Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018"

Transkriptio

1 Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs TA-tili TA /SEUKO 2 RAHAPELITOIMINNAN VOITTOVARAT TAITEEN EDISTÄMISEEN TA 2018 TAE MOMENTTI YHTEENSÄ ) Luova työ ja tuotanto Elokuva Avustukset elokuvan tuotantoon ja käsikirjoittamiseen SESin kautta myönnettäväksi Avustukset elokuvakulttuurin edistämiseen Esittävä taide (musiikki, tanssi, teatteri ja sirkus) Rahoituslain mukaiset valtionosuudet teattereille Rahoituslain mukaiset valtionosuudet orkestereille Muu esittävän taiteen edistäminen Avustukset valtionosuutta saaville teattereille Avustukset valtionosuutta saaville orkestereille Avustukset klubi- ja kiertuetoimintaan sekä kuorojen matkoihin myönnettäväksi Musiikinedistämissäätiön kautta Avustus Euroopan Unionin nuoriso-orkesterille Avustukset esittävän taiteen edistämiseen Esittävän taiteen toiminta-avustukset Kirjallisuus Avustukset kirjallisuuden kääntämiseen, julkaisemiseen ja tunnetuksi tekemiseen SKS:n ja SLS:n kautta myönnettäväksi Avustukset kirjallisuuden edistämiseen

2 Visuaalinen ja rakennustaide sekä muotoilu Kuvataiteen tekijöille suoritettavista apurahoista annetun lain (115/1997) mukaiset apurahat (maksuperuste) Muu visuaalisen taiteen edistäminen Avustukset kehittämiseen Avustukset ja apurahat visuaalisen taiteen edistämiseen Avustukset rakennustaiteen ja muotoilun edistämiseen Kulttuurin tuotanto ja levitys Opetushallituksen päätettävät Luova Eurooppa-ohjelman hallinnointi ja kansallinen vastinrahoitus sekä EU:n kansalaisten Eurooppa-ohjelman hallinnointi Opetusministeriön päätettävät Avustus Suomen elokuvasäätiön toimintaan Muu kulttuurin tuotanto ja levitys Elokuvan kotimaisen ja kansainvälisen jakelun edistämiseen SESin kautta myönnettäväksi Suomi-palkinnot Avustukset kulttuurivientiin Avustukset kulttuurimatkailun kehittämiseen Avustukset kulttuuri-instituuteille Avustukset luovien alojen ja digitaalisten sisältöjen tuote-kehitykseen ja palveluinnovaatioihin AVEKin kautta myönnettäväksi Venetsian biennaali -näyttelyt Avustukset tekijänoikeusjärjestelmän kehittämiseen Tekijänoikeusneuvoston, tekijänoikeusasioiden neuvottelukunnan ja selvitysten kuluihin

3 Taiteen ja kulttuurin edistämiseen, edistämiskeskuksen ja taideneuvoston kehittämistoimiin sekä selvitys- ja tiedotustoimintaan ) Osallisuus ja osallistuminen Kirjastot ja tiedon saatavuus Avustukset yleisten kirjastojen kehittämiseen, venäjänkieliseen kirjastotehtävään sekä eräille kirjastojärjestöille Vähälevikkisen kirjallisuuden ostotuki ja kulttuurilehtien tilaustuki kirjastoille Avustukset ja apurahat selkokieliseen ja muuhun helposti saavutettavaan kirjallisuuteen Kehitysvammaliiton kautta myönnettäväksi Avustukset kulttuurilehdille Kulttuuripalvelut ja kulttuuritoiminta Elokuvataide ja audiovisuaalinen kulttuuri Esittävä taide: musiikki, tanssi, teatteri ja sirkus Kirjallisuus Visuaalinen ja rakennustaide sekä muotoilu Taiteenalojen tiedotuskeskusten kehittämistoimintaan kertaluonteisesti Useita taiteenaloja koskeva toiminta Kansainvälinen yhteistyö ja kulttuurien välisen vuoropuhelun edistäminen Avustukset alueellisen kulttuuritoiminnan kehittämiseen Avustukset valtakunnallisille taide- ja kulttuurifestivaaleille Avustukset saamelaisen taiteen ja kulttuurin edistämiseen ja Saamelaiskäräjille toimintaan

4 Avustukset taiteen ja kulttuurin Venäjä-ohjelman toimeenpanoon Avustus Cultura-säätiölle Avustukset vammaisyhteisöjen kulttuuritoimintaan ja kulttuurin saavutettavuuden edistämiseen Avustukset kulttuurin moninaisuuden ja rasismin vastaisen toiminnan edistämiseen Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toiminnan tukemiseen, josta Taikusydän-yhteyspisteen toimintaan Avustukset lastenkulttuurihankkeisiin Avustukset taide- ja kulttuuritapahtumille ) Kulttuurin perusta ja jatkuvuus Museot ja kulttuuriperintö Rahoituslain mukaiset valtionosuudet ja avustukset museoille Muu museoiden ja kulttuuriperinnön edistäminen Avustukset valtakunnallisille erikoismuseoille Avustukset eräille erikoismuseoille Avustukset valtakunnallisille museo- ja perinnealan järjestöille Seuraintalojen korjausavustukset sekä neuvonta - ja ohjaustyö Seuraintalojen korjausavustukset sekä neuvonta- ja ohjaustyö Suomen Kotiseutuliiton kautta myönnettäväksi Museoviraston päätettävät Avustukset museoille ja kulttuuriperintöalan toimijoille Avustukset kulttuurihistoriallisesti arvokkaille kohteille ja aluksille Unescon kulttuuriperintösopimusten toimeenpanon edistäminen Kulttuuritilat Avustukset kulttuuritilojen hankkimiseen, perustamiskustannuksiin ja peruskorjauksiin

5 Kansalliset kulttuurilaitokset Avustukset kansallisten kulttuurilaitosten toimintaan Suomen Kansallisoopperan Säätiölle Suomen Kansallisteatterin Osakeyhtiölle Kansallisgallerialle Valtion julkisten rakennusten taidehankinnat ja valtion taidekokoelmien hoito (maksuperuste) Kulttuurikasvatus sekä kulttuuripoliittinen tutkimus ja kehittäminen Opetus- ja kulttuuri-ministeriön päätettävät Avustukset lastenkulttuurin ja lasten kulttuurikasvatuksen edistämiseen Avustuksen taiteen eri alojen opetusjärjestöjen toimintaan Avustukset mediakasvatuksen kehittämiseen Avustus Kulttuuripolitiikan tutkimussäätiö Cuporen toimintaan ja euroa Compendium yhdistyksen jäsenmaksuun Sibeliuksen koottuihin teoksiin Avustukset kokeilu- ja kehittämishankkeisiin Jakamaton määräraha

Taiteen ja kulttuurin valtionavustuspolitiikan uudistus

Taiteen ja kulttuurin valtionavustuspolitiikan uudistus Taiteen ja kulttuurin valtionavustuspolitiikan uudistus http://www.minedu.fi/export/sites/default/opm/julkaisut/2016/liitteet/okm17.pdf?lang=fi Informaatio- ja keskustelutilaisuus OKM/Jukola Tuula Lybeck

Lisätiedot

Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista

Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista Kulttuurituottajien päivä 16.-17.9. Jyväskylä Johanna Selkee Erityisasiantuntija, Suomen Kuntaliitto 1 Suomen Kuntaliitto ry Suomen vaikuttavimpia

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia. Pori kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia. Pori kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia Pori 12.12.2017 kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö Creative Industries Finland/Sanna Peurakoski Taustaa ja tilastoja

Lisätiedot

Järjestöjen rahoituslähteitä Yleiskatsaus Tiina Sivonen, Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry PÄHKINÖITÄ PUSSIIN KOULUTUS

Järjestöjen rahoituslähteitä Yleiskatsaus Tiina Sivonen, Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry PÄHKINÖITÄ PUSSIIN KOULUTUS Järjestöjen rahoituslähteitä Yleiskatsaus Tiina Sivonen, Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry PÄHKINÖITÄ PUSSIIN KOULUTUS 13.2.2014 Rahoituslähteitä kehittämishankkeisiin ja toiminnan toteuttamiseen Kansalliset

Lisätiedot

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee ME MAHDOLLISTAMME Joka päivä runsaat 23 000 ihmistä tulkitsee, mitä ympärillämme tapahtuu. Ymmärrämme, miten taide syntyy, ja mitä Suomi tarvitsee. Visiomme on parantaa taiteilijan asemaa ja tarjota yleisölle

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista Museoista hyvinvointia ja terveyttä Vava Lunabba Suunnittelija Opetus- ja kulttuuriministeriö Kulttuuribudjetin jakautuminen 2011

Lisätiedot

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee ME MAHDOLLISTAMME Joka päivä runsaat 23 000 ihmistä tulkitsee, mitä ympärillämme tapahtuu. Ymmärrämme, miten taide syntyy, ja mitä Suomi tarvitsee. Visiomme on parantaa taiteilijan asemaa ja tarjota yleisölle

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste

Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste Infoiltapäivä kulttuurin ja luovien alojen kansainvälisistä rahoitusmahdollisuuksista Tampereella 11.5.2016 erityisasiantuntija Sari Ilmola Taiken valtakunnallisia

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2017 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus-

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Työryhmän toimeksianto 1. kartoittaa alueellisten ja paikallisten taide- ja kulttuuripalvelujen tuottamisen malleja ja tilaa maan erilaisilla

Lisätiedot

Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi

Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi Projektipäällikkö Jutta Virolainen Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore Lapsille ja nuorille

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2018 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa.

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa. Kuntien kulttuuritoiminnan kustannukset 2010 Vastausohjeet Yleiset vastausohjeet Tässä kyselyssä kootaan tietoa kuntien kulttuuritoiminnan kustannuksista. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan kirjastoissa,

Lisätiedot

Kulttuuri sivistyskunnassa - mitä muutoksia tulossa?

Kulttuuri sivistyskunnassa - mitä muutoksia tulossa? Kulttuuri sivistyskunnassa - mitä muutoksia tulossa? Kuntamarkkinat Johanna Selkee Erityisasiantuntija, kirjastot ja kulttuuri Muutossuuntia Tulevaisuuden sivistyskunta - kuntia koskevan kulttuuritoimintalain

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

VALTION TALOUSARVIOESITYS Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan tiivistelmä

VALTION TALOUSARVIOESITYS Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan tiivistelmä VALTION TALOUSARVIOESITYS 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan tiivistelmä Määrärahat pääluokittain vuosina 2014 2016 1 v. 2014 v. 2015 varsinainen v. 2016 Muutos 2015 2016 tilinpäätös talousarvio

Lisätiedot

Romanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa

Romanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa Romanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa Romaniasiain neuvottelukuntien valtakunnalliset neuvottelupäivät 8.-9-9.2015 Mikkeli Eva-Maria Hakola Kehittämispäällikkö Taiteen edistämiskeskus (TAIKE)

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus. Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille

Taiteen edistämiskeskus. Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille Taiteen edistämiskeskus Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille Taiteen edistämiskeskus Taiteen edistämiskeskus (Taike) edistää taidetta kansallisesti ja kansainvälisesti. Myös kulttuurin edistäminen kuuluu

Lisätiedot

Taide- ja kulttuuriasiat uudistuvassa aluehallinnossa

Taide- ja kulttuuriasiat uudistuvassa aluehallinnossa Taide- ja kulttuuriasiat uudistuvassa aluehallinnossa Sivistystoimen asiat uudistuvassa aluehallinnossa 14.10.2009 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju Taustaa 1/2 Lääninhallituslain (22/1997) 2 :n

Lisätiedot

Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen ESRkehittämisohjelma

Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen ESRkehittämisohjelma Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen ESRkehittämisohjelma 2007-2013 Pieniä ihmeitä Luovien alojen ja kulttuurin hanketapaaminen Tampere 27.1.2010 Kirsi Kaunisharju Opetusministeriö

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018 Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018 Kuntaliiton ajankohtaiset Erityisasiantuntija Johanna Selkee, Suomen Kuntaliitto ry Sisältö Kulttuuripolitiikan ajankohtaiset. Alv-muutosesitys, VM179:00/2018:

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus. Erityisasiantuntija Henri Terho

Taiteen edistämiskeskus. Erityisasiantuntija Henri Terho Taiteen edistämiskeskus Erityisasiantuntija Henri Terho henri.terho@minedu.fi www.taike.fi Taiteen edistämiskeskus Opetus- ja kulttuuriministeriön alainen asiantuntijavirasto. Tehtävät: Edistää taidetta

Lisätiedot

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana Joni Kinnunen 20.3.2019 Suomussalmi Noin 8000 asukkaan kunta Kainuussa Väestö vähenee ja ikääntyy Pitkät välimatkat Taiteen ammattilaisten kapea kärki, yhteisön ja

Lisätiedot

Vapaa-ajanlautakunta Kulttuuri

Vapaa-ajanlautakunta Kulttuuri Vapaa-ajanlautakunta Kulttuuri KAUPUNGINHALLITUS KH 10.6.2013, 219 Talousarvion 2014 ja taloussuunnitelman 2015-2017 laatimisohjeet, Talouden tasapainottaminen: 1) toimielimien tulee tehdä osana ensi vuoden

Lisätiedot

Ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä

Ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä Ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 9.11.2017, Porvoo Leena Aaltonen ja Tapani Sainio Valtionavustukset 2018 vuoden 2018 talousarvioesityksessä kirjastomomentin

Lisätiedot

90. Taide ja kulttuuri

90. Taide ja kulttuuri Talousarvioesitys S e l v i t y s o s a : Yhteiskunnallinen vaikuttavuus 9. Taide ja kulttuuri Taide- ja kulttuuripolitiikan tavoitteena on turvata suotuisat toimintaedellytykset taiteen- ja kulttuurikentän

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 34. Valtionosuus ja -avustus oppilaitosten ja päiväkotien perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 3 v) Momentille

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri. ovat hyvinvoinnin

Taide ja kulttuuri. ovat hyvinvoinnin Taide ja kulttuuri ovat hyvinvoinnin perusta kulttuurilla on keskeinen asema yhteiskunnallisessa muutoksessa. Taide ja kulttuuri ovat perusasioita, joiden uutta luova vaikutus säteilee elämän kaikille

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri. ovat hyvinvoinnin

Taide ja kulttuuri. ovat hyvinvoinnin Taide ja kulttuuri ovat hyvinvoinnin perusta KULTTUURILLA ON KESKEINEN ASEMA yhteiskunnallisessa muutoksessa. Taide ja kulttuuri ovat perusasioita, joiden uutta luova vaikutus säteilee elämän kaikille

Lisätiedot

Tulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia

Tulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia Tulevaisuuden Museo-Suomi Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia 24.10.2010 Taiteen ja kulttuurin luova vaikutus säteilee elämän kaikille alueille. Hallitusohjelma Kattavin

Lisätiedot

Taiken tuki taiteen ja kulttuurin edistämiseen 2017

Taiken tuki taiteen ja kulttuurin edistämiseen 2017 Taiken tuki taiteen ja kulttuurin edistämiseen 2017 Lisätietoja: paula.karhunen@taike.fi Sisällys 1 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN MÄÄRÄRAHAT JA TUKI 2017... 2 2 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN KEHITTÄMISOHJELMAT

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri. ovat hyvinvoinnin

Taide ja kulttuuri. ovat hyvinvoinnin Taide ja kulttuuri ovat hyvinvoinnin perusta kulttuurilla on keskeinen asema yhteiskunnallisessa muutoksessa. Taide ja kulttuuri ovat perusasioita, joiden uutta luova vaikutus säteilee elämän kaikille

Lisätiedot

Esittävän taiteen ja museoiden valtionrahoituksen uudistaminen

Esittävän taiteen ja museoiden valtionrahoituksen uudistaminen Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntopyyntö 02.02.2018 OKM/5/010/2018 Esittävän taiteen ja museoiden valtionrahoituksen uudistaminen Johdanto Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lausuntoja liitteenä

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä ja nuorisopolitiikan yhteensovittamisesta valtakunnan tasolla. Tukenaan

Lisätiedot

90. Taide ja kulttuuri

90. Taide ja kulttuuri 90. Taide ja kulttuuri S e l v i t y s o s a : Taide- ja kulttuuripolitiikalla pyritään käytettävissä olevien taloudellisten voimavarojen rajoissa luomaan suotuisat toimintaedellytykset taiteen kentän

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä

Lisätiedot

Miten tehdä kaikille toimivaa ja moninaisuutta kunnioittavaa taidekasvatustyötä? Sari Salovaara

Miten tehdä kaikille toimivaa ja moninaisuutta kunnioittavaa taidekasvatustyötä? Sari Salovaara Miten tehdä kaikille toimivaa ja moninaisuutta kunnioittavaa taidekasvatustyötä? Sari Salovaara 4.10.2018 Suomi on jo moninainen Jokainen meistä on itsestään moninainen roolit, ryhmät, ominaisuudet Vähemmistöt

Lisätiedot

Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)

Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019) Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019) Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju Kuntien

Lisätiedot

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016 VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016 Vapaa-ajanlautakunta 28.2.2017 Sisällysluettelo VAPAA-AJANLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 3 KULTTUURIPALVELUT... 4 LIIKUNTAPALVELUT... 6 NUORISOPALVELUT... 8

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 01. Valtion yleissivistävän koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 300 000

Lisätiedot

Kulttuurin aluetietoperustan työpaja

Kulttuurin aluetietoperustan työpaja Kulttuurin aluetietoperustan työpaja 28.5.2018 LUOVA TALOUS, KULTTUURIMATKAILU JA KULTTUURIALOJEN TYÖLLISYYS TAITEEN JA KULTTUURIN HYVINVOINTI- VAIKUTUKSET KULTTUURITARJONTA KULTTUURIN RAHOITUS KULTTUURI-

Lisätiedot

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelma 2018

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelma 2018 VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelma 2018 Vapaa-ajanlautakunta 19.12.2017 Sisällysluettelo 2 Vapaa-ajanlautakunta yhteensä 3 Kulttuuripalvelut 4 Liikuntapalvelut 6 Nuorisopalvelut 8 2 VAPAA-AJANLAUTAKUNTA

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuus

Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuus Laki kuntien kulttuuritoiminnasta TOIMEENPANO TAMPEREELLA Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuus 27.3.2019 Lauri Savisaari, kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Kunnan tehtävät 1) edistää kulttuurin ja

Lisätiedot

90. Taide ja kulttuuri

90. Taide ja kulttuuri 90. Taide ja kulttuuri S e l v i t y s o s a : Taide- ja kulttuuripolitiikalla pyritään käytettävissä olevien taloudellisten voimavarojen rajoissa luomaan suotuisat toimintaedellytykset taiteen kentän

Lisätiedot

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma 2018 Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus Jokaisella on oikeus ja tasaarvoinen

Lisätiedot

Kunnan kulttuuritoiminnan hallinto- ja palvelurakenne: (Kuvaus hallinnosta, palvelurakenteesta ja palveluvalinnoista.)

Kunnan kulttuuritoiminnan hallinto- ja palvelurakenne: (Kuvaus hallinnosta, palvelurakenteesta ja palveluvalinnoista.) Tehhään yhessä hanke / Kuntien kulttuurin talous Hankkeen tavoite Selvitetään kuntien kulttuuritoiminnan ja talouden nykytilanne vertailukelpoisella tavalla, otetaan käyttöön ja vakiinnutetaan yhteinen

Lisätiedot

90. Taide ja kulttuuri

90. Taide ja kulttuuri Asiakirjayhdistelmä S e l v i t y s o s a : Yhteiskunnallinen vaikuttavuus 9. Taide ja kulttuuri Taide- ja kulttuuripolitiikan tavoitteena on turvata suotuisat toimintaedellytykset taiteen- ja kulttuurikentän

Lisätiedot

Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat ja Taiken tehtävät uuden lain näkökulmasta

Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat ja Taiken tehtävät uuden lain näkökulmasta Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat ja Taiken tehtävät uuden lain näkökulmasta Paula Tuovinen, johtaja 6.3.2019 Taiken perustehtävä taata Taiteilijan mahdollisuudet tehdä taiteellista työtä ja

Lisätiedot

Oikeudelliset kysymykset. Kulttuurialan lait. Ulla Viskari-Perttu

Oikeudelliset kysymykset. Kulttuurialan lait. Ulla Viskari-Perttu Oikeudelliset kysymykset Kulttuurialan lait Ulla Viskari-Perttu Oikeudelliset kysymykset 1/2 Lehtori Juha Iso-Aho Humanistinen ammattikorkeakoulu 2 1.1. Teatteri- ja orkesterilaki. Valtionrahoituksen määräytyminen.

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus ja taidetoimikunnat taiteen tukijoina

Taiteen edistämiskeskus ja taidetoimikunnat taiteen tukijoina Taiteen edistämiskeskus ja taidetoimikunnat taiteen tukijoina Esa Rantanen Taiteen tukemisen päällikkö 7.4.2014 Taiteen edistämiskeskus (TAIKE) laki Taiteen edistämiskeskuksesta voimaan 1.1.2013 Taike

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke

Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke Kulttuurin Kaukametsä Luova talous ja kulttuuri alueiden voimana 31.8.2011, Helsinki Hallitusohjelma Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen,

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0156/153. Tarkistus. Isabella Adinolfi, Rosa D'Amato, Rolandas Paksas EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0156/153. Tarkistus. Isabella Adinolfi, Rosa D'Amato, Rolandas Paksas EFDD-ryhmän puolesta 21.3.2019 A8-0156/153 153 Johdanto-osan 5 kappale (5) Euroopan kulttuurisen monimuotoisuuden edistäminen edellyttää, että on olemassa kukoistavia ja joustavia kulttuurialoja ja luovia toimialoja, jotka

Lisätiedot

VUODEN 2009 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET

VUODEN 2009 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET VUODEN 2009 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET Sivela 5.2.2009 Tilaajapäällikkö Tuula Martikainen: Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi 17.11.2008 kokouksessaan vuoden 2009 talousarvion.

Lisätiedot

Esittävän taiteen ja museoiden valtionrahoituksen uudistaminen

Esittävän taiteen ja museoiden valtionrahoituksen uudistaminen Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntopyyntö 02.02.2018 OKM/5/010/2018 Esittävän taiteen ja museoiden valtionrahoituksen uudistaminen Johdanto Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lausuntoja liitteenä

Lisätiedot

Kulttuuripolitiikan strategiset tulevaisuuslinjaukset Museoalan keskustelutilaisuudessa Ylijohtaja Riitta Kaivosoja Opetus- ja

Kulttuuripolitiikan strategiset tulevaisuuslinjaukset Museoalan keskustelutilaisuudessa Ylijohtaja Riitta Kaivosoja Opetus- ja Kulttuuripolitiikan strategiset tulevaisuuslinjaukset Museoalan keskustelutilaisuudessa 30.3.2011 Ylijohtaja Riitta Kaivosoja Opetus- ja kulttuuriministeriö Kulttuuripolitiikan strategiset linjaukset Opetusministeriön

Lisätiedot

SUOMEN EVANKELIS-LUTERILAISEN KIRKON KULTTUURITOIMINTA. Taija Roiha KANTU-päivät 2015

SUOMEN EVANKELIS-LUTERILAISEN KIRKON KULTTUURITOIMINTA. Taija Roiha KANTU-päivät 2015 SUOMEN EVANKELIS-LUTERILAISEN KIRKON KULTTUURITOIMINTA Taija Roiha KANTU-päivät 2015 Kolmannen sektorin määrittely Institutionalisoitunut rakenne Ei-julkisia Eivät tavoittele taloudellista voittoa Itsehallinnollisuus

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA. Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1

AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA. Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1 AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1 KULTTUURI TEA HANKE MIKSI? Tiedontuotannon ja tietovarannon kehittäminen opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Hack the Budget. Nuorisotakuu

Hack the Budget. Nuorisotakuu Hack the Budget Nuorisotakuu Elina Palola (STM), Markku Rimpelä (Hämeenlinna), Hanna Sauli (Allianssi), Anna-Maria Tenojoki (Nuora), Georg Henrik Wrede (OKM) Haaste Idea Mitä - Miten Haaste: Mihin rahat

Lisätiedot

90. Taide ja kulttuuri

90. Taide ja kulttuuri 90. Taide ja kulttuuri S e l v i t y s o s a : Taide- ja kulttuuripolitiikalla pyritään luomaan suotuisat toimintaedellytykset taiteen kentän toimijoille, turvaamaan kansalaisille mahdollisuus monipuolisiin

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (29.01, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Erasmus+ Kansalaisten Eurooppa Luova Eurooppa. Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija Kansainvälistymispalvelut

Erasmus+ Kansalaisten Eurooppa Luova Eurooppa. Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija Kansainvälistymispalvelut Erasmus+ Kansalaisten Eurooppa Luova Eurooppa Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija Kansainvälistymispalvelut Miksi hanke? Työkalu Lisäresurssi Sidos- ja kohderyhmien sitouttaminen Organisaation ja henkilöstön

Lisätiedot

Lain 6 mukaan valtion taidetoimikunnan tehtävänä on:

Lain 6 mukaan valtion taidetoimikunnan tehtävänä on: Pyyntö TKT/1/511/2016 1 (5) 04.05.2016 Jakelussa mainituille Viite Laki ja asetus Taiteen edistämiskeskuksesta (657/2012, 727/2012) Asia Ehdotukset valtion taidetoimikuntien jäseniksi Pyydämme yhteisöänne

Lisätiedot

90. Taide ja kulttuuri

90. Taide ja kulttuuri 90. Taide ja kulttuuri S e l v i t y s o s a : Taide- ja kulttuuripolitiikalla pyritään käytettävissä olevien taloudellisten voimavarojen rajoissa luomaan suotuisat toimintaedellytykset taiteen kentän

Lisätiedot

Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten myöntämisperiaatteet

Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten myöntämisperiaatteet Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten myöntämisperiaatteet SISÄLLYSLUETTELO KULTTUURITOIMINTAAN TARKOITETTUJEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISPERIAATTEET... 3 YLEISTÄ KULTTUURITOIMINTAAN TARKOITETUISTA AVUSTUKSISTA...

Lisätiedot

VUODEN 2011 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET

VUODEN 2011 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET VUODEN 2011 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET Sivela 20.1.2011 Vs. suunnittelupäällikkö Iina Ojala: Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 15.11.2010 vuoden 2011 talousarvion.

Lisätiedot

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Mikä on Taikalamppu? Lasten- ja nuortenkulttuurikeskusten verkosto Perustettu

Lisätiedot

Linnasta Linnaan - Castle to Castle

Linnasta Linnaan - Castle to Castle SOUTH-EAST FINLAND RUSSIA ENPI CBC 2007 2013 KULTTUURIMATKAILUN KEHITTÄMISHANKE Linnasta Linnaan - Castle to Castle Linnojen ja linnoitusten historian tuotteistaminen ja elävöittäminen Irina Lukkarinen

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia edistävän taide- ja kulttuuritoiminnan tavoitteet

Terveyttä ja hyvinvointia edistävän taide- ja kulttuuritoiminnan tavoitteet Terveyttä ja hyvinvointia edistävän taide- ja kulttuuritoiminnan tavoitteet Osastopäällikkö Veli-Mikko Niemi @vmn1005 Sosiaali- ja terveysministeriö Taiteen osallisuushankkeet ja niiden kytkennät Prosenttiperiaatteen

Lisätiedot

TALOUSARVIOESITYS 2005 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

TALOUSARVIOESITYS 2005 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA Taiteen keskustoimikunta 19.12.2003 TAITEEN KESKUSTOIMIKUNNAN JA VALTION TAIDETOIMIKUNTIEN TALOUSARVIOESITYS 2005 SEKÄ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2006-2009 TOIMINTA-AJATUS JA TULOSTAVOITTEET Taiteen

Lisätiedot

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma. Pirkanmaan kulttuurifoorumi 4.12.2013. Riikka Koivula CIMOn Kulttuurin yhteyspiste

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma. Pirkanmaan kulttuurifoorumi 4.12.2013. Riikka Koivula CIMOn Kulttuurin yhteyspiste EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma Pirkanmaan kulttuurifoorumi 4.12.2013 Riikka Koivula CIMOn Kulttuurin yhteyspiste Luova Eurooppa Yhdistää 3 nykyistä ohjelmaa: Kulttuuri,

Lisätiedot

Kulttuuri maakuntauudistuksessa ja OKM:n ajankohtaisia asioita Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju

Kulttuuri maakuntauudistuksessa ja OKM:n ajankohtaisia asioita Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju Kulttuuri maakuntauudistuksessa ja OKM:n ajankohtaisia asioita Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju Satakunnan maakunnallinen kulttuurifoorumi Pori 12.12.2017 Opetus- ja kulttuuripolitiikan strategia

Lisätiedot

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 Kulttuuriperintövuosi Projekteja, tapahtumia, aloitteita, kampanjoita ympäri Eurooppaa. Toteuttajina EU:n jäsenvaltiot, alueelliset ja paikalliset viranomaiset/toimijat,

Lisätiedot

Pyyntö Laki Taiteen edistämiskeskuksesta (657/2012), asetus (727/2012) Taiteen edistämiskeskuksesta

Pyyntö Laki Taiteen edistämiskeskuksesta (657/2012), asetus (727/2012) Taiteen edistämiskeskuksesta Taiteen edistämiskeskus Centret för konstfrämjande Arts Promotion Centre Finland Pyyntö TKT/5/511/2014 1 (5) 09.06.2014 Viite Asia Laki Taiteen edistämiskeskuksesta (657/2012), asetus (727/2012) Taiteen

Lisätiedot

TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TUKI TAITEEN EDISTÄMISEEN 2014

TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TUKI TAITEEN EDISTÄMISEEN 2014 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TUKI TAITEEN EDISTÄMISEEN 2014 1 Taiteen edistämiskeskuksen määrärahat ja tuki 2014... 2 2 Taiteen edistämiskeskuksen projektit 2014... 10 3 Taiteen edistämiskeskuksen tuki kansainväliseen

Lisätiedot

Kulttuurin avustukset 23.4.2014. Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki

Kulttuurin avustukset 23.4.2014. Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki Kulttuurin avustukset 23.4.2014 Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN YLEISET PERIAATTEET Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten jakoperusteet noudattavat Vantaan kaupungin

Lisätiedot

Taiken tuki taiteen ja kulttuurin edistämiseen 2016

Taiken tuki taiteen ja kulttuurin edistämiseen 2016 Taiken tuki taiteen ja kulttuurin edistämiseen 2016 Lisätietoja: paula.karhunen@taike.fi Sisällys 1 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN MÄÄRÄRAHAT JA TUKI 2016... 1 2 TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN KEHITTÄMISOHJELMAT

Lisätiedot

1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista.

1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista. Vapaa-aikalautakunta Strategian toteutumista tukevat toiminnalliset tavoitteet: 1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista. Toteutuminen: Selvitys vaihtoehtoisista

Lisätiedot

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 11. KIRJASTOT 11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden

Lisätiedot

Luovan talouden kehittämishaasteet

Luovan talouden kehittämishaasteet Luovan talouden kehittämishaasteet RYSÄ goes Luova Suomi 16.10.2012, Mikkeli Taustaa luovan talouden kehittämisessä Suomessa tehty 1990-luvulta saakka luovan talouden kehittämiseen tähtäävää työtä (kulttuuri-

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KULTTUURITOIMINTA- Anita Kangas

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KULTTUURITOIMINTA- Anita Kangas KULTTUURITOIMINTA- KOKEILUT Anita Kangas KESKI-SUOMEN KULTTUURITOIMINTAKOKEILUN TAUSTA (VUOSINA 1976-1979) ARVO SALON JOHTAMA KULTTUURITOIMINTAKOMITEA 1974:2. KULTTUURIPOLITIIKAN TAVOITTEET: TASA-ARVON

Lisätiedot

Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus

Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus OKM 16.10.2017 Erityisasiantuntija Kirsi Väkiparta Taiteen edistämiskeskuksesta Taike on OKM:n alainen taiteen edistämisen

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

Ajankohtaista ministeriöstä

Ajankohtaista ministeriöstä Ajankohtaista ministeriöstä Maakuntamuseoiden, aluetaidemuseoiden ja valtakunnallisten erikoismuseoiden johtajien tapaaminen 18.3.2015 Mirva Mattila Esityksen sisältö Kulttuuri- ja taidepolitiikan osaston

Lisätiedot

Luovat alat. Helsingissä 16.12.2014 Sami Peltola, Matias Ollila

Luovat alat. Helsingissä 16.12.2014 Sami Peltola, Matias Ollila Luovat alat Helsingissä 16.12.2014 Sami Peltola, Matias Ollila Toimialaraportin teon taustoittamiseksi Varsinais-Suomen ELY-keskuksen LUOVAMO luovien alojen urapalvelut toiminut 3,5v luovien alojen kehittämiseksi

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

VUODEN 2008 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET

VUODEN 2008 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET VUODEN 2008 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET Sivela 24.1.2008 Tilaajapäällikkö Tuula Martikainen: Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi 12.11.2007 kokouksessaan vuoden 2008 talousarvion.

Lisätiedot

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 Kulttuuriperintövuosi Projekteja, tapahtumia, aloitteita, kampanjoita ympäri Eurooppaa. Toteuttajina EU:n jäsenvaltiot, alueelliset ja paikalliset viranomaiset/toimijat,

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2010 2011

OPINTO-OPAS 2010 2011 OPINTO-OPAS 2010 2011 Lahden ammattikorkeakoulu Muotoilu- ja taideinstituutti Erikoistumisopinnot 60 op Taiteen perusopettajan pedagogiset erikoistumisopinnot TAITEEN PERUSOPETTAJAN PEDAGOGISET ERIKOISTUMISOPINNOT

Lisätiedot

ELÄVÄ KULTTUURIPERINTÖ! Unescon sopimuksen toimeenpano Suomessa. Leena Marsio / Museovirasto Aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori

ELÄVÄ KULTTUURIPERINTÖ! Unescon sopimuksen toimeenpano Suomessa. Leena Marsio / Museovirasto Aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori ELÄVÄ KULTTUURIPERINTÖ! Unescon sopimuksen toimeenpano Suomessa Leena Marsio / Museovirasto Aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori AINEETON KULTTUURIPERINTÖ "Aineettomalla kulttuuriperinnöllä" tarkoitetaan

Lisätiedot

Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo

Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo Lähtökohdat Toimijat etäällä toisistaan, maakunnallisen toiminnan lisääminen - ) eri toimijoiden kohtaamisia ja voimavarojen tehokkaampaa yhdistämistä Tahto

Lisätiedot

Hämeenlinna 21.3.2012. Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma

Hämeenlinna 21.3.2012. Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma Maaseutumatkailuseminaari Hämeenlinna 21.3.2012 Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt. 11.4.20 08 Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma MEK (Matkailun edistämiskeskus) valmistelee ja koordinoi

Lisätiedot

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 11. KIRJASTOT 11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 94/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Taiteen. Taiteen edistämiskeskuksesta, valtion taiteilijaapurahoista

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 94/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Taiteen. Taiteen edistämiskeskuksesta, valtion taiteilijaapurahoista EDUSKUNNAN VASTAUS 94/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Taiteen edistämiskeskuksesta, valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta ja alueiden kehittämisestä annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Museolaki. 1 luku. Yleiset säännökset

Museolaki. 1 luku. Yleiset säännökset Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Museolaki 1 luku Yleiset säännökset 1 Lain tavoitteena on: 1) ylläpitää ja vahvistaa yksilöiden ja yhteisöjen ymmärrystä ja osallisuutta kulttuurista, historiasta

Lisätiedot

Alueellinen museotyö ja kuntauudistus. Päivi Salonen Museonjohtajien tapaaminen 13.3.2012

Alueellinen museotyö ja kuntauudistus. Päivi Salonen Museonjohtajien tapaaminen 13.3.2012 Alueellinen museotyö ja kuntauudistus Päivi Salonen Museonjohtajien tapaaminen 13.3.2012 Kuntauudistuksen valmistelu Peruspalveluiden arvioinnin kehittäminen Museopoliittiset linjaukset Kuntauudistus Hallitusohjelma:

Lisätiedot

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN / KULTTUURIJAOSTON AVUSTUKSET

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN / KULTTUURIJAOSTON AVUSTUKSET HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN / KULTTUURIJAOSTON AVUSTUKSET 2017-2018 Taide- ja kulttuuriavustukset Kehittämisavustukset Taide- ja kulttuuripalkinnot Helsingin kulttuuripalkinto Helsingin

Lisätiedot

Käsin, sävelin, sanoin ja kuvin

Käsin, sävelin, sanoin ja kuvin Kaija Rensujef f Käsin, sävelin, sanoin ja kuvin Saamelaiset taiteilijat Suomessa TAITEEN KESKUSTOIMIKUNTA, TUTKIMUSYKSIKÖN JULKAISUJA N:o 38 ARTS COUNCIL OF FINLAND, RESEARCH REPORTS No 38 Taiteen keskustoimikunta

Lisätiedot

3 Etelä-Karjala. 3.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

3 Etelä-Karjala. 3.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 3 Etelä-Karjala 3.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Etelä-Karjalan maakunta jakautuu kahteen seutukuntaan ja kymmeneen kuntaan. Kunnista Imatra ja maakuntakeskus Lappeenranta

Lisätiedot