Muistot lapsuuden kotipaikasta ja paikan merkitys Tutkimus Rämpsän kylästä ja sen narratiivisesta rakentumisesta

Transkriptio

1 Muistot lapsuuden kotipaikasta ja paikan merkitys Tutkimus Rämpsän kylästä ja sen narratiivisesta rakentumisesta Kuva 1. Ilmakuva Rämpsän vanhasta kyläkeskuksesta. Kuvassa näkyy Rämpsän alueen pihoja, vanha Lyylin kioskin kulma sekä entinen Kymen Osuuskaupan punaharjanteinen talo. Lähde: Ariel ilmakuva Pro gradu- tutkielma Topi Kupias Itä-Suomen yliopisto Historian ja maantieteen laitos Kevät 2020

2 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta Faculty Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Tekijät Author Topi Kupias Työn nimi Title Osasto School Historian ja maantieteenlaitos Muistot lapsuuden kotipaikasta ja paikan merkitys Tutkimus Rämpsän kylästä ja sen narratiivisesta rakentumisesta Pääaine Main subject Työn laji Level Päivämäärä Date Maantiede Pro gradu -tutkielma x Tiivistelmä Abstract Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Sivumäärä Number of pages Rämpsän kylä on Kouvolassa, Anjalan taajamassa sijaitseva paikka, jota kartat eivät tunnista. Selvitin tutkielmassa, miten Rämpsän alue on rakentunut ihmisten puheissa ja mitä paikka merkitsee sen entisille asukeille. Yhtään tieteellistä julkaisua paikasta ei ole tehty ja olin kiinnostunut kotiseutututkimuksen kaltaisesti syventymään Rämpsän syntyperiin. Käytin tutkielmassa paikkakiintymyksen, paikan merkityksen, endeemisyyden sekä konsentrisuuden käsitteitä ja näiden lisäksi tarkastelin kylää strukturalismin sekä fenomenologisen tradition avulla. Haastattelin viittä vanhaa kylän ihmistä ja narratiivisen analyysin keinoin selvitin miten ihmiset ovat perustelleet alueen rajoja, tärkeitä paikkoja ja mitä paikka merkitsi. Aluetta rajattiin talojen, tiestöjen sekä erilaisten luonnon maanmerkkien avulla. Tärkeitä paikkoja olivat urheilupaikat, pihat, hiekkamontut, lampi sekä muutama talo. Paikan nimi oli saanut syntynsä pappi Rautiaisen suullisesta heitosta vuosien aikana ja sana Rämpsä tarkoittaa keskeneräisyyttä. Paikka merkitsi ihmisille kunniaa, lapsuuden kasvupaikkaa sekä ylpeyden aihetta. Paikan merkitys on selkeästi yhteisöllisesti rakentuvainen; ihmiset jakoivat lähes identtisiä muistoja samoista lapsuuden aikaisista tapahtumista. Rämpsämaailman rakentuminen olisi konsentrinen, sisältäpäin syntyväinen, koska kukaan ulkopuolinen ei pysty valtaa käyttämällä muuttamaan sen ilmenemistä, vaan paikan hallitsevat asukit ovat tilaa ja narratiivia dominoiva elementti. Avainsanat Keywords: Paikkakiintymys, paikan merkitys, Rämpsän kylä, konsentrinen, narratiivinen paikan rakentuminen 2

3 Sisällysluettelo Johdanto... 4 Kertomuksia lapsuuden Rämpsästä... 5 Paikan merkitys ja paikkakiintymys... 9 Rämpsän Naapurusto... 9 Paikka ja aika Paikan merkitys Paikkojen nimistö Kiintymyssuhteen muodostuminen lapsuudessa ja paikkakiintymys Kognitiivinen paikkakiintymys Affekti ja tunne Metodologia...29 Sosiaalisen konstruktionismin traditio Strukturalistinen, post-strukturalistinen vaiko fenomenologinen tapa tarkastella Rämpsän kylän rakentumista? Diskurssin ja kertomuksen ero Avoin haastattelu Narratiivinen analyysi Tutkimusongelma ja tutkimuskysymykset...37 Tulokset...38 Rämpsän kylän rajautuminen ihmisten puheissa (rajat) Tärkeät paikat lapsuuden Rämpsässä Rämpsän merkitys ihmiselle ja nimen synty Johtopäätökset...63 Pohdinta...63 Lähteet

4 Johdanto Kouvolassa, Anjalan taajamassa on muutamasta talokorttelista muodostuva paikka, jota on puhekielessä kutsuttu nimellä Rämpsä tai Rämpsän kylä. Paikka on merkitty karttoihin nimellä Uusikylä ja mikään tienvarsikyltti tai merkintä ei tunnista sanaa Rämpsä. Mutta silti paikan sisällä paikasta on aina puhuttu Rämpsänä ja paikallisia siellä asuneita ihmisiä on jopa kutsuttu rämpsäläisiksi. Joka kolmas vuosi alueella järjestetään kyläjuhlat, joita kutsutaan Rämpsän Rytinöiksi. Kyläjuhlat järjestetään jonkun rämpsäläisen pihalla ja piha voi olla sama tai se saattaa hieman vaihdella. Rytinöihin ovat tervetulleita Rämpsän alueen sisällä asuvat asukkaat, niin nykyiset kuin myös entiset ja juhla on yhteisöllinen ja se pitää sisällään perinteisen joukkue-puusuksi hiihdon, jossa ihmiset asettautuvat pitkien puusuksien päälle ja hiihtävät pihatiellä kilpaa keskenään. Kyläjuhlien olemassaolo kertoo mahdollisesti siitä, että paikalla on jonkinlaisia maantieteellisiä latauksia, kenties erityislaatuisia merkityksiä. Rämpsän kylä koskettaa myös minua itseä henkilökohtaisesti, koska olen syntynyt ja kasvanut hyvin lähellä Rämpsää, toisin sanoen paikka on minulle jo entuudestaan tuttu, mutta historiatieto Rämpsästä tai rämpsäläisyydestä on minulle täysin vieras. Halusin kuitenkin selvittää ikään kuin kotiseutututkimuksen tapaisesti, mistä oikeastaan onkaan kyse. Olin tutkielman tiimoilta yhteydessä Rämpsän Rytinöitä järjestäneeseen toimihenkilöön, joka antoi minulle useamman kylän merkittävän henkilön yhteystiedot ja haastattelin tutkielmaan lopulta viittä rämpsäläistä, jotka olivat viettäneet lapsuutensa sekä nuoruutensa Rämpsän kylässä. Haastatteluissa keskustelimme Rämpsän muistoista, menneestä ajasta ja sen tapahtumista sekä siitä, mitä paikka merkitsi ihmiselle. Ihmiset kertoivat erilaisia tarinoita sekä kertomuksia menneestä lapsuuden ajastaan, tietoa, joita he kokivat tärkeäksi sekä jollain tapaa merkitykselliseksi. Näistä tiedoista lähdin tekemään maantieteellistä tutkielmaan paikan merkityksen ja paikkakiintymyksen välityksellä, johon otin vielä lisäksi vivahteita siitä, miten erilaiset paikat ovat saaneet nimensä sekä miten maailma (tässä tapauksessa Rämpsä) on rakentunut strukturalistisesti, konsentrisesti tai fenomenologisesti tarkasteltuna. Tutkimusongelmana selvitin, minkälainen merkitys Rämpsän kylällä oli paikkana siellä asuneille ihmisille. Olin kiinnostunut löytämään erilaisia paikkoja alueelta sekä halusin ymmärtää, miten paikka onkaan rakentunut, ja miksi paikkaa kutsutaan Rämpsäksi Tämän perusteella valitsin seuraavat kysymykset tutkielmaa eteenpäin vieviksi ohjureiksi Miten ihminen on perustellut Rämpsän kylän rakentumista paikkana? Miten ihminen perustelee lapsuuden tärkeät paikat ja mitä ne ovat? Sekä Mitä Rämpsä merkitsee ihmiselle ja miten nimi on syntynyt? Halusin kunnioittaa ihmisten kertomuksia paikasta sekä antaa mahdollisimman suuren sanan paikan entisille asukkaille. Tämän takia ensimmäinen alakappale pitää sisällään entisten asukkaiden kertomuksia lapsuuden Rämpsästä. Halusin tuoda asukkaiden 4

5 kertomuksien avulla esille paikan tuntua sekä sitä, mitä paikka on juuri heille aikanaan ollut. Olen poiminut haastatteluaineistosta merkittäviä katkelmia erilaisista tapahtumista, sattumista, tragedioista sekä muistoista. Kartta 1. Havainnollistaminen Uusikylä alueesta. Lähde: Karttapaikka.fi (lainattu ). Kertomuksia lapsuuden Rämpsästä H1: muistan aina ku Siitosen Jussi vainaa tuli nii silloo käveltii aina pihan poikki ja Myllylän pihan poikki, iskä katto ikkunast, et jaaha, taitaa olla minun pore valmis ku Jussi tuli, se ties että iskä on tehny, se oli kaks viikkoo käynny, nii et taitaa olla pore valmis ku Jussi tulee kylää Rämpsän asukkaiden kyläkertomuksissa nousi esille kuinka kylällä oli aikanaan keitelty paljon omintakeiseksi kutsuttua ruisporejuomaa, joka on hyvin pitkälti samalla tapaa tuotettua kuin kilju. Kertomukset ruisporeen keittämisestä palaavat karkeasti ottaen luvun taitteeseen ja siitä 5

6 hieman myöhempää aikaan, jolloin kieltolain ( ) vaikutukset vielä näyttäytyivät (Filpus 2001: 1). Samainen kylän entinen asukki kuvaili, kuinka paikan metsiköissä olisi aikanaan mennyt myös pirtupoluksi kutsuttu reitti, jota pitkin mitä ilmeisemmin alkoholia oli salakuljetettu Rämpsän kylään. H1: sellain tarina vaan oli niiku et, kuulemma menny pirtupolkukin jostaa niiku tonne Ummeljoki päin mut en mie tiiä et mikä niiku, mistä se on menny, koko juttu on ollu K: joo joo joo H: nii salakuljetti pirtuu Kertomukset kuvailevat entisajan Rämpsää paikkana, jossa autettiin toinen toisiaan, hoidettiin naapurien lapsia, joissa mentiin Pappilaan töihin sahaamaan puita vain, koska silloin se oli täysin normaalia naapurien välistä toimintaa. Liitereistä lainailtiin työkaluja ja käytiin jopa vain ottamassa ilman sen kummempaa kysymistä. Naapurien välillä vallitsi hyvin yhteisöllinen ja toisia auttava kulttuuri. H1: siel niiku sanottii et naapuri tuns paremmin siun liiterin ku sie tunsit oman liiteris, (naurua) ja tota että ku meni ja jotain tarvi nii tota, ilman lupaa, nii se on, nii sellast meininkii et nii en mie ikinä oo enää sellast nähnykkää, eikä varmast tulekkaa, kuljettii toisten pihojen lävitte mut eihän tänä päivänä kuule, kukaa hyväksy että, on se outooki mut siihen aikaa se ei ollu, siihe aikaa se oli yhteist H2: mut siihen aikaa kato naapurit nii kävi toisilla kyläs ja ku telkkarii ei ollu, nii nehän pelas korttii, marjapussii ja sit oli pullo tuol pöydän jalas, aina kahvin sekaa nii laittoivat nää isännät ja pelas korttii, sit seurusteltii silloo, nyt ku tulee nykyää ihmiset kylää nii aina televisio pauhaa siin, siihe aikaa kyl ihmiset nii seurusteli keskenää K: oliks rämpsäläisil jotaa tälläst omaa et rämpsäläiset teki yhes jotain? H1: no sen mie muistan et joka uusvuos, nii kierrettii aina niiku neljä taloo, Leinoset, Myllylät, meidät ja Parrat, parrat asu ennen siel mis Toivolan Taina asuu, Myllylän talost ohite siel aivan siel päähän, nii oli Parran se on meidän sukulaisii ja kierrettii joka uuteen vuoteen vuoron perää aina, meni toisen taloo ja myö kakarat tultii sit aina peräs, jos oli Leinosen talos vanhemmat viettämäs uutta vuotta nii myö oltii silloo meidän talos, ja sit ku myö mentii Leinosen taloo nii ne oli jo Parran talos, ne kiers sillee aina uuteen vuoteen, myö mentii kakarana aina myö pidettii niiku omii hippoi siinä ja vanhemmat oli sit toises talos Myös lapsuuden muisto potkukelkkailevasta isästä, joka hieman nuokkui kelkallaan yhteisen illanistumisen jälkeen oli jäänyt eläväisenä mieleen yhdelle rämpsäläiselle lapsuuden kotipaikasta. Kovassa pakkasessa posket kovana perhe oli vieraillut toisen perheen luona. 6

7 H2: muistan talvelki mentii jonnee sukulaisii nii tonne Hepokujalle potkulaudal nii muistan helvetin kovas pakkases nii istuin potkulaudan kyydis ja iskä työns ja sit takas päin, nii iskän jalka vähä lipsu (naurua) Hiihtäminen oli merkittävää niin nuorempien kuin vanhempien keskuudessa. Silloin ei vielä puhuttu Rämpsän Rytinöistä ja Rytinöiden merkitys on noussut esiin vasta myöhemmin. Mutta silti Rämpsän historian hiihdot perustuivat yhteiselle toiminnalle, jossa rahaa käytiin keräämässä palkintolusikoihin, joita sittemmin voitaisiin jakaa Rämpsän hiihtoihin osallistuneille henkilöille. Kyläläisen muisteloissa isä ja muutama muu henkilö hiihtivät aikanaan latuja lapsille auki, jotta hiihtokilpailu pystyttäisiin järjestämään. Ja lopulta lappu rinnassa hiihdettiin, ja kuumaa mehua nautiskeltiin hiihtojen päätteeksi. K: tiiät sä mihin noi hiihdot perustu? H3: no o emmie tiiä, mihin ne perustu, mut siel oli muutamia meidän isiä jotka, tota minun isä ja Leinosen Sauli, Jullen isä ja muutama muu, jotka oli urheilumiehiä ja ne hiihti meille ladut ja sitte ne joka talosta kerättiin, siihen aikaan 100 markkaa tai mikä se nyt siihen aikaan oli, jolla ostettiin sitten palkintolusikoita, ja kaikki palkittiin ja oli lappu rinnas ja hiihdon jälkeen sai kuumaa mehuu ja niit hiihtoi oli tota, missä se Sakun Antti asuu siinä Lyylin baarin alapuolel, Mattilal, se oli silloo Mattilan talo, Mattilan pihalla ja, Vilkin pihalla sillon ja Johanssonin pihalla ja, ne oli eri paikois H2: veli sano et kun lähette hiihtämää nii muistakaa ottaa aina raaka kananmuna eli teette molempii reiät näin ja imette sen tyhjäks ja sitte luistaa hengitys hyvin ja olihan se siihen saakka hyvä kunnes keltuainen tuli, pakkohan se oli nielasta ku velimies sano että nyt, tai siis juua se muna tyhjäks (naurua) meni se, en tiiä oliks sil mitään vaikutusta mutta antoko se henkistä potkuu sitte, sehän nostaa kolesterolii mut eihän siihe aikaa mitää sellasta ollu Eräät kylänmiehet muistelivat, kuinka mahdollisesti pirtutrokari olisi ampunut itsensä kylällä aiheuttaen ikäviä muistoja lapsuuden kotipaikasta. Mies oli ampunut itsensä aivan kotipihan lähettyvillä olleessa metsässä kiven takana, jota entinen asukas vieläkin muisteli samalla, kun joku toinen oli pakokaasuttanut itsensä. H1: siin on kyläs tapahtunu itsemurhia ja että niist on joskus puhuttu, silloo ku siis myö oltii kakaroit, nii nehän ne vähä niiku tuntu ikävilt, ku naapurin mies vetää nii ne on jääny niiku mielee siint, et missä kiven takaa se on niiku ampun ittensä ja kakaraan pelättiin sit kivee (naurua) joo, kato ku haettii joskus nii maitoo maalaistalosta, nii siin oli muutamii lehmii nii Rämpsän reunoil, nii just siin tienvarres nii pimiäl, nii oli yks ampun ittensä siel mettikös ja oli se kivi siin, nii kyl sit aina niiku välil nii pelättiin. K: onks toi tuntuuks toi vieläki sillee jotenki niiku että se edelleen? 7

8 H1: no se oli vaa silloo, mutta kyllä se muisto jäi aina mielee, sit sen muistaa aina kakaran ku ne vanhemmat kauhistel nii se jäi niiku mielee, ei sit itte oikee silloo niiku tajunnu ees, niiku että mitä on tapahtunu muuta ku että nyt se teki näin ja näin, niiku et ittensä veti niiku pakokaasul siin, nii se on niiku jäänyt sit niiku kakaraan mieleen H2: kyl siel sellanen tapahtuma kävi aikoinaa toi oisko se toi Laisin Matti vai kuka se nii sehän lähti poliisii karkuu, sehän oli pirtutrokari, sehän ampu ittensä siellä Kureviikis, eli sen mikä menee sinne Hurukselan tienhaaraa, ennenhän siin oli tällanen mutka, nii siihen oli Hyyryläisen toi saha, nykyään siinä on se paikka, se louhittu tila, nii siel se oli napsauttanu itteää ja sit K: oliks toi niiku olihan toi aika iso juttu silloo? H2: ei se oikeestaa, ei myö siihe, ainakaa mitenkää reagoitu et olipa nyt hitto juttu, eihä meil ollu aikaa..tietty vanhemmat ihmiset aattel et täähän on hurja ku tappaa ittensä Kyläkeskuksessa oli muistelemisen ajankohtina kaksi kauppaa ja kioski, jonka Lyyli sittemmin jalosti baariksi. Lyylin kioski ja myöhemmin baari tarjoilivat myös porilaisia niitä haluaville ja yksi entinen kylänmies muistelikin Lyytsän mieleen jääneitä porilaisia porilaispannuineen. H1: ihan kaljaa juotii ja porilaisii, Lyytsän porilaisii, ne on tota vieläki nii maailman parhait, jos joku tekis vaan (naurua), siin oli sipulit ja paahtoleipä ja kurkkusalaattii ketsuppi ja sinappi, siin oli se vanha pannu siin lyytsäl nii tota mieki hain nii aikanaa kotio ostin sellasen pienen porilaispannun sinne Rämpsää ja että miepäs haen Lyytsält ite ne sipulit ja paahtoleivät mut ei ne niin hyvii ollu sit kuitenkaa (naurua) ku Lyytsän porilaisilla paistettii, se oli sellanen iso porilaispannu, siihe ei tullu ne jäljet vaik ei se ollu ees kuumentunkaa (naurua) mustat viirut tuli sielt paahtoleipää Eräs toinen kylänmies muisteli kertomusta, jossa isät jujuttivat lapsia tappaessaan sikaa, ja kuinka lapset menivät jopa hyvinkin pitkään tähän halpaan, kunnes sitten tajusivat mistä oikeasti olikaan kyse. H2: no sikaahan kasvatettii nii sitähän syötii ja siithän ei jääny mitää jälelle, se oli se siantappo, se oli sellain meittii aina jujutettii siin, jonkun aikaa mentii lankaan että mut tuota sitte ajettii tajuu, ku aina käypi niin että Haapasen Supi tuli meille tai nehän asu siin Siitosten saunakamaris, mikä nyt siin on se punain niin iskä sano että menkääs tota työ käymää tos Johanssonin Masal ja pyytäkää silt saparoveivi, no myö tietty aateltii että sian tapos tarvii saparoveistä ja myö mennää sinne ja no Masa ties heti että mikä on juoni nii ei kato sehän sano et hitto missähän se muuten, nii se viivästeli meitä siel sen aikaa että (däp kielellä tehty ääni) Supi sai ammuttuu sian ja nostettuu sen roikkumaa sinne tikapuihin mitkä siel nyt oli ja sitte sano meille että kyl se niin tais olla et mie oon muistaaksee lainan sen jollee sen saparoveivin, että käykää sanomas että täl kertaa ei ollu sitä saparoveivii tääl no myö mennän että ei siel ollu mitää, no ei ne sitte piitannu siit mitää jatko vaa hommaa siin.myö että aa kato sikahan roikkuu tuol, jaa se ois nyt selvä, ja Haapasen Supi sitte sano et tos on äijät tai pojat toi potkupallo, se oli kato sian kusirakko, sit on hiton hyvä potkii se on sellain töjöing, sitä potkitti 8

9 siin pihas ja myö kato sitte myö ei oltu seuraamas siantappoo, sai taas meidät pois siint riehumast et sellasii muistoi sielt on Suuren vääryyden saattelemana yksi entinen kylänmies muisteli, kuinka ei aikoinaan saanut osallistua Rämpsällä järjestettyihin hiihtoihin, koska he olivat muuttaneet vuotena 1963 Kalmistoon, joka sijaitsi aivan Rämpsän vieressä. H4: ku myö 1963 muutettii sinne Kalmistoo, missä nyt meidän poika asuu siin tallis, nii arvaa mikä minuu harmitti hiihtolatu meni siint meidän talon vierest, ja kun mie silloo parjassin (suruisena) miks en mie päässy hiihtää, ku raja meni (naurua) siin vaik olin minkäläinen. Paikan merkitys ja paikkakiintymys Rämpsän Naapurusto Maantieteessä paikkoja voidaan kuvata erilaisin skaaloin, jotka ovat jaettavissa esimerkiksi kaupunkiin, kylään, kylään tiettyyn osaan, naapurustoon, kotiin tai jopa omaan huoneeseen, johon ihminen kokee kiintymyksen tunnetta (Lewicka 2009: 36). Naapuruston käsitettä voi tarkastella myös erilaisin skaaloin, se voi pienimmillään tarkoittaa aluetta, jossa lapset saavat leikkiä ilman aikuisten valvontaa ja suurimmillaan jopa kokonaista kaupunkia (Lewicka 2009: 37). Naapurustoa yhdistävä elementti on tila, joka on hyvin dimensionaalinen. Esimerkiksi naapurustoa voi tarkastella stukturaalisesti asutuksien mukaisesti, mutta kokonaisuudessaan naapuruston käsittäminen riippuu siitä, mitä kaikkea naapurusto pitää aina sisällään. Tämän seurauksesta naapurustoista puhuessa voidaan oikeastaan keskustella erilaisista naapuruston käsittämisen tasoista. Tätä todistaa Coulton ym. (2001) tekemä tutkimus siitä, kuinka naapurit, jotka asuivat samassa naapurustossa piirsivät hyvin erilaisia karttoja naapurustosta verrattuna oikeisiin keskuksiin (Lewicka 2009: 37). Ihminen voi kokea kiintymistä paikkaa kohtaan jos hänellä on läheiset siteet naapuruston kanssa ja hän kokee juurtuneisuuden tunteita paikasta. Paikkakiintymys tarkoittaa positiivista tunnesidettä jotakin paikkaa kohtaan (Wolf ym. 2014). Myös vahva uskonnollinen side paikkaa kohtaan voi aiheuttaa kiintymystä. Sosiaalisten siteiden lukumäärä paikasta voi hyvin kertoa paikkaan kiintymisen voimakkuudesta. Julkisilla kouluilla, kaupoilla, paikallisilla kahvioilla, paikan keskuksilla, urheilupaikoilla on myös todistettu olevan vaikutus paikkaan kiintymiseen. On myös mahdollista, että kouluilla on symbolinen vaikutus paikasta, koska koulut usein edustavat terveellisyyttä, elinkelpoisuutta ja toimivaa yhteisöä (Gieling ym. 2019: 69). Kunnan keskuksen päätarkoitus on antaa ihmisille mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen ja keskukset toimivat usein juuri kohtaamispaikkana. Urheilupaikoilla puolestaan on todistettu olevan positiivinen vaikutus 9

10 paikkaan, koska ne edustavat sosiaalista pääomaa ja stimuloivat sosiaalisia ihmisten välisiä suhteita (Gieling ym. 2019: 73). Sosiaalisella pääomalla Svendsen & Sorensen (2007: 4) tarkoittavat ihmisten verkostoitumista ja kasvotusten tapahtuvaa kanssakäymistä, joka perustuu luottamukselle. Sosiaalisen pääoman sivutuotteena ihmisten välinen luottamus kasvaa, alueella tarvitaan vähäisempää koordinointia tai hallintaa ja rikollisuus vähenee. Urheilupaikat ovat tärkeitä sosiaalisen koheesion edistäjiä, sekä myös paikallisen ja alueellisen identiteetin eteenpäin viejiä (Gieling ym. 2019: 73). Svendsen & Sorensen (2007: 4) nostavat esiin myös organisationaalisen ja kulttuurisen pääoman, joista kulttuurinen pääoma tarkoittaa jaettua paikallista kulttuuria ja identiteettiä, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Organisationaalisella pääomalla he tarkoittavat organisationaalisia struktuureita ja joka päiväisiä harjoitteita firmassa tai yrityksessä, joka mahdollistaa asioiden hoitumisen Mustonen (2013: 77) kuvailee myös ikään kuin kulttuurista pääomaa vaikkakin hän puhuu suullisesta perimätiedosta. Hän puhuu, kuinka ne olisivat yhteisön harjoitteita, oraalisia matrixeja sekä eletyn elämän monitasoisia tiedon rippeitä. Mustonen (2013: 88) kirjoittaa, kuinka suullinen perimä olisi ihmisten ja luonnon väliin muodostuva elementti, mikä kuroutuu sosio-ekologisia systeemeitä pidemmälle. Hän puhuu yhteisestä hallinnasta ja siitä, kuinka sen avulla pystyttäisiin estämään esimerkiksi unhoittuminen. 10

11 Kartta 2. Havainnollistaminen Uusikylän tonttien rajapinnoista. Lähde: Karttapaikka.fi (Lainattu ). Thomä ym. (2014: 31) ovat tutkineet 182 ihmisten kertomuksia paikkoihin kuuluvuudesta Manchesterissä ja he kirjoittavat, kuinka nostalgia ja valinnainen paikkaan kuuluvuus ovat sosiaalisen pääoman ilmenemismuotoja. He kuvailevat, kuinka nostalgisointi perustuu paikan sosiaalisen koheesion menettämiselle ja yhteisön toiminnan päättymiselle. Tämä kertoisi siitä, kuinka henkilön paikka elämässä olisi symbolisesti ja kulttuurisesti siirtynyt pois entisajan paikasta. He kuvailevat ihmisen paikan nostalgisointia alla esitetyllä tapaa. Ote on suora suomennettu lainaus heidän kirjastaan. Kyllä, kyse on kylämäisen tunnelman menettämisestä. Me yhä kutsumme paikkaa kyläksi, Cheadlen kyläksi, mutta kuka tahansa, kuka on muuttanut tänne 15-vuotta tai myöhemmin kutsuu paikkaa kyläksi. Jokainen tunsi jokaisen.ja koska minun vanhempani tulivat yläkerran asunnosta, oli silti naapureita aidan toisella puolen. Nainen, kuka nyt valitettavasti on kuollut, mutta aikanaan muutti pois ja eläköityi, minulla oli tapana kutsua häntä tädiksi. Pystyin vain kävelemään hänen taloonsa sisään, minun äitini ja hän joivat aina teetä 11:00 aamulla, kyse oli vanhoista arvoista ja tällä tapaa myös minut sisällytettiin tapahtumiin. Mutta nyt kaikki on muuttunut, 11

12 kaikki pidättäytyvät vain omissa asioissaan. Teinivuosinani minulla oli tapana mennä juhlimaan Cheadlen kylässä, en tekisi tätä enää mistään hinnasta siellä.en tiedä, juureni ovat täällä, rakastan kylää ja minusta on hyvin surullista, että kaupat ja putiikit sulkeutuvat, kaikki ne kaupat, jotka tunsin lapsena olin nuori nainen, koko ikäni. (Thomä ym. 2014: 31) Keskenään läheisten naapurien erinäisissä keskusteluissa nousee esille se, kuinka sosiaalisesti samankaltaiset tai samoissa piireissä pyörineet ihmiset ovat luoneet erilaisia sosiaalisia rajoja keskenään. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, kuinka naapurit ovat luoneet keskenään oman ryhmän, jotka muistavat ja johon muut paikkaan myöhemmin muuttaneet, jotka eivät muista, eivät kuulu. Nostalgia olisi siis yhteyksien luomisesta juontava piirre. Se kumpuaisi ihmisten välisistä yhteisistä jaetuista kokemuksista. Myös Grannis (2009: 148) on tutkinut jaettujen kokemusten kaltaista ilmiötä ja hän kuvailee naapurustojen yhteisöllisyyttä. Hän on nostanut esiin teorian, jossa naapuriverkostot mahdollistaisivat normien ja arvojen liikkeen. Hän korostaa, kuinka näillä tekijöillä olisi merkitys naapuruston yhteisöön, ja kuinka näiden avulla sosiaaliset yhteisöt olisivat muodostuvaisia sekä hajoavaisia. Toinen vieläpä nostalgisointiakin merkittävämpi aineistosta noussut sosiaalisen pääoman esiintymismuoto oli valinnainen paikkaan kuuluvuus. Tämä ilmeni aineistoissa sen kaltaisina kertomuksina, joissa ihmiset olivat harvinaisen selkeitä siitä etteivät he suinkaan olleet tulleet mistään turhasta kylästä tai naapurustosta, vaan paikasta, jolla oli jokin omintakeinen identiteetti ja aura. Tämän asian selkeä esiintuominen koettiin hyvin tärkeäksi ja ihmiset kertoivat sen hyvin suoraan (Thomä ym. 2014: 32). Nostalgisoinnin ja valinnaisen paikkaan kuuluvuuden ohella Svendsen & Sorensen (2007: 4) ovat mitanneet aineellista ja aineetonta pääomaa kahdessa Tanskan marginaalisessa yhteisössä. He ovat karkeasti jakaneet mikrotason yhteisöjen aineelliset piirteet, konkreettiseksi luonnoksi, infrastruktuuriksi, ihmisten resursseiksi, sijoituksiksi ja taloudeksi sekä mikroyhteisön aineettomammat piirteet paikalliseen kulttuuriin, verkostoihin ja elämänlaatuun. Lewickan (2005: 388) mukaisesti paikkakiintymyksellä ja henkilön halukkuudella osallistua paikan sosiaaliseen toimintaan on todistettu olevan yhteys. Halukkuuteen osallistua on Lewickan mukaisesti kaksi eri mahdollisuutta. Toinen näistä mahdollisuuksista on, että ihmisellä on sosiaalisesti ja emotionaalisesti latautunut tunneside paikkaa kohtaan, joka tarkoittaa käytännössä paikallista sosiaalista pääomaa eli positiivisia naapurustositeitä sekä kulttuurillista pääomaa ja kiinnostuneisuutta omia juuria kohtaan. Lewicka korostaa myös, että tämän lisäksi hän havaitsi tutkimuksessaan negatiivisen linkin paikkakiintymyksen ja kulttuurillisen pääoman välillä, joten toisin sanoen huomio ei ole niin yksiselitteinen. Lewickan (2005: 392) mukaan kulttuurinen 12

13 kiinnostus paikkaa kohtaan voi tarkoittaa voimistunutta paikkaan kiintymisen tunnetta ja se saattaa ilmetä kiinnostuneisuutena omia juuria kohtaan. Tutkimuksen tuloksissa naapuruston siteillä todistettiin olevan tilastollisesti merkittävä vaikutus naapuruston aktiviteetteihin osallistumiseen. Sosiaalisen verkoston olemassaolo on kuitenkin ehto toiminnan toteutumiselle ja ilman epäformaaleita ihmisten välisiä kanssakäymisiä ei ihminen voi osallistua toiminnan yhteisön organisointiin. Lewicka (2005: 392) korostaa, kuinka naapuruston väliset siteet ennustaisivat positiivisesti paikkaan kiintymistä. Tämä voi käytännössä tarkoittaa kiintymystä omasta kotitalosta naapurustoon tai naapurustosta kylään ja jopa kaupunkiin. On kuitenkin erityisen tärkeää kiinnittää huomio siihen, mitä Lewicka sanoo naapuruston siteiden ja paikkakiintymyksen välisestä yhteydestä. Lewickan mukaan naapuruston siteet ennustivat positiivista osallistuneisuutta paikassa, ei paikkakiintymys. Nämä kaksi on erityisen tärkeää pidättää erillään toisistaan puhuttaessa paikkakiintymyksestä ja yhteisön osallistuneisuudesta. Niitä ei tule missään nimessä sisällyttää osaksi paikkakiintymyksen ulottuvuutta. Taylor (2012: ) on tutkinut naapuruston käsitettä sekä yhteisöä ja hän on kuvaillut, kuinka naapuruston erilaiset alueet voivat olla toisistaan katsottuna päällekkäisiä ja laskostuvaisia. Hänen mukaansa tämä kertoisi erityisesti siitä, kuinka naapuruston sisällä olevat tietyt spesifit lokaatiot, kuten mikronaapurustot näyttäytyisivät eri tavoin naapureiden silmissä. Tämän lisäksi hän kirjoittaa myös, kuinka naapuruston nimistö tai rajat voisivat olla ajan kanssa muuntuvaisia. Tällä hän tarkoittaa sitä, kuinka paikalliset erot vallan käytössä sekä ekologiset eroavaisuudet tai epäsuhdanteet vaikuttaisivat naapuruston käsittämiseen muuntaen sitä. Taylor puhuu naapuruston kahtiajaosta, hän mainitsee naapuruston sisäiset organisaatiot, kuten palvelut ja naapuruston ulkopuoliset intressit, jotka hyvin usein ovat muutosta aikaan saava tekijä. Knuuttila (2005: 55) kuvailee konsentrisuuden tarkoittavan samankeskistä eli toisin sanoen sisältä päin syntyväistä paikan luomista, jossa elinympäristö, asuinpaikka tai kotiseutu esitetään, representoidaan, jollakin tapaa. Hän kuvailee, kuinka nämä representaatiokehät voivat olla ajassa liikkuvaisia ja niillä voi olla eri merkitys ajan eri kausina. Hän puhuu kodista, kuinka koti konsentrisena mikrotason paikkana assosioituisi ympäröiväksi naapurustoksi ja ympäröiväksi kyläksi. Kertomuksissa konsentrisuus, tämä paikan monitasoisuus, näyttäytyisi tietynlaisena kulttuurin ilmentymisenä, puhemassana. Lehtinen (2011: 20) kirjoittaa, kuinka ihmisten yhteiselo yhteiskunnassa voisi olla juuri sisältä- tai ulkoapäin syntyväistä. Hän kuvailee, kuinka impulssit ja yleiset muutokset yhteiskunnassa olisivat tekijöitä, jotka muuntaisivat ja elävöittäisivät maailmaa jostakin suunnasta. Hänen mukaansa tilapäiset ryhmittymät ja mahdolliset yhteisöt ovat ihmisten välisen yhteiselon tuotos ja nämä yhteisöt olisivat 13

14 jatkuvasti muuntuvaisia ympäröivän maailman paineesta. Hän kirjoittaa myös, kuinka ihmisten omat teot ja ympäröivän maailman yleisemmät voimat kehittäisivät yhteisöjä aina johonkin suuntaan. Lehtisen (2011: 20) puhuessa konsentrisesta maantieteestä Mustonen (2014: 120) kuvailee endeemistä maantiedettä hyvin samankaltaisena käsittämisen tapana. Se on hänen mukaansa lähes identtinen raami, jossa ihmisyhteiskunnan asiat olisivat sisältä päin, paikasta syntyväisiä. Mustonen on syventynyt tutkimaan endeemistä aikatilaa saamen kulttuurien erämaiden käytön välityksellä ja hän antaa esimerkin Siidan yhteisöstä, joka oli konsentrinen, esikoloniaalinen, autonominen sekä liikkuvainen saamen erämaakyläyhteisö. Kylä voitaisiin uudelleen asuttaa, se voitaisiin siirtää, myydä tai uudelleen sijoittaa johonkin toiseen paikkaan (2017: 10). Hän myös kuvailee, kuinka saamen erämaissa talot, perheet sekä metsästys onnistuivat vain jos asukkaat toimivat hyvässä koheesiossa yhteisönä. Mustonen (2017: 13) kuvailee, kuinka saamen erämaissa metsästys- ja kalastusalueet muodostuivat aina kyläkeskuksien ympärille ja, kuinka vielä 1900-luvun alkupuolella luonnonresursseista, kuten kaloista kilpailtiin. Saamen erämaiden käyttö on relevantti tarkastelun pinta siinä mielessä, koska vielä 1900-luvun jälkeen näissä kylissä vallitsi tietynlaista sosiaalista organisoitumista, perheiden sekä erilaisten klaanien kollektiiveja. Paikka ja aika Kun maantieteen tutkimuskentässä puhutaan paikan käsitteestä, nousevat Tuanin (1978: 7) määritelmät hyvin relevanteiksi hänen ollessa yksi merkittävistä paikkaa kuvanneista maantieteen alalla vaikuttaneista henkilöistä. Hänen mukaansa paikka on kompleksinen, tilassa rakentuva mikä tahansa lokaalinen asia tai kohde, jolla on jokin merkitys ihmiselle tai ihmisyhteisölle. Paikan määrittäminen voi olla haaste, tai jopa mahdottomuus, ja yhteisen ymmärryksen löytyminen voi olla jopa ylitsepääsemätöntä juurikin sen takia, koska paikan voi nähdä rakentuvan niin monitasoisesti. Paikka, tila ja aika ovat toisistaan laskostuvaisia ja toisiinsa vaikuttavia, jotka toimivat dimensionaalisesti muodostaen jollain tapaa jatkuvan yhteyden toisiinsa (Creswell 2014: 19). Bickerstaff (2012: 2614) kuvailee, kuinka paikka olisi ihmisten emootioissa sekä kognitiivisissa prosesseissa rakentuvainen. Hänen mukaansa paikat olisivat aikatilan kokonaisuuksia, johon myös historia olisi vahvasti kuuluvainen. Käsiteltävä ilmiö on oikeastaan hyvin tuntumaan tai tunteeseen latautuvainen. Paikan monitasoisempaa käsittämistä voi kuvata hyvin juuri paikan tunto- käsitteeen (Sense of Place) avulla, jossa tietynlaiset käyttäytymisen piirteet ja sensoriset toiminnot lisätään osaksi paikan ja tilan käsittelemistä. Siinä yhteyttä paikkaan pyritään ymmärtämään arkipäiväisten aktiviteettien ja vuorovaikutuksien välityksellä (Hashemnezhad ym. 2013: 7). Paikan tunnon voi myös nähdä rakentuvan yksilöiden sekä yhteiskunnan luovasta mielikuvituksesta, missä identiteettejä 14

15 aivan kuten edellä mainittuja käyttäytymistä tai sensorisia piirteitä liitetään osaksi erilaisia ihmisten ja paikkojen suhteita (Ashworth & Graham 2016: 3). Tuntuma paikasta tai paikan tunto on merkityksellinen, koska myös paikkakiintymyksen käsite nähdään siihen liittyväiseksi. Paikkakiintymys on oikeastaan vain hieman rajatumpi käsittämisen tapa paikan tunnon käsitteestä. Hashemnezhad ym. (2013: 9, Fig. 1.) ovat luokitelleet skaaloittamisen, johon paikkaan kuuluvuus, paikkakiintymys ja paikan edestä uhrautuminen kuuluvat. Ne kuvailevat ikään kuin tunnetasojen eroja; korkeimmalla tasolla (uhrautuminen) ihminen kokee maksimaalisinta tunnesidettä paikkaa kohtaan, jota alhaisempi taso on paikkakiintymys ja jota vielä alempi on paikkakuuluvuuden tunne. Puhuttaessa paikan rakenteista myös aika on siihen voimakkaasti liitoksinen. Australialaisten aboriginaalien käsityksiä ajasta on tutkittu heidän kulttuurisen rituaalin avulla, jossa alkuperäisasukkaat kieltävät ajallisen eteenpäin menevän muutoksen. Rituaalissa korostuu alkuasukkaiden käsitys hetkestä tai tilanteesta muuttumattomana ja juuri siinä hetkessä olevana. Kyseistä havaintoa voi pitää tutkimuksellisena todisteena siitä, että ihmiset ovat historian saatossa ensin pystyneet hahmottamaan tilan ympärillään sen ollessa välitön, kun taas ajan käsitteellistäminen ja niin sanottu ajan sekä tilan yhdistelmä aikatila on syntynyt vasta myöhemmin ihmisten oman kognitiivisen prosessoinnin ja järkeilyn seurauksena (Dodgshon 2008: 3; Merriman 2011: 24). Moltz (2010: 341) kuvailee, kuinka paikat ovat tilapäisesti hyvin vaihtelevia. Ne voivat edustaa menneisyyttä tai nykyisyyttä ja pitää sisällään erilaisia käsityksiä ajan kokemisesta tai sen määrittelemisestä. Tämän lisäksi paikkoihin voi liittyä erilaisia elämisen rytmejä. Dogshon (2008: 4, Fig. 1.) kuvailee myös rytmistä käsitystä ajasta kahdenlaisena eri muuttujana: syklisenä rytmikkyytenä sekä lineaarisena rytmikkyytenä. Dogshonin käsityksen ajasta voi nähdä tarkoittavan syklisiä eli toistuvia elämän tapahtumakausia tai eteneviä, aina tietyn väliajoin seuraavina toimintoina. Peter Merriman (2011: 1) on tutkinut ihmismaantieteen kentässä erilaisia aikatilan käsityksiä ja nostanut esiin kritisoivan ajattelutavan, joka perustuu post-strukturalismiin sekä postfenomenologiaan. Hän korostaa, kuinka liike, rytmi, voima, energia, affektit sekä sensaatio kuvailevat maailmassa tapahtuvia turbulenssejä aika-tila-lähestymisen sijaan. Hänen mukaansa elämän tapahtumien voi nähdä muodostuvan myös kinesteettiskehollisista, enemmän dynaamisista ja kokonaisvaltaisista muuttujista, kuin perinteisestä kolmiulotteinen-huone- asetelmasta, jossa aika liikkuu (2011: 24). Vaikka Merriman (2011: 24) kritisoikin aikatila-käsitystä, nostaa hän silti esille myös rytmin vaihtoehtoisessa lähestymistavassa perinteiseen ajan käsitykseen. Erilaisilla paikoilla ja erilaisilla yhteisöillä on todistettu olevan itselleen tyypillisiä perspektiivejä ajasta sekä omanlaisia rytmejä. Rytmejä on havainnollistettu maailmanympäri matkustavien ihmisten matkakohde valinnoilla, joissa 15

16 hektisestä Amerikasta tulevat matkaajat valitsivat matkakohteekseen ajallistilallisesti hyvin vastakohtaisen, rauhaisan ja hektisyydeltään hitaamman kohteen, kuten Etiopian. Kyseinen esimerkki nostaa esille sen, kuinka erilaiset paikat voivat pitää sisällään erilaisen tunteen siellä vallitsevasta ajasta sekä elämän eteenpäin menemisestä (Moltz 2010: ). Käsityksen mukaan ajan voi nähdä olevan siis myös hyvin paikkasidonnaista ja tämä myös tukisi australialaisten aboriginaalien käsitystä siitä, kuinka ympäröivä sen aikainen maailma ei tunnista aikaa (Dogshon 2008; Merriman 2011). Mielenkiintoisen lisänäkökulman Merrimanin (2011: 24) ajatukselle keholliskinesteettisestä ajasta tuo myös Wiese ja kumppanit (2018: 46), jotka ovat tutkineet paikkaa, tilaa sekä aikaa biososiaalisesta näkökulmasta. Heidän mukaansa ihmiset ovat jo pitkään muuttaneet itseään kehollisesti paikan sekä siellä vallitsevaa aikaa seuraten. Heidän pääpointtinsa on se, kuinka ihmiset muuntavat omaa kehoaan aina ympäröivän maailman mukaisesti jatkuvassa vuorovaikutussuhteessa (2018: 50). Kun tilan, ajan sekä paikan merkitystä siirtää osaksi paikkakiintymyksen ja paikan merkityksen kenttää, voi pyrkiä luomaan kuvaa siitä, kuinka paikkakiintymyksen kohde, paikka, voi pitää sisällään erilaisia ajan ulottuvuuksia. Nämä ajan ulottuvuudet voivat tukea tai purkaa paikkakiintymyksen voimaantuneisuutta. Toisin sanoen paikan ajalla on suuri merkitys tarkasteltaessa erilaisista taustoista olevien ihmisten erilaisten paikkojen kiintymyssuhteita. Aika on paikalle tyypillinen, se tulee paikkakiintymys-tutkimuksessa nähdä ennen kaikkea paikan luonnetta kuvaavana tekijänä, eikä niinkään eteenpäin raksuttavana lineaarisena kellomaisena elementtinä. Vaikka toki ajan voi nähdä muodostuvan menneisyyden, nykyisyyden sekä tulevaisuuden ulottuvuuksista. Mutta ennen kaikkea ajan moniportainen luonne paikasta on kiinnostava sekä se, millä tapaa paikan hitaus, rauha tai hektisyys näyttäytyvät ihmisten suhtautumisessa paikkoihin. Paikan merkitys Paikan merkitys muodostuu ihmisten kokemuksista paikkaa kohtaan. Jotkin ihmiset voivat kokea paikan merkityn syvänä ja merkityksellisenä, kun toiset taas voivat kokea sen hyvin samantekevänä. Paikan merkityksellä on todistettu olevan päällekkäisesti laskostunut suhde paikkakiintymykseen. Molemmat käsitteet, niin paikan merkitys, kuin paikkakiintymys, pitävät sisällään paikan fyysisiä ja sosiaalisia ulottuvuuksia, jotka ovat hyvin laaja-alaisesti tarkasteltavia (Harun ym. 2015: 528). Masterson ym. (2018: 640) kirjoittavat myös, kuinka paikan merkitys ja paikkakiintymys ovat molemmat paikan tunto- kattokäsitteen alla liikkuvia käsitteitä, jotka ovat liitoksissa toisiinsa. Hän kirjoittaa myös, kuinka paikan merkityksien tutkimisen avulla voidaan saada parempi laatuista tietoa ihmisten suhtautumisesta paikkoihin, joilla on todistettu olevan yhtä voimakas paikkakiintymisen tunne. Tällä hän tarkoittaa sitä, kuinka ihmisillä saattaa olla erilaisia symbolisia tai emotionaalisia 16

17 suhtautumisia paikkaa kohtaan paikkaan kiintymisen ohella. Harun ym. (2015: 530) nostavat näiden lisäksi esiin seikan, jonka mukaisesti paikan merkitys rakentuisi tunteiden, kognitiivisten toimintojen ja merkityksen itsensä varaan. Heidän mukaansa ihmiset voivat kokea paikan merkityksen esimerkiksi harmonisena kokonaisuutena, rauhan sijana, kotina tai itselleen jonakin pyhänä. Masterson ym. (2018: 640) kirjoittavat, kuinka tarkastelemme paikan merkitystä kysymyksillä mitä tämä paikka merkitsee sinulle? Tämä holistinen lähestyminen vaatii tuekseen tarkastelua paikkaan kuuluvuuden kokemuksista ja siirtolaisuudesta. He korostavat, kuinka paikan merkitys rakentuisi vuorovaikutuksesta biofyysisen ympäristön kanssa. Tällä he tarkoittavat esimerkiksi sitä, miltä paikan maisema tuntuu ja miten ihminen suhtautuu siihen. Sosiaaliset vuorovaikutussuhteet sekä erilaiset diskursiiviset harjoitteet olisivat tekijöitä, jotka rakentavat paikan merkitystä. Paikan merkityksen diskursiivisen rakentumisen tarkastelu voi tuoda esiin, miten paikkaa käytetään tai miten paikan tulevaisuuteen suhtaudutaan ja minkälaisia haluja ihmisellä on paikan tulevaisuuden rakentumista kohtaan. Hegemoniset diskurssit, voimasuhdanteet ja struktuurit sekä paikan merkityksen diskursiivisen rakentumisen tarkastelu voivat auttaa, kun halutaan tarkastella miten paikkaa käytetään tai miten siihen suhtaudutaan. Diskurssien ohella dominantit narratiivit muokkaavat ihmisten käsityksiä paikasta. Ne esittävät lopputulemaa siitä, miten ihminen on muokannut ajatuksissaan ympäröivää tilaa ja sen merkityksiä. Paikkojen nimistö Whynne-Hammond (2013: 9) kuvailee, kuinka jokaisella paikan nimellä on jokin alkuperä. Paikkojen nimet voivat olla erilaisista äänistä tai merkityksistä syntyneitä. Yleensä ne ovat jonkin kulttuurisen historian tuote, jota suullinen perimätieto ja erilaiset kirjoitetut tekstit ovat muokanneet. Bigon (2015: 155) on kirjoittanut kirjan Afrikan paikkojen nimistöjen syntyprosesseista, joissa hän kuvailee, kuinka paikkojen nimet syntyisivät ihmisten mielikuvista. Sanat kuvailevat kuviteltua maailmaa ja ne havainnollistavat paikkaa joko konkretiassa (sitä miten se nähdään) tai abstraktisti. Hän tuo esiin esimerkkejä, joissa Afrikan kaupunkien mustan ja valkoisen väestön kaupunginosia on nimellisesti eroteltu toisistaan. Esimerkiksi kaupunginosat Setlele, joka tarkoittaa kolossaalista kylää, tai paikka Shimita Miti, joka tarkoittaa hirviötä, joka nielaisee kylät. Myös paikat Emnyameni, musta piste, tai Mzimnyama, eli musta kaupunki toimivat esimerkkeinä hänen havainnollistamisestaan siitä, kuinka paikkoja on nimetty niiden asukkaiden perusteella. Bigon kuvailee myös, kuinka Afrikan kaupunkien nimiä on luotu niiden toivon ja kunnianhimojen mukaisesti. Hän tuo esiin esimerkkejä kaupunginosista, kuten Ebhongweni, joka tarkoittaa kunnianhimon paikkaa, tai Endwneni, joka tarkoittaa kunnian paikkaa. Tämän lisäksi hän kuvailee paikkaa, jota kutsuttiin nimellä Tswelopele, 17

18 joka tarkoittaa kehitystä (progress). Paikkoja nimettiin myös sen mukaan, missä elettiin tietyllä tapaa. Hän kuvailee kaupunkeja, kuten Phomolong, joka tarkoittaa lepopaikkaa (Place of Rest) tai Boitumelong, jossa ihmiset ovat onnellisia. Myös paikat Ezibeleni, elä ystävällisesti ja Kwa Nonzele, armon paikka ovat esimerkkejä, miten paikkoja on nimetty. Clark & John (2018: 10-11) ovat kirjoittaneet myös kirjan Kalaupapa Place Names, jossa he kuvailevat eri paikkojen nimistöjen syntyperusteluita. Paikka nimeltä Hale Ipukukui tarkoittaa paikkaa, jossa on 138-jalkainen majakka. Lehtien kirjoittajat kutsuivat paikkaa nimeltä Hale kukui, Hale-Kukui ja Hale Ipukukui, jotka kaikki tarkoittavat majakkaa. He nostavat esiin vanhan lehtikirjoituksen tarinasta, jossa oli kirjoitettu, kuinka Makee- niminen henkilö saapui Kalaupapan satamaan mukanaan tarvikkeet ja työläiset majakan rakentamista varten. Ensin he rakensivat talot työmiehelle, jonka jälkeen noin kaksi mailia pitkä vesiputki laskettiin veteen, jotta rakennusmateriaaleja pystyttiin työstämään. Kirjoitus julkaistiin heinäkuun kymmenespäivä vuotena Tämän lisäksi Clark & John (2018: 25-26) kuvailevat paikkaa nimeltä Ili ilika a, joka oli polku, jota käytettiin tuomaan karjaa asuinalueelle Kala e paikasta Wai ale ia laakson läpi. Kanaana Hou niminen paikka on saanut syntynsä kun Siloama kirkon vanhimmat vuotena 1878 nimesivät yhdessä paikan ensin nimeksi Kalaupa church Siloama Hou-Hale Aloha. Vuonna 1889 he nimesivät paikan uudelleen nimeksi Kanaana crurch (Uusi Kanaan kirkko) ja vuonna 1890 vielä uudelleen nimesivät paikan nimeksi Kanaana Hou church. Minuutteja kestäneessä kirkon vanhimpien kokouksessa he kutsuivat paikkaa yhdyssanana Kanaanahou, mutta koska paikallinen lehdistö kirjoitti paikan nimen erilleen Kanaana Hou, jäi jälkimmäinen elämään nykypäiväiseksi nimeksi. Nimi Kanaana viittaa raamatullisesti Mooseksen tarinaan, joka johti Israelilaisia pois orjuudesta kohti luvattua Kanaanin maata (Clark & John 2018: 40). Kanaana Hou paikan ohella paikka nimeltä Pu uhahi, jota joskus kutsutaan Puahi-nimellä oli esillä Hawai in sanomalehti artikkeleissä vuosina 1862, 1897 ja 1890-luvulla. Nimeä Puahi lausuttiin kuitenkin monella eri tapaa kansan suussa, koska sanan lausuminen aiheutti herkästi eri mielisyyksiä tavoissa sanoa sana luvun alkupuolella paikkaa Puahi käytettiin sellaisenaan ja joskus se lausuttiin Puwawi (Clark & John 2018: 81) Kiintymyssuhteen muodostuminen lapsuudessa ja paikkakiintymys Koska tutkin entisien kylän asukkien muistoja ja paikan merkitystä sekä paikkakiintymystä lapsuuden Rämpsästä, on merkityksellistä hieman valottaa, millä tapaa ihminen ylipäätään voi kiintyä mihinkään tai minkälaisista tekijöistä paikkaan kiintyminen saa alkusysäyksensä. Kuvailen ensin 18

19 paikkakiintymysprosessien tiedostamattomia piirteitä, jonka jälkeen avaan tarkemmin Scannelin ja Giffordin (2010: 2, Fig. 1.) prosessimallin kognitiivisuutta. Olen valinnut tiedostamattomuuden osaksi tarkastelua, koska juuri Pile (2009: 7) on todistanut tunteiden risteämissä olevan sekä tiedostettuja että mahdollisia tiedostamattomia, non-representatiivisia yhteyksiä. Pilen sanoihin pohjautuen on mahdollista hypoteettisesti alustaa, kuinka myös paikkakiintymisen prosessien taustalla vaikuttaisi joitakin tiedostamattomia tunteita. Tästä johtuen tarkastelen hieman kiintymisen psykologisia teorioita ja vertailen niitä paikkakiintymyksen teorioihin tarkoituksena laajentaa ja mahdollisesti etsiä ymmärtävää lähestymistä kiintymisen eri ilmiöihin. Hilgard (1974: 304) kirjoittaa Sigmund Freudin aikaisiin teorioihin pohjautuen, kuinka ihmisen tiedostamaton mieli voi yhden tulkinnan mukaisesti olla joko suljettua tai avointa. Hän tähdentää, kuinka tiedostamattomuus olisi luokiteltu kuta kuinkin pirstaleiseksi, epäloogiseksi sekä impulsiiviseksi aivoissa tapahtuvaksi kokonaisuudeksi. Tiedostamattomasta kiintymyksestä puhuttaessa Judith & Schore (2007: 10) ovat tarkastelleet, kuinka varhaiset äidin ja lapsen väliset keholliset suhteet ovat vaikuttaneet yksilön tiedostamattomiin kiintymisen prosesseihin. He ovat samaa mieltä Simpson et al. (2007) kanssa siitä, kuinka ihmisen tiedostamattomat kiintymisen prosessit muodostuvat tilanteesta, jossa ihmiset vuorovaikuttavat keskenään, tai ihmisten välisestä suhteesta. He korostavat, kuinka kiintymisen kokemukset muovaavat varhaislapsuuden oikean aivopuoliskon kehitystä, joka on ihmisen neurobiologisen tiedostamattomuuden ydin. Judith & Schore (2007: 17) kirjoittavat myös, kuinka yksilön tiedostamattomiin prosesseihin vaikuttavat perheen tai kulttuurin tuoma konteksti. Kiintymyksen lopputulemat ovat heidän mukaansa erilaisten hoivan tai ympäristön vuorovaikutusten aikaansaannoksia, jotka ovat riippuvaisia yksilön omista geneettisistä tekijöistä. Tämän lisäksi ympäristön sosiaaliset vuorovaikutussuhteet yleisellä tasolla vaikuttavat aina hoitaja- lapsi- kiintymyssuhteen muodostumiseen. Myös Lynne ym. (2014: 25) kirjoittavat, kuinka paikkaan kiintyminen juontaisi juurensa lapsi-hoitaja- suhteeseen, jossa esimerkiksi lapsi muutoksen pelon alla turvautuu tietynlaisella käyttäytymisellä turvanantajaansa. Tämän lisäksi turvallisuuden tunteella tarkoitetaan juuri lapsen kykyä liikkua ja operoida turvallisesti ympäristössään, koska lapsen selusta on niin sanotusti turvattuna. Tarkasteltaessa paikkaan kiintymistä Giulliani (2003: 146) puhuu puolestaan ihmisolennon perusbiologisesta tarpeesta kokea paikkakiintymystä. Hän korostaa juurtuneisuuden vaikutusta kiintymyssuhteessa, joka on paikkakiintymyksen tiedostamattomille tunteille pohjautuvaa. Juurtuneisuus on hänen mukaansa pitkällä aikavälillä muodostuvaista sekä syvään tuttuuden tunteeseen perustuvaa, joka on yhteydessä paikassa pitkään asumisen kanssa. 19

20 Scannel & Gifford (2014: 290) nostavat myös esiin yhden teoreettisen näkemyksen, jonka mukaisesti lapset ovat alkaneet assosioimaan läheisiä siteitään vanhempiin myös aina käsillä olleisiin ympäröiviin paikkoihin. Ajan myötä tämä side laajenisi turvallisesta kodista turvalliseksi naapurustoksi ja lopulta laajemmaksi, turvalliseksi, yhteisöksi. He myös tekevät tulkinnan, jonka mukaan aikuisen paikkaan kiintyminen voi juontaa juurensa varhaisiin elämän kokemuksiin. Tässä tulkinnassa aikuisten paikkakiintymys voi rakentua kahdella erilaisella tavalla- kiintymyksenä, joka muodostuu paikkoihin, jotka edustavat tai sopivat aikuisen itseisattribuutteihin tai kiintymyksenä, joka muodostuu paikkoihin, jotka ovat laukaisseet linkkejä menneisyyteen ja muistot ovat akkumuloituneet (2014: 290). Kognitiivinen paikkakiintymys Valitsin tutkielmaani Scannelin ja Giffordin (2010: 2, Fig. 1.) esittämän kirjallisuuskatsaukselle perustuneen yleistävän mallinnuksen, jossa Scannel sekä Gifford pyrkivät tiivistämään useiden eri paikkakiintymystä tutkineiden teoreetikoiden ajatukset yhdeksi malliksi. Valitsin tämän mallin, koska malli perustui moneen eri lähteeseen, se on verrattain tuore ja siinä on selkeästi havainnollistettu paikkakiintymyksen eri tasot, joiden avulla hahmotella kiintymisen kokonaisvaltaista kenttää. Scannel ja Gifford (2010: 2, Fig. 1.) kirjoittavat prosessiulottuvuuden tarkoittavan paikkakiintymyksen psykologisia tekijöitä, jotka ovat heidän mallissaan luokiteltavissa affekteihin, kognitioon sekä käyttäytymisen piirteisiin. Tämän lisäksi he kuvailevat, kuinka paikkakiintymys pitää sisällään niin kulttuurillisten ryhmien piirteitä sekä paikan fyysisiä ja sosiaalisia ominaisuuksia. Malli on hyvin dynaaminen ja laajaperspektiivinen. Kuvio 1. Havainnollistaminen paikkakiintymysmallista. Lähde: Scannel & Gifford 2010: 2, Fig

21 Poimin Scannelin ja Giffordin (2010: 2, Fig. 1.) paikkakiintymyksen mallista vain kognition ja muistin tähän tutkielmaan, koska muun muassa Lynne ym. (2014: 52) Olivat tehneet havainnon, jossa myös emootiot olisivat voimakkaasti kognitiivisessa muistiprosessissa muodostuvaisia. Näin ollen muistiulottuvuuden avulla voisi perustellusti käsitellä ainakin emootiota ja kognitiota yhdessä vain käyttäytymiselementin jäädessä ulkopuolelle selkeyttäen hieman tutkielman rakennetta. Scannelin ja Giffordin mallia tulee tarkastella kuitenkin kokonaisuutena puhuttaessa paikkakiintymyksestä. Nostin edellä olevissa kappaleissa esiin kuvailuja paikasta, paikkojen ajoista sekä käsittelin myös naapuruston sosiaalisia ja kulttuurillisia elementtejä. Kaikki nämä edellä mainitut piirteet sisältyvät Scannelin ja Giffordin malliin ja tämänkin vuoksi malli on tutkielmaan hyvin sopiva. Paikkakiintymys on käsitteenä laaja, kokonaisvaltainen ja moniportainen, kuten Masterson ym. (2018: 640) kuvailivat paikkakiintymyksen ja paikkojen merkitysten yhteydestä. Tulen tutkielmassa kuuntelemaan Rämpsän kylän entisien asukkaiden kertomuksia ja muistoja paikasta. Tämä toimii perusteluna sille, että rajaus on tehty vain muistia, muistelointia koskettavaksi. Kognitiivinen elementti on kuitenkin vain murto-osa kokonaisvaltaisesta paikan merkityksen käsittelemisestä. Muisti Rajasin Scannelin ja Giffordin (2010: 2, Fig. 1.) kognition ulottuvuudesta pois skeemat, tiedon piirteet ja poimin mallista ainoastaan muistin, jonka välityksellä avaan paikkojen merkityksiä prosessina. Scannel ja Gifford eivät mallissaan suoranaisesti kuvaile paikkakiintymysprosessin kognitiivisia piirteitä, vaan he yksinkertaistaen kertovat, mitä malli heidän mukaansa pitää sisällään. Tämän vuoksi hyödynsin kognitiotieteellistä kirjallisuutta sekä kognitiivispsykologista lähestymistä muistiin osana paikkakiintymyksen prosessia. Immanuel Kant havainnollistaa kognition tarkoittavan tietoa tai tietämistä aina käsillä olevasta asiasta. Kantin sanoja kritisoiden kriittinen filosofi Hegel on luonnostellut yksinkertaistettua määritelmää kognitiosta, jossa tiedetään tai tiedostetaan itsenäinen kohde, joka on absoluuttinen olemassa oleva asia (Rockmore 1997: 24). Hegel ajattelee myös, kuinka se minkä ajattelemme olevan totta, ei ole oikeastaan mitään muuta kuin ajatuksen ja kognition kohde (Rockmore 1997: 26). Hegelin mukaan kognitio on tiedostettua prosessointia, jossa yksilö näkee sekä tunnistaa itsensä ajattelun kohteesta irralliseksi olemassa olevaksi itsenäiseksi ajattelijaksi (Rockmore 1997: 29). Tietämisen tulee olla tiedostettua prosessointia, jossa tekijä näkee tai hahmottaa kognitiivisen prosessin kohteen (Rockmore 1997: 30). Hegelin sanoja mukaillen ihmisen tiedostamattomat ajattelun prosessit eivät 21

22 olisi näin ikäästi luokiteltavissa osaksi kognitiivisia prosesseja, vaan ne olisivat kognitiivisesta ulottuvuudesta irrallisia muuttujia. Lynne ym. (2014: 51) kuvailevat, kuinka muisti liimanmaisesti sitoo ihmiset aina käsillä olevaan paikkaan. He tähdentävät myös miten ihmisten emotionaaliset siteet paikkaa kohtaan rakentuvat aina proseduraalisen muistin uumenissa (2014: 52). Lynne ym. (2014: 51) Määritelmä tunteiden sijoittumisesta muistin yhteyteen tukee Scannelin ja Giffordin (2010: 2, Fig. 1.) paikkakiintymyksen prosessimallia, jossa tunteet luokitellaan osaksi prosessia. Toki Scannel ja Gifford määrittelevät tunteiden olevan oma haaransa, mutta he silti korostavat tunteiden, kuten onnellisuuden, rakkauden ja ylpeyden olevan yksi paikkakiintymys-prosessi-kokonaisuuden tärkeä komponentti. Lynne ym. (2014: 52) tarkentavat muistikokonaisuutta ja heidän mukaansa myös tunteet ovat vahvasti siitä riippuvaisia. Tämä lisää mielenkiintoa muistin merkityksellisyyttä kohtaan ja jopa hieman korostaa sen roolia osana paikkakiintymyksen kognitiivista prosessia. Paikkakiintymys prosessiin linkittyvä tieto sekä skeemat ovat Ruthin (1977: ) mukaan ajatusten erikseen luokiteltavia yksiköitä, joita tulisi tarkastella irrallisena elementtinä muistista, vaikkakin ne toki monen muistiteoreetikon mukaan ovat juuri muistissa liikkuvaisia sekä sen avulla toimivia (Koper 2014; Friedberg & Silverman 2016). Ruthin (1977: 107) mukaan ihmisen muisti muodostuu sensorisesta muistista, lyhyt kestoisesta muistista sekä pitkäkestoisesta muistista. Samaista johtopäätöstä tukee myös Hautamäen (1988: 72) huomio muistin yhtenäisyydestä ja jakamattomuudesta. Hautamäen mukaan kolmesta eri muistijärjestelmästä juuri sensoriset muistit ovat kaikkein lyhytkestoisimpia, joita seuraavaksi tulevat työmuisti eli lyhytkestoinen muisti sekä pitkäkestoinen muisti. Hautamäen (1988: 75-78) mukaisesti työmuistilla on tietty kapasiteetti eli kantokyky, jossa informaatio eli tieto aktivoituu. Edellä mainittujen erilaisten muistiyksiköiden alla voidaan tarkemmin puhua myös elämänkokemusten muistamisesta sekä sen tarkemmasta jaottelusta, joka on tätä tutkielmaa varten tarkasteltuna kiintoisa. Hautamäen (1988: 84) mukaan elämänkokemusten muistaminen voidaan muistipsykologian mukaan jakaa (1) kertomusten ja keskustelujen muistamiseen, (2) arkielämän tapahtumien muistamiseen, sekä (3) varsinaisiin omaelämäkerrallisiin muistoihin. Hautamäki toki kritisoi omaa jaotteluaan elämänkokemusten muistamisesta, mutta siitä on silti saatavissa merkityksellistä teoreettista tukea paikkakiintymysten elämäntarinoihin. Hautamäki kirjoittaa, kuinka vuonna 1932 tehdyissä Bartlettin klassisen aseman saaneissa tutkimuksissa tehtiin havainto, missä koehenkilöille ensin esitettiin lyhyitä kertomuksia, joita koehenkilöt saivat palauttaa uudelleen mieleensä useamman kuukauden kuluttua. Tutkimuksen tuloksena useat koehenkilöt olivat muuttaneet palautettuja suullisia tekstejä useissa eri suhteissa, niistä oli jäänyt pois katkelmia, tietoja, 22

23 järjestys oli muuttunut ja osa oli jopa keksinyt uusia yksityiskohtia tarinoihin. Hautamäen huomio kertomusten muistamisesta on kiinnostava, kun pohtii ihmisten omaehtoisia kertomuksia heidän paikkakiintymyksestään. Crossin (2015: 9) ajatus paikkakiintymyksen narratiivisuudesta perustuu juuri siihen, kuinka paikkakiintymyksen kokeminen tai sen tunteminen olisi ihmisten kertomuksissa tai teksteissä sekä puheessa eläväistä. Paikkakiintymyksen narratiivista luonnetta olisi näin ikäästi vaikea määritellä yleisellä tasolla. Muistin mallit Kuvailen seuraavaksi kolmea erilaista muistin informaation prosessointiteoriaa, jotka ovat Friedenberg & Silverman (2016: 123) mukaisesti tähän asti merkityksellisimmät ja vaikuttavimmat teoriat tarkastella kyseistä aihealuetta. Esitettävillä muistin eri malleilla on tarkoituksena tukea ja selventää paikkakiintymyksen prosessin muodostumista osana ihmisen muistia sekä kerrottuja paikkakiintymys- paikan merkitys- muistoja. Kyseisten mallien tehtävänä on luoda kuvaa, millä tapaa informaatio (Meijer 2013: 2; Madden 2000: 344; Bolisani 2018: 5; Biggam 2001: 2), joka on tietämisen edellytys, muuntuu edestakaisin prosessoinnin eri tasoilla (Friedenberg & Silverman 2016: 123) Kuvio 2. Havainnollistus muistin mallinnuksesta. Lähde: Koper 2014: 6. Ensimmäinen modaalinen muistiprosessin malli perustuu Atkinsonin & Shiffrinin 1971 tekemälle tutkimukselle. Siinä ärsyke tulee ympäröivästä maailmasta, jonka jälkeen se säilyy vain hetken aikaa sensorisessa rekisterissä. Sieltä käsin tieto siirtyy lyhytkestoiseen muistiin, missä moni eri muuttuja vaikuttaa muistiprosessiin. Tässä mallissa sana koodaaminen viittaa prosessia, jossa tieto siirtyy lyhytkestoisesta muistista pitkäkestoiseen muistiin ja tulee näin ihmiselle käytettävään muotoon. Sana palautus viittaa puolestaan muistin prosessiin, jossa pitkäkestoisesta muistista nostetaan 23

24 informaatiota uudelleen käytettäväksi (Friedenberg & Silverman 2016: 124) esimerkiksi, kun ihminen kuvailee paikkakiintymystään tarinankerronnallisella tapaa. Seuraava alla oleva malli kuvaa muistiprosessin ACT-mallia, joka perustuu Andersonin 1983 tekemälle tutkimukselle. Friedberg ja Silverman (2016: 126) kuvailevat yksinkertaistaen mallia liikennevaloesimerkillä, jossa punaisen valon syttyessä ihminen ensin rekisteröi valon koodaamistoiminnolla ulkoisesta ympäristöstä osaksi työmuistia. Sen jälkeen ajattelija vertaa tätä ärsykettä jo opittuihin ja valmistavassa muistissa jo oleviin sääntöihin. Jos tieto toiminnasta löytyy, viesti palaa takaisin työmuistiin käskytyksenä, jonka lopputulemana ihminen toimii. Toinen esimerkki selittävän muistin toiminnosta on koevastaus, jossa ihminen pyrkii etsimään semanttista tietoa muististaan. Siinä ärsyke etenee selittävän muistin uumeniin varastoimis -toiminnolla, josta se pyrkii löytämään selittävää vastausta ilmiölle. Tätä kyseistä muistin prosessimallia voisi verrata esimerkiksi suoraan haastattelutilanteeseen, jossa selvitetään paikan merkityksen piirteitä suullisesti ilmaisten; siinä haastateltava mahdollisesti joutuisi Friedbergin ja Silvermanin sanoja seuraten etsimään muistin uumenistaan semanttista tietoa, joka liittyy tai osuu lähelle kysyttävää aihealuetta, josta sitten haastateltava joko pystyy tai ei pysty kuvailemaan kysyttävää asiaa. Kuvio 3. Havainnollistus muistin mallinnuksesta. Lähde: Friedenberg & Silverman 2016: 126, Fig Kolmantena esiteltävänä mallina on työmuistin prosessimalli, josta Friedberg ja Silverman (2016: 128) esittävät kuvitelman, ja josta Baddeley (2010: 3) on laatinut mallin, jota käytän tässä tutkielmassa. Baddeleyn työmuistimallissa uutena elementtinä prosessiajatteluun nousee episodinen bufferi, joka pitää sisällään linkkejä niin pitkäkestoiseen muistiin kuin myös yhteyden ihmisen tietoiseen ajatteluun. Baddeley korostaa, että neljäs elementti, episodinen bufferi voi pitää sisällään visuaalista kuin auditatiivista tietoa ja mahdollisesti myös hajun sekä maun muistiyhteyksiä. Hänen mukaansa episodisen bufferin rooli muistamisessa olisi enemmän passiivinen kuin aktiivinen, vaikka ihmisellä olisikin siihen pääsy tietoisuuden kautta. Hyödynsin toteutetuissa Rämpsä-haastatteluissa 24

25 episodisen bufferin ajatusta sen kaltaisella tavalla, että yhtenä lisätukevana kysymyksenä kysyin jossain kohtaa haastattelua, muistaisivatko ihmiset joitakin hajuja, makuja tai mahdollisia mielikuvia ympäröivästä Rämpsän kylästä heidän entisiltä ajoiltaan. Tämä kysymys liittyi suoraan muistin teoriaan episodisesta bufferista ja ainoastaan silkasta mielenkiinnosta halusin katsoa, minkälaisia vastauksia saisin. Kuvio 4. Havainnollistus muistin mallinnuksesta. Lähde: Baddeley 2010: 3. Wright (2016: 71) on tutkinut ikääntymisen vaikutuksia erilaisiin kognitiivisiin prosesseihin ja tullut lopputulemaan, jossa vanhempien ihmisten kognitiiviset prosessit, lingvistiikka kuten puhe, olisivat pitkällä kaavalla tarkasteltuna enemmän heikkeneviä kuin kasvavia. Hän myös tähdentää, kuinka yleinen kognitiotason heikentyminen olisi vaikutteinen juuri lyhytkestoisen, sekä pitkäkestoisen muistin tiettyihin osa-alueisiin (2016: 70). Tämä on kiintymyspaikkojen muisteloinnin kannalta merkityksellistä, koska muistilla on todistettu olevan rooli paikkoihin kiintymisessä (2010: 2, Fig. 1.). Wright painottaa, kuinka vanhempien ihmisten muistin prosessit olisivat heikentyviä kolmella eri osa-alueella, jotka ovat (1) yleinen kognitiivinen hidastuminen, (2) työmuistin heikentyminen ja (3) haaste tai vaikeus palauttaa sanoja mieleen palautus- toiminnolla (2016: 70). Frederberg & Silverman (2016) sekä myös Koper (2014) hahmottelevat palautus- prosessia muistiprosessi-malleissaan Wrightin (2016: 70) korostaessa, että vanhempien ihmisten kognitiivinen haaste piileisi juuri sanojen palautus- prosessissa, eli sanojen mieleen palauttamisessa. Wrightin (2016: 123) mukaan vanhemmilla ihmisillä saattaa olla vaikeuksia tai haasteita käyttää hyödyksi selittävän muistin semanttista tietoa, kun he etsivät muististaan vastauksia. Myös Hautamäen (1988) ajatus ihmisten rajoitetusta työmuisti-kapasiteetistä on mielenkiintoista verrata Wrightin (2016: 70) käsitykseen heikkenevästä vanhusten työmuistista. Näiden perusteella juuri työmuisti olisi se muistin lenkki, joka olisi ajan kanssa muuntuvainen ja ympäristöön vaikutteinen sekä eläväinen tai mahdollisesti 25

26 muistelemista rajoittava. Työmuistin rajoittunut kapasiteetti tai sen vaikeus voi paikan merkitystulkintoja etsiessä hypoteettisesti pohdittuna näyttäytyä sen kaltaisena ilmiönä, jossa haastateltava pystyy tai ei pysty löytämään sopivia muistin skeemoja ja kertomaan tai kuvailemaan käsillä olevaa muistoa tai ilmiötä paikasta. Toki Wright kuvailee väljästi ikääntyneiden käsitettä ja tämän seurauksesta ajan vaikutteen määritelmä on vaikea yleistää osaksi muuta yleispätevää paikkakiintymys-tutkimusta. Mutta silti se on huomioon otettava taustamuuttuja, joka saattaa olla vaikuttamassa haastateltavien ajatusprosesseihin. On tutkimuksellisesti tärkeää tietää, missä kohtaa muistin kognitiivisia prosesseja ajatusprosessi katkeaa tai missä kohtaa vastaaja ei löydä enää kertomukselleen jatketta. Tieto tästä voi helpottaa myöhempää haastattelututkimusta sekä tuoda selittävää ymmärrystä vastauksien kuulemiseen. Edellä mainitut kolme muistin mallia pitävät sisällään kaikki saman perusajatuksen; ulkoisen ärsykkeen vaikutuksen muistin sisäisiin toimintoihin. Näitä prosesseja tulee tarkastella kuitenkin osana Scannelin Giffordin (2010: 2, Fig. 1.) neliportaista ajattelua paikkakiintymyksen kognitiosta, jossa muisti, skeema, tieto ja merkitykset luovat yhdessä paikkakiintymystä osana monidimensionaalista kokonaisuutta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että skeemojen tulisi nähdä rakentavan erilaista informaatiota (Ruth 1977: 85; Lutz & Huitt 2003: 8). Tämän lisäksi informaatio tulisi liikkumaan muistissa erilaisin tavoin (Meijer 2013: 2; Madden 2000: 344; Bolisani 2018: 5; Biggam 2001: 2). Kunnes lopulta informaatio, muistin käsittelyn jälkeen tulisi rakentamaan tietoa, merkityksiä ja kokemuksellisuutta, josta puhua tai johon palata elämänkerrallisessa ajattelutavassa (Scannel & Gifford 2010: 2, Fig. 1.; Hautamäki 1988: 44; Ruth 1977: 85; Lutz & Huitt 2003: 8; Meijer 2013: 2; Madden 2000: 344; Bolisani 2018: 5; Biggam 2001: 2). Ihmiset avaavat kokemusmaailmaansa muistojen välityksellä (Scannel & Gifford 2014: 290). Tämän seurauksesta on myös paikkakiintymisen ja paikkojen merkitysten tutkimuskentässä tärkeää tarkastella, miten ikääntyminen tai vanhempi ikä ovatkaan vaikutteisia paikoista kiintymiseen. Kiintymyssuhteen paikkoja kohtaan on todistettu olevan voimakkaampi ikääntyneemmillä henkilöillä, jotka asuvat kotonaan, ja joilla on aineellisia sekä aineettomia tarttumapintoja kyseiseen paikkaan. Kodin voi nähdä olevan linkki eletyn elämän lähihistoriaan ja sen voi ajatella myös olevan voimavara, joka luo ja vaalii jatkuvuuden tunnetta (Andrews & Phillips 2005: 130). Tämän lisäksi paikkakiintymyksen on nähty vaikuttavan voimakkaasti paikassa ikääntymiseen ja tietyssä paikassa pysymiseen aivan viimeiseen asti (Wiles ym. 2016: 27). Scannel ja Gifford (2010: 2, Fig. 1) tähdentävät paikkakiintymys-mallissaan, kuinka muistot sekä kognitiivinen tieto aivojen sopukoissa ovat osa paikkakiintymyksen prosesseja, ja osa paikkaan kiintymistä. On vaikea määritellä, onko ikääntyminen suoranaisesti vaikutteinen juuri paikkakiintymyksen prosessitasoon, sillä 26

27 paikkakiintymyksen prosessit ovat edellistä kappaletta lainaten jaettavissa useaan erilaiseen ulottuvuuteen ja näistä ulottuvuuksista on niukasti, tai ei lainkaan tieteellisiä julkaisuja koskien ihmisten ikääntymistä ja paikkakiintymys-prosessitasoa. Wrightin ja Hautamäen kuvailut työmuistin rajoitteisuudesta sekä haavoittuvuudesta ovat kuitenkin liitettävissä myös osaksi paikkakiintymyksen kognitiivista heikentymistä, koska Scannel ja Gifford määrittelevät paikkakiintymyksen kognition pitävän sisällään juuri muistin eri elementit (2010: 2, Fig. 1.; Friedenberg & Silverman 2016: Hautamäki 1988). Scannel ja Gifford (2010: 2, Fig. 1.) korostavat kiintymysprosessin olevan affektinen ja moninainen, he puhuvat muistoista ja merkityksistä, mutta eivät suoranaisesti liitä näitä asioita osaksi ikääntymisen teemaa. Myös Mandal (2016: 161) kirjoittaa, kuinka paikkakiintymys on sitä voimakkaampi, mitä pidempään ihminen on paikassa asunut. Hänen mukaansa ikä sekä ikääntyminen ovat luonnollinen osa pitkäaikaisempaa asumista ja jopa samassa paikassa syntymistä. Mandalin ajatuksia seuraa myös Gilleardin ym. (2007: 602) tulkinnat siitä, kuinka samassa paikassa pitkään asuneet kokivat voimistunutta paikkakiintymystä itse paikkaan sekä paikan sosiaalisiin rakenteisiin. Samaisessa artikkelissa 50- ja 60- vuotiaiden kohdehenkilöiden todistettiin kokeneen voimakkainta paikkakiintymystunnetta, kun jo 70- sekä 80- ja yli- vuotiaille kokemukset kiintymyksestä sekä omasta hyvinvoinnista eivät olleet enää niin voimakkaita. Scannel & Gifford (2014: 290) ovat tehneet myös kuvailun vanhainkodin asukkien paikkakiintymyksen kiinnepisteistä, jossa vanhainkotien asukit kokivat paikkakiintymyksen muodostuvan joko lyhyestä kävelymatkasta aktiivikeskuksen ja hoitolan välillä, todennäköisyydestä kohdata muita asukkeja hoitolassa sekä puutarhan läheisyydestä. Kuten Cross, Andrews & Phillips sekä Higgs (2015, 2005, 2007) kirjoittivat paikkakiintymyksellä on havaittu olevan iän kanssa voimaannuttava vaikutus ja sen esimerkillisiä ilmenemismuotoja ovat vanhainkotien vanhuksilla sosiaalisten suhteiden tärkeys, paikkojen läheisyys sekä viihtyvyys (2014: 290). Affekti ja tunne Kontturi & Taira (2007: 44) ovat kiinnostavalla tapaa kirjoittaneet, kuinka affektien rooli nykykulttuurissa olisi viime aikoina korostunut. Affekteilla he tarkoittavat asioiden välisiä suhdanteita ja niiden poikkileikkaavia kohtaamisia. He kirjoittavat, kuinka kognitioon, rationaalisuuteen sekä viesteihin perustuva maailman rakentuminen olisi jäämässä pienemmälle jalansijalle ja maailman affektinen rakentuminen olisi puolestaan nousevan trendin tuote. Taira (2007: 47-50) on sittemmin tarkentanut, kuinka affektia voi tarkastella ainakin kolmen eri teorian mukaan. Yhden näkemyksen mukaisesti affekti olisi energian muoto, intensiteetti, motivoiva voima, 27

28 intohimo tai sävy, joiden yhteydessä maailmaan panostaminen tulee ilmeneväiseksi. Taira korostaa, kuinka emootiot olisivat affektien yhdenlainen ilmentymä, ne eivät suinkaan ole sama asia keskenään. Hän puhuu, kuinka materiaalisuus sekä ruumiillisuus olisivat poisjääviä elementtejä, jos affektin ja tunteen käsitteen yhdistäisi samaksi. Affekti on siis laajempi tapa käsittää asioita, se voi olla esimerkiksi energeettinen räjähtävä sysäys pois tuolista, johon ei suinkaan liity tuntemuksia, mutta joka on hyvin ruumiillinen tapahtuma. Tämän lisäksi affekti voi olla jotakin vielä laajemmin tarkasteltua, kuten esimerkiksi erilaisten sosiaalisten normien risteämä. Taira (2007: 47-50) kirjoittaa myös, kuinka tarvittaisiin useampi affektinäkökulma energeettisen sekä ilmiöanalyyttisen affektinäkökulman välille, jotta affektin käsitettä voitaisiin hyödyntää eri tutkimuksissa. Affektin käsite on huomionarvoinen tapa tarkastella Rämpsää, mutta Tairan (2007) sanoihin tukeutuen tulee se nähdä hyvin kriittisesti. Toki asioiden välisiä suhdanteita voi pohtia, mutta niistä ei voi tehdä johtopäätöksiä lopullisista todellisista totuuksista. Thrift & Dewsbury (Pile 2009: 7) ovat syventyneet tutkimaan tunteiden sekä affektien luonnetta maantieteen kentässä. Heidän mukaansa representatiivisessa teoriassa tunteet ovat hallittuja ne voivat olla ilmaistua puhetta, tekstiä tai visuaalista ilmaisua, jotka ovat tiedostettuja. Nonrepresentatiivinen teoria tarkastelee heidän mukaansa puolestaan tulkitsemattomia tunteita ilmaisun taustalla toisin sanoen siis jotakin tiedostamatonta. Scannel & Gifford (2010: 6) kirjoittavat paikkakiintymyksen kokemuksen sisältävän myös monia erilaisia tunteita. He korostavat, kuinka paikkakiintymyksen syntymisessä tunteen tulisi olla laadultaan positiivinen. Ja kun aikaisemmat kokemukset paikasta sekä odotukset ovat positiivislaatuisia, ihminen hyvin suurella todennäköisyydellä on paikassa useammin ja osoittaa tietyntyyppistä käyttäytymistä. Scannel ja Gifford (2010: 2, Fig. 1.) tiivistävät paikkakiintymys-prosessin affektisen ulottuvuuden rakkauden, ylpeyden ja onnellisuuden tunteiksi niiden ollessa positiivisesti latautuneita. Scannel & Gifford puhuvat paikkakiintymyksen tunnetasosta affektin tasona, joka on ehkä jollain tapaa hyvin sekoittava, koska tunteet ja affektit voidaan nähdä täysin eri asioina (Taira 2007: 47-50). Mutta koska tunteet ovat osa kiintymistä, kuuluvat ne tottakai kohesiiviseen kiintymisen kokonaisuuteen. Scannel & Gifford kirjoittavat myös, kuinka tunnetta paikkaan on tutkittu paljon dislokaation välityksellä, joka tarkoittaa esimerkiksi tietystä paikasta pakon edessä poistumista ja myöhempää paikan uudelleenrakentamista. Heidän mukaansa paikan tunteet eivät ole kuitenkaan aina positiivisia, vaan ne voivat olla myös esimerkiksi lapsuudesta kantautuneita negatiivisia, jotka luovat täysin vastakohtaista suhtautumista paikasta (2010: 3). Tätä vastakohtaisuutta ja paikkakiintymysprosessien tunteiden moninaista luonnetta on mielenkiintoista lähestyä pelon maantieteen avulla pelon tunteiden ollessa niin negatiivislatautuneita ja paikkakiintymykselle vastakohtaisia. Tuan 28

29 (2013: 211) kirjoittaa, kuinka aikanaan koettu pelko ympäristöstä, kuten uhka kylällä, on yhdistänyt ihmisiä tiukemmin yhteen ja ollut näin positiivisia ihmissiteitä luova. Verratessa Tuanin (2013: 211) sanoja Scannelin ja Giffordin (2010: 2, Fig. 1.) prosessimalliin ylpeydestä, rakkaudesta ja onnellisuudesta voi pohtia, voiko paikkakiintymys prosessien taustalla olla pitkäaikaisesti tarkasteltuna jopa tiettyjä rajattuja pelon kokemuksia paikasta, jotka ovat myöhemmin luoneet ihmiselle positiivista kokemusta tai tunnetta paikasta. Daniel Treismanin (2011: 4) luokittelu pelon tunteesta olisi jakautuvainen tiedostettuun sekä tiedostamattomaan pelon tunteeseen ja nämä olisivat kaikki hyvin prosessin omaisia luonteeltaan. Pelon tunteiden ja vastakohtaisuuksien esiin noston tarkoituksena on korostaa, kuinka paikkakiintymisen ympärillä pyörivien tunteiden skaala voi olla laaja. Rakkaus, ylpeys ja onnellisuus ovat Scannelin ja Giffordin (2010: 2, Fig. 1.) mukaan yleisiä paikkakiintymisen tunteita. Näiden tunteiden vastakohdat, kuten viha, häpeä sekä pelko voivat hyvinkin vaikuttaa osana paikkakiintymisen tunteita, koska näissä on todistettu olevan yhtymäkohtia yhteisön sosiaalisiin rakenteisiin (Tuan 2013: 211). Tutkielman ensimmäisessä kappaleessa nostin esiin kertomuksia Rämpsän kylältä, joissa pirtutrokari oli ampunut itsensä Kureviikin metsiköissä ja kuinka silloiset kylän lapset olisivat pelänneet metsässä ollutta kiveä, jossa ampumavälikohtaus tapahtui. Tätä jaettua kertomusta Rämpsän silloiselta kylältä voi yrittää ujuttaa Tuanin näkemykseen, kuinka pelko voisi kohentaa kyläyhteisön sosiaalisia suhteita. Toki kertojat, jotka jakoivat tarinat olivat silloin lapsia eivätkä he kokeneet skenaarion aiheuttaneen mitään, mutta heidän vanhempien tai muiden kylän ihmisten kokemukset jäivät täysin pimentoon. Metodologia Sosiaalisen konstruktionismin traditio Sosiaalinen konstruktionismi tarkoittaa maailman näkemistä tapana, jossa tieto on erilaisissa sosiaalisissa prosesseissa merkitysten avulla rakentuvaista. Todellisuus kuvataan aina jostakin näkökulmasta, jotakin tiettyä tarkoitusta varten sekä näillä kaikilla olisi myös jokin merkitys (Löytönen 2004; Alasuutari 2016). Sosiaalisen konstruktionismin traditio on saanut suurimmat vaikutteensa Marxilaisesta filosofiasta, jonka mukaan ihmiset voivat kärsiä väärästä tietoisuudesta. Myöhemmät marxistit ovat tarkastelleet Marxin sanoja uudenlaisista perspektiiveistä ja traditio on löytänyt sen nykyisen käsityksen (Weinberg 2014: 5). Tradition mukaan käsitykset maailmasta rakentuvat pitkille ihmisten välisille kulttuurisille sekä sosiaalisille piirteille, jotka lopulta määrittävät todellisuuden (Löytönen 1998). Sosiaalisen konstruktionismin fokus ei siis ole objektiivisessa totuudessa, siinä mitä fysikaalisesti on olemassa, vaan se olisi enemmänkin erilaisista merkityksistä 29

30 rakentuvaista (Parker 1998: 21). Tradition vertaaminen Svendsen & Sorendsenin (2007: 4) sanoihin sosiaalisesta, kulttuurisesta ja organisationaalisesta pääomasta on yhteneväinen. Heidän kuvailussaan yhteisön eri ilmentymät olisivat sosiaalisten, perimätiedollisten tai struktuurien organisoimaa ja maailma olisi näistä tekijöistä rakentuvainen. Myös Lehtisen (2011: 20) ja Knuuttilan (2005: 55) kuvailut yhteisön sisältäpäin syntyvästä maailmasta sopisivat sosiaalisen konstruktionismin tradition vanaveteen. Näissä näkemyksissä maailma rakentuisi endeemisesti yhteisön sisältä. Rämpsän kylää tarkasteltaessa tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, kuinka kylä tai paikka olisi ihmisten itse luoma sosiaalisten sekä kulttuuristen prosessien aikaansaannos. Strukturalistinen, post-strukturalistinen vaiko fenomenologinen tapa tarkastella Rämpsän kylän rakentumista? Merkityksien rakentumista pystyy tarkastelemaan monenlaisesta eri näkökulmasta. Muun muassa Alasuutari (2012) on kirjoittanut, että kulttuurin tutkimuksessa on perustellusti käytetty esimerkiksi fenomenologista, strukturalistista tai post-strukturalistista näkemystä maailman rakentumisesta. Strukturalismissa maailma nähdään rakentuvan rakenteena, kuten esimerkiksi lumihiutaleiden pienpartikkeleista tai ihmisten rakentamasta keskinäisestä verkostosta. Strukturalismissa kaikkein tärkeintä on kiinnittää huomio asioiden välisiin suhdanteisiin, siinä ei olla niinkään kiinnostuttu yksittäisen ihmisen näkemyksestä tai kokemuksesta, vaan enemmänkin ihmisjoukkojen välisistä suhdanteista (Rabate 2003: 6). Toisin kuin strukturalismissa väitetään asioiden olevan, niin tuo poststrukturalismi siihen hieman toisenlaista näkökulmaa. Siinä suhdanteiden ja asioiden ei nähdä olevan niin selkeitä, ja asioiden ydintä tai keskiötä ei oikeastaan pysty koskaan määrittämään. Poststrukturalismissa asiat tulisi aina nähdä suhteellisena ja tilannekohtaisena rakenteena, jota ei yleistäen pysty koskaan määrittämään juuri tietynlaiseksi (Williams 2014: 1-2; Löytönen 2004). Strukturalistisen sekä post-strukturalistisen näkemyksen mukaisesti Rämpsän kylän rakentumista voisi ajatella rakenteena, jossa hypoteettisesti pohdiskeltuna ihmiset luovat keskenään verkoston, jossa siellä vaikuttavat asiat ovat keskenään toisiinsa vaikutteisia ja osa kyläkokonaisuutta. Poststrukturalistinen näkemys toisi tähän näkemykseen kuitenkin vielä lisäyksen, jonka mukaan Rämpsän kylän todellisuutta ihmisten puheissa tulisi hahmottaa uniikkina juuri siellä vaikuttavana prosessina, jota ei voi verrata mihinkään muuhun yleismaailmalliseen paikan rakentumiseen. Fenomenologisessa traditiossa maailma nähdään puolestaan tapana, jossa asioita tarkastellaan joko objektiivisesti tai subjektin välityksellä. Tradition mukaisesti käsiteltävät asiat ovat aina liikkuvaisia, kontekstiin sidonnaisia sekä niillä kaikilla yhteinen esiintymistapa, vaikkakin asioiden lopputuleman ei tarvitse olla koskaan samankaltainen (Spiegelberg 1971: 1-3). Fenomenologian traditioon 30

31 perustuva tarkastelun tapa tarkoittaisi Rämpsän kylän kontekstissa sen kaltaista näkökulmaa, jossa haastateltavat subjektiivisesti ymmärtäisivät sekä kuvailisivat ympärillä olevaa todellisuutta ja asia olisi tosi. Verrattaessa fenomenologista traditiota (Spiegelberg 1971: 1-3) strukturalistiseen (Rabate 2003) tai post-strukturalistiseen käsittämisen tapaan (Williams 2014) voidaan tehdä tulkinta, että fenomenologia tarkastelee asioita yksilön perspektiivistä, kun taas strukturalismilla viitataan yksilöiden välisiin rakenteisiin kyläyhteisössä ja poststrukturalismilla puolestaan yksilöiden välisiin rakenteisiin kontekstisidonnaisesti ja hieman kriittisemmin. Alasuutari (2012) kiteyttää eri suuntauksien eroja sillä, kuinka strukturalismi korostaa kulttuurin syvärakenteiden olevan ensisijaisia tuottamiinsa subjekteihin nähden kun taas fenomenologiassa lähtökohtana on tarkastella yksilön tulkitsemisyrityksiä maailmasta. Post-strukturalismia Alasuutari ei käsittele osana vertailua. Fenomenologinen traditio (Spiegelberg 1971: 1-3) on siitä hyvin merkittävä, koska merkityksiä tutkittaessa ihmiset ovat muistoja luova elementti (Friedenberg & Silverman 2016: 126, Fig. 5.5.; Baddeley 2010: 3). Jos maailmaa tarkastelisi vain esimerkiksi strukturalistisesta näkökulmasta (Rabate 2003: 6), niin olisivatko ihmisten ajatukset, muistot, silloin siihen maailmaan kuuluvaisia? Muistojen voi nähdä olevan ihmisistä tulevia, fenomenologisia, mutta maailman voi silti nähdä myös rakentuvan vain pelkästään esimerkiksi struktuurien verkkona, joihin ajatukset ja muistot kuuluvat yhtenä rakenteen palasena. Tämän kaltainen tarkastelu sopii myös hyvin affektien maantieteeseen (Taira 2007: 47-50), jossa affektien nähtiin olevan asioiden erilaisia yhdentymiä tai eroavaisuuksia. Struktuurit, affektit, kriittisempi strukturalismi tai fenomenologinen traditio ovat kaikki yksinkertaisesti vain erilaisia maailman käsittämisen tapoja, joiden avulla maantieteellisessä tutkimuksessa pystytään tarkastelemaan mitä mielenkiintoisempia asioita (Spiegelberg 1971: 1-3; Rabate 2003: 6; Williams 2014: 1-2; Taira 2007: 47-50). Diskurssin ja kertomuksen ero Vertailen diskurssia ja kertomusta keskenään sen takia, jotta pystyn valitsemaan Rämpsän kontekstiin sopivimman tutkimismetodin. Etymologisesti diskurssin käsite juontaa juurensa keskiajan latinan kielisestä sanasta discursus, joka tarkoittaa keskustelua, mutta nykypäivänä käsite on saanut hieman laajemman merkityksen tutkimuksien kentässä (Drid 2010: 20). Diskurssien avulla pyritään ymmärtämään vastakkainasettelua todellisuuden ja sitä koskevien käsityksien välillä (Alasuutari 2012). Se ei niinkään viittaa suoranaisesti kirjoitettuun tekstiin, vaan enemmänkin kyse on siitä, millä tapaa tekstiä on kerrottu tai miksi jokin asia on kerrottu juuri kyseisellä tapaa (Drid 2010: 21). Kertomukset ja diskurssit koskettavat olennaisella tapaa Rämpsän kyläyhteisön kontekstia ja tämän vuoksi niitä on syytä hieman erotella toisistaan sekä perustella. Kertomuksien tutkimisessa huomio 31

32 kiinnitetään kertomuksien rakenteisiin, kuten niiden juoneen aloitukseen, etenemiseen ja vaiheisuuksiin sekä tästä löydettävään informaatioon (Löytönen 2004). Bruner on kuvaillut, kuinka kertomuksissa ihmiset tuovat esiin valittuja asioita sekä kertomisen tapoja, jotka koetaan oman elämän kannalta merkitykselliseksi. Hänen mukaansa päivittäisen elämän piirteet, unelmoinnit sekä oma käsityksemme itsestä rakentuvat kaikki tarinoissa (De Fina & Georgakopoulou 2015: 22). Foucaultin antama määritelmä diskursseille on merkityksellinen. Hänen tulkintansa mukaisesti jokaisessa yhteiskunnassa diskurssien tuottaminen on kontrolloitua, valikoitua ja organisoitua prosessointia, joiden tarkoituksena on hallita ympäröivän maailman materiaalisuutta (Young 1981: 52). Voisin hyvin rajata tämän tutkielman Foucaultin diskurssimääritelmää koskevaksi ja valita diskurssianalyysin analysointitavaksi, mutta päätin kuitenkin käyttää narratiivista analyysiä sen takia, koska selvitin haastateltavien elämäntarinoita ja pyysin heitä kuvailemaan sekä kertomaan erilaisia muistelmia sekä tarinoita menneestä ja nykyisestä ajasta. Diskurssianalyysi olisi toiminut myös, mutta mielestäni aineiston kertomuksellinen luonne antoi minulle perustelun valita narratiivisuus diskursiivisuuden sijaan. Löytönen (2004) kuvaili, kuinka narratiivinen ja diskursiivinen analyysi voisivat täydentää toinen toisiaan, koska ne hyödyntävät erilaisia resursseja. Päätin kuitenkin rajautua ainoastaan narratiiviseen analyysiin, johon otin vain pienen vivahteen diskursiivisesta maailmasta sen, miten ihmiset perustelevat asioita. Avoin haastattelu Bailey ym. (2016: 209) ovat tutkineet paikkakiintymyksen ja elämän narratiivien yhteyttä haastattelututkimuksena, jossa he kartoittavat muutospaineen alla olleiden ihmisten paikkakiintymystä suhteessa voimalinjauudistukseen. Tutkimuksesta relevantin sekä mielenkiintoisen tekee se, että he ovat lähestyneet paikkakiintymystä nimenomaisesti narratiivisesta näkökulmasta, jossa ihmiset kertovat elämänkokemuksiaan menneisyydestä kohti nykyisyyttä ja, jonka avulla ilmiötä pyritään tarkastelemaan. Bailey ym. esittävät myös käytössä olleen narratiivisen haastatteluoppaan, joka muodostuu kolmesta vaiheesta (1) suhteista menneisiin paikkoihin, (2) suhteesta nykyiseen paikkaan ja (3) kokemuksista ja vastauksista käsillä olevaan voimalinjauudistukseen. Haastattelin tutkielmassa viittä eri henkilöä, jotka olivat niin sanottuja merkittäviä kylän konkareita, ihmisiä, jotka olivat asuneet Rämpsän kylässä jossain vaiheessa lapsuuttansa tai nuoruuttansa. Haastatelluista henkilöistä neljä olivat kaikki vuotiaita henkilöitä yhden henkilön ollessa nuorempi ja kaikista haastatelluista neljä olivat eläneet lapsuutensa Rämpsän kylässä vuosina Haastatelluista osa oli syntynyt paikkaan, kun osa oli taas muuttanut sinne myöhemmin, kuten 32

33 viisi vuotiaana, mutta jokaista haastateltavaa yhdistää paikassa asuminen ja siellä lapsena leikkiminen, liikkuminen tai aikuistumisen. Paikkakiintymys-tutkimuksen kentässä on perusteltua etsiä tietoa vanhemmilta paikassa pidempään eläneiltä ihmisiltä, joilla on aineettomia tai aineellisia kiintymäkohtia paikkaan (Andrews & Phillips 2005: 130). Tämän lisäksi sekä Mandal (2016: 161) että Gilleard (2007: 602) ovat todentaneet, kuinka paikassa pidempään asunut ihminen voi kokea voimakkaampaa paikkakiintymyksen tunnetta. Voimakkaan kiintymistunteen ohella Gilleard oikeastaan vielä lisää, kuinka kiintymys olisi sosiaalisiin piirteisiin kohdentuvaista ja, kuinka se olisi voimakkainta vuotiaiden keskuudessa eikä enää niin voimakasta vuotiaiden keskuudessa (joka oli Rämpsä-haastatteluiden keski-ikä). Yksi haastatteluun osallistuneista henkilöistä oli lähempänä ikää. Valitsin käytettäväksi haastattelutavaksi avoimen haastattelun, koska halusin selvittää ihmisten henkilökohtaista suhtautumista paikkaan. Minun täytyi tutkijan roolissa pitää mielessä seikka, etten ikipäivänä voi itse määrittää mitä toinen ihminen ajattelee käsiteltävästä asiasta. Tämän takia minun tuli säilyttää hyvin avoin keskusteluympäristö, jossa haastatteluun osallistunut henkilö pystyi vapaasti kertomaan ja kuvailemaan asiat juuri niin, kuin hän juuri sillä hetkellä sen koki. Tämänkaltaisessa haastattelu tavassa on ehdottomasti etuna kuitenkin se, että kovinkaan valmiita kysymyksiä ei ole ennalta laadittu. Avoimessa haastattelussa haastattelija joutuu keksimään tarkentavat kysymykset haastattelun aikana, ja kysymykset muotoutuvat aina hieman erilaisella tapaa. Tämä vaikuttaa haastattelun kulkuun, sen järjestykseen siinä mielessä, että sen eteneminen on paljon vapaampaa ja haastateltu saa enemmän tilaa jakaa asioita juuri sellaisella tapaa, kun hän kokee merkitykselliseksi. (Tuomi & Sarajärvi 2009: 74-77; Metsämuuronen 2003: ; Tuomi & Sarajärvi 2002: 87-89). Hyödynsin haastattelun suunnittelemisessa Baileyn ym. (2016: 209) määritelmää narratiivisen paikkakiintymisen tutkimisesta. Otin käyttöön menneisyyden tarkastelun, niin kuin myös nykyisyyden tarkastelun. Jätin Baileyn ym. haastatteluoppaasta ainoastaan pois voimalinjauudistusta koskeneen ohjeistuksen, koska en kokenut sitä ollenkaan aiheelliseksi tutkielmassani. Menneisyys ja nykyisyys näyttäytyivät haastattelurungossa sillä tapaa, että halusin ohjata keskustelua ensin menneisyyden tärkeisiin paikkoihin. Tämän jälkeen jossakin kohtaa keskustelua aloin luonnollisesti kyselemään nykyisyyden tärkeitä paikkoja. Tämän avulla halusin myös selvittää erilaisten paikkojen ajallista ulottuvuutta; sitä ovatko ihmisen tärkeäksi koetut paikat kenties jollakin tapaa muuttuneet tai pysyneet samana. Haastattelujen toteutusvaiheessa huomasin kuitenkin, kuinka eri ajan paikkoja oli vaikea saada esiin tutkijan roolissa ja suurin osa keskustelusta pyöri Rämpsän kylän ympärillä, mikä ei ollut ollenkaan haitallista enkä sitä mitenkään estellyt, sillä kyllähän Rämpsänkin kontekstista nousi paljon esiin menneen sekä nykyisen Rämpsän elementtejä. 33

34 Valitsin haastatteluihin kolme suurta teemaa, joista halusin jossain vaiheessa haastatteluja keskustella. Nämä teemat perustuivat tutkimuskysymyksiini ja ne olivat Rämpsän kylän merkittävät paikat, Rämpsän kylän rakentuminen haastateltavalle sekä Rämpsän kylän merkitys. Haastattelutilanteessa varmistin, että nämä kolme suurta teemaa tulevat jollakin tapaa käsitellyiksi ja minulla oli sitä varten myös muutama suuntaa antava tukikysymys, kuten esimerkiksi kysymys mitä Rämpsä merkitsee sinulle? Tai Olisitko valmis puolustamaan Rämpsän kylää sen ollessa uhattuna? Puolustamiskysymys oli yksi monista tarkoin valituista lisäkysymyksistä, joiden avulla halusin selvittää ihmisten tunnesidettä paikkaa kohtaan. Ja koska olin kirjoittanut tutkielman teoriaosuuden ensin valmiiksi, niin tämän seurauksesta olin nostanut myös sieltä jo joitain lisäkysymyksiä, kuten esimerkiksi aistillisuuteen liittyvän kysymyksen, joka liittyi voimakkaasti Scannelin ja Giffordin paikkakiintymysmallin muistoihin ja muistojen aktivoitumisprosessiin (2010: 2, Fig. 1.; Baddeley 2010: 3). Tämän lisäkysymyksen turvin halusin puhtaasti selvittää, minkälaisia asioita nousee keskusteluun, kun mainitsen erilaiset äänet, hajut, maut tai muistikuvat. Thomann (2016: 426) on tutkinut HIV-positiivisten homoseksuaalien paikan käsittämisiä moraalisen maantieteen tutkimuksena, jossa hän pyysi haastatteluun osallistuneita henkilöitä piirtämään karttoja naapuruston tilasta haastattelun jälkeen. Hänen tarkoituksensa oli arvioida, miten haastatteluun osallistunut arvioi ympäröivää tilaa ja, kuinka nämä tekijät yhdistyisivät kansalliseen tai kulttuurilliseen kuuluvuuteen. Thomann (2016: 428) toteutti haastatteluissa kartan piirtoharjoituksen, jossa hän pyysi haastateltuja piirtämään kartan Abidjan kaupungista sen kaltaisella tapaa, miten haastatellut itse sen identifioivat. Tutkimuksessa haastatellut piirsivät käsin alueen rajaukset ja sisällyttivät sen sisälle esimerkiksi alueita, joissa on ihmisiä joko homouden puolesta tai sitä vastaan (Thomann 2016: 432, Figure 4.). Hyödynsin Rämpsän kylän asukkien haastattelujen yhteydessä Thomannin (2016) kaltaista kartan piirtoharjoitusta. Kun haastatteluissa puhuttiin Rämpsän alueen rajautumisesta, annoin haastateltavalle ilmakuvakartan Uusikylän alueesta, joka oli kuvakaappaus Karttapaikka.fi- avoimesta karttapalvelusta. Tähän karttaan pyysin haastateltavaa piirtämään kynällä Rämpsän alueen rajat, sen kaltaisella tapaa, miten haastateltu itse sen koki. Toteutettu kartan piirtoharjoitus oli liki identtinen Thomannin (2016) harjoituksen kanssa, ainoana erona toteutuksessa oli se, etten pyytänyt ihmistä piirtämään Rämpsän rajoja haastattelun jälkeen, vaan otin kartat esille siinä vaiheessa, kun rajat nousivat spontaanisti keskusteluun. Kun avoimessa haastattelussa siirryttiin keskustelemaan lapsuuden tärkeistä paikoista, niin myös tässä kohdin otin uuden ilmakuvakartan samaisesta Uusikylän alueesta, johon pyysin haastateltua ympyröimään hänelle tärkeitä ja merkityksellisiä paikkoja alueelta. Tämän harjoituksen tarkoituksena oli selventää havainnollistavasti, missä kyseiset lokaatiot spesifisti sijaitsivat. Kokonaisuudessaan 34

35 kaksi suurta haastatteluteemaa, rajat sekä tärkeät paikat, sisälsivät karttaan piirtämistä haastattelujen yhteydessä. Ainoastaan Rämpsän merkityksestä keskusteltaessa ihmiset eivät piirtäneet karttoihin mitään. Haastattelun kulku oli spontaaninen ja struktuurit olivat löyhiä, mutta katsoin edukseni ottaa kartat esiin heti siinä vaiheessa, kun keskustelun aihe oli siihen sopiva. Saturaatio Rämpsän asukashaastatteluissa Saturaatiotilanne haastattelussa tarkoittaa sitä, kun haastateltava alkaa löytämään toistuvia elementtejä haastatteluista (Alasuutari 2012). Kun haastattelin Rämpsän kylän vanhoja asukkeja, niin huomasin lopulta, kuinka jokainen haastattelu piti sisällään toistuvia ajatuksia, jopa toistuvia merkittäviä paikkoja tai kertomuksia. Tämän perusteella pohdin, että pystyin kenties miniatyristisesti saamaan aikaiseksi tietynlaisen saturaatiopisteen, ja jos olisin haastatellut lisää ihmisiä samasta kohderyhmästä, niin olisin jo voinut jopa olettaa tiettyjen asioiden (kuten kyläyhteisön merkityksen, Rämpsän hiihtojen tai pihoista sekä kavereista puhumisen nousevan esille). Saturaatiopisteen saavuttaminen näin pienoismallisessa koossa on hyvänlaatuinen merkki tutkittavista asioista, voin nyt hieman paremmalla varmuudella jatkaa analyysivaiheeseen ja tehdä siellä erilaisia tulkintoja, koska oletettavasti samat asiat olisivat jatkaneet toistoaan myös suuremmassa mittakaavassa. Narratiivinen analyysi Cross (2015: 12) esittää ajatuksen paikkakiintymyksestä narratiivina, jonka mukaisesti ihmiset olisivat tarinankertojia sekä narraattoreita homo narrans, jonka varaan paikkakiintymys rakentuisi. Narratiivien on todistettu olevan väylä merkityksien maailmaan, jota on muuten lähes mahdotonta tavoitella tai saavuttaa (De Fina & Georgakopoulou 2015: 28). Narratiivit voivat olla myös symbolinen mekanismi lähestyä paikkakiintymystä (Kendra ym. 2019: 1). Elämäntarinoiden ja paikkakiintymyksen yhteyden ohella Cross (2015: 14) tarkentaa, kuinka tarinat tai narratiivit paikasta ovat jaettavissa rooleihin, ne voivat kuvailla kokemustamme paikasta sekä ne voivat antaa syyn tai tarttumapinnan paikkaan kuuluvuudesta. Kyseinen paikkakiintymyksen prosessi ei ole koskaan staattinen, sillä tarinoita jaetaan sekä uudelleen kerrotaan ja näin ollen uusia tarinoita kehittyy ja niiden merkitykset muovautuvat uudelleen. Tarinankerronta kuvaa uniikkia prosessia paikkaan kiintymisestä, joka on muista paikkakiintymyksen prosesseista hieman irrallinen. Siinä side paikkaan rakentuu paikasta oppimisen ja paikasta kuulemisen sekä kertomisen varaan (Cross 2015: 12). Max Weberin ymmärtävässä sosiologiassa merkitys on ydinkäsite, jonka ympärille kaikki muu maailmassa tapahtuva rakentuu (Alasuutari 2012). Merkityksiä tutkittaessa olisi siis hyvin perusteltua lähestyä kaikkea narratiivien välityksellä. 35

36 Verrattaessa diskurssianalyysiä narratiiviseen analyysiin voidaan huomata, kuinka niiden välinen eroavaisuus toisistaan ei ole kovinkaan suuri. Diskurssianalyysissä huomion keskipisteenä ovat tekstin erilaiset diskurssit, se miten asioista kerrotaan tai niitä kuvaillaan (Metsämuuronen 2003: 201). Narratiivisen analyysin keskiössä on puolestaan kertomukset ja tarinankerronta (Löytönen 2004). Narratiivinen analyysi sopii hyvin käytettäväksi silloin, kun tutkitaan elämänkertoja tai kun aineistossa on kertomuksia. Tämän lisäksi se sopii silloin käytettäväksi, kun tarkastelun kohteen on muutos tai kun etsitään kulttuurisia mallitarinoita, kuten vaikkapa mallitarinoita Rämpsän kyläyhteisöstä. Olen valinnut tutkielmaan narratiivisen analyysin juuri sen takia, koska haastatteluissa kysyin ikään kuin ihmisten omaelämänkertaa Rämpsän kylässä asumisesta. Kaikki haastatellut henkilöt olivat jossain vaiheessa asuneet kyläyhteisön piirissä, osa oli muuttanut sinne 5-vuotiaana, tai myöhemmin, kun taas osa oli syntynyt siellä. Elämänkerrallisella lähestymisellä minun oli tarkoitus selvittää, minkälaisia tarinoita paikasta on kerrottavissa, sekä minkä tyyppisten kuvailujen kautta paikkaa tai paikan henkeä rakennetaan. Narratiivisen analyysin avulla pystyisin myöhemmässä analyysivaiheessa tarkastelemaan ihmisten jakamia kokemuskertomuksia sekä etsimään niistä erilaisia merkityksiä. Narratiivinen analyysi kulkee myös käsi kädessä narratiivisen paikkakiintymyksen kanssa, jossa paikkakiintymys nähdään erilaisissa kertomuksissa eläväiseksi sekä rakentuvaiseksi (Cross 2015: 14). Näin ollen se tuntui kaikkein luonnollisimmalta valinnalta tutkielman analyysitavaksi. Havainnollistan narratiivisessa analyysissä ensin haastatteluista esille nousseita merkittäviä seikkoja tutkimusongelmani- ja tutkimuskysymyksieni perusteella. Kerron asiat suoraan sellaisenaan, mitä Rämpsän kylän asukkaat ovat kertomuksissaan paikasta kertoneet. Käytin narratiivisessa analyysissä Taylorin ym. (2015: 162) määrittelyä narratiivien tutkimisen erilaisista vaiheista. Heidän mukaansa narratiivien tutkimisessa tulisi lukea aineistoa ja olla valppaana erilaisista aineistosta nousevista intuitioista. Tämän jälkeen tulisi etsiä toistuvia teemoja ja rakentaa erilaisia typologioita. Luotujen konseptien jälkeen erilaisia teoretisoimisia voitaisiin tehdä, jonka jälkeen kirjallisuuteen tulisi taas syventyä. Ja vasta tämän prosessin jälkeen voisi aineistosta nostaa esiin erilaisia analyyttisiä johtopäätelmiä. Noudatin analyysissä Taylorin ym. (2015: 162) analyysin vaiheita sillä tapaa, että nostin haastatteluaineistoista esiin tutkimuskysymyksiini vastaavia vastauksia ja vielä tämän jälkeen syvennyin uudelleen kirjallisuuteen etsimällä lisälähteitä aineistoni tueksi. Otin analyysiin suoria lainauksia haastatteluista sen takia, jotta kunnioittaisin mahdollisimman paljon haastateltujen sanaa. Suorat lainaukset palvelevat myös narratiivista analyysiperiaatetta, jossa tarkastelen tekstejä, kertomuksia kokonaisvaltaisesti ja tämän takia minun tuli esittää kerrottu kuva kokonaisuudessaan. Narratiivinen analyysi tässä tutkielmassa tarkoittaa oikeastaan sitä, kuinka etsin tietoa ihmisten 36

37 kertomuksista, en sen tarkemmin tarkastele tekstien välisiä elementtejä vaan mielenkiintoni on kertomuksissa ja niiden sisällössä. Mutta koska tutkielman keskiö ovat kertomukset, niin sen takia analyysi on kuitenkin narratiivinen. Narratiivisen analyysin tarkoituksena on vastata tutkimuskysymyksiini sekä tuottaa tieteellisesti perusteltua tietoa paikkojen rakentumisesta, ihmisten tärkeiden paikkojen muistelemisesta kuin myös näiden kaikkien merkityksestä sekä syntyperästä. Metsämuuronen (2008: 47) ja Alasuutari (2012) korostavat, kuinka tutkijan tulisi laadullisessa analyysissä aina pyrkiä objektiivisuuteen. Tällä he tarkoittavat sitä, etteivät tutkijan omat arvomaailmalliset kiintymykset tai mielenkiinnon kohteet saisi missään nimessä vaikuttaa analyysiprosessiin. Tämä seikka minun tuli huomioida erityisesti, koska minulla itsellä oli myös tarttumapintaa ja näkökulmia, sekä omia mahdollisia paikkakiintymyksen tunteita Rämpsän kylän alueen tiettyjä paikkoja kohtaan. Tutkielman kohteen ollessa niin läheinen, jouduin tutkijan roolissa asemaan, jossa tavoitteeni oli pyrkiä koko ajan objektiivisuuteen takertumatta mihinkään spesifiin, josta olisin itse esimerkiksi kiinnostunut. Aika ajoin tutkimusprosessin ja haastattelujen aikana asetelma oli haastava, mutta selviydyin siitä mielestäni suhteellisen hyvin. Osin objektiivisuuteen pyrkien, litteroin kaikki haastattelut sanasta sanaan ja lisäsin pienetkin tekstin sisäiset vivahteet kuten (naurua) (itkua) observaatiot haastattelusta. Tämän perusteella halusin tuoda ensinnäkin läpinäkyvyyttä käytyyn prosessiin, sekä lisätä tutkimuksellista luotettavuutta ja ilmentää mahdollisimman aidolla tapaa kylänihmisten kertomuksia. Tutkimusongelma ja tutkimuskysymykset Knuuttila (2005: 62) kirjoittaa konsentrista maantiedettä käsittelevässä tekstissään, kuinka entisten aikojen kyliä tutkittaessa on erityisen kiintoisaa selvittää, miten eletty paikallisuus kerrotaan, kirjoitetaan, visualisoidaan sekä julkaistaan. Knuuttilan sanojen voi nähdä olevan Rämpsän kylätutkielman pohjaoletuksena, jossa pyrin selvittämään, minkälainen merkitys Rämpsän kylällä on paikkana siellä asuneille ihmisille. Olin kiinnostunut löytämään erilaisia paikkoja alueelta sekä halusin ymmärtää, miten paikka onkaan rakentunut, ja miksi paikkaa kutsutaan Rämpsäksi sekä mitä se myös ihmisille henkilökohtaisesti tarkoittaa. Tämän perusteella valitsin tutkimuskysymyksiksi alla esitetyt kysymykset. 1. Miten ihminen on perustellut Rämpsän kylän rakentumista paikkana? 2. Miten ihminen perustelee lapsuuden tärkeät paikat ja mitä ne ovat? 3. Mitä Rämpsä merkitsee ihmiselle ja miten nimi on syntynyt? 37

38 Tulokset Rämpsän kylän rajautuminen ihmisten puheissa (rajat) Yritin saada vastauksia kylän asukkaiden haastatteluista kysymykseen miten ihminen on perustellut Rämpsän kylän rakentumista paikkana? Tätä lähdin selvittämään, koska paikkaa nimeltä Rämpsä ei fyysisesti ole olemassa, mikään kartta ei tunnista paikkaa Rämpsä, vaan paikan oikea virallinen nimi on Uusikylä, joka taas mahdollisesti on alueena täysin eri. Halusin selvittää, miksi paikkaa kuitenkin kutsutaan Rämpsäksi ja miten se rajautuu ihmisille? Kysymyksen asettelu miten perustui diskurssien menetelmälliselle teorialle, jossa perusteluiden avulla pyritään löytämään jotakin tieteellisesti kiinnostavaa (Drid 2010: 21). Haastattelujen aikana olin tulostanut karttapaikka.fi- palvelusta ilmakuvakarttoja Uusikylä kaupunginosan alueesta, johon pyysin jokaista haastatteluun osallistunutta henkilöä piirtämään kynällä Rämpsän alueen rajat tai sijoittumisen. Hahmotteluprosessin aikana olin kiinnostunut siitä, miten kylän entiset asukkaat perustelevat alueen rajautumista ja minkälaisia asioita he nostivat omasta tahdostaan esiin rajojen kuvailun aikana. Toisin sanoen mitkä asiat haastatellut kokivat merkityksellisiksi (De Fina & Georgakopoulou 2015: 22). Haastatteluista ensimmäinen koki rajojen muotoutuvan kutakuinkin alla esitetyllä tapaa. 38

39 Kuva 2. Ensimmäisen haastatellun piirros Rämpsän alueen rajapinnoista. H1: no justii täs nyt näkyy Täkylän Antin pelto, jostaa tästä se menee sitte, mie viel karkeast täst näin tääl on jossain tää Koivulan talo, täs on Kurevi täs, se menee jotenki näin se menee jotenki näin, täs onks tää Korpelan tie sitte, joo, jotenki näin se menee, jos en ihan muista, mut ei paljoo, tää Kalmisto ei kuulunu, nii täst se menee Johanssonilt joo ne kuuluu viel mut tää Kalmisto ei enää kuulu nii, täst se menee suurin piirtein, heittää tän reunan tästä Haastatellun henkilön paikkakuvailusta voi huomata, kuinka paikan rajoja pyrittiin hahmottamaan erilaisten paikan kiinnepisteiden, kuten Täkylän Antin pellon, Kureviikin sekä Korpelan tien avulla. Kyseiset paikat ovat fyysisiä alueita tai sijainteja Uusikylän alueella ja Kalmiston alueella tarkoitettiin vanhaa Pappilan takana ollutta aluetta, joka sijaitsee hautausmaa-alueen vieressä. Haastateltu ikään kuin perusteli rajavalintoja tiettyjen paikkojen avulla, koska Kurevi on tässä, niin sen takia raja menee juuri Kureviikin vierestä ja niin edespäin. Myös toisen haastatellun rajahahmottelusta oli löydettävissä samankaltaisia paikan kuvauksia. 39

40 Kuva 3. Toisen haastatellun piirros Rämpsän alueen rajapinnoista. H2: elikkä tääl on tuota, no sillo tos on noi pellot, nii laitetaa vaikka tohon saakka, oli näin päin, sitte tää menee siitä, tos on toi Lyylin baari, tää menee Junkkarille, joo, nii tota, mistähän kohtaa täs vois olla, se on niiku Pekkariselle saakka, veikkaan et se on jossaan tuol se toi raja, no sitte sit mennään Anjalan kirkolle päin ja sitte, kirkko on tossa, eikun joo, kirkko onkin tuossa kauempana, silloo raja jää melkeen tohon Pappilaan koska Sihvolan puolelt ei tullu kettää, eli se melkee menee niiku tosta kohtaa poikki, tää on vissii hautuumaa, K: eli Pappila niiku kuulu vielä? H2: joo, tai niiku raja, mut että sielt ei sitte ketää tullukkaa enää tästä, ja se on Kalmiston kulma, niin se, sielt tuli kielto, Nikusen Heikki ja sitte toi Leinosen Julle ei kuulunu enää Rämpsää, nii ne ei päässy enää hiihtokilpailuu se vois olla jossaa tossa kohtaa Toinen haastateltu kylän asukas perusteli Rämpsän rajojen muodostuvan peltoalueen, paikallisen kylän baarin, Junkkarin tien, erilaisten asuinkotien, kuten Pekkarisen ja Sihvolan talon väliin. Kalmiston aluetta pidettiin myös rajapyykkinä ja alueen rajaa perusteltiin sillä, että aikanaan kaksi ihmistä eivät saaneet lupaa osallistua Rämpsän sisällä järjestettyyn hiihtokilpailuun, koska he asuivat 40

41 Kalmiston takana ja he eivät näin kuuluneet osaksi Rämpsän kylää. Strukturalistisesta näkökulmasta analysoituna tämä voisi tarkoittaa sitä, kuinka kyläyhteisön sisällä on vallinnut ihmisten välinen struktuuri, jossa paikan sijainti määrittää saako ihminen osallistua hiihtoihin vaiko ei (Rabate 2003: 6). Ja koska ihminen asui Kalmiston takana, pois Rämpsän alueen struktuurista, ei ihminen ollut oikeutettu osallistumaan hiihtokilpailuun. Mustonen (2017: 8-12) kuvaili saamen erämaateorioissaan, kuinka saamen yhteisöjen talot ja perheet muodostivat kyläkeskuksia, joiden ympärille metsästys- ja kalastuspaikat sijoittuivat. Periferistä saamen kylien rakentumisteoriaa on mielenkiintoista verrata tähän, miten Rämpsän alueen kyläaluetta on pyritty käsittämään. Toki saamen kylien teoriassa asutus ja kylä olivat konkreettisia fyysisiä kun taas Rämpsän tapauksessa talojen rajat ja paikka ovat enemmänkin narratiivisia, mutta silti näissä kahdessa on havaittavissa jotakin samaa talostot ja perheet ovat muodostaneet kylän. Kolmannen asukashaastattelun rajakuvauksessa oli löydettävissä samoja kuvailemisen tapoja, kuten Kureviikin rajapisteen mainitseminen sekä Pekkarisen talon ja Pappilan Kalmiston alueen mainitseminen. Kuva 4. Kolmas haastateltu kuvailee Rämpsän alueen rajoja. 41

42 H3: Mm.. no kylhän se siis se ne vanhat rajat elikkä tota Kureviikiin asti eli tota tiiätsi Mattilan missä Saku asuu, no se on toi on Lyylin baarin, niin Mattilan talo on varmaan tossa, nii esim nää, toi on Kotkan tie toi on Kureviikki tos on nää ei enää kuulu niinkun Rämpsää jos mie tohon nyt vedän viirun, ja tota ja sitten tääl meni, mie nyt rajaan nii Rämpsän hiihtojen ja Rämpsän rytinöitten niin mitkä oli ne tavallaa ne rajat silloo et ketkä pääsi Rämpsän hiihtoihin silloo 60-luvulla ja sitten täähän menee sitten nää oli nää Pekkarisen ja Koivulat täältä, nii se meni johonki tänne, mmm, Koivulan talot no ne on nää talot täällä elikkä, jotenki näin täält tulee sitte K: nii sielt pellon reunalta tullu? H3: nii Pekkarisen talo tos ja Koivulan talo on jossaan tässä, no sittenhän se meni siihen Pappilan elikkä tääl Junkkarin tie niin K: Pappilan rakennukset on niiku tuossa..joo H3: joo, onks toi ny, no tää on Hepokuja joo joo, tässä on se Patjaksen tie tätä sanottii Pappilan niityks tätä aluetta tässä, tääl lennätettii liidokkeja täl pellol ja tää on niin sanottu Myllytie, no tähähän se tota muistaakseen sitte se rajattiin Haastateltavien rajakuvaukset toistivat kaikki saman tyyppistä kaavaa, jossa Kureviikki oli selkeä raja Muhniemelle päin mentäessä ja Pappilan kalmiston aluetta pidettiin myös suhteellisen selkeänä rajapyykkinä, vaikkakin moni haastateltu piirsi Kalmiston rajan hieman erilaisella tapaa. Coultonin ym. (2001) tekemä tutkimus todisti juuri, kuinka samassa paikassa asuneet naapurit piirsivät naapuruston rajat täysin erilaisella tapaa verrattuna naapuruston oikeaan keskukseen (Lewicka 2009: 37). Tämän lisäksi Thomann (2016: 432, Fig. 4.) oli HIV-positiivisten paikan käsittämisen tutkimuksessaan pyytänyt haastateltuja piirtämään oman identifiointinsa kaupungista, jossa henkilöt olivat piirtäneet kynällä karttaan toisistaan erilaisia alueita. HIV-positiiviset esimerkiksi piirsivät käsin karttaan paikkoja, joissa oli positiivinen ilmapiiri homoutta kohtaan tai homovastainen ilmapiiri. Aivan, kuten Thomannin (2016: ) ja Lewickan (2009: 37) kuvaukset ihmisten eroavista paikan identifioinneista, niin myös Rämpsän alueen identifioinnit erosivat hieman toisistaan. Havainto tukee fenomenologisen tradition piirteitä siitä, kuinka ihminen pyrkii itse ymmärtämään ympäröivää ympäristöä ja, kuinka maailma (Rämpsä) olisi rakentuvainen ihmisen omana henkilökohtaisena kokemuksena (Spiegelberg 1971: 1-3). Tiestöt olivat myös selkeä rajaamiseen käytettävä elementti: Junkkarin tietä, Myllytietä ja Korpelan tietä käytettiin myös paikan rajaamisen apuna sekä perusteluna. Neljännen haastatellun kuvailusta nousi vielä lisäykseksi huomio siitä, kuinka paikan rajojen muovautumisaikaan teillä ei ollut vielä nykyisiä nimiä, ja kenties tämän seurauksesta myös neljäs haastateltu perusteli kylän alueen rajoja aikanaan paikassa asuneiden talojen perusteella. 42

43 Kuva 5. Neljäs haastatteluun osallistunut kuvailee Rämpsän rajoja. H4: ku tota nää rajathan oli, mitkä on edelleenki, ku lähetään tost Junkkarin tiestä tonne Junkkarille, tien vasen reuna, oikeel puolelhan ei ollu taloikaa, nythän siin on näitä Vapriikin, sinne ku mennää tohon nykyään siin asuu toi Salmelan Heikki mut se oli Leppäsen toi talo ni siitä mennää tonne Pekkariselle, ennen niin sanottuna mis on nykyää nää Salmelan talon, ja sieltä mennää nykynen Vuorikaarenks tieks se on ku tällee silloohan ei ollu teitten nimii ollenkaa nii ihan siihen päähän, Koivuloitten talo oli siellä Samainen henkilö kuvaili paikan rajoja myös luonnon kiinnepisteiden kuten notkon, vieveen tai kallion perusteella, vaikkakin toki nimistökuvailun tukikeinona. H4: tosta lähetään Korpelaan sitte tohon hetkinen se on tohon astin muistaakseen, elikkä tohon Kurevihin, siihen missä Eerolat nykyään asuu, se meni sinne Hurukselan tiehen asti, siihen notkoon, siihen mis kallioo nyt on, just onks se vieve vai mikä siin menee, siihe ast on raja Neljän haastatellun keskusteluista nousi selkeästi esiin, että Rämpsän kylää oli pyritty rajaamaan muun muassa Kureviikin alueen, Kalmiston kulman, Koivulan talon (Mustonen 2017: ) sekä 43

44 teiden avulla. Perusteluina alueen rajauksille useampi haastateltu nosti esiin, että kyseisistä taloista on aikanaan tullut lapsia Rämpsän alueella järjestettyihin pihahiihtoihin ja moni haastateltu on ollut itse niissä hiihtämässä. H4: muistan nää Rämpsän hiihdot, silloon pienen poikan hiihdettii siin Siitosten pihal, tai Siitosia, ja siitä tota hiihtokilpailut, tietyst sen mitä mie muistan, nii oli pienest pitäen, siit lähettii, talon takaa, isommat hiihti siin, sit mentii tonne Hohtilan montulle Korpelaan päin ja pienemmät hiihti siin siitosen pellol, sitku mie 12-vuotiaan, ku mie 1963 muutettii sinne Kalmistoo, missä nyt meidän poika asuu siin tallis, nii arvaa mikä minuu harmitti hiihtolatu meni siint meidän talon vierest, ja kun mie silloo parjassin (suruisena) miks en mie päässy hiihtää, ku raja meni (naurua) siin vaik olin minkäläinen. H3: mie nyt rajaan nii Rämpsän hiihtojen ja Rämpsän Rytinöitten niin mitkä oli ne tavallaa ne rajat silloo et ketkä pääsi Rämpsän hiihtoihin silloo 1960-luvulla se että tota, onko se sitten ainoo pointti rajata Rämpsää se että kellä oli oikeus osallistuu nii, mutta mie pidän sitä niiku sinä rajauksena. H2: ja tält alueelt oli sitte Rytinöihin ja hiihtoihin ja siithän se niiku alko niist hiihoista ja ne alko tosta Myllylän pihalt mut mie muistelin et ois meidän (viittaus Siitosten pihaan) pihalt ollu, et se on niiku se kuvasto K: millä perusteella sä piirsit nää rajat tohon? H1: nii tää on justii nää nii hiihtokisat, missä ne lapset on niiku nii ollu hiihtämäs, nii niitten talojen mukaa nii me luettii nää K: nii justii et se lenkki on menny jossaa tässä (osoittaa kuvaa)? H1: hiihtolenkki en mut, lapset oli hiihtämäs täs, nii nää talot, ketkä on kutsuttu sinne nää lapset, se menee siint K: tosta Rämpsän rajast viel, nii onks se sun mielest tollain häilyvä? H1: häilyvähän se on eihän sit ihan niiku noin voi viivottimel vetää, se on ihan vaa näin niiku silloo ku Rytinöit suunniteltiin nii silloo kuviteltii et mistä taloist oli ne hiihtokilpailujen lapset, nii siit muodostu se Rämpsän tollaset rajat sitte kun meidän isät ja äidit kuttu silloo nii lapsii näihi hiihtokilpailuihi nii silloo, nii sielt on sit pidetty et se on se Rämpsä nyt sitte Haastateltujen mukaan talot, joista saapui lapsia kylällä järjestettäviin hiihtokilpailuihin toimivat Rämpsän kyläalueen rajamerkkeinä. Koivuloiden taloa pidettiin viimeisenä talona Junkkarille päin mentäessä, josta aikanaan saapui lapsia hiihtokilpailuun, kun taas Koivuloista pidemmältä olleista taloista ei tullut lapsia hiihtokilpailuihin ja näin kyseistä aluetta ei koettu enää Rämpsän alueeksi. Yhden haastatellun mukaisesti silloisten lapsien vanhemmat olisivat kutsuteet lapset 44

45 hiihtokilpailuihin. Tämän lisäksi Kalmiston takainen alue ei kuulunut myöskään haastateltujen mielestä Rämpsän alueeseen, kuten juuri yksi haastateltu nostikin esiin seikan siitä, kun hänellä ei ollut Kalmistoon muuttamisen jälkeen enää oikeutta osallistua hiihtokilpailuihin. Samaista argumenttia tukee myös toisen haastatellun muistelointi siitä, kuinka kyseinen henkilö ei saanut osallistua (Rabate 2003: 6). Tärkeät paikat lapsuuden Rämpsässä Toinen tutkimuskysymykseni miten ihminen perustelee lapsuuden tärkeät paikat ja mitä ne ovat? kosketti Rämpsän kylän merkittäviä paikkoja. Lähestyin tärkeitä paikkoja paikkakiintymys-käsitteen kautta, joka tarkoittaa käytännössä positiivisen tunnesiteen omaamista jotakin paikkaa kohtaan (Scannel & Gifford 2010: 2, Fig. 1.; Wolf ym. 2014). Kysyin haastatteluissa yleisesti ihmisten tärkeäksi kokemia paikkoja taivaan ja maan väliltä, menneestä elämästä nykyiseen, jonka jälkeen keskustelimme enemmän juuri Rämpsän kyläalueen paikoista (Bailey ym. 2016: 209). Tarinat olivat kirjavaisia, mutta ne pitivät sisällään jopa täysin samoja paikkoja, ainoastaan paikkojen perustelut olivat enemmän eroavaisia toisistaan. Minun myös täytyi selvittää jollakin tapaa ihmisten paikkakiintymyksen tunnevoimakkuuden tasoa (Wiles ym. 2016: 27; Andrews & Phillips 2005: 130). Kysyin tämän seurauksesta jokaiselta haastatteluun osallistuneelta henkilöltä jossakin vaiheessa haastattelua, että olisiko tämä valmis puolustamaan Rämpsää suuren uhkan tai sodan syttyessä? Tämä kysymys perustui Hashemnezhad ym. (2013: 9, Fig. 9.) kuvaukseen paikan edestä uhrautumisesta, jossa ihminen kokee maksimaalista, jopa paikkakiintymystäkin korkeampaa tunnesidettä paikkaa kohtaan. Paikan edestä uhrautuminen kertoisi siis ennen kaikkea paikkaan kiintyvyydestä, mutta myös jostakin muusta todella voimakkaasta ja merkityksellisestä. Uhrautumis- kysymys oli mukana haastattelussa ainoastaan sitä varten, että pystyin jollain tapaa hahmottamaan, minkälainen kiintymisen voimakkuus ihmisellä on paikasta. Kysymyksenä se oli hieman irrallinen muista kysymyksistä, mutta sen tehtävä olikin ainoastaan luoda pohjaa käytävälle tärkeät paikat- keskustelulle. Sain kysymykseen alla olevan kaltaisia vastauksia. H2: noo, onhan siel merkitystä, mut en mie niiku sanotaa et lapsuus niit kaikkii mitä tehtii, nii ei niitä voi niiku pois antaa, ne on niiku jääny tonne ja muistaa ihan, hyvä ku ei kellonaikoi mut melkee sellain nii muistaa kaikki tollain, missä sitä on kuleksittu ja menty ja niin vermeet ollaa kannettu kouluun ja Junkkarin vuorelle opettaja sano että milläs työ sen kannoitte, noo että tossa kepin nokassa K: voisitko kuvitella et sun Rämpsä ois jotenki niiku uhattuna et oisit valmis niiku puolustaa sitä jotenki? 45

46 H3: nooo se on aika voimakkaast sanottu, eii ei pysty kumminkaan mutta tota jos sitä nyt suusanallisest voi puolustaa niin silloo, mutta ei niinkun sillee mutta tota, joo kyl se on se sillain tärkee paikka että, mut onhan se aika kaiken kaikkiaan ihmeellinen paikka K: voisitko kuvitella et oisit valmis puolustaa Rämpsää jos se ois jotenki uhattuna? H4: tottakai K: olisit valmis nousee barrikadeille ja olee sillee että minä olen tässä H4: kyyllä kyllä, ilman muuta, jos sota tulis nii puolustaisin. Kysymyksen tarkoituksena oli hahmottaa ihmisten paikkakiintymisen tasoa (Wiles ym. 2016: 27; Andrews & Phillips 2005: 130) ja kiintymystasoissa oli selkeitä eroja. Yksi haastatelluista olisi valmis puolustamaan fyysisesti paikkaa, kun taas toiset eivät niinkään. Tämän tuominen esiin on tärkeää tutkielman etenemisen kannalta. On hyvä pitää mielessä, että tärkeitä paikkoja on olemassa Rämpsän kylässä, mutta ihmisten tunnesiteet näitä paikkoja kohtaan ovat hyvin eroavaisia ja vaikeasti määriteltäviä. Kiintymys-kysymyksen avulla voin päätellä, ettei paikoista kannata nostattaa sen suurempia yleistyksiä Rämpsän merkittäviksi paikoiksi, vaan minun tulisi tarkastella kaikkea enemmänkin kriittisesti poststrukturalistisen käsityksen mukaisesti (Williams 2014: 1-2). Tärkeitä paikkoja on, mutta niiden tärkeyden tasot vaihtelevat keskenään. Sama paikka voi olla toiselle todella merkityksellinen, kun se on toiselle taas ei niin merkityksellinen. Ensimmäisenä selvänä esiin nousseena paikkana monelle haastatellulle oli Palolammeksi kutsuttu pieni lampi Rämpsän kylän keskuksessa. H4: se oli tää Palolampi K: missäs se nyt sijaitsee no Lyytin baarii vastapäätä, ihan siinä 100 metriä Lyyskän baarist siihen vastapäätä no siihen on Myllylän talo ja pellin Masan talo ja Vanhalan talo, nii siel on edellee se lampi, se oli aikanaa palolampi sielt sai aina näit tulipalovettä, jos tuli palo tuli, nii sit vuosii sitte, nii Hessahan sen varmaa muistaa ku sai kaupungilt nii Vanhalan Pei nii nää ruoppas sen, sen nii no Vanhalan suohan se aina on ollu, nii siel sit pelattii jääkiekkoo ja tälläst, uidahan siel ei voinu ku se oli sellast mutapohjaa, niiku suo Pena oli palokunnas, nii muistan aina ku se lähti tekee Palolammelle, jäähä reikää että jätkät saapi letkun vedettyy, siit mie muistan aina et siit mulle sytty vähän se homma siihen palokuntaa, H3: siellä hetkinen, noo täs pitäis olla sitte se palokaivo se suo joka on Vanhalan suo, on varmaan tossa tää. tää on sen muotonen, no siinä tällai syksysin nii luisteltiin, tai siis putsattiin ja luisteltiin sekä pelattiin kiekkoo siinä vanhal et se on palokaivo, jota kaikis kyläyhteisöis oli, ku siihen aikaahan ei ollu vesijohtoja eikä välttämättä säiliöautoja palokunnilla nii niitä palokaivoja oli siellä sun täällä 46

47 H1: se on tota Palolanmäkee, missä mie olen, niil on se lampi siin, mis mie olen ja siin kyläs ei ollu yhtään ihmisii, joka ei osannu luistella K: nii H1: se on ainaku se se tota syksy tuli nii, aina kakaroit nii helvatist luistelemas, koko kylän pennut, nii kauan kuin, kun sitte tuli lumi, nii sittehän ei paljoo nii aukasta, se on se tavallaa sellanen kohtauspaikka se, niiku lapsille ja siin pyörittii ja pelattii jääkiekkoo. Palolanlampi koettiin yhdeksi tärkeäksi paikaksi Rämpsän kyläläisten lapsuusmuistoissa. Lammella käytiin luistelemassa ja se putsattiin aina itse ennen pelejä. Yksi haastatelluista perusteli Palolammen tärkeyttä henkilökohtaisella kokemuksella, josta hän oman ajattelunsa mukaisesti sai inspiraation palokuntatoimintaan. Tulipalon syttyessä kylän mies oli lähtenyt pikaisesti avaamaan palokaivoa jäästä, jotta palokunta pääsisi ottamaan nopeasti vettä lammesta tulipalon sammuttamiseksi, jonka toimintaa haastateltu oli ihastellut. Hautamäki (1988: 44) korosti omaelämänkerrallisuuden teoriassaan, kuinka ihmiset luovat muistoistaan ja muististaan puhetta sekä kertomuksia. Muut kaksi haastateltua perustelivat Palolammen tärkeyttä sen sosiaalisella elementillä (Scannel & Gifford 2010: 2, Fig. 1.; Svendsen & Sorensen 2007: 4; Gieling ym. 2019: 73), paikka koettiin kohtaus- ja pelipaikaksi, jossa lapsuudessa pelattiin yhdessä jääkiekkoa ja siellä luisteltiin. Palolammen lisäksi myös kioski ja kaksi hiekkamonttua nousivat esiin haastatteluaineistoista. H1: siint vanhast kioskist, ja täst ei oo montaa vuotta ja sit oli varmast kylän nii ensimmäinen terassi, kioskin vieres, arvaa mistä oli tehty, betonista semmoset pyöreät penkit ja tuoli oli viel betonista, se on hyvännökönen se oli toi Ramin vaimo nii näytti mulle ja vielki muistan itteki ku mie olin kakara nii sen terassin oli siin kioskin vieres K: kokoontumispaikkoi Rämpsäl? H1: joo joskus siin kioskil, lammen alue joo, se oli talvel aina se, sit oli näit tälläsii muita, mis leikittii niiku 12-tikkuu pihas ja vinkit ja sit käytii Junkkarin järvel ongel, uimas, lapseen H3: sellanen kylän tavallaa kokoontumispaikka oli Lyylin kioski, ei baari, vaan Lyylin kioski, joka oli siinä, mis se tota onks siinä ees nakkikioskii se oli ehkä vähän lähempään tietä vielä se kioski, no kumminkii siinä, se oli erillinen kioski ihan Hiekkamontuilla haastatellut olivat käyneet muun muassa uimassa, laskemassa talvella suksilla mäkeä sekä riippaamassa korkealla köydellä, joka oli sidottu puuhun. 47

48 H2: se hiekkamonttu, Pappilan ja Johanssonin välil, se oli hiekkamonttu, varmaan nää talot mitä siihen tehtii nii kato se on täytetty se monttu, ja puut on kasvanu siihe nehän aina tällasii paikkoihin mis oli helppo kokoontuu ja sille kävi tolle Hämäläisen Vessulle ku se riippas, ku oli iso puu ja pantii siihe sellanen naru ja laitettii puuhu se ja se tuli sinne taakse ja sit seuraava, ja Vessu ei tienny et miten siit mennää, ja se loikkas siihe naruu ja tippu sinne hiekkamontun pohjalle, tietyst ilmat pellolle siint, mut kukaa ei kuollu siel, eikä vissii lähellekää (naurua) tällasii sielt löytyy ja minust se oli oikeestaa, minun aikaan se nuoruuspaikka, se oli kyllä, en mie nyt osais ajatella että missään muual Kuva 6. Toinen haastateltu kuvailee alueen tärkeitä paikkoja. K: pystysitkö ympäröimää näit paikkoi mistä puhutaa (ympyröi) H2: (ympyröi hiekkamontun) no sit on tota, mistäpä löytää Korpelan tien, no sielt löytyy nii toi tos on toi mutka, täs on muistaakseen hiekkamonttu vieläkin, jos se toi paikka on hiekkamonttu onkin, oisko se toi kohta siit missä tie haaraantuu, että tost menee, menisköhän toi nit sinne niinisaloo toi tie sattuuks se nyt sit tähä kohtaan nii se olis jossain tossa sitte noi siellähän myö käytii hiton paljo suksil laskees, elikkä nytku tullaa siihe hiekkamontulle isolt tieltä päin nii siin on hyvät rinteet jumankauta jos oikee ponnisti nii notkoohan siin meni, sit oli viel sellanen et se heitti suoraa sinne tielle, no siihen aikaan tietyst ei 48

49 autoi menny mut hevosii joskus saatto mennä nii silloo se hyppäs siit vielä pirun korkeelle K: siel laskettii ja? H2: joo ja kesäl käytii paljon uimas, siel pysy vesi puhtaana pidempään ku tuli kevätvesi Kolmas haastateltu henkilö kuvaili samaista hiekkamonttua omakohtaisen läheltä piti- hukkumiskokemuksen avulla. Hän perusteli montun merkitystä siellä sattuneella tapahtumalla, joka oli selvästi jäänyt haastatellun mieleen. H3: hiekkamonttu joka rajottu sitte Johanssoniin asti, ja miehän olin meinannu hukkuu siihen joskus Huusarin Topi sukels perää, mie olin jo ihan sillee muistan tuli sellain hyvänolon tunne muistankii, ku menin pintaa ja pohjaa ja pintaa, keväällä, siin oli paljon vettä keväisin sulamisvesii ja oltii jäälautoilla ja mentii samaa reunaa ja humppu vei ja vaikka löys uuden nii en muista oliks vesi kylmää vai mikä siin oli nii se hyppäs perää ja veti kuiville K: jäiks tosta mitää, no ainaki muisto? H3: no muisto joo ei siinä nyt mitää tota sellasia painajaisia jääny, mutta muistan vielä ihan hyvin se ku menin pinnan alle, silmissä tummu kun meni syvemmälle ja silmissä vaaleni ku tuli pintaan mutta en vetäny henkee että ois tarvinnu elvyttää tai mitään muuta Minne sitten syksyn tullen rakennettiin kokko, köyri. Kolme haastateltua myös kuvailivat juuri köyriä puhuttaessa kyseisestä hiekkamontusta. H3: siis se hiekka oli otettu jo, et se oli vaan meidän leikkipaikka, ja syksylhän siel tehtiin aina pirunmoinen kokko sinne, köyri, kokko nuotioo oli pieni, mutta sellanen niiku juhannuskokko, se oli määrätty se oli lokakuun joku päivä, ja Rämpsän pojat, kerättii sielt mettäst puita ja tehtiin se ja siin oli Inksast asti oli porukkaa siin Elimäen tiellä ja eihän sinä aikaan nyt paljoo autoi kulkenu mut käytii aina kattomas sitä nuotioo ku sitä aina illal poltettii Myöskin koti- ja pihamaat koettiin tärkeiksi paikoiksi ja haastatellut puhuvat pihoista monessa eri asiayhteydessä. Pihoille muun muassa mentiin leikkimään, urheilemaan tai rakentamaan erilaisia urheilupaikkoja. Niiden läpi myös kuljeksittiin tai naapureille mentiin kylään, tai vaihtoehtoisesti lainaamaan jotakin tai antamaan työapua. Gielingin ym. (2019: 73) mukaisesti urheilupaikat nostattivat juuri sosiaalista yhteenkuuluvuuden henkeä luoden myös paikkaan kiintymistä. Kenties juuri tämän takia urheilupaikkojen rooli ja pihaleikit nousivat korostettuun asemaan haastatteluaineistossa, kun kysyin ihmiselle tärkeäksi koettuja paikkoja. 49

50 H1: jaa, a no nehän on niiku nää talojen pihat, mut en mie niitä niiku järjestyksee, no Siitosen piha on yks ja se Myllylän naapurin piha, siin mis Vilkin Keke asuu, se oli yks mis leikittii aika paljon kaikenlaisii, siit tuli tää Melinin talo Lyylin taloo vastapäätä, nii siin oli sellain ulkorakennus mis tehtii niiku lennokkii aikanaa ni siin askarreltii ja se oli yks, Longat asu silloo siin, sellain askartelu, nii siihen tuli sellain verstas yhest vanhast talost nii se oli sellain askartelu, ja Vilkin ja Johanssonin piha ja meidän piha ja se lampi ollu kaikkein tärkein se, aina ku pääs ku ei tullu lunta nii pääs luistelee nii kauan aikaa Ja tehtii viel silleeki ku meil oli ulkorakennus aika lähel sitä lampee siel, nii sit meil on gramofoni siel hököläs, vedettii lanki, ja sitte koivuun nii tämmönen kaiutin (naurua) ja kuunneltii musiikkii ja illalla luisteltii siel, vieree ku meni kuuntelee nii kuul mut kuitenkii, siel oli ku tanssit H3: urheilupaikkoja niiku kesäsin tääl ennen tätä Liisanpolkuks se oli nii ennen sitä siin vasemmal puolel ennen Vilkin taloo nii siin oli kans sellanen niitty joka nyt kasvaa haapaa, sellain aika pieni kaistale nii no siin oli kumminkin, tehtiin juoksuradat ja korkeushyppypaikat ja seiväshyppypaikka oli sit Johanssonin siel puuturhaski, se ei ollu siihen aikaan näin viimesen päälle ku se nyt on, ja siitä Johanssonin Repan isähän oli puuseppä sielt haettii purut sinne korkeushyppypaikan alastulokasaan ja rimat ja niin pois päin H3: Niin niin no siel nyt sitte tehtiin lähes kaikki pahat mitä lapset teki, niitä aktiviteettii, ite tehtiin ladut ja, öö kesäurheilusuorituspaikat ja hyppyrinmäet ja oltiin sotaa toinen puol Elimäentietä ja toinen puol Elimäentietä ja molemmil oli majat omal puolel ja vuoropäiviin hyökättii sinne ja ammutii ritsoilla ja nuolipyssyillä ja tota kaikenlaist tällästä Tämän lisäksi yksi ihminen muisteli kodin erilaisia saranaääniä, joita hän muistaa vielä nykyäänkin hyvin aidontuntuisina tunteina lapsuuden kotipaikastaan sekä äidin lihapiirakan maun. Baddeleyn (2010: 3) muistiteoriassa korostettiin kuinka maut, hajut tai äänet voivat akkumuloittaa muistoja passiivisena toiminta. Tämän takia halusin puhua mauista, hajuista ja äänistä ja katsoa, miten ihminen reagoi puheen keinoin mainintaani aistillisuudesta. H1: semmonen ääni tota nii miun kotitalon, nii mua lapsettaa vieläki vähä ku menee tota sisävessaa ku naksuu se lukko nii vieläki kuulee vanhan oven ku sitä saunan siel sisäl, toinen, nii senki oven kolahduksen nii tietää ihan tarkkaa ja se yläkerrran ovi ku siin on vähä ku siitä meni joku jousi poimmii nii se oli monii vuosii on ne äänet siel K: niiku että ku lapsena aina tykkäsin tehä tätä tai tätä nii siks vielä nykyääki tekisin tätä tai tätä?... H1: eiii, ei kyl se varmast on ku on kato ikää tullu, nii jos on ollu nii ei oo jääny, en 50

51 tiiä sit mitkä ois ollukkaa sellasii, lihapiirakoit me joskus aina leivotaa Astan, se ne on jääny, niiku äitin tekemä emäntä tekee niit samal reseptil, ne on onneks jääny tänne Moni eri muistiteoria painotti sitä, kuinka ihminen nostaa muististaan esiin erilaista tietoa palautustoiminnon avulla (Friedenberg & Silverman 2016: 126, Fig. 5.5.; Koper 2014: 6). On täysin mahdollista, että ihminen muistaisi jotakin uutta, kun tietty haju tai maku aktivoituu kognitiivisissa prosesseissa. Baddeley (2010: 3) korosti, kuinka se tapahtuisi passiivisesti tiedostamatta sellaisissa tilanteissa, missä haju- tai makuaisti oikeasti aktivoituu. Hyödynsin tätä aspektia haastattelutilanteessa ainoastaan sillä tapaa, että kokeilin toisiko pelkkä sanallinen maininta hajuista tai mauista jotakin uutta esille. Moni haastateltu nosti myös esiin majaleikit ja niiden ympärillä sattuneet tapahtumat puhuttaessa Rämpsän alueen merkityksellisistä lapsuuden paikoista. H3: meidän maja oli täällä suon päässä täällä, nii se oli tollain iso tota sanottiiks sitä riippakuuseks, sellain iso kuusi nii siellä sit taas vastaavast tota täl vastakkaisel, vihollisten maja niin oli siel tota hiekkamontun takana K: eiks se ollu tossa H3: nojoo, nii vihollisten maja oli täällä 51

52 Kuva 7. Kolmas haastateltu havainnollistaa majojen sijoittumista. Lyylin kioskista nousi myös haastatteluista esille yhtenä merkittävänä paikkana. Gieling ym. (2019: 69) kirjoittivat julkisilla paikoilla, kuten kaupoilla ja paikallisilla kahvioilla on todistettu olevan merkitys paikkaan kiintymisessä. He toivat esiin kuinka, erilaisten keskuksien päätarkoituksena oli tarjota ihmisille mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen ja kohdata toisia. H1: ihan kaljaa juotii ja porilaisii, Lyytsän porilaisii, ne on tota vieläki nii maailman parhait, jos joku tekis vaan (naurua), siin oli sipulit ja paahtoleipä ja kurkkusalaattii ketsuppi ja sinappi, siin oli se vanha pannu siin Lyytsäl nii tota mieki hain nii aikanaa kotio ostin sellasen pienen porilaispannun sinne Rämpsää ja että miepäs haen Lyytsält ite ne sipulit ja paahtoleivät mut ei ne niin hyvii ollu sit kuitenkaa (naurua) ku Lyytsän porilaisilla paistettii, se oli sellanen iso porilaispannu, siihe ei tullu ne jäljet vaik ei se ollu ees kuumentunkaa (naurua) mustat viirut tuli sielt paahtoleipää H4: mut siin kyläl tapahtu aika paljon kaikkee mut ei mitää isompii onnettomuuksii, ja nytku Rytinöis on oltu, oli niiku Longan Seppo, siin mis nyt on Juurat, nii oli paja, siinä sodassa mie muistan aina kun Sepol, oli meitii nuorempi onneks, sil oli helvetin moiset ritsat yks piti kii ja toinen veti, sitte iso moukari, nii perketi ei onneks sattun mitää, sit taas Siitosen pojat meidän naapurist, Kauksa ja Kuntsa ne viritti sinne polkuu sinne Johanssonin taakse meni sinne pellolle, sinne Pappilaa, Myllylän Jenny oli Pappilas piikana, Kauksa ja Kuntsa teki meille ansan meitille ku myö hyökättii sinne polun poikki vetivät ton siiman ja sitte puuhu ja tiiliskivi sinne että laukeaa ja tippuu ja Jenny meni sitte aamul pinko vaa ja huish, onneks meni ohi (naurua) se oli niin kovaa leikkii Siitosen pojan hommii ja ihan oikeeshan se oli Isien ja äitien roolia haastattelujen kertomuksissa oli myös mielenkiintoista tarkastella. Rämpsästä mainittiin tärkeänä paikkana esimerkiksi Astan talo, jossa Asta, silloinen kotiäiti, hoiti kylän lapsia, koska hänellä oli aikaa. Ainakin kaksi haastateltua mainitsi kyseisen paikan kertomuksissaan, ja paikka nostettiin keskusteluissa esiin merkittävänä paikkana. Kertoisiko tämä juuri siitä, kuinka lapsuuden hoivapaikka, kylän koti, olisi sen tuoman hoivan ja turvallisuuden tunteen (Scannel & Gifford 2010: 2, Fig. 1; Scannel & Gifford 2014: 290) takia noussut merkittäväksi paikkakiintymyksen kohteeksi Rämpsän kylästä. H4: ni reppu siihe Vanhalaa ku se oli aina turvallinen paikka ku Asta piti huolta (naurua) lapsista sekä naapurin lapsista H5: Astahan oli silloon kotiäiti, hoiti kylän lapsii H4: ja oli kaupas avustamas jotain pientä tälläst mut Asta se ol niiku kylän äiti, ethän sie käyny siel Unkka? H5: olin hoidos 60-luvul oon ollu hoidos siel, me ollaa kaikki Timppa ja Jussi ja.. H4: nii sehän piti kylän kakarat kaikki lapset 52

53 Kuva 8. Sijainti kylän äidin kotitalosta neljännen haastatellun mukaan. Rämpsän merkitys ihmiselle ja nimen synty Kolmantena tutkimuskysymyksenä selvitin mitä Rämpsä merkitsee ihmiselle ja miten nimi on syntynyt? Tällä kysymyksellä halusin aukaista Rämpsä- sanan merkityksiä. Tarkoittaisiko rämpsä kenties jotakin tai olisiko sillä paikassa asuneille ihmisille jokin erityislaatuinen merkitys? Vai olisiko nimi aivan yhtä tyhjän kanssa? Miten nimen syntyä on kuvailtu Minulla ei ollut harmainta aavistustakaan siitä, mistä suullinen tieto Rämpsän kylästä olisi saanut alkunsa. Tämän takia halusin eritoten selvittää, miten nimi oli syntynyt ja minkälaisia tarinoita nimen ympärille liittyi. Kysyin haastattelutilanteissa jossain kohtaa suoraan, että mistä haastateltu koki nimen syntyneen ja sain seuraavanlaisia vastauksia. Ainoastaan yksi henkilö viidestä haastatellusta 53