Kainuu: Selvitys ensihoidon ja pelastuslaitoksen yhteistyön hyödyistä
|
|
- Eeva Heikkinen
- 4 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 3493/78.781/2020 Khall liite 1 e Kh Kainuu: Selvitys ensihoidon ja pelastuslaitoksen yhteistyön hyödyistä Loppuraportti
2 Agenda 1 Yhteenveto 2 Liitteet
3 Selvityksen tausta ja tavoitteet Tausta Ensihoidon ja pelastustoimen järjestäminen on Kainuussa Suomen kalleinta per asukas (Lapin ja Länsi-Pohjan lisäksi) Tätä selittää laajasti mm. iso maantieteellinen alue ja pieni väestön tiheys Alueellisen haasteen johdosta toimintaa tulee Kainuussa kehittää, jotta palvelut voidaan järjestää mahdollisimman laadukkaasti ja kustannustehokkaasti tulevaisuudessa Kainuun ensihoito ja pelastuslaitos tekevät tällä hetkellä yhteistyötä vain ensivastetoiminnan ja yhteistehtävien kautta Yhteistyön laajentamisella operatiivisella tasolla voidaan kuitenkin saavuttaa mahdollisia kustannussäästöjä Tavoitteet Selvityksen tavoitteena on kartoittaa ensihoidon ja pelastuslaitoksen toiminnan nykytilaa ja tunnistaa mahdollisia toimintamalleja yhteistyön laajentamiselle Selvityksessä arvioidaan myös ensihoidon ja pelastuslaitoksen yhteistyöstä saavutettavia taloudellisia hyötyjä sekä määritellään yhteistyön hyvät käytännöt ja haasteet Näiden pohjalta luodaan suositus yhteistyön toteutukselle tulevaisuudessa Toteutus Selvityksen osana tehtiin n. 30 haastattelua Kainuun kuntien päättäjien sekä Kainuun soten ja pelastuslaitoksen edustajien kanssa Lisäksi selvityksessä järjestettiin kaksi työkokousta kuntien ja ensihoidon sekä pelastuslaitoksen avainhenkilöiden kanssa 3
4 Yhteenveto (1/2) Ensihoidon ja pelastuslaitoksen tehtävien määrä etenkin Kainuun pienemmissä kunnissa on pieni, joten toimintaa voidaan tehostaa yhteistyöllä Ensihoidon ja pelastuslaitoksen tehtävien määrä on päivätasolla pieni etenkin Kainuun pienemmissä kunnissa, ja yksiköiden käyttöasteet jäävät mataliksi - Ensihoidolla tehtäviä on keskimäärin kymmenkertainen määrä verrattuna pelastuslaitokseen, määrät ovat kuitenkin matalat etenkin pienemmissä Kunnissa päivittäiset tehtävämäärät vaihtelevat ensihoidolla Kajaanin vain n. 24 tehtävästä vuorokaudessa Ristijärven 1 tehtävään vuorokaudessa ja pelastuslaitoksella Kajaanin vain n. 3 tehtävästä vuorokaudessa Ristijärven 1 tehtävään kolmessa vuorokaudessa - Käyttöaste ensihoidon yksiköillä jää 0,1 % - 46,8 % välille ja pelastuslaitoksen yksiköillä 0,1 % - 4,7 % välille Toiminnan bruttokustannukset ovat kuitenkin suhteellisen korkeat, joten toiminnassa on tehostamisen varaa - Ensihoidon bruttokustannukset v olivat n. 11 M ja pelastuslaitoksella n. 7 M - suurin osa kuluista oli henkilöstökuluja - Itä-Suomen hovioikeuden päätös keväällä 2019 velvoittaa työnantajaa maksamaan sivutoimisille palomiehille varallaolosta täyden korvauksen aiemman 30-40%:n sijaan. Päätös tulee todennäköisesti vaikuttamaan myös Kainuun pelastuslaitoksen kykyyn ylläpitää valmiutta nykyisellä henkilöstöllä ja nostamaan henkilöstökustannuksia, mikä nostaa tarvetta toiminnan tehostamiselle Yhteistyön laajentamiselle on tunnistettu 4 yhteistyömallia Reunaehdot ensihoidon ja pelastuslaitoksen yhteistyölle ovat, että toiminnan kustannukset eivät saa pitkällä aikavälillä nousta, eikä yhteistyön syventäminen saa heikentää Kainuun alueen asukkaille tarjottavien palvelujen laatua tai saatavuutta Yhteistyön laajentamiselle on tunnistettu 4 yhteistyömallia: 1) Yhteistyön laajentaminen valituissa tehtävissä: Ensihoito tukee pelastuslaitosta mm. pelastustehtävien alkuvaiheen valmisteluissa (esim. tuulilasiraportti) ja pelastuslaitos jatkaa ensihoidon tukea ensivastetehtävillä 2) Pelastuslaitoksen hyödyntäminen kotiin vietävissä palveluissa: Pelastuslaitos tukee ensihoitoa ja sosiaalipäivystystä kotiin vietävissä palveluissa (esim. turvapuhelinhälytyksissä) 3) Moniammatillisten yksiköiden käyttöönotto keskisuurissa kunnissa: Kainuun keskisuurissa kunnissa ensihoidon toisesta yksiköstä tehdään moniammatillinen yksikkö, jossa ensihoidon ja pelastuslaitoksen henkilöstö toimii työparina 4) Moniammatillisten yksiköiden käyttöönotto keskisuurissa ja pienissä kunnissa: Kainuun pienissä ja keskisuurissa kunnissa ensihoidon ainoasta/toisesta yksiköstä tehdään moniammatillinen yksikkö, jossa ensihoidon ja pelastuslaitoksen henkilöstö toimii työparina 4
5 Yhteenveto (2/2) Yhteistyön laajentamisella on saavutettavissa kustannussäästöjä - myös toiminnan laatu ja saatavuus osin paranevat Yhteistyön laajentamisella saavutetaan kustannussäästöjä: - Yhteistyömalleilla 1 ja 2 saavutetaan arviolta n. 0,3-0,6 M säästö kertaluontoisesti perustuen Kuhmoon rakennettaviin yhteisiin tiloihin. Lisäksi mm. pelastuslaitoksen hyödyntäminen kotiin vietävissä palveluissa mahdollistaa joitain välillisiä kustannussäästöjä ensihoidossa ja kotihoidossa kuormituksen helpottamisen kautta - Yhteistyömalleissa 3 ja 4 saavutetaan Kuhmon yhteisten tilojen lisäksi arviolta n. 1,9 M säästö vuotuisesti. Arvio perustuu oletukseen, että pelastuslaitos ei voi tuottaa jatkossa omaa valmiutta varallaolon avulla vaan joutuu perustamaan uusia virkoja valmiuden ylläpitoa varten, jolloin kustannukset kasvavat nykytasosta. Moniammatillinen yksikkö mahdollistaa valmiuden laajentamisen kustannustehokkaasti edellyttäen, että nykyisiä virkoja hyödynnetään Lisäksi yhteistyön laajentaminen vaikuttaa toiminnan laatuun ja saatavuuteen: - Yhteistyömallissa 1 ensihoidon hyödyntäminen soveltuvasti ensi-iskun tekemisessä pelastustehtävillä auttaa pelastuslaitosta mm. tulipalon rajaamisessa - Yhteistyömallissa 2 pelastuslaitoksen käyttö sosiaalipäivystyksen kotiin vietävissä palveluissa mahdollistaa nopeamman avun antamisen tilanteissa, joissa ensihoidon yksiköt ovat kiinni omilla tehtävillä - Yhteistyömalleissa 3 ja 4 moniammatilliset yksiköt laajentavat pelastuslaitoksen valmiutta ympärivuorokautiseksi. Moniammatillisten yksiköiden myötä resurssit kuitenkin yhdistyvät yhteen yksikköön, jolloin valmius etenkin ensihoidon tehtäville jonkin verran laskee Yhteistyömallit 1 ja 2 ehdotetaan otettavaksi käyttöön saman tien ja moniammatillisten yksiköt pilotoitavaksi Yhteistyön laajentamiseksi ehdotetaan yhteistyömallien 1 ja 2 käyttöönottoa sekä moniammatillisten yksiköiden pilotointia mallin tarkemmaksi arvioimiseksi Yhteistyömallien 1 ja 2 käyttöönotossa ehdotetaan edettävän v aikana Moniammatillisten yksiköiden pilotointi edellyttää etenkin varallaolon täysimääräisen korvaamisen liittyvän oikeuden päätöksen vaikutusten tarkempaa määrittelyä pelastuslaitoksen tulevaisuuden vahvuuteen ja henkilöstöresursseihin liittyen, joten pilotointi ehdotetaan toteutettavaksi v aikana 5
6 Ensihoidolla on lähes kymmenkertainen määrä tehtäviä pelastuslaitokseen verrattuna Eniten tehtäviä on Kajaanissa ja vähiten Ristijärvellä V ensihoidon kaikki asemapaikat olivat ympärivrk. valmiudessa pelastusl. vastaava valmius oli vain Kajaanissa N Tehtävien määrä 1 Valmius 2019 Ensihoito Pelastuslaitos Puolangan paloasema Ma-Pe klo 8-16 (1 min lähtöviive) Ilta, yö ja vkl (15 min lähtöviive) Puolangan terveyskeskus Ympärivuorok. (1 min lähtöviive) Suomussalmi 327 Suomussalmen paloasema Ma-Pe klo 8-16 (1 min lähtöviive) Ilta, yö ja vkl (15 min lähtöviive) 2742 Suomussalmen terveyskeskus Ympärivuorok. (1 min lähtöviive) Yhteinen toimitila Ristijärven paloasema Ma-Pe klo 8-16 (1 min lähtöviive) Ilta, yö ja vkl (15 min lähtöviive) 99 Puolanka 122 Hyrynsalmen paloasema Ma-Pe klo 8-16 (1 min lähtöviive) Ilta, yö ja vkl (15 min lähtöviive) Ristijärven terveyskeskus Ympärivuorok. (1 min lähtöviive) 547 Paltamo Ristijärvi Hyrynsalmi 1152 Hyrynsalmen terveyskeskus Ympärivuorok. (1 min lähtöviive) Paltamon paloasema Ma-Pe klo 8-16 (1 min lähtöviive) Ilta, yö ja vkl (15 min lähtöviive) Paltamon terveyskeskus Ympärivuorok. (1 min lähtöviive) Kajaanin ja Vuolijoen paloasemat Kajaani Vuolijoki Vuolijoki Ympärivuorok. (1 min lähtöviive) Ma-Pe klo 8-16 (1 min lähtöviive) Ilta, yö ja vkl (15 min lähtöviive) 1078 Kajaani 8680 Sotkamo Kuhmo Sotkamon paloasema Kuhmon paloasema Ma-Pe klo 8-16 (1 min lähtöviive) Ilta, yö ja vkl (15 min lähtöviive) Kuhmon terveyskeskus Ympärivuorok. (1 min lähtöviive) Kajaanin keskussairaala ja Vuolijoen terveyskeskus Ympärivuorok. (1 min lähtöviive) Ma-Pe klo 8-16 (1 min lähtöviive) Ilta, yö ja vkl (15 min lähtöviive) Huom! Vuodesta 2020 lähtien Kuhmossa (to-ma aamu) ja Sotkamossa myös ympärivuorokautinen valmius pelastuslaitoksella 1) Tehtävien määrä kohdekunnan mukaan vuonna 2019 (sisältäen noin 69% ensihoidon sairaalasiirroista) Lähde: Ensihoidon ja pelastuslaitoksen tehtäväkohtaiset tiedot ja henkilöstötiedot, asiantuntijahaastattelut, NHG Analyysi 3247 Sotkamon paloasema Ympärivuorok. (1 min lähtöviive) 6
7 EKA121 - Kajaani EKA122 - Kajaani EKA135 - Kajaani EKA123 - Kajaani EKA132 - Kajaani EKA061 - Kajaani EKA01 - Kajaani EKA021 - Kajaani EKA031 - Kajaani EKA071 - Kajaani - EKA321 - Suomussalmi EKA332 - Suomussalmi EKA331 - Suomussalmi 2 EKA222 - Kuhmo EKA225 - Kuhmo EKA224 - Kuhmo EKA236 - Kuhmo EKA234 - Kuhmo - EKA221 - Sotkamo EKA231 - Sotkamo EKA233 - Sotkamo - - EKA136 - Paltamo EKA326 - Puolanka EKA322 - Puolanka - EKA334 - Hyrynsalmi - EKA137 - Ristijärvi - EKA161 - Ei tietoa EKA162 - Ei tietoa RKA111 - Kajaani RKA113 - Kajaani RKA Kajaani RKA103 - Kajaani RKA101 - Kajaani RKA181 - Suomussalmi RKA183 - Suomussalmi RKA Suomussalmi RKA Suomussalmi RKA161 - Kuhmo RKA163 - Kuhmo RKA Kuhmo RKA131 - Sotkamo RKA133 - Sotkamo RKA121 - Paltamo RKA123 - Paltamo RKA171 - Puolanka RKA173 - Puolanka RKA141 - Hyrynsalmi RKA143 - Hyrynsalmi RKA151 - Ristijärvi RKA153 - Ristijärvi - 3,7 0,4 0,9 0,1 0,1 2,2 0,3 5,2 0,7 0,6 0,5 0,3 0,1 0,4 0,4 0,6 0,8 1,4 12,4 10,3 9,0 9,1 10,5 2,1 1,7 1,3 1,3 1,3 1,4 2,0 19,5 18,8 17,5 22,6 18,4 17,4 16,2 15,6 2,9 2,6 3,9 22,6 26,0 23,4 4,7 29,9 30,8 30,6 28,8 46,8 43,6 Ensihoidon yksiköiden käyttöaste on pelastuslaitosta korkeampi, mutta vaihtelua on yksiköiden välillä paljon Ensihoidon käyttöaste yksiköittäin (2019) (%) Pelastuslaitoksen käyttöaste yksiköittäin 1 (2019) (%) Skaalaus eri kuin ensihoidolla luettavuuden vuoksi 25 5 Ø 17 Ø 1 0 Sisältää myös Vuolijoen yksiköt 2 EKA222 - Sotkamo 0 Sisältää myös Vuolijoen yksiköt Huomioita: Laskuissa ovat mukana on kaikki ensihoidon tehtäviä tehneet yksiköt vuonna 2019 myös vara-autot Käyttöaste on laskettu jakamalla yksikön koko vuoden 2019 tehtävillä käytetty aika koko vuoden käytettävissä olevalla ajalla Ensihoidon tehtävistä puuttuu pitkiä sairaalasiirtoja noin 700 kpl 3 Huomioita: Laskuissa ovat mukana on vain säiliö- ja sammutusautot Käyttöaste on laskettu jakamalla yksikön koko vuoden 2019 tehtävillä käytetty aika koko vuoden käytettävissä olevalla ajalla 1) Huom! mukana on vain säiliö- ja sammutusautot. 2) EKA222 vaihdettiin kesken vuoden Sotkamosta Kuhmoon. Sen käyttöaste on laskettu erikseen ja välisiltä ajoilta. 3) 2019 vuoden sairaalasiirroista analyyseissä on mukana vain noin 69% Lähde: Ensihoidon ja pelastuslaitoksen tehtäväkohtaiset tiedot, NHG Analyysi 7
8 Suomussalmi Kuhmo Sotkamo Puolanka Ristijärvi Hyrynsalmi Paltamo Suomussalmi Sotkamo Kuhmo Paltamo Puolanka Hyrynsalmi Ristijärvi Ensihoidon bruttokustannukset olivat vuonna 2018 n. 11 M ja pelastuslaitoksen n. 7 M suurin osa kuluista oli henkilöstökuluja Itä-Suomen hovioikeuden päätös tulee todennäköisesti nostamaan pelastuslaitoksen henkilöstökustannuksia Itä-Suomen hovioikeuden päätös keväällä 2019 velvoittaa työnantajaa maksamaan sivutoimisille palomiehille varallaolosta täyden korvauksen aiemman 30-40%:n sijaan. Päätös tulee todennäköisesti vaikuttamaan myös Kainuun pelastuslaitoksen kykyyn ylläpitää valmiutta nykyisellä henkilöstöllä ja nostamaan henkilöstökustannuksia Ensihoidon bruttokustannukset (2018) (M ) Pelastuslaitoksen bruttokustannukset (2018) (M ) 4,0 3,5 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0,0 3,7 2,7 Kajaani 1 1,5 1,5 1,5 1,2 1,2 1,1 0,7 0,7 0,7 0,6 0,5 0,6 0,5 0,5 11,0 M 0,3% 2,6% 6,2% 3,6% 11,3% 76,0% Yhteensä 4,0 3,5 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0,0 3,3 2,3 Kajaani 1 Huom! Kajaani on ainoa asemapaikka, jossa pelastuslaitoksella on ympärivuorokautinen valmius 0,7 0,7 0,5 0,4 0,4 0,3 0,3 0,3 0,4 0,2 0,2 0,3 0,2 0,2 6,6 M 1,1% 3,5% 7,8% 12,9% 6,4% 68,2% Yhteensä Henkilöstö Muut palvelut Henkilöstö Muut palvelut Muut tarvikkeet, koneet, välinehuolto ja varastot ICT-palvelut Muut tarvikkeet, koneet, välinehuolto ja varastot ICT-palvelut Rakennukset, kiinteistöt, sähkö ja LVI Siivous- ja pesulapalvelut Rakennukset, kiinteistöt, sähkö ja LVI Siivous- ja pesulapalvelut 1) sisältää Vuolijoen kustannukset Lähde: Ensihoidon ja pelastuslaitoksen tilinpäätöstiedot, NHG Analyysi 8
9 Kustannusten hillintä sekä palvelun laatua säätelevä lainsäädäntö asettavat reunaehdot yhteistyön laajentamiselle Reunaehto Tausta Tavoite 1 Kustannustaso ei saa nousta Ensihoidon asukaskohtaiset kustannukset ovat Kainuussa Suomen korkeimpia, eivätkä kustannukset saa kasvaa enempää Kokonaiskustannuksia arvioitaessa tulee huomioon ottaa myös välilliset kustannukset, kuten vaikutukset päivystykseen, kotisairaalaan tai ikääntyneiden palveluihin Ensihoito ja pelastuslaitos pystyvät hyödyntämään paremmin samoja resursseja (esim. toimitilat, koulutus, kalusto & hankinnat, henkilöstö) keskenään, mikä johtaa resurssien tehokkaampaan käyttöön ja kustannussäästöihin Yhteistyön syventäminen ei edellytä merkittäviä investointeja, jotka nostavat kokonaiskustannuksia pitkällä aikavälillä 2 Palvelujen laadun ja saatavuuden pitää olla lain ja asetusten mukaisia Ensihoidon ja pelastuslaitoksen toimintaa säätelee pääosin ensihoitoasetus, laki terveydenhuollon ammattilaisista sekä pelastuslaki Toiminnan sisältöä ja toteutusta Kainuussa määrittelee myös ensihoidon ja pelastuslaitoksen palvelutasopäätökset Yhteistyön syventäminen ei heikennä Kainuun alueen asukkaille tarjottavien palvelujen laatua tai saatavuutta Ensihoito ja pelastuslaitos toteuttavat jatkossakin tehtävänsä Kainuun alueella palvelutasopäätöksen mukaisissa aikarajoissa Tehtävälle osallistuvilla ammattilaisilla on tarvittava osaaminen sekä kalusto käytössään Lähde: Asiantuntijahaastattelut, NHG Analyysi 9
10 Yhteistyön laajentamiseksi ehdotetaan neljää eri yhteistyömallia, joissa yhteistyö syvenee yhteisistä tehtävistä yhteisiin moniammatillisiin yksiköihin Yhteistyön laajentaminen valituissa tehtävissä Pelastuslaitoksen hyödyntäminen kotiin vietävissä palveluissa Moniammatillisten yksiköiden käyttöönotto keskisuurissa kunnissa Moniammatillisten yksiköiden käyttöönotto keskisuurissa ja pienissä kunnissa Yhteistyön muodot Kuvaus Ensihoito tukee pelastuslaitosta pelastustehtävillä alkuvaiheen valmisteluissa (esim. tuulilasiraportti), mikäli se ei ole itse tehtävällä Pelastuslaitos täydentää kalustoaan kevytyksiköillä, joiden avulla voidaan toteuttaa pienempiä pelastustehtäviä sekä edelleen tukea ensihoitoa ensivastetehtävillä Lisäksi molemmilla toimijoilla on tarve rakentaa Kuhmoon uusia toimitiloja yhteistyötä voidaan tehdä jo suunnitteluvaiheessa Pelastuslaitos auttaa ensihoitoa ja sosiaalipäivystystä kotiin vietävien palvelujen kanssa (esim. turvapuhelinhälytykset) niissä tilanteissa, joissa ensihoidon yksiköt ovat kiinni tehtävässä Yhteisten koulutusten toteuttaminen suunnitelmien mukaan ja pelastuslaitoksen osaamisen täydentäminen vastaamaan sosiaalipäivystyksen auttamista Moniammatillisissa yksiköissä työparina ensihoidon ja pelastuslaitoksen henkilöt Yksikkö tekee sekä pelastustoimen että ensihoidon tehtäviä Kuhmossa, Sotkamossa ja Suomussalmella Toimitilat ja kalusto ovat tiiviimmällä yhteiskäytöllä Toiminta perustuu ennalta sovittuihin sääntöihin ja johtamisjärjestelyihin Moniammatillisissa yksiköissä työparina ensihoidon ja pelastuslaitoksen henkilöt Yksikkö tekee sekä pelastustoimen että ensihoidon tehtäviä kaikissa Kainuun muissa kunnissa paitsi Kajaanissa Toimitilat ja kalusto ovat tiiviimmällä yhteiskäytöllä Toiminta perustuu ennalta sovittuihin sääntöihin ja johtamisjärjestelyihin Keskeiset muutokset Johtamisjärjestelmien hyödyntäminen paremmin niin, että päivystävä palomestari ja ensihoidon kenttäjohtaja voivat kommunikoida yksiköiden ristiin käytöstä tehokkaammin Sosiaalipäivystys pystyy soittamaan avuntarpeen hetkellä myös päivystävälle palomestarille Koulutusten järjestäminen myös kotiin vietäviä palveluita ajatellen Yksikön työparissa työskentelee henkilö sekä Kainuun sotesta että Kainuun pelastuslaitokselta Työparia käytetään joustavasti ensihoidon ja pelastuslaitoksen tehtävillä Yksikön työparissa työskentelee henkilö sekä Kainuun sotesta että Kainuun pelastuslaitokselta Työparia käytetään joustavasti ensihoidon ja pelastuslaitoksen tehtävillä Lähde: NHG Analyysi Yhteistyömallit syventyvät vasemmalta oikealle 10
11 Toiminnallinen vaikutus Taloudellinen vaikutus Yhteistyön laajentamisella on saavutettavissa kustannussäästöjä myös toiminnan laatu ja saatavuus osin paranevat Yhteistyön laajentaminen valituissa tehtävissä Pelastuslaitoksen hyödyntäminen kotiin vietävissä palveluissa Moniammatillisten yksiköiden käyttöönotto keskisuurissa kunnissa Moniammatillisten yksiköiden käyttöönotto keskisuurissa ja pienissä kunnissa n. 0,3 0,6M kertaluontoisesti n. 0,3 0,6M kertaluontoisesti n. 1,9 M / vuosi 1 & 0,3 0,6 M kertaluontoisesti n. 1,9 M / vuosi 1 & 0,3 0,6 M kertaluontoisesti Kuhmoon rakennettavien uusien toimitilojen rakentamisella mahdollista saavuttaa yhteistyöllä useiden satojen tuhansien eurojen säätöjä tarkka kustannussäästö määräytyy vasta suunnitteluvaiheessa Kevytyksikköjen hyödyntäminen ja ensihoidon yksiköiden varustaminen kevyellä pelastus- ja sammutuskalustolla edellyttää kuitenkin kertaluonteisia investointeja Säästöt syntyvät edelleen pääosin Kuhmon yhteisistä uusista tiloista Lisäksi pelastuslaitoksen hyödyntäminen kotiin vietävissä palveluissa mahdollistaa välillisiä kustannussäästöjä ensihoidon ja kotihoidon kuormituksen helpottamisessa Moniammatillisten yksiköiden myötä uusia pelastajien virkoja ei tarvitse tulevaisuudessa perustaa niin paljon, mikäli esim. nykyisiä ensihoitajia voidaan kouluttaa yksiköihin pelastustoimen kursseilla Säästöjä syntyy edelleen myös Kuhmon yhteisistä uusista tiloista Moniammatillisten yksiköiden myötä uusia pelastajien virkoja ei tarvitse tulevaisuudessa perustaa niin paljon, mikäli esim. nykyisiä ensihoitajia voidaan kouluttaa yksiköihin pelastustoimen kursseilla Säästöjä syntyy edelleen myös Kuhmon yhteisistä uusista tiloista Laatu: Laatu: Laatu: Laatu: Saatavuus: Saatavuus: Saatavuus: Saatavuus: Ensihoidon hyödyntäminen ensi-iskun tekemisessä pelastustehtävillä, kun yksikkö ei ole omalla tehtävällä, ei laske tuotetun palvelun laatua, mutta auttaa pelastuslaitosta esim. tulipalon rajaamisessa Kevytyksikkö tuo joustavuutta kaluston käyttöön ja helpottaa operointia pienellä miehityksellä Pelastuslaitoksen hyödyntäminen kotiin vietävissä palveluissa mahdollistaa nopeamman avun antamisen tilanteissa, joissa ensihoidon yksiköt ovat kiinni omilla tehtävillä Koulutusyhteistyön jatkaminen ja syventäminen laajentaa henkilöstön osaamista, jolloin molemmin puolinen auttaminen toimii myös paremmin Pelastuslaitoksen valmius laajenee 24/7 ja kurssitettujen sopimuspalomiesten määrä kasvaa Moniammatillinen yksikkö sitoo ensihoitoon ja pelastustoimeen kykenevät resurssit samaan paikkaan - V ensihoidon ja pelastuslaitoksen päällekkäisiä tehtäviä näillä yksiköillä olisi ollut keskimäärin n. 7 % kohde kunnissa Yhteistyömallit syventyvät vasemmalta oikealle 1) perustuu oletukselle, että pelastuslaitos ei voi tuottaa jatkossa omaa valmiutta varallaolon avulla vaan joutuu perustamaan uusia virkoja valmiuden ylläpitoa varten, jolloin kustannukset kasvavat nykytasosta. Moniammatillinen yksikkö mahdollistaa valmiuden laajentamisen kustannustehokkaasti edellyttäen, että nykyisiä virkoja hyödynnetään Lähde: NHG Analyysi Pelastuslaitoksen valmius laajenee 24/7 ja kurssitettujen sopimuspalomiesten määrä kasvaa Moniammatillinen yksikkö sitoo ensihoitoon ja pelastustoimeen kykenevät resurssit samaan paikkaan - V ensihoidon ja pelastuslaitoksen päällekkäisiä tehtäviä näillä yksiköillä olisi ollut keskimäärin n. 6 % kohdekunnissa 11
12 Itä-Suomen hovioikeuden päätös tulee kasvattamaan toiminnan kustannuksia Moniammatillisilla yksiköillä voidaan vastata tarpeeseen kustannustehokkaasti Tausta: Itä-Suomen hovioikeuden päätös keväällä 2019 velvoittaa työnantajaa maksamaan sivutoimisille palomiehille varallaolosta täyden korvauksen aiemman 30-40%:n sijaan. Päätös tulee todennäköisesti vaikuttamaan myös Kainuun pelastuslaitoksen kykyyn ylläpitää valmiutta nykyisellä henkilöstöllä ja nostamaan henkilöstökustannuksia Moniammatillisten yksiköiden kustannusvaikutus 1 (M ) 17,6 1,8 1,9 17,5 11,0 1 2 Ympärivuorokautisen valmiuden tuottaminen pelastuslaitoksella ilman varallaolon hyödyntämistä vaatii -0,13 arviolta kymmenien uusien pelastajan Potentiaalinen kustannussäästö, virkojen perustamista mikäli varallaoloa ei voida jatkossa Kustannussäästö Uusien virkojen arvioitu lisäkustannus käyttää valmiuden tuottamiseen nykytilaan verrattuna 10,1 olisi pelastuslaitokselle 1,8M vuodessa 1 - HAVAINNOLLISTAVA - 6,6 Nykytila Ensihoidon kustannukset Uusien pelastajan virkojen kustannus Pelastuslaitoksen kustannukset Moniamm. yksiköiden kustannusvaikutus 7,4 Moniamm. yksiköiden käyttöönoton jälkeen 2 Mikäli nykyisiä ensihoitajia saadaan kurssitettua moniammatillisiin yksiköihin, voidaan yksiköillä tuottaa pelastustoimen valmiutta ilman uusien pelastajien virkojen perustamista Yksiköitä hyödyntämällä pelastuslaitoksen ympärivuorokautinen valmius saataisiin tuotettua samalla henkilöstömäärällä kuin nykyään Huom. Pelastuslaitoksella on Kajaanissa jo valmiina ympärivuorokautinen valmius, mutta Vuolijoen osalta varallaolon poistumisella saattaa tulla lisäkustannuksia niitä ei olla otettu tässä laskelmassa huomioon. 1) Analyysissä laskettu moniammatillisten yksiköiden kustannusvaikutus, mikäli yksiköt otetaan käyttöön Kuhmossa, Sotkamossa, Suomussalmella, Puolangalla, Paltamossa, Hyrynsalmella ja Ristijärvellä Lähde: NHG analyysi 12
13 Yhteistyön laajentamiseksi ehdotetaan yhteistyömallien 1 ja 2 käyttöönottoa sekä moniammatillisten yksiköiden pilotointia mallin tarkemmaksi arvioimiseksi Ehdotus tarvittavista päätöksistä ja toimenpiteistä yhteistyömallien jalkauttamiseksi sekä niiden alustavat aikataulut Mitä? Molempien toimijoiden yhteinen päätös uusien yhteistyömallien kehittämisestä sekä sitoutuminen niiden jalkauttamiseen Selvitetään varallaoloajan täysimääräiseen korvaamiseen liittyvän oikeuden päätöksen vaikutus pelastuslaitoksen tulevaisuuden vahvuuteen ja henkilöstöresursseihin a) Tarvitaan erityisesti moniammatillisten yksiköiden yhteistyön suunnittelua varten Uusiin yhteistyömalleihin siirtymisen suunnittelu ja toteutus: a) Siirtymävaiheen suunnitelma, eli millä aikataululla siirrytään yhteistyömallien käyttöön tai pilotointiin b) Keskeisimpien yhteistyötavoitteiden sekä toiminnan mittareiden määrittäminen pilottia varten c) Muutoksen läpiviennistä päättäminen ja tiedottamisen suunnittelu henkilöstönäkökulma huomioiden d) Erillisen talousarvion tekeminen moniammatillisten yksiköiden pilottia varten, joka toimii samalla mittarina kustannussäästöjen osalta Suunnitelman pohjalta valmisteltu esitys yhteistyön eri muodoista sekä niiden käyttöönotosta Esityksestä päättäminen Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymässä sekä Kainuun pelastuslautakunnassa Yhteistoimintasopimuksen laatiminen sote-kuntayhtymän ja pelastuslaitoksen välille a) Määritellään yhteistyön toiminnalliset ja taloudelliset periaatteet ensihoitopalvelun ja kotiin vietävien palvelujen tuottamiseksi kuntayhtymän alueella (niiltä osin kuin yhteistyömallit hyväksytään kohdassa 5) Hyväksyttyjen uusien yhteistyömallien käyttöönotto sekä yhteistoimintaelimen perustaminen toiminnan seuraamista varten a) Toimintaa peilataan määriteltyjä mittareita vasten b) Yhteistyömallien kehittäminen saatujen kokemusten perusteella Kuka ja milloin? Ensihoidon ja pelastuslaitoksen johto Huhtikuu-kesäkuu 2020 Pelastuslaitoksen johto Huhtikuu-elokuu 2020 Yhteistoimintaelin, jossa mukana ensihoidon ja pelastuslaitoksen edustajia Kesäkuu 2020 Yhteistoimintaelin Elokuu-syyskuu 2020 Sote-kuntayhtymä sekä pelastuslautakunta Elokuu-syyskuu 2020 Sote-kuntayhtymä sekä pelastuslautakunta Syyskuu 2020 Ensihoidon ja pelastuslaitoksen johto Syyskuu joulukuu 2020 (moniammatillisten yksiköiden pilotointi tammikuusta 2021 alkaen) Lähde: NHG analyysi, asiantuntijahaastattelut 13
14 Valmistelu Valmistelu Yhteistyömallien 1 ja 2 käyttöönotto voidaan aloittaa nopeasti moniam. yksiköitä kannattaa pilotoida vasta kun pelastuslaitoksen tarvitsema vahvuus on tiedossa Ehdotus yhteistyömallien käyttöönotosta ja aikataulusta Tehtävät Yhteistyön laajentaminen valituissa tehtävissä Kehittämiskokonaisuuden tarkempi suunnittelu (mm. toimenpiteet ja niiden tarkempi aikataulu ja resurssit, tarvittavat investoinnit, mittarit tavoitteiden toteutumisen arviointiin) Kuhmon asemapaikan yhteissuunnittelun aloittaminen Tarvittavat hankinnat, mm. Ensih. yksiköiden pelastuskalusto ja pelast. kevytyksiköt Johtamiskäytäntöjen kehitetään yksiköiden ristikkäistä käyttöä varten Yhteistyön kehittäminen, koulutus ja tehtävien toteutus Kuhmon asemapaikan yhteissuunnittelu ja rakentaminen 2 Pelastuslaitoksen hyödyntäminen kotiin vietävissä palveluissa Kehittämiskokonaisuuden tarkempi suunnittelu (mm. toimenpiteet ja niiden tarkempi aikataulu ja resurssit, tarvittavat investoinnit, mittarit tavoitteiden toteutumisen arviointiin) Fokus erityisesti pelastuslaitoksen henkilökunnan koulutuksessa sekä toimintatapojen kehittäminen sosiaalipäivystyksen kanssa Toimintatapojen kehittäminen sosiaalipäiv. kanssa Kotiin vietävien palvelujen koulutus pelastuslait. henkilökunnalle Yhteistyön kehittäminen, koulutus ja tehtävien toteutus 3 4 Moniammatillisten yksiköiden käyttöönotto Kehittämiskokonaisuuden tarkempi suunnittelu (mm. toimenpiteet ja niiden tarkempi aikataulu ja resurssit, tarvittavat investoinnit, mittarit tavoitteiden toteutumisen arviointiin) Moniammatillisten yksiköiden pilotointi Kajaanissa Toiminnan laajentaminen vaiheittain keskisuuriin ja pieniin kuntiin pilotista saatujen kokemusten perusteella Pelastuslait. tarvitseman vahvuuden määritys Moniam. yksiköiden pilotointi Henkilöstön kouluttaminen moniammatillisiin yksiköihin sekä mahdolliset lisärekrytoinnit Pilotin tulosten arviointi ja päätös jatkosta Moniam. yksiköiden käyttöönotto pienissä ja keskisuurissa kunnissa Koulutustoiminnan jatkaminen Lähde: NHG Analyysi 14
15 Agenda 1 Yhteenveto 2 Liitteet 2.1 Ensihoidon ja pelastuslaitoksen toiminnan nykytila 2.2 Mallit yhteistyön toteutukselle 2.3 Arvio yhteistyön taloudellisista ja toiminnallisista vaikutuksista 2.4 Etenemissuunnitelma
16 Ensihoito ja pelastuslaitos tekevät tällä hetkellä yhteistyötä ensivastetoiminnan ja yhteistehtävien kautta myös näihin valmistavaa koulutusta tehdään yhdessä Ensihoitopalvelun osa-alueet Pelastuslaitoksen palvelun osa-alueet Ensivastetoiminta Hoidon tarpeen arviointi Hoitaminen Potilaan kuljettaminen Sairaalasiirrot Tarkastus- ja valvonta tehtävät Neuvonta ja valistus Tulipalot ja onnettomuudet Muut tehtävät Yhteistehtävät 1 (ja näihin tähtäävät koulutukset) Tärkeimmät sidosryhmät Päivystyspalvelut Kotisairaala Kotihoito ja palveluasuminen Rajavartiolaitos Poliisi Rakennusvalvontaviranomaiset Muut viranomaiset Päivystys ottaa vastaan ensihoidon kuljettamat potilaat ja suorittaa jatkohoidon Ensihoito täydentää kotisairaalan hoitajaresurssia erityisesti viikonloppuisin Kotihoito ja asumispalvelut tarvitsevat ensihoidon yksikköä hoidon tarpeen arvion tekemiseen Ensivastetoiminta ja onnettomuustilanteiden harjoittelu tehdään yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa Pelastuslaitos tekee onnettomuuksia ehkäisevää tarkastustoimintaa yhteistyössä rakennusvalvontaviranomaisten kanssa Pelastuslaitos toimii asiantuntijana ja lausunnonantajana myös muille alueen viranomaisille onnettomuuksien ehkäisyssä 1) esimerkiksi suuronnettomuudet, potilaan pelastaminen vedestä / korkealta Lähde: Asiantuntijahaastattelut 16
17 Vuonna 2019 ensihoidolla kaikki asemapaikat olivat ympärivuorokautisessa valmiudessa pelastuslaitoksella vastaava valmius oli vain Kajaanissa Yhteiset tilat vain Sotkamossa ja Vuolijoella Kuhmossa tarve uusille tiloille sekä ensihoidolle että pelastuslaitokselle N Tehtävien määrä 1 Valmius 2019 Ensihoito Pelastuslaitos Puolangan paloasema Ma-Pe klo 8-16 (1 min lähtöviive) Ilta, yö ja vkl (15 min lähtöviive) Puolangan terveyskeskus Ympärivuorok. (1 min lähtöviive) Suomussalmi 327 Suomussalmen paloasema Ma-Pe klo 8-16 (1 min lähtöviive) Ilta, yö ja vkl (15 min lähtöviive) 2742 Suomussalmen terveyskeskus Ympärivuorok. (1 min lähtöviive) Yhteinen toimitila Ristijärven paloasema Ma-Pe klo 8-16 (1 min lähtöviive) Ilta, yö ja vkl (15 min lähtöviive) 99 Puolanka 122 Hyrynsalmen paloasema Ma-Pe klo 8-16 (1 min lähtöviive) Ilta, yö ja vkl (15 min lähtöviive) Ristijärven terveyskeskus Ympärivuorok. (1 min lähtöviive) 547 Paltamo Ristijärvi Hyrynsalmi 1152 Hyrynsalmen terveyskeskus Ympärivuorok. (1 min lähtöviive) Paltamon paloasema Ma-Pe klo 8-16 (1 min lähtöviive) Ilta, yö ja vkl (15 min lähtöviive) Paltamon terveyskeskus Ympärivuorok. (1 min lähtöviive) Kajaanin ja Vuolijoen paloasemat Kajaani Vuolijoki Vuolijoki Ympärivuorok. (1 min lähtöviive) Ma-Pe klo 8-16 (1 min lähtöviive) Ilta, yö ja vkl (15 min lähtöviive) 1078 Kajaani 8680 Sotkamo Kuhmo Sotkamon paloasema Kuhmon paloasema Ma-Pe klo 8-16 (1 min lähtöviive) Ilta, yö ja vkl (15 min lähtöviive) Kuhmon terveyskeskus Ympärivuorok. (1 min lähtöviive) Kajaanin keskussairaala ja Vuolijoen terveyskeskus Ympärivuorok. (1 min lähtöviive) Ma-Pe klo 8-16 (1 min lähtöviive) Ilta, yö ja vkl (15 min lähtöviive) Huom! Vuodesta 2020 lähtien Kuhmossa (to-ma aamu) ja Sotkamossa myös ympärivuorokautinen valmius pelastuslaitoksella 1) Tehtävien määrä kohdekunnan mukaan vuonna 2019 (sisältäen noin 69% ensihoidon sairaalasiirroista) Lähde: Ensihoidon ja pelastuslaitoksen tehtäväkohtaiset tiedot ja henkilöstötiedot, asiantuntijahaastattelut, NHG Analyysi 3247 Sotkamon paloasema Ympärivuorok. (1 min lähtöviive) 17
18 Ensihoidon operatiivinen henkilöstö koostuu sairaanhoitajista ja lähihoitajista, ja pelastuslaitoksen pelastajista ja sopimuspalokuntalaisista Yhteensä ensihoidolla on henkilöstöä 139 ja pelastuslaitoksella 168 huomioiden sopimuspalokuntalaiset ENSIHOITO PELASTUSLAITOS Päätoiminen henkilöstö Kajaani 1 Sotkamo Kuhmo Paltamo Ristijärvi Puolanka Hyryns. Suomuss. Yht Päätoiminen henkilöstö Kajaani 1 Sotkamo Kuhmo Paltamo Ristijärvi Puolanka Hyryns. Suomuss. Yht Hallinto ja päällystö Hallinto ja päällystö Operatiivinen henkilöstö (ensihoitajat ja kenttäjohtajat) Operatiivinen henkilöstö (pelastajat 3 ) Yhteensä Yhteensä Moniammatillinen koulutus 4 Moniammatillinen koulutus Sivutoiminen 5 henkilöstö Sivutoiminen 5 henkilöstö Ensihoidolla ei sivutoimista henkilöstöä Sopimuspalokunt Valmius (hlö) Valmius (hlö) Ympärivuor Ympärivuor Virka-ajalla (ma-pe klo 8-16) Virka-ajalla (ma-pe klo 8-16) Varallaolo (ympärivuor.) Varallaolo (ympärivuor.) Vuolijoki 1) sisältää Vuolijoen henkilöstön. 2) sisältää myös palotarkastajia, jotka eivät osallistu hälytystehtäville. 3) tai palomiestutkinto. 4) päätoimiseen operatiiviseen henkilöstöön kuuluva henkilö, jolla myös muuhun toimintaan soveltuva koulutus, esim. pelastaja, jolla myös lähihoitajan tutkinto. 5) henkilöstö, jolla päätoiminen työsuhde pelastuslaitoksen ulkopuolella ja joka osallistuu pelastustehtäville urakkaperusteisesti Lähde: Ensihoidon ja pelastuslaitoksen henkilöstötiedot, Asiantuntijahaastattelut, NHG Analyysi 18
19 Tausta: Ensihoidon yksiköt ovat tulevaisuudessa uuden palvelutasopäätöksen mukaan kaikki hoitotasolla ja välittömässä lähtövalmiudessa vuorokauden ympäri ENSIHOITO Päätoiminen henkilöstö Hallinto ja päällystö Operatiivinen henkilöstö (ensihoitajat ja kenttäjohtajat) Kajaani 1 Sotkamo Kuhmo Paltamo Ristijärvi Puolanka Hyryns. Suomuss. Yht Yhteensä Moniammatillinen koulutus Huomioita henkilöstöstä Kainuun ensihoidon palvelutasopäätöksessä on päätetty kaikkien yksiköiden olevan hoitotason yksiköitä Yhden ympärivuorokautisen yksikön ylläpitoon tarvitaan 4 työvuoroa, jolloin henkilöstön yhteismäärä lomittajineen täytyy olla vähintään 10 (8 + 2 htv) Koko ensihoidon miehistöstä kolme on myös sopimuspalokuntalaisia, jolloin heillä on osaaminen tehdä myös valittuja pelastustoimen tehtäviä Sivutoiminen 5 henkilöstö Valmius (hlö) Ensihoidolla ei sivutoimista henkilöstöä Ympärivuor Virka-ajalla (ma-pe klo 8-16) Valmiuden käytön periaatteet ensihoidon tehtävissä Ensihoidolla kaikki yksiköt ovat ympärivuorokautisia yksiköitä, jotka ovat 1 minuutin lähtövalmiudessa Ensihoidon yksikkö lähtee tehtävälle omalla ambulanssillaan, jonka miehitys on aina 2 hoitajaa Tehtävillä käytettävä oleva kalusto on aina ambulanssi Varallaolo (ympärivuor.) ) sisältää Vuolijoen henkilöstön. 4) päätoimiseen operatiiviseen henkilöstöön kuuluva henkilö, jolla myös muuhun toimintaan soveltuva koulutus, esim. pelastaja, jolla myös lähihoitajan tutkinto. 5) henkilöstö, jolla päätoiminen työsuhde pelastuslaitoksen ulkopuolella ja joka osallistuu pelastustehtäville urakkaperusteisesti Lähde: Ensihoidon ja pelastuslaitoksen henkilöstötiedot, Asiantuntijahaastattelut, NHG Analyysi 19
20 Tausta: Pelastuslaitoksella on vain Kajaanissa ympärivuorokautinen välitön lähtövalmius suurin osa pienten kuntien miehistöstä on sopimuspalomiehiä PELASTUSLAITOS Päätoiminen henkilöstö Kajaani 1 Sotkamo Kuhmo Paltamo Ristijärvi Puolanka Hyryns. Suomuss. Yht Hallinto ja päällystö Operatiivinen henkilöstö (pelastajat 3 ) Yhteensä Moniammatillinen koulutus 4 Huomioita henkilöstöstä Valtaosa pelastuslaitoksen työntekijöistä on Kajaanissa Kajaanin ulkopuolella tehtäville osallistuu paljon sopimuspalomiehiä, jotka tekevät sivutoimena pelastuslaitokselle töitä päivätyön ohessa Sopimuspalomiesten palkka on urakkaperusteista, kun taas virkasuhteessa oleville pelastajille maksetaan kiinteää kuukausipalkkaa Sivutoiminen 5 henkilöstö Sopimuspalokunt. Valmius (hlö) Ympärivuor Virka-ajalla (ma-pe klo 8-16) Varallaolo (ympärivuor.) Valmiuden käytön periaatteet ensihoidon tehtävissä Pelastuslaitoksen valmiudessa oleva henkilöstö lähtee tehtävälle tehtävätyypin vaatimalla kalustolla ja miehityksellä Virka-ajan hälytyksessä välittömässä lähtövalmiudessa (1min viive) oleva miehistön jäsen valmistelee kaluston, ja tehtävälle lähdetään varallaolomiehityksen saapuessa paloasemalle (15 min viive) muina aikoina tehtävälle lähdetään suoraan varallaolosta Vuolijoki 1) sisältää Vuolijoen henkilöstön. 2) sisältää myös palotarkastajia, jotka eivät osallistu hälytystehtäville. 3) tai palomiestutkinto. 4) päätoimiseen operatiiviseen henkilöstöön kuuluva henkilö, jolla myös muuhun toimintaan soveltuva koulutus, esim. pelastaja, jolla myös lähihoitajan tutkinto. 5) henkilöstö, jolla päätoiminen työsuhde pelastuslaitoksen ulkopuolella ja joka osallistuu pelastustehtäville urakkaperusteisesti Lähde: Ensihoidon ja pelastuslaitoksen henkilöstötiedot, Asiantuntijahaastattelut, NHG Analyysi 20
21 Ensihoidolla on lähes kymmenkertainen määrä tehtäviä pelastuslaitokseen verrattuna n. 32% tehtävistä on kiireettömiä D luokan tehtäviä Pelastuslaitoksen tehtävistä kiireettömiä on n. 41% Ensihoidon tehtävämäärät kiireellisyyden 1 mukaan (kpl) Pelastuslaitoksen tehtävämäärät kiireellisyyden 2 mukaan (kpl) (32%) (26%) (26%) (9%) (7%) Tyhjä 3 D-tehtävä C-tehtävä B-tehtävä A-tehtävä (24%) 423 (14%) (59%) 2019 Skaalaa muutettu luettavuuden vuoksi Muu Peruttu / Ei lähtenyt Ei kiireellinen Kiireellinen Ensihoidon hälytystehtävät jaetaan neljään tehtäväkiireellisyysluokkaan: Luokka Kuvaus A-tehtävä korkeariskiseksi arvioitu ensihoitotehtävä, jossa esi- tai tapahtumatietojen perusteella on syytä epäillä, että avuntarvitsijan peruselintoiminnot ovat välittömästi uhattuna Pelastuslaitoksen tehtävät jaetaan neljään luokkaan resurssiluokituksen mukaan: Luokka Muu Kuvaus Täydennyslähtö: Tehtävälle lähetetään lisäyksiköitä Etäosallistuminen: päivystävä palomestari pystyy johtamaan toiminta etänä B-tehtävä C-tehtävä D-tehtävä todennäköisesti korkeariskinen ensihoitotehtävä, jossa avuntarvitsijan peruselintoimintojen häiriön tasosta ei kuitenkaan ole varmuutta avuntarvitsijan peruselintoimintojen tila on arvioitu vakaaksi tai häiriö lieväksi, mutta tila vaatii ensihoitopalvelun nopeaa arviointia avuntarvitsijan tila on vakaa, eikä hänellä ole peruselintoimintojen häiriötä, mutta ensihoitopalvelun tulee tehdä hoidon tarpeen arviointi Peruttu / ei lähtenyt Ei kiireellinen Kiireellinen Yksiköiden lähtö perutaan, jos hätäkeskuksen antama riskiluokitus oli liian suuri Ei edellytä välittömiä toimia, mutta tehtävä on hoidettava toiminnallisesti sopivana tai asiakkaan kanssa erikseen sovittuna ajankohtana Pelastuslaitoksen A, B ja C tehtävät, joissa tehtävä edellyttää välitöntä ihmisen, ympäristön tai suurien omaisuusarvojen pelastamista, on varmentamaton, mahdollisesti henkeä pelastava tai suuria lisävahinkoja estävä tehtävä tai staattiset onnettomuudet 1) lopullinen tehtäväkiireellisyys, 2) resurssiluokituksen mukaan 3) tehtäväkiireellisyys puuttuu tilastoista (mm. sairaalasiirrot, joista puuttuu kiireellisyystieto, sekä kotisairaalan ja sosiaalipäivystyksen auttaminen) Lähde: Ensihoidon ja pelastuslaitoksen tehtäväkohtaiset tiedot, NHG Analyysi 21
22 Tausta: Selvitystä varten analyyseissä on käytössä noin 69% kaikista vuoden 2019 Kainuun ensihoidon yksiköiden tekemistä sairaalasiirroista Luvuista puuttuvat kenttäjohtajan välittämät sairaalasiirrot tammikuun ja syyskuun väliseltä ajalta Sairaalasiirtojen määrät kuukausittain (2019) (kpl) Sairaalasiirtojen määrät yksiköittäin (2019) (kpl) tammi helmi maalis huhti Sairaalasiirtoja analyyseissä mukana yhteensä 1558 kpl touko 77 Kenttäjohtajan välittämät tehtävät (Codea) Hätäkeskuksen välittämät tehtävät kesä heinä elo syys loka marras joulu EKA321 EKA322 EKA221 EKA222 EKA334 EKA332 EKA224 EKA225 EKA236 EKA231 EKA326 EKA137 EKA122 EKA121 EKA135 EKA123 EKA234 EKA136 EKA132 EKA233 EKA021 EKA01 EKA031 EKA331 EKA061 EKA Kenttäjohtajan välittämät tehtävät (Codea) Hätäkeskuksen välittämät tehtävät 153 Huomioita: Sairaalasiirtojen kokonaismäärän arvioidaan olevan vuodessa noin 2250, jolloin analyyseissä on mukana noin 69% kaikista siirroista (= 1558 / 2250) Kenttäjohtajan välittämiä sairaalasiirtoja alettiin kirjata ylös Codeaan vasta lokakuusta alkaen, minkä vuoksi alkuvuoden osalta sairaalasiirtojen määrät ovat vajavaisia (puuttuvia tehtäviä arviolta noin 700 kpl) Kenttäjohtajan välittämät sairaalasiirrot ovat usein pitkäkestoisia siirtoja, joita tehdään myös Kainuun ulkopuolelle, jolloin niiden ajallinen vaikutus toiminnassa on normaaleja tehtäviä merkittävämpi Sairaalasiirroissa ovat mukana koodin 707 ja 793 tehtävät Lähde: Ensihoidon tehtäväkohtaiset tiedot 2019, Asiantuntijahaastattelut, NHG analyysi 22
23 Ensihoidon ja pelastuslaitoksen tehtävistä noin 36% on Kajaanissa Kuhmo, Suomussalmi ja Sotkamo ovat tehtävämääriltään seuraavaksi suurimmat kunnat Ensihoidon tehtävämäärät kohdekunnan mukaan (kpl) Pelastuslaitoksen tehtävämäärät kohdekunnan mukaan (kpl) (7%) (14%) (11%) (13%) (7%) 547 (2%) (5%) (5%) Ei kuntatietoa 1 Ristijärvi Hyrynsalmi Puolanka Paltamo Skaalaa muutettu luettavuuden vuoksi 99 (3%) 145 (5%) 122 (4%) 203 (7%) 327 (11%) 446 (15%) 540 (18%) Ristijärvi Hyrynsalmi Puolanka Paltamo (36%) Kuhmo Suomussalmi Sotkamo (36%) Suomussalmi Kuhmo Sotkamo Kajaani Kajaani Huomioita: Ensihoidon ja pelastuslaitoksen tehtävämäärät eivät ole juurikaan muuttuneet viime vuosina Tehtävät on jaettu kohdekunnan mukaan ei tehtävälle lähteneen yksikön asemapaikan mukaan 1) sisältää sairaalasiirrot, joista ei ole saatavilla kuntatietoa, kotisairaalalle tehdyt tehtävät sekä sosiaalipäivystyksen välittämät tehtävät Lähde: Ensihoidon ja pelastuslaitoksen tehtäväkohtaiset tiedot, NHG Analyysi 23
24 Ensihoidolla on Kajaanissa keskimäärin 24 tehtävää vuorokaudessa Ristijärvellä noin yksi tehtävä vuorokaudessa Ensihoidon tehtävämäärät 1 kiireellisyyden ja kohdekunnan mukaan (2019) (kpl / päivä) (%) Kajaani 9 Sotkamo 9 Kuhmo 8 Suomussalmi 4 Paltamo 3 Puolanka A-tehtävä B-tehtävä C-tehtävä D-tehtävä 3 Hyrynsalmi 1 Ristijärvi 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% ,4% 32,6% 34,6% 31,8% 35,1% 32,8% 38,4% 38,9% 27,5% 28,4% 29,3% 29,5% 26,7% 29,6% 27,1% 24,7% 26,7% 28,4% 28,2% 29,4% 28,1% 29,5% 26,5% 26,5% 10,4% 10,6% 7,8% 9,5% 10,1% 8,2% 8,1% 9,9% Kajaani Sotkamo Kuhmo Suomussalmi Paltamo Puolanka Hyrynsalmi Ristijärvi A-tehtävä B-tehtävä C-tehtävä D-tehtävä Huomioita: Tehtävien kiireellisyysjakauma on kuntien välillä samanlainen D-tehtävät kattavat n % kokonaisuudesta Ristijärven tehtävämäärä on selkeästi muita kuntia matalampi Kiireellisyys on määritelty lopullisen tehtäväkiireellisyyden mukaan 1) ei sisällä kotisairaalalle tehtyjä tehtäviä (~550 kpl) tai sosiaalipäivystyksen välittämiä tehtäviä (~500 kpl) tai puuttuvia sairaalasiirtoja (~700kpl) Lähde: Ensihoidon ja pelastuslaitoksen tehtäväkohtaiset tiedot, NHG Analyysi 24
25 Pelastuslaitoksella on Kajaanissa keskimäärin 3 tehtävää vuorokaudessa Ristijärvellä noin yksi tehtävä kolmessa vuorokaudessa Pelastuslaitoksen tehtävämäärät kiireellisyyden 1 ja kohdekunnan mukaan (2019) (kpl / päivä) (%) ,0 1,5 1,2 0,9 0,6 0,4 0,3 0,3 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 3,0 1,5 1,2 0,9 0,6 0,4 0,3 0,3 17,8% 13,3% 66,1% 29,3% 28,7% 16,9% 52,0% 9,9% 58,7% 35,8% 15,9% 45,9% 6,4% 7,1% 16,7% 15,3% 61,6% 20,0% 23,8% 14,1% 11,7% 66,2% 19,7% 21,2% 54,9% 57,6% 0 Kajaani Sotkamo Kuhmo Suomussalmi Paltamo Puolanka Hyrynsalmi Ristijärvi 0% Kajaani Sotkamo Kuhmo Suomussalmi Paltamo Puolanka Hyrynsalmi Ristijärvi Kiireellinen Ei kiireellinen Peruttu / Ei lähtenyt Muu Kiireellinen Ei kiireellinen Peruttu / Ei lähtenyt Muu Huomioita: Pelastuslaitoksen tehtävien tyyppijakauma eroaa kuntien välillä kiireelliset tehtävät kattavat n % kokonaisuudesta Suomussalmen tehtävät sisältävät Juntusrannan ja Näljängän tehtävät 1) resurssiluokituksen mukaan Lähde: Ensihoidon ja pelastuslaitoksen tehtäväkohtaiset tiedot, NHG Analyysi 25
26 Hälytystehtävät painottuvat molemmilla toimijoilla klo 7 20 väliselle ajalle Ensihoidon tehtävät vuorokauden ajan mukaan 1 kunnittain (2019) (kpl per 365 päivää) Pelastuslaitoksen tehtävät vuorokauden ajan mukaan 1 kunnittain (2019) (kpl per 365 päivää) ,7 1,6 1,4 1,4 1,3 1,4 1,5 3,7 3,5 3,6 3,4 3,3 3,4 3,2 3,3 3,2 3,2 3,1 3,0 2,9 2,4 2,2 2,0 1,9 1,0 0,8 0,6 0,4 0,2 Skaalaus eri kuin ensihoidolla luettavuuden vuoksi 0,4 0,4 0,4 0,3 0,3 0,3 0,2 0,2 0,2 0,1 0,1 0,1 0,6 0,6 0,5 0,5 0,5 0,6 0,4 0,4 0,4 0,3 0,2 0, , Kajaani Kuhmo Paltamo Puolanka Kajaani Kuhmo Paltamo Puolanka Sotkamo Suomussalmi Hyrynsalmi Ristijärvi Sotkamo Suomussalmi Hyrynsalmi Ristijärvi Huomioita: Vuoden kokonaistehtävämäärät on jaettu kuvaajassa 365:lla, jolloin saadaan keskimääräiset tehtävämäärät päivässä Tehtävän hälytysaika määrittää vuorokauden ajan kuvaajassa 1) Hälytysaika Lähde: Ensihoidon ja pelastuslaitoksen tehtäväkohtaiset tiedot, NHG Analyysi 26
27 EKA121 - Kajaani EKA122 - Kajaani EKA135 - Kajaani EKA123 - Kajaani EKA132 - Kajaani EKA061 - Kajaani EKA01 - Kajaani EKA021 - Kajaani EKA031 - Kajaani EKA071 - Kajaani - EKA321 - Suomussalmi EKA332 - Suomussalmi EKA331 - Suomussalmi 2 EKA222 - Kuhmo EKA225 - Kuhmo EKA224 - Kuhmo EKA236 - Kuhmo EKA234 - Kuhmo - EKA221 - Sotkamo EKA231 - Sotkamo EKA233 - Sotkamo - - EKA136 - Paltamo EKA326 - Puolanka EKA322 - Puolanka - EKA334 - Hyrynsalmi - EKA137 - Ristijärvi - EKA161 - Ei tietoa EKA162 - Ei tietoa RKA111 - Kajaani RKA113 - Kajaani RKA Kajaani RKA103 - Kajaani RKA101 - Kajaani RKA181 - Suomussalmi RKA183 - Suomussalmi RKA Suomussalmi RKA Suomussalmi RKA161 - Kuhmo RKA163 - Kuhmo RKA Kuhmo RKA131 - Sotkamo RKA133 - Sotkamo RKA121 - Paltamo RKA123 - Paltamo RKA171 - Puolanka RKA173 - Puolanka RKA141 - Hyrynsalmi RKA143 - Hyrynsalmi RKA151 - Ristijärvi RKA153 - Ristijärvi - 3,7 0,4 0,9 0,1 0,1 2,2 0,3 5,2 0,7 0,6 0,5 0,3 0,1 0,4 0,4 0,6 0,8 1,4 12,4 10,3 9,0 9,1 10,5 2,1 1,7 1,3 1,3 1,3 1,4 2,0 19,5 18,8 17,5 22,6 18,4 17,4 16,2 15,6 2,9 2,6 3,9 22,6 26,0 23,4 4,7 29,9 30,8 30,6 28,8 46,8 43,6 Ensihoidon yksiköiden käyttöaste on pelastuslaitosta korkeampi, mutta vaihtelua on yksiköiden välillä paljon Ensihoidon käyttöaste yksiköittäin (2019) (%) Pelastuslaitoksen käyttöaste yksiköittäin 1 (2019) (%) Skaalaus eri kuin ensihoidolla luettavuuden vuoksi 25 5 Ø 17 Ø 1 0 Sisältää myös Vuolijoen yksiköt 2 EKA222 - Sotkamo 0 Sisältää myös Vuolijoen yksiköt Huomioita: Laskuissa ovat mukana on kaikki ensihoidon tehtäviä tehneet yksiköt vuonna 2019 myös vara-autot Käyttöaste on laskettu jakamalla yksikön koko vuoden 2019 tehtävillä käytetty aika koko vuoden käytettävissä olevalla ajalla Ensihoidon tehtävistä puuttuu pitkiä sairaalasiirtoja noin 700 kpl 3 Huomioita: Laskuissa ovat mukana on vain säiliö- ja sammutusautot Käyttöaste on laskettu jakamalla yksikön koko vuoden 2019 tehtävillä käytetty aika koko vuoden käytettävissä olevalla ajalla 1) Huom! mukana on vain säiliö- ja sammutusautot. 2) EKA222 vaihdettiin kesken vuoden Sotkamosta Kuhmoon. Sen käyttöaste on laskettu erikseen ja välisiltä ajoilta. 3) 2019 vuoden sairaalasiirroista analyyseissä on mukana vain noin 69% Lähde: Ensihoidon ja pelastuslaitoksen tehtäväkohtaiset tiedot, NHG Analyysi 27
28 Sekä ensihoito että pelastuslaitos pääsevät tavoiteaikoihinsa taajama-alueilla Ensihoidon mediaanivasteaika kunnittain A ja B-tehtävillä (2019) (min) Pelastuslaitoksen mediaanivasteaika 1 kunnittain (2019) (min) Tavoiteajan raja Kajaani Sotkamo Kuhmo Suomus. Paltamo Puolanka Hyryns. Ristijärvi 0 Kajaani Sotkamo Kuhmo Suomuss. Paltamo Puolanka Hyryns. Ristijärvi Ydintaajama Muu taajama Haja-asutusalue Muu alue Ydintaajama Muu taajama Haja-asutusalue Muu alue Ensihoidon tavoiteajat potilaan tavoittamiseen (min): Alue A/B (mediaani) A/B (90%) C (90%) D (90%) Ydintaajama Muu taajama Haja-asutusalue Muu alue Ei määritellä Ei määritellä Ei määritellä Ei määritellä Pelastuslaitoksen tavoiteajat kohteen tavoittamiseen (min): Alue Ensimmäinen yksikkö Pelastusjoukkue Ydintaajama 6 11 Muu taajama Haja-asutusalue Muu alue Ei määritellä Ei määritellä 1) Vasteajassa ei olla eroteltu pelastuslaitoksen ensimmäistä yksikköä ja pelastusjoukkuetta, vaan kyseessä kaikkien tehtävien mediaaniajat. Lisäksi vasteajasta on jätetty huomiomatta tehtävät, joille ei lopulta lähdetty Lähde: Ensihoidon ja pelastuslaitoksen tehtäväkohtaiset tiedot, Palvelutasopäätökset, NHG Analyysi 28
29 Suomussalmi Kuhmo Sotkamo Puolanka Ristijärvi Hyrynsalmi Paltamo Suomussalmi Sotkamo Kuhmo Paltamo Puolanka Hyrynsalmi Ristijärvi Ensihoidon bruttokustannukset olivat vuonna 2018 n. 11 M ja pelastuslaitoksen n. 7 M suurin osa kuluista oli henkilöstökuluja Itä-Suomen hovioikeuden päätös tulee todennäköisesti nostamaan pelastuslaitoksen henkilöstökustannuksia Itä-Suomen hovioikeuden päätös keväällä 2019 velvoittaa työnantajaa maksamaan sivutoimisille palomiehille varallaolosta täyden korvauksen aiemman 30-40%:n sijaan. Päätös tulee todennäköisesti vaikuttamaan myös Kainuun pelastuslaitoksen kykyyn ylläpitää valmiutta nykyisellä henkilöstöllä ja nostamaan henkilöstökustannuksia Ensihoidon bruttokustannukset (2018) (M ) Pelastuslaitoksen bruttokustannukset (2018) (M ) 4,0 3,5 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0,0 3,7 2,7 Kajaani 1 1,5 1,5 1,5 1,2 1,2 1,1 0,7 0,7 0,7 0,6 0,5 0,6 0,5 0,5 11,0 M 0,3% 2,6% 6,2% 3,6% 11,3% 76,0% Yhteensä 4,0 3,5 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0,0 3,3 2,3 Kajaani 1 Huom! Kajaani on ainoa asemapaikka, jossa pelastuslaitoksella on ympärivuorokautinen valmius 0,7 0,7 0,5 0,4 0,4 0,3 0,3 0,3 0,4 0,2 0,2 0,3 0,2 0,2 6,6 M 1,1% 3,5% 7,8% 12,9% 6,4% 68,2% Yhteensä Henkilöstö Muut palvelut Henkilöstö Muut palvelut Muut tarvikkeet, koneet, välinehuolto ja varastot ICT-palvelut Muut tarvikkeet, koneet, välinehuolto ja varastot ICT-palvelut Rakennukset, kiinteistöt, sähkö ja LVI Siivous- ja pesulapalvelut Rakennukset, kiinteistöt, sähkö ja LVI Siivous- ja pesulapalvelut 1) sisältää Vuolijoen kustannukset Lähde: Ensihoidon ja pelastuslaitoksen tilinpäätöstiedot, NHG Analyysi 29
30 Agenda 1 Yhteenveto 2 Liitteet 2.1 Ensihoidon ja pelastuslaitoksen toiminnan nykytila 2.2 Mallit yhteistyön toteutukselle 2.3 Arvio yhteistyön taloudellisista ja toiminnallisista vaikutuksista 2.4 Etenemissuunnitelma
31 Kustannusten hillintä sekä palvelun laatua säätelevä lainsäädäntö asettavat reunaehdot yhteistyön laajentamiselle Reunaehto Tausta Tavoite 1 Kustannustaso ei saa nousta Ensihoidon asukaskohtaiset kustannukset ovat Kainuussa Suomen korkeimpia, eivätkä kustannukset saa kasvaa enempää Kokonaiskustannuksia arvioitaessa tulee huomioon ottaa myös välilliset kustannukset, kuten vaikutukset päivystykseen, kotisairaalaan tai ikääntyneiden palveluihin Ensihoito ja pelastuslaitos pystyvät hyödyntämään paremmin samoja resursseja (esim. toimitilat, koulutus, kalusto & hankinnat, henkilöstö) keskenään, mikä johtaa resurssien tehokkaampaan käyttöön ja kustannussäästöihin Yhteistyön syventäminen ei edellytä merkittäviä investointeja, jotka nostavat kokonaiskustannuksia pitkällä aikavälillä 2 Palvelujen laadun ja saatavuuden pitää olla lain ja asetusten mukaisia Ensihoidon ja pelastuslaitoksen toimintaa säätelee pääosin ensihoitoasetus, laki terveydenhuollon ammattilaisista sekä pelastuslaki Toiminnan sisältöä ja toteutusta Kainuussa määrittelee myös ensihoidon ja pelastuslaitoksen palvelutasopäätökset Yhteistyön syventäminen ei heikennä Kainuun alueen asukkaille tarjottavien palvelujen laatua tai saatavuutta Ensihoito ja pelastuslaitos toteuttavat jatkossakin tehtävänsä Kainuun alueella palvelutasopäätöksen mukaisissa aikarajoissa Tehtävälle osallistuvilla ammattilaisilla on tarvittava osaaminen sekä kalusto käytössään Lähde: Asiantuntijahaastattelut, NHG Analyysi 31
Sosiaali- ja terveysministeriön asetus
STM094:00/2016 LUONNOS 30.3.2017 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus ensihoitopalvelusta Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen mukaisesti säädetään terveydenhuoltolain (1326/2010) 41 ja 46 :n nojalla,
Päivystys Pirttiin - ensihoidon pilotti. Potilas- ja omaisneuvosto Aila Ramlin
Päivystys Pirttiin - ensihoidon pilotti Potilas- ja omaisneuvosto 14.5.2018 Aila Ramlin Sisältö Yhden ensihoitajan yksiköiden kehittäminen Kiireetön ensihoitotehtävä Mikä on Päivystys Pirttiin? Yhden ensihoitajan
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois-Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois-Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Noljakantie 4 80140 Joensuu Ydintietoja pelastuslaitoksesta Asukkaita 165 673 Pinta-ala 21 584
KAINUUN PELASTUSLAITOS
KAINUUN PELASTUSLAITOS MUUTOSINFOT ke 22.3. Suomussalmi ke 29.3. Ristijärvi ti 4.4. Paltamo ti 25.4. Puolanka ke 3.5. Sotkamo ke 10.5. Kajaani ke 17.5. Kuhmo to 18.5. Hyrynsalmi KAINUUN PELASTUSLAITOS
Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 2/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 7424/01.00.
Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 2/2016 1 (1) 15 Asianro 7424/01.00.02/2015 Kehittämisaloite / pelastustoimen viranhaltijat pienissä kunnissa Joona Pellikan kehittämisaloite Mitä palvelua kehittämisaloite
Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa
Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Valtion virastotalo, Turku 26.4.2017 Lääkintöneuvos, STM 1 9.5.2017 Päivystyksen ja erikoissairaanhoidon
Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta /2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus. ensihoitopalvelusta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta 2011 340/2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus ensihoitopalvelusta Annettu Helsingissä 6 päivänä huhtikuuta 2011 Sosiaali- ja terveysministeriön
KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄN ENSIHOIDON PALVELU- TASOPÄÄTÖS AJALLE
KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄN ENSIHOIDON PALVELU- TASOPÄÄTÖS AJALLE 1.1.2018-31.12.2019 Laadittu ja hyväksytty ERVA järjestämissopimuksen mukaisessa ensihoitokeskuksen ERVA ohjausryhmässä:
TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.1.27 Liite nro: 1 TOIMINTATUOTOT Maakunnan talousarvion (MV 23.4.7) (ilman liikelaitoksia) mukaan toimintatuotot ovat vuodelle 27
Päivystyspalvelujen ja sairaalaverkon uudistus
1 Päivystyspalvelujen ja sairaalaverkon uudistus Sairaaloiden työnjakoa, sosiaalipäivystystä ja yhteispäivystyspalveluja uudistetaan osana sote-uudistusta. Ihmisille tarjotaan jatkossakin palveluita monin
ENSIHOITOKESKUS Satakunnan ensihoitopalvelut vuoteen 2013
Satakunnan ensihoitopalvelut vuoteen 2013 JYRI LILJA ensihoitopäällikkö Eduskunta on hyväksynyt uuden terveydenhuoltolain, joka tulee voimaan 1.5.2011. Lain mukaan ensihoitopalvelun järjestämisvastuu siirtyy
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Noljakantie 4 80140 Joensuu Ydintietoja pelastuslaitoksesta Ylimpänä päättävänä elimenä toimii
Sote ja ikääntyneet Pentti Itkonen
Sote ja ikääntyneet Pentti Itkonen Sote- uudistus ja Eksote Perustetaan erillisellä lailla 18 maakuntaa, joille kuuluu soten järjestäminen; Etelä-Karjalassa vapaaehtoinen perustaminen ja toiminnan käynnistyminen
ESITYS LAPIN PELASTUSLAITOKSEN PELASTUSTOIMINNANJOHTAMISEN KEHITTÄMISESTÄ
ESITYS LAPIN PELASTUSLAITOKSEN PELASTUSTOIMINNANJOHTAMISEN KEHITTÄMISESTÄ Sisällys Johdanto... 3 Yhden päivystävän palomestarin malli... 4 Työryhmän esitys Lapin pelastuslaitoksen johtamisjärjestelmän
Työturvallisuus pelastustoimen ja ensihoitopalvelun uusissa työmuodoissa
Työturvallisuus pelastustoimen ja ensihoitopalvelun uusissa työmuodoissa Hanna Honkavuo, hankesuunnittelija, Pohjois-Savon pelastuslaitos Pelastustoimen tutkimuspäivät 6.6.2019 Hankkeen ajankohta 1.8.2018-31.1.2020
Suomen Sairaankuljetusliitto Selvitys ensihoidon järjestämisen kustannuksista
1 Suomen Sairaankuljetusliitto Selvitys ensihoidon järjestämisen kustannuksista Tiivistelmä 17.8.2011 Selvitystyön lähtökohdat Terveydenhuoltolain muutos vaikuttaa radikaalisti toimintaympäristöön ensihoitoalalla
Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen osavuosikatsaus ajalta
1 (5) Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen osavuosikatsaus ajalta 1.1. 31.8.2017 Talouden toteutuminen TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 31.8.2017 Toteuma Tot % Toteuma Ta 2017 1.1.-31.8.2017 1.1.-31.8.2016 Muutos
Savonrannan aluejohtokunnan esitys ensivasteen hälyttämisestä
2.1.2017 1 (5) Savonrannan aluejohtokunnan esitys ensivasteen hälyttämisestä Aluejohtokunta on tarkastusinsinööri Jorma Mattisen valmistamana tehnyt esityksen sairaanhoitopiirille, että Savonrannan paloasemalla
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ensihoidon palvelutasopäätös vuodelle 2020
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ensihoidon palvelutasopäätös vuodelle 2020 Toimintaympäristö Ensihoidon palvelutasopäätös koskee Pirkanmaa sairaanhoitopiirin alueella tapahtuvaa ja kuntayhtymän
Sosiaalipäivystys uhka vai mahdollisuus?
Sosiaalipäivystys uhka vai mahdollisuus? Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa 14.9.2017 Matti Heikkinen, perhepalvelujohtaja, YTL Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä
Peruspalveluiden päivystys uusissa säädöksissä
Peruspalveluiden päivystys uusissa säädöksissä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Kuntatalo, Toinen linja 14, Helsinki 7.2.2018 Timo Keistinen lääkintöneuvos Alueellisen erikoissairaanhoidon järjestämisen
LAPIN ENSIHOITO LAPIN ENSIHOITO ENSIHOITOPÄÄLLIKKÖ MARKKU ALALAHTI
LAPIN ENSIHOITO LAPIN ENSIHOITO ENSIHOITOPÄÄLLIKKÖ MARKKU ALALAHTI SAIRAANKULJETUKSESTA ENSIHOITOON ENSIHOITOPALVELUN TEHTÄVÄT TERVEYDENHUOLTOLAIN 40 MUKAISESTI 1) äkillisesti sairastuneen tai loukkaantuneen
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos
1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2016 A. Talous Käyttötalous Pelastuslaitos 1 000 tot. 3/2015 Ta 2016 Tot 3/2016 % ta:sta muutos 15-16 Muutos 15-16 % Ennuste 31.12.2016 Toimintatulot 5 466 24097 5 566 23,1
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (jäljempänä myös Eksote) Valto Käkelänkatu 3 C 1, 53130 Lappeenranta
JÄRJESTÄMISSOPIMUS ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRIN ENSIHOI- DON JA ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOKSEN YHTEISESTÄ MONIAMMATILLI- SESTA TOIMINTAYKSIKÖSTÄ JA SEN TOIMINNAN PILOTOINNISTA RAUTJÄRVEN
ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN ENSIHOIDON PALVELUTASOPÄÄTÖS AJALLE
ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN ENSIHOIDON PALVELUTASOPÄÄTÖS AJALLE 1.1 31.12.2019 Laadittu ja hyväksytty ERVA järjestämissopimuksen mukaisessa ensihoitokeskuksen ERVA ohjausryhmässä:
KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS
KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOPIJAOSAPUOLET Kajaanin ja Kuhmon kaupungit sekä Hyrynsalmen, Paltamon, Puolangan, Ristijärven, Sotkamon, Suomussalmen ja Vaalan kunnat. SOPIMUKSEN
Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma
Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 39 07.10.2016 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2020 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 07.10.2016 39
PALVELUTASOPÄÄTÖS ESITYS. Outi J Nyberg L-PSHP:n ensihoidon vastuulääkäri
PALVELUTASOPÄÄTÖS ESITYS Outi J Nyberg L-PSHP:n ensihoidon vastuulääkäri PALVELUTASOPÄÄTÖKSEN PERUSTA: Riskianalyysi Vakituisesti alueella oleskeleva väestö ja sen ikärakenne Hoitolaitokset Toteutuneet
IKÄIHMINEN TOIMIJANA Vanhuspalvelulain toimeenpanoa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän kotihoidoissa
IKÄIHMINEN TOIMIJANA Vanhuspalvelulain toimeenpanoa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän kotihoidoissa Riitta Vepsäläinen, projektipäällikkö Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä
Tässä dokumentissa on kuvattu Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen näkemys ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksen valmisteluun 13.10.2014.
HEINOLAN KAUPUNKI Kir i2a ro PELASTUSLAITOS PÄIJÄT-HÄME 10-10- 2014 A i anyn w 7ehtäväluo4dtus ENS I HO I T O Tässä dokumentissa on kuvattu Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen näkemys ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksen
Kotihoidon ja ensihoidon yhteistyöpilotit hoidon tarpeen arvioinnissa osana AVOT-hanketta
Kotihoidon ja ensihoidon yhteistyöpilotit hoidon tarpeen arvioinnissa osana AVOT-hanketta AJANJAKSOLLA 15.5.-31.8.2017 31.10.2017 Siun sote Siun soten missio TURVAAMME ARKEASI Siun soten visio ASIAKKAAN
KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS )
KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS 080808) SOPIJAOSAPUOLET Kajaanin ja Kuhmon kaupungit sekä Hyrynsalmen, Kuhmon, Paltamon, Puolangan, Ristijärven, Sotkamon, Suomussalmen
Muutokset ja toiminnan rajaukset sosiaali- ja terveystoimialan palvelupisteissä loppuvuonna 2012
Sosiaali- ja terveyslautakunta 326 17.10.2012 Muutokset ja toiminnan rajaukset sosiaali- ja terveystoimialan palvelupisteissä loppuvuonna 2012 STLTK 326 1. Maakunnallinen sijaispalveluyksikkö Maakunnallinen
Pelastustoimen ja ensihoitopalvelun moniammatillinen yksikkö tehokkaasti ihmisen turvana
Pelastustoimen ja ensihoitopalvelun moniammatillinen yksikkö tehokkaasti ihmisen turvana Teija Norri-Sederholm Pelastustoimen tutkijatapaaminen 6.6.2018 Moniammatillinen toimintamalli Henkeä pelastavan
PPSHP ENSIHOITOPALVELU
PPSHP ENSIHOITOPALVELU Ensihoitopäällikkö Iiro Anttila Taustaa Apulaisoikeuskanslerin päätös 15.1.2007 (Dnro 1/50/2007) Johtopäätökset palvelutasosta ei ole yhtenäisiä määrittelyjä sairaankuljetuspalvelun
Toimintasuunnitelma akuuttivuodeosastohoidon ja siihen liittyvien hoitoprosessien tuottamiseksi Päijät-Hämeessä
Toimintasuunnitelma akuuttivuodeosastohoidon ja siihen liittyvien hoitoprosessien tuottamiseksi Päijät-Hämeessä Seminaari 27.8.2014 Johdanto Terveyskeskussairaaloiden rooli on muuttunut koko maassa. Tavoitteena
Miten tästä eteenpäin?
Miten tästä eteenpäin? Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL Kainuun muutosagentti puh. 044 7101 669 Kainuu asukasluku 31.3.2016 72 437 (Puolanka ei mukana 2 765) Ivalo 661 km Oulu 182 km väkiluku yli
KUOPIO HEALTH TERVEYSTEKNOLOGIAN PIILAAKSO. Pauliina Kämäräinen Projektipäällikkö Kuopion kaupunki
KUOPIO HEALTH TERVEYSTEKNOLOGIAN PIILAAKSO Pauliina Kämäräinen Projektipäällikkö Kuopion kaupunki MIKÄ IHMEEN SOTE-TIKE? TURVAPALVELUT OSANA KOTIHOIDON TILANNEKESKUSTA. TAUSTAA Tuletko hanke 2014-2016.
Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013
NÄKYMIÄ 2013 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013 Julkistettavissa 23.7.2013 klo 9.00 Kainuussa työttömyys kasvoi kesäkuussa samaa tahtia kuin koko maassa Työttömyys kasvoi sekä Kainuussa
Ensihoidon toiminnan toteutuma
Ensihoidon toiminnan toteutuma 1.-8.2014 Yhtymävaltuusto 26.11.2014 Antti Saari Päivystyksen ja ensihoidon tulosaluejohtaja, Lshp Ensihoidon palvelutasopäätös Vastuu ensihoidosta kunnilta sairaanhoitopiirille
Pelastustoimen uudistus
Pelastustoimen uudistus Maakuntauudistuksen organisointi 26.9.2016 2 SOTE-uudistuksen organisointi 26.9.2016 3 26.9.2016 4 Maakuntauudistuksen laajuus 26.9.2016 5 26.9.2016 6 Hankkeen organisointi 26.9.2016
Keski-Suomen pelastuslaitoksen pelastustoiminnan ja ensihoidon hälytysmäärät vuodelta 2016
Keski-Suomen pelastuslaitoksen pelastustoiminnan ja ensihoidon hälytysmäärät vuodelta 2016 Keski-Suomen pelastuslaitoksen pelastustoiminnan ja ensihoidon tehtävät lisääntyivät hieman edellisvuodesta. Keski-Suomen
Tammikuun tulos 2019 ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI
Tammikuun tulos 2019 Eksote Tammikuun tulos ja ennuste 2019* BUDJETTIERO, MILJ. EUR 8,0 6,0 4,0 2,0 0,0-2,0-4,0-6,0-8,0-10,0 Nettotoimintamenot Jäsenkuntatuotot Yli-/alijäämä, kumul. toteuma 1,6 0,0 0,2
Pelastuslaitoksen henkilöstösuunnittelu ja tavoiteorganisaatio lukien
( X ) tiedoksi ( ) toimenpiteitä varten Toimituskirjan oikeaksi todistaa : Kokkolassa keskusvirastossa 11.9.2015 Hallintosihteeri Leena Heinua-Nieminen JAKELU Pelastuslaitoksen henkilöstösuunnittelu ja
Pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksen väliarviointi PelJk
Pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksen väliarviointi 2016 PelJk 18.8.2016 Palvelutasopäätös 2014-2018 Pelastustoimen palvelutasopäätös on pelastuslain 28 :n mukainen päätös alueen palvelutasosta ja suunnitelma
LAKIEHDOTUKSET. Laki terveydenhuoltolain muuttamisesta
59 LAKIEHDOTUKSET Laki terveydenhuoltolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan terveydenhuoltolain (1326/2010) 3 :n 4 kohta, muutetaan 39 :n 1 ja 3 momentti, 40 :n 1 momentin 1 kohta,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (8) Pelastuslautakunta PEK/6 15.10.2013
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (8) 119 Pelastuslaitos, talousarvion toteutumisennuste III-2013 ja ylitysesitys HEL 2013-012527 T 02 02 01 Päätös Käyttötalousennuste Investoinnit Lautakunta päätti
Terveydenhuollon kuntayhtymä, pelastuslaitos, lähikunnat, Kela, hoito- ja palvelukodit ovat yleisimmät sidosryhmät.
YRITTÄJYYSTARINA Rautalammin Sairaankuljetus Oy on osakeyhtiö, joka aloitti toimintansa 1.7.2001. Osakkaita oli aluksi kolme, joiden osakkuudet olivat 50%, 30% ja 20%. Tästä piti tehdä ilmoitus kaupparekisteriin.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Pelastuslautakunta PEK/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (5) 129 Pelastuslaitos, talousarvion toteutumisennuste 3/2016 HEL 2016-004817 T 02 02 01 Päätös Sitovat toiminnalliset tavoitteet Toiminnalliset tavoitteet päätti
Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2010 Maakunnan talousarvio 2010 ja toimintasuunnitelma 2010 2013 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 14.12.2009 134.
Päivystysuudistus perustason näkökulmasta - terveydenhuolto
Päivystysuudistus perustason näkökulmasta - terveydenhuolto Sosiaali- ja terveysjohtajien neuvottelupäivät Kuntatalo Toinen linja 14 Helsinki 14.2.2017 Lääkintöneuvos Timo Keistinen 14.2.2017 1 Kansanterveystyö
ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI. Etelä-Savon sairaanhoitopiirin ensihoitopalvelun palvelutasopäätös 1.1.2014 alkaen
ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI Etelä-Savon sairaanhoitopiirin ensihoitopalvelun palvelutasopäätös 1.1.2014 alkaen SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMINTAYMPÄRISTÖ... 2 2 ENSIHOITOPALVELUN JÄRJESTÄMISTAPA... 3 3 ENSIHOITOPALVELUN
Ensihoidon palvelutaso- päätöksen sisältö ja rakenne
Ensihoidon palvelutasopäätöksen sisält ltö ja rakenne tavoitteet Ensihoitopalvelu terveydenhuollon (johtamaa) viranomaistoimintaa Kokonaisvastuu yhdellä järjestäjällä Ensihoito- ja päivystyspalvelujen
Anne Koskela. Hallitusnevos
1 Etunimi Sukunimi Anne Koskela Hallitusnevos ENSIHOITOON LIITTYVÄ LAINSÄÄDÄNTÖUUDISTUS Esityksen sisältö Vuoden 2017 alusta toteutetut muutokset STM:n asetus ensihoitopalvelusta 24.8.2017 Ensihoito sote-rakenteissa
Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa
1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Vuonna 2013 Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi 5,1 prosenttia edellisvuoteen
VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOIDON PALVELUTASOPÄÄTÖS
Valtuusto 10.6.2014 liite 2 24 1 VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOIDON PALVELUTASOPÄÄTÖS 1. Palvelutasopäätöksen voimassaolo Tämä palvelutasopäätös on voimassa 1.1.2015 31.12.2017. Sairaanhoitopiirin
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos
1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2016 A. Talous Käyttötalous Pelastuslaitos 1 000 tot. 9/2015 Ta 2016 Tot 9/2016 % ta:sta muutos 15-16 Muutos 15-16 % Ennuste 31.12.2016 Toimintatulot 17 297 24 097 17 497 72,6
Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014
NÄKYMIÄ 2014 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014 Julkistettavissa 24.4.2014 klo 9.00 Lomautukset ja pitkäaikaistyöttömyyden kasvu lisäsivät Kainuun työttömyyttä Kainuussa oli maaliskuun
Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013
Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Julkaistu 21.11.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7
Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013
Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Julkaistu 19.8.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7
Itä-Uudenmaan aluepelastuslautakunta ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN TALOUSARVIO- JA TALOUSSUUNNITELMAEHDOTUS /13.
Itä-Uudenmaan aluepelastuslautakunta 8 17.10.2017 ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN TALOUSARVIO- JA TALOUSSUUNNITELMAEHDOTUS 2018-2020 76/13.130/2017 IUALPEL 17.10.2017 8 Valmistelu: Olavi Liljemark Pelastuslaitoksen
PALVELUTASOPÄÄTÖSESITYS ENSIHOITOPALVELUN JÄRJESTÄMISEKSI PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1.
PALVELUTASOPÄÄTÖSESITYS ENSIHOITOPALVELUN JÄRJESTÄMISEKSI PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1.2017 ALKAEN VERSIO II - monituottajamalli PHSOTEY Ensihoitokeskus Sisällysluettelo
PELASTUSPALVELUJEN INVESTOINNIT VUOSI Ajoneuvokalusto Sammutusauto - alusta korityö avust
PELASTUSPALVELUJEN INVESTOINNIT 2019-2021 VUOSI 2019 2020 2021 Ajoneuvokalusto Sammutusauto - alusta 120 000 120 000 - korityö 176 000 176 000 - avustus - kalusto 60 000 60 000 nettoinvestointi 0 356 000
Valvovan viranomaisen odotukset sosiaalipäivystystoiminnalle
Valvovan viranomaisen odotukset sosiaalipäivystystoiminnalle Maija Pelkonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja 1.9.2011 1 Puheenvuoron runko Aluehallintoviraston tehtävät Sosiaalipäivystyksen valtakunnalliset
Hakemus saapunut pvm. Käsittelijä Päätös pvm.
Kainuun maakunta kuntayhtymä Omaishoidontukihakemus Sosiaali- ja terveystoimiala O Kehitysvammaisen hoitoon Perhepalvelut O Vaikeavammaisen hoitoon Vanhuspalvelut O Vanhuksen hoitoon yli 65 v. Organisaatio
Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013
Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Julkaistu 18.6.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7
Pelastustoimen ja siviilivalmiuden hallitusohjelmatavoitteet - Sisäministeriön näkökulma
Pelastustoimen ja siviilivalmiuden hallitusohjelmatavoitteet - Sisäministeriön näkökulma Turvallinen Suomi 26.3.2019 Pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakka Pelastustoimen ja siviilivalmiuden tavoitteet lainsäädännöstä
Ensihoidon ja Päivystyksen toimialue. Kuntainfo 26.2.2014. eija.vaula@satshp.fi
Ensihoidon ja Päivystyksen toimialue Kuntainfo 26.2.2014 eija.vaula@satshp.fi Käynnit 1-12kk v.2012/2013 Potilasvirta Esh YLE = Esh lasku -11%, Yle nousu +8% 70000 60000 50000 40000 30000 20000 10000 0
TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma
Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa
1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi vuonna 2014 yhteensä 8,2 prosenttia
Pelastustoimi. Maakunnan pelastusliikelaitos fuusion esiselvitys. Maakuntahallitus Olavi Liljemark
Pelastustoimi Maakunnan pelastusliikelaitos fuusion esiselvitys Maakuntahallitus 20.8.2018 Olavi Liljemark Osana maakuntauudistusta Uudenmaan maakuntaan perustetaan maakunnan turvallisuustoimialasta ja
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos ENSIHOITOPALVELUT
TALOUS 31.12.2013 POHJOIS-KARJALAN PELASTUSLAITOS -liikelaitos TALOUSARVION TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMINEN ENSIHOITO Alkuperäinen Talousarvio- Talousarvio Toteuma Poikkeama Ed.vuoden talousarvio muutokset
Työttömien määrä väheni Kainuussa
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu Julkistettavissa 23.4. klo 9.00 Työttömien määrä väheni Kainuussa Kainuun työttömyyden kehitys poikkeaa koko maan kehityksestä Kainuun työttömyydessä
Työttömyys väheni Kainuussa likipitäen vuoden takaisiin lukemiin
NÄKYMIÄ 2015 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, tammikuu 2015 Julkistettavissa 24.2.2015 klo 9.00 Työttömyys väheni Kainuussa likipitäen vuoden takaisiin lukemiin Kainuussa työttömyyden kehitys
Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä vuodenvaihteessa
Hallitus 213 02.12.2015 Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä vuodenvaihteessa 2015-2016 H 213 (Valmistelijat: tk-sairaaloiden ja vastaanottojen vastuualuepäällikkö Arja Horto,
SOTE-uudistus, ammattikorkeakoulutus ja opiskelijat innovatiivinen yhteistyö
SOTE-uudistus, ammattikorkeakoulutus ja opiskelijat innovatiivinen yhteistyö 18.5.2017 Marjo Huovinen-Tervo, hallintoylihoitaja Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä 17.5.2017 Kainuun sosiaali-
Pohjanmaan pelastuslaitos tänään Österbottens räddningsverk i dag. Pelastusjohtaja Räddningsdirektör Tero Mäki
Pohjanmaan pelastuslaitos tänään Österbottens räddningsverk i dag Pelastusjohtaja Räddningsdirektör Tero Mäki Pelastuslaitokset (kunnat) Hätäkeskukset (Valtio) Valtion hallinnoimia Hätäkeskusalueita
Pauli Mero ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA
Pauli Mero 22.10.2019 ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA Työttömyysaste alenee ja työttömien määrä vähenee Lahdessa. Ulkomaalaisten työttömyysaste on Lahdessa kuitenkin
Virva Juurikkala ja Lasse Ilkka STM
Virva Juurikkala ja Lasse Ilkka STM SOTE-VALMIUS YHTEISTYÖALUEILLA Soten uudet rakenteet 2020- Yhteistyöalueen tehtäviä lainsäädännössä Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon päivystys ja yhteistyöalueet
Kohti asiakaslähtöisempiä palveluja
Kohti asiakaslähtöisempiä palveluja Sosiaalipäivystys osana päivystysuudistusta 26.5.2016 Valmiusseminaari erityisasiantuntija Virva Juurikkala, STM Päivystysuudistus lausunnolla Valmisteilla oleva uudistuksen
Terveydenhuoltolain muutokset
Terveydenhuoltolain muutokset Sote- ja aluehallintouudistus sekä varautuminen STM:n valmiusseminaari Haikon kartano Haikkoontie 114, Porvoo 26. - 27.5.2016 Timo Keistinen lääkintöneuvos STM 30.5.2016 Hallitusohjelman
Ensihoitopalvelun valtakunnallinen palvelutasopäätösdata tammi-kesäkuu 2018
Ensihoitopalvelun valtakunnallinen palvelutasopäätösdata tammi-kesäkuu 2018 Johdanto Ensihoitopalvelun palvelutasopäätös perustuu STM asetukseen ensihoitopalvelusta 585/2017. Sairaanhoitopiirit tekevät
Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2014
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.7. klo 9.00 Uuden työvoiman tarve hiipui selvästi kuussa Kainuussa Lomautukset ja oppilaitoksista valmistuneet kohottivat työttömyyttä
RAPORTTI TOIMENPITEISTÄ V. 2007 TALOUSARVIOSSA PYSYMISEKSI
1 RAPORTTI TOIMENPITEISTÄ V. 2007 TALOUSARVIOSSA PYSYMISEKSI Hallituksen alainen toiminta Suunnittelu- ja kehittämisyksikkö Yhteiset palvelut Toiminta sopeutuu talousarvion 2007 voimavaroihin vähentämällä
Ensivaste. Eilen, tänään ja huomenna. Mika Lähteenmäki Ensihoidon kenttäjohtaja Hälytysajokouluttaja Satakunnan sairaanhoitopiiri
Ensivaste Eilen, tänään ja huomenna Mika Lähteenmäki Ensihoidon kenttäjohtaja Hälytysajokouluttaja Satakunnan sairaanhoitopiiri Sekä käsite että toimintamalli on peräisin Yhdysvalloista. Sana ensivaste
KEMPPILÄNKATU 1 17.3.2014 VSP2, Päivystävän päällikön toiminta
KEMPPILÄNKATU 1 17.3.2014 VSP2, Päivystävän päällikön toiminta 1 12.2.2015 PELASTUSTOIMINNAN JOHTAMISMALLI P2 Koko maakunta LänsiP30 Joki P3 Länsi P3 ItäP30 Itä P3 Toimintamallin pääperiaatteet maakunnan
KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT
KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Porvoon sairaanhoitoalue (jäljempänä sha)
HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN PORVOON SAIRAANHOITOALUEEN JA ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN AIESOPIMUS ENSIHOIDON PALVELUTUOTANNOSTA JA ENSIVASTEPALVELUISTA 1. Sopijaosapuolet Itä-Uudenmaan
Maakunta- ja pelastustoimen uudistus - alueiden näkökulmat
Maakunta- ja pelastustoimen uudistus - alueiden näkökulmat MITEN NYKYTILAAN ON SAAVUTTU? 2 19.10.2017 Pelastustoimen aluejaon uudistaminen 2014 Pelastustoimen aluejako uudistetaan vähentämällä alueiden
[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI
[julkaisu ja jakelu 7.2.218] KUUKAUSIRAPORTTI JOULUKUU 217 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Joulukuu 217 JOULUKUU PÄHKINÄNKUORESSA Joulukuun 217 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta
Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2015
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 24.6. klo 9.00 Työttömyys painui Kainuussa vuoden takaista alemmaksi Kainuu pyristelee muuhun maahan nähden vastavirtaan työttömyyden
Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2015
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu Julkistettavissa 21.7. klo 9.00 Työttömyys kääntyi kasvuun myös Kainuussa Määrärahojen loppuminen alkaa heijastua työttömyyteen Alkuvuoden
Palvelutasopäätös ja onnettomuuksien ehkäisy
Palvelutasopäätös ja onnettomuuksien ehkäisy Anssi Kuhlman Taustaa Pelastuslaki 379/2011 27 Alueen pelastustoimen ja pelastuslaitoksen tehtävät Alueen pelastustoimi vastaa pelastustoimen palvelutasosta,
Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2015
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 24.11. klo 9.00 Työttömyys vähenee Kainuussa Työttömyyden muuta Suomea suotuisampi kehitys jatkuu. Kainuu on edelleen ainoa manner-
SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN TILANNEKESKUS -odottamattomia kohtaamisia, ajanhermolla akuuttitilanteissa
SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN TILANNEKESKUS -odottamattomia kohtaamisia, ajanhermolla akuuttitilanteissa SOTE-TIKE HANKE 2017-2018 Geriatripäivät 2018 Heli Mattila geriatrian asiantuntijalääkäri, palvelupäällikkö
ENSIHOIDON KUSTANNUSTENJAKO 2016 ALKAEN
ENSIHOIDON KUSTANNUSTENJAKO 2016 ALKAEN Kuntakokous 7.10.2015 Talousjohtaja Elisa Kusmin Ensihoidon kustannukset /asukas eri shp:t vuoden 2014 talousarviossa 2 Yhtymävaltuuston käsittely 27.11.2013 34
PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN
PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN 19.12. 2016 1 Teemaryhmän työsuunnitelma valmis Nykytilan kuvaus ja tilannekatsaus pelastuslaitoksen toiminnoista valmis Teema- ja sen alatyöryhmien esille nostamia asioita:
Sosiaali- ja terveystoimi, pelastustoimi ja varautuminen alatyöryhmän kokous
1 (5) Sosiaali- ja terveystoimi, pelastustoimi ja varautuminen alatyöryhmän kokous Aika tiistai 7.2.2017 klo 09.00 11.00. Paikka Kajaanin kaupungintalo (os. Pohjolankatu 13), kokoustila Lönnrot Osallistujat
HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija
HENKILÖSTÖINFO 11.9.2018 / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija Maakuntaan siirtyvät tehtäväkokonaisuudet sote pelastuslaitos liitto ELY sosiaali- ja terveyspalvelut ympäristöterveydenhuolto varautuminen
Ensihoitopalvelun ja terveydenhuollon päivystyksen uudistus
Ensihoitopalvelun ja terveydenhuollon päivystyksen uudistus 16.5.2017 Lasse Ilkka STM 1 17.5.2017 Aikataulu HE 15/2017 eduskunnassa: maakuntalaki, sotejärjestämislaki, voimaanpanolaki, jne Ensihoitoa koskevat