sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä!"

Transkriptio

1

2 sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä! Tanssiin jo lähtee toiset, kai kuulet Eva, kun sävel kaunis meille soi..." Kesällä 2019 Sappeen Kesäteatterissa vietetään kymmenvuotisjuhlaa, kun suosittu Olavi Virta -musikaali palaa toiveuusintana tuoden 50-luvun tunnelmallisen tanssilavakulttuurin jälleen Sappeen uljaisiin luontomaisemiin. Vuonna 2009 valmistuneen Sappeen Kesäteatterin ensimmäisenä esityksenä nähtiin Heikki Paavilaisen käsikirjoittamana ja ohjaamana Olavi Virta -musikaali, josta muodostuikin useana kesänä Suomen suvessa ja talviteattereissa esitetty hittimusikaali. Nyt 10 vuotta kantaesityksestään uusintatoiveeseen vastataan, ja Olavi Virta palaa Sappeen Kesäteatteriin hiotulla käsikirjoituksella ja loistavan ammattilaisryhmän voimin. Musikaali Olavi Virta on ammattitaidolla ja humoristisellakin otteella tehty kuvaus sysmäläisen pojan unelmista kohti tähteyttä, 50-luvun kultavuosista ja menestyksen hinnasta, uskosta rakkauteen ja parempaan huomiseen. Musikaalin upeaääniset laulajat ja valloittavat tanssikohtaukset saavat Olavi Virran ikimuistoiset kappaleet eloon ja soimaan Sappeen suvessa! Saamme ihailla lavan täydeltä ammattitaitoa kun Olavi Virran roolissa mieleenpainuvia kappeleita tulkitsevat kaksi charmikasta näyttelijää, Jari Ahola nuorempana Olavina ja Jani Koskinen vanhempana. Naispäärooleissa hurmaavat Petra Ahola ja laulaja Mira Luoti. Upeiden tangojen pyörteisiin katsojat vie koreografi Jani Rasimus parinaan 2018 Tanssii Tähtien Kanssa-ohjelman voittajanakin tunnettu Katri Mäkinen. Muissa rooleissa mm. Leea Lepistö ja Mikko Huoviala. Nelihenkisen liveorkesterin kapellimestarina toimii Jukka Hänninen. Sappeen Kesäteatteri sijaitsee Pälkäneellä Sappeen Matkailukeskuksen kupeessa uljaiden rinnemaisemien syleilyssä paikkainen kesäteatteri on katettu niin katsomon kuin lavan osalta, ja majoitus-ja ravintolapalvelut ovat kävijöiden käytettävissä koko kesän ajan.

3 Käsikirjoitus ja ohjaus: Heikki Paavilainen Koreografia: Jani Rasimus Kapellimestari: Jukka Hänninen Puvustus: Arja Sahno Maskeerauksen suunnittelu: Pirjo Laihiala Lavastus: Jyrki Seppä ROOLEISSA mm. Jari Ahola Jani Koskinen Petra Ahola Mira Luoti Mikko Huoviala Leea Lepistö TANSSIJAT Jani Rasimus & Katri Mäkinen ORKESTERI Jukka Hänninen Jyrki Telilä Miika Perkiö Mirka Dojan

4 olavi virta-musikaalin Esityspäivät 2019 ke 3.7. klo Ennakko to 4.7. klo Ensi-ilta la 6.7. klo su 7.7. klo ke klo ja to klo ja la klo su klo ti klo ja ke klo ja la klo su klo ke klo ja to klo ja la klo su klo ti klo ja ke klo ja la 3.8. klo su 4.8. klo ti 6.8. klo ke 7.8. klo to 8.8. klo su klo la klo ja su klo Esityksen kesto n. 2 h 15 min

5 OLAVI VIRTA -MUSIKAALIN LIPPUJEN HINNAT 2019 Peruslippu Eläkeläiset Lapset 4-15v., opiskelijat ja varusmiehet...28 Ryhmät yli 30 henkeä / kpl Varatut liput voi lunastaa kesäteatterin toimistolta tai mistä tahansa Ticketmasterin myyntipisteestä varausnumeron avulla. Huomioittehan Ticketmasterin toimituskulut lippuja lunastettaessa heidän myyntipisteistään. Lipunmyynti Sappeen Kesäteatterin portilla alkaa tuntia ennen näytöstä. RYHMÄMYYNTI JA TIEDUSTELUT: Ma-pe puh ryhmat@suomenkesateatteri.fi Ryhmälippujen laskutus- / postituslisä on 5. Linja-auton kuljettaja ja ryhmänjohtaja saavat liput veloituksetta. TOIMISTO: Valtakatu 19, Valkeakoski ma-pe puh HUOM! Sellaisina arkipäivinä (ma-pe) kun Valkeakosken Danny -musikaalissa on päivänäytös klo 14.00, toimistomme palvelee teitä Apian kesäteatterin portilla klo Valtakadun toimisto on tuolloin suljettu. Lisätietoja: VÄLIAIKATARJOILUT: puh (ma-pe ) sappee@sappee.fi SAPPEEN KESÄTEATTERI MAJOITUSPAKETIT MAJOITUS + TEATTERI LAADUKAS MÖKKI 4 hlö alk. 50 /hlö CHALET HUONEISTO 2 hlö 76 /hlö Sisältää lipun kesäteatteriin ja yhden yön majoituksen. MAJOITUS + TEATTERI + BUFFET -RUOKAILU LAADUKAS MÖKKI 4 hlö alk. 68 /hlö CHALET HUONEISTO 2 hlö 94 /hlö Sisältää lipun kesäteatteriin, yöpymisen ja teatterilounaan tai illallisen. Majoitushintoihin lisätään toimistokulut 20 /varaus, webshopista 15 /varaus. Myyntipalvelu: Puh sappee@sappee.fi VARAA KÄTEVÄSTI NETISTÄ: SAPPEE.FI

6 SAPPEEN KESÄTEATTERI Sappeen Kesäteatterissa Pälkäneellä on aikaisemmin nähty vuonna 2016 Heikki Paavilaisen ohjaama "Kaikki Oikein" -lottovoittokomedia, sekä viime kesänä 2018 suursuosion saanut "On Kesäyö" -musikaali Topi Sorsakosken elämästä. Osoite Sappeen kesäteatteriin: Sappeenvuorentie 200, Pälkäne. Katso lisätietoja ja ajo-ohjeet: Tervetuloa viihtymään kanssamme Sappeeseen!

Sydämellisesti tervetuloa kesäteatteriin!

Sydämellisesti tervetuloa kesäteatteriin! Sydämellisesti tervetuloa kesäteatteriin! Kesällä 2019 Suomen Kesäteatteri esittää Valkeakoskella musikaalin Ilkka Danny Lipsasen elämästä. Hersyvän huumorin värittämä elämäntarina vie katsojan pitkin

Lisätiedot

Teatteria Teatteria. Etelä-Karjalasta Etelä-Savoon

Teatteria Teatteria. Etelä-Karjalasta Etelä-Savoon Teatteria Teatteria Etelä-Karjalasta Etelä-Savoon 2014-2015 KOIRAKIVEN KESÄTEATTERI 2014 o v eueritaivas Ohj. Auli Eskola Kirj. Marianne Tikkanen Leevi and the Leavings -musiikki: p mä a l e p t y ja kinä

Lisätiedot

NÄYTÖSKALENTERI SAITURIN JOULU REGINA & LEIBLIED REGINA YHTEISILLAT:

NÄYTÖSKALENTERI SAITURIN JOULU REGINA & LEIBLIED REGINA YHTEISILLAT: SYKSY 2015 NÄYTÖSKALENTERI YHTEISILLAT: REGINA & LEIBLIED MANILLA (Manifesti): PE 4.9. klo 19 ensi-ilta SU 6.9. klo 19 MA 7.9. klo 19 Liput 36 / 33 / 21 ROVANIEMI / WILJAMI: TO 5.11. klo 19 PE 6.11. klo

Lisätiedot

Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani?

Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani? Gilles Dyrek Ohjaus Jaakko Loukkola Sinustako kesän 2012 hauskimman komedian yhteistyökumppani? YHTEISTYÖ KANNATTAA AINA! Edessäsi on IdeaTeatterin kesän 2012 esite uusille ja vanhoille yhteistyökumppaneille.

Lisätiedot

Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää!

Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää! Sydämeni laulu Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää! Sydämeni laulu Rakastettu kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi on aina kiehtova ja ajankohtainen. Hänen värikäs

Lisätiedot

TIME OF MY LIFE MANILLA OHJAUS Sanna Silvennoinen KOREOGRAFIA työryhmä

TIME OF MY LIFE MANILLA OHJAUS Sanna Silvennoinen KOREOGRAFIA työryhmä SYKSY 2019 TIME OF MY LIFE Aurinkobaletin tanssiteos Time of My Life on aikamatka vaiherikkaan 1980-luvun tanssilattialle, joka kiehtovasti tempaa katsojat mukaansa kuuman tanssin pyörteisiin. Uutuusteos

Lisätiedot

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI JUHLAT, KOKOUKSET, KONFERENSSIT JA SEMINAARIT LAPPEENRANTA TARJOAA AINUTLAATUISET PUITTEET IKIMUISTOISIIN TAPAHTUMIIN! MYLLYSAARI KAUPUNGIN

Lisätiedot

www.ytyteatteri.fi Ylivieskan Teatteriyhdistys esittää Timo Torvisen ohjaamana Ylivieskan 40-vuotis juhlakabareen

www.ytyteatteri.fi Ylivieskan Teatteriyhdistys esittää Timo Torvisen ohjaamana Ylivieskan 40-vuotis juhlakabareen Ylivieskan Teatteriyhdistys esittää Timo Torvisen ohjaamana Ylivieskan 40-vuotis juhlakabareen Pe 18.3. klo 19 Su 20.3. klo 14 ja 19 Ti 22.3. klo 19 Ke 23.3. klo 19 Su 27.3. klo 14 ja 19 Ti 29.3. klo 19

Lisätiedot

AKKA-AGENTTI. Ensi-ilta ti klo LIPUT: Juhlakuja 1, Pertunmaa SAIMAAN D ASAVALTA /Rauno. Agapetuksen hillitön hupailu

AKKA-AGENTTI. Ensi-ilta ti klo LIPUT: Juhlakuja 1, Pertunmaa SAIMAAN D ASAVALTA /Rauno. Agapetuksen hillitön hupailu Agapetuksen hillitön hupailu Ka nta es ity s! AKKA-AGENTTI Näytelmä, jossa roolit arvotaan jokaisessa esityksessä kolmeen kertaan! Sisäesitykset: IRTI-TEATTERI Ulkoesitykset: ASEMAPAIKKA (Virtakuja 4,

Lisätiedot

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013)

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013) kalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013) Menneet tapahtumat W.A. Mozart: Requiem pe 1.11.2013 19 la 2.11.2013 15 Loviisan kirkko Anu Komsi, sopraano, Tuija Knihtilä, altto, Jorma Silvasti, tenori, Jyrki Korhonen,

Lisätiedot

KEVÄT 2016 HALLITUSKATU 14, 28100 PORI LIPUT: 02 6344 840 WWW.PORINTEATTERI.FI

KEVÄT 2016 HALLITUSKATU 14, 28100 PORI LIPUT: 02 6344 840 WWW.PORINTEATTERI.FI KEVÄT 2016 HALLITUSKATU 14, 28100 PORI LIPUT: 02 6344 840 WWW.PORINTEATTERI.FI Nähkää miten konstaapeli saa sifonista soodaa silmiin ja nunna tanssi twistiä niin että helmat liehuu! eski-ikäinen tohtori

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

Vara u Milloin la 20. touko 2017 Kuvaus. Vara u koko päivän. Milloin to 25. touko Vara u koko päivän. Milloin 30.

Vara u Milloin la 20. touko 2017 Kuvaus. Vara u koko päivän. Milloin to 25. touko Vara u koko päivän. Milloin 30. 1 / 13 28.5.2017 20:17 Vara u 14-20. la 20. touko 2017 Vara u koko päivän. to 25. touko 2017 Vara u koko päivän. 30. touko 2017 Vara u 13-18. to 1. kesä 2017 Vara u koko päivän. pe 2. kesä 2017 Vara u

Lisätiedot

Teatteri Siperian uutiskirje joulukuu 2014

Teatteri Siperian uutiskirje joulukuu 2014 MEILTÄ PUKINKONTTIIN MONTA AINUTLAATUISTA ELÄMYSTÄ! PERHEEN PIENIMMILLE IKIMUISTOISTA OHJELMAA JOULULOMALLE! Teatteri Siperian uutiskirje joulukuu 2014 Lämmin tervehdys Teatteri Siperialta! Talvi on saapunut

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI. KEVÄT/KESÄ 2013www.lappeenrannanteatteri.fi

LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI. KEVÄT/KESÄ 2013www.lappeenrannanteatteri.fi LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI KEVÄT/KESÄ 2013 Lappeenrannan kaupunginteatteri 2013 KEVÄT/KESÄ Suuria tunteita. Iloa ja naurua. Satua, draamaa ja Smedsiä. Väkeviä klassikoita. Ammattitaidolla ja rakkaudella.

Lisätiedot

OLIVER! HARJOITUSPÄIVÄT

OLIVER! HARJOITUSPÄIVÄT Maanantai: OLIVER! HARJOITUSPÄIVÄT 2016-2017 * isot ja pienet: näyttelijäntyö klo 14.45-17.00 TORNIS Keskiviikko: * isot musikaalilaulu syyslukukausi klo 14.30-16.00/16.45 MUS.LK * isot ja pienet: musikaalilaulu

Lisätiedot

Kesäteatterit 2015. Ylä-Savon alueen kesäteatterit: Iisalmi Keitele Kiuruvesi Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä

Kesäteatterit 2015. Ylä-Savon alueen kesäteatterit: Iisalmi Keitele Kiuruvesi Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä 0 Kesäteatterit 2015 Ylä-Savon alueen kesäteatterit: Iisalmi Keitele Kiuruvesi Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä 1 SISÄLLYS IISALMI, Mansikkaniemen kesäteatteri... 1 Kauppa-auto... 1 Rakkaat Hölmöläiset,

Lisätiedot

www.ytyteatteri.fi Ylivieskan Teatteriyhdistys esittää Timo Torvisen ohjaamana Ylivieskan 40-vuotis juhlakabareen

www.ytyteatteri.fi Ylivieskan Teatteriyhdistys esittää Timo Torvisen ohjaamana Ylivieskan 40-vuotis juhlakabareen Ylivieskan Teatteriyhdistys esittää Timo Torvisen ohjaamana Ylivieskan 40-vuotis juhlakabareen Pe 18.3. klo 19 Su 20.3. klo 14 ja 19 Ti 22.3. klo 19 Ke 23.3. klo 19 Su 27.3. klo 14 ja 19 Ti 29.3. klo 19

Lisätiedot

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta

Lisätiedot

Imatra. Kylpylä Spa. ilon pisaroita

Imatra. Kylpylä Spa. ilon pisaroita Hinnasto 1.5.08 31.1.09 Imatra Kylpylä Spa ilon pisaroita 1 Huonehinnat Huonehinnat arkisin 1hh 2hh Studiohuone 92,00 124,00 Standardihuone 98,00 136,00 Promenadihuone 103,00 146,00 viikonloppuisin 1 hh

Lisätiedot

Tahko.com - Tapahtumia. Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai

Tahko.com - Tapahtumia. Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Sunnuntai 01.12.2019 Maanantai 02.12.2019 Tiistai 03.12.2019 Keskiviikko 04.12.2019 Torstai 05.12.2019 Perjantai 06.12.2019 Tahkon Talvikauden avajaiset Yleinen Tahkon talvikauden avajaisia vietetään perinteisesti

Lisätiedot

LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit

LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 65 VUOTTA LAPPILAISTA HYVINVOINTIA 7.-8.9.2017 LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit lappilaiset.fi LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 7.-8.9.2017

Lisätiedot

Avaa ovi RAVINTOLATEATTERIIN

Avaa ovi RAVINTOLATEATTERIIN Avaa ovi RAVINTOLATEATTERIIN Ohjelmassa naurua ja MAKUNAUTINTOJA Wanha Walimo on vuonna 2008 avattu moderni ravintola- ja kokouskeskus Lahden keskustassa. Yli sata vuotta vanhaan tehdasmiljööseen uudistettu

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 3 / 2015

JÄSENTIEDOTE 3 / 2015 JÄSENTIEDOTE 3 / 2015 JYTYN TASKUKALENTERI 2016 - TILAUSOHJEET Vuoden 2016 kalenterissa tulee olemaan laadukas, kuten on ollut aikaisemminkin. AIKATAULUT ja MUUTA HUOMIOITAVAA Aikataulut ovat tänä vuonna

Lisätiedot

Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin!

Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin! Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin! Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja Juurihoito Kansallisteatterin liput ovat mainio tapa varainkeruuseen - Teatteriesitys tarjoaa aina jotain ainutkertaista

Lisätiedot

LAUTEILTA T U U L E E Harrastajateattereiden tarj 1ontaa Kymenlaaksossa 2011

LAUTEILTA T U U L E E Harrastajateattereiden tarj 1ontaa Kymenlaaksossa 2011 LAUTEILTA T U U L E E Harrastajateattereiden tarjontaa 1 Kymenlaaksossa 2011 Kesäteatterikesää! Kesä saa hurahtamaan laihdutuskuurille tai hikoilemaan kuntosaleille, että oltaisiin timmissä rantakunnossa,

Lisätiedot

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 8.-9.3.2014 Indoor Games Lauantaina 8.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Nilsiän Kotiseutukeskus, museo ja museoka

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Nilsiän Kotiseutukeskus, museo ja museoka Torstai 29.06.2017 Nilsiän Kotiseutukeskus, museo ja museoka... Perjantai 30.06.2017 Dj Tahko MTB Lauantai 01.07.2017 Yleinen Jo 19. kertaa järjestettävä Suomen suurin ja haastavin MTB tapahtuma tulee

Lisätiedot

Kemora asfalttisprint

Kemora asfalttisprint Kemora asfalttisprint 18.4.2015 OHJAAJAINFO 1. LUOKAT Kilpailussa ajetaan kilpailukutsun mukaiset luokat. 2. PÄÄTOIMIHENKILÖT Tuomariston puheenjohtaja Pentti Varis Imatra Tuomarit Ilari Kumpulainen Toholampi

Lisätiedot

Ensi viikolla

Ensi viikolla 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 17.5. http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Ensi viikolla 20.-26.5. Maanantai 20.5. klo 17.00 Taidesukellus (AVEC) - Koe uudenlainen lähestymistapa

Lisätiedot

Kesäkonsertit Summer concerts

Kesäkonsertit Summer concerts Kesäkonsertit Summer concerts Lappeenrannan kesä soi, tanssii ja elää satamatorilla, Marian aukiolla, Joutsenon torilla, pusupuistossa, linnoituksen kesäteatterilla ja radiotalon nurmikolla. Esiintyjinä

Lisätiedot

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty ) 3. Itämeren ja Pohjolan poikakuorofestivaali Menneet tapahtumat

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty ) 3. Itämeren ja Pohjolan poikakuorofestivaali Menneet tapahtumat kalenteri 2013 (päivitetty 15.10.2013) Menneet tapahtumat Tilauskonsertti (yksityistilaisuus) ti 15.10.2013 klo 14 Kaupungintalon juhlasali Järj. Helsingin kaupunki 3. Itämeren ja Pohjolan poikakuorofestivaali

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys Tapahtumakalenteri viikko 06 pe 12.02. 19:00 Raamattuluokka 5 lk. Aihe: Syntiinlankeemus ja lupaus. Paikka: Savela Jukka, Tervaluodontie 23 / 6 lk. Aihe: Abraham uhraa Iisakin. Paikka: Heikki Nauha, Veikkolantie

Lisätiedot

Tangoilta, tanssittajina vuoden 2017 Tangokunigas Teijo Lindström ja 2017 Tangoprinsessa Mia Leivo orkestereineen.

Tangoilta, tanssittajina vuoden 2017 Tangokunigas Teijo Lindström ja 2017 Tangoprinsessa Mia Leivo orkestereineen. MAANANTAI 16.7. Pyhäsalmen suurlava klo 19 01 Tangoilta, Pyhäsalmen suurlava Tangoilta, tanssittajina vuoden 2017 Tangokunigas Teijo Lindström ja 2017 Tangoprinsessa Mia Leivo orkestereineen. Liput 16

Lisätiedot

Korson asukaspuisto kesäkuu 2016

Korson asukaspuisto kesäkuu 2016 Ma 30.5. Puisto on avoinna klo 8-16 ja sisätilat ovat avoinna klo 9-14 Metsän väkeä -eläinaiheisia lauluja ja loruja Ti 31.5 Puisto on avoinna klo 8-16 ja sisätilat ovat avoinna klo 9-14 ASKARTELU-PAJA

Lisätiedot

TANSSITYÖPAJAT TILAUS- JA KIERTUE- ESITYKSET MANILLA-TEATTERI. VIERAANAMME, mm.

TANSSITYÖPAJAT TILAUS- JA KIERTUE- ESITYKSET MANILLA-TEATTERI. VIERAANAMME, mm. KEVÄT 2015 TANSSITYÖPAJAT Aurinkobaletti järjestää teoksiin liittyviä tanssityöpajoja niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Ammattitanssijoiden ohjaamissa työpajoissa liikutaan itse, kokeillaan kehollista

Lisätiedot

Ke IWO Oheiset Niirala Riina IWO+ aikuislk. Jää Niirala Riina & Essi

Ke IWO Oheiset Niirala Riina IWO+ aikuislk. Jää Niirala Riina & Essi Ma 2.11 15.00-15.45 IA Jää Niirala Outi & Netta Ti 3.11 6.45-7.30 IF Jää Niirala Outi/Netta 15.00-15.45 Tulokkaat Jää Niirala Riina & Essi Ke 4.11 19.45-20.30 IWO Oheiset Niirala Riina To 5.11 15.00-15.45

Lisätiedot

SUURI NÄYTTÄMÖ 2011 - LAHTI - MA 30.5.-PE 10.6.

SUURI NÄYTTÄMÖ 2011 - LAHTI - MA 30.5.-PE 10.6. SUURI NÄYTTÄMÖ 2011 - LAHTI - MA 30.5.-PE 10.6. MA 30.5.2011 KLO 07.40-10.15 LINJA-AUTO KULJETUS TRE-HKI (HÄMEENPUISTO 28 D) LUENTO-OSUUS TEATTERIKORKEAKOULU, Helsinki - Haapaniemenk. 6, HKI 53 -AUDITORIO

Lisätiedot

Harrastajateattereiden tarjontaa Kymenlaaksossa 2016

Harrastajateattereiden tarjontaa Kymenlaaksossa 2016 Lauteilta tuulee Harrastajateattereiden tarjontaa Kymenlaaksossa 2016 Kuva: Heikki Pasila 1 RUUKINMYLLYN KESÄTEATTERI 2016 ENSI-ILTA lauantaina 18.6. klo 16 Juhannuspecial la 25.6. klo 14 su 26.6. klo

Lisätiedot

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Yleisöluistelu Kajaanin jäähallilla Maanantaina 16.10 klo 10.00-13.00 Maksuton Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Lisätiedot: Reima Korhonen 044 7100 371 Järjestäjä: Kajaanin

Lisätiedot

MAJOITUSTARJOUKSET MINI AURORA CUP 2017

MAJOITUSTARJOUKSET MINI AURORA CUP 2017 MAJOITUSTARJOUKSET MINI AURORA CUP 2017 1. Kylpylähotelli Kunnonpaikka 2. Spa Hotel Rauhalahti 3. Rantasipi Atlas 4. Cumulus Kuopio 5. Hotelli IsoValkeinen Kuopio 6. Sokos Hotel Puijonsarvi 7. Scandic

Lisätiedot

Studio Dance Pitin KEVÄTSHOW Näyttämöharjoitukset ja esitykset Kouvola-talolla

Studio Dance Pitin KEVÄTSHOW Näyttämöharjoitukset ja esitykset Kouvola-talolla Studio Dance Pitin KEVÄTSHOW 2016 - Näyttämöharjoitukset ja esitykset Kouvola-talolla Pe 6.5. 16:00 Riksun showtanssin alkeet 8-10-v TI ja showtanssin alkeet 11-14-v Ti ja PE, eli pyjamabileet 16:40 Riksun

Lisätiedot

LEGALLY BLONDE HARJOITUSPÄIVÄT

LEGALLY BLONDE HARJOITUSPÄIVÄT LEGALLY BLONDE HARJOITUSPÄIVÄT 2013-2014 Maanantai: *näyttelijäntyö klo 14.45-17.00 TORNIS Keskiviikko: * musikaalilaulu syyslukukausi klo 14.15-15.45/16.30 MUSLK * musikaalilaulu kevätlukukausi klo 14.45-16.15/17.00

Lisätiedot

Kappale kauneinta Suomea

Kappale kauneinta Suomea Kappale kauneinta Suomea Kapeat mutkaiset vesistöt, saaristoiset järvenselät ja vanhat kanavat tekevät Heinäveden reitistä ainutlaatuisen elämyksen, joka kaikkien pitäisi ainakin kerran elämässään kokea.

Lisätiedot

TERVETULOA! Taivalkosken Nuorisoseuran kansantanssiryhmä Flikat ylpeänä esittää. ~Lippuvaraukset~ ~KONSERTIT~ ~LIPUT~

TERVETULOA! Taivalkosken Nuorisoseuran kansantanssiryhmä Flikat ylpeänä esittää. ~Lippuvaraukset~ ~KONSERTIT~ ~LIPUT~ Taivalkosken Nuorisoseuran kansantanssiryhmä Flikat ylpeänä esittää ~LIPUT~ Aikuiset 12 Lapset 8 Alle 3v. ilmaiseksi ~ Flikat 15v. Juhlakonsertti ~ ~KONSERTIT~ PÖLKKY-teatterilla maanantaina 29.6.2015

Lisätiedot

Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä.

Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä. Levin Joulu 2015 Jouluruokailuja, joulutori, jouluisia ohjelmia, useita erilaisia ohjattuja aktiviteetteja, pukin vierailuja huoneistoon, laskettelua, kelkkailua, hiihtokoulua, hiihtoa, kauneimpia joululauluja.

Lisätiedot

Varikko Ruokala Elokuu 2014

Varikko Ruokala Elokuu 2014 Varikko Ruokala Elokuu 2014 Viikko: 31 Kello ma 28.7. ti 29.7. ke 30.7. to 31.7. pe 1.8. la 2.8. 9-10 10-11 Eläkeläiset Ikonikerho 11-12 Eläkeläiset Ikonikerho 12-13 Eläkeläiset Ikonikerho 13-14 Eläkeläiset

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: 3.9.2017 klo:15.00 Paikka: Helluntai SRK hartaus Helluntai srk kaikille avoin - Tapahtuma: Ajankohta: Paikka: Palvelupäivä

Lisätiedot

HATANPÄÄN LUKIO LUKUVUODEN KALENTERI (päivitetty ) JAKSO 1: KE PE

HATANPÄÄN LUKIO LUKUVUODEN KALENTERI (päivitetty ) JAKSO 1: KE PE HATANPÄÄN LUKIO 2016-2017 LUKUVUODEN KALENTERI (päivitetty 4.4.2017) JAKSO 1: KE 10.8.2016 PE 30.9.2016 ti 9.8. Opettajien työpäivä ti 6.9. ROTOVI 10.45-11.10; YO-info 13- ke 10.8 1. koulupäivä. Uudet

Lisätiedot

Ohjelmasisältöä messuilla:

Ohjelmasisältöä messuilla: Ohjelmasisältöä messuilla: BBM Business to Business Mediat Oy on ammattiaikakauslehtiin ja messuihin erikoistunut mediatalo. BBM järjestää messuilla maksullisia seminaareja molempina messupäivinä kongressisiiven

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTO AVONIA 100 KONSERTTIA ITSENÄISYYDEN JUHLAVUONNA 2017

MUSIIKKIOPISTO AVONIA 100 KONSERTTIA ITSENÄISYYDEN JUHLAVUONNA 2017 Musiikkiopisto Avonian hanke 100 konserttia itsenäisyyden juhlavuonna 2017" on valittu Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaan. 1. pe 20.1. klo 19:00 Villa Breidablick Griegin lyyrisiä kappaleita

Lisätiedot

Perhe On Paras -liikuntakurssien palveluprosessi

Perhe On Paras -liikuntakurssien palveluprosessi Perhe On Paras -liikuntakurssien palveluprosessi Tässä raportissani visualisoin koko Perhekurssiprosessin kulun kurssin suunnittelusta jälkimarkkinointiin Kurssin suunnittelu ja kalenterointi Perhe On

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

RAMPPI-TEATTERI RY Kangasala. Rampin Pikkuteatterin toimintakertomus 2010. Kun minä tuen Sinua ja Sinä tuet minua, onnistumme yhdessä

RAMPPI-TEATTERI RY Kangasala. Rampin Pikkuteatterin toimintakertomus 2010. Kun minä tuen Sinua ja Sinä tuet minua, onnistumme yhdessä RAMPPI-TEATTERI RY Kangasala Rampin Pikkuteatterin toimintakertomus 2010 Kun minä tuen Sinua ja Sinä tuet minua, onnistumme yhdessä 1 Rampin Pikkuteatteri: toimintakertomus vuodelta 2010 1. Pikkuteatterin

Lisätiedot

Pamaus - LPK. LPK - JIlves LPK - PaRi. Kevät

Pamaus - LPK. LPK - JIlves LPK - PaRi. Kevät Peliminuutit 2005 Jilves-LPK PaRi - LPK LPK - BET JJK II - LPK JPS - LPK LPK - Huki Huima II - LPK LPK - KeuPa Pamaus - LPK Kevät LPK - JIlves LPK - PaRi BET - LPK LPK - JPS LPK - JJK II Huki - LPK LPK

Lisätiedot

Raatihuoneen torin valtaus illalla pe Walkers auto, Walkerkahvila suljettu tuona iltana Asemakadulla

Raatihuoneen torin valtaus illalla pe Walkers auto, Walkerkahvila suljettu tuona iltana Asemakadulla Raatihuoneen torin valtaus illalla pe 12.10. Walkers auto, Walkerkahvila suljettu tuona iltana Asemakadulla Käy jutustele ja juo kupponen kahvia! Tsekkaa aikataulu: Instagram, walkers_kajaani Facebook,

Lisätiedot

ERÄ I. 1 Korp. Haukkala Markku H Et-Poh. 5 Alik. Iso-Oja Antti H60 Et-Pohj. 6 Maj. Raitila Jarmo H60 Et-Pohj.

ERÄ I. 1 Korp. Haukkala Markku H Et-Poh. 5 Alik. Iso-Oja Antti H60 Et-Pohj. 6 Maj. Raitila Jarmo H60 Et-Pohj. ERÄ I 1 Korp. Haukkala Markku H Et-Poh. 2 Yliltn. Konttinen Heimo H50 Poh-Savo 3 Kapt. Pajala Heikki H50 Et-Pohj 4 Alik. Lindroos Reijo H60 Et-Pohj 5 Alik. Iso-Oja Antti H60 Et-Pohj. 6 Maj. Raitila Jarmo

Lisätiedot

Su klo Uudenkaupungin Teatteriin, Kullervontie 11, Uusikaupunki, (Aquarius) Musikaali Katri Helena (Laura Rinne)

Su klo Uudenkaupungin Teatteriin, Kullervontie 11, Uusikaupunki, (Aquarius) Musikaali Katri Helena (Laura Rinne) Jäsenkirje 3/2018 Su 21.10. klo 13.00 Uudenkaupungin Teatteriin, Kullervontie 11, Uusikaupunki, (Aquarius) Musikaali Katri Helena (Laura Rinne) Katri Helenan tarina on suomalainen, niin suomalainen, että

Lisätiedot

100 KONSERTTIA ITSENÄISYYDEN JUHLAVUONNA 2017

100 KONSERTTIA ITSENÄISYYDEN JUHLAVUONNA 2017 Musiikkiopisto Avonian hanke 100 konserttia itsenäisyyden juhlavuonna 2017" on valittu Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaan. 1 pe 20.1. klo 19:00 Villa Breidablick Griegin lyyrisiä kappaleita

Lisätiedot

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Nilsiän Harrastajateatteri esittää näy

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Nilsiän Harrastajateatteri esittää näy Wednesday 28.06.2017 Thursday 29.06.2017 Nilsiän Harrastajateatteri esittää näy Simolantie 41, Nilsiä Kesän 2017 esitys Simolassa on Aimo Vuorisen "Votkaturistit", jonka ohjaa Antti Heikkinen. Esitykset:

Lisätiedot

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU 1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 PÄIVITETTY AIKATAULU 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park

Lisätiedot

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA 6.5.2019 TOUKOTERVEHDYS ARXILTA Kesäkausi jo häämöttää nurkan takana ja yhteinen toimintakautemme on lopuillaan. Suuret kiitokset kaikille mukana olleille! Vuosi on ollut täynnä upeita elämyksiä, tärkeitä

Lisätiedot

Ammattilaiskorttiedut Suomen Teatterit ry:n ja Teatterikeskus ry:n jäsenteattereissa sekä Suomen Kansallisoopperassa

Ammattilaiskorttiedut Suomen Teatterit ry:n ja Teatterikeskus ry:n jäsenteattereissa sekä Suomen Kansallisoopperassa Ammattilaiskorttiedut Suomen Teatterit ry:n ja Teatterikeskus ry:n jäsenteattereissa sekä Suomen Kansallisoopperassa Teatterikortti on teattereiden henkilökunnalle ja sen edustajille tarkoitettu etukortti.

Lisätiedot

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja

Lisätiedot

TANSSITUNNIT KEVÄT 2019

TANSSITUNNIT KEVÄT 2019 www.tanssitalojuulia.fi TANSSITUNNIT KEVÄT 2019 ITÄMAINEN TANSSI Eri tyylien tanssitunteja kaiken ikäisille, kokoisille ja kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille. Tiiviskurssit Polttari-, työpaikka-

Lisätiedot

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park Inn by Radisson Meriton

Lisätiedot

Rhododendron-kerhon ryhmämatka Etelä-Englantiin keväällä 2012

Rhododendron-kerhon ryhmämatka Etelä-Englantiin keväällä 2012 Rhododendronkerho järjestää jäsenilleen ryhmämatkan Etelä-Englannin alppiruusupuistoihin huhtikuun viimeisellä viikolla 2012. Ajankohta 22.4 29.4.2012. Matkaa suunnitteleva työryhmä K. Theqvist, O. Jussila,

Lisätiedot

KESKISUOMEN MÄKIVIIKKO

KESKISUOMEN MÄKIVIIKKO KESKISUOMEN MÄKIVIIKKO 23.-25.8 Saarijärvi-Jyväskylä-Jämsänkoski Perinteinen Keski-Suomen mäkiviikko polkaistaan jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen käyntiin, tällä kertaa kesäkiertueena. Mäkiviikko

Lisätiedot

Henkilöauto pituus alle 6 m. Ajoneuvo pituus alle 8 m. Ajoneuvo pituus alle 12 m. Ateriahinnat ( ) henkilö seisovasta pöydästä.

Henkilöauto pituus alle 6 m. Ajoneuvo pituus alle 8 m. Ajoneuvo pituus alle 12 m. Ateriahinnat ( ) henkilö seisovasta pöydästä. 1.10. 31.12. 1.10. 31.12. 117 53 21 AB3 sisähytti n. 10 m 2 AB4 sisähytti n. 10 m 2 A2 ulkohytti n. 10 m 2 A4S ulkohytti n. 10 m 2 A4 ulkohytti n. 16 m 2 1 pari-, 1 ala-, 1 ylävuode L4 ulkohytti n. 20

Lisätiedot

TUNTEELLINEN KONE HARJOITUSPÄIVÄT

TUNTEELLINEN KONE HARJOITUSPÄIVÄT TUNTEELLINEN KONE HARJOITUSPÄIVÄT 2018 2019 Maanantai: * näyttelijäntyö klo 14.45 16.15/17.00 TORNIS Keskiviikko: * musikaalilaulu klo 14.45 16.15/17.00 mus.lk (kevät: Tornis) * musikaaliorkesteri klo

Lisätiedot

KOULUTUSVIIKONLOPPU ALUEEN TEATTERIHARRASTAJILLE. HAAPAVEDEN OPISTOLLA pe 9.10. la 10.10.2015

KOULUTUSVIIKONLOPPU ALUEEN TEATTERIHARRASTAJILLE. HAAPAVEDEN OPISTOLLA pe 9.10. la 10.10.2015 KOULUTUSVIIKONLOPPU ALUEEN TEATTERIHARRASTAJILLE HAAPAVEDEN OPISTOLLA pe 9.10. la 10.10.2015 (Huom: Stand up -kurssi to su 8. 11.10 tai pe su 9. 11.10!) Järjestäjät: Kajaanin Kaupunginteatteri -alueteatteri,

Lisätiedot

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12

Lisätiedot

HAIRSPRAY HARJOITUSPÄIVÄT

HAIRSPRAY HARJOITUSPÄIVÄT Maanantai: HAIRSPRAY HARJOITUSPÄIVÄT 2017-2018 * näyttelijäntyö klo 14.45-17.00 TORNIS Keskiviikko: * musikaalilaulu syyslukukausi klo 14.30-16.00/16.45 MUS.LK * musikaalilaulu kevätlukukausi klo 14.40-16.55

Lisätiedot

Finland golf Vivian open Pertti Hämälä / Puh

Finland golf Vivian open Pertti Hämälä / Puh Finland golf Vivian open Pertti Hämälä / pera@finlandgolf.fi/pera.hamala@gmail.com Puh. 0500 423 295 VIVIAN OPENIN 10 VUOTIS JUHLAKILPAILU Ryhmäkoko: noin 60 henkilöä Ajankohta: perjantai 7.7. maanantai

Lisätiedot

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke TYLSYYDENTORJUNTAVIRASTO SUOSITTELEE: Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke Pitelet käsissäsi uunituoretta KESÄKIMARA 2018-vihkoa, johon

Lisätiedot

Europa risteilyt Tallinnaan

Europa risteilyt Tallinnaan Europa risteilyt Tallinnaan Tervetuloa Mannisen matkassa risteilylle Tallinnaan. Suosittu Europa saapui Helsinki?Tallinna-linjalle entistä ehompana. Keväällä uudistettiin jo myymälät ja laivalle saatiin

Lisätiedot

Huom. Aikataulut ovat alustavia. Muutoksia voi tulla reittien vakiinnuttua.

Huom. Aikataulut ovat alustavia. Muutoksia voi tulla reittien vakiinnuttua. KOULUKYYDITYSAIKATAULUT 2012 2013 Tilausajot ja reittiliikenteen vakiovuorot Huom. Aikataulut ovat alustavia. Muutoksia voi tulla reittien vakiinnuttua. klo 8 Vastimo, Savikylä klo 9, 13, 14 Jokikylä,

Lisätiedot

9 Sara Hildénin taidemuseon talousarvion seurantaraportti Sara Hildénin taidemuseon näyttelyohjelman valmistelun nykytilanne

9 Sara Hildénin taidemuseon talousarvion seurantaraportti Sara Hildénin taidemuseon näyttelyohjelman valmistelun nykytilanne Tampere Pöytäkirja 2/2016 1 (9) Aika 15.11.2016, klo 16:10-17:05 Paikka Sara Hildénin taidemuseo Käsitellyt asiat 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 8 Pöytäkirjan tarkastus 9 Sara Hildénin taidemuseon

Lisätiedot

Ammattilaiskorttiedut Suomen Teatterit ry:n ja Teatterikeskus ry:n jäsenteattereissa sekä Suomen Kansallisoopperassa

Ammattilaiskorttiedut Suomen Teatterit ry:n ja Teatterikeskus ry:n jäsenteattereissa sekä Suomen Kansallisoopperassa Ammattilaiskorttiedut Suomen Teatterit ry:n ja Teatterikeskus ry:n jäsenteattereissa sekä Suomen Kansallisoopperassa Teatterikortti on teattereiden henkilökunnalle ja sen edustajille tarkoitettu etukortti.

Lisätiedot

2/2006. Koululehti. mikki-dvd:t. Kuva Juha Hyvärinen. Tässä lehdessä mm.:

2/2006. Koululehti. mikki-dvd:t. Kuva Juha Hyvärinen. Tässä lehdessä mm.: Koululehti 2/2006 Kuva Juha Hyvärinen Tässä lehdessä mm.: Käykää netissä antamassa palautetta Lomalle Topelius-projekti alkaa Uusia opettajia u mikki-dvd:t mikki-dvd:t Keskitalven terveisiä Eput ilmoitettiin

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset

Lisätiedot

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN Kannen Tuomiokirkon kuva: Hannu Korhonen Muut kuvat: Pixabay ja Kirkon kuvapankki TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN 2.12. 1. Adventtisunnuntai klo 10 Messu, Tuomiokirkon kamarikuoro

Lisätiedot

kesa 2013 Halkosaaren kesäteatteri hei rillumarei! Naururyppyjä ja herkullisia juonenkäänteitä Lappajärvellä jo vuodesta 1993.

kesa 2013 Halkosaaren kesäteatteri hei rillumarei! Naururyppyjä ja herkullisia juonenkäänteitä Lappajärvellä jo vuodesta 1993. kesa 2013 hei rillumarei! Halkosaaren kesäteatteri Naururyppyjä ja herkullisia juonenkäänteitä Lappajärvellä jo vuodesta 1993. halkosaaren kesateatteri Kesäteatteri sijaitsee ainutlaatuisessa miljöössä

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Muistutuksena:

JÄSENTIEDOTE. Muistutuksena: JÄSENTIEDOTE SISÄLTÖ 1/2019 Pieni ele -keräys Elämää epilepsian kanssa Kevätkokous Kesäretki Kaverikahvila Vertaistuki Liikuntatapahtumat Liikuntakerho Pipot ja käsineet Uusi palvelutoimistomme Yhteystiedot

Lisätiedot

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä

Lisätiedot

Jalokivien lukkari

Jalokivien lukkari Jalokivien lukkari 2017-2018 Edustusryhmien tunnit Tunti 2017-2018 Metsälä Läkkisepäntie 20, 00620 Helsinki Maanantai Maanantai Tiistai Tiistai Keskiviikko Keskiviikko Tunti Torstai Torstai Perjantai Perjantai

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMI LV. 2015-2016 1 / 5

SIVISTYSTOIMI LV. 2015-2016 1 / 5 SIVISTYSTOIMI LV. 2015-2016 1 / 5 Haapamäki-Vuohtoniemi-Rannankylä-Ruotanen-Pyhäsalmi 7.25 Haapamäki 7.35 Vuohtomäki 7.40 Vuohtoniemi 7.55 Rannankylän koulu 8.00 Lippikylä 8.05 Ruotasen koulu 8.15 Keskuskoulu

Lisätiedot

SUSANNA KAYSEN MINNA-STIINA SAARISTO VUOSI NUORUUDESTANI

SUSANNA KAYSEN MINNA-STIINA SAARISTO VUOSI NUORUUDESTANI SUSANNA KAYSEN MINNA-STIINA SAARISTO VUOSI NUORUUDESTANI HENKILÖT: Osaston asukkaat: Melissa Petters Tanja Suomela Essi Nuutinen Elina Karjalainen Taru Kumpulainen Jasmin Nieminen Iida Tallqvist Ida Vesterinen

Lisätiedot

Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA

Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA SYKSY 2014 kuva Seilo Ristimäki Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA Rakkaus tulee ja menee, mutta koskaan se ei tule tilaamalla. Koreografina minua kiinnostaa se mitä ei voi ennalta tietää. Se, mikä

Lisätiedot

Hysteerinen komedia meistä naisista...(ja vähän myös miehistä)! oivatuotanto.fi

Hysteerinen komedia meistä naisista...(ja vähän myös miehistä)! oivatuotanto.fi Hysteerinen komedia meistä naisista...(ja vähän myös miehistä)! Helena: Käsikirjoitus ja ohjaus: Alkuperäiskäännös islannista: Suomennos: Tuotantojärjestäjä: Lavastus: Valosuunnittelu: Valo-operaattori:

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGINTEATTERI. Toimintakertomus 2017

VALKEAKOSKEN KAUPUNGINTEATTERI. Toimintakertomus 2017 VALKEAKOSKEN KAUPUNGINTEATTERI Toimintakertomus 2017 Vuosi 2017 Valkeakosken Kaupunginteatterissa Teatterin vuosi 2017 alkoi Suomi 100 hengessä ja kevään ohjelmisto rakennettiin sen mukaisesti. Ohjelmistopolitiikan

Lisätiedot

RIKKA ENSI-ILTA. Marjaterttu Willman:

RIKKA ENSI-ILTA. Marjaterttu Willman: Vantaan Tanssiopiston jäsenkirje kevät 2016 10.3.2016/ toim. Tiina Jalkanen RIKKA ENSI-ILTA Marjaterttu Willman: Koreografiset työtapani pohjautuvat voimakkaasti liikkeeseen. Pyrin liikkeen kautta käsittelemään

Lisätiedot

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,

Lisätiedot

TILAISUUDET JA TAPAHTUMAT HUHKOLINNASSA

TILAISUUDET JA TAPAHTUMAT HUHKOLINNASSA URHEILUTALO HUHKOLINNA 7.4.205 Su 9.4.205 klo 9.00 6.00 La 25.4.205 klo 5.00 - Su 26.4.205 klo 0.00 3.00 Ke 27.5.205 klo.00 5.30 La.8.205 URHEILUTALO HUHKOLINNA 7.4.205 Su 9.4.205 klo 9.00 6.00 La 25.4.205

Lisätiedot

päivitetty 9.11.10 Nuoriso- ja liikuntatoimi syyskausi 30.8.-15.12.2010, kevätkausi 2.1.-29.5.2011 KALANNIN KOULU SALI 1 SALI 2

päivitetty 9.11.10 Nuoriso- ja liikuntatoimi syyskausi 30.8.-15.12.2010, kevätkausi 2.1.-29.5.2011 KALANNIN KOULU SALI 1 SALI 2 päivitetty 9.11.10 KALANNIN KOULU Nuoriso- ja liikuntatoimi syyskausi 30.8.-15.12.2010, kevätkausi 2.1.-29.5.2011 SALI 1 SALI 2 MA UPK P-01 / Timo Veijanen p. 041 440 0346 16.00-17.30 UPK P-01 / Timo Veijanen

Lisätiedot

SYKSY 2016 HALLITUSKATU 14, PORI LIPUT: 02 6344 840 PORINTEATTERI.FI

SYKSY 2016 HALLITUSKATU 14, PORI LIPUT: 02 6344 840 PORINTEATTERI.FI SYKSY 2016 HALLITUSKATU 14, PORI LIPUT: 02 6344 840 PORINTEATTERI.FI 30 ESITYSTÄ AJALLA 22.9. 12.11.2016 ENSI-ILTA 24.9.2016 ESITYSPAIKKANA PROMENADISALI (Yrjönkatu 17) KUNINGAS OLAVI VALLOITTAA PROMENADI-

Lisätiedot