Testistö selkäpotilaiden liikekontrollin häiriöiden tunnistamiseksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Testistö selkäpotilaiden liikekontrollin häiriöiden tunnistamiseksi"

Transkriptio

1 Hannu Luomajoki Testistö selkäpotilaiden liikekontrollin häiriöiden tunnistamiseksi Fysioterapeuttien ja lääkäreiden työkaluksi on kehitetty helppo ja nopeakäyttöinen testistö, jolla voi tunnistaa liikekontrollin häiriöistä kärsivät selkäpotilaat. Suurin osa alaselkäkivuista on epäspesifisiä, mikä tarkoittaa sitä, että kivulle ei ole selvää lääketieteellistä syytä. Alaselkäkivun alaryhmittely onkin ollut jo kymmenkunta vuotta nimetty selkäkipututkimuksen yhdeksi pääkohteeksi. Yksi mahdollinen alaryhmä on liikkeen kontrollin häiriö, jolle on tyypillistä, että selkäkipu esiintyy staattisissa asennoissa eikä potilas kykene tietoisesti kontrolloimaan alaselän liikkeitä. Tästä aiheesta on juuri julkaistu väitöskirja Itä-Suomen yliopistossa. Väitöskirjassa liikkeen kontrollin häiriön tutkimiseksi kehitettiin testistö, joka auttaa tunnistamaan tätä häiriötä. Tämä kuusi testiä sisältävä testistö on todettu luotettavaksi ja se pystyy erottelemaan selvästi selkäkipuiset terveistä. Testistön kehittämisen lisäksi väitöskirjan osatutkimuksena verrattiin kahden pisteen erottelukyvyn muuttumis- 4 Fysioterapia

2 ta liikkeenkontrollihäiriöisillä. Se tarkoittaa, että näiden henkilöiden keskushermoston kehon kuva on muuttunut, mikä saattaa olla tämän häiriön tärkeä selittäjä. Hoidin tutkimusryhmäni kanssa tämän selkäkivun alaluokkaan kuuluvia potilaita erittäin hyvin tuloksin. On kuitenkin huomattava, että tässä hoitotutkimuksessa ei käytetty kontrolliryhmää, joten ei voida varmuudella tietää, olisivatko potilaat parantuneet ilman hoitoa tai jollakin muulla hoidolla. Epäspesifi lanneselkäkipu vaatii alaryhmäluokittelua Yksi mahdollinen alaselän luokittelu perustuu australialaisen Peter O Sullivan (1) luokitteluun (kuvio 1.). Hän jakaa alaselkäkivut ensiksi spesifisiin, lääketieteellisiin syihin, joihin kuuluvat fraktuurat, anomaliat ja esimerkiksi tuumorit. Nämä syyt selittävät vain noin prosentin selkäkivuista. Myös hermojuuriongelmat neurologisine löydöksineen kuuluvat tähän spesifiseen diagnoosiryhmään ja ne selittävat ehkä noin viisi prosenttia selkäkivuista. Kaikki loput ovat niin sanottuja epäspesifisiä kipuja, joita ei voida selittää lääketieteellisesti eikä siten esimerkiksi kuvantavilla tutkimuksilla. Epäspesifi ryhmä voidaa jakaa mekaanisiin ja eimekaanisiin syihin. Ei-mekaaniset syyt ovat tyypillisesti yhteydessä kivun sentraaliseen sensitisaatioon, mikä on puolestaan usein yhteydessä psykososiaalisiin syihin kuten katastrofisaatioon (potilas pelkää pahinta, on menettänyt uskonsa parantumiseen, mystifisoi kivun syyn), pelko-välttämiskäyttäytymiseen, työtyytymättömyyteen ja masennukseen. Mekaaniset selkävaivat voidaan jakaa kahteen ryhmään: liikehäiriöön ja liikekontrollin häiriöön. Liikehäiriössä potilaalta lyötyy kivulias ja rajoituttunut liikesuunta, joka on yhteydessä kudosperäiseen kiputilaan kuten välilevyongelmiin, lihas- tai fasettinivelperäiseen ärsytykseen. Liikekontrollin häiriössä selkäkipu sen sijaan provosituu staattisissa asennoissa, mutta liike ei ole rajoittunut kyseiseen suuntaan. Tämän luokittelun on todettu olevan erittäin luotettava (2). Ensimmäisiä viitteitä siitä, että alaryhmäspesifisesti hoidetut potilaat parantuvat paremmin kuin tavanomaisesti hoidetut selkäpotilaat, on jo nähtävissä (3). Fysioterapia Testistö ja sen luotettavuus Tarkoituksena oli kehittää helppo ja nopeakäyttöinen testistö tuki- ja liikuntaelimistön potilaita hoitavien kliinikoiden käyttöön. Kehitetty testistö perustuu aiemmin julkaistuihin sekä käytännön työstä tuttuihin, yksinkertaisiin liikkeen kontrollin harjoitteisiin (kuvat ) (4, 5). Testit on jaettu liikkeensuunnan mukaisesti fleksio-, ekstensioja rotaatiosuuntaisiin testeihin. Kuvissa 1-6 esitetään kuuden liikkeen testeistä koostuvan testistö. Jokainen testiliike arvioidaan asteikolla oikein-väärin ja jokainen väärin tehty liike antaa yhden pisteen. Näin ollen huonoin mahdollinen tulos on kuusi pistettä ja paras mahdollinen tulos on nolla. Testistön luotettavuus on hyvää tasoa (jokainen testi vähintään k>0.6, P<0.01) (6). Mekaaniset selkävaivat voidaan jakaa kahteen ryhmään: liikehäiriöön ja liikekontrollin häiriöön. Toisessa tutkimuksessa verrattiin kahta liikekontrollin testiä kahtena eri koepäivänä. Tarkoituksena oli selvittää, ovatko testit toistettavia kahtena eri päivänä eli saadaanko samat tulokset, kun nämä testit suoritetaan samoille henkilöille kahtena eri päivänä (7). Tässä 41 henkilön otoksessa koehenkilöinä oli sekä terveitä että selkäkipuisia. Tuloksena oli, että yli 90 prosenttia mitatuista tuloksista oli mittavirheen sisällä eli tulos ei muuttunut päivien välillä. Näin ollen testin luotettavuus peräkkäisinä päivinä tehtynä on hyvä. Selvä ero selkäkipuisten ja terveiden välillä Yhdessä väitöskirjan tutkimuksessa puolet 210 koehenkilöstä poti alaselkäkipua ja puolet olivat terveitä selkäkivuttomia henkilöitä (8). Tässä poikkileikkaustutkimuksessa suurin osa terveistä suoritti kaikki testit oikein (luokka 0) (kuvio 2.). Sen sijaan selkäkipuisten tyy- pillisin tulos oli kolme tai neljä. Ryhmien välinen ero oli tilastollisesti erittäin merkitsevä. Testistö kykenee siis selvästi erottelemaan terveet selkäkipuisista. Tämä tutkimus ei kuitenkaan kerro mitään kausaliteetista eli aiheuttaako liikekontrollin häiriö selkäkipua vai päinvastoin. Liikkeen kontrollin häiriöllä ja vääristyneellä kehon hahmotuskyvyllä yhteyttä Väitöstutkimuksessa selvitettiin myös kehon hahmotuskyvyn ja liikkeenkontrollin häiriön mahdollista yhteyttä (9). Koehenkilöinä tässä tutkimuksessa oli 45 tervettä ja 45 epäspesifisestä selkäkivusta kärsivää potilasta. Tässä tutkimuksessa terveiden liikekontrolli oli keskimäärin yksi positiivinen testi kuudesta, kun sitä vastoin selkäkipuisilla se oli kolme kuudesta. Kehon hahmottamiskykyä mitattiin kahden pisteen erottelukykytestillä (kuva 7.), mikä oli terveillä keskimäärin 44 millimetriä ja selkäkipuisilla 61 millimetriä. Nämä kaksi tekijää korreloivat toistensa kanssa (r=0.49 Pearsonin korrelaatiokerroin) suhteellisen selvästi, mikä kertoo siitä, että nämä tekijät ovat yhteydessä tosiinsa. Tässäkään tapauksessa ei kuitenkaan tiedetä kumpi aiheuttaa kumpaa. Suuntaspesifisestä harjoittelusta apua liikkeen kontrollin häiriöihin Väitöskirjan viimeisessä tutkimuksessa (case series) tutkittiin 38 epäspesifistä selkäkivusta kärsivää potilasta liikekontrollin testeillä, Roland Morris (RMQ) -kyselylomakkeella sekä Patient Specific Functional Scale (PSFS) -mittarilla (10). Potilailla täytyi olla vähintään kaksi positiivista tulosta liikekontrollin testeissä sekä viisi pistettä kyselylomakkeesta. Potilaita hoidettiin keskimäärin yhdeksän kertaa noin kahdeksan viikon aikana. Terapia oli yksilöllistä, mutta hoidon tavoitteena oli parantaa potilaan liikekontrollia. Tässä ilman vertailuryhmää toteutetussa tutkimuksessa koehenkilöiden liikekontollitesti parani 59 prosenttia (3.2 pisteestä 1.3 pisteeseen, d=1.3, p<0.001), kyselylomakkeella saadut tulokset 43 prosenttia (8.9 pisteestä 5.1:een, d=1.0; p<0.001) sekä PSFS-mittarilla saadut tuloskest 41 5

3 Yhden jalan seisonta (jalkaterät kolmanneksen trokanterien leveydestä erillään). Lantion sivuliike symmetrinen eikä yli 10 cm Istuen polven ojennus. Polven ojennus ilman, että alaselkä liikkuu (polvi ojentuu noin ) 5. Nelinkontin testi. Testatattava vie lantionta eteen- ja taaksepäin (±30 lonkista) ilman, että alaselkä liikkuu. Kuvat Liikekontrollin testit 1. Tarjoilijan kumarrus. Eteenkumarrus lonkista (50-70 ). Selkä pysyy suorana. 2. Lantion kippaus taaksepäin. Testattava kippaa lantiota taaksepäin, lanneranka fleksoituu. 6. Polven koukistus päinmakuulla. Polven koukistus vähintään 90 astetta ilman, että selkä liikkuu. Kaikissa testeissä tulos on joko positiivinen (lanneranka liikkuu eikä testattava kykene kontrolloimaan sitä) tai negatiivinen (lanneranka ei liiku testin aikana). Jokainen positiivinen testi antaa yhden pisteen. Kokonaispistemäärä on 0-6. Mitä enemmän pisteitä sitä huonompi lanneselän liikekontrolli Kuva 7. Kahden pisteen erottelukykytesti. Testin voi suorittaa yksinkertaisella muovisella työntömitalla. Kahden pisteen erottelukyky on pienin mahdollinen kahden pisteen etäisyys, joka tunnetaan kahtena pisteenä. prosenttia (5.9 pisteestä 3.1:een, d=1.3; p>0.001). Näin ollen spesifinen liikkeen kontrollin harjoittelu paransi potilaiden liikekontrollia, vähensi spesifistä toiminnalista haittaa ja selkäongelmaa suhteutettuna päivittäiseen ongelmaan. Ensin kivun provosoitumisen suunta selville Harjoitteet liikekontrollin parantamiseksi eivät sinällään ole vaikeita tai uusia (kuvat ), mutta on aina tärkeä selvittää ensin, mihin suuntaan kipu provosoituu. Fleksiosuuntaisen kontrollin häiriöisellä kipu provosoituu staattisessa, pitkittyneessä fleksioasennossa, kuten istuessa, autolla ajaessa tai vaikkapa puutarhatöissä. Fleksiosuunnan liikekontrollin häiriössä potilaan tulee oppia kumartuessa, nostaessa ja istuessa pitämään lanneranka neutraalisasennossa ja tekemään liike lonkista. Vastaavasti ekstensiosuunnan ongelma, joka esiintyy seisoessa tai pitkittyneissä ekstensioasennoissa, potilaan täytyy oppia pitämään lanneranka neutraaliasennossa ja käyttämään lonkan ojennusta lanneselän sijaan. Rotaatiosuuntaisessa liikekontrollin häiriössä kipu on tyypillisesti toispuoleista ja provosoituu yksipuolisissa staattisissa asennoissa kuten epäsymmetrisesti seisottaessa tai kierossa istuma-asennossa. Tärkeää tässä häiriössä ovat lonkan lähentäjien, vatsan vinojen lihasten sekä quadratus lumborum-lihaksen harjoitukset. Kontrollin suhteen potilaan tulee oppia tekemään kierto rinta- ja lannerangan ylimenoalueelta lannerangan sijaan. Artikkeli perustuu Hannu Luomajoen Itä- Suomen yliopistossa tekemään väitöskirjaan: Movement control impairment as a sub-group of non-specific Low Back Pain Evaluation of movement control test battery as a practical tool in the diagnosis of movement control impairment and treatment of this dysfunction (Liikkeen kontrollin häiriö alaselkäkivun alaryhmänä). Hannu Luonajoki, PhD, ft OMT luom@zhaw.ch 6 Fysioterapia

4 Kuvio 1. Alaselkäkivun alaluokittelu O Sullivanin mukaan. Spesifinen selkäkipu (5-10 %) Lääketieteelliset syyt Ei-mekaaniset syyt (30 %) Epäspesifinen selkäkipu (90 %) Mekaaniset syyt murtumat tuumorit anomaliat hermojuuren pinteet selkäydinahtauma Keskushermoston sensitiviteetti - psykososiaaliset tekijät - pelkovälttämiskäytös - katastrofisaatio - masennus jne. Liikehäiriöt (30 %) - suuntaspesifinen - kipu - liikerajoitus Liikkeenkontrollin häiriö (30 %) - suuntaspesifinen - ei liikerajoitusta Testattujen määrä Positiivisten testien määrä Epäspesifinen selkäkipuryhmä (n = 113) Terveiden kontrolliryhmä (n = 120) Tummanvihreät pylväät ovat selkäkipuisten arvoja ja vaaleanvihreät selkäkivuttomien testattujen arvoja. Tyypillinen luku eli modus on terveillä nolla ja selkäkipuisilla kolme Kuvio 2. Testistön arvot Kuvat Liikekontrollin harjoitteita Esimerkkejä (kuvat ) fleksiosuunnan liikekontrollin harjoitteita. Teippiä voidaan käyttää sensorisena palautteena. Kaikissa harjoitteissa potilaan tulee oppia pitämään lanneranka neutraalissa asennossa ja liikkeen täytyy tapahtua lonkasta. Fysioterapia

5 Esimerkkejä (kuvat ) ekstensiosuunnan liikkeenkontrollin harjoitteista. Lantion taaksekippausta voidaan harjoitella eri alkuasennoissa. Myös testiliikkeitä voidaan käyttää harjoituksina Esimerkkejä (kuvat ) rotaatiosunnan liikkeenkontrollin harjoitteista. Lannerangan täytyy pysyä neutraalissa asennossa ja liikkeen tulla joko rintarangasta tai lonkasta. Kuvat: Hannu Luomajoki Lähteet (1) O Sullivan P : Diagnosis and classification of chronic low back pain disorders: Maladaptive movement and motor control impairments as underlying mechanism. Manual Therapy 2005 :10(4): (2) Dankaerts W et al. : The inter-examiner reliability of a classification method for non-specific chronic low back pain patients with motor control impairment. Manual Therapy 2006 :11(1): (3) Fersum KV et al.: Integration of sub-classification strategies in RCTs evaluating manual therapy treatment and exercise therapy for non-specific chronic low back pain (NSCLBP): a systematic review. Br J Sports Med. Published online first December (4) Sahrmann SA : Diagnosis and treatment of movement impairment syndromes. ed. Anonymous. St.Louis. Mosby (5) Van Dillen LR et al.: Reliability of physical examination items used for classification of patients with low back pain. Physical Therapy 1998 :78(9): (6) Luomajoki H et al. : Reliability of movement control tests in the lumbar spine. BMC Musculoskelet Disord 2007: 8:90. (7) Luomajoki H KJ, de Bruin ED, Airaksinen O : Test retest reliability of the movement control test of lumbar spine, in IFOMT. Rotterdam (8) Luomajoki H et al. : Movement control tests of the low back; evaluation of the difference between patients with low back pain and healthy controls. BMC Musculoskelet Disord 2008:9:170. (9)Luomajoki H, Moseley GL : Tactile acuity and lumbopelvic motor control in patients with back pain and healthy controls. Br J Sports Med. Published online first June (10) Luomajoki H et al. : Improvement in low back movement control, decreased pain and disability, resulting from specific exercise intervention. Sports Med Arthrosc Rehabil Ther Technol 2010:2(1):11. Kehitetty testistö perustuu aiemmin julkaistuihin sekä käytännön työstä tuttuihin, yksinkertaisiin liikkeen kontrollin harjoitteisiin. Summary Test battery for identifying movement control disturbances in back patients A quick and easy test battery has been developed for use as a tool by doctors and physiotherapists to identify back patients suffering from disturbed movement control. In his doctoral dissertation, the author devised the test battery, the reliability of which as a diagnostics tool was then assessed in research. Hannu Luonajoki, Ph.D., PT OMT luom@zhaw.ch 8 Fysioterapia

LANNESELÄN LIIKEKONTROLLITESTIT. Nikolai Kähkönen ft OMT Ruoholahden Fysioterapia

LANNESELÄN LIIKEKONTROLLITESTIT. Nikolai Kähkönen ft OMT Ruoholahden Fysioterapia LANNESELÄN LIIKEKONTROLLITESTIT Nikolai Kähkönen ft OMT Ruoholahden Fysioterapia MEDIASTA POIMITTUA Yleistä selkäkipua hoidettu vuosia väärin suomalainen tutkija kehitti menetelmän, joka voi mullistaa

Lisätiedot

Uusi kipu- ja toimintakykymittari PTA

Uusi kipu- ja toimintakykymittari PTA Uusi kipu- ja toimintakykymittari PTA Vesa Lehtola, ftomt, TtM Anu Kaksonen, ft lehtori, TtM Tausta Patient Specific Functional Scale (PSFS)- mittarin on kehittänyt kanadalainen Paul Stratford työryhmineen

Lisätiedot

Ohjeet voima- ja toimivuustesteihin 6, 12 ja 24 kuukauden kontrolleissa

Ohjeet voima- ja toimivuustesteihin 6, 12 ja 24 kuukauden kontrolleissa Ohjeet voima- ja toimivuustesteihin 6, 12 ja 24 kuukauden kontrolleissa Lihasten toimivuus arvioidaan kontrollikäynneillä 3 kertaa tutkimusjakson aikana. Tällöin tutkitaan liikkuvuus, kaksi toimivuustestiä

Lisätiedot

KUNTOUTUS POLVIVAMMAN JÄLKEEN. 2.3.2015 Fysioterapeutti Anne Hietanen Asiantuntijapalvelut, artroprosessi TYKS

KUNTOUTUS POLVIVAMMAN JÄLKEEN. 2.3.2015 Fysioterapeutti Anne Hietanen Asiantuntijapalvelut, artroprosessi TYKS KUNTOUTUS POLVIVAMMAN JÄLKEEN 2.3.2015 Fysioterapeutti Anne Hietanen Asiantuntijapalvelut, artroprosessi TYKS s83.6 distorsio genu S83.0 luxatio patellae? S83.2 ruptura menisci? S83.3 nivelruston repeämä?

Lisätiedot

Selkäkivun hoidossa fysioterapialla on tärkeä asema. Tutkimusnäyttö fysioterapialle on

Selkäkivun hoidossa fysioterapialla on tärkeä asema. Tutkimusnäyttö fysioterapialle on Selkäkivun moderni hoito fysioterapiassa Selkäkivun hoidossa fysioterapialla on tärkeä asema. Tutkimusnäyttö fysioterapialle on hyvä. Näiden tutkimusten mukaan merkittäviä tekijöitä selkäkipuisten kliinisessä

Lisätiedot

Kirjan kirjoittaja...11 Esipuhe: Liikkeen ja liikekontrollin häiriöt...12 Esipuhe lääkärin näkökanta...14 Kiitokset...16 Johdanto...

Kirjan kirjoittaja...11 Esipuhe: Liikkeen ja liikekontrollin häiriöt...12 Esipuhe lääkärin näkökanta...14 Kiitokset...16 Johdanto... Sisältö 5 Sisältö Kirjan kirjoittaja...11 Esipuhe: Liikkeen ja liikekontrollin häiriöt...12 Esipuhe lääkärin näkökanta...14 Kiitokset...16 Johdanto...17 1 Liike- ja liikekontrollin häiriöiden teoriaa ja

Lisätiedot

ALASELÄN LIIKEKONTROLLIN HÄIRIÖ

ALASELÄN LIIKEKONTROLLIN HÄIRIÖ ALASELÄN LIIKEKONTROLLIN HÄIRIÖ Testiopas fysioterapeuttiopiskelijoille ja fysioterapeuteille LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU Fysioterapian koulutusohjelma Opinnäytetyö Kevät 2010 Outi Aho Lahden ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Terapeuttinen harjoittelu ja neuvonta alaselän liikekontrollin

Terapeuttinen harjoittelu ja neuvonta alaselän liikekontrollin Saimaan ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Lappeenranta Fysioterapian koulutusohjelma Eemeli Marttila Terapeuttinen harjoittelu ja neuvonta alaselän liikekontrollin häiriön, kroonisen kivun ja

Lisätiedot

Voiko tarkennetulla fysioterapialla vaikuttaa selka kivun uusiutumisen

Voiko tarkennetulla fysioterapialla vaikuttaa selka kivun uusiutumisen Voiko tarkennetulla fysioterapialla vaikuttaa selka kivun uusiutumisen ehkaïsyyn? Vesa Lehtola ftomt, TtM/ Kotkan OMT-Fysio Jatko-opiskelija/ Itä-Suomen yliopisto Suomen Fysioterapeutit Kipukiertue 13.10.2016

Lisätiedot

KESKIVARTALO/KEHONHALLINTAL IIKKEITÄ UINTIIN 3/2017. Prepared by: Mika Martikainen Date: :26

KESKIVARTALO/KEHONHALLINTAL IIKKEITÄ UINTIIN 3/2017. Prepared by: Mika Martikainen Date: :26 KESKIVARTALO/KEHONHALLINTAL IIKKEITÄ UINTIIN 3/2017 Prepared by: Mika Martikainen Date: 04.04.2017 08:26 MIKA MARTIKAINEN COACHING PL 226 70101, Kuopio 0408295515 mika@murtokohta.fi INFO "keskivartalojumppa"

Lisätiedot

Polven nivelrikko / tekonivelleikkaus ja eturistisideleikkaus - Testauksen perusteita

Polven nivelrikko / tekonivelleikkaus ja eturistisideleikkaus - Testauksen perusteita Polven nivelrikko / tekonivelleikkaus ja eturistisideleikkaus - Testauksen perusteita Tapani Pöyhönen TtT, ft, liikuntafysiologi Kuntoutus- ja kipupoliklinikka / Kymenlaakson keskussairaala, Kotka Testien

Lisätiedot

LIIKEHALLINNAN ARVIOINTI URHEILIJALLA FOKUKSESSA ALASELKÄ Juha Kois9nen

LIIKEHALLINNAN ARVIOINTI URHEILIJALLA FOKUKSESSA ALASELKÄ Juha Kois9nen LIIKEHALLINNAN ARVIOINTI URHEILIJALLA FOKUKSESSA ALASELKÄ Juha Kois9nen Vastaava urheilufysioterapeuc, OMT Suomen Olympiakomitea, Huippu- urheiluyksikkö Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemia URHEA Kehitysjohtaja

Lisätiedot

CASE 1 65-vuotias nainen, jolla puutuu 2-3 sormet ja 4 sormen mediaalireuna oikeasta yläraajasta. Keskikaularangassa ja scapulan angulus inferiorisella alueella särkyä. Lepo helpottaa jonkun verran kipua.

Lisätiedot

Manuaali. Ortopedisen manuaalisen fysioterapian ainoa ammattilehti Suomessa 2-3/2012

Manuaali. Ortopedisen manuaalisen fysioterapian ainoa ammattilehti Suomessa 2-3/2012 Manuaali Ortopedisen manuaalisen fysioterapian ainoa ammattilehti Suomessa 2-3/2012 2-3 12 www.omt.org Sisältö Manuaali Suomen Ortopedisen Manuaalisen Terapian Yhdistys ry:n jäsenlehti Julkaisija Suomen

Lisätiedot

Taso 3: Liikkeet pienvälineillä InnoSport

Taso 3: Liikkeet pienvälineillä InnoSport 1 / 16 8.10.2009 19:41 Taso 3: Liikkeet pienvälineillä Taso 3: Liikkeet pienvälineillä 3. taso sisältää kehonhallinta harjoitteita erilaisia pienvälineitä hyödyntäen. Mukana harjoitteissa käytetään mm.

Lisätiedot

Auron Liikuntapalvelut

Auron Liikuntapalvelut Auron Liikuntapalvelut Kuntouttavat liikuntaryhmät Terveysliikuntaryhmät Kuntoliikuntaryhmät Löydä itsellesi sopiva liikuntaohjelma ja varaa paikkasi kätevästi netissä: www.auron.fi/liikuntaryhmät Ohjaava

Lisätiedot

Liikkuvuus ja stabiliteetti. 2.1. Koripalloharjoittelun tukitoimet

Liikkuvuus ja stabiliteetti. 2.1. Koripalloharjoittelun tukitoimet Liikkuvuus ja stabiliteetti 2.1. Koripalloharjoittelun tukitoimet Liikkuvuus Liikkuvuuden määrittelyä Kykyä tehdä mahdollisimman laajoja liikkeitä joko omin voimin tai jonkin ulkoisen voiman avustamana

Lisätiedot

Kroonisen alaselkäkivun hoitosuositus (tiivistelmä)

Kroonisen alaselkäkivun hoitosuositus (tiivistelmä) Fysioterapian vaikuttavuus tarkennetulle alaselkävaivaisten alaryhmälle Vesa Lehtola ftomt, TULE-ft:n erik.asiantuntija/ Kotkan OMT-Fysio Jatko-opiskelija/ Itä-Suomen yliopisto Kroonisen alaselkäkivun

Lisätiedot

ALASELKÄKIVUN MEKAANINEN DIAGNOSTIIKKA JA TERAPIA (MDT)

ALASELKÄKIVUN MEKAANINEN DIAGNOSTIIKKA JA TERAPIA (MDT) ALASELKÄKIVUN MEKAANINEN DIAGNOSTIIKKA JA TERAPIA (MDT) Luento fysioterapeuttiopiskelijoille Juha Aho Opinnäytetyö Marraskuu 2012 Fysioterapian koulutusohjelma Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala OPINNÄYTETYÖN

Lisätiedot

Lonkkaortoosit. www.camp.fi

Lonkkaortoosit. www.camp.fi www.camp.fi NewCamp-lonkkaortoosi Tukeva lonkkaortoosi, jossa on alumiinikisko. Ortoosin lantio- ja reisiosat kiinnitetään toisiinsa säädettävällä nivelellä. Mahdollisuus säätää fleksiota ja ekstensiota

Lisätiedot

AVH-potilaan siirtymisen ohjaaminen. TYKS fysioterapia / os.964

AVH-potilaan siirtymisen ohjaaminen. TYKS fysioterapia / os.964 AVH-potilaan siirtymisen ohjaaminen TYKS fysioterapia / os.964 AVH potilaan kuntoutus Ohjataan ja tuetaan potilasta käyttämään voimavarojaan oikein erilaisissa päivittäisissä tilanteissa Tavoitteena on

Lisätiedot

VIRTSANKARKAILU, FYSIOTERAPIAN VAIKUTTAVUUS

VIRTSANKARKAILU, FYSIOTERAPIAN VAIKUTTAVUUS VIRTSANKARKAILU, FYSIOTERAPIAN VAIKUTTAVUUS - FYSIOTERAPEUTIN KÄYTÄNNÖN NÄKEMYS Fysioterapeutti, TtM Minna Törnävä, TAYS ft, erityistason seksuaaliterapeutti (NACS),TtM, TtT-opisk SIDONNAISUUDET KAHDEN

Lisätiedot

Liikehallintakykytestaus

Liikehallintakykytestaus Liikehallintakykytestaus ketteryys, tasapaino ja liikkuvuus Marjo Rinne TtT, tutkija, ft Liikehallintakyky Liikkeen hallintaan vaikuttavia tekijöitä osa selittyy perintötekijöillä, mutta harjoittelulla

Lisätiedot

Tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja tapaturmavammojen vaikutus varusmiehen toimintakykyyn ja myöhempään sairastavuuteen

Tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja tapaturmavammojen vaikutus varusmiehen toimintakykyyn ja myöhempään sairastavuuteen Tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja tapaturmavammojen vaikutus varusmiehen toimintakykyyn ja myöhempään sairastavuuteen Harri Pihlajamäki Professori, ortopedian ylilääkäri Tampereen yliopisto ja Seinäjoen

Lisätiedot

Auron Koulutukset 2015

Auron Koulutukset 2015 Auron Koulutukset 2015 CERM Guide protokollakoulutukset Lannerangan tutkiminen ja terapia alaluokittain Lantion harjoitteet, sisältäen omaharjoitteet Kaularangan tutkiminen ja terapia alaluokittain Niska-hartiarenkaan

Lisätiedot

Ryhti ja perusliikkuminen lähtökohtana

Ryhti ja perusliikkuminen lähtökohtana Ryhti ja perusliikkuminen lähtökohtana - pystyasennon hahmottaminen ja hallinta - kävely juoksu - kyykky - hyppääminen, heittäminen Juha Koskela Pystyasennon hahmottaminen ja hallinta Motorinen homunculus

Lisätiedot

ALASELÄN LIIKEKONTROLLIN HÄIRIÖN YHTEYS LUKIOLAISTEN KOETTUUN OPISKELUKYKYYN

ALASELÄN LIIKEKONTROLLIN HÄIRIÖN YHTEYS LUKIOLAISTEN KOETTUUN OPISKELUKYKYYN Opinnäytetyö (AMK) Fysioterapian koulutusohjelma 2012 Click here to enter text. Kaisla Tuomi ja Sami Vuorinen ALASELÄN LIIKEKONTROLLIN HÄIRIÖN YHTEYS LUKIOLAISTEN KOETTUUN OPISKELUKYKYYN OPINNÄYTETYÖ (AMK)

Lisätiedot

Potilasohje liike- ja liikuntaharjoitteluun polvi- ja lonkkanivelrikossa

Potilasohje liike- ja liikuntaharjoitteluun polvi- ja lonkkanivelrikossa Potilasohje liike- ja liikuntaharjoitteluun polvi- ja lonkkanivelrikossa Hilkka Virtapohja ja Jari Arokoski Lisätietoa 19.2.2007 Nivelrikon seurauksena lihasvoima heikkenee ja nivel jäykistyy. Nivelrikkopotilaiden

Lisätiedot

AKTIVOI KESKIVARTALO. Keskivartalolihasten hallinta ja vahvistaminen Opas yläkouluikäisten tyttöjen lentopallovalmentajille

AKTIVOI KESKIVARTALO. Keskivartalolihasten hallinta ja vahvistaminen Opas yläkouluikäisten tyttöjen lentopallovalmentajille AKTIVOI KESKIVARTALO Keskivartalolihasten hallinta ja vahvistaminen Opas yläkouluikäisten tyttöjen lentopallovalmentajille VALMENTAJALLE Lentopallo vaatii pelaajalta monipuolista kehonhallintaa ja vakautta.

Lisätiedot

Kyynärpään, kyynärvarren, ranteen ja käden liikekontrollihäiriöiden tutkiminen, diagnostisointi ja harjoittaminen

Kyynärpään, kyynärvarren, ranteen ja käden liikekontrollihäiriöiden tutkiminen, diagnostisointi ja harjoittaminen KC Masterclass Kyynärpään, kyynärvarren, ranteen ja käden liikekontrollihäiriöiden tutkiminen, diagnostisointi ja harjoittaminen 20 YEARS OF OPTIMISING MOVEMENT HEALTH MOVE WELL TO LIVE WELL GIVE YOURSELF

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. QEC - Quick Exposure Check Tarkistuslista kuormitustekijöiden arviointiin. Risto Toivonen. Työterveyslaitos -

Hyvinvointia työstä. QEC - Quick Exposure Check Tarkistuslista kuormitustekijöiden arviointiin. Risto Toivonen. Työterveyslaitos - Hyvinvointia työstä QEC - Quick Exposure Check Tarkistuslista kuormitustekijöiden arviointiin Risto Toivonen Quick Exposure Checklist QEC on liikuntaelimistön kuormituksen arviointiin suunniteltu 1, nopeakäyttöinen

Lisätiedot

TESTAUSOPAS NISKAN LIIKEHÄIRIÖIDEN TUTKIMISEEN. Shirley Sahrmannin Movement System Balance -protokollan mukaisesti

TESTAUSOPAS NISKAN LIIKEHÄIRIÖIDEN TUTKIMISEEN. Shirley Sahrmannin Movement System Balance -protokollan mukaisesti TESTAUSOPAS NISKAN LIIKEHÄIRIÖIDEN TUTKIMISEEN Shirley Sahrmannin Movement System Balance -protokollan mukaisesti Päivi Lehtinen ja Aino Tuomi Lahden ammattikorkeakoulu Fysioterapian koulutusohjelma Kevät

Lisätiedot

Lonkan tekonivel. Fysioterapiaohjeet

Lonkan tekonivel. Fysioterapiaohjeet Fysioterapia Lonkan tekonivel Fysioterapiaohjeet Seinäjoen keskussairaala, fysioterapia Koskenalantie 18 60220 Seinäjoki Puhelin 06 415 4939 Sähköposti: etunimi.sukunimi@epshp.fi Fysioterapia 2 (11) Lukijalle

Lisätiedot

Nimi Henkilötunnus Päivämäärä

Nimi Henkilötunnus Päivämäärä WOMAC-KYSELYLOMAKE 1 (5) Nimi Henkilötunnus Päivämäärä OHJTA KYSELYYN VASTAAVALLE Osissa A, B ja C kysymykset esitetään seuraavassa muodossa. Vastatkaa merkitsemällä rasti ( X ) vaakasuoralle viivalle.

Lisätiedot

ALARAAJOJEN PITUUSERON ARVIOINTI

ALARAAJOJEN PITUUSERON ARVIOINTI 32 ALARAAJOJEN PITUUSERON ARVIOINTI LUKIJALLE 2 7 MUISTIINPANOT 31 Tämä opas sisältää tietoa alaraajojen pituuseron arviointimenetelmistä. Arviointimenetelmät on jaettu rakenteellisen ja toiminnallisen

Lisätiedot

Auronin ihmiskokeen tulokset. Yli 85% pystyi vähentämään särkylääkkeiden käyttöä.

Auronin ihmiskokeen tulokset. Yli 85% pystyi vähentämään särkylääkkeiden käyttöä. Auronin ihmiskokeen tulokset. Yli 85% pystyi vähentämään särkylääkkeiden käyttöä. Auron julisti sodan turhia lääkkeitä vastaan syksyllä 2016. Todistaaksemme fysioterapian tehon yhdistettynä etävalmennukseen

Lisätiedot

FOAM ROLLER MOBILISOINNIT WWW.MONKEYMOBILITY.NET

FOAM ROLLER MOBILISOINNIT WWW.MONKEYMOBILITY.NET FOAM ROLLER MOBILISOINNIT WWW.MONKEYMOBILITY.NET Mobilisointitekniikat Näitä tekniikoita voit soveltaa lähes jokaiseen lihakseen. Tekniikat on sovellettu erilaisista mekaanisista hierontatekniikoista,

Lisätiedot

Polven nivelrikko. Potilasohje. www.eksote.fi

Polven nivelrikko. Potilasohje. www.eksote.fi Polven nivelrikko Potilasohje www.eksote.fi Sisällys Hyvä nivelrikko-oireinen... 3 Nivelrikon vaikutuksia... 3 Tietoa nivelrikosta ja harjoittelun vaikutuksista... 4 Mitä nivelrikko on... 4 Harjoittelulla

Lisätiedot

Niska-, hartia- ja selkäkipu. Jaro Karppinen, OY & TTL Potilaasta kuntoutujaksi - kuntoutujasta pärjääjäksi seminaari, Biomedicum 16.2.

Niska-, hartia- ja selkäkipu. Jaro Karppinen, OY & TTL Potilaasta kuntoutujaksi - kuntoutujasta pärjääjäksi seminaari, Biomedicum 16.2. Niska-, hartia- ja selkäkipu Jaro Karppinen, OY & TTL Potilaasta kuntoutujaksi - kuntoutujasta pärjääjäksi seminaari, Biomedicum 16.2.2016 Systematic Analysis of the Global Burden of Diseases in 2013 Rank

Lisätiedot

Selkäkipupotilaan diagnostinen selvittely. Jaro Karppinen, professori, OY

Selkäkipupotilaan diagnostinen selvittely. Jaro Karppinen, professori, OY Selkäkipupotilaan diagnostinen selvittely Jaro Karppinen, professori, OY Mistä selkäkipu johtuu? Vakava tai spesifi Vakava tauti Spesifinen tauti välilevytyrä spondylartropatiat traumat ym. Epäspesifi

Lisätiedot

Kennelliiton selkäkuvaukset

Kennelliiton selkäkuvaukset Kennelliiton selkäkuvaukset E L T A N U L A P P A L A I N E N H E L S I N G I N Y L I O P I S T O S A K S A N P A I M E N K O I R A L I I T O N K A S V A T T A J A P Ä I V Ä 1 6. 1 1. 2 0 1 3 Nyyssönen

Lisätiedot

Toimintakykytestien tulosten tulkinta

Toimintakykytestien tulosten tulkinta Toimintakykytestien tulosten tulkinta ASKO-hanke Erkka Huhtinen & Linnea lahtinen 1/2016 Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Fysioterapian tutkinto-ohjelma 1 Sisältö Johdanto... 2 1 SPPB-testin tulosten

Lisätiedot

Nivelrikko ja liikunta - Mikä on hyväksi? Hanna Jungman Fysioterapeutti Aluesuunnittelija, Suomen Nivelyhdistys

Nivelrikko ja liikunta - Mikä on hyväksi? Hanna Jungman Fysioterapeutti Aluesuunnittelija, Suomen Nivelyhdistys Nivelrikko ja liikunta - Mikä on hyväksi? Hanna Jungman Fysioterapeutti Aluesuunnittelija, Suomen Nivelyhdistys Liikunta ja tule-sairaudet Lääketieteessä juuri millään ei ole yhtä vahva näyttö kuin liikunnan

Lisätiedot

ALASELKÄKIVUN ENNALTAEHKÄISY URHEILUKOULUN VARUSMIESPALVELUKSESSA OPAS VARUSMIEHILLE

ALASELKÄKIVUN ENNALTAEHKÄISY URHEILUKOULUN VARUSMIESPALVELUKSESSA OPAS VARUSMIEHILLE ALASELKÄKIVUN ENNALTAEHKÄISY URHEILUKOULUN VARUSMIESPALVELUKSESSA OPAS VARUSMIEHILLE SISÄLLYSLUETTELO 1. Etuketjun avaus 2. Takaketjun avaus 3. Sivuketjun avaus 4. Kiertolinjan avaus 5. Sivuketjun avaus

Lisätiedot

BAKASANA ELI KURKIASENTO ON YKSI TUNNETUIMMISTA SELÄN KIERTO, SAADAAN VÄHEMMÄN TUNNETTU PARSVA (SIVU) HALLINNAN JA SYVIEN VATSALIHASTEN TYÖSKENTELYN

BAKASANA ELI KURKIASENTO ON YKSI TUNNETUIMMISTA SELÄN KIERTO, SAADAAN VÄHEMMÄN TUNNETTU PARSVA (SIVU) HALLINNAN JA SYVIEN VATSALIHASTEN TYÖSKENTELYN KAKSITOISTA Sivuttainen kurki BAKASANA ELI KURKIASENTO ON YKSI TUNNETUIMMISTA KÄSITASAPAINOASENNOISTA. KUN BAKASANAAN LISÄTÄÄN SELÄN KIERTO, SAADAAN VÄHEMMÄN TUNNETTU PARSVA (SIVU) BAKASANA. KÄSITASAPAINOASANAT

Lisätiedot

Ikääntyminen ja fyysinen harjoittelu: Tutkitusta tiedosta käytäntöön

Ikääntyminen ja fyysinen harjoittelu: Tutkitusta tiedosta käytäntöön Liikuntalääketieteen päivät 2015 Ikääntyminen ja fyysinen harjoittelu: Tutkitusta tiedosta käytäntöön Sarianna Sipilä Gerontologian tutkimuskeskus Terveystieteiden laitos Jyväskylän yliopisto MIKSI? Ikääntyvien

Lisätiedot

Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus

Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus Urho Kujala Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Liikuntalääketieteen professori Terveystieteiden yksikkö, Liikuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto urho.m.kujala@jyu.fi

Lisätiedot

Avaavat asennot. Isanoora Leppäsalo Lahden ammattikorkeakoulu Fysioterapian koulutusohjelma

Avaavat asennot. Isanoora Leppäsalo Lahden ammattikorkeakoulu Fysioterapian koulutusohjelma Avaavat asennot Isanoora Leppäsalo Lahden ammattikorkeakoulu Fysioterapian koulutusohjelma Opas on tehty yhteistyössä toimeksiantaja Toiminimi OMTfysioterapeutti Anu Kaksosen kanssa. Opas on tarkoitettu

Lisätiedot

Kuntouttamalla työtehoa ja työkykyä Huolehdi itsesi ja työntekijöittesi hyvinvoinnista

Kuntouttamalla työtehoa ja työkykyä Huolehdi itsesi ja työntekijöittesi hyvinvoinnista Kuntouttamalla työtehoa ja työkykyä Huolehdi itsesi ja työntekijöittesi hyvinvoinnista Palveleva Helsinki - seminaari 26.11.2009 Juha Koistinen, Fysioterapeutti, OMT, toimitusjohtaja Fysioterapiakeskus

Lisätiedot

Kyynärnivelestä. Pekka Anttila ft OMT 21.03.2014 Oulu. Pan-14

Kyynärnivelestä. Pekka Anttila ft OMT 21.03.2014 Oulu. Pan-14 Kyynärnivelestä Pekka Anttila ft OMT 21.03.2014 Oulu Pan-14 Kyynärnivel 1. Humero-ulnaarinivel Lepoasento: 70º fleksio ja 10º supinaatio. Lukkoasento: Max. ekstensio ja supinaatio. 2. Humero-radiaalinivel

Lisätiedot

HANKI KESTÄVÄ KESKIVARTALO SELKÄSI TUEKSI!

HANKI KESTÄVÄ KESKIVARTALO SELKÄSI TUEKSI! Miesten jumppaopas HANKI KESTÄVÄ KESKIVARTALO SELKÄSI TUEKSI! TÄSMÄLIIKUNTAA KESKIVARTALOON 2-3 kertaa viikossa 15 min. päivässä HARJOITTELE KEHOLLESI HYVÄ PERUSTA rankasi pysyy hyvässä ryhdissä ja löydät

Lisätiedot

Niklas Seppälä. Jobergo hyvinvointisovellus: Motorisen kontrollin harjoitteiden käytettävyystestaus

Niklas Seppälä. Jobergo hyvinvointisovellus: Motorisen kontrollin harjoitteiden käytettävyystestaus Niklas Seppälä Jobergo hyvinvointisovellus: Motorisen kontrollin harjoitteiden käytettävyystestaus Fysioterapian koulutusohjelma 2016 Jobergo hyvinvointisovellus: Motorisen kontrollin harjoitteiden käytettävyystestaus

Lisätiedot

Fysioterapia ja osteopatia hevosille

Fysioterapia ja osteopatia hevosille Fysioterapia ja osteopatia hevosille HYVINVOIVA HEVONEN LUENTOSARJA 17.11.2015 CYPIS, ESPOO TMI Selma Piha 1 Potilaana hevonen vs. ihminen Anatomia yllättävän sama Eroissa näkyy toimintatavat Hevosen toiminnassa

Lisätiedot

Lajit, ohjeet, pisteytys ja standardit.

Lajit, ohjeet, pisteytys ja standardit. Lajit, ohjeet, pisteytys ja standardit. Laji 2. 2.1 10 Kierrosta aikaa vastaan (12min aikaraja) 100 m soutu 15 ilmakyykky 10 laatikon yli hyppy (60cm/50cm) 2.2 7: toiston takakyykky maksimi (6min aikaraja)

Lisätiedot

Kehon alaosan tekniikat

Kehon alaosan tekniikat Kehon alaosan tekniikat 85 Kuva 5.1g Suoran jalan nosto (liikelaajuuden tarkistus) Ennen kuin aloitat venytyksen, on tärkeää tiedostaa sopiva tavoite, johon hoidolla tähdätään. Tavoite: Arvioidaan alkutilanteen

Lisätiedot

Kuntopalloharjoituksia

Kuntopalloharjoituksia Kuntopalloharjoituksia Alhaalta ylös Laskeudu kyykkyyn selkä ja yläraajat suorina. Ponnista jaloilla tehokkaasti ylöspäin. Ajoita yläraajojen liike ja pallon heitto ponnistuksen loppuvaiheeseen. Ota pallo

Lisätiedot

Nuoren niska-hartiakipu

Nuoren niska-hartiakipu Nuoren niska-hartiakipu Jari Arokoski, prof. fysiatrian erikoislääkäri HYKS fysiatrian klinikka / Helsingin yliopisto Esityksen sisältö Epidemiologiaa Niskahartiakäsite Etiologia Nuoren niska-hartiakipuun

Lisätiedot

Tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja tapaturmavammojen vaikutus varusmiehen toimintakykyyn ja myöhempään sairastavuuteen

Tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja tapaturmavammojen vaikutus varusmiehen toimintakykyyn ja myöhempään sairastavuuteen Tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja tapaturmavammojen vaikutus varusmiehen toimintakykyyn ja myöhempään sairastavuuteen Mickael Parviainen LT, kirurgi, ortopedi Esityksen sisältö Aineiston kuvaus Varusmiespalvelun

Lisätiedot

Lonkan tekonivel. Fysioterapiaohjeet

Lonkan tekonivel. Fysioterapiaohjeet Fysioterapia Lonkan tekonivel Fysioterapiaohjeet Seinäjoen keskussairaala, fysioterapia Koskenalantie 18 60220 Seinäjoki Puhelin 06 415 4939 Sähköposti: etunimi.sukunimi@epshp.fi Fysioterapia 2 (9) Lukijalle

Lisätiedot

Selkäkipupotilaan mittaaminen ja

Selkäkipupotilaan mittaaminen ja Selkäkipupotilaan mittaaminen ja PTA-mittauksen esittely Vesa Lehtola ftomt, TtM / Kotkan OMT-Fysio Jatko-opiskelija / Itä-Suomen yliopisto Esityksen sisältö Selkävaivan taustatekijät Mittausten yleisesittely

Lisätiedot

Katsaus fysioterapeutin suoravastaanottotyöhön

Katsaus fysioterapeutin suoravastaanottotyöhön Katsaus fysioterapeutin suoravastaanottotyöhön 23.11.2018 AVOKUNTOUTUS Aikuisten fysio- ja toimintaterapia Lasten fysio- ja ja toimintaterapia Erityiskoulut Apuvälineyksikkö Lääkinnällisen kuntoutuksen

Lisätiedot

Kirjalliset ohjeet Kulkureiden jumppaliikkeistä

Kirjalliset ohjeet Kulkureiden jumppaliikkeistä Kirjalliset ohjeet Kulkureiden jumppaliikkeistä 1. Hartiat ja yläselkä Olkapäiden pyörittely. Pyörittele olkapäitä rennosti eteenja taaksepäin. Varo, ettet jännitä liikaa hartioita. Hartioiden pyörittelyjen

Lisätiedot

TerveysInfo. Joogaa pehmeämmin Joogaliikkeitä Three Minute Egg joogatiiltä apuna käyttäen.

TerveysInfo. Joogaa pehmeämmin Joogaliikkeitä Three Minute Egg joogatiiltä apuna käyttäen. TerveysInfo Hoida itse niskaasi Tietoa niska hartiakivuista ja niiden syistä. Vinkkejä ja täsmäliikkeitä niska hartiaseudun kipujen hoitoon ja ehkäisyyn. Oppaan hinta on 0,80 euroa/kpl (yli 100 kpl tilaus

Lisätiedot

VALUE IN CARING VAIVATONTA JA TEHOKASTA ASENTOHOITOA

VALUE IN CARING VAIVATONTA JA TEHOKASTA ASENTOHOITOA VALUE IN CARING VAIVATONTA JA TEHOKASTA ASENTOHOITOA VAKAUS TURVALLISUUS RENTOUTUMINEN ALENTUNUT TONUS ALENTUNUT ÄRSYTYS PAREMPI LEVON JA UNEN LAATU PALAUTUMINEN PARANTUNUT RUOANSULATUS TEHOKKAAMPI PARANEMINEN

Lisätiedot

Olkapään sairauksien kuntoutus

Olkapään sairauksien kuntoutus Hyvinvointia työstä Olkapään sairauksien kuntoutus Esa-Pekka Takala Dos., ylilääkäri 16.2.2016 Työterveyslaitos E-P Takala:Olkapään sairauksien kuntous www.ttl.fi 2 Esa-Pekka Takala Sidonnaisuudet LKT,

Lisätiedot

Hyvä liikehallinta suojaa vammoilta

Hyvä liikehallinta suojaa vammoilta Hyvä liikehallinta suojaa vammoilta Kuva: Mika Hilska Irja Lahtinen Tutkimuskoordinaattori Fysioterapeutti Tampereen Urheilulääkäriasema 350 000 liikuntavammaa / vuosi Parkkari et. al. 1 Miksi liikuntavammojen

Lisätiedot

Lonkan pinnoitetekonivelleikkaus. Fysioterapiaohjeet

Lonkan pinnoitetekonivelleikkaus. Fysioterapiaohjeet Lonkan pinnoitetekonivelleikkaus Fysioterapiaohjeet LONKAN PINNOITETEKONIVELLEIKKAUKSEN JÄLKEINEN KUNTOUTUS Lonkan pinnoitetekonivelleikkauksen tarkoituksena on parantaa liikkumis-, työ- ja toimintakykyä

Lisätiedot

Toiminnallisen kehonhallintaharjoittelun yhteys selkäkipuisen toimintakykyyn

Toiminnallisen kehonhallintaharjoittelun yhteys selkäkipuisen toimintakykyyn Saimaan ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Lappeenranta Fysioterapia Elina Syrjänen, Tiia Kotajärvi Toiminnallisen kehonhallintaharjoittelun yhteys selkäkipuisen toimintakykyyn Opinnäytetyö 2016

Lisätiedot

Alkulämmittelyohjelma

Alkulämmittelyohjelma Alkulämmittelyohjelma Terve Futaaja 2 Johdanto Tämä alkulämmittelyohjelma on suunniteltu Terve Futaaja - tutkimusta varten. Tutkimus on UKK-instituutissa toimivan Tampereen Urheilulääkäriaseman hanke,

Lisätiedot

Miten elämänhallintaa voi mitata?

Miten elämänhallintaa voi mitata? Miten elämänhallintaa voi mitata? Varsinais-Suomen XII Yleislääkäripäivä 11.5.2016 Päivi Korhonen Terveenä pysyy parhaiten, jos: Ei tupakoi Liikkuu 30 min 5 kertaa viikossa Syö terveellisesti Ei ole ylipainoinen

Lisätiedot

Sääriamputoitu: Supista lihaksia niin, että kuvittelet koukistavasi ja ojentavasi nilkkaa.

Sääriamputoitu: Supista lihaksia niin, että kuvittelet koukistavasi ja ojentavasi nilkkaa. 3-4 viikkoa amputaatiosta: silikonituppihoito Erityisesti alkuvaiheessa amputoitua raajaa tulisi harjoittaa päivittäin useita kertoja. Amputaatiotynkä tarvitsee aktiivisia lihassupistuksia verenkierron

Lisätiedot

ASUINKERROSTALON ÄÄNITEKNISEN LAADUN ARVIOINTI. Mikko Kylliäinen

ASUINKERROSTALON ÄÄNITEKNISEN LAADUN ARVIOINTI. Mikko Kylliäinen ASUINKERROSTALON ÄÄNITEKNISEN LAADUN ARVIOINTI Mikko Kylliäinen Insinööritoimisto Heikki Helimäki Oy Dagmarinkatu 8 B 18, 00100 Helsinki kylliainen@kotiposti.net 1 JOHDANTO Suomen rakentamismääräyskokoelman

Lisätiedot

T-1001. Peck-Deck -rintaprässi. Säädöt: istuimen korkeus ja oteleveys Mitat: P 102 L 105 K 167 Painopakka: 80 kg

T-1001. Peck-Deck -rintaprässi. Säädöt: istuimen korkeus ja oteleveys Mitat: P 102 L 105 K 167 Painopakka: 80 kg T-1001 Peck-Deck -rintaprässi Säädöt: istuimen korkeus ja oteleveys Mitat: P 102 L 105 K 167 T-1002 Rintapunnerruskone Säädöt: istuimen korkeus Erityistä: luonnollisesti kaareva liikerata, tasa- tai vuorotahtiin

Lisätiedot

Level 2 Movement Efficiency for Neck and Shoulder

Level 2 Movement Efficiency for Neck and Shoulder Level 2 Movement Efficiency for Neck and Shoulder ( Niskan ja olkanivelen koko liikerata ja hallittu liikkuvuus: pinnalliset stabiloivat lihakset ja pinnalliset mobilisoivat lihakset) MOVE WELL TO LIVE

Lisätiedot

Pysyvä työkyvyttömyys riskitekijöiden varhainen tunnistaminen: voiko kaksostutkimus antaa uutta tietoa?

Pysyvä työkyvyttömyys riskitekijöiden varhainen tunnistaminen: voiko kaksostutkimus antaa uutta tietoa? Annina Ropponen TerveSuomi-seminaari 24.5.202 Pysyvä työkyvyttömyys riskitekijöiden varhainen tunnistaminen: voiko kaksostutkimus antaa uutta tietoa? Ergonomia ja kaksoset? Pysyvä työkyvyttömyys?? Tutkimusryhmä

Lisätiedot

Käytä sitä kättä. Opas pareettisen yläraajan terapeuttiseen harjoitteluun. Lisätietoa: www.aivoliitto.fi www.sydänliitto.fi. www.kaypahoito.

Käytä sitä kättä. Opas pareettisen yläraajan terapeuttiseen harjoitteluun. Lisätietoa: www.aivoliitto.fi www.sydänliitto.fi. www.kaypahoito. Oppaan ovat tuottaneet fysioterapeuttiopiskelijat Lasse Hytönen ja Petteri Lemmetyinen opinnäytetyönä Mikkelin Ammattikorkeakoulussa Savonlinnassa yhteistyössä Kruunupuisto Punkaharjun Kuntoutuskeskuksen

Lisätiedot

AVH potilaan asentohoidot. Tyks Neurologian klinikka Fysioterapia

AVH potilaan asentohoidot. Tyks Neurologian klinikka Fysioterapia AVH potilaan asentohoidot Tyks Neurologian klinikka Fysioterapia Tavoitteena on saada luotua potilaan toimintakyvyn itsenäistymiseen tähtäävä yhdenmukainen ohjaustapa, jonka toteuttamiseen osallistuvat

Lisätiedot

Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen

Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen LT, psykiatrian dosentti, Helsingin yliopisto Ylilääkäri, yksikön päällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos; Mielenterveys ja päihdepalvelut osasto;

Lisätiedot

Kenguru 2012 Junior sivu 1 / 8 (lukion 1. vuosi)

Kenguru 2012 Junior sivu 1 / 8 (lukion 1. vuosi) Kenguru 2012 Junior sivu 1 / 8 Nimi Ryhmä Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

Prepared by: Tanja Viitamäki Date: :03

Prepared by: Tanja Viitamäki Date: :03 TLPT102018 Prepared by: Tanja Viitamäki Date: 13.04.2019 05:03, GPF Alataljasoutu Laite nro1. Hyvässä ryhdissä, olkapäät alhaalla tuo kyynärpäät läheltä kylkiä koukkuun ja rutista lapaluut "yhteen". GPF

Lisätiedot

Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento , Oulu

Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento , Oulu Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento 12.11.2016, Oulu TUKI- JA LIIKUNTAELIMISTÖN SAIRAUDET (TULES) Professori Jaro Karppinen TUKI- JA LIIKUNTAELIMISTÖ Tuki- ja liikuntaelimistöön kuuluvat

Lisätiedot

URHEILIJAN ILTA Jarkko Räsänen TtM, ft, Palveluvastaava

URHEILIJAN ILTA Jarkko Räsänen TtM, ft, Palveluvastaava URHEILIJAN ILTA 3.10.2017 Jarkko Räsänen TtM, ft, Palveluvastaava PÄÄTEEMAT Polvi ei ole syyllinen Suoralla tiellä ei voi oikaista Maltti on valttia Lopussa kiitos seisoo 2 VAMMOISTA KARKEASTI Akuutit

Lisätiedot

YLÄASTEIKÄISTEN NUORTEN NISKA-HARTIASEUDUN JA ALASELÄN VAIVAT

YLÄASTEIKÄISTEN NUORTEN NISKA-HARTIASEUDUN JA ALASELÄN VAIVAT YLÄASTEIKÄISTEN NUORTEN NISKA-HARTIASEUDUN JA ALASELÄN VAIVAT opas ennaltaehkäisyyn ja hoitoon Anne Konttila & Marjaana Kylmämaa Tervehdys! Nuorten niska-hartiaseudun ja alaselän vaivat ovat yleistyneet

Lisätiedot

SISÄLTÖ: JOHDANTO 5 Tunne vartalosi paremmin ja harjoittele tehokkaammin 6 Vallitseva mesomorfologinen kehitys: mesomorfologinen tyyppi 7 Vallitseva endomorfologinen kehitys; endomorfologinen tyyppi 8

Lisätiedot

Level 1 Solutions for Movement Impairments of the Neck and Shoulder

Level 1 Solutions for Movement Impairments of the Neck and Shoulder Level 1 Solutions for Movement Impairments of the Neck and Shoulder ( Niskan ja olkapään liikekontrollihäiriöt liikesuunta) MOVE WELL TO LIVE WELL GIVE YOURSELF THE BEST ADVANTAGE MOVE BETTER - DO MORE

Lisätiedot

Terveystalo Kamppi Fysion fysioterapeutit

Terveystalo Kamppi Fysion fysioterapeutit Terveystalo Kamppi Fysion fysioterapeutit Sasu Setälä, vastaava fysioterapeutti - Alaraaja-analyysi ja yksilölliset tukipohjalliset - Alaraajaleikkausten jälkeinen kuntoutus Mikko Eerola, fysioterapeutti

Lisätiedot

OLKAPOTILAAN FYSIOTERAPIA. TYKS ARTRO Asiantuntijapalvelut ft Pia Kalpamaa

OLKAPOTILAAN FYSIOTERAPIA. TYKS ARTRO Asiantuntijapalvelut ft Pia Kalpamaa OLKAPOTILAAN FYSIOTERAPIA TYKS ARTRO Asiantuntijapalvelut ft Pia Kalpamaa KUORMITTUNEISUUS TYÖKUORMITUS TAPATURMAT ONNISTUNUT FYSIOTERAPIA Fysioterapian ajoitus 1. Akuutti trauman jälkeen Fysioterapia

Lisätiedot

Postoperatiivisen i peroneushermovaurion hoitokäytännöistä Suomen endoproteesihoitajat ry. Tietoja ja ajatuksia tekonivelpotilaan hoidosta 19.- 21.4.2007 Katri Patteri fysioterapeutti Tekonivelsairaala

Lisätiedot

TYTTÖJEN TAITORYHMÄT - tytöt 7-12 vuotta Jyväskylän Voimistelijat-79

TYTTÖJEN TAITORYHMÄT - tytöt 7-12 vuotta Jyväskylän Voimistelijat-79 TYTTÖJEN TAITORYHMÄT - tytöt 7-12 vuotta Jyväskylän Voimistelijat-79 Taitoryhmät ovat harrasteryhmien ja kilparyhmien välissä olevia ryhmiä, joissa harjoitellaan jo tavoitteellisemmin. Taitoryhmissä voi

Lisätiedot

Sosioekonomiset erot ja terveyspalvelujen saatavuus

Sosioekonomiset erot ja terveyspalvelujen saatavuus Sosioekonomiset erot ja terveyspalvelujen saatavuus Mahdollisuus käyttää terveydenhuollon palveluita maksukyvystä riippumatta on tärkeä terveyspoliittinen tavoite. Terveyspalvelujen saatavuutta on usein

Lisätiedot

3 = Kolme liikkeen tasoa tai suuntaa

3 = Kolme liikkeen tasoa tai suuntaa -Teoria 1- Toiminnallisuuden 358 koodi 3 = Kolme liikkeen tasoa tai suuntaa Toiminnallinen harjoittelu korostaa liikkeen harjoittelua useammassa tasossa ja suunnassa. Nämä tasot ovat sagitaalitaso, frontaalitaso

Lisätiedot

SI-NIVELEN MOBILISOINTI. Suoliluun anteriorinen, posteriorinen ja kraniaalinen virheasento

SI-NIVELEN MOBILISOINTI. Suoliluun anteriorinen, posteriorinen ja kraniaalinen virheasento SI-NIVELEN MOBILISOINTI Suoliluun anteriorinen, posteriorinen ja kraniaalinen virheasento Jarno Tuomisalo Antti Rintamäki 2014 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO 3 KONTRAINDIKAATIOT 4 SUOLILUUN ANTERIORINEN VIRHEASENTO

Lisätiedot

Lajitekniikka: kuntopiiri

Lajitekniikka: kuntopiiri www.terveysverkko.fi/tietopankki/tyoikaisille Lihaskuntoharjoittelu on terveyden kannalta tärkeää ja sitä suositellaan tehtävän ainakin kaksi kertaa viikossa. Lihaskuntoharjoittelua voit tehdä kuntosalilla,

Lisätiedot

ALASELÄN EPÄSPESIFIT KROONISET KIPUTILAT

ALASELÄN EPÄSPESIFIT KROONISET KIPUTILAT ALASELÄN EPÄSPESIFIT KROONISET KIPUTILAT Ohjeita itsenäiseen toiminnalliseen harjoitteluun Janina Heino Julia Linkomäki Opinnäytetyö Elokuu 2012 Fysioterapian koulutusohjelma TIIVISTELMÄ Tampereen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Olkapääoireisen potilaan hoito perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa

Olkapääoireisen potilaan hoito perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa Olkapääoireisen potilaan hoito perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa Hoitoketjut Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä 30.1.2014 Hoitoketjun tavoite Päivystykselliset

Lisätiedot

HOITAJIEN OPASVIHKO LONKKAMURTUMAPOTILAAN KUNTOUTUMISTA TUKEVAAN HOITOTYÖHÖN

HOITAJIEN OPASVIHKO LONKKAMURTUMAPOTILAAN KUNTOUTUMISTA TUKEVAAN HOITOTYÖHÖN HOITAJIEN OPASVIHKO LONKKAMURTUMAPOTILAAN KUNTOUTUMISTA TUKEVAAN HOITOTYÖHÖN Jokitalo Marjaana, Mäkitaavola Anna-Lena, Söderlund Sanna & Tervaniemi Satu SISÄLLYSLUETTELO KUNTOUTUMINEN... 3 KORJAUSMATERIAALIT...

Lisätiedot

046 7101466 046 7101362 UKK

046 7101466 046 7101362 UKK TerveysInfo niska 55+ kuntosaliharjoittelu : lisää voimaa, liikettä ja kehon hallintaa 55+ kuntosaliharjoittelu on liikkumiskykyä edistävä harjoitusohjelma kuntosalilaitteilla. Tavoitteena on kehittää

Lisätiedot

Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet InnoSport

Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet InnoSport 1 / 7 8.10.2009 19:29 Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet 2. taso koostuu lattiatasossa tehtävistä perusharjoitteista. Kaikki harjoitteet tehdään oman kehon painoa

Lisätiedot

Manuaalinen terapia ja terapeuttinen harjoittelu hengitysvajepotilailla Fysioterapeutti Eveliina Nieminen

Manuaalinen terapia ja terapeuttinen harjoittelu hengitysvajepotilailla Fysioterapeutti Eveliina Nieminen Manuaalinen terapia ja terapeuttinen harjoittelu hengitysvajepotilailla 5.10.2016 Fysioterapeutti Eveliina Nieminen Manuaalisen terapian ja harjoittelun tavoitteena on O - ylläpitää/ lisätä rintakehän,

Lisätiedot

SUOMEN VOIMISTELULIITTO

SUOMEN VOIMISTELULIITTO NUOREN URHEILIJAN KASVU- JA KEHITYS RISKIT JA MAHDOLLISUUDET Harri Hakkarainen Urheilulääkäri- ja valmentaja Kasvun ja kehityksen jaomelua Rakenteellinen kasvu Koko, pituus, paino, raajojen suhteet jne.

Lisätiedot