Tyttöjen ja poikien väliselle»pienelle erolle»

Transkriptio

1 KATSAUS Jari Sinkkonen Riittävän hyvän sukupuoli-identiteetin kehittymiseen tarvitaan tiettyjen biologisten perusedellytysten lisäksi ympäristön aikuisten, ennen muuta lapsen vanhempien tukea. Tyttöjen ja poikien kohtaamat haasteet ovat erilaisia eri ikäkausina. Pojan vaikeana tehtävänä on irtautua varhaisesta riippuvuussuhteesta äitiin ja etsiä samastumiskohteita isästä ja muista miehistä. Tytön perusfeminiinisyys taas lepää lapsuusiässä lujalla perustalla, mutta murrosikään tuleminen voi olla problemaattista. Ajallemme on ominaista, että isän tuki lasten kasvulle on monesti riittämätön. Tyttöjen ja poikien väliselle»pienelle erolle» on aika ajoin huudettu eläköötä, mutta viime aikoina sukupuolten välisten erojen korostaminen tai jopa niiden tieteellinen tutkiminen on ollut epäsuotavaa. Sen on katsottu ruokkivan vahingollisia roolistereotypioita ja estävän tasa-arvon toteutumista. Samaan aikaan tiedotusvälineissä on pyritty tietoisesti häivyttämään miesten ja naisten välisiä eroja tuomalla ihannoivassa sävyssä esille taiteen ja kulttuurin»gender-blendereitä», miehekkäitä naisia ja naisellisia miehiä. Stereotypioista vapautuminen antaa varmasti sekä kehittyvälle tytölle että pojalle enemmän väljyyttä oman identiteetin etsimisessä. Pahitteeksi ei ole myöskään hyväksyä se, että mieheys ja naiseus eivät sulje toisiaan pois, vaan toisen sukupuolen ominaisuudet tuovat uusia vivahteita persoonallisuuteen. Mitkään yritykset sukupuolten erojen tasoittamiseksi eivät kuitenkaan vapauta lasta eräästä hänen kaikkein vaativimmista kehitystehtävistään. Jokainen tyttö ja poika joutuu yhdistämään ruumiin ja mielen, integroimaan ruumiinkuvan psyykeen. Tässä mielessä voidaan edelleen yhtyä Freudin ajatukseen anatomiasta kohtalona. Sukupuolierojen biologinen perusta Tyttöjen ja poikien sikiönkehitys on aluksi samanlaista. Vasta raskausviikoilla 6 7 pojan Y-kromosomi saa aikaan erilaistumattomien gonadien muuttumisen kiveksiksi. Kivekset alkavat erittää testosteronia, mikä johtaa pojan ulkoisten sukupuolielinten kehittymiseen ja aivojen androgenisoitumiseen. Hormonit ovat välttämättömiä vain maskuliiniselle kehitykselle; niiden puuttuessa sikiöstä kehittyy tyttö (Huhtaniemi 1990). Tutkijat ovat käyneet pitkään kiistaa siitä, mikä merkitys sikiönaikaisella testosteronipitoisuudella on pojan myöhemmälle kehitykselle ja seksuaaliselle suuntautumiselle. On arveltu, että liian pieni sikiökautinen androgeenipitoisuus pojalla tai androgeenien ylimäärä tytöllä johtaa myöhemmin homoseksuaalisuuteen. Homoseksuaalisuus olisi siten puhtaasti biologiselta perustalta määräytynyt tila, samantapainen ominaisuus kuin vaikkapa vasenkätisyys (Moir ja Jessel 1991, Färkkilä 1992). Adrenogenitaalinen syndrooma on osoitus siitä, että näin ei välttämättä tapahdu. Syndroomaa sairastavat tytöt altistuvat sikiökaudella ja syntymän jälkeenkin suurille androgeenimäärille. He ovat lapsina poikatyttöjä, jotka valitsevat leikkitoverinsa mieluummin poikien kuin tyttöjen joukosta. Hoivaleikit kiinnostavat heitä selvästi vähemmän kuin terveitä samanikäisiä tyttöjä. Silti myöhempi kehitys johtaa tavallisesti heteroseksuaalisuuteen (Friedman ja Downey 1993). Duodecim 113: ,

2 On olemassa todisteita siitä, että sikiöaikainen hormonitasapaino voi vaikuttaa joihinkin sukupuoli-identiteetin dimorfisiin piirteisiin. Lapsuusiän leikit on tästä eräs esimerkki. Pojille luonteenomaisia ovat rajut leikit, joihin sisältyy paljon fyysistä kontaktia. Tytöt taas leikkivät mielellään hoivaleikkejä. Näillä toiminnoilla on ainakin joskus ollut myöhemmän kehityksen kannalta syvä mielekkyytensä, eivätkä ne siis ole yksinomaan kulttuurin luomia malleja. Olesker (1991) osoitti, että jo 9 12 kuukauden ikäiset tytöt ja pojat poikkeavat toisistaan suhteessaan ympäröivään maailmaan. Hänen aineistonsa oli pienehkö 11 tyttöä ja 11 poikaa mutta monipuolisesti ja huolellisesti tutkittu. Olesker havaitsi tyttöjen pysyttelevän äidin lähellä ja seuraavan tarkkaan hänen kasvonilmeitään. Tytöt olivat hyvin herkkiä äidin kielloille ja negatiivisille tunteenilmauksille. Rajoitustilanteissa he käänsivät usein aggression itseensä. Pojat taas suuntasivat mielenkiintonsa elottomien esineiden maailmaan (»miten tämä toimii») ja sulkivat korvansa äidin toruilta. Lapsuusiän ei-seksuaalisen leikin tutkiminen on tärkeää, kun yritetään ymmärtää aikuisiän seksuaalista käyttäytymistä (Friedman ja Downey 1993). Feminiiniset pojat kammoksuvat ikätoveriensa nujuamista ja painiotteluja, mikä osaltaan estää heitä pääsemästä toisten poikien joukkoon. Valtaosasta heistä tulee aikuisiässä homo- tai biseksuaalisia (Green 1985). Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki homoseksuaaliset miehet olisivat olleet lapsina tyttömäisiä; itse asiassa suurin osa ei ole ollut sellaisia. Vastaavasti pojan tunneherkkyyttä ja esteettistä suuntautumista lapsuusiässä ei pidä sekoittaa tyttömäisyyteen, eikä tietenkään missään tapauksessa pidä yrittää»karaista» poikia, joiden käytös poikkeaa keskivertopojan käytöksestä. Aikuisiän seksuaalisuuden muotoutumisessa on siis kysymys muustakin kuin hormoneista, joihin niin usein rajoitutaan. Money (1988) puhuu sentään oppimisen ja sosiaalisen kommunikaation merkityksestä seksuaaliselle kehitykselle. Sukupuolisuuteen ja genitaaleihin liittyvistä fantasioista, toiveista tai peloista hänkään ei sano mitään, vaikka psykoanalyysi on tehnyt niitä tunnetuksi kohta sadan vuoden ajan. Genitaaleihin kohdistuu erilaisia pelkoja Jo kaksivuotias lapsi tietää, kumpaa sukupuolta hän on. Tämä käsitys on ehtinyt juurtua häneen lopullisesti (Stoller 1985). Sukupuoli-identiteetin ydin (Stoller käyttää ilmaisua core gender identity) on varhaisista ihmissuhteista riippumaton psyykkinen rakenne. Se määräytyy osaksi biologisesti, osaksi muulla tavoin. Kun lapsen sukupuoli on määritetty yksiselitteisesti syntymän hetkellä, lapsi alkaa elää vanhempiensa mielessä tyttönä tai poikana. Äidin ja isän sukupuoleen liittyvät lapsuudenkokemukset, asenteet, mielikuvat ja toiveet heijastuvat monin tavoin lapseen tiedostamattomalla tasolla. On äärettömän tärkeää, että vanhemmat pystyvät asennoitumaan lapseen sellaisena kuin hän on, silloinkin kun lapsen sukupuoli ei ole heidän toiveidensa mukainen. Tytön kohteleminen poikana tai päinvastoin on lapsen identiteetin kannalta tuhoisaa. Sukupuolten anatomisten erojen havaitseminen ajoittuu lapselle monin tavoin vaativaan elämänvaiheeseen. Pieni kaksivuotias käy itsenäisyystaistelua suhteessa varhaislapsuutensa tärkeimpään ihmiseen äitiin. Samanaikaisesti hän joutuu tunnustamaan sen traumaattisen tosiseikan, että on olemassa kaksi sukupuolta ja hän voi kuulua vain toiseen niistä. Nämä prosessit, erillistymisitsenäistymiskehitys ja sukupuoli-identiteetin kehitys, kietoutuvat monin tavoin toisiinsa. Lasten havainnot omista ja vastakkaisen sukupuolen genitaaleista käynnistävät joukon intensiivisiä psyykkisiä tapahtumaketjuja, jotka jatkuvat muodossa tai toisessa koko iän. Koska tytön ja pojan ruumiit ovat erilaiset, ovat niihin liittyvät ahdistukset, kehitykselliset konfliktit, ratkaisukeinot ja hallitsemistavatkin erilaisia (Bernstein 1990). Kasvattajat yrittävät auttaa selittämällä ja valistamalla, mutta pelkkä informaatio ei riitä ristiriitojen ja epävarmuuden poistamiseen. Lapselle seksuaalisuus jää mysteeriksi, koska hän ei voi kokemuksellisesti tietää, mistä siinä on kysymys. Juuri tässä on sukupolvien välisen eron keskeinen sisältö. Penis ei olekaan onnen avain Sigmund Freud piti maskuliinisuutta ensisijaisena, ehyempänä ja luonnollisempana tilana kuin 630 J. Sinkkonen

3 feminiinisyyttä. Pojan genitaalit ovat näkyvissä ja ne tuottavat selkeitä eroottisia tuntemuksia. Penis voi joutua uhatuksi, mutta mahdollinen uhka on kuitenkin vähemmän vakava ongelma kuin anatominen vajavuus, johon tyttö on tuomittu (Freud 1933). Muutamat ortodoksisimmat analyytikot pitävät vieläkin naisen depression syynä sitä, että hän on»kastroitu», ja peniskateutta jokaisen pikkutytön kohtalona. Freudin tytön ja naisen seksuaalisuutta koskevia teorioita on kuitenkin vuosikymmenten kuluessa muokattu monilta osin uuteen uskoon. McDougall (1992) katsoo, että jokainen lapsi haluaa omistaa kummankin sukupuolen anatomiset tunnusmerkit ja niihin kuuluvan voiman ja mahdin. Sekä poika että tyttö joutuvat luopumaan siitä, mikä on toisen, ja hyväksymään sen, että ihminen voi kuulua vain jompaankumpaan sukupuoleen. Siten kumpikaan sukupuoli ei ole toisen yläpuolella eikä toista täydellisempi vaan luopumisen tuska on kummallakin yhtä suuri. Monet kirjoittajat ovat yhtä mieltä siitä, että tytön genitaalialueen tuntemukset ovat epätarkkoja ja poikien fokusoituneita. Mikä merkitys tällä on psyykkisten mielikuvien ja representaatioiden synnylle, onkin jo kiistanalaisempaa. Tyttö ei näe kunnolla genitaalejaan, ja kun hän koskettelee niitä, tuntemukset leviävät muille alueille. Bernsteinin mukaan (1990) tytön on näistä syistä vaikea muodostaa niistä mielikuvia. Hän kokee, ettei voi kontrolloida, kuka pääsee häneen sisälle. Fantasia sukupuolielimistä on aukko, jollaiset ovat lapsen kokemusmaailmassa passiivisia. Phyllis Tyson (1989, 1994) on psykoanalyyttisessa ajattelussaan loitontunut Freudista jo varsin kauas. Hän nimittäin väittää, että sukupuoliidentiteetin ytimen muodostuminen on helpompaa tytölle kuin pojalle. Vaikka tytön genitaalituntemukset ovat diffuuseja ja kokonaisvaltaisia, ne ovat hyvin suojattuja eivätkä liity erilliseen haavoittuvaan elimeen kuten pojalla. Tytön identiteetti ei voi rakentua puuttuvan peniksen ympärille, eikä peniskateus ole yleensä mikään oleellinen naiseuden elementti. Poika on haavoittuvampi kuin tyttö Sekä tyttö että poika kasvavat äidistä irti erillisiksi, itsenäisiksi persooniksi. Äidistä itsenäistyminen sisältää kuitenkin heille aivan erilaisia painotuksia. Varhainen äitisuhde lujittaa tytön primaarifeminiinisyyttä. Äidin sylissä tyttö juurtuu syvästi naiseuteen. Se, että hän on samaa sukupuolta kuin äiti, on hänelle narsistisesti hyvin palkitsevaa. Pojan maskuliinisuus on jo vauvaiästä peräisin olevan äitisamastuksen vuoksi haavoittuva. Kun poika noin kahden vuoden iässä havahtuu huomaamaan, että äiti on erilainen kuin hän eikä hänestä koskaan voi tulla äidin kaltaista, hänelle tulee kiire hakeutua pois äidin läheisyydestä. Ellei hän saa vetoapua isältä tai muilta miehiltä, voi seurauksena olla pysyvä epävarmuus sekä miehisyyden riittävyydestä että siitä, onko hän todella päässyt äidistä eroon. Miehisyyden kokeminen uhatuksi on eräs kastraatioahdistuksen muoto. Sen varhaisimmat kerrostumat ovat peräisin äitiin sulautumisen pelosta. Aikuinen mies saattaa kompensoida tätä pelkoaan halveksimalla naisia ja pyrkimällä hallitsemaan ja kontrolloimaan heitä. Seksuaalisuuttaan hän toteuttaa valloittamalla yhä uusia partnereita mutta on kyvytön sitoutumaan kehenkään. Syvä tyytymättömyys omaa ruumista kohtaan voi näkyä kiinnostuksena erilaisiin»falloksen jatkeisiin», nopeisiin autoihin ja muihin tekniikan saavutuksiin, jotka nostavat itsetuntoa (Tyson 1989). Kolmen neljän vuoden iässä sekä tytöt että pojat elävät ns. fallista vaihetta. Monesti he toteuttavat leikeissään vanhempiensa pahimpia pelkoja stereotyyppisistä nais- ja mieskuvista. Tytöt kävellä kopsuttelevat ympäriinsä äidin korkokengissä hepeniin sonnustautuneina. He rakastavat erilaisia laukkuja, joihin on kätketty kallisarvoisia aarteita. Pojat taas varustautuvat miekoilla ja pyssyillä ja eläytyvät voittamattomien sankarien rooliin (Edgcumbe ja Burgner 1975). Vielä muutama vuosi sitten tällaisten leikkien nähtiin olevan seurausta ympäristön tarjoamista yksipuolisista roolimalleista. Niillä on lapsille kuitenkin suuri psykologinen merkitys. Sukupuolten välisen eron tiedostaminen on lapselle jo sinänsä kipeä kokemus. Sitä pahentaa vielä epäedullinen vertailu aikuisiin. Lapset työstävät tätä traumaansa leikeissään, joissa he loikkaavat suoraan aikuisuuteen, vieläpä vanhempiensa ohi. 631

4 Tyttö on naisellisempi kuin äiti, poika vahvempi ja miehekkäämpi kuin isä, eikä mikään estä heitä fantasioissaan tavoittelemasta itselleen vastakkaista sukupuolta olevaa vanhempaa. On hyvin toivottavaa, että lapsen oidipaaliset valloitustoiveet kilpistyvät vanhempien aikuisuuteen ja heidän välisensä suhteen lujuuteen. Lapsi joutuu tunnustamaan oman pienuutensa ja genitaaliensa kypsymättömyyden. Villit vietti-impulssit painetaan pois tietoisuudesta. Satujen ja fantasioiden sijalle tulee uusi asiallisuuden aika, kuiva latenssi-ikä. Identiteetin lujittumisen aika Latenssi-iälle, jota lapsi elää 6 7-vuotiaasta puberteettiin saakka, on tyypillistä hakeutuminen samaa sukupuolta olevien tovereiden ja aikuisten pariin. Tyttö»tankkaa» feminiinisyyttä äidiltä ja toisilta tytöiltä. Poika taas lähentyy isää ja muita aikuisia miehiä ja leikkii ja harrastaa mieluiten suuressa poikajoukossa. Koulunsa aloittaneiden lasten ihmissuhteiden piiri laajenee kodin ulkopuolelle ja mielenkiinto vanhempien keskinäistä suhdetta kohtaan vähenee dramaattisesti (A. Freud 1966). Omiensa parissa tytöt ja pojat lujittavat psyykkistä sukupuoli-identiteettiään samalla kun he hankkivat monenlaisia hyödyllisiä tietoja ja taitoja. Latenssi-ikäinen lapsi on myöntänyt, että kasvu edellyttää oppimista ja ponnistelemista. Hän idealisoi opettajia ja muita kodin ulkopuolisia aikuisia ja on innokas ottamaan vastaan vaikutteita. Koulunkäynnin ohella myös pitkäjänteinen harrastaminen tulee mahdolliseksi. Valitettavasti latenssi-ikäiset pojat saavat usein paljon vähemmän tukea kehitykselleen kuin tytöt. Verbaaliset kyvyt ja hienomotoriikka, joita päiväkodissa ja koulussa arvostetaan, ovat pojilla heikommin kehittyneet kuin tytöillä. Pojat eivät malta istua paikoillaan pitkiä aikoja, koska heidän motorisen aktiivisuuden tarpeensa on suuri. Niinpä heidän saamansa palaute ei ole omiaan kohottamaan itsetuntoa ja koulumenestys on selvästi heikompi kuin tytöillä. Ehkä vielä merkittävämpi ero syntyy siitä, että monella pojalla ei ole maskuliinisen kehityksensä tueksi enempää isää kuin muitakaan supportiivisia miehiä. Sitouduttuaan äitiin kahdessa peräkkäisessä vaiheessa, vauvaiässä ja oidipaali-iässä, poika tarvitsisi kipeästi miehisiä samastumiskohteita,»isäravintoa». Tyttö on oidipaalivaiheessa vaihtanut kohdetta äidistä isään, eikä hän latenssiin tullessaan ole lainkaan niin pahassa pulassa kuin poika. Silti hän vain harvoin joutuu kasvamaan ilman äitiä. Isää vailla kasvava poika joutuu rakentamaan miehisyyttään pienistä palasista. On onnellista, jos hänellä on eno tai ukki, joka välittää hänestä. Isällinen jalkapallo- tai kiekkovalmentaja voi myös kohota suureen arvoon pojan ajatusmaailmassa. Vaarana on, että samastumiskohteiden puuttuessa maskuliinisuus rakentuu television ja videoiden väkivaltaisten esikuvien pohjalta. Kovuus ja aggressiivisuus ovat takeena siitä, että äidistä irrottautuminen on onnistunut. Kovan pinnan alla miehisyys on kuitenkin hyvin haurasta. Aikuisuutta kohti Blos (1965) on nimittänyt nuoruusikää toiseksi yksilöitymisvaiheeksi. Analogia uhmaikään, ensimmäiseen yksilöitymiseen, onkin ilmeinen. Kummassakin vaiheessa lapsi irrottautuu aggression voimalla riippuvuudesta, ja se, miten irrottautuminen onnistuu, heijastuu sukupuoli-identiteetin kehitykseen. Nuoruusiässä koko lapsuusaika oidipaalivaiheineen käydään läpi tiivistetysti. Tilanne on kuitenkin täydellisesti muuttunut, koska nuori on saavuttanut sukukypsyyden. Nuoruusiän tärkein tehtävä onkin jäsentää siihenastiset kokemukset ja integroida ne uuteen, seksuaalisesti kypsään ruumiiseen (Laufer ja Laufer 1984). Huoli kehityksen normaalista etenemisestä on tytöille ja pojille yhteinen. Poikaa hämmentävät ensimmäiset siemensyöksyt, tyttöä kuukautisten alkaminen ja rintojen kasvu. Nämä huolet näkyvät murrosiän alussa ohimenevinä itsetuntoongelmina. Pojan puberteettiin tulo on kuitenkin ongelmattomampaa kuin tytön, sillä se assosioituu fyysiseen kasvuun ja voimaan sekä parempiin urheilusuorituksiin. Tyttö joutuu kokemaan ulkonäköön kohdistuvia paineita ja odotuksia. Hänen puberteettinsa yhdistetään useammin seksuaalisuuden heräämiseen, mikä herättää ympä- 632 J. Sinkkonen

5 ristössä ristiriitaisia tunteita (Tobin-Richards ym. 1983). Liiallinen läheisyys vanhempiin ahdistaa nuorta, ja hän etsii merkittäviä ihmissuhteita toveripiiristä ja seurustelusta vastakkaisen sukupuolen kanssa. Oppositioasenteestaan huolimatta nuori tarvitsee vanhempiaan vähintään yhtä paljon kuin aikaisemminkin. Suhde heihin muuttuu tasavertaisemmaksi, mutta nuori toivoo vanhempiensa pysyvän aikuisina. Se helpottaa suuresti hänen tehtäväänsä oman itseyden etsinnässä. Lopuksi Feminiinisyyden ja maskuliinisuuden perusta on biologinen, mutta identiteetti ja sen psyykkinen sisältö syntyvät lapsen ja nuoren tärkeissä ihmissuhteissa. Pyrkimykset sukupuolten tasaarvon lisäämiseksi ovat ymmärrettäviä, mutta ne eivät saisi johtaa sukupuolierojen täydelliseen kieltämiseen. Tytön arvostaminen tyttönä ja pojan poikana ei tarvitse merkitä vanhoihin roolistereotypioihin juuttumista, vaan se on merkittävä tuki koko lapsen itsetunnon kehitykselle. On onni, jos lapsi saa kasvaessaan osakseen sekä naisen että miehen rakkautta. Siten hän voi sisällyttää luontevasti persoonallisuuteensa myös vastakkaisen sukupuolen piirteitä tarvitsematta kokea minuuttaan uhatuksi. Kirjallisuutta Bernstein D: Female genital anxieties, conflicts, and typical mastery modes. Int J Psychoanal 71: , 1990 Blos P: The initial stage of male adolescence. Psychoanal Study Child 20: , 1965 Edgcumbe R, Burgner M: The phallic-narcissistic phase. A differentiation between preoedipal and oedipal aspects of phallic development. Psychoanal Study Child 30: , 1975 Friedman R C, Downey J: Psychoanalysis, psychobiology and homosexuality. J Am Psychoanal Assoc 41: , 1993 Freud A: Normality and pathology in childhood. Hogarth Press, London Freud S: Femininity. Standard Edition 22: , 1933 Färkkilä M: Seksuaalikäyttäytymisen orgaaninen tausta. Suom Lääkäril 47: , 1992 Green R: Gender identity in childhood and later sexual orientation: follow-up of 78 males. Am J Psychiatry 142: , 1985 Huhtaniemi I: Fetala testikelandrogener gör pojkfostret maskulint. Läkartidningen 87: , 1990 Laufer M, Laufer M E: Adolescence and developmental breakdown. Yale Univ Press, New Haven 1984 McDougall J: Heijastuksia Eevasta. Naisen sukupuolisuuden homoseksuaalisten osatekijöiden tarkastelua. Kirjassa: Tyttö, nainen, naisellisuus, s Toim. V Manninen. Kirjayhtymä, Helsinki 1992 Moir A, Jessel D: Se suuri ero. Gummerus, Jyväskylä 1991 Money J: Sin, sickness, or status? Homosexual gender identity, and psychoneuroendocrinology. Am Psychol 42: , 1987 Olesker W: Sex differences during the early separation-individuation process: implications for gender identity formation. J Am Psychoanal Assoc 38: , 1990 Stoller R J: Presentations of gender. Yale Univ Press, New Haven 1985 Sugar M: Developmental anxieties in adolescence. Adolescent Psychiatry, vol 17: Toim. S C Feinstein. Univ of Chicago Press, Chicago 1990 Tobin-Richards M H, Boxer A M, Petersen A C: The psychological significance of pubertal change. Kirjassa: Girls at puberty. Biological and psychosocial perspectives, s Toim. J Brooks-Gunn, A C Petersen. Plenum Press, New York 1983 Tyson P: Infantile sexuality, gender identity, and obstacles to oedipal progression. J Am Psychoanal Assoc 37: , 1989 Tyson P: Bedrock and beyond: an examination of the clinical utility of contemporary theories of female psychology. J Am Psychoanal Assoc 42: , 1994 JARI SINKKONEN, LT, apulaisylilääkäri HYKS Lasten ja nuorten sairaala Lastenpsykiatria Helsinki 633