Forumteatteriesityksen kiertueraportti Alli Paasikiven säätiön hallitukselle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Forumteatteriesityksen kiertueraportti Alli Paasikiven säätiön hallitukselle"

Transkriptio

1 Forumteatteriesityksen kiertueraportti Alli Paasikiven säätiön hallitukselle Apurahapäätös Toteuttaja , 4000 euroa DraamaRäätälit teatteriosuuskunta Sakalankuja VALKEAKOSKI / Kati Sirén/ kati.k.siren@gmail.com Toteutusaika 6/2018-3/2019 Toteutustapa Kymmenen (10) näytöksen kiertue Etelä-Suomen alueella

2 Projektin kuvaus Häränsilmä-matka pimeään on forumteatterimuotoinen esitys, jolla toteutettiin 10 esityksen kiertue Etelä-Suomen alueella välillä 6/2018-3/2019. Esitys käsittelee nuoren syrjäytymisen problematiikkaa ja kietoo yhteen kysymykset vanhemmuudesta, kaveripiirin vaikutuksista ja yhteiskunnan vastuusta. Esitys on forumteatteria, mikä tarkoittaa yleisöä vahvasti aktivoivaa ja osallistavaa esitysmuotoa, jossa näytelmän asetelma ja teema avautuvat kollektiiviseksi tutkimukseksi. Taideteos toimii impulssina ja alustana vuoropuhelulle yleisön kanssa. Kiertueella yleisönä olivat nuoret ja nuoret aikuiset kuntien nuorisotyössä sekä kouluissa, oppilaitoksissa ja työpajoilla ohjaajineen, opettajineen ja valmentajineen. Häränsilmä-matka pimeään esityksen käsikirjoituksen taustamateriaali nojaa nuorisoalan asiantuntijahaastatteluihin sekä ajankohtaiseen tutkimustietoon erityistä tukea tarvitsevien nuorten tilanteesta maassamme. Keskeisenä taustaimpulssina esitykselle toimivat lisäksi työpajanuorten (noin parisenkymmentä vuotiasta nuorta) kanssa toteutetut taustaprosessit, joissa syrjäytymisen teemaa ja ajankohtaista tietomateriaalia tutkittiin yhdessä nuorten kanssa. Asiantuntijoiden tuottama tietoaines altistettiin työskentelyssä nuorten havainnoille, kritiikille ja omille pohdinnoille ja tämän jalostuksen tulostuksena syntynyttä materiaalia hyödynnettiin näytelmän käsikirjoituksessa. Käsikirjoitus on DraamaRäätäleiden ammattilaisten toteuttama. DraamaRäätälit lähtee esitystoiminnassaan liikkeelle ajatuksesta, jossa kulloisenkin esityksen kohdeyleisö on oman teemansa asiantuntija, jota on välttämätöntä kuulla jo esitystä valmistettaessa. Näin aihe syvenee, todellistuu ja kohtaa lopulta yleisönsä valmiissa teoksessa uskottavalla tavalla saaden aikaan vahvan tunnistamisen ja dialogin. Nuorten kanssa toteutettiin myös esityksen lavastuksena toimiva videomateriaali, jossa joukko taustaprosessiin osallistuneita nuoria näyttelee. Mukana olleen nuoret osallistuivat tutkimusajankohtana Valkeakosken seudun ammattioppilaitoksen Vaateri-nuorten työpajaan.

3 Forumteatteri osallisuuden ja aktiivisuuden herättäjänä Forumteatteri on tutkivan ja osallistuvan teatterin esitysmuoto, jossa yhteiskunnallinen ilmiö tiivistetään teatteriesitykseksi, joka kohtaa täsmäkatsojansa ja käynnistää näyttämöllisen tutkimuksen yhdessä yleisön kanssa. Esitys toimii alustana toiminnalliselle ja taiteelliselle työskentelylle, jossa yleisöllä on aktiivinen rooli perinteisen todistaja-aseman sijaan. Liveohjaajan avustuksella syntyy tapahtuma, jossa katsojat ottavat kantaa tarinan arvoihin ja asenteisiin sekä asettuvat roolihahmojen nahkoihin astumalla näyttämölle tutkimaan hahmojen välisiä suhteita ja kokeilemaan vaihtoehtoisia toimintamalleja. Ammattinäyttelijät toimivat forumteatterissa katsojien vastapelureina ja haastajina. Menetelmän pedagogisena tavoitteena on havahduttaa katsojat tunnistamaan vallankäytön muotoja ja seurauksia ihmisten välisissä suhteissa sekä valmistautumaan näin oman elämän vastaavia tilanteita varten. Forumteatterissa tavoitteena on synnyttää katsojassa uudenlaista näkemistä ja havaintojen repeämistä suhteessa yhteiskunnalliseen ilmiöön. Osallistuva taide on merkittävä avaus taiteen demokratisoimisen suuntaan. Forumteatteri edustaa taiteen aktivismia (activist art, collaborative art, relational aesthetics) ja tekee taiteesta aktiivisen toimijan yhteiskunnassa perinteisemmän reflektiopinnan sijaan. Se kommunikoi todellisuuden kanssa ja tekee ehdotuksia ihmisen olemassaolon ja toiminnan havainnoimiseksi ja muuttamiseksi. Forumteatteri tuo taiteen tekemisen prosessin katsojan iholle vuorovaikutuspintaan. Forum avaa dialogin, jonka onnistumisen edellytyksenä vahva taiteen ote ja osaaminen. Forumteatterin metodiikan taustalla on aktivismin ajatus, jonka lähtökohdat ovat 1960-luvun Latinalaisessa Amerikassa ja etenkin sotilasdiktatuurin läpikäyneessä Brasiliassa. Menetelmän oppi-isänä pidetään brasilialaissyntyistä teatteriohjaaja Augusto Boalia. DraamaRäätälit teatteriosuuskunta on forumteatterin ammattimainen pioneeriryhmä Suomessa. Räätälit ovat kehittäneet menetelmää vuodesta 1999 lähtien lukuisissa eri lähtökohdista ja teemoista rakentuvissa esityksissä ja konteksteissa yhteistyössä yhteiskunnan eri toimijoiden kanssa. Häränsilmä-esityksessä näyttämöllä toimii kaksi Räätäleiden perustajajäsentä, näyttelijä Minna Mäkinen sekä ohjaaja Kati Sirén. Kiertue käytännössä Alli Paasikiven säätiön apurahan tuella toteutettiin kymmenen (10) näytöksen kiertue Etelä- Suomen alueella. Kiertuetta lähdettiin rakentamaan viipymättä apurahapäätöksen tultua maaliskuussa 2018 ottamalla yhteyksiä erilaisiin nuoriso- ja sosiaalialan yhteisöihin (julkinen ja 3. sektori) sekä oppilaitoksiin ja työpajoihin. Kiinnostus oli heti varauksetonta. Alkuperäinen tavoite kiertueen toteutumiseksi oli vuoden 2018 loppuun mennessä, mutta DraamaRäätäleistä riippumattomista syistä johtuen osalle tilaajista toteutuksen toiveajankohta siirtyi vuoden 2019 puolelle. DraamaRäätälit pyrki tavoittamaan esitykselle eri tyyppisiä kohteita, joissa sekä nuoret että aikuiset saattoivat kohdata esityksen puitteissa. Tässä onnistuttiin. Esitysympäristöt seuraavassa ajankohtineen ja katsojakokoonpanoineen:

4 , yksi (1) esitys Espoon nuorisopalvelut, yläkouluikäisten rasismin vastainen kesäleiri, Karakallion nuorisotila Osallistujina 20 nuorta ohjaajineen Yhteyshenkilöt: nuoriso-ohjaajat Auli Lehtinen ja Hanna Mäkinen, Suvelan nuorisotila, Espoon kaupunki , kolme (3) esitystä Tampereen seudun ammattioppilaitos Tredu, eri oppilaitokset yhteistyössä, Kalevan kampus Osallistujina yhteensä 120 oppilaitosnuorta sekä opettajia, kuraattoreita ja opinto-ohjaajia Yhteyshenkilöt: kehittämispäällikkö ja opppimisaktivisti Tiina Kauma (p ) sekä palveluvastaava Ritva Rapatti (p ), Hyvinvointikeskus Tredun Helmi, Tampereen seudun ammattiopisto , yksi (1) esitys Teinilän lastenkoti, Oulunkylä, Helsinki Osallistujina 9 nuorta ja 4 ohjaajaa Yhteyshenkilö: johtaja Maija Lappalainen (p ) , kolme (3) esitystä Nurmijärven yhteiskoulu, kaikki Nurmijärven yhdeksäsluokkalaiset Osallistujina noin 130 nuorta ja opettajia sekä kunnan nuorisotyöntekijöitä Yhteyshenkilö: vastaava nuoriso-ohjaaja Katja Venho (p ) ja yhteiskoulun apulaisrehtori Maria Similä (p ) yksi (1) esitys Valkeakosken ammattioppilaitoksen Vaateri-nuorten työpajan 10-vuotisjuhlaseminaari, Valkeakosken ammattiopisto Osallistujina noin 30 nuorta ja saman verran nuorisoalan ammattilaisia sekä kuntapäättäjiä Yhteyshenkilö: projektipäällikkö Mirkka Nummela (p ), Vaateri-nuorten työpaja yksi (1) esitys Finfami Uusimaa, ruotsinkielinen Starttiaskel-työpaja, Helsinki Osallistujina 13 nuorta ja 5 ohjaajaa/ projektityöntekijää, esitys toteutettiin tulkin avustuksella kaksikielisenä Yhteyshenkilö: projektityöntekijä ja sosiaalivalmentaja Lotta Ora (p ), Sveps

5 Forummenetelmä on katsojilleen intensiivinen ja intiimi tapahtuma. Yleisökoko, erityisesti kun kohderyhmänä ovat nuoret ja erityistä tukea tarvitsevat nuoret aikuiset, on järkevää pitää maltillisena (maksimissaan 50 osallistuvaa katsojaa kerrallaan). Onnistuneen esitystapahtuman yksi elementeistä on katsojien välisen luottamuksen mahdollistaminen, joka etenkin nuoren yleisön kohdalla on suoraan verrannollinen yleisömäärään. Mitä suurempi yleisö sitä enemmän muuttujia. Dialoginen esitysmuoto saattaa käynnistää yleisössä myös yllättäviä reaktioita ja tämän vuoksi DraamaRäätälit halusi kiertueella varmistaa, että yleisökoko säilyi maltillisena ja näin rampin yli näyttämöltä katsomoon käynnistynyt vuoropuhelu tavoitti jokaisen katsomossa istuvan nuoren. Liveohjaajan on mutkatonta luotsata järkevän kokoista katsojajoukkoa ja sen tuottamia impulsseja kohti yhteisesti rakentuvia päämääriä. Kiertueen kustannuslaskelma Kiertue toteutettiin pääosin Alli Paasikiven säätiön myöntämän apurahan turvin (4000 ). Esitysten tilaajilta edellytettiin kuitenkin pientä omarahoitusosuutta 165 /esitys, jolla haluttiin erityisesti vahvistaa tilaajien halukkuutta sitoutua projektiin kokonaisuudessaan ja mahdollistettiin myös matkakulujen peittoaminen kiertuepaikkakunnille. Kuvat: Susanna Lyly ja Janne Kulosaari

TAJUA MUT! -TOIMINTAMALLI LASTEN JA NUORTEN TUEKSI. Projektipäällikkö Riikka Puusniekka, Espoo Mieli 2015 päivät

TAJUA MUT! -TOIMINTAMALLI LASTEN JA NUORTEN TUEKSI. Projektipäällikkö Riikka Puusniekka, Espoo Mieli 2015 päivät TAJUA MUT! -TOIMINTAMALLI LASTEN JA NUORTEN TUEKSI Projektipäällikkö Riikka Puusniekka, Espoo Mieli 2015 päivät TOIMINTAMALLIN TAUSTAA Toimintamallin kehittäminen alkoi Rotterdamissa, Hollannissa vuonna

Lisätiedot

Soveltavan taiteen menetelmiä sosiaali- ja nuorisotyöhön Terttu Parkkinen, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu 19.11.

Soveltavan taiteen menetelmiä sosiaali- ja nuorisotyöhön Terttu Parkkinen, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu 19.11. Soveltavan taiteen menetelmiä sosiaali- ja nuorisotyöhön Terttu Parkkinen, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu 19.11.2013 Vimma, Turku MIMO faktoina Hankkeen nimi: MIMO Moving In, Moving On! Application

Lisätiedot

#lupakertoa - asennekysely

#lupakertoa - asennekysely #lupakertoa - asennekysely Tajua Mut! -toimintamallin #lupakertoa -kampanja rohkaisi nuoria pyytämään apua ilman häpeää tai pelkoa. Kampanjan yhteydessä toteutettiin avoin asennekysely. Kysely selvitti

Lisätiedot

Koulunuorisotyö Tampereella

Koulunuorisotyö Tampereella Koulunuorisotyö Tampereella nuoriso-ohjaaja osana kouluyhteisöä 1 LAPE koulu, oppilaitos ja vapaa-ajan kehittämisryhmän TOP 4 tavoitteet 1. Kiusaamisen ja häirinnän ehkäisy ja niihin puuttuminen, kaverisuhteiden

Lisätiedot

Yhteiskehittämällä kohti toimintakulttuurin muutosta

Yhteiskehittämällä kohti toimintakulttuurin muutosta Yhteiskehittämällä kohti toimintakulttuurin muutosta Yhteiskehittämö -seminaari 25.3.2019 Katja Sankalahti 2.4.2019 1 LUO LUOTTAMUSTA suojele lasta Mahdollisimman varhain, avoimesti ja yhdessä Lasketut

Lisätiedot

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla Keravan nuorisopalvelut ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla 16.3.2017 Etsivän nuorisotyön asiakkaat NEET-nuoret ovat etsivän nuorisotyön tyypillistä kohderyhmää ikä 16-29

Lisätiedot

1-2 MITEN YHTEISKEHITTÄMISEEN VOI VALMENTAUTUA

1-2 MITEN YHTEISKEHITTÄMISEEN VOI VALMENTAUTUA TYÖPAJOJEN ANTIA 1-2 MITEN YHTEISKEHITTÄMISEEN VOI VALMENTAUTUA Yhteiskehittäminen on tapa toimia,ajatella ja suhtautua asioihin, siis pikemminkin tyylilaji kuin menetelmä Tyylilajia määrittelee yhteisöllisyys,

Lisätiedot

Kansallisteatteri Kontulassa esimerkki teatterin jalkautumisesta lähiöön Pirjo Virtanen ja Eveliina Heinonen

Kansallisteatteri Kontulassa esimerkki teatterin jalkautumisesta lähiöön Pirjo Virtanen ja Eveliina Heinonen Kansallisteatteri Kontulassa esimerkki teatterin jalkautumisesta lähiöön 27.11.2014 Pirjo Virtanen ja Eveliina Heinonen Taide ja kulttuuri tukevat monin tavoin ihmisten hyvinvointia. Taiteen ja kulttuurin

Lisätiedot

Yksi ovi monta palvelua! Nuorten matalan kynnyksen keskitetyt ohjaus ja tukipalvelut Mikkelissä

Yksi ovi monta palvelua! Nuorten matalan kynnyksen keskitetyt ohjaus ja tukipalvelut Mikkelissä Yksi ovi monta palvelua! Nuorten matalan kynnyksen keskitetyt ohjaus ja tukipalvelut Mikkelissä Mikkelin Olkkari Hankkeesta pysyväksi toiminnaksi Olkkari hanke 1.1.2011 31.1.2015 Mikkelin kaupungin nuorten

Lisätiedot

Hankkeessa kehitetään teattereiden luovien ja teknisten työntekijöiden ammattiosaamista ja valmistetaan uusia näytöksiä.

Hankkeessa kehitetään teattereiden luovien ja teknisten työntekijöiden ammattiosaamista ja valmistetaan uusia näytöksiä. Hankkeen tavoite on uudistaa Karjalan tasavallan ja Pohjois-Karjalan alueiden teatteripalveluita, tehdä niistä kilpailukykyisempiä ja suunnata niitä enemmän nuorten ja lapsiperheiden käyttöön. Hankkeessa

Lisätiedot

TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA. Yleistä oppilaitosyhteistyöstä

TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA. Yleistä oppilaitosyhteistyöstä TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA Yleistä oppilaitosyhteistyöstä - Kokemukset oppilaitosyhteistyöstä - Yhteistyön muodot - Työssäoppimisjaksojen mahdollistaminen - Työssäoppimisjaksoon valmistautuminen työpaikalla

Lisätiedot

Juvenia -nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus

Juvenia -nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia -nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Toimintamme keskittyy nuorten osallisuuden, kansalaisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistamiseen sekä syrjäytymisen ehkäisemiseen. Osallistuva ja yhdenvertainen

Lisätiedot

Yhteisöllisyyttä & kohtaamista

Yhteisöllisyyttä & kohtaamista koulu- nuorisotyö Yhteisöllisyyttä & kohtaamista Tavoitteena on turvallinen kouluyhteisö, jossa nuoret viihtyvät, oppivat ja tulevat toimeen keskenään. Koulunuorisotyö on ennalta ehkäisevää, ryhmien kanssa

Lisätiedot

Nuoret ja aikuiset, yhdessä osaamista hankkimassa Kirsi Malmstedt, Etelä-Savon ammattiopisto

Nuoret ja aikuiset, yhdessä osaamista hankkimassa Kirsi Malmstedt, Etelä-Savon ammattiopisto Nuoret ja aikuiset, yhdessä osaamista hankkimassa Kirsi Malmstedt, Etelä-Savon ammattiopisto 23.11.2017 Nuorten ja aikuisten yhdessä oppiminen Reformi kannustaa yhdessä oppimiseen Yksi laki, jossa lähtökohtana

Lisätiedot

Soveltavan taiteen menetelmiä sosiaali- ja nuorisotyöhön Johanna Krappe & Anna Tonteri Turun nuorisolautakunta

Soveltavan taiteen menetelmiä sosiaali- ja nuorisotyöhön Johanna Krappe & Anna Tonteri Turun nuorisolautakunta Soveltavan taiteen menetelmiä sosiaali- ja nuorisotyöhön Johanna Krappe & Anna Tonteri Turun nuorisolautakunta 10.12.2013 Tanssityöpajoissa pystyin ensimmäisen kerran moneen vuoteen ajattelemaan itseäni

Lisätiedot

Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla. TPY:n symposium 27.5.2014

Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla. TPY:n symposium 27.5.2014 Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla TPY:n symposium 27.5.2014 OIVA - Ohjauksen interventioilla vaikuttavuutta läpäisyn tehostamiseen 1.9.2013-31.12.2014 OIVA on osa Opetushallituksen

Lisätiedot

Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla

Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla Pienryhmän erityisluokanopettaja Kati Evinsalo Yhdessä osallisuuteen Yläkoulun erityistä tukea tarvitsevien nuorten pienryhmässä kahdeksan 13-17-vuotiaan (7.-9.lk)

Lisätiedot

Sosiaalipedagogiikkaa lähiöbaarissa: osallistava teatteri dialogin herättelijänä

Sosiaalipedagogiikkaa lähiöbaarissa: osallistava teatteri dialogin herättelijänä Sosiaalipedagogiikkaa lähiöbaarissa: osallistava teatteri dialogin herättelijänä Sosiaalipedagogiikan päivät 2018 tutkimustyöryhmät Kemi 22.3.2018 Sanna Ryynänen, FT, sosiaalipedagogiikan yliopistonlehtori

Lisätiedot

TEATTERILLISET MENETELMÄT TYÖNOHJAUKSEN VÄLINEENÄ: Kokemuksia Sopimusvuori Ry:stä ja Tredea Oy:stä

TEATTERILLISET MENETELMÄT TYÖNOHJAUKSEN VÄLINEENÄ: Kokemuksia Sopimusvuori Ry:stä ja Tredea Oy:stä 1 TEATTERILLISET MENETELMÄT TYÖNOHJAUKSEN VÄLINEENÄ: Kokemuksia Sopimusvuori Ry:stä ja Tredea Oy:stä Teatteri-ilmaisun ohjaajat Riku Laakkonen & Arttu Haapalainen 2 SOPIMUSVUORI RY Sosiaalipsykiatrisia

Lisätiedot

LIPPU VIESTII VÄLITTÄMISESTÄ

LIPPU VIESTII VÄLITTÄMISESTÄ LIPPU VIESTII VÄLITTÄMISESTÄ TAJUA MUT! -MALLIN SAAVUTUKSET JA KEHITTÄMISKOHTEET PAREMPI EI VAADI AINA RAHAA SEMINAARI Projektipäällikkö Riikka Puusniekka, Espoo Inka Laurovuori, mikkeliläinen nuori Kenttäpäällikkö

Lisätiedot

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015 Kehittämispäivä 20.8.2014 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -hankkeessa kehitetään lasten ja nuorten

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN PERHEOPPIMINEN. Opetushallituksen seminaari Jyväskylä 5.9.2008 Johanna Jussila

MAAHANMUUTTAJIEN PERHEOPPIMINEN. Opetushallituksen seminaari Jyväskylä 5.9.2008 Johanna Jussila MAAHANMUUTTAJIEN PERHEOPPIMINEN Opetushallituksen seminaari Jyväskylä 5.9.2008 Johanna Jussila MITÄ ON? Perheoppimisella tarkoitetaan eri sukupolveen kuuluvien ihmisten yhteistä usein informaalia oppimista,

Lisätiedot

Ammatillisten opintojen suorittaminen työpajalla

Ammatillisten opintojen suorittaminen työpajalla Ammatillisten opintojen suorittaminen työpajalla Ammatillisten oppilaitosten ja työpajojen välinen yhteistyön toimintamalli Hämeenlinnan seudulla Tämä julkaisu on toteutettu osana Yty-hankkeen toimintaa.

Lisätiedot

Osaamisen tasa-arvo, Keski-Suomi, Koonti pienryhmädialogeista

Osaamisen tasa-arvo, Keski-Suomi, Koonti pienryhmädialogeista Osaamisen tasa-arvo, Keski-Suomi, 13.2.2019 Koonti pienryhmädialogeista Järjestetty 5 tapahtumakokonaisuutta eri puolilla Suomea: Turku, Joensuu, Rovaniemi, Vaasa, Jyväskylä. Päätapahtumana ollut Erätauko-dialogi,

Lisätiedot

Ohjaamo ja ammatilliset pajat RASEKO

Ohjaamo ja ammatilliset pajat RASEKO Ohjaamo ja ammatilliset pajat RASEKO Etsivä nuorisotyön viranomainen ja rekisterinpitäjä Naantali, Nousiainen, Masku, Mynämäki, Raisio ja Rusko 9.11.2012 Raision seudun koulutuskuntayhtymä / Maria Taipale

Lisätiedot

Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand. Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.

Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand. Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10. Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.2013 MYRSKY-HANKE mahdollistaa nuorille suunnattuja, nuorten omia voimavaroja

Lisätiedot

Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin

Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin Opit työssä Projektin kesto 1.1.2015-31.5.2017 Rahoittaja Hämeen ELY-keskus Toteuttajat Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto (hallinnoija) Kouvolan

Lisätiedot

OPI kurssin sisältö ja toteutus

OPI kurssin sisältö ja toteutus OPI kurssin sisältö ja toteutus tiedotustilaisuus palveluntuottajille 4.2.2015 Irja Kiisseli Suunnittelija Kuntoutusryhmä 2 Esitys sisältää OPI-kurssien taustaa Hankevaiheesta pysyvään toimintaan Tietoa

Lisätiedot

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9 Kuvataide Vuosiluokat 7-9 Kuvataiteen tehtävänä on kulttuurisesti moniaistisen todellisuuden tutkiminen ja tulkitseminen. Kuvataide tukee eri oppiaineiden tiedon kehittymistä eheäksi käsitykseksi maailmasta.

Lisätiedot

Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola

Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola Otsolan nuorisotyö järjestää monipuolista ryhmätoimintaa sekä tapahtumia lapsille,

Lisätiedot

Kokemuksia Palvelu olen minä! hankkeesta Susanna Salmela, Iiris Nurmo

Kokemuksia Palvelu olen minä! hankkeesta Susanna Salmela, Iiris Nurmo Kokemuksia Palvelu olen minä! hankkeesta 2015-2017 20.3.2018 Susanna Salmela, Iiris Nurmo Palvelu olen minä! 2015-2017 pähkinänkuoressa Pomppu- toimintamalli heikossa asemassa oleville 16 28 vuotiaille

Lisätiedot

Nuorten kuntoutuspalveluiden kehittäminen Kelassa Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela

Nuorten kuntoutuspalveluiden kehittäminen Kelassa Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela 1 Nuorten kuntoutuspalveluiden kehittäminen Kelassa 22.2.2018 Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela 2 Mitä kuntoutuspalveluita tarjoamme nuorille nyt ja jatkossa? kuntoutuskurssit eri sairausryhmille,

Lisätiedot

Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta

Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta Avoimesti verkossa Avoimet ammatilliset opinnot -hanke 1.4.2018 31.7.2020 Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta Tavoite Selvitetään, mitä Avoimet ammatilliset opinnot - palvelun

Lisätiedot

OPI -kurssit uusi kuntoutuspalvelu käynnistyy. Suunnittelija Irja Kiisseli 17.11.2015

OPI -kurssit uusi kuntoutuspalvelu käynnistyy. Suunnittelija Irja Kiisseli 17.11.2015 OPI -kurssit uusi kuntoutuspalvelu käynnistyy Suunnittelija Irja Kiisseli 17.11.2015 Esitys sisältää Vähän taustaa - Hankevaiheesta pysyvään toimintaan Uusi palvelu käynnistyy yhteistyö alkaa Kenelle OPI

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen ylitarkastaja

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen ylitarkastaja Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 19.11.2015 - ajankohtaisia asioita Merja Hilpinen ylitarkastaja Nuorten työpajatoiminnan ajankohtaisia asioita Nuorisolaki uudistus Nuorisotakuuta

Lisätiedot

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 1. Toiminta-avustukset a. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset 2015 b. Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan konsensussopimus. Uraohjaus- ja verkostotyömalli ammattiin valmistuville erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille

Keski-Uudenmaan konsensussopimus. Uraohjaus- ja verkostotyömalli ammattiin valmistuville erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille Keski-Uudenmaan konsensussopimus Uraohjaus- ja verkostotyömalli ammattiin valmistuville erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille Sisällys Työikäisistä suomalaisista noin 1,9 miljoonalla, eli yli puolella

Lisätiedot

Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite:

Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite: Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite: on parantaa koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten kiinnittymistä ja pääsemistä koulutukseen, kehittää elämänhallinnan taitojaan ja saamaan työelämäkokemuksia

Lisätiedot

Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun. Lokakuu 2011, päivitetty Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta

Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun. Lokakuu 2011, päivitetty Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun kehittäminen Lokakuu 2011, päivitetty 1.2.2012 Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta SUUNNITELMA Aika 19.9.2011 31.5.2012 Kumppanit Nurmijärven kunnan vammaispalvelut

Lisätiedot

S A I J A M U S T A N I E M I, K U V A T A I T E I L I J A, P R O J E K T I T U T K I J A S A M K, K U V A T A I D E K A N K A A N P Ä Ä

S A I J A M U S T A N I E M I, K U V A T A I T E I L I J A, P R O J E K T I T U T K I J A S A M K, K U V A T A I D E K A N K A A N P Ä Ä VÄLITTÄVÄ TAIDE S A I J A M U S T A N I E M I, K U V A T A I T E I L I J A, P R O J E K T I T U T K I J A S A M K, K U V A T A I D E K A N K A A N P Ä Ä TAIDEKEHÄN JATKOT Satakunnan ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Tiedotus & markkinointi,

Tiedotus & markkinointi, Tiedotus & markkinointi, kiertuetoiminnassa TEKIJÄ: V KOULUTUSJAKSO 30.- 31.1.2012 Kouvolan Teatteri Leena Björkqvist 2012 Ma 30.1.2012 Onnistuneen markkinoinnin peruspilareita kiertuetoiminnassa Klo 12.00-12.10

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma. Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma. Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma TAVOITE: Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen mahdollistamalla

Lisätiedot

MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA. 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti

MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA. 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti Preventiimi pähkinänkuoressa OKM:n rahoittama, Humakin hallinnoima, yksi valtakunnallisista

Lisätiedot

Ehkäisevän päihdetyön hanke Loppuseminaari Janne Takala, projektikoordinaattori A klinikkasäätiö Lasinen lapsuus

Ehkäisevän päihdetyön hanke Loppuseminaari Janne Takala, projektikoordinaattori A klinikkasäätiö Lasinen lapsuus Ehkäisevän päihdetyön hanke Loppuseminaari 11.11.2010 Janne Takala, projektikoordinaattori A klinikkasäätiö Lasinen lapsuus Haasteena lapsen oikeus päihteettömään elämään A-klinikkasäätiö > hoitopalvelutuotanto

Lisätiedot

Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla. Laura Halonen & Elina Nurmikari

Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla. Laura Halonen & Elina Nurmikari Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla Laura Halonen & Elina Nurmikari Nuorisotakuun hankekokonaisuus Millaiseen tarpeeseen hanke syntyi

Lisätiedot

Hyvinvointikeskustelut yläkoulun tai lukion aloittavien opiskelijoiden kanssa

Hyvinvointikeskustelut yläkoulun tai lukion aloittavien opiskelijoiden kanssa Lapsen paras Yhdessä enemmän Pääkaupunkiseudun lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Hyvinvointikeskustelut yläkoulun tai lukion aloittavien opiskelijoiden kanssa - Pääkaupunkiseudun LAPE-hankkeessa

Lisätiedot

OPINNOLLISTAMINEN - KSAO:N JA PARIK- SÄÄTIÖN YHTEISTYÖNÄ Sari Metso, KSAO, koulutuspäällikkö Mirja Willberg, Parik-säätiö, palvelupäällikkö

OPINNOLLISTAMINEN - KSAO:N JA PARIK- SÄÄTIÖN YHTEISTYÖNÄ Sari Metso, KSAO, koulutuspäällikkö Mirja Willberg, Parik-säätiö, palvelupäällikkö OPINNOLLISTAMINEN - KSAO:N JA PARIK- SÄÄTIÖN YHTEISTYÖNÄ 9.10.2015 Sari Metso, KSAO, koulutuspäällikkö Mirja Willberg, Parik-säätiö, palvelupäällikkö YHTEISTYÖN TAUSTAA Erilaisia oppijoita - erilaisia

Lisätiedot

Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa. Ninni Heiniö ja Pia Puustelli

Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa. Ninni Heiniö ja Pia Puustelli Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa Ninni Heiniö ja Pia Puustelli Esiripun noustessa Sekä esiintyjillä että yleisöllä on aktiivinen rooli esitystapahtumassa -> vuorovaikutus Esitystilanteessa

Lisätiedot

Susanna Tommila, KulttuuriEspoo osallistava ja sosiaalisesti kestävä kulttuurikaupunki

Susanna Tommila, KulttuuriEspoo osallistava ja sosiaalisesti kestävä kulttuurikaupunki Susanna Tommila, Kulttuurijohtaja susanna.tommila@espoo.fi @susanna.tommila KulttuuriEspoo osallistava ja sosiaalisesti kestävä kulttuurikaupunki Espoo tarina: missio Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen

Lisätiedot

Mikä on ajankohtaista kulttuurihyvinvointialan koulutuksen kehittämisessä juuri nyt?

Mikä on ajankohtaista kulttuurihyvinvointialan koulutuksen kehittämisessä juuri nyt? Mikä on ajankohtaista kulttuurihyvinvointialan koulutuksen kehittämisessä juuri nyt? Anna-Mari Rosenlöf, projektipäällikkö Kuva: Itä-Suomen Hyvinvointivoimala, JiiPee Photography, 2016. Taiteesta ja kulttuurista

Lisätiedot

Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikön verkostohanke Pori, Ilmajoki, Kurikka, Masku, Siuntio. Varhaiskasvatuksen IX Johtajuusfoorumi

Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikön verkostohanke Pori, Ilmajoki, Kurikka, Masku, Siuntio. Varhaiskasvatuksen IX Johtajuusfoorumi Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikön verkostohanke Pori, Ilmajoki, Kurikka, Masku, Siuntio Varhaiskasvatuksen IX Johtajuusfoorumi Eeva Hujala, Veijo Nivala ja Janniina Elo Professori Eeva Hujala,

Lisätiedot

Kulttuuriosuuskunta ILME

Kulttuuriosuuskunta ILME Vuonna 2011 oulussa perustettu monialainen ammattitaiteilijoiden osuuskunta Tuottaa yhteisö- ja soveltavantaiteen produktioita, hankkeita, esityksiä, näyttelyitä työpajoja ja muita palveluita Oulun kaupungin

Lisätiedot

Mikä

Mikä Mikä yritysaktivismi? @JanneMalinen Arvopohjaista aktivismia Tekoja, jotka vastaavat sanoja Yritysaktivismi koskettaa kaikkia AJATUSJOHTAJUUDEN RAKENTAMINEN Ajatusjohtajuus on sidosryhmien tunnustama alan

Lisätiedot

Opiskeluhuolto työpaikoille -hyviä käytäntöjä

Opiskeluhuolto työpaikoille -hyviä käytäntöjä Opiskeluhuolto työpaikoille -hyviä käytäntöjä Itä-Suomen opiskeluhuollon päivät 6.-7.6. 2018, Iisalmi Anu Häikiö, opiskeluhuollon asiantuntija, Riveria Matti Ilvonen, kuraattori, Kainuun ammattiopisto

Lisätiedot

Tampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN Pauliina Sarhela

Tampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN Pauliina Sarhela Tampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN 7.4.2017 Pauliina Sarhela Yhteistyökumppanit Työelämä TreduNavi-hakupalvelu:tietoa ja Yhteistyökumppanit ohjausta hakeutumisesta Tutkintoja

Lisätiedot

Innovaatiotoiminnan verkostoituminen Koulii hankkeen alkuvaiheessa

Innovaatiotoiminnan verkostoituminen Koulii hankkeen alkuvaiheessa Innovaatiotoiminnan verkostoituminen Koulii hankkeen alkuvaiheessa Soile Juujärvi ja Kaija Pesso Laurea-ammattikorkeakoulu Koulutuksen innovaatio & integraatio - hanke KOULII (2010-2012) Laurea-ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti

Lisätiedot

LAHDEN KAUPUNGINTEATTERIN PILOTTISEMINAARI. 6.9.2010, Muistiinpanot

LAHDEN KAUPUNGINTEATTERIN PILOTTISEMINAARI. 6.9.2010, Muistiinpanot LAHDEN KAUPUNGINTEATTERIN PILOTTISEMINAARI 6.9.2010, Muistiinpanot Tampereen yliopisto Tutkivan teatterityön keskus Ylös Ammattiteattereiden yleisötyön kehittäminen Anna-Mari Tuovinen 24.11.2010 Lahden

Lisätiedot

Tammikuu 2019 Janne Raninen. Loppuraportti: Tunnista kykysi -teatterihanke (Urbandrama)

Tammikuu 2019 Janne Raninen. Loppuraportti: Tunnista kykysi -teatterihanke (Urbandrama) Voikukkalapset Ry Hankeraportti Tammikuu 2019 Janne Raninen Loppuraportti: Tunnista kykysi -teatterihanke (Urbandrama) Voikukkalapset Ry Hankeraportti Sisällys 1 Yleistä...3 2 Tavoitteet, toiminta-aika

Lisätiedot

Kansainvälisyys ja ammatillisen koulutuksen reformi

Kansainvälisyys ja ammatillisen koulutuksen reformi Kansainvälisyys ja ammatillisen koulutuksen reformi Akkreditoitujen organisaatioiden ryhmämonitorointi Helsinki 21.3.2018 Petri Sotarauta 17.1.2018 / Sanna Wenström Tietoa reformilähettilästoiminnasta

Lisätiedot

38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät

38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Osallisuus ja kumppanuus kuntoutuksen sosiaalisina mahdollisuuksina Janne Jalava & Ullamaija Seppälä 18. 19.3.2010 1 Johdanto 18. 19.3.2010 2 Kuntoutus on monitieteellinen

Lisätiedot

Keskustelun yhteenveto -Vaasa

Keskustelun yhteenveto -Vaasa Keskustelun yhteenveto -Vaasa Viisi tapahtumaa eri puolilla Suomea: Turku, Joensuu, Rovaniemi, Jyväskylä, Vaasa Päätapahtumana on ollut Erätauko-dialogi, jossa pureuduttu koulutukselliseen tasa-arvoon.

Lisätiedot

Lapin nuorten mahdollisuudet kuntapäättäjien näkökulmasta. Rovaniemen kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Rovaniemi

Lapin nuorten mahdollisuudet kuntapäättäjien näkökulmasta. Rovaniemen kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Rovaniemi Lapin nuorten mahdollisuudet kuntapäättäjien näkökulmasta Rovaniemen kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Rovaniemi 18.9.2012 Nuorisopolitiikan kehittäminen Iso yhteinen ponnistus Kuntien rooli paikallisyhteisön

Lisätiedot

Vamos Mindset. Palveluiden ulkopuolella olevien nuorten tavoittaminen kotiin vietävän- ja ryhmämuotoisen valmennuksen avulla.

Vamos Mindset. Palveluiden ulkopuolella olevien nuorten tavoittaminen kotiin vietävän- ja ryhmämuotoisen valmennuksen avulla. Vamos Mindset Palveluiden ulkopuolella olevien nuorten tavoittaminen kotiin vietävän- ja ryhmämuotoisen valmennuksen avulla Vesa Sarmia Vamos tukee nuoria kiinnittymään tulevaisuuteen! Suomessa nuorten

Lisätiedot

Uudistunut nuorisolaki

Uudistunut nuorisolaki Uudistunut nuorisolaki 23.5.2017 Kouvola Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Nuorisolaki 1285/2016 Lain rakenne Luku 1 Yleiset säännökset sisältää pykälät 1-3 Luku 2 Valtion nuorisotyö ja politiikka

Lisätiedot

Etelä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät

Etelä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät Etelä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät Vierumäki 30. 31.10.2018 Etelä-Suomen aluehallintovirasto Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto Opetus- ja kulttuuritoimi 2.11.2018

Lisätiedot

HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS,

HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, TUOTANTOTUKI YKSITYISET TAITEEN HARRASTAJAT Kvltk 15.2.2018 4 HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- NETTY 1. Kalima, Tom / hum.kand. / Tuusula Neljäs runokokoelmani ilmestyy

Lisätiedot

Onnistuuko verkkokurssilla, häh?

Onnistuuko verkkokurssilla, häh? Onnistuuko verkkokurssilla, häh? Draama opetusmenetelmänä ja tuloksena kansainvälinen tieteellinen artikkeli Pentti Haddington, Helsingin yliopisto, Tutkijakollegium Oulun yliopisto, Kielikeskus Kehittämishanke

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Maaliskuu 2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen

Lisätiedot

PELILLISYYTTÄ JA LEIKILLISYYTTÄ AIKUISSOSIAALITYÖHÖN

PELILLISYYTTÄ JA LEIKILLISYYTTÄ AIKUISSOSIAALITYÖHÖN PELILLISYYTTÄ JA LEIKILLISYYTTÄ AIKUISSOSIAALITYÖHÖN Leikillisyyden ja pelillisyyden mahdollisuudet sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen arvioinnissa CASE Maahanmuuttajamiesten sirkuskokeilu PRO

Lisätiedot

Kulttuuri asukkaiden hyvinvoinnin tukena ja osana palvelurakennetta

Kulttuuri asukkaiden hyvinvoinnin tukena ja osana palvelurakennetta Kulttuuri asukkaiden hyvinvoinnin tukena ja osana palvelurakennetta Työpaja Leppävirralla 1.11.2018 Mervi Lehmusaho ja Tiina Riekkinen Kulttuurisote-hanke Taiteen ja kulttuurin myönteisiä vaikutuksia Mielen

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi 27.1.2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen Tuetaan vaikuttamistaitojen

Lisätiedot

Unesco-koulujen seminaari

Unesco-koulujen seminaari Unesco-koulujen seminaari Opetushallitus 7.9.2016 Uudet opsit ja uusi opettajuus globaalikasvatuksen näkökulmasta 1. Mitä on globaalikasvatus? 2. Mitä uudet opsit sanovat? 3. Mitä sitten? Mitä on globaalikasvatus?

Lisätiedot

Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv opetussuunnitelma-uudistus

Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv opetussuunnitelma-uudistus Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv 2016-2017 -opetussuunnitelma-uudistus 2017-2018 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan kokous 12.10.2017 Kuvat: Sara Hildén -akatemia 1 26.9.2017 Taiteen perusopetus

Lisätiedot

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tammikuu 2014 Joulukuu 2014 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tervetuloa

Lisätiedot

Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi JOOP- Joustavat oppimisympäristöt SYKKÄYS Oma polku NITOJA - nivelvaihe, toiminta ja jatko työelämään Osaaminen käyttöön - Työvoimaa uudesta suunnasta - Amikset asuntoloiden kehittäjinä, Parempaan alkuun,

Lisätiedot

Avoimesti ammattiin joustavasti työelämään

Avoimesti ammattiin joustavasti työelämään Avoimesti ammattiin joustavasti työelämään 10-11.4.2014 TOTEUTTAJAT: RAHOITTAJA: Etelä-Savon ammattiopisto ja Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto Etelä-Savon ELY-keskus KOKONAISBUDJETTI: 981 761 euroa

Lisätiedot

KUTSU: ELO-pelto Mäntyharjulla ke

KUTSU: ELO-pelto Mäntyharjulla ke Etelä-Savo 27.2.2014 Dnro ESAELY/307/2014 Kuva yllä: Tiina Hoskarin 20.11.2013 osakuva Etelä-Savon elinikäisen oppimisen ja ohjauksen yhteistyöryhmän ja nuorisotakuun neuvottelukunnan kokouksesta Mikkelistä

Lisätiedot

Avauspuheenvuoro kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen. Ohjaus yrittäjyyteen Kaakkois-Suomen ELO-verkosto

Avauspuheenvuoro kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen. Ohjaus yrittäjyyteen Kaakkois-Suomen ELO-verkosto Avauspuheenvuoro kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen Ohjaus yrittäjyyteen 27.10.2015 Kaakkois-Suomen ELO-verkosto Ohjaus yrittäjyyteen tilaisuuden teemana TYÖELÄMÄTAIDOT JA YRITTÄJYYS Oivallinen mahdollisuus

Lisätiedot

PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ

PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ PAIMION NUORISOVALTUUSTO Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ Paimion nuorisovaltuusto toimii Paimion kaupungin nuorisopalveluiden kanssa yhteistyössä ja sen toimipaikka on. sallii siitä käytettävän

Lisätiedot

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Oppilaiden puhetta hyvinvoinnista Siksi en viittaa paljon mutta olen kehittynyt siinä ja en välitä vaikka moititaankin

Lisätiedot

Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli

Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli 2009-2011 Iina Peltomaa Toukokuu 2009 Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli: toimijatahot Rahoitus ja hallinnointi Osatoteuttajat Pilotit ja toimintaympäristö Nuorten

Lisätiedot

Erityisestä edistävään hankkeen toiminta Salossa Irmeli Leino Pekka Makkonen Marita Päivärinne Liisa Anttila

Erityisestä edistävään hankkeen toiminta Salossa Irmeli Leino Pekka Makkonen Marita Päivärinne Liisa Anttila Mielenterveystyön kehittäminen 1.8.2008 30.4 2010 Erityisestä edistävään hankkeen toiminta Salossa Irmeli Leino Pekka Makkonen Marita Päivärinne Liisa Anttila ESITYKSEN SISÄLTÖ Mielenterveystyön edistämistä

Lisätiedot

Kuva Tanja Ahola. Yhteinen iho LOPPURAPORTTI

Kuva Tanja Ahola. Yhteinen iho LOPPURAPORTTI Kuva Tanja Ahola Yhteinen iho LOPPURAPORTTI Sivuun Ensemble ry Alli Paasikiven Säätiö 17.6.2019 Hän ei halua kuolla koskaan. Eikä että äiti kuolee. Lupaan. Tanssiteatteri Sivuun Ensemble toteutti Yhteinen

Lisätiedot

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia 2017-2021 suomen taiteilijaseuran strategia 2017 2021 VISIOMME Visiomme on vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija. Suomen

Lisätiedot

Ohjaamo-toiminnan arviointi miten mitataan moninaisuutta? Mirja Määttä tutkija, Kohtaamo-hanke

Ohjaamo-toiminnan arviointi miten mitataan moninaisuutta? Mirja Määttä tutkija, Kohtaamo-hanke Ohjaamo-toiminnan arviointi miten mitataan moninaisuutta? Mirja Määttä tutkija, Kohtaamo-hanke Ohjaamot nyt Ohjaamoja tällä hetkellä n. 35. Tulossa lisää. Suurin osa saa rahoitusta myös Euroopan sosiaalirahastosta.

Lisätiedot

Joensuun Nuorisoverstas ry:n Nuorten työpajatoiminnan toiminta ja tulokset

Joensuun Nuorisoverstas ry:n Nuorten työpajatoiminnan toiminta ja tulokset Joensuun Nuorisoverstas ry:n Nuorten työpajatoiminnan toiminta ja tulokset Hätä Nuorista! Nuorten työpajapalveluiden turvaaminen Joensuunseudulla! Nuorten työpajatoiminta on tavoitteellista, arjen hallintaa

Lisätiedot

Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla

Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla Pienryhmän erityisluokanopettaja Kati Evinsalo Yhdessä osallisuuteen Yläkoulun kehitysvammaisten nuorten pienryhmässä kahdeksan 13-17-vuotiaan (7.-9.lk) nuoren ja

Lisätiedot

N i v e l e t n o t k e i k s i, R o v a n i e m i, L a u r i L a n t e l a j a A n n a N i k u p e t e r i

N i v e l e t n o t k e i k s i, R o v a n i e m i, L a u r i L a n t e l a j a A n n a N i k u p e t e r i N i v e l e t n o t k e i k s i, R o v a n i e m i, 3 1. 1. 2 0 1 9 Monitoimijainen nuorten osallisuuden tukeminen L a u r i L a n t e l a j a A n n a N i k u p e t e r i Esityksen sisältö Tutkimuksen

Lisätiedot

PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ KLO Tampereen kulttuuripalvelut Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa

PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ KLO Tampereen kulttuuripalvelut Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ 24.11.2017 KLO 9.00-11.30 Tampereen kulttuuripalvelut Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa TÄNÄÄN Esittäytymiskierros? Lisäys listalle: terveiset valtakunnallisilta

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Art Pro

Etkot & Jatkot. Art Pro Etkot & Jatkot Art Pro Sisällys 1. Tervetuloa Kiasmaan 2. Taidetestaajien Kiasma-käynti 3. Etkot 4. Jatkot 5. Tutustu Kiasmaan 6. Seuraa meitä 7. Yhteystiedot 1. Tervetuloa Kiasmaan Art Pro -käynnillä

Lisätiedot

Palvelualueiden palvelulupausten koonnit valmis / / TiK. Kuva 4

Palvelualueiden palvelulupausten koonnit valmis / / TiK. Kuva 4 Palvelualueiden palvelulupausten koonnit valmis / 170112 / TiK Kuva 4 MEILLÄ LAPSIA KUULLAAN JA HE SAAVAT IKÄTASONSA MUKAISESTI OLLA OSALLISIA ITSEÄÄN KOSKEVISSA ASIOISSA. 1 Lapsi osallistuu oman esiopetussuunnitelmansa

Lisätiedot

YES INFO. YRITTÄJYYSKASVATUKSEN TEEMAKOULUTUS Oppilaitoksen työelämäyhteistyön kehittäminen, 2 pv NY OHJELMA- KOULUTUS YES-MALLIT KÄYTTÖÖN

YES INFO. YRITTÄJYYSKASVATUKSEN TEEMAKOULUTUS Oppilaitoksen työelämäyhteistyön kehittäminen, 2 pv NY OHJELMA- KOULUTUS YES-MALLIT KÄYTTÖÖN YRITTÄJYYS TEEMA Oppilaitoksen työelämäyhteistyön kehittäminen, 2 pv Ajankohta: 1. päivä 20.3.2012 ja 2. päivä 29.3.2012 Turku Kouluttaja: Tarja Nieminen, Villinikkarit Oy 15-20 opettajaa Sisältö: - Työelämäyhteistyö

Lisätiedot

Nuorisotutkimus tänään , Tampere

Nuorisotutkimus tänään , Tampere Nuorisotutkimus tänään 31.10.2008, Tampere Sami Myllyniemi Rakenne Nuorisotutkimusseura: Vuonna 1988 perustettu tieteellinen seura, jonka tarkoituksena on edistää monitieteistä nuorisotutkimusta Suomessa

Lisätiedot

Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä

Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä Rovaniemen amkin seminaari 4.10.2012 Sosiaali- ja terveysjohtaja Markus Hemmilä Miten Rovaniemellä

Lisätiedot

Nuorisolain uudistusta valmistellaan

Nuorisolain uudistusta valmistellaan Katsaus toimialaan Nuorisolain uudistusta valmistellaan Valmistelussa hyödynnetään vuosittaiset toimialan seminaarit ja muut yhteiset tilaisuudet, edetään teemoittain, hyödynnetään avoimia nettikyselyjä

Lisätiedot

Klaarin kehittämishanke

Klaarin kehittämishanke Työpaja 10.10.2014 Klaarin kehittämishanke Klaarin suunnat Kysely verkostoille syyskuussa 2014 lasten ja nuorten parissa toimiville Vastaajamäärät: 248 suomenkielinen 23 ruotsinkielinen 271 yhteensä Vastaajat

Lisätiedot

Pedagoginen mentorointi (4 op)

Pedagoginen mentorointi (4 op) Pedagoginen mentorointi (4 op) 11.4.2012 Ohjelma 10.00 10.30 Päivän avaus ja katsaus edelliseen kertaan 10.30 12.00 Aivoriihityöskentelyä / Learning Cafe 12.00 13.00 Lounas 13.00 15.00 Aivoriihityöskentelyä

Lisätiedot