Muoviteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Muoviteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010"

Transkriptio

1 Muoviteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2 Liittymistilanne Vuoden 2 loppuun mennessä muoviteollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 27 yritystä, jotka koostuvat raportoivasta toimipaikasta. Kolmannen sopimusvuoden aikana toimenpideohjelmaan liittyi yksi uusi yritys, joilla on yksi toimipaikka. Tällä hetkellä käytettävissä olevilla tiedoilla, kun käytetään Tilastokeskuksen vuoden 28 energiatietoja, oli muoviteollisuuden toimenpideohjelman kattavuus % toimialan energiankäytöstä. Energiakatselmustuki Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) tukee ns. Motiva-mallisten energiakatselmusten ja analyysien toteutusta. Vuonna 2 käynnistyi muoviteollisuuden toimenpideohjelmassa energiakatselmushanketta, joissa oli saman verran kohteita. Näille hankkeille myönnetty energiakatselmustuki oli yhteensä reilu euroa. Muoviteollisuuden sopimusyrityksille myönnetty tuki vuonna 2 oli % keskisuuren teollisuuden sopimusyrityksille yhteensä myönnetystä energiakatselmustuesta. Tuettujen katselmushankkeiden määrä pysyi edellisen vuoden tasolla mutta niille myönnetyn tuen määrä laski hieman. Muoviteollisuudessa katselmustoimintaa siis on, mutta toimenpideohjelman toimeenpanoa ja tavoitteiden saavuttamista ajatellen käynnistyneitä hankkeita voisi olla enemmänkin. milj. eur,,,,,2,,,,, kohteiden lukumäärä Muoviteollisuus, enrgiakatselmustuki Muoviteollisuus, kohteiden lkm Kuva Muoviteollisuuden toimenpideohjelmaan liittyneille sopimusyrityksille vuosittain myönnetty energiakatselmustuki ja energiakatselmuskohteiden lukumäärä. Pylväillä on esitetty vuosittain myönnetty tuki ja viivalla katselmuskohteiden lukumäärä.

2 Investointituki energiansäästöön Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) myöntää myös harkinnanvaraista investointitukea energiansäästöhankkeille. Vuonna 2 käynnistyi elintarviketeollisuuden toimenpideohjelmassa kuusi hanketta, jotka saivat TEM:n ns. tavanomaisen tekniikan energiansäästötoimenpiteisiin suunnattua investointitukea. Tuen määrä oli yhteensä reilu 2 euroa. Tämä oli selvästi enemmän kuin aiempina vuosina. Vuonna 2 muoviteollisuuden osuus keskisuuren teollisuuden sopimusyrityksille yhteensä myönnetystä investointituesta oli %. milj. eur,2,2,,,,,2,2, hankkeiden lukumäärä Muoviteollisuus, investointituki Muoviteollisuus, hankkeiden lkm Kuva 2 Muoviteollisuuden toimenpideohjelmaan liittyneille sopimusyrityksien energiansäästö- ja energiatehokkuushankkeille myönnetty investointituki sekä hankkeiden lukumäärä. Pylväillä on esitetty vuosittain myönnetty tuki ja viivalla hankkeiden lukumäärä. Saavutetut säästöt Muoviteollisuuden toimenpideohjelmassa raportoitiin vuonna 2 yhteensä 2 toteutettua energiansäästötoimenpidettä. Niiden kokonaissäästövaikutus oli 2,, josta sähkön osuus oli,2 ( %) ja lämmön ja polttoaineiden osuus, ( %). Muoviteollisuuden sopimusyritykset säästivät toteuttamillaan toimenpiteillä energiakustannuksissa yhteensä n. 2 euroa vuonna 2. Toteutettujen energiansäästötoimenpiteiden lisäksi yritykset raportoivat myös päätetyt ja harkitut energiansäästötoimenpiteet. Niiden laskettu säästöpotentiaali yhteensä,, josta sähkön osuus on,8 (7 %) ja lämmön ja polttoaineiden osuus 8,9 ( %). Näiden toimenpiteiden investointikustannukset olisivat 2,2 milj. euroa.

3 Taulukko Yhteenveto muoviteollisuuden sopimusyritysten vuonna 2 toteuttamista, päättämistä ja harkitsemista säästötoimenpiteistä sekä koko sopimuskaudella 28 2 toteutetut toimenpiteet ja niiden säästövaikutus yhteensä. Toimenpide Säästetty energia Investointi lkm Sähkö Lämpö+pa Yht sähkö+ lämpö+pa milj eur Tilanne 2 Toteutettu 2 2,2, 2,, Päätetty 9,7,99,,9 Harkitaan 8,27 7,2,8,72 Päätetty ja harkittu yhteensä 77,8 8,9, 2,2 Toteutettu ,,9 7,,7 Toimenpiteitä oli toteutettu määrällisesti edellisvuotta vähemmän, mutta investoinnit olivat kaksinkertaiset edellisvuoteen verrattuna. Toteutettujen energiatehokkuustoimenpiteiden raportoidut investointikustannukset vuonna 2 olivat noin, milj. euroa.,9,8 2, 2, 2,, Sähkö Lämpö+PA Sähkö kumulatiivinen Lämpö+PA kumulatiivinen Kuva Muoviteollisuuden sopimusyritysten raportoimat sähkön ja lämmön ja polttoaineiden (pa) säästöt vuosina Pylväillä on esitetty vuosittain saavutettu säästövaikutus ja yhdysviivalla kumulatiivinen vuosisäästö.

4 Energiatehokkuustoimenpiteet Suurin osa muoviteollisuuden sopimusyrityksissä toteutuneista säästöistä saatiin aikaan jäähdytysjärjestelmiin ( %) liittyvillä tehostamistoimenpiteillä. Myös tilojen lämmitykseen (7 %), höyry- ja lauhdejärjestelmään ( %), ilmanvaihtoon ( %) sekä paineilmaan (8 %) liittyviä tehostamistoimenpiteitä toteutettiin paljon. Taulukko 2 Muoviteollisuuden sopimusyritysten vuonna 2 toteuttamien energiatehokkuustoimenpiteiden säästöjen jakautuminen toimenpidetyypeittäin. Toimenpidetyyppi Energiasäästöt Osuus säästöistä Vesi Lämpö Sähkö PA Yhteensä MWh MWh MWh MWh % m Käyttöhyödykejärjestelmät paineilma % höyry ja lauhde 7 7 % jäähdytys 78 8 % Lämmöntalteenotto % Talotekniikka lämmitys 7 % sähkölämmitys % valaistus % ilmanvaihto 28, 8 22, % Eristeet,9 2,9 2 % Muut 8 % YHTEENSÄ,2 29 2,2 Tavoitteen saavuttaminen Yhden uuden liittyjän myötä muoviteollisuuden kokonaissäästötavoite vuodelle 2 kasvoi kolmantena sopimusvuonna ollen nyt GWh. Kolmen ensimmäisen vuoden aikana tavoitteesta saavutettiin 8 %, joka vastaa 7, GWh vuotuista säästöä.

5 Vuosittainen säästö Kumulatiivinen säästö Tavoite kumulatiivinen säästö Kuva Vuosittain toteutunut energiansäästö, kumulatiivinen säästö ja laskennallinen tavoitteen toteutuminen muoviteollisuuden toimipaikoissa Sähkön hinta ja energiakustannusten osuus Toimipaikkoja pyydettiin raportoimaan myös sähkön hinta ja energiakustannuksien osuus toimipaikan liikevaihdosta. Vuonna 2 ostetun sähkön keskihinta muoviteollisuuden sopimusyrityksissä oli 9, eur/mwh, mediaani 9, eur/mwh, minimi 7,8 eur/mwh ja maksimi, eur/mwh. 2 Sähkön hinta eur/mwh 8 Mediaani 9, /MWh Toimipaikat Kuva Ostetun sähkön hinta (eur/mwh) muoviteollisuuden sopimusyrityksien toimipaikoissa vuonna 2. Ostosähkön kustannukset on ilmoitettu arvonlisäverottomana kokonaiskustannuksena (sisältäen sähköveron ja siirtomaksut). Energiakustannusten osuus toimipaikan liikevaihdosta vaihtelee suuresti toimipaikoittain. Keskiarvo oli, %, mediaani 2,9 %, minimi, % ja maksimi %.

6 7% % % % liikevaihdosta % % 2% Mediaani 2,9 % % % Toimipaikat Kuva Energiakustannusten osuus liikevaihdosta muoviteollisuuden sopimusyrityksien toimipaikoissa 2. Jatkuva parantaminen Keskisuuren teollisuuden ja palvelualojen toimenpideohjelmissa sopimusyritysten tavoitteena on sisällyttää energiatehokkuuden jatkuva parantaminen ja uusiutuvien energialähteiden käytön edistäminen osaksi yrityksen käytössä olevia tai käyttöön otettavia johtamisjärjestelmiä. Jatkuvan parantamisen toimenpiteiden toteuttamisessa yrityksissä ja toimipaikoissa on suuria eroja. Sopimuksen toimeenpano yrityksissä käynnistyy energiatehokkuuden tehostamissuunnitelman laatimisella sekä yritys- ja toimipaikkakohtaisten energiatehokkuustoiminnan vastuuhenkilöiden nimeämisellä. Kolmen ensimmäisen sopimusvuoden aikana suunnitelman on laatinut muoviteollisuuden piiriin kuuluvista toimipaikoista vain 2 %. Vastuiden määrittämisen on toteuttanut % toimipaikoista. Vaikka suunnitelman laatineiden ja vastuut määrittäneiden toimipaikkojen määrä on kasvanut seurantakauden aikana, ei toteutustahti vastaa sopimuksessa määriteltyjä tavoitteita. Kaikkiaan kaksi yritystä käyttää vapaaehtoisesti Energiatehokkuusjärjestelmää (ETJ) ainakin osalla yrityksen toimipaikoista. Energiankulutusta ja -kustannuksia seurataan yleisimmin vielä kokonaiskulutuksina kuukausitasolla, eikä seurantaa ole tihennetty seurantakauden aikana. Henkilöstön kouluttaminen energiatehokkuusasioissa yleistyi hieman seurantavuonna. Tulosten valossa ns. jatkuvan parantamisen toimenpiteiden toteuttaminen ei ole edennyt aivan toimenpideohjelman edellyttämällä tavalla, vaikka tuloksissa otetaan huomioon myös vuoden 2 aikana liittyneet yritykset ja toimipaikat. Lisätietoa aiheesta Tämä tiivistelmä kattaa vain osan muovituoteteollisuuden toimenpideohjelmaa toteuttavien yritysten raportoimista tiedoista. Muovituoteteollisuuden vuoden 2 vuosiraportti on luettavissa kokonaisuudessaan Motivan www-sivuilla: ml

7

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä teknologiateollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 78 yritystä, jotka koostuvat

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä puutuoteteollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 11 yritystä, jotka koostuvat 42

Lisätiedot

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Kemianteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 1 Liittymistilanne Vuoden 1 loppuun mennessä kemianteollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 31 yritystä, jotka koostuvat 47 raportoivasta

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä elintarviketeollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 33 yritystä, jotka koostuvat

Lisätiedot

tuloksia Liittymistilanne 000 euroa. Kuva 1

tuloksia Liittymistilanne 000 euroa. Kuva 1 Matkailu- ja ravintolapalveluiden toimenpideohjelmann tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä Matkailu- ja ravintolapalveluiden (MaRa) toimenpideohjelmaan oli liittynytt yhteensä

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 38 yritystä, jotka

Lisätiedot

Energiantuotannon toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Energiantuotannon toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Energiantuotannon toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä energiantuotannon toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 34 yritystä, jotka koostuvat 21 raportoivasta

Lisätiedot

Energiapalvelujen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Energiapalvelujen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Energiapalvelujen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Liittymistilanne Energiatehokkuussopimusten energiapalveluiden toimenpideohjelmaan voivat liittyä kaikki kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä loppukäyttäjille

Lisätiedot

Energiatehokkuussopimus, tuloksia energiavaltaisen teollisuuden osalta vuodelta 2008. Hille Hyytiä 22.9.2009

Energiatehokkuussopimus, tuloksia energiavaltaisen teollisuuden osalta vuodelta 2008. Hille Hyytiä 22.9.2009 Energiatehokkuussopimus, tuloksia energiavaltaisen teollisuuden osalta vuodelta 2008 Hille Hyytiä 22.9.2009 1.1 Energiavaltainen teollisuus tavoitteet toimenpideohjelmassa 1. Toimenpideohjelman tavoitteet

Lisätiedot

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2014 Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2011

Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2011 Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2011 Liittymistilanne Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelmaan oli vuoden 2011 lopussa liittynyt 25 jäsenyhteisöä, joiden liittymisasiakirjoista

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2009 Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2 Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 4 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 4

Lisätiedot

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti 2009 Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2012 Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2010 Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 4 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

TETS. Vuosiraportointi 2011 Tuloksia. TETS-yhdyshenkilöpäivä 22.01.2013 Tapio Jalo, Motiva Oy

TETS. Vuosiraportointi 2011 Tuloksia. TETS-yhdyshenkilöpäivä 22.01.2013 Tapio Jalo, Motiva Oy TETS Vuosiraportointi 2011 Tuloksia TETS-yhdyshenkilöpäivä 22.01.2013 Tapio Jalo, Motiva Oy Esityksen sisältö Raportointi, energiankäyttö, säästöt, takaisinmaksuaika Vertailu säästötavoitteeseen Vastuuhenkilöt,

Lisätiedot

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Autoalan toimenpideohjelma

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Autoalan toimenpideohjelma ENEGIATEHOKKUUSsopimukset 2017 2025 Autoalan toimenpideohjelma 1 Sisällys AUTOALAN TOIMENPIDEOHJELMA 2017 Johdanto Liittymistilanne Liittyneiden määrä Liittyneiden energiankäyttö Energiatehokkuustoimenpiteet

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2008 Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 4 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti 2011 Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti Energiantuotanto ja energiapalvelut Sisällysluettelo Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 6 1.1 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2008 Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 4 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2009 Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2 Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 4 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 4 2 Energiakatselmus-

Lisätiedot

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti 2008 Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 4 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti 2010 Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2014 Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 1 Sisällysluettelo Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 6 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 6 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 7 2 Sopimusyritysten energiankäyttö

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2010 Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2010 Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 4 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Energiatehokkuus on yrityksen kilpailutekijä

Energiatehokkuus on yrityksen kilpailutekijä Energiatehokkuus on yrityksen kilpailutekijä Hille Hyytiä Aitoja tekoja joka päivä ? Onko yrityksellesi energiatehokkuuden parantamiselle/säästöille määritetty tavoite? Tiedätkö, mikä tavoite on? Tiedätkö,

Lisätiedot

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2010 Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 4 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2009 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2 Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja sopimuksen kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2008 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja sopimuksen kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2012 Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2 Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2012 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja sopimuksen kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 2012 Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimukset 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2010 Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelma

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelma Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelma Liittyvä yritys: Yrityksen nimi liittyy tällä asiakirjalla ja sen liitteillä (Liittymistiedot,

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2010 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja sopimuksen kattavuus

Lisätiedot

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 2016 Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Vuosiraportoinnin toteutus 5 1.2 Sopimukseen liittyneet

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2016 Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti 2011 Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2011 Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2 Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2011 Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 4 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 2015 Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Vuosiraportoinnin toteutus 5 1.2 Sopimukseen liittyneet

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2011 Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 4 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 4 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Kuntien energiatehokkuussopimuksen ja energiaohjelman vuosiraportti

Kuntien energiatehokkuussopimuksen ja energiaohjelman vuosiraportti 2011 Kuntien energiatehokkuussopimuksen ja energiaohjelman vuosiraportti 1 2 Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2016 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Teollisuuden energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2007

Teollisuuden energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2007 Teollisuuden energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2007 1 Teollisuuden energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2007 Hille Hyytiä Motiva Oy Copyright Motiva Oy, Helsinki, marraskuu 2008 2 Alkusanat Kauppa-

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2011 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2 Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja sopimuksen kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti 2010 Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti Energiantuotanto ja energiapalvelut Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 6 1.1 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2016 Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiapalvelujen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiapalvelujen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista ENEGIATEHOKKUUSsopimukset 2017 2025 Energiapalvelujen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista 1 Sisällys ENERGIAPALVELUJEN TOIMENPIDEOHJELMA 2017 Johdanto Liittymistilanne Liittyneiden määrä

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2008 Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 5 2 Energiakatselmus-

Lisätiedot

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2013 Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Kiinteistöalan energiatehokkuussopimus Asuinkiinteistöt Toimenpideohjelma vuokra-asuntoyhteisöille

Kiinteistöalan energiatehokkuussopimus Asuinkiinteistöt Toimenpideohjelma vuokra-asuntoyhteisöille Kiinteistöalan energiatehokkuussopimus Asuinkiinteistöt Toimenpideohjelma vuokra-asuntoyhteisöille Tällä toimenpideohjelmalla RAKLI ry (jäljempänä RAKLI) toteuttaa Kiinteistöalan energiatehokkuussopimusta,

Lisätiedot

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti 2012 Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti Energiantuotanto ja energiapalvelut Sisällysluettelo Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 6 1.1 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2011 Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Kiinteistöalan energiatehokkuussopimus Toimijan liittymisasiakirja Toimitilayhteisöjen toimenpideohjelma

Kiinteistöalan energiatehokkuussopimus Toimijan liittymisasiakirja Toimitilayhteisöjen toimenpideohjelma Kiinteistöalan energiatehokkuussopimus Toimijan liittymisasiakirja Toimitilayhteisöjen toimenpideohjelma Liittyvä toimija: Toimijan nimi liittyy tällä asiakirjalla ja sen liitteillä (Liittymistiedot, Toimenpideohjelma)

Lisätiedot

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 2010 Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista Sisällysluettelo Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 6 1.1 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimukset 6 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2012 Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2016 Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2016 Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2015 Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2012 Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2 Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2

Lisätiedot

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2015 Muoviteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Energiatehokkuussopimusten seurantajärjestelmä TETS vuosiraportoinnin periaatteet

Energiatehokkuussopimusten seurantajärjestelmä TETS vuosiraportoinnin periaatteet Kiinteistöalan energiatehokkuussopimus Toimitilayhteisöjen toimenpideohjelma (TETS) Energiatehokkuussopimusten seurantajärjestelmä TETS vuosiraportoinnin periaatteet TETS-yhdyshenkilöpäivä 1.12.2011 Lähtökohtia

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2013 Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 1 Sisällysluettelo Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 6 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 6 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 7 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 2013 Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Vuosiraportoinnin toteutus 5 1.2 Sopimukseen liittyneet

Lisätiedot

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Teknologiateollisuuden toimenpideohjelma

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Teknologiateollisuuden toimenpideohjelma Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Teknologiateollisuuden toimenpideohjelma Liittyvä yritys: Yrityksen nimi liittyy tällä asiakirjalla ja sen liitteillä (Liittymistiedot,

Lisätiedot

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2014 Kemianteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2013 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja sopimuksen kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2016 Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten energiankäyttö

Lisätiedot

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 2014 Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Vuosiraportoinnin toteutus 5 1.2 Sopimukseen liittyneet

Lisätiedot

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 2011 Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimukset 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelman vuosiraportti

Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelman vuosiraportti 2012 Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimuksen tavoitteet, liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2014 Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti 2008 Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 3 Tiivistelmä 1 Johdanto 6 1.1 Vuosiraportoinnin toteutus ja kattavuus 1.2 Toimenpiteiden raportointi

Lisätiedot

Puitesopimus elinkeinoelämän energiankäytön tehostamisesta

Puitesopimus elinkeinoelämän energiankäytön tehostamisesta 18/804/2007 Puitesopimus elinkeinoelämän energiankäytön tehostamisesta 1 Osapuolet Tämän Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen osapuolet ovat valtion puolesta kauppa- ja teollisuusministeriö (jäljempänä

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2015 Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2014 Teknologiateollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti 2015 Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelman vuosiraportti

Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelman vuosiraportti 2014 Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 4 1.1 Sopimukseen liittyneet jäsenyhteisöt ja kattavuus 4 1.2 Energiankäytön

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2014 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2015 Puutuoteteollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2003

Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 2003 Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 23 1 Kiinteistö- ja rakennusalan energiansäästösopimuksen vuosiraportti 23 Juha Tiuraniemi Suomen toimitila- ja rakennuttaja liitto RAKLI

Lisätiedot

TETS Vuosiraportointi 2013

TETS Vuosiraportointi 2013 TETS Vuosiraportointi 2013 Toimitilojen energiatehokkuuden kärjet 23.4.2015 Harri Heinaro, Motiva Oy Säästötoimenpiteiden määrä Toimenpide Säästetty energia Investointi Yht sähkö+ lkm Sähkö GWh/a Lämpö+pa

Lisätiedot

Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelman vuosiraportti

Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelman vuosiraportti 2013 Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimuksen tavoitteet, liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Elinkeinoelämän yleiseen toimenpideohjelmaan teollisuus

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Elinkeinoelämän yleiseen toimenpideohjelmaan teollisuus 1(3) Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Elinkeinoelämän yleiseen toimenpideohjelmaan teollisuus 1. Yritys (yrityksen nimi) liittyy tällä asiakirjalla ja sen liitteillä

Lisätiedot

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 29 Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 2 Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen

Lisätiedot

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista

Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 2008 Yhteenveto elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen alakohtaisista tuloksista 1 Sisällysluettelo Tiivistelmä 3 Alkusanat 5 1 Johdanto 6 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset ja sopimuksen kattavuus

Lisätiedot

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti 2009 Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 6 1.1 Vuosiraportoinnin toteutus ja kattavuus 6 1.2 Toimenpiteiden raportointi

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti

Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti 2015 Kaupan alan toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten energiankäyttö

Lisätiedot

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti 2014 Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimenpideohjelman vuosiraportti 1 Sisällysluettelo Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 6 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 6 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti 2013 Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti Energiantuotanto ja energiapalvelut Sisällysluettelo Alkusanat 4 Tiivistelmä 5 1 Johdanto 7 1.1 Vuosiraportoinnin toteutus

Lisätiedot

Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelman vuosiraportti

Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelman vuosiraportti 2011 Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 1 Johdanto 5 1.1 Sopimuksen tavoitteet, liittyneet yritykset ja kattavuus 5 1.2 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti 2016 Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti Energiantuotanto ja energiapalvelut Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 7 1.1 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti 2015 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman vuosiraportti Sisällysluettelo Alkusanat 2 Tiivistelmä 3 1 Johdanto 5 1.1 Sopimukseen liittyneet yritykset 5 1.2 Vuosiraportoinnin toteutus 6 2 Sopimusyritysten

Lisätiedot

Ollako iso vai pieni yritys vaihtoehdot jatkossa ja mitä työkaluja on tarjolla? Risto Larmio, Motiva

Ollako iso vai pieni yritys vaihtoehdot jatkossa ja mitä työkaluja on tarjolla? Risto Larmio, Motiva Ollako iso vai pieni yritys vaihtoehdot jatkossa ja mitä työkaluja on tarjolla? Risto Larmio, Motiva Isoille selkeää Mennään energiatehokkuuslain mukaan ja Virasto valvoo toki kannattaa tehdä muutakin

Lisätiedot

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Teknologiateollisuuden toimenpideohjelmaan

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Teknologiateollisuuden toimenpideohjelmaan 1(3) Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Teknologiateollisuuden toimenpideohjelmaan 1. Yritys (yrityksen nimi) liittyy tällä asiakirjalla ja sen liitteillä (Yrityksen liittymistiedot,

Lisätiedot

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Kaupan alan toimenpideohjelmaan

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Kaupan alan toimenpideohjelmaan 1(3) Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Kaupan alan toimenpideohjelmaan 1. Yritys (yrityksen nimi) liittyy tällä asiakirjalla ja sen liitteillä (Yrityksen liittymistiedot,

Lisätiedot

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti 2015 Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti Energiantuotanto ja energiapalvelut Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 6 1.1 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti

Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti 2014 Energiantuotannon ja energiapalvelujen toimenpideohjelmien vuosiraportti Energiantuotanto ja energiapalvelut Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Alkusanat 3 Tiivistelmä 4 1 Johdanto 6 1.1 Vuosiraportoinnin

Lisätiedot