ESITYS LAPIN PELASTUSLAITOKSEN PELASTUSTOIMINNANJOHTAMISEN KEHITTÄMISESTÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ESITYS LAPIN PELASTUSLAITOKSEN PELASTUSTOIMINNANJOHTAMISEN KEHITTÄMISESTÄ"

Transkriptio

1 ESITYS LAPIN PELASTUSLAITOKSEN PELASTUSTOIMINNANJOHTAMISEN KEHITTÄMISESTÄ

2 Sisällys Johdanto... 3 Yhden päivystävän palomestarin malli... 4 Työryhmän esitys Lapin pelastuslaitoksen johtamisjärjestelmän uudistamisesta... 6 Yhteenveto... 8

3 Johdanto Työryhmä sai vt. pelastusjohtajalta tehtäväkseen selvittää yhden aktiivityössä olevan palomestarin ja yhden varalla olevan palomestarin johtamismallin toimivuus Lapin pelastuslaitoksella. Tämän selvityksen lisäksi on vuonna 2017 tehty selvitys kahdesta aktiivityössä olevasta palomestarista, niiden hyödyistä ja haitoista sekä arvio kustannusvaikutuksista. Reunaehdot olivat samat kuin vuonna 2017 tehdyssä selvityksessä. Vuoden 2017 selvitys oli pohjana uudelle selvitystyölle. Pelastustoiminnan johtamisjärjestelmän uudistamisen suunnittelun lähtötavoite on, että Lapin pelastuslaitoksen johtamisjärjestelmän tulee täyttää valtioneuvoston asetuksen pelastustoimesta 2011/407 6 ja 7 määritellyt vaatimukset. Selvityksen lisäksi on tehty vertailu yhden aktiivityössä olevan palomestarin eduista ja haitoista verrattuna kahden aktiivistyössä olevan palomestarin malliin. Sisäministeriön ja pelastuslaitosten kumppanuusverkoston ehdotus pelastustoiminnan johtamisen suunnitteluperusteiden kehittämiselle ottaa kantaa pelastustoimen johtamisen tulevaisuuden näkymiin. Ehdotuksen mukaan tilannekeskuksia perustettaisiin valtakunnallisesti viidelle eri paikkakunnalle. Tilannekeskusten tulevaisuus on kuitenkin yhä avoinna, joten niiden tilanteeseen ei voida tässä vaiheessa ottaa sen suurempaa kantaa. On kuitenkin hyvä huomioida kumppanuusverkoston esitys ja miettiä tilannekeskusten sijaintia/tarpeellisuutta.

4 Yhden päivystävän palomestarin malli Vuonna 2017 tehdyn selvityksen perusteella Lapin pelastuslaitoksen alueella on vuodessa noin pelastustoimen hälytystehtävää, joka tarkoittaa noin 12 hälytystehtävää päivässä. Näistä tehtävistä noin 270 on joukkue- tai komppaniatason tehtäviä (vuodessa 0,7 tehtävää per päivä / 4,9 tehtävää per viikko). Joukkue ja komppaniatason tehtävien lisäksi palomestarille tulee tiedoksi myös pienemmät tehtävät. Vuonna 2017 tehdyn arvion perusteella vähintään pelastusjoukkueen tasoisten tehtävän hoitaminen kestää keskimäärin 5,5 h. Tehtäviin kuuluu johtaminen, pelastustoiminta, tiedottaminen sekä huolto- ja raportointitehtävät (ka 3,5 h / keskisuuri tehtävä (Pronto + huolto + raportointi + tiedottaminen, yhteensä arviolta noin 5,5 h / keskisuuri tehtävä). Aktiivityössä olevan palomestarin tehtävänä on toimia pelastustoiminnanjohtajana, ylläpitää tilannekuvaa sekä hoitaa viranomaisyhteistyötä koko maakunnan alueella. Palomestari vastaa lisäksi välittömästä väestön varoittamisesta, onnettomuustiedottamisesta, vaaratiedotteiden laatimisesta, valmiussiirroista, virka-apu pyyntöjen laatimisesta, muiden yhteistyötahojen johtoryhmien informoimisesta sekä ulkopuolisten resurssien järjestämisestä. Edellä mainitut perusteet huomioiden työryhmä näkee, että yksi alueellinen aktiivityössä oleva päivystävä palomestari P30 ei pysty osallistumaan pelastustoiminnan johtamiseen johtokeskuksen ulkopuolella, koska tällöin johtokeskus jää miehittämättä ja tilannekuva Lapin pelastuslaitoksen alueelta jää ylläpitämättä. Tällöin myös muiden pelastustehtävien tukeminen pelastuslaitoksen alueella jää vajavaiseksi. Tästä syystä P30 järjestelmä pitäisi rakentaa nykyisen varallaolojärjestelmän lisäksi. Työaika Tehtävämäärien perusteella yhden palomestarin mallissa töitä tehtäisiin kahdessa vuorossa, joka edellyttäisi 8 viran sitomista pelkästään P30-toimintaan. Hyödyt Lapin pelastuslaitokselle tulee johtokeskusvalmius, joka on miehitetty 24/7. Lapin pelastuslaitoksen johtokeskus on näin ollen enemmänkin tilannekeskukseen verrattava, kuin johtokeskus. Lapin pelastuslaitoksen johtamisjärjestelmä täyttäisin valtioneuvoston asetuksen pelastustoimesta 2011/407 6 ja 7 vaatimukset. Haitat - Tehtävämäärien perusteella P30 mestarille ei pysty määrittämään muita vastuualueita.

5 - Nykyisestä organisaatiosta ei voi irrottaa 8 päällystöviranhaltijaa ilman merkittävää organisaatiomuutosta. - P30 ei ole hyödynnettävissä onnettomuustehtävissä tilannepaikalla edes omalla paikkakunnallaan. Kustannukset - P30 toiminta vaatii 6-8 uutta päällystövirkaa työaikamallista riippuen. Tehtävämäärien perusteella P30 mestarin työaika tulee olemaan kahdessa vuorossa. Tämän lisäksi varallaolojärjestelmään vaaditaan nykyinen määrä viranhaltijoita ja sopimuspalomiehiä. Kustannusarvio yhden päivystävän palomestarin mallista (ei sisällä työnantajakuluja) Toteutusvaihtoehdot Kustannus 8 uutta virkaa 6 uutta virkaa Palomestarin palkka (8 x 3121 x 12 kk) (6 x 3121 x 12 kk) Lisät (8 x 960 x 12 kk) (6 x 960 x 12 kk) Kustannukset yhteensä Yhteenveto Työryhmän mielestä yksi aktiivityössä oleva palomestari ei pysty takaamaan jatkuvaa tilannekuvan ylläpitämistä sekä pelastustoiminnan johtovalmiutta koko pelastuslaitoksen alueella, mikäli hän irtautuu johtokeskuksesta tehtävälle. Työryhmän mielestä johtokeskuksessa toimiva palomestari toimii lähinnä tilannekeskuksena, jolloin sitä ei voida hyödyntää kentällä. Palomestarin tehtävänkuva muodostuisi lähinnä kenttää avustavista tehtävistä, jotka toistaiseksi kuuluvat P20 päivystäjälle.

6 Työryhmän esitys Lapin pelastuslaitoksen johtamisjärjestelmän uudistamisesta Työryhmä esittää, että Lapin pelastuslaitoksen johtamisjärjestelmän uudistus toteutetaan kahdessa vaiheessa. Ensimmäisen vaiheen tavoitteena on saada järjestelmä vastaamaan valtionneuvoston asetuksen pelastustoimesta 2011/407 6 ja 7 vaatimia pätevyysvaatimuksia. Toisessa vaiheessa johtamisjärjestelmä rakennetaan vastaamaan täysimittaisesti pelastustoiminnan johtamiselle sekä maakunnalliselle varautumiselle asetettuja vaatimuksia. Johtamisjärjestelmän uudistus tehostaa ja yhdenmukaistaa pelastustoimen johtamista, viranomaisyhteistyötä, sekä mahdollistaa pelastuslaitoksen tilannekuvan ylläpitämisen koko maakunnan alueella kaikissa tilanteissa. Päivystävän palomestarin tehtävät hoidetaan omien virkatehtävin ohella, kuten nykyisessäkin järjestelmässä. Vaihe 1-3 kpl päivystäviä palomestareita: - P30 (läntinen alue). Siirtyy 2-vuorotyöhön - P31 (itäinen alue, 34 ja 35 alue yhdistyy). Yleistyöaika + varallaolo - P32 (pohjoinen alue, 36, 37 sekä 38 alue yhdistyy). Yleistyöaika + varallaolo - Vasteiden suunnittelu vastaamaan pelastustoimen muodostelmia P3-alueittain (komppania/yhtymä) - Kelpoisuuden omaavien henkilöiden nimeäminen tehtävään P3-alueittain. - Pelastustoiminnan johtamisohjeiden ja viestiliikenneohjeen päivittäminen vastaamaan uusia P3- alueita. - Ryhmänjohtajien/ tilannepaikanjohtajien nimeäminen kunnittain. (päätoimiset+sivutoimiset) - P30 alue muodostaa tilannekeskuksen joka miehitetään 24/7/365 - Syksy Eniten kelpoisuuden omaavaa päällystöä (8-9 hlöä). - Välitön johtamisvalmius pelastuslaitoksen alueella. - Kemin valmistuvan turvallisuusluokitellun-tilan hyödyntäminen tilannekeskuksen tiloina. - Tukee muita päivystäviä palomestareita.

7 - Osallistuu operatiiviseen kenttätoimintaan läntisellä alueella. - P31 ja P32 alueet - Toimii alueen lähimpänä päivystävänä palomestarina ja osallistuu operatiiviseen toimintaan alueellaan. - Ylläpitävät tarvittaessa pelastuslaitoksen tilannekuvaa, kun P30 on tehtävällä. - Pelastuskomppaniat muodostuvat P3-alueiden mukaan, jolloin P31 ja P32 toimivat pelastustoiminnanjohtajina. (Pelke) - Vasteen mukaiset toiminnat suurissa tehtävissä koko pelastuslaitoksen alueella. Esimerkki nykyisen P31-alueen kustannuksista verrattuna uuteen P30-alueen kustannuksiin. Nykyisen järjestelmän kulut (P31-alue) / v Varallaolokorvaukset ( ) Ylityöt ( ) Viikkolepopäivät (laskennallinen hinta) 7000 Kustannusvaikutukset yhteensä Uusi järjestelmä (P30) Haittalisät 8 henkilöä (20,5%) Kustannusvaikutus Vaihe 2 - P31 ja P32 alueet yhdistyvät mennessä ja muodostavat toisen päivystävän palomestarin alueen. (Aluejaon uudelleen tarkastelu P30 ja P31 alueilla) - Valmius 24/7/365 - Pelastuslaitoksen johtokeskus Rovaniemelle uuden paloaseman myötä. Mahdollisesti yhteiset tilat ensihoidon kenttäjohdon kanssa. Toimii myös maakunnan turvallisuuden koordinoinnin keskuksena. - P31 tilat johtokeskustiloissa.

8 Yhteenveto Vuonna Lapissa toimii 2 päivystävää palomestaria, joissa on ympärivuorokautinen maakunnallinen johtokeskusvalmius ja toisessa tilannekeskusvalmius. Lapin pelastuslaitoksen palvelutasopäätös tulee tarkastaa vastaamaan maakunnan riskejä. Uudella johtamisjärjestelmällä pystytään vastaamaan myös tulevaisuuden asettamiin haasteisiin esimerkiksi teollisuuden, lisääntyvän matkailun ja viranomaisyhteistyön osalta. Matkailun on ennustettu kasvavan nelinkertaiseksi seuraavien kymmenen vuoden aikana. Myös useita teollisuuden tuotantolaitoksia on suunnitteilla eri puolille maakuntaa. Osa suurteollisuuden tuotantolaitoksista sijoittuu muualle kuin 1- riskialueille. Johtamisjärjestelmän uudistuksen ensimmäisen vaiheen jälkeen tulee P2 päivystäjän sekä muiden operatiivista pelastustyötä tekevien tehtävänkuvat ottaa uudelleen tarkasteluun, jotta päällekkäisiä tehtäviä saataisiin karsittua ja toimintaa tehostettua.

9 TYÖRYHMÄN JÄSENET:

KEMPPILÄNKATU 1 17.3.2014 VSP2, Päivystävän päällikön toiminta

KEMPPILÄNKATU 1 17.3.2014 VSP2, Päivystävän päällikön toiminta KEMPPILÄNKATU 1 17.3.2014 VSP2, Päivystävän päällikön toiminta 1 12.2.2015 PELASTUSTOIMINNAN JOHTAMISMALLI P2 Koko maakunta LänsiP30 Joki P3 Länsi P3 ItäP30 Itä P3 Toimintamallin pääperiaatteet maakunnan

Lisätiedot

Tilannekuva pelastustoiminnan johtamisessa. Paul Nyberg Palomestari Helsingin kaupungin pelastuslaitos

Tilannekuva pelastustoiminnan johtamisessa. Paul Nyberg Palomestari Helsingin kaupungin pelastuslaitos Tilannekuva pelastustoiminnan johtamisessa Paul Nyberg Palomestari Helsingin kaupungin pelastuslaitos Tilannekuva terminä Tilannekuva herättää paljon ajatuksia Lukuisia tuotteita ja palveluita myydään

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistamishanke

Pelastustoimen uudistamishanke STM valmiusseminaari 26.-27.5.2016, Haikon kartano Pelastustoimen uudistamishanke V-P Ihamäki Pelastusjohtaja, pelastusjohtajat pj. (Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos) PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO

Lisätiedot

Pelastustoiminnan käsitteitä

Pelastustoiminnan käsitteitä 22.4.2013 Pelastustoiminnan käsitteitä Pelastustoiminnan käsitteiden hyväksyminen Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto asetti keväällä 2012 työryhmän, johon kuuluivat Mika Haverinen, Matti Honkanen ja

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 7/2015 1 (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 50 08.09.2015. 50 Asianro 4351/09.05.01.

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 7/2015 1 (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 50 08.09.2015. 50 Asianro 4351/09.05.01. Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 7/2015 1 (1) 50 Asianro 4351/09.05.01.02/2015 Pelastustoiminnan johtamisen muuttaminen Päätöshistoria 11.6.2015 34 Pelastuspäällikkö Erkki Asikainen 31.5.2015: teki

Lisätiedot

Pelastuslaitosten varautumis ja väestönsuojelutoiminta. Varautumisseminaari 19.3.2014

Pelastuslaitosten varautumis ja väestönsuojelutoiminta. Varautumisseminaari 19.3.2014 Pelastuslaitosten varautumis ja väestönsuojelutoiminta Varautumisseminaari 19.3.2014 Taustaa Väestönsuojelujaoston johtokunnan seminaari 14. 15.1.2014 Kyselyt pelastuslaitoksille 13.2. 16 laitosta vastasi

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistushanke

Pelastustoimen uudistushanke Pelastustoimen uudistushanke - Alueellinen yhteistoiminta pelastustoiminnassa ja poikkeusoloissa -työryhmä - Poikkeusolojen riskianalyysi -alatyöryhmä Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 13.10.2016, Jyväskylä

Lisätiedot

PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN

PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN 19.12. 2016 1 Teemaryhmän työsuunnitelma valmis Nykytilan kuvaus ja tilannekatsaus pelastuslaitoksen toiminnoista valmis Teema- ja sen alatyöryhmien esille nostamia asioita:

Lisätiedot

TILANNEKESKUS OSANA PELASTUSTOIMINNAN JOHTAMISJÄRJESTELMÄÄ

TILANNEKESKUS OSANA PELASTUSTOIMINNAN JOHTAMISJÄRJESTELMÄÄ TILANNEKESKUS OSANA PELASTUSTOIMINNAN JOHTAMISJÄRJESTELMÄÄ Helsingin kaupungin pelastuslaitos Ville Mensala esikuntapäällikkö Sisältö Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen johtamisjärjestelmä. Pelastustoiminnan

Lisätiedot

Väliraportti. Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio. Harri Setälä Pelastusjohtaja

Väliraportti. Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio. Harri Setälä Pelastusjohtaja Väliraportti Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio Harri Setälä Pelastusjohtaja Tehtäväkentän analysointi ja lähitulevaisuuden haasteet Hallitusohjelman kirjaukset pelastustoimesta:

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 2/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 7424/01.00.

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 2/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 7424/01.00. Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 2/2016 1 (1) 15 Asianro 7424/01.00.02/2015 Kehittämisaloite / pelastustoimen viranhaltijat pienissä kunnissa Joona Pellikan kehittämisaloite Mitä palvelua kehittämisaloite

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen Hankejohtaja Taito Vainio 1 Pelastustoimen kehittämistä ohjaavat linjaukset HALLITUSOHJELMATAVOITTEET 1) Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus. Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen

Pelastustoimen uudistus. Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen Pelastustoimen uudistus Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen Pelastustoimen uudistaminen Pelastustoimen uudistaminen tehdään, jotta edelleen tiukkenevassa taloudellisessa tilanteessa asiakkaan turvallisuustaso

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto 2017

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto 2017 Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto 2017 KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTA Sai alkunsa 2008 edellisenä vuonna käynnistyneellä yhteistyöhankkeella Kuntaliiton kanssa. Projektipäällikkönä toimi Piia Vähäsalo.

Lisätiedot

Maakunta- ja pelastustoimen uudistus - alueiden näkökulmat

Maakunta- ja pelastustoimen uudistus - alueiden näkökulmat Maakunta- ja pelastustoimen uudistus - alueiden näkökulmat MITEN NYKYTILAAN ON SAAVUTTU? 2 19.10.2017 Pelastustoimen aluejaon uudistaminen 2014 Pelastustoimen aluejako uudistetaan vähentämällä alueiden

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISIA TARKASTELUJA

VALTAKUNNALLISIA TARKASTELUJA VALTAKUNNALLISIA TARKASTELUJA PELASTUSTOIMINNAN TYÖKUORMAN AJALLISESTA VAIHTELUSTA Pelastustoimen tutkijatapaaminen, Kuopio 6.6.2018 Hanna Rekola, Helsingin pelastuslaitos UUDENLAISIA NÄKÖKULMIA RESURSSIEN

Lisätiedot

PELASTUSTOIMINNAN JOHTAMINEN -OHJE

PELASTUSTOIMINNAN JOHTAMINEN -OHJE 19.6.2007 1(10) PELASTUSTOIMINNAN JOHTAMINEN -OHJE 19.6.2007 2(10) SISÄLLYS 1 Ohje ja sen tarkoitus...3 2 Satakunnan pelastustoimen operatiivinen johtamisjärjestelmä...3 2.1 Johtovastuun ottaminen ja siirtäminen...4

Lisätiedot

Tällä hetkellä maksettavat ns. OTO lisät poistuvat

Tällä hetkellä maksettavat ns. OTO lisät poistuvat TS-Työryhmä 1 (5) OnEhkäJORY 3.1.2019 TS Työryhmä 4.1.2019 TS Työryhmä 22.1.2019 TS työryhmä 13.2.2019 TS työryhmä YT toimikunta 26.2.2019 Pelastuslautakunta 13.3.2019 Lapin pelastuslaitos tehtävien vaativuuden

Lisätiedot

M A A K U N TA U U D I S T U S Pelastustoimi ja varautuminen vuonna Jaakko Pukkinen, pelastusjohtaja

M A A K U N TA U U D I S T U S Pelastustoimi ja varautuminen vuonna Jaakko Pukkinen, pelastusjohtaja M A A K U N TA U U D I S T U S Pelastustoimi ja varautuminen vuonna 2019 Jaakko Pukkinen, pelastusjohtaja Tässä esityksessä Maakunnan vastuu varautumisesta Pelastustoimen vastuu toimialasta Järjestäminen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Jokilaaksojen pelastuslaitos 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jarmo Haapanen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

M A A K U N TA U U D I S T U S. Jaakko Pukkinen, pelastusjohtaja

M A A K U N TA U U D I S T U S. Jaakko Pukkinen, pelastusjohtaja M A A K U N TA U U D I S T U S 2019 Jaakko Pukkinen, pelastusjohtaja Yhteisty ö Alueellisen yhteisen varautumisen valtakunnalliset ja maakunnalliset tehtävät - VNOS 15 8 kohta - VnA sisäministeriöstä 1

Lisätiedot

Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta

Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta LSPel jäsenpalokuntien hallinnon ja päällystön seminaari 14.10.2017 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Twitter @PousiJouni 1 Tavoitteena sujuvoittaa

Lisätiedot

MERELTÄ TUNTUREILLE KAUPUNGEISTA ERÄMAIHIN

MERELTÄ TUNTUREILLE KAUPUNGEISTA ERÄMAIHIN MERELTÄ TUNTUREILLE KAUPUNGEISTA ERÄMAIHIN Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi 31.1.2019 Martti Soudunsaari Pelastusjohtaja Lapin liiton yhteydessä 2004 alkaen. Ohjaava lainsäädäntö pelastuslain ja pelastusasetuksen

Lisätiedot

Toimintasääntö

Toimintasääntö Toimintasääntö 1.2.2019 SISÄLLYSLUETTELO 1. PELASTUSLAITOKSEN TOIMINNAN OHJAUS 1 2. PELASTUSTOIMEN TOIMIALA 1 3. JOHTAMINEN 2 3.1. Johtamistapa 2 3.2. Johtajan tehtävät 2 3.3. Johto- ja yhteistoimintaryhmät

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen uudistus. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen uudistus Hankejohtaja Taito Vainio SOTE- ja aluehallintouudistus 26.5.2016 2 Maakuntauudistuksen työryhmät 1. Maakuntahallinnon tehtäväsiirrot -valmisteluryhmä (Jäsen Mika Kättö) 2. Maakuntahallinnon

Lisätiedot

VARAUTUMISSEMINAARI VARAUTUMINEN ALUEHALLINNON UUDISTUKSESSA

VARAUTUMISSEMINAARI VARAUTUMINEN ALUEHALLINNON UUDISTUKSESSA VARAUTUMISSEMINAARI 4.12.2008 VARAUTUMINEN ALUEHALLINNON UUDISTUKSESSA Pelastusylijohtaja Pentti Partanen VARAUTUMINEN Tarkoitetaan kaikkia niitä hallinnon ja elinkeinoelämän, tai jopa yksittäisen

Lisätiedot

1. Taustaa. 2. Toimintavalmiuden ylläpito

1. Taustaa. 2. Toimintavalmiuden ylläpito Yksikönjohtajan ohje 1. Taustaa Tämän ohjeen tavoitteena on selkeyttää ja yhtenäistää ryhmä- ja yksikkölähtöjen johtamistoimintaa ja ohjeistaa pelastus- ja tukiyksiköille käytettävä toimintamalli joukkue-

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 5/ (15) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 5/ (15) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 5/2015 1 (15) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 16:00-16:45 Paikka m/s AHTI 219, Kuopion matkustajasatama Saapuvilla olleet jäsenet Ilmari Hartikainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Etelä-Karjalan pelastuslaitos KUVAUSOHJE 2018

Etelä-Karjalan pelastuslaitos KUVAUSOHJE 2018 Etelä-Karjalan pelastuslaitos KUVAUSOHJE 2018 Päivitetty 12.2.2018 Lähteet: Pelastustoimen viestintäopas, Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston julkaisu 1/2015 Kuvaaminen pelastustoimintatehtävissä, Sisäministeriön

Lisätiedot

Itä-Uudenmaan aluepelastuslautakunta ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN TALOUSARVIO- JA TALOUSSUUNNITELMAEHDOTUS /13.

Itä-Uudenmaan aluepelastuslautakunta ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN TALOUSARVIO- JA TALOUSSUUNNITELMAEHDOTUS /13. Itä-Uudenmaan aluepelastuslautakunta 8 17.10.2017 ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN TALOUSARVIO- JA TALOUSSUUNNITELMAEHDOTUS 2018-2020 76/13.130/2017 IUALPEL 17.10.2017 8 Valmistelu: Olavi Liljemark Pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistushanke Viestintätyöryhmän työsuunnitelma - Pelastustoimen viestinnän tulevaisuus-

Pelastustoimen uudistushanke Viestintätyöryhmän työsuunnitelma - Pelastustoimen viestinnän tulevaisuus- Pelastustoimen uudistushanke Viestintätyöryhmän työsuunnitelma - Pelastustoimen viestinnän tulevaisuus- Jarmo Haapanen 26.11.2017 Pelastustoimen uudistushankkeen viestintätyöryhmä Asetettu hankesuunnitelman

Lisätiedot

Tilanne- ja johtokeskushenkilöstön

Tilanne- ja johtokeskushenkilöstön 30.11.2018 Tilanne- ja johtokeskushenkilöstön koulutus Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston julkaisu 6/2018 Matti Honkanen Keijo Kangastie Terho Pylkkänen Jussi Rahikainen 1 Sisällysluettelo Käsitteet...

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN PELASTUSLAITOKSET

TULEVAISUUDEN PELASTUSLAITOKSET TULEVAISUUDEN PELASTUSLAITOKSET Joensuu 17.2.2011 AIHEET Hallituksen linjaukset toimintakykyhankkeen osalta Pelastustoimen kehittäminen 2 HALLITUKSEN ILTAKOULU Iltakoulukäsittely 19.5.2010 Hallituksen

Lisätiedot

Lapin pelastuslaitos Tehtävät, vastuu ja varautuminen. Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi nro 51 Sodankylä

Lapin pelastuslaitos Tehtävät, vastuu ja varautuminen. Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi nro 51 Sodankylä Lapin pelastuslaitos Tehtävät, vastuu ja varautuminen Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi nro 51 Sodankylä 1.2.2017 Martti Soudunsaari Pelastusjohtaja Yksi maamme 22 pelastuslaitoksesta. Lapin liiton

Lisätiedot

VÄLIRAPORTTI PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN

VÄLIRAPORTTI PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN VÄLIRAPORTTI PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN www.ekarjala.fi 1 PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN TYÖRYHMÄN TYÖSKENTELY / Osallistujat: Pelastuslaitoksen yhteistyöryhmä täydennettynä Eksoten ensihoidon palvelupäälliköllä

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon päivystys maakunnissa Kuntamarkkinat

Ympäristöterveydenhuollon päivystys maakunnissa Kuntamarkkinat Ympäristöterveydenhuollon päivystys maakunnissa Kuntamarkkinat 12.9.2018 Erja-Riitta Tarhanen/ Etelä-Suomen AVI y Kenelle soitan viikonloppuna? Nykytilanne Elintarvikevalvonta Terveydensuojeluvalvonta

Lisätiedot

TAMPEREEN ALUEPELASTUSLAITOS

TAMPEREEN ALUEPELASTUSLAITOS TAMPEREEN ALUEPELASTUSLAITOS VARAUTUMISEN VALTAKUNNALLISET OPINTOPÄIVÄT 19.-20.10.2011 PIRKANMAAN KUNTIEN VALMIUSTOIMINTA JA PELASTUSTOIMI PELASTUSLAKIUUDISTUS 2011 YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010

Lisätiedot

JTS-prosesi pelastustoimen näkökulmasta. Hankejohtaja Taito Vainio

JTS-prosesi pelastustoimen näkökulmasta. Hankejohtaja Taito Vainio JTS-prosesi pelastustoimen näkökulmasta Hankejohtaja Taito Vainio Yleiset pelastustoimen tavoitteet Mahdollistaa tarvittaessa nykyistä paremmin valtakunnalliset ja yhdenmukaiset toimintamallit, yhteiset

Lisätiedot

Toimintasääntö

Toimintasääntö Toimintasääntö 1.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. PELASTUSLAITOKSEN TOIMINNAN OHJAUS 1 2. PELASTUSTOIMEN TOIMIALA 1 3. JOHTAMINEN 2 3.1. Johtamistapa 2 3.2. Johtajan tehtävät 2 3.3. Johto- ja yhteistoimintaryhmät

Lisätiedot

ICT kehitysnäkymät. Pelastustoimen ajankohtaispäivät 8.10.2015 Ylitarkastaja Teemu Luukko

ICT kehitysnäkymät. Pelastustoimen ajankohtaispäivät 8.10.2015 Ylitarkastaja Teemu Luukko ICT kehitysnäkymät Pelastustoimen ajankohtaispäivät 8.10.2015 Ylitarkastaja Teemu Luukko 2 Mikä ICT? Digitaalisuus Kyber IoT LTE, MKR PRS.. Vaatii pohjalle yhteiset toimintatavat ja -ratkaisut 3 4 5 ICT:n

Lisätiedot

PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013

PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013 TIEDOTE 1 (6) 2/2013 31.5.2013 PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013 Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston toinen tiedote Edessäsi on Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston toinen tiedote.

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee. Varautuminen

Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee. Varautuminen Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee Varautuminen Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 22.11.2018 Varautumisjohtaja Jussi Korhonen, SM Varautuminen: pelastustoimen uudistus ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Pelastustoimen viestintä nyt ja tulevaisuudessa

Pelastustoimen viestintä nyt ja tulevaisuudessa Pelastustoimen viestintä nyt ja tulevaisuudessa Pelastustoimen viestintäfoorumi 27.8.2018, Helsinki tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto vt. viestintäjohtaja Milla Meretniemi, sisäministeriö pelastusjohtaja

Lisätiedot

Pelastustoimen strategia SPEK:n pelastusalan neuvottelupäivät

Pelastustoimen strategia SPEK:n pelastusalan neuvottelupäivät Pelastustoimen strategia SPEK:n pelastusalan neuvottelupäivät 9.12.2015 Tiina Männikkö Pelastustoimen strategiahanke SM asetti hankkeen ajalle 12/2014 5/2016 Ohjausryhmä Strategiaryhmä 8.1.2016 2 Strategiahankkeen

Lisätiedot

Vammaisasiain yhteistyöryhmä seminaari. Pelastusalan lainsäädäntöä Pelastustoimen maakuntauudistus

Vammaisasiain yhteistyöryhmä seminaari. Pelastusalan lainsäädäntöä Pelastustoimen maakuntauudistus Vammaisasiain yhteistyöryhmä seminaari Pelastusalan lainsäädäntöä Pelastustoimen maakuntauudistus 16.5.2018 Pikkuparlamentti erityisasiantuntija Jarkko Häyrinen 18.5.2018 1 Pelastuslaki 9 Rakennusten palo-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Pelastuslaitos

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Pelastuslaitos Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 12 ten sivutoimisen ja vapaaehtoisen henkilöstön koulutusjärjestelmän kehittäminen, lausunto koulutuksen kehittämistyöryhmän esityksestä HEL 2016-004710 T 01 03 00 00

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS. Kuntien ja seutujen rooli tulevaisuudessa seminaari Raahe

MAAKUNTAUUDISTUS. Kuntien ja seutujen rooli tulevaisuudessa seminaari Raahe MAAKUNTAUUDISTUS Kuntien ja seutujen rooli tulevaisuudessa seminaari Raahe 31.5.2017 Pelastusjohtaja Jarmo Haapanen Jokilaaksojen pelastuslaitos HALLITUKSEN LINJAUKSIA 5.4.2016 9.2.2017 Hallituksen linjaukset

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Etelä-Karjalan pelastuslaitos vastaa kaikissa

Lisätiedot

JOHTAMINEN CBRNE- TILANTEISSA

JOHTAMINEN CBRNE- TILANTEISSA JOHTAMINEN CBRNE- TILANTEISSA PELASTUSTOIMEN JOHTAMINEN CBRNE- TILANTEISSA chemical (kemiallinen), b iological (biologinen), radiological (säteily), nuclear (ydin) j a explosives( räjähteet) MIKKELI 10.9.2013

Lisätiedot

Varautumisen uudet rakenteet. Vesa-Pekka Tervo pelastustoimen kehittämispäällikkö KUMA 2017, Tietoisku: Varautumisen uudet toimintatavat A 3.

Varautumisen uudet rakenteet. Vesa-Pekka Tervo pelastustoimen kehittämispäällikkö KUMA 2017, Tietoisku: Varautumisen uudet toimintatavat A 3. Varautumisen uudet rakenteet Vesa-Pekka Tervo pelastustoimen kehittämispäällikkö KUMA 2017, Tietoisku: Varautumisen uudet toimintatavat A 3.22 Alueellinen varautumisen yhteensovittaminen Malli on rajattu

Lisätiedot

Pelastustoimi ja varautuminen -työryhmä

Pelastustoimi ja varautuminen -työryhmä Pelastustoimi ja varautuminen -työryhmä 5.6.2018 Esivalmistelun toisen vaiheen loppuraportti 30.7.2018 1 www.pirkanmaa2019.fi Sisällysluettelo 1. Työryhmän tavoitteiden ja tulosten toteutumisen arviointi

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015

Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2013 1 Sisällysluettelo SISÄLLYSLUETTELO... 1 HALLINTO- JA TUKIPALVELUT... 2 HALLINTOPALVELUT... 2 TYÖSUOJELUTOIMINTA... 2 VIESTINTÄ... 2 KEHITTÄMISRYHMÄ...

Lisätiedot

Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen

Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTA Sai alkunsa 2008 Nykyinen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Noljakantie 4 80140 Joensuu Ydintietoja pelastuslaitoksesta Ylimpänä päättävänä elimenä toimii

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto hallituksen esityksestä laiksi pelastustoimen järjestämisestä (SM SMDnro )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto hallituksen esityksestä laiksi pelastustoimen järjestämisestä (SM SMDnro ) 10.11.2016 Sivu 1 / 1 3746/2016 03.03.00 44 Lausunto hallituksen esityksestä laiksi pelastustoimen järjestämisestä (SM 1620744 SMDnro- 2015-2070) Valmistelijat / lisätiedot: Kimmo Markkanen, puh. 09 816

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vaikuttavaa yhteistyötä

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vaikuttavaa yhteistyötä Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vaikuttavaa yhteistyötä PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTA Sai alkunsa 2008 Nykyinen toiminta perustuu 16.8.2011

Lisätiedot

Pelastuspäällikkö Terho Pylkkänen

Pelastuspäällikkö Terho Pylkkänen KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOS MELLERSTA ÖSTERBOTTENS OCH JAKOBSTADSOMRÅDETS RÄDDNINGSVERK Viranomaiset kriisissä -seminaari 1.9.2016 Pelastuspäällikkö Terho Pylkkänen Pelastustoiminnan

Lisätiedot

Kotimaaliikenteen matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä. MRCC Turku Ltn Jani Salokannel

Kotimaaliikenteen matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä. MRCC Turku Ltn Jani Salokannel Kotimaaliikenteen matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä MRCC Turku Ltn Jani Salokannel Meripelastus Rajavartiolaitos on johtava meripelastusviranomainen, joka vastaa meripelastustoimen järjestämisestä

Lisätiedot

Pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksen väliarviointi PelJk

Pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksen väliarviointi PelJk Pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksen väliarviointi 2016 PelJk 18.8.2016 Palvelutasopäätös 2014-2018 Pelastustoimen palvelutasopäätös on pelastuslain 28 :n mukainen päätös alueen palvelutasosta ja suunnitelma

Lisätiedot

1. Perusvalmius on valmiustila, jossa toimitaan normaaliaikana.

1. Perusvalmius on valmiustila, jossa toimitaan normaaliaikana. ROVANIEMEN KAUPUNGIN POIKKEUSOLOJEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginhallituksessa 27.3.2013 130 Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.5.2013 78 1 SOVELTAMINEN Tätä johtosääntöä sovelletaan Rovaniemen kaupungissa

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus

Pelastustoimen uudistus Pelastustoimen uudistus Länsi-Suomen Pelastusalan liitto, koulutusseminaari 29.-30.10.2016 Erityisasiantuntija Jouni Pousi 29.10.2016 2 29.10.2016 3 29.10.2016 4 29.10.2016 5 29.10.2016 6 Pelastustoimen

Lisätiedot

Palotutkimuksen päivät Hanasaari. Matti Honkanen

Palotutkimuksen päivät Hanasaari. Matti Honkanen Pelastustoimen yhteinen osaamisenkartoitusmalli Päivystävän päällikön ja päivystävän palomestarin tasoille sekä tilannekeskushenkilöstölle Palotutkimuksen päivät 30.8.2017 Hanasaari Matti Honkanen OSAAMISENKARTOITUS

Lisätiedot

ENSIHOITOKESKUS Satakunnan ensihoitopalvelut vuoteen 2013

ENSIHOITOKESKUS Satakunnan ensihoitopalvelut vuoteen 2013 Satakunnan ensihoitopalvelut vuoteen 2013 JYRI LILJA ensihoitopäällikkö Eduskunta on hyväksynyt uuden terveydenhuoltolain, joka tulee voimaan 1.5.2011. Lain mukaan ensihoitopalvelun järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

PELASTUSPALVELUJEN INVESTOINNIT VUOSI Ajoneuvokalusto Sammutusauto - alusta korityö avust

PELASTUSPALVELUJEN INVESTOINNIT VUOSI Ajoneuvokalusto Sammutusauto - alusta korityö avust PELASTUSPALVELUJEN INVESTOINNIT 2019-2021 VUOSI 2019 2020 2021 Ajoneuvokalusto Sammutusauto - alusta 120 000 120 000 - korityö 176 000 176 000 - avustus - kalusto 60 000 60 000 nettoinvestointi 0 356 000

Lisätiedot

Pelastustoimi. Maakunnan pelastusliikelaitos fuusion esiselvitys. Maakuntahallitus Olavi Liljemark

Pelastustoimi. Maakunnan pelastusliikelaitos fuusion esiselvitys. Maakuntahallitus Olavi Liljemark Pelastustoimi Maakunnan pelastusliikelaitos fuusion esiselvitys Maakuntahallitus 20.8.2018 Olavi Liljemark Osana maakuntauudistusta Uudenmaan maakuntaan perustetaan maakunnan turvallisuustoimialasta ja

Lisätiedot

Pelastustoimen kehittäminen. Pelastusylitarkastaja Taito Vainio

Pelastustoimen kehittäminen. Pelastusylitarkastaja Taito Vainio Pelastustoimen kehittäminen Pelastusylitarkastaja Taito Vainio 2.12.2015 2 Hallitusohjelman kirjaukset pelastustoimesta Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista johtamista, suunnittelua, ohjausta,

Lisätiedot

SW/HNo Allekirjoitetun asiakirjan sähköinen versio

SW/HNo Allekirjoitetun asiakirjan sähköinen versio Toimintasääntö 9.3.2015 1(11) PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Johtaminen 1.1 Pelastuslaitoksen johto ja toimivallan delegointi 1.2 Osastopäälliköiden tehtävät Pelastuskomentajan, osastopäälliköiden

Lisätiedot

Forssan kaupunki antaa oma-aloitteisesti lakiluonnoksesta seuraavan lausunnon:

Forssan kaupunki antaa oma-aloitteisesti lakiluonnoksesta seuraavan lausunnon: forssa Sisäministeriölle Pelastustoimen järjestämistä koskevan lain luonnoksesta annettava lausunto Forssan kaupunki antaa oma-aloitteisesti lakiluonnoksesta seuraavan lausunnon: Lain yleisperustelut Maakuntauudistuksesta

Lisätiedot

Ajankohtaista maakunta- ja soteuudistuksen. valmistelusta LAHTI Kari Hakari Maakuntauudistuksen muutosjohtaja Valtiovarainministeriö

Ajankohtaista maakunta- ja soteuudistuksen. valmistelusta LAHTI Kari Hakari Maakuntauudistuksen muutosjohtaja Valtiovarainministeriö Ajankohtaista maakunta- ja soteuudistuksen valtakunnallisesta valmistelusta LAHTI 30.1.2018 Kari Hakari Maakuntauudistuksen muutosjohtaja Valtiovarainministeriö Aikataulu EK:n valiokunnissa 41 lakia Maantielaki-HE

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 9356/00.01.

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 9356/00.01. Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/2014 1 (1) 4 Asianro 9356/00.01.00/2013 Lausunto pelastustoimen aluejaosta ja pelastustoimen järjestelmän uudelleenorganisoinnista Pelastusjohtaja Jukka Koponen

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN PELASTUSTOIMEN JA VARAUTUMISEN VALMISTELU TYÖRYHMÄN TR3 TILANNEKATSAUS

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN PELASTUSTOIMEN JA VARAUTUMISEN VALMISTELU TYÖRYHMÄN TR3 TILANNEKATSAUS POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN PELASTUSTOIMEN JA VARAUTUMISEN VALMISTELU TYÖRYHMÄN TR3 TILANNEKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEN JOHTORYHMÄ 8.6.2017 Pelastusjohtaja Petteri Helisten Oulu-Koillismaan pelastuslaitos

Lisätiedot

PERA. Pelastustoimen ja Ensihoidon RiskinArvio (PERA) hankkeen nykytila. Työturvallisuusseminaari, Espoo 15.4.2015

PERA. Pelastustoimen ja Ensihoidon RiskinArvio (PERA) hankkeen nykytila. Työturvallisuusseminaari, Espoo 15.4.2015 PERA Pelastustoimen ja Ensihoidon RiskinArvio (PERA) hankkeen nykytila Työturvallisuusseminaari, Espoo 15.4.2015 Ohjelmistosuunnittelija Teemu Mykkänen Hankekoordinaattori Maija Puranen 21.4.2015 1 PERA

Lisätiedot

Pelastustoimen ja siviilivalmiuden hallitusohjelmatavoitteet - Sisäministeriön näkökulma

Pelastustoimen ja siviilivalmiuden hallitusohjelmatavoitteet - Sisäministeriön näkökulma Pelastustoimen ja siviilivalmiuden hallitusohjelmatavoitteet - Sisäministeriön näkökulma Turvallinen Suomi 26.3.2019 Pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakka Pelastustoimen ja siviilivalmiuden tavoitteet lainsäädännöstä

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS Toiminnan kuvaus Etelä-Karjalan pelastuslaitos vastaa kaikissa olosuhteissa siitä, että pelastuslaitokselle säädetyt tehtävät suunnitellaan ja toteutetaan mahdollisimman tehokkaalla

Lisätiedot

Asiakirjasta omistajuuteen

Asiakirjasta omistajuuteen Asiakirjasta omistajuuteen Maakuntafoorumi 5.3.2019 Vesa-Pekka Tervo @VPTervo 5.3.2019 Tarkastelutasot - hierarkia Strateginen Taktinen Operatiivinen Lainsäädäntö 141 Hallintosääntö Maakunnan strategia

Lisätiedot

Pelastustoimi ja varautuminen vuonna 2019

Pelastustoimi ja varautuminen vuonna 2019 MAAKUNTAUUDISTUS Pelastustoimi ja varautuminen vuonna 2019 Jaakko Pukkinen, pelastusjohtaja Tässä esityksessä Maakunnan vastuu varautumisesta Pelastustoimen vastuu toimialasta Järjestäminen - tuo>aminen

Lisätiedot

Sairaalaturvallisuuden neuvottelupäivät 27.9.2012. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos Valmiussuunnittelija Pasi Markkanen

Sairaalaturvallisuuden neuvottelupäivät 27.9.2012. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos Valmiussuunnittelija Pasi Markkanen Sairaalaturvallisuuden neuvottelupäivät 27.9.2012 Pohjois-Karjalan pelastuslaitos Valmiussuunnittelija Pasi Markkanen Operatiivinen yhteistoimintasuunnitelma laajojen myrskytuhojen varalle Suunnitelman

Lisätiedot

Hankejohtaja Taito Vainion katsaus pelastustoimen uudistukseen

Hankejohtaja Taito Vainion katsaus pelastustoimen uudistukseen Hankejohtaja Taito Vainion katsaus pelastustoimen uudistukseen 29.9.2017 Sote- ja maakuntauudistuksen työryhmät on organisoitu uudelleen lopussa olevan kaaviokuvan mukaisesti: Virkamiesohjausryhmän jäsen

Lisätiedot

JEHU 2019 TIETOKILPAILUN OIKEAT VASTAUKSET

JEHU 2019 TIETOKILPAILUN OIKEAT VASTAUKSET NIMI PALOKUNT A TUNNUS Oikeasta vastauksesta saa pisteitä. Oikein / väärin - tehtävistä 1 pst / kohta. Yhdistämistehtävän pistemäärä on 4 (neljä) pistettä. Neljä pistettä jaettuna kohtien määrällä /kohta.

Lisätiedot

KAINUUN PELASTUSLAITOS

KAINUUN PELASTUSLAITOS KAINUUN PELASTUSLAITOS MUUTOSINFOT ke 22.3. Suomussalmi ke 29.3. Ristijärvi ti 4.4. Paltamo ti 25.4. Puolanka ke 3.5. Sotkamo ke 10.5. Kajaani ke 17.5. Kuhmo to 18.5. Hyrynsalmi KAINUUN PELASTUSLAITOS

Lisätiedot

Sopimuspalokuntatoiminta Päijät Hämeessä

Sopimuspalokuntatoiminta Päijät Hämeessä Sopimuspalokuntatoiminta Päijät Hämeessä Palopäällystöpäivät Lahti 24.3.2018 Jyrki Tarhonen SSPL Päijät Häme Tapani Lehtinen aluepalopäällikkö Päijät Hämeen Pelastuslaitos Päijät Hämeen Pelastuslaitos

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Suomen Kuntaliitto Toinen Linja 14 Kuntatalo PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON ALKUTAIVAL Pelastuslaitosten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Pelastuslautakunta PEK/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Pelastuslautakunta PEK/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (5) 129 Pelastuslaitos, talousarvion toteutumisennuste 3/2016 HEL 2016-004817 T 02 02 01 Päätös Sitovat toiminnalliset tavoitteet Toiminnalliset tavoitteet päätti

Lisätiedot

Ensihoitopalvelun ja terveydenhuollon päivystyksen uudistus

Ensihoitopalvelun ja terveydenhuollon päivystyksen uudistus Ensihoitopalvelun ja terveydenhuollon päivystyksen uudistus 16.5.2017 Lasse Ilkka STM 1 17.5.2017 Aikataulu HE 15/2017 eduskunnassa: maakuntalaki, sotejärjestämislaki, voimaanpanolaki, jne Ensihoitoa koskevat

Lisätiedot

MAAKUNTIEN PELASTUSLAITOSTEN JOHTOKESKUKSIEN LUOMINEN

MAAKUNTIEN PELASTUSLAITOSTEN JOHTOKESKUKSIEN LUOMINEN MAAKUNTIEN PELASTUSLAITOSTEN JOHTOKESKUKSIEN LUOMINEN Pauli Keskinen Opinnäytetyö Huhtikuu 2018 Tampereen ammattikorkeakoulu Teknologiaosaamisen johtaminen koulutusohjelma TIIVISTELMÄ Tampereen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Maakuntien asema ja rooli varautumisen toimijoina

Maakuntien asema ja rooli varautumisen toimijoina Maakuntien asema ja rooli varautumisen toimijoina Maakunnat varautumisen toimijoina -seminaari 26.9.2017 Varautumispäällikkö Jussi Korhonen, sisäministeriö Maakuntauudistuksen valmius- ja varautumistehtävien

Lisätiedot

Myrskyt ja muuttuva politiikka- miten varautua tulevaisuuden riskeihin maatiloilla. 27.11.2013 Myrskyt 2010. Miten selvittiin Eino-myrsky 17.11.

Myrskyt ja muuttuva politiikka- miten varautua tulevaisuuden riskeihin maatiloilla. 27.11.2013 Myrskyt 2010. Miten selvittiin Eino-myrsky 17.11. Myrskyt ja muuttuva politiikka- miten varautua tulevaisuuden riskeihin maatiloilla. 27.11.2013 Myrskyt 2010. Miten selvittiin Eino-myrsky 17.11.2013 Pelastusviranomaisen rooli myrskytuhoissa Pelastuslain

Lisätiedot

Pelastuslaitoksen henkilöstösuunnittelu ja tavoiteorganisaatio lukien

Pelastuslaitoksen henkilöstösuunnittelu ja tavoiteorganisaatio lukien ( X ) tiedoksi ( ) toimenpiteitä varten Toimituskirjan oikeaksi todistaa : Kokkolassa keskusvirastossa 11.9.2015 Hallintosihteeri Leena Heinua-Nieminen JAKELU Pelastuslaitoksen henkilöstösuunnittelu ja

Lisätiedot

PELASTUSLAITOKSEN RISKIANALYYSI SOTILAALLISEN VOIMANKÄYTÖN TILANTEESTA

PELASTUSLAITOKSEN RISKIANALYYSI SOTILAALLISEN VOIMANKÄYTÖN TILANTEESTA PELASTUSLAITOKSEN RISKIANALYYSI SOTILAALLISEN VOIMANKÄYTÖN TILANTEESTA Loppuraportti (tiivistelmä), Pelastustoimen uudistushanke / poikkeusolojen riskianalyysi -alatyöryhmä Pelastuslaitoksen riskianalyysi

Lisätiedot

SOPIMUSPALOKUNTATOIMINNAN EDISTÄMINEN. SPPL PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT Erityisasiantuntija Jouni Pousi

SOPIMUSPALOKUNTATOIMINNAN EDISTÄMINEN. SPPL PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT Erityisasiantuntija Jouni Pousi SOPIMUSPALOKUNTATOIMINNAN EDISTÄMINEN SPPL PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT 6. 8.4.2017 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Pelastustoimen visio 2025: Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 31.5.2016 2 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Pohjois-Savon soten tietojohtamisen kehittämiskokemukset

Pohjois-Savon soten tietojohtamisen kehittämiskokemukset Pohjois-Savon soten tietojohtamisen kehittämiskokemukset 10.9.2019 Eija Peltonen, johtava hoitaja, TtT Tietojohtamisen vastuuvalmistelija ad.31.3.2019 Tietojohtamisen kehittämiskokemukset Alla olevia asioita

Lisätiedot

Varautuminen ja pelastustoimi

Varautuminen ja pelastustoimi Varautuminen ja pelastustoimi Valmistelun tilannekuva 18.5.2018 Aaro Toivonen & Tero Suursalmi 18.5.2018 Valmistelun keskeinen sisältö 1(2) Uudenmaan maakunnan varautumistoiminnan valmistelu aloitettu

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta SISÄLLYSLUETTELO Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta 20.03.201 3 Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2019... 1 - KUPtalousarvio2019alustava...

Lisätiedot

Sisäministeriön asetus

Sisäministeriön asetus Sisäministeriön asetus pelastustoimen suunnitelmista Sisäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään pelastuslain (379/2011) 47 :n 5 momentin nojalla, sellaisena kuin se on laissa ( / ): 1 Soveltamisala

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. 7 Espoon kaupunginhallituksen esitys valtioneuvostolle pelastustoimen ja ensihoidon järjestämisestä

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. 7 Espoon kaupunginhallituksen esitys valtioneuvostolle pelastustoimen ja ensihoidon järjestämisestä 09.03.2017 Sivu 1 / 1 660/2017 00.01.00.03 7 Espoon kaupunginhallituksen esitys valtioneuvostolle pelastustoimen ja ensihoidon järjestämisestä Valmistelijat / lisätiedot: Katariina Kaukonen, puh. 040 527

Lisätiedot

PELASTUSLAKI ÖLJY- JA KEMIKAALIVAHINKOJEN TORJUNTA. Pelastuspäällikkö Ilpo Tolonen

PELASTUSLAKI ÖLJY- JA KEMIKAALIVAHINKOJEN TORJUNTA. Pelastuspäällikkö Ilpo Tolonen PELASTUSLAKI ÖLJY- JA KEMIKAALIVAHINKOJEN TORJUNTA Pelastuspäällikkö Ilpo Tolonen Pelastuslaki 1.1.2019 Ympäristönsuojelulaki ja asetus (527/2014, 713/2014, voimaan 1.9.2014) ÖLJYVAHINGOT: - viranomaistorjuntaa

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Ylivieskan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 25.9.2012 64 Voimaantulopäivä 1.11.2012 I LUKU JOKILAAKSOJEN PELASTUSLAITOKSEN YLEISET PERUSTEET

Lisätiedot

33 Pelastuslautakunnan lausunto lakiluonnoksesta pelastustoimen järjestämiseksi

33 Pelastuslautakunnan lausunto lakiluonnoksesta pelastustoimen järjestämiseksi Mikkeli Pöytäkirja 24/2016 1 (8) Aika 03.11.2016, klo 17:00-18:00 Paikka TUMA Sammonkatu 12 Käsitellyt asiat 31 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 32 Pöytäkirjan tarkastus 33 Pelastuslautakunnan

Lisätiedot

Yhteinen varautuminen alueella

Yhteinen varautuminen alueella Yhteinen varautuminen alueella Maakuntahallitus 23.11.2018 Jarkko Jäntti Varautumisen valmistelija Uusi tehtävä HE 15/2017vp 142 Alueellisen varautumisen yhteensovittaminen Maakunnan on huolehdittava seuraavista

Lisätiedot

PELASTUSLAITOS ULKOINEN PELASTUSSUUNNITELMA. Itä-Suomen Huoltorykmentti Koivujärven varasto

PELASTUSLAITOS ULKOINEN PELASTUSSUUNNITELMA. Itä-Suomen Huoltorykmentti Koivujärven varasto PELASTUSLAITOS ULKOINEN PELASTUSSUUNNITELMA Itä-Suomen Huoltorykmentti Koivujärven varasto HYVÄKSYNTÄ: Päiväys Nimi Virka-asema Päivitystiedot Päiväys Asia Nimi ja virka-asema Sisältö 1 YLEISTÄ 1.1 Suunnitelman

Lisätiedot