Käytännön kokemukset tuomioistuinsovittelusta

Transkriptio

1 Riita-asioiden sovittelu, Suomen ja Venäjän kokemukset Helsingin käräjäoikeus Käräjätuomari Päivi Saukonoja Käytännön kokemukset tuomioistuinsovittelusta 1.Yleistä Tuomioistuinsovittelusta säädetään riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa annetussa laissa (jäljempänä tuomioistuinsovittelulaki). Laki tuli voimaan ja sitä uudistettiin vuonna Lain myötä sovittelumenettely mahdollistui yleisissä tuomioistuimissa. Tuomioistuimet Suomessa jaetaan karkeasti kahteen linjaan eli yleisiin tuomioistuimiin ja hallintotuomioistuimiin. Yleisiä tuomioistuimia ovat käräjäoikeudet ja hovioikeudet, joissa käsitellään riita-asioita ja hakemusasioita. Hallintotuomioistuimet soveltavat taas hallintomenettelylakia. Hallinto-oikeudet käsittelevät yksityisten ihmisten ja yhteisöjen valituksia viranomaisten hallintoasioissa tekemistä päätöksistä. Tällaisia ovat mm. lasten huostaanottoon liittyvät asiat kun taas käräjäoikeuksissa käsitellään lasten huoltoon ja tapaamisoikeuteen liittyviä asioita. Käräjäoikeus on toimivaltainen asiantuntija-avusteisessa perheasioiden sovittelussa eli lasten asumiseen, huoltoon,elatukseen ja tapaamisoikeuteen liittyvien erimielisyyksien sovittelussa (follosovittelu). Käräjäoikeudessa lasten tapaamisoikeuden täytäntöönpanoasia lähetetään täytäntöönpanosovitteluun eli silloin ei ole kysymys varsinaisesta tuomioistuinsovittelusta. Sovittelumenettely ei ole syrjäyttänyt oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 19 ja 26 :ssä olevia kehotuksia siitä, että tuomarin on asian valmistelussa pyrittävä asiassa sovinnolliseen ratkaisuun. Siten sovittelu täydentää tuomioistuimen työkaluja edistää sovinnollisia ratkaisuja. Sovittelun tapahtuminen käräjäoikeudessa tarkoittaa, että asiakkaalla on mahdollisuus kahteen eri vaihtoehtoiseen linjaan asian käsittelylle eli joko täysimittainen oikeudenkäynti, jossa tuomioistuin käyttää lainkäyttövaltaansa tai sovittelumenettely, jos riidan osapuolet siihen suostuvat. Tällöin asiaa sovittelussa käsitellään käräjäoikeudessa mutta silloin tuomioistuin ei hoida perinteistä lainkäyttötehtäväänsä. 2. Lainsäädännöllinen tausta Ulkonaisilta puitteiltaan sovittelu muistuttaa pitkälle sitä mitä oikeudenkäynnistä on säädetty. 1) Tuomioistuinasia (1.1 ) Koskee riita-asioiden ja riitaisten hakemusasioiden käsittelyä. Asioiden tulee olla sellaisia, joita vastaavasti käsiteltäisiin oikeudenkäynnissä. Jos riidassa ei ole kysymys mistään oikeudellisesta suhteesta kuten työsuhteesta, elatusavusta, perinnöstä tai muusta vastaavasta, ei se kelpaa sovitteluun. Asian tulee olla sellainen, jossa sovinto on sallittu. Näin ollen esim. isyyden kumoaminen, joka vaatii näytön vastaanottamista sekä tuomioistuimen ratkaisun, ei luonteeltaan ole sovittelussa käsiteltävä asia. Laki ei estä sitä, etteikö indispositiivistenkin asioiden taustalla olevia

2 erimielisyyksiä voitaisi sovitella. 2) Sovittelijana toimii tuomari (5.1 ) 3) Sovinto. Sovittelussa aikaansaadusta sovinnosta on voimassa, mitä laissa on säädetty sovinnosta ja sen vahvistamisesta oikeudenkäynnissä (8.2 ) 4) Toimivalta. Toimivaltainen tuomioistuin (11.1 ) on sama tuomioistuin, joka olisi toimivaltainen käsittelemään asiaa koskevan kanteen. 5) Tuomioistuimen päätösvaltaisuus (11.2 ) 6) Osapuolia voivat edustaa asiamiehet ja avustaa avustajat kuten oikeudenkäynnissäkin (15 ), Heidän kelpoisuudestaan on voimassa samat säännökset kuin mitä on voimassa oikeudenkäyntiavustajasta ja -asiamiehestä riita-asiassa. 7) Oikeusapu. Sovitteluasiat ovat oikeusapulain mukaisia sovitteluasioita. 8) Julkisuus. Menettely on julkista kuten oikeudenkäynti (12 ) paitsi erilliskeskustelut. 9) Sovittelijan esteellisyys. Sovittelijan ja hänen avustajansa esteellisyydestä (14.1 ) on voimassa, mitä tuomarin esteellisyydestä säädetään. (14.2 ) Tuomari ei saa käsitellä oikeudenkäynnissä asiaa, jossa on aikaisemmin toiminut sovittelijana. 10) Oikeudenkäyntimaksu. Määräytyy kuten oikeudenkäynnissä (28 ). Sovittelijalle ei makseta palkkiota vaan sovittelu on sovittelijan virkatyötä. 11) Käsittelykieli on suomi tai ruotsi. Muiden kielten osalta tulkin käyttäminen on mahdollista ja maksuttoman oikeusavun saajalle se kustannetaan valtion varoista. 3. Sovittelu oikeudenkäynnin vaihtoehtona a) Vireilletulo Sovittelumenettely voidaan aloittaa ensinnäkin suoralla sovitteluhakemuksella, jonka tekee toinen osapuoli yksin tai riidan osapuolet yhdessä. Suoralla hakemuksella vireilletulo on harvinaista. Sovittelumenettelyyn suostuminen on vapaaehtoista. Toiseksi sovittelupyyntö voidaan esittää haastehakemuksessa toissijaisena vaihtoehtona. Sovittelua haetaan yleisemmin haastehakemuksen yhteydessä siten, että haastehakemuksessa kantaja pyytää ensisijaisesti asian käsittelemistä sovittelumenettelyssä. Tällöin vastapuolelta pyydetään ensin vain kannanottoa siihen suostuuko hän sovittelumenettelyyn. Käräjäoikeus voi myös haastehakemukseen pyydetyn vastauksen saavuttua tiedustella osapuolilta halukkuutta sovittelumenettelyyn esim. sähköpostilla. Riita-asiain sovittelusta ja lapsiasioiden sovittelusta on laadittu esitteet, jotka toimitetaan samalla osapuolille. Jos molemmat osapuolet suostuvat sovitteluun, tekee tuomari asiassa sovittelun aloittamista koskevan päätöksen. Tällä prosessuaalisilla päätöksillä erotetaan se, milloin asia on oikeudenkäynnissä ja milloin sovittelumenettelyssä. Samanlainen päätös sovitteluasian siirtämisestä oikeudenkäyntiin tehdään, jos sovittelu epäonnistuu.

3 Päätös sovittelumenettelyn aloittamisesta ja asian siirtämisestä sovitteluun on lainkäyttöratkaisu, jonka tekee tuomari tuomarin roolissa. Tuolloin siis tarkastetaan oikeuspaikka, asian soveltuminen sovitteluun ja osapuolten suostumukset. Tiedossa ei ole, että osapuolten tahdonvastaisesti pääsy sovitteluun olisi hylätty. Kun tuomari ryhtyy asiassa sovittelijaksi, on hän sovittelijan roolissa. Jos tuomari, joka siirtää asian sovittelumenettelyyn ei ole perehtynyt asiaan muuta kuin tarkistaen sen, että kyseinen käräjäoikeus on toimivaltainen ja molemmat osapuolet suostuvat sovitteluun, ei ole esteitä, että sama tuomari siirtyy tuomarista sovittelijaksi ja toimii asian sovittelijana. Sen sijaan, jos asiaa on ehditty käsitellä valmisteluistunnossa jo verrattain pitkälle, on syytä tarkkaan tuolloin miettiä voiko sama tuomari siirtyä sovittelijan rooliin. Ongelma syntyy siinä, jos tuomari on käsitellyt asiaa jo niin pitkälle, että hänelle on syntynyt ennakkokäsitys asiasta ja myös silloin, jos sovittelu epäonnistuu. Tuolloin asia on aina siirrettävä toiselle tuomarille. Helsingin käräjäoikeudessa tuomarimäärä huomioon ottaen ei ole ongelma, että sovittelupäätöksen tehnyt tuomari siirtää asian pääsääntöisesti aina toiselle tuomarille, joka toimii asiassa sovittelijana. b) Käsittelyaika Tuomioistuinsovittelulain 6 :n mukaan sovittelu on toteutettava joutuisasti. Sovitteluistunto pyritään järjestämään muutamien viikkojen kuluttua siitä, kun molemmat osapuolet ovat suostuneet sovittelumenettelyyn. Etuna on siis nopea käsittelyaikataulu verrattuna oikeudenkäyntiin. Sovittelu ei myöskään tuomarilta edellytä ajallisesti samaa valmistautumista kuin oikeudenkäyntiin valmistautuminen, joten nopeat käsittelyajat ovat käytännössä mahdollisia. Tilastoja Helsingin käräjäoikeudessa vuonna 2012 tuli vireille laajaa riita-asiaa ja joita ratkaistiin Laajan riita-asian keskimääräinen käsittelyaika oli vuonna ,4 kuukautta Sovittelumenettelyyn siirrettyjä asioista vuonna 2012 on ollut yhteensä 36 asiaa, joista tähän mennessä 11 asiassa on vahvistettu sovinto. Muilta osin asian käsittely on palautunut oikeudenkäyntiin tai asian käsittely sovittelussa on vielä kesken. Pääsääntöisesti sovinto on syntynyt ensimmäisessä istunnossa. Yhdessä asiassa on tarvittu kolme sovitteluistuntoa sovinnon saavuttamiseksi. Riita-asiassa nopeimmillaan sovitteluistunto on järjestetty viikon kuluessa siitä kun molemmat osapuolet ovat suostuneet sovittelumenettelyyn ja tuossa asiassa sovinto on myös syntynyt ensimmäisessä istunnossa. Lasten asumiseen, huoltoon, tapaamisoikeuteen tai elatukseen liittyviä asioita tuli Helsingin käräjäoikeudessa vireille vuonna 2012 yhteensä 847 asiaa, joista 125 asiaa siirtyi sovitteluun. Vuonna 2012 sovitteluistuntoja näissä asioissa järjestettiin 161 kappaletta. Näissä asioissa ns. kokeilusopimukset ovat hyvin suosittuja sekä sovittelussa että oikeudenkäynnissä. Nämä pidentävät asian käsittelyaikaa. Usein käräjäoikeudesta voidaan tarjota nopeaakin käsittelyaikaa mutta erityisesti

4 lapsiasioita hoitavat asianajajat ovat usein pitkälle varattuja. Pitkä käsittelyaika ei ole siten aina kiinni sovittelijan aikataulusta. 4. Tuomari sovittelijana a) Yleistä Käräjäoikeudessa sovittelijana toimii käräjätuomari, joka ei ole aikaisemmin ollut käsittelemässä asiaa. Sovittelijana toimiminen on vapaaehtoista. Helsingin käräjäoikeudessa on yhteensä 8 osastoa, joista neljä osastoa käsittelee riita- ja hakemusasioista. Yhteensä näillä riita-osastoilla on 49 tuomaria ja sovittelijoina toimii 16 tuomaria. Näistä 6 tuomaria toimii lisäksi lapsiasioiden sovittelijana eli lasten huoltoon, asumiseen ym. koskevien asioiden sovittelijana. Lisäksi käräjäoikeudessa on lapsiasioiden sovittelussa käytössä asiantuntijana sosiaalitoimen puolelta 4 asiantuntijaa, jotka päivystävät vuoropäivinä. Heistä kaksi on psykologia ja kaksi sosiaalityöntekijää. Sovitteluasiat jaetaan sovittelijoille periaatteessa vuorojärjestyksessä mutta myös työtilanne voidaan ottaa huomioon. Lapsiasioiden sovittelussa ollaan syksyllä ottamassa käyttöön päivystysjärjestelmää, jossa jokainen sovittelija varaa etukäteen kalenterista kaksi sovittelupäivää kuukaudessa. Varsinainen sovittelu tapahtuu käräjäoikeuden tiloissa. Helsingin käräjäoikeudessa on kaksi erityisesti sovittelua silmällä pitäen kalustettua sovittelusalia. b) Koulutus Tuomioistuinsovittelulaki ei anna ohjeita siitä mitä itse sovittelussa sisällöllisesti tapahtuu. Ennen sovittelijaksi ryhtymistä sovittelijat käyvät vähintään kolmen päivän peruskoulutuksen, joka sisältää luentoja eli sovittelumenettelyn teoreettisen esittelyn ja sovitteluharjoituksia. Harjoituksissa tuomarit harjoittelevat pienryhmissä sovittelijana toimimista annettujen roolien ja tapaustietojen pohjalta. Koulutusta on järjestänyt oikeusministeriön koulutusyksikkö. Koulutus on välttämätön, koska sovittelussa edellytetään hyvin erilaisia taitoja kuin perinteisessä oikeudenkäynnissä. Lapsiasioiden sovittelun asiakkaat ovat taustoiltaan hyvin erilaisia ja monikulttuurisuus ei ole harvinaista, joka olisi hyvä ottaa huomioon kenties tulevissa koulutuksissa. Viime vuonna lapsiasioiden sovittelussa järjestettiin työnohjausta, johon lapsiasioiden sovitteluissa toimineet asiantuntijat ovat tottuneet. Tuomarit ovat aluksi kokeneet erilaisten sovittelutekniikoiden oppimisen ja hallinnan vaikeaksi ja haasteelliseksi osaksi sovittelijan työtä. Sovittelijapalavereissa keskustellaan sovittelukokemuksista ja hyviä käytänteitä ja kokemuksia pyritään vaihtamaan. Toisaalta on katsottu, että käytännön sovittelutyö on hyvä opettaja. Jokaisesta sovittelusta oppii aina jotain uutta. c) Tuomarin rooli Siirtyminen tuomarinroolista sovittelijan rooliin on aluksi hankalaa. Kysymys on kokonaan erilaisesta roolista. On muistettava, että sovittelussa on kysymys eri asiasta kuin sovinnon edistämisestä oikeudenkäynnissä. Näitä ei sovi sekoittaa keskenään. Tuomari oikeudenkäynnissä pyrkii saamaan jutun haltuunsa eli erottelemaan olennaiset asiat epäolennaisista ja tiivistämään asiaa riidattomiin ja riitaisiin seikkoihin ja pohtii miten asia esitettyjen vaatimusten ja perusteiden sekä sovellettavan lain ja oikeuskäytännön

5 perusteella arvioituna tulisi ratkaista. Katse on menneessä tapahtumissa. Tuomari miettii tuolloin aktiivisesti sitä, miten hän saa muotoiltua ja selvitettyä asian käsittelyn ja asianosaisten vaatimukset ja perusteet niin, että asia on kypsä annettavalle ratkaisulle. Sen sijaan sovittelussa tuomarisovittelija joutuu päinvastaiseen tilanteeseen ja suuntaamaan katsetta enemmän tulevaisuuteen eli miten tapahtuneen jälkeen pystytään elämään eteenpäin. Hänen on pyrittävä heittäytymään tilanteeseen aivan puhtaalta pöydältä uteliaana ja avoimena ja vastaanottavaisena. Tuomarin persoonallisuus on mukana sovittelussa aivan eri tavalla kuin oikeudenkäynnissä. Tuomarin tulee pyrkiä avaamaan osapuolten välistä ristiriitaa laajasti ja keskittymään itse konflktiin, osapuolten todellisiin tarpeisiin ja huoliin eli tuomarista tulee aktiivinen kuuntelija. Asiaa laajennetaan eikä supisteta kuten oikeudenkäynnissä. Tällöin sovittelijatuomari joutuu haasteen eteen ensinnäkin siinä, kuinka hän saa luotua sovinnollisen ilmapiirin ja luo sovitteluun sellaisen vuorovaikutuksen, joka on rakentavaa ja eteenpäin vievää. Sovittelu edellyttää niin sovittelijalta kuin osapuoliltakin tietynasteisia vuorovaikutustaitoja, kykyä ilmaista itseään muuten ei ole materiaalia, jota sovitella. Haasteellisinta on se, jos asianosainen on hyvin vähäsanainen. Sovittelijana toimiminen edellyttää siis kiinnostusta sovitteluun että koulutusta. Tuomarilla on sovittelussaan aivan erilaisia työkaluja kuin oikeudenkäynnissä. d) Sovittelijan työkalut Ensinnäkin sovittelussa on kysymys ns. fasilitatiivisesta sovittelusta eli autetaan osapuolia löytämään ratkaisu heidän todellisista tarpeistaan lähtien. Varsinkin lapsiasioiden sovittelussa osapuolet usein tiedustelevat miten asia ratkaistaisiin lain mukaan. Tällöin asia palautetaan osapuolille ja kysytään esimerkiksi mikä kysyjälle on tärkeää. Sovittelijat ovat kokeneet, että jos sovittelija tuntee hyvin riidan kohteena olevan lainsäädännön ja käytännön, on asiaa jollain tapaa helpompi sovitella. Näin esim. immateriaalioikeusasiat. Ehkä kysymys on siitä, että jos taustalla on sovittelijalle jotain tuttua, on helpompi säilyttää esim. sovittelijan rentoutuneempi suhtautumistapa osapuolten erimielisyyteen. Sovittelussa noudatetaan viiden vaiheen rakennetta, joka jakautuu valmistautumiseen, avausvaiheeseen sekä selvittely- ja neuvotteluvaiheeseen ja päätösvaiheeseen. 1) Valmisteluvaiheessa luodaan edellytyksiä sovittelulle, jolloin sovittelutuomari on yhteydessä osapuoliin, sopii istuntopäivän, kertoo menettelystä ja aikataulusta ja sitouttaa sovitteluun. Myös asianajajan antama informaatio ja tuki asiakkaalle on tässä vaiheessa tärkeää. 2) Sovitteluistunnossa sovittelija pitää ensin alkupuheenvuoron, jossa sovittelija esittelee itsensä, kertoo menettelystä, kannustaa osapuolia menettelyyn ja vahvistaa menettelyn käyttäytymissääntöjä. Sen jälkeen osapuolet itse pitävät alkupuheenvuoron. Siinä osapuolet esittelevät mistä asiassa on kysymys. Tällöin pyritään irtautumaan vaatimuksista ja perusteista ja kerrotaan vapaasti itse asiasta ja erimielisyyksistä. 3) Selvittelyvaihe on sovittelun raskain vaihe. Tässä kartoitetaan erimielisyyden taustoja ja syitä, osapuolten todellisia intressejä, tarpeita ja toiveita. Selvittelyvaihe voi tapahtua yhteisistunnossa tai erillisneuvotteluissa. Tässä vaiheessa sovittelija toimii aktiivisena kuuntelijana ja käyttää sovittelutekniikoita, joita ovat erilaiset kysymystekniikat, tauot, visualisointi fläppitaululle ja erilliskeskustelut. Sovittelussa kohtaa hyvin erilaisia ihmisiä ja persoonia. Menettelynä sovittelu mahdollistaakin ihmisten yksilöllisyyden huomioon

6 ottamisen, sen ymmärtäminen että ihmiset ovat erilaisia, he kokevat ja arvostavat asioita eri tavalla. Sovittelijatuomari tuleekin paljon lähemmäksi ihmisiä, joka tarkoittaa mm. sitä, että asiakkaita sinutellaan eikä teititellä kuten oikeudenkäynnissä. 4) Selvittelyvaihetta seuraa neuvotteluvaihe mutta neuvotteluvaiheesta voidaan palata takaisin selvittelyvaiheeseen. Asianajajien rooli korostuu neuvotteluvaiheessa, jossa hahmotellaan erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja ja mitä ne merkitsisivät päämiehen kannalta. Sovinnon kannalta on myös olennaista se, että osapuolilla on aito tahto löytää sovinnollinen ratkaisu asiaan. 5) Onnistuneen sovittelun päätteeksi laaditaan sovinto, joka sovitaan yleensä niin, että jomman kumman asianosaisen avustaja laatii sen istunnon päätteeksi. Osapuolet säännönmukaisesti pyytävät samalla, että käräjäoikeus vahvistaa sovinnon. 5. Sovinnon vahvistaminen Osapuolten pyynnöstä tuomioistuimen vahvistama sovintosopimus on täytäntöönpanokelpoinen ratkaisu, jonka perusteella sovittu suoritus voidaan periä ulosotossa. Sovittelija muuttuu sovittelijasta tuomariksi siinä vaiheessa kun hän vahvistaa sovinnon. Näin ollen erillistä menettelyä sovinnon täytäntöönpanokelpoiseksi vahvistamiseksi ei tarvita, vaan se hoidetaankin samassa menettelyssä. Sovinnon vahvistajana sovittelijatuomari voi valvoa että vahvistettava sovinto on täytäntöönpanokelpoinen, ja ettei se loukkaa kolmannen oikeutta tai ole liian epäselvä tai epätäsmällinen. Tiedossa ei ole, että ainakaan Helsingin käräjäoikeudessa olisi pyydetty tuomioistuimen ulkopuolisessa sovittelussa tehdyn sovinnon vahvistamista täytäntöönpanokelpoiseksi, joka lain mukaan olisi mahdollista. 6. Osapuolten edustaminen sovittelussa Sovittelussa keskeisiä toimijoita eivät ole asianajajat vaan heidän päämiehensä. Riidan osapuolet ovat aina henkilökohtaisesti itse läsnä sovittelussa. Osapuolet itse ovat avainroolissa ja tuntevat asiansa parhaiten. Heillä on parhaat mahdollisuudet selvittää riidan taustoja ja todellisia ongelmia. Näin myös asianajajan rooli on erilainen. Oikeudenkäyntiin verrattuna konfliktin osapuolet ovat pääroolissa, jolloin asianajajat jäävät edemmänkin taustalle tukemaan päämiehestään. Sovittelijan kannalta paras tilanne on, että kummallakin osapuolella on sovitteluun perehtynyt asianajaja. Näin tilaisuudessa on sovittelijan tukena kaksi muuta sovitteluun perehtynyttä asiantuntijaa, joka helpottaa sovittelijan työtä. Jos kummallakaan osapuolella ei ole avustajaa, se lisää sovittelijan vastuuta entisestään. Sovitteluun sitoutuneet asianajajat, jotka tukevat päämiestään sovinnon edistämiseksi ovat erittäin tärkeitä, toisaalta pahimmillaan huono asianajaja voi heikentää sovinnon mahdollisuuksia huomattavasti tai pahimmillaan tuhota koko sovinnon edellytykset. Tasapainon säilyttämiseksi on turvallisinta, että molemmilla osapuolilla joko on asianajajat tai kummallakaan ei ole. Jo valmisteluvaiheessa selvitetään ketä sovitteluun on tulossa, joten jo siinä yhteydessä voidaan selvittää kenellä on avustaja ja miten kenties ilman avustajaa tuleva kokee tilanteen. 7. Sovittelun päättyminen

7 Sovittelu päättyy, jos jompikumpi osapuolista ilmoittaa, ettei enää halua jatkaa sitä. Ilmoitus ei edellytä perusteluja. Sovittelijakin voi lopettaa sovittelun esimerkiksi silloin, jos hän havaitsee, ettei sovinnolle tosiasiassa ole edellytyksiä. Jos sovintoa ei synny, osapuolet jatkavat asian käsittelyä oikeudenkäynnissä tai asian käsittely päättyy. Oikeudenkäynnissä on eri tuomari kuin sovittelussa. Hän on myös vaitiolovelvollinen siitä, mitä hän on sovittelijana saanut asiassa tietää. Sellaisiin vastapuolen esittämiin asioihin, joita sovittelussa on tullut esille, ei saa vastoin toisen osapuolen suostumusta vedota oikeudenkäynnissä. 8. Sovittelun kustannukset Sovittelijalle ei tule maksettavaksi palkkiota vaan se on virkatyötä. Sovitteluun sovelletaan oikeusapulakia, joten soviteltavaan asiaan voi hakea oikeusapua oikeusaputoimistolta samojen säännösten mukaan kuin oikeudenkäynnissä. Samoin maksuttoman oikeudenkäynnin saanut vapautuu suorittamasta tulkille tulevaa palkkiota. Sovittelutuomari vahvistaa valtion varoista avustajalle tulevan palkkion tai oikeusapu jatkuu oikeudenkäyntiin ja palkkio vahvistetaan myöhemmässä oikeudenkäynnissä. Sovittelussa oikeudellisen avustajan käytöstä kertyvistä kustannuksista osapuolet vastaavat aina vain omalta osaltaan. Sovittelusta aiheutuu tuomioistuimen käsittelymaksu kuten muissakin oikeudenkäynnissä vireillä olevissa asioissa, joka on tällä hetkellä 49 euroa, jos sovittelua ei aloiteta ja 113 euroa, jos asiassa aloitetaan sovittelu ja siinä järjestetään sovitteluistunto. Maksu peritään siltä, joka on hakenut sovittelua. 9. Sovittelun ja oikeudenkäynnin erot On esitetty kannanottoja, ettei sovittelu ole lainkäyttöä eikä siten kuulu tuomioistuimeen. Tänä päivänä meille tulee kuitenkin vireille asioista, joissa laajamittainen oikeudenkäynti voi jossain tilanteissa olla liian raskas menettely sekä kustannuksiltaan kallis, ottaen huomioon alati paisuvat asianosaisten oikeudenkäyntikulut. Oikeudenkäyntikuluriski voi jo sinällään olla esteenä oikeudenkäynnin aloittamiselle. Sovittelussa ei vastapuolen oikeudenkäyntikulut voi tulla korvattavaksi. Sovittelun joustavuus ja vapaamuotoisuus mahdollistavat osallistumisen sovitteluun myös ilman avustajaa. Toiseksi asianosaisten tunteet eivät ole oikeudenkäynnissä kiinnostava asia. Oikeudenkäynnissä ei ole välttämättä tilaa eikä keinoja konfliktien taustalla olevien tunteiden kuten pettymysten käsittelyyn tai yksinkertaisesti vain väärinkäsitysten selvittämiseen. Eli niille tekijöille, joiden vuoksi asianosaiset ovat usein juuri ajautuneet riitaan. Asianosaiset osallistuvat oikeudenkäyntiin heidän asianajajiensa välityksellä, jolloin asianosaisilla ei kenties ole sellaista roolia, jonka perusteella heille jäisi tilaisuus kertoa laajasti riidan taustoja. Oikeudenkäynnissä asiaa käsittelevät oikeusoppineet eli asianajajat ja tuomari, jotka pyrkivät muotoilemaan asianosaisten ongelman tietynlaiseen oikeudelliseen kaapuun, jonka lopputuloksena tulee olla täytäntöönpanokelpoinen, mielellään rahamääräinen seuraamus. Oikeudelliset käsitteet ja ajattelumallit saattavat rajata asianosaisten ilmaisuvaihtoehtoja kertoa konflktin todellisesta luonteesta.

8 Asianosaiselle voi sovittelussa tarjoutua myös toisenlaisia seuraamusvaihtoja, jolla hänen kokemansa aito vääryys, pettymys tai viha voitaisiin hyvittää kuten pahoittelu ja anteeksipyyntö. Sovittelumenettelyssä hyvityksestä voidaan sopia vapaammin osapuolten kesken sekä sopia maksujärjestelyistä. Käytännössä lapsiasioiden sovittelussa vanhemmat sopivat erilaisia yhteydenpitotapoja, kuten milloin lapselle voi soittaa tai muita käyttäytymissääntöjä, joilla vanhemmat rakentavat luottamussuhdetta toisiinsa ja nämä sopimukset käräjäoikeus vahvistaa vaikka ne itse asiassa eivät ole täytäntöönpanokelpoisia. Vähitellen luottamuksen synnyttyä vanhemmat kykenevät esim. yhteydenpitoon luontevasti eikä yksityiskohtaista sopimusta tarvita. Sovittelussa osapuoli itse aktiivisesti osallistuu siihen, miten asia päättyy. Kun sovinto saavutetaan, päättää se osapuolten välisen riitelyn. Tuomarin näkökulmasta se vähentää tuomioistuimen työtä, asian laajamittainen valmistelu, todistajien kuulemiset ja tuomion kirjoittaminen jäävät pois. Sovittelussa ei pidetä pöytäkirjaa eikä sihteeri osallistu sovitteluun. Asian syvällisempi selvittäminen sovittelussa mahdollistaa sen, että osapuolille löytyy erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja tai havaitaan, etteivät samat asiat ole yhtä tärkeitä molemmille osapuolille. Siten kummallakin voi olla mahdollisuus saada haluamansa. Näin ollen osapuolet voivat tosiasiassa sopia todellisen riitansa ja parantaa suhteensa tulevaisuutta ajatellen. Sovittelijalle suurin kiitos sovittelutyöstä on se helpotus mikä asianosaisista välittyy sopimuksen synnyttyä. Samalla vältytään oikeudenkäynnin toistolta muutoksenhakutuomioistuimeen. 10. Lopuksi Asiakkaan näkökulmasta sovittelumenettelyn puitteet ja oikeudet ovat edellä kerrotulla tavalla rinnasteiset oikeudenkäyntiin verrattuna. Sovittelun etuna on kuitenkin se, että se antaa mahdollisuuden paremmin kuulla asianosaisia ja ottaa paremmin huomioon asianosaisten erilaiset tarpeet ja mahdollisuudet keskusteluun nimenomaan riidan toisen osapuolen kanssa eikä tuomioistuimen kanssa. Sovittelulle varataan myös aikaa eli sovitteluistuntojen määrä ei ole rajoitettu. Toki tarkoituksenmukaisuus tulee ottaa huomioon. Asianosainen saa myös aktiivisen roolin omassa ainutkertaisessa asiassaan. Sovittelijan työ on vastuullista työtä, johon tuomari on jo omassa tuomarintyössään tottunut. Tuomarikunnalla on työnsä puolesta tietoisuus roolinsa puolueettomuudesta ja neutraalisuudesta, jota myös sovittelijan työssä edellytetään. Tuomarin näkökulmasta sovittelu on raskasta ja intensiivistä työtä mutta hyvin palkitsevaa, yllättävää ja opettavaista.