Valmistelija: sosiaalijohtaja Leena Pimperi-Koivisto ( )

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valmistelija: sosiaalijohtaja Leena Pimperi-Koivisto (050-3950 331)"

Transkriptio

1 Yhtymähallitus Yhtymähallitus Alkoholiohjelman kuntakumppanuussopimus YhtHall Valmistelija: sosiaalijohtaja Leena Pimperi-Koivisto ( ) Valtioneuvosto on asettanut sosiaali- ja terveysministeriön tehtäväksi laajapohjaisen alkoholiohjelman valmistelun ja toimeenpanon vuosina Alkoholiohjelma jatkuu uudella kaudella Ohjelman tavoitteena on saada yhteiskunnan eri toimijat yhdessä ehkäisemään alkoholista aiheutuvia haittoja. Yksi yhteistyön muoto on kumppanuussopimus. Oulun lääninhallituksen sosiaali- ja terveysosasto kutsuu saapuneella kirjeellään (OLH /so-15) alkoholiohjelman kumppanuuteen ohjelmakaudelle alueensa kuntia, kaupunkeja ja yhteistoiminta-alueita. Oulun läänissä alkoholin kulutus on noussut vuosi vuodelta, kuten koko Suomessa. Kainuussa kulutus on jopa hieman korkeampaa kuin Suomessa keskimäärin. Lisäksi läänimme vuotiaat tupakoivat useammin kuin maassamme keksimäärin ja kainuulaiset vuotiaat juovat itsensä humalaan hieman muita suomalaisnuoria useammin. Alkoholin kulutuksen kasvaessa myös siitä aiheutuvat haitat lisääntyvät. Oulun läänin sairaaloissa ja terveyskeskuksissa hoidetaan koko Suomeen verrattuna enemmän päihteistä johtuvia sairauksia, mutta päihdelaitoksissa hoidettuja on vähemmän. Päihdetyö on tärkeä osa kuntien laaja-alaista hyvinvointityötä. Ehkäisevä päihdetyö on moniammatillista ja poikkihallinnollista yhteistyötä päihteettömyyden edistämiseksi sekä alkoholin, huumeiden ja tupakan tuomien haittojen vähentämiseksi. Oulun läänissä 86 % kunnista on nimennyt ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilön, mutta moniammatillinen työryhmä toimii vain 49 %:ssa kunnista. Määrä on vähentynyt 2000-luvun alusta. Kunnistamme 55 % tekee seudullista yhteistyötä. Kunnat ovat merkittäviä toimijoita alkoholihaittojen ehkäisemisessä. Alkoholiohjelman kumppanuus merkitsee yhteistä sitoutumista alkoholihaittojen ehkäisyyn ja vähentämiseen. Kumppani sitoutuu toteuttamaan laatimaansa toimintasuunnitelmaa, arvioimaan omaa toimintaansa sekä tiedottamaan alkoholiohjelmasta omalla toimialueellaan. Sopimuksiin kirjataan entistä konkreettisempia sisältöjä, jotta niiden toteutumista voidaan paremmin seurata ja ne saadaan todellisiksi toimintamalleiksi operatiivisen työn tueksi. Alkoholiohjelman kumppaniksi voivat ryhtyä kunnat, järjestöt ja alkoholielinkeino. kumppaneita on jo yli 200. Edellisellä ohjelmakaudella Oulun läänissä kumppanuussopimuksen allekirjoitti Kainuun maakuntakuntayhtymä, Kajaani, Kuusamo ja Pyhäjoki. Solmitut sopimukset ovat yhä voimassa ja Alkoholiohjelman aluekoordinaattori tulee ensi syksyn aikana olemaan yhteydessä vanhoihin kumppaneihin ja päivittämään sopimukset. Tänä keväänä Oulun läänistä on tullut kahdeksan uutta kumppania: kuntakumppanit Haapajärvi, Kärsämäki, Pyhäjärvi, Reisjärvi, Sievi ja Ylivieska sekä Peruspalvelukuntayhtymä Kallio ja Mannerheimin lastensuojeluliiton Kärsämäen yhdistys. Uusia kumppaneita toivotaan lisää.

2 Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) sekä Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos (THL) tukevat kumppaniensa Alkoholiohjelmaan liittyvien tavoitteiden saavuttamista ja niiden toteutumisen seurantaa mm. välittämällä tietoa alan tutkimuksesta ja hyvistä käytännöistä, edistämällä kuntien ja seutukuntien yhteistoimintaa sekä ottamalla sekä Paras-uudistuksen että Kasteohjelman tuomat mahdollisuudet ja velvoitteet huomioon. Kumppaneille järjestetään alueellisen koordinaation kautta koulutuksia; mm. mini-interventio, perhetyö, päihdeavainindikaattorit, Sotkanet-tietokanta, ehkäisevän päihdetyön laatukriteerit sekä työpajoja liittyen laatutyöhön ja hyvien käytäntöjen mallintamiseen. STM ja THL huolehtivat Alkoholiohjelman yhteydessä siitä, että kumppanit saavat tiedon ohjelmaan liittyvän toiminnan ulkopuolisista rahoitusmahdollisuuksista. Kumppanit saavat myös etuoikeutetun aseman ohjelman tiedotuksessa ja yhteyden ohjelman kumppanien muodostamaan viestintäverkostoon sekä Alkoholiohjelman logon käyttöoikeuden ohjelman tavoitteita tukevissa tuotteissa ja yhteyksissä. Kaikki Alkoholiohjelman sopimukset allekirjoitetaan sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos koordinoi kuntien kumppanuussopimusten tekoa ja seuraa niiden toteutumista. Alkoholiohjelman aluekoordinaattorina Oulun läänissä toimii Raija Fors. Lisätietoa Alkoholiohjelmasta ja kumppaneista löytyy myös osoitteesta Alkoholiohjelman uusien kuntakumppanuussopimusten allekirjoitustilaisuus on Oulussa hyvinvointifoorumissa , jota ennen kuntasopimusten sopimussisällöt tulisi olla valmiina ja kuntien valtuustoissa tai muissa vastaavissa toimielimissä hyväksyttyinä, jotta ne voidaan allekirjoittaa. Oulunkaaren seutukunnan toiminta on vuoden 2010 alussa muuttunut erityisesti kunta- ja palvelurakenneuudistuksen puitelain vuoksi. Oulunkaaren kuntayhtymään kuuluu vuoden alusta lähtien neljä kuntaa: Ii, Pudasjärvi, Utajärvi ja Vaala. Oulunkaaren kuntayhtymän tehtävänä on mm. toimia palvelukuntayhtymänä jäsenkuntien järjestettäväksi säädettyjen sosiaali- ja terveydenhuollon lakisääteisten palvelujen järjestämisessä tai tuottamisessa. Lisäksi kuntayhtymä toimii kuntien yhteisesti päättämien muiden palvelujen tuottamisessa sekä toimii alueiden kehittämisestä annetun lain ja muiden seutuyhteistyötä koskevien lakien yhteistyöorganisaationa. Oulunkaaren kuntayhtymä tuottaa jäsenkuntiensa sosiaali- ja terveyspalvelut päivähoitoa lukuun ottamatta. Peruskuntien järjestämien palvelujen, erityisesti varhaiskasvatus-, opetus- ja nuorisopalvelujen kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä lasten, nuorten ja heidän perheidensä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Oulunkaari on mukana Kaste-ohjelmaan liittyvässä Oulun seudun hallinnoimassa lapsiperheiden hyvinvointia tukevassa hankkeessa (Tukeva). Oulunkaaren kuntayhtymän talous- ja toimintasuunnitelmassa vuosille on päihdepalvelujen osalta kehittämisen painopisteiksi päätetty: päihdehuollon avohuollon erityispalvelujen järjestäminen strategiatyö yhteistyössä palvelutuotannon kanssa. Oulunkaaren kuntien alueilla ennaltaehkäisevä päihdetyö on vaihtelevasti

3 järjestetty. Iin kunta on ollut mukana erilaisissa kuntien yhteisissä päihdetyön kehittämishankkeissa mm. Oulun seudullisen päihdesuunnitelman laadinnassa vuonna Alkoholiohjelman kumppanuussopimuksen tekemiseen liittyvä toimenpideohjelma: 1. selvitetään Oulunkaaren kuntien päihdehuollon nykytila; päihdehuollon ja hoidon käytännöt kunnissa, kuntatasolla toteutettavat päihdepalvelut (ennaltaehkäisevä ja korjaava työ) ja laaditaan tämän pohjalta seudullinen mielenterveys- ja päihdestrategia sekä päihdehuollon toimintamalli kuntakohtaisine osioineen, 2. huolehditaan siitä, että kunnissa/kuntayhtymässä ja/tai palvelualueilla on virallisesti nimetyt ennaltaehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilöt (kunnanhallitus, yhtymähallitus, taikka palvelutuotantolautakunta), 3. yhdyshenkilöillä on tehtävän hoitamiseen riittävät resurssit, 4. päihdetyön yhdyshenkilöillä on tehtävään ammatillisesti soveltuva koulutus ja he ovat motivoituneita tehtävään, 5. alueelliset moniammatilliset ennaltaehkäisevän työn päihdetyöryhmät kokoontuvat säännöllisesti ja niiden tehtävät on selkeästi määritelty, ryhmissä on myös seudullinen edustus, 6. varmistetaan, että kunnan ja kuntayhtymän henkilöstöllä on ajan tasalla oleva hoitoonohjaussopimus ja mahdollisuuksien mukaan toimipaikkakohtaiset päihdeohjelmat, 7. vahvistetaan moniammatillinen päihdehuolto ja -hoito, päihdeasiakkaan hoito- ja palveluprosessit mallinnetaan sekä korjaavan työn/päihdehoidon toimintaohjeet päivitetään ja niitä pidetään ajan tasalla, 8. nimetään päihdeasioista vastaavat sosiaali- ja terveyspalvelujen ammattihenkilöt, jotka koordinoivat moniammatillista päihdetyötä, 9. perustetaan korjaavan työn/päihdehoidon moniammatilliset työryhmät, 10. riskikäytön tunnistamisen ja varhaisen puuttumisen käytäntöjä toteutetaan koko kunnan ja kuntayhtymän palvelutuotannossa 11. huolehditaan siitä, että päihdehuollon palvelujärjestelmä kehittyy avohuoltoja avohoitopainotteiseksi 12. Toimenpideohjelman toteutumista arvioidaan säännöllisesti erilaisin raportoinnein ja työryhmäarviointien perusteella. Päihdehuollon avohuoltopainotteisuutta tarkastellaan Maisema-mallin avulla. Esitys (kyj): Yhtymähallitus 1. päättää hyväksyä kansallisen Alkoholiohjelman kuntakumppanuussopimuksen ja siihen liittyvän toimenpidesuunnitelman, 2. nimeää Iin, Pudasjärven ja Utajärvi-Vaalan alueen ennaltaehkäisevän työn moniammatilliset työryhmät siten, että työryhmissä on monipuolisesti edustettuina kunnan, kuntayhtymän, seurakuntien ja eri järjestöjen ennaltaehkäisevän päihdetyön toimijat 3. antaa palvelutuotantolautakunnalle toimeenpantavaksi alkoholisopimuksen kuntakumppanuussopimukseen liittyvät toimenpiteet. Kokouksessa annettu muutettu esitys (kyj): Yhtymähallitus

4 1. päättää hyväksyä kansallisen Alkoholiohjelman kuntakumppanuussopimuksen ja siihen liittyvän toimenpidesuunnitelman, 2. antaa palvelutuotantolautakunnalle toimeenpantavaksi alkoholisopimuksen kuntakumppanuussopimukseen liittyvät toimenpiteet. 3. Työryhmän jäsenet nimetään seuraavassa kokouksessa. Päätös: Hyväksyttiin. Liite n:o 1. YhtHall Utajärven ja Vaalan kunnat ovat käsitelleet alueellisen työryhmän nimeämistä. Esitys (kyj): Esitys työryhmän jäsenistä annetaan kokouksessa. Kokouksessa annettu esitys (kyj): Yhtymähallitus nimeään alueellisiin ennaltaehkäisevän päihdetyön moniammatillisiin työryh miin seuraavat henkilöt: Ii koulukuraattori Jaana Elorinne kouluterveydenhoitaja Raija Halonen neuvolan terveydenhoitaja Mia Kantola työllistämisen tiimivastaavan sij. Lea Aalto terveyspalvelut, Maija-Liisa Paaso vapaa-aikapalvelujen edustaja, Minna Nurmela sosiaalityöntekijä Anri Veijola vs. sosiaaliohjaaja Heli Haapaniemi opetuspalvelujen edustaja aluerehtori Olli Tolonen ja luokanopettaja Heli Alardt Iin koulujen vanhempainyhdistys, Seija Veijola, varalla Päivi Autio Oulunkaari/seudullinen edustaja, sosiaalijohtaja Leena Pimperi-Koivisto. Lisäksi yhtymähallitus pyytää Iin seurakuntaa nimeämään työryhmään oman edustajansa. Pudasjärvi nuorisopalvelut, Tarja Väisänen, pj. terveydenhoitaja Helena Nevakivi päihdetyöntekijä Mervi Pihlaja vt. sosiaalityöntekijä Birgitta Ojala etsivä työntekijä Saara-Liisa Hornela yksilövalmentaja Sointu Veivo nuoriso-ohjaaja Jari Pekkala poliisin edustaja Mauri Liikanen rehtori Eeva Harju

5 Oulunkaari/seudullinen edustaja, sosiaalijohtaja Leena Pimperi-Koivisto Utajärvi-Vaala työpajaohjaaja Pirjo Valkama nuorisotyöntekijä Jukka Grip rehtori Tapani Blomster rehtori Erkki Väänänen päivähoitopalvelujen esimies Hannele Karhu seurakunnan edustaja, seurakuntapastori Jukka Kolmonen kouluterveydenhoitaja Sirkka Vesterinen vanhustyön edustaja, lähihoitaja Pirjo Murtovaara psykiatrinen sairaanhoitaja Mervi Haataja psykologi Saara Räsänen Riitta Korhonen, varalla Hemmo Holappa Mauno Karjalainen, varalla Liisa Leinonen Raili Holappa, varalla Jouni Meriläinen vapaa-aikasihteeri Tuomo Haapala työvalmentaja Ismo Karjalainen seurakunnan edustaja Jere Hakkarainen järjestöjen edustaja/säräisniemen martat, Heikki Lehtovuori Oulunkaari/seudullinen edustaja, perhepalvelujohtaja Kaisa Hiltunen. Työryhmien Oulunkaaren seudulliset edustajat kutsuvat koolle Iin ja Utajärvi-Vaalan 1. työ ryhmän kokouksen. Ryhmät valitsevat keskuudestaan puheenjohtajan. Päätös: Hyväksyttiin. Merkittiin, että Teijo Liedes poistui kokouksesta klo tämän asian käsittelyn jälkeen.

Alkoholiohjelman kumppanuusprosessi, kunnat. Ota yhteyttä oma alueesi aluekoordinaattoriin jo kumppanuuden suunnitteluvaiheessa!

Alkoholiohjelman kumppanuusprosessi, kunnat. Ota yhteyttä oma alueesi aluekoordinaattoriin jo kumppanuuden suunnitteluvaiheessa! Alkoholiohjelman kumppanuusprosessi, kunnat Ota yhteyttä oma alueesi aluekoordinaattoriin jo kumppanuuden suunnitteluvaiheessa! Alkoholiohjelman kuntakumppanuus Alkoholihaittojen ehkäisy ja vähentäminen

Lisätiedot

PAKKA toimintamalli. Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013

PAKKA toimintamalli. Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013 PAKKA toimintamalli Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013 PSAVI, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue, aluekoordinaattori Raija Fors 12.8.2013 1 PAKKA = paikallinen alkoholipolitiikka

Lisätiedot

Alkoholiohjelma 2004 2007

Alkoholiohjelma 2004 2007 Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2005:2 Alkoholiohjelma 2004 2007 Työväline alkoholihaittojen ehkäisyyn SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2005 Kannen kuva: Tarmo Koivisto ISSN 1236-2123

Lisätiedot

ALKOHOLIOHJELMAN KUMPPANUUSSOPIMUKSET. Levin kevätseminaari Aluekoordinaattori Sanna Ylitalo Lapin lääninhallitus

ALKOHOLIOHJELMAN KUMPPANUUSSOPIMUKSET. Levin kevätseminaari Aluekoordinaattori Sanna Ylitalo Lapin lääninhallitus ALKOHOLIOHJELMAN KUMPPANUUSSOPIMUKSET Levin kevätseminaari 24.4.2009 Aluekoordinaattori Sanna Ylitalo Lapin lääninhallitus KUMPPANUUSOHJELMA Alkoholihaittojen ehkäisy ja vähentäminen edellyttää laaja-alaista

Lisätiedot

Terveyden edistäminen Kainuussa

Terveyden edistäminen Kainuussa Terveyden edistäminen Kainuussa Kainuulaiset järjestöt 4.12.2013 Terveyteen vaikuttavat tekijät Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnassa ja kuntayhtymässä Järjestöt, yhdistykset Terveyden edistämisen

Lisätiedot

Strategian päivitys 2015 2017 - KV 25.5.2015

Strategian päivitys 2015 2017 - KV 25.5.2015 Strategian päivitys 2015 2017 - KV 25.5.2015 Lasten ja nuorten kärkihankkeen toimintamalli (Strategia 2013)-> Hyvinvointiasema sekä nuorten palvelukeskus (Siun)Soten ja kunnan rajapinnassa (Loppuraportti

Lisätiedot

Ehkäisevän päihdetyön rakenteet Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimialueen kunnissa Alustavia tuloksia kartoituksesta

Ehkäisevän päihdetyön rakenteet Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimialueen kunnissa Alustavia tuloksia kartoituksesta Ehkäisevän päihdetyön rakenteet Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimialueen kunnissa Alustavia tuloksia kartoituksesta 30.1.2014 Heli Heimala Aluekoordinaattori Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Peruspalvelut,oikeusturva

Lisätiedot

Lapset puheeksi toimintamallin käyttöön ottamisesta ja johtamisesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Raahen seudulla

Lapset puheeksi toimintamallin käyttöön ottamisesta ja johtamisesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Raahen seudulla Lapset puheeksi toimintamallin käyttöön ottamisesta ja johtamisesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Raahen seudulla Pori 14.4.2015 Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä www.ras.fi

Lisätiedot

Pakka-toimintamallin esittely Mistä kyse ja miksi Pakka kannattaa?

Pakka-toimintamallin esittely Mistä kyse ja miksi Pakka kannattaa? Pakka-toimintamallin esittely Mistä kyse ja miksi Pakka kannattaa? Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi! -road show 26.3.2014, Rovaniemi Kehittämispäällikkö Jaana Markkula Alkoholiohjelma, Terveyden

Lisätiedot

PÄIHDEPALVELUT 2006 Nykytila ja haasteet. Kari Haavisto, STM

PÄIHDEPALVELUT 2006 Nykytila ja haasteet. Kari Haavisto, STM PÄIHDEPALVELUT 2006 Nykytila ja haasteet Kari Haavisto, STM Alkoholin kulutus ennätystasolla 100 % alkoholia henkeä kohti 1901-2004 9 8 7 1919 kieltolaki 2004 matkustajatuonti + alkoholiveron alennukset

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Esimerkkinä Keuruu Merja Pihlajasaari 12.5.2016 Merja Pihlajasaari Lähisuhdeväkivalta tarkoittaa perhe-, sukulais-, pari- ja seurustelusuhteissa

Lisätiedot

Katsaus Lapin päihdetilanteeseen

Katsaus Lapin päihdetilanteeseen Katsaus Lapin päihdetilanteeseen Rundi 2013 Tupakka, päihteet- ja (raha)pelit, -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn Ylitarkastaja Marika Pitkänen Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: P1: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiohjelma P2: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ohjelma P3: Ikääntyneiden ja vajaakuntoisten hyvinvointiohjelma

Lisätiedot

Perhepalvelut. Oulunkaaren sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue Lähiesimiesorganisaation perustaminen

Perhepalvelut. Oulunkaaren sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue Lähiesimiesorganisaation perustaminen Oulunkaaren sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue Lähiesimiesorganisaation perustaminen Perhepalvelut Nimike: perhepalvelujen palveluesimies, virka Tehtävät: Perhepalvelujen palveluesimies

Lisätiedot

VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(5) Kirkkovaltuusto 1/15 Aika Maanantai 12.1.2015 kello 18.00 19.30

VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(5) Kirkkovaltuusto 1/15 Aika Maanantai 12.1.2015 kello 18.00 19.30 VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(5) Aika Maanantai 12.1.2015 kello 18.00 19.30 Paikka Pieni seurakuntasali, Järvikyläntie 3 Vaala Läsnä Bisi Eeva Haapavirta Katri Kalliokoski Ismo Kantola Ossi Kemppainen

Lisätiedot

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ: Hyvät Käytännöt

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ: Hyvät Käytännöt Ehkäisevän päihdetyön, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan toimijoille LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ:

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja toimeenpano Kainuussa. Annikki Aitoaho Kainuun maakunta-kuntayhtymä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja toimeenpano Kainuussa. Annikki Aitoaho Kainuun maakunta-kuntayhtymä Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja toimeenpano Kainuussa Annikki Aitoaho Kainuun maakunta-kuntayhtymä 2 Ivalo 625 km Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain 2009 Kainuu 82 634 henkilöä

Lisätiedot

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ Ehkäisevän päihdetyön, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn toimijoiden yhteistyöpäivä 17.11.2015 /ESavi Orientaatioksi..

Lisätiedot

Kuntien ja järjestöjen yhteistyö. Kumppanuutta ja verkostoitumista Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri/raittiustoimi 2011. Ehkäisevä päihdetyö

Kuntien ja järjestöjen yhteistyö. Kumppanuutta ja verkostoitumista Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri/raittiustoimi 2011. Ehkäisevä päihdetyö Kuntien ja järjestöjen yhteistyö ehkäisevässä päihdetyössä Kumppanuutta ja verkostoitumista Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri/raittiustoimi 2011 Raittiustoimisto Lappeenranta Ehkäisevää päihdetyötä

Lisätiedot

PAKKA - toimintamalli valtakunnalliseksi

PAKKA - toimintamalli valtakunnalliseksi PAKKA - toimintamalli valtakunnalliseksi Kuntamarkkinat 12.9.2012 aluekoordinaattori Irmeli Tamminen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Pakka-toimintamalli Paikallinen alkoholihaittojen ennaltaehkäisyn

Lisätiedot

Peruspalvelukeskus OIVA. 2.4.2009 Peruspalvelukeskuksen johtaja Eeva Halme

Peruspalvelukeskus OIVA. 2.4.2009 Peruspalvelukeskuksen johtaja Eeva Halme Peruspalvelukeskus OIVA 2.4.2009 Peruspalvelukeskuksen johtaja Eeva Halme Päijät-Hämeen peruspalveluiden tuottajat 1.1.2007 Läntinen perusturvapiiri Heinola Lahti Kunta kahdeksikko= PHSOTEY:n peruspalvelukeskus

Lisätiedot

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI PÖYTÄKIRJA 26.5.2010 Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Toimintasuunnitelma 2012 YLEISTÄ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy toimii Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa. Socomin osakkaina on 15 Kaakkois-Suomen kuntaa ja alueen ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

Mihin on kadonnut vuorovaikutus väliltämme?

Mihin on kadonnut vuorovaikutus väliltämme? Edellisten ajankohtaisfoorumien palautteista: *Moniammatillinen työryhmä olisi tarpeellinen *Aikaa vaihtaa arjen kuulumisia *Käytännönläheistä problematiikkaa kaivataan, yhteisiä asioita, mitä oikeasti

Lisätiedot

Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä

Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä Vihdissä tehtyjä linjauksia Päiväkodit ja koulut pyritään rakentamaan samaan yhteyteen aina kun se on mahdollista Äitiys- ja lastenneuvolat rakennetaan

Lisätiedot

KUTSU HYVINVOINNIN SEUTUSEMINAARIT /LÄNSI-POHJA

KUTSU HYVINVOINNIN SEUTUSEMINAARIT /LÄNSI-POHJA KUTSU HYVINVOINNIN SEUTUSEMINAARIT /LÄNSI-POHJA Lapin aluehallintovirasto, Lapin liitto, Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri, Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, Lapin taidetoimikunta, Terveys ry ja

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä. Esityslista 2/2016 1. Yhtymävaltuusto. Kokouskutsu. 02.03.2016 kello

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä. Esityslista 2/2016 1. Yhtymävaltuusto. Kokouskutsu. 02.03.2016 kello PohjoisKarjalan sosiaali ja terveyspalvelujen Esityslista 2/2016 1 Kokouskutsu Aika Paikka Toimielimen jäsenet 02.03.2016 kello Nurmes Heinävesi Suhonen Maija Happonen Aarno Ilomantsi Urjanheimo Hannu

Lisätiedot

POSKE LAPIN TOIMINTAYKSIKÖN JA TUKEVA2 Lapin osahankkeen OHJAUSRYHMÄN KOKOUS

POSKE LAPIN TOIMINTAYKSIKÖN JA TUKEVA2 Lapin osahankkeen OHJAUSRYHMÄN KOKOUS Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ ESITYSLISTA 1/2011 Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI 11.4.2011 POSKE LAPIN TOIMINTAYKSIKÖN JA TUKEVA2

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2013. Sivistyslautakunta 12.11.2013 1

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2013. Sivistyslautakunta 12.11.2013 1 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2013 Sivistyslautakunta 12.11.2013 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 12.11.2013 klo 19.00 20.15 Kihniön kunnankirjasto Inkinen Anneli Jokioja Janiina

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla?

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? YHTEISTOIMINTA-ALUEVERKOSTON XIV TAPAAMINEN 17.2.2011 Helsinki Neuvotteleva virkamies Kerttu Perttilä, STM 1 2.3.2011

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA JA TYÖSUOJELUN YHTEISTOIMINNASTA

SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA JA TYÖSUOJELUN YHTEISTOIMINNASTA 1 SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA JA TYÖSUOJELUN YHTEISTOIMINNASTA 1. YLEISTÄ Työnantaja ja pääsopijajärjestöt tekivät sopimuksen yhteistoiminnan ja työsuojelun yhteistoiminnan kehittämisestä, toteuttamistavoista

Lisätiedot

HANKE- TYÖNTEKIJÄT Psykologi

HANKE- TYÖNTEKIJÄT Psykologi PERHEPALVELUKESKUS LAPSIPERHEIDEN TERVEYDEN EDISTÄJÄNÄ Kettunen Tarja, TtT Jämsän seudun terveydenhuollon ky Hakulinen-Viitanen Tuovi, TtT Neuvolatyön kehittämis- ja tutkimuskeskus Jämsän seudun PERHEPALVELUKESKUS

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020

KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020 20.1.2012 Hannu Korhonen KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020 1 Maakuntaohjelma linjaa valintoja 1 VISIONA YKSILÖLÄHTÖINEN, YHTEISÖLLINEN JA ELÄMÄNMAKUINEN KESKI-SUOMI Hyvinvointi on keskeinen kilpailukykytekijä

Lisätiedot

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Pohjois- Pohjanmaa Väkiluku 404 000 1. Alavieska 2. Haapajärven kaupunki

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni Sanna Mäkinen, KM, sanna.makinen@joensuu.fi Kehittävä arviointi, Joensuun yliopisto TAUSTALLA: Hallitusohjelma:

Lisätiedot

Kuntayhtymän johtaja toimii yhtymähallituksen esittelijänä.

Kuntayhtymän johtaja toimii yhtymähallituksen esittelijänä. Yhtymähallitus 194 07.12.2011 Yhtymävaltuusto 12 14.12.2011 Hallintosäännön muutos YhtHall 194 7.12.2011 Johtotiimi 30.11.2011 Valmistelija: kuntayhtymän johtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto puh: 040-7400

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 65 13.3.2013 Asianro 302/00.04.02/2013 155 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallista kehittämisohjelmaa toteuttavat hankkeet, joille myönnetään vuosille 2008-2010 valtionavustus

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallista kehittämisohjelmaa toteuttavat hankkeet, joille myönnetään vuosille 2008-2010 valtionavustus 31.10.2008 Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallista kehittämisohjelmaa toteuttavat hankkeet, joille myönnetään vuosille 2008-2010 valtionavustus I Lasten, nuorten ja perheiden palvelut REMONTTI- lasten,

Lisätiedot

Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto

Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskyselytuloksista hyötyä toiminnan suunnitteluun Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskysely Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kouluterveyskysely THL

Lisätiedot

Valtuustoaloite: Ennaltaehkäisevän päihdetyön organisointi

Valtuustoaloite: Ennaltaehkäisevän päihdetyön organisointi Sosiaali- ja terveyslautakunta 264 24.08.2011 Sosiaali- ja terveyslautakunta 107 21.03.2012 Maakuntahallitus I 69 16.04.2012 Valtuustoaloite: Ennaltaehkäisevän päihdetyön organisointi 699/18/180/2011 STLTK

Lisätiedot

KUNTIEN RAVITSEMUSSUOSITUKSET. Kuntamarkkinat 15.9.2011 Raija Kara

KUNTIEN RAVITSEMUSSUOSITUKSET. Kuntamarkkinat 15.9.2011 Raija Kara KUNTIEN RAVITSEMUSSUOSITUKSET Kuntamarkkinat 15.9.2011 Raija Kara 1 VALTION RAVITSEMUSNEUVOTTELUKUNTA Perustettu 1954 nimellä Valtion ravitsemustoimikunta Asettajana maa- ja metsätalousministeriö Asetetaan

Lisätiedot

Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo

Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo Sisältö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Valtakunnallinen mielenterveys- ja päihdetyön kehittämisseminaari -samanaikaiset mielenterveys- ja päihdeongelmat palvelujärjestelmän haasteena 28.8.2007 Suomen Kuntaliitto, Helsinki Apulaisosastopäällikkö

Lisätiedot

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Työntekijän nimi Nykyinen virka- tai toiminimike 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 1.1.2011 Virka- tai toiminimike 1.1.2011

Lisätiedot

Lapset puheeksi- menetelmä Pohjois-Pohjanmaan kunnissa. Lapset puheeksi koulutus Oulu 6.5.2014 Muutos nyt. Lapset puheeksi.

Lapset puheeksi- menetelmä Pohjois-Pohjanmaan kunnissa. Lapset puheeksi koulutus Oulu 6.5.2014 Muutos nyt. Lapset puheeksi. Lapset puheeksi- menetelmä Pohjois-Pohjanmaan kunnissa Lapset puheeksi koulutus Oulu 6.5.2014 Muutos nyt. Lapset puheeksi. Lasten ja aikuisten palvelut Koti Varhaiskasvatus Koulu Harrastukset Rakenteellinen

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 1/2016 1

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 1/2016 1 ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 1/2016 1 Kokousaika 20.01.2016 kello 18.00 19.40 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali, Koulutie 2 Läsnä Anne-Mari Kaarto, puheenjohtaja Ilkka

Lisätiedot

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Hanne Kalmari PsL, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Lape-muutosohjelman hankepäällikkö Muutos tehdään yhdessä

Lisätiedot

14 Toimintakäsikirjat 2016 / Mielenterveys- ja päihdepalvelujen toimintakäsikirja 2016

14 Toimintakäsikirjat 2016 / Mielenterveys- ja päihdepalvelujen toimintakäsikirja 2016 Mäntyharju Pöytäkirja 2/2016 1 (13) Aika 23.02.2016, klo 17:06-18:46 Paikka Kunnantalon kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 12 Pöytäkirjan tarkastus 13 Talousseuranta

Lisätiedot

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat:

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat: Kunnanhallitus 75 24.02.2015 Kunnanhallitus 100 09.03.2015 EDUSKUNTAVAALIT 19.4.2015 618/0/06/060/2014 Khall 24.02.2015 75 Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 65 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

SM-KIISKIPILKKI 2017, OULUNJÄRVI MIEHET NIMI SEURA TULOS

SM-KIISKIPILKKI 2017, OULUNJÄRVI MIEHET NIMI SEURA TULOS MIEHET NIMI SEURA TULOS 1 Jani Orava Rautaruukin Urheilukalastajat 2799 2 Raine Kortet Pohjois-Karjalan Urheilukalastajat 2569 3 Ismo Karhunen Rautaruukin Urheilukalastajat 92 4 Tomi Etelä-Aho Lapuan Seudun

Lisätiedot

POHJOINEN SOTE JA TUOTTAMISEN RAKENTEET Muistio 3/15

POHJOINEN SOTE JA TUOTTAMISEN RAKENTEET Muistio 3/15 POHJOINEN SOTE JA TUOTTAMISEN RAKENTEET Muistio 3/15 10.9.15 LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN PALVELUT Aika 10.9.2015 klo 13-15 Paikka Läsnä Psykiatrian klinikka, kirjasto Pekka Kauppinen, pj, Jyta Pirjo Matikainen,

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 1(7) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 1(7) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 1(7) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet Gärdström Keijo pj. Aaltonen Pirjo jäsen

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke 2012 2015. Tuula Tiainen Ympäristöministeriö 2014

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke 2012 2015. Tuula Tiainen Ympäristöministeriö 2014 Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke 2012 2015 Tuula Tiainen Ympäristöministeriö 2014 Mielenterveyskuntoutujat tarvitsevat arkeensa tukea Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen,

Lisätiedot

KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO

KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO Kunnanhallitus 61 21.02.2011 Valtuusto 23 28.03.2011 Kunnanhallitus 167 06.06.2011 Valtuusto 42 20.06.2011 KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO KHALL 61 Valmistelija:

Lisätiedot

Turvallisempaan huomiseen Lounais-Suomessa

Turvallisempaan huomiseen Lounais-Suomessa Valtakunnallinen sisäisen turvallisuuden alueellisen yhteistyön seminaari Mikkeli 5.-6.9.2013 Kehittämispäällikkö Raija Hurskainen, LSAVI Turvallisempaan huomiseen Lounais-Suomessa Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Yhteinen työ yhdyspinnoilla yhdessä https://www.youtube.com/watc h?v=ykyykmev-go

Yhteinen työ yhdyspinnoilla yhdessä https://www.youtube.com/watc h?v=ykyykmev-go Yhteinen työ yhdyspinnoilla yhdessä https://www.youtube.com/watc h?v=ykyykmev-go 1 2 MUUTOSAGENTTI (18 + 1) MISSIO Lupa vaikuttaa Lupa muuttaa Lupa viestiä Lupa verkostoida Lupa herättää Lupa kysyä Lupa

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelmat arjen käytännöiksi

Varhaiskasvatussuunnitelmat arjen käytännöiksi Varhaiskasvatussuunnitelmat arjen käytännöiksi -Esimerkkinä Kallion Vasu ja Arjen käytäntöjen opas - prosessit Lapsen hyvä arki - osahanke 8.6.2011 Lapsen hyvä arki - Pohjois-Pohjanmaan osahanke 1. Toimijalähtöisyys

Lisätiedot

(Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p. 040 330 6002)

(Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p. 040 330 6002) LOPEN KUNNAN TERVEYSPALVELUT Kunnanhallitus 25.4.2016 ( 78): Lopen kunnanhallitus keskusteli kokouksessaan 30.3.2016 kohdassa muut asiat Lopen kunnan terveyspalveluista. Keskustelun pohjana oli kuntalaiskeskustelu

Lisätiedot

POSKE-PÄIVÄT

POSKE-PÄIVÄT POSKE-PÄIVÄT 13-14.6.2013 Sote-rakenneuudistus t sekä tutkimus- tki ja kehittämistoiminnan haasteisiin vastaaminen Pohjois-Suomessa Leena Meriläinen Kaste-ohjelma, ohjelmapäällikkö Pohjois-Suomi Väkiluku

Lisätiedot

Valtioneuvoston periaatepäätös. asumisen ohjelmasta 2010-2015

Valtioneuvoston periaatepäätös. asumisen ohjelmasta 2010-2015 Valtioneuvoston periaatepäätös kehitysvammaisten asumisen ohjelmasta 2010-2015 Raija Hynynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Tarvitaanko kehitysvammalaitoksia?

Lisätiedot

ALKOHOLI, PERHE- JA PARISUHDEVÄKIVALTA LAPSIPERHEIDEN PALVELUT TUNNISTAMISEN JA PUUTTUMISEN YMPÄRISTÖNÄ

ALKOHOLI, PERHE- JA PARISUHDEVÄKIVALTA LAPSIPERHEIDEN PALVELUT TUNNISTAMISEN JA PUUTTUMISEN YMPÄRISTÖNÄ ALKOHOLI, PERHE- JA PARISUHDEVÄKIVALTA LAPSIPERHEIDEN PALVELUT TUNNISTAMISEN JA PUUTTUMISEN YMPÄRISTÖNÄ HUOLEN HERÄÄMINEN, PERHE- JA PARISUHDEVÄKIVALLAN TUNNISTAMINEN, Tilaisuuden avaus Kouvola 2.4.2014

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 11.1.2005 Maakuntavaltuusto 17.1.2005

KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 11.1.2005 Maakuntavaltuusto 17.1.2005 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 11.1.2005 Maakuntavaltuusto 17.1.2005 Liite 1/ 5 maakuntavaltuusto 17.1.2005 MAAKUNTAHALLITUS III (MYR) Varsinainen jäsen maakunta Timo Säkkinen pj. Kainuun liitto, Kauppakatu

Lisätiedot

JÄRJESTÖT KUNTIEN KEHITTÄJÄKUMPPANEINA Eija Heimo, TtT, toiminnanjohtaja

JÄRJESTÖT KUNTIEN KEHITTÄJÄKUMPPANEINA Eija Heimo, TtT, toiminnanjohtaja JÄRJESTÖT KUNTIEN KEHITTÄJÄKUMPPANEINA Eija Heimo, TtT, toiminnanjohtaja YHDESSÄ ENEMMÄN Käytäntöjä ja kokemuksia kumppanuuden rakentamisesta kuntien ja järjestöjen välillä 23.1.2014 Tietoa Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Paikka: Urho Kekkosen katu 2-4, 2. krs neuvotteluhuone, Kajaani

Paikka: Urho Kekkosen katu 2-4, 2. krs neuvotteluhuone, Kajaani Kainuun ikäihmisten neuvottelukunta (2009-2012) Muistio 1/2010 Aika: 11.2.2010 klo 10.30 13.10 Paikka: Urho Kekkosen katu 2-4, 2. krs neuvotteluhuone, Kajaani 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö

Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö Terveydentilaa määrittävät Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Keskeistä hyvinvoinnin

Lisätiedot

Yhteistyössä päihteettömään vanhemmuuteen. Rovaniemi 27.11.2009

Yhteistyössä päihteettömään vanhemmuuteen. Rovaniemi 27.11.2009 Yhteistyössä päihteettömään vanhemmuuteen Rovaniemi 27.11.2009 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Osaamisen lisääminen Asiantuntijuuden välittäminen Kehittämis-, kokeilu ja tutkimustoiminta Valtakunnallista

Lisätiedot

Rakennemuutoksen kokonaistarkastelu - esitys toimenpiteistä ja resursseista

Rakennemuutoksen kokonaistarkastelu - esitys toimenpiteistä ja resursseista Rakennemuutoksen kokonaistarkastelu - esitys toimenpiteistä ja resursseista Työllisyyden ja rakennemuutoksen johtoryhmä Turku Versio 2. 31.12.2010 (Versio 1. 24.11.2010) 3. Työllisyyden vahvistaminen 2

Lisätiedot

Työryhmät ja palvelujohtajat ovat yhdessä henkilöstöpäällikön kanssa valmistelleet henkilöstömitoitusta ja tehneet esitykset:

Työryhmät ja palvelujohtajat ovat yhdessä henkilöstöpäällikön kanssa valmistelleet henkilöstömitoitusta ja tehneet esitykset: Kunnanhallitus 27 15.11.2006 HENKILÖSTÖMITOITUS JA PERUSTETTAVAT VIRAT Khall 27 Työryhmät ja palvelujohtajat ovat yhdessä henkilöstöpäällikön kanssa valmistelleet henkilöstömitoitusta ja tehneet esitykset:

Lisätiedot

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen Kivirannan koulun moniammatillinen yhteistyö joustavasti ja tavoitteellisesti Kivirannan koulu Oppilaita 320 16 opetusryhmää 2 pienryhmää luokanopettajia 16, kieltenopettajia

Lisätiedot

Nuoret 28.4.2012 29.4.2012 1.5.2012 Kokonaistulos Ville Lappi Pielavesi 9665 Janne Lappi Pielavesi 8830 Mikko Juurikka Pudasjärvi 5892

Nuoret 28.4.2012 29.4.2012 1.5.2012 Kokonaistulos Ville Lappi Pielavesi 9665 Janne Lappi Pielavesi 8830 Mikko Juurikka Pudasjärvi 5892 32617 16751 49368 Nuoret 1 Ville Lappi Pielavesi 9665 4858 14523 2 Janne Lappi Pielavesi 8830 3843 12673 3 Mikko Juurikka Pudasjärvi 5892 4050 9942 4 Elina Luokkanen Taivalkoski 4424 2402 6826 5 Tuomas

Lisätiedot

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ; LAAJA-ALAINEN EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ esimerkkinä (Seutu)lupalausuntomenettely osana paikallista vaikuttamista

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ; LAAJA-ALAINEN EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ esimerkkinä (Seutu)lupalausuntomenettely osana paikallista vaikuttamista LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ; LAAJA-ALAINEN EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ esimerkkinä (Seutu)lupalausuntomenettely osana paikallista vaikuttamista Espoon Päihdeasiain neuvottelukunnan kokous, 2.11.2015

Lisätiedot

MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma

MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO hankesuunnitelma Sisällys 1. Tausta... 3 2. Päätavoitteet... 3 3. Toimintasuunnitelma... 4 4. Ohjausryhmä... 5 5. Johtotyhmä... 6 6. Henkilöstö... 6 7. Kustannukset ja rahoitus...

Lisätiedot

Sosiaalialan eritysosaaminen ja konsultaation näkymät. Kaisa Kostamo-Pääkkö 17.11.2008

Sosiaalialan eritysosaaminen ja konsultaation näkymät. Kaisa Kostamo-Pääkkö 17.11.2008 Sosiaalialan eritysosaaminen ja konsultaation näkymät Kaisa Kostamo-Pääkkö 17.11.2008 Sosiaalihuollon erityispalvelut osana kunta- ja palvelurakenneuudistusta Erityispalvelujen järjestämistä säätelee tällä

Lisätiedot

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 4/2014 45

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 4/2014 45 KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 4/2014 45 KOKOUSAIKA Tiistai 27.05.2014 kello 17.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Äyräpääntie 2, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä

Lisätiedot

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli hankkeen neuvottelukunnan kokous 3/2010

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli hankkeen neuvottelukunnan kokous 3/2010 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ ESITYSLISTA Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI 19.10.2010 Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä on Oulun kaupunginhallituksen päätös 15.12.2009.

Esityslistan liitteenä on Oulun kaupunginhallituksen päätös 15.12.2009. Yhtymähallitus 64 21.04.2010 Yhtymähallitus 110 28.06.2010 Puhelinkilpailutus/Puhelinvaihde YhtHall 64 21.4.2010 Valmistelijat kuntayhtymän johtaja Kirsti Ylitalo (puh. 040-7400 978) ja hankintapäällikkö

Lisätiedot

Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä

Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä NAPERO HANKKEEN TAUSTAA : Lapin lääninhallitus myönsi Rovaniemen kaupungille 150.000 euron hankerahoituksen vuosille

Lisätiedot

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V Tulokset / El Pilkit Kuusamo 08.04.2016 N Alle 70 V 1. Heiskanen Aila Pohj Pohjanmaa 4164 G 2. Nuora Maila Pohj Pohjanmaa 4060 G 3. Aalto Eila Pirkanmaa 3608 G 4. Kurvinen Vuokko Pohj Pohjanmaa 3214 G

Lisätiedot

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi. Terveyspalvelujen käsikirja

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi. Terveyspalvelujen käsikirja Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi Terveyspalvelujen käsikirja 2013 Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimen väestöpohja on noin 74.000 asukasta Kunta Asukasluku Hirvensalmi 2 439 Kangasniemi

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yksikkö - Terveydenhuoltolain velvoitteet

Perusterveydenhuollon yksikkö - Terveydenhuoltolain velvoitteet Perusterveydenhuollon yksikkö - Terveydenhuoltolain velvoitteet Juha Korpelainen Hallintoylilääkäri 2 Perusterveydenhuollon yksikkö Sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä on oltava perusterveydenhuollon yksikkö,

Lisätiedot

Raportteja 7 Yhtenäinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamalli KYS-erva-alueen sairaanhoitopiirien terveyden edistämisen rakenteet

Raportteja 7 Yhtenäinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamalli KYS-erva-alueen sairaanhoitopiirien terveyden edistämisen rakenteet Raportteja 7 Yhtenäinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamalli KYS-erva-alueen sairaanhoitopiirien terveyden edistämisen rakenteet Ulla Ojuva Mervi Lehmusaho Timo Renfors Ulla Ojuva ulla.ojuva@isshp.fi

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista Kunnanhallitus 69 26.03.2012 Kunnanvaltuusto 14 11.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 17/10/101/2012 KH 69

Lisätiedot

esityslista Turunen Hannele professori, jäsen Laukkanen Tommi professori, varajäsen Laitinen Mikko professori, varapuheenjohtaja

esityslista Turunen Hannele professori, jäsen Laukkanen Tommi professori, varajäsen Laitinen Mikko professori, varapuheenjohtaja 6/2018 1 Aika, 09:00 Paikka Joensuun kampus, Aurora AU206 Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot Kaarniranta Kai professori, jäsen Rouvinen Juha professori, varajäsen Honkakoski Paavo professori, jäsen Elorinne

Lisätiedot

TUKEVA 2 Oulun seudun osahanke

TUKEVA 2 Oulun seudun osahanke TUKEVA 2 Oulun seudun osahanke Irja Lampinen projektipäällikkö 6.5.2011 Rahoittaja STM (75 %) ja Oulun seudun kunnat (25%) Hallinnoija Oulun seutu Osahankealueet: * Oulun seutu * Oulunkaari * Kainuu *

Lisätiedot

Oulun OP:n uusi edustajisto 2010 2014

Oulun OP:n uusi edustajisto 2010 2014 Oulu, 42 edustajaa Oulun OP:n uusi edustajisto 2010 2014 Nämä 79 valittua edustavat sinua. Antero Aakko insinööri, myyntijohtaja Allu Alatalo 48 vuotta myynti- ja markkinointipäällikkö Kyösti Asikainen

Lisätiedot

Kumppanuudella rakenteita päihdehaittojen ehkäisyyn. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri/raittiustoimi 2011

Kumppanuudella rakenteita päihdehaittojen ehkäisyyn. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri/raittiustoimi 2011 Kumppanuudella rakenteita päihdehaittojen ehkäisyyn Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri/raittiustoimi 2011 Eksote lyhyesti Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) tehtävänä on tuottaa

Lisätiedot

Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa

Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa 30.11.2011 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus Moniammatillisuus oppilashuollossa Lakisääteistä

Lisätiedot

LAPIN PÄIHDEPALVELUIDEN IHDETYÖN KEHITTÄMISYKSIKK MISYKSIKKÖRAKENNETTA 2008-2009. (Enontekiö,, Kittilä, Kolari ja Muonio), Kemijärvi ja Rovaniemi

LAPIN PÄIHDEPALVELUIDEN IHDETYÖN KEHITTÄMISYKSIKK MISYKSIKKÖRAKENNETTA 2008-2009. (Enontekiö,, Kittilä, Kolari ja Muonio), Kemijärvi ja Rovaniemi LAPIN PÄIHDEPALVELUIDEN P KEHITTÄMINEN OSANA PÄIHDETYP IHDETYÖN KEHITTÄMISYKSIKK MISYKSIKKÖRAKENNETTA 2008-2009 Tunturi-Lappi (Enontekiö,, Kittilä, Kolari ja Muonio), Kemijärvi ja Rovaniemi Tausta Eduskunta

Lisätiedot

Toimielimen jäsenet Kämäräinen Matti puheenjohtaja. Meriläinen Jaana. Muukkonen Birgitta. Mannelin Maarita

Toimielimen jäsenet Kämäräinen Matti puheenjohtaja. Meriläinen Jaana. Muukkonen Birgitta. Mannelin Maarita Esityslista 4/2016 1 Kokouskutsu Aika 17.03.2016 kello 09:30 Yhtymähallituksen info klo 8.00-8.45 Ryhmäkokoontumiset klo 8.45-9.30 Paikka talo 7/7. krs kokoushuone, Tikkamäentie 16, 80210 Joensuu (kokous

Lisätiedot

1. Kohti oppilashuollon laadun ja palvelurakenteen kehittämistä Ylä-Savossa 1.1. Hankkeen tausta ja perustelut

1. Kohti oppilashuollon laadun ja palvelurakenteen kehittämistä Ylä-Savossa 1.1. Hankkeen tausta ja perustelut Esi- ja perusopetuksen oppilashuollon palveluranteen kehittäminen Ylä-Savon seudulla Iisalmen, Keiteleen, Kiuruveden, Lapinlahden, Pielaveden, Sonkajärven, Vieremänja Varpaisjärven kunnissa 1. Kohti oppilashuollon

Lisätiedot

TUKEVA. Oulunkaaren osahankkeen loppuraportti 1.1.2009-31.10.2010

TUKEVA. Oulunkaaren osahankkeen loppuraportti 1.1.2009-31.10.2010 TUKEVA Oulunkaaren osahankkeen loppuraportti 1.1.2009-31.10.2010 19.10.2010 Anne Leppälä-Hast Oulunkaaren kuntayhtymä / TUKEVA -hanke Piisilta 1 91100 Ii www.oulunkaari.com/sivu/fi/hankkeet/tukeva 2 Sisällys

Lisätiedot

Tavoitteena turvallisuus

Tavoitteena turvallisuus Tavoitteena turvallisuus Ehkäisevä perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyö Päijät-Hämeessä Äitiys- ja lastenneuvolat Peruspalvelukeskus AAVA Susanna Leimio Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn toimintaohjelman

Lisätiedot

Ylitarkastaja Heli Heimala ESAVI. Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat - vastuualue, ESAVI, Heli Heimala

Ylitarkastaja Heli Heimala ESAVI. Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat - vastuualue, ESAVI, Heli Heimala Ehkäisevän päihdetyön, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä Uudenmaan maakunnan toimijoille 12.10.2017 Ylitarkastaja Heli Heimala ESAVI 1 ESITYKSEN

Lisätiedot

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Kunnanhallitus 94 05.06.2017 Kunnanvaltuusto 49 12.06.2017 Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi 1.6.2017-31.5.2021 Kh 05.06.2017 94 Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Alla lueteltuja

Lisätiedot

AVAUS. RUNDI 2013: Helsinki Tupakka, päihteet ja (raha)pelit -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn

AVAUS. RUNDI 2013: Helsinki Tupakka, päihteet ja (raha)pelit -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn AVAUS RUNDI 2013: Helsinki Tupakka, päihteet ja (raha)pelit -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn 23.5.2013 Kirsti Riihelä Yksikön päällikkö 1 Aluehallintovirastojen toiminta-ajatus Aluehallintovirasto

Lisätiedot

Bussiin nousulista ==============

Bussiin nousulista ============== 1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro

Lisätiedot