Kuva Tanja Ahola. Yhteinen iho LOPPURAPORTTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuva Tanja Ahola. Yhteinen iho LOPPURAPORTTI"

Transkriptio

1 Kuva Tanja Ahola Yhteinen iho LOPPURAPORTTI Sivuun Ensemble ry Alli Paasikiven Säätiö

2 Hän ei halua kuolla koskaan. Eikä että äiti kuolee. Lupaan. Tanssiteatteri Sivuun Ensemble toteutti Yhteinen iho (työnimi Care) näyttämöteoksen yhteistuotantona Kanneltalon kanssa. Yhteinen iho on tanssiteatteriteos suuresta rakkaudesta, yhteydestä ja irtautumisen vaikeudesta. Koreografi-ohjaaja Ninni Perko pureutuu teoksessaan vanhemman ja lapsen suhteeseen. Näytelmäkirjailija Veera Tyhtilän käsikirjoitukseen pohjautuva teos käy läpi yhden kokonaisen äiti-poikasuhteen sen varhaisesta alusta sen päättymiseen kymmeniä vuosia myöhemmin. Fyysisessä ilmaisussa tutkitaan ihmisen kehitystä tiedostamattomasta sikiöstä ensiaskelten kautta murrosikään ja ikääntymiseen asti. Tanssin rinnalla tarinaa kuljettavat läpisävelletty musiikki, teksti ja visualisointi. Teoksella oli ennakkonäytöksen (26.2.) jälkeen viisi näytäntöä Kanneltalossa Esitys tavoitti ennakkonäytöksineen yhteensä 387 katsojaa. Ennakkonäytökseen kutsuttiin lastensuojelun ja sosiaalialan toimijoita. Esityksellä ei ollut muutoin tiukkaan rajattua kohdeyleisöä. Työryhmässä kohtasi ajankohtainen huipputiimi eri alojen taiteilijoita. Näyttämöllä nähtiin tanssija Oskari Turpeinen (Kinetic Orchestra) ja pitkän linjan tanssija ja näyttelijä Minna Puolanto (Red Nose Company). Musiikin sävelsi Suomi-palkittu säveltäjä, kitaristi Jarmo Saari. Maalauksellisen teoksen visualisoinnista ja puvuista vastasi Alisha Davidow. Valosuunnittelun toteutti Mirkka Saari. Alli Paasikiven Säätiön apuraha oli merkittävä tekijä Yhteinen iho teoksen valmistumiselle. Tukea saatiin Alli Paasikiven Säätiön lisäksi Taiteen edistämiskeskukselta ja Helsingin kaupungilta. Säätiön tuella kustannettiin Veera Tyhtilän käsikirjoitus ja esityksen äidin, Minna Puolannon harjoitteluajan palkka. SIVU 1

3 KOHDERYHMÄ Yhteinen iho esityksen ennakkonäytös suunnattiin lastensuojelun henkilöstölle ja sosiaalialan toimijoille. Ennakkonäytöksen kutsu lähetettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle, Helsingin kaupungin Perheneuvolalle, Folkhälsanille, Kamalat äidit -ryhmälle, monimuotoiset perheet yhdistykselle, Helsingin alueen koulujen vanhempainyhdistyksille sekä ensi- ja turvakotien liitolle. Näytöksiin kutsuttiin em. lisäksi lukuisia lasten ja vanhempien hyvinvointiin vaikuttavien tahojen edustajia, kuten Parasta Lapsille ry, Sos-lapsikylä, Mannerheimin lastensuojeluliitto, Sosiaalitaito, Espoon, Vantaan, Helsingin, Hämeenlinnan ja Hyvinkään lastenkulttuurikeskukset sekä muita mielenterveyden ja ikäihmisten parissa toimivia Sivuun Ensemblen yhteistyötahoja. Teosta itsessään ei kohdennettu tarkasti yhdelle kohderyhmälle. RESIDENSSIT Teosta harjoitettiin kolmessa residenssissä. De Figuranten-taidekollektiivin residenssi , Menen, Belgia. Ninni Perko työskenteli residenssissä koko jakson, Jarmo Saari vieraili muusikkona osan ajasta. Residenssissä työskentely jaksottui omaan aikaan ja yhteistyöhön eurooppalaisten esittävän taiteen ammattilaisten, koreografien, näyttelijöiden ja ohjaajien kanssa. De Figuranten keskittyy Ensemblen tavoin taiteellaan tasoittamaan heikommassa asemassa olevien henkilöiden ja yhteisöjen asemaa yhteiskunnassa. Vierailu päättyi demoon, jossa Perko ja Saari esittivät residenssissä aikaansaatua materiaalia. SIVU 2

4 Kokko1721-residenssi Ninni Perko työskenteli Itä-Suomessa 10 päivää Belgiasta kerätyn materiaalin pohjalta. Kokko tarjosi työskentelyrauhaa intensiivisen ja kansainvälisesti pulppuilevan De Figurantenin perään. Residenssissä oli kahdeksankuinen poikalapsi, joka oli Perkolle hieno havainnoinnin kohde ja lähdemateriaali äiti-poika-suhdetta käsittelevän teoksen pohjatyötä tehdessä. Esityksen tarkka fyysinen kuvaus eri ikävaiheista pohjautuu pitkälti Kokossa tehtyihin havainnointeihin. Kanneltalon residenssi jaksoittain Kanneltalo tarjosi yhteistyösopimuksessaan harjoitus- ja esitystilan teokselle. TYÖRYHMÄ Esiintyjät: Minna Puolanto ja Oskari Turpeinen Koreografia, ohjaus, sovitus: Ninni Perko Käsikirjoitus: Veera Tyhtilä Musiikki: Jarmo Saari Visualisointi, puvut: Alisha Davidow Valot: Mirkka Saari Kuvat: Tanja Ahola Tuottajat: Krista Mäkinen, Ninni Perko Tuotanto: Tanssiteatteri Sivuun Ensemble, Kanneltalo TAVOITTEET Sivuun Ensemblen tavoitteena oli valmistaa vanhempi-lapsi -suhdetta käsittelevä näyttämöteos, jota tarjotaan esittävän taiteen tapahtumiin, aluekeskuksille sekä teattereihin. Yhteinen iho ponnisti alkunsa Perkon kiinnostuksesta hoivan ilmenemismuotoihin ja kokemuksiin niin hoidettavan kuin hoitajan näkökulmista. Teos oli alun perin osa laajempaa, rahoituksen puutteen takia toteutumatonta Koskettava hoiva -hanketta. Taiteelliset tavoitteet: Valmistaa tinkimätön taideteos vahvan ammattitaidon omaavalla, monitaiteisella työryhmällä. Käsitellä äiti-lapsi-suhteessa ilmenevää vallankäyttöä sekä yhteyden ja siitä irtautumisen ilmenemismuotoja. Kehollistaa ja avata esiintyjäntyöllisesti näyttämölle ihmisen kehityksen vaiheita tiedottomasta sikiöstä ikääntymiseen asti. Havainnoida pyhän ilmenemistä ja merkitystä arjessa, kuten pyhän äitimyytin painolastia henkilökohtaisessa vanhemmuudessa. Ottaa kantaa hoivan merkitykseen kaikenikäisten lähisuhteissa. Tunnustella fyysisen teatterin ja tanssiteatterin kohtaamispintoja, eroavaisuuksia ja estetiikkaa. Hyödyntää fyysisen teatterin lähestymistapoja ja tekniikoita tanssijan ohjauksessa. Ninni Perko opiskeli fyysistä teatterityötä Teatterikorkeakoulun SIVU 3

5 avoimessa yliopistossa. Opinnot keskittyivät Jacques Lecoqin ja Etienne Decrouxin sekä Jerzy Grotowskin menetelmiin ja tekniikoihin. Lajeina olivat Miimi, naamioteatteri, klovneria ja Bouffon. Hankkeen tavoitteet toteutuivat ja teoksen jälleenmyyntiä varten on palkattu osaaikainen tuottaja. Esitystä tarjotaan vuodelle Teos nosti esille epäkohtia ikäihmisten kohtelusta hoivalaitoksissa. PALAUTE JA ARVIOT Elämä kaartaa syntymästä kuolemaan, ja sen jälkeen seuraava sukupolvi jatkaa elämää. Tästä kehästä Sivuun Ensemble on toteuttanut esityksen Yhteinen iho (Kanneltalo 2019) ja joissain kohdin katsojan iho menee vaikutuksesta kanalihalle Äidin (Minna Puolanto) luopumisen tunteet pojan aikuistuessa säväyttävät, samoin vaikeus löytää yhteyttä aikuiseen lapseen. Elämästä irtautumisen hetket liikuttavat Esitys välittää tiiviisti kiperiä kasvatuskysymyksiä, ristiriitaisia äiti-lapsi-tunteita, perheenjäsenten erillisyyttä ja viestintävaikeuksia. Yksi pyöräilykypärä saa eri elämänvaiheissa symboloida sitä, miten haluamme suojella rakasta. Joskus sille on sanoja, usein ei. Joskus pääsemme lähelle, usein emme. Jälkiä toisiimme jätämme. Aina. (Tuija Takala. Tuijata. Kulttuuripohdintoja ) Teatteri & tanssi + sirkus Lukupino Tuijata. Kulttuuripohdintoja Lahen uutisia Koreografi Ninni Perko vastaa viiteen kysymykseen Oskari Turpeisen kasvu sikiöstä aikuiseksi Rööperin lehti HS nosto Esitys sai kiittävää palautetta katsojiltaan. Arvosteluissa nostettiin esille teoksen koskettavuutta ja tarttumapintaa. Yhteinen iho käsitteli vanhemman ja lapsen välistä SIVU 4

6 yhteyttä ja irti päästämisen vaikeutta sekä vallankäyttöä lähisuhteessa. Näkökulmana oli yksinhuoltajaäidin ja pojan välinen suhde. LINKIT Teoksen sivut Kuvia Teaser SIVU 5

Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013

Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava sekä ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Päihteet ja vanhemmuus

Päihteet ja vanhemmuus Miten auttaa päihderiippuvaista äitiä ja lasta 14.3.2016 Pirjo Selin Vastaava sosiaalityöntekijä Avopalveluyksikkö Aino Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry www.ksetu.fi Päihteet ja vanhemmuus Päihdeäiti

Lisätiedot

Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa. Ninni Heiniö ja Pia Puustelli

Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa. Ninni Heiniö ja Pia Puustelli Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa Ninni Heiniö ja Pia Puustelli Esiripun noustessa Sekä esiintyjillä että yleisöllä on aktiivinen rooli esitystapahtumassa -> vuorovaikutus Esitystilanteessa

Lisätiedot

HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS,

HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, TUOTANTOTUKI YKSITYISET TAITEEN HARRASTAJAT Kvltk 15.2.2018 4 HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- NETTY 1. Kalima, Tom / hum.kand. / Tuusula Neljäs runokokoelmani ilmestyy

Lisätiedot

Esittävän taiteen rahoitus ja näkökulmia arkeen

Esittävän taiteen rahoitus ja näkökulmia arkeen Esittävän taiteen rahoitus ja näkökulmia arkeen Teatterimäärärahat valtion tulo- ja menoarviossa 2010 Suomen Kansallisteatteri 10 634 000 Teatteri- ja orkesterilain piiriin kuuluvien teattereiden valtionosuudet

Lisätiedot

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena 19/1/2012 Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena MLL:n arvot Inhimillisyys Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Suvaitsevaisuus ja yhdenvertaisuus Ilo 2 Toiminnan

Lisätiedot

Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Helena Ylävaara

Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Helena Ylävaara Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut Helena Ylävaara Kodin ulkopuolelle sijoitetut 0-17 -vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä 4 3,5 3 2,5 2 1,5 1 Kainuu Koko maa Kajaani

Lisätiedot

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Toivotamme hyvää kesää ja kiitämme yhteistyöstä tästä on kiva jatkaa. Eri puolella Kaakkois-Suomea pilotoitiin luovia osallistavia ryhmätoimintoja

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUSKYLPY. Saara Jaskari. Turun ensi- ja turvakoti ry

VUOROVAIKUTUSKYLPY. Saara Jaskari. Turun ensi- ja turvakoti ry VUOROVAIKUTUSKYLPY Saara Jaskari Turun ensi- ja turvakoti ry Yleistä Turun ensi- ja turvakoti ry organisoima projekti. Raha-automaattiyhdistyksen kehittämisavustus vuosille 2010-2013 Projektin tavoite

Lisätiedot

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Varhaiskasvatus Vierailu, Esitys, Muu, Vierailu, Esitys, Muu Mikä on osallistuva lapsi- tai ryhmämäärä? Tarvitaanko kuljetuksia? Mitkä ovat arvioidut kustannukset?

Lisätiedot

Kulttuurihyvinvoinnin kohtaamisfoorumi Oulu. Projektipäällikkö Taija Sailio Lähde! Taiteesta voimaa arkeen -hanke

Kulttuurihyvinvoinnin kohtaamisfoorumi Oulu. Projektipäällikkö Taija Sailio Lähde! Taiteesta voimaa arkeen -hanke Kulttuurihyvinvoinnin kohtaamisfoorumi Oulu Projektipäällikkö Taija Sailio Lähde! Taiteesta voimaa arkeen -hanke 14.6.2018 Perustiedot Päätoteuttaja Oulunkaaren kuntayhtymä Yhteistyössä Taidekeskus KulttuuriKauppila,

Lisätiedot

NÄYTÖSKALENTERI SAITURIN JOULU REGINA & LEIBLIED REGINA YHTEISILLAT:

NÄYTÖSKALENTERI SAITURIN JOULU REGINA & LEIBLIED REGINA YHTEISILLAT: SYKSY 2015 NÄYTÖSKALENTERI YHTEISILLAT: REGINA & LEIBLIED MANILLA (Manifesti): PE 4.9. klo 19 ensi-ilta SU 6.9. klo 19 MA 7.9. klo 19 Liput 36 / 33 / 21 ROVANIEMI / WILJAMI: TO 5.11. klo 19 PE 6.11. klo

Lisätiedot

TANSSITYÖPAJAT TILAUS- JA KIERTUE- ESITYKSET MANILLA-TEATTERI. VIERAANAMME, mm.

TANSSITYÖPAJAT TILAUS- JA KIERTUE- ESITYKSET MANILLA-TEATTERI. VIERAANAMME, mm. KEVÄT 2015 TANSSITYÖPAJAT Aurinkobaletti järjestää teoksiin liittyviä tanssityöpajoja niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Ammattitanssijoiden ohjaamissa työpajoissa liikutaan itse, kokeillaan kehollista

Lisätiedot

Teatteria Meilahden laitoksessa Lux Humana ylpeänä esitti: Rakkaus ei ole ajan narri

Teatteria Meilahden laitoksessa Lux Humana ylpeänä esitti: Rakkaus ei ole ajan narri Teatteria Meilahden laitoksessa Lux Humana ylpeänä esitti: Rakkaus ei ole ajan narri Posted on 31.1.2011 by Anna-Mari Koivula Selkäimme takaa kuuluu lähestyvää musiikkia. Se ei tule tästä talosta. Onhan

Lisätiedot

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus 1 Korvat auki ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle 1.8.2019-31.7.2020 Hallituksen esitys kevätkokoukselle 26.5.2019 Toimintasuunnitelma Yleistä Toiminnan tarkoitus Yhdistyksen yleisluonne Korvat

Lisätiedot

Tik projektityö Installaatiotyöpaja * johdantoluento * Tassu Takala 1

Tik projektityö Installaatiotyöpaja * johdantoluento * Tassu Takala 1 Tik-111.5077 Sisällöntuotannonllöntuotannon projektityö 2005-06 Installaatiotyöpaja * johdantoluento * 26.9.2005 Tassu Takala 1 Tavoitteet ja sisältö Digitaalisten (taide)installaatioiden ja kokeellisen

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius

Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius Apurahaselvitys, BiisiPaja 1 BIISIPAJA Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle 2018. BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius 1. MITÄ BiisiPaja on musiikkihanke,

Lisätiedot

Homo Secundus saa ensi-iltansa Telakalla: Yhteiskunta perustuu uskomukselle, että itsekkyys on hyve

Homo Secundus saa ensi-iltansa Telakalla: Yhteiskunta perustuu uskomukselle, että itsekkyys on hyve Homo Secundus saa ensi-iltansa Telakalla: Yhteiskunta perustuu uskomukselle, että itsekkyys on hyve 26.9.2019 Miko Kivinen ja Teemu Mäki omaavat samanlaisen huumorintajun ja maailmankatsomuksen. Muuten

Lisätiedot

Taiteelliseen työskentelyyn ja tulevaan näyttelyyn 3000 0 0. Kohdeavustusta ei myönnetä sångkurs, sånglektioner och

Taiteelliseen työskentelyyn ja tulevaan näyttelyyn 3000 0 0. Kohdeavustusta ei myönnetä sångkurs, sånglektioner och 28.2.2014 Ali-Mattila Teppo 28.2.2014 Cederberg Petteri Musiikki kuuluu kaikille - improvisatorista sävel(lys) ilmaisua ja keksintää lasten kanssa. Hankkeen lähtöajatuksena on, että kaikki osaavat musisoida,

Lisätiedot

22.10.2014 M.Andersson

22.10.2014 M.Andersson 1 Kommenttipuheenvuoro: Reflektiivinen työote Mll:n seminaari Helsinki Maarit Andersson, kehittämispäällikkö Ensi- ja turvakotien liitto 2 Aluksi Vallitseva yhteiskunnallinen tilanne, kuntien taloudellinen

Lisätiedot

Perheet keskiöön! -hanke. Kaisu Muuronen ja Kaisli Syrjänen

Perheet keskiöön! -hanke. Kaisu Muuronen ja Kaisli Syrjänen Perheet keskiöön! -hanke Kaisu Muuronen ja Kaisli Syrjänen Perheet Keskiöön! On STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke 2018 2020. 54 järjestön yhteisen hankkeen

Lisätiedot

% Taidetta on neljäntoista pirkanmaalaisen

% Taidetta on neljäntoista pirkanmaalaisen % eijo Taidetta % Taidetta on neljäntoista pirkanmaalaisen sote- ja kulttuurialan toimijan yhteishanke, joka kehittää toimijoiden mahdollisuuksia juurruttaa kulttuuritoiminta kiinteäksi osaksi sote-palvelurakenteita.

Lisätiedot

TIEDOT KATSELMUSESITYKSESTÄ

TIEDOT KATSELMUSESITYKSESTÄ Yhteyshenkilö tapahtumassa: Puhelin ja sposti: TIEDOT KATSELMUSESITYKSESTÄ Ryhmän nimi Esityksen nimi Ohjaaja Musiikkiryhmän nimi Seura Kesto Sommittelija tai koreografi Musiikkiryhmän ohjaaja Musiikkitiedot

Lisätiedot

Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja

Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Ajoissa liikkeelle reseptejä ehkäisevään työhön 12.6.2012 Iisalmi Mika Ketonen eroperhetyöntekijä, Eroperheen kahden kodin lapset projekti, Lahden ensi- ja turvakoti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (8) 30 Kohdeavustusten myöntäminen, 2. jako HEL 2015-002175 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Osuuskunta Kartanon kollektiivi

Lisätiedot

PERFORMING ARTS IKM JA SM KARSINTA I 2018 TUOMARIT , Viikin normaalikoulu, Helsinki

PERFORMING ARTS IKM JA SM KARSINTA I 2018 TUOMARIT , Viikin normaalikoulu, Helsinki Marco Behal PERFORMING ARTS IKM JA SM KARSINTA I 2018 TUOMARIT 10.-11.2.2018, Viikin normaalikoulu, Helsinki I had been representing Czech Republic and later in Sweden on numerous international events

Lisätiedot

Luovan toiminnan työtavat

Luovan toiminnan työtavat NÄYTESIVUT Anna Liisa Karjalainen (toim.) Luovan toiminnan työtavat Käsikirja sosiaali- ja terveysalalle Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Sisällys Esipuhe Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

Työn alla 2010-2011. Tyrkyllä

Työn alla 2010-2011. Tyrkyllä Anya Productions Anya Productions Ky Kuopiolainen kulttuurialan tuotanto-, koulutus- ja myyntipalveluyritys 2 työntekijää, 3 harjoittelijaa (Ely keskuksen myöntämä ensimmäisen työntekijän tuki) Kirjanpito,

Lisätiedot

PERFORMANCESIRKUS. Taiteelliset produktiot

PERFORMANCESIRKUS. Taiteelliset produktiot PERFORMANCESIRKUS Taiteelliset produktiot ESITYKSET AIKUISILLE Valkoinen Seinä - Inspirated by Rodin on PerformanceSirkuksen ja unkarilaisen Rita Góbin tanssiryhmän yhteistuotanto, jonka ensi-ilta oli

Lisätiedot

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA Neuvolan perhetyö Kaarinassa Vuonna 2014 neuvolan perhetyö on vakiinnuttanut paikkansa osana ennaltaehkäisevää palvelujärjestelmää. Neuvolan perhetyössä toimii kaksi perheohjaajaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (8) 87 Kohdeavustusten myöntäminen, 6. jako HEL 2014-007049 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Teatteriyhdistys Pensas

Lisätiedot

JÄRJESTÖT KUNTIEN KEHITTÄJÄKUMPPANEINA Eija Heimo, TtT, toiminnanjohtaja

JÄRJESTÖT KUNTIEN KEHITTÄJÄKUMPPANEINA Eija Heimo, TtT, toiminnanjohtaja JÄRJESTÖT KUNTIEN KEHITTÄJÄKUMPPANEINA Eija Heimo, TtT, toiminnanjohtaja YHDESSÄ ENEMMÄN Käytäntöjä ja kokemuksia kumppanuuden rakentamisesta kuntien ja järjestöjen välillä 23.1.2014 Tietoa Varsinais-Suomen

Lisätiedot

D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E

D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E Draamatyöpajassa ryhmä ideoi ja tuottaa synopsiksen pohjalta musiikkiteatteriesityksen käsikirjoituksen. Käsikirjoitus

Lisätiedot

Kangasalan XV Nukketeatteripäivät ovat osa valtakunnallista Suomi100-ohjelmistoa Teemana Suomalaiset tarinat nukkenäyttämöllä

Kangasalan XV Nukketeatteripäivät ovat osa valtakunnallista Suomi100-ohjelmistoa Teemana Suomalaiset tarinat nukkenäyttämöllä XV Kangasalan XV Nukketeatteripäivät ovat osa valtakunnallista Suomi100-ohjelmistoa Teemana Suomalaiset tarinat nukkenäyttämöllä Päiville tulevien teatterien ja näytelmien esittely Nukketeatteri Ofelia

Lisätiedot

Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le

Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le Perheille kohdennetuilla palveluilla tuetaan vanhempia tai muita huoltajia turvaamaan lasten hyvinvointi

Lisätiedot

Lapsen edun toteutuminen vanhempien erotilanteessa ja sovinnollisessa yhteistyövanhemuudessa

Lapsen edun toteutuminen vanhempien erotilanteessa ja sovinnollisessa yhteistyövanhemuudessa Lapsen edun toteutuminen vanhempien erotilanteessa ja sovinnollisessa yhteistyövanhemuudessa Päivi Hietanen Ensi- ja turvakotien liiton Ero lapsiperheessä työ Lisätietoa:ensijaturvakotienliitto.fi apuaeroon.fi

Lisätiedot

Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita?

Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita? Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita? Katsaus lasten ja nuorten hyvinvoinnin tilaan Reija Paananen, FT, Erikoistutkija, THL 3.10.2014 1 Yksilö kasvaa osana yhteisöjä, syrjäytymisen tai pärjäämisen

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Forumteatteriesityksen kiertueraportti Alli Paasikiven säätiön hallitukselle

Forumteatteriesityksen kiertueraportti Alli Paasikiven säätiön hallitukselle Forumteatteriesityksen kiertueraportti Alli Paasikiven säätiön hallitukselle Apurahapäätös Toteuttaja 16.3.2018, 4000 euroa DraamaRäätälit teatteriosuuskunta Sakalankuja 2 37600 VALKEAKOSKI 040 540 7236/

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

Arjessa alkuun. järjestölähtöinen varhainen tuki. Elina Vienonen. Arjessa alkuun/ev

Arjessa alkuun. järjestölähtöinen varhainen tuki. Elina Vienonen. Arjessa alkuun/ev Arjessa alkuun järjestölähtöinen varhainen tuki Elina Vienonen Arjessa alkuun -projekti Projektissa kehitetään jäsenyhdistysten kanssa yhteistyössä varhaisen tuen tapoja ja tuodaan vertaisosaamista avuksi

Lisätiedot

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ PÄÄTTÖTYÖ Keväällä 2013 Vantaan Tanssiopistossa voi suorittaa syventävien opintojen päättötyön. Päättötyön voivat suorittaa

Lisätiedot

Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA

Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA kevät 2016 Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA Jorma Uotisen Aurinkobaletille tekemässä menestysteoksessa sukelletaan loputtomasti käytettyyn ja kulutettuun, ihmistä aina kiehtoneeseen rakkauden teemaan.

Lisätiedot

OSAAMISTODISTUS* Todistus Jupiter säätiössä valmennusjakson aikana tunnistetusta ja saavutetusta ammatillisesta osaamisesta

OSAAMISTODISTUS* Todistus Jupiter säätiössä valmennusjakson aikana tunnistetusta ja saavutetusta ammatillisesta osaamisesta OSAAMISTODISTUS* Todistus Jupiter säätiössä valmennusjakson aikana tunnistetusta ja saavutetusta ammatillisesta osaamisesta Nimi Ville Valmentautuja Henkilötunnus 031111-094W Valmennuksen järjestäjä Todistuksen

Lisätiedot

KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä

KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä Arja Huotari kulttuuritalon johtaja Sivistys- ja kulttuuripalvelut Oulun kaupunki 7.2.2018 Kulttuuritalo Valve

Lisätiedot

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 1. Yleistä Pidä kiinni-projektista, Talvikista ja Tuuliasta 2. Äiti ja perhe päihdekuntoutuksessa

Lisätiedot

Esimerkkejä hyvinvointipalveluista

Esimerkkejä hyvinvointipalveluista Esimerkkejä hyvinvointipalveluista ESR-kehittämisohjelmasta Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tarjoajana 2007-2013 Espoon esittävän taiteen koulu Mitä? Sirkusopetusta

Lisätiedot

Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinoimishanke

Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinoimishanke Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinoimishanke ohjelmapäällikkö Ulla Lindqvist Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011 toimisto@lskl.fi

Lisätiedot

AMMATTITAITEILIJOIDEN TYÖSKENTELYAPURAHA Kvltk

AMMATTITAITEILIJOIDEN TYÖSKENTELYAPURAHA Kvltk AMMATTITAITEILIJOIDEN TYÖSKENTELYAPURAHA Kvltk 15.2.2018 6 HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN-NETTY 1. Heinänen, Jouko / AMK Medianomi; Graafinen suunnittelu / Kellokoski

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan! Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri

Lisätiedot

VERKOSTOFOORUMI KUOPIO

VERKOSTOFOORUMI KUOPIO VERKOSTOFOORUMI 17.8.2012 KUOPIO Lasten seksuaalisen hyväksikäytön ilmoitusvelvollisuus ja tutkiminen Petra Kjällman Ensi ja turvakotien liitto, Kirkkohallitus/, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen

Lisätiedot

KULTA -hanke Etelä-Savon kulttuurirahasto. Tutkimussuunnitelma 30.1.2012 Assi Liikanen

KULTA -hanke Etelä-Savon kulttuurirahasto. Tutkimussuunnitelma 30.1.2012 Assi Liikanen KULTA -hanke Etelä-Savon kulttuurirahasto Tutkimussuunnitelma 30.1.2012 Assi Liikanen Tutkimuksen tavoitteet Tavoitteena on tutkia taiteen ja kulttuuritoiminnan merkitystä ja vaikutuksia henkilökunnan

Lisätiedot

RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU

RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016-2017 Liite 1 Toimintasuunnitelma suunnittelu pohjautuu lasten ja vanhempien osallisuuden mahdollistamiseen (aloitus- ja vasukeskustelut on käyty ennen

Lisätiedot

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila Ilmoittautumisohjeet: EFEKTIn kautta tilattavat esitykset ja työpajat ovat kouluille ja päiväkodeille maksuttomia. Yksi henkilö voi hakea max. kolmea eri esityskokonaisuutta

Lisätiedot

Esityksen aihe 9.10.2014

Esityksen aihe 9.10.2014 Tunne ja turvataidot osaamiseksi hankkeen satoa Helsinki Kaija Lajunen, Pirjo Lahtinen, Sirpa Valkama & Riitta Ala Luhtala 2 TUNNE JA TURVATAIDOT OSAAMISEKSI TUTA HANKE (2012 2014) Jyväskylän ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Terve Tanssi! - yhteisötanssihanke

Terve Tanssi! - yhteisötanssihanke Terve Tanssi! - yhteisötanssihanke tanssihanke Tanssi vanhustyön n voimavarana Terve Kuopio/Tanssin aluekeskus Kuopio 2006-2008 Laura Pylkkänen/Anniina Aunola 2006 Mitä on yhteisötaide? taide? Yhteisötaiteen

Lisätiedot

Koko kaupungin henkilö V

Koko kaupungin henkilö V Koko kaupungin henkilö V Kuva: Reija Hirvikoski Lasten ja aikuisten näytelmä Aapelin romaanista Koko kaupungin Vinski Aapelin lastenkirjojen rakastettu sankari Vinski kiertää Suomea kesällä 2014 nimellä

Lisätiedot

Satuhenkilön uudet vaatteet

Satuhenkilön uudet vaatteet Kulttuuritalo Valve, Taiteilija koulussa -hanke Marianne Sotti Satuhenkilön uudet vaatteet Pukusuunnittelu -työpaja Kesto: 1x3h. Tiiviimpänä pakettina sopii kestoksi 1x2h. Työpajan sisällöt: Työpajassa

Lisätiedot

Opiskelijoiden taiteellinen toiminta TeaKin ulkopuolella 2010 (tiedot perustuvat henkilöiden omaan ilmoitukseen)

Opiskelijoiden taiteellinen toiminta TeaKin ulkopuolella 2010 (tiedot perustuvat henkilöiden omaan ilmoitukseen) Opiskelijoiden taiteellinen toiminta TeaKin ulkopuolella 2010 (tiedot perustuvat henkilöiden omaan ilmoitukseen) Nimi Koulutusohjelma Muut merkittävät taiteelliset työt TeaKin ulkopuolella Alastalo Marko

Lisätiedot

Mikä on ajankohtaista kulttuurihyvinvointialan koulutuksen kehittämisessä juuri nyt?

Mikä on ajankohtaista kulttuurihyvinvointialan koulutuksen kehittämisessä juuri nyt? Mikä on ajankohtaista kulttuurihyvinvointialan koulutuksen kehittämisessä juuri nyt? Anna-Mari Rosenlöf, projektipäällikkö Kuva: Itä-Suomen Hyvinvointivoimala, JiiPee Photography, 2016. Taiteesta ja kulttuurista

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Lapset ensin. MLL:n vapaaehtoisena toimiminen Tule mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoimintaan. Juuri sinä voit antaa lasten ja nuorten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 66 Rytmikollektiivi Kompitus ry:n oikaisuvaatimus HEL 2014-003276 T 02 05 01 00 Päätös päätti hylätä Rytmikollektiivi Kompitus ry:n oikaisuvaatimuksen. Liitteet

Lisätiedot

Dokumenttielokuva Kesto n. 60 min

Dokumenttielokuva Kesto n. 60 min PAKKO HOITAA? Dokumenttielokuva Kesto n. 60 min Käsikirjoitus ja ohjaus: Antti Okkonen Tuottajat: Mika ja Niko Ritalahti Silva Mysterium Oy ANTTI OKKONEN KOULUTUS: Sairaanhoitaja ( Mikkelin ammattikorkeakoulu,

Lisätiedot

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Yhteistä työtä Laukaan HyPessä yhdistyvät lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia tukevat palvelut hallintorajat ylittäen Keskeistä hyvinvoinnin

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand. Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.

Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand. Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10. Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.2013 MYRSKY-HANKE mahdollistaa nuorille suunnattuja, nuorten omia voimavaroja

Lisätiedot

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT Mielenterveys ja päihde SAStyöryhmä Puheenjohtaja 0400 447 633 Terveyskeskus Päivystysajanvaraus ma su 8 22 (06) 2413 3200 Terveyskeskus Ei kiireellinen ajanvaraus ma pe

Lisätiedot

Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää!

Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää! Sydämeni laulu Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää! Sydämeni laulu Rakastettu kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi on aina kiehtova ja ajankohtainen. Hänen värikäs

Lisätiedot

NAAMIOIDEN TAKAA -hanke. Auttaa vahvistamaan nuorten itsetuntoa.

NAAMIOIDEN TAKAA -hanke. Auttaa vahvistamaan nuorten itsetuntoa. NAAMIOIDEN TAKAA -hanke Auttaa vahvistamaan nuorten itsetuntoa. 2016 aloitimme Trust-projektin Vihdissa, jossa yksin tulleet turvapaikanhakijat ja suomalaiset nuoret kokoontuivat tutustumaan toisiinsa

Lisätiedot

Viisumi tuntemattomaan

Viisumi tuntemattomaan Viisumi tuntemattomaan Ritva Siikala KAKSI MATKAA ISRAELIIN viisumi tuntemattomaan Kantaesitys Willensaunassa 11.3.2016 On saksalaisten syytä, että Tuulikki syntyy Oulussa. Saksalaisten hallussa oleviin

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

Voimaantuva vanhemmuus - Opas odottaville ja pienten lasten vanhemmille

Voimaantuva vanhemmuus - Opas odottaville ja pienten lasten vanhemmille Voimaantuva vanhemmuus - Opas odottaville ja pienten lasten vanhemmille Opas on kehitetty Laurea ammattikorkeakoulun opinnäytetyönä syksyllä 2012 Tekijät: Tia Luoto ja Mira Ponkilainen Sisällys Esipuhe

Lisätiedot

Kulttuuriosuuskunta ILME

Kulttuuriosuuskunta ILME Vuonna 2011 oulussa perustettu monialainen ammattitaiteilijoiden osuuskunta Tuottaa yhteisö- ja soveltavantaiteen produktioita, hankkeita, esityksiä, näyttelyitä työpajoja ja muita palveluita Oulun kaupungin

Lisätiedot

PerformanceSirkusyhdistys ry , näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja

PerformanceSirkusyhdistys ry , näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja VESA-PETTERI ASIKAINEN 16.8.1959 CURRICULUM VITAE TEATTERIOPINNOT Teatteritaiteen maisteri,teatterikorkeakoulu 1995 Teatteritaiteen kandidaatin tutkinto, Teatterikorkeakoulu 1992 Näyttelijätyön koulutusohjelma,

Lisätiedot

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat?

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat? Raskauden alussa mielen täyttävät raskauden fyysiset muutokset ja ajatukset itse raskaudesta tunteellisuus huoli lapsen menettämisestä stressaantuminen väsymys Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä

Lisätiedot

Perhekuntoutus KuPerKeikka

Perhekuntoutus KuPerKeikka Perhekuntoutus KuPerKeikka Asiakaslähtöisyys Avoimuus Luottamuksellisuus Rehellisyys Suunnitelmallisuus Jaana Räsänen, Jaana Vainikainen, Pirjo Salmi ja Sebastian Martin Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus Tanssin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Tanssin laaja ja yleinen oppimäärä Perusteiden taiteenalakohtaisten

Lisätiedot

Äänitaiteen omat maailmat

Äänitaiteen omat maailmat Äänitaiteen omat maailmat Jyri Pulkkinen Julkaistu alun perin englanniksi Finnish Dance in Focus -lehdessä 2001. Äänisuunnittelusta on tullut yhä tärkeämpi osa suomalaisia tanssiteoksia. Sen merkitys on

Lisätiedot

Lasta odottavan perheen mielenterveys

Lasta odottavan perheen mielenterveys Lasta odottavan perheen mielenterveys Valtakunnalliset neuvolapäivät 9.10.2013 Anna-Maija Martelin Raskausajan psyykkiset prosessit Vanhemmaksi kasvaminen Suhde omiin vanhempiin ja lapsuuden kokemukseen

Lisätiedot

Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu

Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu 18.10.2011 Omaishoito osana perheen elämää Elämä muuttuu? omaishoito voi tulla elämään erilaisissa elämänvaiheissa

Lisätiedot

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun haettaessa ennakkotehtäviä ja/tai soveltuvuuskoe

Lisätiedot

sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä!

sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä! sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä! Tanssiin jo lähtee toiset, kai kuulet Eva, kun sävel kaunis meille soi..." Kesällä 2019 Sappeen Kesäteatterissa

Lisätiedot

Opintopolkujen visualisoinnin toimintamalli

Opintopolkujen visualisoinnin toimintamalli Opintopolkujen visualisoinnin toimintamalli Visualisoinnit, mitä tarkoitetaan ja mitä hyötyä? Opintopolkujen esittely videoiden, kuvien, pelillisten menetelmien ja graafisten esitysten avulla Opintopolkua

Lisätiedot

ARKTINEN ODYSSEIA ARCTIC ODYSSEY

ARKTINEN ODYSSEIA ARCTIC ODYSSEY ARKTINEN ODYSSEIA ARCTIC ODYSSEY Ruska Ensemble ARKTINEN ODYSSEIA Näkyjä jäätikön reunalta MAAILMAN KANTAESITYS WILLENSAUNASSA 9.3.2017 En osaa kuin kiittää siitä että olet sisareni siitä, että teet maailmastani

Lisätiedot

Kiintymyssuhteen rakentaminen ja vahvistaminen lastensuojelun vastaanottotyössä ja pitkäaikaiseen sijoitukseen siirryttäessä

Kiintymyssuhteen rakentaminen ja vahvistaminen lastensuojelun vastaanottotyössä ja pitkäaikaiseen sijoitukseen siirryttäessä Kiintymyssuhteen rakentaminen ja vahvistaminen lastensuojelun vastaanottotyössä ja pitkäaikaiseen sijoitukseen siirryttäessä Kirsi Tuomi FM, musiikki- ja theraplay terapeutti Asta Rossi Sosionomi (AMK),

Lisätiedot

LÄHISUHDEVÄKIVALTA PERHEISSÄ LAPSEN NÄKÖKULMA

LÄHISUHDEVÄKIVALTA PERHEISSÄ LAPSEN NÄKÖKULMA LÄHISUHDEVÄKIVALTA PERHEISSÄ LAPSEN NÄKÖKULMA MITÄ VOIMME TEHDÄ? VIRANOMAISYHTEISTYÖN PARANTAMINEN, KOSKA: SELVITYS PERHE- JA LAPSENSURMIEN TAUSTOISTA VUOSILTA 2003-2012: YKSI SELVITYKSESSÄ HAVAITTU SELKEÄ

Lisätiedot

MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA. 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti

MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA. 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti Preventiimi pähkinänkuoressa OKM:n rahoittama, Humakin hallinnoima, yksi valtakunnallisista

Lisätiedot

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BANDILLE SUOMEN BAND -YHDISTYS RY A A SUOMEN BAND -YHDISTYS RY Big Bang Markus Ketola (s. 1968) Suomen big band -yhdistyksen projekti big

Lisätiedot

Mitä kuuluu isä? Isäseminaari 5.3 2009 Mirjam Kalland

Mitä kuuluu isä? Isäseminaari 5.3 2009 Mirjam Kalland Mitä kuuluu isä? Isäseminaari 5.3 2009 Mirjam Kalland Teoreettinen lähtökohta Raskausaikana vanhemman varhaiset, tiedostamattomat, esi-verbaaliset kokemukset aktivoituvat ja vaikuttavat mielikuviin vauvasta

Lisätiedot

Sisällöntuotannon erikoiskurssi

Sisällöntuotannon erikoiskurssi Tik- 111.070 Sisällöntuotannon erikoiskurssi syksy 2004: Installaatiotyöpaja * johdantoluento * 21.9.2004 Tassu Takala 1 Tavoitteet ja sisältö Digitaalisten (taide)installaatioiden ja kokeellisen vuorovaikutuksen

Lisätiedot

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 TA-tili TA /SEUKO 2 RAHAPELITOIMINNAN VOITTOVARAT TAITEEN EDISTÄMISEEN TA 2018 TAE 2019 29.80.52. MOMENTTI YHTEENSÄ 238 294 000 246 260 000 1) Luova työ ja tuotanto

Lisätiedot

KÄYTÖSSÄOLEVAT DOKUMENTOINTI MENETELMÄT VALOKUVATAAN

KÄYTÖSSÄOLEVAT DOKUMENTOINTI MENETELMÄT VALOKUVATAAN KÄYTÖSSÄOLEVAT DOKUMENTOINTI MENETELMÄT VALOKUVATAAN Kuvataan lasten toimintaa Kamerat tutuiksi kaikille taideprojektissa Muissa päivän tilanteissa kuvattu connected day Annantalo-projektissa henkilökunta

Lisätiedot

Isät esiin. VI Valtakunnalliset lastensuojelun perhehoidon päivät Jyväskylä. Tom Ahlqvist, Seppo Kinnunen

Isät esiin. VI Valtakunnalliset lastensuojelun perhehoidon päivät Jyväskylä. Tom Ahlqvist, Seppo Kinnunen Isät esiin VI Valtakunnalliset lastensuojelun perhehoidon päivät 12.- 13.11.2014 Jyväskylä Tom Ahlqvist, Seppo Kinnunen Isän rooli sijaisperheessä Perhehoidon virallinen rakenne on hyvin naisvaltainen

Lisätiedot

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Haikalan päiväkoti sijaitsee Klaukkalan pohjoisella alueella Haikalassa. Päiväkoti on perustettu 1982. Toimintakaudella 2010-2011 päiväkotimme ryhmät ovat:

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI

MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI Pohjois-Savon LAPE yhteiskehittämispäivä 18.4.2018 Laura Nyyssönen, Kuopion kaupunki Päivi Malinen, ISO MISTÄ ON KYSE? Osana maakunnan Lape-muutosohjelmaa ja lastensuojelun

Lisätiedot