Vuonislahti. Peräseinäjoki Reino Kuivalainen KYLÄMATKAILUN KEHITTÄMINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuonislahti. Peräseinäjoki 29.10.2009 Reino Kuivalainen KYLÄMATKAILUN KEHITTÄMINEN"

Transkriptio

1 Vuonislahti Vuoden 2002 Kylä Peräseinäjoki Reino Kuivalainen KYLÄMATKAILUN KEHITTÄMINEN Vuonislahti

2 OSUUSKUNTA VUONIS VUONISLAHDEN KYLÄSEURA RY KYLÄMATKAILUN RAAMIT Yhteistoimintaa Verkottumista Ammattimaista toimintaa! Kylän kehittämistä ja sen elinkeinotoiminnan voimistamista Pienipiirteistä Ihmisen kokoista Notkeaa Nopeaa Hyvällä yhteistoiminnalla voimakasta! Vuonislahtelaiset ovat lähteneet jo vuosia sitten vahvasti rakentamaan tulevaisuuttaan.

3 KYLÄMATKAILUN RAAMIT Kylämatkailun ytimessä ovat matkailuyrittäjät, kyläpalvelut täydentävät palvelutarjontaa. Matkailuun liittyy kyläkokonaisuus ihmisineen, ympäristöineen siis koko kylän elämänmeno. KYLÄMATKAILUN RAAMIT

4 VUONIS KYLÄMATKAILU Vuonislahden kylämatkailun juuret ovat kestikievariajassa ja ne vahvistuivat noin 100 vuotta sitten Kolin matkailullisen löytymisen ja karelianismin aikana. Rautatien tulolla v oli suuri merkitys kylälle! Mielestäni kylämatkailu sijoittuu maatilamatkailun ja kaupunkilomailun välimaastoon. Se on monipuolisempi kuin maatilamatkailutuotteet ja se on pienirakenteisempi kuin kaupunkilomailu!

5 KYLÄMATKAILUN RAAMIT VUONIS KYLÄMATKAILU Vuonislahden kehittyminen rakentuu vahvasti Kolin ja Pielisen vetovoimaan. Tietoinen strategia nojaa matkailun kehittämiseen osana Kolin aluetta. Vuonislahti tuottaa Kolille kylämatkailupalveluita, joissa alueelle ominaisilla kulttuurituotteilla on vahva merkitys. Kylämatkailu on yhteistoimintaa ja verkottumista. Se on kuin soitin, jonka jokainen kieli tulee olla yhteiseen sävellajiin viritetty!

6 OSUUSKUNTA KEHYKSENÄ Vuonis-kylämatkailuverkosto on edelläkävijä! Oli syntynyt tarve yhtenäistää ja vahvistaa varsin pienipiirteitä ja sirpalemaista matkailutarjontaa Pienuus hukuttaa laadukkaankin toiminnan. Halu päästä vaikuttamaan matkailunkehitykseen. Hanketyölle toiminnallinen perusta ja uskottava kokonaisuus isompiin pöytiin!. Matkailutarjonta monipuolisemmaksi - paketit

7 OSUUSKUNTA - MALLI Osuuskunta kehyksenä Matkailuyritykset ja toimijat 16 hlöä perustivat vuonna 1995 osuuskunnan: * henkilöjäsenet * ääni/hlö, siis demokraattinen NYT 29 henkilöjäsentä edustaa vankkaa osaajajoukkoa ja 22 matkailua harjoittavaa yritystä taikka toimijaa. Laatuluokitus LAATU1000 Rekisteröity matkanjärjestäjä v Kolin Matkailuyhdistys ry:n jäsen Kylämatkailusta haetaan nyt uutta potkua toimintaan! Kylämatkailu on ihmisen kokoista, jonka menon matkailija tuntee hallitsevansa. Paketti voi rakentua lomalla vierailijan ohjelman mukaan taikka erityisesti ryhmille varmemmin mittatilaustyönä

8 Osuuskunta kehyksenä OSUUSKUNTA MALLI toimintatapa Osuuskunta markkinoi, mainostaa, kokoaa, paketoi ja edustaa!! 3 tai useamman jäsenyrityksen paketti tehdään osuuskunnan nimissä. Osuuskunta maksaa jäsenilleen työn suhteessa korvauksen. Pääosa matkailutoiminnasta tapahtuu kuitenkin yksittäisten jäsen yritysten kautta. Kylän menneisyys, tarinat, tavat ja tunnelma rakentuu ihmisten kontaktien kautta. Osaavalla palvelulla ja hyvillä tuotteilla se voi tuoda menestystä!

9 Karavaanari, lomamökkiläinen taikka vaikkapa satunnainen kiertomatkailija voi kylämatkailukylällä tuntea olevansa yksi kyläläisistä ja samaistua menoon! Ryhmämatkailijalle kylämatkailu voi avata kylä- ja maaseutukulttuuria.

10 Paletti muodostuu yrityksistä, kyläpalveluista ja ihmisistä! Kylämatkailun ei tarvitse olla pelkästään hurjaa menoa taikka sirkustemppuja!

11 Vuonis-kylämatkailuverkosto TARJONTA TARJONTA Verkosto toimii moniosaaja -periaatteella Suuret tapahtumat ja tilaisuudet Koulutustapahtumat ja opintomatkat Monimuotoiset matkailuohjelmat Yhteistoimijana kylän ja sen palveluiden ja yhteisöjen kanssa. Osuuskunta Vuonis SF-Caravan Pielisen Karjala Vuonislahden kyläseura ry Vuonislahden Taiteilijatalo ry

12 Ongelmia ja haasteita! Yhteistyö tulisi tuntea antamisena ja saamisena! Nopeat voitot tuhkimotarinoita! Huono itsetunto kaiken jarruna! Onko suomalainen maaseutu ja sen asukki liian alistettu? Milloin opitaan arvostamaan kylää asumisyksikkönä? Suomalainen maaseutu on kokenut keskittymisen seurauksena kovia. Peruselinkeinot ja palvelut ovat jatkuvan muutoksen kourissa. Edes maaseudulla ei osata arvostaa pienimuotoista ja verkottunutta yritystoimintaa. Uudelle ajattelulle jalansijaa on vaikea löytää!

13 Ongelmia ja haasteita! Yhteiskunnan puristus kovaa ei arvoa omatoimiselle kehitystyölle! Koulut, tiet, sosiaalipalvelut ja terveydenhoito ensimmäisenä liipasimella samalla kun hassataan metsiin miljoonia vesi- ja viemäriputkistoina! Kuinka matkailija löytyy, mistä kriittinen massa saadaan? Kuinka vierailijoita palvellaan, kun kyläinfra on purettu? Mistä löytyy toimijoita ja miten heitä voitaisiin kannustaa!

14 MATKAILUN KEHITTYMISNÄKYMÄT Vuonislahti Koli Pohjoiskarjalaiseen Kolin matkailuveturiin panostetaan (palvelukeskushanke) Yhteyksiä yli Pielisen kehitetään! Kulttuurimatkailuun panostetaan vrt. taiteilijatalo

15 KIITOS! Reino Kuivalainen yrittäjä, toimija

Kylämatkailu Ylä-Karjalan matkailukylät

Kylämatkailu Ylä-Karjalan matkailukylät Kylämatkailu Ylä-Karjalan matkailukylät 29.10.2018 MATKAILU- JA YMPÄRISTÖVALMENNUS ENTRA OY Matkailun valmennus-, asiantuntija- ja kehittämispalvelut yli 30 vuoden kokemuksella. Markkinointipalvelut mm.

Lisätiedot

Kylämatkailu ja Kylään.fi. Porvoo

Kylämatkailu ja Kylään.fi. Porvoo Kylämatkailu ja Kylään.fi Porvoo 9.10.2018 MATKAILU- JA YMPÄRISTÖVALMENNUS ENTRA OY Matkailun valmennus-, asiantuntija- ja kehittämispalvelut yli 30 vuoden kokemuksella. Monipuoliset markkinointipalvelut

Lisätiedot

Vuonislahti KYLÄMATKAILURAPORTTI

Vuonislahti KYLÄMATKAILURAPORTTI Vuonislahti KYLÄMATKAILURAPORTTI 2014 Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen valtakunnallinen koordinaatiohanke on Lomalaidun Ry:n hallinnoima, ja Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoittama

Lisätiedot

Valtakunnallinen kylämatkailuhanke - esimerkkejä ja onnistumisia pilottikylistä.

Valtakunnallinen kylämatkailuhanke - esimerkkejä ja onnistumisia pilottikylistä. Valtakunnallinen kylämatkailuhanke - esimerkkejä ja onnistumisia pilottikylistä. Tiina Perämäki Projektipäällikkö Kylämatkailu Kylämatkailulla tarkoitetaan kylän, kylän matkailuyritysten ja kylän matkailua

Lisätiedot

Palvelupaketit. Uusi selkeämpi hinnoittelu Taltioni palveluihin

Palvelupaketit. Uusi selkeämpi hinnoittelu Taltioni palveluihin Palvelupaketit Uusi selkeämpi hinnoittelu Taltioni palveluihin Mitä Taltionista saa? Vastustamme erillisratkaisuja kannatamme yhteistyötä! Taltioni markkinoi yhteensopivia palveluja käyttäjille ja päättäjille

Lisätiedot

Leaderrahoituksen. yritystuet

Leaderrahoituksen. yritystuet Leaderrahoituksen yritystuet Millainen yritys voi saada leader - tukea Yrityksellä on oltava edellytykset kannattavaan liiketoimintaan Yritystoiminta on päätoimista ja ammattimaista yrityksen on annettava

Lisätiedot

Kyläyleiskaavoituksen koulutustilaisuus. 6. - 7.9.2012 Lieksan Vuonislahdessa

Kyläyleiskaavoituksen koulutustilaisuus. 6. - 7.9.2012 Lieksan Vuonislahdessa Kyläyleiskaavoituksen koulutustilaisuus 6. - 7.9.2012 Lieksan Vuonislahdessa Yleistä Maaseudun maankäytön suunnittelu on tullut ajankohtaiseksi maaseudun alueellisen eriytymisen vuoksi. Kaupunkiseutujen

Lisätiedot

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke Saimaa Geopark valmisteluhanke Geopark Saimaalle -seminaari 4.11. 2014 projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Saimaa geomatkailukohteeksi - miksi? Saimaalla on kansainvälisestikin katsottuna ainutlaatuinen

Lisätiedot

Toimeksiannossa tarkasteltavat asiat

Toimeksiannossa tarkasteltavat asiat Toimeksiannossa tarkasteltavat asiat Vetovoimatekijöiden analyysi Matkailukohteiden toimintaympäristö Tuotetarjonta ja kysyntä Kilpailukyvyn osatekijät Kokonaiskilpailukyky (matkailukonseptin analyysi)

Lisätiedot

Rural Transport Solutions Maaseudun liikenneratkaisut

Rural Transport Solutions Maaseudun liikenneratkaisut Rural Transport Solutions Maaseudun liikenneratkaisut Liikenteen energiankäytön säästömahdollisuudet matkailualalla Jaakko Rintamäki Esityksen rakenne 1. RTS-hankkeen esittely ja käynnistyvät pilotit 2.

Lisätiedot

Kaupunkistrategia

Kaupunkistrategia Elinkeinot Alueiden käytön strategia 2006 Alueiden käytön strategian päivitys 2012 Elinkeinojen kehittämisohjelma 2011-2016 Matkailun kehittämisohjelma 2012 2016 Kaupunkistrategia 2013 2016 Palveluhankintastrategia

Lisätiedot

Porvoolaisten sitoutuminen matkailuun MATKATIETO 2016 EVA HOLMBERG, JARMO RITALAHTI, OLIVIA MIETTINEN & RONJA LEHTINEN

Porvoolaisten sitoutuminen matkailuun MATKATIETO 2016 EVA HOLMBERG, JARMO RITALAHTI, OLIVIA MIETTINEN & RONJA LEHTINEN Porvoolaisten sitoutuminen matkailuun MATKATIETO 2016 EVA HOLMBERG, JARMO RITALAHTI, OLIVIA MIETTINEN & RONJA LEHTINEN Taustaa Matkailijat ovat olleet perinteisesti kiinnostuneita paikallisista kulttuureista,

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN STRATEGIA 2020 TOIMINTAYMPÄRISTÖMME MUUTTUU LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMINTA AJATUS. Sujuvan elämän seutukaupunki - luonnollisesti Lieksa

LIEKSAN KAUPUNGIN STRATEGIA 2020 TOIMINTAYMPÄRISTÖMME MUUTTUU LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMINTA AJATUS. Sujuvan elämän seutukaupunki - luonnollisesti Lieksa strategia 2020 TOIMINTAYMPÄRISTÖMME MUUTTUU LIEKSAN KAUPUNGIN STRATEGIA 2020 Globaalitalous ja kestävä kehitys Lieksa ei ole irrallaan globaalin talouden vaikutuksesta. Uusiutuvien energialähteiden, ylikansallisten

Lisätiedot

kehittämistä 29.9.2014 / YW

kehittämistä 29.9.2014 / YW S t d lli t Sote osana seudullista kehittämistä 29.9.2014 / YW Kehittämisyhtiöiden tavoite SEKESissä 40 jäsentä, henkilökuntaa n.600 Missiona yritysten kehittyminen Tehtävänä toimia niin, että yritystoiminta

Lisätiedot

Venäläiset asiakkaina liiketoiminnan mahdollisuudet ja kompastuskivet

Venäläiset asiakkaina liiketoiminnan mahdollisuudet ja kompastuskivet Venäläiset asiakkaina liiketoiminnan mahdollisuudet ja kompastuskivet Lahti Science Day 11.11.2014 Helena Hatakka, Jaana Loipponen ja Leena Nietosvuori 1 Venäläiset asiakkaina liiketoiminnan mahdollisuudet

Lisätiedot

Luottamus sytyttää - oletko valmis?

Luottamus sytyttää - oletko valmis? 16.03.2016 Jyväskylä PESÄPUU RY Toivo syntyy tekemisestä, pienistä teoista, hiljaisten äänten kuulemisesta, teoista, jotka jättävät toivon jälkiä. Toivo on tie unelmien toteutumiseen. Luottamus sytyttää

Lisätiedot

KOLIN ARVOISESTI. Nyt ja tulevaisuudessa

KOLIN ARVOISESTI. Nyt ja tulevaisuudessa KOLIN ARVOISESTI Nyt ja tulevaisuudessa Kolin arvo-ohjeet 2014 1 HUOLEHDI PARHAASTA LAADUSTA Asetamme riman entistäkin korkeammalle! YRITTÄJÄ Ota omat arvosi näkyväksi osaksi toimintaasi. Kerro ne nettisivuillasi

Lisätiedot

Hämeenlinnan seudun puheenvuoro

Hämeenlinnan seudun puheenvuoro Häme-markkinointi 2.0 Hämeenlinnan seudun puheenvuoro Vanajanlinna 22.2.2010 Kehittämiskeskus Oy Häme Tapio Vekka Hallituksen pj 1 Seudun tulevaisuutta koskevien suunnitelmien yhteenveto MAAKUNTATASO Maakuntaohjelman

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyssektorin edunvalvonta Suomen Yrittäjissä

Sosiaali- ja terveyssektorin edunvalvonta Suomen Yrittäjissä Sosiaali- ja terveyssektorin edunvalvonta Suomen Yrittäjissä Edunvalvonta monipuolista mm. erilaisissa neuvottelukunnissa ja lainsäädäntöhankkeiden yhteydessä Vahvaa asiantuntemusta toimialajärjestöissä

Lisätiedot

Green Care Finland ry Mahdollisuus asiakaslähtöisempään palveluun

Green Care Finland ry Mahdollisuus asiakaslähtöisempään palveluun Green Care Finland ry Mahdollisuus asiakaslähtöisempään palveluun Laura Airaksinen Green Care Finland ry Hyvinkää 21.1.2019 25.1.2019 1 GreenCare Ry GreenCare yhdistyksen katsaus Mahdollisuuksien Green

Lisätiedot

Paikkakunnan vetovoima ja yhteiskuntavastuu. Minna Kurttila FCG, aluepäällikkö/oulu

Paikkakunnan vetovoima ja yhteiskuntavastuu. Minna Kurttila FCG, aluepäällikkö/oulu Paikkakunnan vetovoima ja yhteiskuntavastuu Minna Kurttila FCG, aluepäällikkö/oulu FCG Finnish Consulting Group Oy Monialainen konsulttiyritys infra-, ympäristö- ja yhdyskuntasuunnittelu, koulutus, julkisten

Lisätiedot

Suomalaisten matkailu Virossatulevaisuuden. jo paikan päällä? Suomalaiset +50v. matkailijat. Seminaari 17.3.2010 Sokos- Hotel Viru, Aimo Bonden

Suomalaisten matkailu Virossatulevaisuuden. jo paikan päällä? Suomalaiset +50v. matkailijat. Seminaari 17.3.2010 Sokos- Hotel Viru, Aimo Bonden Suomalaisten matkailu Virossatulevaisuuden kohderyhmät jo paikan päällä? Suomalaiset +50v. matkailijat Seminaari 17.3.2010 Sokos- Hotel Viru, Aimo Bonden Väestö ikäryhmittäin koko maa 1900-2060 (vuodet

Lisätiedot

Kulttuurisesti ja sosiaalisesti kestävän matkailun toimintamalli kulttuuriympäristöissä I Anne Mattero Opetus- ja kulttuuriministeriö

Kulttuurisesti ja sosiaalisesti kestävän matkailun toimintamalli kulttuuriympäristöissä I Anne Mattero Opetus- ja kulttuuriministeriö Kulttuurisesti ja sosiaalisesti kestävän matkailun toimintamalli kulttuuriympäristöissä 11.10.2018 I Anne Mattero Opetus- ja kulttuuriministeriö Tutkimuksen tausta Kansainvälisen matkailun kasvu Vuonna

Lisätiedot

Strategia Päivitetty

Strategia Päivitetty Strategia 2020 Päivitetty 25.8.16 Visio Matkailun identiteettimme rakentuu luontaisista elementeistä, joita alueesta viestitään muutenkin Luonto, Aurinko, Onnellisuus, Energia, Kansainvälisyys Visio muodostuu

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2018 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS 21.11.2013 Lapin pääkaupunki ja Joulupukin virallinen kotikaupunki 21.11.2013 Matkailufaktoja

Lisätiedot

Matkailun iltakahvit 29.1.

Matkailun iltakahvit 29.1. Matkailun iltakahvit 29.1. Ohjelma Ajankohtaiset markkinointiasiat Kesän viikko-ohjelman suunnittelu Tulevat tilaisuudet ja iltakahvien aikataulutus Muut asiat AJANKOHTAISET MARKKINOINTIASIAT Karelia Expertin

Lisätiedot

Kulttuurimatkailun kehittämisen haasteet Kulttuurimatkailufoorumi Toivakka, Liisa Hentinen, MEK

Kulttuurimatkailun kehittämisen haasteet Kulttuurimatkailufoorumi Toivakka, Liisa Hentinen, MEK Kulttuurimatkailun kehittämisen haasteet Kulttuurimatkailufoorumi Toivakka, 17.5.2011 Liisa Hentinen, MEK Kulttuurimatkailun kehittämisstrategia kv markkinoille: MEK 2008 Kulttuurimatkailun visio Suomalainen

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän historian elävöittäminen matkailutuotteiksi Saimaan pinnalta ja pinnan alta

Suomen ja Venäjän historian elävöittäminen matkailutuotteiksi Saimaan pinnalta ja pinnan alta Suomen ja Venäjän historian elävöittäminen matkailutuotteiksi Saimaan pinnalta ja pinnan alta Isto Vanhamäki ja Mika Lehtolainen Joensuun yliopisto Savonlinnan koulutus- ja kehittämiskeskus Imatra 23.5.2007

Lisätiedot

Inkoo 2020 18.6.2015

Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoon missio Inkoon kunta luo edellytyksiä inkoolaisten hyvälle elämälle sekä tarjoaa yritystoiminnalle kilpailukykyisen toimintaympäristön. Kunta järjestää inkoolaisten peruspalvelut

Lisätiedot

Kansallispuistoissa on vetovoimaa!

Kansallispuistoissa on vetovoimaa! Kansallispuistoissa on vetovoimaa! Kansallispuistot - Alkuperäisen luonnon suojelua ja virkistyskäyttöä - Säilyttävät kulttuuriarvoja - Ovat tärkein työkalu luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi Suomessa

Lisätiedot

elinvoimaa maaseudulta

elinvoimaa maaseudulta elinvoimaa maaseudulta RUOVEDEN KUNTASTRATEGIA 2015 2020 Elinkeinostrategia mahdollistaa osaltaan hyvän ja turvallisen ympäristön luomisen, jolla taataan kuntalaisille ja elinkeinoille kasvun edellytykset.

Lisätiedot

Vesannon kuntastrategia Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Vesannon kuntastrategia Hyväksytty kunnanvaltuustossa Vesannon kuntastrategia Hyväksytty kunnanvaltuustossa 18.6.2018 Strategia sisältää: Brändityyppisen vision (vakiinnuttamisaika 10-20 vuotta) Kunnan toimintatapoja koskevat linjaukset 2018-2021 Kuntatason

Lisätiedot

Vastuullisen maaseutumatkailun kehittämishanke 2018 Sanna Hiltunen

Vastuullisen maaseutumatkailun kehittämishanke 2018 Sanna Hiltunen Helmi- Vastuullisen maaseutumatkailun kehittämishanke 2018 Kehittämistyöpaja 16.8.2018 Helmi - Vastuullisen maaseutumatkailun kehittämishanke 100 % rahoitus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta

Lisätiedot

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5.

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5. Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5.2015 Saimaa geomatkailukohteeksi miksi? Saimaa on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja kiinnostava

Lisätiedot

UNELMISTA NUUKAILEMATTA.

UNELMISTA NUUKAILEMATTA. UNELMISTA NUUKAILEMATTA. Viisaan euron kunta Kun nuukuus tarkoittaa järkeviä toimintatapoja, kestävää kehitystä ja kuntalaisten eduista huolehtimista silloin Laihialla ollaan nuukia. Laihialaiset ovat

Lisätiedot

Kulttuurimatkailun kehittämisen haasteet

Kulttuurimatkailun kehittämisen haasteet Kulttuurimatkailun kehittämisen haasteet Kulttuurimatkailufoorum Imatra 17.11.2011 Liisa Hentinen Liisa Matkailun Hentinen, MEK edisämiskeskus 1 Matkailun globaalit päävetovoimatekijät - kulttuuri (laajasti

Lisätiedot

Kestävä matkailu suojelualueilla Matti Tapaninen

Kestävä matkailu suojelualueilla Matti Tapaninen Kestävä matkailu suojelualueilla Matti Tapaninen METSÄHALLITUS 160 VUOTTA METSÄHALLITUS - MONIALAINEN OSAAJA VASTUUTA IHMISISTÄ, YMPÄRISTÖSTÄ JA YHTEISKUNNASTA Käytämme, hoidamme ja suojelemme valtion

Lisätiedot

POROA VAI BURGERIA. Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi?

POROA VAI BURGERIA. Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi? POROA VAI BURGERIA Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi? Suomalainen ruokaperinne Kropsua, hapanleipää, karjalanpaistia

Lisätiedot

Case: Peräseinäjoen kylämatkailun kehittäminen. Johanna Hietanen 29.10.2009

Case: Peräseinäjoen kylämatkailun kehittäminen. Johanna Hietanen 29.10.2009 Case: Peräseinäjoen kylämatkailun kehittäminen Johanna Hietanen 29.10.2009 Kylämatkailuhanke Peräseinäjoella Seinäjoen Matkailuyrittäjät ry hallinnoi Osa valtakunnallista kylämatkailun kehittämishanketta

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN VARAUTUMINEN JA VIRANOMAISYHTEISTOIMINTA

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN VARAUTUMINEN JA VIRANOMAISYHTEISTOIMINTA LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN VARAUTUMINEN JA VIRANOMAISYHTEISTOIMINTA Ari-Pekka Meuronen Turvallisuuspäällikkö Lappeenrannan kaupunki On todennäköistä, että jotain epätodennäköistä tulee tapahtumaan. -Aristoteles

Lisätiedot

Keski-Suomen matkailustrategia 2020. Keski-Suomen matkailuhallitus 14.2.2013

Keski-Suomen matkailustrategia 2020. Keski-Suomen matkailuhallitus 14.2.2013 Keski-Suomen matkailustrategia 2020 Keski-Suomen matkailuhallitus 14.2.2013 Vanhan (2005) matkailustrategian tavoitteet peruslähtökohtana yrityslähtöisyys, julkinen sektori toimii edellytysten luojana

Lisätiedot

Mafiat tulevat! Kulttuurimatkailun kehittäminen Lapissa ja valtakunnallisesti

Mafiat tulevat! Kulttuurimatkailun kehittäminen Lapissa ja valtakunnallisesti Mafiat tulevat! Kulttuurimatkailun kehittäminen Lapissa ja valtakunnallisesti Lapin Matkailuparlamentti 27.9.2013 Anne Lukkarila / Haaga-Perho Sanna Kortelainen / CF Lappi&Koillismaa Kulttuurimatkailun

Lisätiedot

OSUUSKUNTA VIESIMO Kiihtelysvaaran pitäjä Joensuu

OSUUSKUNTA VIESIMO Kiihtelysvaaran pitäjä Joensuu OSUUSKUNTA VIESIMO Kiihtelysvaaran pitäjä Joensuu Hallituksen puheenjohtaja MATTI VÄISTÖ Kumppanuuspäivä 14.10.2015 TÄSTÄ LÄHDETTIIN Joensuun kaupunki, selvityshanke: Yhteiskunnallisen yrittämisen mahdollisuudet

Lisätiedot

Keski-Suomen maaseutu- matkailun suuntaviivat 2007-2013

Keski-Suomen maaseutu- matkailun suuntaviivat 2007-2013 Keski-Suomen maaseutu- matkailun suuntaviivat 2007-2013 2013 Keski-Suomen Matkailuparlamentti 29.11.2006 Merja Ahonen Kehittämisohjelman kokoaminen Kehittämisohjelma tehdään yhteistyössä kehitys- ja kasvuhaluisten

Lisätiedot

Näkökulmia kilpailukykyisten maaseutujen kehittämiseen

Näkökulmia kilpailukykyisten maaseutujen kehittämiseen Maaseudun kilpailukyky -seminaari. MUA-foorumi 17.9.2009 Hämeen ammattikorkeakoulun Mustialan yksikössä Näkökulmia kilpailukykyisten maaseutujen kehittämiseen Olli Rosenqvist Jyväskylän yliopisto Kokkolan

Lisätiedot

Vesistöjen virkistyskäyttö Koillismaalla. Sinistä biotaloutta luontopääkaupunkiin 17.4.2015 Matti Hovi Metsähallitus/Luontopalvelut

Vesistöjen virkistyskäyttö Koillismaalla. Sinistä biotaloutta luontopääkaupunkiin 17.4.2015 Matti Hovi Metsähallitus/Luontopalvelut Vesistöjen virkistyskäyttö Koillismaalla Sinistä biotaloutta luontopääkaupunkiin 17.4.2015 Matti Hovi Metsähallitus/Luontopalvelut Suomalaiset viihtyvät veden äärellä Lähes joka toinen suomalainen veneilee

Lisätiedot

ABS:n ajankohtaiskatsaus. Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013

ABS:n ajankohtaiskatsaus. Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013 ABS:n ajankohtaiskatsaus Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013 Missä mennään sidosryhmien kanssa muodostetun kauppatieteiden kansallisen strategian toimeenpanon kanssa? - ABS perustettiin osittain strategian

Lisätiedot

Maaseudun kilpailukyky seminaari Tammelassa 17.9.2009 Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kylä välittää -hanke

Maaseudun kilpailukyky seminaari Tammelassa 17.9.2009 Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kylä välittää -hanke Kylien kilpailukyky Maaseudun kilpailukyky seminaari Tammelassa 17.9.2009 Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kylä välittää -hanke Kehityksen suuret linjat 1: Suomi Alkutuotanto > Teollisuustuotanto

Lisätiedot

Yhtenäinen puuhuollon opetusmateriaali Metsämiesten Säätiön rahoittama koulutushanke ALOITUSSEMINAARI

Yhtenäinen puuhuollon opetusmateriaali Metsämiesten Säätiön rahoittama koulutushanke ALOITUSSEMINAARI Yhtenäinen puuhuollon opetusmateriaali Metsämiesten Säätiön rahoittama koulutushanke ALOITUSSEMINAARI Metsätehon metsäopettajapäivät Jämsänkoski 4.-5.6.2013 Tausta Varmistetaan eri koulutustasojen tuottaman

Lisätiedot

Anne Kalliomäki. Keski-Suomen vetovoiman lisääminen tarinallistamalla 20.11.2014 Peurunka

Anne Kalliomäki. Keski-Suomen vetovoiman lisääminen tarinallistamalla 20.11.2014 Peurunka Anne Kalliomäki Keski-Suomen vetovoiman lisääminen tarinallistamalla 20.11.2014 Peurunka JOS KESKI-SUOMI OLISI TUNNE! MIKÄ TUNNE SE OLISI?! PUNAINEN LANKA Tarinakone valmentaa yrityksiä tarinallistamaan

Lisätiedot

Lammaspaimenlomien liiketaloudelliset mahdollisuudet

Lammaspaimenlomien liiketaloudelliset mahdollisuudet Lammaspaimenlomien liiketaloudelliset mahdollisuudet Maaseutumatkailu Perinteisesti maaseutumatkailuun on yhdistetty maatilatalous, mutta maaseudun rakennemuutoksen myötä matkailu on elinkeinona ohittanut

Lisätiedot

Yrittäjyysvalmiuksien edistäminen Etelä-Karjalassa. kehitysyhtiö KEHY

Yrittäjyysvalmiuksien edistäminen Etelä-Karjalassa. kehitysyhtiö KEHY Yrittäjyysvalmiuksien edistäminen Etelä-Karjalassa Päivi Ovaska Projektipäällikkö Saimaan ammattiopisto Sampo Antti Oravuo Yritysasiantuntija Imatran seudun kehitysyhtiö KEHY Yrittäjyysvalmiuksen edistämistä

Lisätiedot

Kirkonkylien mahdollisuudet ja eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu

Kirkonkylien mahdollisuudet ja eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu Kirkonkylien mahdollisuudet ja eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu Maa- ja metsätalousministeriö / YTR projekti (2010-12) Itä-Suomen yliopisto Historian ja maantieteen laitos / Ympäristöpolitiikka Karjalan

Lisätiedot

Muutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena

Muutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena Tervetuloa Lahteen! Muutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena Muutos on mahdollisuus 21.10.2015 Työhyvinvointipäällikkö Päivi Maisonlahti Strategisen työhyvinvoinnin osa-alueet (Aura & Saarikoski,

Lisätiedot

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 Kemijärven Yrittäjät ry VISIO Kemijärven Yrittäjät ry tavoittelee vahvaa tulevaisuutta hoitamalla rakentavalla yhteistyöllä yrittäjyyden asiat kuntoon. Kemijärven Yrittäjät ry

Lisätiedot

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Aaltoa kulttuurimatkaillen Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Alvar Aalto Seinäjoella Seinäjoki on Etelä-Pohjanmaan maakunnan keskus ja yksi Suomen voimakkaimmin kasvavista kaupunkikeskuksista.

Lisätiedot

Ruka-Kuusamo Matkailuyhdistys ry

Ruka-Kuusamo Matkailuyhdistys ry 11/9/2012 1 Ruka-Kuusamo Matkailuyhdistys ry Perustettu syksyllä 2002 10 vuotisjuhlat lokakuussa Jäsenyrityksiä lähes 170 (matkailuyrityksiä, kauppaliikkeitä, kiinteistönvälittäjiä, huoltofirmoja, liikennöitsijöitä)

Lisätiedot

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on

Lisätiedot

Keski-Suomen alueellinen maaseudun kehittämissuunnitelma

Keski-Suomen alueellinen maaseudun kehittämissuunnitelma Keski-Suomen alueellinen maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020 Sykettä Suomen sydämestä Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus 12.2.2015 Sivu 2 Maaseudun kehittämisen perusperiaatteet Keski- Suomessa

Lisätiedot

Tervetuloa Kuhmoon 12.3.2012

Tervetuloa Kuhmoon 12.3.2012 Tervetuloa Kuhmoon 12.3.2012 Historia ravitsee kehitystä Tervanviennin kultakaudella Kuhmo tuotti kuudenneksen koko Suomen tervasta metsää pysyvästi 406 000 ha, puuvaranto yli 30 milj m3 Globalisaatio

Lisätiedot

Kainuun ELY-keskus 2013

Kainuun ELY-keskus 2013 Kainuun ELY-keskus 2013 haasteita, painotuksia ja toimenpiteitä KAINUUN TYÖLLISYYSFOORUMI - SOLIDARCITY KONFERENSSI 9.10.2012 Kainuun ELY-keskus Strategiapäällikkö Juha Puranen Haasteita, painotuksia 2013+

Lisätiedot

Case Archipelago Tours

Case Archipelago Tours Case Archipelago Tours SELVITYS YHTEISTYÖVERKOSTON TILASTA Opinnäytetyö Matkailun koulutusohjelma Suvi Pätsi Forssa 8.5.2007 JOHDANTO Turun saaristolla ja rannikkoseudulla on matkailullista vetovoimaa,

Lisätiedot

Vihdin kunta. Kunnanjohtaja Kimmo Jarva

Vihdin kunta. Kunnanjohtaja Kimmo Jarva Vihdin kunta Kunnanjohtaja Kimmo Jarva Vihti lyhyesti 27 628 asukasta (Tilastokeskus 12/2008) kasvua 588 asukasta kasvuvauhti ollut n. 2,2 % vuodessa tietoinen nopea 2-2,5% kasvun strategia n. 43% asukkaista

Lisätiedot

Osuustoiminnallinen yhteisyrittäminen aikamme ilmiönä. Vanhempi tutkija, KTT Eliisa Troberg

Osuustoiminnallinen yhteisyrittäminen aikamme ilmiönä. Vanhempi tutkija, KTT Eliisa Troberg Osuustoiminnallinen yhteisyrittäminen aikamme ilmiönä Vanhempi tutkija, KTT Eliisa Troberg Esityksen sisältö Mistä lähdettiin liikkeelle? Uudet tuulet alkavat puhaltaa... Missä mennään nyt? Osuuskuntatrendejä

Lisätiedot

Venäläinen asiakkaana. Imatra 20.11..2013. Virve Obolgogiani. Mimino Oy. Mimino Oy

Venäläinen asiakkaana. Imatra 20.11..2013. Virve Obolgogiani. Mimino Oy. Mimino Oy Venäläinen asiakkaana Imatra 20.11..2013 Virve Obolgogiani Mimino Oy Venäläinen on erilainen kuin suomalainen? eurooppalainen? aasialainen?...? Koulutuksen sisältö kulttuurierojen merkitys asiakaspalvelussa

Lisätiedot

Arvokas juusto Anja Pölönen

Arvokas juusto Anja Pölönen Arvokas juusto 20.3.2018 Anja Pölönen 1 ARVOKAS JUUSTO ESITYKSEN SISÄLTÖ Yhteiskunnallinen ja taloudellinen merkitys Haasteellinen valmistus Henkilökohtainen vastuu 2 MAITO JA JUUSTO TUOVAT TYÖTÄ JA TOIMEENTULOA

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yritys hyvinvointipalveluissa. 13.5.2011 Sinikka Salo Apulaiskaupunginjohtaja

Yhteiskunnallinen yritys hyvinvointipalveluissa. 13.5.2011 Sinikka Salo Apulaiskaupunginjohtaja 1 Yhteiskunnallinen yritys hyvinvointipalveluissa 13.5.2011 Sinikka Salo Apulaiskaupunginjohtaja 2 Hyvinvointipalvelut murroksessa Kansantalouden ja yleisen varallisuuden kasvu ovat keskeisiä hyvinvointipalvelujen

Lisätiedot

Työnantajakuva heijastaa yrityksen arvoja ja johtamiskulttuuria. Suunta 2012, Pörssitalo 29.11.2011 Marcus Herold

Työnantajakuva heijastaa yrityksen arvoja ja johtamiskulttuuria. Suunta 2012, Pörssitalo 29.11.2011 Marcus Herold Työnantajakuva heijastaa yrityksen arvoja ja johtamiskulttuuria Suunta 2012, Pörssitalo 29.11.2011 Marcus Herold Työnantajakuvan haasteet muutoksessa Tilanne Asiakkaat Uusi suunta, Vanhasta luopuminen

Lisätiedot

Maakunnan tehtävät maaseudun kehittämisessä. Neuvotteleva virkamies Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö/ruokaosasto 17.1.

Maakunnan tehtävät maaseudun kehittämisessä. Neuvotteleva virkamies Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö/ruokaosasto 17.1. Maakunnan tehtävät maaseudun kehittämisessä Neuvotteleva virkamies Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö/ruokaosasto 17.1.2017 1 MMM:n toimialan aluehallinnon ja kuntien tehtävät maakuntiin Hallituksen

Lisätiedot

Hankkeen kohderyhmänä ovat hevosyrittäjät, matkailuyrittäjät sekä hevosharrastajat.

Hankkeen kohderyhmänä ovat hevosyrittäjät, matkailuyrittäjät sekä hevosharrastajat. MAASEUTUMATKAILU Parikkalan ratsastusreitit Hankkeessa tehdään yksityistiekuntien ja maanomistajien kanssa sopimukset 60 km:n pituisesta ratsastusreitistä, se merkitään maastoon ja tehdään tarvittavat

Lisätiedot

Maa- ja kotitalousnaiset. Keski-Suomen maa- ja kotitalousnaiset Mirja Pummila Elintarvike- ja yritysasiantuntija

Maa- ja kotitalousnaiset. Keski-Suomen maa- ja kotitalousnaiset Mirja Pummila Elintarvike- ja yritysasiantuntija Maa- ja kotitalousnaiset Keski-Suomen maa- ja kotitalousnaiset Mirja Pummila Elintarvike- ja yritysasiantuntija MAA- JA KOTITALOUSNAISET Juuret maalla Tervetuloa Hyödynnä suomalainen elintarvikelainsäädäntö

Lisätiedot

Kauppakamari yritysten tulevaisuuden tukijana

Kauppakamari yritysten tulevaisuuden tukijana YRITYKSISTÄ ELINVOIMAA 16.5. Pohjois-Karjalan Maakuntaliitto Kauppakamari yritysten tulevaisuuden tukijana Anne Vänskä, toimitusjohtaja, Pohjois-Karjalan kauppakamari Kauppakamari julkisesta rahoituksesta

Lisätiedot

Maaseutumatkailusta elinvoimaa

Maaseutumatkailusta elinvoimaa Sata matkaa maalle! Maaseutumatkailusta elinvoimaa Projektipäällikkö Soile Vahela Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke, SAMK 1.9.2013 31.12.2014 Sata matkaa maalle! Esitys Mitä maaseutumatkailu

Lisätiedot

Lohjan Kylät ry:n historia ja kyläsuunnittelun tulevaisuus

Lohjan Kylät ry:n historia ja kyläsuunnittelun tulevaisuus Lohjan Kylät ry:n historia ja kyläsuunnittelun tulevaisuus Salo 31.1.2012 Katja Ranta Lohjan Kylät ry Lohjan ja siihen yhdistymispäätöksensä tehneiden kuntien kylä- ja asukasyhdistysten yhteistyöelin Perustettu

Lisätiedot

KUNNAN MAINEEN JA ELINVOIMAN JOHTAMINEN Kaukolämpöpäivät , Mikkeli. Timo Halonen kaupunginjohtaja, Mikkeli VTM, väitöstilaisuus 2.9.

KUNNAN MAINEEN JA ELINVOIMAN JOHTAMINEN Kaukolämpöpäivät , Mikkeli. Timo Halonen kaupunginjohtaja, Mikkeli VTM, väitöstilaisuus 2.9. KUNNAN MAINEEN JA ELINVOIMAN JOHTAMINEN Kaukolämpöpäivät 24.-25.8.2016, Mikkeli Timo Halonen kaupunginjohtaja, Mikkeli VTM, väitöstilaisuus 2.9.2016 Unelmayhteiskunta (Jensen) Tulevaisuuden maailmassa

Lisätiedot

Kuntaesimerkkinä Oulu

Kuntaesimerkkinä Oulu Kuntaesimerkkinä Oulu 20.3.2012 Yritysyhteistyön koordinaattori, Tekijäpuu palvelu / Tuvilta Työelämään hanke / Konsernipalvelut Satu Kaattari-Manninen Sosiaaliset näkökulmat julkisissa hankinnoissa Vaikka

Lisätiedot

Vastuullisuus matkailussa viestinnällä näkyväksi. Hevosmatkailun herättelypäivä elämykset palveluiksi Mikkeli Hanna-Maija Väisänen

Vastuullisuus matkailussa viestinnällä näkyväksi. Hevosmatkailun herättelypäivä elämykset palveluiksi Mikkeli Hanna-Maija Väisänen Vastuullisuus matkailussa viestinnällä näkyväksi Hevosmatkailun herättelypäivä elämykset palveluiksi Mikkeli 6.6.2018 Hanna-Maija Väisänen Ruralia-instituutti / Henkilön nimi / Esityksen nimi www.helsinki.fi/ruralia

Lisätiedot

Päättäjien strategiaviestit työryhmille Pormestari Anna-Kaisa Ikonen. Asiantuntijoiden seutustrategiatyöpaja

Päättäjien strategiaviestit työryhmille Pormestari Anna-Kaisa Ikonen. Asiantuntijoiden seutustrategiatyöpaja Päättäjien strategiaviestit työryhmille Pormestari Anna-Kaisa Ikonen Asiantuntijoiden seutustrategiatyöpaja 25.8.2016 Toimintaympäristömme muuttuu Tampereen kaupunkiseutu on kasvanut 10 vuoden aikana 40

Lisätiedot

Logistiikka-alan Ennakointikamari

Logistiikka-alan Ennakointikamari Logistiikka-alan Ennakointikamari 31.1.2014, Taitotalo, Helsinki Oikea tie osaamiseen Timo Karkola rehtori Amiedu Amiedu - ammatillinen aikuiskouluttaja Lähes 40 vuoden kokemus aikuiskoulutuksesta Vuonna

Lisätiedot

Omalla äidinkielellä tapahtuva hoito auttaa potilasta osallistumaan hoitoonsa

Omalla äidinkielellä tapahtuva hoito auttaa potilasta osallistumaan hoitoonsa Kieliohjelma Omalla äidinkielellä tapahtuva hoito auttaa potilasta osallistumaan hoitoonsa Kieliohjelman työryhmä Vaasan keskussairaala, Vaasa 6.6.2011. Vähemmistökielinen lautakunta, päivitetty 10.2.2014.

Lisätiedot

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä.

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä. TÄSSÄ TOIMINNAN SEURANNAN RAPORTISSA SEURATAAN KUUKAUSITTAIN ENONTEKIÖN KEHITYS OY TÄRKEIMPIÄ TOIMIA, SEKÄ KATSOTAAN SEURAAVAN KUUKAUDEN JO SOVITTUJA TEEMOJA. RAPORTTI LAADITAAN KUUKAUSITTAIN JA ESITETÄÄN

Lisätiedot

Verkostoitumalla uusia tuotteita. Case: Serlachius-museot

Verkostoitumalla uusia tuotteita. Case: Serlachius-museot Verkostoitumalla uusia tuotteita Case: Serlachius-museot Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring, 31.8.2011 Serlachius-museot Mäntän Serlachius-museot koostuvat kahdesta museosta: Gösta

Lisätiedot

Helsingin matkailun potentiaali. Helsingin Matkailusäätiö

Helsingin matkailun potentiaali. Helsingin Matkailusäätiö Helsingin matkailun potentiaali Helsingin Matkailusäätiö Helsingin matkailu voi hyvin kaksinkertaistua Tausta Matkailu kasvaa globaalisti. Ja on kasvanut koko ajan. Helsinki on hyvin vetovoimainen kohde.

Lisätiedot

Lähiruokaa ja matkailua hanketreffit 2013 1 Logistiikan teemahuone Lahti 2.10.2013 klo 13->

Lähiruokaa ja matkailua hanketreffit 2013 1 Logistiikan teemahuone Lahti 2.10.2013 klo 13-> Lähiruokaa ja matkailua hanketreffit 2013 1 Ritva Jäättelä, puheenjohtaja Päivi Mantere, sihteeri Kestävää liiketoimintaa lähiruoasta hanke, Laurea-ammattikorkeakoulu Uudenmaan Ruoka-Suomi- ja Aitojamakuja

Lisätiedot

Maakuntaohjelma Matkailu yksi Keski-Suomen kehittämiskärjistä

Maakuntaohjelma Matkailu yksi Keski-Suomen kehittämiskärjistä Maakuntaohjelma 2018 2021 Matkailu yksi Keski-Suomen kehittämiskärjistä Aluekehittäminen Keski-Suomen liiton ydintehtävä on maakunnan kehittäminen. Aluekehityslainsäädännön mukaisesti Keski-Suomen liitto

Lisätiedot

MATKARAPORTTI SONKAJÄRVEN KYLÄPARLAMENTIN OPINTOMATKASTA POHJOIS-KARJALAAN

MATKARAPORTTI SONKAJÄRVEN KYLÄPARLAMENTIN OPINTOMATKASTA POHJOIS-KARJALAAN MATKARAPORTTI SONKAJÄRVEN KYLÄPARLAMENTIN OPINTOMATKASTA POHJOIS-KARJALAAN 17-18.3.2018 MATKARAPORTTI SONKAJÄRVEN KYLÄPARLAMENTIN OPINTOMATKASTA POHJOIS-KARJALAAN 17-18.3.2018 Matkan tarkoitus Opintomatkan

Lisätiedot

Brändäystä lyhyesti. Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit

Brändäystä lyhyesti. Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit Brändäystä lyhyesti Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit BRÄNDÄYSTÄ HELPOSTI -KURSSIN SISÄLTÖ Päivä 1 Päivä 2 PERUSTEET Mitä kurssi sisältää? Mitä on luova ajattelu brändäyksessä? Brändi-aakkoset

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupungit ja suhde maaseutuun

Tulevaisuuden kaupungit ja suhde maaseutuun Tulevaisuuden kaupungit ja suhde maaseutuun KUNTA MAASEUDULLA - MAASEUTU KUNNASSA Tulevaisuuden kunta -seminaari 19.4.2016 Timo Halonen kaupunginjohtaja 1 Näkökulmia Maaseutu/kaupunki dikotominen ajattelu

Lisätiedot

Yksityisteiden rakentaminen ja ylläpito. Tiina Walin-Jatkola tieisännöitsijä Lapin 57. Metsätalouspäivät Levi

Yksityisteiden rakentaminen ja ylläpito. Tiina Walin-Jatkola tieisännöitsijä Lapin 57. Metsätalouspäivät Levi Yksityisteiden rakentaminen ja ylläpito Tiina Walin-Jatkola tieisännöitsijä Lapin 57. Metsätalouspäivät Levi 6.2.2015 Minun metsäni _ minun tieni Junan tuomana länsi-lappiin v. 1999 koti ja loma-asunto

Lisätiedot

METALLIALAN OSUUSKUNTASELVITYS, RAMBOLL MANAGEMENT CONSULTING

METALLIALAN OSUUSKUNTASELVITYS, RAMBOLL MANAGEMENT CONSULTING METALLIALAN OSUUSKUNTASELVITYS, RAMBOLL MANAGEMENT CONSULTING Alustavien selvitystulosten esittely Ryhmätyöskentely Me-TALLI liiketoimintamallissa Ryhmä 1: Tarjonta ja asiakas näkökulma, Ryhmä 2: Toiminnan

Lisätiedot

Itä-Suomen tila ja mitä on tehtävä? Itä-Suomen huippukokous 30.8. 31.8.2010 Kuopio Matti Viialainen Etelä-Savon maakuntaliitto

Itä-Suomen tila ja mitä on tehtävä? Itä-Suomen huippukokous 30.8. 31.8.2010 Kuopio Matti Viialainen Etelä-Savon maakuntaliitto Itä-Suomen tila ja mitä on tehtävä? Itä-Suomen huippukokous 30.8. 31.8.2010 Kuopio Matti Viialainen n maakuntaliitto Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku - J. K. Paasikivi - SISÄLTÖ Itä-Suomen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan matkailun kasvuohjelma Vaikuttavuus ja tulokset

Pohjois-Karjalan matkailun kasvuohjelma Vaikuttavuus ja tulokset Pohjois-Karjalan matkailun kasvuohjelma 2015-2017 Vaikuttavuus ja tulokset Tämän esityksen kuvat: Salla Seeslahti Jarno Artika Topi Ylä-Mononen Karelia Expertin kuvapankki Asko Kuittinen 80 TOIMIJAA YMPÄRI

Lisätiedot

Maaseudun kehittämishanketuet Manner-Suomen maaseutuohjelma Hanketilanne Pohjois-Karjalan ELY-keskus Terho Sirviö

Maaseudun kehittämishanketuet Manner-Suomen maaseutuohjelma Hanketilanne Pohjois-Karjalan ELY-keskus Terho Sirviö Maaseudun kehittämishanketuet 2007-2013 Manner-Suomen maaseutuohjelma Hanketilanne 31.12.2012 ELY-keskus Terho Sirviö Hanketukipäätökset painopistealoittain 2007-2013: kpl euro 1. Perusmaatalous ja elintarvikeala

Lisätiedot

Kulttuurisesti kestävä matkailu. Nina Vesterinen

Kulttuurisesti kestävä matkailu. Nina Vesterinen Kulttuurisesti kestävä matkailu Nina Vesterinen Kestävä matkailu "Tourism that takes full account of its current and future economic, social and environmental impacts, addressing the needs of visitors,

Lisätiedot

Miten rakennamme toimivia markkinoita tulevaisuuden kuntapalvelujen järjestämiseksi?

Miten rakennamme toimivia markkinoita tulevaisuuden kuntapalvelujen järjestämiseksi? Markkinoiden luominen ja huoltaminen - ALIS Kuntien tulevaisuusfoorumi VII / Kuntaliitto 6.5.2014 Miten rakennamme toimivia markkinoita tulevaisuuden kuntapalvelujen järjestämiseksi? Pasi-Heikki Rannisto,

Lisätiedot

Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014

Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014 Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014 Suomen väestöllinen huoltosuhde vuosina 1970-2040 Lähde: valtiovarainministeriö Osaamista katoaa valtava määrä Työvoima 2,5

Lisätiedot

Vesiosuuskunnat harrastajasarjasta ammattilaiskehään Vesa Arvonen

Vesiosuuskunnat harrastajasarjasta ammattilaiskehään Vesa Arvonen Vesiosuuskunnat harrastajasarjasta ammattilaiskehään 13.11.2017 Vesa Arvonen Vesiosuuskunnat Suomessa Vesiosuuskuntia perustettu Suomessa 110 vuoden ajan Nyt Suomen n 4800 osuuskunnasta n 1300 on vesihuoltoosuuskuntaa

Lisätiedot

Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun kehittämissuunnitelma vuosille 2014-2020 Sivu 12 1.10.2013 Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun

Lisätiedot