuottavin teknologia. Julkisen sektorin ohjauksessa resurssien allokatiivinen tehokkuus häviää helposti poliittisille tasa-arvovaatimuksille. Esim. rakennuksiin ja kiinteistöihin sitoutuu 36 Susiluoto & Loikkanen et al. (2001). 37 Valtioneuvoston kanslia (2005).

70 56 Toimialoittaisen tuottavuuskehityksen mallittaminen suurin osa kansallisesta pääomasta ja varallisuudesta. Rakennuksien hyötyarvo vaihtelee kuitenkin merkittävästi alueittain. Pääoma ei ole tehokkaassa käytössä, mutta asialle ei voida jälkikäteen juuri mitään. Julkisen sektorin vastatessa lähes puolta bruttokansantuotteesta on resurssien ohjaukseen kehitettävä toimivat jatkuvat seuranta- ja tutkimussysteemit. Tämä edellyttää hyviä tilastoja ja sisäänrakennettuja seurantajärjestelmiä oli kyse sitten T&K-tuesta tai muista resurssien uudelleenjaosta.

71 Tuottavuus ja tuotannon kasvu Suomessa toimialoittain vuosina Tuottavuus ja tuotannon kasvu Suomessa toimialoittain vuosina Tässä luvussa tarkastellaan Suomen kansantalouden päätoimialojen tuottavuuden kasvua viimeisen neljännesvuosisadan aikana, vuosina Tavoitteena on tunnistaa toimialojen välisten tuottavuuden kasvuerojen lisäksi myös keskeisiä eriytyneeseen tuottavuuskehitykseen vaikuttaneita tekijöitä. Tämän raportin kannalta tärkein näistä on luonnollisesti toimialan T&K-intensiteetti. Toisaalta tuottavuuskehitykseen ja tuottavuuden tasoon vaikuttavat myös monet muut tekijät kuten edellä on osoitettu. Niiden vaikutusta Suomen kansantalouteen valotetaan seuraavassa. Toimialoittainen tuottavuuskehitys yhdistetään myös toimialojen tuotannon kasvuun. 5.1 Työn tuottavuus Työn tuottavuuden kasvuvauhti vaihtelee eri toimialojen välillä sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Tästä seuraa, että nopean tuottavuuskasvun toimialoilla (kuten paperiteollisuudessa) tuottavuuden taso ehtii 25 vuoden aikana nelinkertaistua, kun taas hitaimmin kehittyneillä aloilla on jouduttu tyytymään muutamien prosenttien kasvuun. Seuraavassa tarkastelussa työn tuottavuutta kuvaava indeksi on laskettu jakamalla kunkin toimialan vuoden 2000 hintainen bruttoarvonlisäys tehdyillä työtunneilla ja normeeraamalla näin saatu luku sadaksi vuonna Tämän jälkeen lasketaan työn tuottavuuden muutos prosenttina edellisestä vuodesta vuosina Tuottavuusindeksien lähdeaineistona on käytetty Tilastokeskuksen Tuottavuuskatsausta vuodelta 2004 (Katsauksia 2005/1, Tilastokeskus). Aineiston 33 toimialaa on järjestetty vuosien keskiarvon mukaiseen paremmuusjärjestykseen. Kuviossa 5.1 on mukana kymmenen nopeimman tuottavuuskasvun toimialaa ja kuviossa 5.2 kymmenen hitaimman tuottavuuskasvun toimialaa. Aineistot on koko jakson lisäksi jaettu vuosiin (aika ennen vuosien suurta lamaa), vuosiin (lama ja siitä selviäminen) sekä vuosiin (laman jälkeinen aika). Tämä on perusteltua, koska monilla toimialoilla 1990-luvun talouskriisi merkitsi muutosta tuottavuuskehityksessä. Parhaimman tuottavuuskehityksen toimialat Tarkastelujakson aikana työn tuottavuus kasvoi nopeimmin elektroniikkateollisuudessa (sähköteknisten tuotteiden ja optisten laitteiden valmistuksessa) ja teleliikenteessä, joissa työn tuottavuus kasvoi koko jaksolla lähes yhdeksän prosentin vuosivauhtia (kuvio 5.1). Näin nopea kasvu merkitsi näiden toimialojen tuotta-

72 58 Tuottavuus ja tuotannon kasvu Suomessa toimialoittain vuosina vuuden 9-kertaistumista 25 vuoden aikana. Kehitys ei kuitenkaan ollut tasaista vaan kiihtyvää. Hyvä tulos on peräisin vuosilta , jolloin entinen hitaampi kasvu kiihtyi 8 9 prosentin vauhtiin ja erityisesti vuosista , jolloin työn tuottavuus kasvoi keskimäärin prosenttia vuodessa. Kolmanneksi parhaaseen tuottavuuskehitykseen koko jaksolla selvisi mineraalien kaivu eli kaivostoiminta lähes kahdeksan prosentin keskimääräisellä vuosikasvulla. Kaivostoiminnan tuottavuus kasvoi erityisesti vuosina , jolloin työn tuottavuuden kasvu oli keskimäärin yli 11 prosenttia vuodessa, mikä ylitti selvästi kaikkien muiden toimialojen tuottavuuskasvun vuosina Tämän jälkeen työn tuottavuuden kasvu alalla on taas ollut toimialojen heikoimpia. Metallien jalostuksen neljäs sija (6,5 %) perustui erityisesti lamavuosien hyvään tuottavuuskehitykseen. Myös vuosina työn tuottavuuskasvu oli tällä alalla toimialojen nopeimpia. Kuvio 5.1. Työn tuottavuuden kasvu vuosina , % edellisestä vuodesta, nopeimman tuottavuuskasvun toimialat 1. Sähkötekn.tuott. ja opt.laitt.valm. 2. Teleliikenne 3. Mineraalien kaivu 4. Metallien jalostus 5. Massan, paperin ja pap.tuot.valm. 6. Puutavaran ja puutuott. valm Sähkö-, kaasu- ja vesihuolto 8. Kumi- ja muovituotteiden valmistus 9. Kalatalous 10. Maa-, riista-, metsätalous Työn tuottavuuden kasvu, %

73 Tuottavuus ja tuotannon kasvu Suomessa toimialoittain vuosina Lähes yhtä nopeaan kehitykseen ylsi myös metsäteollisuus. Massan, paperin ja paperituotteiden valmistuksessa työn tuottavuus kasvoi koko jaksolla lähes 6,5 prosentin vuosivauhtia ja puutavaran ja puutuotteiden valmistuksessakin lähes kuusi prosenttia. Kummallakin toimialalla tuottavuus kasvoi voimakkaasti ennen lamaa ja varsinkin massan, paperin ja paperituotteiden valmistuksessa myös lamavuosina. Myös laman jälkeisinä vuosina työn tuottavuus on kasvanut metsäteollisuudessa selvästi toimialojen keskiarvoa nopeammin. Vaikka tuottavuuden kasvu olikin nopeinta informaatioteknologian aloilla, kehittyi myös Suomen perinteisen perusteollisuuden eli metsä- ja metalliteollisuuden tuottavuus hyvin, noin 6 prosentin vuosivauhtia. Luku on muihin teollisuusmaihin verrattuna hyvin korkea ja se merkitsi tuottavuuden tason nelinkertaistumista tarkastelujakson aikana. Sähkö-, kaasu- ja vesihuollon hyvä tuottavuuskasvu (yli 5 % vuodessa) pitkällä aikavälillä on peräisin erityisesti lamavuosista ja sen jälkeiseltä ajalta. Kumi- ja muovituotteiden valmistuksen 8. sija (työn tuottavuuden vuosikasvu lähes viisi prosenttia) perustuu selvästi vuosien tilanteeseen, jolloin työn tuottavuuden kasvu oli tällä toimialalla mineraalien kaivun jälkeen toiseksi nopein. Myös kalataloudessa ja maa-, riista- ja metsätaloudessa työn tuottavuus kasvoi lähes viisi prosenttia vuodessa. Kummallakin toimialalla tulos perustuu lamavuosien nopeaan tuottavuuskasvuun ja maa-, riista- ja metsätaloudessa sen lisäksi laman jälkeisiin vuosiin. Metsätaloudessa keskeinen tuottavuutta kasvattanut tekijä on ollut työvoiman korvaaminen koneilla ja teknologialla, maataloudessa taas keskimääräisen tilakoon kasvu. Keskeisten teollisuudenalojen nopea tuottavuuskehitys on johtanut siihen, että vuoteen 2000 mennessä Suomi saavutti näillä aloilla globaalin tuottavuusrintaman. Näille aloille on yhteistä se, että niiden tuotanto on elektroniikkateollisuutta lukuun ottamatta varsin pääomavaltaista. Metalli- ja metsäteollisuudessa tuottavuutta on kasvatettu prosessi-innovaatioilla ja skaalaetujen entistä paremmalla hyödyntämisellä. Informaatioteknologian alat ovat pystyneet hyödyntämään teknologista kehitystä. Erityisesti sähkötekninen teollisuus ja teleliikenne ovat hyötyneet 1990-luvulla käyttöönotetuista merkittävistä tuoteinnovaatioista. Heikoimman tuottavuuskehityksen toimialat Hitaan tuottavuuskasvun toimialat poikkeavat monessa suhteessa nopean tuottavuuskasvun toimialoista. Hitaan tuottavuuskasvun aloille on tyypillistä tuotannon työvoimavaltaisuus. Heikointa työn tuottavuuskehitys on ollut palvelualoilla ja rakennustoiminnassa. Teollisuuden toimialoista vain kulkuneuvojen valmistus

74 60 Tuottavuus ja tuotannon kasvu Suomessa toimialoittain vuosina sijoittui työn tuottavuuskehityksessä vuosina kymmenen heikoimman toimialan joukkoon. Kuviossa 5.2 ovat mukana ne toimialat, joilla työn tuottavuus kehittyi kaikista heikoimmin vuosina Työn tuottavuuskehitys oli heikoin tietojenkäsittelypalvelussa, jossa työn tuottavuus heikkeni keskimäärin 0,4 prosentin vuosivauhdilla vuosina Lamavuosina heikentymistä tapahtui 2,6 prosentin vuosivauhdilla, mutta vuosina työn tuottavuus kasvoi keskimäärin 1,7 prosenttia vuodessa. Havainto on ongelmallinen, koska yleensä tietojenkäsittelypalvelujen katsotaan kuuluvan niihin aloihin, jotka ovat hyötyneet eniten informaatioteknologian nopeasta kehityksestä. Tästä ehkä kertookin se, että vuodesta 1996 lähtien alan tuottavuus on parantunut. Toisaalta alan tilastoitu tuottavuuskehitys on kärsinyt paitsi toimialan työvoimavaltaisuudesta myös tuotokseen mittaamiseen liittyvistä ongelmista. Kuvio 5.2. Työn tuottavuuden kasvu vuosina , % edellisestä vuodesta, hitaimman tuottavuuskasvun toimialat 25. Tukkukauppa ja agentuuritoiminta 26. Moottoriajon. kauppa, korjaus ja huolto, huoltamot 27. Kulkuneuvojen valmistus 28. Majoitus- ja ravitsemistoiminta 29. Maa- ja vesirakentaminen 30. Talonrakentaminen ja rakennuspalvelutoiminta 31. Muut yksityiset palvelut 32. Liike-elämää palveleva toiminta 33. Tietojenkäsittelypalvelu Työn tuottavuuden kasvu, %

75 Tuottavuus ja tuotannon kasvu Suomessa toimialoittain vuosina Myös liike-elämää palvelevassa toiminnassa tuottavuuden kasvu oli koko jaksolla negatiivinen, noin 0,5 prosenttia. Näin siitä huolimatta, että tuottavuus kasvoi laman jälkeen prosentin vuosivauhtia. Liike-elämän palvelut ovat myös varsin työvoimavaltaisia ja niiden tuotoksen ja tuottavuuden mittaaminen on ongelmallista. Vuosien positiivinen tuottavuuskehitys on tulkittavissa niin, että informaatioteknologian kehitys ja sen hyödyntäminen on vähitellen alkanut näkyä myös tämän alan tuottavuudessa. Muissa yksityisissä palveluissa työn tuottavuus kasvoi keskimäärin alle prosentin vuodessa. Toisin kuin monella muulla toimialalla, alan tuottavuuskasvu oli peräisin vuosien tuottavuuskehityksestä. Vuoden 1990 jälkeen näiden palveluiden tuottavuus on alentunut. Alan tuottavuuden mittaamiseen liittyy kuitenkin suuria ongelmia, minkä vuoksi lukuja on tulkittava varovaisesti. Viidenneksi ja kuudenneksi heikointa tuottavuuskehitys oli talonrakennusalalla ja maa- ja vesirakentamisessa, joissa kummassakin työn tuottavuus kohosi vuosina vähän yli prosentin vuosivauhdilla luvun lamavuosina tuottavuus parani kuitenkin maa- ja vesirakentamisessa keskimäärin 4,5 prosenttia vuodessa. Kyseessä oli kuitenkin kertaluonteinen tuottavuuden tasokorotus (joka todennäköisesti johtui alan supistumisesta). Laman jälkeisinä vuosina tuottavuuden kehitys on ollut kummallakin toimialalla negatiivinen. Havainto on jälleen ongelmallinen ja voi kertoa mittausvirheistä. Työn tuottavuuden jatkuvaan heikkenemiseen on vaikea uskoa toimialalla, joka on verrattain kilpailtu ja jossa on jatkuvasti tapahtunut vähittäistä teknologista kehitystä. Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tuottavuus kasvoi noin 1,5 prosentin vuosivauhdilla. Myös tällä toimialalla tuottavuus koheni erityisesti lamavuosina, mutta sen jälkeen kehitys on ollut negatiivinen. Kyseessä on selvästi työvoimavaltainen ala. Teollisuuden toimialoista tuottavuuden kasvu oli hitainta kulkuneuvojen valmistuksessa, missä työn tuottavuuden kasvu oli koko tarkastelujaksolla keskimäärin noin kaksi prosenttia vuodessa. Lamavuosina koettiin myös tällä alalla tuottavuuden hyppäyksenomainen parannus (vuosien kasvu oli 4,5 prosenttia vuodessa), mutta vuoden 1995 jälkeen alan tuottavuuskehitys on palannut vanhalle trendilleen. Kaupan aloilla tuottavuus kasvoi 2,5 prosenttia vuodessa. Autokaupassa tuottavuuden kasvu nousi lamavuosina neljään prosenttiin samalla kun tukkukaupassa työn tuottavuus lamavuosina kehittyi negatiivisesti. Kaupan alalla tuottavuuden kasvu on ollut verrattain tasaista ja jatkuvaa, mutta siitä huolimatta alan keskimääräinen tuottavuus on jäljessä mm. Yhdysvaltain tasosta.

76 62 Tuottavuus ja tuotannon kasvu Suomessa toimialoittain vuosina Kaikilla muilla toimialoilla työn tuottavuus kasvoi keskimäärin yli 2,5 prosenttia vuosina Useimmille niistä oli tyypillistä, että lamavuosina työn tuottavuus kasvoi nopeammin kuin ennen lamaa ja laman jälkeen. Selkeät poikkeukset tästä säännöstä olivat rahoitus- ja vakuutustoiminta sekä posti- ja kuriiritoiminta, joissa tuottavuuden kasvu oli erityisen voimakasta vasta laman jälkeisenä aikana. 5.2 Tuotannon kasvu Kansantalouden tasolla tuottavuuden kasvu on keskeinen taloudellisen kasvun lähde. Keskimääräisen työn tuottavuuden muutos vaikuttaa yleensä suoraan kokonaistuotannon määrään. Sama riippuvuus ei kuitenkaan sellaisenaan päde toimialatasolla. Nopean tuottavuuskasvun aloilla voisi odottaa tuotannon kasvavan nopeammin kuin hitaan tuottavuuskasvun aloilla, mutta näin ei kuitenkaan aina ole. Seuraavassa tarkastellaan eri toimialojen tuotannon kasvua vuosina Tuotannon kasvuprosenttina käytetään kunkin toimialan vuoden 1995 hintaisen bruttoarvonlisäyksen muutosta edellisestä vuodesta. Tarkastelua koskee vuosia ja mukana ovat samat 33 toimialaa kuin edellä tuottavuustarkastelussa. Kuviossa 5.3 esitetään kymmenen nopeimman kasvun toimialan keskimääräiset kasvuprosentit jaksoina , , sekä Kuviossa 5.4 esitetään vastaavasti kymmenen hitaimman kasvun toimialan keskimääräiset kasvuprosentit. Luokittelu nopeimman ja hitaimman kasvun toimialoihin perustuu koko tarkastelujakson keskimääräisiin kasvuprosentteihin. Nopeimman kasvun aloilla erityisesti laman jälkeisinä vuosina kasvu oli erityisen nopeata. Elektroniikkateollisuudessa kasvu oli hyvin nopeata myös lamavuosina (keskimäärin 14 % vuodessa). Hitaimman kasvun toimialoilla erityisesti lamavuodet olivat kasvun kannalta kohtalokkaita. Pahiten lama koetteli talonrakennustoimintaa, jossa tuotanto supistui keskimäärin 11 % vuosien aikana. Laman aikainen rakennustuotannon lasku oli niin suuri ja pitkäaikainen, että koko tarkasteluperiodin ajalta rakennustoiminnan kasvu jää olemattomaksi.

77 Tuottavuus ja tuotannon kasvu Suomessa toimialoittain vuosina Kuvio 5.3. Tuotannon kasvu vuosina , % edellisestä vuodesta, nopeimman kasvun toimialat 1. Sähkötekn. tuott. ja optisten laitteiden valm. 2. Teleliikenne 3. Tietojenkäsittelypalvelu 4. Mineraalien kaivu 5. Metallituotteiden valmistus 6. Metallien jalostus 7. Liike-elämää palveleva toiminta 8. Kumi- ja muovituott. valm. 9. Puutavaran ja puutuotteiden valmistus 10. Massan, paperin ja paperituott. valm Tuotannon kasvu, % Vaikka koko kansantalouden tasolla tuotannon kasvu selittyy lähes kokonaan tuottavuuden kasvulla, voidaan toimialatasolla havaita useita poikkeuksia tästä säännöstä. Elektroniikkateollisuus ja teleliikenne olivat parhaita sekä työn tuottavuuden että tuotannon kasvussa vuosina (kuviot 5.1 ja 5.3). Kuitenkin nopeimman tuotannon kasvun aloihin kuuluivat myös tietojenkäsittelypalvelu ja liike-elämää palveleva toiminta, joissa työn tuottavuuden kasvu oli kaikista toimialoista hitainta vuosina Toisaalta maa-, metsä- ja riistatalous lukeutui hitaimman tuotannon kasvun toimialoihin (kuvio 5.4) siitä huolimatta, että työn tuottavuuden kasvussa se sijoittui kymmenen parhaan toimialan ryhmään. Rakennustoiminnan lisäksi tuotannon kasvu oli hidasta myös tekstiili- ja vaatetusteollisuudessa sekä kulkuneuvoteollisuudessa. Nämä ovat tyypillisesti aloja, joiden tuotantoa on siirtynyt vanhoista teollisuusmaista halvemman kustannustason maihin.

78 64 Tuottavuus ja tuotannon kasvu Suomessa toimialoittain vuosina Kuvio 5.4. Tuotannon kasvu vuosina , % edellisestä vuodesta, hitaimman kasvun toimialat 25. Vähittäiskauppa; kotital.esineiden korj. 26. Ei-metall. mineraalituott. valm. 27. Muu valmistus ja kierrätys 28. Majoitus- ja ravitsemistoiminta 29. Elintarv., juomien ja tupakan valmistus 30. Maa-, riista- ja metsätalous 31. Talonrakent. ja rakennuspalvelutoiminta 32. Kulkuneuvojen valmistus 33. Maa- ja vesirakentaminen 34. Tekst., vaatt., nahan ja nahkatuott. valm Tuotannon kasvu, % 5.3 Tuottavuuden ja tuotannon kasvu toimialatasolla Tuottavuuden ja tuotannon kasvun riippuvuutta voi tarkastella kuvion 5.5 avulla. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta tuotannon ja tuottavuuden kasvu näyttävät korreloivan positiivisesti. Poikkeuksen muodostavat kuitenkin nopeasti kasvaneet liike-elämän palvelut ja atk-palvelut, joilla ei tuottavuustilaston mukaan ole tapahtunut tuottavuuden kasvua. Tuotannon ja tuottavuuden kasvun välinen toimialatason riippuvuus ei olekaan lineaarinen vaan pikemminkin kursivoidun U:n muotoinen. Tuottavuuden kasvu on ollut nopeaa joillakin nopeasti ja joillakin hitaasti kasvaneilla (tai jopa supistuneilla) toimialoilla.

79 Tuottavuus ja tuotannon kasvu Suomessa toimialoittain vuosina Kuvio 5.5. Tuottavuuden ja tuotannon kasvu Tuottavuuden ja tuotannon keskimääräinen vuosikasvu tärkeimmillä toimialoilla tuottavuuden kasvu tuotannon kasvu Tarkemman kuvan saamiseksi tuotannon ja tuottavuuden kasvun yhteyksistä toimialat on seuraavassa luokiteltu kuusikenttäiselle kartalle. Vaaka-akselilla on työn tuottavuuden kasvulle merkitty kolme kenttää: hidas, keskimääräinen ja nopea työn tuottavuuden kasvu. Pystyakselille on tuotannon kasvulle merkitty vastaavat kolme kenttää: hidas, keskimääräinen ja nopea tuotannon kasvu. Luokittelu perustuu tässä koko tarkastelujakson keskimääräisiin muutosprosentteihin. Luokitteluvälit ovat taulukon alapuolella. Tarkastelussa ovat nyt mukana kaikki käytettävissä olevat 33 toimialaa. Niitä toimialoja, joilla sekä työn tuottavuuden että tuotannon kasvu olivat keskimääräistä nopeampaa, olivat seuraavat: * sähköteknisten tuotteiden ja optisten laitteiden valmistus (elektroniikkateollisuus) * teleliikenne * mineraalien kaivu * metallien jalostus * massan, paperin ja paperituotteiden valmistus * puutavaran ja puutuotteiden valmistus * kumi- ja muovituotteiden valmistus.

80 66 Tuottavuus ja tuotannon kasvu Suomessa toimialoittain vuosina Näille aloille on yhteistä myös se, että ne tuottavuudeltaan ns. frontier-toimialoja; niiden työn tuottavuuden taso on lähellä globaalia huippua. Näistä aloista kuitenkin vain elektroniikkateollisuus ja teleliikenne lukeutuvat korkean teknologian toimialoihin, muut edustavat sen sijaan perinteistä teollisuutta ja matalan tai matalan keskitason teknologiaa. Teknologiatason mataluus ei siten näytä muodostavan estettä korkealle tuottavuuden tasolle tai nopealle tuottavuuden kasvulle. Toisessa ääripäässä ovat toimialat, joilla sekä työn tuottavuuden että tuotannon kasvu olivat keskimääräistä hitaampaa. Niitä olivat seuraavat toimialat: * talonrakentaminen ja rakennuspalvelutoiminta * maa- ja vesirakentaminen * majoitus- ja ravitsemistoiminta. Näiden väliin jäävät ne toimialat, joilla sekä työn tuottavuuden että tuotannon kasvu olivat keskitasoa. Ne olivat kone- ja laiteteollisuutta lukuun ottamatta yksityisiä palvelualoja: * koneiden ja laitteiden valmistus * posti- ja kuriiritoiminta * kustantaminen ja painaminen * tukkukauppa ja agentuuritoiminta * vähittäiskauppa; kotitalousesineiden korjaus * moottoriajoneuvojen kauppa, korjaus ja huolto; huoltamot * muu kiinteistötoiminta * kuljetus ja varastointi. Näistä aloista vain kone- ja laiteteollisuus edustaa korkean keskitason teknologiaa. Selvimmin rikkoutui työn tuottavuuden kasvun ja tuotannon kasvun välinen positiivinen yhteys seuraavilla toimialoilla: * maa-, riista- ja metsätalous * tietojenkäsittelypalvelu ja liike-elämää palveleva toiminta. Alkutuotannossa tuottavuuden kasvu oli nopeaa ja tuotannon kasvu hidasta. Liike-elämän palveluissa ja atk-palveluissa sen sijaan tuottavuuden kasvu oli hidasta ja tuotannon kasvu nopeaa. Heikosta tuottavuuskehityksestä huolimatta tietojenkäsittelypalvelut edustavat tietointensiivisiä korkean teknologian palveluja. Arvonlisäyksellä mitattu toimialan tuottavuus onkin korkea vaikka tuottavuuden kasvu on ollut heikko. Työn tuottavuuden kasvun lisäksi voidaan verrata myös pääoman tuottavuuden kasvun yhteyttä tuotannon kasvuun. Mitään oleellista eroa toimialojen sijoittumisessa taulukon kuudelle kentälle ei tästä kuitenkaan synny. Näin ollen tuottavuusvertailuun toimialojen välillä riittää hyvin pelkästään työn tuottavuuden mittaaminen.

81 Tuottavuus ja tuotannon kasvu Suomessa toimialoittain vuosina TYÖN TUOTTAVUUDEN KASVU HIDAS KESKIMÄÄRÄINEN NOPEA - Tietojenkäsittelypalvelu (tkopalv) - Metallituotteiden valmistus (make) - Sähköteknisten tuotteiden ja optisten laitteiden valmistus (ko) - Liike-elämää palveleva toiminta - Teleliikenne (tkopalv) - Mineraalien kaivu NOPEA - Metallien jalostus (make) - Massan, paperin ja paperituotteiden valmistus (ma) - Puutavaran ja puutuotteiden valmistus (ma) TUO- - Kumi- ja muovituotteiden valmistus (make) TANNON - Muut yksityiset palvelut - Koneiden ja laitteiden valmistus (koke) - Sähkö-, kaasu- ja vesihuolto KASVU - Posti- ja kuriiritoiminta - Kalatalous - Kustantaminen ja painaminen (ma) - Rahoitus- ja vakuutustoiminta KESKI- - Tukkukauppa ja agentuuritoiminta - Öljytuotteiden, koksin ja ydinpolttoaineen valmistus (make) MÄÄRÄI- - Vähittäiskauppa; kotitalousesineiden korjaus - Kemikaalien ja kemiallisten tuotteiden valmistus (koke) NEN - Moottoriajoneuvojen kauppa, korjaus ja huolto; huoltamot - Muu kiinteistötoiminta - Kuljetus ja varastointi - Talonrakentaminen ja rakennuspalvelutoiminta - Elintarvikkeiden, juomien ja tupakan valmistus (ma) - Maa-, riista- ja metsätalous HIDAS - Maa- ja vesirakentaminen - Ei-metallisten mineraalituotteiden valmistus (make) - Majoitus- ja ravitsemistoiminta - Tekstiilien, vaatteiden, nahan ja nahkatuotteiden valmistus (ma) - Muu valmistus ja kierrätys (ma) - Kulkuneuvojen valmistus (koke) LUOKITTELU TYÖN TUOTTAVUUDEN KASVUN PERUSTEELLA: TEKNOLOGIATASOLUOKITUS: ko Korkean teknologian toimiala Nopeat yli 4,0 % (4,23-8,66 %) koke Korkean keskitason teknologian toimiala Keskimääräiset 2,0-4,0 % (2,17-4,00 %) make Matalan keskitason teknologian toimiala Hitaat alle 2 % (-0,44-1,54 %) ma Matalan teknologian toimiala tkopalv Tietointensiiviset korkean teknologian palvelut LUOKITTELU TUOTANNON KASVUN PERUSTEELLA: Nopeat yli 4,0 % (4,05-10,75 %) Keskimääräiset 2,0-4,0 % (2,04-4,00 %) Hitaat alle 2 % (-1,85-1,97 %) PÄÄOMAN TUOTTAVUUDEN KASVU HIDAS KESKIMÄÄRÄINEN NOPEA - Tietojenkäsittelypalvelu (tkopalv) - Puutavaran ja puutuott.valm. (ma) - Sähköteknisten tuotteiden ja optisten laitteiden valmistus (ko) - Liike-elämää palveleva toiminta - Kumi- ja muovituott. valm. (make) - Teleliikenne (tkopalv) - Mineraalien kaivu NOPEA - Metallien jalostus (make) - Massan, paperin ja paperituotteiden valmistus (ma) - Metallituotteiden valmistus (make) TUO- - Posti- ja kuriiritoiminta - Koneiden ja laitteiden valmistus (koke) - Kalatalous TANNON - Muut yksityiset palvelut - Kemikaalien ja kem.tuott.valm. (koke) - Rahoitus- ja vakuutustoiminta KASVU - Kustantaminen ja painaminen (ma) - Sähkö-,kaasu- ja vesihuolto - Öljytuotteiden, koksin ja ydinpolttoaineen valmistus (make) - Muu kiinteistötoiminta - Tukkukauppa ja agentuuritoiminta - Kuljetus ja varastointi KESKI- - Vähittäiskauppa; kotitalousesineiden korjaus MÄÄRÄI- - Moottoriajoneuvojen kauppa, korjaus ja huolto NEN - Maa-, riista- ja metsätalous - Talonrakentaminen ja rakennuspalvelutoiminta - Elintarvikkeiden, juomien ja tupakan valmistus (ma) - Maa- ja vesirakentaminen - Muu valmistus ja kierrätys (ma) - Majoitus- ja ravitsemistoiminta HIDAS - Ei-metall.mineraalituot.valm. (make) - Tekstiilien, vaatt., nahan ja nahkat.v.(ma) - Kulkuneuvojen valmistus (koke) LUOKITTELU PÄÄOMAN TUOTTAVUUDEN KASVUN PERUSTEELLA: TEKNOLOGIATASOLUOKITUS: Nopeat yli 2,0 % (2,2-5,6 %) ko Korkean teknologian toimiala Keskimääräiset 0-2,0 % (0,1-2,0 %) koke Korkean keskitason teknologian toimiala Hitaat negat. (-0,44-1,54 %) make Matalan keskitason teknologian toimiala ma Matalan teknologian toimiala tkopalv Tietointensiiviset korkean teknologian palvelut LUOKITTELU TUOTANNON KASVUN PERUSTEELLA: Nopeat yli 4,0 % (4,05-10,75 %) Keskimääräiset 2,0-4,0 % (2,04-4,00 %) Hitaat alle 2 % (-1,85-1,97 %)

82 68 Tuottavuus ja tuotannon kasvu Suomessa toimialoittain vuosina Työllisyyden kehitys ja Baumolin tauti: kohti jälkiteollista yhteiskuntaa Baumolin taudiksi kutsutaan ilmiötä, jossa palvelualojen hidas tuottavuuskehitys johtaa siihen, että näiden alojen työllisyys kasvaa muita aloja nopeammin. Baumolin taudin kääntöpuolena on teollisten työpaikkojen joko absoluuttinen tai ainakin suhteellinen väheneminen. Kehitys Suomessa ei poikkea tästä kaikille teollisuusmaille yhteisestä kehityspiirteestä. Työllisyyden kasvu on ollut nopeinta palvelualoilla. Sen sijaan teolliset työpaikat ovat vähentyneet (ks. taulukko 5.1). Suhteellisesti nopeinta työllisyyden lisäys vuosina oli tietojenkäsittelypalveluissa (8,4 % vuodessa). Myös muilla palvelualoilla työllisyys kasvoi keskimääräistä nopeammin. Liike-elämää palvelevassa toiminnassa kasvua oli keskimäärin lähes viisi prosenttia vuodessa. Julkisissa palveluissa työllisyys kasvoi keskimäärin parin prosentin vuosivauhtia. Vaikka teollisuuden työpaikat vähenivätkin, parantui työllisyys joillakin aloilla. Teollisuusaloista nopeinta työllisyyden kasvu oli elektroniikkateollisuudessa (1,9 %) ja metallituotteiden valmistuksessa. Useimmilla teollisuusaloilla työllisyys väheni pitkällä aikavälillä. Tekstiilien, vaatteiden, nahan ja nahkatuotteiden valmistuksessa työllisyys väheni peräti viiden prosentin vuosivauhdilla. Taulukko 5.1. Toimialojen työllisyyden suurimmat absoluuttiset muutokset vuosina Eniten työllisyyttään kasvattaneet toimialat: Julkinen sektori Liike-elämän palvelut Atk-palvelut Metallituoteteollisuus Sähkötekninen teollisuus Eniten työllisyyttään vähentäneet toimialat: Alkutuotanto Tevanake-teollisuus Alkutuotannossa työpaikat ovat vähentyneet jo pitkään. Tarkasteluperiodin aikana maa-, metsä- ja riistataloudessa vähennys oli keskimäärin lähes neljä prosenttia vuodessa. Siitä huolimatta alkutuotannon työvoimaosuus oli vielä vuonna 2004 Suomessa suurempi kuin läntisissä kilpailijamaissa. Merkittävin muutos työllisyyden rakenteessa on ollut julkisen sektorin työntekijämäärän kasvu lähes hengellä ja samanaikainen yli alkutuotan-

83 Tuottavuus ja tuotannon kasvu Suomessa toimialoittain vuosina non työpaikan poistuminen. Toinen suuri muutos on ollut liike-elämän palveluiden voimakas kasvu. Teknologiseen kehitykseen selvästi liittyviä muutoksia ovat atk-palvelujen ja sähköteknisen teollisuuden työpaikkojen lisääntyminen. Näiden alojen yhteenlaskettu työllisyyden kasvu on samaa suuruusluokkaa kuin tekstiili- ja vaatetusteollisuuden työpaikkojen väheneminen. Absoluuttisten työllisyysmuutosten tarkastelu osoittaa, että merkittävimmät talouden rakennetta muuttaneet tekijät ovat olleet julkisen sektorin kasvu, alkutuotannon supistuminen ja liike-elämän palveluiden kasvu. Teknologisen kehityksen aikaansaamat työllisyysmuutokset ovat näihin verrattuna pieniä. Rakennemuutos on auttanut ylläpitämään nopeaa tuottavuuden kasvua. Työllisyyden kasvun keskittyminen hitaan tuottavuuskehityksen palvelualoihin johtaa kuitenkin tulevaisuudessa koko kansantalouden tuottavuuskehityksen hidastumiseen. Ainoa tapa ylläpitää nopeaa tuottavuuden kasvua on palvelualojen tuottavuuskehityksen nopeutuminen. 5.5 Toimialojen kilpailullisuus Kilpailulla ja markkinoiden toimivuudella pitäisi olla talousteorian mukaan positiivinen vaikutus tuottavuuden ja tuotannon kasvuun. Kilpailu johtaa tehokkuuden kasvuun. Ilman kilpailua yrityksille ei taas synny riittäviä kannustimia tuottavuuden parantamiseen. Eräs tapa arvioida toimialojen kilpailullisuutta on tarkastella niiden keskittyneisyyttä. Toinen tapa on käyttää toimialan avoimuutta kansainväliselle kaupalle kilpailullisuuden indikaattorina. Tuotannon keskittymistä toimialoittain voidaan mitata esimerkiksi suhteuttamalla toimialan kolmen liikevaihdoltaan suurimman yrityksen liikevaihto koko toimialan liikevaihtoon. Tilastokeskuksen yritystilaston tiedot vuoden 2003 tilanteesta esitetään kuviossa 5.6, jossa keskittymismittarina on kolmen suurimman yrityksen osuus toimialan liikevaihdosta. Henkilöstömäärän pohjalta lasketut keskittymisasteet ovat jonkin verran matalammat kuin liikevaihdon pohjalta lasketut. Sen sijaan toimialojen keskinäisessä vertailussa mittarin valinnalla ei ole oleellista merkitystä. Keskittyneimpiä toimialoja ovat öljytuotteiden, koksin ja ydinpolttoaineen valmistus, massan, paperin ja paperituotteiden valmistus, elektroniikkateollisuus sekä posti- ja teleliikenne. Näillä toimialoilla kolmen suurimman yrityksen markkinaosuus oli vähintään 75 prosenttia vuonna Nämä toimialat kuuluvat myös siihen toimialaryhmään, jossa sekä tuotannon että työn tuottavuuden kasvu oli vuosina keskimääräistä nopeampaa.

84 70 Tuottavuus ja tuotannon kasvu Suomessa toimialoittain vuosina Vähiten keskittyneillä toimialoilla kolmen suurimman yrityksen markkinaosuus oli enintään 20 prosenttia. Näillä toimialoilla tuotannon ja työn tuottavuuden kasvu oli vuosina keskitasoa. Tietojenkäsittelypalvelussa ja liikeelämää palvelevassa toiminnassa, joissa työn tuottavuuden kasvu oli pitkällä aikavälillä hidasta mutta tuotannon kasvu nopeata, kolmen suurimman yrityksen markkinaosuus oli 25 prosentin tuntumassa vuonna Kuvio 5.6. Keskittymisasteet eräillä toimialoilla vuonna Kolmen suurimman yrityksen 38 osuus toimialan liikevaihdosta, prosenttia Öljytuotteiden, koksin ja ydinpolttoaineen valmistus Massan, paperin ja paperituotteiden valmistus Sähköteknisten tuotteiden ja optisten laitteiden valmistus Posti- ja teleliikenne Kulkuneuvojen valmistus Kemikaalien ja kemiallisten tuotteiden valmistus Metallien jalostus ja metallituotteiden valmistus Muut yksityiset palvelut Puutavaran ja puutuotteiden valmistus Kustantaminen ja painaminen Koneiden ja laitteiden valmistus Elintarvikkeiden, juomien ja tupakan valmistus Muu kiinteistötoiminta Tekstiilien, vaatteiden, nahan ja nahkatuotteiden valm. Rakentaminen Tietojenkäsittelypalvelu Liike-elämää palveleva toiminta Kumi- ja muovituotteiden valmistus Tukkukauppa ja agentuuritoiminta Kuljetus ja varastointi Ei-metallisten mineraalituotteiden valmistus Majoitus- ja ravitsemistoiminta Moottoriajoneuv.kauppa, korjaus ja huolto; huoltamot Muu valmistus ja kierrätys Vähittäiskauppa; kotitalousesineiden korjaus Samaan konserniin kuuluvat ko. toimialan toimipaikat on yhdistetty yhdeksi toimialayksiköksi.

85 Tuottavuus ja tuotannon kasvu Suomessa toimialoittain vuosina Kuviosta 5.6 voi havaita, että markkinarakenteeltaan kaikkein keskittyneimpiä ovat ne teollisuuden alat, joilla tuottavuuden kasvu on ollut nopeaa. Sen sijaan hitaan tuottavuuskasvun toimialat kuten rakentaminen, liike-elämän palvelut ja atk-palvelut sekä hotelli- ja ravintola-ala ovat vain vähän keskittyneitä ja siten todennäköisesti verrattain kilpailtuja aloja. Pelkkä kotimainen kilpailu ei siten näyttäisi olevan riittävä edellytys nopealle tuottavuuskehitykselle; toisaalta toimialan vähäinen kotimainen kilpailu ei myöskään näytä estävän nopeaa tuottavuuskehitystä. Ratkaisevampi tekijä näyttääkin olevan toimialan avoimuus ulkomaiselle kilpailulle. Kuvio 5.7. Vienti, prosenttia toimialan tuotannon bruttoarvosta vuonna 2004 Sähköteknisten tuotteiden ja optisten laitteiden valmistus Massan, paperin ja paperituotteiden valmistus Kulkuneuvojen valmistus Metallien jalostus Koneiden ja laitteiden valmistus Teollisuus Kemikaalien ja kemiallisten tuotteiden valmistus Puutavaran ja puutuotteiden valmistus Tekstiilien, vaatteiden, nahan ja nahkatuotteiden valmistus Kumi- ja muovituotteiden valmistus Öljytuotteiden, koksin ja ydinpolttoaineen valmistus Ei-metallisten mineraalituotteiden valmistus Muu valmistus ja kierrätys Metallituotteiden valmistus Elintarvikkeiden, juomien ja tupakan valmistus Kustantaminen ja painaminen Mineraalien kaivu Sähkö-, kaasu- ja vesihuolto Lähde: Teollisuustilasto 2004 (ennakkotiedot), Tilastokeskus.

86 72 Tuottavuus ja tuotannon kasvu Suomessa toimialoittain vuosina Vuonna 2004 teollisuustuotteiden tuotannon bruttoarvosta vientiin meni 53 % (kuvio 5.7). Elektroniikkateollisuudessa osuus oli lähes 90 %, paperiteollisuudessa 70 %, kulkuneuvojen valmistuksessa 65 % ja metallien jalostuksessa 60 %. Myös koneiden ja laitteiden valmistuksessa vientiosuus oli yli puolet tuotannon bruttoarvosta. Muilla teollisuusaloilla osuus jäi alle 50 prosentin. Korkeaa vientiosuutta voidaan pitää osoituksena toimialan kilpailusta. Kilpailun ja talouden avoimuuden merkityksen puolesta puhuu runsaasti ulkomaankauppaa harjoittavien toimialojen nopea tuottavuuden kehitys. Lähes kaikki runsaasti vievät toimialat ovat myös nopean tuottavuuskasvun toimialoja. Erityisen selvä tämä yhteys on sähköteknisessä teollisuudessa, paperiteollisuudessa ja metallien jalostuksessa. Avoimuus kansainväliselle kilpailulle on pakottanut nämä toimialat parantamaan jatkuvasti kilpailukykyään. Sen seurauksena niiden tuottavuus on kasvanut nopeasti. Toisaalta nopeaan tuottavuuden kasvuun on ylletty myös energian tuotannossa ja kaivostoiminnassa eli toimialoilla, joilla ei ole vientiä juuri lainkaan ja joilla yritysrakenne on varsin keskittynyt. Kuvio 5.8. Vientiosuus ja tuottavuuden kasvu tuottavuuden kasvuvauhti viennin osuus toimialan tuotannosta Hitaan tuottavuuskasvun alojen joukossa on muutamia teollisuudenaloja. Enimmäkseen hitaan tuottavuuskehityksen alat ovat kuitenkin palvelualoja. Niiden joukossa taas suurin yksittäinen ala muodostuu julkisista palveluista. Julkinen sektori vastaa lähes puolta Suomen taloudesta, mutta sen tuottavuuden kehityksen mittaaminen on mahdollista vain rajoitetun osin. Usein tyydytäänkin vain

87 Tuottavuus ja tuotannon kasvu Suomessa toimialoittain vuosina otaksumaan kokonaistuottavuuden kasvu julkisen sektorin osalta olemattomaksi (ja työn tuottavuus yhtä suureksi kuin palkat). Tällöin kuitenkin julkisen sektorin suuri koko painaa koko talouden tuottavuuskehitystä voimakkaasti alas ja kokonaiskäsitystä voi olla vaikea muodostaa. Kilpailun ja siten markkinaperusteisten vertailukohtien ja hintojen tuominen julkisten palveluiden piiriin voi helpottaa tilannetta, mutta samalla voidaan menettää tehokkuus ja suurtuotannon etuja, olettaen että niitä on julkisella sektorilla tehokkaasti hyödynnetty. 5.6 Yritysten tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot toimialoittain Taulukko 5.2. Yritysten T&K-menot toimialoittain vuosina 1997 ja Toimiala 1997, milj. euroa 2003, milj. euroa Suomalaisyritykset käyttävät runsaasti resursseja T&K-toimintaan. Yritysten tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot olivat vuonna 2003 yhteensä 3,5 miljardia euroa (taulukko 5.2 ja kuvio 5.9). Suhteessa liikevaihtoon summa oli 1,6 % vuonna 2002 ja suhteutettuna bruttokansantuotteeseen taas 2,5 % eräs kaikkein korkeimpia maailmassa. Vuodesta 1997 vuoteen 2003 yritysten T&K-menot kasvoivat voimakkaasti; reaalikasvua oli 66 %. Suomalaisyritysten voi siten katsoa panostaneen voimakkaasti innovaatiotoimintaan ja osaamisintensiiviseen kasvuun. Reaalimuutos =100 Osuus liikevaihdosta 2002*, % Yritykset yhteensä 1916,7 3527, ,6 Teollisuus yhteensä 1540,4 2800, ,4 Elintarviketeollisuus 50,0 46,3 84 0,6 Tekstiili- ja vaatetusteollisuus 10,3 10,8 95 0,7 Puunjalostusteollisuus 73,3 94, ,5 Kemian teollisuus 196,8 285, ,2 Metalli- ja konepajateollisuus 281,4 355, ,4 Elektroniikkateollisuus 902,7 1963, ,9 Muu teollisuus 26,1 43, ,5 Sähkö-, kaasu- ja vesihuolto 29,6 7,9 24 0,2 Rakentaminen 16,5 41, ,3 Tukkukauppa ja agentuuritoiminta 25,9 61, ,2 Kuljetus, varastointi ja tietoliikenne 70,0 85, ,6 Tietojenkäsittelypalvelu 41,7 235, ,6 Tutkimus- ja kehittäminen 91,2 150,7 149 ** Muu liike-elämää palveleva toiminta 65,3 128, ,9 Muut toimialat 36,2 17,9 45 0,3 * Liikevaihto-osuus laskettu yli 10 hengen yrityksille. ** Liikevaihto-osuus ei ole vertailukelpoinen muihin toimialoihin. 39 Tiede ja teknologia 2004, Tilastokeskus.

88 74 Tuottavuus ja tuotannon kasvu Suomessa toimialoittain vuosina Vaikka T&K-menojen taso on Suomessa korkea, jakautuu T&K-toiminta hyvin epätasaisesti eri toimialojen välillä. Suomalainen T&K on hyvin teollisuusvetoista. Teollisuuden osuus yritysten kaikista T&K-menoista oli 80 % vuonna Teollisuus käytti liikevaihdostaan T&K-menoihin 2,4 % vuonna Myös teollisuuden sisällä T&K-toiminnan jakauma on hyvin epätasainen. Elektroniikkateollisuus panosti suhteellisesti eniten T&K-menoihin, 5,9 % liikevaihdostaan. T&K-menojen kasvu oli elektroniikkateollisuudessa teollisuustoimialojen nopeinta; menojen määrä lähes kaksinkertaistui reaaliarvoltaan vuodesta 1997 vuoteen Toinen suuri teollisuuden ala, eli puunjalostusteollisuus käytti sen sijaan T&K-menoihin suhteellisesti vähiten, vain 0,5 % liikevaihdosta. Elektroniikkateollisuuden osuus yritysten T&K-menoista on noin 55 % ja kaikista yritysten ja julkisen sektorin yhteenlasketuista T&K-menoista lähes 40 %. Elektroniikkateollisuuden jälkeen suhteellisesti suurin panostus T&K-menoihin oli tietojenkäsittelypalveluissa, eli 5,9 % toimialan liikevaihdosta vuonna Tällä toimialalla T&K-menojen reaalikasvu oli kaikista nopeinta; ne kasvoivat reaalisesti viisinkertaisiksi vuosina Muilla aloilla T&K-menot jäivät verrattain vähäisiksi. Kuvio 5.9. T&K-menojen osuus liikevaihdosta toimialoittain vuonna 2002, % Elektroniikkateollisuus Tietojenkäsittelypalvelu Teollisuus Kemian teollisuus Muu liike-elämää palveleva toiminta Yritykset yhteensä Metalli- ja konepajateollisuus Tekstiili- ja vaatetusteollisuus Kuljetus, varastointi ja tietoliikenne Elintarviketeollisuus Muu teollisuus Puunjalostusteollisuus Muut toimialat Rakentaminen Tukkukauppa ja agentuuritoiminta Sähkö-, kaasu- ja vesihuolto

89 Tuottavuus ja tuotannon kasvu Suomessa toimialoittain vuosina Voimakas panostus T&K-toimintaan on yhteydessä toimialan nopeaan tuotannon ja tuottavuuden kasvuun elektroniikkateollisuudessa ja metalliteollisuudessa. Metsäteollisuudessa on sen sijaan saavutettu hyvä tuottavuuskehitys ilman suuria T&K-panostuksia. Tietojenkäsittelypalveluissa ja liike-elämän palveluissa suuri T&K-panostus ei ole saanut aikaan merkittävää tuottavuuden kasvua, vaikka näiden alojen tuotanto onkin kasvanut nopeasti. Kuten aikaisemmista luvuista on ilmennyt, T&K ei suoraan heijasta sektorin innovatiivisuutta. Esim. metsäteollisuus on teknologiselta tasoltaan maailman eturintamaa, mutta siellä tapahtuvat jatkuvat innovaatiot ovat vähittäisiä (inkrementaalisia) luonteeltaan, niitä suoritetaan tuotantoprosessien yhteydessä tai ostamalla parempia välituotteita tai laitteita, jolloin teknologinen kehitys ei näy ollenkaan yrityksen T&K-budjetissa tai henkilökunnassa. Elektroniikkateollisuudessa on sen sijaan tapahtunut viime vuosikymmeninä radikaaleja innovaatioita, syntynyt uusia tuotteita ja markkinoita, jotka ovat tarjonneet lukuisia teknologisia mahdollisuuksia. Tietojenkäsittelypalveluissa puolestaan palkat syövät suurimman osan kokonaismenoista, eli T&K-kustannukset nousevat suorassa suhteessa palkkoihin. Sektorin kysynnän ollessa korkealla, palkat nousevat ja pv. Tuottavuutta on vaikea nostaa investoimalla koneisiin ja laitteisiin. Kuvio T&K-menot euroina vuonna 2003: 10 suurinta toimialaa Toimialojen T&K-panostukset vuonna 2003 Elektroniikkateollisuus Metalliteollisuus Kemian teollisuus milj. euroa ATK-palvelut T&K-yritykset Liike-elämän palvelut Metsäteollisuus Liikenne Tukkukauppa Elintarviketeollisuus Euromääräisten T&K-menojen vertailu eri toimialojen välillä osoittaa (ks. kuvio 5.10), että teollisuuden korkea keskimääräinen T&K-intensiteetti on käytännössä yhden toimialan (ja lisäksi tämän toimialan sisällä pitkälti yhden yrityksen eli

90 76 Tuottavuus ja tuotannon kasvu Suomessa toimialoittain vuosina Nokian) varassa. Elektroniikkateollisuus tuottaa yksinään yli 55 % kaikesta yrityssektorin T&K-toiminnasta. Summa on 1,4 % bruttokansantuotteesta. Ilman elektroniikkateollisuuden vahvaa panosta Suomi ei olisi korkean teknologian talous eikä kansainvälisten T&K-vertailujen kärkimaa. Ilman Nokia-klusterin korkeaa T&K-panostusta Suomen yrityssektorin T&K-menot olisivat vain noin yksi prosentti bruttokansantuotteesta ja yhteenlasketut T&K-menot noin kaksi prosenttia. Toisin sanoen ilman Nokia-klusteria Suomi olisi varsin keskinkertainen eurooppalainen maa ja kaukana Lissabonin ohjelman tavoitteista. 5.7 Toimialat teknologiatason mukaan OECD on luokitellut toimialoja eri teknologiatasoille T&K-menotietojen pohjalta. Teknologiatasot on määritetty sen perusteella, kuinka suuri on toimialan T&K-menojen osuus tuotannon brutto- ja jalostusarvosta. Luokittelun tuloksena on saatu toimialoilla viisi eri teknologiatasoa: korkean teknologian toimialat, korkean keskitason teknologian toimialat, matalan keskitason teknologian toimialat, matalan teknologian toimialat ja tietointensiiviset korkean teknologian palvelut. OECD:n luokituksen pohjalta Tilastokeskus 40 on sijoittanut toimialat eri teknologiatasoille seuraavasti (TOL95 numerokoodit): Korkean teknologian toimialat: Lääkevalmisteet (244), tieto- ja konttorikoneet (30), elektroniikka- ja tietoliikennevälineet (32), instrumentit ja hienomekaniikka (33), avaruus ja ilmailu (353) Korkean keskitason teknologian toimialat: Kemialliset tuotteet (24 pl. 244), koneet ja laitteet (29), sähkökoneet ja laitteet (31), kulkuneuvot (34, 352, 354, 355) Matalan keskitason teknologian toimialat: Öljytuotteiden valmistus (23), kumija muovituotteiden valmistus (25), ei-metallisten mineraalituotteiden valmistus (26), perusmetallien valmistus (27), metallituotteiden valmistus (28), laivojen ja veneiden valmistus (351) Matalan teknologian toimialat: Elintarvikkeiden valmistus (15, 16), tekstiilien ja vaatteiden valmistus (17, 18, 19), sahatavaran ja puutuotteiden valmistus (20), massan ja paperin valmistus (21), kustantaminen ja painaminen (22), muu valmistus (36), kierrätys (37) Tietointensiiviset korkean teknologian palvelut: Posti- ja teleliikenne (64), tietojenkäsittelypalvelu (72), tutkimus ja kehittäminen (73) Yritysten T&K-toiminnasta noin 75 prosenttia tapahtuu teollisuudessa ja 25 prosenttia palvelualoilla sekä T&K-henkilöstöllä että -menoilla mitattuna (taulukko 5.3). Teollisuuden korkean teknologian toimialojen osuus kaikista yritysten 40 Tiede ja teknologia 2004, Tilastokeskus.

91 Tuottavuus ja tuotannon kasvu Suomessa toimialoittain vuosina T&K-menoista oli yli puolet vuonna Tietointensiivisten korkean teknologian palvelujen osuus oli noin 15 prosenttia yritysten kaikista T&K-menoista. Siten kaikista yritysten T&K-menoista lähes 70 prosenttia käytetään korkean teknologian toimialoilla. Menojen epätasainen jakautuminen kertoo samalla osaltaan siitä, miksi toimialojen välillä on suuria eroja teknologian ja tuottavuuden tasossa ja tuottavuuskehityksessä. Ilman kehitysinvestointeja on vaikeaa saada aikaan korkeaan teknologiaan perustuvaa tuottavuuden kasvua. Teknologiatasoluokitus on jossain määrin ongelmallinen, koska luokituksen perustana ovat tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot. Periaatteessa se jättää korkean teknologian käsitteen ulkopuolelle ne yritykset, jotka ovat korkean teknologian tason jo saavuttaneet, eivät vasta pyrkimässä sinne. Mm. massan ja paperin valmistuksen sijoittaminen matalan teknologian toimialoihin saattaa tuntua harhaan johtavalta. Esimerkiksi teknologiatasoluokitukseen perustuvien maavertailujen tulokset voivat antaa harhaisen mielikuvan maiden eroista. Lisäksi esim. Meister & Verspagen (2004) ovat estimoineet, että EU:n tasolla suurimmat T&K:n tuottavuushyödyt voivat löytyä matalan teknologian aloilta. Taulukko 5.3. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan henkilöstö ja menot teknologiatasoluokituksen mukaan vuonna 2002 Toimiala T&Khenkilöstö, henkilöä T&Kmenot, milj. euroa T&Khenkilöstö, % T&Kmenot, % Yhteensä ,1 100,0 100,0 Teollisuus yhteensä ,1 71,8 77,5 Korkean teknologian toimialat ,1 43,6 53,5 Korkean keskitason tekn.toimialat ,0 15,2 14,5 Matalan keskitason tekn.toimialat ,8 6,4 4,3 Matalan teknologian toimialat ,2 6,7 5,2 Palvelut ,6 27,9 22,3 Tietointensiiviset korkean tekn. palvelut ,5 18,2 15,2 Muut palvelut ,1 9,7 7,1 Muut toimialat 115 6,4 0,3 0,2 Lähde: Tiede ja teknologia 2004, Tilastokeskus. Vuosina teollisuuden työntekijämäärä lisääntyi lähes (taulukko 5.4). Lisäyksestä noin toteutui korkean teknologian toimialoilla, missä kasvu oli myös nopeinta, noin 40 % seitsemän vuoden aikana. Niiden työpaikkalisäyksestä puolestaan valtaosa, työpaikkaa, toteutui tietoliikennevälineiden eli lähinnä matkapuhelimien valmistuksessa. Teollisuudessa matalan teknologian toimialojen työpaikkojen vähennys oli yhtä suuri kuin korkean teknologian alojen työpaikkojen lisäys.

92 78 Tuottavuus ja tuotannon kasvu Suomessa toimialoittain vuosina Palvelualojen työntekijämäärä lisääntyi vuosina lähes Siitä lähes toteutui tietointensiivisissä korkean teknologian palveluissa, lähinnä tietojenkäsittelypalveluissa. Työllisyyskehityksen kannalta avainasemassa olivat edelleen perinteiset palvelutoimialat ja julkinen sektori. Korkean teknologian toimialojen osuus tarkasteluperiodin aikana tapahtuneesta työllisyyden paranemisesta oli vain noin 10 %. Yritysten työntekijämäärä lisääntyi vuosina kaikkiaan henkilöä. Lisäys koostui lähinnä muiden kuin korkean teknologian palvelualojen työntekijämäärän lisäyksestä. Lisäyksestä vain runsas toteutui korkean teknologian aloilla. Se määrä jakautui puoliksi teollisuuden ja palvelualojen välillä. Suomessa on yksityisen sektorin T&K-henkilöstöä suhteessa työvoimaan enemmän kuin missään muussa teollisuusmaassa. T&K-tehtävissä työskentelevä henkilöstö jakautuu kuitenkin varsin epätasaisesti eri toimialojen kesken. T&Khenkilöstön osuus on korkein korkean teknologian toimialoilla (noin 45 % työvoimasta) ja korkean keskitason teknologian toimialoilla (noin 6 % työvoimasta) sekä tietointensiivisissä korkean teknologian palveluissa (noin 11 % työvoimasta). Taulukko 5.4. Toimipaikkojen henkilökunnan lukumäärä teknologiatasoluokituksen mukaan vuosina 1995 ja 2002 Toimiala Henkilöä Henkilöä % % Yhteensä ,0 100,0 Teollisuus ,7 31,8 Korkean teknologian toimialat ,6 4,3 Lääkevalmisteet ,4 0,3 Tieto- ja konttorikoneet ,3 0,0 Tietoliikennevälineet ,8 2,7 Instrumentit ,8 0,9 Avaruus ja ilmailu ,3 0,2 Korkean keskitason tekn. toimialat ,6 7,5 Kemialliset tuotteet ,3 1,0 Koneet ja laitteet ,0 4,5 Sähkökoneet ja laitteet ,4 1,3 Kulkuneuvot ,9 0,7 Matalan keskitason tekn. toimialat ,8 7,9 Matalan teknologian toimialat ,7 12,0 Palvelut ,3 68,2 Tietointensiiviset korkean tekn. palvelut ,9 6,3 Posti- ja teleliikenne ,1 3,2 Tietojenkäsittelypalvelu ,5 2,9 Tutkimus ja kehittäminen ,3 0,2 Muut palvelut ,4 62,0 Lähde: Tiede ja teknologia 2004, Tilastokeskus.

93 Tuottavuus ja tuotannon kasvu Suomessa toimialoittain vuosina Korkean teknologian toimialojen osuus yritysten liikevaihdosta nousi selvemmin kuin osuus yritysten työntekijämäärästä. Tämä heijastaa työn tuottavuuden voimakkaampaa kasvua korkean teknologian kuin matalan teknologian toimialoilla. Esimerkiksi teollisuuden liikevaihto oli noin 36 % kaikkien yritysten liikevaihdosta sekä vuonna 1995 että vuonna Sen sijaan teollisuuden korkean teknologian toimialojen osuus yritysten liikevaihdosta kasvoi noin 4 prosentista lähes 10 prosenttiin vuonna 2002 (taulukko 5.5). Vastaavasti tietointensiivisten korkean teknologian palvelujen liikevaihto-osuus kasvoi 2 prosentista 4 prosenttiin vuonna Matalan teknologian toimialojen liikevaihto-osuudet pienentyivät sekä teollisuudessa että palveluissa. Taulukko 5.5. Toimipaikkojen liikevaihto teknologiatasoluokituksen mukaan vuosina 1995 ja 2002 Toimiala Liikevaihto, milj. euroa % % Yhteensä ,0 100,0 Teollisuus ,6 36,9 Korkean teknologian toimialat ,8 9,8 Lääkevalmisteet ,2 0,3 Tieto- ja konttorikoneet ,6 0,0 Tietoliikennevälineet ,4 8,7 Instrumentit ,5 0,7 Avaruus ja ilmailu ,1 0,0 Korkean keskitason tekn. toimialat ,5 7,0 Kemialliset tuotteet ,9 1,7 Koneet ja laitteet ,8 3,8 Sähkökoneet ja laitteet ,1 1,1 Kulkuneuvot ,6 0,5 Matalan keskitason tekn. toimialat ,4 7,4 Matalan teknologian toimialat ,9 12,7 Palvelut ,4 63,1 Tietointensiiviset korkean tekn. palvelut ,1 4,0 Posti- ja teleliikenne ,1 2,4 Tietojenkäsittelypalvelu ,9 1,5 Tutkimus ja kehittäminen ,1 0,1 Muut palvelut ,3 59,1 Lähde: Tiede ja teknologia 2004, Tilastokeskus. Taulukoiden 5.4 ja 5.5 pohjalta voidaan laatia karkea työn tuottavuusmittari vuosille 1995 ja 2002 jakamalla liikevaihdon arvo työntekijämäärällä. Vuosien 1995 ja 2002 välinen erotus kuvaa työn tuottavuuden muutosta teknologiatasoluokituksen mukaan aikavälillä (ks. taulukko 5.6).

94 80 Tuottavuus ja tuotannon kasvu Suomessa toimialoittain vuosina Taulukko 5.6. Työntekijää kohden laskettu arvonlisäys vuosina 1995 ja 2002 Toimiala Liikevaihto/henkilö, euroa Muutos 1995/2002, % Yhteensä Teollisuus Korkean teknologian toimialat Lääkevalmisteet Tieto- ja konttorikoneet Tietoliikennevälineet Instrumentit Avaruus ja ilmailu Korkean keskitason tekn.toimialat Kemialliset tuotteet Koneet ja laitteet Sähkökoneet ja laitteet Kulkuneuvot Matalan keskitason tekn.toimialat Matalan teknologian toimialat Palvelut Tietointensiiviset korkean tekn. palvelut Posti- ja teleliikenne Tietojenkäsittelypalvelu Tutkimus ja kehittäminen Muut palvelut Lähde: Tiede ja teknologia 2004, Tilastokeskus. Kaikkien yritysten liikevaihto työntekijää kohti oli 40 % korkeampi vuonna 2002 kuin vuonna Teollisuuden kohdalla vastaava parannus oli 63 % ja palveluissa 29 %. Sen sijaan teollisuuden korkean teknologian toimialoissa parannus oli lähes 200 %; tietoliikennevälineissä peräti 238 %. Tietointensiivisissä korkean teknologian palveluissa parannusta oli yli 150 %; sen sisällä posti- ja telepalveluissa peräti 277 %. Tietojenkäsittelypalvelujen kohdalla työn tuottavuus kehittyi tämänkin mittauksen mukaan varsin heikosti (25 %). Kansainvälisiä vertailuja teknologiatasoluokituksen pohjalta On laadittu myös vertailuja eri maiden teollisuuden osalta maiden sijoittumisesta teknologiatasoluokituksessa. Kuviossa 5.11 esitetään teollisuuden korkean teknologia toimipaikkojen henkilökunnan osuus koko teollisuuden henkilökunnasta Euroopan maissa. Suomessa korkean teknologian henkilökunnan osuus oli 9,3 % teollisuuden henkilökunnasta vuonna Tämä osuus oli viidenneksi korkein Irlannin (18,3 %), Sveitsin, Maltan ja Unkarin jälkeen. Ruotsi oli EU15:n ja EU25:n keskiarvon tuntumassa 6,7 %. Portugalissa osuus oli vain 1,4 %.

95 Tuottavuus ja tuotannon kasvu Suomessa toimialoittain vuosina Erot maiden välillä ovat huomattavan suuret. Vertailumenetelmä saattaa lisäksi olla epätarkoituksenmukainen. Suuri korkean teknologisen tason toimialojen työllisyys voi olla luonteeltaan yksinkertaista kokoonpanotyötä (vrt. Unkari), joka sellaisenaan ei tuota suurta lisäarvoa. On myös syytä huomata, että maiden sijoittuminen teknologialuokituksessa ei kovin merkittävästi korreloi niiden tulotason ja tuottavuuden kanssa. Korkean tuottavuuden maista Tanska, Luxemburg, Norja ja Belgia sijoittuvat teknologiatasoluokituksessa heikommin kuin monet niitä köyhemmät maat. Kuvio Teollisuuden henkilöstö eräissä maissa teknologiatasoluokituksen mukaan vuonna 2003, korkean teknologian toimipaikkojen henkilökunnan osuus koko teollisuuden henkilökunnasta, % Irlanti Sveitsi Malta Unkari Suomi Itävalta Alankomaat Britannia Saksa Ranska EU15 Ruotsi EU25 Viro Tanska Italia Luxemburg Norja Slovakia Tšekin tasavalta Belgia Liettua Slovenia Espanja Kreikka Portugali %

96 82 Tuottavuus ja tuotannon kasvu Suomessa toimialoittain vuosina Kuviossa 5.12 esitetään saman vertailun tulokset matalan teknologian toimipaikkojen osalta. Tässä vertailussa Suomi (4,4 %) sijoittuu vertailumaiden keskivaiheille, mutta osuus on selvästi EU-maiden keskiarvoa korkeampi. Matalan teknologian toimipaikkojen osuus teollisuuden henkilökunnasta oli alle 30 % vain Luxemburgissa ja Saksassa. Yli 60 % se oli Liettuassa, Virossa, Portugalissa ja Kreikassa. On syytä huomata, että matalan teknologiatason työpaikkojen osuus on korkea (yli 40 %) myös sellaisissa korkean tulo- ja tuottavuustason maissa kuin Alankomaat, Norja, Suomi ja Irlanti. Kuvio Teollisuuden henkilöstö eräissä maissa teknologiatasoluokituksen mukaan vuonna 2003, matalan teknologian toimipaikkojen henkilökunnan osuus koko teollisuuden henkilökunnasta, % Liettua Viro Portugali Kreikka Malta Alankomaat Norja Espanja Unkari Slovenia Slovakia Suomi Italia Irlanti Belgia EU25 Tanska EU15 Itävalta Tšekin tasavalta Ranska Britannia Sveitsi Ruotsi Saksa Luxemburg %

97 Tuottavuus ja tuotannon kasvu Suomessa toimialoittain vuosina Korkean teknologian teollisuuden osuus korreloi positiivisesti tulotason kanssa. Tämä on nähtävissä kuviossa Korrelaatio ei ole kuitenkaan kovin voimakas. Yleinen tuottavuuden taso ja työllisyysaste ovat tärkeämpiä tulotason selittäjiä. Lisäksi myös matalan teknologiatason teollisuudessa tuottavuus voi olla korkea. Suurin osa tarkastelluista maista sijoittuu alueelle, jossa korkean teknologian työpaikkojen osuus teollisuudessa on 5 10 prosenttia. Näiden maiden välillä on erittäin suuria tuloeroja. Euroopan rikkaimmissa maissa eli Norjassa ja Luxemburgissa on varsin vähän korkean teknologian teollisuustyöpaikkoja. Kuvio Korkean teknologian osuus teollisuudesta ja tulotaso bkt asukasta kohden, 1000 euroa korkean teknologian työpaikkojen osuus teollisuustyöpaikoista Selvempi riippuvuus saadaan tulotason ja matalan teknologian teollisuuden suhteellisen osuuden välille (ks. kuvio 5.14): mitä suurempi on matalan teknologian osuus, sitä matalampi on kansantalouden keskimääräinen tuottavuus ja tulotaso. Kuviosta voidaan havaita, että missään korkean tulotason maassa matalan teknologian työpaikkojen osuus ei ylitä 50 prosenttia. Teknologialuokituksista ja kansainvälisistä vertailuista voidaan siten päätellä, että korkean teknologian teollisuuden osuuden kasvu näyttää kasvattavan koko kansantalouden keskimääräistä tuottavuutta ja tulotasoa ja että matalan teknologian korkea osuus puolestaan näyttää olevan yhteydessä matalan tuottavuuden kanssa. Tästä säännönmukaisuudesta on kuitenkin poikkeuksia. Ne liittyvät todennäköisesti siihen, että korkean tuottavuuden maissa myös matalan teknologia-

98 84 Tuottavuus ja tuotannon kasvu Suomessa toimialoittain vuosina tason alojen (kuten teräs- ja paperiteollisuuden) tuottavuutta on onnistuttu kohottomaan. Tämä on todennäköisesti ollut mahdollista pääomaintensiivisyyden ja pääomakantaan sitoutuneen uuden teknologian sekä tehokkaan työn organisoinnin avulla. Kuvio Matalan teknologian osuus teollisuudesta ja tulotaso bkt asukasta kohden, 1000 euroa matalan teknologian työpaikkojen osuus teollisuustyöpaikoista Suomi on näissä tarkasteluissa varsin lähellä eurooppalaisia keskiarvoja. Korkean teknologian osuus teollisuustyöpaikoista on Suomessa noin 9 prosenttia eli hieman keskiarvoa korkeampi. Kuten edellä havaittiin, tämä johtuu kuitenkin lähes yksinomaan Nokia-klusterin vahvuudesta. Ilman elektroniikkateollisuuden vahvaa T&K-panosta Suomi olisi korkean teknologian osuudessa eurooppalaisen keskiarvon alapuolella. Matalan teknologian työpaikkojen osuus Suomessa on noin 40 prosenttia ja siten myös lähellä eurooppalaista keskiarvoa. Kansantalouden keskimääräisessä tuottavuuden tasossa ja henkeä kohti lasketussa bruttokansantuotteessa Suomi on myös lähellä EU-maiden ja eurooppalaisten OECD-maiden keskiarvoja. Suomen tulotaso on hieman keskiarvon yläpuolella mutta keskimääräinen työn tuottavuus taas selvästi keskiarvon alapuolella. Suomen kohtuullisen hyvä tulotaso selittyy verraten runsaalla työn tarjonnalla, ei ylivertaisella tuottavuudella.

99 Kansantalouden tuottavuuskehitys, T&K ja teknologiapolitiikka 85 6 Kansantalouden tuottavuuskehitys, T&K ja teknologiapolitiikka 6.1 Suomen kansantalouden pitkä kehityslinja Suomen kansantalous on viimeisen sadan vuoden aikana kehittynyt nopeasti. Tulotaso ja tuottavuus ovat kasvaneet sekä absoluuttisesti että suhteellisesti. Suomi on onnistunut kuromaan kiinni edistyneimpien eurooppalaisten teollisuusmaiden etumatkaa ja saavuttamaan ne luvulle asti Suomi saavutti myös Yhdysvaltain talouden etumatkaa. Positiivinen kehitys katkesi 1990-luvun alun lamaan, jolloin suomalaisten tulotaso alentui selvästi EU-maiden tason alapuolelle. Lamavuosien jälkeinen taloudellinen kehitys on kuitenkin ollut nopeaa ja Suomen suhteellinen asema on jälleen parantunut. Niinpä vuonna 2005 Suomen suhteellinen asema kansainvälisissä tulovertailuissa oli suunnilleen sama kuin vuonna Pitkän ajan talouskasvu on Suomessa perustunut lähes yksinomaan työn tuottavuuden parantumiseen. Kokonaistyöpanos ei ole väestönkasvusta huolimatta juurikaan lisääntynyt. Vaikka työllisyys on kasvanut selvästi koko 1900-luvun ajan, on keskimääräisten työaikojen lyheneminen pitänyt huolen siitä, että työpanos on pitkällä aikavälillä pysynyt lähes vakiona. Tuottavuuden kasvu on ollut Suomessa viime vuosiin asti nopeampaa kuin useimmissa muissa teollisuusmaissa. Nopean kehityksen taustalla on ollut Suomen lähtökohtainen jälkeenjääneisyys tuottavuusrintamasta, jota on kurottu kiinni. Vuoteen 2000 mennessä Suomi lähestyi EU-maiden keskimääräistä työn tuottavuuden tasoa ja onnistui joillain teollisuuden aloilla saavuttamaan jopa globaalin tuottavuusrintaman. Tässä mielessä tuottavuuden kehitys on ollut hyvä. Tuottavuuden kasvuvauhti on lähes kaikissa teollisuusmaissa hidastunut 1960-luvun jälkeen. Suomikaan ei muodosta poikkeusta tästä säännöstä. Suomen osalta hidastuminen tapahtui myöhemmin kuin muualla eli 1990-luvulla: luvun alkuvuosina tuottavuudessa tapahtui hyppäyksenomainen parannus, mutta sen jälkeen tuottavuuden kasvuvauhti on selvästi hidastunut lähelle muitten teollisuusmaitten keskiarvoa. Aiemmin lähes koko 1900-luvun ajan työn tuottavuuden kasvuvauhti oli keskimäärin yli 3 prosenttia vuodessa; 1990-luvun puolivälin jälkeen tuottavuuden kasvu on hidastunut noin kahteen prosenttiin. Tärkein tuottavuuskehityksen selittäjä ovat investoinnit. Varsinkin toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä investointiaste oli Suomessa korkea noin 25 prosenttia ja pääomakanta kasvoi nopeasti. Pääomakannan nopea kasvu lisäsi tuotannon pääomaintensiivisyyttä ja modernisoi nopeasti tuotantokoneistoa. Seurauksena oli nopea työn tuottavuuden kasvu.

100 86 Kansantalouden tuottavuuskehitys, T&K ja teknologiapolitiikka Korkea investointiaste perustui investointeja suosivaan veropolitiikkaan ja pääomamarkkinoiden säätelyyn. Tämä asetelma muuttui ja 1990-lukujen vaihteessa deregulaation ja verouudistusten myötä. Pääoman tuottovaatimus nousi ja investointikannustimet heikkenivät. Pääomaliikkeiden vapautumisen myötä avautuivat sijoittajille myös globaalit investointimahdollisuudet, mikä johti kasvaviin ulkomaisiin investointeihin ja kotimaisten investointien laskuun. Muutoksen seurauksena oli investointiasteen pysyväksi osoittautunut lasku (alle 20 prosenttiin) ja pääoman käytön tehostuminen. Investointiasteen lasku on merkinnyt erityisesti teollisuuden kotimaisten kone- ja laiteinvestointien laskua ja siten merkittävää fyysisen pääomakannan kasvun hidastumista. Pääomakannan kasvun hidastuminen heikentää talouden tulevaisuudessa odotettavaa kasvupotentiaalia. Osittain kysymys on investointien uudelleen suuntautumisesta. Samaan aikaan kun kotimainen investointikehitys on hidastunut, ovat teollisuuden investoinnit ulkomaille kasvaneet. Merkittävä muutos on myös aineettomien investointien kasvu. T&K-investoinnit ovat kasvaneet selvästi 1980-luvun alusta lähtien ja vuoteen 2000 mennessä Suomi saavutti globaalin huipputason T&K-menoissa. Kasvaneet T&K-investoinnit eivät ole kuitenkaan riittäneet kompensoimaan kone- ja laiteinvestointien tason alentumista. Tuottavuuden kasvun hidastuminen voidaan kytkeä myös teknologiseen kiinniottoon. Vielä 1990-luvun alussa Suomi oli selvästi jäljessä johtavien länsimaiden tuottavuuden tasosta talouden avoimella sektorilla. Vuoteen 2005 mennessä tämä jälkeenjääneisyys oli pitkälti kurottu kiinni. Suomalainen vientiteollisuus ja erityisesti ICT-sektori on asettunut globaalille huipputasolle tuottavuudella mitattuna. Huipulla olija ei voi enää hyödyntää jäljessä tulijan etua, mikä väistämättä hidastaa tuottavuuden kasvua. Ei ole helppoa arvioida sitä, kuinka suuri on ollut T&K-panostusten rooli tuottavuuden kasvun taustalla. Toisaalta tiedämme, että suurin osa taloudesta eli ennen kaikkea palvelusektori on verrattain kaukana globaalista tuottavuusrintamasta ja että T&K-panostukset ovat keskittyneet ICT-sektorille. Näyttääkin siltä, että T&K:n hyödyt ovat keskittyneet verraten harvoille innovatiivisille ja kapeille teollisuudenaloille, jotka onneksi ovat olleet nopeasti kasvavia. Ilman elektroniikkateollisuuden ilmiömäistä kasvua 1990-luvulla Suomen suurimmaksi teollisuudenalaksi olisi tuottavuuden kehitys ja kansantalouden kasvu jäänyt paljon toteutunutta heikommaksi. Suurin osa työntekijöistä on kuitenkin sellaisilla toimialoilla, jotka voisivat edelleen parantaa tuottavuuttaan jäljittelemällä muualla kehitettyjä parhaita toimintatapoja ja ottamalla käyttöön jo olemassa olevaa uutta teknologiaa.

101 Kansantalouden tuottavuuskehitys, T&K ja teknologiapolitiikka Tuottavuuden kasvun toimialoittaiset taustatekijät Kansantalouden keskimääräisen tuottavuuden kasvattaminen lähemmäs huipputasoa edellyttää suurten matalan tuottavuuden toimialojen saamista mukaan kehitykseen. Näitä ovat tukku- ja vähittäiskauppa, hotelli- ja ravintolatoiminta, liikeelämän palvelut sekä rakentaminen ja maatalous. Kyseessä ovat työintensiiviset perinteiset alat, jotka osin kärsivät Suomen epätaloudellisesta aluerakenteesta. Harvaan asutuilla alueilla ei ole mahdollista hyödyntää mittakaavaetuja, eikä kilpailuakaan ole riittävästi. Heikon tuottavuuden toimialoilla on paljon hyödyntämätöntä tuottavuuspotentiaalia käyttämättä. Suhteessa globaaliin tuottavuusrintamaan ne ovat kiinniottajan asemassa. Sen vuoksi tuottavuuden kasvattaminen ei edellytä suuria innovaatioita vaan lähinnä olemassa olevan teknologian tarjoamien mahdollisuuksien entistä parempaa hyödyntämistä. Markkinoiden pieni koko ja aluerakenne voi kuitenkin rajoittaa näitä mahdollisuuksia. Useimmat heikon tuottavuuden toimialat ovat olleet Suomessa aiemmin ulkomaiselta kilpailulta suojattuja toimialoja. Niitä on joko tarkoituksellisesti suojeltu erilaisin tuontirajoituksin (maatalous ja elintarviketeollisuus) tai ulkomaista omistusta rajoittamalla. Lisäksi rakentaminen ja useimmat palvelut ovat paikallisesti tuotettuja ja siten käytännössä suojattuja kansainväliseltä kilpailulta. Pitkälle viety hintasäätely esti myös kilpailumekanismin toiminnan useiden vuosikymmenten ajan. Hyvä esimerkki tästä on pankkitoiminta, joka säädeltyjen rahamarkkinoiden suojassa kasvoi suureksi ja tehottomaksi. Kilpailun vapauttamisen jälkeen toimialan tuottavuus kaksinkertaistui nopeasti. Kilpailun edistämisellä ja säätelyn purkamisella on edelleen tärkeä merkitys aiemmin suojattujen alojen tuottavuuden kasvattamiselle. Yritysten kansainvälistyminen ja kaupan esteiden poistuminen johtavat vähitellen toimintojen tehostumiseen ja tuottavuuden kasvuun. 41 Tuottavuuden kasvuun liittyy rakennemuutos. Jos toimialan tuotanto ei kasva yhtä nopeasti kuin tuottavuus, johtaa tuottavuuden kasvu toimialan työllisyyden heikkenemiseen. Rakennemuutos ja tuottavuuden paraneminen voivat siksi aiheuttaa myös lyhyellä tähtäimellä sosiaalisia kustannuksia. Toisaalta toimialan työntekijöiden ikärakenne voi olla sellainen, että se tarjoaa mahdollisuuden toimintojen rationalisointiin sitä mukaan kuin työvoimaa eläköityy. Maatalouden kehitys tarjoaa tästä esimerkin. Maatalouden tuottavuus on pitkään kasvanut nopeammin kuin tuotanto. Toimialan ikärakenteen vuoksi tästä ei ole kuitenkaan seurannut työttömyyttä. Suuria heikon tuottavuuskehityksen toimialoja Suomessa ovat rakentaminen, hotelli- ja ravintola-ala sekä tietojenkäsittely- ja muut yrityspalvelut. 41 Kilpailun merkitykseen ovat kiinnittäneet huomiota mm. Ylä-Anttila (2005) ja Liikanen (2005).

102 88 Kansantalouden tuottavuuskehitys, T&K ja teknologiapolitiikka Näistä kahden ensimmäisen toimialan tuotannon kehitys on ollut myös verrattain hidasta. Rakentamisen ja myös ravintola- ja hotellialan tuottavuuteen pitäisi kuitenkin kiinnittää huomiota, koska tulevaisuudessa molempien alojen tuotanto tullee kasvamaan. Suomalaisten asumistason parantaminen, muuttoliike ja liikerakentamisen kasvu ovat muutostekijöitä, jotka luovat tarpeen verrattain laajalle rakentamiselle myös tulevina vuosikymmeninä. Tuottavuuden parantaminen on tärkeää, jotta alan suhteelliset hinnat eivät nousisi. Vastaavasti hotelli- ja ravintolapalveluiden kysyntä kasvaa samaa vauhtia tulotason kanssa, mahdollisesti nopeamminkin. Nopeasti kasvaneiden tietotekniikkapalveluiden ja muiden yrityksille suunnattujen business-to-business -palvelujen heikko tuottavuuskehitys on yllättävää. Kyseessä voivat olla osittain tilastoinnin ongelmat. On kuitenkin myös mahdollista, että alan tuottavuudessa on aitoja ongelmia. Rakentamisen ja useimpien palvelujen vaatimaton tuottavuuskehitys herättää kysymyksen, olisiko näille toimialoille suunnattava enemmän T&K-tukea. Toimialojen yritykset eivät perinteisesti ole juurikaan investoineet kehitystoimintaan. Julkisen T&K-tuen tulisi entistä enemmän laajentua perinteisen teollisen teknologian ulkopuolelle. Tuottavuuden kehitys ja taso on Suomessa perinteisesti ollut vahvinta teollisuudessa. Siellä on tapahtunut myös myönteistä rakennemuutosta, jossa teknologisesti edistyneimmät yritykset ovat onnistuneet kasvattamaan tuotantoaan eniten. Tällaisia nopeasti kasvaneita vahvan tuottavuuskasvun aloja ovat olleet korkean teknologiatason elektroniikkateollisuuden lisäksi myös raskas perusteollisuus (paperi ja metalli), joka luokitellaan yleensä matalan teknologiatason alaksi. Tuottavuuden kasvu on ollut ripeää myös kemian teollisuudessa ja puutuoteteollisuudessa. T&K-toiminta on kontribuoinut elektroniikkateollisuuden vahvaan tuottavuuskehitykseen, tosin yllättävän vähän (Berghäll, 2006b). Muilla teollisuudenaloilla keskeisiä menestystekijöitä ovat olleet innovaatiot, adaptaatio ja osaaminen. Varsinkin pidemmällä aikavälillä T&K-toimintaa tärkeämpiä kasvutekijöitä ovat olleet fyysistä pääomakantaa kasvattaneet ja modernisoinneet kone- ja laiteinvestoinnit sekä työvoiman osaamistasoa ja absorptiokykyä kehittänyt koulutus. Varsinkin matalan teknologiatason aloilla tuottavuus on kasvanut pääomakantaan sitoutuneen teknologisen kehityksen ja asteittaisten prosessiinnovaatioiden ansiosta. T&K:n vaikutus tuottavuuden kasvuun on keskittynyt ICT-aloille ja ajallisesti 1990-luvulle. Elektroniikkateollisuuden kansantaloudellinen merkitys on kasvanut voimakkaasti 1990-luvun aikana. Alan suhteellisen osuuden kasvu yhdessä sen nopean tuottavuuskehityksen kanssa on merkinnyt sitä, että yhä suurempi osa koko kansantalouden tuottavuuden kasvusta johtuu elektroniikkateollisuuden kehityksestä

103 Kansantalouden tuottavuuskehitys, T&K ja teknologiapolitiikka 89 (kuvio 6.1). Yrityssektorin T&K-investoinnit ovat myös keskittyneet suuressa määrin juuri tälle sektorille. Suomen muita vanhoja eurooppalaisia teollisuusmaita nopeampi tuottavuuskehitys 1990-luvulla ja 2000-luvun alkuvuosina johtuukin lähes yksinomaan elektroniikkateollisuuden ja lähinnä Nokia-klusterin voimakkaasta kasvusta. Ilman elektroniikkateollisuuden kasvua Suomen tuottavuuskehitys ei olisi ollut muita EU-maita nopeampaa. Kuvio 6.1. Elektroniikkateollisuuden kontribuutio kansantalouden tuottavuuskehitykseen 4 3,5 3 2,5 2 1,5 Elektr.teoll. Muut sektorit Kansantalous 1 0, Lähde: Tilastokeskus ja VATT. Samaan aikaan perinteisen kasvutekijän eli teollisen tuotantokapasiteetin kasvu on hidastunut ja jopa kääntynyt negatiiviseksi. Tämä johtuu investointiasteen ja nettoinvestointien laskusta 1990-luvulla. Pääomakanta ei ole juurikaan kasvanut, minkä vuoksi tuotannon pääomaintensiteetti (eli työntekijää kohden laskettu pääomakanta) on alentunut vuoden 1995 jälkeen. Tämä on johtanut myös tuottavuuskasvun hidastumiseen (ks. kuvio 6.2); pääomaintensiteetin kasvu oli aiemmin tärkeä tuottavuuden kasvun osatekijä, jonka kontribuutio on nyt poistunut. Kuviosta 6.2 voidaan nähdä, että vuoteen 1995 asti pääomaintensiteetin kasvu aiheutti vuosittain noin 1,5 prosentin tuottavuuden kasvun. Teknologisen kehityksen ja muiden tekijöiden aikaansaama tuottavuuden kasvu oli puolestaan noin 2 prosenttia vuodessa. Vuoden 1995 jälkeen pääomaintensiteetin kontribuutio on ollut negatiivinen ja muiden tekijöiden kontribuutio tuottavuuskehitykseen on noussut noin 2½ prosenttiin. Samaan aikaan T&K-sijoitukset ovat kasvaneet voimakkaasti.

104 90 Kansantalouden tuottavuuskehitys, T&K ja teknologiapolitiikka Kuvio 6.2. Pääomakannan ja tuottavuuden kasvu ja T&K 4 3,5 3 2,5 2 1,5 1 0,5 0-0, Pääoman kontribuutio T&K-menot/BKT Tuottavuus Lähde: Tilastokeskus ja VATT. T&K-toiminnan vaikutus yleiseen tuottavuuskehitykseen on positiivinen mutta sen suuruusluokka on epäselvä. Useimmilla toimialoilla sen merkitys on kuitenkin ollut vähäinen. ICT-alojen voimakas T&K-intensiteetti on onnistunut parantamaan voimakkaasti keskimääräistä tuottavuuskehitystä. Samalla se on peittänyt näkyvistä muiden alojen verraten alhaisen T&K-intensiteetin ja tuottavuuskehityksen hidastumisen. Kuvio 6.3. Tuotannon kasvu ja T&K-panostus eräissä teollisuusmaissa T&K-menot ja kasvu keskimääräinen bkt:n kasvuvauhti 5 4,5 4 3,5 3 2,5 2 1,5 1 0, ,5 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 T&K-menot/BKT

105 Kansantalouden tuottavuuskehitys, T&K ja teknologiapolitiikka 91 Yli vuosikymmenen jatkuneesta korkeasta T&K-panostuksesta huolimatta Suomi ei ole makrotason mittareilla mitattuna menestynyt aivan niin hyvin kuin olisi voinut toivoa. Samanlaisia havaintoja voidaan tehdä myös Saksasta, Sveitsistä, Ruotsista ja Japanista, jotka ovat Suomen tapaan sijoittaneet huomattavasti T&K:een. Korkea T&K, teknologisen kehityksen taso, globaalituottavuusrintama ja huipputason taloudellinen menestys ovat siten kaikkea muuta kuin synonyymejä. Mainittuja maita paremmin puhtaasti taloudellisesti (jos mittarina käytetään henkeä kohti lasketun bruttokansantuotteen tasoa ja kasvua) menestyneitä maita ovat 1990-luvulla ja 2000-luvun alkuvuosina olleet Tanska, Irlanti ja Itävalta, joiden T&K-panostukset ovat selvästi vähäisemmällä tasolla kuin alan huippumaissa. 6.2 Uusi teknologia, T&K ja globalisaatio Tuottavuuden kasvattaminen innovaatioiden ja T&K:n avulla ei ole helppoa. T&K-toiminta aiheuttaa yrityksille varmoja kuluja mutta sen tuottoihin liittyy aina epävarmuutta. Usein T&K-hankkeet edellyttävät tiettyä kriittistä massaa onnistuakseen, vaikka myös T&K-toiminnan rajatuotot voivat olla laskevia. Tämän vuoksi T&K:n riskit ovat suuria pienille yrityksille ja myös pienille kansantalouksille. Vapaiden pääomaliikkeiden maailmassa pääomamarkkinat korostavat kannattavuutta ja pääoman tuottoa entistä enemmän. Tämän vuoksi yritysten halukkuus tehdä kapasiteettia kasvattavia investointeja samoin kuin rahoittaa epävarmoja ja pitkäaikaisia T&K-hankkeita on varsin rajallinen. Sijoittajat haluavat investoinneille nopean takaisinmaksun ja korkean liiketaloudellisen tuoton. Sijoittajien ja yritysten tiukentuneilla tuottovaatimuksilla on seurauksia T&K-toiminnan kannalta: yritysjohto (omistajat) ei suostu hankkeisiin, joiden kannattavuutta ei voida kunnolla osoittaa. Tämän vuoksi T&K-hankkeiden taloudellisen kannattavuuden analysointi on entistä tärkeämpää T&K-toimintaa perusteltaessa. Oman T&K-toiminnan vaihtoehtona suurille yrityksille on innovatiivisten pkyritysten ostaminen ja niihin kasautuneen T&K-pääoman hyödyntäminen. Globalisaatio tarjoaa myös houkuttelevan vaihtoehdon yritysten omalle T&Ktoiminnalle. Kannattavuuden kasvua voi olla saavutettavissa toiminnan siirroilla halvemman kustannustason maihin. Tuottavuuden kasvattamisen vaihtoehto on kustannusten alentaminen. Valmistuksen siirtäminen alemman kustannustason maahan voi olla yrityksille edullisempi ja riskittömämpi vaihtoehto kuin entistä kehittyneemmän tuotantoteknologian ja prosessi-innovaatioiden kehittäminen. Tällöin yritysten omien T&K-investointien suhteellinen kannattavuus voi heikentyä.

106 92 Kansantalouden tuottavuuskehitys, T&K ja teknologiapolitiikka Tilanne oli vanhoissa läntisissä teollisuusmaissa aiemmin toinen, kun mahdollisuuksia tuotannon siirtämiseen kehittyville markkinoille ei kovin laajasti ollut. Silloin ainoa tapa turvata tuotannon kannattavuus oli tuottavuuden kasvattaminen korkeamman pääomaintensiteetin ja teknologisen tason avulla. Jos yritysten halukkuus sijoittaa T&K-toimintaan on vähentynyt tai jos näiden sijoitusten tuottovaatimus on kasvanut, tarvitaan julkista T&K-tukea entistä enemmän halutun suuruisen T&K-panostuksen tai tuottavuuden kasvun aikaansaamiseksi. Yritysten oman T&K-panostuksen tuottoa voidaan kasvattaa lisäämällä julkisen tuen osuutta. Globalisaation myötä hintakilpailukykyään menettäneiden vanhojen teollisuusmaiden kannalta tämä voi olla järkevää, jos T&K tuottaa positiivisia ulkoisvaikutuksia ja verotuloja ja jos se vaikuttaa tietointensiivisten toimintojen sijoittumiseen ja pysymiseen. Samalla julkisen tuen motivointi on kuitenkin entistä vaikeampaa poliitikkojen ei ole helppo selittää äänestäjille miksi täytyy maksaa T&K-tukea hyvin kannattaville yrityksille, jotka jakavat omistajilleen osinkoina T&K-panostuksiin verrattuna moninkertaisia summia. Suomessa teollisuuden korkea keskimääräinen T&K-intensiteetti on käytännössä yhden toimialan varassa. Elektroniikkateollisuus tuottaa yksinään yli 55 % kaikesta yrityssektorin T&K-toiminnasta. Summa on 1,4 % bruttokansantuotteesta. Ilman elektroniikkateollisuuden vahvaa panosta Suomi ei olisi korkean teknologian talous eikä kansainvälisten T&K-vertailujen kärkimaa. Ilman Nokiaklusterin korkeaa T&K-panostusta Suomen yrityssektorin T&K-menot olisivat vain noin yksi prosentti bruttokansantuotteesta ja yhteenlasketut T&K-menot noin kaksi prosenttia. Ilman Nokia-klusteria Suomi olisi varsin keskinkertainen eurooppalainen maa ja kaukana Lissabonin ohjelman tavoitteista. Ilman elektroniikkateollisuuden vahvaa T&K-panosta Suomi olisi myös korkean teknologian teollisuuden suhteellisessa osuudessa eurooppalaisen keskiarvon alapuolella. Kansantalouden keskimääräisessä tuottavuuden tasossa ja henkeä kohti lasketussa bruttokansantuotteessa Suomi on myös lähellä EU-maiden ja eurooppalaisten OECD-maiden keskiarvoja. Suomen tulotaso on hieman keskiarvon yläpuolella mutta keskimääräinen työn tuottavuus taas selvästi keskiarvon alapuolella. Nämä havainnot antavat toisaalta aihetta huoleen, mutta toisaalta ne myös kertovat hyödyntämättömästä potentiaalista. Jos ne suuret toimialat, jotka tällä hetkellä ovat kaukana globaalista tuottavuusrintamasta, onnistuisivat saavuttamaan kiinni edistyneimpien maiden etumatkaa tuottavuudessa, voisi koko kansantalous kasvaa edelleen verrattain nopeasti. Tämä edellyttää todennäköisesti paitsi lisääntyvää kilpailua ja markkinoiden avautumista edelleen, myös kasvavaa T&Kpanostusta teknologian ja liiketoimintamallien kehittämiseen. Alueiden väliset tuottavuuserot ovat Suomessa myös huomattavan suuria. Niiden kaventaminen voi puolestaan edellyttää paitsi aluerakenteen muutosta ja asutuksen keskittymistä (nämä muutokset ovat käynnissä jatkuvasti) myös investointeja liikenneinfra-

107 Kansantalouden tuottavuuskehitys, T&K ja teknologiapolitiikka 93 struktuuriin, joiden avulla työssäkäynti- ja talousalueita voidaan laajentaa ja kasvukeskusten vaikutusta levittää kauemmas.

108 94 Johtopäätöksiä 7 Johtopäätöksiä Kasvuteoria selittää taloudellista kasvua kolmen tuotannontekijän avulla. Näitä ovat pääomakanta, koulutettu työvoima ja teknologia. Teknologinen kehitys ja sen edellytyksenä olevat uuden teknologian omaksuminen ja teknologian välittyminen maasta toiseen ovat tuottavuuden ja hyvinvoinnin kasvun kannalta keskeisiä tekijöitä. Teknologian siirtyminen tai käyttöönotto ei ole helppoa tai itsestään selvää. Se edellyttää suotuisia olosuhteita. Sellaisia ovat talouden avoimuus kansainväliselle kaupalle ja ulkomaisille investoinneille, riittävä poliittinen vakaus ja toimiva infrastruktuuri sekä ennen kaikkea työvoiman ja organisaatioiden riittävä osaaminen ja omaksumiskyky. Taloudellinen kasvu edellyttää myös sellaista talouspolitiikkaa ja sellaisia instituutioita, jotka tukevat investointeja fyysiseen pääomaan ja koulutukseen ja jotka mahdollistavat käytettävissä olevien resurssien tehokkaan hyödyntämisen. Julkisella sektorilla ja talouspolitiikalla on tärkeä tehtävä näiden edellytysten luomisessa. Julkisen sektorin rooli taloudellisen kasvun edistäjänä on vaihdellut eri aikoina. Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä Suomen ja monen muunkin maan taloudellisen kehityksen voi katsoa olleen valtiojohtoista ja investointeja painottavaa. Julkinen sektori pyrki erilaisten politiikkainterventioiden avulla kanavoimaan mahdollisimman paljon resursseja teollisiin investointeihin. Valtiovetoisen kasvupolitiikan tukena oli erilaisia talouden säätelyjärjestelmiä, joilla rajoitettiin yritysten ja kotitalouksien valintamahdollisuuksia. Järjestelmä toimi pitkään odotetulla tavalla. Se tuotti erittäin korkean investointiasteen, mikä vuorostaan johti nopeaan talouskasvuun ja tuotannon pääomaintensiivisyyden nousuun. Subventoidun pääoman ansiosta työn tuottavuus ja reaalitulot nousivat nopeasti. Hyvistä saavutuksista huolimatta vanha talouden säätelyyn perustunut malli aiheutti myös vähitellen pahenevia ongelmia. Pääomakannan kasvaessa investointien tuotto heikentyi ja pääoman tuottavuus aleni. Suomen talouden kriisi ja sitä seurannut murros 1990-luvun aikana merkitsivät Suomen talouden siirtymistä uuteen vaiheeseen. Rahamarkkinoiden vapauttaminen merkitsi sitä, että julkinen valta ei voinut enää ohjata resursseja teollisiin investointeihin. EU-jäsenyys ja liittyminen rahaliittoon muuttivat myös täysin perinteisen talouspolitiikan ja teollisuuspolitiikan välineistön. Valtion vaikutusmahdollisuudet vähenivät selvästi. Suomen voi katsoa 21. vuosisadan alussa siirtyneen monilta osin uuteen talouden toiminta- ja hallintamalliin. Se merkitsee sitä, että julkisen sektorin perinteinen rooli taloudellisen kasvun edistäjänä on muuttunut olennaisesti aiempiin vuosikymmeniin verrattuna, jolloin valtio oli aktiivinen kasvun vauhdittaja ja investointien ohjaaja. Kasvun kannalta tärkeät investointipäätökset tehdään nyt lähes

109 Johtopäätöksiä 95 kokonaan yritysten ja niiden omistajien ehdoilla. Julkinen talous voi edistää investointeja vain parantamalla yritysten toimintaympäristöä, huolehtimalla talouden vakaudesta ja turvaamalla riittävän osaamispohjan. Suomi on ainakin joidenkin vertailujen mukaan maailman kilpailukykyisin maa ja Suomi on Ruotsin ohella ainoa EU-maa, joka on onnistunut saavuttamaan Lissabonin strategian tavoitteet. Kansainvälisissä vertailuissa Suomi sijoittuu hyvin T&K-sijoituksissa, teknologiaosaamisessa, koulutuksessa, infrastruktuurissa ja julkisen hallinnon toimivuudessa. Suomalaisessa talouspolitiikassa vallitsee huomattava yhteisymmärrys siitä, että menestyksen edellytyksiä ovat innovaatiot ja vaativaa osaamista ja korkeaa teknologiaa hyödyntävän tuotannon kasvattaminen. Tuottavuuden kasvu tai T&K-investointien korkea taso eivät ole sinänsä talouspolitiikan lopullisia tavoitteita. Ne ovat vain välineitä hyvinvointitavoitteiden saavuttamiseksi. Hyvinvoinnin taloudellisiin edellytyksiin kuuluvat korkea reaalinen tulotaso, korkea työllisyysaste, kohtuulliset työajat ja korkea keskimääräinen tuottavuus. Pelkkä työpanoksen tai tuottavuuden maksimointi ei yleensä tuota hyvää tulosta. Liian pitkät työajat todennäköisesti vähentävät hyvinvointia. Tuottavuutta taas voidaan kasvattaa vähentämällä työntekijöiden määrää, mutta sekään ei lisää hyvinvointia, jos tuloksena on työttömyys. Toisaalta tiedämme, että pitkällä aikavälillä hyvinvoinnin kasvu on selitettävissä lähes kokonaan tuottavuuden kasvulla. Tavoitteena tulee siksi olla tasapainoinen ja kestävä tuottavuuden ja myös tuotannon kasvu. Kasvututkimuksen tulosten mukaan tähän päästään teknologisen kehityksen lisäksi sekä fyysisen (koneet, laitteet ja infrastruktuuri) että inhimillisen pääoman kasvun kautta. Osaamispääoman kannalta avainasemassa ovat perusvalmiuksia luova koulutus, ammattitaitoa ja hiljaista tietoa kartuttava työkokemus ( learning by doing ) sekä innovaatioiden ja teknologian diffuusion edellyttämä erikoisosaaminen. Suomessa on jo pitkään ymmärretty koulutuksen ja teknologisen osaamisen merkitys. Mittavaksi kasvanut T&K-toiminta voidaan nähdä myös laajemmin osaamispääomaa kasvattavina investointeina. Suomalaisen tuotannon korkealta näyttävästä teknologisesta tasosta huolimatta työn tuottavuus on Suomessa maailman huippuluokkaa vain muutamilla verrattain kapeilla joskin keskeisillä vientiteollisuuden toimialoilla. Kansantalouden keskimääräistä työn tuottavuutta alentaa se, että suurin osa työvoimasta ja yrityksistä sijoittuu matalan tuottavuuden toimialoille. Tuottavuuden kehittämisessä nämä alat ovat tärkeitä. Suomessa teollisuuden korkea keskimääräinen T&K-intensiteetti on käytännössä yhden toimialan varassa. Elektroniikkateollisuus tuottaa yksinään yli puolet kaikesta yrityssektorin T&K-toiminnasta. Ilman elektroniikkateollisuuden vahvaa

110 96 Johtopäätöksiä panosta Suomi ei olisi korkean teknologian talous eikä kansainvälisten T&Kvertailujen kärkimaa. Ilman Nokia-klusterin korkeaa T&K-panostusta Suomen yrityssektorin T&K-menot olisivat vain noin yksi prosentti bruttokansantuotteesta ja yhteenlasketut T&K-menot noin kaksi prosenttia. Toisin sanoen ilman elektroniikkateollisuuden T&K-panostusta Suomi olisi varsin keskinkertainen eurooppalainen maa ja kaukana Lissabonin ohjelman tavoitteista. Kansantalouden keskimääräisessä tuottavuuden tasossa ja henkeä kohti lasketussa bruttokansantuotteessa Suomi on lähellä EU-maiden ja eurooppalaisten OECD-maiden keskiarvoja. Suomen tulotaso on hieman keskiarvon yläpuolella mutta keskimääräinen työn tuottavuus taas selvästi keskiarvon alapuolella. Ilman elektroniikkateollisuutta tuottavuusero suhteessa johtaviin länsimaihin olisi vielä suurempi. Suurin osa matalan tuottavuuden aloista on palvelutoimialoja ja useat niistä (kuten maatalous) ovat ennen EU-jäsenyyttä toimineet kansainväliseltä kilpailulta ja joskus myös kotimaiselta hintakilpailuilta suojattuina. Toiminta pienillä ja suojatuilla kotimarkkinoilla on rajoittanut markkinoiden kilpailullisuutta ja samalla myös estänyt mittakaavaetujen tehokkaan hyödyntämisen. Kansantalouden keskimääräisen tuottavuuden parantaminen edellyttää matalan tuottavuuden alojen tuottavuuden tason selvää parantumista. Tällöin teollisuuspolitiikassa ei voida keskittyä pelkästään huippuihin vaan on myös yritettävä tukea koko yrityssektorin laajaa teknologista kiinniotto- eli catching up -prosessia. Erityisen tärkeää tämä on palvelualoilla (kuten yrityspalveluissa ja kaupan alalla) ja rakennustoiminnassa. Markkinoiden avoimuus ja säätelyn purkaminen ovat keinoja parantaa sekä työn että pääoman tuottavuutta näillä matalan tuottavuuden toimialoilla. Toisaalta myös osaamispääoman kasvattaminen ja nykyistä laajempi tuotekehitys voisivat tuottaa tulosta. Kansantalouden suurimpien toimialojen verrattain matala tuottavuus ja vähäinen T&K-intensiteetti antaa aihetta huoleen. Toisaalta se kertoo toistaiseksi hyödyntämättömästä talouden kasvupotentiaalista. Jos ne suuret toimialat, jotka tällä hetkellä ovat kaukana globaalista tuottavuusrintamasta, onnistuisivat saavuttamaan kiinni edistyneimpien maiden etumatkaa tuottavuudessa, voisi koko kansantalous kasvaa edelleen verrattain nopeasti ja selvästi nopeammin kuin johtavat läntiset teollisuusmaat. Tämä edellyttää todennäköisesti paitsi lisääntyvää kilpailua ja markkinoiden avautumista edelleen, myös kasvavaa T&K-panostusta teknologian ja liiketoimintamallien kehittämiseen. Alueiden väliset tuottavuuserot ovat Suomessa myös huomattavan suuria. Niiden kaventaminen voi puolestaan edellyttää paitsi aluerakenteen muutosta ja asutuksen keskittymistä (nämä muutokset ovat käynnissä jatkuvasti) myös investointeja liikenneinfrastruktuuriin, joiden avulla työssäkäynti- ja talousalueita voidaan laajentaa ja kasvukeskusten vaikutusta levittää kauemmas.

111 Johtopäätöksiä 97 Usein kansalliset menestystekijät nähdään kapeasti ja siksi reseptinä on menojen lisäys sellaisiin kohteisiin, joiden toivotaan parantavan yritysten reaalista kilpailukykyä. Kansallisiin teknologiahuippuihin panostaminen on järkevää ja lisäpanostukset osaamiseen ovat hyödyllisiä; ne eivät kuitenkaan ratkaise suomalaisen kasvumallin perusongelmaa. Kansainvälisten vertailujen mukaan Suomen erilaiset osaamispanostukset ovat jo nyt maailman huipputasoa sen sijaan tuotokset eli kansantalouden kasvu ja suomalaisten ostovoima ovat vain kansainvälistä keskitasoa. Tämän vuoksi teknologiselta tasoltaan heikompien alojen kehittämistä olisi edistettävä. Tällöin kyse ei ole niinkään huipputeknologian kehittämisestä kuin tiedon ja osaamisen diffuusiosta ja muualla kehitettyjen hyvien toimintamallien omaksumisesta. Julkisten T&K-tukien lisäys ei välttämättä ole tehokkain ratkaisu talouden kasvuongelmiin. Se voi kuitenkin olla osaratkaisu globalisaation luomiin paineisiin siirtää teollista tuotantoa halvemman kustannustason maihin. Suuryritykset ja vakiintuneet pk-yritykset eivät välttämättä tarvitse tukea omien T&Khankkeidensa rahoittamiseen. Ne voivat myös parantaa kannattavuuttaan muutenkin kuin panostamalla T&K-toimintaan. Suomen tapaisen pienen ja periferisen kansantalouden kannalta riittävä T&K-toiminta ja vahva kansallinen innovaatiojärjestelmä ovat sen sijaan tärkeitä. Vahva T&K-toiminta ja houkutteleva yritysympäristö todennäköisesti auttavat houkuttelemaan yritysten strategisesti ja teknologisesti tärkeitä toimintoja Suomeen ja myös säilyttämään nykyisiä pääkonttori- ja T&K-toimintoja Suomessa. T&K-toiminnan vaikuttavuutta ja innovaatiotoimintaa ymmärretään edelleen verraten heikosti alan kasvaneesta tutkimuksesta huolimatta. Vaikutukset vaihtelevat paljon tutkimuksesta ja aineistosta toiseen ja tulokset ovat joskus ristiriitaisia. Toisaalta T&K-politiikkaan kohdistetaan yhä enemmän odotuksia. T&K-politiikan vaikuttavuustutkimusta tulisi suunnata T&K-hankkeiden vaikuttavuuden lisäksi muihinkin teemoihin. Ensiarvoisen tärkeää joskin samalla vaikeaa on tutkia T&K-hankkeiden vaikutuksia yrityksissä. Menetelmänä tulisi tällöin olla mikroekonometriset tutkimukset yritysaineistoilla. Tällaista tutkimusta tarvitaan myös tuottamaan tietoa yritystason T&K-hankkeiden vaikuttavuudesta. Toinen tapa analysoida T&K:n vaikuttavuutta on tutkia innovaatiodynamiikkaa. Tällöin lähtökohtana eivät ole panokset (eli T&K-investoinnit) vaan tuotokset. Tavoitteena tulisi olla entistä paremmat ekonometriset tutkimukset laajoilla ja kehittyvillä innovaatioaineistoilla. Tutkimuksen tulisi analysoida esim. perustutkimuksen ja tutkimusinfrastruktuurin vaikutusta yrityksiin ja innovaatiojärjestelmän eri toimijoiden välistä teknologiayhteistyötä. Kansantalouden kehityksen ja talouspolitiikan näkökulmasta tärkeitä ovat myös muut tuottavuuden kasvun tekijät. Tällöin tarvitaan empiiristä tutkimusta toimi-

112 98 Johtopäätöksiä aloittaisten ja alueellisten tuottavuuserojen syistä. Tutkimuksen pitäisi pystyä vastaamaan siihen, millainen on hyvä yritysympäristö ja miten innovaatiojärjestelmä ja muut tekijät siihen vaikuttavat.

113 99 Lähteet Abramovitz, M.A. (1986): Catching up, forging ahead and falling behind. Journal of Economic History, 46, Adams, J. D. (1990): Fundamental Stocks of Knowledge and Productivity Growth. Journal of Political Economy, 98(1990), Adams, James D. Jaffe, Adam B. (1996): Bounding The Effects of R&D An Investigation Using Matched Establishment-Firm Data. Rand Journal of Economics, 27(4), Aghion, P. Bloom, N. Blundell, R. Griffith, R. Howitt, P. (2005): Competition and Innovation: An Inverted-U Relationship. Quarterly Journal of Economics, 120(2), Aghion, P. Harris, C. Howitt, P. Vickers, J. (2001): Competition, imitation and growth with step-by-step innovation. Review of Economic Studies, 68(3). Ali-Yrkkö, J. M. Pajarinen (2003): Julkinen T&K-rahoitus ja sen vaikutus yrityksiin analyysi metalli- ja elektroniikkateollisuudesta. ETLA Keskusteluaiheita No. 846, Helsinki. Ali-Yrkkö, J. (2005): Impact of Public R&D Financing on Private R&D. Does Financial Constraints Matter? ENEPRI Working Paper No. 30/ February Antonelli, C. (1994): Technological districts localized spillovers and productivity growth. The Italian evidence on technological externalities in the core regions. International Review of Applied Economics 8(1): Aschauer, D.A. (1989a): Is Public Expenditure Productive? Journal of Monetary Economics, 23, Aschauer, D.A. (1989b): Does Public Capital Crowd Out Private Capital? Journal of Monetary Economics, 24, Archibugi, D. J. Mitchie (1998): Trade, growth and technical change: what are the issues? Teoksessa Archibugi, D. Mitchie, J. (toim.): Trade, Growth and Technical Change, Cambridge. Cambridge University Press. Arellano, M. S. R. Bond (1991): Some Tests of Specification for Panel Data: Monte Carlo Evidence and an Application to Employment Equations. Review of Economic Studies, 58(2), Arrow, K.J. (1962): The Economic Implications of Learning by Doing. Review of Economic Studies, 29, Asplund, R. J. Kiander (2003): Yritystukien vaikuttavuuden arviointi. Kauppa- ja teollisuusministeriö. Australian Industry Commission (1995). Research and development. Report no. 44. Canberra: Australian Government Publishing Service.

114 100 Bahk, B. M. Gort (1993): Decomposing Learning by Doing in New Plants. Journal of Political Economy, 101, Bartelsman, E. J. van Leeuwen, G. Nieuwenhuijsen, H. Zeelenberg, K. (1996): R&D, and productivity growth: evidence from firm-level data in the Netherlands. Netherlands Official Statistics 11 (Autumn), Bayomi, T. Laxton, D. Presenti, P. (2004): Benefits and spillovers of greater competition in Europe: a macroeconomic assessment. Federal Reserve Bank of New York, Staff Report No. 182 van Beers, C. (2003): The role of foreign direct investments on small countries competitive and technological position. VATT-tutkimuksia 100. van Beers, C. Berghäll, E. Poot, T. (2004): Foreign Direct Investment and Science and Technology Infrastructure in Small Countries: Evidence from Finland and the Netherlands. VATT-keskustelualoitteita 357. Begg, C.B. J.A. Berlin (1988): Publication bias: A problem in interpreting medical data. Journal of the Royal Statistical Society, A 151 (part 3): Berghäll, E. (2006a): Technical Efficiency in an R&D Intensive Industry: Finnish ICT Manufacturing. VATT-keskustelualoitteita 389. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus. Berghäll, E. (2006b): R&D and Productivity Growth in Finnish ICT Manufacturing. VATT-keskustelualoitteita 388. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus. Berghäll, E. J. Kiander (2003): The Finnish model of STI policy: experiences and guidelines. VATT-keskustelualoitteita 313. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus. Berghäll, E. et al. (2002): The role of science and technology policy in small economies. VATT-tutkimuksia 91. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus. Bergström, F. (1998): Capital subsidies and the performance of firms. SSE/EFI Working Paper Series in Economics and Finance No November. Bernstein, J.I. (1988): Costs of production, intra-and inter-industry R&D spillovers: Canadian evidence. Canadian Journal of Economics 21(2), Bernstein, J.I. (1989): The structure of Canadian interindustry R&D spillovers and the rates of return to R&D. Journal of Industrial Economics 37(3), Bernstein, J.I. Nadiri, M.I. (1988): Interindustry R&D spillovers, rates of return, and production in high-tech industries. American Economic Review 78(2), Bernstein, J.I. M.I. Nadiri (1989a): Rates of Return on Physical Physical and R&D Capital and Structure of the Production Process: Cross Section and Time Series Evidence. Teoksessa B. Raj (toim.): Advances in Econometrics and Modeling. Kluwer Academic Publishers, London.

115 101 Bernstein, J.I. Nadiri, M.I. (1989b): Research and development and intraindustry spillovers: an empirical application of dynamic duality. Review of Economic Studies 56: Bernstein, J.I. Nadiri, M.I. (1991): Product demand, cost of production, spillovers and the social rate of return to R&D. NBER Working Paper No Blundell, R. Griffith, R. Van Reenen, J. (1999): Market share, market value and innovations in a panel of British manufacturing firms. Review of Economic Studies, 66. Branstetter, L. G. (1996): Are knowledge spillovers international or intranational in scope? Microeconomic evidence from the US and Japanese R&D intensive sectors. NBER Working Paper No Cameron, G. (1998): Economic Growth in the Information Age: From Physical Capital to Weightless Economy. Journal of International Affairs, 51 (2), Cashin, P. (1994): Government Spending, Taxes, and Economic Growth. IMF Working Papers No 94/92. Cincera, M. (1998): Technological and economic performances of international firms. PhD Thesis. Universite Libre de Bruxelles. Clark, B. Z. Griliches (1984): Productivity growth and R&D at the business level: Results from the PIMS data base. Teoksessa Griliches, Z. (toim.): R&D, Patents and Productivity. University of Chicago Press, Chicago, Coe, D.T. E. Helpman (1995): International R&D Spillovers. European Economic Review, 39, Coe, D.T. Helpman, E. Hoffmaister, A. (2002): North-South R&D Spillovers. Economic Journal, 107, Cogan, J. J. McDevitt (2003): Technology and innovation policies in selected small European countries. VATT-tutkimuksia 96. Cohen, W. S. Klepper (1996): Firm Size and the Nature of Innovation within Industries: The Case of Product and Process R&D. Review of Economics and Statistics, 78(2), Cohen, W.M. D.A. Levinthal (1989): Innovation and learning: the two faces of R&D. Economic Journal 99(3), Comin, D. B. Hobijn (2004): Neoclassical growth and the adoption of technologies. NBER Working Papers Comin, D. (2004): R&D: A Small Contribution to Productivity Growth. NBER Working Papers Cunéo, P. Mairesse, J. (1984). Productivity and R&D at the firm level in French manufacturing. Teoksessa Griliches, Z. (toim.): R&D, Patents and Productivity. Chicago: University of Chicago,

116 102 Das, M. Newey, W. Vella, F. (2003): Nonparametric Estimation of Sample Selection Models. Review of Economic Studies, 70, David, P. Hall, B. Toole, A. (2000): Is Public R&D a Complement or Substitute for Private R&D? A Review of the Econometric Evidence. Research Policy, 29, Dilling-Hansen., M. Eriksson, T. Madsen, E.S: (2000): The Impact of R&D on Productivity: Evidence from Danish Firm-Level Data. International Advances in Economic Research, 6(2). Duggal, V. Saltzman, C. Klein, L.R. (1999): Infrastructure and productivity: a nonlinear approach. Journal of Econometrics, 92(1), Easterly, W. (1999): The ghost of financing gap: testing the growth model used in the international financial institutions. Journal of Development Economics, Elsevier, 60(2), Easterly W. Levine R. (2001): It s not Factor Accumulation: Stylized Facts and Growth Models. The World Bank Economic Review, 2001/2. Fagerberg, J. (1987): A technology gap approach to why growth rates differ. Research Policy, 16, Fecher, F. (1990): Effects directs et inderects de la R&D sur la productivite: une analyse de l industrie manufacturiere Belge. Cahiers Economiques de Bruxelles 128(4), Fujita, M. P. Krugman A. Venables (1999): The Spatial Economy. MIT Press. Gadi, B. (2004): On the Timing of Innovation in Stochastic Schumpeterian Growth Models. NBER Working Papers García-Quevedo, J. (2004): Do Public Subsidies Complement Business R&D? A Meta- Analysis of the Econometric Evidence. Kyklos, 57(1). Geroski, P. (1995): Market structure, corporate performance and innovative activity. Oxford, Oxford University Press. Goto, A. Suzuki, K. (1989): R&D capital, rate of return on R&D investment and spillover of R&D in Japanese manufacturing industries. Review of Economics and Statistics 71(4), Griffith, R. Redding, S. van Reenen, J. (2000): Mapping the Two Faces of R&D: Productivity Growth in a Panel of OECD Industries. Griliches, Z. (1980): R&D and the productivity slowdown. American Economic Review 70(2), Griliches, Z. (Ed.) (1984): R&D, Patents and Productivity. University of Chicago Press, Chicago.

117 103 Griliches, Z. (1986): Productivity, R&D and basic research at the firm level in the 1970s. American Economic Review, 76, Griliches, Z. (1992): The search for R&D spillovers. Scandinavian Journal of Economics, 94, supplement, Griliches, Z. (1994): Productivity, R&D and the data constraint. American Economic Review, 84(1), Griliches, Z. (1998): R&D and Productivity. The Econometric Evidence. The University of Chicago Press. Griliches, Z. Lichtenberg, F. (1984a): R&D and productivity growth at the firm level: Is there still a relationship? Teoksessa Griliches, Z. (toim.): R&D, Patents and Productivity, University of Chicago Press, Chicago, Griliches, Z. Lichtenberg, F. (1984b): Inter-industry technology flows and productivity growth: a re-examination. Review of Economics and Statistics, 66(2), Griliches, Z. Mairesse, J. (1983): Comparing productivity growth: an exploration of French and US industrial and firm data. European Economic Review, 21, Griliches, Z. Mairesse, J. (1984): Productivity and R&D at the firm level. Teoksessa Griliches, Z. (toim.): R&D, Patents and Productivity, Chicago: University of Chicago Press, pp Griliches, Z. Mairesse, J. (1986): R&D and productivity growth: Comparing Japanese and US manufacturing firms. NBER Working Papers Griliches, Z. Mairesse, J. (1990): R&D and productivity growth: comparing Japanese and US manufacturing firms. Teoksessa Hulten, C. (toim.): Productivity Growth in Japan and the United States. Chicago: University of Chicago Press, Grünfeld, L.A. (2002): International R&D Spillovers and the Absorptive Capacity of Multinationals. NUPI Working Paper No Norwegian Institute of International Affairs. Guellec, D. B. van Pottelsberghe de la Potterie (1997): Does Government Support Stimulate Private R&D? OECD Economic Studies, 29, Guellec, D. B. van Pottelsberghe de la Potterie (2001): R&D and Productivity Growth: Panel Data Analysis of 16 OECD Countries. STI Working Papers 2001/3. OECD 14 June Hagedoorn J. Cloodt, M. (2003): Measuring innovative performance: is there an advantage in using multiple indicators? Research Policy, 32(8), Hall, B. (1993): Industrial R&D during the 1980s: Did the Rate of Return Fall? Brookings Papers on Economic Activity (Microeconomics), 2,

118 104 Hall, B.H. Mairesse, J. (1995): Exploring the relationship between R&D and productivity in French manufacturing firms. Journal of Econometrics 65, Hamberg, D. (1966): R&D: Essays on the economics of research and development. New York: Random House. Hanel, P. (1988). L Effet des depenses en R&D sur la productivite de travail au Quebec. L actualite Economique 64(3), Hanel, P. (2000): R&D, Interindustry and International Technology Spillovers and the Total Factor Productivity Growth of Manufacturing Industries in Canada, Economic Systems Research, 12(3), Hansson, P. M. Henrekson (1994): A new framework for testing the effect of government spending on growth and productivity. Public Choice 81, Harhoff, D. (1994). R&D and productivity in German manufacturing firms. ZEW Discussion Paper no Mannheim: Zentrum fur Europäische Wirtschaftsforschung. Higgins, R.S. A.N. Link (1981): Federal support of technological growth in industry: some evidence of crowding out. IEEE Transactions on Engineering Management EM-28, November, Hjerppe, R. J. Kiander (toim.) (2004): Technology policy and knowledge-based growth in small countries. VATT-tutkimuksia 110. Höj, J. Wise, M. (2004): Product market competition and economic performance in Finland. OECD Economics Department Working Paper No 413. Irwin, D.A. Klenow, P.J. (1994): High Tech R&D Subsidies: Estimating the Effects of Sematech. NBER Working Papers Jaffe, A.B. (1986): Technological opportunity and spillovers of R&D: evidence from firms patents, profits and market value. American Economic Review 76, Jaffe, A.B. (1988). R&D intensity and productivity growth. Review of Economics and Statistics 70, Jaffe, A.B. (1989). Characterizing the technological position of firms, with application to quantifying technological opportunity and research spillovers. Research Policy, 18, Jaffe, A.B. M. Trajtenberg R. Henderson (1996): Geographic localization of knowledge spillovers as evidenced by patent citations. Quarterly Journal of Economics, 108, Johansen, L. (1959): Substitution versus Fixed Production Coefficients in the Theory of Economic Growth: A Synthesis. Econometrica, 27, Jovanovic, B. MacDonald, G.M. (1994): The Life Cycle of a Competitive Industry, Journal of Political Economy, 102(2),

119 105 Jovanovic, B. Nyarko, Y. (1995): The transfer of human capital. Journal of Economic Dynamics and Control, 19(5 7), Junka, T. (2003): Maailman kilpailukykyisin maa? Tuottavuus ja investoinnit Suomessa VATT-tutkimuksia 95. Keller, W. (2002): Trade and the Transmission of Technology. Journal of Economic Growth, 7(1), Kilponen, J. T. Santavirta (2004): Competition and innovation Microeconomic evidence using Finnish data. VATT-tutkimuksia 113. Klette, T.J. J. Moen (1998a/1999): From growth theory to technology policy: coordination problems in theory and practice. Nordic Journal of Political Economy, 25(1), Klette, T.J. J. Moen Z. Griliches (1999): Do subsidies to commercial R&D reduce market failures? Microeconomic evaluation studies. NBER Working Papers Kyyrä, T. (2002): Funktionaalinen tulonjako Suomessa. VATT-tutkimuksia 87. Kwon, H.U. Inui, T. (2003): R&D and Productivity Growth in Japanese Manufacturing Firms. ESRI Discussion Paper Series No. 44. Economic and Social Research Institute, Cabinet Office, Tokyo, Japan. Lehto, E. (2000): Regional Impacts of R&D and Public R&D Funding. Labour Institute for Economic Research, Studies 79. Lehtoranta, O. (2000): Technology based firms and public R&D support: A descriptive introduction. Teoksessa Asplund, Rita (ed.): Public R&D Funding, Technological Competitiveness, Productivity and Job Creation. Helsinki. ETLA, Elinkeinoelämän tutkimuslaitos. Leiponen, A. (2000): Essays in the Economics of Knowledge: Innovation, Collaboration, and Organizational Complementarities. ETLA A 31. Levin, R.C. P. Reiss (1984): Tests of a Schumpeterian model of R&D and market structure. Teoksessa Griliches, Z. (toim.): R&D, Patents, and Productivity, Chicago: University of Chicago Press. Levin, R.C. Wesley, M.C. Mowery, D.C. (1985): R&D Appropriability, Opportunity and Market Structure: New Evidence on Some Schumpeterian Hypotheses, American Economic Review, 75(2), Levy, D.M. (1990): Estimating the impact of government R&D. Economic Letters, 32, Levy, D.M. N.E. Terleckyj (1983): Effects of government R&D on private R&D investment and productivity: A macroeconomic analysis. Bell Journal of Economics 14,

120 106 Leyden, D.P. Link, A.N. Bozeman, B. (1989): The effects of governmental financing on firms, R&D activities, a theoretical and empirical investigation. Technovation, 9, Leyden, D.P. A.N. Link (1991): Why are government and private R&D complements? Applied Economics 23, Lichtenberg, F.R. (1984): The relationship between federal contract R&D and company R&D. American Economic Review, 74, Lichtenberg, F.R. (1987): The effect of government funding on private industrial research and development: a re-assessment, Journal of Industrial Economics, 36, Lichtenberg, F.R. (1988): The private R&D investment response to federal design and technical competitions. American Economic Review, 78, Lichtenberg, F.R. (1993): R&D investment and international productivity differences. Teoksessa Siebert, H. (toim.): Economic Growth and the World Economy, Tübingen: J.C.B. Mohr: Lichtenberg, F.R. Siegel, D. (1991): The impact of R&D investment on productivity New evidence using linked R&D LRD data. Economic Inquiry, 19(2), Liikanen, E. (2005): Kilpailu ja tuottavuus. Kansantaloudellinen aikakauskirja, 101(2). Link, A.N. (1978): Rates of induced technology from Investments in research and development. Southern Economic Journal, 45(2), Link, A.N. (1981): Research and development activity in U.S. manufacturing. New York: Praeyer. Link, A. (1982): An Analysis of the Composition of R&D Spending. Southern Economic Journal, 49(2), Link, A.N. (1983): Inter-firm technology flows and productivity growth. Economics Letters 11(2), Mairesse, J. Cunéo, P. (1985) : Recherche-de veloppement et performances des entreprises: une etude econome trique sur donne es individuelles. Revue Economique, 36, Mairesse, J. Hall, B.H. (1996): Estimating the productivity of research and development: an exploration of GMM methods using data on French and United States manufacturing firms. NBER Working Papers Mairesse, J. P. Mohnen (2003): R&D and productivity: a reexamination in light of the innovation surveys. DRUID Summer Conference, 2003,University of Maastricht.

121 107 Maliranta, M. (2000): Privately and Publicly finance R&D as determinants of productivity Evidence from Finnish Companies. Teoksessa Asplund, R. (2000): Public R&D Funding, Technological Competitiveness, Productivity and Job Creation. Helsinki. ETLA, Elinkeinoelämän tutkimuslaitos. Maliranta, M. (2001): Productivity Growth and Micro Level Restructuring. ETLA Discussion Papers No Maliranta, M. (2002): From R&D to Productivity Through Micro Level Restructuring. ETLA Discussion Papers No Maliranta, M. (2003): Micro level dynamics of productivity growth. An empirical analysis of the great leap in Finnish manufacturing productivity in ETLA A 38. Mamuneas, T.P. Nadiri, M.I. (1996): Public R&D policies and cost behavior of the US manufacturing industries. Journal of Public Economics, 63, Mankiw, G.N. Romer, D. Weil, D.N. (1992): A contribution to the empirics of economic growth. Quarterly Journal of Economics, 107, Mansfield, E. (1980): Basic research and productivity increase in manufacturing. American Economic Review, 70, Mansfield, E. (1980): Industrial R&D in Japan and the United States: A Comparative Study. American Economic Review, 78, Mansfield, E. (1984): R&D and Innovation: Some Empirical Findings. Teoksessa Griliches, Z. (toim.): R&D, Patents and Productivity, University of Chicago Press, Chicago, Maurseth, P.B. B. Verspagen (2002): Knowledge Spillovers in Europe: A Patent Citations Analysis, Scandinavian Journal of Economics, 104(4), Meister, C. B. Verspagen (2004): European Productivity Gaps: Is R&D the solution? Working paper 01/04. University of Oslo. Center for technology, innovation and culture. Minasian, J.R. (1962): The Economics of research and development. Teoksessa Nelson, R. (toim.): The Rate and Direction of Inventive Activity: Economic and Social Factors. Cambridge, Massachusetts: National Bureau of Economic Research, pp Minasian, J.R. (1969): Research and Development, Production Function and Rates of Return. American Economic Review, 59, Mohnen, P. (1990): R&D and productivity growth: A survey of the literature. Université de Québec à Montréal, CERPE, Cahier de Recherche No. 57. Mohnen, P. (1992b): The relationship between R&D and productivity growth in Canada and other industrialised countries. Ottawa, Ministry of Supply and Services Canada.

122 108 Mohnen, P. (1999): International R&D Spillovers and Economic Growth. Université du Québec à Montréal and CIRANO. Mohnen, P. Lépine, N. (1988): Payments for technology as a factor of production. Cahier No Departement des Sciences Economiques. Universite du Quebec a Montreal. Mohnen, P. M.I. Nadiri I. Prucha (1986): R&D, production structure and rates of return in the US, Japanese and German manufacturing sectors. European Economic Review, 30, Nadiri, M.I. (1980a): Sectoral productivity slowdown. American Economic Review, 70, Nadiri, M.I. (1980b): Contributions and determinants of research and development expenditures in the US manufacturing industries. Teoksessa Von Furstenberg, G.M. (toim.): Capital, Efficiency and Growth, G.M. Ballinger, Cambridge, MA, Nadiri, M.I. (1993): Innovations and technological spillovers. NBER Working Papers Nadiri, M.I. G. Bitros (1980): Research and Development Expenditures and Labour Productivity at the Firm Level. Teoksessa J.W. Kendrick B.N. Vaccara (toim.): Studies in Income and Wealth, 44, Conference on New Developments in Productivity Measurement, The University of Chicago Press, Chicago. Nadiri, M.I. I.R. Prucha (1990a): Comparison and analysis of productivity growth and R&D investment in the electrical machinery industries of the United States and Japan. Teoksessa Hulten, C. Norsworthy, R. (toim.): Productivity Growth in Japan and the United States, University of Chicago Press, Chicago, pp O Mahoney, M. Vecchi, M. (2000): Tangible and intangible investment and economic performance: evidence from company accounts. Teoksessa Buigues, B. Jacquemin, A. Marchipont, J.F. (toim.): Competitiveness and the Value of Intangible Assets, Cheltenham: Edward Elgar Publishing Limited, Odagiri, H. (1983): R&D expenditures, royalty payments, and sales growth in Japanese manufacturing corporations. Journal of Industrial Economics 32(1), Odagiri, H. (1985): Research Activity, Output Growth, and Productivity Increase in Japanese manufacturing industries. Research Policy, 14, Odagiri, H. Iwata, H. (1986): The Impact of R&D on productivity increase in Japanese manufacturing companies. Research Policy 15: OECD (1999b). The impact of public R&D expenditure on business R&D. DSTI/STP(99)34. Palmberg, C. Niininen, P. Toivanen, H. Wahlberg, T. (2000): Industrial innovation in Finland, First results of the Sfinno-project. VTT Group for Technology Studies, Working Papers No. 47/00, Espoo.

123 109 Park, W.G. (1995): International spillovers of R&D investment and OECD economic growth. Economic Inquiry, 33, Patel, P. L. Soete (1988): Measuring the economic effects of technology, Science/Technology/Industry Review, 4, Pekkarinen, J. Vartiainen, J. (1992): Suomen talouspolitiikan pitkä linja. WSOY. Piekkola, H. (2006): Knowledge and Innovation Susbsidies as Engines for Growth. The Competitiveness of Finnish Regions. Publication of Labour Administration 294. Pohjola, M. (1996): Tehoton pääoma. Uusi näkökulma taloutemme ongelmiin. WSOY. Porter, M. (1990): The competitive advantage of nations, New York: Free Press. Postner, H.H L. Wesa (1983): Canadian Productivity Growth: An alternative (Input-Output) Analysis. Study Prepared for the Economic Council of Canada, Ministry of Supply and Service, Ottawa. Putnam, J. R.E. Evenson (1994): Inter-sectoral technology flows: Estimates from a patent concordance with an application to Italy. Yale University, mimeo. Quah, D. (2002): Technology Dissemination and Economic Growth: Some Lessons for the New Economy. CEPR Discussion Paper Series No Rantala, O. (2003): Tuotekehitys, toimialojen panos-tuotosrakenteen muutokset, tuottavuus ja talouden kasvu. ETLA Discussion Papers No Helsinki. Rantala, O. (2004): Toimialojen T&K-panostusten ja tuottavuuden ennustejärjestelmä Julkisen t&k-rahoituksen vaikuttavuus ja tuottavuuden pitkän ajan kasvu. ETLA Discussion Papers No Helsinki. Raut, L.K. (1995): R&D spillovers and productivity growth: evidence from Indian private firms. Journal of Development Economics, 48(1), Robson, M. (1993): Federal funding and the level of private expenditure on basic research, Southern Economic Journal, 60, Romer, P. (1986): Increasing Returns and Long-Run Growth. Journal of Political Economy, 94, Romer, P. (1990): Endogenous Technological Change. Journal of Political Economy, 98, S71 S102. Rosenthal, R. (1979): The file drawer problem and tolerance for null results, Psychological Bulletin, 86: Rouvinen, P. (2002): R&D-productivity Dynamics: Causality, Lags, and Dry Holes. Journal of Applied Economics, 1,

124 110 Sakurai, N. G. Papconstantinou E. Ioannidis (1997): The Impact of R&D and technology diffusion on productivity growth: Evidence from 10 OECD countries. Economic System Research, 9, Sassenou, M. (1988): Recherche-developpement et productivite dans les entreprises Japonaises: Une etude econometrique sur donnes de panel. The` se de doctorat. Paris: Ecole des Hautes Etudes en Sciences Sociales. Schankerman, M. (1981): The effects of double-counting and expensing on the measured returns to R&D. Review of Economics and Statistics 63, Schankerman, M. M.I. Nadiri (1986): A test of static equilibrium models and rates of return to quasi-fixed factors, with an application to the bell system. Journal of Econometrics, 33, Scherer, F.M. (1982): Inter-industry technology flows and productivity growth. Review of Economics and Statistics, 64(4), Scherer, F.M. (1983): R&D and declining productivity growth. American Economic Review, 73(1), Scherer, F.M. (1984): Using linked patent and R&D data to measure inter-industry technology flows. Teoksessa Griliches, Z. (toim.): R&D, Patents and Productivity. Chicago: University of Chicago Press, Scherer, F.M. (1993): Lagging productivity growth: Measurement technology and shock effect. Empirica, 20: Scherer, F.M. D. Harhoff (2000): Technology policy for a world of skew-distributed outcomes. Research Policy, 29, Scott, J.T. (1984): Firms versus industry variability in R&D intensity. Teoksessa Griliches, Z. (toim.): R&D, Patents and Productivity, University of Chicago Press, Chicago. Shrieves, R.E. (1978): Market structure and innovation: a new perspective. Journal of Industrial Economics, 26, Sjöholm, F. (1996): International transfer of knowledge: The role of international trade and geographic proximity. Weltwirtschaftliches Archiv, 132 (1), Solow, R.M. (1956): A Contribution to the Theory of Economic Growth. Quarterly Journal of Economics. Solow, R.M. (1957): Technical Change and the Aggregate Production Function. Review of Economics and Statistics, 39, Sterlacchini, A. (1989): R&D, innovations and total factor productivity growth in British manufacturing. Applied Economics 21(11), Susiluoto, I. H.A. Loikkanen (2001): Seutukuntien taloudellinen tehokkuus Helsingin kaupungin tietokeskuksen tutkimuksia 2001:9.

125 111 Sveikauskas, L. (1981): Technological inputs and multifactor productivity growth. Review of Economics and Statistics 63(1), Takalo, T. T. Tanayama O. Toivanen (2004): Selection or self-rejection? Applications into a voluntary treatment program: The case of R&D subsidies. Discussion Paper No 76 / August Helsinki Center of Economic Research, Discussion Papers, ISSN Tanayama, T. (2002): Empirical analysis of processes underlying various technological innovations. VTT Publications 463. Terleckyj, N.E. (1974): Effects of R&D on the productivity growth of industries: an explanatory study. Washington, D.C: National Planning Association. Terleckyj, N.E. (1980): Direct and indirect effects of industrial research and development on the productivity growth of industries. Teoksessa Kendrick, J.N. Vacara, B.N. (toim.): New Developments in Productivity Measurement and Analysis. Chicago: University of Chicago Press, pp Tilastokeskus. Tiede ja teknologia Tilastokeskus. Teollisuustilasto Toivanen, O. P. Niininen (2000): Investment, R&D subsidies and credit constraints, Working Paper, Department of Economics MIT and Helsinki School of Economics and Business Administration, Working Papers, W-264, Helsinki. Valtioneuvoston kanslia (2005). Palvelualojen kehitys, tuottavuus ja kilpailu. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 11/2005. Valtiovarainministeriö (2002). Raportti Suomen kilpailukyvystä ja sen kehittämistarpeesta, Helsinki. van Meijl, H. (1995): Endogenous Technological Change: The Case of Information Technology, Ph.D. dissertation, University of Limburg, Maastricht: Universitaire Press. Venetoklis, T. (2001): Business Subsidies and Bureaucratic Behaviour, A Revised Approach. VATT-tutkimuksia 83, Helsinki. Verspagen, B. (1997): Measuring Intersectoral Technology Spillovers: Estimates from the European and US Patent Office Databases. Economic Systems Research, 9, Verspagen, B. (1997): Estimating International Technology Spillovers Using Technology Flow Matrices. Weltwirtschaftliches Archiv, 133, von Tunzelmann, N. B. Martin (1998): Public vs. private funding of R&D and rates of growth: Working Paper, Science Policy Research Unit, University of Sussex.

126 112 Wakelin, K. (2000): Productivity growth and R&D expenditure in UK manufacturing firms. GLM Research Paper 2000/20. Centre for Research on Globalisation and Labour Markets. University of Nottingham. Wakelin, K. (2001): Productivity growth and R&D expenditure in UK manufacturing firms. Research Policy, 30, Wallsten, S.J. (1999): Do government-industry R&D programs increase private R&D? The Case of the Small Business Innovation Research Program. Department of Economics Working Paper, Stanford University. Wang, J.-C. K.-H. Tsai (2003): Productivity growth and R&D expenditure in Taiwan s manufacturing firms. NBER Working Paper series Wieser, R. (2005): Research and Development Productivity and Spillovers: Empirical Evidence at the Firm Level. Journal of Economic Surveys, 19(4). Wolff, E.N. Nadiri, M.I. (1987). Spillover effects, linkage structure, technical progress and research and development. C.V. Starr Research Report no. 87/43. Ylä-Anttila, P. (2005): Kilpailu ja tuottavuus kommentti. Kansantaloudellinen aikakauskirja, 101(2).

127 LIITETAULUKOT 113

128 114

129 115 Taulukko 3.2. Empiirisiä tutkimustuloksia T&K:n tuotoista yritys- ja toimialatasolla Yritystasolla Tuotto Toimialatasolla Tuotto USA USA Minasian (1969) 54 % Terleckyj (1974) n.s. -29 % Griliches (1980) 27 % Link (1978) 19 % Mansfield (1980) 28 % Griliches (1980) n.s. -42 % Nadiri-Bitros (1980) 26 % e Nadiri (1980a) % e Schankerman (1981) % Nadiri (1980b) % e Griliches-Mairesse (1983) 19 % Terleckyj (1980) n.s. Link (1982) n.s.-5 % Sveikauskas (1981) 7 25 % (10 23) Clark-Griliches (1984) % Scherer (1982, 1984) % Griliches-Mairesse (1984) 30 % Griliches-Lichtenberg (1984a) 3 5 % Griliches (1986) % Griliches-Lichtenberg (1984b) % (46 69) Griliches-Mairesse (1986) % Mohnen-Nadiri-Prucha (1986) 11 % Jaffe (1986) 25 % Wolff-Nadiri (1987) % Schankerman-Nadiri (1986) % Bernstein-Nadiri (1988) % (9 27) Bernstein-Nadiri (1989a) 9 20 % Patel-Soete (1988) 1 6 % Bernstein-Nadiri (1989b) 7 % Nadiri-Prucha (1990a) 24 % Griliches-Mairesse (1990) % e Bernstein-Nadiri (1991) % (14 28) Lichtenberg-Siegel (1991) 13 % Kanada Kanada Globerman (1972) n.s. Longo (1984) 24 % Postner-Wesa (1983) n.s. Bernstein (1988) 12 % Hanel (1988) 50 % Hanel (2000) 34 % Japani Mohnen-Lepine (1988) % (56) Odagiri (1983) 26 % Bernstein (1989) % Odagiri-Iwata (1985) % Griliches-Mairesse (1986) % Japani Sassenou (1988) % e Odagiri (1985) (66 %) 24 % Griliches-Mairesse (1990) % e Mansfield (1988) 42 % e Patel-Soete (1988) 1 37 % e Ranska Goto-Suzuki (1989) 26 % Griliches-Mairesse (1983) 31 % Mohnen-Nadiri-Prucha (1986) 15 % Cuneo-Mairesse (1984) 55 % Nadiri-Prucha (1990a) 27 % e Mairesse-Cuneo (1985) 9 26 % e Ranska Länsi-Saksa, Bardy (1974) % Patel-Soete (1988) 1 13 % e Belgia, Fecher (1989) n.s. Länsi-Saksa Mohnen-Nadiri-Prucha (1986) 13 % Iso-Britannia, Wakelin (2001) positive Patel-Soete (1988) 1 21 % e Taiwan, Wang-Tsai (2003) 18 Iso-Britannia Mohnen-Nadiri-Prucha (1986) 11 % Tanska, Dilling-Hansen et al. (2000) 8 Patel-Soete (1988) 1 7 % e Sterlacchini (1988) % e : jousto; 1 : koko talous; n.s. : ei-merkitsevä Lähde: Nadiri (1993) ja ko. tutkimukset.

130 116 Taulukko 3.3. Empiirisiä tutkimustuloksia T&K:n tuotoista yritystasolla Tutkimus Maa Ajanjakso Yritysten/ toimialojen lkm Minasian (1962) USA yritystä, kemikaalit Mansfield (1980) USA yritystä, petroli ja kemikaalit Odagiri & Iwata (1986) Japan yritystä Odagiri & Iwata (1986) Japan yritystä Odagiri & Iwata (1986) Japan yritystä Odagiri & Iwata (1986) Japan yritystä Griliches & Mairesse (1984) USA yritystä Griliches & Mairesse (1984) USA yritystä Odagiri (1983) Japan yritystä, tiedesektorit Odagiri (1983) Japan yritystä, muut sektorit Link (1981) USA yritystä Link (1981) USA yritystä, liikenne Link (1981) USA yritystä, kemikaalit Link (1981) USA yritystä, mekaaninen teoll. Lichtenberg-Siegel (1991) USA yritystä Griliches & Mairesse (1983) USA, Ranska USA+185 ransk. yr. Griliches & Mairesse (1983) USA, Ranska USA+185 ransk. yr. Griliches & Mairesse (1983) USA yritystä Griliches & Mairesse (1983) USA lääkeyrit., Griliches & Mairesse (1983) USA kemik. yrit. Griliches & Mairesse (1983) USA elektr. yrit. Griliches & Mairesse (1983) USA elekt. laiteyrit. Griliches & Mairesse (1983) USA koneyrit. Griliches & Mairesse (1983) Ranska yrit. Griliches & Mairesse (1983) Ranska lääkeyrit. Griliches & Mairesse (1983) Ranska kemik. yrit. Griliches & Mairesse (1983) Ranska elektr. yrit. Griliches & Mairesse (1983) Ranska elektr. laitteet yrit. Griliches & Mairesse (1983) Ranska koneyrit. Griliches & Mairesse (1990) Japani yrit. Griliches & Mairesse (1990) Japani yrit. Griliches & Mairesse (1990) USA yrit. Griliches & Mairesse (1990) USA yrit. Griliches & Mairesse (1990) Japani yrit. Griliches & Mairesse (1990) USA yrit. Sassenou (1988) Japani yrit. Sassenou (1988) Japani yrit. Sassenou (1988) Japani yrit. Link (1983) USA yrit. Goto-Suzuki (1989) Japani lääkeyrit. Goto-Suzuki (1989) Japani elektr. laitteet yrit. Goto-Suzuki (1989) Japani moottori ajon. yrit. Fecher (1990) Belgia yrit. Fecher (1990) Belgia tiedeyrit. Hall & Mairesse (1995) Ranska yrit. Hall & Mairesse (1995) Ranska yrit. Hall & Mairesse (1995) Ranska yrit. Hall & Mairesse (1995) Ranska yrit. Bartelsman et al. (1996) Hollanti yrit. Bartelsman et al. (1996) Hollanti yrit. Cincera (1998) Maailma yrit. Cincera (1998) Maailma yrit. Wakelin (2000) UK yrit. Wakelin (2000) UK yrit. Merkkien selitykset: KL T&K:n kaksoislaskentakorjaus; ED 1. differentiaalit; TD toimialadummit mukana; PD pitkät differentiaalit; TFP Kokonaistuottavuus: VA Lisäarvo; s.e.**(***) merkitsevä keskivirhe 5 %:n (10 %:n) tasolla. Yhd. Yhdistetty (Pooled).

131 117 Spesifikaatio Ekonometrinen malli R&D:n tuottavuus Keskivirhe TFP-VA Yhd., ED 0,25 0,04** TFP-VA Yhd., ED 0,275 0,067** TFP-VA Yhd., ED 0,201 0,109*** TFP-VA-TD Yhd., ED 0,170 0,135 TFP-VA Yhd., ED 0,169 0,059** TFP-VA-TD Yhd., ED 0,113 0,059*** Myynti Yhd., Lask. 0,35 Myynti Within, Lask. 0,64 TFP-Myynti Yhd., ED 0,256 0,096** TFP-Myynti Yhd., ED -0,475 0,295 TFP-VA Yhd., ED -0,00 0,03 TFP-VA Yhd., ED 0,15 0,21 TFP-VA Yhd., ED 0,07 0,03** TFP-VA Yhd., ED 0,05 0,07 TFP-Myynti-TD Yhd., ED 0,132 0,021** Myynti Yhd., ED 0,28 0,06** Myynti-TD Yhd., ED 0,12 0,06** Myynti Yhd., ED 0,19 0,11** Myynti Yhd., ED 0,41 0,23** Myynti Yhd., ED -0,10 0,36 Yhd., ED Yhd., ED -0,06 0,19 Yhd., ED Yhd., ED -0,44 0,33 Yhd., ED Yhd., ED 0,11 0,27 Yhd., ED Yhd., ED 0,31 0,07** Yhd., ED Yhd., ED 0,27 0,15*** Yhd., ED Yhd., ED 0,00 0,23 Yhd., ED Yhd., ED 0,12 0,11 Yhd., ED Yhd., ED 0,45 0,24*** Yhd., ED Yhd., ED -0,55 0,38 Myynti Yhd., ED 0,56 0,23** Myynti-TD Yhd., ED 0,30 0,21*** Myynti Yhd., ED 0,41 0,09** Myynti-TD Yhd., ED 0,27 0,10** Myynti Yhd., ED, calc. 0,20 0,21 Myynti Yhd., ED, Lask. 0,25 0,10** Myynti Yhd., ED, Lask. 0,69 0,19** VA Yhd., ED, Lask. 0,22 0,11** VA-TD Yhd., ED, Lask. -0,02 0,07 TFP-myynti Yhd., ED 0,06 0,04 TFP-VA Yhd., ED 0,42 0,118** TFP-VA Yhd., ED 0,22 0,094** TFP-VA Yhd., ED 0,33 0,138** TFP-myynti-TD Yhd., ED 0,04 0,059 TFP-myynti-TD Yhd., ED 0,05 0,042 VA Yhd., ED 0,231 0,053** VA-KL Yhd., ED 0,273 0,059** VA PD 0,036 0,053 VA-KL PD 0,065 0,060 VA-KL PD 0,218 0,085** VA-KL PD 0,173 0,082** Myynti Yhd., ED 0,38 0,060** Myynti Yhd., ED 0,05 0,037 Myynti Yhd., ED 0,34 0,18** Myynti-TD Yhd., ED 0,28 0,21 Lähde: Wieser (2005).

132 118 Taulukko 3.4. T&K:n jouston estimaatteja, poikkileikkausaineistoissa Tutkimus Maa Ajanjakso Yritysten/ toimialojen lkm Schankerman (1981) USA yrit., kemik. ja öljy Schankerman (1981) USA yrit., kemik. ja öljy Schankerman (1981) USA yrit., metalli ja kone Schankerman (1981) USA yrit., metalli ja kone Schankerman (1981) USA yrit., elektr. laitteet Schankerman (1981) USA yrit., elektr. laitteet Schankerman (1981) USA yrit., moottori-ajoneuvot Schankerman (1981) USA yrit., lentokone Schankerman (1981) USA yrit., lentokone Schankerman (1981) USA yrit., lentokone Schankerman (1981) USA sekal. Yrit., Schankerman (1981) USA sekal. Yrit., Griliches (1980) USA yrit. Griliches (1986) USA yrit. Griliches (1986) USA yrit. Sassenou (1988) Japani yrit. Sassenou (1988) Japani yrit., tiede Sassenou (1988) Japani yrit., tiede Minasian (1962) USA yrit. Griliches & Mairesse (1984) USA yrit. Griliches & Mairesse (1984) USA yrit., tiede Cunéo & Mairesse (1984) Ranska yrit. Cunéo & Mairesse (1984) Ranska yrit., tiede Cunéo & Mairesse (1984) Ranska yrit., tiede Cunéo & Mairesse (1984) Ranska yrit., tiede Harhoff (1994) Saksa yrit. Hall & Mairesse (1995) Ranska yrit. Hall & Mairesse (1995) Ranska yrit. Mairesse & Hall (1996) USA yrit. Mairesse & Hall (1996) USA yrit. Mairesse & Hall (1996) Ranska yrit. Mairesse & Hall (1996) Ranska yrit. Mairesse & Hall (1996) Ranska yrit. Mairesse & Hall (1996) Ranska yrit. Bartelsman et al. (1996) Hollanti yrit. Bartelsman et al. (1996) Hollanti yrit. Bartelsman et al. (1996) Hollanti yrit. Bartelsman et al. (1996) Hollanti yrit. Cincera (1998) Maailma Maailma yrit. 625 yrit. Cincera (1998) Maailma Maailma yrit. 625 yrit. Cincera (1998) Maailma yrit. Cincera (1998) Eurooppa yrit. Cincera (1998) Japani yrit. Cincera (1998) USA yrit. Cincera (1998) Maailma yrit. O Mahoney & Vecchi (2000) Eurooppa, USA yrit. Merkkien selitykset: KL T&K:n kaksoislaskentakorjaus; ED 1. differentiaalit; TD toimialadummit mukana; PD pitkät differentiaalit; TFP Kokonaistuottavuus; VA Lisäarvo; s.e.**(***) merkitsevä keskivirhe 5 %:n (10 %:n) tasolla. MD Maadummit I1Def vain yksi teollisuusdeflaattori (eri toimialaerittelyä).

133 119 Spesifikaatio Ekonometrinen malli R&D:n tuottavuus Keskivirhe VA Ristikkäisanal. 0,104 0,036** VA-KL Ristikkäisanal. 0,159 0,035** VA Ristikkäisanal. 0,018 0,022 VA-KL Ristikkäisanal. 0,099 0,021** VA Ristikkäisanal. 0,034 0,020*** VA-KL Ristikkäisanal. 0,232 0,029** VA Ristikkäisanal. 0,069 0,047** VA-KL Ristikkäisanal. 0,090 0,046** VA Ristikkäisanal. 0,032 0,033 VA-KL Ristikkäisanal. 0,292 0,048** VA Ristikkäisanal. 0,043 0,011** VA-KL Ristikkäisanal. 0,065 0,011** VA Ristikkäisanal. 0,069 0,009** VA Ristikkäisanal. 0,115 0,018** VA-TD Ristikkäisanal. 0,089 0,017** VA Ristikkäisanal. 0,10 0,01** VA Ristikkäisanal. 0,16 0,03** TD Ristikkäisanal. 0,07 0,02** VA Kaikki 0,113 0,015** Myynti Kaikki 0,054 0,011** Myynti Kaikki 0,185 0,013** VA Kaikki 0,203 0,007** VA Kaikki 0,114 0,010** VA-KL Kaikki 0,206 0,014** Myynti Kaikki 0,176 0,019** Myynti Kaikki 0,15 VA Kaikki 0,180 0,009** VA-KL Kaikki 0,252 0,008** Myynti-I1Def Kaikki 0,035 0,005** Myynti Kaikki 0,246 0,012** Myynti-I1Def Kaikki 0,090 0,006** Myynti Kaikki 0,093 0,006** VA Kaikki 0,092 0,004** VA-KL Kaikki 0,165 0,004** VA Kaikki 0,008 0,016 VA-KL Kaikki 0,046 0,015** VA Kaikki 0,043 0,023** VA-KL Kaikki 0,165 0,004** Myynti Kaikki 0,11 0,19 0,006** 0,008** Myynti-TD Kaikki 0,08 0,09 0,006** 0,009** Myynti-MD Kaikki 0,12 0,008** Myynti Kaikki 0,10 0,012** Myynti Kaikki 0,02 0,013** Myynti Kaikki 0,09 0,007** Myynti Kaikki 0,13 0,004** Myynti Kaikki 0,027 0,014** Lähde: Wieser (2005).

134 120 Taulukko 3.5. T&K:n jouston estimaatteja, aikadimensiossa Tutkimus Maa Ajanjakso Yritysten/ toimialojen lkm Griliches (1980) USA Griliches (1980) USA , kemikaalit, petroli Griliches (1980) USA , metalli, koneet Griliches (1980) USA , elektr. laitteet Griliches (1980) USA , moottoriajoneuvot Griliches (1980) USA , lentokoneet Griliches (1980) USA , sekal. Griliches & Mairesse (1983) USA-Japani Sassenou (1988) Japani Cincera (1998) Maailma Mairesse & Hall (1996) Ranska Mairesse & Hall (1996) Ranska Mairesse & Hall (1996) Ranska Mairesse & Hall (1996) USA Mairesse & Hall (1996) USA Cincera (1998) Maailma Cincera (1998) Maailma Cincera (1998) Maailma Cincera (1998) Eurooppa Cincera (1998) Japani Cincera (1998) USA Cincera (1998) Maailma O Mahoney & Vecchi (2000) Eurooppa, USA O Mahoney & Vecchi (2000) Eurooppa, , kemikaalit USA O Mahoney & Vecchi (2000) Eurooppa, , koneet USA O Mahoney & Vecchi (2000) USA , koneet O Mahoney & Vecchi (2000) Japani , koneet O Mahoney & Vecchi (2000) Eurooppa firms, machinery Cincera (1998) Maailma firms Mairesse & Cunéo (1985) Japani firms Bartelsman et al. (1996) Hollanti firms Bartelsman et al. (1996) Hollanti firms Minasian (1962) USA firms Griliches & Mairesse (1984) USA firms Griliches & Mairesse (1984) USA , scientific firms Cunéo & Mairesse (1984) Ranska firms 98 firms, scientific Cunéo & Mairesse (1984) Ranska firms, scientific Cunéo & Mairesse (1984) Ranska firms, scientific Cunéo & Mairesse (1984) Ranska firms, scientific Sassenou (1988) Japani firms Hall & Mairesse (1995) Ranska firms Hall & Mairesse (1995) Ranska firms Mairesse & Hall (1996) USA firms Mairesse & Hall (1996) USA firms Mairesse & Hall (1996) Ranska firms Mairesse & Hall (1996) Ranska firms Mairesse & Hall (1996) Ranska firms Cincera (1998) Maailma firms Cincera (1998) Maailma firms Cincera (1998) Maailma firms Cincera (1998) Eurooppa firms Cincera (1998) Japani firms Cincera (1998) USA firms Cincera (1998) Maailma firms (unbalanced) Merkkien selitykset: KL T&K:n kaksoislaskentakorjaus; ED 1. differentiaalit; TD toimialadummit mukana; PD pitkät differentiaalit;

135 121 Spesifikaatio Ekonometrinen malli R&D:n tuottavuus Keskivirhe PFP-TD Between *** PFP Between *** PFP Between *** PFP Between *** PFP Between *** PFP Between *** PFP Between *** Sales Between VA Between Sales Between *** Sales-I1Def Total, F.D Sales Total, F.D VA Total, F.D Sales-I1Def Total, F.D ,024 Sales Total, F.D *** Sales Total, F.D ** Sales Total, F.D Sales Total, F.D *** Sales Total, F.D *** Sales Total, F.D *** Sales Total, F.D *** Sales Total, F.D *** Sales Total, F.D ,050** Sales Total,F.D *** Sales Total,F.D *** Sales Total,F.D *** Sales Total,F.D Sales Total,F.D Sales PD *** PD VA-DC PD *** VA-DC PD VA Within Sales Within *** Sales Within VA Within VA Within *** VA-DC Within *** Sales Within *** VA Within VA Within VA-DC Within *** Sales-I1Def Within *** Sales Within *** Sales-I1Def Within Sales Within VA Within Sales Within *** Sales Within *** Sales Within *** Sales Within *** Sales Within 0.039*** Sales Within *** Sales Within *** TFP Kokonaistuottavuus; PFP Osittaistuottavuus (partial factor productivity); VA Lisäarvo; s.e.**(***) merkitsevä keskivirhe 5 %:n (10 %:n) tasolla. MD Maadummit I1Def vain yksi teollisuusdeflaattori (eri toimialaerittelyä). Lähde: Wieser (2005).

136 122 Taulukko 3.6. T&K:n tuottavuus: Meta-regression tulokset * Tuotto Estimaatti Keskivirhe Poikkileukkausten jousto Estimaatti Keskivirhe Aikasarjojen jousto Estimaatti Keskivirhe Poikkileikkaus ja aikasarjat Estimaatti Keskivirhe Country USA b B B b Japan *** Europe ** World (mixed) ** ** Time period 1950s s *** * s B B B B 1980s *** 1990s Industry type Manufacturing (mixed) B b B B Scientific only Others * Specification TFP-VA (total factor productivity value added) B TFP-VA-industry dummies TFP-sales(total factor ** productivity sales) TFP-sales-industry dummies VA-(value added) b b B VA-double counting ** 0.08 (.051) ** VA-industry dummies Sales * 0.04 (0,045) Sales-industry dummies Sales-I1 Def (single sector deflator) (0.061) Econometric model Cross section B Totals Between B B Totals, First differences * L.D., Long differences Within Constant * * Number of observations F R 2 adj Merkkien selitykset: * Keskivirheillä painotettu pienimmän neliösumman regression; s.e.**(***) merkitsevä keskivirhe 5 %:n (10 %:n) tasolla. B viiteryhmä. KL T&K:n kaksoislaskentakorjaus; ED 1. differentiaalit; TD toimialadummit mukana; PD pitkät differentiaalit; TFP Kokonaistuottavuus: PFP Osittaistuottavuus (partial factor productivity); VA Lisäarvo; MD Maadummit I1Def vain yksi teollisuusdeflaattori (eri toimialaerittelyä). Lähde: Wieser (2005).

137 123 Taulukko 3.8. Yritystason ekonometrisia T&K:n ulkoisvaikutustutkimuksia Tutkimus Maa Ajanjakso Yritysten lkm Tuotantofunktio mallinnukset Raut (1995) India Cobb Douglas Antonelli (1994) Italy Cobb Douglas F.D. Fecher (1990) Belgium Cobb DouglasL.D. Fecher (1990) Belgium Cobb DouglasL.D. Fecher (1990) Belgium Cobb DouglasL.D. Harhoff (1994) Germany Cobb DouglasL.D. Jaffe (1988) USA Cobb DouglasL.D. Jaffe (1988) USA Cobb DouglasL.D. Jaffe (1988) USA Cobb DouglasL.D. Jaffe (1989) USA Cobb DouglasL.D. Jaffe (1989) USA Cobb DouglasL.D. Jaffe (1989) USA Cobb DouglasL.D. Jaffe (1989) USA Low-tech firms Jaffe (1989) USA Mediumtech firms Jaffe (1989) USA High-tech firms Branstetter (1996) Branstetter (1996) Branstetter (1996) Branstetter (1996) Branstetter (1996) Spesifikaatio Painomatriisi Vuotomuuttuja Cobb DouglasL.D. Cobb DouglasL.D. Cobb Douglas L.D. USA firms Cobb Douglas L.D. USA firms Cobb Douglas L.D. USA firms Cobb Douglas L.D. Japan firms Cobb Douglas L.D. Japan firms Cobb Douglas L.D. Unweighted sum Unweighted sum Jousto/ tuotto(%) NS % NS I/O K/S 2% Insignificant I/O NS/S 0.5% I/O IS/S -1% Position (firm) in R&D space Position (firm) in patent space Position (firm) in patent space Position (firm) in patent space Position (firm) in patent space Position (firm) in patent space Position (firm) in patent space Position (firm) in patent space Position (firm) in patent space Position (firm) in patent space Position (firm) in patent space Position (firm) in patent space Position (firm) in patent space Position (firm) in patent space Position (firm) in patent space 0.03 K/S % ln(ls) % (ES/LS) K 0.03 NS 0.13 K+ NS 0.01 NS 0.13 NS 0.15 NS 0.17 K 0.36 NS 0.83 IS K 0.01 NS 0.70

138 124 Tutkimus Maa Ajanjakso Yritysten lkm Branstetter (1996) Los and Verspagen(1996) Los and Verspagen(1996) Los and Verspagen(1996) Japan firms Cobb Douglas L.D. USA firms Cobb Douglas Within Japan firms Cobb Douglas Within Japan firms Cobb Douglas Within Cincera (1998) Maailma firms Cobb Douglas Within Cincera (1998) Maailma firms Cobb Douglas Within Cincera (1998) Maailma firms Cobb Douglas Within Cincera (1998) Maailma firms Cobb Douglas Within Cincera (1998) Maailma firms Cobb Douglas Within Cincera (1998) Maailma firms Cobb Douglas F.D. Cincera (1998) Maailma firms Cobb Douglas F.D. Cincera (1998) Maailma firms Cobb Douglas F.D. Cincera (1998) Maailma firms Cobb Douglas F.D. Cincera (1998) Maailma firms Cobb Douglas F.D. Cincera (1998) Eurooppa firms Cobb Douglas Within Cincera (1998) Eurooppa firms Cobb Douglas Within Cincera (1998) Eurooppa firms Cobb Douglas F.D. Cincera (1998) Eurooppa firms Cobb Douglas F.D. Cincera (1998) Japani firms Cobb Douglas Within Cincera (1998) Japani firms Cobb Douglas Within Spesifikaatio Painomatriisi Vuotomuuttuja Jousto/ tuotto(%) Position IS 0.38 (firm) in patent space Position (industry) in patent space Position (industry) in patent space Unweighted sum K 0.02 TS 0.51 TS 0.53 Position (firm) in patent space ln(ts) 1.11 Position ln(ls) 0.25 (firm) in patent space Position ln(es) 0.59 (firm) in patent space Position ln(ns) 0.31 (firm) in patent space Position ln(is) 1.03 (firm) in patent space Position ln(ts) 0.94 (firm) in patent space Position ln(ls) 0.24 (firm) in patent space Position ln(es) 0.60 (firm) in patent space Position ln(ns) (firm) in patent space Position ln(is) 0.65 (firm) in patent space Position ln(ns) 0.13 (firm) in patent space Position ln(is) 0.32 (firm) in patent space Position ln(ns) 0.13 (firm) in patent space Position ln(is) 0.06 (firm) in patent space Position ln(ns) (firm) in patent space Position ln(is) 0.91 (firm) in patent space

139 125 Tutkimus Maa Ajanjakso Yritysten lkm Spesifikaatio Painomatriisi Vuotomuuttuja Jousto/ tuotto(%) Cincera (1998) Japani firms Cobb Position ln(ns) Douglas F.D. (firm) in patent space Cincera (1998) Japani firms Cobb Douglas F.D. Position (firm) in patent space ln(is) 1.46 Cincera (1998) USA firms Cobb Douglas Within Cincera (1998) USA firms Cobb Douglas Within Cincera (1998) USA firms Cobb Douglas F.D. Cincera (1998) USA firms Cobb Douglas F.D. Cost function approach Bernstein (1988) Canada firms, 7 industries Bernstein (1988) Canada firms, 7 industries Bernstein & Canada firms, 4 Nadiri (1989) industries Translog pool Translog pool Translog pool Position (firm) in patent space Position (firm) in patent space Position (firm) in patent space Position (firm) in patent space Unweighted sum Unweighted sum Unweighted sum ln(ns) 0.69 ln(is) ln(ns) 0.59 ln(is) IntraS 17 24% InterS 2% IntraS 9 16% NS national stock LS local stock = spillovers generated by firms which are specialised in similar technological activities. TS total stock ES external stock= spillovers generated by firms which operate in different technological spaces. IS international stock Merkkien selitykset: * Keskivirheillä painotettu pienimmän neliösumman regression; s.e.**(***) merkitsevä keskivirhe 5 %:n (10 %:n) tasolla. B viiteryhmä. KL T&K:n kaksoislaskentakorjaus; ED 1. differentiaalit; TD toimialadummit mukana; PD pitkät differentiaalit; TFP Kokonaistuottavuus: PFP Osittaistuottavuus (partial factor productivity); VA Lisäarvo; MD Maadummit I1Def vain yksi teollisuusdeflaattori (eri toimialaerittelyä). Lähde: Wieser (2005).

140 126 Taulukko Joitakin tuloksia T&K:n tuottavuusvaikutuksista suomalaisilla aineistoilla Tutkija Ajanjakso Tilastoaineisto Havaintojen lkm Selitettävä muuttuja (Yksityinen T&K) Niininen (2000) teollisuustoimialaa 198 Kokonaistuottavuus (TFP) Lehto (2000) Ali-Yrkkö (2005) Toivanen & 1989, Niininen (1998) 1991, Takalo, Tanayama & Toivanen (2004) Useita yritys ja toimipaikka-aineistoja Yrityksen T&K investointi Selittävät muuttujat TFP:n jako marginaaliin, kysyntään, tuot.tek. hintoihin, sekä yks. ja julk. rahoitettuun T&K:n Muiden saman toimialan ja alueen yritysten aikaisempi T&K Teknologiateollisuuden yritykset 1640 Yksityinen T&K Julkisesti rahoitettu T&K, pitkän aikavälin velka Paneeli across ind. 133*3 $ Yksityiset T&K menot $ Valtion rahoittama T&K (lainat ja tuet) Projektitaso riippuen estimoidusta mallista Maliranta (2000) Useita yritysaineistoja Teollisuus- ja joiltakin palvelualoilta+ ANBERD (OECD) Maliranta (2002) 1975 ANBERD, STAN, Suomen Teollisuustilasto Rantala (2003) Toivanen & Niininen (2000) Hyytinen & Toivanen (2003) 2000/ 2001 Toimialatason aikasarja välituotekäytöstä Rouvinen (1999a) Teollisuusyritykset, T&K paneeli, teollisuustilastot Rouvinen (1999b) Berghäll (2006a ja b) Beers, Berghäll, Poot (2004) Tekes-päätös, Hakukustannus, T&K investointi 4760 Työn- ja kokonaistuottavuus? Tuotanto ja tuottavuus, tuotannon laatu ja volyymi T&K intensiteetti, henkilöstön koulutustaso Tuotekehitys Yritysaineisto T&K Julkinen rahoitus 12 OECD maan teollisuustoimialat, aikasarja-ristikkäisaineisto useat ICT-teollisuustoimialat yritysaineistot CIS 210 (1544 NL) 437 Kustannus- ja tuotantorakenne T&K:n ulkoisvaikutukset (2 teknologiavirta mjaa), työvoima, materiaali, pääoma 121 TFP:n muutos T&K viiveineen, agregaattishokit, toimialojen väliset ulkoisvaikutukset. 989 Kokonaistuottavuus, Tekninen kehitys, skaalatuotot, tekninen tehokkuus, T&K tuottavuus Innovointi-yhteistyö Arvonlisä, pääoma, T&K pääoma, työvoima Yrityksen ulkomaisuus, tutkimuslaitostyyppi Rouvinen (2002) Ali-Yrkkö & Pajarinen (2003) Maliranta (2001, 2002) OECD:n ANBERD (1998), ISDB (1999), 12 maata ja 14 teollisuus-toimialaa Useat kotim. metalli- ja elektroniikka teoll. 12 toimialaa, ANBERD, STAN, Statfin Industrial Statistics (LDPM) 1914 ln TFP ln TFP- 1 viive, T&K 4 viivettä, agregaattishokki ja 1 sen viive, toimialojen väliset vuodot 4 viiveellä, sekä syklivaikutukset yhdellä viiveellä 174 yritystä Yks.T&K T&K tuki, lv, liikevoitto, paj.velat, julk. T&K budjetti, 204/ 228 Agregaattituotannon kasvun osuussiirtymäkomponentti (between) useat viiveillä. T&K, tuonti, vienti, ja TFP, viiveillä

141 127 Kontrolli-muuttujat Metodi "Netto"löydöt (jousto) Arvonlisä, työkust., nettopokanta., teoll. ylijäämä Translog kust. fkt. 2LS I regressio, PNS Yks. ja julk. T&K kompl. kokonaistuottavuuden kasvussa, mutta T&K selittää vain osan (9%), kun 25 % teknisen kehityksen jäännöstermiä. Eks.kysyntä selitti 1/3 TFP:n kasvusta. Toimiapaikkojen/ yritysten lkm, lv, korot, alue- ja toimiala dummit, kouluts, työ, pääoma, yliopistotutkimus (viiveitä) OLS, GLS, 2SLS FIML, Tobit Ei subsituutiota. Positiivinen vaikutus samalla alueella ja toimialla (jousto0.024). T&K jousto 0.03 (yksityiset tuotot), ulkopuolisen T&K:n poisto nosti jouston Myynti, voitto IV (budjetti), PNS Ei-syrjäytysvaikutusta, vaan mitä suurempi yritys, sitä enemmän komplementaarisuutta. Investoinnit, kassavirta, korkokanta, nyk. ja 1 viive kaik. mjista. FD IV Subs.- tuet suurille yrityksille (-10) lainat ja pienet yritykset eimerkitseviä Useita kontrollimuuttujia ja selittäjiä Useita, mutta lähes kaikilla (CD) malleilla hyvin alhaiset selitysasteet. Ml, clad, probit, DNV, treatment program PNS Cobb-Douglas tuotantofkt. T&K:n rajatuotos suurempi isoille yrityksille. PK-yritykset saavat suurempia T&K tukia. Tukianomuskustannusten huomiotta jättäminen vääristää vakavasti T&K -tukituottoja ylöspäin. Hakukustannukset laskevat hakujen lkm kasvun myötä. Ei-merkitseviä yritystasolla. Yrityksen T&K:n tuotot vastaavat tavanomaista pääoman tuotta-astetta, ei eroja rahoituksen lähteellä. T&K intensiteetillä negatiivinen TFP vaikutus Toimialatasolla merkittävät vaikutukset. Julkinen T&K tuki ei nosta tuottavuutta. Pääomakannan laatu, tuotantoteknologian kehitys Yrityksen ikä, henkilöstö, toimiala ja alue dummit, sekä muita kontrollimuuttujia. Ikä, koko, alue, ulkom., kilpailu, rahoitus.rak., yritysd Simulointi? Muuttuva-kertoiminen pano-tuotosmalli Simultaani-yhtälöt Tobit simultaaniyhtälö translog kustannusfkt ADL, 2SLS, PNS, WG, DPD-SYS CDmalli ML, PNS, Method of Moments, Battese-Coelli T&K:n vaikutus voimakkainta ICT-klusterissa, varsinkin laadussa. T&K merkittävä kok. tuottavuuden määrittäjä. Keskimääräisellä kassavirralla, T&K tuella omaa T&K:ta kasvattava vaikutus. Julkinen yritysrahoitus on auttanut suhteellisesti enemmän yrityksiä niillä toimialoilla, jotka toimivat ulkoisen rahoituksen turvin. Malleissa hyvin pienet selitysasteet. Merkittäviä ulkoisvaikutuksia samalla, mutta ei eri toimialalla. Arvio T&K:n sosiaaliset tuotot n. 10 % > yksityiset tuotot. T&K Granger aiheuttaa kok. tuottavuuden kasvua, mutta ei pv. Vaikutukset ilmenevät vaihtelevalla viiveellä. Agregaattishokkien vaikutus TFP:n suuri pv. kuin T&K:n ulkoisvaikutuksilla. T&K:n korkea tuottavuus, mutta ei yhtä korkea kuin ei-t&khenkilökunnalla, suuret tehokkuuserot, skaalatuotot merkittävämmät kuin tekn. kehitys Koko, T&K intensiteetti, tiedon lähteet, perustutk., innovaation esteet, sectorityyppi, jne. Aikadummit Probit lin. GMM est. DPD-SYS (1-step) Mm. ulkomaisilla yrityksillä suurempi tn. yhteistyöhön suom. tutk. lait. kanssa kuin Hollannissa. T&K nostaa tuottavuutta, mutta ei päinvastoin. T&K tuottavuusvaikutukset ilmenevät huomattavalla jopa neljän vuoden viiveellä, mutta vaihtelu ajoituksen ja voimakkuuden suhteen on merkittävää. Yrityksen ikä, koko, sijainti, aikaisempi T&K Sektori, trendi OLS+IV(julk.T&K budj.) endog. korjaus OLS? ei löydy mainintaa, TFP indices Ei syrjäytysvaikutusta. Edellisen vuoden tuki lisää seuraavan vuoden omaa T&K:ta. Vaikutuksen suuruudesta ei tietoa. T&K vaikuttaa aggregaatti tuottavuuteen toimipaikkatason rakennemuutoksen kautta 3-5 vuoden viiveellä. Myös tuontikilpailu vaikuttaa, edesauttaen mikrosopeutumista uuden teknologian hyödyntämiseen.

142 128 ML= Maximum likelihood; clad= conditional least average distance; DNV= Das, Newey & Vellan (2003) ei-parametrinen menetelmä. ADL= autoregressive distributed lag model. DPD-SYS= Linear GMM (generalised method of moments) estimator, i.e., individual i s differenced Arellano & Bond (1991) dynamic panel data estimator for level equations.

143 129 Taulukko Empiirisiä tuloksia julkisen ja yksityisen T&K:n komplementaarisuudesta tai subsituutiovaikutuksista USA:n aineistoilla (ellei toisin mainita) Taulukko 3.11a.Julkisen T&K:n vaikutukset toimialahaara- ja laboratorioaineistoilla Tutkija Scott (1984) Leyden et al. (1989) Leyden & Link (1991) Klette & Moen (1998) (Norway) 1974 Toimialahaararistikkäisaineisto 1987 Lab. ristikkäisaineisto 1987 Lab. ristikkäisaineisto Toimialoittainen paneeli (Koneet.,elektoniikka.,instrumentit.) Ajanjakso Tilastoaineisto Havaintojen lkm Selitettävä muuttuja (Yksityinen T&K) 3338 Log (yksityinen T&K) 120 $ Yksityinen Lab budjetti 137 $ Yksityinen Lab budjetti 192*3.6 $ Yksityinen T&K Log (Yksityinen T&K) Selitettävä muuttuja (Julkinen T&K) Log (Valtion T&K) $ Valtion T&K rahoitus Laboratorioille $ Valtion T&K ja laitteet $ Valtion T&K tuki Log (Valtion T&K) koko, yritys ja toimiala dummit koko, lab.:lla yhteiskäyttösopimuksia, D (T&K ind.) T&K/ myynti., lab.:lla yhteiskäyttösopimuksia, D(kemikaalit/bi o), D(perustutkimu s) Myynti, myynnin neliö., kassavirta, aikadummyt 3SLS Kiinteät vaikutukset PNS Kontrollimuuttujat Metodi "Netto"- löydöt (jousto) PNS (yritys, toimialavaikutuset) 3SLS Komplementaarisuus ( ) Ei merkitseviä (.145) Komplementaarisuus (.336) Ei kumpaakaan (1 for 1) komplementaarisuus (0.06) PNS = pienimmän neliösumman menetelmä, 3SLS = three stage least squares; Where the regression is in levels, the elasticity is derived using the mean levels of T&K spending for the sample. D=dummy muuttuja. Ind.=industry. Lähde: David, Hall & Toole (2000).

144 130 Taulukko 3.11b. Julkisen T&K:n vaikutukset yritysaineistoilla Tutkija Hamberg (1966) Shrieves (1978) Carmichael (1981) Higgins & Link (1981) Link (1982) Lichtenberg (1984) Fixed Effects Lichtenberg (1987) Eimerkitsevä Lichtenberg (1988) Wallsten (1999) Howe & McFetridge (1976) (Kanada) Holemans & Slewaegen (1988) (Belgia) Antonelli (1989) (Italia) Busom (1999) (Espanja) 1960 Yritys RA within ind Yritys RA across ind Yritys RA within ind. (transportation) 1977 Yritys RA across ind Yritys RA across ind. 1967, 72, Yritys RA across ind. Paneeli across Ind. Paneeli across Ind. Firm CS across Ind. Yritys paneeli within ind. Yritys RA across within ind Yritys RA within ind Yritys RA across within ind. Ajanjakso Tilastoaineisto Havaintojen lkm Selitettävä muuttuja (Yksityinen T&K) 8* (-20) Yksityinen T&K henk./ Koko henk. 411 log (yksityinen T&K henk.) 46*2 $ Yksityiset T&K menot 174 % Yksityinen T&K 275 Yksityinen T&K / myynti 991 Muutos yks. T&K/ myynti 187*6 $ Yksityiset T&K menot 167*6 $ Yksityiset T&K menot 81 $ Yksityiset T&K menot v *44 $ Yksityiset T&K menot 5*(-47) log (yksityinen T&K) 5*(-47) log (yksityinen T&K) 147 Yksityiset T&K menot T&K työntekijää kohden Selitettävä muuttuja (Julkinen T&K) $ Valtion sopimukset/ varat % Valtion rahoittama T&K $ Valtion T&K sopimukset $ Valtion rahoittama T&K Valtion rahoittama T&K/ myynti Muutos valtion T&K/ myynti $ Valtion rahoittama T&K $ Valtion rahoittama T&K SBIRtukien lkm, SBIR tukien arvo yhteensä $ Valtion T&K tuki log (Valtion T&K tuki) log (Valtion T&K tuki) D(osallistu minen tuettuun lainaohjelmaan) Koko, kuoletus, invest., T&K viiveelä, henk. Koko, tuote markkin., tekn. mahd., C4 Koko Voitto/myynti, ja muita, D(kork. tekn.) Profit/myynti, muita, C4, D(hallinto) Koko,??? Vuosidummit, koko, myynti valtiolle. Vuosidummit, koko, myynti valtiolle. Ikä, koko, patentit, T&K menot (1990), D(ei haeta koskaan), Toimiala ja alue dummit Koko, (poly), voitto, kuoletus, HHI, D (ulkomainen) Koko ja muita, HHI (D(ulkom.) log (royalities) Koko ja muita, HHI (D(ulkom.) log (royalities) Koko, patentit, vientiosuus, toimiala dummit Wtd PNS PNS poole d PNS Kontrollimuuttujat Metodi "Netto"- löydöt (jousto) Sekalaiset/ Kompl. Subs. subs. PNS subs. (-,13) PNS poole d PNS FE PNS, IV PNS, 3SLS Wtd PNS FE PNS PNS PNS with selection correc tion Kompl. subs. subs. (IV) kompl. (FE) subs. sekal./ kompl. kompl. ( ) kompl. ( ) kompl. (0.2) (heterogeeniset) Toivanen & Niininen (1998) (Suomi) 1989, 1991, 1993 Paneeli across ind. 133*3 $ Yksityiset T&K menot $ Valtion rahoittama T&K (lainat ja tuet) Investoinnit, kassavirta, korkokanta, nykyinen ja yksi viive kaikille muuttujille FD IV subs.- tuet suurille yrityksille (-10) lainat ja pienet yritykset eimerkitseviä

145 131 Definitions: henk. = henkilökunta. RA = ristikkäisaineisto. FE = Fixed effect, eli kiinteät vaikutukset (within (sisäiset) or firm dummies (yritysdummit)). Within ind. = toimialoittain. Across ind.= toimialojen välillä. Kompl.= Komplementaariset. Subs.=substituutteja. FD = first differences (ensimmäinen differentiaali) IV = instrumental variables (instrumenttimuuttujat). Kaikki perustuvat yhdysvaltalaisella aineistolla, ellei toisin mainita. Taulukko 3.11c. Julkisen T&K:n vaikutukset toimiala-aineistoilla Tutkija Globerman (1973) (Kanada) Bruxton (1975) (Iso- Britannia) Goldberg (1979) Lichtenberg (1984) Ristikkäisaineisto 1965 Ristikkäisaineisto tots Paneeli 18*14 Log (yksityinen T&K/ tuotot) Ajanjakso Tilastoaineisto Havaintojen lkm Selitettävä muuttuja (Yksityinen T&K) 15 T&K menot/ koko henkilökunta 11 Yksityinen T&K/ bruttotuo- Paneeli 12*17 Yksityisen T&K:n muutos Selitettävä muuttuja (Julkinen T&K) Valtion T&K/ myynti Valtion T&K/Brutt otuotos Valtion T&K/ myynti (viive 0&1 summa) Valtion T&K:n muutos D(tekn. mahd.), % Ulkom., toimiala, keskittyminen myynnin kasvu C4 ja muita, markkinoille tulon esteet Toimiala D, Tutk. hinta, yks. tutk. viive /tuotos Vuosi ja toimiala D PNS PNS FE PNS FE PNS Kontrollimuuttujat Metodi "Netto"- löydöt (jousto) toisiaan täydentäviä toisiaan täydentäviä toisiaan täydentäviä eimerkitsevät Levin & Reiss (1984) 1963, 67,72 Paneeli 20*3 Yksityinen T&K/ pord. kustannukset Valtion T&K/ toimitukset Tekn. D, Perustutk. osuus, toimiala, ikä, HHI 2SLS toisiaan täydentäviä Määritelmiä: E = työllisyys. CS = Ristikkäisaineisto. FE = Kiinteät vaikutukset (within tai yritysdummit). FD = ensimmäiset differentiaalit IV = instrumenttimuuttuja. Kaikki tutkimukset USA:n aineistoilla ellei muuta ilmoitettu. Lähde: David, Hall & Toole (2000).

146 132 Taulukko 3.11d. Joitakin tuloksia T&K:n tuottavuusvaikutuksista suomalaisilla aineistoilla Tutkija Niininen (2000) Lehto (2000) Ali-Yrkkö (2005) Toivanen & Niininen (1998) , 1991, teollisuustoimialaa Teknologiateollisuuden yritykset Paneeli across ind. Ajanjakso Tilastoaineisto Havaintojen lkm Selitettävä muuttuja (Yksityinen T&K) 198 Kokonaistuottavuus (TFP) Useita yritys ja toimipaikkaaineistoja Yrityksen T&K investointi 1640 Yksityinen T&K 133*3 $ Yksityiset T&K menot Selittävät muuttujat TFP:n jako marginaaliin, kysyntään, tuot.tek. hintoihin, sekä yks. ja julk. rahoitettuun T&K:n Muiden saman toimialan ja alueen yritysten aikaisempi T&K Julkisesti rahoitettu T&K, pitkän aikavälin velka $ Valtion rahoittama T&K (lainat ja tuet) arvonlisä, työkust., nettopokanta., teoll. ylijäämä toimiapaikkojen/ yritysten lkm, lv, korot, alue- ja toimiala dummit, kouluts, työ, pääoma, yliopistotutkimus (viiveitä) myynti, voitto Investoinnit, kassavirta, korkokanta, nyk. ja 1 viive kaik. mjista. Transl og kust. fkt. 2LS I regres sio, PNS OLS, GLS, 2SLS FIML, Tobit IV (budjetti), PNS FD IV Kontrollimuuttujat Metodi "Netto"- löydöt (jousto) Yks. ja julk. T&K kompl. kokonaistuottavuuden kasvussa, mutta T&K selittää vain osan (9%), kun 25 % teknisen kehityksen jäännöstermiä. Eks.kysynt ä selitti 1/3 TFP:n kasvusta. Ei subsituutiota. Positiivinen vaikutus samalla alueella ja toimialla (jousto0.024). T&K jousto 0.03 (yksityiset tuotot), ulkopuolisen T&K:n poisto nosti jouston Eisyrjäytysvaikutusta, vaan mitä suurempi yritys, sitä enemmän komplementaarisuutta. subs.- tuet suurille yrityksille (-10) lainat ja pienet yritykset eimerkitseviä

147 133 Tutkija Takalo, Tanayama & Toivanen 82004) Maliranta (2000) Ajanjakso Tilastoaineisto Havaintojen lkm Projektitaso riippuen estimoidusta mallista Useita yritysaineistoja Teollisuus- ja joiltakin palvelualoilta+ ANBERD (OECD) Selitettävä muuttuja (Yksityinen T&K) Tekespäätös, Hakukustannus, T&K investointi 4760 Työn- ja kokonaistuottavuus Selittävät muuttujat T&K intensiteetti, henkilöstön koulutustaso Useita kontrollimuuttujia ja selittäjiä Useita, mutta lähes kaikilla (CD) malleilla hyvin alhaiset selitysasteet. Ml, clad, probit, DNV, treatment program PNS Cobb- Douglas tuotan tofkt. Kontrollimuuttujat Metodi "Netto"- löydöt (jousto) T&K:n rajatuotos suurempi isoille yrityksille. PKyritykset saavat suurempia T&K tukia. Tukianomuskustannust en huomiotta jättäminen vääristää vakavasti T&K - tukituottoja ylöspäin. Hakukustannukset laskevat hakujen lkm kasvun myötä. Eimerkitseviä yritystasolla. Yrityksen T&K:n tuotot vastaavat tavanomaista pääoman tuottaastetta, ei eroja rahoituksen lähteellä. T&K intensiteetillä negatiivinen TFP vaikutus Toimialatasolla merkittävät vaikutukset. Julkinen T&K tuki ei nosta tuottavuutta.

148 134 Tutkija Rantala (2003) Toivanen & Niininen (2000) Hyytinen & Toivanen (2003) Rouvinen (1999a) / 2001 T&K:n vaikutus voimakkainta ICTklusterissa, varsinkin laadussa. T&K merkittävä kok. tuottavuuden määrittäjä. Keskimääräisellä kassavirralla, T&K tuella omaa T&K:ta kasvattava vaikutus. Julkinen yritysrahoitus on auttanut suhteellisesti enemmän yrityksiä niillä toimialoilla, jotka toimivat ulkoisen rahoituksen turvin. Malleissa hyvin pienet selitysasteet. Merkittäviä ulkoisvaikutuksia samalla, mutta ei eri toimialalla. Arvio T&K:n sosiaaliset tuotot n. 10 % > yksityiset tuotot Ajanjakso Tilastoaineisto Havaintojen lkm Selitettävä muuttuja (Yksityinen T&K)? Tuotanto ja tuottavuus, tuotannon laatu ja volyymi Selittävät muuttujat Toimialatason aikasarja välituotekäytöstä Tuotekehitys Yritysaineisto T&K Julkinen rahoitus Teollisuusyritykset, T&K paneeli, teollisuustilastot 437 Kustannusja tuotantorakenne T&K:n ulkoisvaikutukset (2 teknologiavirta mjaa), työvoima, materiaali, pääoma Pääomakannan laatu, tuotantoteknologian kehitys Yrityksen ikä, henkilöstö, toimiala ja alue dummit, sekä muita kontrollimuuttujia. Simulointi? Muuttuvakertoiminen panotuotos malli Simult aaniyhtälöt Tobit simultaaniyhtä lö translog kustan nusfkt Kontrollimuuttujat Metodi "Netto"- löydöt (jousto)

149 135 Tutkija Rouvinen (1999b) Berghäll (2006a ja b) Beers, Berghäll, Poot (2004) OECD maan teollisuustoimialat, aikasarjaristikkäisaineisto useat ICTteollisuustoimialat yritysai-neistot Ajanjakso Tilastoaineisto Havaintojen lkm CIS 210 (1544 NL) Selitettävä muuttuja (Yksityinen T&K) 121 TFP:n muutos 989 Kokonaistuottavuus, Tekninen kehitys, skaalatuotot, tekninen tehokkuus, T&K tuottavuus Innovointiyhteistyö Selittävät muuttujat T&K viiveineen, agregaattishokit, toimialojen väliset ulkoisvaikutukset. Arvonlisä, pääoma, T&K pääoma, työvoima Yrityksen ulkomaisuus, tutkimuslaitostyyppi Ikä, koko, alue, ulkom., kilpailu, rahoitus.rak., yritysd koko, T&K intensiteetti, tiedon lähteet, perustutk., innovaation esteet, sectorityyppi, jne. ADL, 2SLS, PNS, WG, DPD- SYS CDmalli ML, PNS, Metho d of Moments, Bat- tese- Coelli Probit Kontrollimuuttujat Metodi "Netto"- löydöt (jousto) T&K Granger aiheuttaa kok. tuottavuuden kasvua, mutta ei pv. Vaikutukset ilmenevät vaihtelevalla viiveellä. Agregaattishokkien vaikutus TFP:n suuri pv. kuin T&K:n ulkoisvaikutuksilla. T&K:n korkea tuottavuus, mutta ei yhtä korkea kuin ei-t&khenkilökunnalla, suuret tehokkuuserot, skaalatuotot merkittävämmät kuin tekn. kehitys mm. ulkomaisilla yrityksillä suurempi tn. yhteistyöhön suom. tutk. lait. kanssa kuin Hollannissa. ML= Maximum likelihood; clad= conditional least average distance; DNV= Das, Newey & Vellan (2003) ei-parametrinen menetelmä. ADL= autoregressive distributed lag model. DPD-SYS= Linear GMM (generalised method of moments) estimator, i.e., individual i s differenced Arellano & Bond (1991) dynamic panel data estimator for level equations.

150 136 Taulukko Julkisen T&K:n vaikutukset aggregaattitason aineistolla Tutkija Levy & Terlickyi (1983) Terleckyi (1985) Complementarity Lichtenberg (1987) Levy (1990) (makrotaso maittain) Robson (1993) Daimond (1998) Von Tunzelmann & Martin (1988) (maittain) Complementarity Complementarity Complementarity Ajanjakso Tilastoaineisto Havaintojen lkm Selitettävä muuttuja (Yksityinen T&K) Aikasarja 33 $ Yksityinen T&K Stock Aikasarja 21 $ Yksityinen T&K Expenditure Aikasarja 41 $ Yksityinen basic research Paneeli 22*27 Change in Yksityinen T&K Selitettävä muuttuja (Julkinen T&K) $Valtion contracts to industry (stock) $Valtion contracts to industry $Valtion contracts to industry $Valtion contracts to industry Change in federal basic research $ Federal basic research Change in public T&K BKT, maa D, pred. Euroopan ja Japanin yks. T&K Taso ja muutos yks. tutkimuksess. Valtion. appl. R. Valtion. ostot, muutos eivaltion tuotteissa ja palveluis- GLS GLS PNS poole d GLS Yksityisen ja julkisen T&K:n taso, maa D Kontrollimuuttujat Metodi "Netto"- löydöt (jousto) Tuotos ja verot viiveellä, tyött., ikä, T&K varanto, $ Valtion T&K., $ palautukset Tuotos, valt. kestokul. hyöd., viivästetty T&K Euroopassa/Japanissa Myynti, myynti valtiolle. Insignificant (.045) Aikasarja 28 $ Yksityinen T&K Expenditure Paneeli 9*21 $ Yksityinen T&K Expenditure Aikasarja 33 Change in Yksityinen basic research PNS - 1stdiff sa. BKT, aikatrendi PNS - 1st diff Box- Cox Complementarity (1.04) Fixed Effects Complementarity Definitions: E = employment. CS = Cross section. FE = Fixed effect (within or firm dummies). FD = first differences IV = instrument variables. All studies use U.S. data unless otherwise noted. Lähde: David, Hall & Toole (2000).

151 VATT-TUTKIMUKSIA -SARJASSA ILMESTYNEITÄ PUBLISHED VATT RESEARCH REPORTS 84. Moisio Antti Kangasharju Aki Ahtonen Sanna-Mari: Menestyksen mitta? Vaihtoehtoisia mittareita aluetalouden kehitykselle. Helsinki Tuomala Juha: Työvoimakoulutuksen vaikutus työttömien työllistymiseen. Helsinki Ruotoistenmäki Riikka Babygina Evgenia: The Actors and the Financial Affairs of the Northern Dimension. Helsinki Kyyrä Tomi: Funktionaalinen tulonjako Suomessa. Helsinki Räty Tarmo Luoma Kalevi Koskinen Ville Järviö Maija-Liisa: Terveyskeskusten tuottavuus vuosina 1997 ja 1998 sekä tuottavuuseroja selittävät tekijät. Helsinki Hakola Tuulia: Economic Incentives and Labour Market Transitions of the Aged Finnish Workforce. Helsinki Venetoklis Takis: Public Policy Evaluation: Introduction to Quantitative Methodologies. Helsinki Berghäll Elina Heikkilä Tuomo Hjerppe Reino Kiander Jaakko Kilponen Juha Lavrac Vladimir Stanovnik Peter: The Role of Science and Technology Policy in Small Economies. Helsinki Räisänen Heikki (toim.): Rakenteellinen työttömyys. Tutkimusinventaari ja politiikkajohtopäätökset. Helsinki Moisio Antti: Essays on Finnish Municipal Finance and Intergovernmental Grants. Helsinki Parkkinen Pekka: Hoivapalvelut ja eläkemenot vuoteen Helsinki Junka Teuvo: Maailman kilpailukykyisin maa? Tuottavuus ja investoinnit Suomessa Helsinki Cogan Josehp McDevitt James: Science, Technology and Innovation Policies in Selected small European Countries. Helsinki Perrels Adriaan Kemppi Heikki: Liberalised Electricity Markets Strengths and Weaknesses in Finland and Nordpool. Helsinki Sarvimäki Matti: Euroopan Unionin itälaajentuminen ja maahanmuutto Suomeen. Helsinki Räty Tarmo Luoma Kalevi Mäkinen Erkki Vaarama Marja: The Factors Affecting the Use of Elderly Care and the Need for Resources by 2030 in Finland. Helsinki van Beers Cees: The Role of Foreign Direct Investments on Small Countries Competitive and Technological Position. Helsinki Kangasharju Aki: Maksaako asumistuen saaja muita korkeampaa vuokraa? Helsinki 2003.

152 102. Honkatukia Juha Forsström Juha Tamminen Eero: Energiaverotuksen asema EU:n laajuisen päästökaupan yhteydessä. Loppuraportti. Helsinki Simai Mihály (ed.): Practical Guide for Active National Policy Makers what Science and Technology Policy Can and Cannot Do? Helsinki Luoma Arto Luoto Jani Siivonen Erkki: Growth, Institutions and Productivity: An empirical analysis using the Bayesian approach. Helsinki Montén Seppo Tuomala Juha: Muuttoliike, työssäkäynti ja työvoimavarat Uudellamaalla. Helsinki Venetoklis Takis: An Evaluation of Wage Subsidy Programs to SMEs Utilising Propensity Score Matching. Helsinki Räisänen Heikki: Työvoiman hankinta julkisessa työnvälityksessä. Helsinki Romppanen Antti: Vakaus- ja kasvusopimuksen ensimmäiset vuodet. Helsinki Vaittinen Risto: Trade Policies and Integration Evaluations with CGE Models. Helsinki Hjerppe Reino Kiander Jaakko (eds.): Technology Policy and Knowledge-Based Growth in small Countries. Helsinki Sinko Pekka: Essays on Labour Taxation and Unemployment Insurance. Helsinki Kiander Jaakko Martikainen Minna Voipio Iikko: Yrittäjyyden tila Helsinki Kilponen Juha Santavirta Torsten: Competition and Innovation Microeconomic Evidence Using Finnish Data. Helsinki Kiander Jaakko Venetoklis Takis: Spending Preferences of Public Sector Officials. Survey Evidence from the Finnish Central Government. Helsinki Hämäläinen Kari Ollikainen Virve: Differential Effects of Active Labour Market Programmes in the Early Stages of Young People s Unemployment. Helsinki Räisänen Heikki: Recent Labour Market Developments in Europe. Helsinki Ropponen Olli: Kokonaiskulutuksen kehitys Suomessa talouden ulkopuolisten tekijöiden suhteen vuosina Helsinki Räty Tarmo Luoma Kalevi Aaltonen Juho Järviö Maija-Liisa: Productivity and Its Drivers in Finnish Primary Care Helsinki Kangasharju Aki Aaltonen Juho: Kunnallisen päivähoidon yksikkökustannukset: Miksi kunnat ovat niin erilaisia? Helsinki Perrels Adriaan Ahlqvist Kirsti Heiskanen Eva Lahti Pekka: Kestävän kulutuksen mahdollisuudet ekotehokkaassa elinympäristössä. Helsinki 2006.